lauantai 19. syyskuuta 2009

Rosh Hashanah

Roš Hašanah (hepreaksi ‏ראש השנה‎, vuoden alku) on juutalaisten uudenvuoden juhla. Sitä vietetään tišri-kuun ensimmäisenä ja toisena päivänä. Roš hašana aloittaa kymmenen katumuspäivän jakson, joka päättyy jom kippuriin.

Eilen 18-9-2009 oli siis juutalaisen kalenterin mukaan uudenvuodenaatto ja tänään olemme jo vuoden 5770 puolella. Ensi vuonna vuosi vaihtuu vastaavasti 8.-9.9.2010. Vuoden vaihtuminen alkoi eilen auringonlaskun aikaan ja päättyy auringonlaskuun 20. pvä.

Juutalaisen uskon mukaan maailma luotiin 7. lokakuuta vuonna 3761 eaa juliaanisen kalenterin mukaan. Suomessa juhlaperinteeseen kuuluvat elämän kirja, cahle-leipä, oinaan sarvi ja kanakeitto. Juutalaiseen juhlaillalliseen kuuluvat myös hunajaan dipattavat omenanpalat, joilla varmistetaan makea ja onnistunut uusi vuosi.

Tätä pyhää kutsutaan myös nimellä Yom Yadin, eli tuomiopäivä. Uskomuksen mukaan Jumala laskeutuu valtaistuimelleen ja tuomitsee ihmiset menneen vuoden tekojen perusteella. Sen jälkeen on aikaa sovittaa mahdollisia huonoja tekojaan Yom Kipuriin eli sovituspäivään asti. Tämä tarkoittaa sitä,että tämän 10 päivän ajanjakson aikana on mahdollisuus pyytää anteeksi ystäviltään,tutuiltaan jne. jos nyt on sattunut heitä kohtelemaan huonosti.



Shana Tova Umetukah
Hyvää ja makeaa
myös Turusta 19-9-2009
Simo Tuomola





perjantai 18. syyskuuta 2009

Garbo

Tänään 18-09 tulee kuluneeksi tasavuosia Greta Lovisa Gustafssonin syntymästä 1905. Tukholmassa Greta Garbo syntyi ja sinne hänet myös on haudattu, vaikka New Yorkissa 15.4.1990 kuolikin. Viime kesänä sieltä hänen hautaansa metsähautausmaa Skogskyrkogårdenilta etsiskelin, vaan en löytänyt. Carl Millesin homoeroottisia veistoksia kylläkin. Sinne jonnekin Garbon tuhkat kuitenkin 16.6.1999 haudattiin. Täytyy pistää haku uusiksi.

Garbon tähteyteen liittyy olleellisesti myös eräs suomalainen ohjaaja, se ainoa, jolle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famella. Mauritz (Moshe) Stiller löysi elokuvaans Gösta Berlingin taru (1923) näyttelijän, josta myöhemmin kuoriutui Greta Garbo. Elokuva oli heille molemmille pääsylippu Hollywoodiin ja menestykseen.

Muutakin merkittävää tuo Helsingissä, Turussa ja Tukholmassa kunnostautunut näyttelijä sai urallaan aikaiseksi. Näyttelijästä ohjaajaksi siirryttyään homoseksuaalina tunnettu Stiller ohjasi näet vuonna 1916 homoerotiikan kantateoksena pidetyn elokuvan Siivet, tarinan kuvanveistäjän ja tämän kuvankauniin poikamallin herkästä rakkaudesta.

Lopulta Stiller sai tarpeekseen Hollywoodista, palasi Ruotsiin 1927 ja kuoli siellä 45-vuotiaana loppuvuodesta 1928. Garbo sai Yhdysvaltain kansalaisuuden 1951 ja kuoli New Yorkissa keuhkokuumeeseen 84-vuotiaana 1990.

GG: I never said, "I want to be alone." I only said, "I want to be let alone! There is all the difference.


Mata Harina
Turussa 18-09-2009
Simo Tuomola

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kalixjoki

Tällä päivämäärällä 17-09 allekirjoitettiin Suomen sodan päättänyt Haminan rauha vuonna 1809. Siinä:

Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas sanoutuu ehdoitta irti ainiaaksi, niin omasta kuin Ruotsin valtaistuimelle astuvien seuraajiensa ja valtakunnan puolesta, Hänen Majesteettinsa Venäjän Keisarin ja kaikkien Hänen Seuraajiensa Venäjän valtaistuimelle ja keisarikuntaan hyväksi, kaikista oikeuksistaan ja nimikkeistään allamainittuihin lääneihin, jotka nykyisen sodan kuluessa Hänen Keis. Maj:tinsa aseet ovat Ruotsin Kruunulta vallanneet, nimittäin Kymenkartanon lääniin, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin mukaan lukien Ahvenanmaan saaret, Savon ja Karjalan, Vaasan ja Oulun lääniin samoin kuin Länsipohjaan Tornionjokeen saakka, siten kuin seuraavassa artiklassa tarkemmin rajan merkitsemisestä säädetään.

Mainitut läänit kaikkine asukkaineen, kaupunkeineen, satamineen, linnoituksineen, kylineen ja saarineen, samoin kaikki niihin kuuluva, edut, oikeudet ja tuotot tulevat jatkossa kuulumaan Venäjän Keisarikunnan täyteen omistukseen ja valtaan ja pysyen siihen liitettynä.

Tästä johtuen Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas lupaa ja vakuuttaa juhlallisimmin ja kaikkein sitovimmalla tavalla omasta, niin myös kuin seuraajiensa ja koko Ruotsin Kuningaskunnan puolesta, ettei koskaan tee mitään suoria tai epäsuoria vaatimuksia mainittuihin lääneihin, maakuntiin, saariin tai alueisiin, joiden asukkaat, sanotun luopumisen perusteella ovat vapautetut siitä uskollisuuden ja kuuliaisuuden valasta, jonka he ovat Ruotsin Kruunulle tehneet.


Venäläiset meinasivat vahingossa tehdä tulevasta Suomesta myös todellisen suurvallan määrittäessään maamme länsirajan paikkaa. Ilman perhanan kreivi Kurt von Stedingkin päättäväisyyttä Suomi olisi näet samalla saanut haltuunsa myös Pohjois-Ruotsin Kiirunan tärkeät rautamalmivarannot;


Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.


Suur-Suomea luomassa

Suomen Turussa

17-09-2009

Simo Tuomola


sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Posti kulkee

Tällä päivämäärällä 6-9 perustettiin Ruotsin valtakunnan osana olleeseen Suomeen 1638 postilaitos, perustajana kuningatar Kristiina käskystä Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Oikeammin kyse oli tuolloin postitaksan määräämisestä Suomea varten.

Kun Suomen uusi kenraalikuvernööri Per Brahe saapui 1637 maahan, oli hänellä hallituksen lupaus, että Suomeen järjestettäisiin postilinjoja. Tätä vaativat myös Brahen hallintotehtävät. Kesän 1638 aikana Ruotsin postin johtajan Gese Wechelin tärkeimmän avustajan, valtakunnanvouti Bernhardt Steen von Steenhausenin onnistuikin järjestää postireitti, joka kulki Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja sieltä etelärannikkoa seuraten, Suomenlahden kiertäen reitille ensin Turkuun ja edelleen Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Käkisalmeen, Nevanlinnaan ja Narvaan. Helsingistä Hämeenlinnaan järjestettiin sivupostilinja.

Kun Steen von Steenhausenin matkakertomus oli käsitelty Tukholmassa, hallitus hyväksyi 6.9.1638 Suomen postilinjalle virallisen kirjetaksan. Viimeistään tällöin säännöllinen, kerran viikossa tapahtuva postinkuljetus oli Suomen ensimmäisellä postilinjalla käynnissä. Syyskuun kuudetta päivää Suomen posti viettää tänäkin vuonna syntymäpäivänään.


Käsky valtionpostin järjestämisestä annettiin jo 2. kesäkuuta 1638 ja asian sai käytännössä hoitaakseen valtakunnanvouti von Steenhausen. Vakinainen postinkulku järjestettiin Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja täältä Porin, Hämeenlinnan ja Helsingin reiteille. Kirje Turku-Tukholma välillä maksoi 4 ja Turku-Helsinki välillä 2 hopeaäyriä. 2-3 peninkulman välein postireitin varrelle nimitettiin valantehneitä talonpoikia merkinantotorvineen postiljooneiksi.


Torvet soiden
Turussa 6-9-2009
Simo Tuomola

perjantai 4. syyskuuta 2009

18 4/9 27

Tänään 4/9 vietämme Turun palon vuosipäivää. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo syttyi illalla 4-9-1827 klo 9 tienoissa ja riehuttuaan 20h se oli tuhonnut 3/4 kaupungista.

Turku on aina noussut tuhkasta kuin Phoenix-lintu, niin myös vuoden 1827 tuhon jälkeen, mutta tällä kertaa isku oli todella luja; kaupunki oli raunioina, pääkaupunkioikeudet oli siirretty Turulta Helsingille jo vuonna 1812, mutta nyt kun myös yliopisto pakkosiirrettiin uuteen pääkaupunkiin, seurasi maan sivistyneistö hallinnon jalanjälkiä Helsinkiin, jossa Turussa palon aikana opiskelleet Runebergit, Snellmannit, Lönnrotit, Cygnaeukset ja Nervanderit loivat näyttävät uransa, mutta vahva usko eli Suomen kansallispyhättö ja maan kirkollinen hallinto jäivät sentään jatkossakin Turkuun.

Feeniks-symboliikan kautta Turku on Heliopoliksen, nousevan Auringon kaupunki, aamuruskon jumalatar Auroran sanansaattaja. Jälleensyntymisen symboli Feeniks tulee aina apuun, kun sitä kipeimmin tarvitaan ja sen kyyneleet parantavat vaikka kuolemasta.

Mutta nyt ne tekevät sen taas! Turku palaa -tunnusta käyttävän projektin nimi on Euroopan kultuuripääkaupunki Turku 2011. Ensin sen puitteissa luotiin 999 unelmaa, sitten ne heitettiin roskakoriin. Säätiö kaappasi valtion ja kaupungin verovarat ja kaupunginjohtaja pakenee paikalta ennenkuin joutuu toteamaan johtamansa Turun tulleen huijatuksi.

Vasta sitten, kun hyeenat ovat poistuneet saaliilta, tulevat ne oikeat turkulaiset kulttuurin luojat ja kuluttajat; älkää kysykö mitä Turku antaisi minulle, vaan mitä minä voisin antaa Turulle.

Turku 2011 -hankkeen alkuperäinen 55 miljoonan euron kaavailtu budjetti on supistumassa jonnekin 30 miljoonan luokkaan, mutta valtavasta summasta verovaroja kuitenkin on kyse; mitä niillä saadaan aikaiseksi, se kuuluu kaupunkilaisille, vaikka säätiön sumuverhon takana toimitaankin.

Taide ei koskaan voi olla demokraattista, eikä kannettu vesi kaivossa pysy, mutta olkoot; kerrankos sitä voidaan iloitella kulttuurin puitteissa kunnolla kokonaisen vuoden ajan. Tämä olympialuokan hanke ei kertakaikkiaan saa epäonnistua! Meillä on oikeus odottaa siltä paljon ja sen toteuttajilla on velvollisuus olla haasteen mittaisia, maksoi mitä maksoi.


Tunteen palolla
Turussa 4-9-2009
Simo Tuomola

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

1666

Tällä päivämäärällä 2-9-1666 syttyi Lontoossa aamuyöstä Thomas Farrineri leipomossa tulipalo, joka tuhosi kolmessa päivässä 80% vanhasta kaupungista, mukaan lukien vuonna 1300 käyttöön vihityn St Paulin katedraalin.

Farriner ei kuitenkaan saanut syytä suurpalosta niskoilleen, vaan syntipukiksi valittiin lopulta ranskalainen Robert Hubert, joka tunnusti palon sytyttämisen ja hirtettiin 27.10.1666. Ulkomaalaisten salaliittoa epäiltiin ja myös katollisia, kun Lontoo oli protestanttinen kaupunki.

Kuten huomasitte, sielunyhteydet Turun suurpaloon 4.-5. syyskuuta 1827 ovat ilmeiset. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo sai alkunsa illalla klo 9 maissa 4/9 kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä ja klo 3 aikaan yöllä tuli jo romautti alas vuonna 1300 käyttöön vihityn tuomiokirkon kellotornin. Palo riehui 20 tuntia tuhoten 3/4 kaupungista.

Näin kuvaili Turun palon etenemistä Adolf Moberg, joka myöhemmin toimi muun muassa yliopiston rehtorina:

"Näky oli kauhistuttava mutta kiehtova. Koko Aningaistenmäen rinne jokeen päin sekä Multavierun seutu oli kietoutunut savuun ja moniväristen liekkien mereen, jota kukaan ei voinut lähestyä ja joka hillitöntä vauhtia levisi yhä laajemmalle.
Toivottiin vielä, että joki olisi esteenä tuhon tiellä ja että eteläinen eli ns. kaupungin suuri puoli säästyisi. Mutta sitten kun professori Hällströmin talo joen sillä puolen ja sen vieressä sijaitsevat talot rupesivat palamaan, huomattiin kaiken olevan hukassa, varsinkin, kun kaikkien palokalujen, jotka oli viety pohjoispuolelle, sanottiin palaneen. Miehistökin oli hajaantunut korjaamaan talteen mitä mahdollisesti voitiin liekeistä pelastaa. Näin kuinka tuli lähestyi, kuinka tuomiokirkon ulkokatto alkoi palaa. Pian alkoi tuli loistaa tornin luukkujen läpi ja saavutti kohta ylimmän puurakennelman. Tämä kohosi korkeana tulipatsaana ympärillä lainehtivasta tulimerestä, kunnes vihdoin palava puurykelmä moneen otteeseen kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä aukoista ja ajaen niitä ylöspäin".

Näky oli kauhistuttava, mutta kiehtova kuin 9-11 aikoinaan.


London Calling
Turussa 2-9-2009
Simo Tuomola

tiistai 1. syyskuuta 2009

Niin Hectorhan se siinä ...

Woyzeck

------------------------------

Säv & san: Hector
------------------------------

Aurinko laskee, kaupunki hehkuu, tuli taivaan lävistää.
Sinun aurinkosi laskee... vaikka maa vain muuttaa siihen suhdettaan!
Nainen on saanut kultaiset renkaat köyhän hintaan ainoaan.
Sinun naisesi sua pettää, vaikka tuskin mahtuu muuhun maailmaan...

Kapteeni pelkää, rykmentin aivo, järjen esiin-luiskahdus.
Ja hän alistaa sua Woyzeck vaikka katsot häntä niin kuin tykki kohteeseen!
Sulle ihminen on kuilu ja sua pyörryttää kun katsot syvyyteen!

Sun mikä nyt on Woyzeck, sotilas?
Marie on tanssimassa, sun ainoas.
Sun naisesi on kuuma!

Pistä narttu kuoliaaksi!
Antaa mennä, antaa mennä!
Viulut soittaa: tiitaa tiitaa...
Viulut soittaa: tiitaa tiitaa...

Halpa on veitsi, leikata leipää jota syödä saanut et.
Podet kuumetta kylmää. Ota ruutiryyppy pääset sairaalaan!
Kuumat on huulet, naisesi huulet. Kuu jo nousee, punainen
niinkuin verinen rauta! Ei kylmä ruumis tunne kylmää ollenkaan!

Sun mikä nyt on Woyzeck, oi Jumala!!?
Marie on yötä vasten kalpea!
Mikä sinun on, maailma?!

Piparkakkuhevosella
hullu lahjoo huoran lasta
Aina jollain lahjuksella
hyvä myydään maailmasta...

Aurinko laskee, kaupunki hehkuu, tuli taivaan lävistää.
Sinun aurinkosi laskee vaikka maa vain muuttaa siihen suhdettaan!
Maailma sykkii, valtimo villi! Petos johtaa petokseen,
sinun harhasi on totta! Antaa mennä, antaa mennä, antaa mennä uudelleen!

Aurinko laskee!!! Maailma sykkii!! Sinut hirteen tuomitaan!!
Nyt on edessäsi kuilu! Sinne joudut vielä kerran katsomaan!
Maailma sykkii, valtimo villi Petos johtaa petokseen Sinun harhasi on totta!!
Antaa mennä, antaa mennä, antaa mennä....


Tulindberg

Tänään 1-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Erik Tulindbergin kuolemasta Turussa 1814. Hän toimi täällä 1809 Suomen hallituskonseljin jäsenenä ja valtionvaraintoimikunnan puheenjohtajana eli valtionvarainministerinä, mutta paremmin hänet muistetaan kuitenkin muusikkona ja säveltäjänä. Hän oli varhaisin tunnettu taidemusiikin säveltäjä Suomessa.

Hänen tuotannostaan on säilynyt kuusi jousikvartettoa, viulukonsertto ja sooloviuluteos Polonaise con variazioni. Kun aikoinani etsiskelin Turun vanhalta hautausmaalta arkkitehti Charles Bassin ja kauppaneuvos Eric Julinin hautoja, törmäsin siinä lähellä myös lääninkamreeri Erik Tulindbergin hautamuistomerkkiin, ja kuvittelin sieluni silmin juuri hänen musiikkinsa sopivan soimaan tähän maailmaan.

Tulindberg saapui 15-vuotiaana vuonna 1776 opiskelemaan Turun akatemiaan, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 1782. Hän muutti virkamieheksi Ouluun 1784, josta palasi Turkuun 1809. Hänet oli valittu vuonna 1797 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi.

Tulindbergin viulukonsertto on esitetty Turussa ilmeisesti jo vuonna 1783. Sitä pidetään ensimmäisenä suomalaisen säveltäjän luomana suurimuotoisena sävelteoksena. Tulindberg sävelsi myös toisen viulukonserton, mutta se on kadonnut.


Viulut soittaa tii-taa tii-taa
Turussa 1-9-2009
Simo Tuomola



Silloin jo juotiin

Maailma luotiin bysanttilaisen ajanlaskun mukaan tänään 1. syyskuuta vuonna 5509 eaa. Siksi bysanttilaisen eli itä-roomalaisen kalenterivuoden ensimmäinen päiväkin on juuri 1.9. Kalenterin otti käyttöön keisari Basileos II vuonna 988.

Se oli yhteneväinen juliaanisen kalenterin kanssa, joka on tällä hetkellä 13 vrk gregoriaanista kalenteria jäljessä. Suomessa käytettiin juliaanista kalenteria 28. helmikuuta 1700 asti ja uudelleen 1. maaliskuuta 1712 - 17. helmikuuta 1753 välisenä aikana. Siinä välissä meillä oli käytössä täysin oma ruotsalainen kalenterimme.

Ja tällainen tarina on kirjattu ajanlaskusta blogiini päivämäärälle 23-10-08:

Apinajuttu

Tänään aamulla se sitten tapahtui, maailmankaikkeus luotiin klo 9 aikaan. Näin siis armon vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua. Asian päätteli aikoinaan Vanhan testamentin aikakirjoja tutkiessaan piispa James Ussher, jonka 1600-luvulla julkaistun kalenterin mukaan maailma luotiin 4004 eaa, vedenpaisumus sattui vuonna 2348 eaa ja Kristus syntyi 4 eaa.

Tiede väittää, että maapallon ikä olisi aikuisten oikeesti 4,6 mrd vuotta, mutta etenkin Amerikan kreationistit ovat vankasti luomisteorian kannalla. Jumalaa ei ole saatu oikeuteen haastetuksi asiaa todistamaan, mutta oikeutta asiasta kuitenkin on käyty. Daytonissa Darwinin apinajuttua puitiin vuonna 1925 ja lännen lokari Hiski Salomaa, Hiskias Möttö, teki tapausta tunnetuksi esittämällä toisen amerikansuomalaisen kupletistin, Antti Syrjäniemen vuonna 1929 julkaiseman kappaleen Daytonin apinajuttu.

Silloin jo juotiin kun maailma luotiin
eli kenen lauluja laulat ...
Turussa 23-10-08
Simo Tuomola


Miten se Antti Syrjäniemi taannoin laulun sanoja kirjoittikaan:

Ai ai ai ai apina
Oi voi voi mikä napina
siitä nyt nous
kun se mestari Scopes
tiesi ja antoi ymmärtää
että kävi vaan sellanen rapina
ku ihminen ennen ol apina
puita myöten kuorta syöden
ennenmuinoin rapusimme vaan

mutta se tiukalle otti
Daytonissa kehitysoppi
apinako niin paljo muuttuupi
johan siitä hullukin suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Oli Daytoni tuollainen tienoo
mis ei ollunna tietoa hienoo
siellä yhtään ei ihme nytkään
ne kehityksestänsä kerskaile
ne nousivat kaikkien raivoon
heittäkää se vietävä kaivoon
siel' nikkaroikoon lempo soikoon
ukkoja akkoja apinoistaan

mutta kun isä sen ol pappi
siksi lauhtu vähä niitten sappi
tuosta kyl hulluki suuttuupi
apinako niin paljo muuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Tuli oikeudenkäynti siit julma
mis selville saatav' ol pulma
miten ja milloin nytkö vai silloin
elikkä passaako ollenkaan

seinien sisälle se oppi
että ihminen on kehittyvä kloppi
vaiko tallaa maata allaan
ny ja aina ennallaan

mutta se tiukalle otti
Daytonissa kehitysoppi
apinako niin paljo muuttuupi
siitä hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Kun väittely oikeen tul tiukka
ni Bryanil liiku vaan viuhka
siin ilmaki kiehu kun Darrow se riehu
ja vaati siihen vastinta
kuinka valaskala Joonaan nieli
kun sen kurkku on niin vietävän pieni
kuink' Joona hyöri ja maako pyöri
aurinko kun ol alallaan

vastaa nyt ees tämän kerran
ei ei mun on turvani Herran
ja apinako niin paljo muuttuupi
siitä nyt hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Siinä Darrow oikoili syltään
ja sieppasi pois takin yltään
hihat se kääri kun se hääri
tutkien ja toruen
kuka pani sen raamatun lehtiin
että Aatami ensiksi tehtiin
silloin jo juotiin kun maailma luotiin
ja tanssittiin ja hurrattiin

ne tuhansia vuosia katto Kiinas' jo kieroon
ennenku Aatamil ol Eevasta tietoo
ja apinakin niin paljon muuttuupi
siitä nyt hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina


Ajattomasti
Turussa 1-9-2009
Simo Tuomola