Knut Posse

Tänään 30-11 tulee perimätiedon mukaan kuluneeksi tasavuosia ns. Viipurin pamauksesta 1495:

• 1495 – Viipurin pamaus tapahtui (perimätiedon mukaan).

ja Talvisodan alkamisesta 1939, idän uhasta oli kyse kummassakin:

1939 – Talvisota alkoi Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä Suomeen.

Viipurin pamaus on kansantarinan mukaan suuri räjähdys, joka 30. marraskuuta 1495 käänsi pakosalle Venäjän sotaväen, joka oli juuri valloittamaisillaan Viipurin. Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi aikaansaanut Viipurin pamauksen jonkinlaisella räjähtävällä seoksella. Toisten tarinoiden mukaan kyseessä olisi ollut taivaalla nähty valoilmiö, joka olisi muistuttanut esimerkiksi Pyhän Andreaan ristiä (X:n muotoinen).

Yhden tarinan mukaan Viipurin linnan komentaja Knut Posse asetutti ruutimiinan tai terva- ja pikitynnyreitä yhden tornin alle ja räjäytti sen ilmaan. Räjähdyksestä selvinneet venäläiset eivät tajunneet, mitä oli tapahtunut ja pakenivat kauhuissaan. Toisen tarinan mukaan venäläiset pakenivat, koska he pelästyivät pimeälle taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä. Päivä kolmaskymmenes marraskuuta oli vinoristille naulatun marttyyri Pyhän Andreaan päivä, ja he luulivat valoilmiötä Andreaan ristiksi. He luulivat pyhän suojelevan kaupunkia ja lopettivat hyökkäyksen.

Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin kohdalle pyöreään torniin suuren räjähdyksen.




Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin pamauksen tulivuoren kaltaiseksi. Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.

Knut Jönsson Posse (n. 1440–1500) oli ruotsalainen soturi, joka muistetaan Suomessa Viipurin linnan menestyksekkäästä puolustamisesta venäläisiä vastaan vuonna 1495. Knut Possen kerrotaan myös olleen Viipurin pamauksen legendan tapahtumien takana. Knut Posse oli Jöns Lage Possen ja Märta Knutsdotterin (Tre Rosor) poika. Knut Posse on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Knut Possesta tuli valtaneuvos Ruotsissa 1473, ja hän sai Hämeen linnan linnanisännyyden 1474. Knut Posse valloitti valtionhoitaja Sten Sturelle Raaseporin linnan 1487. Knut Posse sai 1499 myös Kastelholman linnan päällikkyyden.

Ruotsi oli koko Kalmarin unionin ajan jakautunut unionin kannattajiin ja vastustajiin. Vastustajat katsoivat, että unioni tukee Tanskan etuja. Unionin hallitsija Hannu-kuningas liittoutui tämän jälkeen Moskovan kanssa. Tilanne johti sotaan vuonna 1495. Venäläiset piirittivät Viipurin, joka puolustautui menestyksekkäästi Knut Possen johdolla. Venäläisten perääntymiseen liittyy tarina Viipurin pamauksesta. Myös Pietari Kylliäisen puolustaman Olavinlinnan piiritys epäonnistui. Alkuvuodesta 1496 venäläinen hyökkäysosasto, jonka miesvahvuudeksi mainitaan 200 ratsumiestä, kuitenkin tunkeutui Savon kautta Hämeeseen, teki hävitystyötä polttaen muun muassa Hattulan kirkon ja peräytyi ennen kuin Turusta lähetetyt joukot tavoittivat sen.



Knut Posse toimi Viipurin linnan linnanisäntänä vuonna 1495, ja 30. marraskuuta käänsi pakosalle Moskovan suuriruhtinaan Ivanin sotaväen, joka oli juuri valloittamaisillaan Viipurin. Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi räjäyttänyt yhden linnan torneista.

Sota ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkui vielä talvella 1496. Venäläiset tekivät retkiä Pohjois-Pohjanmaalle, Karjalaan, Savoon ja Hämeeseen. Seuraavana keväänä Knut Posse purjehti yhdessä Svante Sturen kanssa Ivangorodiin, jossa he polttivat linnan ja ottivat mukaansa ryöstösaalista. Vuoden 1497 maaliskuussa Posse neuvotteli Novgorodissa yli 50 vuotta kestäneen aselevon.



Kastelholma.

Knut Jönsson Posse, född i början av 1440-talet, död 25 mars 1500 på Kastelholm, var riksråd och hövitsman över flera slottslän. Han ligger begraven i Åbo domkyrka.

Knut var son till Jöns Lage Posse och hans fru Märta Knutsdotter (Tre Rosor). Knut omtalas första gången 1452 i ett avlatsbrev som utfärdats för hans föräldrar. Som vuxen nämns han från 1465 som Erik Axelssons tjänare. Han utnämndes till fogde för Stockholms slott 23 eller 27 oktober 1466. Knut stod kvar som fogde på Stockholms slott under hela Erik Axelssons riksföreståndaretid fram till dess Karl Knutsson återvände till Sverige som kung i november 1467. Senast i november 1473 utnämndes han till riksråd.

Enligt Sturekrönikan deltog Knut i Slaget vid Brunkeberg 1471 där han under stridens lopp ska ha erövrat dannebrogen och slagit ihjäl Staffan Bengtsson (Vinstorpaätten). Enligt Olaus Petri blev han därefter själv nerstucken och svårt sårad av kung Kristian.

Knut blev under sitt liv ägare till flera egendomar genom köp, överenskommelser eller genom fallna panter. Här finns gårdar i Dalsland men också i Finland där han tillbringade mycket tid. Många av de gårdar som han hade kontroll över i Sverige överlät han, på grund av sin Finlandsvistelse, på sin bror och dennes barn.

I Finland hade Knut och hustrun en egendom som hette Pimäki i S:t Marie socken (Piimäki Turun Maariassa). Den skänkte de senare till Nådendals kloster. De hade också egendomar i Åbo som de skänkte till Åbo domkyrka. Knut och hans hustru var mycket frikostiga mot kyrkorna i Finland och deras familjevapen har bevarats i flera kyrkor. Alla gods som kyrkorna fått till skänks av Knut och Birgitta Posse återtogs dock av kung Karl som gav dem till Knut Posses brors dotterdotters och hennes man Knut Andersson (Lillie af Ökna).

Eipä siis mikään ihme, että Knut Jönsson Posse haudattiin aikoinaan juuri Turun tuomiokirkkoon Kaikkien Pyhien kappeliin, nykyiseen pääalttariin. Posse kuoli 25.3.1500 Kastelholman linnassa Ahvenanmaalla.

Unionikuninkaan aikana Posse otti edelleen osaa valtaneuvoston kokouksiin ja kävi myös Suomen puolella. Hannu läänitti 27.6.1499 hänelle Kastelholman linnan eliniäksi. Possen kuolinaika on 25.3.1500, kuolinpaikka tuntematon, mutta ehkä Kastelholma. Kirjallisuudessa on usein väitetty Possen tulleen haudatuksi Turun tuomiokirkkoon. Väite perustuu Suomen piispainkronikan mainintaan Possen kuolemasta samana vuonna kuin piispa Magnus Nicolai ja kronikoitsijan lisäykseen: "ja siten he eivät eronneet kuolemassakaan". Posse on lahjoittanut 1494 omaa ja vanhempiensa sielumessua varten tilan Kalvolasta tuomiokirkon Kaikkien Pyhien kappelille, jonne Magnus Nicolai haudattiin.

Kumpikaan lähde ei sinänsä todista Possen saaneen viimeistä leposijaansa Turusta, mutta hautakivilöydön perusteella voitaneen katsoa, että hänet todella on saatettu samaan hautakammioon kuin piispa Magnus Nicolai, Maunu III Särkilahti (1489-1500).

Maunu Niilonpoika Särkilahti (k. 2. maaliskuuta 1500, Kuusiston piispanlinna) toimi Turun piispana vuosina 1489–1500. Tätä ennen hän toimi Turun tuomiorovastina vuosina 1465–1489. Tuomiorovastina hän aloitti vuonna 1474 kansliauudistuksen, jonka seurauksena todennäköisesti syntyi Turun tuomiokirkon Mustakirja.

Särkilahti toimi vuoden 1495–1497 Venäjää vastaan käydyn sodan (vanha viha) estämiseksi, mutta koska ei onnistunut siinä, hän tuki Knut Possea. Hän johti Suomen puolustusta.

Viipurin pamauksen 500-vuotispäivänä 30.11.1995 paljastettiin Turun tuomiokirkossa muistolaatta, jonka teksti kuuluu: "Valtaneuvos Knut Posse † 25.3.1500 on haudattu Turun Tuomiokirkon Kaikkien Pyhien Kappeliin. Puolen vuosituhannen takaista Viipurin pamausta muistaen tämän laatan asettivat Pyhän Andreaksen päivänä 1995 kiitolliset entisen Viipurin asukkaat."

Knut Possen patsas löytyy Viipurista.


Patsastellen
Turussa 30-11-2010
Simo Tuomola

Prinsessa Dagmar

Tänään 26-11 tulee kuluneeksi tasavuosia erään tanskalaisen prinsessan syntymästä:

1847 – Maria Fjodorovna, Tanskan prinsessa, Venäjän keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar (k. 1928).

Maria Fjodorovna (ven. Мария Фёдоровна) (26. marraskuuta 1847 Kööpenhamina – 13. lokakuuta 1928 Kööpenhamina) oli keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar. Syntyjään hän oli Tanskan prinsessa Dagmar (Marie Sophie Frederikke Dagmar), kuningas Kristian IX:n vanhin lapsi.






Tanskan prinsessa Dagmar vuonna 1864 (väritetty valokuva).


Kruununperillis- ja hallitsija-aikanaan Aleksanteri III perheineen oleskeli usein kesäisin Langinkosken kalastajamajalla Kymijoen suulla, josta sanotaan että se oli tanskalaisesta vaatimattomuudesta pitävän Maria-vaimon suosima paikka, jossa, toisin kuin Venäjällä, paikallinen väestö oli hengeltään skandinaavista.


Aleksanteri III (s. 10. maaliskuuta 1845, Pietari – k. 1. marraskuuta 1894, Jalta) oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894.

Maria Fjodorovna oli tunnettu Suomen ystävä. Ensimmäisellä venäläistämiskaudella hän yritti saada poikaansa Nikolaita lopettamaan venäläistämistoimet Suomessa ja kutsumaan epäsuositun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin takaisin Pietariin.

Keisarinna osoitti vieroksuntaansa Venäjän toimia Suomea vastaan myöhemminkin, hänen matkatessaan junalla Suomen kautta takaisin Venäjälle hän antoi soittokunnan soittaa porilaisten marssin ja maamme laulun, joiden esittämisen sen aikainen kenraalikuvernööri Seyn oli kieltänyt.

Maria Fjodorovnan maalauksia

Kitupiikki 1890
Asetelma
1868


Langinkosken lisäksi keisarilliset vieraat olivat tuttuja myös Turussa ja Turun saaristossa.

Kun 6.7.1884 keisarillinen eskaaderi ankkuroitui kahdeksi päiväksi Turun Kuuvan redille, toimivat keisarillisina jahteina Tsarevna, Marevo ja Slavjanka. Myös kesän 1885 lomamatka Suomeen ylti Ruissalon Kuuvan lahdelle ja kaupunkiin. Tuolloin ylioppilaslaulajat kävivät esittämässä keisarille laulut Hafvet er skjönt sekä Suomen laulun. Kuoro kutsuttiinkin myöhemmin myös Pietariin esiintymään.

6. heinäkuuta 1886 keisarilliset alukset ankkuroituivat Kuuvan redille ja 1887 Tsarevna nähtiin jälleen Turun reitillä. Keisari teki tuolloin kaupunkiretken keskustaan pienemmällä höyrypurrella ja luotsihöyry Saturnus toi keisarinnan perässä ostoksille kaupungille.

Vuoden 1888 keisarillinen kesäretki suuntautui Turun lisäksi myös Paraisten Atun saarelle kalastuksen merkeissä. 14.9.1888 Ruissalon Yleisen Käytäwän ruokalistakin oli viritetty keisarilliseen makuun; tarjolla oli keisarisoppaa, keitettyä lohta ja hollantilaiskastiketta, lampaan kotletteja ja kinkkua keitettyjen vihannesten kera, parsaa, kirsikkavanukasta, lintua ja salaatia, sekä jäähdykettä, hedclmiä ja juustoa. Juomina tarjoiltiin madeiraa, sherryä, portviiniä, Marco Bruneria, Chateau Margauxia sekä Roedereria.

Vuonna 1889 Kuuvan selkä sai vieraita heinäkuun 5. päivänä. Luotsihöyry kiinnittyi pian Rönnbergin siltaan ja keisarinna Dagmar lähti siitä kävelylle Linnankadulle ja edelleen vossikkakyydillä ostoksille kaupungille. Myöhemmin sitten käytiin Yleisellä Promenadilla kahvilla.

Vuonna 2005 Tanskan ja Venäjän hallitukset sopivat, että Maria Fjodorovnan ruumis siirretään Tanskan Roskilden tuomiokirkosta Pietariin, jossa hänet haudataan uudelleen Pietari-Paavalin linnoitukseen miehensä Aleksanteri III:n viereen. 26. syyskuuta 2006 Maria Fjodorovnan sarkofagi saapui Kronstadtin laivastoasemalle Tanskan laivaston aluksella, päivälleen 140 vuotta siitä, kun Maria itse saapui Kronstadtiin. Matkalla Tammisaaren saariston Jussarön edustalla 25. syyskuuta 2006 klo 12 miinalaiva Pohjanmaa tervehti ohi purjehtivaa entistä suuriruhtinatarta.


Kenen lauluja laulat
Turussa 26-11-2010
Simo Tuomola

Austraalinen Turku

Tänään 25-11 tulee kuluneeksi tasavuosia turkulaisen tiedemiehen Gustaf Gabriel Hällströmin syntymästä:

1775 – Gustaf Gabriel Hällström, suomalainen fyysikko ja luonnontutkija (k. 1844).

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) oli suomalainen luonnontieteilijä, yliopistomies ja pappi. Hän tutki ja opetti matematiikkaa, meteorologiaa ja fysiikkaa, ja toimi fysiikan professorina Turun akatemiassa ja yliopiston muutettua Helsinkiin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa 43 vuoden ajan, 1801 – 1844. Hällström toimi myös yliopiston rehtorina 1829 – 1832. Hällström edisti myös tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset Turkuun.

Gustaf Hällströmin muotokuva.

Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun akatemian ja sittemmmin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi Yliopistoon hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman. Hän kasvatti alalle pätevän tutkijan Walbeckin ja hankki tämän kuoltua Suomeen etevän nuoren tähtitieteilijän Argelanderin. Hällströmin tarmoa ja kykyjä käytettiin usein Yliopiston hankkeiden edistämiseksi. Hänen jälkeläisensä aateloitiin isänsä ansioiden tähden. (C.P. Mazerin maalaus vuodelta 1837, Helsingin yliopisto)

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun Akatemian ja Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston luonnontieteen, tarkemmin ottaen fysiikan, professorina vuosina 1801-1844, 43 vuoden ajan kuolemaansa asti. Hällström oli kansainvälisesti arvostettu tiedemies. Hän ei ollut ainoastaan lahjakas matemaatikko ja teoreetikko, vaan oli kiinnostunut myös lämpöilmiöistä ja maatalouden ilmastollisten edellytysten tutkimisesta. Hän tutki ahkerasti aineiden lämpölaajenemista, akustiikkaa ja meteorologiaa, etenkin yöhalloja.

Hällström vaikutti myös organisaattorina ja hallintomiehenä: yliopiston rehtorina hän toimi vuosina 1829-32. Hän oli ensimmäinen vuoden 1826 ’statuuttien’ mukaisesti kolmen vuoden toimikaudeksi valittu rehtori. Hällströmin kaudella yliopisto muutti Helsinkiin.

Hällström oli myös vuonna 1804 virkaansa vihitty pappi ja viimeinen fysiikan professori, jolla oli palkkapitäjä ja joka oli tuomiokapitulin jäsen. Tämän päivän näkökulmasta hieman erikoisempi yhdistelmä, vaikkei ennenkuulumaton.

Kuvan taulun on maalannut J.E. Lindh n. 1830. Taulu Helsingin yliopisto, kuva Helsingin yliopistomuseo.

Turun Akatemian fysiikan professori. Hällström edisti merkittävästi suomalaista tähtitieteen tutkimusta.

Hällström ajoi tarmokaasti omaa observatoriohanketta ja laati rakennuksesta varsin yksityiskohtaisen luonnoksen, jota hän näytti mm. Turussa 1814 vierailleelle Carl Ludwig Engelille. Vuonna 1817 keisari hyväksyi Engelin suunnitelman, joka pohjautui Hällströmin luonnoksiin.

Hällströmin ansiota on myös, että Turkuun saatiin observaattorin virka. Siihen hänellä oli myös valmiina ehdokas, oma oppilaansa Henrik Johan Walbeck.

Suunnilleen Hällströmin ehdotuksen mukaisesti observatorioon päätettiin hankkia joukko instrumentteja, jotka tilattiin Utzschneiderilta. Suurin laite oli kiinteästi asennettu meridiaaniympyrä, jonka lukemakehän läpimitta oli kolme jalkaa.

Walbeckin lupaavasti alkanut ura katkesi itsemurhaan 1822. Hällström alkoi tarmokkaasti etsiä sopivaa seuraajaa. Virkaan nimitettiin Friedrich Wilhelm August Argelander, jonka isän isä oli suomalaissyntyinen. Hällströmin ansiosta observaattorin virka muutettiin professuuriksi, ja Argelanderista tuli Suomen ensimmäinen tähtitieteen professori joulukuussa 1828.

Tieteen ja jumaluuden rajamailla liikuttiin kun Hällströmin oppilas, tähtitornin ensimmäinen observaattori Henrik Johan Walbeck ampui itsensä sekopäissään tähtitornissa 1822 ja kohtalon kaikuja oli siinäkin, että juuri Hällströmin monikerroksinen mansarditalo syttyi ensimmäisenä rakennuksena kirkkokorttelissa, kun Turun palo 1827 levisi yli pelastukseksi täystuholta uskotun Aurajoen.

Fysiikan isä

Tällä päivämäärällä 16-10

tulee kuluneeksi tasavuosia mm. siitä, kun Gustav Gabriel Hällström nimitettiin Turun Akatemian rehtoriksi.

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) oli suomalainen luonnontieteilijä, yliopistomies ja pappi. Hän syntyi 25.11.1775 Ilmajoella ja kuoli 2.6.1844 Helsingissä.

Hän tutki ja opetti matematiikkaa, meteorologiaa ja fysiikkaa, ja toimi fysiikan professorina Turun akatemiassa ja yliopiston muutettua Helsinkiin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa 43 vuoden ajan, 1801 – 1844. Hällström toimi Turun akatemian rehtorina useaan eri otteeseen.

Häntä voidaan hyvällä syyllä sanoa Suomen fysiikan isäksi ja myös hänen isoveljensä on piirtynyt maamme historiaan:

Jan Strangin esitelmä C. P. Hällströmistä toi esiin suvun lahjakkuuden. Carl Petter Hällströmin laatima Suomen kartta vuodelta 1799 on ensimmäinen kartta jossa Suomella on nykyinen muoto. Voidaan sanoa, että C. P. Hällström on Suomen kartan isä, kun taas nuorempi veljensä Gustaf Gabriel Hällström on Suomen fysiikan isä.

Hällström edisti myös tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset. Turun palon aikaan hänen komea mansardikattoinen talonsa tuomiokirkon kupeessa oli se ensimmäinen talo, joka syttyi yöllä tuleen jokirannan itäpuolella. Aurajoenhan uskottiin toimivan palomuurina ja esteenä palon etenemiselle, mutta toisin kävi. Korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut Turun observatorio oli yksi niistä harvoista kaupungin arvorakennuksista, joka säästyi tuholta.



Tukholman 1753 valmistunut observatorio Kuninkaallisen tiedeakatemian 1760- ja 1770-luvuilla käytössä olleen paperin vinjetissä. Se oli Hällströmillä mallina hänen piirtäessään ensimmäiset luonnokset Turkuun tulevasta observariosta, jonka lopulliset suunnitelmat olivat ensin Charles Bassin, lopulta Carl Engelin käsialaa.

Lokakuussa 1815 erotettiin Turun Vartiovuorenmäen laelta tontti observatoriota varten. lntendentinkonttorin päällikkö Charles Bassi (1772-1840) laati piirustukset Hällströmin ohjelman mukaan.



Carl Ludwig Engelin (1778-1840) suunnitelma Turun akatemian observatorioksi vuodelta 1816. Bassin ja Engelin suunnitelmien pohjana oli Hällströmin määrätietoinen rakennuksen tila- ja toimintaohjelma. Pohjapiirroksen numerot viittaavat kivipylväiden varaan pystytettyihin instrumentteihin; 7 ja 8: meridiaaniympyrä ja ohikulkukone, 9: heilurikello ja 10: repetitioympyrä.


Vartiovuoren tähtitorni on Turun keskustassa Vartiovuorenmäellä sijaitseva tähtitorni. Tähtitorni valmistui vuonna 1819 ja sen suunnitteli arkkitehti C. L. Engel.

Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Yliopiston fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi Yliopistoon hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman. Hän kasvatti alalle pätevän tutkijan Walbeckin ja hankki tämän kuoltua Suomeen etevän nuoren tähtitieteilijän Argelanderin. Hällströmin tarmoa ja kykyjä käytettiin usein Yliopiston hankkeiden edistämiseksi. Hänen jälkeläisensä aateloitiin isänsä ansioiden tähden. (C.P. Mazerin maalaus vuodelta 1837, Helsingin yliopisto).




Gustaf Hällströmin muotokuva.

Tiedemiehenä hän tutki veden epätavallista lämpölaajenemista ja osoitti veden
saavuttavan suurimman tiheytensä +4,108 asteen lämpötilassa. Hän tutki
myös haihtumisen osuutta hallan synnyssä.

Veden lämpölaajeneminen on erikoista, koska tilavuuden kuvaaja lämpötilan funktiona muistuttaa välillä 0 - 100°C ylöspäin aukenevaa paraabelia, jonka huippu on kohdassa +4°C. Lämpötilassa 0°C veden jähmettyessä kiinteäksi jääksi tapahtuu olomuodon muutos, jolloin tilavuus kasvaa kerralla noin 9 %. Tämän jälkeen lämpötilan laskiessa jään lämpölaajeneminen on lineaarista eli jään tilavuus pienenee lämpötilan laskiessa.

Edellä mainittu ilmiö johtuu vesimolekyylien välisistä vetysilloista. Lämpötilassa välillä 0 - 4°C lämpöliike pilkkoo molekyyliryhmiä, joiden seurauksena vesimolekyylit pääsevät yhä lähemmäksi toisiaan, jolloin tiheys kasvaa ja tilavuus pienenee. Lämpötilan kohotessa yli +4°C:sta, lämpöliike on jo niin voimakasta, että molekyylien välimatkan alkavat kasvaa ja veden tiheys pienenee tilavuuden kasvaessa. Jäätyessään vesimolekyylien lämpöliike on niin hidasta, että molekyylit asettuvat vetysiltojen välityksellä kauniiksi kuusikulmaisiksi renkaiksi, jotka muodostavat harvan verkkomaisen rakenteen. Tämä verkko lyhistyy kasaan jään sulaessa.



Yliop. fysiikan dos. 96-01, kirj.aman. 99-01, fysiikan vt. prof. 99-01, prof. 01-44,
yliop. rehtori 06-07, 13-14, 15, 27-28, 29-32, varareht. 28-29, 32-33, Austr. osak.
inspehtori 02-13, Pohj. osak. 11-44. Fil. tk:n promoottori 15. Yliop. vt. rahastontarkastaja
33-39. – Maarian khra (preb.) 04-44. Turun tuomiokapit. apuj. 04-19, Kirkkokäsikirjakomit.
j. 17, yliop. statuuttikomit. 21, muuttokomit. 27, Helsingin ja Turun liikenneyhteyskomit. 41.

Tuo Austr. osak. on Austraalinen osakunta eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta. Turkulainen ja Austraalinen osakunta yhdistyivät 1813 ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.

Osakuntien historiaa Suomessa:

1640 perustettiin Turun Akatemia

1643 nimitettiin osakunnille ensimmäiset inspehtorit; 14 osakuntaa jaettiin 9 professorin kesken: Aboenses, Vestrogothi et Vermelandi, Vestmanni et Dalekarli, Uplandi, Ostrogothi ja Helsingii, Smolandi, Suder- ja Når-Finnar, Nericii, Alandi, Nylandi ja Bothinienses sekä Sudermanni.

1653 inspehtorijaossa oli mukana uusia suomalaisosakuntia: Viburgenses, Savolaxi, Tavasthi ja jo erillään Satacundi.

1680-luvulla astuivat tehtäviinsä ensimmäiset kuraattorit. Jokaisella osakunnalla on kuraattori. Kuraattori on kaiken nähnyt ja paljon kokenut vanhempi osakuntalainen, joka useimmiten on jo valmistunut tai pitkällä opinnoissaan. Pääsääntöisesti kuraattorin tehtävä on johtaa ja valvoa osakunnan toimintaa. Kuraattorilla on paljon myös edustuksellisia ja seremoniallisia tehtäviä.

1681 konsistori päätti, että osakuntiin kuulumattomien tuli liittyä sopiviin osakuntiin.

1688 konsistori uhkasi erottamisella osakuntiin kuulumattomia ylioppilaita.

1713 yliopisto suljettiin Isonvihan takia ja avattiin uudestaan vasta 1728.

1742 yliopisto suljettiin Pikkuvihan takia ja avattiin taas 1743.

1768 konsistori päätti kiistelyn jälkeen, että yhdellä inspehtorilla voi olla korkeintaan kaksi osakuntaa.

1800-luvun alussa oli 9 osakuntaa: Turkulainen, Austraalinen, Boreaalinen, Uusmaalainen, Satakuntalainen, Hämäläinen, Pohjalainen, Viipurilainen ja Sveogoottilainen.

1813 Turkulainen ja Austraalinen eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta yhdistyivät, ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.

1827 Turku paloi.

Austraalina

Turussa 25-11-2010

Simo Tuomola

Rudimenta, osa II

Rudimenta linguae finnicae breviter delineata on suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi. Kansalliskirjasto talletti Rudimentan kappaleen käsikirjoituskokoelmaansa syksyllä 2009. Keräilijä Ilkka Paatero oli hankkinut teoksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta, joka oli huutanut sen Sothebylta.^[1]

Rudimenta on pieni vihkonen, joka koostuu vain 24 sivusta. Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on kirjoittanut yksi henkilö, joka käyttämänsä kielen murteellisuuden perusteella on saattanut olla kotoisin Rauman tai Uudenkaupungin alueelta. Materiaali ja käsiala ajoittuvat 1600-luvulle, mutta käsikirjoitus voi olla myös tätä vanhemmasta lähteestä tehty kopio. Kotuksen tutkijat pitävät mahdollisena, että Rudimenta on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan laatima kielioppi 1500-luvun lopulta.^[1]

Lataa kuva (JPG, 16225 Kt)
Suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi Rudimenta (Rudimenta linguae finnicae breviter delineata), käsikirjoituksen etusivu. Rudimenta on deponoitu eli talletettu Kansalliskirjastoon syksyllä 2009.

Kuva: Kansalliskirjasto / Kari Timonen

Suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi talletettiin Kansalliskirjastoon

Julkaistu: 5.11.2009 | Muokattu: 6.11.2009

Kuva: Kansalliskirjasto / Kari Timonen

Kansalliskirjasto on saanut käsikirjoituskokoelmaansa ainutlaatuisen lisäyksen, kun sille vastikään deponoitiin eli luovutettiin säilytettäväksi suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi, Rudimenta linguae finnicae breviter delineata.


Rudimentan toinen tuleminen sai alkunsa viime vuoden puolella Lontoossa. Käsikirjoitus kuului kokonaisuuteen, jonka vanhan kirjallisuuden keräilijä, Kerman Saven entinen omistaja ja toimitusjohtaja Ilkka Paatero osti sen varsinaiselta löytäjältä kirjakauppias Andrew Erikssonilta. Tämä oli hankkinut sen Sothebyn huutokauppakamarista.

Rudimenta, jonka Sothebyn asiantuntijat olivat arvioineet valmistuneen vuoden 1700 tietämillä, oli sidottu kokonaisuuden osien, Eskil Petraeuksen suomen kieliopin (1649) ja Laurentius Petrin Ajan-Tiedon (vuoden 1671 laitos) väliin.

Kumpikin näistä vanhoista Turku-painatteista on itsessään äärimmäisen harvinainen. Petreuksen kielioppia on Suomessa tiedossa vain kolme kappaletta, ja Laurentius Petrin runomittaan kirjoitetusta piispain-
kronikasta, joka on ensimmäinen suomenkielinen historiateos, on Suomessa Kansalliskirjastossa vain kopio.

Ilkka Paatero pyysi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta alustavaa arviota latinankielisen, kaunokirjoituksella laaditun käsikirjoituksen iästä ja alkuperästä. Kotuksen tutkijoiden mukaan käsikirjoituksessa käytetty suomen kieli oli myöhäisintään 1600-luvun alun käytänteiden mukaista.

He pitivät myös mahdollisena, että Rudimenta saattaisi olla ulvilalaisen Olaus Sundergelteuksen ja raumalaisen Johannes Jussoilan 1500-luvun lopun kielioppihanke, josta on mainintoja kirjallisuudessa.

Rudimenta on ulkoasultaan vaatimaton, pieni vihkonen, jossa on vain
24 tekstisivua ja niiden välillä muutamia tyhjiä sivuja.

Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on laatinut yksi ja sama henkilö, vaikka vielä ei ole varmaa, onko hän ollut kieliopin alkuperäinen tekijä vai esimerkiksi vain käsikirjoituksen jäljentäjä. Tekstiin sisältyvien
murteellisuuksien perusteella esityksen laatija on saattanut olla kotoisin Rauman–Uudenkaupungin alueelta.

Käsikirjoituksessa käytetty paperi ja kirjoituksen käsiala on nyt, edellä mainittujen alustavien arvioiden jälkeen, ajoitettu 1600-luvun
puoliväliin. Esitys voi hyvinkin olla kopio varhemmasta käsikirjoituksesta, mutta sen yhteyksiä muihin suomalaisiin 1600-luvun teksteihin tutkitaan edelleen.

Samoin tutkimuksen kohteena on Rudimentan latina, sen suhde latinankieliseen kielioppitraditioon sekä sen monet kieliopilliset erikoisuudet.

Vaikka Rudimentan alkuperän ja iän varmistaminen vaatii edelleen tarkempaa tutkimista, on varmaa, että käsikirjoitus kuuluu vanhimpiin suomen kielestä laadittuihin kieliopillisiin esityksiin. Kansalliskirjastosta se on nyt saanut turvallisen talletuspaikan.

* * * *

Ks. myös Kotikielen Seuran aikakauslehti Virittäjä 1/2009, s. 2–17,
http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/verkkolehti/index.html»









Historiallinen löytö: Rudimenta – uusi suomen varhaiskielioppi

Sothebyn huutokaupasta Lontoosta 2008 onnistuttiin hankkimaan Suomeen nidos, jossa on Petraueksen suomen kielioppi Linguae finnicae brevis institutio (1649), Laurentius Petrin piispainkronikka Synopsis chronologiae finnonicae (vuoden 1671 laitoksena) ja näiden välissä lyhyt latinankielinen kieliopillinen käsikirjoitus, jonka otsikkona on Rudimenta linguae finnicae breviter delineata. Sen kirjoittajaa tai kirjoitusvuotta ei käsikirjoitukseen ole merkitty. Artikkelin kirjoittajat esittelevät käsikirjoituksen, vertailevat sen rakennetta vanhimpiin tunnettuihin suomen kielioppeihin (Petrauksen ohessa etenkin Martiniuksen kielioppiin Hodegus Finnicus, Eller Finsk Wägwijsare 1689) ja käsikirjoituksessa kuvatun suomen kielen piirteitä vanhaan kirjasuomeen ja murteisiin työn iän ja alkuperän selvittämiseksi. Käsialaa ja latinan kielen piirteitä tässä artikkelissa ei sen sijaan analysoida.

Rudimenta käsittää 24 numeroimatonta tekstisivua. Käsikirjoituksen alussa kielen kuvaus jaetaan viiteen jaksoon: Nomenclatura, Orthographia, Etymologia, Prosodia ja Syntaxi. Osa jaksoista on vain viitteellisiä, sanastoon vain viitataan ja ortografiaa ja syntaksia vain hieman vertaillaan ruotsin kieleen. Suurin osa kieliopista käsittelee ”etymologiaksi” tuona aikana kutsuttua taivutusoppia. Nomineilla esitetään olevan kuusi sijamuotoa (nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi ja ablatiivi), kuten latinan kieliopissa. Laajimmin käsikirjoituksessa tarkastellaan verbintaivutusta, verbeistä esitetään sekä aktiivi- että passiivimuotoja (esim. Minä Rakastan, Minä Pijnatan). Adverbeista esitetään eri ryhmiin jaettuja luetteloita, samoin konjunktioista. Prepositiot on järjestetty rektion mukaan. Niiden erikoisuutena todetaan, että ne affiksoituvat nominiin kiinni (esim. Turcuhun).

Rudimenta muistuttaa 1600-luvun painettuja suomen kielioppeja siinä, että kielen kuvaus pohjautuu täysin latinaan. Rudimenta poikkeaa näin sekä myöhemmästä Vhaelin kieliopista (1733) että niistä tiedoista, joita on säilynyt Crugeruksen kadonneesta kieliopista (kirjoitettu ehkä 1640). Reformaation ajan kieliopeista ja suomen 1600-luvun kieliopeista Rudimenta kuitenkin poikkeaa mm. kieliopin jaksojen laajuuksilta ja esitysjärjestykseltä (esim. siinä, että Rudimentassa tavujen painotusta esittelevä prosodia on sijoitettu etymologian ja syntaksin väliin).

Ortografia noudattaa pääosin samoja periaatteita kuin yleensä vanha kirjasuomi. Siinä kuitenkin on myös piirteitä, joita tapaa vain vanhimmassa kirjasuomessa Agricolasta 1600-luvun alkupuolelle. Vokaalien e ja ä merkitseminen on horjuvaa, lyhyen i:n merkkinä on pari kertaa ij ja kerran ii, tavunloppuisen h:n merkkinä on ch, takavokaalia edeltävän k:n merkkinä on käytetty sekä c:tä että k:ta, kuin-sanassa jopa q:ta.

Loppuheittoa Rudimentassa on eri muotoryhmissä varsin paljon, jopa nominatiivissa (Jumal, Engel). Myös passiiviverbeistä on erikoisia muotoja. Verbien liittomuotojen pääverbin monikon päätteet ovat Rudimentassa kovin horjuvia (esim. cuuluet, cuulut, cuulet). Mielenkiintoinen yksityiskohta on olla-verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan muoto He onowat ’they are’. Monikon persoonapronominit ovat Rudimentassa murteellisessa muodossa mee, tee ja hee; vain me on pari kertaa kirjoitettu yksi-e:llisenä. Esim. sanonta on caiken ’kaiketi, kai’ tunnetaan murteissa vain hyvin suppealla alueella Varsinais-Suomen pohjoisosissa. Jotkin tällaiset piirteet houkuttelisivat sijoittamaan tekijän kotiseudun Rauman – Uudenkaupungin tienoille, vaikka kirjoittaja tuntuu olevan toisaalta perillä myös hämäläismurteista (esim. monikon 3. persoonan vAt-päätteiset muodot mainitaan murteellisuutena).

Artikkelissa esiin nostettujen ortografia-, äänne- ja muotopiirteiden perusteella voi päätellä, että käsikirjoitus on tehty 1500-luvun lopulla tai 1600-luvun alussa. Yhtään sellaista kielellistä piirrettä Rudimentasta ei sitä vastoin löytynyt, joka vaatisi ajoittamaan käsikirjoituksen myöhemmäksi. Ainoa kirjallisuudessa mainituista suomen kieliopin esityksistä, joksi Rudimentaa voisi epäillä, on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan 1500-luvun lopulla Olmützin jesuiittakollegiossa käynnistämä kielioppihanke. Tämä selittäisi käsikirjoituksen eräät murremuodot ja jotkin virolaisuudet (molemmat kirjoittajat toimivat pappeina Virossa 1590-luvulla), esimerkistön hengellisyyden ja eräiden reformaatiokielioppien rakennepiirteiden puuttumisen. Esitetyn hypoteesin todistaminen vaatii kuitenkin vielä jatkotutkimuksia.

Riitta Palkki
Petri Lauerma
Pirkko Kuutti

Mythologia Fennica

Tällä päivämäärällä 21-11 syntyi

1741 – Christfried Ganander, suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja sanakirjan tekijä (k. 1790)

Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä. Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä ennen Elias Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Mythologia Fennica (suom. Suomen mytologia) on Christfried Gananderin julkaisema ruotsinkielinen suomalaisen mytologian sanakirja, joka sisältää varsin laajoja selityksiä. Kirja julkaistiin vuonna 1789, ja se sisältää yhteensä 430 hakusanaa. Lisäksi teoksessa on useita kansanrunoudesta poimittuja runo- ja loitsukatkelmia. Suomen ja lappalaisten mytologian lisäksi Ganader kertoo teoksessaan Skandinavian ja muiden kansojen jumalista. Teos on Gananderin Nytt Finskt Lexikonin -teoksen ohella ollut vaikuttamassa Kalevalan syntyyn. Gananderia onkin sanottu "Lönnrotiksi ennen Lönnrotia".

Arvoituskokoelma Aenigmata Fennica, Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa ilmestyi 1783 ja sisältää 337 arvoitusta. Se perustui Gananderin keräämään kansanrunouteen ja suomen kielen sanastoon.

Tässä Flaamilaisia sananlaskuja (1559), Pieter Brueghel vanhempi.

Gananderin teoksista merkittävin oli kuitenkin julkaisematta jäänyt yli 30 000 hakusanaa sisältävä suomalais-ruotsalais-latinalainen sanakirja Nytt Finskt Lexicon jonka käsikirjoitus valmistui 1787. Siinä Ganander esitti etymologisia selityksiä. Teos julkaistiin faksimilejäljennöksenä 1937–1940.

Ganander julkaisi vuonna 1780 tutkielman romanien alkuperästä, elintavoista ja kielestä. Teokselle myönnettiin Ruotsin kaunokirjallisuusakatemian kilpailussa hopeamitali.

Kalewala

Tänään 28-2 liputetaan kansalliseepoksemme Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi. Sopiihan se, jos muistetaan myös Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin ja etenkin hänen oppilaansa Christfried Gananderin osuus kalevalaisuudessa jo 1700-luvulla. Gananderia onkin sanottu Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Gananderin julkaistuista teoksista tunnetuin on Mythologia Fennica. Vuonna 1789 ilmestyneen aakkosellisen hakuteoksen Mythologia Fennican aineiston Ganander oli koonnut kansanrunoista, loitsuista, perimätiedoista ja kirjallisista lähteistä. Teos oli Suomen kansan varhaisen historian esitys. Elias Lönnrot piti Gananderin työtä merkittävänä ja jatkoi sitä.

Siis takaisin tämän päivän liputuksen aiheeseen:

Helmikuun 28. päivänä 1835 Elias Lönnrot kirjoitti alkulauseen teokseen, jonka nimenä oli Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Tämä ns. Vanha Kalevala sisälsi 32 runoa ja 12 078 säettä. Mytologis-historiallisena runoelmana teos täytti eepoksen mitat ja herätti suurta huomiota Suomessa ja pian laajalti maan rajojen ulkopuolella.




Tekstinäytteen kirjoitusasu:

Ensimmäinen runo.

Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talvea äitinsä kohdussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen. Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.

Mieleni minun tekewi,
Aiwoni ajattelewi,
Mieli ruweta runoille,
Laatiua laulamahan.
5. Weli kulta weikkoseni,
Kaunis kielikumppalini!

Christfrid Ganander: Mythologia Fennica

Christfrid Gananderin vuonna 1785 ilmestynyt jumalaistaruoppi Mythologia Fennica on monipuolinen ja laaja esitys suomalaisesta muinaisuskosta ja kansanrunoudesta: se sisältää 430 sanakirjamaisesti järjestettyä mytologista termiä ja nimeä selityksineen. Erityisen arvokasta siinä ovat esimerkkilauseina käytetyt loitsu- ja runokatkelmat kansanrunoudesta. Suomalaisen ja lappalaisen mytologian lisäksi teoksessa on myös lukuisia viittauksia muiden kansojen, varsinkin antiikin ja Skandinavian jumaliin, joista Ganander löysi yhtymä- ja vertailukohtia suomalaisille jumalille.

Tämä muinaisuskon perusteos on Gananderin sanakirjan Nytt Finskt Lexikonin ohella vaikuttanut Kalevalan syntyyn, sillä kansalliseepoksemme pohjautuu juuri Gananderin mytologiateokseen, jota Elias Lönnrot alkoi täydentää. Gananderia tituleerataankin usein Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Mythologia Fennicassa Ganander aloitti uskontotieteilijänä perinteen, joka on jatkunut nykypäiviin saakka ja häntä pidetäänkin suomalaisen uskontotieteen isänä.

Christfrid Ganander: Nytt Finskt Lexikon

Vuonna 1787 sai Christfrid Ganander valmiiksi päätyönsä, liki kolmituhatsivuisen suomen kielen sanakirjan Nytt Finskt Lexiconin käsikirjoituksen. Hän keräsi siihen sanoja liki 20 vuotta. Teos ei ollut suomen sanakirjoista ensimmäinen, vaan sitä ennen oli painosta ilmestynyt jo muutamia pieniä tulkkisanakirjoja, joissa suomi oli mukana, ja yksi varsinaiseksi suomen sanakirjaksi katsottava teos: vuonna 1745 julkaistu Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Gananderin käsikirjoitus oli kuitenkin edeltäjiään tuntuvasti laajempi ja etevämpi.

Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestynyt Suomalaisen Sana-Lugun Coetus on ensimmäinen varsinainen suomea sisältävä sanakirja.

Gananderin sanakirja jäi kuitenkin julkaisematta, sillä se ei läpäissyt Porthanin tarkistusta. Myöhemmin, 1810-luvun lopulla Kustaa Renvall lainasi käsikirjoituksen Turun akatemian kirjastosta käyttääkseen sitä oman sanakirjansa päälähteenä. Renvallin Suomalainen Sana-Kirja ilmestyi vuosina 1823 ja 1826, mutta Renvall ei palauttanut heti teosta kirjastoon, vaikka saikin oman työnsä valmiiksi - onneksi ei, sillä akatemian kirjasto paloi Turun myötä 1827. Sittemmin kirja vietiin Helsinkiin, jossa se oli säilössä toista sataa vuotta yhtenä yliopiston arvokkaimmista käsikirjoituksista, kunnes se julkaistiin näköispainoksena 1937-40 nimellä Uusi suomen sanakirja.

Eli ei mitään uutta auringon alla eli kaikella tekemisellä on aina omat esikuvansa. Niinpä voin esim. väittää, että ensimmäinen suomen kielioppi on kirjoitettu ainakin osaksi Määrin Olomoucissa 1500-luvulla. Se oli latinankielinen eikä sitä ole tiettävästi koskaan julkaistu ja sen käsikirjoitus on kadonnut.

Totta kuitenkin, sillä siitä on säilynyt ruotsinnos Turun akatemian kirjaston jäämistössä. Kieliopin laatijat Olaus Sundergelteus ja Johannes Jussoila opiskelivat 1500-luvun loppupuolella monien muiden Ruotsin oppineiden alamaisten tavoin Olomoucin jesuiittagollegiossa ja saivat jotain aikaankin, kun jesuiitat tarvitsivat kielten oppikirjoja kouluja ja etenkin lähetystyötä varten. Jussoila onkin katolisen vastauskonpuhdistuksen tunnetuin suomalainen edustaja.

Olaus Marci Sundergelteus (noin 1551 Ulvila – noin 1601) oli Tarton katolinen kirkkoherra ja Vilnan tuomiokirkon kaniikki. Hän toimi vastauskonpuhdistuksen edustajana ja sen vuoksi hänelle annettiin tehtäväksi tehdä suomen kielen kielioppi. Mikäli Sundergeltaus teki kieliopin, se olisi ensimmäinen suomen kielen kielioppi, mutta sitä ei ole löytynyt.

Jussoila, Johannes

(noin 1555 - noin 1604)

katolinen pappi, vastauskonpuhdistuksen edustaja

Juhana III:n kiinnostus katolisuuteen herätti vastakaikua hänen entisessä herttuakunnassaan Suomessa, missä toimi edelleen katolisena aikana vihittyjä pappeja eikä katolisia tapoja ollut vielä saatu kitketyksi kansan keskuudesta. Jesuiittojen kollegioissa opiskellut Johannes Jussoila kuului katolisen vastauskonpuhdistuksen keskeisiin edustajiin Ruotsissa.

Rudimenta linguae finnicae breviter delineata on suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi. Kansalliskirjasto talletti Rudimentan kappaleen käsikirjoituskokoelmaansa syksyllä 2009. Keräilijä Ilkka Paatero oli hankkinut teoksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta, joka oli huutanut sen Sothebylta.

Rudimenta on pieni vihkonen, joka koostuu vain 24 sivusta. Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on kirjoittanut yksi henkilö, joka käyttämänsä kielen murteellisuuden perusteella on saattanut olla kotoisin Rauman tai Uudenkaupungin alueelta. Materiaali ja käsiala ajoittuvat 1600-luvulle, mutta käsikirjoitus voi olla myös tätä vanhemmasta lähteestä tehty kopio. Kotuksen tutkijat pitävät mahdollisena, että Rudimenta on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan laatima kielioppi 1500-luvun lopulta.

Rudimentaa

Turussa 21-11-2010

Simo Tuomola

Nemo nisi mors

Tällä päivämäärällä 17-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Juhana III kuolemasta 1592:

• 1592 – Juhana III, Ruotsin kuningas ja Suomen suuriruhtinas

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.

Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.

Juhana III:n isä Kustaa Vaasa perusti vuonna 1556 kolme melko itsenäistä herttuakuntaa, Itä-Götänmaan, Södermanlannin ja "Suomen", joka käsitti Turun ja Kokemäenjoenkartanon linnaläänin (Satakunnan historiallinen maakunta) sekä Ahvenanmaan ja hieman myöhemmin myös läntisen Uudenmaan. Suomen herttuaksi tuli tuolloin 18-vuotias Juhana, joka hallitsi lisäksi koko Suomea käskynhaltijana.

Kaarina Hannuntytär, Juhanan vihkimätön vaimo, synnytti Juhana-herttualle neljä lasta. Juhana kuitenkin halusi naimisiin Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa. Katariina oli Puolan mahdollisen tulevan kuninkaan äitinä poliittisista syistä haluttu puoliso ja häntä kosi tuloksetta myös Venäjän tsaari Iivana IV Julma.

Avioliitto ei Juhanan veljelle, kuningas Eerik XIV:lle sopinut, sillä Ruotsi oli samaan aikaan valmistautumassa sotaan Puolaa vastaan. Avioliitto kuitenkin toteutui 4. lokakuuta 1562 kun Juhana ja Katariina menivät naimisiin Vilnassa. Katariina tuli Turkuun jouluaattona ja Kaarina Hannuntytär sai vetäytyä Vääksyn kartanoon Kangasalle.

Juhana ja italialaisia sukujuuria ja kontakteja omannut Katariina kehittivät Turun linnan arkkitehtuuria ja muodostivat sinne pienimuotoisen renessanssihovin taideteoksineen, hienoine sisustuksineen ja muodikkaine juhlineen. Juhanan ja Katariinan loisteliaalla hovilla olikin kauaskantoinen vaikutus Suomen kulttuuriin, vaikka sitä kestikin alle vuoden.



Juhana III:n nimikirjoitus.


Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle pystytettiin linnaan oma katolinen alttarinsa, mutta niin tiukka vaimo ei ollut, etteikö hän olisi nauttinut ehtoollisella myös viiniä.

Juhana halusi jälleen antaa arvoa piispanviralle ja kirkollisille seremonioille ja jumalanpalvelus tuli toimittaa uuden liturgian Nova ordonantion mukaisesti. Esim. vuonna 1580 Juhana III kielsi vouteja maksamasta papinmaksuja niille, jotka eivät noudata hänen Punaisen kirjansa liturgiaa. Ahvenanmaan Finströmin pappi Abraham Angermannus vangittiin Turun linnaan 30 viikoksi hänen uhmattuaan kuninkaan liturgiaa.

Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Juhana halusi johdattaa Ruotsin kirkon kohti sellaista suvaitsevaista katolilaisuutta, jota Katariina edusti, mutta Roomankaan kanssa ei voinut neuvotella, sitä piti vain totella. Turussa Katariinan perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja hänen pojalleen, vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka.




Katariina Jagellonica vankina Gripsholmin linnassa. Józef Simmlerin (1823–1868) maalaus.


Kun kuningas Juhana III kuolemasta sitten 1592 ilmoitettiin turkulaisille, tehtiin se täällä suomenkielisellä julistuksella, olihan Juhanan isä poikansa Turkuun jättäessään huolehtinut siitä, että Juhana sai täällä myös suomenkielen opetusta, kun kerran Suomessa vaikutti.


Nemo nisi mors
Turussa 17-11-2010
Simo Tuomola

Pietari Kalm

Tänään 16-11 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1632 – Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa

väittää kone, mutta tosiasiassa tuo tapahtui jo 6.11.

Tänään 16-11 tulee sen sijaan kuluneeksi tasavuosia Pietari Kalmin kuolemasta 1779:

1779 – Pehr Kalm, suomalainen luonnontutkija ja tutkimusmatkailija (s. 1716).

Pehr (Pietari) Kalm (1716 Ångermanland – 16. marraskuuta 1779 Turku) oli suomalainen tieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi, joka saavutti mainetta myös ulkomailla. Kalmin hautapaikkaa ei tiedetä, mutta hänen muistolaattansa on kiinnitetty Turun Maarian kirkon seinään.

Kalm vihittiin papiksi 1757. Hänen näkemyksensä mukaan papiston tehtävänä oli hyödyttää valtakuntaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kalm toimi sekä Piikkiön seurakunnan että Turun Maarian seurakunnan kirkkoherrana.

Triviaalikoulun Kalm oli käynyt Vaasassa, yliopisto-opinnot hän aloitti Turun akatemiassa 1735. 1740-luvulla Kalm opiskeli Uppsalan yliopistossa luonnontieteitä Carl von Linnén oppilaana. Linné piti Kalmia parhaana oppilaanaan. Kalm jätti kuitenkin opintonsa kesken ja ryhtyi löytöretkeilijäksi.

Hänen Amerikan matkasta julkaisemansa retkikertomus En resa till Norra Amerika on ilmestynyt monella kielellä, ruotsiksi se painettiin 1753. Matkan aikana hän lähetti Linnélle sieniä ja siemeniä. Palatessaan Tukholmaan 1751 hän toi Pohjois-Amerikasta mukanaan kasvinäytteitä ja lisää siemeniä.

Kalmin keräämiä kasveja kokeiltiinTurussa Hirvensalon Sipsalossa ja Kalmin perustamassa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, nykyisellä Sibeliusmuseon tontilla. Kaikki kokeet eivät kuitenkaan vastanneet odotuksia, sillä ilmastoerot olivat liian suuret. Tuoduista kasveista viljellään Suomessa edelleen yleisesti vain kolmea lajia: aitaorapihlajaa, villiviiniä ja tuoksuvatukkaa. Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa on Lontoossa ja loput – yli 400 kasvinäytettä – ovat Kalmin kuningatar Loviisa Ulriikalle lahjoittamassa kokoelmassa, jota säilytetään Uppsalassa.


Kuvan arvellaan esittävän Pehr Kalmia, mutta jotkut historiantutkijat ovat epäilleet, että kuva voisi esittää Kalmin kollegaa Pehr Gaddia.

IX: Pietari Kalmin matkassa

- Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra, suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, Uppsalassa Carl von Linnén oppilaana opiskellut kasvitieteilijä Pietari Pehr Kalm (1716-1779) suuntasi luonnontieteellisen tutkimusmatkansa Amerikkaan vuosina 1747-1751. Ennen Turkuun paluutaan hän vietti kolme vuotta Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja Kanadassa.

- Gloria Dein kirkossa vieraillessaan 1750 hän selaili kirkonkirjoja ja kiinnitti huomionsa kolmeen kuolinviestiin: * 31. toukokuuta 1706 kuollut 100 vuoden iässä vanhempi Mårten Mårtensson, syntynyt Suomessa. * 8. helmikuuta 1713 kuollut 97 vuoden iässä hänen leskensä Helen, syntynyt Ruotsissa. * 3. joulukuuta 1718 kuollut 75 vuoden iässä nuorempi Mårten Mårtensson, syntynyt Ruotsissa, tullut maahan 8-vuotiaana.

- Vanhempi Mårten Mårtensson saapui Uuteen Ruotsiin Eagle-aluksella 1654 ja asettui Fort Trinityyn. Vuotta myöhemmin hän vannoi valansa hollantilaisille näiden vallattua linnakkeen ruotsalaisilta ja muutti pian suomalaisten siirtolaisten pariin Ammanslandiin.

- Ruotsi-Suomen hallitus perusti Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian kupeeseen Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan 1638 amiraali Klaus Laurinpoika Flemingin ehdotuksesta. Kalmar Nyckel -alus vei siirtokuntaan sen ensimmäiset asukkaat. Finlandiin eli Finn's Pointiin Fort Christinan linnakkeen suojapiiriin muutti 17 vuoden aikana noin 500-600 suomalaista.

Uusi Ruotsi (ruots. Nya Sverige) oli vuonna 1638 perustettu Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikan itärannikolla Delawarejoen ja Delawarenlahden molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nyt Pennsylvanian, Delawaren ja New Jerseyn osavaltioiden alueella.



Uuden Ruotsin kartta vuodelta 1650.







Pennsylvanian ensimmäisen asutuksen kartta.


- Hollantilaiset valloittivat Uuden Ruotsin vuonna 1655. Ruotsi-Suomella oli siirtomaa-alue myös Afrikassa kun Afrikkakomppania osti Cabo Corso -nimisen siirtomaalinnakkeen Ghanan alueelta 1650.


Kultarannikon historiallinen kartta.

- Vuonna 1645 Ruotsissa syntynyt nuorempi Mårten Mårtenson sai vaimonsa Margaret Bärtilsdotterin, jonka äiti oli suomalainen, kanssa 9 lasta, joista senior John Morton syntyi 1. kesäkuuta 1683 ja kuoli 1725. Hänen ja vaimonsa Mary Archerin lapsi, nuorempi John Morton (1724-1777), syntyi Ammanslandissa ja meni aikanaan naimisiin Ruotsin siirtolaistaustaisen Ann Justisin kanssa.

- Hän oli se mies, jonka nimi löytyy Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajan joukosta. Hänen antamansa äänen kerrotaan olleen jopa sen ratkaisevan äänestettäessä itsenäisyysjulistuksesta. Hän oli merkittävä pennsylvanialainen poliitikko ja sheriffi. Samaa osavaltiota edusti myös Benjamin Franklin.

Mortonin antaman äänen kerrotaan olleen ratkaiseva äänestettäessä USA:n itsenäisyysjulistuksesta, sillä juuri pidetyssä äänestyksessä Kongressin jäsenten äänet olivat jakautuneet tasan, kun Morton saapui myöhästyneenä kokoukseen. Mortonin kuitenkin sallittiin vielä äänestää. Hän äänesti itsenäisyyden puolesta, joten ratkaisevan äänen antaja tiedettiin varmasti.

- Kolmetoista siirtomaata esitti itsenäisyysjulistuksensa 4. heinäkuuta 1776. Se allekirjoitettiin kongressissa 2. elokuuta ja Yhdysvallat tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi 3. syyskuuta 1783.

Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat

Itsenäisyysjulistuksen kaikki allekirjoittaneet olivat miehiä ja heitä oli 56. Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittivat:

• New Hampshire: Josiah Bartlett, William Whipple, Matthew Thornton
• Massachusetts: Samuel Adams, John Adams, John Hancock, Robert Treat Paine, Elbridge Gerry
• Rhode Island: Stephen Hopkins, William Ellery
• Connecticut: Roger Sherman, Samuel Huntington, William Williams, Oliver Wolcott
• New York: William Floyd, Philip Livingston, Francis Lewis, Lewis Morris
• New Jersey: Richard Stockton, John Witherspoon, Francis Hopkinson, John Hart, Abraham Clark
• Pennsylvania: Robert Morris, Benjamin Rush, Benjamin Franklin, John Morton, James Smith, George Taylor, James Wilson, George Ross
• Delaware: George Read, Caesar Rodney, Thomas McKean
• Maryland: Samuel Chase, William Paca, Thomas Stone, Charles Carroll of Carrollton
• Virginia: George Wythe, Richard Henry Lee, Thomas Jefferson, Benjamin Harrison V, Thomas Nelson Jr., Francis Lightfoot Lee, Carter Braxton
• Pohjois-Carolina: William Hooper, Joseph Hewes, John Penn
• Etelä-Carolina: Edward Rutledge, Thomas Heyward Jr., Thomas Lynch Jr., Arthur Middleton
• Georgia: Button Gwinnett, Lyman Hall, George Walton

- Kaikessa tässä mukana oli siis myös John Morton, jonka isoisän isä Martti Marttinen Rautalammin suurpitäjän alueelta muutti aikoinaan Ruotsin suomalaismetsiin, joista heidän jälkeläisensä lähtivät sittemmin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaa.

Rautalammin suurpitäjän historiassa todetaan:

»Rautalammin hallintopitäjä oli tärkein lähtöalue 1500–1600-lukujen muuttoliikkeelle Ruotsiin. Silloiset rautalampilaiset olivat päteviä korvenraivaajia ja kaskenpolttajia, joita houkuteltiin asuttamaan Keski-Ruotsin erämaita. Nämä metsäsuomalaiset asuttivat Värmlannin ja Keski-Ruotsin korvet.

Metsäsuomalaisten jälkeläisiä muutti myös Ruotsin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaan. Valtaosa Delawaren siirtokunnan jäsenistä oli suomalaista syntyperää. Eräs heistä oli John Morton, joka antoi Pennsylvanian siirtokunnan puolesta ratkaisevan äänensä Amerikan itsenäisyydelle v. 1776. John Mortonin isoisän isä oli Martti Marttinen, joka oli aikanaan muuttanut Rautalammin suurpitäjän alueelta Ruotsin suomalaismetsiin.


Siirtomaaisäntänä
Turussa 16-11-2010
Simo Tuomola