Tänään 31-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Tarvasjoen suuren pojan, Kustaa Mauri Armfeltin syntymästä 1757:
1757 – Gustaf Mauritz Armfelt, suomalainen diplomaatti ja kreivi, hovimies ja jalkaväenkenraali (k. 1814)
Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali.
Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.
Turun läänin maaherran poika Mauritz opiskeli aikansa Turun
Akatemiassa, mutta karkasi sitten Tukholmaan yltäen aina kuningas
Kustaa III:n neuvonantajien ja kulttuurivaikuttajien piiriin saakka.
Kuninkaan kuoltua Armfelt toimi kuninkaan alaikäisen pojan holhoojana ja
Tukholman ylikuvernöörinä.
Myöhemmin hän veljeili Venäjän
Katariina II kanssa ja Tukholmassa hänet tuomittiin kuolemaan
petturina. Aikanaan miehen kunnia palautettiin ja hän palasi Venäjän
miehittämään Suomeen, toimien mm. Suomen kenraalikuvernöörinä ja Turun
Akatemian kanslerina.
Mies kuoli 1814 ja haudattiin Halikon kirkkoon.
Armfeltin patsas löytyy Halikosta - tekijänä Matti Peltokangas.
Kustaa III:n suosikkina Gustaf Mauritz Armfelt oli Ruotsin mahtavimpia miehiä.
Sittemmin kansalliseksi herättäjäksi nimitetyn Adolf Iwar Arwidssonin
suuhun laitettu lentävä lause
”Ruotsalaisia emme enää ole,
venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”
("Svenskar
äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli
finnar"), oli jo Armfeltin piirin johtolauseena.
Turussa Armfelt ei ollut niitä pidetyimpiä ihmisiä. Hänen tuiman mielensä mukaan:
"Turku
on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, kurja kylä, jossa ilmapiiri
on saastunut ja jossa vallitsee maailman huonoin yhteishenki."
"Turussa
asuu leväperäisiä virkamiehiä, laiskoja professoreja,
juutalaismielisiä kauppiaita ja häijyjä akkoja. Turku on luola ja
hökkelikylä, joka on sytytettävä ja poltettava poroksi".
Turun keskusta vuonna 1811 pian Ruotsin vallan ajan päättymisen jälkeen.
Itse hän kutsui kaupunkia Suomen
liikavarpaaksi ja Sodoman ja Gomorran lihalliseksi serkuksi.
Armfelt ei voinut sietää ajatusta
tasavaltalaisuudesta, jonka henki oli Turussa niinkin vahva, että
aatelisille tarkoitettuihin virkamiesasemiin saattoivat päästä
porvaritkin
Kaupungissa piti valtaa Turun valhekomissio, johon
Armfeltin mukaan kuuluivat laiskat virkamiehet, kapinamieliset
yliopistolaiset, juutalaiset kauppiaat ja häijyt akat.
Turkulaiset pitivät yhteyttä Ruotsin
bonapartistisiin kanaljoihin ja kaupungissa vallitsivat ruotsalaiset
ennakkoluulot.
Kun
Turku sitten 4-9 1827 lopulta paloi poroksi, oli täällä iloista opiskelijaelämää
eläneellä Armfeltin pojalla Alexander Armfeltillä vähän hankalat olot.
Alexander Armfelt vuonna 1874.
Alexander Armfelt ( 18. huhtikuuta 1794 Riika – 8. tammikuuta 1876 Pietari) oli suomalainen sotilas, virkamies ja ministerivaltiosihteeri. Hän oli Gustaf Mauritz Armfeltin poika, mikä auttoi alkuun uralla. Armfelt toimi Suomen kenraalikuvernöörin adjutanttina 1821–1827 ja (ministeri)valtiosihteerin apulaisena 1834 alkaen, kunnes hänet Robert Henrik Rehbinderin kuoleman jälkeen nimitettiin ministerivaltiosihteeriksi 1842.
Isää voitiin syyttää Turun syrjimisestä, mutta oli Armfelt jotain
saanut aikaankin; hänen aloitteestaan tänne oli perustettu Kliininen
instituutti. Ja Alexander itse asteli eteenpäin isänsä viitoittamaa
tietä aina Pietariin Suomen asioiden esittelijäksi, vaikuttaen mm.
Suomen markan käyttöönottoon. Sataikko, omena, sampo ja suomo olivat markka-sanan vaihtoehtoja tuolloin.
Armfeltin
edeltäjä Turun akatemian kanslerin toimessa oli keisarin
valtiosihteeri Mihail Speranski. Venäjän Ranska-politiikan
käännekohdassa Speranski joutui keisarin epäsuosioon 1811 ja hänen oli
jätettävä kaikki virkansa.
Yliopiston johto Turussa toivoi nyt
Armfeltin kautta saavansa edelleen nauttia hallitsijan suosiosta, ja
kanslerin tehtävässään Armfelt ryhtyikin tarmokkaasti toteuttamaan
vuoden 1811 melkein kaksinkertaistettua yliopiston menosääntöä ja
saattamaan päätökseen vielä kesken olevaa uutta yliopistorakennusta.
Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.
Armfelt
saneli yliopiston rakennustoimikunnalle ohjeet uuden päärakennuksen ja
sen ympäristön viimeistelystä ja sisustamisesta. Tässäkin asiassa hän
käänsi huomionsa Pietarin suuntaan. Sieltä hankittiin hänen
välityksellään sekä stukkatöörejä että sisustusesineitä ja kalusteita.
Tärkein
taideteoshankinta, jonka Armfelt välitti Pietarista oli
kolossaalikokoinen, graniittijalustalle uuden juhlasalin katederin
taakse sijoitettu Aleksanteri I:n pronssinen rintakuva. Patsas tilattiin
Venäjän uusklassismin johtavalta kuvanveistäjältä Ivan Martosilta ja
se siirtyi sittemmin yliopiston mukana Helsinkiin.
Armfelt vanhemmilla päivillään.
Armfeltin
viimeisten elinvuosien suuri muutoshanke oli Helsinki-nimisen
rannikkokaupungin korottaminen suuriruhtinaanmaan pääkaupungiksi. Hän ei
milloinkaan voinut sietää turkulaisten sisäpiirien ("barbarer, bovar
och trähuvuden") kotiinpäinvetoa ja näköalattomuutta.
Keisari päätti
uudesta pääkaupungista ja vahvisti sen suureellisen uuden asemakaavan
vuonna 1812, Armfelt oli keisarille jo edellisenä vuonna esittänyt
keskushallinnon siirtoajatuksen.
Näyttää myös siltä, että vaikka J. A.
Ehrenström, Armfeltin kohtalontoveri Kustaa III:n ajoilta, varsinaisten
arkkitehtien puuttuessa laati itse asemakaavan ja siihen liittyvän
selostuksen, niin sen ideasisältö kuvastaa Armfeltin käsityksiä Suomen
tulevaisuudesta.
Armfelt menehtyi rintatautiin 19. elokuuta 1814 57-vuotiaana Tsarskoje Selossa Pietarin lähellä. Hänet on haudattu sukuhautaan Halikon kirkkoon,
lähelle omistamaansa Joensuun (Åminne) kartanoa. Viimeisinä vuosinaan
1811-1814 hän kunnosti kartanon päärakennusta ehtimättä kuitenkaan
asua siellä. Armfeltien suku omisti kartanon 1786-1925.
Olkaamme siis turkulaisia
Turussa 31-3 2017
Simo Tuomola
Tällä
päivämäärällä 29-3 keisari Aleksanteri I antoi Porvoon maapäivillä 1809
hallitsijavakuutuksen, jossa valloitetusta Suomen maasta muodostettiin
autonominen suuriruhtinaskunta.
1809 – Suomen neljä säätyä vannoivat Porvoon valtiopäivillä uskollisuutta Venäjän keisari Aleksanteri I:lle, mikä lopetti Ruotsin vallan Suomessa.
Me Alexander I... Suuri Ruhtinas Suomen maasa... : Wakutus-Kirja... Annettu Borgåsa sinä 15/27 päiwänä Maaliskuusa 1809
Tehtiinkö kokouksessa valtiosopimus ja perustettiin näin Suomen valtio?
Mitä tarkoittavat keisarin antaman vakuutuksen ilmaukset "perustuslait"
(venäjäksi "korennyje zakony") ja "konstitutioiden mukaiset oikeudet"
ja siinä nimenomaan sana "konstitutio"?
Göran Magnus Sprengtporten. Georg (Göran) Magnus Sprengtporten (Suomessa usein myös muodossa Yrjö Maunu) (16. joulukuuta 1740 Gammelbackan kartano, Porvoo – 13. lokakuuta 1819 Pietari, Venäjä) oli Ruotsin ja Venäjän
politiikassa vaikuttanut kreivi. Hän on Suomen ensimmäisen
kadettikoulun isä sekä autonomisen Suomen ensimmäinen mutta
lyhytaikainen kenraalikuvernööri.
Keväällä 1808 Suomen väliaikainen kenraalikuvernööri Göran Magnus Sprengtporten suunnitteli maapäiviä Turkuun. Suomen säätyjen lähetystö kävi kuitenkin jo syksyllä vannomassa uskollisuuttaan keisari Aleksanteri I:lle Pietarissa.
Venäläiset
sotilaathan olivat marssineet rauhanomaisesti jo vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun
ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian
kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun
kaupunkilaisen voimin.
Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki, Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.
Tarvasjoella syntyneellä kreivi Gustaf Mauritz Armfeltilla, oli merkittävä rooli Suomen suuriruhtinaskunnan aseman ja maa-alueen muotoutumisessa. Armfelt toimi Suomen Asiain Komitean puheenjohtajana Pietarissa.
Maaliskuussa 1809 keisari määräsi säädyt kokoontumaan Porvooseen
Ruotsin valtiopäiväjärjestyksen mukaan. Säädyt vannoivat
uskollisuuttaan keisarille, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa
perustuslailliset oikeudet ja liitti "Suomen kansakuntien joukkoon".
Vala ja vakuutus muodostivat jo keskiajalta periytyvän herruussopimuksen
ja oikeustradition.
Keisari Aleksanteri I Porvoon tuomiokirkossa valtiopäivien avajaisissa, annettuaan hallitsijanvakuutuksensa (Emanuel Thelningin maalaus Porvoon valtiopäivien avajaiset, 1812).
Aleksanteri I antoi hallitsijanvakuutuksensa 29. maaliskuuta 1809.
Suomi sai pitää vanhat lakinsa, uskontonsa ja erioikeutensa, eikä sitä
liitetty suoraan Venäjään, vaan siitä muodostettiin autonominen
suuriruhtinaskunta, jonka suuriruhtinas Venäjän keisari oli.
Aleksanterin seuraajat antoivat edelleen saman vakuutuksen
valtaistuimelle noustessaan.
Valtiopäiviä käytiin heinäkuuhun asti, jolloin keisari palasi päättämään ne. Seuraavan kerran valtiopäivät kokoontuivat vasta Aleksanteri II:n kutsuttua Suomen säädyt Helsingin valtiopäiville vuonna 1863. Pitkää valtiopäivien välistä aikaa nimitetään nimillä "valtioyö" ja "virkavaltaisuuden aika". Suomen suuriruhtinaskunnan juoksevat asiat hoidettiin virkamiesten voimin senaatin johdolla.
Porvoon valtiopäivät tai maapäivät tai herrainpäivät (ruots. landtdagar, ransk. diète, ven. sejm) olivat Porvoossa Venäjän keisari Aleksanteri I:n määräyksestä maaliskuussa 1809 järjestetty Suomen säätyjen edustajien kokoontuminen. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä, mutta Venäjän
osalta voitettu.
Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet
erilaisia tulkintoja siitä olivatko Porvoossa kyseessä Suomen historian
ensimmäiset säätyvaltiopäivät
vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin entiset kahdeksan
maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin valtaan. Myöhemmin 1800-luvulla
syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon
valtiopäivillä perustettiin Suomen valtio.
Turun rauhan venäläinen ratifiointiasiakirja vuodelta 1743. Rauha löytyy Ruotsin Valtionarkistosta.
Yhtäältä
Suomesta meinasi tulla valtio jo vuonna 1743 Turun rauhan myötä.
Silloin puolestaan Venäjän keisarinna Elisabet antoi kuuluisan
manifestin, jossa suomalaisille luvattiin sovintoa ja ystävyyttä, jos kansa ei auttaisi Ruotsin
armeijaa. Muussa tapauksessa Venäjä hävittäisi maan tulella ja miekan
terällä.
Julistus sisälsi myös kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja
ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,
keisarinna tahtoo
häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.
Uskollisesti
Suomen Turussa
29-3 2017
Simo Tuomola
Aina
silloin tällöin maailmanhistoria muuttuu todeksi myös kotinurkilla.
Näin kävi Turussakin, kun Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska asettuivat
tällä päivämäärällä 28-3 1854 Turkin puolelle Krimin sodassa Venäjää
vastaan.
1854 – Krimin sota: Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat sodan Venäjälle.
Englantilais-ranskalainen laivasto-osasto pommittaa Bomarsundin linnoitusta.
Jo
samana keväänä englantilais-ranskalainen laivasto purjehti Itämerelle
ja suolan hinta lähti nousuun, kun suomalaisia kauppa-aluksia estettiin
toimimasta ja kaapattiin.
Venäjän sotilasjohto lähti estämään
maihinnousua Turkuun 50000 miehen voimin, joista kaupunkiin asettui 7
pataljoonaa ja 12 kenttätykkiä. Turkuun sijoittui myös tykkilaivue,
johon kuului parikymmentä tykkivenettä ja muutama höyrylaiva.
Nikolai I kuoli maaliskuussa 1855 Krimin sodan ollessa vielä kesken.
Suuriruhtinas
Nikolai Nikolajevitsh kävi itse tarkistamassa kaupungin puolustuksen
kesäkuussa 1854 ja lopulta elokuun 22. päivä 1854 neljä englantilaista
sotalaivaa teki tiedusteluretken kaupungin sisääntuloväylälle.
Viittakarin kohdalla vaihdettiin tykkitulta, kun englantilaiset
etenivät kohden Iso Pukin luokse rakennettua sulkua. Muutama puolustaja
sai surmansa ennenkuin englantilaiset purjehtivat pois.
Vuonna
1854 torjuntapattereita oli Ruissalossa kaksi, seuraavana vuonna jo
kuusi. Kuva kaapattu Kimmo Jaramon Kaislatuuli-blogista.
Pikku-Pukin
promenadin alkupään kohdalta etsivä löytää edellen vanhan venäläisen
tykkipatteriston jäänteet. Kalkkiniemen kuusitykkinen patteri osallistui
täällä vihollisen torjuntaan elokuussa 1854. Vastaavia
torjuntarakennelmia löytyy kaikkiaan kymmenkunta Turkuun johtavien
meriväylien varrelta.
Oolannin
sodan puhjettua Ruissaloon sijoitetut tykistöpatterit joutuivat sotanäyttämöksi, kun englantilaisen amiraali Charles Napierin
käskystä kapteeni Scott suoritti väkivaltaista tiedustelua 22.8.1854
Turun suunnalla. Amiraalin pyrkimyksenä oli selvittää liittoutuneiden
läpimurtomahdollisuutta Turkuun.
Admiral Sir Charles John Napier KCB GOTE RN (6 March 1786 – 6 November 1860) was a Scottish naval officer whose sixty years in the Royal Navy included service in the Napoleonic Wars, Syrian War and the Crimean War, and a period commanding the Portuguese navy in the Liberal Wars.
He refused to attack the great naval bases at Sveaborg (often quoted as the "Gibraltar of the north") and Kronstadt.
Admiral Sir Charles Napier (print, c. 1855).
HMS Odin 16 tykkiä
HMS Driver 6 tykkiä
HMS Gorgon 6 tykkiä
HMS Odin oli Britannian Kuninkaallisen laivaston höyrykäyttöinen, siipirattailla varustettu ensimmäisen luokan fregatti. Alus laskettiin vesille 24. heinäkuuta 1846 ja poistettiin käytöstä 1865. Alus kuului brittiläis-ranskalaiseen Itämeren laivastoon Oolannin sodan aikana.
HMS
Odinin kapteeni Francis Scottin johtama neljän höyrylaivan osasto sai
kuitenkin vastaansa venäläisen laivaston sekä Ruissaloon ja
lähisaarille perustettujen tykistöpattereiden avaaman raivokkaan
tulen.
Vaikka englantilaiset eivät luultavasti tehokkaamman
aseistuksensa ansiosta tässä taistelussa tappioita kärsineetkään, tuli
heillekin kuitenkin selväksi, että tunkeutuminen Pukinsalmen kautta
Turkuun oli mahdotonta.
Vuonna 1854 lienee Ruissalossa
ollut vasta kaksi patteria, mutta seuraavana vuonna jo kuusi. Nämä
tukevasti linnoitetut tykistöpattereiden sijaintipaikat ovat vieläkin
havaittavissa Ruissalon maastossa.
Georg Theodor Policron Chiewitz (5. lokakuuta 1815 Tukholma, Ruotsi – 28. joulukuuta 1862 Turku, Suomen suuriruhtinaskunta) oli ruotsalaissyntyinen arkkitehti, joka teki uransa pääosin Suomessa. Hän muutti Ruotsista Turkuun vuonna 1851 ja työskenteli Turun ja Porin läänin lääninarkkitehtina vuosina 1852–1860 ja Turun kaupunginarkkitehtina vuodesta 1860 kuolemaansa 1862 asti.
Paikalle osui taistelun
tiimellykseen myös Turun silloinen kaupunginarkkitehti Georg Theodor
Policron von Chiewitz, joka teki Pukinsalmen meritaistelusta
kuvatallenteen, joka tunnetaan paremmin Reinbergin toteuttamana
litografiana. Kuvaa en nyt tähän hätään löytänyt, mutta tässä Reinbergin
tyylinäyte samasta suunnasta:
J.Reinbergin litografia Otkantista ulos-
päin, Pikisaari vasemmalla, Ruissalo
oikealla, 1882.
Chiewitz
kirjoitti ystävälleen Wahrenille Forssaan vuonna 1854. Hänellä
olisi ollut työasioita Somerolla, mutta kanuunoiden pauke
Ahvenanmaalta jarrutti poistumista saarelta.
"Nyt sitten vain
odotetaan engelsmanneja tänne, ja en luonnollisestikaan halua olla
poissa, sillä voisipa olla kerran hauskaa kertoa muiden lailla
"viime sodan aikana, jolloin olin mukana." Eikä tiedä mitä voi
tapahtua, ehkä saan Yrjönristin, se kuuluu olevan helppo saada."
Robert Wilhelm (R. W.) Ekman (13. elokuuta 1808 – 19. helmikuuta 1873) oli merkittävä suomalaisen romanttisen muotokuvamaalauksen ja varhaisen kansallisromantiikan taidemaalari ja opettaja.
Taiteilija
Robert Wilhelm Ekman, visiittikorttivalokuva, albumiinivedos, 94 x 60
mm, tuntematon valokuvaaja, 1860-luku. Kerttu Rydmanin kokoelma .
Chiewitz pilaili kirjeessään Krimin sodan kustannuksella. Sodasta
tuli totta ja Chiewitz dokumentoi kynällään taistelua niin
ansiokkaasti, että keisari palkitsi hänet. Chiewitzin piirroksesta
tehtiin litografia. Toisen piirroksen hän antoi hovimaalari
Ekmanille, joka teki sen perusteella öljymaalauksen.
- Ja se Oolannin sota oli kauhia
- — Hur-raa, hur-raa, hur-raa —
- Kun kolmella sadalla laivalla
- seilas engelsmanni Suomemme rannoilla.
- Sunfaraa, sunfaraa, sunfa-ralla-lalla-laa
- — Hur-raa, hur-raa, hur-raa —
Sotaisesti
Turussa 28-3 2017
Simo Tuomola
Tänään
tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turun akatemian
perustamisasiakirja allekirjoitettiin 26-3 vuonna 1640. Regia academia
aboensis vietti lopulta avajaisiaan 15. heinäkuuta 1640 Pietari Brahen
johdolla.
1640 – Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun akatemia, perustettiin.
Asiakirjan
allekirjoittivat tuolloin 13-vuotiaan Suomen suuriruhtinattaren,
kuningatar Kristiinan nimissä Nyköpingissä hänen holhoojansa ja
hallituksensa;
Valtakunnandrotsi Gabriel Gustafsson Oxenstierna sekä
valtakunnanmarski Jacobus De la Gardie, valtakunnanamiraali Carl
Gylldenhielm, valtakunnankansleri Axel Oxenstierna,
valtakunnanrahainvartija Gabriel Oxenstierna sekä asian esittelijä Johan
Silwerstiärna.
16-vuotias Kristiina kuningattarena.
Kristiina (18. joulukuuta (J: 8. joulukuuta) 1626 Tukholma – 19. huhtikuuta 1689 Rooma) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654. Kristiina oli viisivuotias, kun hänen isänsä Kustaa II Aadolf kaatui 30-vuotisessa sodassa 1632. Holhoojahallitus hallitsi Ruotsia Kristiinan täysi-ikäisyyteen 1644 asti.
Ajatus akatemian perustamisesta kaupunkiin oli
virinnyt jo kymmenen vuotta aiemmin, kun katedraalikoulun kolmesta
ylimmästä luokasta oli 1630 muodostettu Turun kymnaasi, Collegium
aboense piispa Isac Rothoviuksen johdolla.
Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.
Axel
Oxenstierna oli jo 18. elokuuta 1636 ehdottanut valtaneuvostolle
Tarton yliopiston siirtoa Turkuun, mutta uuden yliopiston varsinaisia
avajaisia päästiin viettämään 15. heinäkuuta 1640 Pietari Brahen
johdolla, kun valtaneuvosto oli ensin antanut 11. lokakuuta 1638
määräyksen akatemian perustamisesta.
Pohjoismaissa Ruotsin ensimmäinen yliopisto perustettiin Uppsalaan vuonna 1477, Tanskassa Kööpenhaminaan vuonna 1478 ja Suomessa Turkuun (Turun Akatemia) vuonna 1640 Ruotsin kolmantena yliopistona. Ruotsin toinen yliopisto on Tarton yliopisto Virossa, perustettu 1632.
Aatelisto
ja porvaristo kokoontuivat avajaispäivänä tuhannen ratsumiehen
johdolla Turun linnaan, josta vihkiäisten juhlasaattue purjehti Pietari
Brahen johdolla kaleerilaivalla kaupunkiin ja akatemian
avajaisjuhlallisuudet olivat valmiita alkamaan.
Akatemian ensimmäiseksi
rehtoriksi valittiin jumaluusopin professori Aeschillos Petraeus ja
yliopiston ensimmäisenä vuonna sinne tulee 249 opiskelijaa.
Alkuperäinen akatemia sijaitsi Turun tuomiokirkon kehämuurissa
Turun akatemian alkuaikojen rakennuksista on kuvaus Tauno Torpon suunnittelemassa pronssisessa muistolaatassa, jonka Turkuseura paljasti Tuomiokirkon eteläsivulle vuonna 1962. Reliefissä on kuvattu kaksikerroksinen kirkon muurirakennus, entinen Turun lukion talo, jossa Turun akatemia toimi 1640–1801
Akatemia
majoittui alunperin Turun tuomiokirkon kehämuurissa sijainneen
katedraalikoulun tiloihin, jonne yläkertaan tuli suuri luentosali
Auditorium Maximum ja alakertaan kaksi pienempää luentosalia.
Turun katedraalikoulu eli Tuomiokirkkokoulu oli kirkon keskiajalla ylläpitämä koulu ja palveli lähinnä pappien koulutusta. Katedraalikoulu oli Suomen ensimmäinen koulu. Sen perustivat katoliset munkit 1200-luvulla, todennäköisesti vuonna 1276.
Koulussa opetettiin Raamattua, latinan kielioppia, retoriikkaa ja dialektiikkaa sekä musiikkia ja laulua. Oppiaineet kuuluvat vapaiden taiteiden triviumiin. Koulu muutettiin vuonna 1630 Turun kymnaasiksi, josta puolestaan tuli vuonna 1640 Turun akatemia. Katedraalikoulu sijaitsi alun perin tuomiokirkon yhteydessä sen muurissa olleessa rakennuksessa.
Piispa
Kondrad Bitz päätti 1460-luvulla sotilaallisista syistä rakentaa
tuomiokirkon ympärille puolustusmuurin porttirakennuksineen ja
ampuma-aukkoineen maailman pahuutta vastaan.
Opin tiellä
Turussa 26-3 2017
Simo Tuomola