Kirjojen Turku

 Tänään 23-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1642 – Suomen ensimmäinen kirjakauppias, Pietari Brahen suosituksella varustettu lyypekkiläinen Laurentius Jauchius, hyväksyttiin yliopiston kirjakauppiaaksi Turussa. Sopimuksen ja siihen liittyneen valtakirjan vahvisti juhlallisesti Turun Akatemian rehtori Swen Wigelius.

Turun akatemiantori. Grekenborgin paikalle valmistui vuonna 1764 kaksikerroksinen uudisrakennus sovelletuille tieteille eli anatomialle.


Ruotsissa vuonna 1483 Riddarholmenin fransiskaaniveljet perustivat ensimmäisen kirjapainon. Saksalainen Johann Snell painoi ensimmäisen Ruotsissa painetun teoksen nimeltä Dyalogus creaturarum moralizatus (Luomisen opettavainen keskustelu).

Suomen kustannus- ja kirjakauppatoiminnan historian juuret löytyvät siitä, kun Turun hiippakuntaa varten tilattiin katolisen kirkon julkaisema ”Missale Aboense”, Bartholomaeus Ghotanilta Lyypekistä 1488. Tilaajana ja julkaisijana oli Turun tuomiokapituli, jota voidaan pitää ensimmäisenä kirjankustantajana.

Vuonna 1642 Turkuun perustettiin Turun akatemian julkaisutarpeita tyydyttämään kirjapaino Pietari Brahen toimesta. Pietari Eerikinpoika Wald oli Suomen ensimmäisen kirjapainon esimies.

Venäläinen sotilastopografi Gavril Sergejev matkasi vuonna 1811 halki eteläisen Suomen ja maalasi näkymistä 64 akvarellia matkansa varrella. Suurtorin ja nykyisen Vähätorin yhdistävä Pennisilta näkyy kuvassa hienosti. Keskellä siltaa on 1700-luvulla rakennettu pörssihuone, joka toimi myöhemmin muun muassa kirjakauppana.

Kirjapainotaidon 300-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin postimerkit 10.10. 1942.

Peder Eriksson Wald eli Pietari Wald (1602 Uppsalan lähistö –15. helmikuuta 1653 Turku) oli ruotsalaissyntyinen, ensimmäinen Suomessa toiminut kirjanpainaja.

Waldin vanhemmat olivat Eerik Pietarinpoika ja Anna Laurintytär. Hän toimi 1631-1635 Uppsalassa professori L.O. Walleniuksen omistaman kirjapainon johtajana ja sitten Västeråsissa. Suomeen Wald otettiin 1641 johtamaan Turun Akatemian yhteyteen perustettua kirjapainoa, jonka toiminta alkoi syksyllä 1642.

Waldin merkittävimpiä painotöitä olivat Manuale Finnonicum (1646), joka oli Jonas Matinpoika Raumannuksen 1082-sivuinen virsikirjasarja, ja Eskil Petraeuksen suomen kielioppi (1649). Ensimmäinen hänen Suomessa painamansa teos oli Mikael Wexoniuksen väitöskirja, ensimmäinen suomeksi painettu kirja taas Ylimmäisen Keisarin Jesuxen Christuksen mandati eli Käsky vuodelta 1643.




 
Wexioniuksen latinankielinen väitöskirja Discursus politicus de prudentia vuodelta 1642 oli ensimmäinen Turussa puolustettu väitöskirja ja ensimmäinen Suomessa painettu teos.

Kirjapainon kirjasinmäärä oli aluksi niin pieni, että kerralla voitiin painaa vain puoli arkkia. Waldin kuollessa erilaisia kirjasimia oli käytössä kuitenkin jo 54 leiviskän verran. Wald oli arvostettu ammattimies, hänen hautajaisissaan ruumispuheen piti itse piispa, Turun Akatemian varakansleri Eskil Petraeus.

Waldin puoliso noin vuodesta 1630 oli Ingeborg Pietarintytär, joka Waldin kuoltua avioitui tämän seuraajan kanssa vuonna 1654.

Turun akatemian perustaminen sai siis aikaan myös ensimmäisen kirjakauppaliikkeen syntymisen. Vuonna 1642 Turkuun saapui lyypekkiläinen kirjamyyjä Laurentius Jauchius (Lorentz Jauch), mukanaan kirjavarasto Pietari Brahen suosituksesta.
 

 

 Se oikea Pennisilta sijaitsi aikanaan Suurtorin ja Vähätorin välillä. Tämä Turun ensimmäinen silta sai rakennusluvan vuonna 1414 ja se tuhoutui lopullisesti Turun palossa vuonna 1827. Suuri tulva vei sillan mukanaan 1612, mutta aikanaan sen keskellä sijainneessa pörssirakennuksessa toimi mm. lihakauppa ja Suomen ensimmäinen kirjakauppa.


Jauchiukselle anomuksesta myönnettiin oikeus kirjakaupan harjoittamiseen ja etuoikeuksia ja vapautuksia kaupungin maksuista, tulleista ja lisensseistä. Konsistorin ehtona oli ettei hän saisi tavoitella häpeällistä voittoa, uskollisesti huolehdittava akatemian kirjatarpeista ja varottava tuomasta tai tuottamasta uskonnolle vahingollisia kirjoja, sekä laadittava akatemialle luettelo Saksan, Hollannin ja muiden maiden kirjoista tehtäviä tilauksia varten.

Jauchiuksella oli liiketoimintaa myös Baltian maissa. Vuonna 1655 hän ilmoitti konsistorille, ettei voi pitää enää vakinaista kirjakauppaa Turussa, koska hän toimi Tallinnassa.

Erostaan huolimatta Jachius lupautui edelleen kuitenkin toimittamaan Turkuun kirjoja tilauksesta, ja niin hän toimikin aina vuoteen 1666 saakka. Hän sai myös privilegion myydä kirjoja Viron ja Turun lisäksi  muissa Suomen kaupungeissa, kuten Viipurissa.

Kirjan kannet kiinni; Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli.

Kirjokansien Turussa
 23-6 2023
Simo Tuomola

Ukon malja

 Kun meillä täällä vietetään Keskiyön Auringon juhlaa juhannustulin, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkottamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.




 


Pohjoismaisia vasaraa esittäviä riipuskoruja esikristilliseltä ajalta.
 

Ukon kirves, Ukon vasara, Taaran vasara ja Thorin vasara tarkoittavat esikristillisen ukkosenjumalan asetta tai tällaista symboloivaa korua tai merkkiä. Aseellaan ukkosenjumala muun muassa sai aikaan salamaniskuja ja jakoi oikeutta. Skandinaaveilla ukkosenjumala oli Thor, ja hänellä oli aseena Mjölner-vasara, jota saatettiin kutsua myös nuijaksi tai kirveeksi. Suomessa ukkosenjumala Ukon aseina saattoi olla kirves, miekka, vasara, kurikka tai jousi. Ukko saattoi myös tehdä rautaisten rakeiden sateen.

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.

Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet myös rauhanomaisissa merkeissä.




 
 Linnasmäki, linnavuori Räntämäessä, Turussa. Linnasmäen muurin kiviperustaa. Kuva: Samuli Lintula.



Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä.
Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.

Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä. On myös mäkiä, joita tiedetään käytetyn puolustus- tai pakopaikkoina, mutta joita ei ole tiettävästi linnoitettu. Tällainen on esimerkiksi Seinävuoren rotkolaakso Tuusniemellä.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Korppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia. Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jKr pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jKr Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jKr Ukkosen jumala Tor eli Taara. 

Ukon malja

Ja muistellaan vähän vielä Juhannuksen viettoa: Tänään 21-6 2013 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Juhannusta vietettiin Suomessa alun perin Ukon juhlana sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Etelä-Karjalassa juhannusta kutsuttiin Ukon juhlaksi vielä 1800-luvulla<sup>.

Meluaminen ja juopuminen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon. Niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Pahoja henkiä on karkotettu myös juhannuskokkoja polttamalla. Juhannuskokkoja poltettiin aluksi maan itäisissä osissa, mistä tapa levisi 1900-luvun aikana koko maahan.</sup>

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eaa tienoille.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eaa alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).






Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Pornoili Agricola; mitä - eikös juhannus olekaan siveyden juhla.


Kippis ja Kulaus
Suomen Turussa
21-6 2023
Simo Tuomola

Summanus

 Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

 Korppolaismäki oli Vartiavuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia. Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jKr pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jKr Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jKr Ukkosen jumala Tor eli Taara. 

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.


Turvassa täällä
Turussa 20-6-2023
Simo Tuomola

Olkaamme siis

 Tänään 21-6 vuoden pisimpänä päivänä tulee kuluneeksi tasavuosia Turusta karkoitetun Adolf Ivar Arwidssonin kuolemasta Viipurissa vuonna 1858. Eilen muistelimme samassa kaupungissa Jaakko Juteinin kuolemaa vuonna 1855.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika Juutila ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kansallismielinen kirjailija ja valistusmies.

Juteini oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä. Hattulan kunnankirjasto on nimetty hänen kunniakseen Juteini-taloksi ja sen eteen siirrettiin ennen Parolan terveyskeskuksen edessä seissyt näköispatsas, jonka jalustassa ovat Juteinin kuuluisimmat sanat:

 ”Arvon mekin ansaitsemme.”

Ivar oli puolestaan se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.
 
1858 – Adolf Ivar Arwidsson, suomalainen kirjailija, historiantutkija ja sanomalehtimies (s. 1791).

 Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Viipuri, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies.




Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Arwidssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Aura-seura oli nuorten yliopisto-opettajien vuonna 1815 Turussa perustama kirjallis-filosofinen seura, joka syntyi romantiikan ja kansallisten aatteiden merkeissä.

Linsén, Johan Gabriel (1785 - 1848) kaunopuheisuuden ja runousopin professori, kirjailija. Johan Gabriel Linsén toimi kolmekymmentäviisi vuotta yliopistossa Rooman kirjallisuuden ja latinan opettajana. Hän oli kansankielen puolestapuhuja. Linsén oli perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja toimi lähes vuosikymmenen seuran esimiehenä.

 Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Lehti oli nimetty muistin jumalattaren Mnemosynen mukaan.

 

 

 

Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa.

 

Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan. 

 

Åbo Morgonblad oli Adolf Ivar Arwidssonin perustama suomalainen sanomalehti. Lehti alkoi ilmestyä vuoden 1821 alussa, ja se lakkautettiin syyskuussa 1821. Se oli ensimmäinen lehti, joka Suomessa käsitteli poliittisia ja sosiaalisia kysymyksiä.

 

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen.

Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys. 




 
Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin. Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä, kuten Pekka Kuoharinen.
 
Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:




  Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970 

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen ja hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän menehtyi nopeasti tautiinsa.

Hänet haudattiin Wiborg-sanomalehden mukaan Sorvalin hautausmaalle 25-6 1858. Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet. 

 

 "Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen. Nyt hänen ain' omanaan kätkevä on oma maa."

 

Omassa maassa

Turussa 21-6 2023

Simo Tuomola

Laiska-Jaakko

Tänään 20-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Laiska-Jaakon syntymästä Tallinnassa vuonna 1583;

1583 – Jaakko de la Gardie (”Laiska-Jaakko”), ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka (k. 1652).

   

Jakob (Jaakko) De la Gardie (20. kesäkuuta 1583, Tallinna – 12. elokuuta 1652, Tukholma) oli ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka. Jakob De la Gardieta kutsuttiin Suomessa nimellä Laiska-Jaakko, koska tämän johtamat joukot miehittivät Novgorodia kuusi vuotta. Tämä sai suomalaisjoukot piruilemaan sanomalla: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko".

 Jakob Pontusson De la Gardie, född 20 juni 1583 i Reval, död 12 augusti 1652 i Stockholm, var en svensk fältherre, från 10 maj 1615 greve av Läckö. Han föddes i Reval (nuvarande Tallinn) i Estland som son till Pontus De la Gardie och hans hustru Sofia Johansdotter (Gyllenhielm), illegitim dotter till Johan III.


 
 

De la Gardien vanhemmat olivat Pontus I De la Gardie ja Sofia Johansdotter Gyllenhielm, joka oli Juhana III:n ja tämän rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären tytär. Sofia kuoli Tallinnassa synnyttäessään poikaansa Jakobia 1583 ja Pontus hukkui Narvan jokeen pari vuotta myöhemmin.

Orvoksi jäänyt Jakob de la Gardie lähetettiin Wääksyn kartanoon Kangasalle isoäitinsä hoiviin. Jakob oli naimisissa Ebba Brahen kanssa, jonka kanssa hän sai useita lapsia. Kuuluisimmat heidän lapsistaan olivat Axel Julius De la Gardie ja Magnus Gabriel De la Gardie.

 

Kaarina Hannuntytär (kastettuna Katarina Hansdotter; 1539–1596) oli Juhana-herttuan, myöhemmin Ruotsin kuninkaana Juhana III, rakastajatar. Kaarina Hannuntyttärellä ja Juhanalla oli neljä lasta. Ennen avioitumistaan Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa Juhana edesauttoi Kaarinan avioliittoon suosikkihovimiehensä Klas Vestgöten kanssa.

 
Kaarina muutti puolisonsa kanssa vuonna 1562 Kangasalle Vääksyn kartanoon. Onni jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Vestgöte mestattiin kuningas Eerik XIV:n käskystä vuonna 1563 noin kolmenkymmenen muun Juhanan läheisen kannattajan kanssa. Kaarina avioitui sittemmin toisen kerran Ylä-Satakunnan voudin Lars Hordelin kanssa.

Vuonna 1580 Turun linnan käskynhaltijaksi nimitettiin Juhana III:n ja Kaarinan poika Julius Gyllenhielm. Kaarina oli Jakob De la Gardien isoäiti.


Ebba Magnusdotter Brahe (16. maaliskuuta 1596, Lerjeholm – 5. tammikuuta 1674, Tukholma) oli ruotsalainen hovineiti. Hän oli kuningas Kustaa II Aadolfin rakastettu tämän ollessa prinssi, mutta hänet kuitenkin naitettiin sotamarsalkka Jakob De la Gardielle, sillä kuningatar Kristiina ei pitänyt häntä tarpeeksi hienona puolisona prinssille.

Jakob De la Gardie ja Ebba saivat 14 lasta, joista 7 kuoli varhain. Kuuluisin lapsista oli Magnus Gabriel De la Gardie. Miehensä kuoleman jälkeen Ebba Brahe jatkoi tämän keskeneräisiä töitä ja muun muassa perusti Pietarsaaren, jolle antoi nimen (Jakobstad) miehensä mukaan.

Mutta palataanpa Jaakkoon:

  

  Postimerkki "Laiska-Jaakosta" vuodelta 1934

 De la Gardie palveli Morits Oranialaisen armeijassa Alankomaissa vuodet 1606–08. Hän oli vastuussa alankomaalaisen taktiikan käyttöönotosta Ruotsin kuningas Kaarle IX:n armeijassa. Aluksi hanke epäonnistui ja tuloksena oli Kirkholman taistelun katastrofi vuonna 1605. Myöhemmin De la Gardie onnistui paremmin ja ruotsalaiset käyttivät taktiikkaa menestyksekkäästi.

 De la Gardie johti Ruotsin armeijaa Venäjällä vuosina 1608–13 ja pyrki tukemaan Ruotsin kanssa liittoutunutta tsaari Vasili IV:ää Puola-Liettuaa ja toista Vale-Dmitriä vastaan hyökkäämällä vuonna 1610 Moskovaan Novgorodista käsin. Matkalla De la Gardien pääosin suomalaisista koostuvat joukot purkivat Troitse-Sergijeva lavran piirityksen ja sen jälkeen miehittivät Moskovan. Samana vuonna puolalais-liettualaiset kuitenkin voittivat De la Gardien ja venäläisten joukot Smolenskin lähellä Klušinon taistelussa.
 
  1609 Kaarle IX aloittaa Venäjää vastaan sodan, päämääränä Jäämerelle pääsy. Ylipäälliköksi idänretkelle tulee 25-vuotias soturi Jaakko De la Gardie, tukenaan Aksel Kurki ja Evert Kaarlenpoika Horn palkkasotureineen. Antti Böije ja Tonne Yrjönpoika toimivat myös sotapäällikköinä. 1611 De La Gardie valloittaa Novgorodin ja 1613 hän luopuu Moskovasta. 

1615 Turun historiassa De la Gardien nimi esiintyy hänen ostaessaan Turun tuomiokirkolta Tallinnassa valmistetun kullatun kalkin pateeneineen, sekä Tallinnassa 1488 Clotbaerin kellonvalimossa Turulle valetun kirkonkellon, jossa on teksti: Disse klocke scal to Abou; help Iesus unde Maria anno Domini MCCCCLXXXVIII eli Tämä kello tulee Turkuun; auta Jeesus ja Maria Herran vuonna 1488.

1618 Jaakko De la Gardie ja Kustaa Adolfin rakkaus Ebba Brahe menevät naimisiin. Laiska-Jaakosta tulee Etelä-Suomen laamanni. 1620 Gardie toimittaa ainoan säilyneen Tuomiokirkon keskiaikaisen kellon Pietarsaaren kirkkoon.
 
 Tuomiokirkon vanhoja kelloja löytyy Pietarsaaresta ja Tukholmasta. Kustaa Vaasan aikana 1530 Turusta jouduttiin toimitettiin kelloverona Tukholman linnaan kirkon "suurin tai toiseksi suurin" kirkonkello.

De la Gardie toimi vuosina 1619—1630 Baltiassa kuvernöörinä. Marsalkan arvon hän sai vuonna 1620. Jakob De la Gardie on haudattu Ruotsissa Enköpingissä sijaitsevaan Veckholmin kirkkoon. Ebba Brahen perustama Pietarsaaren kaupunki (ruotsiksi Jakobstad) on nimetty Jakob De la Gardien mukaan.
1621 Liivinmaalle purjehtii kuninkaan johdolla 14 000 miehen sotajoukko ja suomalaisen Klaus Laurinpoika Flemingin rakennuttama laivasto, jossa on viitisenkymmentä sotalaivaa ja yli 100 kuljetusalusta Riikaa piirittämään. Jaakko De  la Gardie tuo Turusta 3 rykmenttiä, noin 4000 miestä. Kuningas Kustaa II Aadolf ja hänen veljensä Kaarle Filip ovat itse eturintamassa Riikaa valloittamassa.

Rauhan neuvotteluiden epäonnistuttua Puolan kanssa (Sigismund ei suostunut luopumaan vaatimuksistaan Ruotsin kruunuun) Kustaa II Aadolf lähti hyökkäykseen Liivinmaalla kesällä 1621. Ensitavoitteena oli Riian valtaus. Riika antautuikin kuukauden piirityksen jälkeen syyskuussa. Muuta merkittävää ei saavutettu ja heinäkuussa 1622 solmittiin taas aselepo, joka kesti vuoteen 1625 asti.


 Kustaa II Aadolf

 
Puolan sota toimi Ruotsin armeijan testilaboratoriona, jonka taisteluissa Kustaa II Aadolf testasi ja kehitti erilaisia vaihtoehtoja armeijansa uudistamiseksi. Näin armeija oli huomattavasti vastustajiaan edellä, kun Kustaa lähti kolmekymmenvuotiseen sotaan vuonna 1630. Myös Altmarkin välirauhassa saavutetut tullitulot mahdollistivat riittävän suuren armeijan kokoamisen uutta sotaretkeä varten.

 
Puolan sota (myös toinen Puolan sota) oli sota Puolan ja Ruotsin välillä vuosina 1600–1629. Sodan syynä oli aikaisempi Sigismundin ja Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) kamppailu Ruotsin valtaistuimesta sekä Saksalaisen ritarikunnan jättämän valtatyhjiön hallinta Baltiassa.

 
Sota jakautui neljään eri osaan, joiden välissä oli aselepoja. Se oli myös osa suurempaa niin sanottua kuusikymmenvuotista sotaa (1598–1661) Ruotsin ja Puolan välillä. Samaan sotaan kietoutui vielä Puolan ja Moskovan välinen sota 1605–1618, jossa ruotsalaisia taisteli välillä venäläisten rinnalla, sekä Ruotsin ja Venäjän välinen sota (ns. Inkerin sota) 1611–1617.


Hui - nyt tulee vähän ruotsia:


På hösten 1614 reste De la Gardie hem till Sverige tillsammans med Gustaf II Adolf, som ett år deltagit i fälttåget, För att lära sig kriget under De la Gardie, men återvände 1615 tillsammans med kungen och ledde med honom belägringen av Pskov, som dock misslyckades. Framgångarna i freden i Stolbova, där De la Gardie var en av ombuden, kan till stora delar hänföras till De la Gardies erövringar. Han hade 1613 utnämnts till riksråd, och upphöjdes 1615 till grevligt stånd.

1619 blev han guvernör i Estland, han deltog 1621 i Rigas erövring och blev därefter generalguvernör i Livland. I kungens frånvaro förde han högsta befälet över trupperna i Östersjöprovinserna och ledde ofta förhandlingarna med polackerna. 1625 intog han Dorpat men hade i övrigt få nya militära framgångar. Tvärtom ansågs han agerande huvudsakligen vara orsak till att segern i slaget vid Wallhof 1626 inte bättre kunde utnyttjas. Gustaf II Adolf karaktäriserade honom också 1628 som uti sina consiliis något trög och sen, så ock mycket blöt uti sitt kommando.



 Andrean risti De la Gardien vaakunassa.

 
1635 tog De la Gardie befälet över de trupper, som sändes ut till Preussen under förhandlingarna med polackerna, men för övrigt ägnade han sig, sedan han 1628 återvänt till Sverige, mest åt förvaltningen, framför allt åt militärförvaltningen. 1630 organiserade han på kungens uppdrag krigsrätt, på samma gång högsta militära förvaltningsmyndighet och domstol, och blev dess president och högste befälhavare i Sverige i kungens frånvaro. Efter 1634 års regeringsform hade han som riksmarsk ledningen av Krigskollegium och plats i förmyndarstyrelsen. I denna stod han Axel Oxenstierna nära men spelade ingen mer framträdande roll. Under sina sista år var han blind.

 
Mies kuoli Tukholmassa sokeutuneena 12. elokuuta 1652. Gardie on haudattu Ruotsissa Enköpingissä sijaitsevaan Veckholmin kirkkoon.

 Sveriges riksmarsk
1620–1652

Laiskotellen Turussa
20-6 2023
Simo Tuomola