REVOLUTION

Ristiretkellä

2011-12-26T01:46:00.000-08:00

Ristiretkellä

Tänään 26-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Ruotsin kuningas Valdemarin kuolemasta 1302. Valdemar Birgerinpoika toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1250-1275 Eerik Eerikinpoika Sammalkielen (Eerik XI) jälkeen ja kuoli veljensä Maunu Ladonlukon määräämässä vankityrmässä 26-12-1302.

Kung Valdemar av Sverige
Samtida bildstod i Skara domkyrka (skulptören okänd).

Valdemar Birgerinpoika (1240–26. joulukuuta 1302) oli Ruotsin kuningas 1250–1275. Hänen isänsä oli Birger-jaarli, jolla oli todellinen valta Valdemarin vielä ollessa alaikäinen. Valdemar oli naimisissa tanskalaisen prinsessa Sofian kanssa.

Valdemar Birgerinpojan vaakuna (1252).

Birgerin kuoltua Valdemarin veli Maunu alkoi heti havitella kruunua. Valdemarilla oli myös suhde vaimonsa siskon Tanskan prinsessa Juttan kanssa. Tästä syystä hän joutui tekemään parannuksentekomatkan Roomaan vuonna 1274. Palattuaan Ruotsiin hänen veljensä Maunu ja Eerik, jotka saivat apua Tanskan kuninkaalta Erik Glippingiltä, nousivat kapinaan ja löivät Valdemarin Hovan taistelussa vuonna 1275.

Kung Valdemars sigill.

Vuonna 1275 Maunu katkaisi välit veljiensä kuningas Valdemarin ja nuoremman Eerikin kanssa, ja pakeni Tanskan kuninkaan Erik Klippingin luo Tanskaan. Maunu palasi 100 tanskalaisen sotilaan ja 700 saksalaisen palkkasotilaan kanssa ja kukisti Valdemarin Hovan taistelussa. Heinäkuussa samana vuonna Magnus valittiin Ruotsin kuninkaaksi Moran kivillä.

Valdemar ja Sofia pakenivat Norjaan ja Maunusta tuli kuningas. Vuonna 1277 Valdemar sai Göötanmaan palkaksi siitä, että luopuisi vaatimuksestaan Ruotsin kruunuun. Valdemar joutui maanpakoon Tanskaan sen jälkeen, kun hän otti osaa kapinaan, joka melkein syrjäytti Maunun. Vuonna 1288 Maunu vangitsi Valdemarin Nyköpingshusin linnaan, jossa hän kuoli vuonna 1302.

Valdemar fänglades i 14 år på Nyköpingshus där han avled år 1302.

Av okänd anledning återvände Valdemar till Sverige. Brodern Magnus lät år 1288 sätta honom i fängelse på Nyköpingshus. Officiellt på grund av att han var otillräknelig och hade väckt anstöt genom sitt lättsinniga leverne. Han dog 1302 på Nyköpingshus. Enligt en traditionell uppfattning är han begravd i Vreta kloster. Enligt en nyare hypotes har han dock begravts i Riddarholmskyrkan i Stockholm.

Näistä muinaisista hautapaikoista ei aina voida olla kuitenkaan kovin varmoja; ruotsalaiset arkeologit ovat viimeksi selvittäneet huijauksen viidensadan vuoden takaa. Tukholman Riddarholmenin kirkkoa on pidetty 1200-luvulla kuolleen kuningas Maunu Ladonlukon viimeisenä leposijana. Tutkijoiden mukaan haudassa lepää kuitenkin aivan muita vainajia.

Tukholman (1252) perustaja Birger-jaarli oli talvella 1250 sotaretkellä Suomessa liittämässä Varsinais-Suomea ja Hämettä osaksi Ruotsin valtakuntaa, kun hänen alaikäinen poikansa Valdemar valittiin maan kuninkaaksi.

Todellinen valta Ruotsissa oli kuitenkin koko ajan Birger-jaarlin käsissä. Eikä silloinen Turku, josta nyt tuli osa Ruotsin valtakuntaa, ollut mikä tahansa kyläpahanen. Piispanistuin oli siiretty 1229 Nousiaisista Turun Koroisiin, jonne oli noussut tärkeäksi kauppapaikaksi linnoitettu piispankartano. Hansakaupan myötä saapuivat myös kerjäläismunkit ja perustivat Koroisiin Pyhän Olavin Dominikaaniluostarin 1249.

Viljasuolle Unikankareen rantaan syntyi vanhalle uhripaikalle ensin satamatoimintaa, sittemmin kirkollinen keskus. Turun linnaleirin rakennustyöt pantiin aluille Aurajoen suistossa Aniniemen saarella 1283. Dominikaanit siirsivät konventtinsa Lyypekinmäelle rakennettuun uuteen luostariin 1297 ja 17.6.1300 Pyhän Henrikin kirkko Unikankareen kukkulalla on valmis vihittäväksi käyttöön. Turku oli siis jo aikalailla kaupunkimainen kun kuningas Valdemar 1302 kuoli.

Civitas Aboa
Turussa 26-12-2011
Simo Tuomola

Mihin katosi Ruotsin kuningasperhe haudastaan?

julkaistu pe 9.12. klo 14:11, päivitetty pe 9.12. klo 21:02

Ruotsalaiset arkeologit ovat selvittäneet huijauksen viidensadan vuoden takaa. Tukholman Riddarholmenin kirkkoa on pidetty 1200-luvulla kuolleen kuningas Maunu Ladonlukon viimeisenä leposijana. Tutkijoiden mukaan haudassa lepää kuitenkin aivan muita vainajia.

Hautakammio avattiin viime vuonna ja sieltä löytyi yhdeksän vainajaa, joiden on 1570-luvulta lähtien kerrottu olevan kuningas Maunu Ladonlukko (oikeammin Magnus Birgersson) ja hänen lähimmät perheenjäsenensä.

Uppsalan yliopiston professorin Göran Possnertin mukaan vainajat ovat täysin varmasti peräisin joko 1400-luvulta tai aivan 1500-luvun alusta. Maunu Ladonlukko kuoli jo vuonna 1290.

Ruotsalaiset historiantutkijat arvelevat, että 1500-luvulla hallinnut kuningas Juhana III merkitsi haudan kolmesataa vuotta aiemmin hallinneen edeltäjänsä haudaksi pönkittääkseen omaa vaikutusvaltaansa.

Historiantutkijat pitävät löytöä sensaationa. Historiallinen lähdekritiikki nousee havainnon johdosta uuteen arvoon.

Tutkijat aikovat seuraavaksi avata toisen kirkossa olevan hautaholvin, jossa tulisi olla 1400-luvulla hallinneen Kaarle Knuutinpojan jäännökset. Maunu Ladonlukko saattaa olla tässä haudassa.

Tukholman vanhan kaupungin kupeessa sijaitseva Riddarholmenin kirkko on yksi kaupungin suosituimpia historiallisia nähtävyyksiä. Sinne on haudattu suurin osa Ruotsin entisistä kuninkaista.

YLE Uutiset

Carlen manaus

2011-12-24T01:44:00.000-08:00

Carlen manaus

Kuningas Kustaa Vaasa opetti pojilleen myös suomea ja Kaarle-herttua ( kuninkaana Kaarle IX 1604-1611) antoi sen myös näkyä mm. joulurauhan julistuksessa Turussa:

Hänen Cuningalisen Maijestetins, Sen Suriwaldian ja corckiast syndynen förstin ia herran, Carlen, Ruotzin waldacunnan ia caickein meiden armolisen herran ja Cuningan puolest culutetan tässä itze cullengin sekä omaisille että oudoille, ylimäisille että alimaisille, Rickahille että köyhille yxi iloinen Joulu ia Joulun rauha; Sentähden andawat Borgmestari ia Radi tässä Caupungisa hänen Cuningalisen Maijestetins puolest angarasti manata, että idzecukin wiriästi käywät kirckon culeman Jumalan pyhä Sana, iosa meilen edespannan se hyödytyss ia autuuss, cuin meile ombi meidän lunastaian herran Iesuxen Christuxen iloisesta syndymästä.

Mukana manauksessa
Turussa 24-12-2011
Simo Tuomola

Vaivojensa vanki

2011-12-22T08:28:00.000-08:00

Vaivojensa vanki

Ken vaivojansa vaikertaa
on vaivojensa vanki
Ei oikeutta maassa saa
ken itse sit ei hanki

Noin komeasti runoili aikoinaan Kaarlo Kramsu (1855-1895), jonka syntymäpäivää tänään 22.12. vietetään. Mies on suomalaisen synkistelyn perushahmo, jossa laji kiteytyy pähkinänkuoreensa; köyhät olot, sairas erakko, velkakierre, epäonniset opinnot, kohtalona sukupuolitauti ja mielisairaus.

Oulun poika onneton onnenani ollut on!

Kaarlo Kramsu (22. joulukuuta 1855 Oulu – 28. elokuuta 1895 Kuopio) oli suomalainen runoilija ja toimittaja.

Niin musta, niin synkkä
yö syksyinen lie
mut synkempi vielä
on eloni tie

Voi yölläki tuikata
tähtönen vielä
mut tähteä yhtään
ei eloni tiellä

ei se siitä
Turussa 22-12-2011
Simo Tuomola

Kruunupäissään

2011-12-13T00:41:00.000-08:00

Kruunupäät

Tänään 13-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Eerik XIV syntymästä 1533:

1533 – Eerik XIV, Ruotsin kuningas (k. 1577).

Eerik XIV (13. joulukuuta 1533 – 26. helmikuuta 1577) oli Ruotsin kuningas vuosina 1560–1568.

Eerik XIV.

Eerik XIV nousi valtaan isänsä Kustaa Vaasan kuoltua vuonna 1560. Hänen sisarpuolensa olivat Catharina (1539–1610), Cecilia (1540–1627), Anna (1545–1610) ja Elisabeth (1549–1597) ja hänen velipuoliansa olivat Juhana III (1537 - 1592), Magnus (1542–1595), Karl (1544), Sten (1546–1547) ja Kaarle IX (1550–1611).

Eerik XIV oli lahjakas ja taiteellinen. Hän oli kiinnostunut taiteesta ja musiikista, ja osasi myös monia kieliä. Kustaa Vaasa huolehti siitä, että Eerik, Juhana ja Kaarle saivat opetusta myös suomen kielessä.

Juhana-herttuan suunnitelmiin kuului suomalais-puolalaisen yhteistyön luominen, kun taas Eerik piti Puolaa vihollisena ja Venäjää ystävänä. Vuonna 1562 Juhana meni naimisiin Puolan hallitsijan sisaren Katariina Jagellonican kanssa vastoin Eerikin tahtoa. Kesällä 1563 veljesten välinen kiista koki huippunsa Eerikin lähetettyä armeijansa Suomeen kukistamaan Juhanan.

Eerik sai valtiopäivät tuomitsemaan Juhanan kuolemaan ja lähetti 10 000 miestä piirittämään Turun linnaa. Linna antautui 12.8.1563. Juhana ja hänen puolisonsa vangittiin ja kuljetettiin Ruotsiin.

Vuonna 1565 Eerik tapasi talonpoikaistaustaisen Kaarina Maununtyttären, joka otettiin hoviin kuninkaan sisaren hovineidoksi. Kaarina oppi lukemaan ja kirjoittamaan, mikä oli harvinaista ajan naisille. Pian hänen tiedettiin olevan kuninkaan rakastajatar.

Kaarina Maununtytär (syntymänimeltään Karin Månsdotter) (6. marraskuuta 1550 – 13. syyskuuta 1612) oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n puoliso. Hän oli myös Ruotsin kuningattarena hetken aikaa vuonna 1568.

Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär. Georg von Rosenin maalauksessa vuodelta 1886 (vasemmalta oikealle) Kaarina Maununtytär, Eerik XIV ja kuninkaan sihteeri Jöran Persson.

Eerik kuohutti Ruotsia menemällä 1568 naimisiin Kaarinan kanssa. Heidän ensimmäinen poikansa Gustaf syntyi 28. helmikuuta, joka avioliitossa syntyneenä olisi kruununperimysjärjestyksessä seuraava. Eerikin ja Kaarinan virallinen vihkiminen suoritettiin 4. heinäkuuta Tukholmassa, ja 5. heinäkuuta Kaarina kruunattiin Ruotsin kuningattareksi.

Kuninkaan veljet eivät hyväksyneet avioliittoa ja kruunausta, aatelisto nousi kapinaan Eerikiä vastaan, ja tämä kukistui syksyllä 1568. Juhana-herttuasta tuli kuningas Juhana III ja Eerik perheineen suljettiin vankeuteen, aluksi Tukholman linnaan. Eerik oli menettänyt lopullisesti mielenterveytensä ja vain Kaarina sai hänet rauhoittumaan. Vuoden 1570 alussa vankeudessa syntyi Henrik.

Heinäkuussa 1570 Juhana siirsi Eerikin perheineen Turun linnaan, koska koki Eerikin uhaksi itselleen. Turussa Eerik ja Kaarina viettivät avioliittonsa onnellisimman ajan. Olot kuitenkin muuttuivat, kun Kaarina synnytti parin viimeisen lapsen. Juhana koki heidät uhaksi itselleen ja kesäkuussa 1573 Eerik ja Kaarina lasten kanssa erotettiin toisistaan.

Juhana sai valtiopäivät tuomitsemaan Eerikin kuolemaan ja hänet ilmeisesti myrkytettiin vuonna 1577, velipuolensa Juhanan käskystä.

Kruununsa menettänyt nuori kuningatar lähetettiin Suomeen, missä hän asui lopun elämäänsä Liuksialan kartanossa Kangasalla. Kaarina Maununtytär oli Ruotsin kuningattarena vain 87 vuorokautta, mikä oli lyhyt aika hänen liki 62 vuotta kestäneestä elämästään. Suomalaiset ovat arvostaneet ja rakastaneet häntä omana kuningattarenaan, koska hän eli vuosikymmenet Suomessa Kangasalan Liuksialassa ja hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon Tott-suvun kuoriin.

Kaarina Maununtyttären syntyperä on osittain tuntematon. Astrologiasta kiinnostuneen Eerik XIV:n kertoman mukaan Kaarina Maununtytär syntyi Tukholmassa 6.11.1550.

Eerik XIV:n karkaamisajatukset ja hänen perheensä kasvu pelottivat Juhana III:ta, joka keksi lähettää vankinsa Suomeen. Parinkymmenen hengen seurue saapui Turkuun 15.7.1570, ja se eristettiin muusta linnasta, mutta sen oloja ei voi pitää kurjina. Perheellä oli omat kokkinsa, parturinsa ja metsästäjänsä, joten elämänsä yksitoikkoisuudesta huolimatta Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär viettivät Turun linnassa avioliittonsa onnellisimman ajan.

Loppuvaiheessa olot kuitenkin muuttuivat, koska Tukholmaan kantautui huhuja Venäjän tsaarin aikeista vapauttaa entinen kuningas. Kansantarinan mukaan Kaarina Maununtytär ja lapset oleskelivat Tuupikkalan torpassa joen vastarannalla Eerikin istuessa vankitornissa.

Korppolaismäki muodostaa yhdessä Turun linnan kanssa
jokisuuhun kaupungin "portin".
Mäen kukkuloiden ja linnan välinen yhteys on historiallisesti
merkittävä.
Korppolaismäki on esihistoriallisena aikana ollut
Aurajokea käyttäneen liikenteen pysähdyspaikkana.

Myöhemmin mäki on ollut puolustustukikohta.
Turun linnan puolustuksessa 1500-luvulla Korppolaismäen
pattereilla oli tärkeä osuus.
Venäläiset rakensivat mäelle linnoituspattereita 1700-luvun
alkupuolella.
Alueella on vielä nähtävissä historian eri kausilta peräisin
olevia linnoitusrakennelmien jäänteitä.
Eerik XIV:n ollessa vankeudessa Turun linnassa hänen
puolisonsa Katariina Maununtyttären tiedetään asuneen
Tuupikkalan torpassa Korppolaismäellä.

Elokuussa 1571 entinen kuninkaallinen perhe vietiin Kastelholmaan Henrik-poikaa lukuun ottamatta. Hän kuoli syyskuussa 1572, ja hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon linnan tykkien ampuessa kunnialaukauksia. Kastelholmasta perhe siirrettiin edelleen Tukholman kautta Gripsholmiin puoleksitoista vuodeksi.

E.J.Löfgren: Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär, 1864.

ERIK JOHAN LÖFGREN

Syntynyt 15.10.1825, Turku.
Kuollut 10.12.1884
Vanhemmat kaupp. Johan Gabriel L. ja Katarina Erikintytär o.s. Vahlsten.

Salme Kotivuoren blogissa muistellaan tämän työn vaiheita näin:

Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär

Linnan kaupassa Fataburissa on myynnissä postikortteja, joiden aiheina ovat viime aikoina puhuttaneet maalaukset. Minun kuvani ovat sattumoisin mustavalkoisia.

Erik Johan Löfgrenin öljyvärimaalaus (225x165 cm) Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär on maalttu 1864. Siinä uupunut valtansa menettänyt parrakas kuningas on painanut päänsä nuoren Kaarinan polvelle. Kuningas ja kuningatar ovat puistikossa.

Nyt kun maalaus on lähtenyt Turun linnasta, useissa yhteyksissä korostetaan, kuinka kiinteästi maalauksen sisältö liittyy Turun linnaan. En ole nähnyt missään selostusta, kuinka kiinteästi se liittyy, joten kerron tässä.

Taiteilija Löfgren oli 1862 kotikaupungissaan Turussa ja valmisteli Eerikiä ja Kaarinaa eisttelevää maalausta. Eerikistähän oli tehty muotokuvia, joten taiteilija tiesi, miltä kuningas näytti. Kaarina Maununtyttärestä ei ollut maalattu muotokuvaa. Ainut kuva oli Turun tuomiokirkossa oleva hiekkakivinen reliefi. Löfgren tosin luuli, että Eerikin siskoa Elisabetia esittävä muotokuva esittää Kaarinaa. Ja niin luuli moni muukin, sillä kuvaan oli maalattu nimi Catharin Månsdotter.

Mutta Löfgren halusi tietää enemmän. Hän halusi nähdä Kaarina Maununtyttären. Ja Kaarinahan lepäsi arkussa Turun tuomiokirkossa. Lupaa arkun avaamiseen ei taiteilija saanut, mutta sitten tuli museohenkilö Adolf Lindman apuun. Miehet murtautuivat yöllisellä retkellä suljettuun Tottien hautaholviin ja avasivat Kaarina Maununtyttären puisen arkun.

Löfgren oli Adolf Lindmanin kavereita. Lindman oli vankilasaarnaaja. Oli hän opettajakin ja paljon muuta. Kruununvankila oli valmistunut 1853 Kakolanmäelle, mutta lääninvankila oli edelleen Turun linnassa. Lindman asui esilinnassa ja korjasi omilla rahoillaan linnasaarnaajan virka-asuntoa, josta muotoitui pieni museo.

Taiteilija Löfgren sai nähdä kuningattaren, jonka kauniit nilkat herättivät edelleen ihastusta. Arkun huono kunto huoloestutti Lindmania, olivathan sitä "aika ja vandaaliset kädet huonosti kohdelleet". Hän pisti luvattomalta retkeltä palattuaan alulle rahankeräyksen uuden arkun hankkimiseksi.

Ilman Turun linnan asukasta linnansaarnaaja Adolf Lindmania olisi saattanut Löfgreniltä jäädä Eerikiä ja Kaarinaa esittävä taulu maalaamatta tai ainakin siitä olisi tullut erilainen. Ilman Lindmanin ja Löfgrenin seikkailua Kaarina Maununtytär ei olisi saanut marmorista sarkofagia.

Ja vieläkin oleellisempaa on se, että Eerik XIV ja Kaarina Mununtytär olivat Turun linnassa vankeina. Vangit saapuivat linnaan 15. heinäkuuta 1570 ja lähtivät 5. elokuuta 1571. Kaarina tuli uudelleen Turkuun henäkuussa 1573 ja Eerikin kuoleman (26.7. 1577) jälkeen 1.6. 1577 Kaarina seurueineen siirtyi Liuksialaan. Kaarina oli 20 vuotias tullessaan ensimmäisen kerran Turkuun ja Eerik oli 48 v.

Juhana III ei tuntenut oloaan turvalliseksi vanhimman veljen perheen kasvaessa eikä edes tämän eläessä, joten kesäkuussa 1573 Eerik XIV ja hänen puolisonsa erotettiin toisistaan. Entinen kuningas sai virua vankina Västeråsissa, Kaarina Maununtytär ja elossa olevat lapset vietiin Turkuun.

Kaarina Maununtyttären elämästä Turussa 1573 - 1577 tiedetään vähän, sillä Turun linnan tilit eivät juuri kerro mitään hänestä. Eerik XIV:n tuskat päättyivät helmikuussa 1577 Örbyhusissa, 1900-luvun ruumiinavauksen mukaan arsenikkikuolemaan.

Ruotsin entinen kuningatar oli vasta 26-vuotias menetettyään puolisonsa ja kolme lastaan sekä päästessään Sigrid-tyttärensä kanssa vapaaksi. Juhana III turvasi hänen tulevaisuutensa läänittämällä "rakkaalle rouva Kaarina Maununtyttärelle, velivainajamme kuningas Eerikin leskelle" 20.3.1577 Ylä-Satakunnasta Kangasalta Liuksialan kuninkaankartanon siihen kuuluvine 26 verotaloineen.

Kesäkuun 1. päivänä 1577 Kaarina Maununtytär ja hänen tyttärensä sekä parinkymmenen hengen seurue ynnä kolme pappia, neljä teiniä ja neljä aseistettua miestä lähtivät Turusta. Neljä vuotta myöhemmin hän sai Liuksialan eliniäkseen, ei ainoastaan toistaiseksi. Kaarina Maununtytär eli Liuksialassa 33 vuotta ja hoiti kartanoaan menestyksellisesti niin, että siitä tuli Suomen tuottoisimpia maatiloja.

Liuksialan kartano vuonna 1910.

Liuksialan kartano on Kangasalla sijaitseva kartano. Kartanon alueella on ollut Kangasalan ensimmäinen kirkkorakennus ja nykyään siellä on samalle paikalle vuonna 1930 rakennettu kappeli.

Ruotsin kuningatar Kaarina Maununtytär asui Kangasalla Liuksialan kuninkaankartanossa miehensä Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n kuoltua vuodesta 1577 lähtien. Hänen jälkeensä kartano siirtyi Creutz-suvulle, sekä vuodesta 1821 Meurman-suvulle, jolle kartano kuuluu edelleen.

Hänen elämänsä sammui 13.9.1612 kotona Liuksialassa, ja hänet haudattiin 21.3.1613 Turun tuomiokirkkoon. Hautajaisissa luettiin Johannes Petri Parginsulanus -nimisen henkilön laatima Epicedion eli sururuno ja Grafscrift eli hautakirjoitus.

Eerik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären haudat ovat eri maissa, satojen kilometrien päässä toisistaan. Eerik XIV haudattiin 1500-luvulla vaatimattomasti Västeråsin tuomiokirkon lattian alle, mutta Kustaa III teetti hänelle komean sarkofagin ja siirrätti sen päälle Juhana III:n haudan arvonmerkit.

Kaarina Maununtyttären hautaa ryhdyttiin kohentamaan 1860-luvulla. Hänetkin nostettiin kirkon lattian alta Tottien kappelista, josta arkku oli vielä tunnistettavissa. Muistomerkkikomitea keräsi Z. Topeliuksen lehtikirjoituksen avustamana yli 10 000 markkaa ja teetti mustan marmorisarkofagin.

Hautamuistomerkki Turun tuomiokirkossa.

"Tässä haudassa on hänen tuhkansa, joka oli muinoin ensimmäisten joukossa säätyyn, hyveisiin ja onneen nähden ylistetty, Katariinan, Liuksialan valtiattaren, jolle Eerik XIV, svealaisten ja goottien kuningas soi kunnian olla kumppanina kuninkaallisessa aviovuoteessa.

Sen jälkeen hän vietti leskeysaikansa rauhassa aina elämänsä 63:een vuoteen saakka tavoiltaan ylistettynä, hurskaana ja viattomana Liuksialan kartanossa. Hän kuoli uudistetun pelastuksen vuotena 1612. Lisäksi hänen kuninkaallisesta aviovuoteesta laillisesti saamansa tyttären, rouva Sigridin (tuhka), joka oli mitä kuuluisimman herra Henrik Tottin puoliso ja hyvin suuren sankarin Åke Tottin synnyttäjä, minkä osoittaa seikkaperäisemmin vastakkaiselle puolelle asetettu taulu.

Herran vuonna 1678 mitä loistavin Ruotsin valtakunnan drotsi, kreivi Pietari Brahe huolehti tämä epitafin teettämisestä mitä kuuluisimman kreivitär rouva Christina Brahen nimissä ja varoilla, joka oli syntyään Wisingsborgin vapaaherratar, Skoftebyn, Eksholmsundin ja Lehalslähnin läänin valtiatar. Samalla hän lahjoitti tälle Turun seurakunnan katedraadille tuhat riikintaalaria."

Kruunupäissään

Turussa 13-12-2011

Simo Tuomola

Fantomimia

2011-12-12T00:31:00.001-08:00

Fantomimia

Tänään 12-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Volter Kilven syntymästä 1874:

1874 – Volter Kilpi, suomalainen kirjailija (k. 1939).

Volter Adalbert Kilpi (12. joulukuuta 1874 Kustavi – 13. kesäkuuta 1939 Turku) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina.

Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. Tänä aikana syntyi hänen Saaristo-sarjaksi kutsuttu kirjallinen päätyönsä, johon kuuluvat kaksiosainen romaani Alastalon salissa (1933), novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937).

Kilven kuollessa 1939 häneltä jäi kesken Jonathan Swiftiä mukaileva yhteiskunnallinen satiiri Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, joka julkaistiin postuumisti 1944.

"Elävät ihmiset täällä siten toistensa likistyksissä, että ihmisyys on kulunut ihmisten väliltä, ja että ihmisestä ihmiseen täällä menetellään samalla asiallisuudella, jolla puuseppä käsittelee työkaluaan?" (from Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, 1944).

During the writing process of Alastalon salissa, Kilpi suffered a personal loss – his wife died in 1927 – and he began to feel himself more or less misunderstood. In 1935 he married Gunborg Grönroos, who had been working for him as a home helper. Over his lifetime Kilpi's hearing became progressively worse; his language was called a "deaf's language".

His last works, SULJETUILLA PORTEILLA (1938), religious meditations, and unfinished GULLIVERIN MATKA FANTOMIMIAN MANTEREELLE (1944, Gulliver's Journey to the Continent of Fantomimia), a satire on the future, in which Gulliver is transported into the modern world, revealed his pessimism. This story was written in a simple and straightforward style. Kilpi died on June 13, 1939 in Turku.

Katsotaanpas miten muistelin häntä 13-6:

Paavo Nurmi syntyi tuossa lähellä Jarrumiehenkatu 4:ssä 13-6-1897 ja Vartiovuorenkatu 1:ssä asunut Volter Kilpi kuoli 13-6-1939.

Vanhemmiten Nurmi kielsi koko komean urheilu-uransa arvon; vain todellisella työllä, tieteellä ja taiteella on jotakin arvoa, näki Paavo asian. Ja juuri tuollaista arvoa edusti Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana toiminut Volter Adalbert Kilpi. Kun nuoren koulupojan reitti Sirkkalankadulta Ressuun kulki joka päivä Kilven kilven ohi, aiheutti se väistämättä myös päänsärkyä; pakkohan oli lukea millaista se tajunnanvirta oikein oli mitä tuo Alastalon saliinsa oli taltioinut.

Ja se tie vei mm. James Joycen ja Marcel Proustin opusten ääreen. Siinä sitä Paavo Nurmen edustamaa pitkänmatkan kestävyyttäkin koetellaan ihan tosissaan. Kun joskus aloittelin näitä blogien väsäämisiä, tapahtui se Tuomolan tuvassa näin:

I: Minun pessimismini on optimismia, optimismini pessimismiä

PROLOGI: Mukavaa matkaa Manalaan

Harriet Beecher-Stowe ei ole Samuel Langhorne Clemens vaikka kyntää hänkin amerikkalaista sielunmaisemaa 'kahden sylen' syvyydeltä. Setä Tuomon tupa oli ensimmäinen amerikkalainen romaani, jossa oli mustaihoinen päähenkilö. Orjuuden vastustaja Harriet Beecher-Stowe julkaisi sen aluksi sarjana National Era -sanomalehdessä ja vuotta myöhemmin 1852 se julkaistiin kokonaisena kirjana. Teos suomennettiin nuorisolle sovitettuna 1856 ja julkaistiin pitkänä versiona 1899-1900.
Taiteilijanimen Mark Twain, joka juuri tuota turvallista 3,7 metrin (2 syltä) syväystä Mississippin jokislangissa tarkoittaa, ottanut Clemens julkaisi Tom Sawyerin 1876 ja Huckleberry Finnin seikkailut 1884.

Hän tulee huomenna on myös Harrietin käsialaa. Ja se tie vie meidät Irlantiin, jossa Samuel Barclay Beckett vaikutti; Godot - huomenna hän tulee. Ja tajunnanvirran tietä kun on lähdetty kulkemaan, törmäämme saman tien hänen kaveriinsa nimeltä James ei nyt Morrison eikä Dean, vaan Augustine Aloysius Joyce, suomeksi Volter Adalbert Kilpi, ja Alastalon salista löydämme myös Odysseuksen Troijan hevosineen ja Manalan matkoineen.

James Joyce.

II: Mikään ei valaise - paitsi varjo

Turku on siis Dublin, jonka viikingit perustivat vuoden 840 paikkeilla. Turun, Kilven kuolinpaikan, he olivat perustaneet jo aiemmin kauppapaikakseen, lepopaikakseen ja veneidensä korjauspaikaksi. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet rauhanomaisissakin merkeissä.

Mutta palatkaamme Tuonelan Tulien tunnelmiin kun Manalan rikkauksien jumalan planeetta Pluto on juuri pudotettu kääpiöplaneettojen sarjaan, vaikka alunperin planeettojen joukkoon piti hyväksyttämän myös Pluton kuu Kharon, Manalan Lautturin nimikkokuu, sekä asteroidi Ceres sieltä Marsin ja Jupiterin väliltä ja vielä Plutoakin kauempi kohde Kuiperin vyöhykkeltä, 2003 UB313 eli Xena. Ceres, kasvien kasvun ja äidillisen rakkauden jumalatar. Xena soturiprinsessa.

- Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tienneet mitä tekivät, sanoo Manalan emäntä Hjel pahoitellessaan tapahtunutta Clyde Tombaughille, Pluton löytäjälle.

- Siellä ne loittonevat meistä kuin haaveemme; Pluto kuineen - Hydra, Nix, Kharon - 1,2 km/s pakonopeudella, mutta ei mene hyvin Telluksellakaan, jonka kiertolainen erkanee maasta 4 cm/v. Vaan tulee aika toinenkin. Lähelle on pitkä matka, mutta menneisyys on tätä päivää.

- Käyttivät vain hyväkseen ruuhka-aikaamme USA:n liittolaisineen taas melskatessa sotatantereillaan. Ollaan sitten ristiretkellä, käydään pyhää uskonsotaa, käydään energiasotaa, taloussotaa tai miten Ajan Tytär Historia sen kulloinkin haluaa kirjoittaa, muistuttaa Kharon manatessaan Manalan joen lauttapulaa.

- Sinne se Bushin porukka kuuluisi Saddamin viereen tuomiolle. Enemmän ne ovat 9-11 jälkeisillä kostoretkillään tuhoa tuottaneet sivullisille, syyttömille ja omille joukoilleen kuin Saddam konsanaan.

- Yhdysvaltain osavaltio Israelin veisatessa Euroviisumaana omaa synkkää virttään vieraassa, vaarallisessa viidakossaan voi lähihistorian suuren linjan vetää juutalaisten koston teemaan antiikista Hitlerin kautta nykytapahtumiin. Muut hukkukoot miekkaansa, älä sinä käännä toista poskeasi.

- Historia on aina voittajien historiaa, mutta voittajien historiaa ei voida kirjoittaa tässä päivässä kun ei aina tiedä kuka on voitolla. Miltä tämä aika näyttää 50 vuoden päästä historian lehdillä kun voittajien historiankirjoituksen oheen, viereen ja ohikin on mediasumun takaa ilmestynyt uusi uhka: toisenlainen historia, sen kirjoitus ja oikeutus; ei-vielä-hävinneiden historia.

- Mitä USA tahtoo - sitä on syytä epätahtoa.

No niinpäs
Turussa 12-12-2010
Simo Tuomola

Ja Pekka Tarkka jatkaa 8.11. HS 1993:

Matkoja Gulliverin imussa Eira Stenberg yrittää elvyttää Swiftin ja Volter Kilven perinnettä, mutta saa aikaan piirroselokuvan kohtauksia hyvin tehdyissä raameissa

Julkaistu: 8.11.1993 lehdessä osastolla Kulttuuri | Kommentit 0

A A

Helsingin Sanomat

Logo: KIRJAT

Eira Stenbergin neljäs romaani on jatkoa Volter Kilven Gulliverin matkaan, joka puolestaan jatkoi Jonathan Swiftin klassista satiiria Gulliverin retket.

Tällainen kirjallinen leikki voi tuottaa älykästä huvia, kuten osoitti Erica Jongin Fanny, joka uudisti John Clelandin Fanny Hillin naisen näkökulmasta.

Stenberg nostaa Gulliverin rinnalle tämän tyttären nimeltä Glumdalclitch. Hänet on ristitty sen jättiläistytön mukaan, joka hoivasi Swiftin Gulliveria Brobdingnagin retkellä.

Gulliverin tytär on stressiä, unta ja horrosta tutkiva moderni psykologi, joka purjehtii avaruusasemallaan maan ulkopuolella.

Hänen matkansa suunta tuo mieleen Doris Lessingin avaruusromaanisarjan Canopus Argossa, jonka lajia Lessing väitti nykyhetken alkuperäisimmäksi kirjallisuudeksi.

Stenberg ei pyri Lessingin kaltaiseksi tieteiskirjailijaksi, mutta ajassa ja avaruudessa hänkin kulkee.

Fantomimia

Gulliverin toi nykyaikaan Volter Kilven postuumisti 1944 ja nyt uudestaan julkaistu Gulliverin matka Fantomimian mantereelle (Kensington Limited, 1993).

Kilpi kertoo, miten Gulliver ajautui Swallow Bird -aluksella Napapyörteeseen, joka pani laivan maan kiertoliikettä nopeampaan vauhtiin niin että se ahmi aikaa ja kiisi yhtenä yönä 31 kertaa auringon ohi.

Aikakone vei Kilven sankarin Fantomimiaan, New Yorkia muistuttavaan suurkaupunkiin.

Gulliver oli kokenut mies, mutta "näin tunnottomien ja pelkästään tietohullujen ihmisten pariin en tätä ennen vielä ole joutunut". Kilven mukaan ihminen päätyi jo 50 vuotta sitten "tietokoneen valtoihin".

Romaani jäi kesken kun Kilpi kuoli. Kuvattuaan Napapyörteen kurimuksen hän ehti kirjoittaa pari satiiria Swiftin malliin.

Toinen kertoo nykyajan tiedemiehestä Fantaswrightista, toinen taas hotellista, jossa kummallinen melu tulvii kaiken muun äänen yllä "milloin soittoa räikyvänä, milloin laulua kimivänä".

Kilven Gulliver kysyy: "Onko elämä täällä siten pakenemassa ihmisten käsistä, että todellisuus on kerrattava todellisuuden varjolla?"

Terra

Mitä Eira Stenbergillä on tähän lisättävää?

Hän kertoo, että Gulliver meni Fantomimiassa naimisiin suomalaisen naisen kanssa, sai tyttären ja löysi paratiisisaarilta kasvattityttären. Nämä naiset ovat romaanin kertojia.

Kilven tutkija Vilho Suomi kirjoitti, että Kilven aikomuksena oli päästää Gulliver pois tylystä ja mielettömästä nykyhetkestä.

Stenberg toteuttaa idean avaruusfiktion keinoin. Gulliverin seurueen aikakone räjähtää ja sinkoaa matkalaiset taivaalle, jonne on lentänyt myös Fantomimian avaruuslaboratorio Terra mukanaan Gulliverin tyttäret.

Avaruusaseman horrososastolla on kaksi suomalaista poikaa, jotka alkavat kasvaa petoeläimen karvaa läpi sideharsojen. Miespuoliset suomalaiset ovat kuin Swiftin yahoot, inhimillisten paheiden ruumiistumat.

Karvaiset nuorukaiset laskeutuvat jonnekin Suomen ja Siperian rajamaille. Stenberg vihjaa, että heistä tuli poliitikkoja.

Tästä saisi aikaan swiftiläistä satiiria, mutta sitä ei näy ei kuulu. Romaani lopahtaa kesken.

Laputa

Gulliverin tytär on Eira Stenbergin tuotannossa yritys kohti etäännytettyjä kertaustyylejä. Vanhan romaanin sanontaa tapailevassa esipuheessa "E. S." ilmoittaa joutuneensa "kirjailijan roolista kääntäjän nahkoihin".

Gulliverin tyttären kehystarina on kelvollinen tyylipastissi, jossa on muutama piikikäs huomio nykyisestä maailmanmenosta ja suomalaisesta elämäntavasta.

Hyvin tehtyihin raameihin sijoittuu piirroselokuvaa muistuttavia kohtauksia: sfääreissä kiitää kuorsausta kaikuva avaruusasema, kellotaulu ilman osoittimia sekä nojatuolissa muistiinpanoja tekevä Gulliver.

Parhaiten Stenbergin mielikuvitusta on ruokkinut Swiftin kuvaus Laputan Leijuvasta saaresta. Hän kehittää hauskan kuvaelman virkamiehistä lantteja pyydystävinä jäätanssijoina.

Sellaista vain pitäisi olla monin verroin enemmän.

Päädyn samaan kuin Vilho Suomi kirjoittaessaan Kilven keskeneräisestä romaanista: Gulliverin tytär jää "kohtaan, josta 'tosin työ' vasta olisi alkanut".

PEKKA TARKKA

hauta

2011-12-10T23:35:00.001-08:00

Mihin katosi Ruotsin kuningasperhe haudastaan?

julkaistu pe 9.12. klo 14:11, päivitetty pe 9.12. klo 21:02

Uppsalan yliopiston professorin Göran Possnertin mukaan vainajat ovat täysin varmasti peräisin joko 1400-luvulta tai aivan 1500-luvun alusta. Maunu Ladonlukko kuoli jo vuonna 1290.

Historiantutkijat pitävät löytöä sensaationa. Historiallinen lähdekritiikki nousee havainnon johdosta uuteen arvoon.

Tutkijat aikovat seuraavaksi avata toisen kirkossa olevan hautaholvin, jossa tulisi olla 1400-luvulla hallinneen Kaarle Knuutinpojan jäännökset. Maunu Ladonlukko saattaa olla tässä haudassa.

Tukholman vanhan kaupungin kupeessa sijaitseva Riddarholmenin kirkko on yksi kaupungin suosituimpia historiallisia nähtävyyksiä. Sinne on haudattu suurin osa Ruotsin entisistä kuninkaista.

YLE Uutiset

Liehakko

2011-12-01T04:08:00.000-08:00

Liehakko

Tänään 1-12 muistamme Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpoika Liehakon kuolinpäivää 1.12.1377.

1377 – Maunu Eerikinpoika, Ruotsin kuningas

Vuonna 1365 Maunu palasi Ruotsiin poikansa Haakonin kanssa. Enköpingin lähistöllä käydyssä Gatan taistelussa Maunu vangittiin ja Haakon pakeni Norjaan. Albrekt vapautti 1371 kuitenkin Maunun joka palasi Norjaan jossa hän kuoli laivansa upotessa Norjan rannikon edustalla vuonna 1377.

Maunu Ladonlukon toinen poika toimi Ruotsi-Suomen kuninkaana 1319-1364 ja vieraili pariinkin otteeseen Turussa. 1.-4. syyskuuta 1347 hän käväisi täällä säätämässä yleisen maanlain ja oleskeli kaupungissa myös 13.-15.5.1351. Vuonna 1350 hän sääti kaupunkilain, jossa Turku sai uudelleen oikeuden ulkomaankauppaan.

Turku-rakkauteen kuninkaalla oli myöhemmin omatkin syynsä. Hänellä oli hovissa oma suosikkinsa, nuori aatelismies, herttua Pentti Algotinpoika, joka oli sekä kuningatar Blanka Namurilaisen että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.

Hänet kuningas palkitsi Suomen herttuan arvonimellä 1355 ja sai neuvonantajansa Pyhän Birgitan samalla kääntymään itseään vastaan. Sitä se mustasukkaisuus teettää paremmissakin piireissä.

Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.

Piispa Kol

Historioitsija Erius Olai esitti 1400-luvun lopulla, että Linköpingin piispa Kol (k. 1196?) oli toiminut Suomen jaarlina (lat. Dux Finlandiae).

Bengt Birgerinpoika

Pääartikkeli: Bengt Birgerinpoika

Ensimmäinen Suomen herttua, Bengt Birgerinpoika (1254–1291, ruots. Bengt Birgersson), sai arvonimen noin vuonna 1284 vanhemmalta veljeltään Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukolta. Hänen nimittämisensä herttuaksi päätti kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen, toisesta ristiretkestä alkaneen piispanvallan.

Bengt Birgerinpojan valtakausi ei kestänyt pitkään, sillä hänet valittiin vuonna 1286 Linköpingin piispaksi.

Valdemar Maununpoika

Pääartikkeli: Valdemar Maununpoika

Maunu Ladonlukon nuorin poika, Valdemar Maununpoika (k. 1318, ruots. Valdemar Magnusson) sai Suomen herttuan arvonimen veljensä Birger Maununpojan kruunajaisissa vuonna 1302.

Valdemar liittoutui Kuningas Birgeriä vastaan kuninkaan vanhemman veljen, itsenäistä ruhtinaskuntaa tavoitelleen Eerik Maununpojan kanssa. Seuranneessa sisällissodassa Valdemar sai hallintaansa sekä Turun ja Hämeen linnat ja niiden maakunnat, eli suurimman osan tuolloisesta Suomesta, että Tukholman kuninkaanlinnan ja suurimman osan Upplannin ja Borgholmin maakunnista. Kuningas Birger vangitsi sekä Valdemarin että hänen veljensä Eerikin 10. joulukuuta 1317 Nyköpingissä, ja Valdemar kuoli vankeudessa vuonna 1318.

Pentti Algotinpoika

Pääartikkeli: Pentti Algotinpoika

Pentti Algotinpoika (1330–1360, ruots. Bengt Algotsson), kuningas Maunu Eerikinpojan suosikki ja väitetty rakastaja, sai Suomen herttuan arvonimen vuonna 1353 tai vuonna 1354. Hän ei tiettävästi pyrkinyt lujittamaan asemaansa Suomen hallitsijana, vaan tyytyi keräämään tuloja herttuakunnastaan. Hän toimi Skånen varakuninkaana.

Pentti Algotinpoika joutui vuonna 1357 lähtemään maanpakoon edellisenä vuonna alkaneen aateliston kapinan seurauksena, ja hän kuoli linnan piirityksessä noin vuonna 1360 yrittäessään palata Ruotsiin.

Pentti Algotinpojan hallitsemat maat annettiin vuonna 1357 Eerik Maununpojalle. Eerik Maununpoika toimi isänsä Maunu Eerikinpojan hallitsijakumppanina, eikä tarvinnut herttuan arvonimeä. Hänen myötään Suomen herttuan arvonimi jäi pois käytöstä lähes kahdeksisadaksi vuodeksi.

Maunu Eerikinpoika valtaistuimellaan.

Vuonna 1335 Maunu meni naimisiin Blanka Namurilaisen kanssa, ja seuraavana vuonna hänet kruunattiin Tukholmassa. Hänen tärkein suosikkinsa oli nuori aatelismies nimeltä Pentti Algotinpoika, jonka kuningas korotti Hallannin herttuaksi antaen hänelle läänitykseksi myös suuren osan Suomea.

Namurin Blanche tai Blanka Namurilainen (1318–1363) oli Ruotsin, Norjan ja Skoonen kuningatar ja kuningas Maunu Eerikinpojan vaimo vuosina 1336–1363.

Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka.

Albert Edelfelt kuvitti Zacharias Topeliuksen lastenrunon, joka julkaistiin kirjassa Lukemista lapsille (Läsning för barn) Yhdeksän hopearahaa -kertomuksen yhteydessä. Kuningatar Blanka -maalaus maalattiin tämän lorun pohjalta.

Aja, aja, aja,

Blankan ratsastaja.

Minne matkall' lienen?

Minne pojan vienen?

Sinne missä tiedän,

morsiammen pienen.

Mikä nimi armaan?

Margareta varmaan.

Herttua Pentti Algotinpoika (ruots. Bengt Algotsson) (s. noin 1330) oli Hallannin ja Suomen herttua, Skoonen ylikäskynhaltija sekä Norjan, Skoonemaiden ja Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan suosikki. Hänen on väitetty olleen sekä kuningatar Blankan että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.

Aikalaiset epäilivät homoseksuaalista suhdetta. Maunun poliittiseksi vastustajaksi kääntynyt sukulainen Birgitta Birgerintytär (sittemmin pyhimys) sai tästä propaganda-aseen kuningasta vastaan.

Liehakoiden
Turussa 1-12-2011
Simo Tuomola

Arwotuxet

2011-11-20T23:00:00.000-08:00

Louhiatar, Lovetar, Loveatar, suden emuu ja kaiken pahan synnyttäjä. Hänellä oli yhdeksän poikaa, joita olivat esimerkiksi Ruho, Rampa ja Perisokea. Hän synnytti myös raatelevat eläimet. Aiheutti monenlaista kärsimystä kuten hammassärkyä, pistosta ja riisitautia.

"Portto Pohjolan emäntä,
Lovehetar vanha vaimo,
selin tuulehen makasi,
persehin pahaan säähän,
toki tuli tiineheksi,
ahava kohulliseksi,
tuosta tyyty, tuosta täyty,
tuosta paksuksi panihi,
lihavaksi liitettyi - - -
Teki poikoa yhdeksän,
yhestä vattan väestä..."

Rudimenta

Mythologia Fennica

Tällä päivämäärällä 21-11 syntyi

1741 – Christfried Ganander, suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja sanakirjan tekijä (k. 1790)

Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä. Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä ennen Elias Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Mythologia Fennica (suom. Suomen mytologia) on Christfried Gananderin julkaisema ruotsinkielinen suomalaisen mytologian sanakirja, joka sisältää varsin laajoja selityksiä. Kirja julkaistiin vuonna 1789, ja se sisältää yhteensä 430 hakusanaa. Lisäksi teoksessa on useita kansanrunoudesta poimittuja runo- ja loitsukatkelmia. Suomen ja lappalaisten mytologian lisäksi Ganader kertoo teoksessaan Skandinavian ja muiden kansojen jumalista. Teos on Gananderin Nytt Finskt Lexikonin -teoksen ohella ollut vaikuttamassa Kalevalan syntyyn. Gananderia onkin sanottu "Lönnrotiksi ennen Lönnrotia".

Arvoituskokoelma Aenigmata Fennica, Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa ilmestyi 1783 ja sisältää 337 arvoitusta. Se perustui Gananderin keräämään kansanrunouteen ja suomen kielen sanastoon.

Tässä Flaamilaisia sananlaskuja (1559), Pieter Brueghel vanhempi.

Gananderin teoksista merkittävin oli kuitenkin julkaisematta jäänyt yli 30 000 hakusanaa sisältävä suomalais-ruotsalais-latinalainen sanakirja Nytt Finskt Lexicon jonka käsikirjoitus valmistui 1787. Siinä Ganander esitti etymologisia selityksiä. Teos julkaistiin faksimilejäljennöksenä 1937–1940.

Ganander julkaisi vuonna 1780 tutkielman romanien alkuperästä, elintavoista ja kielestä. Teokselle myönnettiin Ruotsin kaunokirjallisuusakatemian kilpailussa hopeamitali.

Kalewala

Tänään 28-2 liputetaan kansalliseepoksemme Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi. Sopiihan se, jos muistetaan myös Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin ja etenkin hänen oppilaansa Christfried Gananderin osuus kalevalaisuudessa jo 1700-luvulla. Gananderia onkin sanottu Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Gananderin julkaistuista teoksista tunnetuin on Mythologia Fennica. Vuonna 1789 ilmestyneen aakkosellisen hakuteoksen Mythologia Fennican aineiston Ganander oli koonnut kansanrunoista, loitsuista, perimätiedoista ja kirjallisista lähteistä. Teos oli Suomen kansan varhaisen historian esitys. Elias Lönnrot piti Gananderin työtä merkittävänä ja jatkoi sitä.

Siis takaisin tämän päivän liputuksen aiheeseen:

Helmikuun 28. päivänä 1835 Elias Lönnrot kirjoitti alkulauseen teokseen, jonka nimenä oli Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Tämä ns. Vanha Kalevala sisälsi 32 runoa ja 12 078 säettä. Mytologis-historiallisena runoelmana teos täytti eepoksen mitat ja herätti suurta huomiota Suomessa ja pian laajalti maan rajojen ulkopuolella.

Tekstinäytteen kirjoitusasu:

Ensimmäinen runo.

Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talvea äitinsä kohdussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen. Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.

Mieleni minun tekewi,
Aiwoni ajattelewi,
Mieli ruweta runoille,
Laatiua laulamahan.
5. Weli kulta weikkoseni,
Kaunis kielikumppalini!

Christfrid Ganander:

Mythologia Fennica

Christfrid Gananderin vuonna 1785 ilmestynyt jumalaistaruoppi Mythologia Fennica on monipuolinen ja laaja esitys suomalaisesta muinaisuskosta ja kansanrunoudesta: se sisältää 430 sanakirjamaisesti järjestettyä mytologista termiä ja nimeä selityksineen. Erityisen arvokasta siinä ovat esimerkkilauseina käytetyt loitsu- ja runokatkelmat kansanrunoudesta. Suomalaisen ja lappalaisen mytologian lisäksi teoksessa on myös lukuisia viittauksia muiden kansojen, varsinkin antiikin ja Skandinavian jumaliin, joista Ganander löysi yhtymä- ja vertailukohtia suomalaisille jumalille.

Tämä muinaisuskon perusteos on Gananderin sanakirjan Nytt Finskt Lexikonin ohella vaikuttanut Kalevalan syntyyn, sillä kansalliseepoksemme pohjautuu juuri Gananderin mytologiateokseen, jota Elias Lönnrot alkoi täydentää. Gananderia tituleerataankin usein Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Mythologia Fennicassa Ganander aloitti uskontotieteilijänä perinteen, joka on jatkunut nykypäiviin saakka ja häntä pidetäänkin suomalaisen uskontotieteen isänä.

Christfrid Ganander:

Nytt Finskt Lexikon

Vuonna 1787 sai Christfrid Ganander valmiiksi päätyönsä, liki kolmituhatsivuisen suomen kielen sanakirjan Nytt Finskt Lexiconin käsikirjoituksen. Hän keräsi siihen sanoja liki 20 vuotta. Teos ei ollut suomen sanakirjoista ensimmäinen, vaan sitä ennen oli painosta ilmestynyt jo muutamia pieniä tulkkisanakirjoja, joissa suomi oli mukana, ja yksi varsinaiseksi suomen sanakirjaksi katsottava teos: vuonna 1745 julkaistu Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Gananderin käsikirjoitus oli kuitenkin edeltäjiään tuntuvasti laajempi ja etevämpi.

Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestynyt Suomalaisen Sana-Lugun Coetus on ensimmäinen varsinainen suomea sisältävä sanakirja.

Gananderin sanakirja jäi kuitenkin julkaisematta, sillä se ei läpäissyt Porthanin tarkistusta. Myöhemmin, 1810-luvun lopulla Kustaa Renvall lainasi käsikirjoituksen Turun akatemian kirjastosta käyttääkseen sitä oman sanakirjansa päälähteenä.

Renvallin Suomalainen Sana-Kirja ilmestyi vuosina 1823 ja 1826, mutta Renvall ei palauttanut heti teosta kirjastoon, vaikka saikin oman työnsä valmiiksi - onneksi ei, sillä akatemian kirjasto paloi Turun myötä 1827. Sittemmin kirja vietiin Helsinkiin, jossa se oli säilössä toista sataa vuotta yhtenä yliopiston arvokkaimmista käsikirjoituksista, kunnes se julkaistiin näköispainoksena 1937-40 nimellä Uusi suomen sanakirja.

Eli ei mitään uutta auringon alla eli kaikella tekemisellä on aina omat esikuvansa. Niinpä voin esim. väittää, että ensimmäinen suomen kielioppi on kirjoitettu ainakin osaksi Määrin Olomoucissa 1500-luvulla. Se oli latinankielinen eikä sitä ole tiettävästi koskaan julkaistu ja sen käsikirjoitus on kadonnut.

Totta kuitenkin, sillä siitä on säilynyt ruotsinnos Turun akatemian kirjaston jäämistössä. Kieliopin laatijat Olaus Sundergelteus ja Johannes Jussoila opiskelivat 1500-luvun loppupuolella monien muiden Ruotsin oppineiden alamaisten tavoin Olomoucin jesuiittagollegiossa ja saivat jotain aikaankin, kun jesuiitat tarvitsivat kielten oppikirjoja kouluja ja etenkin lähetystyötä varten. Jussoila onkin katolisen vastauskonpuhdistuksen tunnetuin suomalainen edustaja.

Olaus Marci Sundergelteus (noin 1551 Ulvila – noin 1601) oli Tarton katolinen kirkkoherra ja Vilnan tuomiokirkon kaniikki. Hän toimi vastauskonpuhdistuksen edustajana ja sen vuoksi hänelle annettiin tehtäväksi tehdä suomen kielen kielioppi. Mikäli Sundergeltaus teki kieliopin, se olisi ensimmäinen suomen kielen kielioppi, mutta sitä ei ole löytynyt.

Jussoila, Johannes

(noin 1555 - noin 1604)

katolinen pappi, vastauskonpuhdistuksen edustaja

Juhana III:n kiinnostus katolisuuteen herätti vastakaikua hänen entisessä herttuakunnassaan Suomessa, missä toimi edelleen katolisena aikana vihittyjä pappeja eikä katolisia tapoja ollut vielä saatu kitketyksi kansan keskuudesta. Jesuiittojen kollegioissa opiskellut Johannes Jussoila kuului katolisen vastauskonpuhdistuksen keskeisiin edustajiin Ruotsissa.

Rudimenta linguae finnicae breviter delineata on suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi. Kansalliskirjasto talletti Rudimentan kappaleen käsikirjoituskokoelmaansa syksyllä 2009. Keräilijä Ilkka Paatero oli hankkinut teoksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta, joka oli huutanut sen Sothebylta.

Rudimenta on pieni vihkonen, joka koostuu vain 24 sivusta. Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on kirjoittanut yksi henkilö, joka käyttämänsä kielen murteellisuuden perusteella on saattanut olla kotoisin Rauman tai Uudenkaupungin alueelta. Materiaali ja käsiala ajoittuvat 1600-luvulle, mutta käsikirjoitus voi olla myös tätä vanhemmasta lähteestä tehty kopio. Kotuksen tutkijat pitävät mahdollisena, että Rudimenta on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan laatima kielioppi 1500-luvun lopulta.

Christfrid Ganander:

Mythologia Fennica

Syntyi 21.11.1741 Haapajärvellä
Kuoli 17.2.1790 Rantsilassa

Tuotanto

Sadut
Uudempia ulos-valituita satuja 1784

Muu tuotanto

Aegnimata Fenniga : Suoma laiset Arwotukset Wastausten Kansa 1783. Ensimmäinen suomalainen arvoituskokoelma.
Maan-miehen Huone 1784
Koti-Aptheekki 1784
Eläinten Tauti-Kirja 1784
Mythologia Fennica 1789
Nytt Finskt Lexicon. Gananderin päätyö, jonka käsikirjoitus valmistui v. 1787. Sanakirja jäi kuitenkin aikanaan painamatta ja käsikirjoituksesta kopioitu kolmiosainen näköispainos julkaistiin 1937-1940.

Rudimenta

Turussa 21-11-2011

Simo Tuomola

Nemo nisi

2011-11-17T06:17:00.000-08:00

Nemo nisi mors

Tällä päivämäärällä 17-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Juhana III kuolemasta 1592:

1592 – Juhana III, Ruotsin kuningas ja Suomen suuriruhtinas

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.

Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.

Juhana III:n isä Kustaa Vaasa perusti vuonna 1556 kolme melko itsenäistä herttuakuntaa, Itä-Götänmaan, Södermanlannin ja "Suomen", joka käsitti Turun ja Kokemäenjoenkartanon linnaläänin (Satakunnan historiallinen maakunta) sekä Ahvenanmaan ja hieman myöhemmin myös läntisen Uudenmaan. Suomen herttuaksi tuli tuolloin 18-vuotias Juhana, joka hallitsi lisäksi koko Suomea käskynhaltijana.

Kaarina Hannuntytär, Juhanan vihkimätön vaimo, synnytti Juhana-herttualle neljä lasta. Juhana kuitenkin halusi naimisiin Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa. Katariina oli Puolan mahdollisen tulevan kuninkaan äitinä poliittisista syistä haluttu puoliso ja häntä kosi tuloksetta myös Venäjän tsaari Iivana IV Julma.

Avioliitto ei Juhanan veljelle, kuningas Eerik XIV:lle sopinut, sillä Ruotsi oli samaan aikaan valmistautumassa sotaan Puolaa vastaan. Avioliitto kuitenkin toteutui 4. lokakuuta 1562 kun Juhana ja Katariina menivät naimisiin Vilnassa. Katariina tuli Turkuun jouluaattona ja Kaarina Hannuntytär sai vetäytyä Vääksyn kartanoon Kangasalle.

Juhana ja italialaisia sukujuuria ja kontakteja omannut Katariina kehittivät Turun linnan arkkitehtuuria ja muodostivat sinne pienimuotoisen renessanssihovin taideteoksineen, hienoine sisustuksineen ja muodikkaine juhlineen. Juhanan ja Katariinan loisteliaalla hovilla olikin kauaskantoinen vaikutus Suomen kulttuuriin, vaikka sitä kestikin alle vuoden.

Juhana III:n nimikirjoitus.

Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle pystytettiin linnaan oma katolinen alttarinsa, mutta niin tiukka vaimo ei ollut, etteikö hän olisi nauttinut ehtoollisella myös viiniä.

Juhana halusi jälleen antaa arvoa piispanviralle ja kirkollisille seremonioille ja jumalanpalvelus tuli toimittaa uuden liturgian Nova ordonantion mukaisesti. Esim. vuonna 1580 Juhana III kielsi vouteja maksamasta papinmaksuja niille, jotka eivät noudata hänen Punaisen kirjansa liturgiaa. Ahvenanmaan Finströmin pappi Abraham Angermannus vangittiin Turun linnaan 30 viikoksi hänen uhmattuaan kuninkaan liturgiaa.

Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Juhana halusi johdattaa Ruotsin kirkon kohti sellaista suvaitsevaista katolilaisuutta, jota Katariina edusti, mutta Roomankaan kanssa ei voinut neuvotella, sitä piti vain totella. Turussa Katariinan perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja hänen pojalleen, vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka.

Katariina Jagellonica vankina Gripsholmin linnassa. Józef Simmlerin (1823–1868) maalaus.

Kun kuningas Juhana III kuolemasta sitten 1592 ilmoitettiin turkulaisille, tehtiin se täällä suomenkielisellä julistuksella, olihan Juhanan isä poikansa Turkuun jättäessään huolehtinut siitä, että Juhana sai täällä myös suomenkielen opetusta, kun kerran Suomessa vaikutti.

Nemo nisi mors
Turussa 17-11-2011
Simo Tuomola

Hylkyaarteita

2011-11-16T07:59:00.000-08:00

Ruotsin meriarkeologeille tuplajättipotti

Keskiviikko 16.11.2011 klo 16.17

Sukeltajat ovat löytäneet Itämeren pohjasta vuoden aikana kaksi historiallista ruotsalaishylkyä.

Kesällä Öölannin lähistöltä löydetty hylky on vahvistunut arkeologien mukaan vuonna 1564 uponneeksi lippulaiva Marsiksi. Keskiviikkona paljastettiin myös tuoreita kuvia sotalaiva Svärdetin löydöstä.

Svärdet kuului Marsin, Kronanin ja Vasan tapaan ruotsalaiskuninkaiden laivastojen legendaarisiin aluksiin. 86 kanuunalla varusteltu Svärdet upposi Kronanin tapaan taistelussa tanskalais-hollantilaista laivastoa vastaan vuonna 1676. Mukanaan se vei noin 600 miehistön jäsentä.

Öland 1676

Skeppet svärdet med flera svenska krigsskepp kämpade tillsammans med regalskeppet kronan och för att göra historian kort så exploderade kronan och sjönk snabb inom ett par minuter. Svärdet styrde rätt mot kronan och var tvungen att göra en kovändning, det vill säga vända undan vind, för att undgå att segla på vraket. Senare efter en hård artilleriduell mot danska krigskepp så föll Svärdets stormast överbord. Samtidigt så kom danska brännaren t´hoen och antände svärdet i brand.
Endast 50-tals av svärdets 650 man starka besättning kunde räddas ur vattnet.

Tydligen så blev svärdet utsatt av svår brand och troligen så återstår mindre vrakspillror kvar på botten…
Svärdet borde finnas ungefär samma område där kronan finns?

Ni kan läsa mer om det i boken ”Svenska slagfält”. Bokens ISBN 91-46-20225-0

Kahden vuosikausia etsityn hylyn löytymistä lyhyen ajan sisällä pidetään meriarkeologisena jättipottina. Taistelussa vaurioituneet hylyt ovat säilyneet hyvin Itämeren pohjassa ja niiden uskotaan paljastavan puuttuvia palasia muun muassa laivanrakentamiseen ja sotahistoriaan liittyen.

Hylyistä on määrä tehdä historiallisia tv-dokumentteja, jotka valottavat Itämeren suurimpien meritaistelujen käänteitä.

IL-STT

Ruotsalaisarkeologit haltioissaan sotalaivahylystä

julkaistu tänään 16.11. klo 19:42, päivitetty tänään 16.11. klo 19:59

Ruotsalaiset meriarkeologit ovat löytäneet Öolannin saaren edustalta hylyn, jonka epäillään olevan 1600-luvulla uponnut kuninkaallinen sotalaiva Svärdet eli miekka. Laiva upposi Itämeren suurimmassa meritaistelussa vuonna 1676, jonka ruotsalaiset hävisivät tanskalais-hollantilaiselle laivastolle.

Samalla meren syleilyyn päätyi Svärdetin 600-päinen miehistö. Myös sisarlaiva Kronan eli kruunu upposi taistelussa. Kronanin hylky löydettiin jo vuonna 1981.

Löydön tärkeyttä nostaa se, että hylky löydettiin koskemattomana eli hylynryöstäjät eivät ole ehtineet vierailla aluksessa. Muun muassa laivan kanuunat ovat vielä tallella

Merenalaisen tutkimusyrityksen Deep Sea Productionsin mukaan vuonna 1642 rakennettu 25-metrinen Svärdet oli aikansa suurimpia sotalaivoja.

- Tämän on aivan giganttinen löytö. Laiva on erinomainen esimerkki tuon aikakauden loisteliaasti koristelluista laivoista, joiden suurin tarkoitus oli tehdä viholliseen vaikutus, iloitsee yrityksen johtaja Malcolm Dixelius.

Dixelius sanoo, että hylyn puuosista otetut näytteet todistavat sen olevan 1600-luvulta. Myös aluksen perä puuttuu, mikä täsmää sen tiedon kanssa, mitä tiedetään Svärdetin uppoamisesta.

Hollantilaisen sotalaivan ammukset sytyttivät laivan tuleen viisi tuntia kestäneen taistelun jälkeen ja sen perässä räjähti. Laivan sankarillinen kapteeni, amiraali Claes Uggla kieltäytyi antautumasta ja hylkäämästä laivaa, kun se alkoi upota.

Dixelius ei halua paljastaa hylyn tarkkaa sijaintia, koska se ei makaa Ruotsin aluevesillä. Tämä tarkoittaa, ettei hylky ole suojeltu.

Tutkimusryhmä on etsinyt Svärdetiä yli kymmenen vuoden ajan Itämerestä Gotlannin ja Öölannin saarten välisiltä vesiltä.

Deep Sea Productions aikoo nyt kartoittaa Ruotsin museoviraston meriarkeologien kanssa hylyn ja tehdä laivasta samalla 3D-dokumentin.

Itämeri on varsinainen aarreaitta meriarkeologeille, koska suolaisemmissa merissä hylkyjä tuhoava mato ei elä Itämeressä.

AP, AFP

Oljemålning av Claus Møinichen som visar hur Kronan kantrar och exploderar och hur Svärdet omringas av de allierade amiralerna.

Den 31 maj 1676 så blåste det sydväst för att slutligen under loppet av den 1 juni stabilisera sig som sydvästlig halv storm. Kl. 08.00 på morgonen den första juni fick svenska flottan känning av Ölands södra udde och styrde efter dess passerande under pressning med segel norröver, sättande kursen så nära under land som lotsarna vågade föra fartygen utan att befara grundkänning. Den förföljande styrkan tog emellertid risken att hålla något högre i vinden och vann härigenom så väsentligt på motståndaren, att avståndet mellan flaggskeppen så småningom nedgick till ett gott skotthåll, vilket det inträffade kl. 11.00. Uggla som med sin eskader (Svärdet ingick i den andra eskader medan Kronan ingick den första eskadern) ledde flottan, hade nu blivit övertygad, och sköt därför ett signalskott för att återkalla de av hans egna fartyg (vilket det bestod av Hieronymus, Neptunus och Järnvågen).

Detta ledde till att Kronans befälhavare misstolkade signalskotten och befallde vändning för hela flottan. (En med rådande segelföring helt vansklig manöver som ledde till Kronans katastrof). Då Uggla för sin del märkte att Kronan gjorde ansats att vända, följde han genast med och fick då göra nytt undanmanöver då Kronan exploderade och försökte undvika kollisionen på Kronan. Detta skapade till den största förvirring i den svenska linjen.

Förgäves försökte Uggla samla ihop sina egna fartyg. I de uppkomna luckor kastade den danska befälhavaren Tromp genast in sin styrka, varav tre skepp inom kort fullständigt hade lyckas inringa Svärdet. Efter hård artilleriduell som varade cirka 90 minuter så föll Svärdets stormast överbord. Senare så kom brännaren T`hoen och antände Svärdet. Kl. 16.00 hade elden nått krutdurken och därpå följde en explosion som slet Svärdet i stycken.

En samtida avbildning som delar in slaget i tre faser: först de två flottorna på väg norrut längs Ölandskusten; sedan visas hur Kronan exploderar och Svärdet omringas; och sist hur den svenska flottan drivs på flykt av de allierade styrkorna. Kopparstick av Romeyn de Hooghe, 1676.

Depiction of the Battle of Öland in 1676, between the combined Danish-Dutch fleet, commanded by Cornelis Tromp, and the Swedish fleet commanded by Lorentz Creutz. The battle was a major failure for the Swedes since they lost two of their largest ships, Kronan (foundered by accident) and Svärdet (sunk by a Dutch fireship) with a loss of close to 1,200 men.

Nederlands Scheepvaart Museum, Amsterdam.

Suomen Joutsen

1500-luvun Ruotsin meritaistelujen historia liittyy oleellisesti myös Itämaana tunnetun Suomen historiaan. Suomen Joutsen ja Elefanten suojelivat lippulaiva Marsia ja Klaus Fleming komensi jälkimmäistä Eerik XIV:n laivaston alusta.

Fleming toimi myös yliamiraalina, kunnes laivaston päällikkyys annettiin toiselle suomalaiselle, Klaus Kristerinpoika Hornille, josta tuli kaikkien aikojen maineikkain Itämeren merisankari.

Horn, Klaus Kristerinpoika

(noin 1518 - 1566)

yliamiraali, valtaneuvos, vapaaherra

Klaus Kristerinpoika Horn oli sukunsa merkittävimpiä sotilaita ja hallintomiehiä. Häntä voi oikeutetusti pitää Ruotsin Itämeren vallan luojana ja Ruotsin laivaston uudistajana ja rakentajana. Yliamiraalina hänelle ei löytynyt kykenevää seuraajaa, ja hänen jälkeensä Ruotsin laivasto pääsi rappeutumaan.

Klaus Kristerinpoika Horn (1518-1566) oli käskynhaltijana Viipurissa. Vuosina 1558-59 nousi Viipurin talous kukoistukseensa. Kustaa Vaasa oli jo huolissaan sellaisesta korkeasuhdanteesta ja antoi määrätä tullit venäläisille laivoille, joita ruotsalaislaivat olivat luotsanneet Nevajoen ja Viipurin välillä. Niin venäläiset siirsivät kauppakeskuksen Narvaan, joka sitten piti saada nitistetyksi. Juhana herttua hieroi kauppoja Tallinnan kanssa. Ratas oli jo pyörähtänyt Viron suuntaan.

Kustaa Vaasan kuoltua kuningas Eerik XIV jatkoi neuvotteluja ja arveli Venäjän Länsi-Euroopan suutautuvan kaupan siirtyvän Suomenlahdella ruotsalaisten hallintaan sen jälkeen kun Tallinna olisi ruotsalaisten hallussa. Kuningas onnistuikin tässä juhannuksen tienoilla 1561, jolloin Eerikin joukot ajoivat pois puolalaiset Toompean linnasta. Saksalaiset palkkasotilaat olivat jo aikaisemmin siirtyneet ruotsalaisten puolelle.

Klaus Kristerinpoika siirtyi isännäksi Tallinnaan. Keväällä 1563 hän mahdollisesti ruokaili herttuan pöydässä Turun linnassa, sillä hän kuului Juhana herttuan kannattajiin ja heillä oli kosolti yhteisiä suunnitelmia. Samana vuonna syyskesäsätä Eerikin joukot valloittivat Turun linnan ja herttua puolisoineen joutui vankeuteen Gripsholmin linnaan.

Klaus Kristerinpoika Horn siirtyi kuningas Eerikin sotapäälliköksi. Ja onkin aika otaa lainaus Maamme-kirjasta, kun syvempään sotahistorialliseen tarkasteluun en tunne kutsumusta. Voi seitsenvuotisesta sodasta lukea muualtakin.

Klaus Kristerinpoika Horn, Joensuun herra, oli Ruotsin mainioin merisankari. Ei koskaan ollut Ruotsin laivasto Itämerellä ollut niin vahva kuin Eerik kuninkaan aikana Klaus Hornin johtamana. Ensimmäisen kerran hän oli kolme päivää amiraalina ja ennätti sinä aikana voittaa Tanskan laivaston. Sitten hän hävitti kerran toisensa perään Tanskan ja Lyypekin sotalaivastot, valtasi heidän kauppalaivansa, kantoi Juutinraumassa Tanskan tullin ja uhkasi Kööpenhaminaa. Nämä voitot saatuaan Klaus Horn kulki riemusaatossa Tukholmaan, ja tanskalaisen amiraalin Otto Rudin täytyi kulkea saatossa vankina. Eerik kuningas nuhteli kovin sanoin Rudia ja oli vihan vimmassa lävistää hänet miekallaan. Silloin Klaus Horn tarttui kuninkaan käteen ja sanoi: "Tämä mies on taistellut urhoollisesti isänmaansa puolesta ja anaitsee pikemmin kiitosta kuin moitetta." Kuninkaan viha lauhtui, ja Klaus Hornin rohkeamielisyyttä ylistettiin yhtä paljon kuin hänen voittojaan. Tämä Suomen urho kuoli ruttoon vuonna 1566 ja lepää haudattuna Upsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan vieressä.

Turun linnan kuninkaansalissa on Klaus Kristerinpoika Hornia esittävä maalaus, joka on Jean Haagenin kopio Gripsholmissa olevasta maalauksesta.

Itämerellä tehtiin merkittävä hylkylöytö

STT, TT

Päivitetty 19.8.2011 15:08, julkaistu 19.8.2011 15:08

Sukeltajat uskovat löytäneensä itämereltä Öölannin lähistöltä hylyn, jonka uskotaan olevan vuonna 1564 uponnut Ruotsin laivaston lippulaiva Mars. Hylky sijaitsee 75 metrin syvyydessä saaren pohjoispuolella.

Mars oli yksi aikansa suurimmista aluksista, jossa oli 107 tykkiä ja 800 hengen miehistö. Kuuluisaa Vasa-laivaakin suurempi Mars upposi taistelussa tanskalais-lyypekkiläistä laivastoa vastaan vain vuoden vanhana.

Hylyn kerrotaan säilyneen suhteellisen hyvin ottaen huomioon, että se räjähti osin ennen uppoamistaan.

Sukeltaja Richard Lundgren kuului ryhmään, joka löysi hylyn kesällä. Hänen mielestään hylyn koko ja ikä viittaisivat kyseessä olevan juuri Mars-aluksen.

Löytöä pidetään tieteellisesti merkittävänä.

– Tämä on hylky, jota olemme kauan odottaneet. Jos kyseessä on todella Mars, olemme saaneet kaivatun vertailukohteen Vasa-laivan ja englantilaisen Mary Rosen kanssa, Anders Olsson merihistoriallisesta museosta kertoi lehdistötiedotteessa.

Sotatapahtumat merellä

Merellä Ruotsin ja Tanskan laivastot olivat kohdanneet toisensa seitsenvuotisessa sodassa jo 30.5. 1563. Ruotsalainen amiraali Jaakko (Jakob) Bagge oli mainittuna päivänä 11 sotalaivaa ja 1 pienemmän aluksen käsittävällä laivastolla purjehtinut kohti etelää ja kohdannut tanskalaisen Bornholmin luona olleen laivaston (8 laivaa). Tasnkalaisen laivaston komentajana toimi Jaakko (Jakob) Brockenhuus.

Tanskalaiset olivat joutuneet ruotsalaisen laivaston yllättämäksi, jolloin laivasto oli lähettänyt kolme alusta vastaanottamaan kohti tulevaa laivastoa ilmoittaakseen rauhantahtoisuutensa. Tanskalaiset vastaanottajat ampuivat kolme tykinlaukausta merkiksi, mutta yksi ammuksista osui kuitenkin ruotsalaiseen alukseen. Sen jälkeen ruotsalaiset piirittivät lähetit ja nelituntinen taistelu alkoi.

Loppuosa tanskalaisesta laivastosta pysyi ankkuripaikalla. Tanskalaiset menettivät taistelussa kaikki kolme alusta vallattuina - amiraalilaiva Hercules 81, Hector 38 sekä Hjort 46 tykkiä. Kaikki vallatut alukset olivat pahoin vaurioituneita. Tämän taistelun jälkeen sodan syttymisen välttäminen ei enää ollut mahdollista.

Kuva: Bornholmin meritaistelu 30.05.1563. Tanskalainen amiraalilaiva Hercules sekä laivat Hjorten ja Hector ruotsalaisten alusten piirittämänä.

Seuraavan kerran laivastot kohtasivat Gotlannin lounaispuolella 11.9.1563. Tämä kohtaaminen päättyi kuitenkin ratkaisemattomana.

Myös vuonna 1564 Eerik XIV varusti laivaston. Miehistöksi siihen pantiin nyt, kuten yleensä myöhemminkin tämän sodan aikana, paljon jalkaväen lippukuntia, muun muassa yksi suomalainen.

Laivaston 23 alusta (Mars 173, Elefant 65, Suomen Joutsen 82, Hektor 87 tykkiä jne) käsittävä ruotsalalaisen laivaston päällikkönä, joka keväällä 1564 purjehti Tukholmasta etelään hävittämään Tanskan saaria, kantamaan tullia Juutinraumassa sekä tukemaan maa-armeijaa, jos sen olisi onnistunut tunkeutua Skåneen, oli vanha veteraani Jaakko Bagge, jonka amiraalilaiva Mars oli suurin mitä näillä vesillä milloinkaan oli nähty.

Muista laivapäälliköistä olivat huomattavimpia suomalainen Klaus Fleming, joka komensi Elefantenia sekä Pietari (Peder Axelsson) Banér Suomen Joutsen (Finska Svan) aluksella. Samoihin aikoihin lähtivät Tanskan ja Lyypekin laivastot liikkeelle. Tanskan noin 25 alusta (lippulaiva Fortuna, Byens Löffue 56, Arck jne) kuuluisan merisankarin Herluf Trollen johdolla ja Lyypekin noin 10 alusta (lippulaiva Engel, Lange Bark, Fuchs jne) Friedrich Knebelin johdolla.

Toukokuun 30. päivänä laivastot tapasivat toisensa Öölannin pohjoiskärjen edustalla. Myrsky oli edellisenä päivänä niin hajottanut Ruotsin laivaston, että taistelun alkaessa ei amiraalilaivan tukena ollut muita kuin Elefanten ja Suomen Joutsen. Taistelu oli epätasainen ja kuuma, mutta tanskalais-lyypekkiläisen laivaston voitto ei suinkaan vielä ollut selvä.

Vasta seuraavana päivänä, kun viholliselle oli aiheutettu tuntuvia tappioita mm Fortuna oli vaurioitunut sekä Lange Bark uponnut, vetäytyivät Elefanten ja Suomen Joutsen taistelusta yhtyäkseen päävoimiin, mutta amiraalilaiva ei peräsimensä vioittumisen takia voinutkaan seurata mukana. Vihollislaivat ympäröivät sen nyt joka puolelta.

Urheasti piti Bagge miehineen kuitenkin puoliaan vielä muutamia tunteja. Lopulta tanskalais-lyypekkiläinen laivasto sai valtauskoukkunsa isketyksi laivaan (Byens Löffue, Engel sekä Fuchs) ja olivat juuri valtaamassa sitä, kun se syttyi tuleen, räjähti ja upposi vieden mukanaan toista sataa miestä - Bagge joutui vangiksi.

Fleming kokosi laivaston ja vei sen suojaan Elfsnabbeniin, ja tanskalais-lyypekkiläinen laivasto purjehti muutaman viikon perästä takaisin kotivesilleen Kööpenhaminaan, joten taistelu ei muodostunut strategisesti merkittäväksi.

Kuva: Oolannin pohjoiskärjen edustalla käyty meritaistelu 31.5.1564

Klaus Flemimg oli nyt jonkin aikaa yliamiraalina, mutta joutui pian kuninkaan epäsuosioon ja erotettiin tehtävästä. Laivaston päällikkyys uskottiin tämän jälkeen toiselle suomalaiselle - Klaus Kristerinpoika Hornille, joka on ollut kaikkien aikojen maineikkaimpia merisankareita Itämerellä. Hänen johdollaan Ruotsin laivasto saavutti voittoja, jotka ovat merisotahistoriamme loistavimpia. Näillä voitoillaan hän mursi tanskalais-lyypekkiläisen ylivallan Itämerellä.

Karl XI pekar ut platsen för flottans nya huvudbas, det som senare skulle bli staden Karlskrona. Målning av Pehr Hilleström.

Styrkor [redigera]

Siffrorna i parentes anger antalet kanoner för varje fartyg. "Kofferdiskepp" var en typ av handelsfartyg som var byggda så att de även kunde användas i krig och var därför inte specialbyggda krigsfartyg. "Lastdragare" var en allmän term för underhålls- och transportfartyg. En brännare var ett ombyggt fartyg som användes för att sätta eld på fiendefartyg.

Allierade flottan [redigera]

Första eskadern^[32]

Flaggskepp: Churprindsen (68), Niels Juel

Christianus IV (58)
Gyldenløve (56)
Anna Sophia (62)
Delmenhorst (44)
Nellebladet (54)
Lindormen (46)
København (36)
Hommeren (32)
Anthonette (26)
Caritas (34)
Fire Kronede Lillier (4)
Stokfisken, Abrahams Offer (brännare)

Andra eskadern

Flaggskepp: Christianus V (80), Cornelis Tromp

Tre Løver (64)
Oostergoo (60)
Charlotta Amalie (64)
Enighed (66)
Fridericus III (64)
Campen (44)
Havmanden (36)
Havfruen (26)
Spraglede Falk (18)
Louys og t'Hoen (brännare)

Tredje eskadern

Flaggskepp: Delft (62), Philip van Almonde

Waesdorp (68)
Dordrecht (46)
Ackerboom (60)
Gideon (60)
Justina (64)
Noortholland (44)
Caleb (40)
Utrecht (38)
Hvide Falk (26)
Delft (28)
Perlen (8)
Leonora (brännare)

Svenska flottan [redigera]

Första eskadern^[33]

Flaggskepp: Kronan (124), Lorentz Creutz

Solen (74), Hans Clerck
Wrangel (60)
Draken (66)
Herkules (56)
Neptunus (44)
Maria (44)
Fenix (36)
Sundsvall (32)
Enhorn (16)
Pärlan (28, kofferdiskepp)
Tre Bröder (12, lastdragare)
Mjöhund (10, lastdragare)
Sjöhästen (8, lastdragare)
Jakob, Svan (brännare)

Andra eskadern

Flaggskepp: Svärdet (94), Claes Uggla

Mars (72)
Merkurius (64)
Hieronymus (64)
Svenska Lejonet (48)
Göteborg (48)
Fredrika Amalia (34)
Uttern (24)
Flygande Vargen (44, kofferdiskepp)
Järnvågen (24, kofferdiskepp)
Ekorren (8, lastdragare)
Posthornet (8, lastdragare)
Råbocken (8, lastdragare)
Rödkritan (brännare)
Duvan (brännare)

Tredje eskadern

Flaggskepp: Nyckeln (84), Johan Bär

Äpplet (86), Christer Boije
Saturnus (64)
Caesar (60)
Wismar (54)
Riga (54)
Hjorten (36)
Solen (54, kofferdiskepp)
Salvator (30)
Gripen (8, lastdragare)
Sjöman (8, lastdragare)
Postiljon (brännare)

Fjärde eskadern^[34]

Victoria (80)
Venus (64)
Jupiter (70)
Carolus (60)
Spes (48)
Abraham (44)
Nordstjärnan (28)
Trumslagaren (34, kofferdiskepp)
Konung David (32, kofferdiskepp)
Elisabeth (12, kofferdiskepp)
Fortuna (12, lastdragare)
Måsen (8, lastdragare)
Jägaren (brännare)

Kalmin matkassa

2011-11-16T00:05:00.000-08:00

Pietari Kalm

Tänään 16-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Pietari Kalmin kuolemasta 1779:

1779 – Pehr Kalm, suomalainen luonnontutkija ja tutkimusmatkailija (s. 1716).

Pehr (Pietari) Kalm (1716 Ångermanland – 16. marraskuuta 1779 Turku) oli suomalainen tieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi, joka saavutti mainetta myös ulkomailla. Kalmin hautapaikkaa ei tiedetä, mutta hänen muistolaattansa on kiinnitetty Turun Maarian kirkon seinään.

Kalm vihittiin papiksi 1757. Hänen näkemyksensä mukaan papiston tehtävänä oli hyödyttää valtakuntaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kalm toimi sekä Piikkiön seurakunnan että Turun Maarian seurakunnan kirkkoherrana.

Triviaalikoulun Kalm oli käynyt Vaasassa, yliopisto-opinnot hän aloitti Turun akatemiassa 1735. 1740-luvulla Kalm opiskeli Uppsalan yliopistossa luonnontieteitä Carl von Linnén oppilaana. Linné piti Kalmia parhaana oppilaanaan. Kalm jätti kuitenkin opintonsa kesken ja ryhtyi löytöretkeilijäksi.

Pietari Kalmin (1716–1779) 200-vuotismuiston kunniaksi julkaistu postimerkki.

Hänen Amerikan matkasta julkaisemansa retkikertomus En resa till Norra Amerika on ilmestynyt monella kielellä, ruotsiksi se painettiin 1753. Matkan aikana hän lähetti Linnélle sieniä ja siemeniä. Palatessaan Tukholmaan 1751 hän toi Pohjois-Amerikasta mukanaan kasvinäytteitä ja lisää siemeniä.

Kalmin keräämiä kasveja kokeiltiinTurussa Hirvensalon Sipsalossa ja Kalmin perustamassa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, nykyisellä Sibeliusmuseon tontilla. Kaikki kokeet eivät kuitenkaan vastanneet odotuksia, sillä ilmastoerot olivat liian suuret. Tuoduista kasveista viljellään Suomessa edelleen yleisesti vain kolmea lajia: aitaorapihlajaa, villiviiniä ja tuoksuvatukkaa.

Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa on Lontoossa ja loput – yli 400 kasvinäytettä – ovat Kalmin kuningatar Loviisa Ulriikalle lahjoittamassa kokoelmassa, jota säilytetään Uppsalassa.

Kuvan arvellaan esittävän Pehr Kalmia, mutta jotkut historiantutkijat ovat epäilleet, että kuva voisi esittää Kalmin kollegaa Pehr Gaddia.

IX: Pietari Kalmin matkassa

- Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra, suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, Uppsalassa Carl von Linnén oppilaana opiskellut kasvitieteilijä Pietari Pehr Kalm (1716-1779) suuntasi luonnontieteellisen tutkimusmatkansa Amerikkaan vuosina 1747-1751. Ennen Turkuun paluutaan hän vietti kolme vuotta Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja Kanadassa.

- Gloria Dein kirkossa vieraillessaan 1750 hän selaili kirkonkirjoja ja kiinnitti huomionsa kolmeen kuolinviestiin: * 31. toukokuuta 1706 kuollut 100 vuoden iässä vanhempi Mårten Mårtensson, syntynyt Suomessa. * 8. helmikuuta 1713 kuollut 97 vuoden iässä hänen leskensä Helen, syntynyt Ruotsissa. * 3. joulukuuta 1718 kuollut 75 vuoden iässä nuorempi Mårten Mårtensson, syntynyt Ruotsissa, tullut maahan 8-vuotiaana.

- Vanhempi Mårten Mårtensson saapui Uuteen Ruotsiin Eagle-aluksella 1654 ja asettui Fort Trinityyn. Vuotta myöhemmin hän vannoi valansa hollantilaisille näiden vallattua linnakkeen ruotsalaisilta ja muutti pian suomalaisten siirtolaisten pariin Ammanslandiin.

- Ruotsi-Suomen hallitus perusti Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian kupeeseen Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan 1638 amiraali Klaus Laurinpoika Flemingin ehdotuksesta. Kalmar Nyckel -alus vei siirtokuntaan sen ensimmäiset asukkaat. Finlandiin eli Finn's Pointiin Fort Christinan linnakkeen suojapiiriin muutti 17 vuoden aikana noin 500-600 suomalaista.

Uusi Ruotsi (ruots. Nya Sverige) oli vuonna 1638 perustettu Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikan itärannikolla Delawarejoen ja Delawarenlahden molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nyt Pennsylvanian, Delawaren ja New Jerseyn osavaltioiden alueella.

Uuden Ruotsin kartta vuodelta 1650.

Pennsylvanian ensimmäisen asutuksen kartta.

- Hollantilaiset valloittivat Uuden Ruotsin vuonna 1655. Ruotsi-Suomella oli siirtomaa-alue myös Afrikassa kun Afrikkakomppania osti Cabo Corso -nimisen siirtomaalinnakkeen Ghanan alueelta 1650.

Kultarannikon historiallinen kartta.

- Vuonna 1645 Ruotsissa syntynyt nuorempi Mårten Mårtenson sai vaimonsa Margaret Bärtilsdotterin, jonka äiti oli suomalainen, kanssa 9 lasta, joista senior John Morton syntyi 1. kesäkuuta 1683 ja kuoli 1725. Hänen ja vaimonsa Mary Archerin lapsi, nuorempi John Morton (1724-1777), syntyi Ammanslandissa ja meni aikanaan naimisiin Ruotsin siirtolaistaustaisen Ann Justisin kanssa.

- Hän oli se mies, jonka nimi löytyy Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajan joukosta. Hänen antamansa äänen kerrotaan olleen jopa sen ratkaisevan äänestettäessä itsenäisyysjulistuksesta. Hän oli merkittävä pennsylvanialainen poliitikko ja sheriffi. Samaa osavaltiota edusti myös Benjamin Franklin.

Mortonin antaman äänen kerrotaan olleen ratkaiseva äänestettäessä USA:n itsenäisyysjulistuksesta, sillä juuri pidetyssä äänestyksessä Kongressin jäsenten äänet olivat jakautuneet tasan, kun Morton saapui myöhästyneenä kokoukseen. Mortonin kuitenkin sallittiin vielä äänestää. Hän äänesti itsenäisyyden puolesta, joten ratkaisevan äänen antaja tiedettiin varmasti.

- Kolmetoista siirtomaata esitti itsenäisyysjulistuksensa 4. heinäkuuta 1776. Se allekirjoitettiin kongressissa 2. elokuuta ja Yhdysvallat tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi 3. syyskuuta 1783.

Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat

Itsenäisyysjulistuksen kaikki allekirjoittaneet olivat miehiä ja heitä oli 56. Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittivat:

- Kaikessa tässä mukana oli siis myös John Morton, jonka isoisän isä Martti Marttinen Rautalammin suurpitäjän alueelta muutti aikoinaan Ruotsin suomalaismetsiin, joista heidän jälkeläisensä lähtivät sittemmin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaa.

Rautalammin suurpitäjän historiassa todetaan:

»Rautalammin hallintopitäjä oli tärkein lähtöalue 1500–1600-lukujen muuttoliikkeelle Ruotsiin. Silloiset rautalampilaiset olivat päteviä korvenraivaajia ja kaskenpolttajia, joita houkuteltiin asuttamaan Keski-Ruotsin erämaita. Nämä metsäsuomalaiset asuttivat Värmlannin ja Keski-Ruotsin korvet.

Metsäsuomalaisten jälkeläisiä muutti myös Ruotsin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaan. Valtaosa Delawaren siirtokunnan jäsenistä oli suomalaista syntyperää. Eräs heistä oli John Morton, joka antoi Pennsylvanian siirtokunnan puolesta ratkaisevan äänensä Amerikan itsenäisyydelle v. 1776. John Mortonin isoisän isä oli Martti Marttinen, joka oli aikanaan muuttanut Rautalammin suurpitäjän alueelta Ruotsin suomalaismetsiin.

Siirtomaaisäntänä
Turussa 16-11-2011
Simo Tuomola

Lusitania

2011-11-12T23:33:00.000-08:00

Lusitania

Tuo vanha käärmepalvonnan maa Ophiussa, joka sittemmin Rooman valtakunnan osasena tunnettiin nimellä Lusitania on tänään ajankohtainen, kun prinssi Henrik Purjehtijan kuolemasta 13-11-1460 tulee kuluneeksi tasavuosia.

Henrik Purjehtija (4. maaliskuuta 1394 – 13. marraskuuta 1460) oli portugalilainen prinssi, joka perusti purjehduskoulun Cabo de São Vicentelle ja varusti laivoja pitkiä matkoja varten. Hän houkutteli purjehtijoita jättämään kotoisen Välimeren ja suuntaamaan lähes tuntemattomalle Atlantille. Prinssi Henrik pani alulle Portugalin löytöretket ja sai tästä lisänimen "Purjehtija", vaikkei itse osallistunutkaan pitkille matkoille.

Henrik Purjehtija.

Olemme siis Iberian niemimaalla Portugalissa, jossa 24. kesäkuuta 1128 Alfonso Henriques julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja sittemmin 1139 kuninkaaksi nimellä Alfonso I. Lissabonista tuli maan pääkaupunki 1255 ja Turun ja Rooman tavoin sekin on rakentunut 7 kukkulalle.

Afonso Henriquesin (1109–1185) aikainen Portugalin ensimmäinen lippu.

Meitä yhdistää myös maan ensimmäinen lippu, jossa on valkoisella pohjalla sininen risti, joskin neliöpohjalla. Prinssi Henrik Purjehtija, joka varusti laivoja löytöretkille maailman merille, käytti vaakunaa, jossa oli dominomuunnelma sinirististä.

Henrikin vaakuna.

Maan nykyisessäkin vaakunassa on myös esillä nuo viisi sinistä kilpeä, joissa kussakin on viisi hopearahaa ja niiden ympärillä kehässä 7 kultaista linnaa. Nämä symboloivat Henriquesin käymiä viittä taistelua almohadeja vastaan, Kristuksen viittä haavaa ja 7 valloitettua kaupunkia. Kehä niiden ympärillä muistuttaa maan tutkimusmatkailijoiden saavutuksista. Mahtoivatko milloinkaan ehtiä tänne pohjan perille saakka.

Kukkuloilla kaupungit
Turussa 13-11-2011
Simo Tuomola

Gjentagelsen

2011-11-10T22:45:00.000-08:00

11.11. klo 11:11 Enten - Eller

Jotakin maailmassa taas tapahtuu 11.11. klo 11:11, ei voi olla tapahtumattakaan. Viettelijän päiväkirjani voi vahingossa avautua kohdasta In vino veritas, tai filosofisista muruista voi koota päättävän epätieteellisen jälkikirjoituksen. Enten - Eller.

Søren Aabye Kierkegaard siis kummittelee tänään päässäni, kun tanskalaisen filosofin ja eksistentialistin kuolemasta 11-11-1855 tulee kuluneeksi tasavuosia. Ihmisen suhde kristinuskoon ja jumalaan oli polttopisteessä noissa Kierkegaardin teoksissa, mutta siitä ohi, läpi ja yli kasvetaan paradoksien maailmassa myös intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofiksi, avataan tie tragedian nietzscheläiselle synnylle.

Siispä väittäisin, ettei K ollut kristillinen vaihtoehto N:lle, vaan peilikuvista on kyse kuin ateisti on kiinni uskonnossa. Tai niin kuin joku sanoi:

Nietzschen tai Dostojevskin teosten tavoin Kierkegaardin kirjoitukset ovat vaihtoehto filosofisille järjestelmille ja logiikalle. Ne eivät ole filosofian kuvitusta, vaan esteettiseltä muodoltaankin avoimia taistelukenttiä uudessa filosofisessa sodassa.

Gjentagelsen
Turussa 11-11-2011
Simo Tuomola

Ruutu 13

2011-11-05T23:24:00.000-07:00

Ruutu 13

Tänään 6-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Kustaa II Aadolfin kuolemasta 1632:

1632 – Kustaa II Aadolf, Ruotsin kuningas (juliaaninen kalenteri).

Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632

Tänään 6-11 Ruotsalaisuuden lippupäivänä muistelemme jälleen kuolleita: Kustaa II Aadolf kaatui 1632, Katariina Suuri kuoli 1796 ja Pjotr Tshaikovski teki itsemurhan 1893.

Pohjoisen Leijona oli Euroopan sotaretkistään huolimatta ahkera Suomessa kävijä, hän vieraili maassamme peräti kuudesti. Miehen löydät myös Turun linnan pelikorteista: Ruutu 13.

Kuningas Kustaa II Aadolf ja Kuningatar Maria av Pfalz Turun Linna -pelikorteissa ruutuparina.

Kustaa II Aadolf.

1633 Åke Tott toi kuninkaan ruumiin Tukholmaan, jossa hänet haudattiin kuninkaalisten hautakirkkoon Riddarholmenilla. Siellä häntä kävin tervehtimässä edelliskesän Tukholmankiertueellani. Samana vuonna 1300 kirkko oli vihitty käyttöön kuin Turun tuomiokirkkokin, johon puolestaan kuninkaan luottomies, Pohjolan Lumiaura, sotamarsalkka Åke Tott on haudattu. Kuninkaan veriset vaatteet löytyvät puolestaan museoituina Kuninkaalisesta Asekamarista. Ohessa 9.12. aiempi synttäriblogini Kustaalle ja Sakari Topeliuksen kuulu versio kuninkaan kuolemasta.

Kustaa Aadolf

Tänään vietetään Kustaa II Aadolfin (1594-1632) syntymäpäivää. Kuningas vieraili useaan otteeseen Turussa, viihtyen täällä välillä pitkäänkin. Hän perusti Turun hovioikeuden 1623 ja hänen aikanaan Turku oli melkoinen sotakaupunki kun laivat rahtasivat tätä kautta sotilaita, hevosia ja sotakalustoa kuninkaan sotaretkille pitkin Eurooppaa.

Kun kuningas kaatui taistelukentälle 6.11.1632 osoittautui todeksi myös ennustusten voima, toki ilman niitäkin mies olisi aiemmin tai myöhemmin miekkaansa hukkunut. Vuonna 1601 kuollut astronomi Tyko Brahe oli kuitenkin ihan oikeasti ennustanut vuoden 1572 komeetan perusteella suuren johtajan syntymän Pohjolaan ja Ruotsi-Suomen nousun, sekä johtajan kuoleman Keski-Euroopan taistelukentällä juuri vuonna 1632. Kustaa II Aadolfin kuoleman ennusmerkkinä pidettiin myös hänen lippulaivansa Wasan uppoamista neitsytmatkallaan 1628 Tukholman edustalle.

Kustaa II Aadolfin voitto Breitenfeltin ensimmäisessä taistelussa (1631).

Kuninkaan kuolema

"Sumussa ja ruudinsavussa hän (kuningas) joutui vihollisten keskelle. Kiväärinluoti murskasi hänen käsivartensa. Hän vaipui verissään satulasta maahan ja jäi luotien ja miekkain lävistämänä makaamaan hevosten jalkoihin. Yksi ainoa ystävä, eräs saksalainen nuorukainen, makasi verissään hänen vieressään. Kohta ilmaisi kuninkaan hevonen, verinen satula selässä, herransa kaatuneen.

Saatuaan tiedon kuninkaan kuolemasta sotilaat unhottivat haavansa ja väsymyksensä. Tuntuipa kuin olisi elämä kadottanut arvonsa, kun suurin, paras sankari oli kaatunut.
Kuningas Kustaa Aadolfin ruumis löydettiin vasta myöhään yöllä soihtujen valossa ruumiskasojen keskeltä ryöstettynä, alastomana, ystävien ja vihollisten polkemana, jotka olivat hänen ylitsensä ratsastaneet.

Harvoin on maallinen suuruus ollut niin kuolemassa rikkitallattuna ja kuitenkin kaikiksi ajoiksi jälkeensä jättänyt kuolemattoman, rakastetun muiston. Hänen ruotsalainen, hänen suomalainen kansansa suri häntä suurimpana sankarinaan, ystävät ja viholliset, itse Saksan keisarikin, itkivät hänen kuolemaansa."

Sakari Topelius, Maamme-kirja. 1875.

Karl Gustav Hellqvist: Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633, 1885.

Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633 (ruots. Vid hamnen i Wolgast den 15 juni 1633) on ruotsalaisen taidemaalari Karl Gustav Hellqvistin tekemä historiamaalaus. Teos on öljyvärimaalaus ja se valmistui 1885. Se esittää edellisvuoden lopulla Lützenin taistelussa kuolleen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin ruumiin saattoa laivaan kuljetettavaksi edelleen Tukholmaan.

Kuningas Kustaa II Aadolf kuoli Lützenin taistelussa kolmikymmenvuotisessa sodassa v. 1632.
Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä.

Itse asiassa yhtään 30-vuotisen sodan ratkaisutaistelua ei voitettu ilman suomalaisia hakkapeliittoja. Muun muassa suomalaisen Torsten Ståhlhandsken johdossa taistelujoukot eivät hävinneet 14 vuoden aikana kertaakaan. Hakkapeliittojen rinnalla ei sovi toki unohtaa suomalaista jalkaväkeä, joka tositoimiin joutuessaan osoitti olevansa sekin valiojoukkoa.

Vastaavasti Suomen uhritkin 30-vuotisessa sodassa nousivat kokonaisuudessaan 50000 – 60000 mieheen. Se oli vajaan puolen miljoonan kansakunnalta suunnaton ponnistus. Suomalaisten osuus 1600-luvun suursodassa ei siis ollut aivan vähäinen.

Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin patsas seisoo Turun hovioikeuden rakennuksen edustalla sormi ojennettuna kohti jalkojensa juurta kuin käskemässä alamaisiaan kumartumaan. Uudistuksia toimeenpannut kuningas on katsottu Turussakin historian henkilöksi, joka halutaan muistaa. Kuninkaan saavutuksiksi lasketaan muun muassa Turun hovioikeuden perustaminen ja Ruotsin suurvaltakauden aloittaminen.

Kuninkaallisesti
Turussa 6-11-2011
Simo Tuomola

Kolmosen ratikka

2011-10-01T02:34:00.000-07:00

Kolmosen raitsikka

Tällä päivämäärällä 1-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun raitiotieliikenteen lopettamisesta:

1972 – Turun raitiotieliikenne loppui.

Turun raitiotiet tarkoittavat Turussa vuosien 1890 ja 1972 välillä sijainneita raitiotieverkostoja sekä uusia raitiotiesuunnitelmia niiden lakkauttamisen jälkeen. Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972.

Sähköraitiotietä liikennöi Turun raitiotielaitos, 1949 alkaen Turun kaupungin liikennelaitos. Sähköraitiotien lakkautusta on yleisesti pidetty virheenä. 1980-luvulta alkaen kaupunkiin on suunniteltu uutta museoraitiotietä tai pikaraitiotietä. Turku oli toisen maailmansodan jälkeen Helsingin ohella Suomen kaupungeista ainoa, jossa liikennöivät raitiovaunut.

Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta.

Turulla oli kunnia olla ensimmäinen hevosraitiotieliikenteen kaupunki Suomessa. Ajatuksen sen perustamisesta esitti 27. toukokuuta 1889 kaupunginvaltuustolle kreivi August Armfelt. Armfelt oli tutkinut mahdollisuutta sähköraitiotien rakentamiseen, mutta kaupungilla ei ollut vielä omaa sähkölaitosta. Sen sijaan Tukholmasta Atlas-yhtiöltä tilattiin neljä umpivaunua ja yksi avovaunu. Liikenteen alkaessa yhtiöllä oli 18 hevosta, mutta vuoden 1890 lopussa jo 28 hevosta.

Sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Ensimmäisenä vuonna se olikin suosiossa, ja matkapoletin hinta oli 15 penniä. Reitti kulki ”Yli sillalta Varvitorille Linnankatua pitkin. Myöhemmin reittiä pidennettiin Tuomiokirkkosillalle ja Akatemiatalon ohi Hämeenkadulle. Satamassa se pidennettiin Kalastajasatamakadulle (nyk. Fleminginkatu) asti.

Kannattamattoman liikenteen seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892. Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin puolestaan Turun teknikot - yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905. Liikenne alkoi 22. joulukuuta 1908 keskustassa kahdeksikkoa kulkevalla kiertolinjalla ja heilurilinjalla Kanavaniemestä Linnankadun ja Puistokadun kulmaan.

Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista moderneista "keltaisista vaaroista", hiljaisista aavevaunuista, neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Ja kuuluisa Klubi-tupakkamainos siinä Tinatuoppia vastapäätä.

Turun raitiotieverkko laajimmillaan vuoden 1956 jälkeen.

Lapsuudenmuistot ratikoista liittyvät Nummenmäelle kulkeneeseen Kakkosen linjaan, vaikka Kupittaan savijuna oli sitäkin kiinnostavampi. Myöhemmin tutummaksi tuli Kolmosen ratikka.

3 (kiertolinja): Rautatieasema - Humalistonkatu - Eerikinkatu - Kauppatori - Tuomiokirkkosilta - Uudenmaankatu - Itäinen pitkäkatu - Martti - Martinsilta - Puistokatu - Rautatieasema; myös samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan.

Linja 1 korvattiin linja-autoilla 12. maaliskuuta 1967. 25. huhtikuuta 1971 loppui liikenne 3-linjan sisäkehällä, ja toukokuun lopussa 1972 nummenmäkeläisen liikkeen myyjät kukittivat viimeisen linjalla 2 kulkeneen aavevaunun. Turun viimeisen raitiovaunuvuoron ajoi vaunu 38 1. lokakuuta 1972 kehälinjan ulkokehällä, linjalla 3B.

Mukana tuon viimeisen ajopäivän Kolmosen reissussa olin silloin minäkin ja kyllä sekin vaunu oli seppelöity.

Kaipauksella
Turussa 1-10-2011
Simo Tuomola

Olkaamme siis

2011-09-30T04:55:00.000-07:00

Åbo Morgonblad

Vuoden 1821 alusta alkoi Turussa ilmestyä kerran viikossa maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, Åbo Morgonblad. Lehden perusti Adolf Iwar Andersson. Keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys kuitenkin loppui kesken kaiken ja lehti lakkautettiin tällä päivämäärällä 30-9 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

05.01.1821 nro. 1 Åbo Morgonblad

05.01.1821 nro. 1 Åbo Morgonblad

Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä. Pekka Kuoharisen nimellä julkaistussa kirjoituksessa Suomi ja sen tulevaisuus (1838) Arwidsson suomi ankarasti Israel Hwasserin esittämää käsitystä siitä, että Suomella oli Venäjän maakuntana erityisasema. Arwidsson-Kuoharisen mukaan Suomi oli väkipakolla uuteen emämaahansa liitetty eikä erityisasemalle ollut mitään lakiin tai valtiosääntöön perustuvia takeita saati konkreettisia näyttöjä. Arwidsson on mahdollisesti kirjoittanut myös Olli Kekäläisen nimellä julkaistun kirjoituksen Suomen nykyinen valtiomuoto (1841), jossa hän asettui sovittelemaan Hwasserin ja Kuoharisen vastakkaisia näkemyksiä.

Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies.

Laulu Suomesta

Tänään 21-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Adolf Iwar Anderssonin kuolemasta vuonna 1858. Hän oli se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.

Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Anderssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa. Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan.

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen. Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys.

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:

Jatkettuaan matkaansa Viipurista
Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hänen oli palattava
takaisin Viipuriin, jossa hän kuitenkin menehtyi nopeasti tautiinsa. Hänet
haudattiin Wiborg -sanomalehden mukaan siellä olevaan Sorvalin
hautausmaahan 25.6.1858 (Wiborg 23.6.1858). Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet:

”Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen.

Nyt hänen ain’ omanaan kätkevä on oma
maa.”

Vähän samanlaisen kohtalon koki eilen 20-6 kuolinpäiväänsä 1855 viettänyt Hattulan poika, kirjailija ja suomalaisuuden julistaja Jacob Judén, Jaakko Juteini.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet. Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829. Missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian ihmisiä. Mies poistui Viipuriin, jossa kuoli.

Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Olkaamme siis
Turussa 30-9-2011
Simo Tuomola

Etele Some

2011-09-28T23:38:00.000-07:00

Etele Some

Tänään 29-9 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Kustaa Vaasan kuolemasta 1560:

1560 – Kustaa Vaasa, Ruotsin kuningas.

Kustaa Vaasa (ruots. Gustav Vasa, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti – 29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1523 vuoteen 1560. Hän oli valtaneuvos Erik Vaasan poika.

Vuonna 1523 Kustaa Vaasa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi, mikä merkitsi Ruotsin lopullista eroa Kalmarin unionista. Ruotsin alueeksi nimettiin samana vuonna myös Itämaa eli Suomi.

Kustaa Vaasa perusti perinnöllisen kuninkuuden, ja kruunu periytyi hänen kuolemansa jälkeen hänen vanhimmalle pojalleen Eerik XIV:lle. Kolmelle nuoremmalle pojalleen hän perusti kolme melko autonomista herttuakuntaa. Tavoitteena oli yhtenäinen, Vaasa-suvun hallitsema valtio. Käytännössä järjestelyt johtivat pitkällisiin suvun sisäisiin valtakamppailuihin Kustaa Vaasan kuoltua 1560.

Kustaa Vaasa oleskeli Suuren Venäjän sodan (1555-1557) aikana lähes vuoden Suomessa. Tämä on pisin aika mitä Ruotsin hallitsija on koskaan viettänut yhtäjaksoisesti Suomessa. Kuningas vietti suurimman osan ajastaan Turussa, mutta teki myös vierailut Helsinkiin ja Viipuriin.

Suuri Venäjän sota eli Kustaa Vaasan Venäjän sota oli vuosina 1555–1557 käyty Kustaa I Vaasan johtaman Ruotsin ja Iivana IV Julman Venäjän välinen sota, joka päättyi 25. maaliskuuta 1557 solmittuun Moskovan rauhaan.

Vaasan lähipiirissä Turussa vaikuttivat mm.

Jaakko Laurinpoika Teitti (oik. Jakob Teitt, k. 1588) oli Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan sihteeri ja myöhemmin Turun kaupunginsihteeri.

Gustaf Gödekenpoika Fincke eli Kustaa Gödikinpoika Fincke (1510-luku – 2. joulukuuta 1566, Kemiö) oli suomalainen hallintomies ja Suomen käskynhaltija 1561–1563. Ensimmäinen maininta hänestä on vuodelta 1531, jolloin hän oli Kustaa Vaasan hovissa.

1555: Kustaa Vaasa saapuu Ruotsista sotavoimineen Venäjän sodan vuoksi 13. elokuuta lähes vuodeksi Suomeen ja viettää 5 kuukautta Turussa. Vaasa palaa joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta, viettäen joulun Turussa. Marraskuun 21. kuningas antoi ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.

1556: Kustaa Vaasa tulee uudelleen Turkuun toukokuussa ja lähtee 1. heinäkuuta Turusta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan Juhana-herttuan Turkuun. Vaasa piti tärkeänä, että Juhana osaa maan kieltä ja palkkasi hänelle Turun linnaan suomenkielen opettajan. Suomen herttuakunta perustetaan 27. kesäkuuta, Juhana-herttuan noustessa lääninherraksi.

Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.

Suomen vierailun päätteeksi Kustaa Vaasa perusti siis pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

1555. Kuningas Kustaa antoi Savonlinnan läänin asukkaille suomenkielisen julistuksen, joka on ensimmäinen tunnettu tämänlaatuinen asiakirja. Siinä ilmoitettiin “Ja nyt Itze tullehet tähen Somen Mahan swren Sotawäghen kansa”.

1556-1563. Juhana Suomen herttuana. Hänen kerrotaan käyttäneen suomen kieltä diplomaattisessa kirjeenvaihdossaan Ranskaan osoituksena asemastaan.

Itämaa (ruots. Österland) on nykyisen eteläisen Suomen aluetta tarkoittava nimitys, joka esiintyy keskiaikaisissa asiakirjoissa 1300- ja 1400-luvuilla.

Turun ja muitten läntisten linnaläänien asiota hoiti varsin itsenäisesti Turun linnan päällikkö eli ”Suomen päämies” (lat. capitaneus Finlandiae) ja vastaavasti Viipurin linnaläänin asioita Viipurin linnan päällikkö.

Itämaan ja Ruotsin valtakunnan muiden keskiaikaisten pääalueiden summittainen alue on merkitty karttaan vaaleanvihreällä. Tummemmilla vihreän sävyillä varjostetut alueet ilmaisevat Ruotsin valtakunnan myöhemmän laajenemisen 1600-luvun suurvaltakaudelle asti. Nimitys "Itämaa" oli tällöin jo jäänyt käytöstä.

1400-luvulta lähtien nimi Finland (Suomi), joka oli siihen saakka tarkoittanut vain Varsinais-Suomea, laajeni merkitykseltään ja syrjäytti nimityksen Itämaa.

Esimerkiksi Mikael Agricola, sen sijaan että olisi kirjoittanut ”Itämaasta”, käytti vuonna 1548 nimeä Suomi rinnan sekä vanhassa että uudessa merkityksessä:

”Sille echke teme coco Somen Makunda ombi yxi Hijppakunda nin se quitengin Seitzemen Päruchtinan Länein iaetan ninquin Jacobus Zeiglerus Landanus kirioittapi. Joista se Ensimeinen ia ylimeine ombi se Etele ia pohia Some."

Keväällä 1560 kuningas Kustaa Vaasa oli 64-vuotias ja tunsi loppunsa lähestyvän. Hän kutsui säädyt Tukholman linnaan, jossa hän piti tunteellisen jäähyväispuheen muistellen aikaa, jolloin oli paennut kuningas Kristian II:n sotilaita. Hän pyysi myös anteeksi niiltä, joita oli toimillaan loukannut. 29. syyskuuta kuningas kuoli. Hänet haudattiin Uppsalan tuomiokirkkoon entisten aviopuolisoiden viereen.

Keskiaikaisen, goottilaista tyylisuuntaa edustavan tuomiokirkon tiloissa sijaitsee useiden merkkihenkilöiden, kuten Kustaa Vaasan, Carl von Linnén ja Emanuel Swedenborgin, haudat.

Alamaisena
Turussa 29-9-2011
Simo Tuomola

Turuma

2011-09-25T04:20:00.000-07:00

Ehrensvärd

Tänään 25-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomenlinnan suunnittelijan Augustin Ehrensvärdin syntymästä:

1710 – Augustin Ehrensvärd, ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka (Suomenlinnan suunnittelija)

Augustin Ehrensvärd (25. syyskuuta 1710 Barkarö, Ruotsi – 4. lokakuuta 1772 Mietoinen) oli ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka, Suomenlinnan suunnittelija ja rakennustöiden johtaja.

Ehrensvärd onnistui ajamaan läpi toisenkin suunnitelmansa saaristolaivaston perustamisessa. Sen tarkoituksena oli tukea maavoimien toimintaa Suomessa. Saaristolaivaston suunnitelijaksi Ehrensvärd sai Fredrik af Chapmanin.

Fredrik Henrik af Chapman (s. 9. syyskuuta 1721, Göteborg – 19. elokuuta 1808) oli ruotsalainen amiraali ja laivanrakentaja.

Af Chapman suunnitteli Augustin Ehrensvärdin rakennettuman saaristolaivastoon laivatyypit oleskellessaan Suomessa 1760–1764. Saaristolaivaston saaristofregattien neljä tyyppiä nimettiin Suomen maakuntien mukaan Uudeksimaaksi (Udema), Hämeenmaaksi (Hemmema), Turunmaaksi (Turuma) ja Pohjanmaaksi (Pojama).

Yksi Suomen tunnetuimmista lauseista on Ehrenvärdin käsialaa, ja se on hakattu Kuninkaanportin viereen laitettuun kivitauluun:

»Eftervärd, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp. (Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun).»
Ehrensvärd on haudattu Viaporin Isolle linnanpihalle. Haudalla on kuningas Kustaa III:n ja Ehrensvärdin kummipojan suunnittelema ja Johan Sergelin veistämä hautamuistomerkki.

Augustin Ehrensvärdin hauta Suomenlinnassa. Taustalla vanha komendantintalo, nyk. Ehrensvärd-museo.

Johan Tobias Sergel, egentligen Sergell, född 28 augusti 1740, död 26 februari 1814, var en svensk bildhuggare, skulptör, målare, tecknare och Riddare av Vasaorden.

Tukholmasta löytyy miehen kunniaksi nimettynä mm. kuuluisa ja keskeinen Sergelin tori.

Han har lånat sitt namn åt Sergels torg, Sergelarkaden och Sergelgatan i Stockholm samt Sergels väg i Malmö.

Lähes kolmivuotinen urakka tuo Suomenlinnaan uuden 1700-luvun aluksen

julkaistu tänään klo 15:29

Tykkisluuppi on yhdistetty purje- ja soutualus, jossa on kaksi mastoa ja 15 airoparia. Soutajia alukseen mahtuu 60 henkeä. Yllä olevan 3D-kuvan on mallintanut Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Kuva: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Suomenlinna saa uuden vetonaulan, kun tänä syksynä (2010) alkava rakennusurakka keväällä 2013 valmistuu, ja vesille lasketaan 1700-luvun malliin rakennettu tykkisluuppi. Aluksen rakennuttaminen on osa Augustin Ehrensvärdin syntymän 300-vuotisjuhlallisuuksia.

Laiva-arkkitehti F.H. af Chapmanin piirustuksiin pohjautuvan tykkisluupin rakennuttavat Ehrensvärd-seura ja Viaporin telakkasäätiö.

Rakennushankkeen tavoitteena on paitsi elävöittää Suomenlinnan matkailua, myös kouluttaa ja työllistää puulaivojen rakentamisesta kiinnostuneita nuoria ja säilyttää puulaivojen perinteisiä rakennustaitoja.

Tykkisluuppi rakennetaan perinteisiä rakennusmateriaaleja ja -menetelmiä käyttäen Suomenlinnan telakalla, joka toimi vuoteen 1808 asti Ruotsin saaristolaivaston Viaporin eskaaderin tukikohtana. Edelleen käyttökunnossa oleva telakka toimii nykyisin perinnelaivakeskuksena, jossa kunnostetaan ja entisöidään kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltuja laivoja.

Juhlatilaisuus Suomenlinnassa

Lauantaina 25.9.2010 Suomenlinnassa vietettiin Viaporin rakentajana tunnetun linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärdin syntymän 300-vuotisjuhlaa. Muistosanat juhlassa esitti amiraali Juhani Kaskeala. Paikalla oli historiallisten ruotusotilaiden kunniavartio ja tilaisuudessa ammuttiin kunnialaukaukset mustaruutiasein.

Suomenlinnassa samaan aikaan järjestetylle ruotusotilaiden leirille osallistui yhteensä noin sata 1700- ja 1800-luvun asusteisiin pukeutunutta ruotusotilasta Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Venäjältä.

Aluksella kunniakas historia

Tykkisluuppi on yhdistetty purje- ja soutualus, jossa on kaksi mastoa ja 15 airoparia. Sluupin rungon pituus on noin 20 metriä ja leveys 4,5 metriä. Soutajia alukseen mahtuu 60 henkeä.

Kahdella 24-naulaisella kanuunalla ja neljällä parrastykillä varustetuilla tykkisluupeilla oli ratkaiseva merkitys vuosina 1788–1790 käydyn Kustaa III:nnen sodan aikana, jolloin Ruotsinsalmessa vuonna 1790 käyty meritaistelu päättyi Ruotsin laivaston voittoon.

Johan Tietrich Schoultz: Ruotsinsalmen II meritaistelu.

Ruotsinsalmen toinen meritaistelu on Kustaa III:n sotaan kuulunut meritaistelu Ruotsin ja Venäjän laivastojen välillä 9.–10. heinäkuuta 1790. Se käytiin Kotkansaaren, Mussalon ja Kuutsalon saarten välisellä alueella nykyisessä Kotkassa. Taistelu on alusten lukumäärällä mitattuna yksi suurimpia koskaan käytyjä meritaisteluita ja suurin milloinkaan Itämerellä käyty meritaistelu. Vain vuotta aiemmin käytiin samalla paikalla Ruotsinsalmen I meritaistelu, jonka Ruotsi hävisi. Toinen taistelu päättyi Carl Olof Cronstedtin johdolla Ruotsin laivaston ylivoimaiseen ja Ruotsin historian suurimpaan merivoittoon.

Linnafältille Turkuun pystytettiin Turun linnan lähistölle muistomerkiksi puinen obeliski tuon taistelun kunniaksi.

Yleisö pääsee tutustumaan tykkisluuppiin jo aluksen rakennusaikana. Valmistumisensa jälkeen sitä hyödynnetään kulttuurimatkailussa. Sitä on tarkoitus käyttää myös kulttuuriperintökasvatuksessa perus- ja keskiasteen opetuksessa sekä rakennusaikana että vesillelaskun jälkeen. Veneenrakentajia kouluttavat oppilaitokset voivat saada projektista harjoittelupaikkoja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee tykkisluuppi-hanketta.

YLE Uutiset

Ruodussa mukana
Turussa 25-9-2011
Simo Tuomola

Turun Janne

2011-09-19T23:01:00.000-07:00

Turun Janne

Tänään 20-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Jean Sibeliuksen kuolemasta Järvenpään Ainolassa.

1957 – Jean Sibelius, suomalainen säveltäjämestari (Finlandia) (s. 1865).

Sibeliuksen hauta Ainolassa.

Mies syntyi Hämeenlinnassa ja vaikutti Helsingissä, mutta silti Sibelius-museo löytyy Turusta, katsotaanpas miksi.

Johan Christian Julius "Jean" / "Janne" Sibelius (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää) oli suomalainen kansallisromanttisen taidemusiikin säveltäjä. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sibeliuksen arvostetuimpia teoksia ovat seitsemän sinfoniaa, sinfoniset runot sekä viulukonsertto.

Jean Sibelius vuonna 1890.

Sibelius-museon näyttelytoiminta liittyy Suomen ruotsinkielisen yliopiston Åbo Akademin musiikkitieteen oppiaineeseen ja musiikkihistorialliseen arkistoon.

Sibelius-museo on Suomen ainoa varsinainen musiikkimuseo. Aluksi museo toimi eri rakennuksissa Åbo Akademin korttelissa, mutta sen jälkeen, kun uusi museorakennus vihittiin käyttöön vuonna 1968, on Sibelius-museo sijainnut nykyisellä paikallaan; museo sijaitsee Woldemar Baeckmanin piirtämässä tyylikkäässä rakennuksessa, joka on eräs 1960-luvun modernismin omaperäisimmistä luomuksista.

Sibelius-museon sisäänkäynti.

Museon perusta luotiin vuonna 1926, kun Otto Anderssonista tuli vastaperustetun musiikkitieteen ja kansanrunoudentutkimuksen professuurin ensimmäinen viranhaltija Åbo Akademissa. Professori Andersson keräsi seminaarikirjaston yhteyteen musiikkitieteellistä ja musiikkihistoriallista materiaalia, joka koostui nuoteista, soittimista, kirjeistä ja kuvista. Näin saivat alkunsa nk. ”Åbo Akademin musiikkihistorialliset kokoelmat”, millä nimellä niitä kutsuttiin vuoteen 1949 saakka, jolloin nimi Jean Sibeliuksen suostumuksella muutettiin Sibelius-museoksi.

Andersson, Otto Emanuel (f. 27/4 1879 Vårdö, d. 27/12 1969 Åbo), musikforskare och folklorist, professor i musikvetenskap och folkdiktsforskning vid Åbo Akademi 1926—46, dess rektor 1929—36.

Nyt kun Suomeen ollaan suunnittelemassa erillistä populaarimusiikin museota, olisi Turun oltava asiassa aktiivinen ja vaalittava omia historiallisia perinteitään ja muistettava siinä mm. Ruisrockin historiallinen osuus maamme musiikkikentässä. Kuvassa: Andersson, Otto Emanuel. Kukapa olisi tämän ajan Otto ja lähtisi kokoamaan populaarimusiikin museota juuri Turkuun.

Suomeen kaavaillaan populaarimusiikin museota

julkaistu 17.05.2010 klo 15:24, päivitetty 17.05. klo 16:06

Suomesta puuttuu yhä valtakunnallinen musiikin erikoismuseo. Tilanteen korjaamiseksi halutaan perustaa museo, joka keskittyisi alan aineiston tallentamiseen. Maailmalla vanhimmat ja kattavimmat musiikkimuseot ovat soitinmuseoita.

Suomeen kaavailtu museo keskittyisi erityisesti populaarimusiikkiin, kertoo selvitystyöryhmän jäsen, toimittaja Pekka Nissilä.

– Kyllä tällä hetkellä ajatellaan, että museon painopiste olisi 1900-luvun musiikin eri ilmiöissä ja keskeisesti sähköisessä musiikkituotannossa.

Musiikkimuseon taustavaikuttajat tulevat populaarimusiikin puolelta, kertoo Pekka Nissilä.

– Populaarimusiikkia on kartoitettu ja arkistoitu heikosti. Sillä puolella ei myöskään ole niin voimakkaita instituutioita kuin klassisen puolen vaikkapa kunnalliset orkesterit ja Kansallisooppera. Toisaalta musiikin merkittävimpiä kehitysnäkymiä on ollut juuri sähkön tuleminen musiikin tuottamiseen ja esittämiseen. Se on ollut varmaankin keskeisin syy museosuunnittelun aloitukseen.

Aineistoa musiikkimuseo saisi yksityiskokoelmista tai jäämistöistä.

– Sellaisia yritetään tietenkin kerätä keskitetysti. Jazz ja Pop -arkisto on ottanut vastaan lahjoituksia, ja yksittäisiä esineitä on tarttunut sieltä täältä. Suunnitelmallinen arkistomateriaalin kerääminen on kuitenkin tekemättä, toisin kuin esimerkiksi elokuvan puolella, toteaa Nissilä.

Musiikkimuseolle pyritään perustamaan taustaorganisaatio tämän vuoden aikana. Museolle aiotaan hakea myös valtion ja kunnan rahoitusta, vaikka ylläpitäjä olisi yksityinen säätiö.

Radion kulttuuriuutiset / Katri Henriksso.

Jannella on omat yhteytensä myös Turun Museokeskuksen historiassa. Kun Historiallinen museo perustettiin Turkuun 1881, oli intendentin virkaan 7 hakijaa ja valituksi tuli Jannen lapsuudenpiiristä Walter von Konow.

Ruotsia äidinkielenään puhunut Janne siirrettiin 1874 Lucina Hagmanin suomenkieliseen valmistavaan kouluun, koska hänen oli opittava suomea päästäkseen Hämeenlinnan normaalilyseoon. Hämeenlinna oli ajankohtaan nähden hyvin harvinainen suomalaiskaupunki: siellä saattoi lukea ylioppilaaksi suomeksi, mutta ei ruotsiksi.

"Janne" Sibelius nuorena lyseolaisena.

Jannen parhaaksi koulukaveriksi tuli Walter von Konow Lahisten kartanosta Sääksmäeltä. Jannen mielikuvituksen avulla pojat kavereineen improvisoivat satunäytelmiä ja muodostivat pienen lapsiorkesterin, jonka soittimiin kuului ”triangeleja, huuliharppuja, savikukkoja ja kelloja”. Janne johti esityksiä pianon äärestä.

Janne osasi soittaa ja Walter suunnitteli pukuja ja teki kuvaelmia. Pukeuduttiin vanhoihin vaatteisiin ja matkittiin jotakin taulua tai kuvailtiin jotakin runoa. Muut saivat sitten arvuutella, mitä milloinkin tavoiteltiin.

Jean harrasti lapsesta saakka musiikkia sisarustensa kanssa. Todennäköisesti n . 15-vuotiaana viululle ja sellolle sävelletty impressiotyyppinen "Vesipisaroita" (Vattendroppar) on hänen ensimmäisiä sävellyksiään.

Myöhemmin Janne myös sävelsi naiskuoroesityksiä von Konowin teksteihin:

Kotikaipaus
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1902.

Kantaatti (Härliga gåvor)
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1911.

Sävelten tiellä
Turussa 20-9-2011
Simo Tuomola

Mata Hari

2011-09-18T01:24:00.000-07:00

Mata Hari

Tänään 18-9 vietämme Greta Garbon syntymäpäivää:

1905 – Greta Lovisa Gustafsson ("Greta Garbo"), ruotsalainen näyttelijätär.

Garbo loi menestyksekkään uran mykkäelokuvissa. Hänen uransa kohokohta oli kuitenkin vasta 1930-luvulla äänielokuvissa, jolloin hän tuli tunnetuksi etenkin kohtalokkaiden naisten (Mata Hari, Kuningatar Kristiina, Kamelianainen, Anna Karenina) rooleista. Jo elokuvauransa aikana hän sai lisänimen ”Jumalainen Garbo”.

Mata Hari (oik. Margaretha Geertruida Zelle, 7. elokuuta 1876, Leeuwarden, Alankomaat – 15. lokakuuta 1917, Pariisi) oli tanssija ja ensimmäisen maailmansodan aikana vakoilusta tuomittu ja teloitettu henkilö.

Zelleä käsittelevistä elokuvista tunnetuin on vuonna 1931 valmistunut Mata Hari, jonka nimiroolissa esiintyy Greta Garbo. Vuonna 1985 Sylvia Kristel näytteli Mata Haria samannimisessä Curtis Harringtonin ohjaamassa elokuvassa. Molemmissa elokuvissa faktat hukkuvat fiktion ja draaman alle.

Camille (1936)
Directed by George Cukor. With Greta Garbo, Robert Taylor, Lionel Barrymore.

Garbo

Tänään 18-09 tulee kuluneeksi tasavuosia Greta Lovisa Gustafssonin syntymästä 1905. Tukholmassa Greta Garbo syntyi ja sinne hänet myös on haudattu, vaikka New Yorkissa 15.4.1990 kuolikin. Edelliskesänä sieltä hänen hautaansa metsähautausmaa Skogskyrkogårdenilta etsiskelin, vaan en löytänyt. Carl Millesin homoeroottisia veistoksia kylläkin. Sinne jonnekin Garbon tuhkat kuitenkin 16.6.1999 haudattiin. Täytyy pistää haku uusiksi.

Greta Garbo (18. syyskuuta 1905 Tukholma, Ruotsi – 15. huhtikuuta 1990 New York City, New York, Yhdysvallat), oikealta nimeltään Greta Lovisa Gustafsson, oli ruotsalainen elokuvatähti ja yksi elokuvahistorian kuuluisimmista näyttelijöistä.

Greta Garbo Kuningatar Kristiinan trailerissa (1933).

Garbon tähteyteen liittyy olleellisesti myös eräs suomalainen ohjaaja, se ainoa, jolle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famella. Mauritz (Moshe) Stiller löysi elokuvaans Gösta Berlingin taru (1923) näyttelijän, josta myöhemmin kuoriutui Greta Garbo. Elokuva oli heille molemmille pääsylippu Hollywoodiin ja menestykseen.

Mauritz Stiller (oik. Moshe Stiller 17. heinäkuuta 1883 Helsinki – 18. marraskuuta 1928 Tukholma, Ruotsi) oli suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on ainoa suomalainen, jolle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famelle.

Walk of Famella olevassa Stillerin nimikkotähdessä luki aikoinaan Maurice Diller. Nimi korjattiin 1980-luvulla oikeaan muotoonsa.

Greta Garbo ja Mauritz Stiller.

Muutakin merkittävää tuo Helsingissä, Turussa ja Tukholmassa kunnostautunut näyttelijä sai urallaan aikaiseksi. Näyttelijästä ohjaajaksi siirryttyään homoseksuaalina tunnettu Stiller ohjasi näet vuonna 1916 homoerotiikan kantateoksena pidetyn elokuvan Siivet, tarinan kuvanveistäjän ja tämän kuvankauniin poikamallin herkästä rakkaudesta.

Lopulta Stiller sai tarpeekseen Hollywoodista, palasi Ruotsiin 1927 ja kuoli siellä 45-vuotiaana loppuvuodesta 1928. Garbo sai Yhdysvaltain kansalaisuuden 1951 ja kuoli New Yorkissa keuhkokuumeeseen 84-vuotiaana 1990.

GG: I never said, "I want to be alone." I only said, "I want to be let alone! There is all the difference.

Mata Hari (1931)

With Greta Garbo, Ramon Novarro, Lionel Barrymore.

Mata Harina
Turussa 18-09-2011
Simo Tuomola

Suur-Suomi

2011-09-16T23:21:00.000-07:00

Suur-Suomi

Tällä päivämäärällä 17-9

1809 – Ruotsi luovutti Suomen alueen Venäjälle Haminan rauhassa.

Venäjän neuvottelijat Rumjantsev ja Alopaeus saapuivat Haminaan 26. heinäkuuta, ruotsalaiset von Stedingk ja Skjöldebrand 3. elokuuta 1809. Hamina oli tuolloin pieni raja- ja linnoituskaupunki, joka oli siirtynyt osaksi Venäjää Turun rauhassa 1743.

Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

Ruotsi luovutti Haminan rauhassa Venäjälle koko Suomen, mukaan lukien Ahvenanmaan. Ruotsin tuonaikaisessa hallinnossa Suomen suuriruhtinaskunta ei ollut autonominen hallintorakennelma, vaan kuusi Ruotsiin kuuluvaa lääniä.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Kainuunjoki, Kainuunväylä eli Kalixinjoki (ruots. Kalix älv) on yksi Pohjois-Ruotsin suurista joista. Kainuunjoki alkaa Kiirunasta Kebnekaisen tunturialueelta ja laskee Perämereen Kainuun kohdalla.

Kalixjoki

Tällä päivämäärällä 17-09 allekirjoitettiin Suomen sodan päättänyt Haminan rauha vuonna 1809. Siinä:

Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas sanoutuu ehdoitta irti ainiaaksi, niin omasta kuin Ruotsin valtaistuimelle astuvien seuraajiensa ja valtakunnan puolesta, Hänen Majesteettinsa Venäjän Keisarin ja kaikkien Hänen Seuraajiensa Venäjän valtaistuimelle ja keisarikuntaan hyväksi, kaikista oikeuksistaan ja nimikkeistään allamainittuihin lääneihin, jotka nykyisen sodan kuluessa Hänen Keis. Maj:tinsa aseet ovat Ruotsin Kruunulta vallanneet, nimittäin Kymenkartanon lääniin, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin mukaan lukien Ahvenanmaan saaret, Savon ja Karjalan, Vaasan ja Oulun lääniin samoin kuin Länsipohjaan Tornionjokeen saakka, siten kuin seuraavassa artiklassa tarkemmin rajan merkitsemisestä säädetään.

Mainitut läänit kaikkine asukkaineen, kaupunkeineen, satamineen, linnoituksineen, kylineen ja saarineen, samoin kaikki niihin kuuluva, edut, oikeudet ja tuotot tulevat jatkossa kuulumaan Venäjän Keisarikunnan täyteen omistukseen ja valtaan ja pysyen siihen liitettynä.

Tästä johtuen Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas lupaa ja vakuuttaa juhlallisimmin ja kaikkein sitovimmalla tavalla omasta, niin myös kuin seuraajiensa ja koko Ruotsin Kuningaskunnan puolesta, ettei koskaan tee mitään suoria tai epäsuoria vaatimuksia mainittuihin lääneihin, maakuntiin, saariin tai alueisiin, joiden asukkaat, sanotun luopumisen perusteella ovat vapautetut siitä uskollisuuden ja kuuliaisuuden valasta, jonka he ovat Ruotsin Kruunulle tehneet.

Venäläiset meinasivat vahingossa tehdä tulevasta Suomesta myös todellisen suurvallan määrittäessään maamme länsirajan paikkaa. Ilman perhanan kreivi Kurt von Stedingkin päättäväisyyttä Suomi olisi näet samalla saanut haltuunsa myös Pohjois-Ruotsin Kiirunan tärkeät rautamalmivarannot;

Curt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk (26 October 1746 – 7 January 1837) was a count of the von Stedingk family, and a successful Swedish army officer and diplomat who played a prominent role in Swedish foreign policy during several decades.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Suur-Suomea luomassa

17-09-2011

Simo Tuomola

Devalvaatio.Nyt

2011-09-14T23:32:00.000-07:00

Tällä päivämäärällä 15-9

1957 – Suomen markka devalvoitiin 39 %

että milloinkas nähdään eka euron devalvointi ...

Kuusinainen

Tällä päivämäärällä 11-10 koettiin Suomessa 1967 kummia:

1967 – Suomen markka devalvoitiin 31,25 %.

BREAKING NEWS

Tänään 11-10-08 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on selkänahastaan saanut maksaa.

Yhden markan seteli vuodelta 1860.

Niin, Suomen markka, se oli se maamme oma rahayksikkö vuosina 1860-2002. Ja meillä Turussa tuo historiallinen muisti on vieläkin pidempi Suomen markan suhteen, kirjoitin siitä joskus BREAKING NEWS -blogiini http://tuomola.blogspot.com seuraavasti:

plootu ratkaisee

siitä puhe mistä puute, eli rahasta. seteliraha on vanha kiinalainen keksintö jostain ajalta 650 eaa, mutta euroopan ensimmäiset setelit painettiin ruotsi-suomessa 1661. rahat laski liikkeelle palmstruchin pankki tukholmassa 16.7.1661 ja ne olivat voimassa vuoteen 1664 saakka.
silloin alettiin jälleen lyödä kupariplootuja, joista suurin 10 taalarin raha painoi lähes 20 kiloa. turun markka ilmestyi asiakirjoihin jo vuonna 1409. linnan rahapajassa lyötiin kolmenlaisia hopearahoja; turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin kolikkoa. kymmenen turun markkaa vastasi yhtä painomarkkaa eli 210.6 grammaa hopeaa.

Kun viime kesänä seikkailin pitkin ja poikin Tukholman museoita, eksyin myös Kuninkaalliseen rahakabinettiin, jossa sai ihan oikeasti koettaa miltä tuntuu nostella tuollaista maailman suurinta "kolikkoa". Kuningatar Kristiinan aikana 1644 leimattu 10 taalarin kuparilaatta painoi 19,72 kiloa ja oli ulkoisilta mitoiltaan 33 x 62,5 cm.

Eipä siis ihme, että kevyempi seteliversio oli se tulevaisuuden raha. Niitä Euroopan ensimmäisiä pankkiseteleitä vuodelta 1661 ei taida olla enää yhtään jäljellä, seuraavan vuoden painostakin vain muutama harvinaisuus. Jokin niistä oli esillä myös tässä näyttelyssä. Ja huonosti kävi pankille jo silloin, Palmstruchin konkurssi tuli 1667 kun liikkeelle laskettuja seteleitä vastaavaa kuparimäärää ei enää tarvittaessa löytynytkään kassaholveista.

Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860.

Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla. Muita ehdotuksia olivat muun muassa sataikko, omena ja suomo. Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 troy-unssia (1 troy-unssi = noin 31 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 – ilman Venäjän ruplaa. Tällöin naula hopeaa vastasi arvoltaan 94,48 markkaa.

Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka. Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona.

Oravannahkoja

Suomen kielen sana raha on merkinnyt alun perin vaihdon välineenä turkista, lähinnä oravannahkaa. Maksumetalleilla kauppaa käytiin täällä kuitenkin jo rautakaudella ja vanhimmat rahalöydöt Suomessa ovat peräisin roomalaiselta rautakaudelta sekä 400-luvulta, jolloin täällä esiintyi mm. varhaisbysanttilaisia soliduksia, kultaisia ja hopeisia kolikoita.

Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus soliduksessa. Taustalla Victoria.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat kuitenkin viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Ensimmäisiä kertoja Suomessa lyötiin kolikkoja jo rautakaudella ulkolaisten rahojen kopioina. Pian veroja keräävä kuningas kuitenkin keksi, että verot on kätevämpi maksaa rahalla kuin luonteistuotteilla ja kolikoiden tekoon tarvittiin oikea rahapaja, jollainen piti perustettaman Turun linnan suojiin.

Historia kertoo:

Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa.

Aurtua oli vanha suomalainen hopearaha. Kalmarin unionin aikoina ruotsalaiset ja tanskalaiset riitelivät jatkuvasti keskenään. Kun heille tuli riitoja, he yrittivät saada suomalaiset puolelleen lupaamalla heille erilaisia etuja. Suomalaiset saivat esimerkiksi perustaa rahapajan Turkuun. Siellä valmistettuja hopearahoja kutsuttiin aurtuoiksi.

Turussa valmistettiin penninkejä eli ns. aboja sekä aurtuoita ja markkoja. Rahapajan toiminta ei ollut yhtämittaista ja sen toiminta loppui vuonna 1558. Tämän jälkeen raha tuotiin Ruotsista ja kesti kolme vuosisataa, ennen kuin sitä jälleen alettiin lyödä Suomessa.

Eerik pommerilaisen (1396-1439) aikana Turussa lyötyjä hopearahoja. Vasemmalla aurtua, keskellä sekä oikealla neljän ja kuuden penningin arvoinen abo, jota pidetään ensimmäisenä Turussa lyötynä rahatyyppinä. Abo vastasi Etelä-Suomessa yleisesti käytettyä Liivinmaan rahaa (artig).

Kyllä, kyllä. Ensimmäinen maininta Turun markasta kirjataan vuonna 1409. Hopeinen markka on 8 äyriä, äyri 3 äyrityistä ja äyrityinen 8 penninkiä. Painossa mitattuna Turun markka oli 210,6 grammaa hopeaa. Vuonna 1412 Turun rahapajassa lyötiin hopeasta kolmenlaisia rahoja; Turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin rahoja.

Mutta, mutta. Kun Turun linnaa vuosina 1324-26 isännöi tuolloin 8-vuotiaan kuningas Maunu Eerikinpojan drotsi Matias Kettilmundinpoika, oli hovin palvelluskunnassa mukana jo myös rahanlyöjä. Tuskin mies toimettomana pyöri, varmaan teki ainakin kopioita ulkomaan ihmeistä, ellei Matias sitten lyönyt Turussa sitten jo tuolloin aivan omia killinkejään, niitä mahdollisesti Suomen historian ensimmäisiä. Mene ja tiedä. Ja ainahan rahalla ottajia on ollut; 1328 Turussa vierailee ensimmäistä kertaa paavin veronkataja. Paavina toimi tuolloin Johannes XXII Jacques d'Euse.

Että noin vanha keksintö, eikä sitä vieläkään kaikille riitä.

Köyhäilyä
Turussa 15-9-2011
Simo Tuomola

Matthias Calonius

2011-09-13T02:20:00.000-07:00

Pro curator

Tänään 13-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen kuolemasta Turussa 1817.

1817 – Matthias Calonius, suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (s. 1737).

Matthias Calonius (27. joulukuuta 1737 Saarijärvi – 1817) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia akateemisia teoksia niin juridiikan kuin historiankin alalta. Ruotsin korkein oikeus valitsi hänet jäsenekseen vuosiksi 1793–1800.

Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle Calonius oli tärkeässä asemassa Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuotoa ja lainsäädäntöä valmisteltaessa. Hän toimi ensimmäisenä Suomen prokuraattorina eli oikeuslaitoksen ylimpänä valvojana vuosina 1809–1816. Vuonna 1816 hänet nimitettiin valtioneuvokseksi. Calonius jätti jälkeensä mittavan, noin 3 600 niteen kirjaston.

Prokuraattori voi tarkoittaa lukuisia eri virkamiehiä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Termi on lähtöisin Rooman valtakunnasta, jossa senaatti saattoi nimittää virkamiehen toimimaan kuraattorin valtuuksin mutta ilman virallista virkaa (pro curator).

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana prokuraattori oli virkamies, joka valvoi lakien noudattamista ja oli ylin virallinen syyttäjä, kuten oikeuskansleri nykyään. Hän oli virkahierarkiassa erittäin korkealla, usein kenraalikuvernöörin apulainen.

Matthias Caloniusta esittävä postimerkki vuodelta 1935

Calonius on haudattu Turkuun, Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalle.

Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kirkon vihkivät käyttöön Turun piispa Hemming ja Växjön piispa Tuomas 22. tammikuuta 1351. Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaa.

Ja tältä näytti hallituskonselji, jonka prokuraattoriksi Calonius valittiin:

Historiallisia kuvia

Tänään 2-10-2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Tuomiokirkkoon.

Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.

Keisarin valtaistuin

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.

Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa. Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.

Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen vaalean rakennuksen vasemmalla puolella olleessa osassa. Nykyinen muistolaatta sijaitsee Yliopistonkatu 2:ssa, oikeanpuoleisen rakennuksen kohdalla. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.

Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.

Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 13-9-2011
Simo Tuomola

Tarpeen pikari 9-11

2011-09-11T00:10:00.000-07:00

Tarpeen pikari

Niinkuin tieto on käynyt, tällä päivämäärällä 11-9 tapahtui aikoinaan kauheita, kun

1772 – Ruotsin kuningas Kustaa III kielsi viinan kotipolton viljanpuutteen takia.

Ja kaikki alkoi tietenkin oluesta:

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Suomeen olut tuli asutuksen ja kaskiviljelyn mukana. Kalevalan 20. runossa kerrotaan oluen raaka-aineiksi ohra ja humala sekä käymisen käynnistäjäksi mesiheinä. Oluen seppänä on Osmotar ja olutta tuottava jumala on Pellonpekko. Oluen merkityksestä kertoo se, että Kalevala kertoo oluenpanosta kaksi kertaa vuolaammin kuin maailman luomisesta.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Ensimmäiset asiakirjamerkinnät oluen käytöstä Suomessa on kirjattu 1300-luvulle. Tuolloin Viipurin pappi Torsten määräsi testamentissaan perinnöksi Turun koululle mm. markan rahaa ja tynnyrin olutta. 1500-luvulla olutta pantiin erityisesti Suomessa Kustaa Vaasan perustamissa kuninkaankartanoissa ja talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.

Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa Olaus Magnus Gothus kirjoitti vuonna 1555, että "suomalainen olut kasvattaa ihmiset kestämään mitä tahansa rasitusta". Naiset tulivat hänen mukaansa oluesta niin hedelmällisiksi, että he synnyttivät enimmäkseen kaksosia.

Erityisen koristeelliset suomalaiset olutastiat eli kousat olivat niin kuuluisia, että Olaus Magnus piirsi sellaisen karttaansa.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Ensimmäinen tunnettu historiallinen, kirjallinen maininta Ukon maljan juomisesta on vuosien 1542–1547 väliltä, jolloin Savon läänin talonpoikia sakotettiin juotuaan ”Thorille”. (Käräjäpöytäkirjassa ruotsiksi ”Thordns gilde”). Ilmeisesti Ukko käännettiin ruotsinkieliseen pöytäkirjaan Thoriksi skandinaavisen ukkosenjumalan mukaan.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Turkulainen olut oli maankuulua jo 1400-luvulta lähtien. Olutta juotiin tuolloin jo paremmissa piireissä korkeista passglaseista, jotka kiersivät juomaseurueen jäseneltä toiselle. Lasipikarien käyttö olutastioina oli levinnyt Suomeen saksalaisen ritarikunnan kaupanteon myötä. Myöhemmin esim. 1557 Juhana-herttua ylistää turkulaisten taitoa panna olutta ja pyytää sitä 2-3 lästiä lisää hoviinsa. Turun linna oluenpanohuonehan rakennettiin lähelle jokirannan kaivoa 1561 nykyisen Kakolanmäen tuntumaan.

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.

Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.

Oluen ja viinin lisäksi linnassa nautittiin myös viinasta ja viinapannu kuului linnan irtaimistoon esim. vuoden 1566 räkningeissä. Paloviinan keittotaito ja lipittely yleistyi 1600-luvulla niin, että ryyppyjä kallisteltiin jo kaikissa sopivissa tilanteissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. 1631 Turussa krouvareilta jo kiellettiin oluen ja paloviinan myynti saarnan aikana uhaten oluen ja viinan menetyksellä, eli tuotteiden vaivaisille jaolla.

1632 Turun raastuvanoikeus päätti, etteivät kuninkaan krouvari eivätkä muutkaan ravintolanpitäjät saaneet myydä juomia enää päivän päättymisestä ilmoittavan kirkonkellojen ns. hoivasoiton jälkeen, aikansa valomerkki annettiin tuolloin äänimerkkinä. 1638 tilastojen mukaan kaupungissa oli 5 ravintoloitsijaa, 18 kapakoitsijaa, 8 oluenpanijaa ja 2 paloviinanpolttajaa. Veroa kannettiin viinan poltosta ja myynnistä.

1644 Turussa piispa Laurentius Petri puuttuu Saarnakirjassaan viinan juontiin jakaen pikarit: 1. tarpeen ja hädän pikari 2. terveyden pikari 3. ilo-siementen pikari ja 4. enempi kiukkuisten pikari, joka ihmiset tomppeliksi tekee.

Toisaalta pahennusta herättäneet kapakat olivat paitsi verotulojen lähteitä, myös sosiaalisia keskuksia. Esim. 1621 Turussa määrättiin käsityöläisasetuksessa, että kaupunkiin tulevan kisällin pitää mennä suoraan kapakkaan kahdeksi viikoksi, jotta mestari kulloinkin tietäisi mistä itselleen kisällejä etsiä.

Ruotsalaisissa kartoissa käytetty kestikievarin merkki

Ensimmäiset kestikievarit perustettiin Suomeen noin 1600-luvun puolivälissä. Ensimmäisiä kestikievareita ylläpitivät pappilat, myöhemmin niistä vastasivat vauraat talonpojat, jotka saattoivat toimia myös nimismiehinä. Kestikievarin isäntä oli vapautettu sotaväkipalveluksesta. Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Kestikievareissa oli tarjolla alkoholijuomia ja niitä valmistettiin myös itse (kotipoltto).

Suurta nälänhätää maassa kärsittiin esim. 1634, 1695 ja 1696, jolloin esiintyi jopa ihmissyöntiä. Kova halla iski Suomeen 1697 10. elokuuta aiheuttaen lisää tuhoa ja suurten nälkävuosien aikana menehtyi jopa 30% kansasta. Turun hiippakunnassa kuoli vuoden aikana syyskuusta syyskuuhun 60 391 henkeä katovuosien takia Jumalan rangaistuksena. Yhteensä Suomessa kuoli nälänhätään tuolloin 130 00o ihmistä.

Hallitus oli jo syksyllä 1695 lähettänyt viljaa Pohjanmaalle, mutta aivan liian vähäisiä määriä. Suomi oli myös ison osan vuodesta jäiden vuoksi motissa, ja monet viljalaivat myös upposivat Pohjanlahden syysmyrskyissä. Toisaalta myös tuon ajan huono tiedonkulku johti siihen, ettei vastatoimenpiteisiin osattu Tukholmassa ruveta riittävällä ripeydellä ja laajuudella.

Tavallisesti nälänhädästä oli selvitty ruokaa ostamalla ja kiristämällä vyötä. Katovuodet olivat nimittäin varsin tavallisia 1600-luvulla, mutta näin suuressa laajuudessa ei kato ollut maata koetellut. Myös Norjassa, osassa Ruotsia ja valtakunnan "vilja-aitassa", Baltiassa, oli hätätila. Kruunu ei lahjoittanut viljaa kansalle, vaan sitä lainattiin talollisille pientä korkoa vastaan. Lainat oli tosin tarkoitus periä takaisin vasta "kun meidän Herramme siunaa sadolla". Koska viljaa jaettiin talollisille, ei köyhimmällä osalla väestöä ollut sitäkään mahdollisuutta saada viljaa.

Kevät ja kesä 1697 olivat jo suotuisia viljankasvulle. Siemenviljan puute aiheutti ongelmia, mutta varsinainen katastrofi oli jo takanapäin. Monista taloista oli koko väki kuollut, mutta autioiksi jääneet tilat asutettiin nopeaan tahtiin. Kruunu myönsi myös verohelpotuksia uudelleenasuttamisen tukemiseksi.

Näillä kokemuksilla ei siis ollutkaan mikään ihme, että viljanpuuteen takia aikanaan myös Kustaa III joutui puuttumaan asiaan tiukoin ottein.

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.

Tarpeen pikarilla
Turussa 11-9-2011
Simo Tuomola

Muinaistulet

2011-08-27T03:30:00.000-07:00

Muinaistulien Yö

Tänään 27-8 vietetään Suomessa ja varsinkin Turun saaristossa Muinaistulien Yötä ja Venetsialaiset-lyhtyjuhlaa. Tässä mietteitä Muinaistulien historiallisesta taustasta:

Simo Tuomola - matkaoppaanne menneisyyteen:

Muinaistulien Yö

Nyt vietettävä Muinaistulien Yö pitää sisällään useita eri aineksia historiasta, mm. vainovalkeat, uhritulet, merkkitulet ja majakkajärjestelmän. Muinaistulien Yössä juhlitaan kesän päättymistä ja syksyn alkua, mutta kunnioitetaan myös entisaikojen merenkulkua.

Uhritulia poltettiin mm. keskitalven Yön juhlassa, tammikuun puolenvälin jälkeisessä täydenkuun juhlassa, Aurinkojumalan syntymäpäivänä; uhreina ihmisiä ja eläimiä. Meillä pakana-ajan tulista ovat jäljellä muistoina keskikesän kunniaksi poltettavat juhannuskokot ja osassa maata pääsiäistulet. Ja vuoden pimeimpänä aikana paukkuvat Uudenvuoden ilotulitteet, joilla karkotettiin pahoja henkiä.

Koko saariston kattavista kokkotulista rakentui tuon ajan mittava viestintäväline, jolla kerrottiin vihollisen tai kauppalaivan liikkeistä. Tuli- ja savumerkein varoitettiin väestöä uhkaavista vaaroista ja mantereella Linnavuorilla oli keskeinen rooli viestintäketjussa. Varsinais-Suomessa oli ainakin 22 muinaislinnaa, kuten Turun Linnasmäki, Rikalan Linnavuori, Liedon Vanhalinna ja Kaskalan Linnamäki.

Turun Linnasmäen muurin kiviperustaa.

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Toinen nimitys on mäkilinna. Käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuorta tarkoittavana.

Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä.

Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.

Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä.

Kaasavuoret

Tulia paloi myös mm. Turun Vartiovuorella, Hirvensalon Kaasavuorella, Kulhon Linnavuorella, Orikedolla Prusin Linnasmäellä, Takakirveellä Valkiasvuorella ja Kohmon Vainuvuorella.
Saaristossa Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, puu- ja kiviröykkiöitä, joiden päällä poltettiin tulta vihollislaivastosta varoitettaessa. Vartiotuliksi tarkoitettuja sytyttämättömiä kokkoja sanottiin kaasoiksi ja ne olivat jo sinänsä maamerkkeinä merenkulkua helpottavia rakennelmia. Niiden pohjalle kehittyi myöhemmin majakkajärjestelmä.

Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, joita käytettiin Perämeren rannikoilla. Kaasat oli koottu kivistä tai puusta, ja ulkonäöltään ne muistuttivat sytyttämätöntä riu'uista koottua nuotiota tai kokkoa. Jotkut kaasat olivat opasteita merenkäyntiä varten, toiset merkitsivät hyvää verkonlaskupaikkaa. Joskus kaasa oli tai kaasan päällä oli vihollisesta varoittava nuotio. Sana kaasa on tullut sanasta kasa eli röykkiö.

Suomen rannikon kaasat oli merkitty merenkulkuoppaisiin ja oppaissa oli selostettu, kuinka niitä tuli lähestyä ja kuinka ne tuli ohittaa. 1800-luvun loppuun mennessä kaasat kuitenkin olivat menettäneet merkityksensä majakoiden ja tunnusmajakoiden yleistyttyä.

Kukkuloiden laeilla roihuvia vartiotulia. Puupiirros Olaus Magnuksen vuonna 1555 ilmestyneestä kirjasta "Pohjoisten kansojen historia.

Muinaistulien järjestelmä ulottui Birkasta ja Sigtunasta, Ruotsin Mälarilta Turun saariston kautta mantereelle ja tällainen koko rannikon kattava tulitiedotusjärjestelmä oli käytössä rautakaudelta aina 1700-luvulle saakka. Kyse oli kaupparetkistä ja ryöstöretkistä ja saaliina mm. himoittu Kaspian hopea.

Birka ( kuuntele ääntämys^?) tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina. Se sijaitsi Mälarin rannoilla, nykyisen Björkön saarella Ekerön kunnassa. Birka ja Hovgården kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja. Kaupunkiin saapui tavaroita kaukaa idästä ja islamilaisesta maailmasta. Birka oli myös varhainen kristinuskon keskus. "Pohjolan apostoli" Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Kaupunkiin perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.

Arkeologisia kaivauksia Birkassa.

Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Kaupunki autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.

Rautakauden katsotaan alkaneen Suomessa noin 500 eaa ja tuolloin nykyinen Turun alue oli vielä saaristoa ja Aurajoki laski mereen jossain Halisten kohdalla. Jääkausihan loppui Turun alueelta vuoden 8000 eaa tienoilla ja kun Nunnavuoren Pirunpelto edusti vuonna 5600 eaa alueella kivikauden rantaviivaa meren aaltoillessa sen edessä, oli nykyisen Turun maapohja 58 metrin syvyydessä aaltojen alla.

Kun kivikauden asutusta syntyi Maarian Jäkärlän alueelle 4000 eaa, kohosivat ensimmäiset kalliosaarekkeet merestä nykyisen Turun alueella. Vuonna 3500 eaa Vartiovuorenmäki kohosi jo 8 metrin korkeuteen kivikautisen Litorinameren pinnasta, nykyisen Turun maapohjan ollessa 42 metrin syvyydessä.

Turkuseuran pystyttämät kyltit Vartiovuorella kertovat esim. missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa.

Ravattulan Muikunsaari muodostui kivikautisine asutuksineen saareksi joskus vuoden 1700 eaa tienoilla ja vuoden 1300 eaa kohdalla pronssikauden merenpinta peitti nykyisen Turun maapohjan noin 20 metrin syvyyteen. Liedon Kotokallion luokse asutusta syntyi vuoden 1200 eaa kieppeillä, hylkeen ollessa tärkeä pyyntieläin.

Ajanlaskun alkaessa vesimassaa Turun yllä oli vielä 10 metriä ja kun Ravattulan Muikunvuorella harjoitettiin vuonna 550 jo vainaja- ja hedelmällisyyskulttia, syntyi rautakauden asutusta myös Kaarinan Ristimäkeen ja vähän myöhemmin Kuralan Kylämäkeen. Vuoden 900 paikkeilla Aurajokilaakso oli jo tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja Samppalinna ja Vartiovuori palvelivat pian alueen puolustustehtävissä.

Ul, Frö, Tyr, Odin, Tor

Korppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia.
Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jKr pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jKr Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jKr Ukkosen jumala Tor eli Taara.

Thor (myös Tor, Thorr, Thór tai Þórr) oli skandinaavisessa mytologiassa ukkosen jumala. Koska hän suojeli maanviljelijöitä tarujen jättiläisiltä, hän oli kansan keskuudessa hyvin suosittu jumala. Thor oli myös viikinkien suosituimpia jumalia ja monet viikingit käyttivät kaulakorua, johon oli kuvattu Thorin käyttämä Mjölner-vasara.

Freyr

Viikon neljäs päivä torstai on nimetty Thorin mukaan.

"Freyja on tärkein jumalattarista", totesi Snorri Sturluson, islantilais-skandinaaviseen perinteen tärkein muistiinkirjoittaja ja systematisoija. Hyndluljod-runossa hänet kuvataan juoksemassa "ulkona yöllä kuin kiimainen vuohi pukin kanssa". Freyja makaa myös veljensä Freyrin, mikä suomalaisessa perinteessä toistuu Sampsan kohdalla

Arkeologisten löytöjen perusteella tutkija Eija Kivikoski esitti 1930-luvulla, että roomalaisella rautakaudella 50-400 jKr Aurajoen suulla olisi asunut goottilainen siirtokunta. Visigootithan asustivat nykyisen Espanjan alueella ja Itägootit Italiassa. Myöhemmässä tutkimuksessa alueen löydöt on yhdistetty Ruotsin Itä-Göötanmaalta saapuneeseen väestöön.

Visigootit (lat. Visigothi, Wisigothi, Vesi, Visi, Wesi, tai Wisi) eli länsigootit olivat pohjoisesta tullut germaanikansa, joka vuonna 375 lähti asuinsijoiltaan Tonavan yli Balkanille ja sieltä Kreikan kautta Alarikin johdolla Italiaan. He ryöstivät Rooman vuonna 410.

Yhtä kaikki goottien kieli on tuonut suomen kieleen mm. sellaiset sanat, kuin kartano, airot, ruhtinas, kuningas, aura (Aurajoki), olut, leipä ja äiti. Mutta gootit olivat myös vihollisia; gootin kielessä fin land tarkoittaa kieltämämme vihollismaa. Suomi oli Paholaisen tyyssija ja kieli paholaisen kieli gooteille, jotka pitivät hallussaan Skaran aluetta. Alkuperäiskielenä meillä oli lingua franca.

Lingua franca (suom. frankkien kieli^[1]) eli sabir on alkujaan tarkoittanut Välimeren itärannikolla keskiajalla puhuttua monimuotoista kieltä, joka perustui myöhäiseen latinaan ja arabiaan ja sai vaikutteita muista Välimeren rannikon kielistä. Kielen nimi tulee arabien tavasta kutsua kaikkia länsieurooppalaisia "frankeiksi".

Korppolaismäen aarre

Korppolaismäen rinteeltä löydettiin vuonna 1884 kätkö, jossa oli hopeinen rengaskoristeinen kaarisolki ja hopeinen rannerengas sekä kaksi keihäänkärkeä polttohautauksen jäljiltä. Tyypiltään itäbalttilainen solki ajoitettiin vuoden 500 jKr paikkeille. Kyseessä oli ilmeisesti Turun seudulle saapuneen kauppiaan tai metsästäjän viimeinen leposija. Kauppaa täällä on siis käyty iät ja ajat ja tavaravirta on kiehtonut myös rosvoja.

Ja ainahan jokunen rosvo jäi myös kiinni. Turussa merirosvoja hirtettiin Kerttulinmäellä jo 1300-luvulla. Mutta merkkitulien järjestelmäkään ei aina toiminut toivotulla tavalla. Pahimmillaan se petti Turussa vuonna 1509, kun Tanskan kuninkaan Hansin merirosvojoukot hyökkäsivät yllättäen kaupunkiin pelätyn soturi Otto Rudin johdolla.

Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.

Ejbyn kalkki on keskiaikainen kalkki, joka kuuluu Turun tuomiokirkon kalustoon. Tanskalainen merirosvo, myöhempi amiraali Otto Rud ryösti kalkin muun ryöstösaaliin ohella vuonna 1509 Turkuun tekemällään ryöstöretkellä. Myöhemmin kalkki joutui Otto Rudin sisaren miehen omistaman Turebyn kartanon alaiseen Ejbyn kirkkoon. Kalkki palautettiin Turun tuomiokirkolle vuonna 1925.

Ryöstetyt Ejbyn kalkki ja pateeni.

Murhaaminen ja ryöstely kesti viisi päivää. Ryöstetyksi tuli mm. Tuomiokirkko, silloinen Pyhän Henrikin kirkko. Piispanhiipan ja sauvan palauttamisesta rosvot vaativat 12000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Jooseppi Pietarinpojan isännöimää Aniniemen linnaa Rud ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan.

Pakolinnoja ja satamapaikkoja

Saaristoon syntyi isoille kalliosaarille myös hyvin puolustettavia pakolinnoja vihollisuuksien varalta. Yksi tällainen oli saariston kutakuinkin korkeimmalla kohdalla sijaitseva Nauvon Kassberget, joka toimi 7 pitäjän pakolinnana mm. 1500-luvulla Itämerta hallinneen tanskalaisen merirosvoamiraali Otto Rudin aikana.

Näkymä Kaasavuoren laelta.

Nauvon Kaasavuori kohoaa 64 metriä merenpinnan yläpuolelle, kun puolestaan Turun Hirvensalon korkeimpiin kohtiin lukeutuvan Maanpään Kaasavuoren hienot näköalat merelle ja lähisaariin tarjoava paljas laki kohoaa jyrkästi merestä 38,5 metrin korkeuteen.

Turvallisen kaupankäynnin takaamiseksi saaristoon syntyi myös puolueettomia satamapaikkoja, kylmiä kauppa-asemia. Yksi sellainen sijaitsi Satavan Sampassa, toinen Turun Samppalinnan juurella. Myöhemmin, kun ruotsalaiset kauppiaat eivät lain mukaan saaneet asettua 6 mailia lähemmäs Turkua, valikoitui ruotsalaisten satamasaareksi mm. Tunnehampn eli Tunnhamn Kemiönsaaren kupeella. Sittemmin myös Utön Fladan oli saariston tärkeimpiä satamapaikkoja.

Pyhä Olavi Överselön kirkon seinämaalauksessa.

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 995–1030) oli Norjan kuningas 1015–1030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.

Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Merimatkaa tehtiin tuolloin päivisin ja suotuisia tuulia odoteltiin sopivissa paikoissa. 1200-luvulta on säilynyt tanskalainen keskiajan merireitin kuvaus, matkaopas itineraario, jossa kuvataan kauppaveneille kahta soveliasta reittiä Arnholmista Ruotsista Hankoniemen kautta vallattuun Tallinnaan, Rääveliin. Toinen kulki avomerta suoraan itään, toinen Turun saariston suojassa Ahvenanmereltä reittiä Lemböle – Föglö – Kökar – Aspasund – Jurmo – Hiittinen – Örö – Hankoniemi – Russarö – Kumionpää – Jussarö ja siitä Rääveliin.

Viikinkilaiva Oslossa.

Tällä reitillä liikkui rikkauksia ja laivat olivat myös ryöstelylle alttiina. Viikinkiaikana tulilla myös harhautettiin veneitä kareille ja lain mukaan hylyt ja lasti kuuluivat löytäjille ja miehistön sai ottaa orjiksi. Vuonna 1271 rannikon asukkaiden rantaoikeutta pyrittiin rajoittamaan ja orjuus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1325.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Noin vuonna 1000 kulkutaudit autioittivat alueita Birkassa ja Ahvenanmaalla ja merkkitulien ketju Mälarilta Suomeen katkesi. Ristiretkillä lähdettiin sitten paikkaamaan syntynyttä tilannetta. Tärkeä kaupankäynti Itämaa Suomeen oli turvattava. Myös Kaspian hopeavirta oli katkennut vuonna 965 ja Ingvar Kaukomieli lähti 1041 mittavan laivastonsa kanssa tutkimaan hopeareitin katkeamisen syytä, joukon jäädessä sille tielleen.

Ingvar Vittfarne seglade ca år 1030 från Sigtuna med ca 30 skepp och 500 man mot Särkland. (Särkland var vikingarnas namn på Sidenlandet. Området runt Kaspiska havet)

Tosin matkateko katkesi välillä myös luonnonvoimien tai niiden puutteen takia. Ja turistiahan on aina jymäytetty, vierasta narutettu sopivaa tuulta odotettaessa. 1200-luvulla Turun saaristossa liikkunut italialainen matkaaja kertoi, miten paikallinen väki täällä käytti taikakeinoja ja henget kiihdyttivät tuulta. Sitä myytiin matkaajalle naruissa, joissa oli valinnanvaraa kolmen eri solmun verran, kun tarjolla oli leutoa, normaalia ja myrskytuulta. Nauvossa tuulen kauppaa harrastettiin myös pusseissa.

Torin vasara

Kun meillä täällä vietetään Keskiyön Auringon juhlaa juhannustulin, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ukko vie meidät siis takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkottamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.

Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet myös rauhanomaisissa merkeissä.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Ukon malja

Ja muistellaan vähän vielä Juhannuksen viettoa: Tänään 19-6-2009 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Mikael Agricolan luettelo on seuraavanlainen:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpecko Ohran casvon soi. Wirancannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta Kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta.Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit."

Ja vielä kelttienkin menoja muistellen:

Maallisuudesta ei tänään 31-10 kannata piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla. Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin.

Meillähän tuollaisena rajapintana toimivat vanhoilla uhripaikoilla, kuten Unikankareen mäellä sijainneet palvontapaikat kuppikivineen, joiden kautta oltiin yhteydessä kuoleman rajan taakse, mm. viljaa vainajille tarjoilemalla.

Samhain tai samain on muinaiskelttien halloweenia vastaava juhla. Nimi "samain" tulee luultavasti sanoista kesän (samrad) loppu (fain), ja se oli kesäkauden ja sadonkorjuun päättymisen juhla, jota vietettiin loka-marraskuussa.

Samain-juhla saattoi kestää pari viikkoa. Kelttien uskomusten mukaan samainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.^[1] Myös nauriskynttilöitä koverrettiin ja poltettiin, jotta kuolleiden henget pelästyisivät ja jättäisivät ihmiset rauhaan.

Samhainina alkaa myös monien pakanallisten uskontojen uusi vuosi. Siksi samhainina pohditaan tulevaisuutta ja mennyttä sekä tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Samhainin perinteisiin kuuluu myös tulevaisuuden ennustaminen.

Monissa uuspakanallisissa uskonnoissa vietetään vanhoja juhlapyhiä, kuten samhainia.

Venetsialaiset on elokuussa vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Juhlaa vietetään lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Hämeenlinnassa, mutta koko Länsirannikolla vietetään erinäisiä tapahtumia, Uudenkaupungin saaristolla tapahtumalla on jo vuosikymmenien perinne. Tapahtuma on vähitellen lähtenyt leviämään myös muualle maahan.

Koko ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vietetään yleisesti "villaavslutning", mutta Venetsialaisesta ("Venetiansk afton") puhutaan lähinnä Pietarsaaressa ja Kokkolassa.

Juhlatuulella
Turussa 27-8-2011
Simo Tuomola

Suomen Joutsen

2011-08-19T05:19:00.001-07:00

Itämerellä tehtiin merkittävä hylkylöytö

STT, TT

Hylyn kerrotaan säilyneen suhteellisen hyvin ottaen huomioon, että se räjähti osin ennen uppoamistaan.

Sukeltaja Richard Lundgren kuului ryhmään, joka löysi hylyn kesällä. Hänen mielestään hylyn koko ja ikä viittaisivat kyseessä olevan juuri Mars-aluksen.

Löytöä pidetään tieteellisesti merkittävänä.

Sotatapahtumat merellä

Kuva: Bornholmin meritaistelu 30.05.1563. Tanskalainen amiraalilaiva Hercules sekä laivat Hjorten ja Hector ruotsalaisten alusten piirittämänä.

Seuraavan kerran laivastot kohtasivat Gotlannin lounaispuolella 11.9.1563. Tämä kohtaaminen päättyi kuitenkin ratkaisemattomana.

Myös vuonna 1564 Eerik XIV varusti laivaston. Miehistöksi siihen pantiin nyt, kuten yleensä myöhemminkin tämän sodan aikana, paljon jalkaväen lippukuntia, muun muassa yksi suomalainen.

Laivaston 23 alusta (Mars 173, Elefant 65, Suomen Joutsen 82, Hektor 87 jne) käsittävä ruotsalalaisen laivaston päällikkönä, joka keväällä 1564 purjehti Tukholmasta etelään hävittämään Tanskan saaria, kantamaan tullia Juutinraumassa sekä tukemaan maa-armeijaa, jos sen olisi onnistunut tunkeutua Skåneen, oli vanha veteraani Jaakko Bagge, jonka amiraalilaiva Mars oli suurin , mitä näillä vesillä milloinkaan oli nähty.

Kuva: Oolannin pohjoiskärjen edustalla käyty meritaistelu 31.5.1564

Ihmisen kasvot

2011-08-13T23:40:00.000-07:00

Tänään 14-8 tulee kuluneeksi tasavuosia Oulussa syntyneen aikansa lapsitähden Franz Mikael Franzénin kuolemasta 1847.

Franz Mikael Franzén (9. helmikuuta 1772 – 14. elokuuta 1847) oli suomalainen runoilija.

Franz Mikael Franzén Fredrika Bremerin maalauksessa.

Näin kirjailin miehestä hänen syntymäpäivänään 9-2:

5-4-3-2-1-0

Tänään 9-2 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kieltolaki 1932 kumottiin käydyn kansanäänestyksen perusteella Suomessa; eduskunnan hyväksyttyä 9.2. uuden väkijuomalain, joka astui voimaan 5.4.1932, Alkojen avatessa ovensa klo 10: 5-4-3-2-1-0.

Tänään vietämme myös suomalaisen runoilijan Frans Mikael Franzénin 1772 syntymäpäivää. Hänkin oli numeromiehiä; 5, 234, 392, 562, 588. Nuo hänen virsistään löytyvät vielä nykyisestä virsikirjasta, mutta kyllä myös lasinen virsikirja oli miehelle tuttu. Hän oli iloinen ja vilkas seuramies ja tuottelias juomalaulujenkin tekijä.

Yksi hänen kirjoittamistaan juomalauluista on:

Glädjens ögonblick

text: F.M. Franzén (1772-1847)
musik: O. Åhlström (1756-1835)

Sörj ej den gryende
dagen förut.
Njut av den flyende
varje minut.
Rosornas doft,
druvornas ånga
skynda att fånga:
yngling, de vissna, du själv är ett stoft.

Fatta det blinkande
glaset förnöjd.
Sjung om den vinkande
kärlekens fröjd;
men då du ler
munter för dagen,
skräm ej behagen.
Flydda en gång, de ej följa dig mer.

Dock ur den sparade
ungdomens bål!
drick den bevarade
oskuldens skål!
Glädje och dygd
elda varannan:
Kransad om pannan
vishetens skämtar i vinrankans skygd.

Klinga med roliga
vänner i lag!
Tryck den förtroliga
handen i dag!
Kanske du den
aldrig mer trycker:
Härjaren rycker
brud ifrån brudgum och vän ifrån vän.

Glad må du somna i
graven, du ock:
känslorna domna i
tiden ändock.
Efter en kväll
måttligen njuten,
hjärtligen sluten,
sover man roligt och vaknar man säll

Niinpäs: Älä sure ennalta huomista päivää ...

Ja melkoisen kuuluisa on myös:

Champagnevinet

Drick! de förflyga de susande

 Perlorna: Drick!

Skynda! Det ljufva, det ädla, det höga

 Söker du fåfängt, se’n anden förgick.

Dåren, som fäste vid skummet sitt öga,

 Vatten, blott vatten, på läpparne fick.



Njut! de försvinna, de tjusande

 Stunderna: njut!

Ytterst förfinade, känslan och löjet

 Reta och domna i samma minut.

Snappa i flykten behaget och nöjet:

 Högst är raketen, i det han går ut.



Snar är på jorden den rusande

 Glädjen, ack! snar.

Fångad af ynglingens spända förhoppning,

 Än ur en drufva, förädlad och rar,

Än från en mun, lik en ros i sin knoppning,

 Strax till sitt hem öfver molnen hon far.

H.Alfvén näitä Zénin juomalauluja aikanaan sävelteli, mutta oli Frans Mikaelin teksteillä muitakin käyttäjiä; mm. Blåsippan (op.88; kuusi laulua, no 1) , Vitsippan (no 3) ja De bägge rosorna (no 2) taipuivat Sibeliukselta sävellyksiksi.

Ei siis ihan turha jätkä.

Kippistellen

Turussa 9-2-2010

Simo Tuomola

Runoilijapiispa Frans Mikael Franzénin patsas Franzénin puistossa on Oulun vanhin julkinen ulkoveistos.

Patsaan teki uusklassiseen tyyliin kuvanveistäjä Erland Stenberg Pariisissa talvella 1878-1879. Veistos paljastettiin juhlallisesti Kirkkotorilla Oulun tuomiokirkon vieressä 30. kesäkuuta 1881.

Sobria dubitatio

Oi miksei soinut taivaan varoitus, jok' Ilmestyksen näkijälle kaikui, kun Lohikäärme, kahdesti jo lyöty, syöks maahan hävittääkseen ihmissuvun.

Noin alkaa John Miltonin kuuluisa eeppinen runoelma Paradise Lost, Kadotettu paratiisi, vuodelta 1667. Riimittömin säkein Milton tilittää siinä kristillistä näkemystä ihmisen alkuperästä ja Aatamin ja Eevan karkoituksesta Eedenin puutarhasta.

Tässä tarinassa palaamme siis aikansa tunnetuimpaan turkulaisrunoilijaan Frans Michael Franzéniin ja hänen läpimurtorunoonsa vuodelta 1793; Människans anlete, Ihmisen kasvot, joka alkaa Milton-sitaatilla:

The human face divine.
MILTON

Redan hann sin purpurslöja
över cederskogen höja
tidens sjätte dag.
Guldbevingad över bäcken
fjäriln flög till rosenhäcken,
kysste dess behag.

Pärlan sken i vattnets spegel;
vita glänste svanens segel
i ett skuggrikt sund;
vinet glödde rött i druvan;
öm och menlös lekte duvan
uti Edens lund.

Frans Mikael Franzén (9.2.1772-14.8.1847) oli aikansa ihmelapsi, joka aloitti opintonsa Turussa 1785 ja promovoitiin filosofian maisteriksi 1789. Hän oli kantilainen kirkonmies, joka vastusti valistuksen materialismia. Tuotannollaan hän edelsi uusromantiikkaa.

Ensimmäiset opiskeluvuotensa Turussa Franzén asusti Porthanin kotona ja sai myös vaikutteita aikansa fennofiilin näkemyksistä, joihin oleellisena kuului kriittinen "sobria dubitatio", järkevä epäily. Henrik Gabriel ei oikein pitänyt edeltäjiensä goottilaisesta historiankirjoituksesta, jossa ei juuri lähdekritiikille ollut sijaa.

Höh, mikä ihmeen lähdekritiikki. Minulle 4/9 1827 oli Paratiisista karkoitus; vaan saivat mennä.

Jälkiparatiisissa
Turussa 14-8-2011
Simo Tuomola

Ja vielä palaamme Michael Choraeuksen ja turkulaisen runolikkeen varhaishistoriaan:

Michael Choraeus (1774-1806) oli runoilija H. G. Porthanin ja F. M. Franzénin kauden Turussa, nuorena kuollut juhlarunojen kirjoittaja, satiirikko ja lyyrikko, joka kirjoitti luonnonkuvauksia, elegioita, yksinkertaista laulurunoutta sekä joukon virsiä. Choraeus oli myös Turun akatemian kaunopuheisuuden dosentti ja vuodesta 1802 teologian apulainen Karlbergin sota-akatemiassa Tukholmassa. Runoilijana hän oli Franzénin vaikutuspiirissä sekä runomuodoissaan että aihevalinnoissaan.

9.2.1772 syntynyt Franz Mikael Franzén oli puolestaan aikansa suosituin suomalainen runoilija 1790-luvulla. Hänen John Miltonilta vaikutteita ottanut runoelmansa Människans anlete on miehen parhaimmistoa. Ja naimisiinkin mies päätyi lopulta Michael Choraeuksen lesken kanssa, runous yhdistää - you know.

Suuntautuminen pappis- ja pappilamaailmaan oli yhteydessä Franzénin 1799 solmimaan avioliittoon kokkolalaisen kauppiaantyttären Margaretha Elisabeth Roosin kanssa; vaimo kuoli jo 1806 ja jätti kolme pientä lasta. Seuraavana vuonna Franzén meni naimisiin tehtailijantyttären ja runoilija (->) Michael Choraeuksen lesken, tukholmalaissyntyisen Sofi Westerin kanssa. Vaimolle avioliitto oli jo kolmas. Avioparille syntyi yhteisiä lapsia peräti seitsemän, joista kolmas poika Nils Choraeus sai toiseksi nimekseen äitinsä toisen puolison sukunimen.

Mutta palataan vielä Runebergiin, jolle lippumme liehuu syntymäpäivänään 5-2:

Jep jep, tänään liputetaan Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin syntymän 5.2.1804 kunniaksi. No sopiihan se, vaikka mies kirjoittikin koko tuotantonsa ruotsiksi. Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä 1826 ilmestynyt Till solen, Auringolle. Kun Turku sitten kärähti 1827 luikki Runebergkin täältä Nervanderin, Snellmanin, Lönnrotin ja monen muun tavoin pakoon Helsinkiin.

Kai herran tekstit pitäisi lukeakin sitten alkuperäisessä muodossaan, tyyliin;

Färd från Åbo

Ren öppnar mot oss
fjärden en vidgad famn.
På afstånd ser jag
stranden af Runsala,
Der mellan segelgamla ekar
Nymferna vårda Choraei källa.

Frid med din aska,
skald från mitt fosterland!
Som jag, du ofta vaggat
På Auras våg,
och ofta längtat åter
Hän till din dal
och dess gröna vakter.

Mitenkäs tuon suomentelisi:

Matka Turusta

Jo meitä vastaan
veen syli aukeaa.
Jo kaukaa nään nuo
Ruissalon rantamat,
sen muinaistammistossa
nymfit vaalivat
Choreaun lähteen rauhaa.

Tomulles rauha,
laulaja Synnyinmaan!
Kuin minä, keinuit aalloilla
Auran myös,
ja usein kaipasit kai silloin
laaksosi vartion vehmaan suojaan.

Kouluaikana Runeberg luki ennen kaikkea Choraeuksen runoja ja osasi useita Franzénin lauluja. Hän oli ihastunut Carl Mikael Bellmanin runouteen ja osasi kaikki Fredmanin epistolat ja useita Fredmanin lauluja ulkoa.

Eli summa summarum: pitäkööt Runeberg päivänsä, mutta samalla se lippu siinä liehuu muutaman muunkin suomalaisen ja turkulaisen runoliikkeen kansallisrunoilijan kunniaksi.

Suomi Herää

2011-08-03T23:00:00.000-07:00

Suomi Herää

Tänään 4-8 tulee kuluneeksi tasavuosia valkoisen Suomen hovirunoilijaksi nimetyn Turun yliopiston rehtorin Veikko Antero Koskenniemen kuolemasta 1962. Hänen hautansa löytyy Vanhan hautausmaan Kappelikujan varrelta V.5.3.11.163a, hautareliefinä Jussi Vikaisen muotoilema matkasauva ja käsi -aihe.

1962 – V. A. Koskenniemi, oululainen runoilija (”Finlandia”) (s. 1885)

Koskenniemi oli kotoisin Oulusta ja opiskeli Helsingin yliopistossa, josta valmistui maisteriksi 1907. Vuoteen 1921 Koskenniemi toimi kriitikkona ja vapaana kirjoittajana. Vuonna 1921 hän sai kotimaisen ja yleisen kirjallisuushistorian professuurin Turun yliopistosta, jonka rehtorina hän toimi 1924–1932.

Yliopistollinen opetus tuli takaisin Turkuun vuonna 1917, kun kaupunkiin perustettiin ruotsinkielinen Åbo Akademi. Nykyinen Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 Turun Suomalaisen Yliopistoseuran toimesta suomenkieliseksi monialayliopistoksi ruotsinkielisen Åbo Akademin ja kaksikielisen Helsingin yliopiston rinnalle.

Yliopiston alkuaikoja leimasi vahva suomalaiskansallinen henki, ja se toimikin aluksi nimellä Turun Suomalainen Yliopisto. Yliopiston tunnuslause "Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle" kuvaa itsenäisyyden alkuajan aatetta ja 22 040 vapaaehtoista lahjoittajaa, jotka mahdollistivat yliopiston perustamisen.

Turun yliopisto aloitti toimintansa entisen Hotelli Phoenix'n rakennuksessa Kauppatorin laidalla. Opetus alkoi 27. kesäkuuta vuonna 1922. Tuolloin yliopiston kirjoissa oli 87 opiskelijaa, ja se koostui kahdesta tiedekunnasta – humanistisesta ja matemaattis-luonnontieteellisestä.

Koskenniemen kansallismielisyys heijastui monista hänen runoistaan ja sanoituksistaan, kuten Lippulaulusta ja Finlandiasta. Koskenniemi oli aikansa suosituin suomenkielinen runoilija Eino Leinon jälkeen ja merkittävä kulttuuriauktoriteetti.

Finlandia on Jean Sibeliuksen vuonna 1899 orkesterille säveltämän sarjan Historiallisia kuvia viimeinen osa, alun perin nimeltään Suomi Herää.

Nuorsuomalaiset järjestivät mielenosoituksellisen juhlan venäläisten toteuttamaa sortopolitiikkaa vastaan lehtiensä puolesta 4. marraskuuta 1899. Tähän laadittiin suomalaiskansallinen historiallinen kuvaelma, jonka Sibelius sävelsi, Kaarlo Bergbom kuvitti ja Eino Leino sekä Jalmari Finne laativat sille tunteellisen ja kansallisen taustatekstin; Leino vastasi mm. Suomi Herää (Finlandia) -osan tekstistä.

Vaikka Finlandia-hymnin nykyiset sanat kirjoitti V. A. Koskenniemi vasta puoli vuosisataa myöhemmin, ne heijastelevat sävellyksen alkuperäistä suomalaiskansallista henkeä sortovallan vastaisessa taistelussa. Sibelius ei tarkoittanut teosta laulettavaksi, mutta sille tehtiin alusta asti sanoituksia, eikä Sibelius vastustanut tätä. Omat sanansa Finlandiaan on kirjoittanut Wäinö Sola.

FINLANDIA-HYMNI
Music: J. Sibelius
Lyrics: V.A. Koskenniemi

Oi Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois'.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
pääs' seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
sa että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sa sorron alle,
on aamus' alkanut, synnyinmaa.

Päivämäärällä 4-11

1899 – Jean Sibeliuksen säveltämä Finlandia sai kantaesityksensä Ruotsalaisessa teatterissa Helsingissä. Mestari itse johti esityksen.

Finlandia on Jean Sibeliuksen vuonna 1899 orkesterille säveltämän sarjan Historiallisia kuvia viimeinen osa, alun perin nimeltään Suomi Herää.

Nuorsuomalaiset järjestivät mielenosoituksellisen juhlan venäläisten toteuttamaa sortopolitiikkaa vastaan lehtiensä puolesta 4. marraskuuta 1899. Tähän laadittiin suomalaiskansallinen historiallinen kuvaelma, jonka Sibelius sävelsi, Kaarlo Bergbom kuvitti ja Eino Leino sekä Jalmari Finne laativat sille tunteellisen ja kansallisen taustatekstin; Leino vastasi mm. Suomi Herää (Finlandia) -osan tekstistä.

Vaikka Finlandia-hymnin nykyiset sanat kirjoitti Turussa V. A. Koskenniemi vasta puoli vuosisataa myöhemmin, ne heijastelevat sävellyksen alkuperäistä suomalaiskansallista henkeä sortovallan vastaisessa taistelussa. Sibelius ei tarkoittanut teosta laulettavaksi, mutta sille tehtiin alusta asti sanoituksia, eikä Sibelius vastustanut tätä.

Kaiken taustalla oli jo alkuvuodesta 1899 julkaistu Helmikuun manifesti ja sen synnyttämät tunnelmat maassa:

15. helmikuuta – Helmikuun manifesti – ensimmäinen sortokausi alkoi Suomessa.

Venäjän pyrkiessä yhtenäistämään Venäjää, erityisesti rajamaakuntia venäläistämällä, esteenä olivat Suomen autonomia ja Suomen perustuslaki, joten ne täytyi joko lakkauttaa ja tai määritellä uudestaan. Helmikuun manifestin tuoman muutoksen vuoksi voitiin Venäjällä säätää Suomea koskevia lakeja, vaikka ne olivat vastoin Suomen perustuslakia. Siten voitiin ohittaa Suomen säädyt, joiden yksimielinen päätös oli edellytyksenä perustuslakien muutoksille.

Varhain lauantaiaamuna oli Helsingin Senaatintorilla väkeä tuhansittain liikkeellä odottamassa tietoa manifestin julkaisemisesta.

Tieto manifestin julkaisemisesta otettiin vastaan kaikkialla maassamme surun, toivottomuuden ja katkeruuden tuntein vastaan. Helsingissä muotiliikkeiden ikkunoissa oli suruvaatteita, harsoja ja kankaita, kirjakauppojen ikkunoilla Suomen oikeuksia puolustavia teoksia. Erityistä huomiota herätti se, että melkein kaikki kaduilla kulkevat naiset olivat surupuvuissa. Ylioppilaiden käsissä oli suruharsot. Koko kaupunki oli hautajaistunnelmissa.

Kagaali oli ensimmäisellä sortokaudella (1899-1905) syntynyt suomalainen vastarintajärjestö. Se vastusti venäläistämistoimia ja niitä toteuttanutta valtakoneistoa, etenkin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia. Järjestön tärkein ase oli propaganda.

Sortovuodet eli sortokaudet olivat ajanjaksot 1899–1905 (ensimmäinen sortokausi) ja 1908–1917 (toinen sortokausi), jolloin Venäjän keisarikunta yritti venäläistää Suomea. Nimi "sortovuodet" on otettu käyttöön jälkeenpäin, ensimmäisestä sortokaudesta käytettiin nimeä routavuodet.

Hyökkäys on suomalaisen taidemaalarin Edvard Iston maalaus ja eräs tunnetuimmista suomalaisista maalauksista. Teoksessa kuvataan Venäjän kaksipäinen kotka ahdistamassa Suomi-neitoa.

Helmikuun manifesti nostatti Suomessa suuren kohun. Manifesti herätti sekä passiivista että aktiivista vastarintaa, joihin kuuluneet toimet Suuren adressin ohella tekivät ihmiset tietoisiksi perustuslaeista ja Suomen valtio-opista. Suomessa kieli ei voinut toimia kansakuntaa yhdistävänä tekijänä, mutta perustuslait saattoivat. Tämä kansallisuusaate ilmenee myös ajan taiteessa; kuten Edvard Iston tunnetussa maalauksessa Hyökkäys, jota painokuvan muodossa levitettiin ympäri Suomea.

Niin ja Finland, maailmalla sehän on:

Finland on Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitseva suomalaislähtöisten siirtolaisten perustama kylä. Kylä sijaitsee Laken piirikunnassa Minnesota State Highway 1:n varrella, noin kuuden kilometrin päässä Yläjärven rannalta. Kylä on perustettu vuonna 1895.

USS Finland (ID-4543), Yhdysvaltain laivaston alus.

Mount Finland on Etelämantereella, Kuningatar Maudin maalla sijaitseva ennen valloittamaton 2879 metriä korkea vuori. Suomalaiset Patrick "Pata" Degerman ja Pekka Holma valloittivat sen 19. marraskuuta 2006 kello 23.10.

Vuonna 2005 Norjan kuningatar Sonja avasi norjalaisen tutkimusaseman Troll. Myös Suomella ja Ruotsilla on omat tutkimusasemat Kuningatar Maudin maalla. Suomen aseman nimi on Aboa ja Ruotsin aseman Wasa. Ne muodostavat yhdessä Nordenskiöld Base Camp -tukikohdan.

Aboa on Suomen tutkimusasema Etelämantereella. Aboa rakennettiin vuonna 1988 Etelämantereelle Kuningatar Maudin maalle. Aboa sijaitsee noin 130 kilometrin päässä rannikolta Vestfjellan vuoristossa Basen-nimisellä nunatakilla eli jäätiköstä esiin työntyvällä vuorenhuipulla. Nimi Aboa on peräisin Turun latinankielisestä nimestä.

Aboilua
Turussa 4-8-2011
Simo Tuomola

pietar

2011-08-03T05:23:00.000-07:00

Leningrad - Neuvosto-Pietari

1966

Ohjelma (osa) 25.03.1966 | kesto: 13:56

Pietari Suuren jättihanke Pietari valmistui 1700-luvun alussa Nevajoen suulle. Vallankumouksen jälkeen nimi muuttui Leningradiksi.

Pietari oli perustajansa elinaikana vaatimaton kaupunki, mutta jo 1700-luvulla kaupunkiin alkoi nousta valtavia klassisia rakennuksia ja palatseja.

Kaupunki rakennettiin Venäjän ikkunaksi länteen ja sitä se on yhä 2000-luvullakin ainakin arkkitehtuuriltaan. Myös kaupungin hengessä on jotain länsimaista ainakin Moskovaan verrattuna.

Pietarin (vuosina 1924-1991 Leningradin) historiaan kuuluu paljon kauheuksia: suoalueen rakentamisessa kuoli ainakin kymmeniätuhansia ihmisiä, tsaarin aikaan mellakat kukistettiin verisesti, tsaarinvallan kukistaminen ja sosialismiin siirtyminen 1917 vallankumouksessa vaati suuren määrän uhreja ja toisen maailmansodan aikana natsi-Saksa piiritti ja tuhosi kaupunkia.

Vuonna 1966 valmistuneessa filmissä nähdään siloinen kuva Leningradista. Urheilulliset neuvostokansalaiset aloittavat aamuaan reippalla aamu-uinnilla, ja filmissä tapaamme myös työn sankarin ja hänen perheensä.

Ohjelmassa nähdään välähdyksiä kaupungin kuuluisista nähtävyyksistä, Talvipalatsista, Iisakin kirkosta sekä Pietari Paavalin linnoituksesta. Talvipalatsiin perustettu Eremitaasi oli Neuvostoliiton tärkein museo, ja sen kokoelma Rembrandteineen ja Da Vinceineen on yhä yksi maailman arvokkaimmista.

Teksti: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: Leningrad, Neuvostoliitto, Pietari

Anna palautetta sivun sisällöstä

Tietolaatikko

Venäjäksi Sankt-Peterburg, ruots. ja saks. Sankt Petersburg, 1914–24 Petrograd, 1924–91 Leningrad.
Kansanäänestyksellä otettiin 1991 vanha Pietari-nimi uudelleen käyttöön, mutta ympäröivän hallintoalueen nimi on edelleen Leningradin oblast.
Sijaitsee Suomenlahden perukassa Nevan suistossa ja sen 42 suistosaarella
Venäjän pääkaup. 1712–1918
4,1 milj. as. (2005).

Bwrh Abuwa

2011-08-01T07:25:00.000-07:00

Bwrh Abuwa

Olaus Magnus Gothusin kuolemasta tulee tänään 1-8 kuluneeksi tasavuosia:

1557 – Olaus Magnus, ruotsalainen historioitsija ja kartografi (Pohjoisten kansojen historia) (s. 1490).

Olaus Magnus Gothus (Magni, lat. suuri, lokakuu 1490 Itä-Götanmaa – 1. elokuuta 1557 Rooma) oli varhainen ruotsalainen historioitsija, kirjailija ja kartografi sekä Strängnäsin tuomiorovasti. Hänet tunnetaan parhaiten ensimmäisen Pohjoismaita kuvaavan kartan, Carta marinan, tekijänä ja Pohjoisten kansojen historian kirjoittajana.

Suomen kuvaus

Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita. Länsi-Suomessa on teksti: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum ("Finningia Muinainen Kuningaskunta"), joka saattaa viitata saagojen käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.

Bjarmia (< skand. Bjarmaland) eli Bjarmien maa on islantilaisissa saagoissa ja eräissä muissa skandinaaviseen traditioon pohjautuvissa keskiaikaisissa lähteissä esiintyvä alue, joka sijaitsi Jäämeren tai Vienanmeren rannoilla.

Olaus Magnus (1539) sijoitti Bjarmian Kuolaan, jonka hän kuvitteli kannakseksi Vienanmeren ja Jäämeren välille. Martti Haavio on arvellut kartan kotkan kuvaavan bjarmeille tärkeää myyttistä olentoa.

Lappiin yhdistettäviä alueiden nimityksiä on monta. Lappia-nimisiä paikkoja on merkitty kaksi, itäinen ja läntinen, ja lisäksi on "Finnmarchia" eli Finnmark ja "Scrithifinnia", joka on käännetty "hihnajalkaisten maaksi". "Hihnalappalaisten" kuningas (rex) on kuvattu soittamassa torvea hänen joukkojensa hyökätessä poroilla ratsastaen.

Lukuisat karttaan piirretyt kuvat kertovat paljon. Suomeen on kuvattu muun muassa käräjäkivet, jonkinlaisia paalujen rykelmiä (arveltu pyhiksi paikoiksi), suomalainen kuuluisa olutastia "kousa", veneenveistämöitä, eläimiä, metsästäjiä, sotajoukkoja, tykkejä ja taisteluita. Viipurin lähelle on kuvattu tulivuorta muistuttava Viipurin pamaus. Keskisessä Suomessa paimen iskee sauvallaan käärmeitä, jotka uhkaavat karjaa.

Kaskisten luokse on piirretty rannikolle tuli, ehkäpä kaski tai kaasa eli merkkituli.

Pohjois-Suomeen on kuvattu muun muassa poron vetämiä rekiä, jotka ylittävät jäätyneen Pohjanlahden.

Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin pamauksen tulivuoren kaltaiseksi.

Olaus Magnus kuvasi teoksessaan Pohjoisten kansojen historia siis myös Suomea. Se oli hänen mukaansa merkillinen maailman kolkka, jossa ihmiset kulkivat syvässä lumessa kaarelle taivutetuilla puulaudoilla. Olauksen esittämät tiedot Suomesta olivat etupäässä kuulopuheisiin perustuvia anekdootteja. Näin hän esimerkiksi kuvaa italialaisten matkakokemuksia: "Joskus Italiasta palaavat papit tuovat huvikseen mukanaan Pohjolaan kypressin juuresta tehtyjä levyjä, jotka muistuttavat värivivahteissaan riikinkukon pyrstöä ja niitä pidetään ihmeinä. Lasia ei käytetä lainkaan tai vain perin harvoin näiden kansojen pöydässä juopuneiden mellastuksen vuoksi."

Kääpiöt taistelevat kurkia vastaan

Metsästäjiä suksilla

Merikäärme

Olaus Magnus kuoli Roomassa 1. elokuuta 1557. Hän vietti elämänsä viimeiset vaiheet ruotsalaisen Pyhän Birgitan mukaan nimetyssä luostarissa. Olaus haudattiin Santa Maria dell'Anima-kirkkoon.

Bwrh Abuwa

Turku piirrettiin maailmankartalle vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi nimellä bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokivarsilinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211.

Al-Idrisi eli Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi (noin 1100–1166) (arab. ‏أبو عبد الله محمد الإدريسي‎) oli arabisyntyinen maantieteilijä joka asui Sisiliassa, kuningas Rogerin hovissa. Hän syntyi almoravidien valtakunnassa nykyisessa Espanjassa, ja kuoli ilmeisesti Sisiliassa. Al-Idrisi väitti olevansa profeetta Muhammadin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.

Al-Idrisiin maailmankartta vuodelta 1154, etelä yläosassa

Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan myös Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee muun muassa alueella sijaitsevia kaupunkeja. "Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa. Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla.

Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-luvukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.

Syy, miksi otin asian esille nyt on se, että vietämme tänään 26-10 Englannin kuninkaan Alfred Suuren kuolinpäivää vuodelta 899. Mies oli Wessexin kuningas, mitteli viikinkien kanssa ja nimesi itsenä Englannin kuninkaaksi, kun maasta alkoi muodostua valtio.

Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849?, Wantage – k. 26. lokakuuta 899?) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.

Hän myös aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua.

Abuwa
Turussa 1-8-2011
Simo Tuomola

Pyhimystiellä

2011-07-29T04:01:00.000-07:00

Oláfr hinn helgi

Tänään 29-7 vietämme Pyhän Olavin kuolinpäivää ja sen kunniaksi myös Olavin nimipäivää:

1030 – Olavi Haraldinpoika, pyhimykseksi julistettu Norjan kuningas (s. 995).

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 995–1030) oli Norjan kuningas 1015–1030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.

Olavia alettiin pian pitää pyhimyksenä, ja hänen haudastaan Trondheimin tuomiokirkossa tuli pohjoismaiden keskeisin pyhiinvaelluskohde.

Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä.

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Olavi on suomalainen muoto muinaisskandinaavisesta nimestä, joka on esiintynyt muodoissa Aleifr, Anleifr ja Olafr ja tarkoittaa esi-isien jälkeläistä, sukunsa vesaa.

Erityisen suosituksi nimen eri muodoissaan on varsinkin pohjoismaissa tehnyt Norjan ensimmäinen kristitty kuningas Olavi Pyhä (norj. Olav den hellige, alkujaan Oláfr hinn helgi), jonka kuolin- ja muistopäivä, Pyhän Olavin päivä, 29. heinäkuuta, on nykyisinkin Olavin nimipäivä. Hänen mukaansa on myös Olavinlinna saanut nimensä.

Kuparipiirros Olavinlinnasta 1700-luvun loppupuoliskolta. Pohjoisesta päin kuvatussa kuvassa on näkyvissä vielä kaikki linnan viisi tornia.

Meille Turkuun Pyhän Olavin kultti levisi 1000-luvun lopulla viikinkiretkien ja kaupankäynnin välityksellä ja vuonna 1249 perustettiin tänne Koroisten piispanlinnan suojiin Pyhän Olavin Dominikaaniluostari. Vuoden 1287 tienoilla jo alettiin suunnitella nykyisen Kaskenmäen kohdalle konventtia, kerjäläisjärjestön omia rakennuksia, jonne päästiin muuttamaan 1291.

Viime vuosisadan alkupuolella julkaistussa kirjassa julkaistu valokuva Turun dominikaanikonventin sinetistä. Sinettiä säilytetään Tukholmassa.

Konventti Lyypekinmäellä käsitti sisäpihan, 6-7 huoneiston asuinsiiven, hautausmaan ja köyhäinhoitolan. Konventissa työskenteli kymmenkunta mustakaapuista veljestä.

Dominikaanien vaikutuksesta kasvavaan Turkuun kertoo sekin, että 1330 dominikaanien liturgia määrättiin koko Suomen hiippakunnan liturgiaksi. Konventti oli voimissaan aina vuoteen 1537 saakka, jolloin se tuhoutui tulipalossa ja lopulta Kustaa Vaasa kuljetutti osan luostarin tiilistä 1543 Kastelholmaan.

Foto: Seilo Ristimäki

Dominikaanikonventin muistomerkki Turun Olavinpuistossa Kimmo Ojaniemen toteuttamana. Teos paljastettiin 7.10.2005.

Pyhimystiellä
Suomen Turussa 29-7-2011
Simo Tuomola

Siniristilippumme

2011-07-26T00:06:00.000-07:00

Siniristilippumme

Tällä päivämäärällä 26-7

1139 – Kreivi Alfonsosta tuli Portugalin ensimmäinen kuningas (Alfonso I). Hän julisti Portugalin itsenäiseksi Kastiliasta. Rooman valtakunnan provinssina Portugalin alue tunnettiin nimellä Lusitania.

Portugalin katsotaan perinteisesti syntyneen 24. kesäkuuta 1128, jolloin kreivi Henrikin poika Alfonso I eli Afonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi.

Ja kas kummaa, mikäs meitä yhdistääkään:

Afonso Henriquesin aikaisen Portugalin ensimmäinen lippu oli tällainen

Siniristi

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi 1918. Sitä ennen 5.1.1918 alkaen Suomen lippuna toimi Suomen senaatin punakeltainen lippu, jossa punaisella pohjalla komeilee leijona.

Vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun käytetty valtiolippu mainitaan Jääkärimarssissa: "Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa..."

Jo Krimin sodan aikana Suomen väliaikaisena kauppalippuna liehui siniristilippu, ns. Pyhän Yrjön lippu. Samoilla väreillä esiintyy sinisellä vinoristillä Pyhän Andreaan risti, josta Skotlannin lippuun on siirtynyt valkoinen Andreaan risti sinisellä kentällä, onhan vinolla ristillä kuollut marttyyri skottien suojeluspyhimys.

Kuriositeettina voidaan tässä yhteydessä muistaa myös Portugalin vanhinta lippua vuosilta 1095-1143. Maan perustajan Alfonso Henriquesin aikaan kunnioitettiin siniristilippua valkoisella pohjalla neliömuodossa.

Omassa blogiarkistossani asiaa tuumataan näin:

Sinivalkoista

Siinä se liehuu Eero Snellmanin ja Bruno Tuukkasen luomus aivan ikkunani edessä. Siniristilipun mallina toimi Pohjolan vanhin valtiolippu, Tanskan Dannebrog 1200-luvulta, valkoinen risti punaisella pohjalla. Venäjän laivasto käytti puolestaan sinistä vinoristiä valkoisella pohjalla.

Vanhin havainto varsinaisesta siniristilipusta on varmaan vuodelta 1128 kun Rooman provinssi Lusitania muuttui Portugaliksi. Maan ruhtinas Alfonso Henriques otti tuolloin tunnuksekseen neliönmuotoisen siniristilipun. Kun viikinkilaivat seilasivat tuolloin Välimerellä saakka ja käyttivät juuri neliöpurjeita, ei ole mahdoton ajatus, että sellainen olisi aikoinaan nähty myös Turun saaristossa.

Kansallistunnuksemme sinivalkoisia värejä kantavat myös Israelin, Kreikan, Hondurasin, Somalian ja Mikronesian valtiot. Noin niinkuin vinkkinä tietokilpailukysymykseksi.

Suomen Leijona

Kansalliseen identiteettiimme liittyvät Siniristilipun ohella oleellisesti mm. Suomen Leijona, Suomen Karhu ja Suomen Joutsen. Kaikki ovat myös 1500-luvulla Itämerta kyntäneitä sota-aluksia.

Amiraalilaiva Suomen Leijona kävi mm. noutamassa kuningas Sigismundin Turkuun vuonna 1593 ja Suomen Karhu eli Ursus Finlandicus toi jouluaattona 1562 Turun linnan suojiin Juhana-herttuan ja hänen puolisonsa Katariina Jagellonican hoviseurueineen. Tuliaisina Suomeen he toivat mm. haarukat uutuutena.

Suomen Leijona voi tuntua vähän oudolta maamme tunnuksena, mutta jo 1561 Juhana-herttua kaavaili Turun Ruissaloon eläintarhan perustamista ja Turun linnassakin tallusteli tuolloin jo mm. kameleita ja elättikarhuja, miksei myös leijonia. Tukholmassahan leijonahäkki viihdytti ja pelotti kansaa aikoinaan siinä Tre Kronor -linnakkeen portilla. Leijona oli myös Kustaa Vaasan vaakunaeläin 1500-luvulla.

Vaakuna Kustaa Vaasan haudalla.

Ja alunperin Folkunga-suvun tai oikeammin Bjälbo-suvun sukuvaakunasta se on Suomeen kotiutunut. He olivat Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitsijoita 1200- ja 1300-luvuilla. Tunnetuin varmaan Birger-jaarli, Tukholman perustaja 1252. Turku pisti vähän paremmaksi kun sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229.

Folkunga-suvun vaakuna.

Väreillen
Turussa 26-7-2011
Simo Tuomola

Syntikivi

2011-07-24T23:50:00.000-07:00

Syntikivi

Tänään 25-7 vietämme Jaakon nimipäivää ja
Suomalaisen perinteen mukaan 25. heinäkuuta ”Jaakko heittää kylmän kiven veteen” (Jaakon nimipäivä). Jaakon päivää on kutsuttu myös ukkosen päiväksi.

Ukkosen päivä on vanha nimitys suomalaisen kalenterin Jaakon päivälle eli 25. heinäkuuta. Ukkosen päivänä ei saanut metelöidä, jotta ukkonen ei suuttuisi ja pilaisi satoa. Ukkosen päivän aikoihin saatettiin aloittaa sadonkorjuu, mutta itse ukkosen päivänä ei saanut työskennellä.

Katolinen ja anglikaaninen kirkko: Jaakob vanhemman muistopäivä. Espanjassa pyhäpäivä, Santiago, Espanjan suojeluspyhimyksen päivä. Ennen vuotta 1774 Suomessakin pyhäpäivä.
Inkavaltio: Ilyap'an juhla (”ukkonen ja salama”, sään jumala).

Uskomus Jaakosta ja kylmästä kivestä on syntynyt juliaanisen kalenterin aikana, josta luovuttiin Ruotsissa ja Suomessa vuonna 1753. Luonnon kannalta nykyisessä kalenterissa Jaakonpäivää vastaa Salmenpäivä 5. elokuuta, ja juuri siihen aikaan järvivedet alkavat Suomen ympäristökeskuksen tilastojen mukaan keskimäärin kylmetä. Jaakonpäivästä alkaa vanhan käsityksen mukaan syyskesä.

Syntikivi

Tänään 25-7 Jaakko siis heittää nimipäivänsä kunniaksi sen kuuluisan kylmän kiven vesiä viilentämään. Vanhassa kalenterissa kivi heitettiin vasta 5. elokuuta. Päivä on myös Ukkosen päivä, jolloin ei saa liikoja metelöidä, jottei ukkonen satoa pilaisi. Jo Inkavaltion aikaan vietettiin tässä kohtaa Ilyap'n juhlaa ukkosen, salaman ja sään jumalan kunniaksi tai peloksi.

Vanha kalenteri vuosimallia 1900 kertoo myös näin: Jalot sulhot Jaakoppina, pääpukarit Pärttylinä, päiwänä Pärttylin perästä liikkuwat likaiset sulhot.

Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika, suomeksi usein Pyhä Jaakko, oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista. Apostolien tekojen mukaan Herodes Agrippa mestautti Jaakobin, joka täten ensimmäisenä apostoleista kärsi marttyyrikuoleman.

Katolisen kirkon piirissä vietetään tänään siis Espanjan suojeluspyhimyksen Jaakob Vanhemman muistopäivää. Jaakob Sebedeuksen poika eli Pyhä Jaakko oli yksi opetuslapsista ja apostoleista. Hän kuoli ensimmäisenä apostolimarttyyrinä Jerusalemissa vuonna 44 kuningas Herodes Agrippan mestauttamana.

Espanjaan Santiago de Compostellaan Pyhän Jaakobin hautapaikalle on vaellettu kaikkialta Euroopasta jo 800-luvulta lähtien ja se on edelleen yksi maailman suosituimmista pyhiinvaelluskohteista.

Itse asiassa juuri tähän pyhiinvaellukseen liittyy alunperin myös tuo kylmän kiven heittäminen. Kivi symboloi syntitaakkaa ja se heitetään pois synneistä vapautumisen merkiksi. Onnistuneen matkan jälkeen pyhiinvaeltajat kiinnittävät viittaansa simpukan, joka on säilynyt Pyhän Jaakobin tien kulkijan tunnuksena näihin päiviin saakka.

Rymättylän Pyhän Jaakobin harmaakivikirkkoa on rakennettu 1300- tai 1400- luvulla. 1490-luvulla rakentammista on jatkettu. Kalkkimaalauksia 1500-luvun alusta. Keskiaikaisia puuveistoksia kirkossa on kahdeksan kappaletta, mm. 1300-luvulta peräisin oleva Pyhä Jaakob.

Rymättylän kirkko on siis omistettu Pyhälle Jaakobille. Toinen Jaakobille omistettu keskiaikainen kirkko on Rengon kirkko.

Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika oli Jeesuksen opetuslapsi. Perimätiedon mukaan hän saarnasi evankeliumia Espanjassa asti. Kärsittyään marttyyrikuoleman jo vuonna 44 hänet haudattiin Espanjaan, Santiago de Compostellaan. Hänen haudastaan muodostui tärkeä pyhiinvaelluskohde, jollainen Santiago on tänäkin päivänä.

Suomessa tuon reitin yhtenä välietappina toimii Rymättylän kirkko, jonka nimikkopyhimys Pyhä Jaakko on. Kivikirkko on luultavammin rakennettu 1400-luvun lopulla ja sen yhdeksästä säilyneestä keskiaikaisesta puuveistoksesta kaksi esittää Pyhää Jaakobia. Katolisella keskiajalla siellä pidettiin Jaakon päivänä Jaakon messu.

Messuillaan
Turussa 25-7-2011
Simo Tuomola

uusi hollanti

2011-07-17T23:45:00.001-07:00

Suljettu sotilassaari avautui pietarilaisille

18.7.2011 5:30 | Kommentit

A A

Helsingin Sanomat

Sergey Grachev

Uuden Hollannin saari avautui yleisölle ensimmäistä kertaa 300 vuoteen

Yleisö pääsi lauantaina ensimmäistä kertaa 300 vuoteen Pietarin keskustassa sijaitsevalle Uuden Hollannin saarelle. Saari rakennettiin 1700-luvulla puuvarastoksi ja telakaksi, ja vuoteen 2004 saakka se oli suljettu sotilassaari.

Tulevaisuudessa se muuttaa ulkomuotoaan perusteellisesti, sillä miljardööri ja taidekeräilijä Roman Abramovitš aikoo sijoittaa saareen seitsemän vuoden aikana noin 300 miljoonaa euroa.

Alueelle etsitään kehityssuunnitelmaa arkkitehtuurikilpailulla, joka ratkeaa elokuussa.

Loppusuoralla on neljä arkkitehtitoimistoa, joista kärkikaksikoksi veikataan pietarilaista Studija 44:ä ja hollantilaista MVRDV-toimistoa.

Saarella on paljon punatiilirakennuksia, jotka ovat huonossa kunnossa.

"Vanhat rakennukset pitää entisöidä ulkopuolelta kokonaan ja sisätiloihin rakentaa teatterilavoja, elokuva- ja näyttelysaleja, nuorisotiloja ja lofteja", kaavailee arkkitehti Nikita Javein Studija44-toimistosta.

Lue aiheesta lisää maanantain Helsingin Sanomista.