Keisarijuhla

 

Tänään 29-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II syntymästä Moskovassa 1818. 

  Keisarijuhlaa vietettiin suureellisesti myös Turun tuomiokirkon edustalla Aleksanteri II:n syntymäpäivänä 29.4. 1894. Valokuvaaja Carl Johan Schoultz oli paikalla tallentamassa keisarin rintakuvan paljastusta kirkon portailla. Maisteri Lagus piti juhlakansalle juhlapuheen. Paikalla oli yleisöä peräti 14000 hengen verran. Kuva löytyy Åbo Akademin kokoelmista. Tosin itse juhlittava keisari oli kuollut jo vuonna 1881.

Aleksanteri II (29. huhtikuuta (J: 17. huhtikuuta) 1818 Moskova – 13. maaliskuuta (J: 1. maaliskuuta) 1881 Pietari) oli Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1855–1881. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija.

Suomen suuriruhtinas on arvonimi, joka kuului Ruotsin kuninkaan titteleihin vuodesta 1581 alkaen, ja jota käytettiin Suomen suuriruhtinaskunnan valtionpäämiehestä 1809–1917.

 Juhana III eli Juhana-herttua otti itselleen 1581 arvonimen 'Suomen suuriruhtinas'. Käytännössä Suomen suuriruhtinaskunnan suuriruhtinas oli aina Venäjän keisari.



 

1881 – Venäjän tsaari Aleksanteri II sai surmansa palatsinsa lähellä pommiattentaatissa (gregoriaanisen kalenterin mukaan, Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan oli 1. maaliskuuta).

Hänen aikanaan toteutettiin Venäjällä maaorjien vapauttaminen 19. helmikuuta 1861 (vanhaa lukua, uutta lukua 3. maaliskuuta), minkä vuoksi häntä Venäjällä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi. Balkanilla slaavit ja ortodoksiset kansat kutsuvat häntä vapauttajatsaariksi, koska hän vapautti heidät sodassa turkkilaisten vallasta.

Aleksanteri II seurasi isäänsä helmikuussa 1855, kesken käynnissä olleen Krimin sodan. Nikolai I:n kaudella alkanut Krimin sota Ottomaanien valtakuntaa eli Turkkia vastaan laajeni suursodaksi Ranskan ja Britannian liityttyä Turkin avuksi Venäjän saavutettua merkittäviä voittoja sitä vastaan.

 
Suomessa Krimin sotaa kutsuttiin itämaiseksi sodaksi tai Oolannin sodaksi siksi, että ranskalais-englantilainen laivasto-osasto hyökkäsi Ahvenanmaalle, tuhosi Bomarsundin linnoituksen ja teki tuhojaan myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolla Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Rauhan tuloksena alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi. Tappiot sodassa johtivat uudistusvaatimuksiin Venäjän tuomiseksi länsivaltojen tasolle.



 Aleksanteri II:n patsas Helsingin Senaatintorilla.

Aleksanteri II:n patsas on Venäjän tsaarille ja Suomen suuriruhtinaalle Aleksanteri II:lle omistettu muistopatsas Helsingin Senaatintorilla. Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema muistomerkki paljastettiin vuonna 1894, ja se on yksi Helsingin vanhimpia ja huomattavimpia julkisia muistomerkkejä.

Keisarinna Maria kuoli 1880, jolloin Aleksanteri nai salaisesti rakastajattarensa ruhtinatar Jekaterina Dolgorukajan. Aleksanteri aikoi julistaa Jekaterinan virallisesti keisarinnaksi ja kansaa lepytelläkseen hän valmisteli perustuslakiluonnosta.

Samana päivänä kun Aleksanteri II allekirjoitti ilmoituksen aikeistaan, Vera Fignerin johtamaan Narodnaja voljaan kuuluva puolalainen aktivisti heitti pommin Katariinankanavan sillalla Aleksanteri II:n vaunuja kohti. Tästä ei keisarille vielä käynyt mitään, mutta hän meni ulos vaunuista ja toinen terroristi heitti pomminsa hänen lähelleen.

Keisari kuoli saamiinsa vammoihin Talvipalatsissa. Narodnaja voljan terroristit olivat tehneet tätä ennen jo seitsemän epäonnistunutta murhayritystä keisaria vastaan.

Aleksanteri II:n muistoksi attentaattipaikalle pystytettiin myöhemmin Verikirkkona tunnettu Kristuksen ylösnousemisen katedraali.

 
 Verikirkko. Kirkko toimii nykyään museona.

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali (ven. Собор Воскресения Христова, Sobor Voskresenija Hristova) eli Verikirkko (ven. Храм Спаса на Крови, Hram Spasa na Krovi, "Kirkko veren päällä") on Pietarissa sijaitseva ortodoksinen kirkkorakennus. Kirkko rakennettiin Aleksanteri III:n käskystä vuosina 1883–1907 Gribojedovin kanavan varrelle paikalle, jolla hänen isänsä ja edeltäjänsä Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881.

Keisari Aleksanteri II oli todella suosittu hahmo Suomessa. Etenkin tietenkin Helsingissä. Turussa vieläkin katseltiin mieluummin Tukholman suuntaan. Hän vieraili maassa useinkin - ensimmäisen kerran vasta valtaistuimelle noustuaan vuonna 1856. 

Venäjän keisareiden vierailut ”autonomisella kokeilualueella”, Suomessa, eivät olleet harvinaisuus: jo Aleksanteri I oli vieraillut täällä useaan otteeseen. Vierailujen tavoitteena oli vahvistaa suhteita suomalaisiin ja erityisesti Suomen eliittiin.

Aleksanteri II:n suosiota kuvaa hyvin se tapa, jolla hänen vierailunsa Suomessa etenivät. Keisarin saapuessa ensimmäisellä Suomen matkallaan Helsinkiin, otettiin hänet vastaan soihduin, palavin tervatynnyrein ja hurraahuudoin.

Ylioppilaiden lähetystö tervehti Aleksanteria isänmaallisella laululla keisarillisen palatsin, nykyisen presidentin linnan, luona. Helsingissä keisari esitteli säädyille uudistussuunnitelmiaan ja jatkoi matkaansa Turkuun, Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Haminaan. Joka kaupungissa hänet vastaanotettiin samalla juhlallisuudella ja ilolla kuin Helsingissäkin.


Turussa keisaria varten oli jopa pystytetty kunniaportti, joka oli varustettu latinankielisellä tekstillä, joka suomennettuna tarkoitti: ”Ja hän karkottaa taivaalle kertyneet pilvet ja tuo auringon takaisin”. 

Eipä siis ihme, että Pietariin palattuaan keisari toimitti Helsingfors Tidningar –sanomalehden välityksellä seuraavanlaisen tervehdyksen suomalaisille:

”Annan tehtäväksenne puolestamme tulkita rakkaille ja uskollisille suomalaisilleni kiitollisuuteni niistä Minulle niin kallisarvoisista tunteista, joita heillä on Minua kohtaan, ja samalla ilmaisemaan heille muuttumattoman suosiollisuuteni.”  
 

Keisari vieraili uskollisten alamaistensa keskuudessa vielä kahteen otteeseen ja sai molemmilla kerroilla nauttia vastaavanlaisesta vieraanvaraisuudesta uudestaan.

Aleksanteri II kutsui koolle myös Suomen valtiopäivät, joita ei oltu pidetty "valtiollisen 
yön" aikana lähes 50 vuoteen. Suomi teollistui ja vaurastui. Ensimmäinen suuri teollisuusnäyttely pidettiin Kaivopuistossa 1876. Myös keisari vieraili näyttelyssä.

 ''Hän oli vanhentunut. Mutta hänen kasvonsa valkenivat, kun hän näki sen teknillisen taidon, jonka hän Suomessa oli pannut alkuun'', Topelius kirjoittaa.


Kunniaportilla
Turussa 29-4 2017
Simo Tuomola

Tukholmaa valtaamassa

 

Tänään 27-4 juhlistamme Carl Johan Adlercreutzin syntymäpäivää vuonna 1757.

 
Carl Johan Adlercreutz (suomeksi joskus Kaarle Juhana) (27. huhtikuuta 1757 Pernaja – 21. elokuuta 1815 Tukholma) oli Suomessa syntynyt Ruotsin armeijan kenraali, joka muistetaan parhaiten Suomen sodassa voittamistaan taisteluista. Hän kuului Adlercreutzin aatelissukuun ja kasvoi Porvoossa.

Sodan aikana Adlercreutz osallistui henkilökohtaisesti vallankaappaukseen, jossa hän vangitsi kuningas Kustaa IV Aadolfin Tukholmassa 13. maaliskuuta 1809. Palkkioksi hän sai kenraaliadjutantin arvon ja käytännössä koko armeijan johdon. Adlercreutz toimi Ruotsin armeijan esikuntapäällikkönä taisteluissa Napoleonia vastaan vuosina 1813–1814.

 

19-11 tuli kuluneeksi tasavuosia Olkijoen aseleposopimuksesta, joka päätti Suomen sodan sotatoimet Suomen alueella vuonna 1808. Sota siirtyi aselevon jälkeen Ruotsin puolelle ja päättyi lopulta Haminan rauhaan seuraavan vuoden syksyllä.
Samalla oltiin matkalla valtaamaan Tukholmaa ja tekemään Suur-Suomea länteen päin.

Olkijoen aseleposopimus päätti Suomen sodan sotatoimet Suomen alueella. Sopimus allekirjoitettiin Olkijoen kylässä, nykyisen Raahen kaupungin alueella, 19. marraskuuta 1808.

Sopimuksen allekirjoittivat Ruotsin armeijan puolesta yliadjutantti Carl Johan Adlercreutz ja Venäjän armeijan puolesta kenraaliluutnantti Nikolai Mihailovitš Kamenski.

 
Carl Johan Adlercreutz (suomeksi joskus Kaarle Juhana) (27. huhtikuuta 1757 Pernaja – 21. elokuuta 1815 Tukholma) oli Suomessa syntynyt Ruotsin armeijan kenraali, joka muistetaan parhaiten Suomen sodassa voittamistaan taisteluista. Hän kuului Adlercreutzin aatelissukuun.

 
 Kreivi Nikolai Mihailovitš Kamenski (ven. Николай Михайлович Каменский, 27. joulukuuta 1776 – 4. toukokuuta 1811 Odessa) oli venäläinen kenraali Suomen sodassa.

Aseleposopimuksessa sovittiin, että Ruotsin armeija vetäytyy Kemijoen taakse niin, että Kemijoen molemmat rannat annettiin venäläisten haltuun. Oulun kaupungista ruotsalaisten joukkojen oli poistuttava 29. marraskuuta.

Käytännössä Ruotsin armeijan Suomessa olleet joukot, noin 15 000 sotilasta, asettuivat talveksi Tornio–Haaparanta alueelle. Sotilaista lähes puolet oli sairaita ja talven kuluessa kuoli noin 2000 sotilasta.

Kaikki kävi kätevästi ranskan kielellä, kun sitä käytettiin sekä Venäjän että Ruotsin hoveissa:

Convention

entre l'armée roijalle suedoise du nord de la Finlande, et l'armée imperialle russe.

D'après les pleins pouvoirs qui nous ont ete confiés, nous sous signés avons arèté les articles suivans.

1:mo    L'armée suedoise d'abord aprés la ratification de la presente, prend sa position sur les limites du gouvernement d'Uleåborg, occupant la ligne qui commence derrière le Kemi et passe par Paisavara Mustisaara, et Pockavara, les deux bord de la riviere de Kemi Elf restent entre les mains de l'armée russe.

2:do    L'armée suedoise quitte Uleåborg dans l'espace de dix jours, en comptant de la signature de la presente convention, c'est a dire pas plus tard que le vingt neuf de ce mois, et les trouppes russes y entrent le trente, le reste du terrain qu'elle cède à l'armée russe sera evacue d'apres la marcheroute dont nous sommes convenues, mais en cas qu'il arive quelque accident imprevu comme un dégât, on aura égard, a ce contre temps, et on donnera tout le temps necessaire à l'armée suedoise pour y obrier.

3:io    L'arière garde suedoise retirera d'après la marche route convenue et tout ce que l'avant garde russe trouvera d'abandonnée par l'armée suedoise, faute de chevaux ou par autre cause tel que malades, magazins &. &. sera regardé comme de bonne prise.

4:o    L'armée suedoise s'engage à ne pas detruire ni distribuer aux habitans, ni vendre les magazins q'elle sera dans le cas d'abandonner.

5:to    L'armée suedoise n'enlevera ni d'Uleåborg ni d'aucun autre endroit qu'elle quittera pas un des employés civils, ni les archives, ni rien de ce qui apartient aux affairs de la province.

6:to    L'armée suedoise renverra tous les ländsmän, pasteurs, et autres preposés et habitans qui ont été pris par elle des endroits qu'elle a deja quitté, en leur restituant leurs chevaux et tout ce qui leur apartient; bien entendu, que se soit de leur bon gré.

7:mo    La presente convention sera ratifié par les generaux en chef des deux armées respectives, et ne sera pas echangée plus tard que demain au soir.

Olkioki ce 7/19 novembre 1808.

Le baron d'Adlercreutz. General major.

Le comte Kamensky. Lieutenant general.

Approuvée   Le Comte de Bouxhoevden, General en chef commendent d'armée de Sa Majesté Imperiale le 8/20 novembre 1808.
Additions a la convention conclue le 19/7 novembre, entre l'armée du Nord roijale suedoise & l'armée Imperiale russe, par m:r le baron d'Adlercreutz general major & m:r le comte de Kamenskij lieutenant general.
Article 1:re L'armistice conclue entre les deux armées, doit durer un mois apres que l'armée suedoise à passée les frontieres du gouvernement d'Uleåborg ou jusq'au 12/1 janvier 1809 & doit en tout cas, l'armistice etre denoncée quince jours avant que les hostilitées peuvent recommencer.
Article 2:de Durant l'armistice les trouppes imperiales russes ne passeront pas la riviere de Kemi.
    Le qvartier general à Limingo le 20 novembre 1808.
C:N: af Klercker
General d'infanterie, general en chef de l'armée suedoise en Finland. 

 

 
 
 Olkijoen Rauhanpirtti.

Turku oli sen sijaan  jo pitkään ollut venäläisten valtaama rauhan kaupunki Typky, joskin aseleposopimuksen myötä täällä jälleen sotilaskaupungin asema korostui, kun miehittäjä oli nyt suuntaamassa hyökkäyksensä kärjen suoraan entisen emämaa Ruotsin alueelle myös Turun kautta. Entisestä emämaasta oli tulossa Suomen aluetta.

Maaliskuussa 1809 kolme vahvaa venäläistä joukko-osastoa hyökkäsi lopulta Suomen puolelta Ruotsiin. Kenraali Pjotr Bagration hyökkäsi Turusta Ahvenanmaalle, Barclay de Tolly joukkoineen Vaasasta jään yli Uumajaan ja kenraalimajuri Ivan Suvalov Pohjanlahden ympäri Kalixiin.

Ruotsalaiset joukot joutuivat vetäytymään Ahvenanmaalta ja venäläiset jatkoivat etenemistään kohden Tukholmaa jään yli Grisslehamniin. Hätääntyneet puolustajat saivat eversti Lagerbringin ja von Döbelnin taidoin neuvottelemalla venäläiset kuitenkin kääntymään takaisin, luvaten etteivät ruotsalaiset miehittäisi enää Ahvenanmaata uudelleen.

Näin Tukholma välttyi välittömältä miehitysuhalta.

 
 Pjotr Ivanovitš Bagration (ven. Пётр Иванович Багратион, georg. პეტრე ბაგრატიონი, Petre Bagrationi; 1765–1812) oli alkuaan georgialaissyntyinen venäläinen ruhtinas ja jalkaväenkenraali. Hän otti osaa Venäjän sotiin Napoleonia vastaan, oli Suomen sodassa vuonna 1808 Ruotsin Suomeen hyökänneen venäläisen 21:nnen divisioonan komentaja ja seurasi Klingsporia Poriin. Hän vartioi sitten lounaisrannikkoa ja johti vuonna 1809 Ahvenanmaalle tehtyä hyökkäystä.

 


Georg Carl von Döbeln (29. huhtikuuta 1758 Segerstad, Ruotsi – 16. helmikuuta 1820 Tukholma) oli ruotsalainen kenraali, joka taisteli muun muassa Suomen sodassa.

 
Döbelnin asema yhtenä Suomen sotaan osallistuneista harvoista taitavista sotapäälliköistä on tunnustettu Suomessa. 1850-luvulla hänen haudalleen Tukholman Pyhän Johanneksen hautausmaalle pystytettiin marmoripatsas osin Suomesta kerätyillä varoilla.

Döbeln palveli 1780-luvulla Ranskan armeijassa ja osallistui sotaan esimerkiksi Itä-Intiassa. Vuosina 1788–1790 käydyssä Kustaa III:n sodassa kotimaahansa palannut Döbeln haavoittui päähän ja joutui käyttämään loppuelämänsä mustaa sidettä otsallaan. Suomeen hän muutti vuonna 1807, kun hänet oli nimitetty Uudenmaan rykmentin varakomentajaksi.

Kenraalimajuri Hans Henrik Gripenberg ja kolme suomalaista prikaatia antautuivat Kalixissa 25-3 1809. Ruotsin armeija yritti vielä tehdä vastarintaa Länsipohjassa ja kesän aikana taisteltiin Hörneforsissa 5-7, Sävarissa 19-8 ja Ratanissa 20-8. Froskågenin aselepo 2-9 merkitsi lopulta taistelujen päättymistä.


 
Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen. Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Niinpäs.

 
 Curt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk (vuoteen 1800 Steding; 26. lokakuuta 1746 Lentschow, Pommeri – 7. tammikuuta 1837 Tukholma) oli ruotsalainen sotilas ja valtiomies. Hänestä tuli 1811 sotamarsalkka ja hän oli Ruotsin viimeinen elossa ollut sotamarsalkka.Hänen veljensä oli Ruotsin saaristolaivaston komentajana Turussa toiminut Victor von Stedingk, sittemmin kenraaliamiraali.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Ilman von Stedingkin neuvottelutaitoja Suomen länsiraja kulkisi kuitenkin nykyisin Kalix-joen kohdalla, joten jotain se Curt kuitenkin aikaan sai, meidän tappioksemme.

Valloitusretkellä mukana
Turussa 27-4 2021
Simo Tuomola

Ordinarius Follingius

Tänään avaamme Turun piispojen kirjan sattumanvaraisesti - kas tuosta - olemme vuodessa 1550. Ja juuri 25-4 1550 tuleva Turun hiippakunnan piispa ja ordinarius Petrus Nicolai Follingius (k 1565) nimitetään Linköpingin lähellä sijaitsevan Kärnan seurakunnan kirkkoherraksi.

Turussa on 2500 asukasta, Helsinki perustetaan, vuoden lopulla piispa Martti Skytte kuolee ja haudataan Turun tuomiokirkon Pyhän Ruumiin kuoriin. Mikael Olavinpoika Agricola toimii hänen jälkeensä piispansijaisena.

Martti Skytte (n. 1480– 30. joulukuuta 1550) toimi Turun piispana vuosina 1528–50. Hänet lasketaan Suomen keskiajan viimeiseksi katoliseksi piispaksi. Hän kuitenkin edisti uskonpuhdistusta maltillisesti muun muassa kustantamalla suomalaisten nuorten opiskeluja Saksassa.

Tänään 25-4 1550 siis tuleva Turun hiippakunnan piispa ja ordinarius Petrus Nicolai Follingius (k 1565) nimitetään Kärnan seurakunnan kirkkoherraksi.

 
Pietari Follingius (Petrus Nicolai Follingius, k. 1565) toimi Turun piispana Mikael Agricolan jälkeen vuosina 1558–1563 ja tämän jälkeen Tallinnan piispana vuonna 1565.

Follingius oli kotoisin Itä-Götanmaalta. Hän oli toiminut ennen Turkuun tuloaan Linköpingin koulun rehtorina vuodesta 1545. Follingius oli ensimmäinen ruotsalainen Turun piispa pitkään aikaan. Hän ei saavuttanut ilmeisesti papiston luottamusta, koska oli ummikko.

Ruotsin kuningas Eerik XIV erotti Follingiuksen vuonna 1563 Juhana-herttuan kukistumisen jälkeen, koska hän epäili Follingiuksen kannattavan Juhanaa. Tästä huolimatta Eerik nimitti Follingiuksen Tallinnan piispaksi vuonna 1565. Follingius kuoli ennen kuin matkusti Tallinnaan.

Petrus Follingius Suecus kävi Linköpingin katedraalikoulua. Ylioppilas Kööpenhaminassa noin 1545; promovoitiin maisteriksi (Petrus Follingius Suecus) 8.4.1546; toimi maisterina yliopiston depositiomenojen ohjaajana (depositor beanorum).

Linköpingin katedraalikoulun rehtori 1547–1550; tuomiokapitulin jäsen 1549; läheisen seurakunnan Kärnän kirkkoherra 25.4.1550 ja samalla katedraalikoulun teologian lehtori; rehtori uudelleen 12.10.1555.

 (Erään tiedon mukaan kuitenkin Linköpingin hiippakunnan Skedan kirkkoherra – anneksina opintoja varten? – jo 1545; toisten tietojen mukaan tuli Linköpingiin Vadstenasta 1547.); Turun hiippakunnan piispa (ordinarius) 1558–1563; Tukholman linnansaarnaaja 1564; Tallinnan piispa 1565.

Paulus Juustenin mukaan Kuningas Kustaa Vaasa nimitti Turussa vaikuttaneiden ”suomen kieltä vihaavien” neuvonantajiensa neuvoja noudattaen Michael Agricolan työn jatkajaksi Petrus Follingiuksen helmikuussa 1558. Follingiuksella ei tiedetä ennestään olleen minkäänlaisia yhteyksiä Suomeen, eikä hän liioin ollut tuolloin Turussa vaikuttaneen Suomen herttuan Juhanan piispaehdokas.

Paulus Petri (Paavali) Juusten (ruots. Paul (Påvel) Pedersson Juusten; n. 1516 Viipurin pitäjän Juustila – 22. elokuuta 1575 Turku) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde.

Paavali Juusten nimitettiin Mikael Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtoriksi vuonna 1548. Hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuosina 1553 ja 1554. Vuonna 1554 hänet nimitettiin Viipurin piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi.


 


Follingius, joka näyttää käyttäneen maallisen esivallan kanssa asioidessaan ordinarius-titteliä (näin muun muassa palkkakuiteissaan 20.12.1558 ja 20.6.1660 ”iag petrus follingius ordinarius tiill Åbo”), mutta muun muassa statuuteissaan papistolle 1559 virkanimeä Turun piispa (”Petrus Follingius Svecus Episcopus Aboensis”), saapui Turkuun uutta virkaansa hoitamaan toukokuussa 1558

Kun Turun taivaalla nähtiin sitten elokuussa 1558 suuri pyrstötähti, pidettiin sitä suurena taivaallisena ennusmerkkinä vähän samaan tapaan kuin vuoden 1680 suurta komeettaa. Silloinhan kappalainen Andreas Hasselqvist julisti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille; "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta".
 

1600-luvulla joulukuun puolivälissä 1680 pyrstötähti jälleen pelotteli kaupunkilaisia. Mm. Turun tuomiokirkon kappalainen Andreas Hasselqvist piti näkemänsä pyrstötähden innoittamana tulikivenkatkuisen saarnan. 

 
Turun Akatemian kuvainkaivertaja Daniel Medelplan tallensi näyn puupiirrokseensa.



Follingius hoiti virkatehtäviään ahkerasti. Hän teki laajoja tarkastusmatkoja, järjesti pappeinkokouksia ja julkaisi kirkkohallinnollisia statuutteja. Follingiuksen perusteellista oppineisuutta ja musiikillisia ansioita arvostettiin yleisesti, mutta näiden myönteisten ominaisuuksien vastapainona olivat kielteiset luonteenpiirteet.

Niistä tarkastusmatkoilla ja muussakin toiminnassa esiintulleet liiallinen mahtipontisuus ja vallanhalu herättivät tyytymättömyyttä paitsi hiippakkunnan papistossa myös kuninkaassa, joka jo parin vuoden kuluttua kirjeessään Turun linnanpäällikölle moitti Follingiusta.

Kuningas käski linnanpäällikön ”pitää häntä silmällä, ettei tämä asettaisi piispanhattuaan liian korkealle, jotta se ei putoaisi hänen päästään ennen kuin hän aavistaakaan”. Follingiuksen seuraaja Turun piispana Paulus Juusten luonnehtii piispainkronikassaan – ehkei kovin objektiivisena asiantuntijana – edeltäjäänsä muun muassa ahneeksi, viekkaaksi ja kavalaluonteiseksi.

Petrus Follingius osallistui useiden muiden Suomen pappien kanssa vuoden 1560 valtiopäiville, ja seuraavana vuonna hän edusti hiippakuntaansa kuningas Eerik XIV:n kruunajaisissa. Uusi kuningas erotti Follingiuksen sitten ordinariuksen virasta toukokuussa 1563.

Erottamisen syynä olivat paitsi papiston tyytymättömyys ja runsaat valitukset myös Juustenin piispainkronikan mukaan ”kuningas Eerikin hänestä saamat epäilykset”, tai siis kuninkaan ja hänen Juhana-veljensä välisen kiistan kärjistämässä tilanteessa hiippakunnan johdon syyksi laskettu Suomen papiston myötämielisyys herttuaa kohtaan.

Kovin raskauttavina kuningas ei kuitenkaan näytä pitäneen Follingiukseen kohdistuneita ”epäilyksiä”, sillä hän nimitti tämän jo seuraavana vuonna linnansaarnaajaksi Tukholmaan ja 1565 Tallinnan piispaksi.

Petrus Follingius kuoli Turussa vähän epäselvissä oloissa 1565 ollessaan Viroon muuttoa varten hakemassa tavaroitaan Suomesta.

Ordinariuksena
Turussa 25-4 2017
Simo Tuomola

Häväistyskirje

 

Tänään 6-4 selailemme Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjoja vuodelta 1644. Oikeuteen oli valitettu 6-4 porvari Simon Blomin (syntynyt Turussa 1581)  ja hänen vuokralaisensa Erik Wijnbladin laatimaksi väitetystä häväistyskirjoituksesta, jota oli levitetty kaupungissa.

 
 Simon Blom anoi raadilta toistuvasti, että se edistäisi hänen asiaansa. Raati kuitenkin katsoi, että hän valitti asioista jatkuvasti aiheetta ja työllisti siten turhaan jo valmiiksi kiireistä raatia. Turun kaupunginarkisto, raastuvanoikeuden pöytäkirja BIa 8, 1636, päiväämätön liite. Kuva: Veli Pekka Toropainen.

Kirjelmässä monia kaupungin kunniallisia asukkaita verrattiin ominaisuuksiltaan hevoseen. Todistaja Adam Speleman vielä täsmensi, että kirje viittasi lukkarinkartanon hevoseen. Kirje oli takavarikoitu ylioppilas Jonas Ericin luota.

Auskultantti ilmoitti häväistyskirjeen alkuperäiseksi sepittäjäksi Simon Blomin, jota 20-5 turhaan odoteltiin kuultavaksi oikeuden eteen. Mies oli matkannut maaseudulle, josta hänet  määrättiin haettavaksi takaisin kaupunkiin.

Valtaporvari Simon Blom tunnettiin Turussa melkoisena suunsoittajana. Hänen häväistyskirjoituksensa eli pasqilinsa olivat niin tavallisia, että hänen sanottiin antaneen kaikille turkulaisille pilkkanimen.

Viimein 3-6 saapui hän oikeuden eteen ja sanoi, ettei koskaan pääsisi taivaan valtakuntaan Jumalan kasvojen eteen tai perisi ikuista elämää, mikäli hän olisi kirjeen kirjoittaja tai edes neuvonut jotakuta sen kirjoittamisessa. Oikeus kuitenkin totesi saman tien, että hän oli syyllinen, koska ei ollut voinut vannoa asiassa valaa.
 
 Simonin armahti lopulta kuningatar Kristiina.

Koska hän oli oikeuden mukaan aiemminkin syyllistynyt samanlaiseen käyttäytymiseen, määrättiin hänet ruoskittavaksi kaakinpuussa ja ja karkotettavaksi kaupungista.

Vihdoin 1-12 1647 julkistettiin asiassa kuningatar Kristiinan armollinen kirje, jossa Simon Blom armahdettiin, edellyttäen ettei Simon syyllistyisi uusiin häväistyskirjoituksiin ja pahojen puheiden levittämiseen. 

Mikään turha mies Simon Blom Turussa ollut, vaan kuului aktiivisina porvarisvuosinaan Turun rikkaimpiin kauppiaisiin.

Oikeuden kirjoihin hän ilmestyi toukokuussa 1630, jolloin Blom vaati maaherran tuella selvitystä appensa, porvari Påval Ketaran perinnöstä. Kiistelty talo sijaitsi sillan pielessä nykyisen Vähätorin alla ja siihen kuului tallipiha ja kivinen katuaitta. Sen arvo oli suvun kesken 1100 ja vieraalle myytynä 2200 kuparitaalaria.
 
 
 Vanhin Turusta säilynyt karttapiirros on maanmittari Olof Gangiuksen käsialaa vuodelta 1634.

Talo sijaitsi Hauenkuonossa keskeisellä paikalla Aninkaisten korttelissa lähellä siltaa ja Ketaran toinen eli köyhien tontti sijaitsi Luostarinkorttelin Katinhännässä joen eteläpuolella jokirannassa nykyisen Kaskenmäen kohdalla. Arvotontteja molemmat, sopi niistä kinastella.

 
 1500-luvun loppupuolella Turusta ja Viipurista lähti maailmalle jo tuhansia tervatynnyreitä. Tervasta tuli tärkeä vientitavara vuosisadoiksi.

Simon Blom vannoin porvarinvalansa Turussa 10-11 1634 vasta vakavan huomautuksen jälkeen, hänen toimittua kauppiaana jo vuodesta 1624 lähtien. Blomin rettelijöitsijän ura alkoi kesäkuussa 1625, jolloin hän syytti pormestari Plagmania siitä, että tämä olisi antanut laivata ruista Turusta tervatynnyreissä.

Blom itsekin oli tervakauppias, kun hänelle oli vuonna 1625 myönnetty passit ulkomaankauppaa varten yhdessä Wellam Bruunin kanssa. 27. kesäkuuta kauppalaivaan lastattiin 75 lästiä tervaa ja 30. heinäkuuta tuontipuolella viiniä, suolaa, verkaa ja pitsejä. Kauppalästi (kommersläst tai handelsläst) oli Ruotsissa 1 134 kannua (kanna) eli 2 970 litraa.

 

Pormestari kutsui Blomia kelmiksi ja varkaaksi, kunnes hän todistaisi väitteensä. Blom sanoi pormestaria vihamiehekseen ja vainoojakseen. Toukokuussa 1631 hän suututti porvarit Robert Ranckenin ja Kristoffer Kordesin syyttämällä heitä Tukholmassa oravannahkojen salakuljetuksesta.

Näin Blom onnistui muutamassa vuodessa suututtamaan suurimman osan kaupungin vaikutusvaltaisimmista porvareista, mutta kaupankäynti kuitenkin jatkui vahvana. Vuoden 1624 porvariluettelon kärjessä Aninkaistenkorttelissa komeili pormestari Erik Andersson, Blomin maksaessa kontribuutioveroa 12 taalaria, sijoittuen sillä listalla neljänneksi ja kuuluneen yhdeksän kaupungissa eniten veroja maksaneen porvarin joukkoon.

Vuonna 1634 Blomin kahnaukset kaupungin muiden porvarien kanssa kävivät yhä vakavimmiksi, kun Blom syyllistyi raadin haukkumiseen. Pormestari Johan Knutssonia hän kutsui rakkariksi, vetelehtijäksi ja paikan panijaksi. Käskynhaltija Henrik Oloffson sai kunnian olla irvipää ja pölkky.

Pormestari Henrik Schefferistä Blom kirjoitti lopulta häväistyskirjeen, jonka hän myönsi oikeudessa omaksi käsialakseen. Vuonna 1640 hän kirjoitti raadille kirjeen ilmoittaen irtisanovansa porvarinoikeutensa, jolloin raati ilmoitti Turun kaupungilla hyvinkin olevan varaa luopua hänen kaltaisestaan miehestä.
 
 

Vuonna 1656 kaupunki tarvitsee kuitenkin vielä kerran Simon Blomin palveluksia, kun kaupungissa riehuu 13-5 paha tulipalo, tuhoten paitsi kirkon tornin, myös 450 taloa 15 tunnissa kirkon ympäristössä. Palo saa alkunsa porvari Henrikki Paturin talosta Koulukadulta tuomiokirkon takaa. Mm. Brinkkalan talo palaa perustuksiaan myöten. Paturi tuomitaan kuolemaan.

Brinkkalan talon tuhoutumisen takia kaupunki vuokraa uudeksi pakkahuoneeksi Simon Blomin talon Tiirikkalankadulta 30 hopeataalarin vuosivuokralla.

Rettelöiden 

Turussa 6-4 2018 

 Simo Tuomola

 

Muinais-Turku

 Tänään 19-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Ugolino di Contin noususta paaviksi 1227 arvonimellä Gregorius IX.

Gregorius IX (syntymänimeltään Ugolino di Conti, n. 1145–1241) oli paavina 19. maaliskuuta 1227 – 22. elokuuta 1241.

Hän seurasi tarkkaan edeltäjänsä Honorius IIIn ja enonsa Innocentius III:n luomaa perinnettä paavin ylivallan pönkittämisessä. Hän muistutti enoansa myös siinä, että molemmilla oli lainopillinen koulutus ja diplomaattista kokemusta.

Gregorius kävi edeltäjänsä tavoin Fredrik II:n kimppuun, julisti tämän harhaoppiseksi ja oli lähellä sodanjulistusta, kun paavin kuolema keskeytti vihamielisyydet. Innocentius IV jatkoi Frederikin vainoamista. Hän oli kuollessaan varsin iäkäs.

Gregorius IX oli juuri se paavi, joka loi pohjan Turun perustamiselle 1229;

 23-1 tuli kuluneeksi tasavuosia Turun perustamisesta vuonna 1229. Kaupunki perustettiin kaukana Italiassa, Perugiassa. Perustajana paavi Gregorius IX.

 
1229 – Paavi Gregorius IX antoi kirjeessä luvan siirtää Suomen piispanistuin Nousiaisista Koroisiin. Päivää pidetään usein Turun perustamispäivänä.


Koroisten risti ja kirkon rauniot Koroistenniemellä.

Katsotaanpa vähän tarkemmin vuoden 1229 tapahtumia Turun oletettuna perustamisvuotena. Paavi Gregorius IX lähetti tuolloin Linköpingin piispalle bullan, jossa hän salli Itämaan piispanistuimen siirron sopivampaan paikkaan. Linköpingin kokouksessa 1153 oli jo päätetty ristiretkestä alueelle kilpailtaessa hiippakunnassa idän kirkon vaikutusta vastaan.

Piispa asui tuolloin Rooman menoa paossa keski-Italiassa Perugiassa ja siellä on myös päivätty ne kaksi bullaa, joiden sanoma liittyy Turun oletettuun perustamiseen:

Perugia 23.1.1229		Perugia 23.1.1229
Påve Gregorius IX till biskopen i Linköping, cistercienserabboten på Gotland samt prosten i Visby med anmodan att övervaka att ingen oförrätt tillfogas biskopen, prästerskapet och folket i Finland, vilka den påvliga stolen tagit under sitt beskydd. Dat. X kal. februarii pontif. nostri anno secundo.
Sv. Dipl. I n:o 245. Svartboken n:o 2. Sv. Trakt. I n:o 74. Svartboken: Folio 46. Överskrift: Copia protectorie Gregorij pape.
Perugia 23 januari 1229.
Gregorius episcopus, seruus seruorum Dei, venerabili fratri episcopo Lincopensi et dilectis filiis abbati de Guthlandia(1), Cisterciensis ordinis, et preposito de Visby, Lincopensis dyocesis, salutem et apostolicam benediccionem. Cum venerabilem fratrem nostrum episcopum, clerum et populum Finlandensem sub proteccione receperimus apostolice sedis et nostra, discrecioni vestre per apostolica scripta mandamus, quatenus non permittatis eos contra proteccionis nostre tenorem temere molestari, molestatores eorum indebitos, monicione premissa, per censuram ecclesiasticam, appellacione postposita,(2) compescendo. Quod si non omnes hiis exequendis potueritis interesse, tu, frater episcope, cum eorum altero ea nichilominus exequaris. Datum Perusij(3) x kalendas Februarij pontificatus nostri anno secundo(4). Varianter i Skokl. Cod. Ab., fol. 10: (1) de Guthlandia saknas (2) postposita är bortglömdt (3) Parusij (4) 2:o

 
Turun tuomiokirkon Mustakirja (Registrum ecclesiae Aboensis) on Suomen keskiajan historian tärkein lähdeteos. Se on kopiokirja, johon on koottu jäljennöksiä lähinnä Turun tuomiokirkkoon ja sen omistamiin tiloihin liittyvistä asiakirjoista. Asiakirjat ovat vuosilta 1229–1515, ja niitä on 727 kappaletta.


 

Ja toinen bulla muutamaa viikkoa myöhemmin:

	Perugia 31.1.1229
Påve Gregorius IX bekräftar den Finländska kyrkans besittning av de forna hedniska lundar och gudahus, som nyomvända frivilligt gett nämnda kyrka. Dat. II kal. februarii pontif. nostri anno secundo.
Sv. Dipl. I n:o 251. Svartboken n:o 6. Svartboken: Fol. 46. Överskrift: Copia bulle Gregorij pape super lucis et delubris.
Perugia 31 januari 1229.
Gregorius episcopus, seruus seruorum Dej, venerabilj fratri episcopo Finlandensi, salutem et apostolicam benediccionem. Annuere consueuit sedes apostolica piis votis et honestis petencium precibus fauorem beniuolum impertiri. Eapropter, venerabilis in Christo frater, tuis iustis precibus inclinatj lucos et delubra, deputata olim ritibus paganorum, que de nouo per te conuersi ad fidem ecclesie tue voluntate spontanea contulerunt, ipsi ecclesie auctoritate apostolica confirmamus et presentis scriptj patrocinio communimus. Nullj ergo omnino hominum liceat hanc paginam nostre confirmacionis infringere uel ausu temerario contraire. Si quis autem hoc attemptare presumpserit, indignacionem omnipotentis Dej et beatorum Petri et Paulj, apostolorum eius, se nouerit incursurum. Datum Parusij ij kalendas Februarij pontificatus nostri anno secundo.

Varianter i Skokl. Cod. Ab. fol. 10 v: (1) fratri suo (2) tue utelemnadt (3) attentare (4) Perusii (5) 2:o

Näin vahvistettiin samalla paikallisen kirkon omistusoikeus niihin hiippakunnan alueella oleviin pakanallisiin kulttikeskuksiin, uhrilehtoihin ja palvontapaikkoihin, joista suomalaiset olivat muka luopuneet kääntyessään kristinuskoon. "Gudahus" pitänee sisällään myös Turun Ravattulasta löytyneen Suomen vanhimman kirkon hallinnan.





Leijonan ruumis, kotkan pää, lohikäärmeen siivet. Siinä jumalallisen voiman symboli ja suojelija griffin, griffon, gryphon; se on myös Perugian kaupunginvaakunan tunnuseläin.

Griippi on tuttu taruolento myös meille suomalaisille; aarnikotka, vaakalintu.


 
 Perugian kaupunginvaakuna.

Kun piispanistuin 1229 siirrettiin Koroisiin, se siirrettiin sinne Nousiaisista, jonne se oli perustettu joskus 1200-luvun alussa.

Nykyisestä Nousiaisten kirkosta löytyy myös mielenkiintoinen piispa Maunu Tavastin sinne 1429 lahjoittama Pyhän Henrikin sarkofagi, jonka messinkilevyillä kuvaillaan ristiretkeläisten saapumista Suomeen Ruotsin kolmea kruunua kantavan lipun suojeluksessa. Vastassa heillä on hyvin varustautunut suomalaisjoukko -  Turun väkeä griippilipun tapaisine viireineen.






Flanderilaistaiteilijan näkemys Suomen valloituksesta on tietenkin tilaajansa toiveiden näköinen, mutta jotakin se kertoo myös siitä, ettei Turussa todellakaan ollut mikään barbaarikansa, vaan järjestäytynyt sotilasmahti tulijoita vastassa 1229.

 Turku piirrettiin itse asiassa maailmankartalle jo vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi nimellä bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokivarsilinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211.

Al-Idrisi eli Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi (noin 1100–1166) (arab. ‏أبو عبد الله محمد الإدريسي‎) oli arabisyntyinen maantieteilijä joka asui Sisiliassa, kuningas Rogerin hovissa. Hän syntyi almoravidien valtakunnassa nykyisessa Espanjassa, ja kuoli ilmeisesti Sisiliassa. Al-Idrisi väitti olevansa profeetta Muhammadin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.


Al-Idrisiin maailmankartta vuodelta 1154, etelä yläosassa


Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan myös Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee muun muassa alueella sijaitsevia kaupunkeja.

"Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa. Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla.



Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-lukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.

Otin asian esille, kun vietimme 26-10 Englannin kuninkaan Alfred Suuren kuolinpäivää vuodelta 899. Mies oli Wessexin kuningas, mitteli viikinkien kanssa ja nimesi itsenä Englannin kuninkaaksi, kun maasta alkoi muodostua valtio.



Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849, Wantage – k. 26. lokakuuta 899?) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.


Hän myös aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua.

Mihinkään tyhjiöön ei piispa täällä siis valtaansa ulottanut, siitä kertoo myös alueen arkeologian uusin löytö, Suomen vanhin kirkko Kaarinan Ravattulassa; ehkä yksi niistä gudahuseista, joista bullassa on maininta.

  Kirkon ja hautausmaan jäänteet löytyivät metsäsaarekkeesta läheltä Aurajokea. 

Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tekemissä arkeologisissa kaivauksissa alueelta paljastui kapeakuorisen kirkkorakennuksen hyvin säilynyt kiviperustus

Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle. Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset.

Löytö on ainutlaatuinen Suomessa. Tällaisia paikkoja on etsitty 150 vuoden ajan tuloksetta. Vaikka rautakauden ja keskiajan vaihteeseen ajoittuvia kalmistoja tunnetaan runsaasti, ei varmoja kirkkorakennusten perustuksia niistä ole löytynyt. Kaarinasta nyt löytynyt kirkollinen rakennus on ajalta ennen tunnettua seurakunnallista järjestäytymisvaihetta. Kirkko on todennäköisesti toiminut läheisen kylän asukkaiden yksityis- tai kyläkirkkona 1200-luvun alkupuolelle asti.

Kirkkorakennus löytyi paikalta pitkäjänteisen tutkimustyön tuloksena. Pienimuotoisia kaivaustutkimuksia on alueella tehty Turun yliopiston toimesta vuodesta 2010 lähtien. Paikalta on jo aikaisemmin havaittu laaja ristiretkiajalle ja keskiajan alkuun (n. 1050-1250 jKr.) ajoittuva ruumiskalmisto sekä kalmistoa kiertävän aidan kivinen perustus. Vuoden 2013 tutkimuksissa saatiin myös selville, että kalmistoalue on aikaisempaa huomattavasti laajempi. Nyt tunnistettu kirkollinen rakennus on sijainnut hautausmaa-alueen keskellä.


 

Katsotaanpas vielä vähän paavin toimia pohjoisen suunnassa 1200-luvun alussa. Näin muistelin paavia hänen kuolinpäivänään:

Tänään vietämme paavi Gregorius IX kuolinpäivää. Ugolino di Conti toimi tuolla nimellä paavina vuosina 1227-1241 kehittäen inkvisitiosta tuekseen inkvisitiolaitoksen, jossa pääosaa näytteli dominikaaninen veljeskunta.

Vuonna 1227 Novgorodin laivasto purjehti käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon ja vuotta myöhemmin Suomesta lähetettiin 2000 miehen sotajoukko hyökkäystä torjumaan.

Paavi perusti Viron Saaremaalle Haapsalun piispanistuimen 1228 ja siirsi 31.1.1229 paavin bullalla Suomen piispanistuimen Nousiaisista Turun Koroisiin. Vuotta pidetäänkin Turun perustamisvuotena.

Koroisten linnoitetusta piispankartanosta tuli ruotsinvallan tukikohta ja Suomen ensimmäinen varsinainen katolinen piispa Tuomas otti pakanalliset uhrilehdot ja pyhät paikat, kuten Liedon Vanhalinnan kirkon haltuun 1231. Mustain veljesten dominikaaninen kerjäläismunkisto toi oman konventtinsa Koroisiin 1249.

Kun kuudes ristiretki 1228 tehtiin ilman paavillista siunausta ja johti kirkonkiroukseen, keskitti paavi katseensa siis Pohjolaan ja Baltiaan voimistaen valtaansa täällä.

Muinais-Turkua etsimässä
19-3 2025
Simo Tuomola