Sunfaraa

Tällä päivämäärällä 9-8 aloitettiin Oolannin sodassa 1855 Viaporin pommitus:

Oolannin sota tarkoittaa Pohjanlahdella ja Suomenlahdella käytyjä Krimin sodan taisteluita. Nimitys tarkoittaa "Ahvenanmaan sotaa"; nimi "Oolanti" on suomenkielinen muunnos Ahvenanmaan ruotsinkielisestä nimestä Åland.

Krimin sota käytiin Venäjän ja Osmanivaltakunnan, Ison-Britannian, Ranskan ja Sardinian liittouman välillä vuosina 1853–1856.

Viaporin pommitus oli englantilais-ranskalaisen laivaston Krimin sodan aikana suorittama Viaporin linnoituksen (nyk. Suomenlinna) 48 tuntia kestänyt pommitus vuonna 1855. Pommituksen tarkoituksena oli tuhota linnoituksen laivastotarvikkeet.






Turussa 1933 rakennettu sukellusvene Vesikko on Suomenlinnassa museona.


Mutta me katselemme tuon ajan tapahtumia turkulaisin silmin:

Odin, Alban, Gorgon ja Driver

Aina silloin tällöin maailmanhistoria muuttuu todeksi myös kotinurkilla. Näin kävi Turussakin, kun Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska asettuivat tällä päivämäärällä 28-3-1854 Turkin puolelle Krimin sodassa Venäjää vastaan.

Jo samana keväänä englantilais-ranskalainen laivasto purjehti Itämerelle ja suolan hinta lähti nousuun, kun suomalaisia kauppa-aluksia estettiin toimimasta ja kaapattiin. Venäjän sotilasjohto lähti estämään maihinnousua Turkuun 50 000 miehen voimin, joista kaupunkiin asettui 7 pataljoonaa ja 12 kenttätykkiä. Turkuun sijoittui myös tykkilaivue, johon kuului parikymmentä tykkivenettä ja muutama höyrylaiva.

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh kävi itse tarkistamassa kaupungin puolustuksen kesäkuussa 1854 ja lopulta elokuun 22. päivä 1854 neljä englantilaista sotalaivaa teki tiedusteluretken kaupungin sisääntuloväylälle. Viittakarin kohdalla vaihdettiin tykkitulta, kun englantilaiset etenivät kohden Iso Pukin luokse rakennettua sulkua. Muutama puolustaja sai surmansa ennenkuin englantilaiset purjehtivat pois.

Oolannin sodan puhjettua Ruissaloon sijoitetut tykistöpatterit joutuivat jälleen sotanäyttämöksi, kun englantilaisen amiraali Napierin käskystä kapteeni Scott suoritti väkivaltaista tiedustelua 22.8.1854 Turun suunnalla. Amiraalin pyrkimyksenä oli selvittää liittoutuneiden läpimurtomahdollisuutta Turkuun.

HMS Odin 16 tykkiä.

HMS Odin oli Britannian Kuninkaallisen laivaston höyrykäyttöinen, siipirattailla varustettu ensimmäisen luokan fregatti. Alus laskettiin vesille 24. heinäkuuta 1846 ja poistettiin käytöstä 1865. Alus kuului brittiläis-ranskalaiseen Itämeren laivastoon Oolannin sodan aikana.

HMS Odin palasi palvelukseen 18. joulukuuta 1852 päällikkönään Francis Scott. Aluksen kotisatamana oli aluksi Portsmouth ja sittemmin Woolwich, kunnes se määrättiin heinäkuussa 1855 Itämerelle lähtevään osastoon.

Alus poistettiin palveluksesta 1863 ja se myytiin romutettavaksi 1865 Castle & Beechille Charltoniin.

Mukana Turun pelottelussa olivat myös

• HMS Driver 6 tykkiä
• HMS Gorgon 6 tykkiä

Kapteeni Scottin johtama neljän höyrylaivan osasto sai kuitenkin vastaansa venäläisen laivaston sekä Ruissaloon ja lähisaarille perustettujen tykistöpattereiden avaaman raivokkaan tulen. Vaikka englantilaiset eivät luultavasti tehokkaamman aseistuksensa ansiosta tässä taistelussa tappioita kärsineetkään, tuli heillekin kuitenkin selväksi, että tunkeutuminen Pukinsalmen kautta Turkuun oli mahdotonta.

Vuonna 1854 lienee Ruissalossa ollut vasta kaksi patteria, mutta seuraavana vuonna jo kuusi. Nämä tukevasti linnoitetut tykistöpattereiden sijaintipaikat ovat vieläkin havaittavissa Ruissalon maastossa.

Paikalle osui taistelun tiimellykseen myös Turun silloinen kaupunginarkkitehti Georg Theodor Policron von Chiewitz, joka teki Pukinsalmen meritaistelusta kuvatallenteen, joka tunnetaan paremmin Reinbergin toteuttamana litografiana. Kuvaa en nyt tähän hätään löytänyt, mutta tässä Reinbergin tyylinäyte samasta suunnasta:

J.Reinbergin litografia Otkantista ulos-
päin, Pikisaari vasemmalla, Ruissalo
oikealla, 1882.

Chiewitz kirjoitti ystävälleen Wahrenille Forssaan vuonna 1854. Hänellä olisi ollut työasioita Somerolla, mutta kanuunoiden pauke Ahvenanmaalta jarrutti poistumista saarelta. "Nyt sitten vain odotetaan engelsmanneja tänne, ja en luonnollisestikaan halua olla poissa, sillä voisipa olla kerran hauskaa kertoa muiden lailla "viime sodan aikana, jolloin olin mukana." Eikä tiedä mitä voi tapahtua, ehkä saan Yrjönristin, se kuuluu olevan helppo saada."

Chiewitz pilaili kirjeessään Krimin sodan kustannuksella. Sodasta tuli totta ja Chiewitz dokumentoi kynällään taistelua niin ansiokkaasti, että keisari palkitsi hänet. Chiewitzin piirroksesta tehtiin litografia. Toisen piirroksen hän antoi hovimaalari Ekmanille, joka teki sen perusteella öljymaalauksen.

Ja se Oolannin sota oli kauhia

— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —

Kun kolmella sadalla laivalla

seilas engelsmanni Suomemme rannoilla.

Sunfaraa, sunfaraa, sunfa-ralla-lalla-laa

— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —

Sotaisesti

Turussa 9-8-2010

Simo Tuomola

Turun Rauha

Turun Rauha

Tänään 7-8 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun rauhan solmimisesta 1743. Rauha päätti Hattujen sodan 1741-43 ja Pikkuvihan venäläismiehityksen. Uudenkaupungin rauhassa 1721 menetettyjen Vanhan Suomen alueiden lisäksi Ruotsi menetti Venäjälle nyt myös Savonlinnan, Lappeenrannan ja Haminan alueet rajajokena Kymijoki.

Ruotsin suurvalta-aika päättyi Suuren Pohjan sotaan (1700–1721), jossa se kärsi murskaavan tappion naapureilleen ja joutui myöntymään mittaviin aluemenetyksiin. Suurimmat alueluovutukset se teki Venäjälle: vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi joutui luovuttamaan sekä kaikki alueensa Baltiassa, eli Inkerinmaan, Viron ja Liivinmaan että Suomen kaakkoisimmat osat, eli Käkisalmen läänin ja Viipurin ympäristön.

Pikkuvihan miehitys ei aiheuttanut samanlaista hallinnon lamaantumista kuin isoviha, vaan elämä jatkui olosuhteisiin nähden tavanomaisissa uomissaan. Ainut, mikä rasitti suomalaisia, oli venäläisten sotilaiden majoittaminen, kuljettaminen ja ruokkiminen.

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu rauhansopimus, joka päätti Venäjän ja Ruotsin välillä vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan, ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa.



Turun rauhan asiakirja vuodelta 1743. TMM/RA/Kurt Eriksson.

Ruotsia rauhanneuvotteluissa edusti kreivi Herman Cedercreutz, jonka värikäs menneisyys osaltaan edesauttoi neuvottelujen onnistumista. Cedercreutzilla, joka oli toiminut diplomaattina Venäjällä, väitetään olleen rakkaussuhde Venäjän hallitsijattareen, mikä on saattanut ratkaisevasti edesauttaa neuvottelujen edistymistä. Neuvotteluissa Cedercreutz häikäilemättomästi harhautti vastapuolen valtuuskuntaa. Neuvottelujen tuloksena Venäjä solmi rauhan ja vetäytyi Kymijoen itäpuoliselle alueelle.

Tukholmassa Ruotsin hävinneet sotapäälliköt C. E. Lewenhaupt ja H. M. von Buddenbrock tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan ja teloitettiin.



Turun rauhankongressin kokouspaikkana toimi Turun raatihuone ja kaikkiaan Turussa pidettiin 19 kokousta helmikuusta elokuuhun 1743. Väliaikainen rauhansopimus allekirjoitettiin 16. kesäkuuta ja lopulliseksi muotoiltu Turun rauha solmittiin 7.8.1743 Turun vanhassa raatihuoneessa. Rauhansopimuksen asiakirjaa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa.

Kolmikolkkahattujen sotaherrat kääntyivät sodan ollessa uhkaavassa vaiheessa keisarinna Elisabetin puoleen välirauhan pidentämiseksi. Elisabet antoikin manifestin 18. maaliskuuta 1742, valittaen sotaa ja moittien sen aloittanutta Ruotsin hallitusta. Suomalaisille hän lupasi sovintoa ja ystävyyttä, jos kansa ei auttaisi Ruotsin armeijaa. Muussa tapauksessa Venäjä hävittäisi maan tulella ja miekan terällä.



Keisarinna Elisabet



Julistus sisälsi myös kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja

ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,

keisarinna tahtoo

häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.

Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743. Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi. Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.

Eva Merthen oli vuosien 1741 - 1743 sodan venäläisen ylipäällikön James Keithin rakastajatar ja laillistamaton puoliso, joka tuli kuuluisaksi Zachris Topeliuksen kirjoittaman Suomen herttuatar -romaanin päähenkilönä. Topeliuksen näkemyksen mukaan venäläisen miehityshallinnon lempeys oli nimenomaan Eva Merthenin ansiota.

Carl Merthen oli kaupungin johdossa venäläismiehityksen aikana 1742 - 1743 ja hänet nimitettiin venäläisaikaisen keisarillisen hovioikeuden assessoriksi. Hän kuoli miehityksen aikana.



James Francis Edward Keith (11. kesäkuuta 1696 Inverugie, Skotlanti – 14. lokakuuta 1758 Hochkirch, Saksi) oli aatelinen ja sotamarsalkka.

Turun kuningas

Kun Ruotsin kuningas Fredrik I kuoli tällä päivämäärällä 25-3-1751 tuli Aadolf Fredrikistä Ruotsin uusi kuningas.

Fredrik I toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1720-1751 eli hänen aikanaan solmittiin ensin isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha 30.8.1721 ja pikkuvihan päättänyt Turun rauha 7.8.1743. Rauhat olivat aika synkkiä valtakunnalle; ensin menetettiin Suuressa Pohjan sodassa Inkerinmaa, Viro, Liivinmaa, Käkisalmen läänin eteläosa ja läntinen Karjalankannas Venäjälle ja sitten vielä Hattujen sodassa koko Kymijoen itäpuolinen Vanha Suomi Haminaa ja Lappeenrantaa myöten.



Turun rauhansopimuksen yhtenä ehtona oli juuri Aadolf Fredrikin valitseminen Ruotsin kruununprinssiksi ja vihdoin kuninkaaksi vuosiksi 1751-1771.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka vieraili Suomessa. Suomalaiset suhtautuivat kuninkaan vierailuun suurella innolla. Esimerkiksi Himangalla pystytettiin kivinen muistomerkki sille paikalle, jossa kuningas suvaitsi syödä lounastaan. Degerbyn kaupunki puolestaan muutti nimensä Loviisaksi, kuningatar Loviisa Ulriikan kunniaksi. Kuningas kävi matkallaan myös katselemassa Suomenlinnan rakennustöiden edistymistä.

Suomenlinnan Kuninkaanportti rakennettiin juuri sille paikalle, jossa Aadolf Fredrik nousi maihin vuonna 1752.

Turun rauhansopimuksen 1743 ehtoihin kuului, että Aadolf Fredrik valittiin Ruotsin kruununprinssiksi.

Toki Turun Suomella oli ollut omia kuninkaita jo aikaisemminkin. Esim. kun Olaus Magnus julkisti Venetsiassa 1539 ensimmäisen Pohjoismaita kuvaavan kartan Carta marina eli Carta gothica oli siinä mukana myös Finningia Muinainen Kuningaskunta.





Kartan latinankielinen otsikko on CARTA MARINA ET DESCRIPTIO SEPTEMTRIONALIVM ERRARVM AC MIRABILIVM RERVM IN EIS CONTENTARVM DILIGENTISSIME ELABORATA ANNO DNI 1539 (suomeksi:Merikartta ja kuvaus pohjoisista maista sekä niissä olevista ihmeellisistä asioista, mitä suurimmalla huolellisuudella valmistettu Herran vuonna 1539).

Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita.

Länsi-Suomessa on teksti: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum ("Finningia Muinainen Kuningaskunta"), joka saattaa viitata saagojen käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.


Rauhassa täällä
Turussa 7-8-2010
Simo Tuomola

Dominicus

Tänään 6-8 tulee kuluneeksi tasavuosia munkki Dominicuksen kuolemasta:

1221 – Dominicus, italialaissyntyinen munkki (dominikaanisääntökunnan perustaja) (s. n. 1170).

Samana vuonna 1221 kun Pyhä Dominicus Guzman kuolee:

Paavi antoi Suomen piispalle oikeuden käyttää talouspakotteita pakanoiden käännyttämiseksi. Suomen piispa, Episcopus Finlandensis mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa. Paavi Honorius III kieltää kirjeessään kaupanteon Itämerellä Novgorodin kanssa. Paavi kehottaa myös Turun piispa Tuomasta uhkaamasta kirkonkirouksella niitä, jotka uhmaavat kauppakieltoa itään.

Tuomas (k. 1248) oli Suomen kolmas varsinainen katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän hoiti virkaa noin vuosina 1234–1245. Hän oli mahdollisesti englantilaissyntyinen dominikaanimunkki.
Piispa Tuomas on ensimmäinen Suomen piispa, joka mainitaan nimeltä asiakirjassa ja jolta on säilynyt hänen itse laatimansa asiakirja. Kaksi hänen edeltäjäänsä mainitaan tosin nimettöminä paavi Innocentius III:n bullassa "Ex tuarum", joka on päivätty 30. lokakuuta 1209.

Vuodelta 1241 on säilynyt Ruotsin kaikkien piispojen luettelo, eikä Suomen piispaa mainita siinä. Tämä on tulkittu siten, että Tuomas olisi ollut suoraan paaville alistettu piispa.

Piispa Tuomas mainitaan usein myös yhtenä Ruotsin vuonna 1240 suorittaman epäonnisen Novgorodia vastaan suuntautuneen sotaretken "arkkitehdeista". Tämä on historiantutkijoiden päättelyä, jonka perustana on venäläisten kronikoiden maininta, jonka mukaan ruotsalaisten rinnalla tuolloin taisteli myös norjalaisia sekä suumeja (varsinaissuomalaisia?) ja jäämejä (hämäläisiä?).

Piispa Tuomas erosi virastaan 1245 ja vetäytyi Gotlantiin, missä hän kuoli vuonna 1248.

Dominicus (noin 1170 – 6. elokuuta 1221 Bolognassa) perusti saarnaajaveljestön eli dominikaanisääntökunnan. Dominicus kanonisoitiin 13. heinäkuuta 1234. Dominicuksen juhlaa vietetään 8. elokuuta.

Itämeren alueelle dominikaanit saapuivat jo varhain. Säilyneet lähteet osoittavat dominikaanien yhteyksistä Turun hiippakuntaan jo 1200-luvun alkupuolelta alkaen. Dominikaanien liturgia oli merkittävä myös hiippakunnan kirkollisen elämän kannalta koko keskiajan.


Pyhä Dominicus. Vanhin tunnettu kuva, tuntematon tekijä, 14. vuosisata (Pyhän Dominicuksen basilika, Bologna, Italia).

Pohjoismaihin dominikaanit saapuivat jo vuonna 1222. Suomessa dominikaaneilla oli keskiajalla kaksi konventtia, Turussa ja Viipurissa. Jo varhain dominikaaneilla oli merkittävä vaikutus Suomen kirkon liturgian historian kannalta. Veljeskunnan puku on valkoinen, viitta ja päähine mustat. Tämän vuoksi heistä käytettiin myös nimitystä "mustat veljet". Turusta löytyykin vielä Lyypekinmäeltä Pyhän Olavin dominikaaniluostarin muistona mm. Mustainveljestenkuja.

Turun dominikaaniluostari kuului Visbyn ja Tallinnan kanssa ns. merikonventtien ryhmään, joka puolestaan kuului Dacian provinssin piiriin. Se taas oli monikansallinen, monen eri valtakunnan osien kokonaisuus; Visby ja Turku kuuluivat Ruotsiin ja Tallinna Tanskaan. Myöhemmin perustettu Viipurin konventti liittyi merikonventtien ryhmään 1392.

Näin Turku oli osa idän ja lännen taistelua paitsi uskontojen leviämisen kesken, myös taloudesta ja piispa Tuomas oli tässä kuviossa Suomen ensimmäinen sotilaspoliitikko, joka saarnasi tässä taistelussa risti toisessa, miekka toisessa kädessä.

Kun novgorodilainen laivasto purjehti 1227 ruhtinas Jaroslavin johdolla hämäläisten maahan käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon, lähetettiin 1228 piispa Tuomaan johdolla 2000-miehinen suomalaisjoukko kostoretkelle.

Turku oli tässä kostotapahtumien ketjussa mukana vähän samaan tapaan kuin aiemmin ns. Sigtunan tuhossa.

Sigtunan tuho oli tapahtuma kesällä 1187, jolloin Sigtunan kaupunkiin Keski-Ruotsiin tehtiin meren takaa yllätyshyökkäys, jonka yhteydessä Uppsalan arkkipiispa sai surmansa.

1300-luvun alussa kirjoitettu Eerikinkronikka ilmoittaa Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia, kun taas eräät muut keskiaikaiset lähteet puhuvat epämääräisemmin "pakanoista". Eerikinkronikka kuvaa tapahtumia seuraavalla tavalla:

"He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi."

On mahdotonta sanoa, pitääkö Eerikinkronikan tieto paikkansa vai ei. Suomessa elää vahva mielikuva siitä, että Sigtunan tuhosi "suomalainen" sotajoukko.

Otaksuttavasti Olavi Sylikuninkaan tai hänen isänsä Eerik Voittoisan 900-luvun lopulla tai vuoden 1000 tienoilla perustama Sigtuna on Lundin ohella Ruotsin kaupungeista vanhin. Huomattavia rakennuksia ovat Pyhän Pietarin kirkon (piispankirkon) ja Pyhän Olavin kirkon rauniot (1100-luvulta) sekä vuonna 1237 perustetun dominikaaniluostarin yhteyteen vuonna 1255 valmistunut Pyhän Marian kirkko. Ruotsin (Sveanmaan) ensimmäinen piispanistuin oli Sigtunassa noin vuosina 1060–1130. Myöhemmin se siirrettiin Upsalaan. Kaupungissa ja sen läheisyydessä on merkittäviä muinaisjäännöksiä ja museoita.

Vuonna 1178 karjalaiset merisissit tekivät hävitysretken Lounais-Suomeen vieden kristittyjen johtajan Rudolfin mukanaan surmaten tämän. 1187 vastaavasti itämerensuomalaiset viikingit hävittivät Sigtunan venäläisten yllyttämänä.

1191 tanskalaiset tekivät hävitysretken Suomeen kuningas Knuutin johdolla ja 1198 karjalaiset ja novgorodilaiset polttavat Koroisten Turun. Sigtunan hävitykseen osallistuneet olivat käyttäneet paluumatkallaan Turkua talven yli turvapaikkanaan ja siksi se lähimpänä kohteena oli myös otollinen kostokohde.



Koroisten niemelle rakennettiin vuoden 1220 jälkeen hirsistä piispankirkko, johon 1250-luvulla lisättiin muurattu kuori.



Koroisten risti ja kirkon rauniot Koroistenniemellä.

Taistelun melskeessä
Turussa 6-8-2010
Simo Tuomola

Muinaistulien Yö

Tänään 28-8 vietetään Suomessa ja varsinkin Turun saaristossa Muinaistulien Yötä ja Venetsialaiset-lyhtyjuhlaa. Tässä mietteitä Muinaistulien historiallisesta taustasta:


Simo Tuomola - matkaoppaanne menneisyyteen:

Muinaistulien Yö

Nyt vietettävä Muinaistulien Yö pitää sisällään useita eri aineksia historiasta, mm. vainovalkeat, uhritulet, merkkitulet ja majakkajärjestelmän. Muinaistulien Yössä juhlitaan kesän päättymistä ja syksyn alkua, mutta kunnioitetaan myös entisaikojen merenkulkua.

Uhritulia poltettiin mm. keskitalven Yön juhlassa, tammikuun puolenvälin jälkeisessä täydenkuun juhlassa, Aurinkojumalan syntymäpäivänä; uhreina ihmisiä ja eläimiä. Meillä pakana-ajan tulista ovat jäljellä muistoina keskikesän kunniaksi poltettavat juhannuskokot ja osassa maata pääsiäistulet. Ja vuoden pimeimpänä aikana paukkuvat Uudenvuoden ilotulitteet, joilla karkotettiin pahoja henkiä.

Koko saariston kattavista kokkotulista rakentui tuon ajan mittava viestintäväline, jolla kerrottiin vihollisen tai kauppalaivan liikkeistä. Tuli- ja savumerkein varoitettiin väestöä uhkaavista vaaroista ja mantereella Linnavuorilla oli keskeinen rooli viestintäketjussa. Varsinais-Suomessa oli ainakin 22 muinaislinnaa, kuten Turun Linnasmäki, Rikalan Linnavuori, Liedon Vanhalinna ja Kaskalan Linnamäki.



Turun Linnasmäen muurin kiviperustaa.

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Toinen nimitys on mäkilinna. Käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuorta tarkoittavana.

Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä.

Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.

Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä.

Kaasavuoret

Tulia paloi myös mm. Turun Vartiovuorella, Hirvensalon Kaasavuorella, Kulhon Linnavuorella, Orikedolla Prusin Linnasmäellä, Takakirveellä Valkiasvuorella ja Kohmon Vainuvuorella.
Saaristossa Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, puu- ja kiviröykkiöitä, joiden päällä poltettiin tulta vihollislaivastosta varoitettaessa. Vartiotuliksi tarkoitettuja sytyttämättömiä kokkoja sanottiin kaasoiksi ja ne olivat jo sinänsä maamerkkeinä merenkulkua helpottavia rakennelmia. Niiden pohjalle kehittyi myöhemmin majakkajärjestelmä.

Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, joita käytettiin Perämeren rannikoilla. Kaasat oli koottu kivistä tai puusta, ja ulkonäöltään ne muistuttivat sytyttämätöntä riu'uista koottua nuotiota tai kokkoa. Jotkut kaasat olivat opasteita merenkäyntiä varten, toiset merkitsivät hyvää verkonlaskupaikkaa. Joskus kaasa oli tai kaasan päällä oli vihollisesta varoittava nuotio. Sana kaasa on tullut sanasta kasa eli röykkiö.

Suomen rannikon kaasat oli merkitty merenkulkuoppaisiin ja oppaissa oli selostettu, kuinka niitä tuli lähestyä ja kuinka ne tuli ohittaa. 1800-luvun loppuun mennessä kaasat kuitenkin olivat menettäneet merkityksensä majakoiden ja tunnusmajakoiden yleistyttyä.

Kukkuloiden laeilla roihuvia vartiotulia. Puupiirros Olaus Magnuksen vuonna 1555 ilmestyneestä kirjasta "Pohjoisten kansojen historia.

Muinaistulien järjestelmä ulottui Birkasta ja Sigtunasta, Ruotsin Mälarilta Turun saariston kautta mantereelle ja tällainen koko rannikon kattava tulitiedotusjärjestelmä oli käytössä rautakaudelta aina 1700-luvulle saakka. Kyse oli kaupparetkistä ja ryöstöretkistä ja saaliina mm. himoittu Kaspian hopea.

Birka ( kuuntele ääntämys^?) tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina. Se sijaitsi Mälarin rannoilla, nykyisen Björkön saarella Ekerön kunnassa. Birka ja Hovgården kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja. Kaupunkiin saapui tavaroita kaukaa idästä ja islamilaisesta maailmasta. Birka oli myös varhainen kristinuskon keskus. "Pohjolan apostoli" Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Kaupunkiin perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.

Arkeologisia kaivauksia Birkassa.

Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Kaupunki autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.

Rautakauden katsotaan alkaneen Suomessa noin 500 eaa ja tuolloin nykyinen Turun alue oli vielä saaristoa ja Aurajoki laski mereen jossain Halisten kohdalla. Jääkausihan loppui Turun alueelta vuoden 8000 eaa tienoilla ja kun Nunnavuoren Pirunpelto edusti vuonna 5600 eaa alueella kivikauden rantaviivaa meren aaltoillessa sen edessä, oli nykyisen Turun maapohja 58 metrin syvyydessä aaltojen alla.

Kun kivikauden asutusta syntyi Maarian Jäkärlän alueelle 4000 eaa, kohosivat ensimmäiset kalliosaarekkeet merestä nykyisen Turun alueella. Vuonna 3500 eaa Vartiovuorenmäki kohosi jo 8 metrin korkeuteen kivikautisen Litorinameren pinnasta, nykyisen Turun maapohjan ollessa 42 metrin syvyydessä.


Turkuseuran pystyttämät kyltit Vartiovuorella kertovat esim. missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa.

Ravattulan Muikunsaari muodostui kivikautisine asutuksineen saareksi joskus vuoden 1700 eaa tienoilla ja vuoden 1300 eaa kohdalla pronssikauden merenpinta peitti nykyisen Turun maapohjan noin 20 metrin syvyyteen. Liedon Kotokallion luokse asutusta syntyi vuoden 1200 eaa kieppeillä, hylkeen ollessa tärkeä pyyntieläin.

Ajanlaskun alkaessa vesimassaa Turun yllä oli vielä 10 metriä ja kun Ravattulan Muikunvuorella harjoitettiin vuonna 550 jo vainaja- ja hedelmällisyyskulttia, syntyi rautakauden asutusta myös Kaarinan Ristimäkeen ja vähän myöhemmin Kuralan Kylämäkeen. Vuoden 900 paikkeilla Aurajokilaakso oli jo tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja Samppalinna ja Vartiovuori palvelivat pian alueen puolustustehtävissä.


Ul, Frö, Tyr, Odin, Tor

Korppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia.
Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jKr pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jKr Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jKr Ukkosen jumala Tor eli Taara.

Thor (myös Tor, Thorr, Thór tai Þórr) oli skandinaavisessa mytologiassa ukkosen jumala. Koska hän suojeli maanviljelijöitä tarujen jättiläisiltä, hän oli kansan keskuudessa hyvin suosittu jumala. Thor oli myös viikinkien suosituimpia jumalia ja monet viikingit käyttivät kaulakorua, johon oli kuvattu Thorin käyttämä Mjölner-vasara.

Freyr


Viikon neljäs päivä torstai on nimetty Thorin mukaan.


"Freyja on tärkein jumalattarista", totesi Snorri Sturluson, islantilais-skandinaaviseen perinteen tärkein muistiinkirjoittaja ja systematisoija. Hyndluljod-runossa hänet kuvataan juoksemassa "ulkona yöllä kuin kiimainen vuohi pukin kanssa". Freyja makaa myös veljensä Freyrin, mikä suomalaisessa perinteessä toistuu Sampsan kohdalla


Arkeologisten löytöjen perusteella tutkija Eija Kivikoski esitti 1930-luvulla, että roomalaisella rautakaudella 50-400 jKr Aurajoen suulla olisi asunut goottilainen siirtokunta. Visigootithan asustivat nykyisen Espanjan alueella ja Itägootit Italiassa. Myöhemmässä tutkimuksessa alueen löydöt on yhdistetty Ruotsin Itä-Göötanmaalta saapuneeseen väestöön.


Visigootit (lat. Visigothi, Wisigothi, Vesi, Visi, Wesi, tai Wisi) eli länsigootit olivat pohjoisesta tullut germaanikansa, joka vuonna 375 lähti asuinsijoiltaan Tonavan yli Balkanille ja sieltä Kreikan kautta Alarikin johdolla Italiaan. He ryöstivät Rooman vuonna 410.

Yhtä kaikki goottien kieli on tuonut suomen kieleen mm. sellaiset sanat, kuin kartano, airot, ruhtinas, kuningas, aura (Aurajoki), olut, leipä ja äiti. Mutta gootit olivat myös vihollisia; gootin kielessä fin land tarkoittaa kieltämämme vihollismaa. Suomi oli Paholaisen tyyssija ja kieli paholaisen kieli gooteille, jotka pitivät hallussaan Skaran aluetta. Alkuperäiskielenä meillä oli lingua franca.

Lingua franca (suom. frankkien kieli^[1]) eli sabir on alkujaan tarkoittanut Välimeren itärannikolla keskiajalla puhuttua monimuotoista kieltä, joka perustui myöhäiseen latinaan ja arabiaan ja sai vaikutteita muista Välimeren rannikon kielistä. Kielen nimi tulee arabien tavasta kutsua kaikkia länsieurooppalaisia "frankeiksi".


Korppolaismäen aarre

Korppolaismäen rinteeltä löydettiin vuonna 1884 kätkö, jossa oli hopeinen rengaskoristeinen kaarisolki ja hopeinen rannerengas sekä kaksi keihäänkärkeä polttohautauksen jäljiltä. Tyypiltään itäbalttilainen solki ajoitettiin vuoden 500 jKr paikkeille. Kyseessä oli ilmeisesti Turun seudulle saapuneen kauppiaan tai metsästäjän viimeinen leposija. Kauppaa täällä on siis käyty iät ja ajat ja tavaravirta on kiehtonut myös rosvoja.

Ja ainahan jokunen rosvo jäi myös kiinni. Turussa merirosvoja hirtettiin Kerttulinmäellä jo 1300-luvulla. Mutta merkkitulien järjestelmäkään ei aina toiminut toivotulla tavalla. Pahimmillaan se petti Turussa vuonna 1509, kun Tanskan kuninkaan Hansin merirosvojoukot hyökkäsivät yllättäen kaupunkiin pelätyn soturi Otto Rudin johdolla.

Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.

Ejbyn kalkki on keskiaikainen kalkki, joka kuuluu Turun tuomiokirkon kalustoon. Tanskalainen merirosvo, myöhempi amiraali Otto Rud ryösti kalkin muun ryöstösaaliin ohella vuonna 1509 Turkuun tekemällään ryöstöretkellä. Myöhemmin kalkki joutui Otto Rudin sisaren miehen omistaman Turebyn kartanon alaiseen Ejbyn kirkkoon. Kalkki palautettiin Turun tuomiokirkolle vuonna 1925.

Ryöstetyt Ejbyn kalkki ja pateeni.

Murhaaminen ja ryöstely kesti viisi päivää. Ryöstetyksi tuli mm. Tuomiokirkko, silloinen Pyhän Henrikin kirkko. Piispanhiipan ja sauvan palauttamisesta rosvot vaativat 12000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Jooseppi Pietarinpojan isännöimää Aniniemen linnaa Rud ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan.




Pakolinnoja ja satamapaikkoja


Saaristoon syntyi isoille kalliosaarille myös hyvin puolustettavia pakolinnoja vihollisuuksien varalta. Yksi tällainen oli saariston kutakuinkin korkeimmalla kohdalla sijaitseva Nauvon Kassberget, joka toimi 7 pitäjän pakolinnana mm. 1500-luvulla Itämerta hallinneen tanskalaisen merirosvoamiraali Otto Rudin aikana.


Näkymä Kaasavuoren laelta.


Nauvon Kaasavuori kohoaa 64 metriä merenpinnan yläpuolelle, kun puolestaan Turun Hirvensalon korkeimpiin kohtiin lukeutuvan Maanpään Kaasavuoren hienot näköalat merelle ja lähisaariin tarjoava paljas laki kohoaa jyrkästi merestä 38,5 metrin korkeuteen.

Turvallisen kaupankäynnin takaamiseksi saaristoon syntyi myös puolueettomia satamapaikkoja, kylmiä kauppa-asemia. Yksi sellainen sijaitsi Satavan Sampassa, toinen Turun Samppalinnan juurella. Myöhemmin, kun ruotsalaiset kauppiaat eivät lain mukaan saaneet asettua 6 mailia lähemmäs Turkua, valikoitui ruotsalaisten satamasaareksi mm. Tunnehampn eli Tunnhamn Kemiönsaaren kupeella. Sittemmin myös Utön Fladan oli saariston tärkeimpiä satamapaikkoja.



Pyhä Olavi Överselön kirkon seinämaalauksessa.

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 995–1030) oli Norjan kuningas 1015–1030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.

Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Merimatkaa tehtiin tuolloin päivisin ja suotuisia tuulia odoteltiin sopivissa paikoissa. 1200-luvulta on säilynyt tanskalainen keskiajan merireitin kuvaus, matkaopas itineraario, jossa kuvataan kauppaveneille kahta soveliasta reittiä Arnholmista Ruotsista Hankoniemen kautta vallattuun Tallinnaan, Rääveliin. Toinen kulki avomerta suoraan itään, toinen Turun saariston suojassa Ahvenanmereltä reittiä Lemböle – Föglö – Kökar – Aspasund – Jurmo – Hiittinen – Örö – Hankoniemi – Russarö – Kumionpää – Jussarö ja siitä Rääveliin.


Viikinkilaiva Oslossa.

Tällä reitillä liikkui rikkauksia ja laivat olivat myös ryöstelylle alttiina. Viikinkiaikana tulilla myös harhautettiin veneitä kareille ja lain mukaan hylyt ja lasti kuuluivat löytäjille ja miehistön sai ottaa orjiksi. Vuonna 1271 rannikon asukkaiden rantaoikeutta pyrittiin rajoittamaan ja orjuus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1325.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Noin vuonna 1000 kulkutaudit autioittivat alueita Birkassa ja Ahvenanmaalla ja merkkitulien ketju Mälarilta Suomeen katkesi. Ristiretkillä lähdettiin sitten paikkaamaan syntynyttä tilannetta. Tärkeä kaupankäynti Itämaa Suomeen oli turvattava. Myös Kaspian hopeavirta oli katkennut vuonna 965 ja Ingvar Kaukomieli lähti 1041 mittavan laivastonsa kanssa tutkimaan hopeareitin katkeamisen syytä, joukon jäädessä sille tielleen.

Ingvar Vittfarne seglade ca år 1030 från Sigtuna med ca 30 skepp och 500 man mot Särkland. (Särkland var vikingarnas namn på Sidenlandet. Området runt Kaspiska havet)

Tosin matkateko katkesi välillä myös luonnonvoimien tai niiden puutteen takia. Ja turistiahan on aina jymäytetty, vierasta narutettu sopivaa tuulta odotettaessa. 1200-luvulla Turun saaristossa liikkunut italialainen matkaaja kertoi, miten paikallinen väki täällä käytti taikakeinoja ja henget kiihdyttivät tuulta. Sitä myytiin matkaajalle naruissa, joissa oli valinnanvaraa kolmen eri solmun verran, kun tarjolla oli leutoa, normaalia ja myrskytuulta. Nauvossa tuulen kauppaa harrastettiin myös pusseissa.


Torin vasara

Kun meillä täällä vietetään Keskiyön Auringon juhlaa juhannustulin, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ukko vie meidät siis takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkottamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.

Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet myös rauhanomaisissa merkeissä.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.



Ukon malja

Ja muistellaan vähän vielä Juhannuksen viettoa: Tänään 19-6-2009 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).






Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Mikael Agricolan luettelo on seuraavanlainen:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpecko Ohran casvon soi. Wirancannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta Kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta.Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit."

Ja vielä kelttienkin menoja muistellen:

Maallisuudesta ei tänään 31-10 kannata piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla. Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin.

Meillähän tuollaisena rajapintana toimivat vanhoilla uhripaikoilla, kuten Unikankareen mäellä sijainneet palvontapaikat kuppikivineen, joiden kautta oltiin yhteydessä kuoleman rajan taakse, mm. viljaa vainajille tarjoilemalla.

Samhain tai samain on muinaiskelttien halloweenia vastaava juhla. Nimi "samain" tulee luultavasti sanoista kesän (samrad) loppu (fain), ja se oli kesäkauden ja sadonkorjuun päättymisen juhla, jota vietettiin loka-marraskuussa.

Samain-juhla saattoi kestää pari viikkoa. Kelttien uskomusten mukaan samainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.^[1] Myös nauriskynttilöitä koverrettiin ja poltettiin, jotta kuolleiden henget pelästyisivät ja jättäisivät ihmiset rauhaan.

Samhainina alkaa myös monien pakanallisten uskontojen uusi vuosi. Siksi samhainina pohditaan tulevaisuutta ja mennyttä sekä tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Samhainin perinteisiin kuuluu myös tulevaisuuden ennustaminen.

Monissa uuspakanallisissa uskonnoissa vietetään vanhoja juhlapyhiä, kuten samhainia.

Venetsialaiset on elokuussa vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Juhlaa vietetään lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Hämeenlinnassa, mutta koko Länsirannikolla vietetään erinäisiä tapahtumia, Uudenkaupungin saaristolla tapahtumalla on jo vuosikymmenien perinne. Tapahtuma on vähitellen lähtenyt leviämään myös muualle maahan.

Koko ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vietetään yleisesti "villaavslutning", mutta Venetsialaisesta ("Venetiansk afton") puhutaan lähinnä Pietarsaaressa ja Kokkolassa.

Juhlatuulella
Turussa 28-8-2010
Simo Tuomola

Bwrh Abuwa, osa II

Palataanpas vähän vielä näihin kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkoihin Suomenlahdelle saakka. Niiden kohde oli tutkia, että mistä niitä perhanan tanskalaisia viikinkejä oikein Alfred Suuren maita kiusaamaan riittää, ja kohde myös löytyi.

Tanskalaiset viikingit sitten varmemmin kokivat Alfred Suuren kehittämän turvalinnakkeiden eli burhien tehokkuuden heidän hyökkäyksiään estämässä ja toivat idean Suomenlahden piiriin, ehkä jopa Turun syntysijoille saakka.

Wulfstan of Hedeby

Wulfstan of Hedeby (Latin Haithabu) was a late 9th century traveller and trader. His travel accounts, as well as those of another trader, Ohthere, were included in Alfred the Great's translation of Orosius' Histories. It is unclear if Wulfstan was English or indeed if he was from Hedeby, in todays northern Germany near the city of Schleswig.

Hedeby (Danish pronunciation: [ˈheːðəby], Old Norse Heiðabýr, from heiðr = heathland, and býr = yard, thus "heath yard"), mentioned by Alfred the Great as aet Haethe (at the heath), in German Haddeby and Haithabu, a modern spelling of the runic Heiðabý(r) was an important trading settlement in the Danish-northern German borderland during the Viking Age. It flourished from the 8th to the 11th centuries.

According to this account, Wulfstan undertook a journey by sea from Hedeby to the trading center of Truso around the year 880. He names the lands the coasts he passes.

Location of Druzno Lake.

Truso, situated on Lake Druzno, was an Old Prussian (Pomesanian) town near the Baltic Sea just east of the Vistula River. It was one of the trading posts on the Amber Road, and is thought to be the antecedent of the city of Elbląg (Elbing). In the words of Marija Gimbutas, "the name of the town is the earliest known historically in the Baltic Sea area". The main goods of Truso were amber, furs, and slaves.

"Wulfstan said that he went from Haethum to Truso in seven days and nights, and that the ship was running under sail all the way. Weonodland was on his right, and Langland, Laeland, Falster, and Sconey, on his left, all which land is subject to Denmark. "Then on our left we had the land of the Burgundians, who have a king to themselves. Then, after the land of the Burgundians, we had on our left the lands that have been called from the earliest times Blekingey, and Meore, and Eowland, and Gotland, all which territory is subject to the Sweons; and Weonodland (= the land of the Wends) was all the way on our right, as far as Weissel-mouth."

This may be the earliest recorded use of the word "Denmark" (or "Danemearcan").

Toinen merkittävä tuon ajan matkailija oli Othere:

Ohthere of Hålogaland (Norwegian: Ottar fra Hålogaland) was a Viking adventurer from Hålogaland. Around 890 AD he travelled to England, where Alfred the Great, king of Wessex, had his tales written down.

Ohthere reported that he lived "north-most of all the Northmen", and that "no-one [lived] to the north of him". He spoke of his travels north to the White Sea, and south to Denmark and England, describing his route. He also spoke of Sweoland, the Sami people (Finnas), and of two peoples called the "Cwenas" living in Cwena land and the "Beormas". Ohthere reported that the Beormas spoke a language related to that of the Sami people, and lived in an area of the White Sea region. This is marked on the accompanying map as "Bjarmland", and has been seen by some as a reference to people of the Old Permic culture.

"Ottars reise" - a modern map, annotated in Norwegian, showing Ohthere's reported travels.

Ohthere's story is the earliest known written source for the terms "Norway" (Norðweg) and "Denmark" (Denamearc). The regular opinion is that the place where Ohthere lived was somewhere in the Malangen-area of southern Troms.

Matkalla jossain

2-8-2010

Simo Tuomola

Bwrh Abuwa

Olaus Magnus Gothusin kuolemasta tuli 1-8 kuluneeksi tasavuosia:

Olaus Magnus Gothus (Magni, lat. suuri, lokakuu 1490 Itä-Götanmaa – 1. elokuuta 1557 Rooma) oli varhainen ruotsalainen historioitsija, kirjailija ja kartografi sekä Strängnäsin tuomiorovasti. Hänet tunnetaan parhaiten ensimmäisen Pohjoismaita kuvaavan kartan, Carta marinan, tekijänä ja Pohjoisten kansojen historian kirjoittajana.

Suomen kuvaus

Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita. Länsi-Suomessa on teksti: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum ("Finningia Muinainen Kuningaskunta"), joka saattaa viitata saagojen käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.

Lappiin yhdistettäviä alueiden nimityksiä on monta. Lappia-nimisiä paikkoja on merkitty kaksi, itäinen ja läntinen, ja lisäksi on "Finnmarchia" eli Finnmark ja "Scrithifinnia", joka on käännetty "hihnajalkaisten maaksi". "Hihnalappalaisten" kuningas (rex) on kuvattu soittamassa torvea hänen joukkojensa hyökätessä poroilla ratsastaen.

Lukuisat karttaan piirretyt kuvat kertovat paljon. Suomeen on kuvattu muun muassa käräjäkivet, jonkinlaisia paalujen rykelmiä (arveltu pyhiksi paikoiksi), suomalainen kuuluisa olutastia "kousa", veneenveistämöitä, eläimiä, metsästäjiä, sotajoukkoja, tykkejä ja taisteluita. Viipurin lähelle on kuvattu tulivuorta muistuttava Viipurin pamaus. Keskisessä Suomessa paimen iskee sauvallaan käärmeitä, jotka uhkaavat karjaa.

Kaskisten luokse on piirretty rannikolle tuli, ehkäpä kaski tai kaasa eli merkkituli.

Pohjois-Suomeen on kuvattu muun muassa poron vetämiä rekiä, jotka ylittävät jäätyneen Pohjanlahden.

Olaus Magnus kuvasi teoksessaan Pohjoisten kansojen historia myös Suomea. Se oli hänen mukaansa merkillinen maailman kolkka, jossa ihmiset kulkivat syvässä lumessa kaarelle taivutetuilla puulaudoilla. Olauksen esittämät tiedot Suomesta olivat etupäässä kuulopuheisiin perustuvia anekdootteja. Näin hän esimerkiksi kuvaa italialaisten matkakokemuksia: "Joskus Italiasta palaavat papit tuovat huvikseen mukanaan Pohjolaan kypressin juuresta tehtyjä levyjä, jotka muistuttavat värivivahteissaan riikinkukon pyrstöä ja niitä pidetään ihmeinä. Lasia ei käytetä lainkaan tai vain perin harvoin näiden kansojen pöydässä juopuneiden mellastuksen vuoksi."


Kääpiöt taistelevat kurkia vastaan


Metsästäjiä suksilla


Merikäärme

Olaus Magnus kuoli Roomassa 1. elokuuta 1557. Hän vietti elämänsä viimeiset vaiheet ruotsalaisen Pyhän Birgitan mukaan nimetyssä luostarissa. Olaus haudattiin Santa Maria dell'Anima-kirkkoon.

Bwrh Abuwa

Turku piirrettiin maailmankartalle vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi nimellä bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokivarsilinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211.

Al-Idrisi eli Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi (noin 1100–1166) (arab. ‏أبو عبد الله محمد الإدريسي‎) oli arabisyntyinen maantieteilijä joka asui Sisiliassa, kuningas Rogerin hovissa. Hän syntyi almoravidien valtakunnassa nykyisessa Espanjassa, ja kuoli ilmeisesti Sisiliassa. Al-Idrisi väitti olevansa profeetta Muhammadin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.



Al-Idrisiin maailmankartta vuodelta 1154, etelä yläosassa


Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan myös Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee muun muassa alueella sijaitsevia kaupunkeja. "Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa. Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla.



Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-luvukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.


Syy, miksi otin asian esille nyt on se, että vietämme tänään 26-10 Englannin kuninkaan Alfred Suuren kuolinpäivää vuodelta 899. Mies oli Wessexin kuningas, mitteli viikinkien kanssa ja nimesi itsenä Englannin kuninkaaksi, kun maasta alkoi muodostua valtio.



Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849?, Wantage – k. 26. lokakuuta 899?) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.


Hän myös aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua.


Hienoa Abuwa
Turussa 2-8-2010
Simo Tuomola