Terra Feminarum

Tänään 6-10 tulee kuluneeksi tasavuosia varhaisimman säilyneen oopperan ensi-illasta Firenzessä, Turun ystävyyskaupungissa:

1600 – Jacopo Perin Euridice, varhaisin säilynyt ooppera, ensi-illassa Firenzessä.

Jacopo Peri (20. elokuuta 1561 – 12. elokuuta 1633) oli italialainen laulaja ja säveltäjä. Peri syntyi todennäköisesti Roomassa. Hän opiskeli musiikkia Firenzessä Cristofano Malvezzin johdolla. Aluksi Peri toimi ainoastaan kosketinsoittajana ja laulajana. Hieman myöhemmin hän alkoi myös säveltää. Hänen varhaisimmat teoksensa olivat madrigaaleja sekä musiikkia näytelmiin.

Vuonna 1597 Peri sävelsi ensimmäisenä oopperana nykyään pidetyn Dafnen. Siitä ei ole kuitenkaan säilynyt kuin murto-osa. Hänen seuraava työnsä oli Euridice, joka kantaesitettiin vuonna 1600. Se on vanhin kokonaisena säilynyt ooppera. Perin musiikkia ei juurikaan esitetä nykyaikana.

Euridice on Jacopo Perin ooppera joka sai ensi-iltansa 6. lokakuuta 1600 Palazzo Pitissä Firenzessä. Libreton kirjoitti Ottavio Rinuccini. Teos valmistui Henrik IV:n ja Maria de' Medicin häitä varten. Ohessa myös Jacopo Peri itse oopperansa Dafne rooliasussa.


Italiassa myös Turku aikoinaan laulettiin Suomen metropoliksi, kun Trevisossa esitettiin 1686 Suomelle omistettu ooppera "Alfo in Finlandia", tapahtumapaikkana Turku saaristoineen. Carlo Agostini Badia sävelsi samasta aiheesta 1692 oman barokkioopperansa "Alvilda in Abo", josta tulkinta nähdään Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa Turun linnan pihalla elokuusta 2010 alkaen.


Alvilda-ooppera on barokin tyyliperinteen mukaisesti hyvin tapahtumarikas ja dramaattinen. Juonellisen rungon muodostaa muinaistarina goottiprinsessan ja juutinmaalta olevan prinssin kohtaamisesta Turussa ja Itämerellä.

Tämä vanha teema vilahtelee eurooppalaisessa kirjallisuudessa 1000-luvulta lähtien ja on jäänyt italialaisen oopperan historiaan 11 eri versiona vuosina 1678-1731.

Italialaisen kirjallisen yleisön tietoisuuteen ja libretistien aineistoksi merirosvoilevan amatsoniprinsessa Alvildan ja prinssi Alfon tarinan välittivät Johannes ja Olaus Magnuksen Roomassa julkaistut historiateokset 1500-luvun puolivälissä. Näitä pohjoismaisia sankarihahmoja käsittelivät myös kirjailijat Torquato Tasso, Orazio Ariosto, Giacomo Cortone 1500- ja 1600-luvuilla.

Italialainen ooppera sai Alvildasta ja Alfosta kestoteeman nk. kolmannen venetsialaisen koulukunnan piiristä alkaneessa traditiossa. Teoksista varhaisin on Antonio Bernabein (libr. Ventura Terzago) Alvilda in Abo vuodelta 1678 ja viimeinen Baldassare Galuppin (libr. Apostolo Zeno) L’Alvilda vuodelta 1737. Teoksia kirjoitettiin mm. Venetsian, Münchenin, Monacon, Innsbruckin, Veronan ja Prahan oopperanäyttämöille. Alvilda-teemaan tarttuneista säveltäjistä tunnetuin on Antonio Vivaldi (1731).

Aiheen kiinnostavuutta selittää sen sankarittaren rohkea vastakkaisuus aikakauden naiskuvalle eteläisessä Euroopassa: Alvilda oli Pohjolan kaunotar ja samalla miehiä julmasti alistava soturi ja merirosvo, joka amatsonimiehistöineen herätti kauhua Itämeren purjehtijoissa. Hän oli myös Ruotsin (goottien) kuningatar – asia jonka italialainen oopperayleisö saattoi yhdistää roomalaistuneen Kristiina-kuningattaren hahmoon. Kruunustaan 1654 luopunut Pohjolan kuningatar haudattiinkin aikoinaan sankarina Rooman Pietarinkirkkoon. Hän olikin sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aikansa naisista selvästi poikkeava yksilö, jolla oli elämässään voimakas taipumus korostaa miehisiä piirteitään.


Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi.

Näistä oopperoista parhaiten säilynyt Carlo Agostino Badian L’Amazone corsara, overo L’Alvilda regina de’ Goti (1692) rekonstruoidaan ja esitetään 319 vuoden tauon jälkeen yhtenä Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ja Turun musiikkijuhlien ohjelmaproduktioista. Oopperaa varten rakennetaan Turun linnan sisäpihalle näyttämö ja katsomo. Esityskertoja on kahdeksan.

Opera d’Alvilda in Abo

Goottien kuningatar Alvilda – merirosvoamatsoni

Jo 1000-luvulla Adam Bremeniläinen varoitti Itämerellä purjehtivista amatsoneista: ”Baltici maris ferunt esse Amazonas”, kauhisteli valistunut historioitsija. Huhu Naistenmaasta – Terra Feminarumista – halkoi pimeää keskiaikaa pohjoisesta etelään, ja lopulta Pohjolan kesyttämättömät amatsonit löysivät itsensä italialaisesta säveltaiteesta. Aiheesta sävelsi oopperan muun muassa Carlo Agostino Badia vuonna 1692.

Ihan väärässä ei turkulaisamatsonien kuvauksessaan Bremeniläinen ollutkaan. Täällä tosiaan riuskat naiset hoitelivat alueen asioita, kun miehet olivat metsästys- ja kalastusretkillään, elleivät nyt ihan sota- ja ryöstöretkillä, mutta harvemmin kuitenkaan kotosalla.

Kertomuksen tapahtumapaikkana on Suomen rannikko ja Turku eli Abo, metropoli della Finlandia. Ja kas; Abo - Suomen metropoli on nimeksi valikoitunut myös toimittamalleni 1600-luvun Turusta kertovalle historiankirjalle.

Tässä tarinassa miehet ovat keveästi kierrettäviä viittoja tai steevin taakse jääviä karikoita naisten pidellessä peräsintä. Danian kuninkaan pojiksi Alfoksi ja Olmiroksi pestatut Riku Pelo ja Teppo Lampela kesyyntyvät Alvildan, Mari Palon ja Gilden, Kaisa Rannan käsittelyssä.

Tätä 1600-luvun venetsialais-innsbruckilaista näkemystä 1000-luvun turkulaisamatsoneista kommentoi supisuomalainen commedia-seurue. Tarinaan heittäytyvä kuusihenkinen narrijoukko kerii kauniiseen vyyhtiin vuosisadat, sukupuolet ja kielimuurit kutoen niistä barokin helmen, jossa sävel, tanssi ja teatteri kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla.

Turun linnan pihalla elokuussa 2011 esitettävästä oopperasta ei tule puuttumaan suurta rakkautta, torjuttuja tunteita tai mitä intohimoisinta kaipuuta. Tarinaa kuljettavat komiikka, käsittämättömät käänteet, huikaiseva typeryys ja väärinkäsitykset: lavalla nähdään vihaa ja raivoa, murhayrityksiä, upeita miekkailukohtauksia ja tanssia niin ilosta, surusta kuin uhmastakin. Ja kaikki päättyy suureen hääjuhlaan Anno Domini Turun linnassa.

Ensi-ilta pe 5.8.2011

Muut esitykset su 7.8./ ti 9.8./ to 11.8./ pe 12.8./ la 13.8./ ti 16.8. ja ke 17.8.

Kaikki esitykset alkavat klo 21.00.

Liput: 65 €, 55 €/eläkeläiset, 35 €/opiskelijat, lapset, työttömät.

Liput: lippu.fi

• Ohjaaja: Ville Sandqvist
• Kapellimestari: Anssi Mattila
• Koreografi: Kirsi Saastamoinen
• Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
• Valosuunnittelu: William Iles
• Äänisuunnittelu: Timo Kuronen/Kari Kola
• Tuottaja: Liisa Mattila
• Solistit: Mari Palo, Riku Pelo, Kaisa Ranta, Anneliina Koskinen, Teppo Lampela, Jussi Merikanto, Sören Lillkung
• Orkesteri: Suomalainen Barokkiorkesteri

www.fibo.fi

Esityskieli italia ja suomi.

Tuotanto: Oopperakammari ry. yhteistyössä Kulttuuridynamon ja Turun yliopiston kanssa.

Terra feminarum eli "Naistenmaa" on keskiaikaisen historioitsija Adam Bremeniläisen Suomelle antama nimitys. Hän kuvasi Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum -teoksessaan viikinkiajan Skandinaviaa ja tulkitsi kainulaisten eli kveenien maan ruotsinkielisen nimen (Kvenland) väärin, mikä johti kuvitelmiin pohjoisesta amatsonien asuttamasta maasta.

Akkavaltaa

Turussa 6-10-2010

Simo Tuomola

Seksiä terveydeksi

Köh köh! Tällä päivämäärällä 5-10-1580 on kirjattu varhaisin Suomessa muistiin merkitty influenssaraportti. Tottahan tautia maassa on esiintynyt iät ja ajat, mutta kirjaus on ensimmäinen laatuaan:

Varhaisin Suomessa muistiin merkitty influenssa on vuodelta 1580. Suomalainen pappi ja tähtitieteilijä Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) kertoi nimittäin eräässä kirjoituksessaan 5.10.1580 äkillisestä rintataudista, joka syyspuolella vuotta 1580 kulki yli melkein koko Euroopan. Siitä on myöskin muistona vanhan virsikirjan ajantiedon merkintä: "W. 1580 Oli Suomes suuri yskä wuosi." Todettakoon samalla, että Saksassa tämä tauti tunnettiin nimellä "Spanische Krankheit" eli espanjantauti, koska se aiheutti alkuvaiheissaan paljon kuolemantapauksia juuri Espanjassa.

Sigfridus Aronus Forsius (noin 1560 Helsinki – 1624 Tammisaari) oli suomalainen pappi, tähtitieteilijä, astrologi, almanakkojen julkaisija, luonnonfilosofi, runoilija ja tieteen yleismies, joka julkaisi Suomen ensimmäiset almanakat.

Forsius kuului eilen "Julma-Kalleksi" nimittämäni Kaarle-herttuan lähipiiriin hyvässä ja pahassa:

Forsius osallistui sotilaspappina Kaarle-herttuan toiseen Suomen retkeen 1599-1600 ja edelleen Puolan vastaiseen sotaan Baltiassa. Marraskuussa 1601 Forsius palasi Kaarle-herttuan seurueessa Suomeen ja Kaarle-herttua lähetti hänet yhdessä Hieronymus von Birckholtzin ja Daniel Hjortin kanssa Lappiin ja Jäämeren rannikolle suuntautuneelle tutkimusretkelle. Tällä retkellä oli tarkoitus hankkia tietoja Tanskan kanssa käytävää rajankäyntiä varten.

Daniel Hjort (k. 1615) oli syntyjään smoolantilainen, Suomessa vaikuttanut kirjanoppinut.

Daniel Hjort oli ylioppilas Värendin seudulta. 1500-luvulla hän asui marski ja valtaneuvos Klaus Flemingin perheessä. Hänen mainitaan yllyttäneen kapinamielialaa Turun linnaa puolustaneiden sotilaiden keskuudessa vuoden 1597 piirityksen aikana. Hjortista tuli sittemmin runoilija ja maisteri, ja hänet aateloitiin nimellä Hjortvipa. Daniel Hjort kuoli miekanpistoon vuonna 1615.

Onnistuneen retken jälkeen Kaarle-herttua nimitti Forsiuksen Kemiön kirkkoherraksi. Forsius matkusti 1605 Pohjois-Saksaan, missä hän sai painettua suuren ennustuskirjansa 1606. Matkalta paluun jälkeen Forsius menetti kuitenkin kirkkoherran virkansa ja joutui vuodeksi vangiksi Örebron linnaan, sillä Kaarle-herttua epäili hänen olleen Saksan-matkansa aikansa yhteydessä Sigismundin kannattajiin.

Päästyään vankeudesta Forsius julkaisi ensimmäisen almanakkansa sekä pienen ennustuskirjan, kaksi virsikokoelmaa ja kuvauksen vuonna 1607 näkyneestä pyrstötähdestä. Näiden julkaisujen ansiosta Kaarle-herttua, josta oli tullut kuningas Kaarle IX asetti Forsiuksen hoitamaan Upsalan yliopiston tähtitieteen professorin virkaa. Tässä virassa Forsius alkoi kirjoittaa pääteostaan Physica.

Yliopistossa syntyneiden kiistojen takia Forsius lähti sieltä vuonna 1610. Kaarle IX epäili häntä taas uudelleen Sigismundin kannattajaksi ja Forsius vangittiin jälleen Örebron linnaan, josta hän vapautui kuninkaan kuoltua marraskuussa 1611.

Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632.Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä.

Uusi kuningas Kustaa II Aadolf nimitti Forsiuksen 1612 kuninkaalliseksi tähtitieteilijäksi ja myönsi hänelle erioikeuden almanakkojen painattamiseen ja myyntiin. Forsiuksesta tuli myös Tukholman Gråmunkeholmenin (nykyinen Riddarholmen) seurakunnan pappi ja Tukholman konsistorin sihteeri. Särmikäsluonteinen Forsius joutui riitoihin muiden Tukholman pappien kanssa ja kun Daniel Hjort surmattiin Forsiuksen Tukholman asunnon pihalla, epäiltiin Forsiusta tästä teosta. Hän ja Hjort olivat olleet riidoissa ennen Hjortin kuolemaa.

Mutta palatkaamme tautiseen 1500-luvun Turkuun:

Kustaa Vaasa saapui elokuussa 1555 Suomeen. Talven tullessa Viipurin linnan joukoissa esiintyi ”polttotautia”, luultavasti pilkkukuumetta. Kuningas sai tiedon taudista Turkuun, jossa hän oleskeli joulun edellä. Hänen kirjeenvaihdostaan voidaan päätellä, että hänen henkilääkärinsä Johann Copp matkusti Tukholmasta Turkuun muutama päivä ennen joulua ja antoi kulkutaudin johdosta ohjeita, jotka lähetettiin Viipuriin. Joitakin päiviä myöhemmin Copp on antanut lisää ohjeita, jotka on myös lähetetty Viipuriin.

Johann Copp oli ensimmäinen akateemisen koulutuksen saanut lääkäri Suomessa. Hän kävi Suomessa Kustaa Vaasan kanssa vuosina 1555–1556 ja toimi Juhana-herttuan (myöh. Juhana III) henkilääkärinä Turun linnassa vuosina 1558–1559.



Johann Copp von Raumenthal. Tuntemattoman tekijän puuleikkaus
Coppin vuonna 1522 ilmestyneen teoksen "Czwen neuw Dialogi"
nimiölehdellä.


Aikakauden tapaan Copp julkaisi 1520-luvulla astrologisia ennustuskirjoja sekä latinaksi että saksaksi. Vanhin niistä, ”Juditium astronomicum” vuodeksi 1521, oli omistettu Martti Lutherille, joka oli tekijän tuttu yhteisten pappisvuosien ajalta. Kirjan esipuhe oli päivätty vuonna 1520, jolloin Copp toimi lyhyen aikaa kaupunginlääkärinä Altenburgissa.

Myöhemmin Copp tarjosi palveluksiaan Ruotsin kuninkaalle Kustaa Vaasalle, joka ei lainkaan astrologiasta perustanut. On mahdollista, että välittäjinä toimivat ne kuninkaan valtuutetut, jotka vuonna 1554 olivat salaisesti Puolassa selvittämässä mahdollisuuksia Katariina Jagellonican ja herttua Eerikin naimakauppoihin. Joka tapauksessa Ruotsin kuninkaan kansliasta on lähetetty Coppille myönteinen viesti tammikuussa 1555.

Lopulta Kustaa Vaasan epäluulo lääkäreitä kohtaan kohdistui myös Coppiin:

Copp kirjoitti vuonna 1557 Eerikille: ”Nyt minulla ei ole enää virkaa enkä tiedä, kuinka hänen kuninkaallinen majesteettinsa on minuun tyytyväinen, saamamieheni käyvät kimppuuni enkä voi maksaa heille, minulla ei ole sen vertaa, että voisin sairauteni aikana hankkia tarvittavan ruoan ja juoman. En voi myöskään ostaa tarpeellisia vaatteita itselleni ja lapsiparoilleni.”

Tässä vaiheessa Copp suunnitteli jo lähtöä Ruotsista. Juhana-herttua oli sairastellut Turussa pitkään katarrikuumetta ja silmäoireita. Hän oli kirjoittanut vaivoistaan Coppille, mutta oli pitänyt ne salassa isältään. Keväällä 1558 Kustaa Vaasa sai tietää Juhanan sairaudesta ja päätti lähettää Coppin tätä hoitamaan.

Copp toi Suomeen perheensä ja irtaimistonsa, sen mukana kirjastonsa. Coppin elämästä Turussa ei ole juuri mitään tietoja. Hänen aikanaan Juhana-herttuan palveluksessa oli myös apteekkari Mathias Erbach. Copp lienee kuollut ennen toukokuuta 1559, jolloin Ludmila von Velenitz mainitaan Prahassa eräässä kirjelmässä Coppin leskenä. Coppin kirjat, jotka olivat jääneet Turun linnaan, luovutettiin herttua Eerikin sihteerille Jöran Pehrinpojalle, mutta Juhana-herttua sai ensin ottaa itselleen ne, joita hän halusi tutkia tai lukea ajankulukseen.

Copp oli alkanut laatia Ruotsissa uutta lääketieteellistä teosta ”Empiricus Suecus”, ruotsalainen lääkärikirja. Se lienee painettu vuonna 1586, mutta yhtään kappaletta siitä ei ole säilynyt. Käsikirjoituksena se on ollut varhaisimpia lääketieteellisiä kirjoituksia Ruotsissa. Siitä on olemassa kopiona katkelma, joka käsittää otsikkotekstin, omistuksen herttua Eerikille ja esipuheen.

Jo Prahassa Copp julkaisi vuonna 1536 tsekin kielellä laajan pääteoksensa ”Gruntownij a dokonaly Regiment” (Perusteellinen terveysopas), joka oli kirjoitettu alunperin saksaksi.

Copp tarkasteli terveysoppaassaan niitä tekijöitä, ”sex res non naturales”, joihin ihminen antiikin aikaisten oppien mukaan saattoi itse vaikuttaa terveyden ylläpitämiseksi ja sairauksien ehkäisemiseksi. Nämä tekijät olivat valo ja ilma, ruoka ja juoma, työ ja lepo, nukkuminen ja valvominen, ulkoiset ja sisäiset eritteet sekä mielentilan vaihtelut.

Ajan käsityksen mukaan siemensyöksyä pidettiin tärkeänä keinona ruumiin puhdistamiseksi ja sen vuoksi Copp korosti sukupuoliyhdynnän merkitystä yleisen terveyden lisääjänä varsinkin talvisin ja keväisin.

Hän kuvasi yhdynnän edullisia vaikutuksia seuraavasti: "Se keventää elämää, varsinkin ylirasitettua, se tyhjentää täyden ruumiin, se tekee mielen hilpeäksi ja samalla kohtuulliseksi ja rauhalliseksi, se lopettaa kiukun ja hillitsee ruoansulatushäiriöitä, se ajaa pois surun ja alakuloisuuden ja on terveellinen sydämelle. Joskus on myös tapahtunut, että henkilöt ovat täten parantuneet hyödyttömästä melankoliastaan. Edelleen se parantaa ruokahalua ja antaa hyvän unen."

Unessa useasti

Turussa 5-10-2010

Simo Tuomola

Turun verilöyly

Tänään 4-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Kaarle-herttuan syntymästä. Julma-Kalle muistettaneen Turussa lähinnä Klaus Fleming -vainaan parran kiskomisesta, veljiensä Eerikin ja Juhanan vainoamisesta ja lopulta Turun verilöylystä 10.11.1599.

Kaarle IX (ruots. Karl IX, 4. lokakuuta 1550 – 30. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan.




Kaarle IX.


Turun kannalta ongelmallisinta tässä Vaasan poikien valtataistelussa oli se, että kaupunki oli katolisen Sigismundin vankka tukikohta, kun taas Kaarle oli intohimoinen luterilaisen kryptokalvinismin sanansaattaja.

Ristiriidat pahenivat, kun katolinen Sigismund tuli isänsä Juhanan kuoltua Puolan ja Ruotsin kuninkaaksi. Kaarle painosti Sigismundin allekirjoittamaan Uppsalan sopimuksen, jossa hän tunnusti Ruotsin olevan protestanttinen valtio.

Tämä ei riittänyt Ruotsin ylimystölle, jonka enemmistö piti Sigismundia ulkomaalaisena ja harhaoppisena. Vuonna 1595 Söderköpingin valtiopäivät valitsi Kaarlen valtionhoitajaksi. Kaarle vaati Suomen käskynhaltijaa Klaus Flemingiä itsensä eikä Sigismundin alaiseksi, minkä seurauksena maassa syttyi sisällissota.

Kaarle suoritti maihinnousun Suomeen syyskuussa 1597 kukistaakseen Sigismundia yhä kannattavan aateliston. Turun linna antautui muutamien viikkojen taisteluiden jälkeen, ja sen johto korvattiin Kaarlen kannattajilla. Kaarle joutui kuitenkin palaamaan pian Ruotsiin, jota uhkasi Puolan maihinnousu. Harvalukuiset Kaarlen puolustajat joutuivat Suomessa pian tappiolle, ja Turun linna oli jälleen Sigismundin kannattajien käsissä.

Lopulta Sigismund palasi Puolaan, ja sotaretkeen pettyneenä erotti joukon Suomen johtomiehiä, joita ei pitänyt riittävän luotettavina. Syksyllä 1599 ennen kuin Sigismund ja Suomen aateliset ehtivät toteuttaa uusia suunnitelmiaan, tapahtui jälleen pelätty Kaarlen maihinnousu Suomeen.

Suomen kaikki linnat vallattiin ja taistelujen päätyttyä Kaarle toimeenpani oikeudenkäynnit, joiden päätteeksi useita Suomen johtohenkilöitä mestattiin muun muassa Turun verilöylyssä. Kaikkiaan mestattuja aatelisia oli viitisenkymmentä, ja useat muut tuomittiin vankeuteen. Kaarle myös korvasi suomalaista ylimystöä ruotsalaisilla.

Turun verilöyly on Turussa 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu joukkorangaistus, jossa mestattiin 14 Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) Suomessa vaikuttanutta vastustajaa. Sigismundin ja Kaarlen valtataistelussa Kaarle löi Sigismundin joukot Ruotsissa Stågebron taistelussa 1598 ja teki sen jälkeen retken Suomeen nujertaen vastarinnan ja mestauttaen säätyjä kuulematta Suomen johtavia aatelisia. Oikeudenkäynti Sigismundin kannattajia vastaan käytiin Turussa, josta mestaukset ja vangitsemiset ulotettiin muualle maahan.

Kaarlen tavoitteena oli Sigismundin suomalaisten kannattajien murskaaminen. Tuomioiden seurauksena Suomen poliittinen asema heikkeni huomattavasti, sillä kuninkaaksi noussut Kaarle piti maan johtavia aatelisia epäluotettavina.

Suomen kuningasmielisten varsinaiset johtajat Arvid Stålarm ja Aksel Kurki saivat kuolemantuomion, mutta poliittisista syistä heidät vietiin vangittuina Tukholmaan. Nimekkäimpiä mestattuja olivat

• Johan Fleming, Klaus Flemingin poika
• Olavi Fleming, Klaus Flemingin poika
• Niilo Iivarinpoika, Klaus Flemingin avioton poika
• Sten Fincke, Hämeen linnan päällikkö
• Hartikka Henrikinpoika, Vuolteen säteriratsutilan omistaja
• Krister Martinpoika Björnram
• Mikael Paavalinpoika Munck, Vehmaan Nuhjalan säteritilan omistaja ja Turun linnan alipäällikkö
• Sigfrid Sigfridinpoika, huovipäällikkö.

24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas. Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Moskovan Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaasta ja Inkeristä. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.

Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura eli arvonimiluettelo kuuluu Kaarle IX:nnen 20. joulukuuta 1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti:

"Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas".

Punainen kirja

Tänään 10-4 tulee kuluneeksi tasavuosia paavi Gregorius XIII kuolemasta 1585. Hän lähetti aikoinaan jesuiittaisä Antonio Possevinon Tukholmaan ja Turkuun tutkimaan mahdollisuuksia vastauskonpuhdistuksen merkeissä maan käännyttämiseen takaisin katolilaisuuteen.


Paavi Gregorius XIII, syntymänimeltään Ugo Buoncompagni, oli paavina 13. toukokuuta 1572 – 10. huhtikuuta 1585).


Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle pystytettiin linnaan oma katolinen alttarinsa, mutta niin tiukka vaimo ei ollut, etteikö hän olisi nauttinut ehtoollisella myös viiniä.

Juhana halusi jälleen antaa arvoa piispanviralle ja kirkollisille seremonioille ja jumalanpalvelus tuli toimittaa uuden liturgian Nova ordonantion mukaisesti. Esim. vuonna 1580 Juhana III kielsi vouteja maksamasta papinmaksuja niille, jotka eivät noudata hänen Punaisen kirjansa liturgiaa. Ahvenanmaan Finströmin pappi Abraham Angermannus vangittiin Turun linnaan 30 viikoksi hänen uhmattuaan kuninkaan liturgiaa.

Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Juhana halusi johdattaa Ruotsin kirkon kohti sellaista suvaitsevaista katolilaisuutta, jota Katariina edusti, mutta Roomankaan kanssa ei voinut neuvotella, sitä piti vain totella. Turussa Katariinan perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka.

Valtakunnanmarsalkka Klaus Fleming piti Turun linnaa käskyvallassaan Kaarle-herttuan harmiksi ja kun Kaarle valtaa Juhana III kuollessa Suomen 1592, Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Juhanan ja Katariinan pojan Sigismundin takana. Aateliset tunnustavat Turussa Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston Turusta noutamaan kuningasta Puolasta, amiraalilaivana Suomen Leijona.


Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632.


Kaarle-herttua yllytti suomalaisia talonpoikia kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistettiin verisesti. Sigismund yritti paluuta 1598 Tukholmaan, mutta vetäytyi lopulta takaisin Puolaan ja pantiin kesällä 1599 viralta Kaarle-herttuan noustessa kuninkaaksi nimellä Kaarle IX. Turusta oli Suomen käskynhaltijaksi nousseen Arvid Eerikinpoika Stålarmin käskystä Aksel Kurjen johdolla lähetetty Sigismundin tueksi 14 laivaa, 50 kuljetusalusta ja 3000 miestä.

Rautamarski Klaus Fleming oli kuollut paluumatkallaan Turkuun jo 13.4.1597 valmistautuessaan taisteluun Kaarle-herttuaa vastaan:

Nuijasodan päättyi Flemingin hyväksi, mutta kauaa hän ei ehtinyt tästä nauttia. Klaus Fleming kuoli tarinan mukaan matkalla Viipurista Turkuun, Pohjan pitäjässä, Kuninkaantien varrella. Noin kilometri pitäjän keskiaikaiselta kivikirkolta Perniön suuntaan on iso siirtolohkare, jota paikkakunnalla kutsutaan Flemingin kiveksi. Kiven äärellä marski sai sairaskohtauksen, josta Flemingiä Perniön kuninkaankartanossa odottanut leski Ebba Stenbock kirjoitti sisarelleen Katarinalle seuraavasti;

"Kun hän siten matkasi, hän kävi hyvin heikoksi eikä pystynyt kulkemaan kuin kuuden peninkulman päähän kuninkaankartanosta, siellä hän kävi niin heikoksi, ettei kukaan rohjennut sallia häntä kuljetettavan kauemmaksi. Hänen parturinsa Marcus luki hänelle joistakin mukana olleista kirjoista, minkä jälkeen hän niin lohdullisesti antoi henkensä."

Aikalaiset kertoivat kuoleman kohdanneen Flemingin joko Pohjan pappilassa tai Clemet Erikssonin talossa kirkolla. Edelleen lesken kertomuksen mukaan vainaja tuotiin kehnolla rekikelillä Turun linnaan ja asetettiin linnankirkkoon.

Albert Edelfeldt ikuisti kuuluisaan tauluunsa kohtauksen, jossa Kaarle herttua herjasi kuolleen marskin ruumista. Eräiden tutkijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tätä olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaarle herttua ei tuohon aikaan luultavasti edes oleskellut Turussa.
Viimeisen leposijansa mahtava Klaus Fleming sai Paraisten kirkosta. Hän omistuksiinsa kuului mm. pitäjässä sijaitseva Kuitian kartano.



Kaarle Herttua:
"Jos olisit nyt ollut hengissä, ei pääsi olis ollut kovin tukevasti paikoillaan".

Ebba Stenbock:
"Jos miesvainajani olis elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olisi
päässyt tänne asti".

Valtaan noustuaan Kaarle IX kostaa Turun niskuroinnin verisesti: 10.11.1599 Turun suurtorilla mestataan seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta. Mestatuiksi aatelisista tulevat marskin ja Ebba Stenbockin poika Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika. Flemingin päätä ei pistetä seipään nokkaan muille varoitukseksi kapinoinnista.

Miekka, jolla mm. Juhana Fleming mestattiin, on nähtävillä Tukholman kuninkaanlinnan kokoelmissa. Miekan säilään Ebba Stenbock antoi kaivertaa tekstin poikansa kuoleman muistoksi; "Claes Flemingz ena Son halshuggen, efter Konung Carl den IX. befalning."


Halshuggen
Turussa 4-10-2010
Simo Tuomola

Potter ja Dou

Mielenkiintoisin haaste Vrouw Marian lastin suhteen on varmaan se, miten Venäjän keisarinna Katariina II:lle hankitut taideaarteet ovat mahdollisesti säilyneet 1700-luvulta tähän päivään.

Heti aluksen uppoamisen jälkeen käytiin runsaasti diplomaattista kirjeenvaihtoa keisarinnalle hankittujen taulujen pelastamiseksi. Kirjeenvaihtoa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa. Tieto aluksen mukana uponneesta taiteesta kirjattiin jo marraskuussa 1771 myös hollantilaiseen sanomalehteen.

Vrouw Mariaan oli lastattu Amsterdamissa hollantilaisen Gerrit Braancampin kokoelmasta huutokaupassa kesällä 1771 ostettua taidetta. Katariina II:n kokoelmiin oli ostettu varmuudella myös huutokaupan kaksi arvokkainta kohdetta. Taulut olivat Gerard Down (1613-1675) ja Paulus Potterin (1625-1654) käsialaa. Dou oli Rembrantin arvostettu oppilas. Heidän teostensa lisäksi huutokaupasta ostettiin joitakin muita teoksia venäläisen ylimystön tarpeisiin.

Gerrit Dou (April 7, 1613 – February 9, 1675), also known as Gerard and Douw or Dow, was a Dutch Golden Age painter, whose small, highly-polished paintings are typical of the Leiden fijnschilders. He specialised in genre scenes and is noted for his trompe l'oeil "niche" paintings and candlelit night-scenes with strong chiaroscuro.



Gerrit Dou, Self portrait, c. 1650.






The Dropsical Woman by Dou (1663) Oil on wood, 86 x 67 cm Musée du Louvre, Paris.

Nuo Doun maalaukset löytyvät Pariisin Louvren kokoelmista, mutta aika monta taiteilijan työtä myös pääsi perille Pietariin saakka ja ne löytyvät nyt Eremitaasin kokoelmista. Siellä taitaa olla myös alkuperäistyö "Old man with a book", jonka kopion muistan nähneeni Madridin Pradossa. Kopioiden myötä myös Vrouw Marian mahdollisesta lastista voidaan tehdä johtopäätelmiä.

Pradosta löytyy myös Paulus Potterin "Landscape with two cows and o goat"vuodelta 1652.

Paulus Potter (baptised on November 20, 1625 in Enkhuizen – buried on January 17, 1654 in Amsterdam) was a Dutch painter, specialized in animals in landscapes, usually with a low point of view. Before Potter died of tuberculosis, 28-years old, he succeeded in producing about a hundred paintings, working continuously.





Paulus Potter painted by Bartholomeus van der Helst.


The Bull (ca. 1647) by Paulus Potter.

His most famous painting is The Bull (circa 1647), that is now in Mauritshuis in The Hague, composed after drawings Potter made in nature. Even this painting was criticized, it was greatly admired during the 19th century as an early example of Romanticism.


Erään väitöskirjan mukaan hylyssä saatta olla jopa 35 huutokaupan teosta, mutta varmimmin aluksen lastissa on ollut 11 näistä tauluista. Haaksirikon jälkeen hylystä onnistuttiin pelastamaan kuusi taulua, puulaatikkoon pakatut yksi iso ja viisi pienempää taulua. Hylystä pelastettujen tavaroiden luettelosta löytyy taulujen lisäksi mm. 12 pientä norsunluumunaa.

Braamcampin kokoelma sisälsi taulujen lisäksi mm. japanilaista posliinia, patsaita, koriste-esineitä, kellolaitteita ja muita keräilyesineitä. Diplomaattinen kirjeenvaihto viittaakin kovasti siihen, että hylystä vielä voisi löytyä todellisia arvoesineitä, eri asia sitten missä kunnossa ne ovat.





Katariina II, myöhemmin Katariina II Suuri, (ven. Екатерина II, 2. toukokuuta 1729 Stettin – 17. marraskuuta 1796 Pietari) oli Venäjän keisarinna 1762–1796, Romanov-sukua avioliiton kautta.

Vrouw Marian taidelasti liittyy Venäjän Katariina Suuren taidekokoelman kartuttamiseen. Laajemmin katsoen keräily liittyi keisarinnan laskelmoituihin poliittisiin pyrkimyksiin kohottaa Venäjä eurooppalaisten valistusvaltioiden joukkoon.

Katariina Suuri tiedosti, että noustakseen merkittäväksi tekijäksi kansainväliseen politiikkaan hänen pääkaupunkinsa ja hovinsa piti olla yhtä loistokas kuin Preussin Fredrik Suuren ja muiden eurooppalaisten kilpailijoiden. Tähän liittyen hän piti tärkeänä, että Pietarissa oli laajuudeltaan ja laadultaan erittäin huomattava taidekokoelma. Edistääkseen asioitansa ja mahdollistaakseen taidekauppoja Katariina kävi vilkasta kirjeenvaihtoa eurooppalaisen älymystön kanssa ja pystyi muodostamaan vaikutusvaltaisen verkoston, johon kuuluivat mm Voltaire, Dennis Diderot, Friedrich Melchior Grimm, François Tronchin ja Étienne Falconet. Heidän ja valtavan budjettinsa avulla Katariina pystyi ostamaan yksittäisiä mestariteoksia ja kokonaisia kokoelmia ja saavuttamaan siten huomattavia ”rauhanomaisia voittoja” kilpailijoistaan.

Vrouw Mariaan päätyneet taulut Katariina osti kesällä 1771 agenttiensa välityksellä Amsterdamista Gerrit Braamcamp –nimisen kauppiaan ja hyvin huomattavan taiteenkerääjän kuolinpesän huutokaupasta. Huutokauppa oli hyvin merkittävä tapahtuma eurooppalaisessa taidekentässä, koska kokoelma oli erittäin laadukas ja laajalti tunnettu. Näin ollen taidekokoelmaansa tuohon aikaan hyvin aktiivisesti kartuttava Katariina määräsi Haagin suurlähettiläänsä Prinssi Gallitzin palkkaamaan paikallisia taidekauppiaita ostamaan huutokaupan parhaimmat taulut itselleen.

Braamcampin huutokauppa sijoittuu Katariinan keräilyn aktiivisimpaan aikaan, vuoden 1769 Brühl- kokoelman ja vuoden 1772 Crozat-kokoelman hankintojen väliin. Nämä olivat suuria hankintoja, molemmat käsittivät satojen taulujen kokoelmat kokonaisuudessaan. Braamcamp-huutokauppa eroaa näistä, koska Katariinan joutui agenttiensa välityksellä huutamaan tauluja yleisessä huutokaupassa. 313 arvotaulua myytiin, mitkä niistä päätyivät Katariinalle?

Useita huutokaupan luetteloita on säilynyt ja niiden perusteella tiedetään ainakin kahden huutokaupan arvokkaimman taulun päätyneen Katariinalle. Näistä toinen on aikanaan erittäin arvostettu puupaneeleille maalattu triptyykki, jonka on maalannut Gerard Dou. Taulun ulkonäkö ainakin likimain tunnetaan nykyään Willem Joseph Laquyn tekemän kopion ansiosta. Triptyykin osat ovat Doulle tyypillisiä laatukuvia ja kokonaisuutena niiden on tulkittu muodostavan elinikäisen oppimisen allegorian. Toisaalta aiheet ja yksityiskohdat ovat Doulle niin tyypillisiä, että on arveltu taiteilijan vain yksinkertaisesti kuvanneen lempiaiheitaan ilman allegorista sisältöä.

Willem Joseph Laquy, Gerard Doun mukaan, 1748-1771. Rijksmuseum, Amsterdam.

Toinen Katariinalle varmuudella myyty taulu on niin ikään hyvin huomattavan, lähes muotokuvanomaisista eläinaiheistaan tunnetun taiteilijan Paulus Potterin kankaalle tekemä kymmentä härkää esittävä työ. Kolmas venäjälle varmuudella myyty taulu on Isaac Koedijckin interiööriaihe, jossa mies laskeutuu kierreportaita. Tämäkin työ tunnetaan Laquyn kopion kautta. Näiden kohdalla luettelot mainitsevat taulujen olevan nimenomaan Venäjän keisarinnalle tai, Koedijckin tapauksessa, Venäjälle ostettuja, mutta pääosin luetteloiden merkinnät kertovat vain myyntihinnat ja ostajan, eli agentin, nimen.

Willem Joseph Laquy, Isaac Koedijckin mukaan. Amsterdams Historisch Museum.

Clara Bille on tehnyt vuoden 1961 väitöskirjassaan De tempel der kunst of het kabinet van den heer Braamcamp (J.H. De Bussy Amsterdam) valtavan työn jäljittäessään huutokaupan taulujen kohtaloita. Näyttää siltä, että van de Bogaarde -nimisen agentin ostamat taulut ovat kaikki kadonneet huutokaupan jälkeen, ja niiden oletetaan olevan nyt Vrouw Mariassa. Nämä taulut edustavat etupäässä Doun ja Potterin töiden tavoin hollantilaisen taiteen kultakautta eli 1600-lukua. Nämäkin ovat etupäässä ns. laatukuvia, eli jokapäiväisiä kohtauksia esittäviä aiheita tai maisemia. Taiteilijoita ovat Gabriel Metsu, Jan van Goyen ja Philips Wouwerman, Isaac Koedijck, Abraham Storck, Adriaen van Ostade ja Adriaen van de Velde.

Näistä tulee yhteensä 11 taulua, mutta toden näköisesti Vrouw Mariassa olevien taulujen lukumäärä on suurempi. Haaksirikkoa seuranneesta Ruotsin ja Venäjän välinen diplomaattinen kirjeenvaihto viittaa huomattavasti suurempiin rahasummiin kuin mainituista 11 taulusta yhteensä maksettiin. Myös Katariinan omasta ja hänen lähipiirinsä kirjeenvaihdosta (esim. Voltaire, Diderot, Falconet, Tronchin) saadaan viitteitä tauluista, mutta kadonneita tauluja sielläkään ei ole listattu. Joka tapauksessa on selvää, että huutokaupan tauluista useita on edelleen hukassa ja osa näistä on luultavasti Vrouw Mariassa. Siitä mitä nämä tarkalleen ovat, ei ole varmuutta.

Sanallisia kuvauksia kadonneista tauluista on säilynyt Braamcampin huutokauppaluetteloiden lisäksi muissa vanhoissa luetteloissa. Näiden perusteella kadonneiden taulujen tiedetään olevan tekijöilleen hyvin tyypillisiä, jopa toisintoja, joten niiden tunnistaminen ja erottaminen muista tauluista on monesti hankalaa. Mutta jo mainittujen taulujen lisäksi huutokaupan jälkeen kadonneiden taulujen joukossa on esimerkiksi Gerard ter Borghin, Melchior d’Hondecoeterin, Willem Joseph Laquyn, Johannes Lingelbachin ja Philips Wouwermanin töitä.

On huomioitava, että kaikki Vrouw Mariaan lastatut taulut eivät olleet Katariinan. Keisarinnan lisäksi hänen Haagin suurlähettiläänsä, Prinssi Gallitzin, joka oli saanut tehtäväkseen järjestellä Katariinan hankintoja, näyttää ostaneen tauluja itselleen ja lastanneen niitä Vrouw Mariaan. Uppoavasta laivasta tiedetään pelastetun kuusi hänelle kuulunutta taulua. Yksi näistä on mitä luultavimmin Jan ten Compen maisemakuva Amsterdamista, joka on nykyään Amsterdamin kaupunginmuseossa. Tämä taulu myytiin huutokaupassa ja sen tiedetään kuuluneen Gallitzinin suvulle. Muista pelastetuista tauluista ei ole tietoa, eikä mahdollisista muiden venäläisten ylhäisten tekemistä ostoksista.

Jan ten Compe: De Munttoren gezien van het Singel, 1751. Amsterdams Historisch Museum.

Myös yksi Pietarin Eremitaasissa nykyisin oleva taulu liittyy Vrouw Marian tarinaan. Eremitaasin vuoden 1903 katalogi kertoo Pierre Mignardin Jeftan tyttären paluuta esittävän taulun olevan Braamcampin huutokaupasta, mutta se kuljetettiin jostain syystä eri laivalla. Katalogi mainitsee myös kyseisen taulun ostajan, J. Yverin, olleen se agentti, joka sai toimeksiannon ostaa Katariinalle, mutta tämä ei selvästikään ole koko totuus, koska muut ostivat yllä mainittuja tauluja. Muutoinkin on epäselvää, kuinka kyseinen taulu lopulta on Eremitaasin kokoelmiin päätynyt.

On mahdollista, että taulujen lisäksi hylyssä on muitakin taide-esineitä. Tähän viittaavat pelastetun tavaran luettelon mainitsemat ylellisyysesineet, kuten norsunluumunat ja kultaraamiset peilit. Braamcampin kokoelmasta myytiin myös hopeaa, posliinia ja muita ylellisyysesineitä, mutta ei ole tiedossa ostettiinko näitä venäjälle.

Taulujen pakkaustapa ja säilyminen

Taulujen pakkaustavasta, joka luonnollisesti vaikuttaa suuresti taulujen säilymiseen, ei ole varmuutta. Vesitiiviiksi sinetöityjä lyijylieriöitä on esitetty, mutta tämän todistavia lähteitä ei ole tiedossa, ja osa tauluista oli puupaneeleja ja siten mahdottomia pakata minkäänlaisiin lieriöihin. Lisäksi lyijylieriöteoria tai muunlainen vesitiivis pakkaustapa ei näytä todennäköiseltä haaksirikon jälkeisen kirjeenvaihdon valossa, jossa keskustellaan tauluja sisältävistä laatikoista ja nimenomaan kastuneiden taulujen pelastusyrityksistä.

Lyijypakkausten mahdollisuutta ei kuitenkaan ole täysin suljettu pois ja arkistotutkimuksia pakkaustapaan liittyen jatketaan, mutta toistaiseksi taulujen oletetaan olevan puulaatikoissa vettyneessä tilassa. Tämä tietysti tarkoittaisi, että ne ovat pahoin kärsineitä, etenkin maalikerrosten suhteen. Tosin puupaneeleille maalattujen teoksien kohdalla taustamateriaali on luultavasti säilynyt suhteellisen hyvin, joskin tässäkään tapauksessa maalikerrokset eivät luultavasti ole pysyneet paikoilleen muun muassa vesiliukoisesta pohjustuksesta johtuen.

Jos siis taulut ovat olleet vettyneenä vuodesta 1771 asti, ne eivät toden näköisesti olisi enää siinä mielessä tauluja, että niitä voisi konservoida museon seinälle ripustettaviksi. Jos ne nostetaan, ne ovat luultavasti varsin fragmentaarisia meriarkeologisia löytöjä. Erittäin mielenkiintoisia tutkimuskohteita ne joka tapauksessa olisivat, ja konservointihaasteina ennen kokemattomia. Jos taulujen nostoa ryhdytään suunnittelemaan, konservointihaasteisiin on heti ryhdyttävä valmistautumaan. Kansainvälisen asiantuntijaryhmän käyttö olisi perusteltua taulujen noston ja konservoinnin suunnittelussa, koska vastaavaa projektia ei ole aikaisemmin tehty.

Taidemaalarit, joiden teoksia mahdollisesti löytyy Vrow Marian hylystä: Coedyk, Douw (Gerard), Gooyen (Jan van), Metzu (Gabriel), Ostade (Adriaan van), Potter (Paulus), Stork (Abraham), Velde (Adriaan van de) sekä Wouwerman (Philip).

Vrow Marian kapteeni ja miehistö: kapteeni Reinhold Lorenz, miehistö 9 henkeä, tunnettuja perämies Reidert Janssen, puosu Tönnes Koertsen ja kokki Johan Hansen.

Rouva Maria

Tällä päivämäärällä 3-10 hollantilainen kauppalaiva Vrow Maria karautti 1771 karille Nauvon saaristossa.

1771 – Vrouw Maria törmäsi kahteen kariin ja upposi 8. lokakuuta.


Vrouw Maria oli kaksimastoinen kauppalaiva matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se syysmyrskyssä haaksirikkoutui ja lopulta upposi Nauvon ulkosaaristoon vuonna 1771. Tanskan Juutinrauman tullitilien mukaan aluksen lastina oli sokeria, väriaineita, sinkkiä ja kankaita sekä sekalaista kappaletavaraa, jonka tullausarvo on ollut tavallista suurempi.

Vrouw Maria on kerännyt mainetta aarrelaivana, sillä siihen oli lastattu Venäjän keisarinna Katariina Suuren ja ylimystön ostamia taideaarteita, joiden joukossa oli mm. 1600-luvun hollantilaisia tauluja. Haaksirikon jälkeen aluksen lastia pystyttiin pelastamaan, mutta valtaosa siitä upposi aluksen mukana.

Hollantilainen kauppa-alus Vrouw Maria (Rouva Maria) oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se törmäsi 3. lokakuuta 1771 kahteen kariin Nauvon ulkosaaristossa ja myöhemmin upposi noin neljänkymmenen metrin syvyyteen. Alus sai törmäyksissä vaurioita peräosaan, muun muassa peräsin irtosi.


Öljymaalaus haaksirikosta 1600-luvun lopulta.


Lokikirja kertoo karilleajosta näin:

Torstai-iltana 3. lokakuuta 1771 Vrouw Marian kannella oli kaksi miehistön jäsentä muiden pitäessä rukoushetkeä. Alus törmäsi pimeässä ja myrskyisessä säässä karille. Iso aalto kuitenkin irrotti Vrouw Marian karilta eikä miehistö havainnut vuotoa laivassa. Hetken kuluttua alus törmäsi toiseen vedenalaiseen kariin, menetti peräsimensä sekä osan perävantaasta. Aluksen irrottua karilta miehistö huomasi aluksen vuotavan pahasti. Miehet yrittivät pumpata alusta tyhjäksi ja laskivat ankkurin. Ankkuroituaan aluksen ja kiinnitettyään purjeet he totesivat, että pumpun luona oli vettä kolmen jalan eli vajaan metrin verran.

Aamu seitsemään mennessä laiva oli saatu pumpattua tyhjäksi. Miehistö oli väsynyt ja päätti mennä jollalla läheiselle luodolle lepäämään. He pitivät laivaa liian vaarallisena paikkana nukkua, sillä sää oli huono ja aluksen ympärillä oli useita luotoja sekä vedenalaisten kivien nostattamia tyrskyjä.

Illan suussa miehistön luokse tuli viisi saaristolaista, jotka lupasivat tuoda seuraavana päivänä mukanaan mahdollisimman paljon apujoukkoja. Tuulen heiketessä miehistö souti takaisin laivaan ja pelasti 10 tynnyriä merkittynä 33:sta 42:een sekä yhden merkittynä IBG No. 1. Pumpun luona oli kahdeksan jalkaa vettä eikä miehistö uskaltanut jäädä laivaan pidemmäksi aikaa, koska sitä ei ollut mahdollista saada tyhjäksi.

Ja viimein:

Tiistaina 8. lokakuuta pelastustyöt jatkuivat; vettä pumpattiin pois ja laivasta pelastettiin lastia. Alun perin kaunis ilma muuttui synkäksi ja tuuli kääntyi idästä etelän ja kaakon välille.

Kun miehet menivät seuraavana päivänä katsomaa laivaa, eivät he enää nähneet sitä. Turusta tuli kaksi tullipalvelijaa ja pelastetut tavarat päätettiin lastata jahtiin.

Muutamaa päivää myöhemmin Vrouw Marian kapteeni matkusti miehistönsä kanssa pohjoistuulen saattelemana Turkuun, jossa hän teki meriselityksen.

Vrouw Maria.

Vrouw Maria

Tänään 8-10 tulee kuluneeksi tasavuosia hollantilaisen kauppalaiva Vrouw Marian uppoamisesta Nauvon vesillä vuonna 1771. Hyvin säilyneestä aluksesta olisikin saatavissa Aurajokisuistoon Turkuun melkoinen nähtävyys vähän Tukholman Wasa-laivan tapaan.

Syksyllä 1771 Amsterdamista lähti Vrouw Maria –niminen kaksimastoinen snau –tyyppinen pienehkö kauppalaiva Pietaria kohti. Laivan kapteenina oli tanskalaissyntyinen kokenut Reinhold Lorenz. Aluksen matka katkesi sen törmätessä vedenalaiseen kariin 3.10. Nauvon ulkosaariston alueella. Miehistö pyrki pitämään vuotavan laivansa pinnalla pumppaamalla saaristolaisten avustuksella. Pelastamisyrityksistä huolimatta lokakuun kahdeksannen ja yhdeksännen päivän välisenä yönä alus oli kuitenkin uponnut (Turun maistraatin pöytäkirjat 1771), eikä sitä pystytty 1700-luvun lopun menetelmin enää paikantamaan.

Vrouw Marian haaksirikkoutuminen sai paljon huomiota jo 1700-luvulla, koska sen lasti erosi osittain muiden laivojen kuljettamista lasteista. Tyypillisten tavaroiden ohella Vrouw Maria kuljetti nimittäin Venäjän keisarinna Katariina Suuren taideaarteita, jotka hän oli ostattanut hollantilaisen taiteenkeräilijä Gerrit Braamcampin kuolinpesän huutokaupasta. Pyrkimyksistä arvokkaan lastin pelastamiseksi kertovat monet aiheeseen liittyvät kirjeet, joita säilytetään Riksarkivetin Diplomatica –kokoelmassa. Laivan muuta lastia koskevaa tietoa löytyy mm. Juutinrauman tullitileistä.

Vrouw Maria –hylky on n. 26 m pitkä ja 7 m leveä ja se on vajonnut 41 m syvyyteen. Hylky on hyvin säilynyt ja sen mastojen alaosat ovat vielä pystyssä kohoten 22-24 metriin. Löytymisvuonna 1999 siitä nostettiin identifioinnin varmistamiseksi kuusi esinettä, jotka olivat lyijysinetti, sinkkiharkko, kolme liitupiippua sekä kivennäisvesipullo.

Vrouw Marian hylky ylhäältä katsottuna.
Piirros: Tiina Miettinen 2004.

Aluksen lokikirja kertoo laivan viime vaiheista näin:

Tiistaina 8. lokakuuta pelastustyöt jatkuivat; vettä pumpattiin pois ja laivasta pelastettiin lastia. Alun perin kaunis ilma muuttui synkäksi ja tuuli kääntyi idästä etelän ja kaakon välille.

Kun miehet menivät seuraavana päivänä katsomaa laivaa, eivät he enää nähneet sitä. Turusta tuli kaksi tullipalvelijaa ja pelastetut tavarat päätettiin lastata jahtiin.

Muutamaa päivää myöhemmin Vrouw Marian kapteeni matkusti miehistönsä kanssa pohjoistuulen saattelemana Turkuun, jossa hän teki meriselityksen.

Vrouw Marian ruumassa on säilynyt läpileikkaus 1770-luvun eurooppalaisesta yhteiskunnasta. Se kertoo useiden ihmisryhmien toiminnasta: eri maiden tavarantoimittajista, Amsterdamin lastaajista, pelastustoimia tehneistä Nauvon saaristolaisista ja Turun porvareista. Pelastetun tavaran osalta linkki ylsi aina Pietariin asti. Matkan aikana ketjuun osallistui Tanskan Juutinrauman tullin henkilökunta ja luonnollisesti Vrouw Marian miehistö.

Vrow Marian historia liittyy niin oleellisesti Turun saaristoon ja Turkuun, ettei museohanke voisi oikein muualla sijaitakaan kuin juuri Turussa Forum Marinumin piirissä. Turun Maistraatin pöytäkirjat 1771 kertovat omaa tarinaansa haaksirikon tapahtumista ja niihin liittyvät myös pelastetun tavaran luettelot. Turun huutokauppakamarin pöytäkirjoista 1771 ja 1772 käyvät myös selville huutokauppakamarissa Turussa Vrouw Mariasta myydyt tavarat.

Vrouw Marian lastista on saatu tietoa Juutinrauman tullitileistä, pelastetun tavaran luettelosta (Turun maistraatin pöytäkirjat 1771), keisarinnan omaisuuden pelastamiseen liittyvästä diplomaattisesta kirjeenvaihdosta sekä huutokauppakamarin pöytäkirjoista (Turun huutokauppakamarin pöytäkirjat 1771 ja 1772). Juutinrauman tullitilien mukaan Vrouw Maria kuljetti useista eri artikkeleista koostuvaa lastia. Nimeltä mainittujen hyödykkeiden ohella laiva sisälsi arvoltaan huomattavan suuren sekalaista kauppatavaraa käsittävän lastin sekä laivurin yksityisvaraston mikä käy ilmi Juutinrauman tullitileistä.

Itämeren kaupankäynnin ja Turun saariston historian kannalta kyse on niin ainutlaatuisesta aarteesta, ettei hankkeen rahoittaminenkaan voi olla kuin järjestelykysymys. Viimeksi Venäjähän on ilmoittanut halukkuutensa rahoittaa hanketta, mutta myös halunsa omistaa keisarinnan aarteet.

Hylky on muinaismuistolain nojalla rauhoitettu muinaisjäännös ja hylky lasteineen kuuluu Suomen valtiolle. Muinaismuistolain mukaan hylkyyn kohdistuvista toimenpiteistä ja sen tutkimisesta vastaa Museovirasto.

Kultuuriaarteella

Turussa 3-10-2010

Simo Tuomola

Hallituskonselji

Tänään 2-10 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen hallinnon lähtölaukauksesta, kun Turussa vietettiin 2. lokakuuta 1809 hallituskonseljin avajaisjuhlia.

Historiallisia kuvia

Vuosi sitten 2-10-2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Turun tuomiokirkkoon.

Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

• Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
• Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
• Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
• Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
• Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.

Keisarin valtaistuin

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.

Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa. Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.

Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen vaalean rakennuksen vasemmalla puolella olleessa osassa. Nykyinen muistolaatta sijaitsee Yliopistonkatu 2:ssa, oikeanpuoleisen rakennuksen kohdalla. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.

Pro curator

Suur-Suomi

Lääninviulisti E.T.

Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 2-10-2010
Simo Tuomola





Petr Ivanovich Bagration
(1765-1812) a well-known Russian general, a participant of Suvorov's campaigns and the war of 1812, General of Infantry.

In the war against Sweden (1808-1809) Bargation commanded an infantry division and gained several victories (he seized Tammerfors, Abo and forced the Swedish out from the Southern Finland). In March of 1809 he commanded of a column of Russian troops in crossing the Gulf of Bothnia on ice to the Aland Islands and then to Sweden.

22. maaliskuuta tuli kuluneeksi 200 vuotta, kun venäläiset miehittivät Turun. Miehityksen myötä Turku käytännössä siirtyi Ruotsin vallasta Venäjän valtapiiriin.

Suomen sota 1808 -1809 puhkesi, kun venäläiset ylittivät Kymijoen 21. helmikuuta 1808. Sodan seurauksena Suomen ja Ruotsin vuosisatainen valtioyhteys katkesi.

Jo sodan alussa Ruotsin armeija vetäytyi Turusta pohjoiseen. Ankaran talven takia ruotsalaisten saaristolaivasto, Turun eskaaderi oli kiinni jäissä. Vetäytyessään ruotsalaiset sytyttivät laivastonsa palamaan.

Turkulaiset päättivät olla tekemättä vastarintaa lähestyville venäläisille säästääkseen kaupunkinsa hävitykseltä.

Siviilihallinto jatkui normaalisti

Maaliskuun puolenvälin jälkeen venäläiset tekivät majoitustiedusteluretkiä Turkuun ja 22.3.1808 parisen tuhatta venäläistä sotilasta marssi rauhanomaisesti Turkuun. Kaupungin siviilihallinto jatkoi miehittäjien tulosta huolimatta toimintaansa normaalisti. Kutsuipa miehitysjoukkojen kärjessä ratsastanut ruhtinas P.I. Bagration kuusisataa kaupunkilaista tanssiaisiinkin Brinkkalan taloon (nykyiseen joulurauhan julistuksen taloon).

23. maaliskuuta venäläisten ylipäällikkö F.W.Buxhoevden saapui kaupunkiin ja miehityshallinto alkoi. Turkulaiset joutuivat piispa Jakob Tengströmin johdolla vannomaan uskollisuudenvalan keisarille.

Jakob Tengström (4. joulukuuta 1755 Kokkola – 26. joulukuuta 1832 Turku) oli Suomen ensimmäinen arkkipiispa. Hän toimi teologian professorina Turun akatemiassa vuodesta 1790. Turun piispana hän toimi vuodesta 1803, ja sai vuonna 1817 arkkipiispan arvonimen.

Tapahtuneeseen sopeuduttiin, vaikka jonkinasteista vastarintahenkeäkin ilmeni. Ruotsin vallan aika Turussa oli käytännössä päättynyt ja kaupunki siirtyi Venäjän vallan alle yli sadaksi vuodeksi.

Suomi liitettiin sodan päätteeksi Venäjään Haminan rauhansopimuksella, joka allekirjoitettiin 17.9.1809 ja astui voimaan 13.10.1809. Samalla maamme sai autonomian.

Näin Turku ehti olla maan virallisena pääkaupunkina vain kolme vuotta 1809-1812, kun 12. kesäkuuta 1550 Vantaanjoen suulle perustettu Helsingfors nimitettiin 22.4.1812 tuolloisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi.

Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 2-10-2010
Simo Tuomola

Savipässit

Liittyen tuohon Kakkosen ja muiden ratikoiden historiikkiin, sivuttiin myös lapsuuteni savipässejä:


Savenvalannalla Turussa ja erityisesti Nummenmäellä on pitkät perinteet. Kupittaan Savea edeltäneestä tiiliruukista on maininta jo vuodelta 1712. Kupittaan Savi katsoi tulleensa perustetuksi vuonna 1755.

Pääraaka-aineensa, saven, saamisen turvaamiseksi tehtaalta rakennettiin kapearaiteinen rautatie ensin Aurajoen rantaan ja sittemmin Aurajoen yli Halisten pelloille. Aluksi junaa vetivät hevoset ja 1930-luvulta lähtien diesel-veturit, joita alettiin kutsua Savipässeiksi. Kuuvuoren sivuitse nykyisen ylioppilaskylän halki kulkeneelle rautatielle rakennettiin diesel-vetureiden myötä silta yli Aurajoen. Silta oli siinä määrin kevytrakenteinen, että joka kevät Halisten Ukkojen lähdettyä sitä piti enemmän tai vähemmän korjailla.






Savijunat liikennöivät vuoteen 1962, jolloin markkinatilanteen vuoksi Halisten punasaven kysyntä lakkasi ja sen korvasi Englannista sekä Saksasta tuotava valkosavi. Savipässit, joita oli kaksi, kävivät sodan aikana näytillä itärintamallakin, mutta ne todettiin sotilaallisiin tarkoituksiin epäsopiviksi, joten ne palautettiin takaisin Turkuun jatkamaan omaa missiotaan.






















Vanhalla Hämeentiellä oli tasoristeys Kakkosen raitiotien kanssa.




Lähdettyään tehtaalta juna kulki Viinamäenkatua pitkin ja jatkoi sitten matkaansa Savikatua pitkin, joka ei nykyisin sijaitse samassa paikassa kuin silloin. Entisen savikadun päälle on rakennettu omakotitalo ja entinen Mellasen Grilli, joka on nykyisin vanhantavaran kauppa Adalmiina.

Vanhalla Hämeentiellä oli tasoristeys raitiotien kanssa. Kuvassa vasemmalla oleva talo on edelleen olemassa.

Ylitettyään Vanhan Hämeentien savirata kulki kohtuullisen suoraan yli Hämeentien (valtatie 10) ja jatkoi matkaansa Turun Automyynnin (, jonka tiloissa on nykyään polkupyöraliike ) taitse Ruukuntekijänkujaa pitkin. Ruukuntekijänkujalta rata kulki katuihin nähden diagonaalisesti Nummen puistokadulle. Tälle reitinosalle on sittemmin rakennettu omakotitaloja.

Kupittaan Saviosakeyhtiön 600 mm:n rata valmistui 1921-22 ja liikenne loppui 1963-64.

1922 valmistuessaan rata ei kulkenut Aurajoen yli, vaan savea noudettiin lähempää, Paaskunnan pelloilta. Rataa pidennettiin aina kun kunnollinen savi kohdealueelta alkoi käydä vähiin. Vuonna 1939 rakennettiin pukkisilta ylittämään Aurajokea. Tätä pukkisiltaa jouduttiin korjaamaan joka kevät, koska jäät lähtiessään vaurioittivat sitä.

Tämä silta säilyi jonkinlaisessa kunnossa aina 1960-luvun loppupuolelle asti, vaikka liikenne saviradalla loppuikin jo -64. Saviradan lopetusajankohdasta on tarjolla hieman ristiriitaista tietoa. Perustuen saamiini tietoihin ja omaan muistikuvaani olen päätellyt, että jäiden lähdettyä Aurajoesta jokavuotiseen tapaan silta vaurioitui ja vuonna 1964 ei siltaa enää korjattu. Silloin päättyi junien kulku.

Vuonna 1939 rakennettiin pukkisilta ylittämään Aurajokea. Tätä pukkisiltaa jouduttiin korjaamaan joka kevät, koska jäät lähtiessään vaurioittivat sitä.

Savipässien rata noudatti koulureittiäni Itäharjunkadulta Kuuvuoren sivuitse Nummen opettajakorkeakouluun, ja tenavia kun oltiin, roikuskeltiin joskus kielloista huolimatta vaarallisesti tietenkin myös näiden savijunien kyydissä.