Liikkuvan höyrykoneen eli ensimmäisen varsinainen veturin keksimisen jälkeen 1825 oli rautatie valmis yleiseen käyttöön. Suomen ensimmäinen rautatie rakennettiin jo vuonna 1836 Taipaleen kanavan rakennustyömaalle lähellä Varkautta.
Suomen ensimmäinen henkilöliikenteen rautatie rakennettiin Helsingistä Hämeenlinnaan 1858–1862. Seuraavaksi valmistuivat rataosuudet Riihimäki–Pietari 1868–1870, Hyvinkää–Hanko-rata 1873, Kerava–Porvoo 1874, Hämeenlinna–Tampere 1876 ja Turku–Toijala 1876.
Manner-Euroopan ensimmäinen rautatie rakennettiin 1835 Belgiaan, seuraavat 1835 Saksaan, 1837 Ranskaan ja 1838 Venäjälle.
Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 31. tammikuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata. 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm).
Ensin valmistui rataosuus Riihimäki–Lahti, joka avattiin liikenteelle marraskuun 1, 1869. Ensimmäinen juna Pietarista Pargolovoon lähetettiin matkaan kesäkuun 22, 1869 ja rataosuus Pietari-Viipuri avattiin kokonaisuudessaan liikenteelle helmikuun 1, 1870. Rata rakentuikin sekä nopeasti, että edullisesti ja se valmistui kokonaisuudessaan Pietariin asti syyskuun 11, 1870.
Keisariperheelle valmistettiin heidän omassa käytössä olleita erityisvaunuja, joita säilytettiin Pietarin Suomen asemalla. Keisarillisista vaunuista kolme on museoituna Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä.
Radalla oli aluksi vain yksi ensimmäisen luokan rautatieasema, vuonna 1870 valmistunut Suomen asema Pietarissa, joka oli rautatien pääasema. Aseman oli suunnitellut kokenut rautatieasemien suunnittelija ja Rautatiehallinnon arkkitehti, insinööri Pjotr S. Kupinski. Tässä yksikerroksisessa asemarakennuksessa oli kaksi kerrosta korkeat paviljongit ja sen sisustukset oli koristeltu Wolmar Westlingin ja P.E.S. Dagenaerin käsialojen mukaan. Asemakokonaisuuteen kuului myös erillinen sivu fasadi ja Keisarilliselle perheelle varattu oma paviljonki, jonne pääsi vasta valmistettua Finsky Lane -katua pitkin.
Helsingistä Pietariin pääsee nykyisin myös nopeammin junalla kuin koskaan aiemmin;
Allegro on tuonut Pietarin lähemmäksi kuin koskaan. Uudet aikataulut mahdollistavat päivän pistäytymisen Pietarissa. Kokousmatkalle tai shoppaamaan, kolmessa ja puolessa tunnissa keskustasta keskustaan.
Allegron matka alkaa Helsingissä päärautatieasemalta. Ensimmäiset pysähdyspaikat ovat Pasila ja Tikkurila. Seuraavaksi Allegro pysähtyy Lahdessa ja Kouvolassa sekä ennen rajanylitystä Vainikkalassa.
Venäjän puolella juna pysähtyy Viipurissa. Allegron pääteasema Pietarissa on Suomen asema (Finljandski vokzal).
Suomen asema (ven. Финля́ндский вокза́л, Finljandski vokzal) on rautatieasema Pietarissa Venäjällä. Se sijaitsee Leninin aukiolla Nevan pohjoisrannalla aivan kaupungin keskustan tuntumassa.
Asema valmistui vuonna 1870 Riihimäki–Pietari-radan pääteasemaksi. Alkuperäisen asemarakennuksen oli suunnitellut arkkitehti Pjotr Kupinski. Alun perin rakennuksessa oli erilliset tilat keisarin perheen käyttöön.
Vuonna 1870 valmistunut asemarakennus, joka purettiin pääosin 1950-luvulla.
Suomen rautatieasema on yksi lokakuun vallankumouksen muistomerkeistä. Vladimir Lenin saapui junalla asemalle 16. huhtikuuta 1917 (vanhan ajanlaskun mukaan 3. huhtikuuta) aloittaakseen Venäjällä kommunistisen vallankumouksen.
Asemalaiturille rakennettuun lasipaviljonkiin on asetettu näytteille Leninin Venäjälle lokakuussa 1917 tuoneen junan höyryveturi nro 293, jonka Suomen valtio lahjoitti Neuvostoliitolle vuonna 1957. Veturimiehenä ja Leninin kuskina toimi aikoinaan Hugo Jalava.
- 293 Pietari, Venäjä
Lenin odotti koko ajan 1917 sopivaa tilaisuutta palata Pietariin. Suomen pääkaupungista hän siirtyi ensin lähemmäs rajaa Viipuriin. Sieltä Eino Rahja saapui noutamaan bolsevikkijohtajaa Pietariin. Tarvittiin tekokukka ja muitakin naamioimistarpeita. Lenin sai suomalaisen papin ulkonaisen hahmon. Epäluulojen välttämiseksi Eino Rahjan oli määrä puhua Leninille heti suomea, kun vähänkin epäilyttävän tuntuinen henkilö näkyi lähettyvillä. Vallankumousjohtajan tuli siinä tilanteessa vastata vain yksinkertaisesti jo ”Ei” taikka ”Juu”.
Lähdettyään Viipurista paikallisjunalla Lenin ja Rahja siirtyivät ennen Valkeasaaren raja-asemaa Raivolassa Pietarin junaan, jossa Hugo Jalava toimi veturinkuljettajana. Suomalaispapin hahmo muuttui veturilämmittäjäksi ja matka kohti Pietaria jatkui. Lenin ja Rahja poistuivat junasta Udelnajan asemalla ja jatkoivat kävellen Pietarin Viipurin kaupunginosaan osoitteenaan Serdobolskajankatu n:o 1/92, asunto 41. Siellä asui 1917 bolsevikki Margerita Fofanova, joka työskenteli Lenin vaimon kanssa.
Lenin poistui Fofanovan asunnosta kahdeksan kertaa osallistuessaan puolueen keskuskomitean kokouksiin ja neuvotellessaan johtavien puoluevirkailijoiden kanssa. Lokakuun 28. päivän iltana pidettiin Viipurin kaupunginosassa, Bolotnaja-kadun n:o 13/27 toisessa kerroksessa erittäin salaisesti bolsevikkipuolueen keskuskomitean laajennettu istunto. Siihen osallistui noin 30 henkilöä ja istunnossa oli määrä tarkistaa kapinavalmistelujen kehitys.
Salaisessa asunnossaan – Serdobolskaja-katu 1/92 – piileskelevä Lenin sai lokakuun 24. päivänä tietää Eino Rahjalta, että viranomaiset nostavat Nevan yli johtavia läppäsiltoja. Hän päätti lähteä Smolnaan, Neva-joen toiselle puolelle, vielä samana iltana ja kiirehti keskuskomiteaa viipymättä aloittamaan kapinan.
Eino Rahja yritti vielä saada Lenin luopumaan lähdöstään Smolnaan vetoamalla hankkeen vaarallisuuteen; väliaikaisen hallituksen etsivät tekivät kaikkensa löytääkseen bolsevikkijohtajan ja kaduilla sekä erityisesti silloilla oli tiukkoja tarkastuksia. Lenin ei kuitenkaan suostunut luopumaan suunnitelmastaan, vaan totesi päättäväisesti: ”Lähdetään Smolnaan”. Hämätäkseen väliaikaisen hallituksen etsijät Lenin muutti Eino Rahjan neuvosta mahdollisimman paljon ulkomuotoaan, vaihtoi ylleen vanhan takin, sitoi kasvojen ympäri liinan ikään kuin olisi potenut hammassärkyä, pani päähänsä vanhan lippalakin.
Kello kymmenen ja yhdentoista välillä illalla Lenin ja Rahja poistuivat salaisesta asunnosta ja lähtivät kävelemään raitiovaunupysäkille. Lähellä Suomen rautatieasemaa he nousivat pois raitiovaunusta ja jatkoivat matkaansa jalan kohti Liteinyi-siltaa. Muutaman sadan metrin päässä Mihailovoin tykistökoulun upseerioppilaat olivat juuri samaan aikaan tarkistamassa ”Rabotsi putj”-lehden toimitusta saatuaan vihjeen Leninin mahdollisesta oleskelusta siellä ja käskyn pidättää hänet.
Kävelyreittinsä vaarallisuudesta huolimatta bolsevikkijohtaja ja hänen turvamiehensä pääsivät vaikeuksitta Liteinyi-sillalle, joka oli ylitettävä. Sillan toisessa päässä – Viipurin puolella – olivat punakaartilaiset vartiossa. He eivät kiinnittäneet mitään huomiota kahteen vaatimattomasti puettuun kulkijaan. Kutuzovin rantakadun puolella olivat vartiossa Pietarin sotilaspiirin esikunnan määräämät sotamiehet. Nämä vaativat ohikulkijoilta kulkulupaa. Leninilla ja Rahjalla ei sellaista tietenkään ollut. He pääsivät kuitenkin vartioston läpi, sillä paikalle kerääntyi suuri joukko myöhäisvuorostaan palaava työläisiä, jotka myös olivat ilman kulkulupia. Syntynyttä kiistelyä hyväksikäyttäen Lenin ja Rahja pääsivät vartiomiesten ohi ja jatkoivat Liteinyi-valtakadulle. Sieltä he kääntyivät runsaan 100 metrin kävelyn jälkeen Spalernajakadulle, joka johti suoraan Smolnan alueelle. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä yli kilometri ja muutaman minuutin kuluttua ilmestyi eteen kahden upseerioppilaan muodostama ratsupartio, joka vaati kulkulupia.
Eino Rahja kumartui Leninin puoleen ja kuiskaten kehotti tätä jatkamaan matkaa. Rahja itse jäi viivyttämään ratsupartiota. Toinen upseerioppilaista piti häntä humalaisena ja Rahja teki parhaansa vahvistaakseen tätä käsitystä. Silti toinen ratsupartiolainen vaati Rahjaa seuraamaan Komendantinvirastoon. Rahja kyyräili kulmainsa alta viiksiniekkaa. Jos vain iskee ratsupiiskallaan, ammun satulasta mokoman lurjuksen. Viiksiniekka sivalsi kiivaasti hermostuneena tanssahtelevaa hevostaan. Se kavahti pystyyn. Rahja hyppäsi seinä viereen nojautuen kosteaa kylmää seinää vasten. Junkkarikoululaiset lähtivät ratsastamaan Liteinyi-kadulle päin. Rahja suoristi jännityksestä puutuneet sormensa, hellitti revolverin kahvan ja lähti taakseen vilkuilematta tavoittamaan Leniniä.
Loppumatka Smolnaan sujui vaikeuksitta. Rahjalla oli hallussaan kaksi kulkulupaa Smolnan päärakennukseen. Suunnilleen puolenyön aikaan Lenin pääsi vallankumouksen päämajaan, jossa hän ryhtyi välittömästi johtamaan aseellista kapinaa. Samalla Eino Rahjan tehtävä Leninin henkivartijan ja yhteysmiehenä oli päättynyt. Seuraavat kymmenen päivää järisyttivät maailmaa.
Locomotive #293 at Finlyandsky station.
The station is famously known for the arrival of Vladimir Lenin by train from Germany on 3 April 1917 to start the October Revolution. The event is commemorated by the Soviet statue of Lenin dominating the square in front of the station. This event is also referred to in the title of Edmund Wilson's book To the Finland Station (1940), a well-know study of revolutionary thought.
After the turmoil of the July Days, when workers and soldiers in the capital clashed with government troops, Lenin had to flee to Finland for safety, to avoid arrest. Lenin secretly returned from Finland disguised as a railway worker and protected by Eino Rahja and Alexander Shotman on 9 August 1917. Both times Lenin crossed the Russian-Finnish border on the engine #293 driven by Finnish engineer Hugo Jalava (Гуго Эрикович Ялава). The steam locomotive was decades later donated by Finland to the Soviet Union, and is now installed as a permanent exhibit at the station.
