von Frenckell Ad rem

Tällä päivämäärällä 8-1 ilmestyi Turussa siis vuonna 1820 Turun Wiikko-Sanomien ensimmäinen numero. Sanomalehden oli perustanut Reinhold von Becker.

Anders Lizelius oli jo vuonna 1776 yrittänyt huonolla menestyksellä julkaista täällä suomenkielistä sanomalehteä, mutta Suomenkieliset Tieto-Sanomat ei ottanut vielä tuulta siipiensä alle. Nyt uusi lehti sai kuitenkin ensimmäisenä vuotenaan lähes 2000 tilaajaa, joka osoitti sinänsä suomenkielisen lehden tarpeellisuuden.

Vuonna 1820 Turun Wiikko-Sanomilla oli 275 turkulaista tilaajaa ja muualta, siis maaseudulta, jonne sen sisältökin oli lähinnä suunnattu, se sai kannatusta 1625 tilaajan verran. Lehden tarina päättyi 1831, mutta uranuurtajan alkumenestys osoitti, että samalle tielle kyllä voitaisiin saada aikanaan myös seuraajia.

Turun Wiikko-Sanomat painettiin Frenckellin kirjapainossa ja kaupunkilaiset saivat noutaa lehtensä Frenckellin  kirjakaupasta. Katsotaanpa hieman tarkemmin.



 

Kirjapaino vuodelta 1568


Frenckellin Kirjapaino Oy oli suomalainen vuonna 1642 perustettu kirjapaino. Yritys hakeutui konkurssiin vuonna 2008. Painotalo sijaitsi Espoon Suomenojalla ja työllisti 40 henkilöä. Frenckellin kirjapaino oli konkurssiin mennessään Suomen vanhin yritys. Paino keskittyi yritysten painotuotteisiin, muun muassa vuosikertomuksiin ja muihin yritysjulkaisuihin.

Yrityksen viimeinen toimitusjohtaja, Berndt von Frenckell, oli yhdeksättä polvea Frenckelleitä yrityksessä. Ensimmäinen Frenckell tuli Suomeen kirjapainoalan opiskelijana Saksasta Gutenberg-yliopistosta.

Kirjapainon perusti 1642 Ruotsista muuttanut kirjakauppias Peder Wald Turun akatemian yhteyteen. Paino siirtyi Frenckellin suvulle noin sata vuotta myöhemmin. Se oli 1700-luvulla vahva kulttuurivaikuttaja ja painoi Suomen ensimmäistä sanomalehteä sekä myöhemmin muun muassa ensimmäisen Kalevalan ja monia Runebergin teoksia.

Myöhemmin yrityksessä painettiin muun muassa osakekirjoja ja postimerkkejä. Yritys jätti konkurssihakemuksensa 29. elokuuta 2008. Toimitusjohtaja Berndt von Frenckellin mukaan ongelmana oli likviditeetin puute, alan hinnat olivat olleet liian huonoja ja tilauskirjapainojen välinen kilpailu erittäin kovaa. Konkurssin jälkeen Suomen vanhimmaksi yritykseksi tuli vuonna 1649 perustettu Fiskars.


Frenckell on suomalainen suku, joka on vaikuttanut pääasiassa kirjapainoalalla. Se tunnetaan varsinkin sittemmin konkurssiin menneestä Frenckellin kirjapainosta, joka oli suvun johdossa yhdeksän sukupolven ajan. Suvun päähaara aateloitiin vuonna 1868 nimellä von Frenckell.

Suvun on oletettu olleen lähtöisin Saksin Erfurtista, jonka lähellä Thöreyssä tiedetään 1600-luvulla asuneen samannimisiä talonpoikia. Suvun suomalainen kantaisä Johan Christopher Frenckell tuli 1744 Suomeen ja ryhtyi kirjapainoalalle. Hänestä tuli osaomistaja Jakob Merckellin omistamassa Turun akatemian kirjapainossa, jonka hänen poikansa Johan Christopher Frenckell osti myöhemmin kokonaan itselleen ja laajensi liiketoimintaa kirjakaupalla ja paperitehtaalla.

Akatemian kirjapaino perustettiin v. 1642. Sen johtajina tai kirjanpainajina olivat: Pietari Wald (1642—1653), hänen leskensä Ingeborg Pietarintytär (1653—1654). Pietari Hansson (1654—1679), Juhana Laurinpoika Wall (1680—1710). hänen leskensä Elisabet Thuronius (1710—1711), Antti Björkman (1711 —1713). Heinäkuusta 1713—Heinäkuuhun 1722 oli kirjapaino Tukholmassa toimettomana. Kirjapainon siirryttyä Turkuun olivat  johtajina Eerikki Flodström (1722—1729), Juhana Kämpe (1729-1750) ja Jaakob Merckell (1750, jolle akatemia vielä samana vuonna elokuun 30 p:nä myi kirjapainonsa). 



Peder Eriksson Wald eli Pietari Wald (1602 Uppsalan lähistö –15. helmikuuta 1653 Turku) oli ruotsalaissyntyinen, ensimmäinen Suomessa toiminut kirjanpainaja.Waldin vanhemmat olivat Eerik Pietarinpoika ja Anna Laurintytär. Hän toimi 1631-1635 Uppsalassa professori L.O. Walleniuksen omistaman kirjapainon johtajana ja sitten Västeråsissa. Suomeen Wald otettiin 1641 johtamaan Turun Akatemian yhteyteen perustettua kirjapainoa, jonka toiminta alkoi syksyllä 1642.

Johan Christopher Frenckell (1719–1779) oli suomalainen kirjapainaja, syntyään saksalainen. Hän muutti Suomeen Turkuun 1744 Turun akatemian kirjanpainajaksi.


Johan Christopher Frenckell (7. elokuuta 1757 Turku – 19. lokakuuta 1818 Turku) oli suomalainen kirjanpainaja. Hän oli vuodesta 1786 Turun akatemian kirjanpainaja ja toimi myös kirjankustantajana. Hän omisti Aurassa Järvenojan paperitehtaan ja Kaarinassa Yli-Lemun tilan.

Hän oli keskimmäinen kolmesta Johan Christopher Frenckellistä. Hänen isänsä Johan Christopher Frenckell (1719–1779) oli ensimmäinen kirjapainoalalla toiminut Frenckell, ja hänen poikansa Johan Christopher Frenckell (1789–1844) laajensi toimintaa edelleen.

Liikeyritys siirtyi aina isältä pojalle usean sukupolven ajan. Siihen kuului myös Frenckellin paperitehdas Tampereella. Johan Cristopher Frenckell (nuorempi) osti myös Kaarinasta Yli-Lemun kartanon, joka siirtyi hänen nuoremmalle pojalleen Pehr Evert Frenckellille ja edelleen tämän jälkeläisistä muodostuneelle turkulaiselle sukuhaaralle.

Valtiopäivämiehenäkin toiminut kauppaneuvos Frans Frenckell aateloitiin vuonna 1868 ansioistaan nimellä von Frenckell. Suvun latinankieliseksi tunnuslauseeksi tuli Ad rem (suom. "asialle").


 


Paitsi yliopiston kirjaston apulaisena piispa Jakob Tengström toimi aikoinaan myös kirjakauppiaana. Kun upsalalainen Magnus Swederus (1748-1836) perusti 1778 maamme ensimmäisen kirjakaupan Aurajoen sillan keskiarkulla sijainneeseen pieneen monikulmaiseen rakennukseen - kaupan hoitajaksi tuli silloinen dosentti Jakob Tengström. Hengen ravinnon lisäksi sillalla myytiin myös ruumiin ravintoa, kirjakaupan lisäksi sillä sijaitsi näet myös lihakauppa.

Swederus ei saanut Turussa haluamiaan kirjojen huutokauppaoikeuksia, mutta joulukuussa 1777 hän sai akatemian kirjakauppiaan tehtävät ja homma kannattikin, kunnes Frenckell avasi kirjapainonsa yhteyteen oman kirjakauppansa 1783 ja Svederus keskittyi toimintaansa Upsalassa.
  
Tiedon Turussa
8-1 2014
Simo Tuomola
 




 

Turun Wiikko-Sanomat

Tällä päivämäärällä 8-1 ilmestyi Turussa vuonna 1820 Turun Wiikko-Sanomien ensimmäinen numero. Sanomalehden oli perustanut Reinhold von Becker.

Turun Wiikko-Sanomat oli Turussa vuosina 1820–1827 ja 1829–1831 ilmestynyt sanomalehti. Sen perusti Reinhold von Becker. Hän myös toimitti lehteä vuosina 1820–1821.

Reinhold von Becker (26. joulukuuta 1788 – 10. kesäkuuta 1858) oli suomalainen kirjailija ja suomen kielen tutkija. Hän oli kotoisin Kangasniemeltä. Von Becker tuli vuonna 1816 Turun akatemiaan historian apulaiseksi. Hän julkaisi vuonna 1824 itämurteita suosivan suomen kieliopin Finsk grammatik, jossa suomen kielen lauseoppi esitettiin ensimmäisen kerran. Hän toimitti vuosina 1820–1822 Turun Wiikko-Sanomia.


  
Turun Wiikko-Sanomat 8. tammikuuta 1820


 Rehelliset Suomalaiset!

Kahta on kauan toiwottuna, ja kolmatta usein kaiwattu. Ensimmäinen on, että Suomen nuori Wäki oppisi kirjaa tarkasti ja selwäst lukemaan: toinen, että suomalaiset kirjat tulisiwat kielen murteista ja muista wirheistä puhistetuksi: Kolmas, että Suomen kansa tottusi ottamaan kirjoista niitä tarpeellisia tietoja, joita se wielä on wajeella. Nämä kolmet asiata owat myös jo hywällä alulla.

Turun Wiikko-Sanomien toimittaja, suomen kielen kehittäjä, professori

Becker, Reinhold von (1788-1858)

 

Reinhold von Becker tuli tunnetuksi aikanaan laajan levikin saaneen, maamme järjestyksessä toisen suomenkielisen sanomalehden Turun Wiikko-Sanomien toimittajana. Lisäksi hän laati suomen kieliopin, joka merkitsi huomattavaa edistysaskelta suomen kielen kehittämisessä.

 

Henkilötiedot

13.10.1807 Reinhold von Becker 12147. * Kangasniemellä 26.12.1788. Vht: tilanomistaja Kangasniemen Paapolassa, tykistön kersantti Anders von Becker († 1808) ja Anna Sofia Sundström. Kuopion triviaalikoulun oppilas 18.9.1800 – 12.12.1804 (intyg). Porvoon lukion oppilas 18.3.1805 – 20.9.1806 (in Sveciam migravit, Upsaliensis Academiae hospitium expetiturus). Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.10.1807 12/10 [1807] \ Reinhold von Becker \ 1788. \ Sergeant \ Kangasniemi \ Philosophiæ Magister 1810. | Mag. Docens i Historien, vid K. Akad. i Åbo, 1813. | Historiar. Adj. 1816. Erhöll Professors Titel 1834.

Ylioppilas Turussa 13.10.1807 Becker, von, Reinhold, Wiburg. _ 953. Matkapassi veljensä kanssa Hämeenlinnan ja Heinolan kautta Kangasniemelle matkustamista varten 23.5.1808. Respondentti 25.5.1809 pro exercitio, pr. Johan Henrik Avellan 10546. FK 4.6.1810. Respondentti 15.6.1810 pro gradu, pr. Anders Johan Mether 10517. FM 6.7.1810. Pedagogian tutkinto 7.3.1812. Todistus Loviisan triviaalikoulun konrehtorin viran hakemista varten registratuurassa 10.6.1812. Todistus registratuurassa 12.1.1813. Preeses 23.6.1813 pro venia docendi. Preeses 16.10.1833 pro munere. — Viipurilaisen osakunnan kunniajäsen (1818). Hämäläisen osakunnan kuraattori 1839–41.

— Turun akatemian (vuodesta 1828 Aleksanterin yliopiston) historian dosentti 1813, konsistorin amanuenssi 1814, historian apulainen 1816, ajoittain vt. professorina vuosina 1817–34, lakkautuspalkalle 1852. Samalla senaatin vt. suomen kielen kääntäjä 1829–56. Professorin arvonimi 1834. † Helsingissä 10.6.1858.

Pso: 1822 Karolina Idestam († 1858).

Appi: Huittisten kirkkoherra Daniel Idman 9654 (yo 1779, † 1806).

Suomenkielen sanomaa oli Turussa yritetty levittää jo vuonna 1776, jolloin kirkkoherra Antti Lizelius julkaisi täällä ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden.

Antti Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää - 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies, joka vaikutti myös suomen kirjakielen kehitykseen. Hän toimi Mynämäen kirkkoherrana vuodesta 1769. Hän oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien, julkaisija lehden ilmestyessä vuosina 1775–1776 sekä kahden raamatunpainoksen kielentarkastaja. Lizeliuksen tarkastama Raamattu (Biblia) oli Suomen kirkossa käytössä 1930-luvulle asti ja eräät herätysliikkeet käyttävät niitä edelleen. Lizelius otti ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n.


 


 Näytenumero Suomalaiset Tieto-Sanomat, syyskuu 1775.

Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. Lehti ilmestyi vuonna 1776 Turussa kahdesti kuukaudessa. Sen näytenumero ilmestyi syyskuussa 1775 nimellä Suomalaiset Tieto-Sanomat. Lehden toimittaja ja päätoimittaja oli Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius.
Lehdessä julkaistiin melko vähän uutisia. Etupäässä lehti sisälsi yleishyödyllistä ja sivistävää luettavaa. Lehdessä julkaistiin paljon ohjeita talonpojille karjankasvatuksesta ja maanviljelystä.
Suurimmat syyt lehden lyhytikäisyyteen olivat lehden vähäinen menekki, sillä lehden pääkohderyhmä, talonpojat, eivät yleensä osanneet lukea, sekä suomea taitavien toimittajien vähyys, eikä Lizelius löytänyt itselleen apulaista.

Tietoa lisäten
Suomen Turussa
8-1 2014
Simo Tuomola
 

Rauhan Turku

Tänään 5-1 vietämme Venäjän keisarinna Elisabetin kuolinpäivää 1762. Hänen aikanaan käytiin Hattujen sota 1741-1743, jossa Venäjä miehitti Suomen. Pikkuvihana tunnettu aikakausi päättyi Turun rauhaan 7. elokuuta 1743. Siinä uusi raja vedettiin Kymijoelle Ruotsin menettäessä Venäjälle ns. Vanhan Suomen eli Etelä-Karjalan ja Savonlinnan alueet.


Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa. Samaan aikaan Ruotsin oli valittava itselleen kuningas vuonna 1741 menehtyneen Ulriika Eleonooran seuraavaksi.

1741-1743 Pikkuviha. Ruotsalaiset aloittivat huonosti valmistellun sodan ja venäläiset etenivät helposti Suomessa esim. pääarmeija antautui miekan iskutta Helsingissä. Suomi joutui venäläisten miehittämäkssi kuten isonvihan aikana mutta samanlaista hävitystä ei tapahtunut.



 
Turun rauhassa Ruotsi menetti keltaisella merkityn alueen. Värälän rauhassa rajat jäivät voimaan.

Turun rauhankongressin kokouspaikkana toimi Turun raatihuone ja kaikkiaan Turussa pidettiin 19 kokousta helmikuusta elokuuhun 1743. Väliaikainen rauhansopimus allekirjoitettiin 16. kesäkuuta ja lopulliseksi muotoiltu Turun rauha solmittiin 7.8.1743 Turun vanhassa raatihuoneessa. Rauhansopimuksen asiakirjaa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa.


Elisabet tai Elisabet Petrovna (ven. Елизаве́та (Елисаве́т) Петро́вна; 29. joulukuuta (J: 18. joulukuuta) 1709 Kolomenskoje lähellä Moskovaa – 5. tammikuuta 1762 (J: 25. joulukuuta 1761) Pietari) oli Venäjän keisarinna vuosina 1741–1762.

 
 Keisarinna Elisabet

Elisabetin matka kohti valtaistuinta alkoi, kun keisarinna Anna sai sairauskohtauksen ja kuoli marraskuussa 1740. Valta siirtyi nyt Elisabetin ohi vain neljän kuukauden ikäiselle Iivana VI:lle.


Elisabetia tuki jo tuolloin kuitenkin mm. Ruotsi, joka odotti hyötyvänsä politiikasta kiinnostumattoman naisen valtaannoususta. Ehdokas itse kuitenkin pelkäsi vallankaappauksen epäonnistumista ja kului suunnilleen vuosi, ennen kuin hän sai kerätyksi tarpeeksi rohkeutta ryhtyäkseen toimeen.

Aika oli kuitenkin pian kypsä ja joulukuussa 1741, jolloin  valtaa pitänyt Anna Leopoldovna karkotettiin periferiaan ja pieni Iivana teljettiin vankilaan. Ruotsi oli pyrkinyt lisäämään sekasortoa Venäjällä valtaannousun helpottamiseksi hattujen sodan avulla, mutta heidän sotilaallinen menestymättömyytensä sai aikaan sen, että Elisabet hyökkäsikin Ruotsia vastaan. Ajanjakso tunnetaan Suomessa pikkuvihan nimellä.

Pikkuviha (1742–1743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.


Sotatoimi oli Elisabetin viimeisiä varsinaisia tarmokkaita hallintotoimia, sillä vastedes hän omistautui puoliksi nautinnoille, puoliksi uskonnolle.

Elisabet esitti kuitenkin myös ensimmäisenä Suomelle itsenäisyyttä Ruotsin vallan alta: manifesti luettiin kansalle Turun raatihuoneen portailta sunnuntai-iltana 29. elokuuta 1742, jolloin porvarit samalla antoivat uskollisuudenvalansa keisarinnalle.Maaliskuussa 1742 Elisabet julkaisi kuuluisan manifestinsa, joka levitettiin suomeksi ja ruotsiksi painettuna Suomen puolelle. Manifestissa keisarinna syytti Ruotsia sodan aloittamisesta ja vakuutti suomalaisille hyväntahtoisuuttaan, jos nämä lakkaisivat auttamasta Ruotsin armeijaa.

Keisarinna myös lupasi tukea suomalaisia, jos nämä haluaisivat irtautua Ruotsista ja itsenäistyä. Elisabetin manifestilla on perinteisesti ollut keskeinen osa kansallisessa historiankirjoituksessa, koska se on ensimmäinen kirjallinen lähde jossa ehdotetaan Suomen itsenäistymistä.


Julistus sisälsi siis kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja

ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,

keisarinna tahtoo

häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.


Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743. 

 
 Turun rauhan asiakirja vuodelta 1743. TMM/RA/Kurt Eriksson.

Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi. Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.



Elisabetin kuoltua 5-1 1762 vallan Venäjällä otti  Katariina Suuri, jonka syntymäpäivää vietän 2.5. kuin omaani ikään.


Rauhan kaupungissa
Turussa 5-1 2014
Simo Tuomola

Hedvig Nyström

Tänään 4-1  1823 seisomme jonottamassa täällä Turun Suurtorin lähellä Vähän Luostarinkadun varrella sijaitsevan Rosendahlin talon edustalla. Emme ole kuitenkaan pyrkimässä talossa toimivaan Lancaster-kouluun.

Meitä on täällä kaikkiaan noin 40 ja jonon kärkeen on kiilannut itsensä kauppaneuvos Gestrinin piika Hedvig Nyström. On lauantai-ilta, emmekä me jonota edes hollitupaan, vaikka meillä kaikilla olisikin varaa muutamaan tuopilliseen tuossa läheisessä Raatihuoneen kaupunginkellarissa.

Nyt on muut meiningit mielessä, kun teemme historiaa Turun kaupungissa.


 
 Turun keskustan alue vuonna 1811 ennen Turun paloa. Vanha Suurtori sijaitsee kuvassa joen oikealla puolella.

Maamme ensimmäinen säästöpankki ovasi ovensa Turussa 4.1. 1823. Ensimmäisenä kuukautena talletettiin pikkusummissa lähes 2500 ruplaa. Pankin ensimmäisenä tehtävänä oli vastaanottaa vähävaraisilta henkilöiltä pienehköjä rahamääriä ja siten herättää heissä "taipumuksia huolellisuuteen, säästäväisyyteen ja oma-aloitteiseen edistymiseen".

Pienin yhdellä kertaa talletettava summa oli 20 pankinkopeekkaa ja suurin vuodeksi talletettava summa 300 ruplaa. Piika Hedvig Nyström oli pankin ensimmäinen asiakas ja hän tallensi sinne kuusi pankinruplaa. Talletuskorko oli 5% ja lainanottajat saivat maksaa vastaavasti 6% koron.

Sisään saatiin odotusten mukaisesti pikkusummia ja vastaavasti antolainaus oli sen mukaista. Lainansaajien nimilistalta löytyy tuttuja nimiä, kuten J.J. Nervander (200 ruplaa), J-L.Runeberg (300 ruplaa) ja J.V.Snellman (200 pankinruplaa).
  
Johan Jakob Nervander (23. helmikuuta 1805 – 15. maaliskuuta 1848)^[1] oli suomalainen runoilija, fyysikko ja meteorologi. Nervander oli suomalaisen meteorologisen mittaus- ja havaintotoiminnan alkuunpanija

 
 Johan Jakob Nervander - vuoden 1955 postimerkkiin tallennettuna.

 Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomenruotsalainen runoilija, kirjailija ja toimittaja, jonka tuotanto on hyvin isänmaallista

Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12. toukokuuta 1806 Tukholma, Ruotsi – 4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa


Köyhäinpankki oli filantrooppinen laitos, jonka idean Turkuun toi matkoiltaan Johan Jacob von Julin. Säästöpankki-idea oli lyönyt itsensä läpi Skotlannissa ja Englannissa ja nyt oli Turun vuoro. Pankin säännöstön malli haettiin Tukholman säästöpankin kokemuksista.

John (Johan) Jacob Julin, vuodesta 1849 von Julin (5. elokuuta 1787 Oulu – 11. maaliskuuta 1853 Helsinki) oli apteekkari, tehtaanomistaja ja vuorineuvos. Julin oli aktiivinen toimija myös muilla aloilla; hän perusti 1819 Suomen ensimmäisen höyrylaivayhtiön ja 1823 Suomen ensimmäisen säästöpankin Turkuun.

 
 John Jacob von Julin.

Mikään vähäinen mies ei ollut myöskään ensimmäisen talletuksen tehneen piika Hedvig Nyströmin isäntä kauppaneuvos ja laivanvarustaja Gabriel Gestrin. Räätälin poika muutti Turkuun 1780-luvun alussa ja sai porvarinoikeudet 1791. Nopeasti hän nousi Turun suurimpien kauppiaiden joukkoon ja kuului 1800-luvun alkuvuosina jo kaupungin varakkaimpiin porvareihin.

Vuoden 1827 suurpalossa hän monien muiden tavoin menetti suurimman osan omaisuudestaan, eikä enää kyennyt palauttamaan entistä asemaansa.

 
 Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.


Palon jälkeen myös pankille jouduttiin järjestämään uudet toimitilat, ensin hovioikeuden presidentti Adolf von Willebrantin talosta ja vuonna 1830 pankki pääsi muuttamaan Brinkkalan taloon, ns. maksujenperintähuoneeseen.

Toimisto oli alusta pitäen auki kerran viikossa, lauantai-iltaisin klo 18-20 välillä ja vuonna 1851 aukioloaikaa pidennettiin neljäksi tunniksi klo 17-21. Aluksi ainoat palkkaa pankkityöstään nauttivat henkilöt olivat kirjanpitäjä ja vahtimestari, myöhemmin myös puheenjohtaja ja sihteeri saivat korvausta työstään.

https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/1504337_691635870867698_1719110173_o.jpg

Talletusjonossa
Suomen Turussa
4-1 2014
Simo Tuomola

Hans Platz

Tänään 3-1 avaamme Tuomiokirkon hautauskirjan vuoden 1621 kohdalta, kas tuossa:

Hans Platz, kauppias 1612, pormestarina 1620. Kuoli 1620 ja haudattiin 3.1.1621.

Veli-Pekka Toropainen writes in his article "Skottirotta ja Ruotsin koira - Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600-1660" (Scottish rat and Swedish dog - foreign merchants in Turku during 1600-1660), Genos 74 (2003), p. 199-215 (not yet digitalized)

Sen sivulta 211 löydämme merkinnän Hans Platzin asemasta Turussa;

p. 211: (in English)
Platz, Hans, German. Mayor 1616-1620. Deputy 1617. Died 1620. Spouse Brita Henriksdr. Storck.
- ref. 125: von Bonsdorff 1892-1894:202; Carpelan 1890: 155.

Skottirotta ja Ruotsin koira – Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600–1660. Genos 4•2003, s. 199─215. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Vuosikerta 74. 2003.

Saksalainen kauppias Hans Platz nousi siis Turun pormestariksi 1616 ja toimi tehtävässä kuolemaansa 1620 saakka. Mies oli sen verran merkittävä hahmo, että hänen oli teetettävä itselleen muiden pormestareiden ja raatimiesten tavoin myös oma sinettinsä valta-asemansa merkiksi.

 

Vaikka Turun tuolloista ulkomaalaista porvaristoa nimiteltiinkin milloin skottirotaksi tai Ruotsin koiraksi, olivat he kuitenkin oleellisin osa maamme ulkomaanyhteyksistä ja kaupankäynnistä. Tulliluettelon mukaan tuolloin 61 turkulaisporvarilla oli kauppasuhteita ulkomaille.

Saksankauppa oli vielä tärkeää, joten Hans Platzin saksalaisuudella oli etunsa. Ja tuo skottirottakin oli vähän liioiteltu haukkumanimi. Itse asiassa juuri vuonna 1621 kuolee Turussa Novgorodin sankari, skottieversti Samuel Cockburn ja hänet haudataan hienoin juhlamenoin Tuomiokirkkoon 1622 itsensä kuninkaan, Kustaa II Aadolf, läsnäollessa.

Samuel Cockburn, tunnetaan myös nimellä Samuel Cobron, (n. 1574 Skotlanti – 1621 Latvia) oli skotlantilainen kenraalimajuri ja palkkasotilas, joka taisteli ruotsalaisissa sotajoukoissa.


 
 Samuel Cockburnin hautamuistomerkki Turun tuomiokirkossa.


Kuninkaan vierailu kaupungissa oli aina suuri tapahtuma, eikä Kustaa II Aadolf ollut hautajaisissa Turun tuomiokirkossa ensimmäistä kertaa. Hänen sotataidon opettajansa, sotamarski Evert Kaarlenpoika Horn oli kuollut 24. heinäkuuta 1615 sotaretkellä Venäjällä ja kun sotapäällikkö haudattiin helmikuun 25. päivä 1616 Turun tuomiokirkkoon, oli kuningas myös tuolloin läsnä.

Ensimmäinen maininta Turun pormestareista, raatiherroista ja raadista on vuodelta 1324. Tuolloin raadin jäsenen tuli olla talonomistaja. Vuonna 1443 Turussa on samanaikaisesti neljä pormestaria, kaikki saksalaisia. Mikko Suurpää on Turun ensimmäinen kotimainen pormestari. Hän astui virkaansa 1455.

Lopulta vuonna 1471 saksalaisten pitäminen pormestareina ja raatimiehinä kiellettiin kokonaan. Kielto oli häilyvä, kuten Hans Platzin asettaminen virkaan vielä vuonna 1616 osoittaa.

Vuonna 1580 Turun maistraatin kokoonpanoksi vakiintui 4 pormestaria ja 10-12 raatimiestä. Kunnallispormestarin virka oli vähän hankalampi kuin arvostetumpi oikeuspormestarin virka.


Vallankahvassa Turussa
3-1 2014
Simo Tuomola



 
 

Svante Niilonpoika

Tänään 2-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Svante Niilonpojan kuolemasta vuonna 1512.

Svante Niilonpoika (1460 – 2. tammikuuta 1512) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1504 – 1512. Hänestä on käytetty myös nimeä Svante Sture, koska hän oli isoäitinsä puolelta Sture-sukua, ja koska hänen poikansa Sten Sture nuorempi otti tämän nimen. Itse hän ei Sture-nimeä käyttänyt.



Svante Nilsson, född ca 1460 på Penningby slott, död 31 december 1511 eller 2 januari 1512 på Västerås slott, son till Nils Bosson (Sture) var svenskt riksråd och Sveriges riksföreståndare från 1504 till sin död.



Svante Niilonpojan sinetti.

Maallisista mahtimiehistä ja piispoista koostuva valtaneuvosto nimitti (1504) Svante Niilonpojan valtionhoitajaksi Sten Sturen kuoltua 1503 toivoen, että Svante alistuisi sen tahtoon ja jatkaisi neuvotteluja Tanskan kanssa.

Käytännössä Svante Niilonpoika jatkoi edeltäjänsä linjoilla, vastusti unionia Tanskan kanssa ja pyrki rajoittamaan valtaneuvoston valtaa


Svante Niilonpojan kaudella tanskalaiset tekivät voimakkaammalla laivastollaan tuhoisia hyökkäyksiä Ruotsiin ja Suomeen hävittäen mm. Porvoon. Svante Niilonpoika oli valtionhoitajakautenaan naimisissa Mette Dyen kanssa, mutta oli nuorempana ollut aviossa Iliana Gäddan kanssa, joka oli Sten Sture nuoremman äiti.



 
 Krigsscen från framsidan av Carl Blinks omfattande historiska roman om Nilsson 1889


Vuonna 1504 maasäädyt kokoontuvat 3. maaliskuuta Turun Raatihuoneelle valitsemaan maalle valtionhoitajaa. Turun piispa Lauri Suurpään johdolla Svante Niilonpoika saa kannatuksen taakseen ja samalla Joosef Pietarinpoika tulee Turun linnanisännäksi puolustamaan Itämaan etuja.

Hansakauppa vahvistuu alueella ja Severin Norby tekee yhdeksän märssylaivan voimin ryöstöretken Ahvenanmaalle Kastelholmaan 1507 vieden käskynhaltija Sten Tuuresson Bielken vankina Tanskaan.
 

 Søren Norby (k. 1530 Firenzessä) oli tanskalainen amiraali ja merirosvopäällikkö. Hän toimi Tanskan kuningas Kristian II:n nimissä kaapparina Itämerellä. Suomessa Norby muun muassa hävitti Turun kaupunkia ja ryösti Kastelholman linnan.

Vuonna 1508 kuningas asettaa Tulholman saaristoon kymmenen laivaa turvaamaan maan pääkaupunkia ja kauppaliikennettä merirosvoilta. Niinpä merirosvot suuntaavatkin katseensa toisaalle ja Tanskan kuningas Hansin joukot hyökkäävätkin lopulta perjaintaina aamuyöllä 3. elokuuta 1509 Turkuun soturipäällikkö Otto Rudin johdolla.


Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.
Rud haavoittui ja jäi sotavangiksi 7. heinäkuuta 1565 Klaus Hornin johtamaa ruotsalaista laivastoa vastaan käydyssä meritaistelussa.

Turun linnaa Rud ei pysty valtaamaan, mutta kaupunki saa muuten kokea kovia. Murhaaminen ja ryöstely kestää viisi päivää. Ryöstetyksi tulee myös kirkko aarteineen. Merirosvojen saaliiksi joutuu mm. Särkilahden kalkki eli Ejbyn kalkki - ehtoollismalja ja pateeni, ehtollisleipälautanen.


 

Piispanhiipan ja sauvan lunastukseksi vaaditaan 12 000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Vaatimukset esitetään kaupungin raadille ja Turun piispa Johannes IV Olavinpojalle.

Vuonna 1512 todetaan rauhan tie välttämättömäksi, kun Sten Sture nuoremmasta tulee valtionhoitaja Svante Sturen kuoleman jälkeen. Hän solmii välirauhan Tanskan kanssa. Myös rauha Venäjän kanssa uusitaan.


 
 Sten Sture nuorempi tuntemattoman taiteilijan maalauksessa

 
Sten Sture nuorempi (s. 1493 – k. 3. helmikuuta 1520) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1512–1520. Valtionhoitajana oli hetken vuonna 1512 valtaneuvos Eerik Trolle, joka ajoi neuvotteluja Tanskan kanssa Kalmarin unionin palauttamiseksi.

Kun Svante Niilonpojan 20-vuotias poika Stenkin lupasi kannattaa neuvotteluja, teki valtaneuvosto hänestä valtionhoitajan. Todellisuudessa Stenin pyrkimyksenä oli erottaa Ruotsi unionista. Hän otti kaukaisen esiäitinsä Sture-nimen, koska se Sten Sture vanhemman kautta symboloi Ruotsin itsenäisyyspyrkimyksiä.

Sture tiesi joutuvansa ennen pitkää sotaan Tanskan kuninkaan Kristian II:n kanssa ja solmi siksi vuonna 1513 välirauhan Venäjän kanssa. Sten Sture joutui ristiriitaan arkkipiispan, Eerik Trollen pojan Kustaa Trollen kanssa, joka olisi halunnut kirkolle enemmän autonomiaa. Trolle erotettiin virastaan.


Merirosvoilua Suomen Turussa
2-1 2014
Simo Tuomola
 

Petri Aboicus

 Tällä päivämäärällä 1-1 toivotamme Hyvää loppuvuotta itse kullekin säädylle.

45 eaa. – Juliaaninen kalenteri astui Julius Caesarin päätöksellä voimaan 1-1.

1700 – Venäjä otti käyttöön juliaanisen kalenterin.

1622 – Vuoden ensimmäiseksi päiväksi gregoriaanisen kalenterin mukaan päätettiin 1. tammikuuta.

 

Aboicus

Ruotsin valtakunta ja Suomi sen itäisenä osana oli aikoinaan se vihoviimeinen sivistyneen maailman kolkka, jossa otettiin käyttöön yleinen juliaaninen kalenteri. Päivämäärällä 1-3-1700 Ruotsi otti käyttöönsä vielä itsepäisesti ihan ainutlaatuisen, oman ruotsalaisen kalenterin.

Suomessa ilmestyi ensimmäinen almanakka 1608 ja suomalainen tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius sai 1619 yksinoikeuden kalenterien tekoon koko valtakunnassa. Hän laati almanakkoja Turun horisontin mukaan. Kansan keskuudessa ajantieto saatiin selville puuhun veistetyistä riimukalentereista. Päivät ryhmitettiin kirkollisen opin mukaisesti seitsenpäiväisiksi viikoiksi, mutta vuosi sen sijaan jaettiin tuolloin 13 kuukauteen.

 

 

Nuorille opetetaan riimusauvojen käyttöä Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa. Tuon ajan muistitikkuja siis.

Sigfridus Aronus Forsius (noin 1560 Helsinki – 1624 Tammisaari) oli suomalainen pappi, tähtitieteilijä, astrologi, almanakkojen julkaisija, luonnonfilosofi, runoilija ja tieteen yleismies. Hän julkaisi Suomen ensimmäiset almanakat.

Ajan tietoa tutkailtiin myös historian merkeissä: Laurentius Petri Aboicuksen Suomen historian esitys, ensimmäinen suomenkielinen laatuaan, valmistuu 1658; "Ajan Tieto Suomenmaan menoist ja vscost, erinomaisest Suomen Pispoist cungin Kuningan ajall."

Laurentius Petri Aboicus kuuluu suomenkielisen virsirunouden ja saarnakirjallisuuden perustajiin ja tietokirjallisuuden uranuurtajiin. Hän keräsi suomalaisia sananlaskuja (jotka sitten täydennyksin julkaisi hänen vävynsä Henricus Matthiae Florinus. Hän julkaisi suomeksi saarnoja 1649, 1656 ja 1670, kaksi saarnakokoelmaa 1644, virsiä 1664–1683 sekä runomuotoisen Ajan-Tiedon, joka ilmestyi kolmena painoksena (1658, 1671 ja postuumisti 1684).



Lauri Pietarinpoika Tammelinus eli Laurentius Petri Aboicus (1605 Turku – 1671) oli suomalainen pappi. Hän toimi Loimaan kappalaisena vuodesta 1637 ja Tammelan kirkkoherrana vuodesta 1648. Hän julkaisi suomeksi saarnateoksia sekä riimikronikan Ajantieto Suomenmaan menoist ja uscost (1658).
Historiallinen runouden ensimmäinen painosta julkaistu tuote Suomessa on Tammelan kirkkoherran Lauri Tammelinuksen v. 1658 julkaisema riimikronikan tapainen Ajan tieto.

 
Ruotsalainen kalenteri oli Ruotsissa 1. maaliskuuta 1700 – 30. helmikuuta 1712 käytössä ollut kalenteri.
Ruotsissa (mukaan lukien Suomi ja Ruotsin Itämeren maakunnat) oli päätetty 1600-luvun lopulla siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria jättämällä väliin 11 karkauspäivää vuosina 1700–1740. Tämä päätös merkitsi sitä, että 40 vuoden ajan välillä 1.3.1700–28.2.1740 Ruotsin käyttämä kalenteri poikkeaisi kaikista muista kalentereista. Lisäksi poikkeama ei olisi vakiosuuruinen, vaan se muuttuisi yhdellä päivällä joka neljäs vuosi. Siitä huolimatta päätös tehtiin Kaarle XII:n ollessa kuninkaana.

Ruotsissa ei siten vuonna 1700 ollut karkauspäivää, vaan ruotsalainen kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria. Päätöksestä huolimatta vuosien 1704 ja 1708 kalentereihin oli lisätty karkauspäivät. Syynä saattoi olla käynnissä ollut Suuri Pohjan sota.

Huomattuaan maakohtaisen kalenterin epäonnistuneeksi Kaarle XII määräsi, että Ruotsissa palattaisiin takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin lisäämällä vuoden 1712 kalenteriin helmikuun 30. päivä. Helmikuun 30. päivä 1712 on merkitty kalenteriin nimellä "Tilökelsedag". Tämä merkitsi todennäköisesti sitä, että Ruotsista tuli viimeinen valtio, jossa otettiin käyttöön juliaaninen kalenteri.

Lopullisesti gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin Ruotsissa vuonna 1753 jättämällä helmikuusta pois 11 päivää, ja niinpä vuonna 1753 helmikuun 17. päivää seurasi maaliskuun 1. päivä.



Helmikuu 1712 näytti ruotsalaisessa kalenterissa tuollaiselta.

Ajattomasti
Turussa 1-1 2014
Simo Tuomola