Dies Solis

Tänään 7-3 vuonna 321 Rooman keisari määräsi sunnuntain lepopäiväksi:
 
321 – Rooman keisari Konstantinus Suuri määräsi sunnuntain lepopäiväksi koko keisarikunnassa.


Konstantinus I Suuri (lat. Flavius Valerius Constantinus, 27. helmikuuta n. 272–274–22. toukokuuta 337) oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337.




Vuonna 1998 pystytetty Konstantinus Suuren patsas Pohjois-Englannissa Yorkissa, jossa hänet julistettiin keisariksi 25. heinäkuuta 306.

Kas - pitää paikkansa tuo sunnuntain latinankielinen nimi Dies Solis, Auringon päivä. Siellä se aurinko vaan paistelee ohuen pilviverhon takaa, vaikkei nyt sunnuntai juuri olekaan.

Saksien auringon jumala Sunne ja skandinaavien Sunna sunnuntain nimessä on taustalla, mutta oma osansa on myös Rooman keisari Konstantinus I Suurella, jonka edikti määräsi tällä päivämäärällä 7-3-321 dies Solis Invictin eli Voittamattoman Auringon jumalan päivän, sunnuntain, lepopäiväksi koko keisarikunnassa.
 



Konstantinus kolikossa n. 309-310, Sol Invictus kääntöpuolella.

Ei oltu täällä Pohjolassa tuolloin osa keisarikuntaa, mutta joskus vanhemmalla roomalaisajalla 50-200 jaa Aurajokilaaksoon muutti uudisasukkaita Skandinaviasta ja turkiskauppaa käytiin myös Baltian suuntaan. Nuoremmalta roomalaisajalta 200-400 jaa tehdyt löydöt, ylelliset ja kalliit tuontitavarat, kuvaavat jo taloudellista nousukautta.



Uusimman dna-tutkimuksen mukaan kuitenkin näyttää siltä, että ruotsinvallan ajalla maahamme lännestä tullut maahanmuutto on ollut väestön kokonaisuuden kannalta vähemmän merkityksellistä kuin aikaisempi rautakautinen ja sitä edeltänyt maahanmuutto, joka ei arkeologiaa ja varhaisaikoja käsittelevien lähteiden valossa ehkä tullutkaan maahamme Ruotsista vaan todennäköisesti etelämpää, Tanskasta ja Pohjois-Saksasta.

Liittyen 500-luvun migraatioihin Tanskan ja Saksan suunnalta on mielenkiintoista se, että DNA-tutkimus näyttäisi tukevan arkeologian, kieli- ja sanastotutkimusten sekä joidenkin muidenkin lähteiden kertomaa rautakautisesta germaanien maahanmuutosta Suomeen.

Varsinais-Suomessa, missä maamme historiallisella ajalla olisi pitänyt olla kaikkein suurin ruotsalaisen maahanmuuton vaikutus, I1a -haploryhmää on vain 28%:lla miehistä. Yllättäen itäsuomalainen N3 (Nyk. N1) haploryhmä on Varsinais-Suomessa yleisempi kuin missään muualla Länsi-Suomessa. Sitä edustaa 60% varsinais-suomalaisista miehistä (Lappalainen et al.)

Dna-analyysi osoittaa mielenkiintoisen yhteyden myös luoteis-Espanjaan ja Baskimaahan, jonka nykykielessäkin on viitteitä suoraan suomen kieleen. Mm. äiti ja keittiö ovat siellä kielellisessä käytössä, joskin vähän toisessa merkityksessä.
 
Yhtä kaikki, latinan Aurum, Au, kulta, tulee kaiketi muinaishebrean sanasta aor, joka merkitsee valoa. Kullan ja auringon väliseen yhteyteen onkin uskottu kautta aikain, ja kulta oli tosi harvinainen materiaali Suomessa esihistoriallisella ajalla.

Nuoremmalta roomalaisajalta kultaa on löytynyt vain Varsinais-Suomesta; Nousiaisten kultainen eläinpäärengas on hienoimpia ajan esineitä koko Itämeren alueella. Rengas on valmistettu Skandinaviassa noin 200-luvulla.

 

Nousiaisista vuonna 1770 löydetty kultainen kaularengas on hienoin Suomesta löydetty rautakautinen esine. Korun säilytyspaikka on Historiska museet Tukholmassa.

  Kuva: The British Museum 23.2.2014 / Simo Tuomola

Kas - Museovirasto on salannut kuvansa, mutta samanmoisen esineen näin juuri Lontoon matkallani British Museumin kokoelmissa, täytyykin siirtää aikanaan kuva siitä tänne todisteeksi.

Niinpä Aurajoki saa nimelleen valoisammankin selityksen, vaikka se yleensä yhdistetäänkin muinaisruotsin vesiväylään; aathra.


 
 Liedossa sijaitseva Nautelankoski on Aurajoen suurin koski, jossa vesi putoaa 17 metriä 600 metrin matkalla.

Aurajoki (ruots. Aura å) on Varsinais-Suomen halki virtaava noin 70 kilometrin pituinen joki. Aurajoki alkaa Oripään harjualueilta ja laskee Turun kohdalla Saaristomereen.


Ensimmäinen asutus Aurajoenjoen rannalla syntyi vähintään 6 000 vuotta sitten. Nimi ”Aurajoki” on yhdistetty muinaisruotsin vesiväylää merkinneeseen sanaan ”aathra”. Samaa perua on nykyruotsin suonta merkitsevä sana åder.

Myös Kreikan jumalilla Aither ja Aidos voi olla lusikkansa sopassa Auran nimeä hahmoteltaessa. Eetteri oli ilmapiirin, kirkkauden, taivaan ja avaruuden jumala, Aidos taas tuulen hallitsija ja tuulenvire onkin ollut yksi auran muinaisista tarkoituksista.

Aura eli latinan tuuli AWR-AH kannattaa siis myös muistaa, kun Kreikan mytologian Aura on juuri Tuulenvireen jumalatar. 

Ja missä on kultaa ja vaurautta, siellä on tietenkin myös vaurauden ottajia, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.


Aurajoella
Turussa 7-3 2014
Simo Tuomola

Kalmin matkassa

Tänään 6-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Pietari Kalmin syntymästä 1716:

1716 – Pehr Kalm (Pietari Kalm), suomalainen tieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi (k. 1779):


Pehr (Pietari) Kalm (1716 Ångermanland – 16. marraskuuta 1779 Turku) oli suomalainen tieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi, joka saavutti mainetta myös ulkomailla. Kalmin tarkkaa hautapaikkaa ei tiedetä, mutta hänen muistolaattansa on kiinnitetty Turun Maarian kirkon seinään.

Kalm vihittiin papiksi 1757. Hänen näkemyksensä mukaan papiston tehtävänä oli hyödyttää valtakuntaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kalm toimi sekä Piikkiön seurakunnan että Turun Maarian seurakunnan kirkkoherrana.


Triviaalikoulun Kalm oli käynyt Vaasassa, yliopisto-opinnot hän aloitti Turun akatemiassa 1735. 1740-luvulla Kalm opiskeli Uppsalan yliopistossa luonnontieteitä Carl von Linnén oppilaana. Linné piti Kalmia parhaana oppilaanaan. Kalm jätti kuitenkin opintonsa kesken ja ryhtyi löytöretkeilijäksi.




Pietari Kalmin (1716–1779) 200-vuotismuiston kunniaksi julkaistu postimerkki.

Hänen Amerikan matkasta julkaisemansa retkikertomus En resa till Norra Amerika on ilmestynyt monella kielellä, ruotsiksi se painettiin 1753. Matkan aikana hän lähetti Linnélle sieniä ja siemeniä. Palatessaan Tukholmaan 1751 hän toi Pohjois-Amerikasta mukanaan kasvinäytteitä ja lisää siemeniä.


 

Kalmin keräämiä kasveja kokeiltiinTurussa Hirvensalon Sipsalossa ja Kalmin perustamassa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, nykyisellä Sibeliusmuseon tontilla. Kaikki kokeet eivät kuitenkaan vastanneet odotuksia, sillä ilmastoerot olivat liian suuret. Tuoduista kasveista viljellään Suomessa edelleen yleisesti vain kolmea lajia: aitaorapihlajaa, villiviiniä ja tuoksuvatukkaa.

Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa on Lontoossa ja loput – yli 400 kasvinäytettä – ovat Kalmin kuningatar Loviisa Ulriikalle lahjoittamassa kokoelmassa, jota säilytetään Uppsalassa.


Kuvan arvellaan esittävän Pehr Kalmia, mutta jotkut historiantutkijat ovat epäilleet, että kuva voisi esittää Kalmin kollegaa Pehr Gaddia.

Pehr Adrian Gadd (1727 Pirkkala – 11. elokuuta 1797 Turku) oli suomalainen luonnontutkija, taloustieteilijä ja kemisti. Hän oli Turun Akatemian ja samalla Suomen ensimmäinen kemian professori vuodesta 1761 alkaen. Hän tutki muun muassa kemian soveltamista metallurgiaan ja maanviljelyyn sekä salpietarin ja potaskan valmistukseen. Hän aloitti suomalaisen kemian opetuksen aikakauden Turun Akatemiassa vuonna 1761.

^{Pehr (Pietari) Kalm (6 mars 1716 - 16 novembre 1779) est un explorateur et un botaniste né en Suède de parents finlandais. Kalm est célèbre pour avoir le premier décrit les chutes du Niagara et avoir fourni la première étude détaillée d'histoire naturelle de l'Amérique du Nord.}

IX: Pietari Kalmin matkassa

- Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra, suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, Uppsalassa Carl von Linnén oppilaana opiskellut kasvitieteilijä Pietari Pehr Kalm (1716-1779) suuntasi luonnontieteellisen tutkimusmatkansa Amerikkaan vuosina 1747-1751. Ennen Turkuun paluutaan hän vietti kolme vuotta Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja Kanadassa.

- Gloria Dein kirkossa vieraillessaan 1750 hän selaili kirkonkirjoja ja kiinnitti huomionsa kolmeen kuolinviestiin: * 31. toukokuuta 1706 kuollut 100 vuoden iässä vanhempi Mårten Mårtensson, syntynyt Suomessa. * 8. helmikuuta 1713 kuollut 97 vuoden iässä hänen leskensä Helen, syntynyt Ruotsissa. * 3. joulukuuta 1718 kuollut 75 vuoden iässä nuorempi Mårten Mårtensson, syntynyt Ruotsissa, tullut maahan 8-vuotiaana.

- Vanhempi Mårten Mårtensson saapui Uuteen Ruotsiin Eagle-aluksella 1654 ja asettui Fort Trinityyn. Vuotta myöhemmin hän vannoi valansa hollantilaisille näiden vallattua linnakkeen ruotsalaisilta ja muutti pian suomalaisten siirtolaisten pariin Ammanslandiin.

- Ruotsi-Suomen hallitus perusti Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian kupeeseen Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan 1638 amiraali Klaus Laurinpoika Flemingin ehdotuksesta. Kalmar Nyckel -alus vei siirtokuntaan sen ensimmäiset asukkaat. Finlandiin eli Finn's Pointiin Fort Christinan linnakkeen suojapiiriin muutti 17 vuoden aikana noin 500-600 suomalaista.
Uusi Ruotsi (ruots. Nya Sverige) oli vuonna 1638 perustettu Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikan itärannikolla Delawarejoen ja Delawarenlahden molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nyt Pennsylvanian, Delawaren ja New Jerseyn osavaltioiden alueella.


Uuden Ruotsin kartta vuodelta 1650.






Pennsylvanian ensimmäisen asutuksen kartta.


- Hollantilaiset valloittivat Uuden Ruotsin vuonna 1655. Ruotsi-Suomella oli siirtomaa-alue myös Afrikassa kun Afrikkakomppania osti Cabo Corso -nimisen siirtomaalinnakkeen Ghanan alueelta 1650.

Kultarannikon historiallinen kartta.

- Vuonna 1645 Ruotsissa syntynyt nuorempi Mårten Mårtenson sai vaimonsa Margaret Bärtilsdotterin, jonka äiti oli suomalainen, kanssa 9 lasta, joista senior John Morton syntyi 1. kesäkuuta 1683 ja kuoli 1725. Hänen ja vaimonsa Mary Archerin lapsi, nuorempi John Morton (1724-1777), syntyi Ammanslandissa ja meni aikanaan naimisiin Ruotsin siirtolaistaustaisen Ann Justisin kanssa.

- Hän oli se mies, jonka nimi löytyy Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajan joukosta. Hänen antamansa äänen kerrotaan olleen jopa sen ratkaisevan äänestettäessä itsenäisyysjulistuksesta. Hän oli merkittävä pennsylvanialainen poliitikko ja sheriffi. Samaa osavaltiota edusti myös Benjamin Franklin.
Mortonin antaman äänen kerrotaan olleen ratkaiseva äänestettäessä USA:n itsenäisyysjulistuksesta, sillä juuri pidetyssä äänestyksessä Kongressin jäsenten äänet olivat jakautuneet tasan, kun Morton saapui myöhästyneenä kokoukseen. Mortonin kuitenkin sallittiin vielä äänestää. Hän äänesti itsenäisyyden puolesta, joten ratkaisevan äänen antaja tiedettiin varmasti.

- Kolmetoista siirtomaata esitti itsenäisyysjulistuksensa 4. heinäkuuta 1776. Se allekirjoitettiin kongressissa 2. elokuuta ja Yhdysvallat tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi 3. syyskuuta 1783.

Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat

Itsenäisyysjulistuksen kaikki allekirjoittaneet olivat miehiä ja heitä oli 56. Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittivat:

• New Hampshire: Josiah Bartlett, William Whipple, Matthew Thornton
• Massachusetts: Samuel Adams, John Adams, John Hancock, Robert Treat Paine, Elbridge Gerry
• Rhode Island: Stephen Hopkins, William Ellery
• Connecticut: Roger Sherman, Samuel Huntington, William Williams, Oliver Wolcott
• New York: William Floyd, Philip Livingston, Francis Lewis, Lewis Morris
• New Jersey: Richard Stockton, John Witherspoon, Francis Hopkinson, John Hart, Abraham Clark
• Pennsylvania: Robert Morris, Benjamin Rush, Benjamin Franklin, John Morton, James Smith, George Taylor, James Wilson, George Ross
• Delaware: George Read, Caesar Rodney, Thomas McKean
• Maryland: Samuel Chase, William Paca, Thomas Stone, Charles Carroll of Carrollton
• Virginia: George Wythe, Richard Henry Lee, Thomas Jefferson, Benjamin Harrison V, Thomas Nelson Jr., Francis Lightfoot Lee, Carter Braxton
• Pohjois-Carolina: William Hooper, Joseph Hewes, John Penn
• Etelä-Carolina: Edward Rutledge, Thomas Heyward Jr., Thomas Lynch Jr., Arthur Middleton
• Georgia: Button Gwinnett, Lyman Hall, George Walton

- Kaikessa tässä mukana oli siis myös John Morton, jonka isoisän isä Martti Marttinen Rautalammin suurpitäjän alueelta muutti aikoinaan Ruotsin suomalaismetsiin, joista heidän jälkeläisensä lähtivät sittemmin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaa.
Rautalammin suurpitäjän historiassa todetaan:
»Rautalammin hallintopitäjä oli tärkein lähtöalue 1500–1600-lukujen muuttoliikkeelle Ruotsiin. Silloiset rautalampilaiset olivat päteviä korvenraivaajia ja kaskenpolttajia, joita houkuteltiin asuttamaan Keski-Ruotsin erämaita. Nämä metsäsuomalaiset asuttivat Värmlannin ja Keski-Ruotsin korvet.

Metsäsuomalaisten jälkeläisiä muutti myös Ruotsin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaan. Valtaosa Delawaren siirtokunnan jäsenistä oli suomalaista syntyperää. Eräs heistä oli John Morton, joka antoi Pennsylvanian siirtokunnan puolesta ratkaisevan äänensä Amerikan itsenäisyydelle v. 1776. John Mortonin isoisän isä oli Martti Marttinen, joka oli aikanaan muuttanut Rautalammin suurpitäjän alueelta Ruotsin
suomalaismetsiin.




Turun Akatemiaan päätettiin hyödyn aikakauden innoittamana perustaa luonnonhistorian ja talousopin oppituoli vuonna 1747. Professuuri rahoitettiin lakkauttamalla runousopin oppituoli. Uudeksi talousopin professoriksi nimitettiin Kalm, vaikkei tällä itsellään ollut yliopistollista loppututkintoa. Samana vuonna Kalm aloitti Amerikan-matkansa. Hän oli virassa kuolemaansa saakka vuoteen 1779. Hänen seuraajansa professorina oli Salomon Kreander.


 


Yliopistonopettajana Kalm oli suosittu. Häntä pidetäänkin eräänä taloudellisen hyödyn ajan keskeisimpänä henkilönä Turun Akatemiassa. Kalmin johdolla valmistui 146 väitöskirjaa, joista valtaosa ruotsin kielisiä, muut latinaksi. Turun akatemian rehtorina hän toimi 1756–1757, 1765–1766 sekä 1772–1773. Kalm oli myös Ruotsin tiedeakatemian jäsen vuodesta 1745.

Kalm vihittiin papiksi 1757. Kalm toimi sekä Piikkiön seurakunnan että Maarian seurakunnan kirkkoherrana. Hän oli myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Hänen näkemyksensä mukaan papiston tehtävänä oli hyödyttää valtakuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Hänen Amerikan matkasta julkaisemansa retkikertomus En resa till Norra Amerika on ilmestynyt monella kielellä; ruotsiksi se julkaistiin 1753. Matkan aikana hän lähetti Linnélle sieniä ja siemeniä. Palatessaan Tukholmaan 1751 hän toi Pohjois-Amerikasta Linnélle kasvinäytteitä ja lisää siemeniä.

 

Kalmin matkoillaan keräämiä kasveja kokeiltiin Hirvensalon Sipsalossa ja Kalmin perustamassa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, nykyisellä Sibeliusmuseon tontilla. Kaikki kokeet eivät kuitenkaan vastanneet odotuksia, sillä ilmastoerot olivat liian suuret.

Katri Sarlund on Turussa tehnyt aloitteen Sipsalon tulevaisuuden turvaamisesta:

Ruotsissa on säilynyt ja ennallistettu useita Linnén aikaisia puutarhoja. Ruotsissa on myös ollut keskusteluissa esillä, että Sipsalon puutarha-alue liitettäisiin osaksi historiallisia puutarhoja, joissa on säilynyt merkkejä kasvitieteilijä Carl von Linnén elämäntyöstä. Näin olisi ehkä myös mahdollista liittää Sipsalon puutarha osaksi YK:n kulttuuri- ja tiedejärjestön Unescon maailmanperintökohteiden ketjua.

Sipsalon tilasta voisi tulla tieteen- ja kulttuurihistoriallisen kohteen lisäksi myös puutarhamatkailukohde. Puutarhanhoito ja puutarhamatkailu ovat kasvavia aloja, ja ennallistettu historiallinen puutarha Suomen puutarhaviljelyalueen ytimessä tulee nähdä kiinnostavana mahdollisuutena edistää suomalaista puutarhamatkailua. Tällä hetkellä merkittävä osa puutarhamatkailusta suuntautuu naapurimaidemme Ruotsin ja Viron historiallisiin puutarhoihin.

Tuoduista kasveista viljellään Suomessa edelleen yleisesti vain kolmea lajia: aitaorapihlajaa, villiviiniä ja tuoksuvatukkaa. Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa on Lontoossa ja loput – yli 400 kasvinäytettä – ovat Kalmin kuningatar Loviisa Ulriikalle lahjoittamassa kokoelmassa, jota säilytetään Uppsalassa.


 
Siirtomaaisäntänä
Turussa 6-3 2014
Simo Tuomola

Vanha viha

Tänään 3-3 tulee kuluneeksi tasavuosia vähemmän tunnetun Novgorodin rauhan solmimisesta vuonna 1497. Sen myötä Tanskan kuningas Hannu nousee valtaan myös Ruotsissa ja Sten Sture vanhemman valtionhoitajuus päättyy sotatappioon. Kalmarin Unioni palautetaan ja se jatkuu aina vuoteen 1501 saakka.

 Hannu (Juhana II) (1455–1513) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan 1481–1513, Norjan 1483–1513 ja Ruotsin 1497–1501).

Hannu tuli Tanskan ja Norjan hallitsijaksi isänsä Kristianin kuoltua 1481. Ruotsin kanssa hän neuvotteli vuonna 1483 Kalmarin resessin, jossa määriteltiin ja rajattiin unionikuninkaan valta Ruotsissa. Hän ei kuitenkaan lopulta saapunut allekirjoittamaan sopimusta, ja yritys palauttaa Ruotsi Kalmarin unioniin raukesi. Vuonna 1493 Hannu solmi liiton Venäjän kanssa Ruotsia ja sen valtionhoitaja Sten Sturea vastaan. Liittoa pidettiin uskonnollisista syistä ennenkuulumattomana.



 
 Kuningas Hannu.

Vanha viha tarkoittaa Ruotsin ja Moskovan ruhtinaskunnan välistä sotaa, joka käytiin 1495–1497. Sota liittyi Ruotsin ja Venäjän rajaerimielisyyksiin sekä Ruotsin ja Tanskan kiistaan Kalmarin unionin säilymisestä. Sodan aikana Suomea, varsinkin Hämettä ja Savoa, hävitettiin pahasti. Sota ei johtanut rajamuutoksiin. Nimitystä vanha viha on toisinaan käytetty myös vuosien 1570–1595 Ruotsin ja Venäjän välisestä 25-vuotisesta sodasta, mutta sen yleisempi nimitys on pitkä viha.

Tanskan kuningas Hannu oli jo vuonna 1494 tehnyt salaisen sopimuksen Iivana III:n kanssa siitä, että Iivana saisi Suomeen hyökätessään hämmennyksen aikaan ja Hannu sen varjolla Ruotsin kruunun haltuunsa. Palkkioksi Iivana saisi Ruotsilta Suomen.

Vuonna 1495 Uppsalan kirkon aarre Pyhän Eerikin lippu lainataankin Turkuun turvaamaan maata venäläisten sotatoimilta. Valtionhoitaja Sten Sture saapuu Turkuun lippuineen ja 900 miehen joukkoineen 30. marraskuuta. Venäläisen suuriruhtinas Iivana III:n sotajoukot piirittävät Viipuria ja Viipurin pamaus ja venäläisten tappio koetaan 30. marraskuuta.

 
 Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin pamauksen tulivuoren kaltaiseksi.

Venäjän ja Ruotsin välinen sota, vanha viha, käytiin vuosina 1495–1497, ja heti rauhanteon jälkeen Hannu julisti sodan Ruotsille. Hän voitti Sten Sturen joukot Rotebron luona 1497. Sture joutui myöntämään Hannulle oikeuden kruunuun, ja sai vastineeksi koko Suomen läänikseen. Hannu kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi 1497.

Vuonna 1499 Hannu katsoi asemansa olevan niin vahva, ettei hänen tarvinnut enää suosia Sten Sturea, jolta otettiin pois Viipuri, Olavinlinna ja Turku. Vuonna 1501 Hannun ja venäläisten tekemät sopimukset paljastuivat Ruotsin valtaneuvostolle. Tämä yhdessä sen kanssa, ettei ylimystölle ollut annettu sen mielestä riittävästi läänityksiä, johtivat Hannun syrjäyttämiseen Ruotsin kuninkuudesta 1501. Sten Sturesta tuli jälleen valtionhoitaja.

 

 Iivana III eli Iivana Suuri (ven. Иван III Васильевич tai Иван Великий, Ivan III Vasiljevitš, Ivan Veliki; 22. tammikuuta 1440 – 27. lokakuuta 1505) oli Moskovan suuriruhtinas ja ensimmäinen koko Venäjän hallitsija. Iivana Suuri yhdisti Venäjän maat valloittamalla Novgorodin ja lyömällä Kultaisen ordan. Hän rakennutti Moskovan Kremlin ja nai Bysantin viimeisen keisarin Konstantinos XI:n veljentyttären, minkä takia Venäjää alettiin kutsua hänen seuraajansa Iivana Julman kaudella kolmanneksi Roomaksi. Iivana Suuri oli toistaiseksi kauimmin Venäjällä vallassa ollut hallitsija (1462–1505).

Suurruhtinas Ivan valloitti Novgorodin ja sen alueen 1471. Tämän jälkeen hän siirsi askel askeleelta asemiaan Suomen rajoja kohti. Vuonna 1492 hän perusti Ivangorodin linnan Narvan viereen Suomen lahden etelärannikolle. Wiipurin valloittaminen oli tämän jälkeen hänen tavoitteensa, jotta hän voisi kahdesta linnasta käsin kokonaan hallita kauppaa Suomenlahden pohjukassa.

Vuonna 1495 venäläiset lopulta hyökkäsivät ja Wiipuria piiritettiin kahden kuukauden ajan. Legendaarinen sankari Knut Posse johti puolustusta. Ratkaiseva rynnäkkö tapahtui 30.11.1495. Kiviä lingottiin kohti kaupunginmuuria, ja muutama torni sortui. Wiipurilaiset puolustautuivat sitkeästi ja urhoollisesti. Jälkeenpäin kerrottiin, että venäläiset olivat päässeet muurin harjalle ja olivat kiipeämässä alas kun "ihme" tapahtui: Pyhän Andreaksen loistava risti näyttäytyi taivaalla. Venäläiset vetäytyivät pelästyneinä. Piiritys keskeytettiin, ja kolme viikkoa myöhemmin venäläiset marssivat pois.

Myöhemmin syntyi legenda "Wiipurin pamauksesta"; kerrottiin, että Knut Posse olisi saanut aikaan räjähdyksen "helvetinkattilassa" ja että venäläiset tämän vuoksi olisivat pelästyneet. Kattila oli Wiipurissa vielä 1600-luvulla, mutta 1710 Pietari I otti sen haltuunsa, minkä jälkeen se hävisi jäljettömiin.





 Knut Jönsson Posse (n. 1440–1500) oli ruotsalainen soturi, joka muistetaan Suomessa Viipurin linnan menestyksekkäästä puolustamisesta venäläisiä vastaan vuonna 1495. Knut Possen kerrotaan myös olleen Viipurin pamauksen kansantarinan tapahtumien takana. Knut Posse oli Jöns Lage Possen ja Märta Knutsdotterin (Tre Rosor) poika. Knut Posse on haudattu Turun tuomiokirkkoon.


Wiipurin piirityksen jälkeen Knut Posse päätti kostaa venäläisille. Seuraavana vuonna hän purjehti Ivangorodiin valloitaen ja polttaen linnan kuuden tunnin piirityksen jälkeen. Vuonna 1497 hänen lopulta onnistui neuvotella noin viisikymmentä vuotta kestävä rauha Novgorodissa.

Tässä vielä TS-kooste Idän vaarasta:

Miten usein idästä on hyökätty?

Extra | Turun Sanomat 8.1.2005 03:00 |

Hyvä Aimo! Kun suomalaisten nuivasta suhtautumisesta venäläisiin puhutaan, sillä on oma historiallinen taustansa. Suomalaiset ovat saaneet pelätä idästä tulevaa uhkaa, sillä niin usein sieltä on tänne hyökätty. Mutta miten usein? Olisi kiva saada jonkinlainen selvitys. Ruotsin vallan aikana hyökkäyksiä oli varmasti myös toisinpäin, lännestä itään? Olisiko liian suuri työ selvittää näitä sotia ja kahakoita?

Historiasta kiinnostunut

Suomen ja Venäjän välinen kahakointi on ollut tiheää. Itselleni tämän historian selvittäminen olisi varmasti ollut ylivoimaista, mutta sain avukseni Turun yliopistosta Suomen historian lehtorin Veikko Laakson, joka ystävällisesti kävi läpi tämän tuhatvuotisen historian. Varhaisemmalta kaudelta on vaikea määrittää, mitkä olivat sotia, mitkä kostoretkiä ja mitkä hyökkäyksenomaisia hävitysretkiä tai milloin on kysymys vain maakunta- tai heimotason välienselvittelystä.

Laakso sai kuitenkin listatuksi kaikkiaan noin 40 sotaa tai kahakkaa Suomen (tai Ruotsin) ja Venäjän välillä tuhannessa vuodessa. Mutta mikä yllättävintä, puntit sotien tai kahakoiden aloittamisessa ovat suurin piirtein tasan. Tämänkin historian valossa on vaikea täsmälleen sanoa, mistä kulkee se ”oikea” Suomen ja Venäjän välinen raja.

”Uhraan” poikkeuksellisesti tällä kertaa lähes koko palstan yhden ainoan kysymyksen selvittelylle. Seuraavassa pitkä, mutta mielenkiintoinen lista, jossa plus-merkki edessä merkitsee hyökkäystä täältä lännestä itään ja miinus-merkki Venäjän hyökkäystä tänne päin:

- 1049 novgorodilaisen Vladimirin hyökkäys Hämeeseen

+ 1142 hämäläisten ja ruotsalaisten retki Novgorodin alueille

+ 1149 Hämeen hyökkäys itään

+ 1164 ruotsalaislaivaston epäonnistunut yritys vallata Laatokanlinna
- novgorodilaisten useita hävitysretki Hämeeseen 1100-luvun lopulla, ainakin vuosina 1186 ja 1191

+ 1240 Ruotsin epäonnistunut laivastoretki Nevalle

+ 1256 ruotsalaisten, suomalaisten ja hämäläisten sotaretki Narvaan - ruhtinas Aleksanterin vastahyökkäys Hämeeseen 1257

+ 1283-84 kaksi saksalais-ruotsalais-suomalaista hyökkäystä nevalle ja Laatokalle (epäonnistuivat)

- 1292 Novgorodin sotaretki Hämeeseen ja suomalaisten kostoretki itään

+ 1293 Tyrgils Knuutinpoika laivastoineen valtasi Länsi-Karjalan ja pani alulle Viipurin linnan

+ 1295 ruotsalaisten retki Laatokan Karjalaan; valtasivat Käkisalmen, jonka novgorodilaiset ottivat pian takaisin

+ 1300 marski Tyrgils ja Ruotsin laivasto iskivät Nevalle, jonka suuhun alettiin rakentaa linnaa (Maankruunu); Novgorod hävitti linnan ja tuhosi varusväen 1301

- 1311 Novgorod hyökkäsi Hämeen linnaan, samana vuonna kostoretki Nevalle

+ 1313 kuningas Birgerin joukkojen hyökkäys Laatokanlinnaan

- 1318 novgorodilaisten hyökkäys Turun seudulle: kirkko, kaupunki ja Kuusiston piispanlinna poltettiin, Turun linna kesti

+ 1322 Viipurin linnan päällikkö yritti vallata Käkisalmen mutta epäonnistui

- 1322 Novgorodin suuriruhtinas Juri hyökkäsi Viipurin linnaa vastaan (1323 Pähkinäsaaren rauha)

+ 1337-38 Viipurin ruotsalaisjoukot valtasivat Käkisalmen

+ 1348 Ruotsin joukot kuningas Maunu Eerikinpojan johdolla valtasivat Pähkinälinnan ja saivat Nevan valvontaan; novgorodilaiset valtasivat sen takaisin 1349, kunnes taas 1350 uusi sotaretki novgorodilaisia vastaan, jotka vastasivat 1351 polttamalla Viipurin

- 1377 novgorodilaisten hyökkäys Oulujokisuulle, hävittivät aluetta

+ 1411 Viipurin linnanpäällikkö Tord Bonde iski ilman kuninkaan lupaa Käkisalmen seudulle; venäläiset polttivat kostoksi Viipurin kaupungin samana vuonna

- 1415 venäläiset tekivät ryöstö- ja hävitysretken Oulun seudulle

- 1430-luvulta lähtien puolen vuosisadan ajalta tietoja ainakin viidestä venäläisten tekemästä hävitysretkestä Pohjois-Pohjanmaalle sekä 1460-luvun lopulta karjalaisten hävitysretkestä Savoon

(1470-luvulla idässä valtaan Moskovan suuriruhtinas Iivana III, jonka tavoitteeksi tuli Pähkinäsaaren rauhan rajan mukaisten alueiden palauttaminen; 1473 saatiin umpeutunut välirauha uusituksi ja Ruotsi ryhtyi asutustaan turvaaviin toimiin, mm. Olavinlinnan rakentamiseen)

- 1479 karjalaisten hävitysretki Pohjanmaalle

+ 1480 Erik Akselinpojan hyökkäys yhdessä saksalaisen ritarikunnan kanssa Novgorodin alueille

- 1495-96 venäläiset hyökkäsivät Kuolasta Kemijokea pitkin Pohjanmaalle sekä Länsi-Karjalaan, Savoon ja jopa Hämeeseen asti; Viipurin linna (Viipurin pamaus) ja Olavinlinna jäivät valtaamatta (Novgorodin rauha 1497)

- 1499 venäläiset hyökkäsivät Olavinlinnan alueelle ja Pohjois-Pohjanmaalle

+- 1520-luvulta lähtien rajaselkkauksia ja hävitysretkiä savolaisten ja karjalaisten kesken; taustalla asutuksen eteneminen ja pyyntialuekiistat

- 1555 Kustaa Vaasan Venäjän sota, ryöstöretkiä ja sissisotaa molemmin puolin (Novgorodin rauha 1557)

- 1570-73 pohjoismaisen 25-vuotisen sodan (Venäjän sota ja ns. pitkä viha) alku, hävitysretkiä puolin ja toisin

+ pohjoismaisen sodan toinen pääjakso pitkän aselevon (1573-1577) jälkeen; hävitysretkiä puolin ja toisin (Täyssinän rauha 1595)

+ 1609 Jakob de la Gardien Venäjän-retki (Viipurin sopimus) - Venäjän-sota (Stolbovan rauha

- 1656 Kaarle X Kustaan Venäjän-sota (Kardisin rauha 1661)

- 1700 suuri Pohjan sota ja isoviha (Uudenkaupungin rauha 1721)

+ 1741 hattujen sota ja pikkuviha (Turun rauha 1743)

+ 1788 Kustaa III:n sota (Värälän rauha 1790)

- 1808 Suomen sota (Haminan rauha 1809)

(1918, sisällissota, kansalaissota, vapaussota, jossa myös Venäjä yhtenä osapuolena)

+ 1918-1922 heimosotia

- 1922 läskikapina

- 1939 talvisota (Moskovan rauha 1940)

+ 1941 jatkosota (Moskovan välirauha 1944, Pariisin rauha 1947)




Suojassa Turussa
3-3 2014
Simo Tuomola
 

Helmikuun 30. päivä

Tänään 1-3 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1700 – Ruotsi otti käyttöön oman ruotsalaisen kalenterin yrittäessään siirtyä gregoriaaniseen kalenteriin (Ruotsi palasi takaisin juliaaniseen kalenteriin 1712 ja otti gregoriaanisen kalenterin käyttöön 1753).

1712 – 29:ttä helmikuuta seurasi Ruotsissa 30. helmikuuta, mikä merkitsi siirtymistä ruotsalaisesta kalenterista takaisin juliaaniseen kalenteriin.

30. helmikuuta on säännönvastainen päivämäärä, koska helmikuussa on yleensä vain 28 päivää ja karkausvuosina 29 päivää. Joissakin maissa on päivää kuitenkin jouduttu viettämään kalenterin tasaamisen vuoksi.

 
 Aukeama ruotsalaisesta almanakasta vuodelta 1712.

Ruotsissa päätettiin vuonna 1699 siirtyä gregoriaaniseen kalenteriin siten, että vuodesta 1700 alkaen jätettäisiin karkauspäivät pitämättä aina vuoteen 1740 asti (ns. ruotsalainen kalenteri). Siten maaliskuussa 1740 oltaisiin gregoriaanisessa kalenterissa, mutta toisaalta 40 vuoden ajan käytettäisiin kalenteria, joka poikkeaisi kaikista muista maista. Lisäksi tuo poikkeama ei olisi vakio vaan muuttuisi neljän vuoden välein.

Niinpä vuonna 1700 ei ollut karkauspäivää. Kalenteriuudistus jäi toteuttamatta suuren Pohjan sodan sytyttyä, joten vuosina 1704 sekä 1708 pidettiin karkauspäivä tavalliseen tapaan. Tammikuussa 1711 kuningas Kaarle XII päätti, että valtakunta palaa juliaaniseen kalenteriin vuonna 1712 liittämällä helmikuun loppuun ylimääräisen karkauspäivän (1712 olisi muutenkin ollut karkausvuosi). Helmikuun 1712 kalenterissa on siis karkauspäivä 24.2. ja ”Tilökelsedag” 30.2.

Ruotsin valtakunta ja Suomi sen itäisenä osana oli siis aikoinaan se vihoviimeinen sivistyneen maailman kolkka, jossa otettiin käyttöön yleinen juliaaninen kalenteri. Päivämäärällä 1-3-1700 Ruotsi otti käyttöönsä vielä itsepäisesti ihan ainutlaatuisen, oman ruotsalaisen kalenterin.

Suomessa ilmestyi ensimmäinen almanakka 1608 ja suomalainen tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius sai 1619 yksinoikeuden kalenterien tekoon koko valtakunnassa. Hän laati almanakkoja Turun horisontin mukaan. Kansan keskuudessa ajantieto saatiin selville puuhun veistetyistä riimukalentereista. Päivät ryhmitettiin kirkollisen opin mukaisesti seitsenpäiväisiksi viikoiksi, mutta vuosi sen sijaan jaettiin tuolloin 13 kuukauteen.

 

 

Nuorille opetetaan riimusauvojen käyttöä Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa. Tuon ajan muistitikkuja siis.

Sigfridus Aronus Forsius (noin 1560 Helsinki – 1624 Tammisaari) oli suomalainen pappi, tähtitieteilijä, astrologi, almanakkojen julkaisija, luonnonfilosofi, runoilija ja tieteen yleismies. Hän julkaisi Suomen ensimmäiset almanakat.

Ajan tietoa tutkailtiin myös historian merkeissä: Laurentius Petri Aboicuksen Suomen historian esitys, ensimmäinen suomenkielinen laatuaan, valmistuu 1658; "Ajan Tieto Suomenmaan menoist ja vscost, erinomaisest Suomen Pispoist cungin Kuningan ajall."

Laurentius Petri Aboicus kuuluu suomenkielisen virsirunouden ja saarnakirjallisuuden perustajiin ja tietokirjallisuuden uranuurtajiin. Hän keräsi suomalaisia sananlaskuja (jotka sitten täydennyksin julkaisi hänen vävynsä Henricus Matthiae Florinus. Hän julkaisi suomeksi saarnoja 1649, 1656 ja 1670, kaksi saarnakokoelmaa 1644, virsiä 1664–1683 sekä runomuotoisen Ajan-Tiedon, joka ilmestyi kolmena painoksena (1658, 1671 ja postuumisti 1684).



Lauri Pietarinpoika Tammelinus eli Laurentius Petri Aboicus (1605 Turku – 1671) oli suomalainen pappi. Hän toimi Loimaan kappalaisena vuodesta 1637 ja Tammelan kirkkoherrana vuodesta 1648. Hän julkaisi suomeksi saarnateoksia sekä riimikronikan Ajantieto Suomenmaan menoist ja uscost (1658).
Historiallinen runouden ensimmäinen painosta julkaistu tuote Suomessa on Tammelan kirkkoherran Lauri Tammelinuksen v. 1658 julkaisema riimikronikan tapainen Ajan tieto.

 
Ruotsalainen kalenteri oli Ruotsissa 1. maaliskuuta 1700 – 30. helmikuuta 1712 käytössä ollut kalenteri.
Ruotsissa (mukaan lukien Suomi ja Ruotsin Itämeren maakunnat) oli päätetty 1600-luvun lopulla siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria jättämällä väliin 11 karkauspäivää vuosina 1700–1740. Tämä päätös merkitsi sitä, että 40 vuoden ajan välillä 1.3.1700–28.2.1740 Ruotsin käyttämä kalenteri poikkeaisi kaikista muista kalentereista. Lisäksi poikkeama ei olisi vakiosuuruinen, vaan se muuttuisi yhdellä päivällä joka neljäs vuosi. Siitä huolimatta päätös tehtiin Kaarle XII:n ollessa kuninkaana.

Ruotsissa ei siten vuonna 1700 ollut karkauspäivää, vaan ruotsalainen kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria. Päätöksestä huolimatta vuosien 1704 ja 1708 kalentereihin oli lisätty karkauspäivät. Syynä saattoi olla käynnissä ollut Suuri Pohjan sota.

Huomattuaan maakohtaisen kalenterin epäonnistuneeksi Kaarle XII määräsi, että Ruotsissa palattaisiin takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin lisäämällä vuoden 1712 kalenteriin helmikuun 30. päivä. Helmikuun 30. päivä 1712 on merkitty kalenteriin nimellä "Tilökelsedag". Tämä merkitsi todennäköisesti sitä, että Ruotsista tuli viimeinen valtio, jossa otettiin käyttöön juliaaninen kalenteri.

Lopullisesti gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin Ruotsissa vuonna 1753 jättämällä helmikuusta pois 11 päivää, ja niinpä vuonna 1753 helmikuun 17. päivää seurasi maaliskuun 1. päivä.



Helmikuu 1712 näytti ruotsalaisessa kalenterissa tuollaiselta.

Ajattomasti
Turussa 1-3 2014
Simo Tuomola