Pohjolan apostoli

Tänään 3-2 tulee kuluneeksi tasavuosia arkkipiispa Ansgarin kuolemasta Bremenissä vuonna 865. 

 
 

865 – Ansgar, Hampurin-Bremenin arkkipiispa (”Pohjolan apostoli”) (s. 801)



 
 
Ansgar (8. syyskuuta 801 – 3. helmikuuta 865) eli Ansgarius oli Hampurin-Bremenin arkkipiispa. Hampurin piispanistuimella oli erityinen tehtävä viedä kristinuskoa pohjoiseen ja Ansgar tuli tunnetuksi Pohjolan apostolina.

 
 Ansgar

Hänet tunnettiin Pohjolan apostolina ja Skandinavian suojeluspyhimyksenä. Frankkien kuningas Ludvig Hurskas lähetti hänet kristinuskon julistajaksi Ruotsin Birkaan 829.

Viikinkiajan huomattavana kauppapaikkana Bierkø kukoisti 700-900 luvuilla ja sen autioiduttua 900-luvun lopulla peri Bircan aseman kaupan keskuksena Sigtuna, jonka dominikaaniluostarilla oli vahvat yhteydet Turkuun.

Sigtunan tuhosta kesällä 1187 kertoo Eerikinkronikka näin;

He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi.

 
Merentakaisen kostohyökkäyksen tekijöistä ei ole varmaa tietoa, mutta tässäkin jäljet tuntuvat johtavan Turkuun, kun taistoa käydään ristiretkien muodossa maan hallinnasta. Kirkko pääsee alueella voitolle vasta vuonna 1229, kun Suomen piispanistuin viimein siirretään voiton merkkinä Nousiaisista Koroisiin.

Tätä aiemmin kirkko ei pystynyt tunkeutumaan Aurajokilaaksoon, joka oli pakanallisen uskon sydänseutuja. Ja vielä vauras ja järjestäytynyt sellainen. Viikinkien Idäntien myötä esim. Turusta Hämeenlinnaan johtava Hämeen Härkätie kehittyi 800-luvulla Birkan suolatieksi, jota pitkin matkasivat ihmisten lisäksi myös turkikset ja kynttilävaha, hylkeenrasva.

Tämä Turun järjestelmä ei luonnollisestikaan ollut kovin suosiollinen ulkopuolisia tunkeutujia kohtaan.




 
 Ansgar käännyttää hampurilaiset. Maalaus Hampurin kaupungintalossa.

 13-11 tuli kuluneeksi tasavuosia paavi Pyhä Nikolaus I Suuren kuolemasta vuonna 867. Hän nimitti aikoinaan Pyhän Ansgarin lähettilääksi tänne Pohjolaan:

• 867 – Pyhä Nikolaus I Suuri, paavi

Pyhä Nikolaus I Suuri (k. 867) oli paavina 24. huhtikuuta 858 – 13. marraskuuta 867. Hän oli syntyisin Roomasta. Hän voimisti paavin auktoriteettia ja valtaa ja oli osaltaan nostamassa Rooman piispan merkitystä läntisen Euroopan kristittyjen kirkkojen johtohahmoksi.

Hän nimitti myös valtakaudellaan Pyhän Ansgarin lähettilääkseen pohjoismaihin. Lisäksi hän lähetti lähetyssaarnaajat käännytystyöhön Bulgariaan. Hänen muistopäiväänsä vietetään 13. marraskuuta.



Pyhä Nikolaus I Suuri.

Ansgar (8. syyskuuta 801 – 3. helmikuuta 865) eli Ansgarius oli Hampurin-Bremenin arkkipiispa. Hampurin piispanistuimella oli erityinen tehtävä viedä kristinuskoa pohjoiseen ja Ansgar tuli tunnetuksi Pohjolan apostolina.

He tulivat syksyllä 829 monen vaivan jälkeen järvien, jokien, metsien ja korpien poikki Mälarenin rannalle, Birkan kauppapaikkaan.

Kuningas Björn otti suosiolla Ansgariuksen vastaan ja salli hänen saarnata kristinuskoa kaupungissa. Ansgarius käännytti monta ihmistä ja muiden joukossa Hergeirinkin, joka oli kuninkaan korkein neuvonantaja ja Birkan hallitusmies.

Hergeir antoi rakentaa kartanoonsa kirkonkin, perimätiedon mukaan Ruotsin ensimmäisen. Puolentoista vuoden päästä Ansgarius palasi Saksaan.

Herigar, död cirka 851, var en hövitsman i Birka cirka år 830. Han ingick i Ansgars första församlig på Birka och är den förste nämnde svensken som blev kristen.

Herigar oli kuningas Björnin neuvonantaja.

Herigar var konung Björns rådgivare och sägs ha kristnats redan vid Ansgars första besök till Sverige 829 och sedan hållit stadigt fast vid densamma. Rimbert berättar att han byggde den första kyrkan i Sverige, på sin fars gård, då biskop Gautbert hade kommit till Birka.

Tarinan lähteenä siis Hervarar saga:

Björn på Håga var enligt Hervarar saga där han kallas 'Björn vid Högen' son till Erik Björnsson och regerade i Svitjod tillsammans med sin bror Anund Uppsale. Denna sagokungs historiska existens styrks av Rimbert som förtäljer att en kung Björn samregerade med sin bror Anund (Anoundus) och att de efterträtt en kung Erik.
 



Lähteenä tässä siis Hervarar saga ok Heiðreks (The Saga of Hervör and Heidrek) is a legendary saga from the 13th century combining matter from several older sagas. 


Björn tog emot Ansgar vid sitt hov på Adelsö och gav honom tillstånd att grunda en kristen församling.


Ruotsin kuningas Björn:

Björn II Eriksson "på Håga" av Munsöätten var en son till Erik III.
"Svearnas kung Björn" var den kung som mötte Ansgar då det var han som sänt en beskickning till den tyske kejsaren Ludvig den fromme för att utbe sig kristna förkunnare. Björn omnämns i Hervararsagan där det står att han hade sin gård 'at haugi', alltså 'vid högen'.

'Björn på Håga' kommer sig efter den gravhög som finns i Håga utanför Uppsala, en hög som är från bronsåldern och invid vilken man föreställt sig att Björn skall ha haft sin boning.



Ansgar.

Piispana Ansgarius vihki erään Gautbert-nimisen munkin, jota myös Simoniksi kutsutaan, Birkan piispaksi. Mutta piispa Simon tuli pian niin vihatuksi, että asukkaat tappoivat hänen apumiehensä ja ajoivat hänet itsensä pois valtakunnasta.

Niin Ruotsista puuttui taas saarnaajia, ja kristinoppi joutui perääntymään. Hergeir pysyi kuitenkin uskossansa.

Gautbert var namnet på en missionsbiskop, utnämnd av sin släkting ärkebiskop Ebo av Reims, som sändes till Sveaväldet. Gautbert blev utnämnd 832, året efter att Ansgar hade lämnat Birka, och färdades till Birka med sin släkting Nithard. Gautbort blev med välvilja mottagen av kungen (antagligen Björn) och han byggde en kyrka.

Kun Ruotsissa oli kristinusko jo hävinnyt, eikä kukaan oikein uskaltanut sinne kuolemanpelossa lähteä uudestaan saarnaamaan. Silloin päätti vihdoin Ansgarius uudelleen lähteä Birkaan v. 853 paikkeilla. Silloinen alueen kuningas Olavi otti hänet suosiolla vastaan ja hankki käräjiltä Ansgariukselle luvan saarnata kristinoppia Ruotsissa.

 

Ansgarius saikin monet kääntymään, hän rakensi kirkon Birkaan, holhosi köyhiä ja orpolapsia ja lunasti vankeja. Jonkun ajan perästä palasi hän Tanskaan ja Bremeniin, ja kristinoppi tuli jälleen laiminlyödyksi Ruotsissa. Piispanistuimeltaan koetti Ansgarius yhä edistää lähetyssaarnaajien työtä pohjoismaissa.


Mutta vanhat uskonnot olivat syvälle juurtuneet skandinaavien ajatustapaan. Kun Ansgarius 865 kuoli Bremenissä, kristinusko taas perääntyi pohjolassa.


Ansgarin muistomerkki muinaisen Birkan paikalla.

Birka tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja.

Vanhat tarinat kertovat ruotsalaisten viikinkien retkeilleen usein Suomen rannikoilla. Niinpä kuningas Eerik Emundinpojan mainitaan laskeneen valtansa alle Suomen, Karjalan Viron, Kuurinmaan ja laajalti seutuja idän puolella.

Samaa kerrotaan hänen pojanpojastaan Eerik Voitollisesta, joka kuoli 900-luvun lopulla. Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Länsisuomalainen kulttuuri sai keskiruotsista, Birkan kautta, huomattavasti vaikutteita jo ennen viikinkiaikaa.

 

Turun Ravattulan muinaiskirkon jäänteitä 1100-luvulta.

Mm. Aurajokilaakso oli jo tärkeä tuon ajan kauppapaikka. Tämä näkyy muunmuassa korutyypeissä ja edellyttää säännöllisen kauppareitin kaltaista kanssakäymistä.

Birka autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.

Ruotsalaiset viikingit suuntasivat matkansa itään. Tämä johti Itämeren poikki Väinäjoelle ja siitä edelleen nykyiselle Venäjälle tai Suomenlahden pohjoisrannikon saaristoa pitkin Nevalle, josta edelleen Laatokalle ja Olhavajokea pitkin Sisä-Venäjälle.

 Venäjän suurten jokien kautta viikingit ulottivat matkansa aina Mustalle merelle ja Kreikkaan saakka, jossa näitä ns. varajageja palveli Itä-Rooman keisarin henkivartijoina. Sopiviin kohtiin vakinaisilla kulkureiteillä varajagit perustivat linnoitettuja tukikohtia.



 
Birkan läheisyydellä on epäilemättä ollut merkittävä rooli myös muinaisen Turun alueen kehitykselle. Tai jopa toisinpäin, sillä varmaa kuitenkin on, että sekä Bírka että Eskilstuna ryöstettiin ja tuhottiin suhteellisen lyhyen ajan sisällä, ja ilmeisesti asialla olivat idästä tulleet sotajoukot.

Turun alueella oli tuolloin oma hallintokulttuurinsa, joka ilmeisesti joutui ristiriitaan Birkan alueen pyrkimysten kanssa.

Voi siis hyvinkin olla, että suomalaiset tuhosivat Ruotsin pääkaupungin kahdesti, ensin Bírkan ja sitten Eskilstúnan, ja että ruotsalaiset tietoisesti ovat vaienneet tapahtuneesta, myöhemmän historian poliittisista syistä johtuen.

Näin sitä ns. ensimmäistä ristiretkeäkään ei koskaan oikeasti ollut, oli vain jokin Ruotsista tullut avustusjoukko, joka hyväksyttiin Aurajokilaaksossa mukaan länsi-suomalaisten taisteluun karjalaisia vastaan.


 
Kun Ruotsin ensimmäinen kirkko näin ajoitetaan Birkan kauppapaikalle vuoteen 829, on yhteyksien vetäminen lahden toiselta puolen Aurajokilaaksoon ilmeistä. 

Varhais-Turku saikin hiljattain uutta valaistusta, kun Kaarinan Ravattulan kaivauksissa löydettiin Aurajoen rannan tuntumasta Ristimäestä Suomen vanhimman kirkon perustukset.

Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle. Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset.

 
Kaarinasta nyt löytynyt kirkollinen rakennus on Suomessa siis ajalta ennen täällä tunnettua seurakunnallista järjestäytymisvaihetta. Kirkko on todennäköisesti toiminut läheisen kylän asukkaiden yksityis- tai kyläkirkkona 1200-luvun alkupuolelle asti.

Lähettiläänä
Turussa 3-2 2017
Simo Tuomola

Sammalkieli

Tänään 2-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Ruotsin kuningas Eerik Eerikinpojan kuolemasta vuonna 1250. Eerikinkronikka kertoo Birger-jaarlin olleen täällä Suomen puolella sotaretkellä Ruotsin kuninkaan Eerik Sammalkielen kuollessa 2.2.1250. Sotaretki oli menestys, jonka seurauksena Turku eli  Varsinais-Suomi ja myös Häme liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa.

1250 – Eerik Eerikinpoika (”Sammalkieli”), Ruotsin kuningas (s. 1216).






Kung Eriks sigill

Eerik XI Eerikinpoika (Sammalkieli) (Erik den läspe och halte) (1216–2. helmikuuta 1250) oli Ruotsin kuningas 1222–1229 ja 1234–1250.





 
 Eerik Eerikinpoika.

Eerik Sammalkielestä tehtiin kuningas vuonna 1222 kun Juhana Sverkerinpoika kuoli. Hän oli vielä alaikäinen ja neuvosto hallitsi hänen sijastaan.

Neuvoston johtaja Knuut Pitkä syrjäytti kolmetoistavuotiaan Eerikin ja kukisti hänet Olustran taistelussa 29.11. vuonna 1229. Eerik oli siis kuninkaana Turkua perustettaessa 23-1 1229. Eerik pakeni Tanskaan. Liikanimensä "Sammalkieli" (oik. "Sammalkieli ja ontuja") Eerik on saanut jälkikäteen. Eerikinkronikan mukaan hän oli änkyttäjä ja sen lisäksi ontui.

"Erik konunger var nokot swa läsper wid

haltan thz war ok hans sidh

Han storkte gerna skäll ok räth

ok älskade gerna sin eghin äät"

 
 Knuut Pitkän lyöttämä raha.

Knuut Pitkä oli Ruotsin kuningas 29.11. 1229–1234. Knuut oli Ruotsia alaikäisen Eerik Eerikinpojan sijasta hallitsevan neuvoston johtaja. Hän kaappasi vallan Eerikiltä vuonna 1229. Eerikistä tuli taas kuningas Knuutin kuoltua vuonna 1234.


Knuutin kuoltua vuonna 1234 Eerikistä tuli taas kuningas. Hän ilmoitti itse olevansa kolmas tämän niminen Ruotsin kuningas. Todellinen valta oli tosin Eerikin jaarlin Birgerin käsissä.

Eerik kuoli ilman perillistä vuonna 1250. Eerik kuvataan heikoksi, mutta viisaaksi hallitsijaksi, joka tunsi omat puutteensa, ja hallitsi Birgerin kautta.



 
 Kung Eriks gravkor i Varnhem

Birger Maununpoika (Birger Magnusson) (n. 1200 – 21. lokakuuta 1266) tunnetaan paremmin nimellä Birger-jaarli. Birgeristä tuli Ruotsin jaarli vuonna 1248.

Ruotsin toinen ristiretki tehtiin 1300-luvulla kirjoitetun Eerikinkronikan mukaan Hämeeseen vuosina 1249–50 ruotsalaisen mahtimies Birger-jaarlin johdolla. 

Eerikinkronikka kertoo Birger-jaarlin olleen tällä sotaretkellä Ruotsin kuninkaan Eerik Sammalkielen kuollessa 2.2.1250. Sotaretki oli menestys, jonka seurauksena Varsinais-Suomi ja Häme liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa.

 

Eerikinkronikka (ruotsiksi Erikskrönikan) on 1320-luvulla kirjoitettu keskiaikainen runoteos ja riimikronikka. Se kuvaa Ruotsin tapahtumia Birger Jaarlin ajoista (n. 1210-1266) vuoteen 1319 asti. Kronikka on ilmeisesti kirjoitettu Turun linnan suojissa. 

"Silloin käski kuningas Erik koko valtakuntaansa, sekä ritareita että ritarien vertaisia, niin talonpoikia kuin virkamiehiä, kuten herrain tapana on, sanomaan miehilleen, että hän tahtoi sotaan lähdettävän; niin käski hän heitä pakanamaalle, ja antoi vävylleen toimeksi olla heidän johtajanaan pitäen häntä siihen paraimpana."

"Kristityt rakensivat sinne linnan, asettaen siihen ystäviään ja lähimmäisiään. Linnan nimenä on Hämeen linna (Taffwesta borg), josta pakanoilla vielä on huolta, maa miehitettiin kristityillä, ja, niin kuin oletan, siten on vieläkin. Sama maa tuli kokonaan kristityksi, luulen, että se Venäjän kuninkaalta hukkaan meni."



 Lyypekki 1600-luvulla. Matthäus Merianin kaiverrus.

Myös Lyypekin kaupunginkronikka 1340-luvulta kertoo Birger-jaarlin alistaneen Suomen Ruotsin kruunulle. Yhden tulkinnan mukaan ristiretki liittyikin Hämettä laajemman Lounais- ja Etelä-Suomessa sijaitsevan alueen liittämiseen osaksi Ruotsin valtakuntaa. Jörgen Weibull toteaa asian seuraavasti:"Todellinen Suomen valloitus pantiin alulle Birger jaarlin hallituksen aikana"


Eerikin kuoltua vuonna 1250 ilman perillistä Birgerin vanhin poika Valdemar valittiin kuninkaaksi. Koska Valdemar oli tässä vaiheessa vielä lapsi, Birger hallitsi maata hänen nimissään kuolemaansa asti. Birgerillä oli lisäksi kaksi muuta lasta, Maunu Ladonlukko ja Pentti (Bengt), josta tuli ensimmäinen Suomen herttua.

 
 Birger-jaarli. Fantasiamuotokuvassa Birger on kuvattu 1600-luvun asussa.



Birger tunnetaan Tukholman perustajana. Hän perusti kaupungin vuonna 1252. Tukholmassa Riddarholmin kirkossa on jaarlia esittävä patsas, joka on pystytetty 1884.

Paavi otti Turkua perustaessaan 23-1 suomalaiset vuonna 1229 suojelukseensa ja kielsi kaupankäynnin novgorodilaisten kanssa, etteivät he enää hyökkäisi suomalaisten kimppuun. Näin Turku oli perustettu jo ennen Tukholmaa.

Valdemar Birgerinpoika (1240–26. joulukuuta 1302) oli Ruotsin kuningas 1250–1275. Hänen isänsä oli Birger-jaarli, jolla oli todellinen valta Valdemarin vielä ollessa alaikäinen. Valdemar oli naimisissa tanskalaisen prinsessa Sofian kanssa.





 
  Valdemar Birgerinpojan vaakuna (1252).

Tukholman (1252) perustaja Birger-jaarli oli talvella 1250 sotaretkellä Suomessa liittämässä Varsinais-Suomea ja Hämettä osaksi Ruotsin valtakuntaa, kun hänen alaikäinen poikansa Valdemar valittiin maan kuninkaaksi.

Todellinen valta Ruotsissa oli kuitenkin koko ajan Birger-jaarlin käsissä. Eikä silloinen Turku, josta nyt tuli osa Ruotsin valtakuntaa, ollut mikä tahansa kyläpahanen. 

Piispanistuin oli siiretty 1229 Nousiaisista Turun Koroisiin, jonne oli noussut tärkeäksi kauppapaikaksi linnoitettu piispankartano. Hansakaupan myötä saapuivat myös kerjäläismunkit ja perustivat Koroisiin Pyhän Olavin Dominikaaniluostarin 1249.

Viljasuolle Unikankareen rantaan syntyi vanhalle uhripaikalle ensin satamatoimintaa, sittemmin kirkollinen keskus. Turun linnaleirin rakennustyöt pantiin aluille Aurajoen suistossa Aniniemen saarella 1283. Dominikaanit siirsivät konventtinsa Lyypekinmäelle rakennettuun uuteen luostariin 1297 ja 17.6.1300 Pyhän Henrikin kirkko Unikankareen kukkulalla on valmis vihittäväksi käyttöön. Turku oli siis jo aikalailla kaupunkimainen kun kuningas Valdemar 1302 kuoli.






 Kung Valdemars sigill

Han dog 1302 på Nyköpingshus. Enligt en traditionell uppfattning är han begravd i Vreta kloster. Enligt en nyare hypotes har han begravts i Riddarholmskyrkan i Stockholm.

Civitas Aboa
Turussa 2-2 2017
Simo Tuomola

Yövartijavaltio

Tänään 1-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Anders Chydeniuksen kuolemasta Kokkolassa vuonna 1803. Merkittävä mies monessa suhteessa, mm. painovapauden toteutumisessa Ruotsin valtiossa 1766 ja rajoitetun uskonvapauden myöntämisessä ulkomaalaisille maassa vuonna 1791.

 
 Anders Chydenius Suomen Punainen Ristin avustuspostimerkissä vuodelta 1935.

Anders (Antti) Chydenius (26. helmikuuta 1729 Sotkamo – 1. helmikuuta 1803 Kokkola) oli suomalainen valistusajattelija, pappi, poliitikko ja pohjoismaisen klassisen liberalismin tärkein hahmo ja taloustieteen isä. Chydenius väitteli maisteriksi Turun akatemiassa 1753 aiheenaan Amerikkalaiset tuohiveneet.


Amerikkalaiset tuohiveneet oli Anders Chydeniuksen maisterinväitöskirjan aihe. Chydenius väitteli Turun akatemiassa vuonna 1753. Väitöksen preseksenä eli esimiehenä toimi akatemian talousopin professori Pehr Kalm.

 
 Tuohikanootti

Kalmille Amerikkalaiset tuohiveneet oli ensimmäinen hänen johdollaan tehty väitös. Se oli samalla ensimmäisiä julkaisuja, jotka liittyivät hänen Pohjois-Amerikkaan vuosina 1747–1751 tekemäänsä tutkimusmatkaan. Kalmin matkakertomuksen Resa Til Norra America ensimmäinen osa ilmestyi muutamaa kuukautta myöhemmin.

Pehr Kalm rakensi (tai rakennutti) tuohiveneitä Turun akatemiassa jo vuonna 1752, jolloin kuningas Aadolf Fredrik sai Turussa vieraillessaan kunnian kokeilla sellaista. Vielä 1758 Kalmin yliopistopuutarhan tiloissa säilytettiin kahta neljän hengen tuohivenettä.

Suomalaiset talonpojat eivät innostuneet käyttämään Kalmin esittelemää amerikkalaista tuohivenettä - kuningas Adolf Fredrikin huvitukseksi tuohiveneajelu sentään kelpasi tämän vieraillessa Turussa 1752.

 
 Piirros Anders Chydeniuksesta.

Demokratian varhainen puolestapuhuja Chydenius tunnetaan maassa erityisesti elinkeinovapauden ajamisesta, mutta hän puolusti myös sanan- ja uskonnonvapautta sekä työväestön oikeuksia. Hänen poliittisista saavutuksistaan merkittävimpiä olivat purjehdusoikeuksien saaminen Pohjanmaan kaupungeille sekä maailman ensimmäinen lehdistönvapauslaki (1766).

 »Ei kenenkään pidä sen vuoksi olla toisen herrana, ei kenenkään toisen orjana; kaikilla on oleva sama oikeus, kaikilla samat edut.»

Chydenius kannatti rauhaa, vaati täyttä ja loukkaamatonta maanomistusoikeutta, halusi antaa pakolaisille suojan ja talonpojille ja käsityöläisille oikeuden myydä tuotteitaan milloin ja missä tahansa.
 
 Kuvapatsaana Kokkolassa; Pohjolan Adam Smith - Anders Chydenius.

Hän vastusti hintojen ja palkkojen sääntelyä ja työpakkoa sekä vaati työntekijöille oikeutta valita työnantajansa. Vähäasutuksisen Lapin pelastukseksi hän ehdotti sen muuttamista yövartijavaltioksi.

»– – vapaavaltio, yksityinen omistusoikeus ja yksilönvapaus. Asukkaat saisivat harjoittaa mitä ammattia tahansa, vapaakauppa olisi täydellistä, etuoikeuksia, sääntelyä tai veroja ei olisi. Byrokratia puuttuisi, ja ainoa viranomainen olisi tuomari, joka valvoisi, että kenenkään oikeuksia ei poljettaisi.»

 Chydeniuksen radikaalien ajatusten vuoksi hänen oma puolueensa, myssyt, kääntyi häntä vastaan ja hänet suljettiin pois valtiopäiviltä. Lopullisena syynä oli Chydeniuksen kirjoitus, joka arvosteli valtiopäivien päätöstä. 

 Myssyt (ruots. Mössorna) oli ruotsalainen puolue, joka vaikutti 1719-1772  vapauden ajalla. Puolueen organisoijana toimi suomalaissyntyinen valtiomies Arvid Horn, ja puolueella oli paljon kannatusta Suomessa. Myssyjen kilpaileva puolue oli hatut. 

Nimensä myssyt (alun perin "yömyssyt") saivat hattuihin verrattuna rauhanomaisemmasta politiikastaan Venäjää kohtaan.

Chydenius voitiin sulkea pois valtiopäiviltä perusteena ”säätyjen tekemän päätöksen arvostelu”, koska hänen läpi ajamansa painovapauslaki (eli sensuurin poisto) ei ollut vielä ehtinyt tulla voimaan.
 



 Chydenius tuhannen markan setelissä.

 Chydenius oli aloitteellinen monilla aloilla, hän muun muassa käynnisti väestön rokottamisen isorokkoa vastaan, perusti orkesterin, teki lukuisia keksintöjä ja harrasti eri alojen tieteellistä tutkimusta. 

Apteekkarina toimiessaan Chydeniusta voidaan pitää eurooppalaisen oopiumin valmistuksen edelläkävijänä. Hän keskittyi 1800-luvun taitteessa tutkimaan sen valmistusta myös Suomessa kasvavasta unikosta.

Yövartijavaltiossa
Turussa 1-2 2017
Simo Tuomola

Pitkiä virsiä

Tänään 1-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun Sanomien perustajan Antti Mikkolan poliittisesta murhasta 1918. Punaiset ampuivat kansanedustajan Helsingissä Töölönlahden rannalla sisällissodan käänteissä, eikä syyllisiä koskaan rangaistu.

 

Anders Vilhelm (Antti Vilho) Mikkola (4. joulukuuta 1869 Lieto – 1. helmikuuta 1918 Helsinki) oli asianajaja, Turun Sanomien perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja sekä nuorsuomalaisen puolueen kansanedustaja.

Mutta me sukellamme historiaan tällä kertaa vielä syvemmälle ja löydämme sieltä Abraham Achreniuksen, jonka syntymäpäivää tänään vietämme;

 

Abraham Achrenius (1. helmikuuta 1706 Somerniemi – 28. syyskuuta 1769 Nousiainen) oli suomalainen herännäispappi ja virsirunoilija. Hän oli rukoilevaisuuden hengellinen isä.

 
Abraham Achreniuksen muistomerkki Somerniemen kirkon luona.

 Opiskeluaikana hän kuuli varoituksia sen ajan herätysliikkeestä pietismistä. Ollessaan kotiopettajana Ahvenaisten kartanossa hän tutustui pietismiin kartanon isännän Gustaf Creutzin kautta ja joutui kovaan synninhätään. Achreniuksesta tuli itsestään pietisti.

Tultuaan papiksi 1730 Achrenius toimi ensin pitäjänapulaisena Pietarsaaressa, vuodesta 1733 Pohjanmaan rykmentin saarnaajana ja vuodesta 1736 kappalaisena Ähtävällä, missä tutustui kirkosta eroon pyrkivään yltiöpietismiin eli separatismiin.

Pietismi on 1600-luvun lopussa Saksassa syntynyt luterilaisen kirkon sisällä toiminut herätysliike, jota pidetään aitoluterilaisuuden jatkona. Pietismiksi liikkeen nimesivät sen vastustajat. Nimi tulee latinan sanasta pietas, joka tarkoittaa hurskautta.

Erityisesti juuri pietismin estämiseksi säädettiin Pohjoismaissa konventikkeliplakaatti, joka kielsi seurojen pidon rangaistuksen uhalla. Suomessa laki astui voimaan 1726. Konventikkeliplakaatti oli voimassa Ruotsissa vuoteen 1858, Suomessa 1869 ja Norjassa 1842.

Konventikkeliplakaatti oli laki, joka kielsi herätysliikkeiden seurat rangaistuksen uhalla. Tämä oli kirkon pappien yritys estää kirkon sisällä toimivien herätysliikkeiden leviäminen.

Ruotsin konventikkeliplakaatin syntymisessä avusti suomalaissyntyinen maamarsalkka ja kansliapresidentti Arvid Horn ja sen sääti Ruotsin kuningas Fredrik I vuonna 1726. Kodissa pidettäviä hartauksia kutsuttiin ennen konventikkeleiksi.

 
 Arvid Horn Lorens Paschin maalaamana

Saarnatessaan kirkossa helluntaina 1740, Achrenius oli joutunut hurmoksiin ja selittänyt olevansa "ajan merkki tuhatvuotisen valtakunnan ja lopullisen tuomion tulosta". Tästä syystä hän luopui papinvirastaan lahkolaisherännäisyyden vaikutuksesta. Tämän johdosta hän joutui Turun tuomiokapitulin kuultavaksi.

Myöhemmin Achrenius haki takaisin papinvirkaan ja toimi mm. Turun linnan saarnaajana. Hän oli kuollessaan Nousiaisten kirkkoherra. Sen ajan konventikkeliplakaatti kielsi saarnaamisen kirkon ulkopuolella mutta ei kieltänyt veisaamista, siksi Achrenius kirjoitti pitkiä virsiä.


Achreniuksen virret, erityisesti Zionin Juhla-Wirret (1769), ja hartauskirjat ovat herätysliikkeissä käytössä edelleen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa virret 103, 153, 265 ja 390 ovat hänen kirjoittamiaan.

Abraham Achrenius oli Achreniuksen pappis- ja runoilijasukua. Hänen poikansa Antti Achrenius ja veljenpoikansa Simo ja Henrik Achrenius kirjoittivat myös runoja. Tytär Fredrika Achrenius avioitui tähtitieteilijä Anders Planmanin kanssa.

Omalla tavallaan Achrenius kulki samaa tietä, joka oli johtanut jo aiemmin pietistit Lars Ulstadiuksen (1650-1732) ja Pietari Schäfferin (1660-1729) vaikeuksiin ja tuomiolle Turun linnaan.
 
 

Lars (Lauri) Ulstadius (noin 1650, Oulu – 6. lokakuuta 1732, Tukholma) oli suomalainen pietistinen pappi.

Lars erosi 1683 pappisvirastaan Oulussa ja matkusti opiskelukaupunkiinsa Turkuun suorittaakseen täällä häneltä pohjoisessa evätyn julkiripin.

Ennen lähtöään Turkuun 1683 Ulstadius räjäytti ruudilla ilmaan isältään perimänsä kirjaston. Muutettuaan Turkuun Ulstadius vietti eristäytynyttä elämää keskittyen mietiskelyyn ja askeesiharjoituksiin. Hän ei leikannut hiuksiaan tai partaansa eikä vaihtanut vaatteitaan. Turussa asuessaan Ulstadius anoi itselleen myös julkista kirkkorangaistusta nuoruudessa tekemistään synneistä. Tämän rangaistuksen hän saikin 1685.

Tuomiorovasti Enevaldus Svenonius suostui 1685 Lars Ulstadiuksen julkirippiin kirkossa Larsin pitäessä itseään profeettana Jesajan tapaan. Hän oli myös läsnä jokaisessa kirkon jumalanpalveluksessa. 

 

 

Hourupää on se, joka panee toivonsa ihmisiin ja häpeää olla köyhä Kristuksen tähden, julistaa Ulstadius.

22. heinäkuuta 1688 Ulstadius aikaansai skandaalin Turun tuomiokirkossa kun hän keskeytti papin saarnan, menetti syntyneessä nujakassa vaatteensa ja juoksi kirkon käytävällä alasti julistaen tuomiota viralliselle kirkolle ja papistolle. Ulstadius ilmoitti hylkäävänsä Raamatun arvovallan ja nojaavansa yksinomaan Pyhän Hengen ilmoitukseen.

Ulstadius tuomittiin kuolemaan mutta tuomio muutettiin elinkautiseksi pakkotyöksi Turun linnassa ja vuodesta 1693 Tukholman Smedjegårdissa.

Ulstadiuksen ajatukset tulivat myös Euroopassa ja Amerikassa tunnetuiksi 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa hänen kannattajakseen kääntyneen Petter Schäferin välityksellä.

Ulstadius armahdettiin 1719 mutta hän jäi omasta tahdostaan vankilaan jossa hän kuoli 1732.

 
 Turun linna, jossa Ulstadius oli vangittuna elinkautisensa kolme ensimmäistä vuotta

Petter Schaefer (Schäfer, n. 1660 – 1729) oli suomalainen pietistijohtaja, jonka profetiat herättivät 1700-luvun alkuvuosina suurta kiinnostusta Suomessa, Ruotsissa ja ulkomailla. Hän julisti Pietari Suuren ilmestyvän Nebukadnessarin kaltaisena taivaallisena kostajana ja tuhovan katumukseen taipumattoman papiston.

Toinen tuon ajan uskonnollisista kapinallisista oli Pietari Schaefer, joka syntyi varakkaaseen turkulaiseen kauppiassukuun.
 
 

Isä Abraham Henrik Schaefer oli valtaporvari ja tämän vaimo Elin Thorwöste kuului myös kaupungin kauppiaseliittiin. Asemansa turvin hän sai hyvän kasvatuksen ja saattoi kouluttautua 1677 ylioppilaaksi ja 1688 maisteriksi.

Petter kavereineen tuntui elelevän Turussa normaalia opiskelijaelämää ja joutui kolttosistaan välillä tuomiollekin. Kellaripoika Antti Samuelinpoika vaatikin 1683 ylioppilas Pietari Schaeferilta ja D. Johannes Neubaulta maksua 5,5 tuopillisesta espanjan viiniä, poikain kiistäessä juoneensa kellarissa niin paljon kuin Antin pykäläpuu kertoi. Vaatimus pudotettiin 4 tuopilliseen, mutta siihenkään pojat eivät suostuneet. Senaatti närkästyi asiasta ja tuomitsi Neubaun maksamaan 4 tuopillista viiniä kellaripojalle.


Schaefer oli saanut uskonnollisen herätyksen jo opintojensa alkuvaiheessa, mutta tutustuttuaan Laurentius Ulstadiukseen ja tämän kirkon radikaaliin uudistamiseen tähdänneeseen liikehdintään Schaeferin käsitykset radikalisoituivat ja hänestä tuli pian koko pietistiliikkeen johtohahmo.

Maisteri Pietari tuomitaan Turussa lopulta 1689 uskonnollisista mielipiteistään jukirippiin, mutta hän karkaa maasta.

 
 Turun tuomiokirkko

Tammikuussa 1700 Schäfer ajautui ulkomailla uskonnolliseen kriisiin. Ankara paasto uhkasi viedä häneltä hengen ja kriisin seurauksena kypsyi päätös palata takaisin Turkuun "todistamaan totuudesta". Myös Turussa tehty armonanomus vaivasi hänen mieltään, sillä anomus ei ollut vilpitön. Päinvastoin hän syytti kirkkoa entistä jyrkemmin sanoin. 

Turkuun palattuaan Schaefer rettelöi aikansa ja 1707 hän haastoi hovioikeuden jäsenet kuulemaan hänen "omantunnonjuttuaan".

Oikeudenkäynnissä Schaefer uudisti entistä kiihkeämmin syytökset vääräoppista luterilaista kirkkoa vastaan ja julisti tuomiota ja perikatoa koko Suomelle sekä 1000-vuotisen valtakunnan läheisyyttä.

Hovioikeus langetti Petter Schäferille 3.4.1709 kuolemantuomion, mutta kuninkaallinen majesteetti armahti hänet ja määräsi vangiksi Turun linnaan.

 

Venäläisten hyökättyä 1713 Suomeen Schaefer siirrettiin vankeuteen Geflen linnaan Ruotsin puolelle. Petter Schaefer kuoli vankeudessa Geflessä 1729.

Turun linnassa vierailleet ystävät toivat Petter Schäferille paitsi elintarvikkeita myös kiellettyä kirjallisuutta, kuten Anton Römelingin, Jakob Böhmen, Johan Konrad Dippelin ja August Hermann Francken teoksia. Schaeferin vankeusaikanaan pitämä päiväkirja antaa seikkaperäisen kuvan sekä hänen järkähtämättömyydestään että kiusauksistaan ja inhimillisistä heikkouksistaan.

Petter Schaefer vihki itse 1712 vaimokseen turkulaisen porvarissuvun tyttären Anna Wargentinin. Päiväkirjassaan hän kertoo, että "Yhdistin Itzeni Annan cans Pyhän Awiokäskyyn, Jumalan Sanala ja Rucouxella ja tulimme Awioparixi."

Anna veli oli Joachim Wilhelminpoika Wargentin ja vanhemmat oikeusneuvosmies, valtaporvari Wilhelm Wargentin ja Magdalena Wittfoot.

Schaeferin kirjoitukset, joista valtaosa on säilynyt, sisälsivät tuomionjulistuksia ja lopun ajan ennustuksia, herjakirjoituksia sekä pietismille tyypillisiä itsetutkiskeluja.

Schäfer, Petter: Minä Pietar ja Minä Anna. Toimittanut Matti Piispa. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-16504-6.

Hurmoshenkeä
Turussa 1-2 2017
Simo Tuomola