Suomen kuningas

 Tänään 28-5 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen kuninkaan kuolemasta. Hessenin maakreivi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel, jota myös Väinö I:ksi nimiteltiin kuoli 28. toukokuuta 1940 Kasselissa.
 
 1940 – Suomen kuninkaaksi 1918 valittu Hessenin prinssi Friedrich Karl kuoli.

 

 Suomen kuninkaan kruunusta 1990-luvulla tehty näköiskappale. Kemin Jalokivigalleria.

 Hänen ollessaan vielä Hessenin prinssi Suomen eduskunta valitsi hänet Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918, kun Suomesta sisällissodan jälkeen kaavailtiin kuningaskuntaa. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Friedrich Karl joutui kuitenkin torjumaan hänelle tarjotun kruunun, eikä hän koskaan saapunut Suomeen.
Kuninkaanvaaliasiakirjassa Friedrich Karlista käytettiin nimitystä Fredrik Kaarle. 

 Muita suomenkielisiä nimiehdotuksia olivat Kaarle tai Kaarlo. Myöhemmin elämään on kuitenkin jäänyt nimi Väinö I, joka lienee vasta jälkeenpäin huumorimielessä keksitty. Se tiettävästi mainittiin ensi kerran 1920-luvulla julkaistussa lehtipakinassa.
 
 Kansanedustaja ja kirkkoherra Gustaf Arokallio ehdotti kuninkaan arvonimeksi muotoa "Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä", mikä myös on jäänyt elämään.

Hessenin maakreivi oli aikanaan myös Ruotsin kuningas Fredrik I (1676–1751), Friedrich Karlin isoisän isoisän isosetä, joka oli samalla edellinen Hessen-sukuinen Suomen hallitsija. Tosin Vapauden aikana kuninkaalla ei Ruotsin valtakunnassa ollut paljoakaan valtaa.

 
 Friedrich Karl, Hessenin maakreivi, Suomen kuningas.

Suomen kuningaskuntahankkeen kaaduttua Friedrich Karl vietti enimmäkseen hiljaiseloa. Hänen pääasuntonaan toimi Frankfurt am Mainin lähellä sijainnut Friedrichshofin linna, nykyinen Kronbergin linnahotelli, jonka hänen vaimonsa oli perinyt äidiltään leskikeisarinna Viktorialta.

Friedrich Karl menehtyi ensimmäisessä maailmansodassa saamiensa sotavammojen myöhäisseurauksiin Kasselin sairaalassa 28. toukokuuta 1940. Hänet haudattiin linnan kappeliin. Suomen ulkoministeriön toimeksiannosta Suomen Berliinin-lähetystö laski hänen haudalleen Suomen hallituksen seppeleen, Adolf Hitlerin ja Italian kuningas Viktor Emanuel III:n seppelten viereen.

 Friedrich Karlin ja Margarethen kuudesta pojasta kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Seuraavaksi vanhimmat olivat kaksoset Philipp ja Wolfgang.
 
 
Kuultuaan hänelle tarjotusta Suomen kruunusta Friedrich Karl sähkötti ensi töikseen marsalkka August von Mackensenille ja pyysi tätä lähettämään luutnanttina palvelleen Wolfgangin kotiin itärintamalta. Hän päätti että Wolfgangista tulisi Suomen kruununprinssi, vaikka tämä oli kaksosista nuorempi.

 Wolfgang (1896–1989), "Suomen kruununprinssi", palveli jatkosodassa Suomeen sijoitetuissa Saksan armeijan joukoissa ja sai Suomen III luokan Vapaudenristin 1943.

Kuninkaan kruunajaiset oli aikomus järjestää Turun tuomiokirkossa. Myös
 kruununperimysjärjestystä ja hallitsijanvakuutusta alettiin valmistella senaatissa, mutta kumpaakaan ei saatu valmiiksi. Kruunajaiset aiottiin pitää Turun tuomiokirkossa ja seremonian valmistelu annettiin kirkollis- ja opetustoimituskunnan esittelijäsihteeri Yrjö Loimarannan tehtäväksi.
 

Hän suositteli noudatettavaksi joko Norjan tai Ruotsin mallin mukaista kruunausrituaalia, jolloin kruunu ja muut regaliat olisivat olleet tilaisuudessa vain esillä. Loimaranta toivoi kruunun valmistettavan Inarin kullasta, mutta lopulta päädyttiin halvempaan kullattuun hopeaan. Kruunu jäi kuitenkin tekemättä.

Kemin Jalokivigalleriassa nykyään esillä olevan Suomen kuninkaan kruunun teki kultaseppä Teuvo Ypyä galleriaa varten 1990-luvulla Eric O. W. Ehrströmin vuonna 1918 laatimien piirustusten mukaan, jotka löydettiin E. N. Setälän arkistosta vuonna 1988 niiden oltua yli 60 vuotta kadoksissa. Ehrström suunnitteli tilauksesta myös hovin virkamiesten ja palvelijoiden asuja, samoin Akseli Gallen-Kallela.
 
  Mahdollisesti myös uusia aatelointeja alettiin suunnitella – aateluushankkeita on tosin myös väitetty legendaksi, sillä niistä ei ole muita luotettavia todisteita kuin senaatin budjettiesityksessä mainittu leimavero vapaaherran ja kreivin arvoille.
 
Kuninkaallisesti
 Suomen Turussa 28-5 2020
  Simo Tuomola

Pyhä Pietari

Tänään 27-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta 1703. Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä.
1703 – Venäjän tsaari Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin (Sankt-Peterburg). Piankos orjatöissä kaupunkia rakentamassa ahersi myös jopa 20 000 suomalaista.

 
 Pietari I Suuri

 Turkin-vastaisen liittokunnan epäonnistuttua Pietari kokosi Ruotsin vastaisen liittokunnan, jossa Venäjän ohella olivat Puola-Liettua ja Tanska. Suuri Pohjan sota (1700–1721) alkoi Venäjän kannalta onnettomasti. Narvan taistelussa 20. marraskuuta 1700 ruotsalaiset löivät venäläiset joukot.

Tämän jälkeen ruotsalaiset siirtyivät Puolan alueelle, jolloin Pietari sai aikaa uuden armeijan varustamiseen. 27. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa venäläiset voittivat Kaarle XII:n ja tuhosivat hänen armeijansa.
 
Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta 1703. Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä.

Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarhovin palatsi Pietarin kaupungin ulkopuolella valmistui 1725.Pietari perustettiin symboloimaan uudistuksia ja juhlistamaan maallistuneen ja valistuneen Venäjän syntyä.

Venäläiset valloittivat Viron 1710 ja miehittivät Suomen aluetta vuosina 1714–1721 nk. isonvihan aikana). Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721, jossa Venäjä sai Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin alueet Baltiassa. Käytännössä sota nosti Venäjän Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle.

Venäläiset valtasivat Inkerin ja pian, Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1710, Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun vuonna 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa vuonna 1714.

Miehitysajan olot vaihtelivat suuresti eri puolilla Suomea, mikä johtui jo hallinnollisesta jaosta. Venäläiset jakoivat Suomen Viipurin komendanttikuntaan, joka käsitti Itä-Suomen, ja Länsi-Suomen kenraalikuvernöörikuntaan, jota johdettiin Turusta käsin.

Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin kuolleet.


 
 Kuolemaa ja Mustaa surmaa kuvattiin luurangoilla. Osa Hans Holbein vanhemman Kuolemantanssista.

Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi; varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla.

Turussa kuoli ruttoon noin kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.

Helsinkiin rutto saapui 9. lokakuuta 1710. Sen seurauksena kaupungin 1 800 asukkaasta kuoli lokakuussa noin 309 ja marraskuussa 279. Joulukuuhun mennessä ruttoon oli kuollut 10 000 ihmistä.

Länsi-Suomen valloituksen jälkeen Venäjän sotilashallintoa johti yliamiraali Fjodor Apraksin. Hän oleskeli pääosin Venäjällä, ja ylin hallintoviranomainen Suomessa oli Turkuun asettunut kenraali Mihail Golitsyn. Hänen alaisuudessaan olivat Varsinais-Suomi ja Satakunta; muihin maakuntiin asetettiin komendantteja. Nämä muun muassa jakoivat turvakirjeitä ja päättivät väliaikaisista veroista.

 
 Mihail Golitsyn


Mihail Mihailovitš Golitsyn (ven. Михаи́л Миха́йлович Голи́цын; 1. marraskuuta 1675 Moskova – 10. lokakuuta 1730) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän komensi suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1713–1714 Suomen miehittänyttä venäläisarmeijaa (isoviha).

Hän toimi Suomessa olleiden venäläisten joukkojen ylipäällikkönä vuoteen 1721, jolloin sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Golitsyn kohteli miehitettyä Suomea säästeliäästi ja yritti ehkäistä venäläisten sotilaitten tekemiä vääryyksiä.

Kun tsaari luopui hyökkäyksestä Ruotsiin, venäläiset järjestivät Länsi-Suomeen siviilihallinnon kesällä 1717. Kenraalikuvernööriksi tuli kesäkuun alussa ruotsalainen kreivi Gustav Otto Douglas, Kaarle XII:n drabantti, joka oli loikannut venäläisten puolelle Pultavan taistelun seurauksena.



  Fjodor Matvejevitš Apraksin (1661 – 10. marraskuuta 1728) oli venäläinen kreivi ja sotapäällikkö, joka loi Venäjän keisarikunnan laivaston.

Turun kenraalikuvernöörikunta oli maantieteellisesti identtinen aiemman sotilashallintoalueen kanssa. Muodollisesti Länsi-Suomi säilyi sotilasviranomaisten ylivallassa. Sekä yliamiraali Apraksin että kenraali Golitsyn olivat Douglasin esimiehiä, ja jälkimmäinen hoiti sotilasasioitaan vanhaan malliin.

Eniten venäläisiä miehityssotilaita oli koko isonvihan aikana Länsi-Suomessa. Venäläiset pitivät Länsi-Suomea tiukassa otteessa, sillä sieltä käsin oli suunnitelmissa hyökätä Ruotsiin.

Väestöä vangittiin laajasti orjatyöhön Venäjälle; erityisesti Pietarin rakennustöihin lähetettiin joidenkin lähteiden mukaan 10 000, uudempien lähteiden mukaan jopa yli 20 000 henkeä.

Venäläisiä vastustivat muiden muassa Tapani Löfvingin johtamat sissit, jotka liikkuivat pääasiassa maan eteläosissa, Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaan saaristossa. Monet kotinsa ja omaisensa menettäneet ihmiset liittyivät sissijoukkoihin. Tunnettu sissiryhmä oli kivekkäät, jotka muodostuivat kotinsa menettäneistä inkeriläisistä ja heidän kuuluisasta päälliköstään Kivekkäästä. Kapinayritykset kuitenkin kostettiin kollektiivisesti ja ankarin ottein.

Löfving teki raportteja ja sabotoi pääosin Turkua, sillä suurin osa kaupungin väestöstä oli venäläisiä sotilaita.

Tiedustelu- ja sabotointimatkoilla Löfvingillä oli mukanaan vain mies tai pari, sillä suora sodankäynti ei enää tullut kysymykseen vihollisten suuren määrän vuoksi. Löfving sai kuitenkin aikaan huomattavaa tuhoa, mm. räjäyttämällä viljavarastoja ja särkemällä tsaarille tarkoitetut ja varatut täydet viinitynnyrit.

Tänään 27-5 tulee siis kuluneeksi tasavuosia siitä kun Pietari Suuri perusti Nevajoen soiseen suistoon 1703 suojalinnoituksensa. Jänissaareen noussut Pietari-Paavalin linnoitus tunnetaan nykyisin keisarien hautapaikkana; Venäjän pääkaupungiksi Pyhä Pietarin kaupunki Sankt-Peterburg nousi 1712.

Turun ystävyyskaupungilla on juurensa syvällä suomalaisuudessa, sillä itse asiassa Pietari perusti kaupunkinsa suomalais-ruotsalaisen Nevanlinnan paikalle. Sen asujaimistosta suurin osa oli juuri suomalaisia.





Nevanlinnan pienoismalli Pietarin laivastomuseossa


Nevanlinna Nyenskans oli vireä kauppapaikka jo ainakin 1200-luvulta lähtien. Vuonna 1299 Viipurin perustajana pidetty marski Torkkeli, Tyrgils Knuutinpoika rakensi sinne Novgorodin kiusaksi Maankruunun, Landskronan linnoituksen, jonka novgorodilaiset hävittivät 1301. Vuonna 1611 sinne kohosi Kaarle IX rakennuttamana muhkea 5-kulmainen Nyenskansin linnoitus, jonka venäläiset hävittivät Pietarin tieltä 1703.



Nevanlinna (ruots. Nyen; lat. Neovia; ven. Ниеншанц, Канцы, Nijenšants, Kantsy) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.




 
Nevajoen suistossa oli myös jo 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka Novgorod kuitenkin nopeasti hävitti. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, ja Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642.

Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans. Suuressa Pohjan sodassa venäläiset valtasivat ja hävittivät kaupungin vuonna 1703. Nevanlinnan länsipuolelle Pietari Suuri ryhtyi rakennuttamaan Pietarin kaupunkia. Suuri osa Nevanlinnan asukkaista oli suomalaisia. Kaupungissa asui myös ruotsalaisia ja saksalaisia.

 Maankruunu (ruots. Landskrona) oli linna, jonka ruotsalaiset rakensivat vuonna 1299 tai 1300 Nevajoen suulle. Paikan ympärille perustettiin runsaat 400 vuotta myöhemmin Pietarin kaupunki. Maankruunun linnan rakennutti marski Torkkeli Knuutinpoika. Novgorodilaiset hävittivät linnan jo vuonna 1301.


 
 Ville Vallgren, Torkkeli Knuutinpojan patsas Viipurin entisen kaupunginmuseon edessä.

Torkkeli Knuutinpoika (myös Tyrgils, ruots. Torgils Knutsson; k. helmikuu 1306 Tukholma) oli ruotsalainen valtaneuvos, joka toimi marskina ja sijaishallitsijana kuningas Birger Maununpojan alaikäisyyden (1290–1298) aikana.

Hänen on perinteisesti katsottu johtaneen Suomeen ja Karjalaan suuntautunutta kolmatta ristiretkeä ja sen aikana perustaneen vuonna 1293 Viipurin linnan. Torkkeli Knuutinpoika mestattiin 1306, kun hän oli joutunut Birger Maununpojan epäsuosioon.

 
 Birger Maununpoika (n. 1280 – 31. toukokuuta 1321) oli Ruotsin kuningas 1290–1318.

Kun sitä Turun syntyhetkeä ja kaupungiksi julistamisen aikaa on arvuuteltu, kannattaa huomioida juuri Tyrgils Knuutinpojan hallintakausi, jolloin hän vuodesta 1290 lähtien toimi alaikäisen Birger Maununpojan sijaishallitsijana.

Hän myönsi 1292 Turulle kaupunkioikeudet ja seuraavana vuonna Turku sai sen mukaisesti privilegiokirjan, etuoikeuden käydä kauppaa Itämeren muiden kaupunkien kanssa. Mokoma turkulaisia suosinut ritari joutui epäsuosioon ja mestattiin 1306.


Torkkelin Turussa
27-5 2017
Simo Tuomola

Saran internaatti

Tänään 26-5 juhlistamme Sara Wacklinin syntymää Oulussa vuonna 1790. Hän oli kirjailija ja naiskoulutuksen edelläkävijä Suomessa. Hänen tyttökoulunsa niin Oulussa kuin Turussa joutuivat lopulta tulen saaliiksi.

 

 Sara Elisabeth Wacklin (26. toukokuuta 1790 Oulu – 28. tammikuuta 1846 Tukholma) oli oululaissyntyinen kirjailija ja naiskoulutuksen edelläkävijä.

Toimittuaan Turun-aikojensa jälkeen jälleen Oulussa Wacklin muutti 1830-luvulla Helsinkiin, jonne hän avasi koulun aivan ydinkeskustaan. Vuonna 1835, 45 vuoden ikäisenä, Wacklin suoritti opettajattaren tutkinnon Pariisin yliopistossa tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena naisena.

 Pariisin yliopiston (ransk. Université de Paris) historia ulottuu aina 1100-luvulle, jolloin se kasvoi Notre Damen katedraalin yhteyteen. Pariisin yliopisto tunnetaan myös Sorbonnen yliopiston nimellä, sillä tämän niminen oli Robert de Sorbonin vuonna 1257 köyhille teologian opiskelijoille perustama laitos.

 
 Sorbonnen sisäänkäynti.
Sorbonnen yliopistossa ovat opiskelleet monet kuuluisat tutkijat, esimerkiksi Marie ja Pierre Curie. Yliopistossa on ollut jo keskiajalta lähtien myös suomalaisia opiskelijoita ja opettajia, kuten Jacobus Petri Röd ja hänen oppilaansa Turun piispa Olavi Maununpoika 1400-luvulla

Ennen kuolemaansa Tukholmassa Wacklin kirjoitti kolmiosaisen teoksen Hundrade minnen från Österbotten (1844–1845, suom. Sata muistelmaa Pohjanmaalta, 1872–1876), joka on Suomen historian kannalta kiinnostava teos.
 
Vapaa valinta on Muistelmien kertomuksista kenties tunnetuin. Se kertoo, kuinka ”höperö vanha tyttö”, Shaggin Huppa-Leena valitsee ruumiskasasta itselleen sulhasen ja sulattaa tämän saunassa takaisin elävien kirjoihin. 

Sara Wacklinin sisäoppilaitos Turussa ehti saada hyvän nimen ja maineen, vaikka se toimikin kaupungissa vain lyhyen jakson vuodesta 1823 Turun paloon 1827 saakka. Internaatissa oli kaksi luokkaa, joissa oli yhteensä noin 60 oppilasta.

 
 Turun palo 1827 ja Oulun palo 1822 koituivat molemmat Saran tyttöpensionaattien kohtaloksi.

Tytöille opetettiin lukemisen, kirjoituksen ja uskontotiedon lisäksi myös historiaa, maantietoa, ranskaa ja saksaa. Mamselli Amalie Ertman toimi opetuksessa johtajattaren avustajana.

Turun tyttöpensionit eivät olleet tietenkään mitään varsinaisia mallikouluja, mutta useimmiten opetuksesta vastanneilla leskirouvilla näyttää kuitenkin olleen sitä tarvittavaa synnynnäistä pedagogista silmää ja he selvästikin myös ymmärsivät opettamiaan nuoria.

 
Erik Gabriel Melartin (11. tammikuuta 1780 – 8. heinäkuuta 1847) oli koulumies ja Turun arkkipiispa vuosina 1833–1847.


Turun arkkipiispa Melartin oli tarmokkaasti mukana 1800-luvun alun koulukomiteoissa ja hänen mukaansa myös tyttöjen tuli saada Turussa korkeampaa opillista sivistystä ja heti kaupunkiin saavuttuaan hän lähtikin kiirehtimään tyttökoulusuunnitelmia. Valmista tulikin elokuun 24. vuonna 1844, kun arkkipiispa sai kunnian itse vihkiä kaupungin uuden tyttökoulun Fruntimmersskolan i Åbo.

 
 

Sara Wacklin oli siirtynyt eläkkeelle 1843 ja muuttanut Tukholmaan, jossa hän sai keskittyä kirjallisiin muistelmiinsa. Siellä hän myös menehtyi 1846 keuhkokuumeeseen. Hän omisti Tukholman Vanhassa kaupungissa Skeppar Olofs gränd 1:ssä talon, jonka seinästä löytyy hänestä kertova muistolaatta.

 
 Into Saxelinin veistämä Sara Wacklinin muistoreliefi Ainolan puistossa Oulussa.

Opetuksessa mukana
Turussa 26-5 2017
Simo Tuomola

Koulumestari Teitti

Tänään 25-5 juhlistamme Gregorius Martini Teetin nimittämistä Maarian prependaseurakunnan kirkkoherraksi. On vuosi 1589. Gregorius Teittus ex Perno Nylandiae oli päässyt ylioppilaaksi Wittenbergissä 24-10 vuonna 1586 ja noussut Saksasta palattuaan aina Turun katedraalikoulun rehtoriksi ja koulumestariksi saakka 31-10 vuonna 1588. 

  

Turun katedraalikoulu eli Tuomiokirkkokoulu oli kirkon keskiajalla Turussa ylläpitämä katedraalikoulu, joka palveli lähinnä pappien koulutusta. Se oli Suomen ensimmäinen koulu. Koulun perustivat katoliset munkit 1200-luvulla, todennäköisesti vuonna 1276


Pernajan nimismiehen poika oli itsekin käynyt Turun katedraalikoulua ja toiminut siellä apuopettajana ennen Saksaan lähtöään. Kouluvirkansa ohessa hänestä tuli nyt myös prependaseurakuntansa kirkkoherra. Wårfrukyrko socken Maaria eli Rändämäki kuului Pyhä Sigfridin prependaan, jonka haltija oli juuri kanunki Martinus Teet, Teitti. Teit.

 

Prebenda (lat. praebe'nda, tarjottava) on kirkollisen viran haltijalle tai kirkollisen oppilaitoksen tai muun laitoksen virkamiehelle luovutettu palkkaetu, joka saadaan jonkin seurakunnan tai maatilan tuottamasta tulosta. Alkuaan prebenda oli katolisen kirkon pappien ja munkkien yhteisellä aterialla nauttima ruoka ja juomat. Keskiajan Ruotsissa tuomiokapitulien jäsenillä oli yleisesti prebendaseurakuntia.

Pyhän Sigfridin prependan myötä Teitti pystyi rahoittamaan opiskelunsa ulkomailla ja lopulta valmistumaan maisteriksi 19-9 vuonna 1588 ennen paluutaan Turkuun seurakunnan kanunkiksi ja Turun tuomiokapitulin jäseneksi 1588.
 
  Turun Katedraalikoulu oli Suomen ensimmäinen koulu. Kuvassa luettelo koulun vanhoista rehtoreista.

 1276 c.-1350-1355 HENRIK TEMPIL -1359- BIRGER 1432-1433 JAKOB RÖD -1480- MAGNUS JOHANNIS -1509-1512- MATHIAS KURIN (1524-1529 PEDER SÄRKILAX) 1535-1539 TOMAS KEIJOI 1539-1548 MIKAEL AGRICOLA 1548-1554 PAUL JUUSTEN 1555-1559 ERIK HÄRKÄPÄÄ 1559-1562 HENRIK JACOBI 1562-1568 ERIK HÄRKÄPÄÄ 1568-1578 JAKOB FINNO 1578-1583 KRISTIAN AGRICOLA 1583-1588 JAKOB FINNO.


Kun Kustaa Vaasa 1527 takavarikoi uskonpuhdistuksen nimissä kirkon ja luostarien omaisuutta valtiolle, siirtyivät mm. Aninkaisten alueen kirkolliset alueet, Pyhän Sigfridin maa sillalta Multavieruun, Pyhän Henrikin maa etelään ja Pyhän Pietarin sarat läntisellä jokirannalla kruunulle.

Maarian seurakunnan ensimmäinen kirkko oli Koroisten puinen piispankirkko Aurajoen ja Vähäjoen yhtymäkohdassa, jonne se oli hirsistä rakennettu 1230-luvulla. Tulipalon tuhottua kirkon, nousi paikalle 1250-luvulla entistä suurempi puukirkko ja aikoinaan aloitettiin myös kivikirkon muuraustöitä, jotka keskeytyivät, kun Unikankareen kirkon rakennustyöt alkoivat alempana Aurajokivarressa.

M. Gregorius Martini, rector Scholae osallistui 1593 Uppsalan kokoukseen, jossa Kaarle-herttua julisti miten uskontoa valtakunnassa tulee harjoittaa. Teet oli Juhana III hallitessa tämän laatiman punaisen liturgian kannattaja, mutta hylkäsi paavilliseksi leimatun liturgian ja lopulta nousi Kaarle-herttuan suosioon. Herttua jopa ehdotti häntä kahteen otteeseen Turun piispaksi, ensin valtionhoitajana 20-5 1600 ja uudelleen "valittuna kuninkaana" 28-5 vuonna 1606.

 
 Maarian kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turun Räntämäessä, joka aikaisemmin oli osa Maarian pitäjää. Markus Hiekkasen mukaan nykyinen kivikirkko rakennettiin 1400-luvun puolivälissä, todennäköisesti 1440-luvulla.

Teetin allekirjoitus löytyy Uppsalan kokouksen alkuperäisestä päätösasiakirjasta, joka on vahvistettu 20-3 vuonna 1593. Katollisvaara on torjuttu ja Punainen Kirja hylätty. Turku allekirjoitti sopimuksen, samoin 263 papiston jäsentä, mutta vain 33 aatelista.

 
Rautamarski Klaus Fleming.

Turussa oli Juhana Sparren kutsumana koolla 112 aatelisen voimin aateliskokous, jossa tunnustettiin Klaus Flemingin johdolla Sigismund kuninkaaksi. Fleming varusti Turussa 27 laivaa käsittävän laivaston purjehtien hakemaan kuningas Sigismundia Danzigista Turkuun, amiraalilaivanaan Suomen Leijona.

Alkuvuodesta 1615 kuollut Teitti omisti Paijulan tilan Maarian Paattisilla 1590–1595. Varakkaana miehenä Teet varusti 1609 kaksi ratsumiestä hevosineen kuninkaallisen armeijan tarpeisiin ja sai kuningas Kustaa II Aadolfilta 1614 kuninkaallisen kirjeen voidakseen periä velallisilta saataviaan. Kuningas asusti tuolloin kuutisen viikkoa Turun linnassa ratkaisten täkäläisiä ongelmia, muistuttaen mm. että kuolemanrangaistuksen uhalla maksetuista veroista pitää antaa kansalle myös kuitit.

Koulumestarina Turussa
 25-5 2020 Simo Tuomola

Ladulås - Ladonlukko

Tällä päivämäärällä 24-5 vuonna 1276 sai Ruotsi virallisesti uuden kuninkaan, kun maan papisto hyväksyi viimein Magnus Birgerssonin valtakunnan päämieheksi. Uudet kruunajaiset pidettiin pääsiäispäivänä Uppsalan tuomiokirkossa.

Sitä ennen 22-6 vuonna 1275 Magnus oli jo huudettu Ruotsin kuninkaaksi Moran kivillä Vanhan Uppsalan kupeessa ja kruunattukin ensimmäisen kerran samana päivänä Uppsalan tuomiokirkossa maan kuninkaaksi.

 
 1400-talsporträtt av kung Magnus på en vindsvägg i Riddarholmskyrkan i Stockholm. Riddarholmin kirkosta kuninkaan hautapaikalta Tukholmasta löytyy tällainen 1400-luvun tallenne Maunu Ladonlukosta.

 Maunu Ladonlukko tai Maunu Birgerinpoika (Magnus Birgersson, Magnus Ladulås) (noin 1240 – 18. joulukuuta 1290) oli Ruotsin kuningas vuosina 1275–1290. Hän oli Birger-jaarlin poika. Isänsä kuoltua hänestä tuli herttua.

Tukholman (1252) perustaja Birger-jaarli oli talvella 1250 sotaretkellä Suomessa liittämässä Turkua,  Varsinais-Suomea ja Hämettä osaksi Ruotsin valtakuntaa, kun hänen alaikäinen poikansa Valdemar valittiin maan kuninkaaksi.

Todellinen valta Ruotsissa oli kuitenkin koko ajan Birger-jaarlin käsissä. Eikä silloinen Turku, josta nyt tuli osa Ruotsin valtakuntaa, ollut mikä tahansa kyläpahanen. Piispanistuin oli siiretty 1229 Nousiaisista Turun Koroisiin, jonne oli noussut tärkeäksi kauppapaikaksi linnoitettu piispankartano. Hansakaupan myötä saapuivat myös kerjäläismunkit ja perustivat Koroisiin Pyhän Olavin Dominikaaniluostarin 1249.




 Aurajoen varrella sijaitsevalle Koroisten niemelle syntyi 1200-luvun alussa maamme kirkollinen ja hallinnollinen keskus Koroisten Turku. Koroinen oli edullisen sijaintinsa vuoksi merkittävä kauppapaikka sisämaahan johtavien kulkureittien risteyksessä.

Viljasuolle Unikankareen rantaan syntyi vanhalle uhripaikalle ensin satamatoimintaa, sittemmin kirkollinen keskus. Turun linnaleirin rakennustyöt pantiin aluille Aurajoen suistossa Aniniemen saarella 1283.
Dominikaanit siirsivät konventtinsa Lyypekinmäelle rakennettuun uuteen luostariin 1297 ja 17.6.1300 Pyhän Henrikin kirkko Unikankareen kukkulalla on valmis vihittäväksi käyttöön. Turku oli siis jo aikalailla kaupunkimainen kun kuningas Valdemar 1302 kuoli.
Lopulta Aboa mainitaan 20. kesäkuuta 1309 kaupunkina "civitas", jolla on oma sinettinsä, jossa A-kirjain ja neljä liljaa sekä teksti Sigillum Borgensium In Abo. 

 

Alunperin Turun kaupungin vaakunassa näkyvä sinetti on ollut kiinnitettynä Thore-nimisen kaniikin antamassa todistuksessa. Todistuksella on vahvistettu Turun tuomiokirkossa esitetyn ja luetun Uppsalan arkkipiispa Nils Kettilssonin kirjelmä, joka koski Ragvald-kaniikin piispaksi valitsemisesta tehtyä valitusta. Asiakirja on päivätty 20. kesäkuuta 1309

Valdemar Birgerinpoika toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1250-1275 Eerik Eerikinpoika Sammalkielen (Eerik XI) jälkeen ja kuoli veljensä Maunu Ladonlukon määräämässä vankeudessa 26-12 1302.

Vuonna 1275 Maunu katkaisi välit veljiensä kuningas Valdemarin ja nuoremman Eerikin kanssa, ja pakeni Tanskan kuninkaan Erik Klippingin luo Tanskaan. Maunu palasi 100 tanskalaisen sotilaan ja 700 saksalaisen palkkasotilaan kanssa ja kukisti Valdemarin Hovan taistelussa 14-6. Heinäkuussa 22-7 luopui Valdemar muodollisessa seremoniassa vallasta ja Maunu huudettiin Ruotsin kuninkaaksi Moran kivillä.


 Leijona Maunu Ladonlukon kilpivaakunassa.

Maunu antoi vuonna 1280 Alsnön säädöksessä kaikille, jotka varustivat ratsumiehen, verovapauden (ruotsiksi frälse eli rälssi). Näistä kehittyi vähitellen Ruotsin aateli. Kirkko sai myös vapautuksen veroista.

Lisänimen Ladulås (kirjaimellisesti "Ladonlukko") on perinteisesti selitetty tulleen siitä, että Alsnön säädöksessä kuningas vapautti talonpojat matkustavien piispojen ja ylimysten kestitsemisestä: Maunu pani talonpoikien "latojen ovet lukkoon". Luultavammin lisänimi on kuitenkin vain väännös slaavilaisesta Ladislaus-nimestä. Lisänimi tavataan ensimmäistä kertaa 1400-luvun lähteissä.
 
 Kung Magnus gravmonument i Riddarholmskyrkan.  kuninkaan hautamonumentti Riddarholmin kirkossa.

Birgerillä oli myös kolmas poika, Bengt Birgerinpoika, jonka veljensä kuningas Maunu Ladonlukko nimitti 1284 ensimmäiseksi Suomen herttuaksi Turkuun. Herttua Pentti valittiin kuitenkin jo vuonna 1286 Linköpingin piispaksi. Sikäläinen piispa Kol (k.1196) oli toiminut jo aiemmin Suomen jaarlina Dux Finlandiae.

Herttua Pentti Birgerinpojan alaisuudessa ja kustannuksella pistettiin aluille sotilaallisen tukikohdan, Turun linnaleirin rakennustyöt Aniniemen saarella Aurajoen suistossa. Suomi sai herttuan lisäksi myös oman käskynhaltijansa, kun Kaarle Kustaanpoika asettui nimikkeellä Prefectus Finlandiae asumaan linnakastellin ainoaan kivirakennukseen.

Civitas Abo Turussa 24-5 2020 Simo Tuomola