Hakkaa päälle!

 Tänään 21-4 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen ratsuväen kenraalin Torsten Stålhandsken kuolemasta Haderslevissä Tanskan sotaretkellä vuonna 1644. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

• 1644 – Torsten Stålhandske, suomalainen ratsuväen kenraali (hakkapeliittojen päällikkö) (s. 1593)

Hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkon Sielujen kappeliin arkussa, jossa on teksti; Quod si quis cerret non coronabitur nisi legitime certaverit - Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti (2 Tim.2:5). Arkku on kannunvalaja Caspar Becke vanhemman tinasta ja messingistä valmistama.

Torsten Stålhandske (1. syyskuuta 1593, Porvoon pitäjä – 21. huhtikuuta 1644, Haderslev) oli suomalainen Ruotsin armeijassa palvellut ratsuväen kenraali ja hakkapeliittojen päällikkö 30-vuotisen sodan aikana.






Stålhandsken ja hänen puolisonsa Kristiina Hornin (1604-1673) haudalle Tuomiokirkkoon pystytettiin 1681 suuren kirkkopalon jälkeen kuvan muistomerkki paadella makaavine kokovartalokuvineen, veistäjänä Jürgen Meintz Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa.

Ståhlhandske-suvun hautakammio, joka ennen muinoin oli Tott-suvun hautakammion jälkeen komein, on eteläisen kirkonoven länsipuolella, ja rauta-aitaus erottaa sen kirkosta. 

Tämän hautakammion osti vuonna 1654 Torsten Stålhandsken leski Kristiina Horn, ja sitä kaunistaa kallisarvoinen hautapatsas mustasta ja ruskeasta marmorista, jossa on valkoisia marmorikuvia. Tuon suuren sota-uroon (k. 1644) jäännökset säilytetään komeassa lyijykirstussa.



 
Torsten Stålhandske aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Hän matkusti henkivartiokaartin vänrikkinä Kustaa II Adolfin mukana Preussiin 1622. 1626 hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin (k. 1653?) jalkaväkirykmenttiin, mutta siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1629 johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.

Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan 1630 Stålhandske oli mukana Pommerissa ja seuraavana vuonna Breitenfeldin taistelussa. 1632 hänet ylennettiin everstiksi ja oli ratsumiehineen ratkaisevassa roolissa Lützenin taistelussa, jossa Kustaa II Adolf sai surmansa.

Kesäkuussa 1634 hän haavoittui Hamelin taistelussa. 1635 hän liittyi kenraalimajurina Johan Banérin johtamaan armeijaan. Hän valtasi 35 lippua Wittstockin taistelussa ja ajoi vihollisen pakenemaan. Huhtikuussa 1642 hän haavoittui vakavasti Breitenfeldin toisessa taistelussa. Toukokuussa hänet nimitettiin ratsuväen kenraaliksi. Hän kokosi pitkillä sotaretkillään huomattavan omaisuuden.





Torsten Stålhandske vuonna 1934 julkaistussa postimerkissä. Samaan sotilasmerkkisarjaan kuuluvat Punaisen Ristin merkit Laiska Jaakosta, Jakob de la Gardie, sekä Evert Hornista.

Vietettyään lähes kaikki aikuisvuotensa sotaretkillä Stålhandskelle ei ollut juuri jäänyt aikaa siviilielämään ja perheen perustamiseen. Hän solmi Tanskan sotaretken alla 1643 edullisen avioliiton entisen päällikkönsä Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi ja lapsettomaksi.

Stålhandsken ruumis tuotiin takaisin kotimaahan, ja hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkkoon. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä, missä hänen ja hänen puolisonsa kuvat on veistetty kiveen, on edelleenkin nähtävissä suurvaltakauden kuvanveistotaiteen pysyvänä muistomerkkinä.

 

Torsten Stålhandske oli tyypillinen Ruotsin suurvaltakauden sotilas niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli erittäin taitava ratsuväen päällikkö, joskin hänen kykynsä sodanjohtajana ja strategina jäivät vaille näyttöä. 

Hänen henkilökohtainen rohkeutensa ja aggressiivinen taistelutapansa toivat hänelle menestystä sotakentillä ja tekivät hänestä legendaarisen sotilaan, joka suomalaisten hakkapeliittojen päällikkönä muodostui koko käsitteen henkilöitymäksi.

Hänen ystävyytensä Brittein saarilta tulleisiin upseereihin, joiden kieltä hän osasi, levitti myös hänen mainettaan, sillä heidän kauttaan hänen tekonsa pääsivät hyvin esiin suositun The Swedish Intelligencers -aikalaisteoksen sivuilla.




 Torsten Stålhandskes och Kristina Horns gravmonument i svart marmor i Åbo domkyrka.

Toisaalta Stålhandskea on moitittu liiallisesta mieltymyksestä viiniin, mutta moite lienee yhtä hyvin perustein kohdistettavissa lähes jokaiseen tuon ajan päällikköön ja sotilaaseen.

Toinen syytös koskee hänen tapaansa hankkia sotasaalista. Sotasaaliin hankkiminen ja erilaisten lunnaitten suoranainen kiristäminen voitetuilta kuului myös ajan sodankäyntitapaan.

Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa on Århusin piispan kirjasto, 890 nidettä, jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman juuri sopivasti 1640 perustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.

Torsten Stålhandsken nimi on jäänyt historiaan nimenomaan hakkapelittojen synonyymina ja symbolina:




Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa Punaisen Ristin neljän postimerkin sarjassa.

Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä. Aseinaan heillä oli kaksi ratsupistoolia ja miekka. Lisäksi varusteina saattoi olla kypärä, nahkahaarniska (költeri) tai teräksinen rintahaarniska, kyrassi. Hakkapeliitat ratsastivat suomenhevosruunilla. Ruotsin ratsuväki ja hakkapeliitat sen osana käytti 1600-luvun alussa täysin uutta ratsuväen rynnäkkötaktiikkaa, jonka tuloksena oli erinomainen sotamenestys.

Hakkapeliittojen nimi tulee suomalaisen myytin mukaan hyökkäyskomennosta "Hakkaa päälle." Käsityksen esitti muiden muassa Daniel Juslenius teoksessaan Vanha ja uusi Turku.

 


Hän kirjoitti: "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee 'lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä."

Vaihtoehtoinen etymologia nimelle on viron kielen "hakka peale", joka tarkoittaa yksinkertaisesti johonkin ryhtymistä. Suomalainen sotaväki Ruotsin sotaväessä sai puhua omaa kieltään ja sitä myös johdettiin suomen kielellä, vaikka hallintokieli oli ruotsi. 

 

Värvättäessä ei ratsumiehiä kutsuttu hakkapeliitoiksi, vaan he olivat tavanomaisemmin pelkkää Ruotsin ratsuväkeä, "ryttäreitä". Lempinimi liitettiin joukkoihin vasta Ruotsin sotamenestyksen myötä.

Hakkapeliitat olivat kaiketi ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on sotahevosenakin hyvin sitkeä eikä väsy helposti.

Kirkkoreissulla
Turussa 21-4 2021
Simo Tuomola

Rautamarski

Tänään 13-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Rautamarskiksi nimetyn Klaus Flemingin kuolemasta 1597. Vuonna 1591 valtakunnanmarsalkka oli nimitetty Suomen käskynhaltijaksi ja hän asettui asettui vaimonsa Ebba Stenbockin kanssa hallinnoimaan Suomea Turun linnasta käsin.
 

 

1597 – Klaus Fleming, suomalainen marski (s. 1535).

 
Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535, Parainen – 13. huhtikuuta 1597, Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella.

 
Klaus Fleming tittelilista on melkoinen. Hän oli vapaaherra, kartanonherra, valtaneuvos, ritari, käskynhaltija, yliamiraali ja marski. Kyseessä on yksi historiamme merkittävimmistä miehistä ja kiistattoman tärkeä hahmo Suomen muodostumisen historiassa.

 
Flemingistä tuli Juhana kolmannen ja kuningas Sigismundin luottomies ja käytännössä Ruotsin itäisen maakunnan sotilaallinen diktaattori. Voimakkaiden mielipiteidensä ja armottomien toimintatapojensa myötä aikalaiset antoivat hänelle lempinimen Rautamarski.

 
Valtakunnan marsalkka, Viikin (Siuntio) vapaaherra (s. n. 1535 Parainen, k. 1597 Pohja).

Klaus Fleming oli Suomen vaikutusvaltaisin mies 1500-luvulla. Hän toimi aiemmin Pärnun käskynhaltijana, laivaston amiraalina, Viipurin linnan päällikkönä sekä Suomen ja Viron ylimpänä käskynhaltijana.

 
Fleming hallitsi Suomea Turusta kuin itsenäistä valtiota. Samaan aikaan Kaarle Herttua (myöh. Ruotsin kuningas Kaarle IX) ja Sigismund (Ruotsin ja Puolan kuningas Sigismund III Vaasa) kävivät kiivasta valtataistelua Ruotsin kuninkuudesta.

Fleming tuki Sigismundia, joka avulla Flemingin tavoitteena oli saada aikaan unioni Puola-Liettuan kanssa. Lähellä oli ettei Suomi olisi eronnut koko Ruotsista ja liittynyt Puola-Liettuan ja Baltian maiden muodostamaan valtiomuodostelmaan. 

Klaus Fleming tunnetaan etenkin Nuijasodan (1596-97) kukistajana, joka syttyi Kaarle-herttuan rohkaistessa Pohjanmaan talonpoikia kapinaan Flemingiä vastaan. Nuijasoturit suuntasivat matkansa kohti Turkua uhaten repiä Turun linnan kappaleiksi vaikka hampain. Kapina kukistettiin verisesti, mutta samana vuonna Klaus Fleming myös kuoli paluumatkallaan Turkuun.
 
Claes Flemingin värikäs ja sotaisa elämä päättyi 12.-13. päivän välisenä yönä huhtikuussa 1597 pian Santavuoren taistelun jälkeen.

Ebba Stenbock käytti jämäkkänä mahtinaisena miehensä kuoleman jälkeen aatelisrouvan leskivaltaa ja johti Turun linnan puolustustaisteluja Kaarle Herttua joukkoja vastaan, mutta joutui luovuttamaan linnan 30.9.1597. Linnaa tulitettiin kolmen viikon ajan joen yli Korppolaimäeltä ja tyytymättömyyttä linnan sisällä lietsoi mm. ylioppilas Daniel Hjort.

 

 
  
Kaarle Herttua kuljetti Ebban ym. Turun linnaa puolustaneet aatelisrouvat Tukholmaan vangiksi Gripsholmin linnaan Mälaren järvellä. Siellä olivat aikoinaan vankeina myös Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica, ja siellä syntyi myös heidän poikansa Sigismund. 

 
Vuonna 1602 Kaarle Herttua palautti Claes Flemingin leskelle Ebba Stenbockille vapauden ja kaikki entiset Suitian tilukset. Tilan hoidosta vastasi vouti apunaan seitsemän renkiä, yksi paimen, kolme piikaa, seppä ja muurari. Pääasiallisesti työ tehtiin torpparien taksvärkkityönä. Torppia oli kaksikymmentä. Ebba Stenbock kuoli siellä 1614.



Vasta vuoden 1600 Linköpingin valtiopäivillä Sigismund pakotettiin luopumaan kruunusta, jonka jälkeen myös "lähes itsenäinen" Suomikin palasin Kaarle-herttuan, uuden Ruotsin kuninkaan hallintaan. Uuden kuninkaan piti tehdä vielä kaksi sotaretkeä Suomeen, jotta Ruotsin valta vakiintuisi Suomessa

24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas.

Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Moskovan Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaasta ja Inkeristä. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.


Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura eli arvonimiluettelo kuuluu Kaarle IX:nnen 20. joulukuuta 1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti:

»Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas".»

Somalaisten kansaa
Suomen Turussa
 13-4 2021
Simo Tuomola

Häväistyskirje

Tänään 6-4 selailemme Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjoja vuodelta 1644. Oikeuteen oli valitettu 6-4 porvari Simon Blomin (syntynyt Turussa 1581)  ja hänen vuokralaisensa Erik Wijnbladin laatimaksi väitetystä häväistyskirjoituksesta, jota oli levitetty kaupungissa.

 
 Simon Blom anoi raadilta toistuvasti, että se edistäisi hänen asiaansa. Raati kuitenkin katsoi, että hän valitti asioista jatkuvasti aiheetta ja työllisti siten turhaan jo valmiiksi kiireistä raatia. Turun kaupunginarkisto, raastuvanoikeuden pöytäkirja BIa 8, 1636, päiväämätön liite. Kuva: Veli Pekka Toropainen.

Kirjelmässä monia kaupungin kunniallisia asukkaita verrattiin ominaisuuksiltaan hevoseen. Todistaja Adam Speleman vielä täsmensi, että kirje viittasi lukkarinkartanon hevoseen. Kirje oli takavarikoitu ylioppilas Jonas Ericin luota.

Auskultantti ilmoitti häväistyskirjeen alkuperäiseksi sepittäjäksi Simon Blomin, jota 20-5 turhaan odoteltiin kuultavaksi oikeuden eteen. Mies oli matkannut maaseudulle, josta hänet  määrättiin haettavaksi takaisin kaupunkiin.

 
Valtaporvari Simon Blom tunnettiin Turussa melkoisena suunsoittajana. Hänen häväistyskirjoituksensa eli pasqilinsa olivat niin tavallisia, että hänen sanottiin antaneen kaikille turkulaisille pilkkanimen.

 
Viimein 3-6 saapui hän oikeuden eteen ja sanoi, ettei koskaan pääsisi taivaan valtakuntaan Jumalan kasvojen eteen tai perisi ikuista elämää, mikäli hän olisi kirjeen kirjoittaja tai edes neuvonut jotakuta sen kirjoittamisessa. Oikeus kuitenkin totesi saman tien, että hän oli syyllinen, koska ei ollut voinut vannoa asiassa valaa.

 
 Simonin armahti lopulta kuningatar Kristiina.

Koska hän oli oikeuden mukaan aiemminkin syyllistynyt samanlaiseen käyttäytymiseen, määrättiin hänet ruoskittavaksi kaakinpuussa ja ja karkotettavaksi kaupungista.

Vihdoin 1-12 1647 julkistettiin asiassa kuningatar Kristiinan armollinen kirje, jossa Simon Blom armahdettiin, edellyttäen ettei Simon syyllistyisi uusiin häväistyskirjoituksiin ja pahojen puheiden levittämiseen.

 
Mikään turha mies Simon Blom Turussa ollut, vaan kuului aktiivisina porvarisvuosinaan Turun rikkaimpiin kauppiaisiin.

Oikeuden kirjoihin hän ilmestyi toukokuussa 1630, jolloin Blom vaati maaherran tuella selvitystä appensa, porvari Påval Ketaran perinnöstä. Kiistelty talo sijaitsi sillan pielessä nykyisen Vähätorin alla ja siihen kuului tallipiha ja kivinen katuaitta. Sen arvo oli suvun kesken 1100 ja vieraalle myytynä 2200 kuparitaalaria.
 
 
 Vanhin Turusta säilynyt karttapiirros on maanmittari Olof Gangiuksen käsialaa vuodelta 1634.

Talo sijaitsi Hauenkuonossa keskeisellä paikalla Aninkaisten korttelissa lähellä siltaa ja Ketaran toinen eli köyhien tontti sijaitsi Luostarinkorttelin Katinhännässä joen eteläpuolella jokirannassa nykyisen Kaskenmäen kohdalla. Arvotontteja molemmat, sopi niistä kinastella.

 
 1500-luvun loppupuolella Turusta ja Viipurista lähti maailmalle jo tuhansia tervatynnyreitä. Tervasta tuli tärkeä vientitavara vuosisadoiksi.

Simon Blom vannoin porvarinvalansa Turussa 10-11 1634 vasta vakavan huomautuksen jälkeen, hänen toimittua kauppiaana jo vuodesta 1624 lähtien. Blomin rettelijöitsijän ura alkoi kesäkuussa 1625, jolloin hän syytti pormestari Plagmania siitä, että tämä olisi antanut laivata ruista Turusta tervatynnyreissä.

Blom itsekin oli tervakauppias, kun hänelle oli vuonna 1625 myönnetty passit ulkomaankauppaa varten yhdessä Wellam Bruunin kanssa. 27. kesäkuuta kauppalaivaan lastattiin 75 lästiä tervaa ja 30. heinäkuuta tuontipuolella viiniä, suolaa, verkaa ja pitsejä. Kauppalästi (kommersläst tai handelsläst) oli Ruotsissa 1 134 kannua (kanna) eli 2 970 litraa.

 

Pormestari kutsui Blomia kelmiksi ja varkaaksi, kunnes hän todistaisi väitteensä. Blom sanoi pormestaria vihamiehekseen ja vainoojakseen. Toukokuussa 1631 hän suututti porvarit Robert Ranckenin ja Kristoffer Kordesin syyttämällä heitä Tukholmassa oravannahkojen salakuljetuksesta.

Näin Blom onnistui muutamassa vuodessa suututtamaan suurimman osan kaupungin vaikutusvaltaisimmista porvareista, mutta kaupankäynti kuitenkin jatkui vahvana. Vuoden 1624 porvariluettelon kärjessä Aninkaistenkorttelissa komeili pormestari Erik Andersson, Blomin maksaessa kontribuutioveroa 12 taalaria, sijoittuen sillä listalla neljänneksi ja kuuluneen yhdeksän kaupungissa eniten veroja maksaneen porvarin joukkoon.

Vuonna 1634 Blomin kahnaukset kaupungin muiden porvarien kanssa kävivät yhä vakavimmiksi, kun Blom syyllistyi raadin haukkumiseen. Pormestari Johan Knutssonia hän kutsui rakkariksi, vetelehtijäksi ja paikan panijaksi. Käskynhaltija Henrik Oloffson sai kunnian olla irvipää ja pölkky.

Pormestari Henrik Schefferistä Blom kirjoitti lopulta häväistyskirjeen, jonka hän myönsi oikeudessa omaksi käsialakseen. Vuonna 1640 hän kirjoitti raadille kirjeen ilmoittaen irtisanovansa porvarinoikeutensa, jolloin raati ilmoitti Turun kaupungilla hyvinkin olevan varaa luopua hänen kaltaisestaan miehestä.
 
 

Vuonna 1656 kaupunki tarvitsee kuitenkin vielä kerran Simon Blomin palveluksia, kun kaupungissa riehuu 13-5 paha tulipalo, tuhoten paitsi kirkon tornin, myös 450 taloa 15 tunnissa kirkon ympäristössä. Palo saa alkunsa porvari Henrikki Paturin talosta Koulukadulta tuomiokirkon takaa. Mm. Brinkkalan talo palaa perustuksiaan myöten. Paturi tuomitaan kuolemaan.

Brinkkalan talon tuhoutumisen takia kaupunki vuokraa uudeksi pakkahuoneeksi Simon Blomin talon Tiirikkalankadulta 30 hopeataalarin vuosivuokralla.

Rettelöiden Turussa 6-4 2018 Simo Tuomola

 

1 kommentti:

Jore Puusa kirjoitti...

Selvästi Suomessa on ollut perussuomalaisia jo siihen maailmanaikaan.

8. huhtikuuta 2017 klo 6.36

Turun akatemia

 Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turun akatemian perustamisasiakirja allekirjoitettiin 26-3 vuonna 1640. Regia academia aboensis vietti lopulta avajaisiaan 15. heinäkuuta 1640 Pietari Brahen johdolla.

 
1640 – Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun akatemia, perustettiin.

Asiakirjan allekirjoittivat tuolloin 13-vuotiaan Suomen suuriruhtinattaren, kuningatar Kristiinan nimissä Nyköpingissä hänen holhoojansa ja hallituksensa; 

Valtakunnandrotsi Gabriel Gustafsson Oxenstierna sekä valtakunnanmarski Jacobus De la Gardie, valtakunnanamiraali Carl Gylldenhielm, valtakunnankansleri Axel Oxenstierna, valtakunnanrahainvartija Gabriel Oxenstierna sekä asian esittelijä Johan Silwerstiärna.


 16-vuotias Kristiina kuningattarena.

Kristiina (18. joulukuuta (J: 8. joulukuuta) 1626 Tukholma – 19. huhtikuuta 1689 Rooma) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654. Kristiina oli viisivuotias, kun hänen isänsä Kustaa II Aadolf kaatui 30-vuotisessa sodassa 1632. Holhoojahallitus hallitsi Ruotsia Kristiinan täysi-ikäisyyteen 1644 asti.

 
  Ajatus akatemian perustamisesta kaupunkiin oli virinnyt jo kymmenen vuotta aiemmin, kun katedraalikoulun kolmesta ylimmästä luokasta oli 1630 muodostettu Turun kymnaasi, Collegium aboense piispa Isac Rothoviuksen johdolla.


Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.


Axel Oxenstierna oli jo 18. elokuuta 1636 ehdottanut valtaneuvostolle Tarton yliopiston siirtoa Turkuun, mutta uuden yliopiston varsinaisia avajaisia päästiin viettämään 15. heinäkuuta 1640 Pietari Brahen johdolla, kun valtaneuvosto oli ensin antanut 11. lokakuuta 1638 määräyksen akatemian perustamisesta.

Pohjoismaissa Ruotsin ensimmäinen yliopisto perustettiin Uppsalaan vuonna 1477, Tanskassa Kööpenhaminaan vuonna 1478 ja Suomessa Turkuun (Turun Akatemia) vuonna 1640 Ruotsin kolmantena yliopistona. Ruotsin toinen yliopisto on Tarton yliopisto Virossa, perustettu 1632.



Aatelisto ja porvaristo kokoontuivat avajaispäivänä tuhannen ratsumiehen johdolla Turun linnaan, josta vihkiäisten juhlasaattue purjehti Pietari Brahen johdolla kaleerilaivalla kaupunkiin ja akatemian avajaisjuhlallisuudet olivat valmiita alkamaan. 

Akatemian ensimmäiseksi rehtoriksi valittiin jumaluusopin professori Aeschillos Petraeus ja yliopiston ensimmäisenä vuonna sinne tulee 249 opiskelijaa.

 Alkuperäinen akatemia sijaitsi Turun tuomiokirkon kehämuurissa

Turun akatemian alkuaikojen rakennuksista on kuvaus Tauno Torpon suunnittelemassa pronssisessa muistolaatassa, jonka Turkuseura paljasti Tuomiokirkon eteläsivulle vuonna 1962. Reliefissä on kuvattu kaksikerroksinen kirkon muurirakennus, entinen Turun lukion talo, jossa Turun akatemia toimi 1640–1801 

 
Akatemia majoittui alunperin Turun tuomiokirkon kehämuurissa sijainneen katedraalikoulun tiloihin, jonne yläkertaan tuli suuri luentosali Auditorium Maximum ja alakertaan kaksi pienempää luentosalia.

 
  Turun katedraalikoulu eli Tuomiokirkkokoulu oli kirkon keskiajalla ylläpitämä koulu ja palveli lähinnä pappien koulutusta. Katedraalikoulu oli Suomen ensimmäinen koulu. Sen perustivat katoliset munkit 1200-luvulla, todennäköisesti vuonna 1276.

 
Koulussa opetettiin Raamattua, latinan kielioppia, retoriikkaa ja dialektiikkaa sekä musiikkia ja laulua. Oppiaineet kuuluvat vapaiden taiteiden triviumiin. Koulu muutettiin vuonna 1630 Turun kymnaasiksi, josta puolestaan tuli vuonna 1640 Turun akatemia. Katedraalikoulu sijaitsi alun perin tuomiokirkon yhteydessä sen muurissa olleessa rakennuksessa.

Piispa Kondrad Bitz päätti 1460-luvulla sotilaallisista syistä rakentaa tuomiokirkon ympärille puolustusmuurin porttirakennuksineen ja ampuma-aukkoineen maailman pahuutta vastaan.

Opin tiellä
Turussa 26-3 2021
Simo Tuomola

Tonttilan väkeä

 Tänään 24-3 löydämme itsemme Aningaisten korttelista eli Pohjoiskorttelista Tonttilan talosta jännäämässä isäntä Hannu Pentipojan kanssa mitenkäs perheen nuorin poika Johannes Johannis Zidbeck pärjää toisessa väittelytilaisuudessaan Turun akatemiassa. On vuosi 1700.

 
 

Johannes Zidbeck (isä: Hannu Pentinpoika), kirjoittautui Turun kouluun 10.4.1686. Ylioppilas (ab.) Turussa 1695. Väitteli 23.4.1698 ja 24.3.1700. Fil. maist. 14.12.1700. Turun katedraalikoulun konrehtori 1703, vihittiin papiksi 27.5.1704, oraattori pappeinkokouksessa 1709, katedraalikoulun rehtori 1710.

Kun venäläisten saapuminen Turkuun elokuussa 1713 keskeytti koulutyön, siirtyi Johannes Zidbeck Tammelaan. Hän hoiti Isonvihan aikana Tammelan kirkkoherran virkaa appensa jälkeen ja sai virallisen nimityksen tähän virkaan 1721.
Isänsä Hans Bengtsson Tonttila on arvostettuja Turun porvareita ja hän sai ensimmäisen avioliittonsa kautta haltuunsa tämän Aningaisten Välikadulla Pohjoiskorttelissa sijaitsevan Tonttilan talon.
 

Hänen ensimmäisenä puolisonaan oli Brita Mickelsdotter, jonka isä oli turkulaisporvari Mickel Tontti. Brita oli aiemmin ollut naimisissa Johan Eriksson Tonttilan kanssa, mutta tämä oli kuollut vuonna 1667. Britan kuoltua Hans oli mennyt naimisiin Margetan kanssa, josta tuli Johanneksen äiti.

 
  

Johanneksella on myös isoveli, Matts Tonttila eli Zidbeck (isä: Hannu Pentinpoika), kirjoittautui Turun kouluun 10.4.1686. Ylioppilas (ab.) Turussa 1697, oli ylioppilaana vielä 20.8.1701.  Turun porvari, mainitaan henkikirjoissa 1702-1710 Pohjoiskorttelin Tonttilassa asuvaksi. Oli 1712 muuttanut Eteläkortteliin, jossa hän 1720-luvulla asui Timmerman-nimisessä talossa. Pohjoiskorttelin Tonttilan sanotaan samoissa henkikirjoissa palaneen.

Professori Eino E. Suolahti mainitsee Zidbeckit eräänä niistä 1600-luvulta polveutuvista pappissuvuista, jotka "ovat osoittautuneet elinvoimaisiksi ja kulttuuripanokseltaan merkittäviksi ja joilla on ollut pysyvä merkitys Suomen sivistyshistoriassa."  Suku on käyttänyt nimiä Zidbeck ja Zidbäck; varhaisessa vaiheessa nimi esiintyy usein muodossa Sidbeck.
 
 
Nimen varhaisin maininta kertoo, että turkulaiset veljekset Matthias ja Johannes Zid-Beck kirjoittautuivat Turun katedraalikouluun 10.4.1686. Johannes opiskeli menestyksellä, promovoitiin maisteriksi v. 1700 sekä tuli vihdoin Tammelan kirkkoherraksi ja lääninrovastiksi. Hän on suvun päähaaran kantaisä.

Johanneksen sukulaisuussuhteista ei lähteissä ole muita tietoja kuin että hänen kanssaan yhdessä kouluun kirjoittautunut Matthias Sidbechius eli Zidbeck, joka myös tuli Turussa ylioppilaaksi, mainitaan v. 1701 Johanneksen veljeksi. Tämän veljen myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomia.

Suurtakaan epäilystä ei kuitenkaan ole siitä, että tämä Turusta kotoisin oleva ylioppilas on se turkulainen porvari "Matts Zidbeck el. Tomtti", joka kuoli Turussa 1729. Tuomiokirjoista ilmenee, että hänen lapsistaan ainakin eräät käyttivät Zidbeck-nimeä ja että heihin kuului Vårdön kappalainen Johan Sidbeck, joka kuoli 1763.

Jonkinlaisen vihjeen tämän Matin sosiaalisesta asemasta antaa tieto, että läänin maaherra, kenraalimajuri Otto Reinhold Uexkull puolisoineen sekä pormestari Anders Lindhin rouva Beata Tigerstedt toimivat hänen poikansa kummeina 1725.

 
 Otto Reinhold Yxkull (11. elokuuta 1670 Tallinna – 10. joulukuuta 1746 Turku) oli Ruotsissa aateloituun baltiansaksalaiseen Uexküllin sukuun kuulunut kenraalimajuri ja vapaaherra. Hän vaikutti Suomessa Suuren Pohjan sodan aikana karoliiniarmeijassa ja toimi myöhemmin myös Turun ja Porin läänin maaherrana. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Mattia, josta yleensä käytetään nimeä Tonttila (Tomptila, Tomtila, Tåntila), voidaan seurata taaksepäin Turun henkikirjoissa vuoteen 1702 saakka, jolloin hän asui Pohjoiskorttelin Tonttilassa yhdessä äitinsä, Margeta-nimisen lesken kanssa.
Vuoden 1701 henkikirjassa mainitaan saman talon asukkaina Hans Tomptila ja hänen vaimonsa Margeta, mutta ei Mattia. Tämän puuttuminen sopii hyvin yhteen sen kanssa, että häntä vielä 1701 sanotaan ylioppilaaksi - nämähän eivät maksaneet henkirahaa.

 
  Hans Tomptila, joka kuoli 1701, ei ollut Tonttilasta kotoisin vaan sai talon ensimmäisen avioliittonsa kautta. Tonttilan historia 1600-luvun toisella puoliskolla kuvaa turkulaisten talojen ja nimien periytymisen sokkeloisuutta.

Henkikirjan mukaan asui v. 1661 silloisessa Aningaisten korttelissa Michel Tomptin leski ja hänen tyttärensä Brita. Kaksi vuotta myöhemmin Pirkko-tytär on talon ainoana asukkaana. Hän meni naimisiin samana vuonna; talon isäntänä mainitaan 1664-67 Johan Eriksson ja lisäksi asui siellä hänen vaimonsa Brita ja tämän Valborg-niminen sisar. "Johan Tompti af Aningais Mellan gatan" haudattiin 20.7.1667 "nor om med söndagz klåckorna".

  
 

Tonttilassa asuivat v. 1668 hänen leskensä Brita ja Valborg. Seuraavana vuonna talossa onkin jo uusi isäntä Hans Bengtsson sekä hänen vaimonsa Brita ja kälynsä Valborg. Kälyä ei enää mainita talossa v. 1670 ja seuraavasta säilyneestä henkikirjasta, joka on vasta vuodelta 1675, Britakin on jo hävinnyt. Hän kuoli ilmeisesti väliaikana, koska talossa mainitaan edelleen Hans Bengtsson, mutta hänellä on nyt vaimona Margeta. Heidät mainitaan sitten Tonttilassa, Hans vuoteen 1701 ja Margeta vuoteen 1704.

Hans Bengtsson Tonttila on epäilemättä Zidbeck-suvun kantaisä. Kun Matti ja Johannes tulivat Turun kouluun 1686 ja ylioppilaiksi vasta 1695 ja 1697, he lienevät syntyneet Hansin toisessa, viimeistään v. 1674 solmitussa avioliitossa. Sekä heidän isänsä että äitinsä tulivat siis muualta Tonttilaan.

Mutta nyt 24-3 1700 Tonttilassa juhlitaan; talon juniori Johannes on menestynyt hyvin Turun akatemian väittelytilaisuudessa ja 14.12.1700 hänet vihitään filosofian maisteriksi.

 

 

 
Ja teit isäin astumaan - kun vierailette Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkossa siinä kuninkaanlinnan vieressä, törmäätte ehkä nimeen Carolus Zidbeck. Johanneksen poika toimi seurakunnan virkaa tekevänä komministerinä vuodesta 1735 lähtien. Myöhemmin hän oli papiston edustajana valtiopäivillä ja Hämeen lääniin asetetun talousdeputaation jäsen 1756-1765.

Mies piirsi nimensä kahteenkin kirkonkelloon:

Harvan pappismiehen nimi on niin korkealla mutta samalla häälyvällä pohjalla kuin Carolus Zidbeckin. Hämeenlinnan kirkon vanhin kello on varustettu kirjoituksella:
"Kuningaan Adolf Frederikin hallituksen aikana, Greivi ja Riddari Gustaf Gyllenborgin ollessa maaherrana, Doktor Joh. Brovalliuksen Pispana, Kirkkoherran Carolus Zidbeckin lähtiessä ja Jakob Aimaleuksen tullessa Kirkkoherraxi on tämä Hämeen Linnan Kaupungin Kirkon kello sen asuvaisten omalla kustannuksella valettu Stockholmissa Gerhard Mejerildä v. 1753, Kutsukoot seurakundaa kokoon. Herran teidän Jumalanne huoneeseen, Joel 1:14." 

Carolus Zidbeckin nimi on ikuistettuna toisenkin kirkon kelloon. Someron kirkon pienemmän kellon kyljessä oleva ruotsinkielinen riimimuotoinen teksti kuuluu suomennettuna seuraavasti:

 "Vuonna 1758 jolloin Johan Fahlsten minut Tukholmassa valoi Herra kauppias Mattias Augustinin hyväntahtoisesta huolenpidosta, oli Someron pitäjässä seuraavat opettajat: Carl Zidbeck Someron ja Somerniemen kirkkoherra, Erik Borenius varapastori sekä kappalaisena Jakob Sahlsten, Somerniemen kappalainen ja Someron pitäjänapulainen. Someron asukkaat tahtoivat jumalaisesta innosta, kun olivat rahan puutteessa minut menettäneet, mutta saivat luottoa Lybeckiltä, pelastaa minut ja lunastivat v. 1544 takaisin summasta, joka oli kirjoitettu 130 mk, ja niin minä läpätän jälleen".

Turussa läpättäen  
23-3 2021
Simo Tuomola