Nyt elostelen niin paljon kuin mahdollista. Miksi? Haluan olla runoilija ja teen työtä tullakseni Näkijäksi: sitä te ette voi mitenkään ymmärtää, enkä minä osaisi oikein selittääkään. Haluan saavuttaa tuntemattoman alueen sekoittamalla kaikki aistit. Kärsimykset ovat valtavia, mutta pitää olla vahva, syntynyt runoilijaksi, ja minä olen huomannut olevani runoilija. Se ei ole millään tavalla minun syyni. On väärin sanoa: minä ajattelen: pitäisi sanoa minut ajatellaan. – Anteeksi tämä sanaleikki.
Kuulostiko Nietzscheltä, oli Rimbaudia. Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia myrskyisän runoilijalegenda Jean Nicolas Arthur Rimbaudin kuolemasta 10-11-1891. Marraskuu on julma käänteentekeville runoilijoille; eilenhän juuri vietettiin kubistisen runoilijan Guillaume Apollinairen muistopäivää 9-11-1918.
Näiden edessä vaan kerta kaikkiaan menee sanattomaksi kun pitäisi sanoa menemättömästi. Tietenkin elämä tässä on tervehdys absintin maailmasta, mutta niinhän elämä on. Kukapa nykyrunoilija ei olisi Rimbaudille kaljaa pystyssä ja kukapas ei haluaisi hypätä samaan huumehörhöiseen kanoottiin, humaltuneeseen veneeseen, sekaiseen laivaan, juopuneeseen purteen tai känniseen paattiin idolinsa kanssa.
Jim Morrison halusi olla poikahuoran inkarnaatio, eikä Leonardo di Caprio huono ollut hänkään Total Eclipse -elokuvassa, joka kertoi Rimbaudin ja Paul Marie Verlainin myrskyisästä homosuhteesta. Kausi Helvetissä, sellainenhan tämä elämä maan päällä on.
Ei se siitä
Turussa 10-11-2008
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti