Kolmosen raitsikka

Tällä päivämäärällä 1-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun raitiotieliikenteen lopettamisesta:

1972 – Turun raitiotieliikenne loppui.

Turun raitiotiet tarkoittavat Turussa vuosien 1890 ja 1972 välillä sijainneita raitiotieverkostoja sekä uusia raitiotiesuunnitelmia niiden lakkauttamisen jälkeen. Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972. Sähköraitiotietä liikennöi Turun raitiotielaitos, 1949 alkaen Turun kaupungin liikennelaitos. Sähköraitiotien lakkautusta on yleisesti pidetty virheenä. 1980-luvulta alkaen kaupunkiin on suunniteltu uutta museoraitiotietä tai pikaraitiotietä. Turku oli toisen maailmansodan jälkeen Helsingin ohella Suomen kaupungeista ainoa, jossa liikennöivät raitiovaunut.




Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta.

Turulla oli kunnia olla ensimmäinen hevosraitiotieliikenteen kaupunki Suomessa. Ajatuksen sen perustamisesta esitti 27. toukokuuta 1889 kaupunginvaltuustolle kreivi August Armfelt. Armfelt oli tutkinut mahdollisuutta sähköraitiotien rakentamiseen, mutta kaupungilla ei ollut vielä omaa sähkölaitosta. Sen sijaan Tukholmasta Atlas-yhtiöltä tilattiin neljä umpivaunua ja yksi avovaunu. Liikenteen alkaessa yhtiöllä oli 18 hevosta, mutta vuoden 1890 lopussa jo 28 hevosta.

Sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Ensimmäisenä vuonna se olikin suosiossa, ja matkapoletin hinta oli 15 penniä. Reitti kulki ”Yli sillalta Varvitorille Linnankatua pitkin. Myöhemmin reittiä pidennettiin Tuomiokirkkosillalle ja Akatemiatalon ohi Hämeenkadulle. Satamassa se pidennettiin Kalastajasatamakadulle (nyk. Fleminginkatu) asti.

Kannattamattoman liikenteen seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892. Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin puolestaan Turun teknikot - yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905. Liikenne alkoi 22. joulukuuta 1908 keskustassa kahdeksikkoa kulkevalla kiertolinjalla ja heilurilinjalla Kanavaniemestä Linnankadun ja Puistokadun kulmaan.



Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista moderneista "keltaisista vaaroista", hiljaisista aavevaunuista, neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Ja kuuluisa Klubi-tupakkamainos siinä Tinatuoppia vastapäätä.




Turun raitiotieverkko laajimmillaan vuoden 1956 jälkeen.

Lapsuudenmuistot ratikoista liittyvät Nummenmäelle kulkeneeseen Kakkosen linjaan, vaikka Kupittaan savijuna oli sitäkin kiinnostavampi. Myöhemmin tutummaksi tuli Kolmosen ratikka.

3 (kiertolinja): Rautatieasema - Humalistonkatu - Eerikinkatu - Kauppatori - Tuomiokirkkosilta - Uudenmaankatu - Itäinen pitkäkatu - Martti - Martinsilta - Puistokatu - Rautatieasema; myös samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan.

Linja 1 korvattiin linja-autoilla 12. maaliskuuta 1967. 25. huhtikuuta 1971 loppui liikenne 3-linjan sisäkehällä, ja toukokuun lopussa 1972 nummenmäkeläisen liikkeen myyjät kukittivat viimeisen linjalla 2 kulkeneen aavevaunun. Turun viimeisen raitiovaunuvuoron ajoi vaunu 38 1. lokakuuta 1972 kehälinjan ulkokehällä, linjalla 3B.

Mukana tuon viimeisen ajopäivän Kolmosen reissussa olin minäkin ja kyllä sekin vaunu oli seppelöity.


Kaipauksella
Turussa 1-10-2010
Simo Tuomola

Åbo Morgonblad

Vuoden 1821 alusta alkoi Turussa ilmestyä kerran viikossa maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, Åbo Morgonblad. Lehden perusti Adolf Iwar Andersson. Keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys kuitenkin loppui kesken kaiken ja lehti lakkautettiin tällä päivämäärällä 30-9 1821. AIW karkoitettiin Turun Alatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

05.01.1821 nro. 1 Åbo Morgonblad

05.01.1821 nro. 1 Åbo Morgonblad


Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä. Pekka Kuoharisen nimellä julkaistussa kirjoituksessa Suomi ja sen tulevaisuus (1838) Arwidsson suomi ankarasti Israel Hwasserin esittämää käsitystä siitä, että Suomella oli Venäjän maakuntana erityisasema. Arwidsson-Kuoharisen mukaan Suomi oli väkipakolla uuteen emämaahansa liitetty eikä erityisasemalle ollut mitään lakiin tai valtiosääntöön perustuvia takeita saati konkreettisia näyttöjä. Arwidsson on mahdollisesti kirjoittanut myös Olli Kekäläisen nimellä julkaistun kirjoituksen Suomen nykyinen valtiomuoto (1841), jossa hän asettui sovittelemaan Hwasserin ja Kuoharisen vastakkaisia näkemyksiä.


Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies.

Laulu Suomesta

Tänään 21-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Adolf Iwar Anderssonin kuolemasta vuonna 1858. Hän oli se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.



Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Anderssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa. Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan.

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen. Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys.

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:

Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän kuitenkin menehtyi nopeasti tautiinsa. Hänet haudattiin Wiborg -sanomalehden mukaan siellä olevaan Sorvalin hautausmaahan 25.6.1858 (Wiborg 23.6.1858). Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet:

”Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen.

Nyt hänen ain’ omanaan kätkevä on oma maa.”

Vähän samanlaisen kohtalon koki eilen 20-6 kuolinpäiväänsä 1855 viettänyt Hattulan poika, kirjailija ja suomalaisuuden julistaja Jacob Judén, Jaakko Juteini.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet. Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829. Missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian ihmisiä. Mies poistui Viipuriin, jossa kuoli.

Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Olkaamme siis
Turussa 30-9-2010
Simo Tuomola

Etele Some

Tänään 29-9 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Kustaa Vaasan kuolemasta 1560:

• 1560 – Kustaa Vaasa, Ruotsin kuningas.

Kustaa Vaasa (ruots. Gustav Vasa, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti – 29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1523 vuoteen 1560. Hän oli valtaneuvos Erik Vaasan poika.

Vuonna 1523 Kustaa Vaasa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi, mikä merkitsi Ruotsin lopullista eroa Kalmarin unionista. Ruotsin alueeksi nimettiin samana vuonna myös Itämaa eli Suomi.





Kustaa Vaasa perusti perinnöllisen kuninkuuden, ja kruunu periytyi hänen kuolemansa jälkeen hänen vanhimmalle pojalleen Eerik XIV:lle. Kolmelle nuoremmalle pojalleen hän perusti kolme melko autonomista herttuakuntaa. Tavoitteena oli yhtenäinen, Vaasa-suvun hallitsema valtio. Käytännössä järjestelyt johtivat pitkällisiin suvun sisäisiin valtakamppailuihin Kustaa Vaasan kuoltua 1560.

Kustaa Vaasa oleskeli Suuren Venäjän sodan (1555-1557) aikana lähes vuoden Suomessa. Tämä on pisin aika mitä Ruotsin hallitsija on koskaan viettänut yhtäjaksoisesti Suomessa. Kuningas vietti suurimman osan ajastaan Turussa, mutta teki myös vierailut Helsinkiin ja Viipuriin.

Suuri Venäjän sota eli Kustaa Vaasan Venäjän sota oli vuosina 1555–1557 käyty Kustaa I Vaasan johtaman Ruotsin ja Iivana IV Julman Venäjän välinen sota, joka päättyi 25. maaliskuuta 1557 solmittuun Moskovan rauhaan.

Vaasan lähipiirissä Turussa vaikuttivat mm.

Jaakko Laurinpoika Teitti (oik. Jakob Teitt, k. 1588) oli Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan sihteeri ja myöhemmin Turun kaupunginsihteeri.

Gustaf Gödekenpoika Fincke eli Kustaa Gödikinpoika Fincke (1510-luku – 2. joulukuuta 1566, Kemiö) oli suomalainen hallintomies ja Suomen käskynhaltija 1561–1563. Ensimmäinen maininta hänestä on vuodelta 1531, jolloin hän oli Kustaa Vaasan hovissa.

1555: Kustaa Vaasa saapuu Ruotsista sotavoimineen Venäjän sodan vuoksi 13. elokuuta lähes vuodeksi Suomeen ja viettää 5 kuukautta Turussa. Vaasa palaa joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta, viettäen joulun Turussa. Marraskuun 21. kuningas antoi ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.

1556: Kustaa Vaasa tulee uudelleen Turkuun toukokuussa ja lähtee 1. heinäkuuta Turusta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan Juhana-herttuan Turkuun. Vaasa piti tärkeänä, että Juhana osaa maan kieltä ja palkkasi hänelle Turun linnaan suomenkielen opettajan. Suomen herttuakunta perustetaan 27. kesäkuuta, Juhana-herttuan noustessa lääninherraksi.


Suomen vierailun päätteeksi Kustaa Vaasa perusti siis pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

1555. Kuningas Kustaa antoi Savonlinnan läänin asukkaille suomenkielisen julistuksen, joka on ensimmäinen tunnettu tämänlaatuinen asiakirja. Siinä ilmoitettiin “Ja nyt Itze tullehet tähen Somen Mahan swren Sotawäghen kansa”.

1556-1563. Juhana Suomen herttuana. Hänen kerrotaan käyttäneen suomen kieltä diplomaattisessa kirjeenvaihdossaan Ranskaan osoituksena asemastaan.

Itämaa (ruots. Österland) on nykyisen eteläisen Suomen aluetta tarkoittava nimitys, joka esiintyy keskiaikaisissa asiakirjoissa 1300- ja 1400-luvuilla.

Turun ja muitten läntisten linnaläänien asiota hoiti varsin itsenäisesti Turun linnan päällikkö eli ”Suomen päämies” (lat. capitaneus Finlandiae) ja vastaavasti Viipurin linnaläänin asioita Viipurin linnan päällikkö.



Itämaan ja Ruotsin valtakunnan muiden keskiaikaisten pääalueiden summittainen alue on merkitty karttaan vaaleanvihreällä. Tummemmilla vihreän sävyillä varjostetut alueet ilmaisevat Ruotsin valtakunnan myöhemmän laajenemisen 1600-luvun suurvaltakaudelle asti. Nimitys "Itämaa" oli tällöin jo jäänyt käytöstä.


1400-luvulta lähtien nimi Finland (Suomi), joka oli siihen saakka tarkoittanut vain Varsinais-Suomea, laajeni merkitykseltään ja syrjäytti nimityksen Itämaa.

Esimerkiksi Mikael Agricola, sen sijaan että olisi kirjoittanut ”Itämaasta”, käytti vuonna 1548 nimeä Suomi rinnan sekä vanhassa että uudessa merkityksessä:

”Sille echke teme coco Somen Makunda ombi yxi Hijppakunda nin se quitengin Seitzemen Päruchtinan Länein iaetan ninquin Jacobus Zeiglerus Landanus kirioittapi. Joista se Ensimeinen ia ylimeine ombi se Etele ia pohia Some."


Keväällä 1560 kuningas Kustaa Vaasa oli 64-vuotias ja tunsi loppunsa lähestyvän. Hän kutsui säädyt Tukholman linnaan, jossa hän piti tunteellisen jäähyväispuheen muistellen aikaa, jolloin oli paennut kuningas Kristian II:n sotilaita. Hän pyysi myös anteeksi niiltä, joita oli toimillaan loukannut. 29. syyskuuta kuningas kuoli. Hänet haudattiin Uppsalan tuomiokirkkoon entisten aviopuolisoiden viereen.

Keskiaikaisen, goottilaista tyylisuuntaa edustavan tuomiokirkon tiloissa sijaitsee useiden merkkihenkilöiden, kuten Kustaa Vaasan, Carl von Linnén ja Emanuel Swedenborgin, haudat.

Alamaisena
Turussa 29-9-2010
Simo Tuomola

Viikinkien turuilla

Tällä päivämäärällä 25-9 juhlistetaan viikinkiajan laskennallista päättymistä:

1066 – Stamfordin sillan taistelu merkitsi viikinkiajan loppua.

Stamfordin sillan taistelu käytiin 25. syyskuuta 1066 Englannin kuninkaan Harold Godwinsonin ja Norjan kuninkaan Harald Ankaran välillä. Taistelu päättyi englantilaisten voittoon.

1066 – Harald Ankara, Norjan kuningas (kuoli Stamfordin sillan taistelussa).


Stamfordin sillan taistelu. Peter Nicolai Arbon maalaus.

Elettiin siis vuotta 1066, katsotaanpas mitä täällä pohjoisempana tapahtui noina aikoina.

Aurajokilaakso oli tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja meillä viikinkiaika sijoitetaan vuosiin 800-1050.

Suomessa viikinkiaika oli rautakauden jakso, joka seurasi merovingiaikaa ja edelsi ristiretkiaikaa. Skandinaavista tutkimusta seuraillen viikinkiaika on Suomessakin ajoitettu noin vuosiin 800–1050. Monet arkeologit ovat kuitenkin alkaneet suosia viikinkiajan takarajana vuotta 1025. Jälkimmäinen vuosiluku ajoittanee tarkemmin ajankohdan, jona ristiretkiaikaiset korutyypit tulivat käyttöön.




Viikinkien asuttamat alueet sekä retket.

Viikinkien idäntien myötä myös täällä nautittiin kaupankäynnin iloista ja vaaroista. Ruotsin alueen asukkaat, kuten göötalaiset ja svealaiset, tekivät sota- ja verotusretkiä Itämeren rannikkoseuduille ehkä jo 500-luvulla. Heidän kulkunsa suuntasi Itämeren yli ja Venäjälle kahta isoa jokea seuraten. Kaupparetkille skandinaaveja veti erityisesti hopea, jota saatiin islamilaisen maailman hopeakaivoksista.

Kaupankäynnin vilkastuminen: Skandinaviassa syntyi 700-luvulla kaupunkeja, kuten Birka Keski-Ruotsissa. Useimmat näistä muinaiskaupungeista autioituivat 900-luvulla. 900-luvun lopulla oli uusien kaupunkien perustamisaalto (esim. Lund ja Sigtuna). Nämä kuninkaanvallan ja kirkon tukikohdiksi perustetut kaupungit ovat säilyneet nykypäivään saakka.

Liikehdintä Venäjän jokireiteillä: Skandinaaveja oli Laatokan ympäristössä jo 700-luvulla. 800-luvulta on tietoja skandinaaveista Bysantin keisarikunnassa. Skandinaavista uudisasutusta ja valloituksia Venäjän jokireittien varsilla. Viikinkien vilkas idänkauppa hiipui 900-luvun lopulla, mutta tiiviit suhteet Ruotsin ja venäläisten ruhtinaskuntien välillä säilyivät tämän jälkeenkin.

Kaikki tämä heijastui myös Aurajokilaaksoon ja esim. vuoteen 1030 ajoitettu viikinkiaikainen kalmisto nykyisen Turun ylioppilaskylän kohdalla kertoo jo melkoisesta vauraudesta. Vainajia on haudattu tänne juhlavarusteineen ja pronssikoruineen. Runsas polttokalmisto tuolta ajalta sijaitsee myös Ravattulan Muikunvuorella.

Vuonna 1066 kuoli myös Ruotsin kuningas Stenkil:

Stenkil (1028–1066) oli ruotsalainen jaarli ja Ruotsin kuningas 1060–1066.

Stenkil syntyi ja kasvoi Vanhan Laatokan kaupungissa kaupungin jaarlin poikana. Hänen isänsä Ragnvald Ulfssonin kuoltua hänen äitinsä muutti Ruotsiin ja meni naimisiin kuningas Emund Vanhan kanssa. Emundin kuoltua Stenkilistä tuli kuningas. Kirkko kiitti häntä Sigtunan piispanistuimen perustamisesta.

Viikinkiajalla Staraja Ladogan luona sijaitsi suuri kauppakaupunki ja skandinaavinen siirtokunta. Viikinkiaikainen kaupunki perustettiin jo 700-luvun puolivälissä. Sen synty on ajoitettu vuoteen 753 dendrokronologian avulla. Staraja Ladoga oli viikinkien tärkein itäinen kauppakeskus 800-luvun loppuun asti.

Erik Stenkilsson oli kuningas Stenkilin vanhin poika, joka Stenkilin kuoltua 1066 julistautui Ruotsin kuninkaaksi. Erik soti valtaistuimen hallinnasta Erik Hedningenin (Eerik Pakana) kanssa. Molemmat Erikit kuolivat sodan seurauksena 1067, ja kuninkaaksi nousi Stenkilin toinen poika, Halsten.

Näin Aurajokilaaksossa oli valmiina hyvin varustautunut ja vauras yhteisö vastaanottamaan ja vastustamaan pian alkavaa, Ruotsista tulevaa kristinuskon valloittajien painetta. Aika pitkään täällä elettiin kuitenkin omin ehdoin ja vasta 1229 piispanistuin onnistuttiin siirtämään sillanpääasema Nousiaisista Koroisten Turkuun.

Uutta ja Vanhaa

Turussa 25-9-2010

Simo Tuomola

Ehrensvärd

Huomenna 25-9 tulee kuluneeksi tasavuosisatoja Suomenlinnan suunnittelijan Augustin Ehrensvärdin syntymästä:

1710 – Augustin Ehrensvärd, ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka (Suomenlinnan suunnittelija)

Augustin Ehrensvärd (25. syyskuuta 1710 Barkarö, Ruotsi – 4. lokakuuta 1772 Mietoinen) oli ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka, Suomenlinnan suunnittelija ja rakennustöiden johtaja.








Ehrensvärd onnistui ajamaan läpi toisenkin suunnitelmansa saaristolaivaston perustamisessa. Sen tarkoituksena oli tukea maavoimien toimintaa Suomessa. Saaristolaivaston suunnitelijaksi Ehrensvärd sai Fredrik af Chapmanin.

Fredrik Henrik af Chapman (s. 9. syyskuuta 1721, Göteborg – 19. elokuuta 1808) oli ruotsalainen amiraali ja laivanrakentaja.

Af Chapman suunnitteli Augustin Ehrensvärdin rakennettuman saaristolaivastoon laivatyypit oleskellessaan Suomessa 1760–1764. Saaristolaivaston saaristofregattien neljä tyyppiä nimettiin Suomen maakuntien mukaan Uudeksimaaksi (Udema), Hämeenmaaksi (Hemmema), Turunmaaksi (Turuma) ja Pohjanmaaksi (Pojama).

Yksi Suomen tunnetuimmista lauseista on Ehrenvärdin käsialaa, ja se on hakattu Kuninkaanportin viereen laitettuun kivitauluun:

»Eftervärd, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp. (Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun).»

Ehrensvärd on haudattu Viaporin Isolle linnanpihalle. Haudalla on kuningas Kustaa III:n ja Ehrensvärdin kummipojan suunnittelema ja Johan Sergelin veistämä hautamuistomerkki.

Augustin Ehrensvärdin hauta Suomenlinnassa. Taustalla vanha komendantintalo, nyk. Ehrensvärd-museo.

Johan Tobias Sergel, egentligen Sergell, född 28 augusti 1740, död 26 februari 1814, var en svensk bildhuggare, skulptör, målare, tecknare och Riddare av Vasaorden.

Han har lånat sitt namn åt Sergels torg, Sergelarkaden och Sergelgatan i Stockholm samt Sergels väg i Malmö.

Lähes kolmivuotinen urakka tuo Suomenlinnaan uuden 1700-luvun aluksen

julkaistu tänään klo 15:29

Tykkisluuppi on yhdistetty purje- ja soutualus, jossa on kaksi mastoa ja 15 airoparia. Soutajia alukseen mahtuu 60 henkeä. Yllä olevan 3D-kuvan on mallintanut Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Kuva: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Suomenlinna saa uuden vetonaulan, kun tänä syksynä alkava rakennusurakka keväällä 2013 valmistuu, ja vesille lasketaan 1700-luvun malliin rakennettu tykkisluuppi. Aluksen rakennuttaminen on osa Augustin Ehrensvärdin syntymän 300-vuotisjuhlallisuuksia.

Laiva-arkkitehti F.H. af Chapmanin piirustuksiin pohjautuvan tykkisluupin rakennuttavat Ehrensvärd-seura ja Viaporin telakkasäätiö.

Rakennushankkeen tavoitteena on paitsi elävöittää Suomenlinnan matkailua, myös kouluttaa ja työllistää puulaivojen rakentamisesta kiinnostuneita nuoria ja säilyttää puulaivojen perinteisiä rakennustaitoja.

Tykkisluuppi rakennetaan perinteisiä rakennusmateriaaleja ja -menetelmiä käyttäen Suomenlinnan telakalla, joka toimi vuoteen 1808 asti Ruotsin saaristolaivaston Viaporin eskaaderin tukikohtana. Edelleen käyttökunnossa oleva telakka toimii nykyisin perinnelaivakeskuksena, jossa kunnostetaan ja entisöidään kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltuja laivoja.

Juhlatilaisuus Suomenlinnassa

Lauantaina 25.9.2010 Suomenlinnassa vietetään Viaporin rakentajana tunnetun linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärdin syntymän 300-vuotisjuhlaa. Muistosanat juhlassa esittää amiraali Juhani Kaskeala. Paikalla on historiallisten ruotusotilaiden kunniavartio ja tilaisuudessa ammutaan kunnialaukaukset mustaruutiasein.

Suomenlinnassa samaan aikaan järjestettävälle ruotusotilaiden leirille osallistuu yhteensä noin sata 1700- ja 1800-luvun asusteisiin pukeutunutta ruotusotilasta Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Venäjältä.

Aluksella kunniakas historia

Tykkisluuppi on yhdistetty purje- ja soutualus, jossa on kaksi mastoa ja 15 airoparia. Sluupin rungon pituus on noin 20 metriä ja leveys 4,5 metriä. Soutajia alukseen mahtuu 60 henkeä.

Kahdella 24-naulaisella kanuunalla ja neljällä parrastykillä varustetuilla tykkisluupeilla oli ratkaiseva merkitys vuosina 1788–1790 käydyn Kustaa III:nnen sodan aikana, jolloin Ruotsinsalmessa vuonna 1790 käyty meritaistelu päättyi Ruotsin laivaston voittoon.

Yleisö pääsee tutustumaan tykkisluuppiin jo aluksen rakennusaikana. Valmistumisensa jälkeen sitä hyödynnetään kulttuurimatkailussa. Sitä on tarkoitus käyttää myös kulttuuriperintökasvatuksessa perus- ja keskiasteen opetuksessa sekä rakennusaikana että vesillelaskun jälkeen. Veneenrakentajia kouluttavat oppilaitokset voivat saada projektista harjoittelupaikkoja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee tykkisluuppi-hanketta.

YLE Uutiset

Ruodussa mukana
Turussa 24-9-2010
Simo Tuomola

Turun Janne

Tänään 20-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Jean Sibeliuksen kuolemasta Järvenpään Ainolassa.

1957 – Jean Sibelius, suomalainen säveltäjämestari (Finlandia) (s. 1865).




Sibeliuksen hauta Ainolassa.

Mies syntyi Hämeenlinnassa ja vaikutti Helsingissä, mutta silti Sibelius-museo löytyy Turusta, katsotaanpas miksi.

Johan Christian Julius "Jean" / "Janne" Sibelius (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää) oli suomalainen kansallisromanttisen taidemusiikin säveltäjä. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sibeliuksen arvostetuimpia teoksia ovat seitsemän sinfoniaa, sinfoniset runot sekä viulukonsertto.




Jean Sibelius vuonna 1890.


Sibelius-museon näyttelytoiminta liittyy Suomen ruotsinkielisen yliopiston Åbo Akademin musiikkitieteen oppiaineeseen ja musiikkihistorialliseen arkistoon.

Sibelius-museo on Suomen ainoa varsinainen musiikkimuseo. Aluksi museo toimi eri rakennuksissa Åbo Akademin korttelissa, mutta sen jälkeen, kun uusi museorakennus vihittiin käyttöön vuonna 1968, on Sibelius-museo sijainnut nykyisellä paikallaan; museo sijaitsee Woldemar Baeckmanin piirtämässä tyylikkäässä rakennuksessa, joka on eräs 1960-luvun modernismin omaperäisimmistä luomuksista.




Sibelius-museon sisäänkäynti.

Museon perusta luotiin vuonna 1926, kun Otto Anderssonista tuli vastaperustetun musiikkitieteen ja kansanrunoudentutkimuksen professuurin ensimmäinen viranhaltija Åbo Akademissa. Professori Andersson keräsi seminaarikirjaston yhteyteen musiikkitieteellistä ja musiikkihistoriallista materiaalia, joka koostui nuoteista, soittimista, kirjeistä ja kuvista. Näin saivat alkunsa nk. ”Åbo Akademin musiikkihistorialliset kokoelmat”, millä nimellä niitä kutsuttiin vuoteen 1949 saakka, jolloin nimi Jean Sibeliuksen suostumuksella muutettiin Sibelius-museoksi.

Andersson, Otto Emanuel (f. 27/4 1879 Vårdö, d. 27/12 1969 Åbo), musikforskare och folklorist, professor i musikvetenskap och folkdiktsforskning vid Åbo Akademi 1926—46, dess rektor 1929—36.

Nyt kun Suomeen ollaan suunnittelemassa erillistä populaarimusiikin museota, olisi Turun oltava asiassa aktiivinen ja vaalittava omia historiallisia perinteitään ja muistettava siinä mm. Ruisrockin historiallinen osuus maamme musiikkikentässä. Kuvassa: Andersson, Otto Emanuel. Kukapa olisi tämän ajan Otto ja lähtisi kokoamaan populaarimusiikin museota juuri Turkuun.

Suomeen kaavaillaan populaarimusiikin museota

julkaistu 17.05.2010 klo 15:24, päivitetty 17.05. klo 16:06

Suomesta puuttuu yhä valtakunnallinen musiikin erikoismuseo. Tilanteen korjaamiseksi halutaan perustaa museo, joka keskittyisi alan aineiston tallentamiseen. Maailmalla vanhimmat ja kattavimmat musiikkimuseot ovat soitinmuseoita.

Suomeen kaavailtu museo keskittyisi erityisesti populaarimusiikkiin, kertoo selvitystyöryhmän jäsen, toimittaja Pekka Nissilä.

– Kyllä tällä hetkellä ajatellaan, että museon painopiste olisi 1900-luvun musiikin eri ilmiöissä ja keskeisesti sähköisessä musiikkituotannossa.

Musiikkimuseon taustavaikuttajat tulevat populaarimusiikin puolelta, kertoo Pekka Nissilä.

– Populaarimusiikkia on kartoitettu ja arkistoitu heikosti. Sillä puolella ei myöskään ole niin voimakkaita instituutioita kuin klassisen puolen vaikkapa kunnalliset orkesterit ja Kansallisooppera. Toisaalta musiikin merkittävimpiä kehitysnäkymiä on ollut juuri sähkön tuleminen musiikin tuottamiseen ja esittämiseen. Se on ollut varmaankin keskeisin syy museosuunnittelun aloitukseen.

Aineistoa musiikkimuseo saisi yksityiskokoelmista tai jäämistöistä.

– Sellaisia yritetään tietenkin kerätä keskitetysti. Jazz ja Pop -arkisto on ottanut vastaan lahjoituksia, ja yksittäisiä esineitä on tarttunut sieltä täältä. Suunnitelmallinen arkistomateriaalin kerääminen on kuitenkin tekemättä, toisin kuin esimerkiksi elokuvan puolella, toteaa Nissilä.

Musiikkimuseolle pyritään perustamaan taustaorganisaatio tämän vuoden aikana. Museolle aiotaan hakea myös valtion ja kunnan rahoitusta, vaikka ylläpitäjä olisi yksityinen säätiö.

Radion kulttuuriuutiset / Katri Henriksso.

Jannella on omat yhteytensä myös Turun Museokeskuksen historiassa. Kun Historiallinen museo perustettiin Turkuun 1881, oli intendentin virkaan 7 hakijaa ja valituksi tuli Jannen lapsuudenpiiristä Walter von Konow.

Ruotsia äidinkielenään puhunut Janne siirrettiin 1874 Lucina Hagmanin suomenkieliseen valmistavaan kouluun, koska hänen oli opittava suomea päästäkseen Hämeenlinnan normaalilyseoon. Hämeenlinna oli ajankohtaan nähden hyvin harvinainen suomalaiskaupunki: siellä saattoi lukea ylioppilaaksi suomeksi, mutta ei ruotsiksi.

"Janne" Sibelius nuorena lyseolaisena.

Jannen parhaaksi koulukaveriksi tuli Walter von Konow Lahisten kartanosta Sääksmäeltä. Jannen mielikuvituksen avulla pojat kavereineen improvisoivat satunäytelmiä ja muodostivat pienen lapsiorkesterin, jonka soittimiin kuului ”triangeleja, huuliharppuja, savikukkoja ja kelloja”. Janne johti esityksiä pianon äärestä.

Janne osasi soittaa ja Walter suunnitteli pukuja ja teki kuvaelmia. Pukeuduttiin vanhoihin vaatteisiin ja matkittiin jotakin taulua tai kuvailtiin jotakin runoa. Muut saivat sitten arvuutella, mitä milloinkin tavoiteltiin.

Jean harrasti lapsesta saakka musiikkia sisarustensa kanssa. Todennäköisesti n . 15-vuotiaana viululle ja sellolle sävelletty impressiotyyppinen "Vesipisaroita" (Vattendroppar) on hänen ensimmäisiä sävellyksiään.


Myöhemmin Janne myös sävelsi naiskuoroesityksiä von Konowin teksteihin:

Kotikaipaus
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1902.


Kantaatti (Härliga gåvor)
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1911.


Sävelten tiellä
Turussa 20-9-2010
Simo Tuomola

Mata Hari

Tänään 18-9 vietämme Greta Garbon syntymäpäivää:

1905 – Greta Lovisa Gustafsson ("Greta Garbo"), ruotsalainen näyttelijätär.

Garbo loi menestyksekkään uran mykkäelokuvissa. Hänen uransa kohokohta oli kuitenkin vasta 1930-luvulla äänielokuvissa, jolloin hän tuli tunnetuksi etenkin kohtalokkaiden naisten (Mata Hari, Kuningatar Kristiina, Kamelianainen, Anna Karenina) rooleista. Jo elokuvauransa aikana hän sai lisänimen ”Jumalainen Garbo”.

Camille (1936)

Directed by George Cukor. With Greta Garbo, Robert Taylor, Lionel Barrymore.

Garbo

Tänään 18-09 tulee kuluneeksi tasavuosia Greta Lovisa Gustafssonin syntymästä 1905. Tukholmassa Greta Garbo syntyi ja sinne hänet myös on haudattu, vaikka New Yorkissa 15.4.1990 kuolikin. Edelliskesänä sieltä hänen hautaansa metsähautausmaa Skogskyrkogårdenilta etsiskelin, vaan en löytänyt. Carl Millesin homoeroottisia veistoksia kylläkin. Sinne jonnekin Garbon tuhkat kuitenkin 16.6.1999 haudattiin. Täytyy pistää haku uusiksi.

Greta Garbo (18. syyskuuta 1905 Tukholma, Ruotsi – 15. huhtikuuta 1990 New York City, New York, Yhdysvallat), oikealta nimeltään Greta Lovisa Gustafsson, oli ruotsalainen elokuvatähti ja yksi elokuvahistorian kuuluisimmista näyttelijöistä.



Greta Garbo Kuningatar Kristiinan trailerissa (1933).

Garbon tähteyteen liittyy olleellisesti myös eräs suomalainen ohjaaja, se ainoa, jolle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famella. Mauritz (Moshe) Stiller löysi elokuvaans Gösta Berlingin taru (1923) näyttelijän, josta myöhemmin kuoriutui Greta Garbo. Elokuva oli heille molemmille pääsylippu Hollywoodiin ja menestykseen.

Mauritz Stiller (oik. Moshe Stiller 17. heinäkuuta 1883 Helsinki – 18. marraskuuta 1928 Tukholma, Ruotsi) oli suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on ainoa suomalainen, jolle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famelle.


Walk of Famella olevassa Stillerin nimikkotähdessä luki aikoinaan Maurice Diller. Nimi korjattiin 1980-luvulla oikeaan muotoonsa.



Greta Garbo ja Mauritz Stiller.

Muutakin merkittävää tuo Helsingissä, Turussa ja Tukholmassa kunnostautunut näyttelijä sai urallaan aikaiseksi. Näyttelijästä ohjaajaksi siirryttyään homoseksuaalina tunnettu Stiller ohjasi näet vuonna 1916 homoerotiikan kantateoksena pidetyn elokuvan Siivet, tarinan kuvanveistäjän ja tämän kuvankauniin poikamallin herkästä rakkaudesta.

Lopulta Stiller sai tarpeekseen Hollywoodista, palasi Ruotsiin 1927 ja kuoli siellä 45-vuotiaana loppuvuodesta 1928. Garbo sai Yhdysvaltain kansalaisuuden 1951 ja kuoli New Yorkissa keuhkokuumeeseen 84-vuotiaana 1990.

GG: I never said, "I want to be alone." I only said, "I want to be let alone! There is all the difference.

Mata Hari (1931)

With Greta Garbo, Ramon Novarro, Lionel Barrymore.

Mata Harina
Turussa 18-09-2010
Simo Tuomola

Suur-Suomi

Tällä päivämäärällä 17-9

1809 – Ruotsi luovutti Suomen alueen Venäjälle Haminan rauhassa.


Venäjän neuvottelijat Rumjantsev ja Alopaeus saapuivat Haminaan 26. heinäkuuta, ruotsalaiset von Stedingk ja Skjöldebrand 3. elokuuta 1809. Hamina oli tuolloin pieni raja- ja linnoituskaupunki, joka oli siirtynyt osaksi Venäjää Turun rauhassa 1743.

Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.


Ruotsi luovutti Haminan rauhassa Venäjälle koko Suomen, mukaan lukien Ahvenanmaan. Ruotsin tuonaikaisessa hallinnossa Suomen suuriruhtinaskunta ei ollut autonominen hallintorakennelma, vaan kuusi Ruotsiin kuuluvaa lääniä.





Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Kainuunjoki, Kainuunväylä eli Kalixinjoki (ruots. Kalix älv) on yksi Pohjois-Ruotsin suurista joista. Kainuunjoki alkaa Kiirunasta Kebnekaisen tunturialueelta ja laskee Perämereen Kainuun kohdalla.

Kalixjoki

Tällä päivämäärällä 17-09 allekirjoitettiin Suomen sodan päättänyt Haminan rauha vuonna 1809. Siinä:

Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas sanoutuu ehdoitta irti ainiaaksi, niin omasta kuin Ruotsin valtaistuimelle astuvien seuraajiensa ja valtakunnan puolesta, Hänen Majesteettinsa Venäjän Keisarin ja kaikkien Hänen Seuraajiensa Venäjän valtaistuimelle ja keisarikuntaan hyväksi, kaikista oikeuksistaan ja nimikkeistään allamainittuihin lääneihin, jotka nykyisen sodan kuluessa Hänen Keis. Maj:tinsa aseet ovat Ruotsin Kruunulta vallanneet, nimittäin Kymenkartanon lääniin, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin mukaan lukien Ahvenanmaan saaret, Savon ja Karjalan, Vaasan ja Oulun lääniin samoin kuin Länsipohjaan Tornionjokeen saakka, siten kuin seuraavassa artiklassa tarkemmin rajan merkitsemisestä säädetään.

Mainitut läänit kaikkine asukkaineen, kaupunkeineen, satamineen, linnoituksineen, kylineen ja saarineen, samoin kaikki niihin kuuluva, edut, oikeudet ja tuotot tulevat jatkossa kuulumaan Venäjän Keisarikunnan täyteen omistukseen ja valtaan ja pysyen siihen liitettynä.

Tästä johtuen Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas lupaa ja vakuuttaa juhlallisimmin ja kaikkein sitovimmalla tavalla omasta, niin myös kuin seuraajiensa ja koko Ruotsin Kuningaskunnan puolesta, ettei koskaan tee mitään suoria tai epäsuoria vaatimuksia mainittuihin lääneihin, maakuntiin, saariin tai alueisiin, joiden asukkaat, sanotun luopumisen perusteella ovat vapautetut siitä uskollisuuden ja kuuliaisuuden valasta, jonka he ovat Ruotsin Kruunulle tehneet.

Venäläiset meinasivat vahingossa tehdä tulevasta Suomesta myös todellisen suurvallan määrittäessään maamme länsirajan paikkaa. Ilman perhanan kreivi Kurt von Stedingkin päättäväisyyttä Suomi olisi näet samalla saanut haltuunsa myös Pohjois-Ruotsin Kiirunan tärkeät rautamalmivarannot;

Curt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk (26 October 1746 – 7 January 1837) was a count of the von Stedingk family, and a successful Swedish army officer and diplomat who played a prominent role in Swedish foreign policy during several decades.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Suur-Suomea luomassa

Suomen Turussa

17-09-2010

Simo Tuomola

Pro curator

Tänään 13-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen kuolemasta Turussa 1817.

1817 – Matthias Calonius, suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (s. 1737).

Matthias Calonius (27. joulukuuta 1737 Saarijärvi – 1817) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia akateemisia teoksia niin juridiikan kuin historiankin alalta. Ruotsin korkein oikeus valitsi hänet jäsenekseen vuosiksi 1793–1800.

Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle Calonius oli tärkeässä asemassa Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuotoa ja lainsäädäntöä valmisteltaessa. Hän toimi ensimmäisenä Suomen prokuraattorina eli oikeuslaitoksen ylimpänä valvojana vuosina 1809–1816. Vuonna 1816 hänet nimitettiin valtioneuvokseksi. Calonius jätti jälkeensä mittavan, noin 3 600 niteen kirjaston.

Prokuraattori voi tarkoittaa lukuisia eri virkamiehiä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Termi on lähtöisin Rooman valtakunnasta, jossa senaatti saattoi nimittää virkamiehen toimimaan kuraattorin valtuuksin mutta ilman virallista virkaa (pro curator).

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana prokuraattori oli virkamies, joka valvoi lakien noudattamista ja oli ylin virallinen syyttäjä, kuten oikeuskansleri nykyään. Hän oli virkahierarkiassa erittäin korkealla, usein kenraalikuvernöörin apulainen.

Matthias Caloniusta esittävä postimerkki vuodelta 1935

Calonius on haudattu Turkuun, Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalle.

Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kirkon vihkivät käyttöön Turun piispa Hemming ja Växjön piispa Tuomas 22. tammikuuta 1351. Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaa.

Historiallisia kuvia

Tänään 2-10-2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Tuomiokirkkoon

Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

• Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
• Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
• Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
• Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
• Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.

Keisarin valtaistuin

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.

Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa. Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.

Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen vaalean rakennuksen vasemmalla puolella olleessa osassa. Nykyinen muistolaatta sijaitsee Yliopistonkatu 2:ssa, oikeanpuoleisen rakennuksen kohdalla. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.

Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 13-9-2010
Simo Tuomola





Petr Ivanovich Bagration
(1765-1812) a well-known Russian general, a participant of Suvorov's campaigns and the war of 1812, General of Infantry.

In the war against Sweden (1808-1809) Bargation commanded an infantry division and gained several victories (he seized Tammerfors, Abo and forced the Swedish out from the Southern Finland). In March of 1809 he commanded of a column of Russian troops in crossing the Gulf of Bothnia on ice to the Aland Islands and then to Sweden.

Tarpeen pikari

Niinkuin tieto on käynyt, tällä päivämäärällä 11-9 tapahtui aikoinaan kauheita, kun

1772 – Ruotsin kuningas Kustaa III kielsi viinan kotipolton viljanpuutteen takia.

Ja kaikki alkoi tietenkin oluesta:

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Suomeen olut tuli asutuksen ja kaskiviljelyn mukana. Kalevalan 20. runossa kerrotaan oluen raaka-aineiksi ohra ja humala sekä käymisen käynnistäjäksi mesiheinä. Oluen seppänä on Osmotar ja olutta tuottava jumala on Pellonpekko. Oluen merkityksestä kertoo se, että Kalevala kertoo oluenpanosta kaksi kertaa vuolaammin kuin maailman luomisesta.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.


Ensimmäiset asiakirjamerkinnät oluen käytöstä Suomessa on kirjattu 1300-luvulle. Tuolloin Viipurin pappi Torsten määräsi testamentissaan perinnöksi Turun koululle mm. markan rahaa ja tynnyrin olutta. 1500-luvulla olutta pantiin erityisesti Suomessa Kustaa Vaasan perustamissa kuninkaankartanoissa ja talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.

Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa Olaus Magnus Gothus kirjoitti vuonna 1555, että "suomalainen olut kasvattaa ihmiset kestämään mitä tahansa rasitusta". Naiset tulivat hänen mukaansa oluesta niin hedelmällisiksi, että he synnyttivät enimmäkseen kaksosia.


Erityisen koristeelliset suomalaiset olutastiat eli kousat olivat niin kuuluisia, että Olaus Magnus piirsi sellaisen karttaansa.


Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Ensimmäinen tunnettu historiallinen, kirjallinen maininta Ukon maljan juomisesta on vuosien 1542–1547 väliltä, jolloin Savon läänin talonpoikia sakotettiin juotuaan ”Thorille”. (Käräjäpöytäkirjassa ruotsiksi ”Thordns gilde”). Ilmeisesti Ukko käännettiin ruotsinkieliseen pöytäkirjaan Thoriksi skandinaavisen ukkosenjumalan mukaan.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Turkulainen olut oli maankuulua jo 1400-luvulta lähtien. Olutta juotiin tuolloin jo paremmissa piireissä korkeista passglaseista, jotka kiersivät juomaseurueen jäseneltä toiselle. Lasipikarien käyttö olutastioina oli levinnyt Suomeen saksalaisen ritarikunnan kaupanteon myötä. Myöhemmin esim. 1557 Juhana-herttua ylistää turkulaisten taitoa panna olutta ja pyytää sitä 2-3 lästiä lisää hoviinsa. Turun linna oluenpanohuonehan rakennettiin lähelle jokirannan kaivoa 1561 nykyisen Kakolanmäen tuntumaan.

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.



Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.


Oluen ja viinin lisäksi linnassa nautittiin myös viinasta ja viinapannu kuului linnan irtaimistoon esim. vuoden 1566 räkningeissä. Paloviinan keittotaito ja lipittely yleistyi 1600-luvulla niin, että ryyppyjä kallisteltiin jo kaikissa sopivissa tilanteissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. 1631 Turussa krouvareilta jo kiellettiin oluen ja paloviinan myynti saarnan aikana uhaten oluen ja viinan menetyksellä, eli tuotteiden vaivaisille jaolla.

1632 Turun raastuvanoikeus päätti, etteivät kuninkaan krouvari eivätkä muutkaan ravintolanpitäjät saaneet myydä juomia enää päivän päättymisestä ilmoittavan kirkonkellojen ns. hoivasoiton jälkeen, aikansa valomerkki annettiin tuolloin äänimerkkinä. 1638 tilastojen mukaan kaupungissa oli 5 ravintoloitsijaa, 18 kapakoitsijaa, 8 oluenpanijaa ja 2 paloviinanpolttajaa. Veroa kannettiin viinan poltosta ja myynnistä.

1644 Turussa piispa Laurentius Petri puuttuu Saarnakirjassaan viinan juontiin jakaen pikarit: 1. tarpeen ja hädän pikari 2. terveyden pikari 3. ilo-siementen pikari ja 4. enempi kiukkuisten pikari, joka ihmiset tomppeliksi tekee.

Toisaalta pahennusta herättäneet kapakat olivat paitsi verotulojen lähteitä, myös sosiaalisia keskuksia. Esim. 1621 Turussa määrättiin käsityöläisasetuksessa, että kaupunkiin tulevan kisällin pitää mennä suoraan kapakkaan kahdeksi viikoksi, jotta mestari kulloinkin tietäisi mistä itselleen kisällejä etsiä.




Ruotsalaisissa kartoissa käytetty kestikievarin merkki

Ensimmäiset kestikievarit perustettiin Suomeen noin 1600-luvun puolivälissä. Ensimmäisiä kestikievareita ylläpitivät pappilat, myöhemmin niistä vastasivat vauraat talonpojat, jotka saattoivat toimia myös nimismiehinä. Kestikievarin isäntä oli vapautettu sotaväkipalveluksesta. Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Kestikievareissa oli tarjolla alkoholijuomia ja niitä valmistettiin myös itse (kotipoltto).

Suurta nälänhätää maassa kärsittiin esim. 1634, 1695 ja 1696, jolloin esiintyi jopa ihmissyöntiä. Kova halla iski Suomeen 1697 10. elokuuta aiheuttaen lisää tuhoa ja suurten nälkävuosien aikana menehtyi jopa 30% kansasta. Turun hiippakunnassa kuoli vuoden aikana syyskuusta syyskuuhun 60 391 henkeä katovuosien takia Jumalan rangaistuksena. Yhteensä Suomessa kuoli nälänhätään tuolloin 130 00o ihmistä.

Hallitus oli jo syksyllä 1695 lähettänyt viljaa Pohjanmaalle, mutta aivan liian vähäisiä määriä. Suomi oli myös ison osan vuodesta jäiden vuoksi motissa, ja monet viljalaivat myös upposivat Pohjanlahden syysmyrskyissä. Toisaalta myös tuon ajan huono tiedonkulku johti siihen, ettei vastatoimenpiteisiin osattu Tukholmassa ruveta riittävällä ripeydellä ja laajuudella.

Tavallisesti nälänhädästä oli selvitty ruokaa ostamalla ja kiristämällä vyötä. Katovuodet olivat nimittäin varsin tavallisia 1600-luvulla, mutta näin suuressa laajuudessa ei kato ollut maata koetellut. Myös Norjassa, osassa Ruotsia ja valtakunnan "vilja-aitassa", Baltiassa, oli hätätila. Kruunu ei lahjoittanut viljaa kansalle, vaan sitä lainattiin talollisille pientä korkoa vastaan. Lainat oli tosin tarkoitus periä takaisin vasta "kun meidän Herramme siunaa sadolla". Koska viljaa jaettiin talollisille, ei köyhimmällä osalla väestöä ollut sitäkään mahdollisuutta saada viljaa.

Kevät ja kesä 1697 olivat jo suotuisia viljankasvulle. Siemenviljan puute aiheutti ongelmia, mutta varsinainen katastrofi oli jo takanapäin. Monista taloista oli koko väki kuollut, mutta autioiksi jääneet tilat asutettiin nopeaan tahtiin. Kruunu myönsi myös verohelpotuksia uudelleenasuttamisen tukemiseksi.

Näillä kokemuksilla ei siis ollutkaan mikään ihme, että viljanpuuteen takia aikanaan myös Kustaa III joutui puuttumaan asiaan tiukoin ottein.

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.



Tarpeen pikarilla
Turussa 11-9-2010
Simo Tuomola