Tarpeen pikari 9-11

Tarpeen pikari

Niinkuin tieto on käynyt, tällä päivämäärällä 11-9 tapahtui aikoinaan kauheita, kun

1772 – Ruotsin kuningas Kustaa III kielsi viinan kotipolton viljanpuutteen takia.

Ja kaikki alkoi tietenkin oluesta:

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Suomeen olut tuli asutuksen ja kaskiviljelyn mukana. Kalevalan 20. runossa kerrotaan oluen raaka-aineiksi ohra ja humala sekä käymisen käynnistäjäksi mesiheinä. Oluen seppänä on Osmotar ja olutta tuottava jumala on Pellonpekko. Oluen merkityksestä kertoo se, että Kalevala kertoo oluenpanosta kaksi kertaa vuolaammin kuin maailman luomisesta.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.


Ensimmäiset asiakirjamerkinnät oluen käytöstä Suomessa on kirjattu 1300-luvulle. Tuolloin Viipurin pappi Torsten määräsi testamentissaan perinnöksi Turun koululle mm. markan rahaa ja tynnyrin olutta. 1500-luvulla olutta pantiin erityisesti Suomessa Kustaa Vaasan perustamissa kuninkaankartanoissa ja talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.

Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa Olaus Magnus Gothus kirjoitti vuonna 1555, että "suomalainen olut kasvattaa ihmiset kestämään mitä tahansa rasitusta". Naiset tulivat hänen mukaansa oluesta niin hedelmällisiksi, että he synnyttivät enimmäkseen kaksosia.


Erityisen koristeelliset suomalaiset olutastiat eli kousat olivat niin kuuluisia, että Olaus Magnus piirsi sellaisen karttaansa.


Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Ensimmäinen tunnettu historiallinen, kirjallinen maininta Ukon maljan juomisesta on vuosien 1542–1547 väliltä, jolloin Savon läänin talonpoikia sakotettiin juotuaan ”Thorille”. (Käräjäpöytäkirjassa ruotsiksi ”Thordns gilde”). Ilmeisesti Ukko käännettiin ruotsinkieliseen pöytäkirjaan Thoriksi skandinaavisen ukkosenjumalan mukaan.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Turkulainen olut oli maankuulua jo 1400-luvulta lähtien. Olutta juotiin tuolloin jo paremmissa piireissä korkeista passglaseista, jotka kiersivät juomaseurueen jäseneltä toiselle. Lasipikarien käyttö olutastioina oli levinnyt Suomeen saksalaisen ritarikunnan kaupanteon myötä. Myöhemmin esim. 1557 Juhana-herttua ylistää turkulaisten taitoa panna olutta ja pyytää sitä 2-3 lästiä lisää hoviinsa. Turun linna oluenpanohuonehan rakennettiin lähelle jokirannan kaivoa 1561 nykyisen Kakolanmäen tuntumaan.

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.



Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.


Oluen ja viinin lisäksi linnassa nautittiin myös viinasta ja viinapannu kuului linnan irtaimistoon esim. vuoden 1566 räkningeissä. Paloviinan keittotaito ja lipittely yleistyi 1600-luvulla niin, että ryyppyjä kallisteltiin jo kaikissa sopivissa tilanteissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. 1631 Turussa krouvareilta jo kiellettiin oluen ja paloviinan myynti saarnan aikana uhaten oluen ja viinan menetyksellä, eli tuotteiden vaivaisille jaolla.

1632 Turun raastuvanoikeus päätti, etteivät kuninkaan krouvari eivätkä muutkaan ravintolanpitäjät saaneet myydä juomia enää päivän päättymisestä ilmoittavan kirkonkellojen ns. hoivasoiton jälkeen, aikansa valomerkki annettiin tuolloin äänimerkkinä. 1638 tilastojen mukaan kaupungissa oli 5 ravintoloitsijaa, 18 kapakoitsijaa, 8 oluenpanijaa ja 2 paloviinanpolttajaa. Veroa kannettiin viinan poltosta ja myynnistä.

1644 Turussa piispa Laurentius Petri puuttuu Saarnakirjassaan viinan juontiin jakaen pikarit: 1. tarpeen ja hädän pikari 2. terveyden pikari 3. ilo-siementen pikari ja 4. enempi kiukkuisten pikari, joka ihmiset tomppeliksi tekee.

Toisaalta pahennusta herättäneet kapakat olivat paitsi verotulojen lähteitä, myös sosiaalisia keskuksia. Esim. 1621 Turussa määrättiin käsityöläisasetuksessa, että kaupunkiin tulevan kisällin pitää mennä suoraan kapakkaan kahdeksi viikoksi, jotta mestari kulloinkin tietäisi mistä itselleen kisällejä etsiä.




Ruotsalaisissa kartoissa käytetty kestikievarin merkki

Ensimmäiset kestikievarit perustettiin Suomeen noin 1600-luvun puolivälissä. Ensimmäisiä kestikievareita ylläpitivät pappilat, myöhemmin niistä vastasivat vauraat talonpojat, jotka saattoivat toimia myös nimismiehinä. Kestikievarin isäntä oli vapautettu sotaväkipalveluksesta. Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Kestikievareissa oli tarjolla alkoholijuomia ja niitä valmistettiin myös itse (kotipoltto).

Suurta nälänhätää maassa kärsittiin esim. 1634, 1695 ja 1696, jolloin esiintyi jopa ihmissyöntiä. Kova halla iski Suomeen 1697 10. elokuuta aiheuttaen lisää tuhoa ja suurten nälkävuosien aikana menehtyi jopa 30% kansasta. Turun hiippakunnassa kuoli vuoden aikana syyskuusta syyskuuhun 60 391 henkeä katovuosien takia Jumalan rangaistuksena. Yhteensä Suomessa kuoli nälänhätään tuolloin 130 00o ihmistä.

Hallitus oli jo syksyllä 1695 lähettänyt viljaa Pohjanmaalle, mutta aivan liian vähäisiä määriä. Suomi oli myös ison osan vuodesta jäiden vuoksi motissa, ja monet viljalaivat myös upposivat Pohjanlahden syysmyrskyissä. Toisaalta myös tuon ajan huono tiedonkulku johti siihen, ettei vastatoimenpiteisiin osattu Tukholmassa ruveta riittävällä ripeydellä ja laajuudella.

Tavallisesti nälänhädästä oli selvitty ruokaa ostamalla ja kiristämällä vyötä. Katovuodet olivat nimittäin varsin tavallisia 1600-luvulla, mutta näin suuressa laajuudessa ei kato ollut maata koetellut. Myös Norjassa, osassa Ruotsia ja valtakunnan "vilja-aitassa", Baltiassa, oli hätätila. Kruunu ei lahjoittanut viljaa kansalle, vaan sitä lainattiin talollisille pientä korkoa vastaan. Lainat oli tosin tarkoitus periä takaisin vasta "kun meidän Herramme siunaa sadolla". Koska viljaa jaettiin talollisille, ei köyhimmällä osalla väestöä ollut sitäkään mahdollisuutta saada viljaa.

Kevät ja kesä 1697 olivat jo suotuisia viljankasvulle. Siemenviljan puute aiheutti ongelmia, mutta varsinainen katastrofi oli jo takanapäin. Monista taloista oli koko väki kuollut, mutta autioiksi jääneet tilat asutettiin nopeaan tahtiin. Kruunu myönsi myös verohelpotuksia uudelleenasuttamisen tukemiseksi.

Näillä kokemuksilla ei siis ollutkaan mikään ihme, että viljanpuuteen takia aikanaan myös Kustaa III joutui puuttumaan asiaan tiukoin ottein.

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.



Tarpeen pikarilla
Turussa 11-9-2011
Simo Tuomola