SE OLI MURHA!

MUTTA KUKA TAPPOI JAKOB SMÅPEPPERIN?



Tänään 30-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Tarton yliopiston perustamisesta 1632.

Tarton yliopisto (viroksi Tartu Ülikool) on Viron vanhin ja merkittävin korkeakoulu. Se on perustettu Tartossa 30. kesäkuuta 1632, ja sen perustamisasiakirjan allekirjoitti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf sotaleirillä lähellä Nürnbergiä.

Kustaa II Aadolf allekirjoitti Tarton yliopiston perustamiskirjan sotaleirissään Nürnbergin lähellä kesällä 1632. Hankkeen isänä voidaan kuitenkin pitää kenraalikuvernööri Johan Skytteä, joka oli pyytänyt kymnaasin laajentamista yliopistoksi kuninkaalta. Skytte oli aijemmin toiminut Uppsalan yliopiston kanslerina. Uuden yliopiston viralliseksi nimeksi tuli Academia Dorpatensis eli Tarton akatemia. Tuon nimityksen rinnalla alettiin käyttää nimitystä Academia Gustaviana Kustaa II aadolfin mukaan.



 
 Louis Höflingerin piirros Tarton yliopistosta vuodelta 1860.


 
 Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.


Johan Skytte, född i maj 1577 i Nyköping, död 15 mars 1645 i Söderåkra, var en svensk friherre och riksråd. Han var borgarson och fick studera i Tyskland. Han utsågs senare till lärare åt prins Gustav (II) Adolf. Han var grundare av Göta Hovrätt och 1634 blev han dess förste president.

Vuosina 1632–1656 yliopistossa toimi 30 professoria, joista suurin osa oli saksalaisia. Samoina vuosina ylioppilaita oli 1 016. Professorien joukossa oli myös yhdeksän ruotsalaista ja yksi suomalainen, Michael Savonius.

Michael Savonius oli ensimmäinen suomalainen oppinut, joka loi uransa 1632 perustetussa Tarton yliopistossa.(prorector 1634-1635).  Monia merkittäviä virkanimityksiä saaneen Savoniuksen ura sortui rettelöihin ja oikeudenkäynteihin.

Kansallisbiografiassa mainitaan 1600-luvun alussa vaikuttanut professori Michael Savonius. Mikkelin kirkkoherran poika opiskeli maisteriksi kuuluisassa Wittenbergin yliopistossa, nautti korkeista viroista Helsingissä ja Tarton yliopistossa ja edusti valtiopäivillä, mutta sortui kunnianloukkauksiin, käsirysyihin ja oikeudenkäynteihin niin, ettei häntä lopulta huolittu mihinkään hakemaansa virkaan, edes takaisin Mikkeliin. Merkittävä professori kuoli tuntemattomassa paikassa, luultavasti Turussa, joskus 1600-luvun jälkipuoliskolla, mutta jätti jälkeensä kiinnostavaa kirjeenvaihtoa ja asiakirjoja.

Kun Turun akatemiaa 1640 perustettiin, yhtenä ajatuksena oli Tarton yliopiston toiminnan siirtäminen juuri Turkuun, mutta Turku sai kuitenkin lopulta oman akatemiansa.

Turussa Michael Savonius aiheutti paljon päänvaivaa mm. Anders Nilssonille, jota hän oli jo aiemmin Helsingin raastuvanoikeudessa syyttänyt erään porvarin ja valtiopäivämiehen murhasta, kunnes Åke Tott 1636 julisti Andersilla olevan "hyvän nimen koko Suomenmaassa".

Åke Henrikinpoika Tott (4. kesäkuuta 1598 Lohja, Kirkniemi – 15. heinäkuuta 1640 Eurajoki, Lavilan kartano) oli ruotsalainen sotilas, josta tuli sotamarsalkka 1631. Tott oli serkkunsa Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin luottosotilas. Hänet tunnettiin nimellä Pohjolan lumiaura. Tott kuoli verensyöksyyn 1640. Hänet on haudattu mausoleumiin Turun tuomiokirkkoon.




 Åke Tottin kuoltua Eurajoella 1640, hänet haudattiin Tuomiokirkkoon.




Anders Nilsson Hittener eller Hittenär var en av Helsingfors bemärkta personer i början på 1600-talet. Hans släkt blev bofast i Esbo i 150 år och dog ut med hans sonsons sondotter 1757. Stavningen av namnet normaliserades småningom till Hyttner.

Anders Nilsson Hittener. Finlands proviantskrivare 1606. Helsingfors proviantskrivare 1608-1619, Rigas proviantmästare 1621-1622. Hade 1616 av länsmannen i Pernå köpt ett loskinn avsett för konungen. Konungsman i Helsingfors rådstuga från 1623 och förekommer ofta i handlingarna. Köpte 1623 en skatt skattejord av uppbördsskrivaren Henrik Vitikka. Hemmanet utvidgades till slut till att omfatta hela byn och blev Hagalund gård. 

Hagalund har fått sitt svenska namn efter Hagalund gård (riven) på vars mark stadsdelen har byggts. Det finska namnet Tapiola har konstruerats från skogsguden Tapios namn i finsk Kalevala-mytologi.

Anders var slottsloven på Tavastehus 1626-1634. Anklagades av skolmästare Michael Savonius vid Helsingfors rådstuga för att ha mördat borgaren och riksdagsmannen Jakob Småpepper och Savonius dömdes till böter den 5 oktober 1629.Nästa år hördes borgaren Claus Falck upprepa denna anklagelse och Falck dömdes likaså till böter den 13 juli 1630.

Skolmästaren Savonius kom att bli en besvärlig plågoande för Anders Nilsson och samma anklagelse behandlades ända upp i riksrådet, där Åke Tott 1636 yttrade att "Anders Nilsson har ett gott namn i hela Finland". Då handlingarna i målet gick förlorade sist i Åbo brand 1827, är de närmare omständigheterna kring Jakob Småpeppers död ej kända.

Anders blev slottsloven på Åbohus 1634, presenterade sin fullmakt på rådhuset den 28 januari 1635 men avlade först den 16 december samma år domareed på hovrättens befallning. Nämns ståthållare 28.11.1636, men "fordom ståthållaren" i ett inventarium av samma år, daterat den 14 december 1636.

Han bodde på slottet ännu den 25 november 1637 och antagligen ännu den 5 juni 1638, då han konstaterades vara skyldig borgmästaren 40 daler kopparmynt för 40 tunnor salt. Skänkt en mässhake av gul gammet åt kyrkan i gamla Helsingfors.


 
 Helsinki vuonna 1820.

Död 1641 och efterlämnade då många skulder. – Gift med Margareta Nilsdotter, omnämnd som änka i Esbo dombok den 19 juli 1642.  Son Erik Andersson Hyttner (Hijttner), kaptenlöjtnant, död 1687.

 MUTTA KUKA MURHASI JAKOB SMÅPEPPERIN?


^{Salapoliisina
Turussa 30-6-2012
Simo Tuomola}

Hakkaa päälle!

Tänään 28-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Oldendorfin taistelusta 30-vuotisessa sodassa vuonna 1633:

 1633 – 30-vuotinen sota: Torsten Stålhandske suomalaisine ratsumiehineen vaikutti ratkaisevasti voittoon Oldendorfin luona käydyssä taistelussa.

 Näin muistelin miehen kuolemaa 21-4:


Torsten Stålhandske (1. syyskuuta 1593, Porvoon pitäjä – 21. huhtikuuta 1644, Haderslev) oli suomalainen Ruotsin armeijassa palvellut ratsuväen kenraali ja hakkapeliittojen päällikkö 30-vuotisen sodan aikana.

Hakkaa päälle!

Tänään 21-4 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen ratsuväen kenraali Torsten Stålhandsken kuolemasta Haderslevissä Tanskan sotaretkellä 1644. Hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkon Sielujen kappeliin arkussa, jossa on teksti; Quod si quis cerret non coronabitur nisi legitime certaverit - Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti (2 Tim.2:5). Arkku on kannunvalaja Caspar Becke vanhemman tinasta ja messingistä valmistama.




Stålhandsken ja hänen puolisonsa Kristiina Hornin (1604-1673) haudalle Tuomiokirkkoon pystytettiin 1681 suuren kirkkopalon jälkeen kuvan muistomerkki paadella makaavine kokovartalokuvineen, veistäjänä Jürgen Meintz Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa.
Ståhlhandske-suvun hautakammio, joka ennen muinoin oli Tott-suvun hautakammion jälkeen komein, on eteläisen kirkonoven länsipuolella, ja rauta-aitaus eroittaa sen kirkosta. Tämän hautakammion osti vuonna 1654 Torsten Stålhandsken leski Kristiina Horn, ja sitä kaunistaa kallisarvoinen hautapatsas mustasta ja ruskeasta marmorista, jossa on valkoisia marmorikuvia. Tuon suuren sota-uroon (+ 1644) jäännökset säilytetään komeassa lyijykirstussa.

Torsten Stålhandske aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Hän matkusti henkivartiokaartin vänrikkinä Kustaa II Adolfin mukana Preussiin 1622. 1626 hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin (k. 1653?) jalkaväkirykmenttiin, mutta siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1629 johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.

Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan 1630 Stålhandske oli mukana Pommerissa ja seuraavana vuonna Breitenfeldin taistelussa. 1632 hänet ylennettiin everstiksi ja oli ratsumiehineen ratkaisevassa roolissa Lützenin taistelussa, jossa Kustaa II Adolf sai surmansa.

Kesäkuussa 1634 hän haavoittui Hamelin taistelussa. 1635 hän liittyi kenraalimajurina Johan Banérin johtamaan armeijaan. Hän valtasi 35 lippua Wittstockin taistelussa ja ajoi vihollisen pakenemaan. Huhtikuussa 1642 hän haavoittui vakavasti Breitenfeldin toisessa taistelussa. Toukokuussa hänet nimitettiin ratsuväen kenraaliksi. Hän kokosi pitkillä sotaretkillään huomattavan omaisuuden.

Hänen vaimonsa Kristiina lahjoitti Turun akatemialle Aarhusin piispalta sotasaaliiksi otetun kirjaston. Århusia valloittaessaan Stålhandske sai saaliikseen sikäläisen piispan jäämistöstä 890 niteen kirjaston, jonka hänen leskensä lahjoitti Turun akatemialle 1646.



Torsten Stålhandske vuonna 1934 julkaistussa postimerkissä. Samaan sotilasmerkkisarjaan kuuluvat Punaisen Ristin merkit Laiska Jaakosta, Jakob de la Gardie, sekä Evert Hornista.

Vietettyään lähes kaikki aikuisvuotensa sotaretkillä Stålhandskelle ei ollut juuri jäänyt aikaa siviilielämään ja perheen perustamiseen. Hän solmi Tanskan sotaretken alla 1643 edullisen avioliiton entisen päällikkönsä Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi ja lapsettomaksi. Stålhandsken ruumis tuotiin takaisin kotimaahan, ja hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkkoon. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä, missä hänen ja hänen puolisonsa kuvat on veistetty kiveen, on edelleenkin nähtävissä suurvaltakauden kuvanveistotaiteen pysyvänä muistomerkkinä.

Torsten Stålhandske oli tyypillinen Ruotsin suurvaltakauden sotilas niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli erittäin taitava ratsuväen päällikkö, joskin hänen kykynsä sodanjohtajana ja strategina jäivät vaille näyttöä. Hänen henkilökohtainen rohkeutensa ja aggressiivinen taistelutapansa toivat hänelle menestystä sotakentillä ja tekivät hänestä legendaarisen sotilaan, joka suomalaisten hakkapeliittojen päällikkönä muodostui koko käsitteen henkilöitymäksi. Hänen ystävyytensä Brittein saarilta tulleisiin upseereihin, joiden kieltä hän osasi, levitti myös hänen mainettaan, sillä heidän kauttaan hänen tekonsa pääsivät hyvin esiin suositun The Swedish Intelligencers -aikalaisteoksen sivuilla.

Toisaalta Stålhandskea on moitittu liiallisesta mieltymyksestä viiniin, mutta moite lienee yhtä hyvin perustein kohdistettavissa lähes jokaiseen tuon ajan päällikköön ja sotilaaseen. Toinen syytös koskee hänen tapaansa hankkia sotasaalista. Sotasaaliin hankkiminen ja erilaisten lunnaitten suoranainen kiristäminen voitetuilta kuului myös ajan sodankäyntitapaan. Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa, lienee juuri tuo mainittu Århusin piispan kirjasto, 890 nidettä, jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman juuri sopivasti 1640 perustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.

Torsten Stålhandsken nimi on jäänyt historiaan nimenomaan hakkapelittojen synonyymina ja symbolina:



Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa Punaisen Ristin neljän postimerkin sarjassa.


Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä. Aseinaan heillä oli kaksi ratsupistoolia ja miekka. Lisäksi varusteina saattoi olla kypärä, nahkahaarniska (költeri) tai teräksinen rintahaarniska, kyrassi. Hakkapeliitat ratsastivat suomenhevosruunilla. Ruotsin ratsuväki ja hakkapeliitat sen osana käytti 1600-luvun alussa täysin uutta ratsuväen rynnäkkötaktiikkaa, jonka tuloksena oli erinomainen sotamenestys.

Hakkapeliittojen nimi tulee suomalaisen myytin mukaan hyökkäyskomennosta "Hakkaa päälle." Käsityksen esitti muiden muassa Daniel Juslenius teoksessaan Vanha ja uusi Turku. Hän kirjoitti: "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee 'lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä."

Vaihtoehtoinen etymologia nimelle on viron kielen "hakka peale", joka tarkoittaa yksinkertaisesti johonkin ryhtymistä. Suomalainen sotaväki Ruotsin sotaväessä sai puhua omaa kieltään ja sitä myös johdettiin suomen kielellä, vaikka hallintokieli oli ruotsi. Värvättäessä ei ratsumiehiä kutsuttu hakkapeliitoiksi, vaan he olivat tavanomaisemmin pelkkää Ruotsin ratsuväkeä, "ryttäreitä". Lempinimi liitettiin joukkoihin vasta Ruotsin sotamenestyksen myötä.

Hakkapeliitat olivat kaiketi ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on sotahevosenakin hyvin sitkeä eikä väsy helposti.

 
Kirkkoreissulla
Turussa 28-6-2012
Simo Tuomola

Kirjojen Turku

Tänään 23-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1642 – Suomen ensimmäinen kirjakauppias, Pietari Brahen suosituksella varustettu lyypekkiläinen Laurentius Jauchius, hyväksyttiin yliopiston kirjakauppiaaksi Turussa. Sopimuksen ja siihen liittyneen valtakirjan vahvisti juhlallisesti Turun Akatemian rehtori Swen Wigelius.



Ruotsissa vuonna 1483 Riddarholmenin fransiskaaniveljet perustivat ensimmäisen kirjapainon. Saksalainen Johann Snell painoi ensimmäisen Ruotsissa painetun teoksen nimeltä Dyalogus creaturarum moralizatus (Luomisen opettavainen keskustelu).

Suomen kustannus- ja kirjakauppatoiminnan historian juuret löytyvät siitä, kun Turun hiippakuntaa varten tilattiin katolisen kirkon julkaisema ”Missale Aboense”, Bartholomaeus Ghotanilta Lyypekistä 1488. Tilaajana ja julkaisijana oli Turun tuomiokapituli, jota voidaan pitää ensimmäisenä kirjankustantajana.

Vuonna 1642 Turkuun perustettiin Turun akatemian julkaisutarpeita tyydyttämään kirjapaino Pietari Brahen toimesta. Pietari Eerikinpoika Wald oli Suomen ensimmäisen kirjapainon esimies.

Venäläinen sotilastopografi Gavril Sergejev matkasi vuonna 1811 halki eteläisen Suomen ja maalasi näkymistä 64 akvarellia matkansa varrella. Suurtorin ja nykyisen Vähätorin yhdistävä Pennisilta näkyy kuvassa hienosti. Keskellä siltaa on 1700-luvulla rakennettu pörssihuone, joka toimi myöhemmin muun muassa kirjakauppana.




Peder Eriksson Wald eli Pietari Wald (1602 Uppsalan lähistö –15. helmikuuta 1653 Turku) oli ruotsalaissyntyinen, ensimmäinen Suomessa toiminut kirjanpainaja.

Waldin vanhemmat olivat Eerik Pietarinpoika ja Anna Laurintytär. Hän toimi 1631-1635 Uppsalassa professori L.O. Walleniuksen omistaman kirjapainon johtajana ja sitten Västeråsissa. Suomeen Wald otettiin 1641 johtamaan Turun Akatemian yhteyteen perustettua kirjapainoa, jonka toiminta alkoi syksyllä 1642.

Waldin merkittävimpiä painotöitä olivat Manuale Finnonicum (1646), joka oli Jonas Matinpoika Raumannuksen 1082-sivuinen virsikirjasarja, ja Eskil Petraeuksen suomen kielioppi (1649). Ensimmäinen hänen Suomessa painamansa teos oli Mikael Wexoniuksen väitöskirja, ensimmäinen suomeksi painettu kirja taas Ylimmäisen Keisarin Jesuxen Christuksen mandati eli Käsky vuodelta 1643.




 
Wexioniuksen latinankielinen väitöskirja Discursus politicus de prudentia vuodelta 1642 oli ensimmäinen Turussa puolustettu väitöskirja ja ensimmäinen Suomessa painettu teos.

Kirjapainon kirjasinmäärä oli aluksi niin pieni, että kerralla voitiin painaa vain puoli arkkia. Waldin kuollessa erilaisia kirjasimia oli käytössä kuitenkin jo 54 leiviskän verran. Wald oli arvostettu ammattimies, hänen hautajaisissaan ruumispuheen piti itse piispa, Turun Akatemian varakansleri Eskil Petraeus.
Waldin puoliso noin vuodesta 1630 oli Ingeborg Pietarintytär, joka Waldin kuoltua avioitui tämän seuraajan kanssa vuonna 1654.

Turun akatemian perustaminen sai siis aikaan myös ensimmäisen kirjakauppaliikkeen syntymisen. Vuonna 1642 Turkuun saapui lyypekkiläinen kirjamyyjä Laurentius Jauchius (Lorentz Jauch), mukanaan kirjavarasto Pietari Brahen suosituksesta.

Se oikea Pennisilta sijaitsi aikanaan Suurtorin ja Vähätorin välillä. Tämä Turun ensimmäinen silta sai rakennusluvan vuonna 1414 ja se tuhoutui lopullisesti Turun palossa vuonna 1827. Suuri tulva vei sillan mukanaan 1612, mutta aikanaan sen keskellä sijainneessa pörssirakennuksessa toimi mm. lihakauppa ja Suomen ensimmäinen kirjakauppa.



Jauchiukselle anomuksesta myönnettiin oikeus kirjakaupan harjoittamiseen ja etuoikeuksia ja vapautuksia kaupungin maksuista, tulleista ja lisensseistä. Konsistorin ehtona oli ettei hän saisi tavoitella häpeällistä voittoa, uskollisesti huolehdittava akatemian kirjatarpeista ja varottava tuomasta tai tuottamasta uskonnolle vahingollisia kirjoja, sekä laadittava akatemialle luettelo Saksan, Hollannin ja muiden maiden kirjoista tehtäviä tilauksia varten. Jauchiuksella oli liiketoimintaa myös Baltian maissa. Vuonna 1655 hän ilmoitti konsistorille, ettei voi pitää enää vakinaista kirjakauppaa Turussa, koska hän toimi Tallinnassa.

Erostaan huolimatta Jachius lupautui edelleen kuitenkin toimittamaan Turkuun kirjoja tilauksesta, ja niin hän toimikin aina vuoteen 1666 saakka. Hän sai myös privilegion myydä kirjoja Viron ja Turun lisäksi  muissa Suomen kaupungeissa, kuten Viipurissa.


Turussa 23-6-2012
Simo Tuomola
 

Ukon Malja

Ukon juhla

Thorin vasara

Pari vuotta sitten vietimme juhannusaattoa 19-6, edellisvuonna sitä juhlittiin 25-6 ja viime vuonna 24-6. Nyt sitä juhlitaan 22-6.
 
Juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin aina perinteisellä paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina.

Kirkollisessa kalenterissa juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Juhlan nimi juhannus tulee Johannes-nimen vanhasta muodosta Juhannus. Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi reformaation jälkeen pyhäpäivänä vain Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien.

Sen ajankohta, kuusi kuukautta ennen joulua, perustuu Luukkaan evankeliumin ensimmäiseen lukuun, jossa olevien mainintojen perusteella Johanneksen on oletettu syntyneen noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Ukon Malja

Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.


Tor oli viikinkien ukkosenjumala. Tor käytti vasaraansa hallitsemiseen ja oikeuden jakamiseen. Ukkosmyrskyllä Torin uskottiin ajavan pukkien vetämissä vaunuissa pitkin taivaankantta. Vasaran iskuista syntyi ukkosen jyrinä, kipinöistä salamat.

Vasaraa esittävästä riipuksesta tuli yleinen Torin symboli, jonka uskottiin sisältävän myös pahalta suojelevia voimia. Riipusta kantoivat etenkin hurjamaineiset viikingit. Nykyisten korujen esikuvat ovat peräisin 800-1050-lukujen viikinkiajalta. Isompi riipus on löytynyt Liedon Ylipäästä, pienemmän malli on saatu Laitilan Kansakoulumäen riipuksesta.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kupittaan lähteillä vietettiin kesäisiä juhlia kokkotulia polttaen jo esim. vuonna 1550 ja kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Summanus

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1550, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.


Sanassa vaakalintu esiintyvä 'vaaka' tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Kokkotulista syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.
Nauvon Kassberget eli Kaasavuori on yksi koko saaristomeren korkeimmista kallioista +64 m meren pinnan yläpuolella. Voi ajatella, että kyseinen kallioluoto on paljastunut merestä ensi kerran joskus 7000-8000 vuotta sitten jolloin ympärillä avautui laaja ulappa. Kallioinen mäki ulottuu läheisten puiden yläpuolelle ja on hyvä maamerkki saaristossa.

Vuorelta avautuu laaja maisema koko eteläisen saaristomeren ylitse.Paikan nimi voikin viitata juuri saaristossa olleeseen varoitustulijärjestelmään, jossa korkeille kallioille oli rakennettu varoitustulet, joilla viestitettiin vihollisaluksista saariston kulkureiteillä. Historiallisista lähteistä tämä rannikon uloin puolustuslinja ja varhainen viestintälinja tunnetaan varmuudella vasta 1600-1700 -luvulta, mutta jo 1000 vuotta vanhojen viikinkitarinoiden mukaan Suomen rannikolla oli käytössä varoitusjärjestelmä jo paljon varhaisemmin.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Sammas tarkoittaa myös rajakiveä ja kiviröykkiötä ja lounais-suomen murteessa sen genetiivi on samppa.


Samppaillaan
Turussa 22-6-2012
Simo Tuomola

Laulu Suomesta

Laulu Suomesta

Tänään 21-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Adolf Iwar Anderssonin kuolemasta vuonna 1858.
Hän oli se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia".
Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.


 
Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Anderssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia.

Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa. Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen. Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys.

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:

Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän kuitenkin menehtyi nopeasti tautiinsa.
Hänet haudattiin Wiborg -sanomalehden mukaan siellä olevaan Sorvalin hautausmaahan 25.6.1858 (Wiborg 23.6.1858). Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet
 

”Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen.

Nyt hänen ain’ omanaan kätkevä on oma maa.”

Vähän samanlaisen kohtalon koki eilen 20-6 kuolinpäiväänsä 1855 viettänyt Hattulan poika, kirjailija ja suomalaisuuden julistaja Jacob Judén, Jaakko Juteini.
Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet.
Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829. Missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian ihmisiä. Mies poistui Viipuriin, jossa kuoli.

Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Olkaamme siis
Turussa 21-6-2012
Simo Tuomola

Maagog

Tällä päivämäärällä 10-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Daniel Jusleniuksen syntymästä 1676: Daniel Juslenius (10. kesäkuuta 1676 - 17. heinäkuuta 1752) oli suomalainen kirjailija ja isänmaanystävä. Hän oli myös Turun akatemian heprean ja kreikan kielten (1712-) sekä teologian (1727-) professori.

 

Maagog

Ductore Domino Jehovah! Tänään 10-6 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisuuden ja turkulaisuuden puolestapuhujan, fennofiili Daniel Danielinpoika Jusleniuksen syntymästä 1676. Miehen ensimmäinen akateeminen opinnäyte Aboa vetus et nova tarkastettiin Turun akatemiassa 12.5.1700.

Tuon ajan goottilaisen historiankirjoituksen mukaisesti suomalaisuuden sukujuuret yltävät suoraan raamatun tekstiin Jaafetin jälkeläisten ottaessa vedenpaisumuksen mentyä haltuunsa Turun alueen ja sitä myötä Suomen Maagogin johdolla. Tänne sijoittui tavaranvaihtoon tarkoitettu paikka turku, josta kasvavan asujamiston myötä varttui kaupunki nimeltä Turku.Hesekiel:
38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
39:6 Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
Ilmestyskirja:
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.


Eipäs tarvita suurtakaan ennustusten lukijaa, kun tuosta tekstistä tunnistaa Maagogin rantamaan juuri Turun seuduksi, jota tuli on totisesti usein kaltoin kohdellut. Varsinaisen maisterinväitöskirjansa Vindiciae Fennorum, Suomalaisten puolustuksen hyväksynnän 7.10.1703 myötä Juslenius sai maisterinvihkiäisissä priimuksen arvon.

Goog eli Maagog oli raamatun mukaan Jaafetin poika, jonka asuinpaikka sijaitsi pohjan perillä. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin Skyytiasta ja skyyttalaisista, joiden alue ei tainnut ihan tänne saakka yltää. Turhaa siis Turussa on skyyttien kulta-aarteen etsintä, mutta muinaisuutemme kuvan tuumaus on silti aina ajankohtaista.
Ensimmäistä kertaa latinankielinen sivistyneistö saa kuulla myös suomalaisesta erikoisuudesta, joka herättää vieläkin ihmetystä maailmalla:

Meillä on myös erikoinen ruokalaji, jota ei muualla tavata. Se keitetään ruismaltaista ja paistetaan sitten uuninlämmössä leivän tavoin, kuitenkin niin, että se pannaan ensin tuohiroveeseen. Tämä ruoka on väriltään tummaa, mutta tavattoman makeaa. Sitä sanotaan mämmiksi ja syödään pääsiäisenä happamattoman leivän muistoksi.

Aboa vetus et nova ei ole nykyisestä näkökulmasta tieteellisesti kestävä teos. Jusleniuskin valitteli lähteitten vähäisyyttä. Hän käytti mm. Raamattua todistellessaan suomalaisten tulleen vedenpaisumuksen jälkeen Maagokin johdolla Suomeen. Suomen kielen hän päätteli heprean ja kreikan sukukieleksi, joka on puolestaan mm. venäjän, puolan, unkarin, böömin ja moldavian kantakieli. Huomattavaa Jusleniuksen päättelyissä on se, että hän nojautui yleensä aikansa lähteisiin, eikä sepittänyt asioita omasta päästään.
Aboa vetus et nova -teoksen kestävin ja tämän päivän lukijan kannalta kiinnostavin osuus on kirjoittajan ajan Turun kuvaus. Juslenius selittää seikkaperäisesti kaupungin topografiaa ja antaa tietoa mm. Ryssänmäen ja Multavierun synnystä, Mätäjärvestä, kaupungin hallinnosta, elinkeinoista ja kaupunkilaisten elämästä.

Korppolaismäki oli Vartiovuoren ja nykyisen Kakolanmäen ohella ensimmäisiä kalliosaaria, jotka pilkistivät Turun alueella esiin Litorinameren pinnan alta joskus 4000 eaa. Sinne oli saaristossa matkaavien kauppiaiden ja seikkailijoiden helppo laskea maihin jo rautakaudella.

Korppolaismäen rinteeltä onkin läheltä Sikaojan suualuetta tehty itäbalttilainen polttohautalöytö, joka on ajoitettu vanhemmalle kansainvaelluskaudelle noin 500 jaa. Sinne saapuneen matkalaisen viimeinen leposija piti sisällään hopeisen rengaskoristeisen kaarisoljen ja hopeisen rannerenkaan sekä kaksi keihäänkärkeä. Siitä olisi hyvä lähteä Turussa aarreretkelle menneisyyteen.


Ja kuinkas ollakaan - tänään paikalla myllertävät armottomat rakennuskoneet tuhoten varhaisen Suomen historiaa ...




No, tutkimatta jää vielä se kuuluisa Jusleniuksenkin mainitsema tunnelirakennelma kirkon ja vanhan Turun välillä, siellä se on maan povessa. Yltää ehkä Koroisiin, ei sentään Topeliusta mukaillen aina Turun linnaan saakka.
 
Kel aarre on
Turussa 10-6-2012
Simo Tuomola

Pohjolan Minerva

Ergo sum

Valtakunnassa tapahtuu kummia 5-6-1654, kuningatar Kristiina luopuu viimeisenä Vaasa-suvun hallitsijana kruunusta, poistuu kotimaastaan Belgian kautta Itävaltaan ja kääntyy Inssbruckissa katoliseen oppiin.

Paavi ottaa hänet Roomassa vastaan suurin juhlallisuuksin ja siellä hän myös kuolee 63-vuotiaana vuonna 1689. Hänet haudataan Rooman Pietarinkirkkoon kultakruunuin koristellussa kärpännahkaviitassa hopeanaamio kasvoillaan. Mutta kukas Ruotsin kuningattarista onkaan haudattu Turkuun; niinpäs - Eerik XIV:n puoliso Kaarina Maununtytär.



Hautapaikkakaan ei ollut missään maanpovessa vaan Pietarinkirkossa. Se on naiselle harvinainen viimeinen leposija. Vain kolme naista on kirkkoon haudattu, kaksi heistä Ruotsin kuningattaria. Ennen Kristiinaa tähän paavien leposijaan haudattiin Katariina Jagellonica, Ruotsin Juhana III:n vaimo, tärkeä henkilö hänkin Turun historiassa.

Myös Uppsalan tuomiokirkon historia kertoo: kirkkoon on haudattu monia Ruotsin hallitsijoita ja muita tunnettuja ruotsalaisia:

• Kustaa Vaasa
• Juhana III puolisonsa Katarina Jagellonican kanssa, täytyy tarkistaa.

 
 Kristiina kutsui luokseen merkittäviä ajattelijoita ja taiteilijoita. Kuuluisin tapaus on varmaankin ranskalaisen filosofin Descartesin onnettomasti loppunut vierailu hovissa.



Kuningatar Kristiina on Turulle tuiki tärkeä ihminen, hänen aikanaan tänne perustettiin 1640 Turun akatemia ja myös Joulurauhan julistuksen sanamuoto on peräisin hänen käskykirjeestään vuodelta 1649.

Kristiina keräsi ympärilleen melkoisen viisaan ja oppineen ja kalliin hovin, kutsuen Tukholmaan Hollannista ja Ranskasta osaavia tiedemiehiä ja taitelijoita. Sillä reissulla mm. uudistusmielinen filosofi ja historian hylkääjä, fyysikko ja Kristiinan filosofian opettaja René Descartes sairastuu keuhkokuumeeseen ja kuolee pian saapumisensa jälkeen 11-2-1650; Ajattele, olen siis olemassa. Cogito, ergo sum.

Tällä päivämäärällä 5-6

1654 – Protestanttisen Ruotsin hallitsija kuningatar Kristiina luopui kruunusta ja kääntyi salaa katolilaiseksi.

1654 – Kuningatar Kristiina, protestanttisen Ruotsin hallitsija, luopui kruunusta ja kääntyi katolilaiseksi. Kaarle X Kustaa hallitsijaksi.

1626 – Kristiina, Ruotsin kuningatar (k. 19. huhtikuuta 1689 Roomassa).

Kristiina (8. joulukuuta (juliaaninen kalenteri)/18. joulukuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1626 – 19. huhtikuuta 1689) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654.




 
 
 Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) oli voimakastahtoinen ja kapinahenkinen älykkö. Hän oli oppinut ja itsevarma, aina uskollinen omille ajatuksilleen. Hänen lempiharrastuksensa oli varsin erikoinen: karhunmetsästys.

 

 Kuolinpäivänä kirjasin hänestä näin:

Pohjolan Minerva

Tänään 19-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Turullekin mm. Turun akatemian perustajana 1640 niin tärkeän Ruotsin hallitsijan, kuningatar Kristiinan kuolemasta Roomassa 1689. Hän oli syntynyt 1626, joten hän oli valtansa periessään vasta 6-vuotias lapsi. Kuningattarena hän toimi vuosina 1632-1654, jolloin luopui kruunusta, kääntyi katolilaisuuteen ja matkusti Roomaan. Hänen aikanaan saneltiin kuningattaren käskykirjeellä 1649 myös Turun joulurauhan nykyinen sanamuoto.

Hän oli viimeinen Vaasa-suvun edustaja valtaistuimella, hän luopui kruunusta 6. kesäkuuta ja poistui kotimaastaan Belgian kautta Itävaltaan, jossa kääntyi katolilaiseksi. Kuoltuaan hänet haudattiin Pietarinkirkkoon kultakruunuin koristellussa kärpännahkaviitassa ja hopeanaamio kasvoillaan.

Kuningas Kristiinan hautajaiset

Ruotsin kuningatar, Kustaa II Aadolfin tytär Kristiina kuoli Roomassa 19.4.1689. Aikaisemmin helmikuussa 62-vuotias entinen hallitsija oli kaatunut ja telonut itsensä. Huhtikuun puolivälissä näytti jo siltä, että hän selviäisi, mutta puhjennut keuhkokuume ja korkea kuume uuvuttivat potilaan.

Viimeisen voitelun Kristiina oli saanut jo kaatumisen jälkeen. Paavi Innocentius XI olisi itse sen halunnut antaa, mutta vanhana ja raihnaisena miehenä hän ei kyennyt asuintiloistaan poistumaan.

Viestin vakavasti loukkaantuneelle Kristiinalle paavi kuitenkin lähetti.

Kristiina oli 1654 luopunut kruunustaan serkkunsa Kaarlen hyväksi. Ruotsin laki ei sallinut katolista hallitsijaa, ja kirkkokuntaa vaihtaakseen Kristiinan oli luovuttava kruunusta. Läksiäisiksi Kristiina sai huomattavan elinkoron, jonka avulla hän perusti hovin uuteen kotikaupunkiinsa Roomaan.

Ruotsiin hän palasi vain kerran. Kaarle X Kustaa kuoli 1660, ja Kristiina kävi Tukholmassa muistuttamassa olemassaolostaan. Kruununperijä Kaarle XI (s. 1655) oli vasta lapsi ja Kristiina tahtoi teroittaa valtiopäiville, että jos nuori Kaarle kuolee, hänestä tulee uudelleen hallitsija.

1600-luvun puolivälissä Ruotsi oli suurvalta. Protetanttisen maan johtajan kääntyminen otettiin Vatikaanissa suurena voittona, sen mukaisesti Kristiina sai asuttavakseen siiven eräästä Vatikaanin keskeisimmistä rakennuksista. Ennen Kristiinan muuttoa kiireesti maalattiin piiloon Omne malum ab Aquilone (lyhennös Jeremia 1:14 "Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle.") huomautukset ja paavi lakkasi sylkemästä pohjoistuulelle.

Niinpä Innocentius XI (k. elokuussa 1689) olisi todella tullut itse antamaan viimeisen voitelun, jos olisi vain kyennyt. Kristiinan tullessa Roomaan paavina oli Aleksanteri VII (k. 1667), Kristiina rippi-isinä ehti toimia myös Klemens IX (k. 1669) ja Klemens X (k. 1676).

Innocentiuksen kanssa Kristiina oli ollut riidoissa, entinen hallitsija ei malttanut pitää sormiaan erossa maailmanpolitiikasta. Innocentius olisi nimittäin halunnut lakkauttaa tavan, jonka mukaan kunkin maan suurlähetystöt ovat sijaintivaltakunnan lainsäädännön ulottumattomissa, naapurimaiden itsenäisiä osia pääkaupunkien keskellä.

Osaltaan Kristiina itse oli syyllinen riitaan Innocentiuksen kanssa. Hän oli nimittäin perustanut teatterin kortteeriinsa Vatikaanin pyhimpään.

Kristiina piipahti Pyhälle Isälle toteamassa, että idea on tolkuton. Eikä se edennytkään mihinkään. Teatterin Innocentius sen sijaan sai muutettua takaisin varastotilaksi.

Innocentius XI:n seuraaja Aleksanteri VIII (k. 1691) teki viimeisen palveluksen Kristiinalle, joka oli kuollut suurissa veloissa. Aleksanteri osti Kristiinan kirja- ja käsikirjoituskokoelman Vatikaanin kirjastoon huomattavalla rahamäärällä. Näin kuningattaren maine tuli pelastettua velkojienkin silmissä.

Kristiina itse oli toivonut pieniä ja vaatimattomia hautajaisia. Se ei sopinut Kirkkovaltion johdolle. Kristiinalle järjestettiin huomattavat nelipäiväiset maahanpanijaiset, kulkueineen ja monine messuineen.

Hautapaikkakaan ei ollut missään maanpovessa vaan Pietarinkirkossa. Se on naiselle harvinainen viimeinen leposija. Vain kolme naista on kirkkoon haudattu, kaksi heistä Ruotsin kuningattaria. Ennen Kristiinaa tähän paavien leposijaan haudattiin Katariina Jagellonica, Ruotsin Juhana III:n vaimo, tärkeä henkilö hänkin Turun historiassa.

Kristiinan kuolemaan palattiin vielä 1702 Ruotsin Kaarle XII:n aloitellessa mittavia sotaretkiään. Paavi Klemens XI teetti Carlo Fontanalla monumentin Pietarinkirkkoon Kristiinan muistoksi.

Viimeksi Kristiina sai vierelleen ikuiseen lepoon Pietarinkirkon kätköihin paavi Johannes Paavali II:n.








Valtakunnan asioiden sijasta Kristiinan mielenkiinto kohdistui taiteeseen. Kristiinan aikana Ruotsin hovi kohosi lyhyeksi aikaa Euroopan suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Hän kutsui Tukholmaan suurin joukoin eurooppalaisia oppineita, joista kuuluisin oli filosofi René Descartes, hankki Euroopasta kirjakokoelmia ja taideteoksia sekä harrasti teatteria, oopperaa ja balettia.

Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi. Roomassa Kristiina perusti kolme tieteellistä akatemiaa. Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusinstituutti on nimetty hänen mukaansa.



”Jokaisessa ihmisessä on huone, johon vain hänellä itsellään on avain”.
 

”Menneisyyden tuntemus on meille hyödyllistä ihmiskunnan tulevaisuuden takia”.

”On aina välttämätöntä koettaa ylittää oma itsensä; tämän tehtävän pitäisi kestää niin kauan kuin elämme”.

 ”Jos ihmisellä on todellisia ansioita, ei hän pelkää kenenkään toisen ansioita”.

 ”Mielestäni on helpompaa kuristaa mies kuin pelätä häntä”.

 ”Sielulla ei ole sukupuolta”.

  ” Hölmöt ovat paljon vaarallisempia kuin ilkeät”.

 ” Kun meillä ei enää ole ystäviä, eikä vihamiehiä, elämästä tulee tylsää ja hyödytöntä”.

 ” Rakastan myrskyä ja pelkään tyyntä”.

 

 

Kuningas Alexander

Jatketaan vielä kuningatar Kristiinan tutkiskelua, kun häntä edellisessä jutussa nimiteltiin "kuninkaaksi" ja muistutettiin, että Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusinstituutti on nimetty hänen mukaansa. Molempiin huomioihin oli hyvä syynsä. Kas näin:
Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) oli sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aikansa naisista selvästi poikkeava yksilö, jolla oli elämässään voimakas taipumus korostaa miehisiä piirteitä ja myös yritys muuttaa itsensä alkemian avulla fyysisesti naisesta mieheksi. Ruotsalainen tutkija Kjell Lekeby (s. 1939) on perehtynyt aiheeseen teoksessaan ”Kung Kristina”.

Kristiina halveksi voimakkaasti naisen olemusta ja naisellisuutta itsessään. Lisäksi hän halveksi voimakkaasti avioliittoa ja naisen alistamista sekä pelkäsi raskautta ja synnytystä. Hän viihtyi mielellään vanhempien ja oppineiden miesten seurassa henkisistä syistä, mutta hän ei pitänyt miehistä sen vuoksi että he olivat miehiä, vaan sen vuoksi että he eivät olleet naisia.

Kaikesta huolimatta on hyvin todennäköistä, että Kristiina oli elänyt 1640-luvulla sukupuolisuhteessa hovimiehenä ja diplomaattina toimineen Magnus Gabriel de la Gardien (1622–1686) kanssa. Tämä oli liehakoinut Kristiinaa kahdeksan vuoden ajan ja ollut myös Kristiinan intohimon kohteena, kunnes heidän välinsä rikkoutuivat. Toinen mies, jonka uskotaan päässeen Kristiinan vuodekumppaniksi, oli Antonio Pimentel (s. 1604), Ranskan lähettiläs Ruotsissa.

Kristiina kielsi sukupuolisen kiinnostuksensa miehiä kohtaan tai ei ainakaan tunnustanut sitä. Sen sijaan hän osoitti julkisesti lemmenkipeyttään naisia kohtaan 1640-luvun lopulta lähtien, jolloin hän oli vähän yli 20 vuoden ikäinen. Kristiina oli hyvin ihastunut kauniiseen Ebba Sparreen (1626–1662), joka tuli hoviin vuonna 1645.

Kristiina toteutti päätöksensä luopua kruunusta 6.6.1654 ja matkusti Ruotsista jo 10.6.1654. Rajan ylitettyään hän ajoi hiuksensa, käytti miehen peruukkia ja pukeutui miehen asuun. Kristiina kääntyi katoliseen uskoon Brysselissä joulukuussa 1654. Hän asettui asumaan Roomaan, josta hän teki joitakin matkoja muualle Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

Jo kreikkalainen Aristoteles (noin 384–322 eKr.) oli pohtinut ihmisen lisääntymistä sekä lapsen sukupuolista kehitystä. Jos miehen muotoa antava voima oli tarpeeksi suuri, tuli lapsesta poika, ja muussa tapauksessa tyttö. Tämän katsottiin osoittavan, että nainen oli kehittyessään jäänyt mieheen verrattuna vajavaiseksi. Näin naisen sukupuolen muuttamista mieheksi ei tarvinnut välttämättä pitää todellisena muutoksena, vaan kesken jääneen kehityksen loppuun saattamisena.
Kapusiinimunkki J. E. Seuin oli jo vuonna 1672 kertonut Kristiinalle salakirjoituksella laaditussa kirjeessä, että hän oli löytänyt alkemiasta viisasten kiven. Siten Kristiina voisi sen avulla toteuttaa haaveensa ja täydentää sen, missä luonto oli epäonnistunut. Myös Azzolino oli kertomansa mukaan ollut vuonna 1667 lähellä löytää viisasten kiven. Kristiina kirjoitti vielä vuonna 1686 Pierre Baylelle (1647–1706) ja pyysi tätä lähettämään itselleen joitakin mielenkiintoisia, erityisesti alkemiaa eli kuninkaiden tiedettä käsitteleviä kirjoja.

Joskus 1670-luvun loppupuolella kuningatar Kristiina elätti toivoa, että hän olikin muuttumassa mieheksi. Ilmeisesti vuonna 1678 hän oli huomannut sukuelimistään pistävän esiin jotakin kiinteää. Hän ymmärsi sen olevan kasvamassa oleva miehen sukuelin. Hänen kamarineitonsa Ottavia oli sen nähtyään ja sitä tunnusteltuaan ollut samaa mieltä ja lausunut kuningattarelle: ”Ole tervehditty ruotsalaisten kuningas!” 

Kristiina kertoi asiasta ilman epäilyksiä myös lääkärilleen, kirurgilleen, markiisi Pignatellille, jesuiittaisä Sforza Pallavicinolle (1607–1677) ja kardinaali Azzolinolle. Kaikki olivat samaa mieltä ilmiön laadusta ja pitivät sen salaisuutena. Kuningatar oli niin varma asiasta, että hän antoi maalauttaa itsensä ratsun selässä, täydessä sotavarustuksessa kypärä päässään. Kuvassa hänen nimekseen oli merkitty: ”Alexander, ruotsalaisten kuningas”.

Kolmessa kuukaudessa anatomisen ilmentymän koko kasvoi ja muoto muuttui selvästi. Silloin lääkäri huomasi vihdoin, että hän ja muut asiasta tietoiset olivat tehneet virheen. Kyseessä ei ollut miehen sukuelin, vaan kohdun pidentynyt kaulaosa, joka oli alkanut tunkeutua esiin emättimestä kohdunlaskeuman seurauksena.

Välskäreitä

Välskäreitä

Tänään 2-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1689 – Suomen ensimmäisen apteekin perustamisoikeus myönnettiin Turkuun.

"Turun Kauppatorin apteekki - Suomen vanhin apteekki - on perustettu 2.6.1689. Apteekin 320-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista. On koettu ruttoa, koleraa, kaupungin miehitystä ja sotia. On eletty Ruotsin ja Venäjän alamaisina sekä itsenäisessä Suomessa. On oltu mukana lääketieteen huimassa kehityksessä ruttojuuren keitosta tämän päivän täsmälääkkeisiin
 
Apteekkarimme ovat olleet usein edelläkävijöitä. Ensimmäinen apteekkari Relau aloitti koko apteekkitoiminnan Suomessa. 1800- luvulla Johan Julin oli perustamassa kiinamyllyä nykyisen TYKSin paikalle, jossa jauhettiin kiinapuun kuorta kuumelääkkeeksi. Sitä vietiin täältä Saksaan, Ruotsiin ja Venäjälle. Hänen poikansa kauppaneuvos Erik Julin perusti Suomen ensimmäisen lääketukkukaupan ja Turun VPK:n. Hän toimi myös senaatin asiantuntijana.

Kauppatorin apteekki oli Carénin perheen omistama lähes koko 1900-luvun aina vuoteen 1985, jolloin apulaisprofessori Hannu Turakka tuli apteekkariksi. Hänen aikanaan luotiin apteekkien atk-järjestelmä, jonka kehittämisessä hänen panoksensa oli huomattava. Nykyinen apteekkari Pirjo Mäkitalo on toiminut apteekissamme vuodesta 2003 saakka.
Kauppatorin apteekki on ollut nykyisellä paikallaan torin laidalla vuodesta 1866 lähtien. Sisustus on osittain peräisin 1900-luvun alusta, mutta vanha ulkokuori kätkee sisäänsä modernin ja dynaamisen apteekin. Kunnioitamme vuosisataisia perinteitämme ja vanhoja puitteitamme, mutta toimimme ajan hermolla Suomen ja Turun ensimmäisenä apteekkina - edelläkävijänä vielä tänäkin päivänä."

Ensimmäiset tiedot järjestetystä lääkevarastosta maassamme ovat peräisin 1300-luvulta. Turun linnassa tiedetään nimittäin olleen lääkevaraston, kun käskynhaltija Matts Kettilmundson piti siellä hoviaan vuosina 1324—1326. Hänen palveluskuntaansa kuului silloin lääkkeiden valmistukseen perehtynyt parturi. Vähän myöhemmissä asiakirjoissa mainitaan myös linnanparturi

 Mats Kettilmundsson (även Mattias Kettilmundsson), död 11 maj 1326, var en svensk riksdrots och rikshövitsman.

 
 
 Mats Kettilmundssons sigill.

Parturiammattikunnan mestareita kutsuttiin myöhemmin välskäreiksi. Myös he toimivat toisinaan lääkevarastojen hoitajina, vaikka he hoitivatkin yleensä enimmäkseen tapaturmia ja haavoja. Näitä mestariksi mainittuja partureita olivat Turussa 1500-luvun alussa mm. Mathys, Jöran ja Jakob. Toisinaan kaupunki palkkasi asukkaittensa avuksi mestariparturin, josta käytettiin silloin kaupunginparturin nimitystä.

Ensimmäinen varsinainen linnanapteekkari Turussa oli mestari Mathias Erbach, jonka Juhana-herttua kutsui vuonna 1558 linnan parturiksi ja apteekkariksi. Tuohon aikaan linnassa oli myös lyhyen ajan lääkärinä böömiläissyntyinen Johann Copp (noin 1490—1559). Erbachia avustettiin monin tavoin apteekin perustamisessa. Säilyneiden asiakirjojen mukaan hänelle luovutettiin linnasta kolme kyynärää palttinaa siiviläkankaaksi marjojen puristamista varten, nauloja hyllyjen pystyttämiseksi, kolme tammipuista lankkua rohdoskirstujen tekemistä varten sekä kaksitoista kyynärää kangasta säkkien valmistamiseksi sokeria ja ryytejä varten.

 Johann Copp oli ensimmäinen akateemisen koulutuksen saanut lääkäri Suomessa. Hän kävi Suomessa Kustaa Vaasan kanssa vuosina 1555–1556 ja toimi Juhana-herttuan (myöh. Juhana III) henkilääkärinä Turun linnassa vuosina 1558–1559. 


 Johann Copp von Raumenthal. Tuntemattoman tekijän puuleikkaus
Coppin vuonna 1522 ilmestyneen teoksen "Czwen neuw Dialogi"
nimiölehdellä.



Turun kaupungissa mainitaan vuonna 1594 ensimmäisen kerran ainoastaan apteekkarina toiminut ”Erik apotekare”, joka asui ja piti apteekkia Lasse Tylenin talossa Luostarikorttelissa. Hänen apteekkinsa kannatti ilmeisesti kohtuullisesti, koska hänellä oli varaa pitää apulaista. Hänen viimeisenä apulaisenaan mainitaan ”Simon apotekare”, jolla oli aikaisemmin ollut oma apteekki Viipurissa. Simon oli omaisuutensa menettäneenä, vanhana ja sairaana tullut Turkuun. Hän kuoli vuonna 1601 ja hänet haudattiin kirkon tilikirjojen mukaan vaatimattomasti "med tvenne klockor". Apteekkari Erik kuoli 1610-luvulla ja hänen jälkeensä kaupunki oli pitkän aikaa ilman apteekkia.

Turussa lääketieteen professori Elias Til-Landz (1670—1693), Eric Achreliuksen seuraaja, oli innokas kasvitieteilijä. Hän jopa perusti laboratorion lääkkeiden valmistamiseksi potilaitaan varten. Hänen aikanaan Turkuun tuli kuitenkin ensimmäinen uusien säännösten mukainen apteekki vuonna 1689. Sen apteekkari Johan Albrecht Relau (1658—1737) valitti niukan toimeentulonsa syyksi, että maustekauppiaiden ohella varsinkin välskäri ja sittemmin akatemian kirurgi Brandt harjoitti kaupungissa luvatonta lääkekauppaa.



Johan Albrecht Relau (1658—1737), turkulainen apteekkari
Johan Albrecht Relausta tuli ensimmäinen Suomessa toiminut apteekkari, joka avasi vuonna 1689 myös yleisölle avoinna olevan apteekin Turussa. Relau toimi apteekkarina Turussa melkein kolme vuosikymmentä eräitä välivuosia lukuunottamatta. Hänen apteekkitoimintansa kehittäminen kärsi sekä taloudellisista vaikeuksista että sotavuosista

Turussa oli ollut lyhytaikaisesti joitakin apteekkareita jo 1550-luvulta alkaen. Ainakin eräillä oli ollut toimintaan oikeuttanut virallinen valtakirja, mutta kaikesta päätellen kellään ei ollut varsinaista yleisölle avointa apteekkia. Kaupunki oli kokonaan ilman apteekkaria melkein koko 1680-luvun ajan. Kun Turun akatemia ja hovioikeus olivat epäonnistuneet yrityksissään saada apteekki kaupunkiin, ryhtyi Turun ja Porin läänin maaherra Lorentz Creutz ajamaan asiaa.

Maaherra Creutz otti vuonna 1689 yhteyden Johan Albrecht Relauhun, joka palveli apteekkarinkisällinä eräässä Tukholman apteekissa. Hampurissa vuonna 1658 syntynyt Relau oli avioitunut Tukholmassa tammikuussa 1689 kultaseppä Henrik Möllerin tyttären Dorothean kanssa. Relau lupasikin muuttaa Turkuun ja perustaa sinne apteekin omalla kustannuksellaan. Collegium medicum myönsi hänelle 2.6.1689 erioikeuskirjeen ensimmäistä Suomessa toimivaa itsenäistä apteekkia varten. Samana vuonna myönnettiin erioikeus myös Viipurin perustettavaa apteekkia varten.

Relaun avaama apteekki sijaitsi Turussa aluksi Uudella Kirkkokadulla lähellä tuomiokirkkoa. Sieltä se muutettiin muutaman vuoden kuluttua Kirkkosillan lähellä olleeseen kaupunkitaloon, jonka maistraatti luovutti tähän tarkoitukseen 100 kuparitaalarin vuotuisella vuokralla. Apteekin toiminta oli alunperin vähäistä. Suurina kuolovuosina 1695—1697 köyhyys lisääntyi ja apteekin pito kannatti entistä huonommin.

Huoneiston rappeutumisen vuoksi Relau siirsi apteekkinsa vuonna 1699 Vanhan Kirkkokadun varrella olevaan huoneistoon, jossa se oli pitkän aikaa. Apteekin nimi oli alunperin luultavasti "Apoteket Salamandern". Sittemmin Relau käytti siitä nimeä "Kaupungin ja piirikunnan apteekki".

Ensimmäisinä vuosina Relau kaikesta päätellen hoiti apteekkiaan hyvin. Liikevaihto oli kuitenkin niin pientä, että hän ei pystynyt pitämään varastoaan "hyvin varustettuna, kelvollisessa järjestyksessä ja kunnollisesti säilytettynä", kuten erioikeuskirjeessä vaadittiin. Turun akatemian lääketieteen professori Laurentius Braunerskjöld (aik. Braun) valitti jo vuonna 1694 konsistorille apteekin kehnosta toiminnasta. Hänen mielestään Relau hankki kovin hitaasti apteekkiinsa sellaisia lääkkeitä, joita potilaiden hoidossa tarvittiin.

 Braunerskjöld pyysi konsistoria valitsemaan keskuudestaan jäsenen, joka voisi hänen kanssaan käydä tarkastamassa apteekin. Silloin hän voisi puutteita todetessaan paremmin velvoittaa apteekkarin hankkimaan tarvittavia lääkeaineita. Tarkastuksessa apteekin ja sen varastojen todettiinkin olevan heikossa kunnossa.
Relau syytti apteekin vaikeuksista kaupungin maustekauppiaita ja varsinkin välskäri Brandtia, jotka laitonta lääkekauppaa harjoittamalla tekivät apteekin täysin kannattamattomaksi.

Lääketieteen professorin Petrus Hielmin mielestä asiantila olikin asetusten vastainen. Relau toivoi pääsevänsä akatemian suojelukseen ja Hielm teki vuonna 1706 asiasta esityksen konsistorille, joka lähetti sitä koskevan kirjelmän maaherralle. Apteekki otettiinkin akatemian suojelukseen, kun terveyskollegion puheenjohtaja Urban Hjärne oli toimittanut asian vaatimat selvitykset. Sen jälkeen apteekin nimenä oli jonkin aikaa "Kaupungin, piirikunnan ja akatemian apteekki". Erioikeuskirjaan ei tehty kuitenkaan mitään muutoksia.

Apteekin varastojen puutteista esitettiin toistuvasti valituksia. Tammikuussa 1707 konsistori päätti, että Relaun apteekissa pidettäisiin tarkastus, jonka suorittaisivat lääketieteen professori Petrus Hielm, kaksi muuta professoria sekä kaksi edustajaa jokaisesta kaupungissa olevasta virastosta. Siinä todettiin, että apteekki oli edelleen puutteellisessa kunnossa ja että sen varastot olivat vanhentuneita ja kelvottomia. Hielm ilmoitti, että hänkin oli joutunut etsimään parempia lääkkeitä maustekauppiailta. Konsistori päätti silloin, että apteekkarilta oli vaadittava erioikeuskirjeen mukainen takaus toiminnasta.

Välskäri Brandt jatkoi lääkkeiden myyntiä Turussa Relaun, kaupunginkirurgin sekä Hielmin valituksista huolimatta. Maaherra puuttui asiaan nimittämällä Brandtin Ahvenanmaan maakuntavälskäriksi, mutta Brandt ei välittänyt maaherran päätöksestä eikä maistraatin muuttomääräyksestä, vaan jatkoi toimintaansa Turussa. Kaiken lisäksi Brandt hankkiutui vuonna 1707 akatemian välskärin toimeen. Häntä pidettiinkin kokeneena miehenä, jolla oli varastossaan tuoreita ja hyvin valmistettuja lääkkeitä.

Relauta koskevien moitteiden kohdalla on otettava huomioon, että hän ei ollut viranomaisten taholta kaikkea sitä tukea, jota hänelle oli luvattu. Relau valitti asioistaan toistuvasti myös Collegium medicumille. Erään valituksen johdosta Collegium medicum huomautti hänelle, että se voisi paremmin pitää hänen puoliaan, jos hän olisi suorittanut apteekkarintutkinnon. Lopulta Relau suoritti vuonna 1708 Tukholmassa Collegium medicumille apteekkarintutkintonsa, toimittuaan sitä ennen apteekkarina peräti 17 vuoden ajan.

Collegium medicumin pöytäkirjaan on merkitty, että Relaulta ei vaadittu varattomuuden vuoksi mitään tutkintomaksua. Häntä kehotettiin kyllä suorittamaan maksu myöhemmin, kun hänen taloudellinen tilansa olisi parempi.

Relau pyysi vuonna 1708 Collegium medicumilta suositusta muuttaakseen Pohjanmaalle tai muulle paikkakunnalle, koska hänen apteekkinsa Turussa ei kannattanut maustekauppiaiden kilpailun ja muiden syiden vuoksi. Hänen tilalleen oli ilmoittautunut Lorenz Hagaeus, joka oli saanut suosituskirjeen arkkiatri Urban Hjärneltä. Kenraalikuvernööri Carl Nieroth yrittikin saada aikaan, että Collegium medicum määräisi Hagaeuksen Relaun tilalle. Uuden apteekkarin määräämisestä ei kuitenkaan tullut mitään.

Muuttoaikeissaan Relau oli lyönyt laimin varastojensa täydentämisen, mistä oli haittaa varsinkin kulkutautien raivotessa. Niinpä vuoden 1710 ruttoepidemian puhjetessa ruttojuuren (Petasites ovatus) varasto loppui heti. Kaupunkilaiset saivatkin kerätä sitä omatoimisesti, sillä onneksi sitä kasvoi Auran rantamilla munkkien entisen yrttitarhan paikalla.

Relau katsoi toimintansa jatkamisen Turussa vaikeaksi siitäkin syystä, että suurin osa hänen omaisuudestaan ja varastoistaan oli tuhoutunut tulipalossa. Venäläisten valloittaessa Suomen vuosina 1713—1714 isonvihan aikana Relau lähti välillä Ruotsiin. Siellä hän hoiti Tukholmassa jonkin aikaa Suomesta siirtyneiden pakolaisten lääkehuoltoa.

Tilanteen rauhoituttua Relau palasi Turkuun ja hänen apteekkinsa oli toiminnassa aina vuoteen 1718 saakka, jolloin hän joutui jälleen pakenemaan venäläisten miehityksen tieltä. Maaherra Justus von Palmenbergin kirjeessä todettiinkin, "ettei täällä [Varsinais-] Suomessa eikä Pohjanmaalla ole yhtäkään apteekkia."

Välillä Turussa ehti olla apteekkarina Nils Wasström vain lyhyen ajan, sillä hän kuoli pian. Turun ja Porin läänin maaherra O. R. Yxkull anoi kirjelmällään lokakuussa 1722, että Collegium medicum mahdollisimman nopeasti määräisi Turkuun uuden apteekkarin. Hän ehdotti sopivaksi apteekinpitäjäksi apteekkarinkisälli Jonas Synnerbergiä. Tämä suoritti marraskuussa 1722 apteekkarintutkinnon ja sai maaliskuussa 1723 erioikeuden perustaa apteekin Turkuun.

Relau jäi Ruotsiin ja eleli aluksi Tukholmassa. Hän sai syyskuussa 1729 erioikeuden perustaa apteekin Linköpingiin. Hanke ei kuitenkaan toteutunut ennenkuin asiasta annettiin uusi kuninkaallinen päätös joulukuussa 1735. Relau sai jo vuonna 1737 luvan siirtää erioikeutensa apteekkia hoitaneelle proviisori Conrad Theodor Rosenthalille. Relau kuoli Linköpingissä pian sen jälkeen, 2.12.1737, jolloin hän oli 79-vuotias. Hänet haudattiin kirkkotarhassa kasvaneen puun juurelle 4.12.1737.

Kauppatorin Apteekki eli Turun 1. apteekki on Turussa toiminut apteekki joka on perustettu 2. kesäkuuta 1689. Se on Suomen ensimmäinen apteekki. Sen perusti apteekkari Relau

Kauppatorin Apteekin toimilupa peruttiin kesällä 2011, ja hallinto-oikeus vahvisti perumisen oikeellisuuden. Syy perumiseen oli, että apteekissa ei ollut riittävästi lääkkeitä. Sillä on ollut ongelmia pitemmän aikaa.


Turus just tänää 2-6-2012
Simo Tuomola