Pohjolan Minerva

Ergo sum

Valtakunnassa tapahtuu kummia 5-6-1654, kuningatar Kristiina luopuu viimeisenä Vaasa-suvun hallitsijana kruunusta, poistuu kotimaastaan Belgian kautta Itävaltaan ja kääntyy Inssbruckissa katoliseen oppiin.

Paavi ottaa hänet Roomassa vastaan suurin juhlallisuuksin ja siellä hän myös kuolee 63-vuotiaana vuonna 1689. Hänet haudataan Rooman Pietarinkirkkoon kultakruunuin koristellussa kärpännahkaviitassa hopeanaamio kasvoillaan. Mutta kukas Ruotsin kuningattarista onkaan haudattu Turkuun; niinpäs - Eerik XIV:n puoliso Kaarina Maununtytär.



Hautapaikkakaan ei ollut missään maanpovessa vaan Pietarinkirkossa. Se on naiselle harvinainen viimeinen leposija. Vain kolme naista on kirkkoon haudattu, kaksi heistä Ruotsin kuningattaria. Ennen Kristiinaa tähän paavien leposijaan haudattiin Katariina Jagellonica, Ruotsin Juhana III:n vaimo, tärkeä henkilö hänkin Turun historiassa.

Myös Uppsalan tuomiokirkon historia kertoo: kirkkoon on haudattu monia Ruotsin hallitsijoita ja muita tunnettuja ruotsalaisia:

• Kustaa Vaasa
• Juhana III puolisonsa Katarina Jagellonican kanssa, täytyy tarkistaa.

 
 Kristiina kutsui luokseen merkittäviä ajattelijoita ja taiteilijoita. Kuuluisin tapaus on varmaankin ranskalaisen filosofin Descartesin onnettomasti loppunut vierailu hovissa.



Kuningatar Kristiina on Turulle tuiki tärkeä ihminen, hänen aikanaan tänne perustettiin 1640 Turun akatemia ja myös Joulurauhan julistuksen sanamuoto on peräisin hänen käskykirjeestään vuodelta 1649.

Kristiina keräsi ympärilleen melkoisen viisaan ja oppineen ja kalliin hovin, kutsuen Tukholmaan Hollannista ja Ranskasta osaavia tiedemiehiä ja taitelijoita. Sillä reissulla mm. uudistusmielinen filosofi ja historian hylkääjä, fyysikko ja Kristiinan filosofian opettaja René Descartes sairastuu keuhkokuumeeseen ja kuolee pian saapumisensa jälkeen 11-2-1650; Ajattele, olen siis olemassa. Cogito, ergo sum.

Tällä päivämäärällä 5-6

1654 – Protestanttisen Ruotsin hallitsija kuningatar Kristiina luopui kruunusta ja kääntyi salaa katolilaiseksi.

1654 – Kuningatar Kristiina, protestanttisen Ruotsin hallitsija, luopui kruunusta ja kääntyi katolilaiseksi. Kaarle X Kustaa hallitsijaksi.

1626 – Kristiina, Ruotsin kuningatar (k. 19. huhtikuuta 1689 Roomassa).

Kristiina (8. joulukuuta (juliaaninen kalenteri)/18. joulukuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1626 – 19. huhtikuuta 1689) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654.




 
 
 Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) oli voimakastahtoinen ja kapinahenkinen älykkö. Hän oli oppinut ja itsevarma, aina uskollinen omille ajatuksilleen. Hänen lempiharrastuksensa oli varsin erikoinen: karhunmetsästys.

 

 Kuolinpäivänä kirjasin hänestä näin:

Pohjolan Minerva

Tänään 19-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Turullekin mm. Turun akatemian perustajana 1640 niin tärkeän Ruotsin hallitsijan, kuningatar Kristiinan kuolemasta Roomassa 1689. Hän oli syntynyt 1626, joten hän oli valtansa periessään vasta 6-vuotias lapsi. Kuningattarena hän toimi vuosina 1632-1654, jolloin luopui kruunusta, kääntyi katolilaisuuteen ja matkusti Roomaan. Hänen aikanaan saneltiin kuningattaren käskykirjeellä 1649 myös Turun joulurauhan nykyinen sanamuoto.

Hän oli viimeinen Vaasa-suvun edustaja valtaistuimella, hän luopui kruunusta 6. kesäkuuta ja poistui kotimaastaan Belgian kautta Itävaltaan, jossa kääntyi katolilaiseksi. Kuoltuaan hänet haudattiin Pietarinkirkkoon kultakruunuin koristellussa kärpännahkaviitassa ja hopeanaamio kasvoillaan.

Kuningas Kristiinan hautajaiset

Ruotsin kuningatar, Kustaa II Aadolfin tytär Kristiina kuoli Roomassa 19.4.1689. Aikaisemmin helmikuussa 62-vuotias entinen hallitsija oli kaatunut ja telonut itsensä. Huhtikuun puolivälissä näytti jo siltä, että hän selviäisi, mutta puhjennut keuhkokuume ja korkea kuume uuvuttivat potilaan.

Viimeisen voitelun Kristiina oli saanut jo kaatumisen jälkeen. Paavi Innocentius XI olisi itse sen halunnut antaa, mutta vanhana ja raihnaisena miehenä hän ei kyennyt asuintiloistaan poistumaan.

Viestin vakavasti loukkaantuneelle Kristiinalle paavi kuitenkin lähetti.

Kristiina oli 1654 luopunut kruunustaan serkkunsa Kaarlen hyväksi. Ruotsin laki ei sallinut katolista hallitsijaa, ja kirkkokuntaa vaihtaakseen Kristiinan oli luovuttava kruunusta. Läksiäisiksi Kristiina sai huomattavan elinkoron, jonka avulla hän perusti hovin uuteen kotikaupunkiinsa Roomaan.

Ruotsiin hän palasi vain kerran. Kaarle X Kustaa kuoli 1660, ja Kristiina kävi Tukholmassa muistuttamassa olemassaolostaan. Kruununperijä Kaarle XI (s. 1655) oli vasta lapsi ja Kristiina tahtoi teroittaa valtiopäiville, että jos nuori Kaarle kuolee, hänestä tulee uudelleen hallitsija.

1600-luvun puolivälissä Ruotsi oli suurvalta. Protetanttisen maan johtajan kääntyminen otettiin Vatikaanissa suurena voittona, sen mukaisesti Kristiina sai asuttavakseen siiven eräästä Vatikaanin keskeisimmistä rakennuksista. Ennen Kristiinan muuttoa kiireesti maalattiin piiloon Omne malum ab Aquilone (lyhennös Jeremia 1:14 "Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle.") huomautukset ja paavi lakkasi sylkemästä pohjoistuulelle.

Niinpä Innocentius XI (k. elokuussa 1689) olisi todella tullut itse antamaan viimeisen voitelun, jos olisi vain kyennyt. Kristiinan tullessa Roomaan paavina oli Aleksanteri VII (k. 1667), Kristiina rippi-isinä ehti toimia myös Klemens IX (k. 1669) ja Klemens X (k. 1676).

Innocentiuksen kanssa Kristiina oli ollut riidoissa, entinen hallitsija ei malttanut pitää sormiaan erossa maailmanpolitiikasta. Innocentius olisi nimittäin halunnut lakkauttaa tavan, jonka mukaan kunkin maan suurlähetystöt ovat sijaintivaltakunnan lainsäädännön ulottumattomissa, naapurimaiden itsenäisiä osia pääkaupunkien keskellä.

Osaltaan Kristiina itse oli syyllinen riitaan Innocentiuksen kanssa. Hän oli nimittäin perustanut teatterin kortteeriinsa Vatikaanin pyhimpään.

Kristiina piipahti Pyhälle Isälle toteamassa, että idea on tolkuton. Eikä se edennytkään mihinkään. Teatterin Innocentius sen sijaan sai muutettua takaisin varastotilaksi.

Innocentius XI:n seuraaja Aleksanteri VIII (k. 1691) teki viimeisen palveluksen Kristiinalle, joka oli kuollut suurissa veloissa. Aleksanteri osti Kristiinan kirja- ja käsikirjoituskokoelman Vatikaanin kirjastoon huomattavalla rahamäärällä. Näin kuningattaren maine tuli pelastettua velkojienkin silmissä.

Kristiina itse oli toivonut pieniä ja vaatimattomia hautajaisia. Se ei sopinut Kirkkovaltion johdolle. Kristiinalle järjestettiin huomattavat nelipäiväiset maahanpanijaiset, kulkueineen ja monine messuineen.

Hautapaikkakaan ei ollut missään maanpovessa vaan Pietarinkirkossa. Se on naiselle harvinainen viimeinen leposija. Vain kolme naista on kirkkoon haudattu, kaksi heistä Ruotsin kuningattaria. Ennen Kristiinaa tähän paavien leposijaan haudattiin Katariina Jagellonica, Ruotsin Juhana III:n vaimo, tärkeä henkilö hänkin Turun historiassa.

Kristiinan kuolemaan palattiin vielä 1702 Ruotsin Kaarle XII:n aloitellessa mittavia sotaretkiään. Paavi Klemens XI teetti Carlo Fontanalla monumentin Pietarinkirkkoon Kristiinan muistoksi.

Viimeksi Kristiina sai vierelleen ikuiseen lepoon Pietarinkirkon kätköihin paavi Johannes Paavali II:n.








Valtakunnan asioiden sijasta Kristiinan mielenkiinto kohdistui taiteeseen. Kristiinan aikana Ruotsin hovi kohosi lyhyeksi aikaa Euroopan suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Hän kutsui Tukholmaan suurin joukoin eurooppalaisia oppineita, joista kuuluisin oli filosofi René Descartes, hankki Euroopasta kirjakokoelmia ja taideteoksia sekä harrasti teatteria, oopperaa ja balettia.

Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi. Roomassa Kristiina perusti kolme tieteellistä akatemiaa. Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusinstituutti on nimetty hänen mukaansa.



”Jokaisessa ihmisessä on huone, johon vain hänellä itsellään on avain”.
 

”Menneisyyden tuntemus on meille hyödyllistä ihmiskunnan tulevaisuuden takia”.

”On aina välttämätöntä koettaa ylittää oma itsensä; tämän tehtävän pitäisi kestää niin kauan kuin elämme”.

 ”Jos ihmisellä on todellisia ansioita, ei hän pelkää kenenkään toisen ansioita”.

 ”Mielestäni on helpompaa kuristaa mies kuin pelätä häntä”.

 ”Sielulla ei ole sukupuolta”.

  ” Hölmöt ovat paljon vaarallisempia kuin ilkeät”.

 ” Kun meillä ei enää ole ystäviä, eikä vihamiehiä, elämästä tulee tylsää ja hyödytöntä”.

 ” Rakastan myrskyä ja pelkään tyyntä”.

 

 

Kuningas Alexander

Jatketaan vielä kuningatar Kristiinan tutkiskelua, kun häntä edellisessä jutussa nimiteltiin "kuninkaaksi" ja muistutettiin, että Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusinstituutti on nimetty hänen mukaansa. Molempiin huomioihin oli hyvä syynsä. Kas näin:
Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) oli sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aikansa naisista selvästi poikkeava yksilö, jolla oli elämässään voimakas taipumus korostaa miehisiä piirteitä ja myös yritys muuttaa itsensä alkemian avulla fyysisesti naisesta mieheksi. Ruotsalainen tutkija Kjell Lekeby (s. 1939) on perehtynyt aiheeseen teoksessaan ”Kung Kristina”.

Kristiina halveksi voimakkaasti naisen olemusta ja naisellisuutta itsessään. Lisäksi hän halveksi voimakkaasti avioliittoa ja naisen alistamista sekä pelkäsi raskautta ja synnytystä. Hän viihtyi mielellään vanhempien ja oppineiden miesten seurassa henkisistä syistä, mutta hän ei pitänyt miehistä sen vuoksi että he olivat miehiä, vaan sen vuoksi että he eivät olleet naisia.

Kaikesta huolimatta on hyvin todennäköistä, että Kristiina oli elänyt 1640-luvulla sukupuolisuhteessa hovimiehenä ja diplomaattina toimineen Magnus Gabriel de la Gardien (1622–1686) kanssa. Tämä oli liehakoinut Kristiinaa kahdeksan vuoden ajan ja ollut myös Kristiinan intohimon kohteena, kunnes heidän välinsä rikkoutuivat. Toinen mies, jonka uskotaan päässeen Kristiinan vuodekumppaniksi, oli Antonio Pimentel (s. 1604), Ranskan lähettiläs Ruotsissa.

Kristiina kielsi sukupuolisen kiinnostuksensa miehiä kohtaan tai ei ainakaan tunnustanut sitä. Sen sijaan hän osoitti julkisesti lemmenkipeyttään naisia kohtaan 1640-luvun lopulta lähtien, jolloin hän oli vähän yli 20 vuoden ikäinen. Kristiina oli hyvin ihastunut kauniiseen Ebba Sparreen (1626–1662), joka tuli hoviin vuonna 1645.

Kristiina toteutti päätöksensä luopua kruunusta 6.6.1654 ja matkusti Ruotsista jo 10.6.1654. Rajan ylitettyään hän ajoi hiuksensa, käytti miehen peruukkia ja pukeutui miehen asuun. Kristiina kääntyi katoliseen uskoon Brysselissä joulukuussa 1654. Hän asettui asumaan Roomaan, josta hän teki joitakin matkoja muualle Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

Jo kreikkalainen Aristoteles (noin 384–322 eKr.) oli pohtinut ihmisen lisääntymistä sekä lapsen sukupuolista kehitystä. Jos miehen muotoa antava voima oli tarpeeksi suuri, tuli lapsesta poika, ja muussa tapauksessa tyttö. Tämän katsottiin osoittavan, että nainen oli kehittyessään jäänyt mieheen verrattuna vajavaiseksi. Näin naisen sukupuolen muuttamista mieheksi ei tarvinnut välttämättä pitää todellisena muutoksena, vaan kesken jääneen kehityksen loppuun saattamisena.
Kapusiinimunkki J. E. Seuin oli jo vuonna 1672 kertonut Kristiinalle salakirjoituksella laaditussa kirjeessä, että hän oli löytänyt alkemiasta viisasten kiven. Siten Kristiina voisi sen avulla toteuttaa haaveensa ja täydentää sen, missä luonto oli epäonnistunut. Myös Azzolino oli kertomansa mukaan ollut vuonna 1667 lähellä löytää viisasten kiven. Kristiina kirjoitti vielä vuonna 1686 Pierre Baylelle (1647–1706) ja pyysi tätä lähettämään itselleen joitakin mielenkiintoisia, erityisesti alkemiaa eli kuninkaiden tiedettä käsitteleviä kirjoja.

Joskus 1670-luvun loppupuolella kuningatar Kristiina elätti toivoa, että hän olikin muuttumassa mieheksi. Ilmeisesti vuonna 1678 hän oli huomannut sukuelimistään pistävän esiin jotakin kiinteää. Hän ymmärsi sen olevan kasvamassa oleva miehen sukuelin. Hänen kamarineitonsa Ottavia oli sen nähtyään ja sitä tunnusteltuaan ollut samaa mieltä ja lausunut kuningattarelle: ”Ole tervehditty ruotsalaisten kuningas!” 

Kristiina kertoi asiasta ilman epäilyksiä myös lääkärilleen, kirurgilleen, markiisi Pignatellille, jesuiittaisä Sforza Pallavicinolle (1607–1677) ja kardinaali Azzolinolle. Kaikki olivat samaa mieltä ilmiön laadusta ja pitivät sen salaisuutena. Kuningatar oli niin varma asiasta, että hän antoi maalauttaa itsensä ratsun selässä, täydessä sotavarustuksessa kypärä päässään. Kuvassa hänen nimekseen oli merkitty: ”Alexander, ruotsalaisten kuningas”.

Kolmessa kuukaudessa anatomisen ilmentymän koko kasvoi ja muoto muuttui selvästi. Silloin lääkäri huomasi vihdoin, että hän ja muut asiasta tietoiset olivat tehneet virheen. Kyseessä ei ollut miehen sukuelin, vaan kohdun pidentynyt kaulaosa, joka oli alkanut tunkeutua esiin emättimestä kohdunlaskeuman seurauksena.