Kolmosen ratikka

Tällä päivämäärällä 1-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun raitiotieliikenteen lopettamisesta:1972 – Turun raitiotieliikenne loppui.


Liikennöity / operated:
04.05.1890-31.10.1892 hevosraitiotie / horse tramway
22.12.1908-01.10.1972 sähköraitiotie / electric tramway
Raideleveys / gauge:
hevosraitiotie / horse tramway = 1435 mm / 4 ft 8½ in
sähköraitiotie / electric tramway = 1000 mm / 3 ft 3.375 in
Sähköistys / Electrification: 600 V d.c.


Turun raitiotiet tarkoittavat Turussa vuosien 1890 ja 1972 välillä sijainneita raitiotieverkostoja sekä uusia raitiotiesuunnitelmia niiden lakkauttamisen jälkeen. Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972. Sähköraitiotietä liikennöi Turun raitiotielaitos, 1949 alkaen Turun kaupungin liikennelaitos.

Sähköraitiotien lakkautusta on yleisesti pidetty virheenä. 1980-luvulta alkaen kaupunkiin on suunniteltu uutta museoraitiotietä tai pikaraitiotietä. Turku oli toisen maailmansodan jälkeen Helsingin ohella Suomen kaupungeista ainoa, jossa liikennöivät raitiovaunut.




Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta.

Turulla oli kunnia olla ensimmäinen hevosraitiotieliikenteen kaupunki Suomessa. Ajatuksen sen perustamisesta esitti 27. toukokuuta 1889 kaupunginvaltuustolle kreivi August Armfelt.

Armfelt oli tutkinut mahdollisuutta sähköraitiotien rakentamiseen, mutta kaupungilla ei ollut vielä omaa sähkölaitosta. Sen sijaan Tukholmasta Atlas-yhtiöltä tilattiin neljä umpivaunua ja yksi avovaunu. Liikenteen alkaessa yhtiöllä oli 18 hevosta, mutta vuoden 1890 lopussa jo 28 hevosta.

Sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Ensimmäisenä vuonna se olikin suosiossa, ja matkapoletin hinta oli 15 penniä.



 

Reitti kulki ”Yli sillalta Varvitorille Linnankatua pitkin. Myöhemmin reittiä pidennettiin Tuomiokirkkosillalle ja Akatemiatalon ohi Hämeenkadulle. Satamassa se pidennettiin Kalastajasatamakadulle (nyk. Fleminginkatu) asti.

Kannattamattoman liikenteen seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892. Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin puolestaan Turun teknikot - yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905. Liikenne alkoi 22. joulukuuta 1908 keskustassa kahdeksikkoa kulkevalla kiertolinjalla ja heilurilinjalla Kanavaniemestä Linnankadun ja Puistokadun kulmaan.



Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista moderneista "keltaisista vaaroista", hiljaisista aavevaunuista, neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Ja kuuluisa Klubi-tupakkamainos siinä Tinatuoppia vastapäätä.




Turun raitiotieverkko laajimmillaan vuoden 1956 jälkeen.

Lapsuudenmuistot ratikoista liittyvät Nummenmäelle kulkeneeseen Kakkosen linjaan, vaikka Kupittaan savijuna oli sitäkin kiinnostavampi. Myöhemmin tutummaksi tuli Kolmosen ratikka.



http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/turun_raitiovaunut_26908.html#media=26910

http://www.raitio.org/ratikat/turku/tku1.htm



3 (kiertolinja): Rautatieasema - Humalistonkatu - Eerikinkatu - Kauppatori - Tuomiokirkkosilta - Uudenmaankatu - Itäinen pitkäkatu - Martti - Martinsilta - Puistokatu - Rautatieasema; myös samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan.



 
 TKL 45+124 © Anders Rehnström


Linja 1 korvattiin linja-autoilla 12. maaliskuuta 1967. 25. huhtikuuta 1971 loppui liikenne 3-linjan sisäkehällä, ja toukokuun lopussa 1972 nummenmäkeläisen liikkeen myyjät kukittivat viimeisen linjalla 2 kulkeneen aavevaunun. Turun viimeisen raitiovaunuvuoron ajoi vaunu 38 1. lokakuuta 1972 kehälinjan ulkokehällä, linjalla 3B.

Mukana tuon viimeisen ajopäivän Kolmosen reissussa olin minäkin ja kyllä sekin vaunu oli seppelöity.

PS
Turkulainen kirjailija, kriitikko ja kirjoittajaryhmien ohjaajalta Henrik Jansson on julkaissut yhdeksän teosta. Yksi niistä on suomennettu nimellä “Hyvää yötä kolmosen raitiovaunu”. Teos on pienoisromaani, jossa Jansson kirjoittaa keski-ikäisen miehen kehityskertomuksen lapsuuden traumoista vastuulliseen aikuisuuteen. Nykyisyys ja menneisyys limittyvät kiintoisasti.


Kolmosen ratikalle on omistettu siis ainakin yksi taiteellinen teos; Hyvää yötä, kolmosen raitiovaunu, alkuteos: Godnatt treans spårvagn, suomentanut Torsti Lehtinen.Sahlgren, 2001. Sen tekijä Henrik Jansson (s. 1955) on turkulainen kirjailija, kriitikko ja kirjoittajaryhmien ohjaaja.



Kaipauksella
Turussa 1-10 2013
Simo Tuomola

Åbo Morgonblad

Vuoden 1821 alusta alkoi Turussa ilmestyä kerran viikossa maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, Åbo Morgonblad. Lehden perusti Adolf Iwar Andersson. Keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys kuitenkin loppui kesken kaiken ja lehti lakkautettiin tällä päivämäärällä 30-9 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Tästä voi siirtyä kuvalinkiin, jossa tuo lehden ensimmäinen numero esittäytyy:

05.01.1821 nro. 1 Åbo Morgonblad

 

 

 

 

Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä. Pekka Kuoharisen nimellä julkaistussa kirjoituksessa Suomi ja sen tulevaisuus (1838) Arwidsson suomi ankarasti Israel Hwasserin esittämää käsitystä siitä, että Suomella oli Venäjän maakuntana erityisasema.

 

Arwidsson-Kuoharisen mukaan Suomi oli väkipakolla uuteen emämaahansa liitetty eikä erityisasemalle ollut mitään lakiin tai valtiosääntöön perustuvia takeita saati konkreettisia näyttöjä. Arwidsson on mahdollisesti kirjoittanut myös Olli Kekäläisen nimellä julkaistun kirjoituksen Suomen nykyinen valtiomuoto (1841), jossa hän asettui sovittelemaan Hwasserin ja Kuoharisen vastakkaisia näkemyksiä.

Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies. Kuolinpaikkana siis Viipuri.

Laulu Suomesta

Tänään 21-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Adolf Iwar Anderssonin kuolemasta Viipurissa vuonna 1858. Hän oli se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.

Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Anderssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

 

Arwidssonin tekstit olivat poleemisia. Hän moitti Porvoon maapäiviä saamattomuudesta, tuomitsi Suomen sotaväen hajottamisen epäviisaaksi, analysoi senaatin toimintaa, esitti näytteitä Suomen rahaolojen sekavuudesta ja puuttui Suomen ja Ruotsin kauppasuhteisiin. Arwidssonin kirjoitukset olivat ensimmäisiä kansallisuusaatteiden innoittamia ohjelmakirjoituksia Suomessa. Hän analysoi maan henkistä tilaa, joka oli hänen mukaansa ”surullinen ja pimeä”. Kansalaiset olivat pintapuolisesti sivistyneitä, velttoja ja saamattomia.

Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. 

Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa. Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan. 

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen. Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys.

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta: Harry Kivijärvi, Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970.

 

Harry Mikael Kivijärvi (25. heinäkuuta 1931 Turku – 15. huhtikuuta 2010 Espoo) oli suomalainen kuvanveistäjä. Kivijärvi tuli suuren yleisön tuntemaksi voitettuaan presidentti J. K. Paasikiven muistomerkin suunnittelukilpailun vuonna 1976.

 

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän kuitenkin menehtyi nopeasti tautiinsa. Hänet haudattiin Wiborg -sanomalehden mukaan siellä olevaan Sorvalin hautausmaahan 25.6.1858 (Wiborg 23.6.1858).

 

Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet: 

 

”Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen.

Nyt hänen ain’ omanaan kätkevä on oma
maa.”







Vähän samanlaisen kohtalon koki eilen 20-6 kuolinpäiväänsä 1855 viettänyt Hattulan poika, kirjailija ja suomalaisuuden julistaja Jacob Judén, Jaakko Juteini.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet. Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829. Missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian ihmisiä. Mies poistui Viipuriin, jossa kuoli.

Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Olkaamme siis
Turussa 30-9 2013
Simo Tuomola

Somen hallitsija

Tänään 29-9 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Kustaa Vaasan kuolemasta 1560:

• 1560 – Kustaa Vaasa, Ruotsin kuningas.

Kustaa Vaasa (ruots. Gustav Vasa, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti – 29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1523 vuoteen 1560. Hän oli valtaneuvos Erik Vaasan poika.

Vuonna 1523 Kustaa Vaasa kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi, mikä merkitsi Ruotsin lopullista eroa Kalmarin unionista. Ruotsin alueeksi nimettiin samana vuonna myös Itämaa eli Suomi. Mies toteutti uskonpuhdistuksen Ruotsissa.

Luultavasti tärkein muutos, jonka Kustaa Vaasa toteutti, oli uskonpuhdistus vuonna 1527. Valtio sai kirkon omaisuuden, mikä olennaisesti helpotti valtion toimintaa. Kustaa keskitti valtaa itselleen muun muassa perinnöllistämällä kuninkuuden ja korvaamalla usein omaan pussiinsa pelanneet linnanisännät kruunulle lojaaleilla voudeilla, jotka muun muassa valvoivat verotusta.



Kustaa Vaasa perusti perinnöllisen kuninkuuden, ja kruunu periytyi hänen kuolemansa jälkeen hänen vanhimmalle pojalleen Eerik XIV:lle. Kolmelle nuoremmalle pojalleen hän perusti kolme melko autonomista herttuakuntaa. Tavoitteena oli yhtenäinen, Vaasa-suvun hallitsema valtio. Käytännössä järjestelyt johtivat pitkällisiin suvun sisäisiin valtakamppailuihin Kustaa Vaasan kuoltua 1560.

Kustaa Vaasa oleskeli Suuren Venäjän sodan (1555-1557) aikana lähes vuoden Suomessa. Tämä on pisin aika mitä Ruotsin hallitsija on koskaan viettänyt yhtäjaksoisesti Suomessa. Kuningas vietti suurimman osan ajastaan Turussa, mutta teki myös vierailut Helsinkiin ja Viipuriin.



Kuningas vietti suurimman osan ajastaan Turussa ja vieraili myös Helsingissä ja Viipurissa. Huomattuaan helsinkiläisten valitukset kaupunkinsa epäedullisesta sijainnista ja kehittymättömyydestä aiheellisiksi Kustaa Vaasa antoi porvareille oikeuden muuttaa halutessaan takaisin kotiseuduilleen, josta heidät oli aiemmin pakotettu muuttamaan Helsinkiin. Viipurissa kuningas pani käyntiin kaupungin puolustuksen vahvistamisen, joka oli päässyt pahoin rappeutumaan
 
Suuri Venäjän sota eli Kustaa Vaasan Venäjän sota oli vuosina 1555–1557 käyty Kustaa I Vaasan johtaman Ruotsin ja Iivana IV Julman Venäjän välinen sota, joka päättyi 25. maaliskuuta 1557 solmittuun Moskovan rauhaan.
Vaasan lähipiirissä Turussa vaikuttivat mm.

Jaakko Laurinpoika Teitti (oik. Jakob Teitt, k. 1588) oli Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan sihteeri ja myöhemmin Turun kaupunginsihteeri.

Gustaf Gödekenpoika Fincke eli Kustaa Gödikinpoika Fincke (1510-luku – 2. joulukuuta 1566, Kemiö) oli suomalainen hallintomies ja Suomen käskynhaltija 1561–1563. Ensimmäinen maininta hänestä on vuodelta 1531, jolloin hän oli Kustaa Vaasan hovissa.

1555: Kustaa Vaasa saapuu Ruotsista sotavoimineen Venäjän sodan vuoksi 13. elokuuta lähes vuodeksi Suomeen ja viettää 5 kuukautta Turussa. Vaasa palaa joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta, viettäen joulun Turussa. Marraskuun 21. kuningas antoi ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.

1556: Kustaa Vaasa tulee uudelleen Turkuun toukokuussa ja lähtee 1. heinäkuuta Turusta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan Juhana-herttuan Turkuun. Vaasa piti tärkeänä, että Juhana osaa maan kieltä ja palkkasi hänelle Turun linnaan suomenkielen opettajan. Suomen herttuakunta perustetaan 27. kesäkuuta, Juhana-herttuan noustessa lääninherraksi.

Suomen vierailun päätteeksi Kustaa Vaasa perusti siis pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

1555. Kuningas Kustaa antoi Savonlinnan läänin asukkaille suomenkielisen julistuksen, joka on ensimmäinen tunnettu tämänlaatuinen asiakirja. Siinä ilmoitettiin “Ja nyt Itze tullehet tähen Somen Mahan swren Sotawäghen kansa”.

1556-1563. Juhana Suomen herttuana. Hänen kerrotaan käyttäneen suomen kieltä diplomaattisessa kirjeenvaihdossaan Ranskaan osoituksena asemastaan.


Itämaa (ruots. Österland) on nykyisen eteläisen Suomen aluetta tarkoittava nimitys, joka esiintyy keskiaikaisissa asiakirjoissa 1300- ja 1400-luvuilla.

Turun ja muitten läntisten linnaläänien asiota hoiti varsin itsenäisesti Turun linnan päällikkö eli ”Suomen päämies” (lat. capitaneus Finlandiae) ja vastaavasti Viipurin linnaläänin asioita Viipurin linnan päällikkö.


Itämaan ja Ruotsin valtakunnan muiden keskiaikaisten pääalueiden summittainen alue on merkitty karttaan vaaleanvihreällä. Tummemmilla vihreän sävyillä varjostetut alueet ilmaisevat Ruotsin valtakunnan myöhemmän laajenemisen 1600-luvun suurvaltakaudelle asti. Nimitys "Itämaa" oli tällöin jo jäänyt käytöstä.

1400-luvulta lähtien nimi Finland (Suomi), joka oli siihen saakka tarkoittanut vain Varsinais-Suomea, laajeni merkitykseltään ja syrjäytti nimityksen Itämaa.
Esimerkiksi Mikael Agricola, sen sijaan että olisi kirjoittanut ”Itämaasta”, käytti vuonna 1548 nimeä Suomi rinnan sekä vanhassa että uudessa merkityksessä:

”Sille echke teme coco Somen Makunda ombi yxi Hijppakunda nin se quitengin Seitzemen Päruchtinan Länein iaetan ninquin Jacobus Zeiglerus Landanus kirioittapi. Joista se Ensimeinen ia ylimeine ombi se Etele ia pohia Some."


Keväällä 1560 kuningas Kustaa Vaasa oli 64-vuotias ja tunsi loppunsa lähestyvän. Hän kutsui säädyt Tukholman linnaan, jossa hän piti tunteellisen jäähyväispuheen muistellen aikaa, jolloin oli paennut kuningas Kristian II:n sotilaita. Hän pyysi myös anteeksi niiltä, joita oli toimillaan loukannut. 29. syyskuuta kuningas kuoli. Hänet haudattiin Uppsalan tuomiokirkkoon entisten aviopuolisoiden viereen.



 
 
 Kustaa Vaasan hauta Uppsalan tuomiokirkko.



Keskiaikaisen, goottilaista tyylisuuntaa edustavan tuomiokirkon tiloissa sijaitsee useiden merkkihenkilöiden, kuten Kustaa Vaasan, Carl von Linnén ja Emanuel Swedenborgin, haudat.

Alamaisena
Turussa 29-9 2013
Simo Tuomola

He onowat

Tänään 27-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun piispa Aeschillus Petraeuksen kuolemasta 1657.

Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi – 27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 1652–1657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston ensimmäinen rehtori. Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.

Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649. Kirja painetaan Turussa. Uransa aikana häneltä ilmestyy myös kaikkiaan 169 väitöskirjaa.

 Linguae finnicae brevis institutio (1649) ja ensimmäisen suomalaisen Raamatun, Biblian, nimilehti, 1642

Sothebyn huutokaupasta Lontoosta 2008 onnistuttiin hankkimaan Suomeen nidos, jossa on Petraueksen suomen kielioppi Linguae finnicae brevis institutio (1649), Laurentius Petrin piispainkronikka Synopsis chronologiae finnonicae (vuoden 1671 laitoksena) ja näiden välissä lyhyt latinankielinen kieliopillinen käsikirjoitus, jonka otsikkona on Rudimenta linguae finnicae breviter delineata. Sen kirjoittajaa tai kirjoitusvuotta ei käsikirjoitukseen ole merkitty.

Artikkelin kirjoittajat esittelevät käsikirjoituksen, vertailevat sen rakennetta vanhimpiin tunnettuihin suomen kielioppeihin (Petrauksen ohessa etenkin Martiniuksen kielioppiin Hodegus Finnicus, Eller Finsk Wägwijsare 1689) ja käsikirjoituksessa kuvatun suomen kielen piirteitä vanhaan kirjasuomeen ja murteisiin työn iän ja alkuperän selvittämiseksi. Käsialaa ja latinan kielen piirteitä tässä artikkelissa ei sen sijaan analysoida.

Rudimenta käsittää 24 numeroimatonta tekstisivua. Käsikirjoituksen alussa kielen kuvaus jaetaan viiteen jaksoon: Nomenclatura, Orthographia, Etymologia, Prosodia ja Syntaxi. Osa jaksoista on vain viitteellisiä, sanastoon vain viitataan ja ortografiaa ja syntaksia vain hieman vertaillaan ruotsin kieleen. Suurin osa kieliopista käsittelee ”etymologiaksi” tuona aikana kutsuttua taivutusoppia. Nomineilla esitetään olevan kuusi sijamuotoa (nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi ja ablatiivi), kuten latinan kieliopissa. Laajimmin käsikirjoituksessa tarkastellaan verbintaivutusta, verbeistä esitetään sekä aktiivi- että passiivimuotoja (esim. Minä Rakastan, Minä Pijnatan). Adverbeista esitetään eri ryhmiin jaettuja luetteloita, samoin konjunktioista. Prepositiot on järjestetty rektion mukaan. Niiden erikoisuutena todetaan, että ne affiksoituvat nominiin kiinni (esim. Turcuhun).

Rudimenta muistuttaa 1600-luvun painettuja suomen kielioppeja siinä, että kielen kuvaus pohjautuu täysin latinaan. Rudimenta poikkeaa näin sekä myöhemmästä Vhaelin kieliopista (1733) että niistä tiedoista, joita on säilynyt Crugeruksen kadonneesta kieliopista (kirjoitettu ehkä 1640). Reformaation ajan kieliopeista ja suomen 1600-luvun kieliopeista Rudimenta kuitenkin poikkeaa mm. kieliopin jaksojen laajuuksilta ja esitysjärjestykseltä (esim. siinä, että Rudimentassa tavujen painotusta esittelevä prosodia on sijoitettu etymologian ja syntaksin väliin).

Ortografia noudattaa pääosin samoja periaatteita kuin yleensä vanha kirjasuomi. Siinä kuitenkin on myös piirteitä, joita tapaa vain vanhimmassa kirjasuomessa Agricolasta 1600-luvun alkupuolelle. Vokaalien e ja ä merkitseminen on horjuvaa, lyhyen i:n merkkinä on pari kertaa ij ja kerran ii, tavunloppuisen h:n merkkinä on ch, takavokaalia edeltävän k:n merkkinä on käytetty sekä c:tä että k:ta, kuin-sanassa jopa q:ta.

Loppuheittoa Rudimentassa on eri muotoryhmissä varsin paljon, jopa nominatiivissa (Jumal, Engel). Myös passiiviverbeistä on erikoisia muotoja. Verbien liittomuotojen pääverbin monikon päätteet ovat Rudimentassa kovin horjuvia (esim. cuuluet, cuulut, cuulet). Mielenkiintoinen yksityiskohta on olla-verbin indikatiivin preesensin monikon 3. persoonan muoto He onowat ’they are’.

Monikon persoonapronominit ovat Rudimentassa murteellisessa muodossa mee, tee ja hee; vain me on pari kertaa kirjoitettu yksi-e:llisenä. Esim. sanonta on caiken ’kaiketi, kai’ tunnetaan murteissa vain hyvin suppealla alueella Varsinais-Suomen pohjoisosissa. Jotkin tällaiset piirteet houkuttelisivat sijoittamaan tekijän kotiseudun Rauman – Uudenkaupungin tienoille, vaikka kirjoittaja tuntuu olevan toisaalta perillä myös hämäläismurteista (esim. monikon 3. persoonan vAt-päätteiset muodot mainitaan murteellisuutena).

Artikkelissa esiin nostettujen ortografia-, äänne- ja muotopiirteiden perusteella voi päätellä, että käsikirjoitus on tehty 1500-luvun lopulla tai 1600-luvun alussa. Yhtään sellaista kielellistä piirrettä Rudimentasta ei sitä vastoin löytynyt, joka vaatisi ajoittamaan käsikirjoituksen myöhemmäksi. 

Ainoa kirjallisuudessa mainituista suomen kieliopin esityksistä, joksi Rudimentaa voisi epäillä, on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan 1500-luvun lopulla Olmützin jesuiittakollegiossa käynnistämä kielioppihanke.

Tämä selittäisi käsikirjoituksen eräät murremuodot ja jotkin virolaisuudet (molemmat kirjoittajat toimivat pappeina Virossa 1590-luvulla), esimerkistön hengellisyyden ja eräiden reformaatiokielioppien rakennepiirteiden puuttumisen. Esitetyn hypoteesin todistaminen vaatii kuitenkin vielä jatkotutkimuksia.

Mutta palataan takaisin Turun piispa Eskilin tarinaan:
 

Eschillus / Eskillus Olai, Eskil Olofsson / Olsson

S Nor Grums, Värmlanti 1593. V Norin kirkkopitäjän Grumsin kappelin komministeri (kappalainen) Karlstadin hiippakunnassa Värmlannissa, myöhemmin Filipstadin kirkkoherra samassa hiippakunnassa Olaus (Olavus) Aeschilli Petraeus ja (todennäköisesti) Katarina (Karin) N.N.

Opiskeli Karlstadissa 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja Strängnäsissä noin 1612. Ylioppilas (Eschillus Olai Ostrogothus, nimeä ei mainitaan yliopiston matrikkelissa) Uppsalassa 21.5.1614; respondentti (resp. pro exercitio) 1616; pro gradu 30.4.1619; filosofian maisteri 15.6.1619; toimi ylioppilaana rovasti Uno Troiliuksen poikapuolten kotiopettajana Leksandissa Taalainmaalla noin 1618–1619; teki opintomatkan ulkomaille leskikuningatar Kristiinan 1620 myöntämän stipendin turvin; ylioppilas (M. Aescillus Olai Petraeus Wesmelaeno Wermelandus) Wittenbergissä 17.11.1620; respondentti (resp.) 1621–1623 (3 väitöskirjaa);

Uppsalan yliopiston filosofisen tiedekunnan apulainen, nimittettiin ehkä 1623, mainitaan kevätlukukaudella 1624; matkusti 1625 uudelleen Saksaan, ylioppilas (Petraeus Aescillus, M. Wermeland. Suec.) Jenassa talvilukukausi 1626; respondentti (resp.) 5.8.1626 (kaksi väitöskirjaa); tutustui Jenassa luterilaisen puhdasoppisuuden johtaviin teologeihin kuuluneeseen Johann Gerhardtiin; palasi Uppsalaan joulukuussa 1627, respondentti (resp.) 1628 ja uudelleen (pro doctoratu) 25.9.1628, teologian lisensiaatti 1628; teologian tohtori Uppsalassa 22.6.1640.

Turun katedraalikoulun teologian lehtori 21.3.1628, astui virkaan 1629; Turun tuomiokapitulin jäsen vuodesta 1628; Turun lukion teologian lehtori sekä Sauvon prebendaseurakunnan kirkkoherra 1630; nimitettiin Karlstadin kirkkoherraksi 14.3.1633, muttei ottanut virkaa vastaan; Turun tuomiokirkon ruotsalaisen ja suomalaisen seurakunnan kirkkoherra (virkanimenä tuomiorovasti) ja Kaarinan anneksiseurakunnan kirkkoherra kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen nimittämänä 2.9.1634;

Turun hiippakunnan piispa kuningatar Kristiinan nimittämänä 20.10.1652, vihittiin Tukholman Suurkirkossa 24.10.1652 ja astui virkaan 1653, samalla Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra; palkkatuloihin kuuluivat myös Koroisten piispantilan tulot.

Eskil Petraeuksen piispantalo sijaitsee Tuomiokirkon kupeessa, sen pohjoispuolella. 1650 Akatemian ensimmäinen rehtori saa itselleen kreivi Kustaa Kustaanpojalle varatun tontin Herrainkulmasta, Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan tonttien naapurista. 

Pappissäädyn valtiopäivämiehenä Petraeus allekirjoitti valtiopäiväpäätöksen Tukholmassa 29.7.1634. Valtakunnansäätyjen valiokunnan valtuutettuna hän osallistui sen kokoukseen Tukholmassa 1636 ja oli pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1638 (Tukholmassa), 1640 (Nyköpingissä), 1643, 1650 (osallistui Tukholmassa kuningatar Kristiinan kruunajaisjuhlallisuuksiin), 1652 ja 1655 (Tukholmassa).



 
Turun piispa Petraeuksen edeltäjä Rothovius johtaa papiston kulkuetta akatemian vihkiäisissä 1640. Rothovius ei ollut Eskilin ykköskavereita, kun esim. 1633 kirkkoherra Jaakkima Stutaeuksen kuoltua paikasta kävi kilpaa kolme ehdokasta; kaupungilla, piispalla ja suomalaisilla porvareilla oli kullakin oma ehdokkaansa - kaupungin ehdokas Eskil voitti piispan harmiksi.


Turun akatemian 1. teologian professori 1640, rehtori 1640–1641 ja 1649–1650; preeses (praeses) Turku 1643–1656 (169 väitöskirjaa); turkulaisen osakunnan (natio aboensis) inspehtori 1643; teologisen tiedekunnan promoottori 1648; Turun akatemian varakansleri piispuutensa aikana, jolloin osallistui tässä virka-asemassa ensimmäisen kerran konsistorin istuntoon 24.11.1652.

Julkaisi väitöskirjana raamatunkääntämisen periaatteet 1648 ja ensimmäisen suomen kielen kieliopin (Linguae Fennicae brevis institutio) 1649. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 1643–1656 (34 kertaa), dedikaatio (ded. diss.) Turku 1650–1656 (11 kertaa). Raamatunsuomennoksen tarkastuskomitean puheenjohtaja 1638–1642.

Omisti kaupunkitalot Turussa ja Tukholmassa, Häppilän ja Bölen tilat Maarian Hirvensalossa ja kaksi autiosta viljelykseen otettua tilaa Littoisissa.

Piispa Petraeuksen elämänvaiheista yksityiskohtaisesti esim. Väinö Perälä, Eskil Petraeus (1928) ja Matti Klinge SBL 29 (1995), s. 160–162. Petraeuksen kirjallisesta toiminnasta esim. J. Vallinkoski, Turun akatemian väitöskirjat 1642–1828 (1962–66), s. 373–395, Suomen kansallisbibliografia 1488–1700 (1996), s. 520-558 (ja tiivistetymmin myös Klinge s. 162).

K todennäköisesti Turku 26.9.1657 (haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658).

P1 noin 1628 N.N. Andersdotter Pommerening (Pomerenning, Pommerenning, Pommerenck), S todennäköisesti Norrköping, K Turku (haudattiin tuomiokirkkoon 1.8.) 1630, P1 V holsteinilainen aatelismies (Perälän mukaan), Norrköpingissä asunut tullinvuokraaja ja kauppias Anders Pommerening ja (todennäköisesti) Margareta Sibbeth (Sibeth von Baxter);

P2 1633 Anna Henriksdotter (käytti leskenä sukunimeä Kock), S todennäköisesti Tukholma 1606, K Turku (haudattiin tuomiokirkon kuoriin 1.11.) 1674, P2 V Tukholman Klaran seurakunnan kirkkoherra, filosofian maisteri Henricus Johannis Opsopaeus (alk. Kock ?) ja hänen P1 Ingeborg Andersdotter Grubb.

Piispan tytärtä Turussa heilasteli tuolloin täällä opiskellut vermlantilainen ylioppilas Petrus Gyllenius, joka kertoo 8.elokuuta 1653 päiväkirjassaan käynnistään Koroisissa piispan tyttären seurassa:
”Me kuljimme joen itäisellä puolella. Sen nimi on Aura ja se kulkee läpi Turun. Ja kun me tulimme siellä kylään, me annoimme soutaa itsemme joen yli. Koroisissa saimme ruokaa vanhassa piispantalossa, joka oli muinoin rakennettu pihan keskelle ja on hyvin korkea ja pullea monin suurin aukoin ja rei’in. Tämä oli ollut heidän huvimajansa, missä he olivat juoneet ja pitäneet lystiä.
Kyseisen rakennuksen jälkeen on piispan alueen raja ja Räntämäen pitäjän myöskin. Alempana saman talon luona jakautui joki kahteen osaan ja niemellä joen jakautuessa on ollut Turun kaupunki, mistä vielä on nähtävillä monia vanhoja muureja ja raunioita.”

Isäukon mailla siinä taivalleltiin, kun Eskil oli myös Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra, jonka palkkatuloihin kuuluivat Koroisten piispantilan tulot.





He onowat
Suomen Turussa
27-9 2013
Simo Tuomola

Johan Julin

Tänään 26-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Johan Julinin syntymästä 1752:
 
Johan Julin (26. syyskuuta 1752 Västerås – 1820 Turku) oli tunnettu apteekkari ja luonnontutkija joka vaikutti Oulussa ja Turussa. Ansioistaan hänet nimitettiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi 1791 hänen esitettyään useita tutkimuksia akatemian julkaisuissa. Hänet tunnetaan myös Pohjoismaiden ensimmäisen kuumailmapallon rakentajana ja lennättäjänä (1784).
 
1784 – Apteekkari Johan Julin teki Pohjoismaiden ensimmäisen miehittämättömän kuumailmapallolennon Oulussa. Vain siis vuoden kuumailmapallon keksijöiden ensimmäisen julkisen lennon jälkeen ja kuukautta ennen kuin pallokeksintö esiteltiin maan pääkaupungissa, Tukholmassa.






Montgolfierin veljekset olivat ranskalaiset Joseph-Michel Montgolfier, usein Joseph Montgolfier, ja Jacques-Étienne Montgolfier, usein Étienne Mongolfier, jotka rakensivat vuonna 1783 ensimmäisen kuumailmapallon. Ilmapallo sai heidän mukaansa nimekseen Montgolfière. Pallo oli kangaspäällysteinen ja kori oli tehty rottingista.

Ensimmäisen julkisen lentonsa pallolla he tekivät 4. kesäkuuta 1783 saadakseen keksinnön nimiinsä. Lennon pituus oli 2 km ja se kesti 10 minuuttia. Arvioitu korkeus oli 1 600-2 000 m.

Vastavalmistuneena proviisorina Julin hoiti apteekkia Tukholmassa vuoteen 1782. Sieltä hän muutti Uppsalaan, missä osallistui yliopistossa luonnontieteellisille luennoille, kunnes hänet samana vuonna kutsuttiin Uuteenkaarlepyyhyn perustamaan sinne apteekkia.

Suoritettu apteekkarintutkinto oikeutti hänet Uudenkaarlepyyn apteekkia koskevaan privilegioon 11. heinäkuuta 1782. Oulussa hoiti apteekkia Jakob Karberg, jonka kuoltua Julinia kehotettiin muuttamaan Ouluun ottaakseen apteekkarinoikeudet siellä.


Kun tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi seurueineen kulki Oulun kautta kesäkuussa 1799 matkallaan Nordkapille, liittyi Julin seurueeseen ja kulki sen mukana Tornionjoelle, mistä palasi takaisin. Matkalla hän opasti Acerbia ja auttoi häntä keräämään näytteitä paikallisesta luonnosta.

Erityisesti Julinin puoliso Albertina oli suosittu kaupungin seurapiirissä ja vierailijoiden keskuudessa. Sosiaalisen elämän huipputapahtumia oli kuningas Kustaa III:n kunniaksi 29. elokuuta 1784 järjestetty juhla, jonka yhtenä ohjelmanumerona Julin lennätti valmistamaansa, kuninkaan monogrammilla koristettua kuumailmapalloa.

Oulussa pidettiin 29.8.1784 kuningas Kustaa III:n onnellisen paluun ja terveyden palautumisen johdosta juhlajumalanpalvelus ja porvarien juhla. Te Deumia laulettaessa ammuttiin 128 kunnialaukausta. Satamassa olleet juhlaliputetut alukset vastasivat kunnialaukauksiin.

Te Deum on vanha kristillinen hymni. Suomeksi teksti alkaa "Sinua, Jumala, me ylistämme / Sinua, Herra, me kunnioitamme".

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.


Kustaa III haarniskassa 1773.

Apteekkari Julin oli valmistanut kuumailmapallon ja tämä kuninkaan nimikirjaimilla koristettu pallo, ilmeisesti ensimmäinen Suomessa, lähetettiin ilmaan maaherran, kaupungin säätyläisten ja asukkaiden ollessa todistamassa tapausta. Kun ilmapallo kaikkien ihmeeksi nousi korkealle, kohotettiin kuninkaalle eläköönhuutoja.

Tapaus oli puheenaiheena erityisesti sen vuoksi, että veljekset Montgolfier olivat juuri edellisenä vuonna lähettäneet pallonsa Pariisissa 2000 metrin korkeuteen. Tukholma näki ensimmäisen kuumailmapallonsa vasta kuukautta myöhemmin, silloin kuninkaallisten läsnä ollessa.

Oulun kaupungin viranomaisilta kutsun saatuaan Julin osti vuonna 1783 Oulun apteekin apteekkari Karbergin perikunnalta. Asioiden taloudellisen puolen hoitamista helpotti se, että Julin solmi heinäkuussa 1783 avioliiton apteekkari Karbergin tyttären Albertinan kanssa.

Avioparin kahdesta pojasta tuli apteekkareita ja merkittäviä teollisuuden uranuurtajia maassamme. He olivat Johan (John) Jacob Julin (1787–1853, myöhemmin von Julin) ja Erik Julin (1796–1874). Heistä edellisen tytär Helene von Julin oli Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin äiti.

Johan Julin muutti vuonna 1814 Turkuun ostettuaan apteekkari Freudenthalilta Turun (I) kaupunginapteekin ja sai erioikeuden siihen jo samana vuonna. Julinille myönnettiin asessorin arvonimi myös vuonna 1814. Hänen pojistaan Johan (John) Jacob Julin (myöh. von Julin) (1787–1853) oli siirtynyt Turkuun jo vuonna 1811, jolloin hän sai haltuunsa Turun akatemian apteekin.


Muutama kuukausi Johan Julinin Turkuun muuton jälkeen vuonna 1814 Hämeenlinnan II apteekin omistaja Henrik Kjöllerfeldt anoi oikeutta saada perustaa kolmannen apteekin Turkuun. Hänen pari vuotta Hämeenlinnassa toiminut apteekkinsa ei ollut nimittäin kannattava. Isä ja poika Julin vastustivat asiaa ja vetosivat privilegioihinsa kaupungin ja akatemian apteekkareina, mutta siitä huolimatta Kjöllerfeldtin anomukseen suostuttiin.

Viisi vuotta aikaisemmin konsistori oli katsonut täysin sopimattomaksi, että joku tarjoutui ilman viranomaisten kutsua kolmanneksi apteekkariksi Turkuun. Konsistorin asenne ei voinut mitenkään johtua epäluottamuksesta ainakaan Johan Julin vanhempaa kohtaan, sillä hän nautti kyllä akatemian arvonantoa.


G. S. Sergejev, Turku vuonna 1811.

Turun (I) kaupunginapteekki siirtyi Johan Julinin kuoltua vuonna 1820 perikunnan haltuun ja sen hoitajana toimi hänen toinen poikansa Erik Julin, (1796–1874). Tämä lunasti apteekin itselleen vuonna 1826 ja sai siihen erioikeuden vuonna 1827. Pian sen jälkeen Turun kaupungin palo tuhosi apteekin ja myös kaupungin muut kaksi apteekkia.

Johan Julinin hautapaikka löytyy Turusta Maarian hautausmaalta alttarimaisine valurautaisine muistomerkkeineen, Erik Julin on haudattu Turun vanhalle hautausmaalle, muistomerkkinä valurauta-aita, jossa tekstilaatta (V.3.5.6.72).

Taivastellen
Turussa 26-9 2013
Simo Tuomola

Viikinkien turuilla

Tällä päivämäärällä 25-9 juhlistetaan viikinkiajan laskennallista päättymistä:
1066 – Stamfordin sillan taistelu merkitsi viikinkiajan loppua.

Stamfordin sillan taistelu käytiin 25. syyskuuta 1066 Englannin kuninkaan Harold Godwinsonin ja Norjan kuninkaan Harald Ankaran välillä. Taistelu päättyi englantilaisten voittoon.

1066 – Harald Ankara, Norjan kuningas (kuoli Stamfordin sillan taistelussa).


Stamfordin sillan taistelu. Peter Nicolai Arbon maalaus.

 
Viikinkiaika on Pohjoismaiden esihistoriaan liittyvä ajanjakso, jota leimasivat viikinkien ryöstöretket ja valloitukset. Viikinkiretkien lähtölaukauksena on usein pidetty Lindisfarnen luostarin ryöstöä vuonna 793 ja joutsenlauluna vuonna 1066 käytyä Stamfordin sillan taistelua.

Kun nämä vuosiluvut on muutettu pyöreiksi luvuiksi, on saatu ajoitus 800–1050. Todellisuudessa on tietysti harhaanjohtavaa ajoittaa viikinkiajan kaltaista aikakautta vuoden tai edes vuosikymmenen tarkkuudella.

 
 Lindisfarnen linna.

 Irlantilainen Pyhä Aidan perusti Lindisfarnen munkkiluostarin vuonna 635. Hän myös toimi Lindisfarnen ensimmäisenä piispana 635–651. Viikinkien hyökkäystä saarelle 8. kesäkuuta 793 pidetään viikinkiajan alkuna.
 
 
Vikinkiajan lopulla elettiin siis vuotta 1066, katsotaanpas mitä täällä pohjoisempana tapahtui noina aikoina.

Aurajokilaakso oli tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja meillä viikinkiaika sijoitetaan vuosiin 800-1050.
Suomessa viikinkiaika oli rautakauden jakso, joka seurasi merovingiaikaa ja edelsi ristiretkiaikaa.

Skandinaavista tutkimusta seuraillen viikinkiaika on Suomessakin ajoitettu noin vuosiin 800–1050. Monet arkeologit ovat kuitenkin alkaneet suosia viikinkiajan takarajana vuotta 1025. Jälkimmäinen vuosiluku ajoittanee tarkemmin ajankohdan, jona ristiretkiaikaiset korutyypit tulivat käyttöön.




Viikinkien asuttamat alueet sekä retket.

Viikinkien idäntien myötä myös täällä nautittiin kaupankäynnin iloista ja vaaroista. Ruotsin alueen asukkaat, kuten göötalaiset ja svealaiset, tekivät sota- ja verotusretkiä Itämeren rannikkoseuduille ehkä jo 500-luvulla. Heidän kulkunsa suuntasi Itämeren yli ja Venäjälle kahta isoa jokea seuraten. Kaupparetkille skandinaaveja veti erityisesti hopea, jota saatiin islamilaisen maailman hopeakaivoksista.

Kaupankäynnin vilkastuminen: Skandinaviassa syntyi 700-luvulla kaupunkeja, kuten Birka Keski-Ruotsissa. Useimmat näistä muinaiskaupungeista autioituivat 900-luvulla. 900-luvun lopulla oli uusien kaupunkien perustamisaalto (esim. Lund ja Sigtuna). Nämä kuninkaanvallan ja kirkon tukikohdiksi perustetut kaupungit ovat säilyneet nykypäivään saakka.

Liikehdintä Venäjän jokireiteillä: Skandinaaveja oli Laatokan ympäristössä jo 700-luvulla. 800-luvulta on tietoja skandinaaveista Bysantin keisarikunnassa. Skandinaavista uudisasutusta ja valloituksia Venäjän jokireittien varsilla. Viikinkien vilkas idänkauppa hiipui 900-luvun lopulla, mutta tiiviit suhteet Ruotsin ja venäläisten ruhtinaskuntien välillä säilyivät tämän jälkeenkin.

Kaikki tämä heijastui myös Aurajokilaaksoon ja esim. vuoteen 1030 ajoitettu viikinkiaikainen kalmisto nykyisen Turun ylioppilaskylän kohdalla kertoo jo melkoisesta vauraudesta. Vainajia on haudattu tänne juhlavarusteineen ja pronssikoruineen. Runsas polttokalmisto tuolta ajalta sijaitsee myös Ravattulan Muikunvuorella.


Varhais-Turku sai samalta alueelta hiljattain uutta valaistusta, kun Kaarinan Ravattulan kaivauksissa Ristimäeltä löytyi Aurajoen rannan tuntumasta Suomen vanhimman kirkon perustukset, jotka ajoitettiin 1100-luvulle.

 
Vuonna 1066 kuoli myös Ruotsin kuningas Stenkil:

Stenkil (1028–1066) oli ruotsalainen jaarli ja Ruotsin kuningas 1060–1066.

Stenkil syntyi ja kasvoi Vanhan Laatokan kaupungissa kaupungin jaarlin poikana. Hänen isänsä Ragnvald Ulfssonin kuoltua hänen äitinsä muutti Ruotsiin ja meni naimisiin kuningas Emund Vanhan kanssa. Emundin kuoltua Stenkilistä tuli kuningas. Kirkko kiitti häntä Sigtunan piispanistuimen perustamisesta.

Viikinkiajalla Staraja Ladogan luona sijaitsi suuri kauppakaupunki ja skandinaavinen siirtokunta. Viikinkiaikainen kaupunki perustettiin jo 700-luvun puolivälissä. Sen synty on ajoitettu vuoteen 753 dendrokronologian avulla. Staraja Ladoga oli viikinkien tärkein itäinen kauppakeskus 800-luvun loppuun asti.

Erik Stenkilsson oli kuningas Stenkilin vanhin poika, joka Stenkilin kuoltua 1066 julistautui Ruotsin kuninkaaksi. Erik soti valtaistuimen hallinnasta Erik Hedningenin (Eerik Pakana) kanssa. Molemmat Erikit kuolivat sodan seurauksena 1067, ja kuninkaaksi nousi Stenkilin toinen poika, Halsten.

Näin Aurajokilaaksossa oli valmiina hyvin varustautunut ja vauras yhteisö vastaanottamaan ja vastustamaan pian alkavaa, Ruotsista tulevaa kristinuskon valloittajien painetta. Aika pitkään täällä elettiin kuitenkin omin ehdoin ja vasta 1229 piispanistuin onnistuttiin siirtämään sillanpääasema Nousiaisista Koroisten Turkuun.

Uutta ja Vanhaa
Turussa 25-9 2013
Simo Tuomola

Hopea-Lasse

Tänään 23-9 tulee kuluneeksi tasavuosia "Hänen Hirmuisuutensa" eli Lars Gabriel von Haartmanin syntymästä Turussa 1789.

 

Lars Gabriel von Haartman
Syntynyt	23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut	16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti	senaattori, taloustieteilijä

Vapaaherra Lars Gabriel von Haartman (myös suom. Lauri), liikanimeltään "Hänen Hirmuisuutensa" (ruotsiksi "Hans Förskräcklighet") (23. syyskuuta 1789 Turku - 16. joulukuuta 1859 Merimasku) oli suomalainen, syntyjään ruotsinkielinen talouspoliitikko.

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

Näin lausui vapaaherra, Suomen keisarillisen senaatin varapuheenjohtaja ja senaatin talousosaston puheenjohtaja Lars Gabriel von Haartman 1850-luvun puolivälissä Krimin sodan ollessa vielä kesken ja sen lopputuloksen eli Venäjän häviön ollessa vielä tuntematon. Hän oli vakuuttunut – eikä hän ollut ainoa – siitä, että Suomen onni ja tulevaisuuden turva oli kulua suureen ja mahtavaan Venäjän keisarikuntaan.

Kansallisuutta ja kieltä ei siis yhdistetty toisiinsa. Viipurissa hovioikeuden presidentti, L.G. von Haartmanin lanko Carl Gustaf Mannerheim totesi eräässä yhteydessä 1840-luvun alkupuolella olevansa oikein hyvä suomalainen (Finne) vaikkei puhunutkaan suomea.

Fennomaaneihin ja suomen kieleen kielteisesti suhtautuneen L.G. von Haartmanin mielestä ainoa hyvä puoli suomalaisuuspyrinnöissä oli, että ne olivat heikentäneet suhteita Ruotsiin: siinä suhteessa hänen sanojensa mukaan "ilmiön tulos valtiollisella taivaallamme on ollut hyvä".



 
 J.V. Snellman 1870-luvulla



Haartman vastusti fennomaanien, erityisesti J. V. Snellmanin toimintaa suomen kielen aseman edistämisessä. Haartmanin mielestä suomen kieli oli arvoton ja rahvaanomainen. Sen sijaan Haartman piti venäjän kieltä merkittävämpänä Suomen tulevaisuuden kannalta. Haartman joutui hankauksiin myös svekomaanien eli ruotsin kielen puolesta puhujien kanssa venäläismielisyytensä vuoksi.

Haartman sai liikanimensä virkavaltaisuutensa ja äreytensä vuoksi. Haartman oli mielipiteissään jyrkkä ja ehdoton, mikä suututti muita ihmisiä. Haartmania on myös kritisoitu liian talouskeskeisestä ajattelusta, sillä hänen on katsottu pistäneen talouskysymykset kaikkien muiden kysymysten edelle. Joka tapauksessa Haartman on jäänyt Suomen historiaan Suomen talouselämän kehittäjänä ja valtiontalouden lujittajana. Haartmanin ajan olosuhteet, tiukka taantumuksellisuus ja itsevaltaisuus vaikeuttivat kaikkia uudistuksia, mikä lisää Haartmanin saavutusten arvoa.

Lars Gabriel von Haartman oli Turun akatemian lääketieteen professorin ja rehtorin Gabriel Haartmanin poika. Lars matkusti isänsä mukana Pietariin 1808 ollessaan 19-vuotias. Isä Gabriel Haartman toimi Pietarissa Turun akatemian edustajana. Isän motiiveina oli saada pojalle jokin korkea virka Pietarista.

Haartman pääsikin nuorella iällä Venäjän ulkoasiainministeriön palvelukseen ja jo vuonna 1811 hänestä tuli Suomen asiain komitean virkamies ja Turun akatemian kanslerin sihteeri, vaikka hän jäikin edelleen Pietariin.

Lars toimi Pietarissa lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1827 saakka. Hän tottui Venäjällä vallinneeseen virkavaltaiseen ja taantumukselliseen henkeen, joka näkyi hänen toiminnassaan myöhemminkin.

Palattuaan Suomeen 1829 Lars Haartman kutsuttiin senaatin jäseneksi, mutta jo 1831 hänestä tehtiin Turun ja Porin läänin maaherra. Toimiessaan maaherrana Haartman oli paljolti tekemisissä talouden kanssa ja osallistui muun muassa Venäjän ja Ruotsin kanssa tehtyjen kauppasopimuksien solmimiseen.

Vuonna 1840 Haartman palasi senaattiin, jossa hän nousi seuraavana vuonna talousosaston varapuheenjohtajaksi. Hän toimi tehtävässä aina vuoteen 1858 saakka ja tuona aikana hän sai aikaan suuria mullistuksia Suomen talouselämässä. Haartmanin ansiota oli hyvin pitkälti Suomen sekavien rahaolojen järjestäminen.

Haartmanin tultua Suomen raha-asioitten hoitajaksi ruotsalaiset setelit poistettiin käytöstä. Ne vaihdettiin Tukholmassa hopearahoiksi, jotka taaseen lyötiin Pietarissa hopearupliksi. Haartmanin toiminnan seurauksena Ruotsin raha poistui Suomesta ja hopearuplasta tuli virallinen rahayksikkö ennen vuoden 1860 hopeamarkan tuloa. Myös Suomen Pankin asema muuttui ja siitä tuli keskuspankki.


Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta. von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä "tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen. Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."

Krimin sodan aikana von Haartman oli suunnitellut saaristolaivaston rakentamista, ja tätä hän edelleen kannatti sodan jälkeenkin todeten, että saaristolaivaston avulla olisi mahdollista torjua lännestä tulevia liberaaleja ja demokraattisia virtauksia. Venäjä saisi siten Suomesta uskollisen ja tehokkaan meripuolustustukikohdan.





 Aleksanteri II

Vuonna 1855 keisari Nikolai I kuoli ja Aleksanteri II tuli keisariksi. Aleksanteri II:n aikana vuonna 1858 Haartman erotettiin virastaan talous­osaston vara­puheen­johtajana, ja seuraavana vuonna etevä talousmies ja vapaaherra Lars Gabriel Haartman kuoli Merimaskussa 70 vuoden iässä.

 L. G. von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan. Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.

Olkaamme siis venäläisiä ...
Suomen Turussa
23-9 2013
Simo Tuomola