Vanha Kalevala

Tänään 28-2 vietetään Suomessa Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Päivä on virallinen liputuspäivä.

1700 – 28:tta helmikuuta seurasi Ruotsissa 1. maaliskuuta, mistä sai alkunsa ruotsalainen kalenteri.

1835 – Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, ns. Vanhan Kalevalan esipuheen.

 

Elias Lönnrot (joskus muodossa Lönnroth, 9. huhtikuuta 1802 Sammatti – 19. maaliskuuta 1884 Sammatti) oli Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, ja Kantelettaren kokoaja, kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja. Lönnrot oli suomen kielen uudistaja, useiden sanakirjojen toimittaja ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja sekä toimittaja. Hän julkaisi useita kansaa valistavia terveys- ja tiedejulkaisuja.

Tänään 28-2 liputetaan kansalliseepoksemme Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi. Sopiihan se, jos muistetaan myös Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin ja etenkin hänen oppilaansa Christfried Gananderin osuus kalevalaisuudessa jo 1700-luvulla. Gananderia onkin sanottu Lönnrotiksi ennen Lönnrotia. 
 Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Gananderin julkaistuista teoksista tunnetuin on Mythologia Fennica. Vuonna 1789 ilmestyneen aakkosellisen hakuteoksen Mythologia Fennican aineiston Ganander oli koonnut kansanrunoista, loitsuista, perimätiedoista ja kirjallisista lähteistä. Teos oli Suomen kansan varhaisen historian esitys. Elias Lönnrot piti Gananderin työtä merkittävänä ja jatkoi sitä.

Siis takaisin tämän päivän liputuksen aiheeseen:
 
Helmikuun 28. päivänä 1835 Elias Lönnrot kirjoitti alkulauseen teokseen, jonka nimenä oli Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Tämä ns. Vanha Kalevala sisälsi 32 runoa ja 12 078 säettä. Mytologis-historiallisena runoelmana teos täytti eepoksen mitat ja herätti suurta huomiota Suomessa ja pian laajalti maan rajojen ulkopuolella.





 
 Ensimmäinen sivu Lönnrotin käsikirjoituksesta Runokokous Väinämöisestä vuodelta 1834.




Ensimmäinen runo.
 
Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talvea äitinsä kohdussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen. Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.
 
Mieleni minun tekewi,
Aiwoni ajattelewi,
Mieli ruweta runoille,
Laatiua laulamahan.
5. Weli kulta weikkoseni,
Kaunis kielikumppalini!

Christfrid Ganander:

Mythologia Fennica

Christfrid Gananderin vuonna 1785 ilmestynyt jumalaistaruoppi Mythologia Fennica on monipuolinen ja laaja esitys suomalaisesta muinaisuskosta ja kansanrunoudesta: se sisältää 430 sanakirjamaisesti järjestettyä mytologista termiä ja nimeä selityksineen.

Erityisen arvokasta siinä ovat esimerkkilauseina käytetyt loitsu- ja runokatkelmat kansanrunoudesta. Suomalaisen ja lappalaisen mytologian lisäksi teoksessa on myös lukuisia viittauksia muiden kansojen, varsinkin antiikin ja Skandinavian jumaliin, joista Ganander löysi yhtymä- ja vertailukohtia suomalaisille jumalille.

Tämä muinaisuskon perusteos on Gananderin sanakirjan Nytt Finskt Lexikonin ohella vaikuttanut Kalevalan syntyyn, sillä kansalliseepoksemme pohjautuu juuri Gananderin mytologiateokseen, jota Elias Lönnrot alkoi täydentää. Gananderia tituleerataankin usein Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Mythologia Fennicassa Ganander aloitti uskontotieteilijänä perinteen, joka on jatkunut nykypäiviin saakka ja häntä pidetäänkin suomalaisen uskontotieteen isänä.


Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä. Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä jo ennen Elias Lönnrotia.

Christfrid Ganander:

Nytt Finskt Lexikon

Vuonna 1787 sai Christfrid Ganander valmiiksi päätyönsä, liki kolmituhatsivuisen suomen kielen sanakirjan Nytt Finskt Lexiconin käsikirjoituksen. Hän keräsi siihen sanoja liki 20 vuotta. Teos ei ollut suomen sanakirjoista ensimmäinen, vaan sitä ennen oli painosta ilmestynyt jo muutamia pieniä tulkkisanakirjoja, joissa suomi oli mukana, ja yksi varsinaiseksi suomen sanakirjaksi katsottava teos: vuonna 1745 julkaistu Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Gananderin käsikirjoitus oli kuitenkin edeltäjiään tuntuvasti laajempi ja etevämpi.





Suomalaisen Sana-Lugun Coetus






Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestynyt Suomalaisen Sana-Lugun Coetus on ensimmäinen varsinainen suomea sisältävä sanakirja.

Gananderin sanakirja jäi kuitenkin julkaisematta, sillä se ei läpäissyt Porthanin tarkistusta. Myöhemmin, 1810-luvun lopulla Kustaa Renvall lainasi käsikirjoituksen Turun akatemian kirjastosta käyttääkseen sitä oman sanakirjansa päälähteenä.

Renvallin Suomalainen Sana-Kirja ilmestyi vuosina 1823 ja 1826, mutta Renvall ei palauttanut heti teosta kirjastoon, vaikka saikin oman työnsä valmiiksi - onneksi ei, sillä akatemian kirjasto paloi Turun myötä 1827. Sittemmin kirja vietiin Helsinkiin, jossa se oli säilössä toista sataa vuotta yhtenä yliopiston arvokkaimmista käsikirjoituksista, kunnes se julkaistiin näköispainoksena 1937-40 nimellä Uusi suomen sanakirja.

Eli ei mitään uutta auringon alla eli kaikella tekemisellä on aina omat esikuvansa. Niinpä voin esim. väittää, että ensimmäinen suomen kielioppi on kirjoitettu ainakin osaksi Määrin Olomoucissa 1500-luvulla. Se oli latinankielinen eikä sitä ole tiettävästi koskaan julkaistu ja sen käsikirjoitus on kadonnut.

Totta kuitenkin, sillä siitä on säilynyt ruotsinnos Turun akatemian kirjaston jäämistössä. Kieliopin laatijat Olaus Sundergelteus ja Johannes Jussoila opiskelivat 1500-luvun loppupuolella monien muiden Ruotsin oppineiden alamaisten tavoin Olomoucin jesuiittagollegiossa ja saivat jotain aikaankin, kun jesuiitat tarvitsivat kielten oppikirjoja kouluja ja etenkin lähetystyötä varten. Jussoila onkin katolisen vastauskonpuhdistuksen tunnetuin suomalainen edustaja.

Olaus Marci Sundergelteus (noin 1551 Ulvila – noin 1601) oli Tarton katolinen kirkkoherra ja Vilnan tuomiokirkon kaniikki. Hän toimi vastauskonpuhdistuksen edustajana ja sen vuoksi hänelle annettiin tehtäväksi tehdä suomen kielen kielioppi. Mikäli Sundergeltaus teki kieliopin, se olisi ensimmäinen suomen kielen kielioppi, mutta sitä ei ole löytynyt.

Johannes Jussoila (noin 1555 Rauma – noin 1604 Tukholma) oli suomalainen katolinen pappi. Hän oli merkittävin vastauskonpuhdistuksen ajan suomalaisista jesuiittaoppilaista, joihin kuului myös kolme hänen veljeään. Hän seurasi vuonna 1578 jesuiittaisä Antonio Possevinoa Roomaan, ja opiskeli siellä Collegium Germanicumissa. Hän palasi 1584 Ruotsiin perintöruhtinas Sigismundin kappalaiseksi. Kun Sigismund 1587 lähti Puolaan, Jussoila meni hänen kanssaan, ja myöhemmin hänestä tuli Pärnun kirkkoherra Liivinmaalle. Hän joutui Pärnussa vuonna 1604 Kaarle-herttuan vangiksi ja kuoli vankeudessa Tukholmassa. Jussoila on aiheena Artturi Leinosen historiallisessa romaanissa Johannes Jussoila (1943).

Jussoila, Johannes

(noin 1555

- noin 1604)

katolinen pappi, vastauskonpuhdistuksen edustaja

Juhana III:n kiinnostus katolisuuteen herätti vastakaikua hänen entisessä herttuakunnassaan Suomessa, missä toimi edelleen katolisena aikana vihittyjä pappeja eikä katolisia tapoja ollut vielä saatu kitketyksi kansan keskuudesta. Jesuiittojen kollegioissa opiskellut Johannes Jussoila kuului katolisen vastauskonpuhdistuksen keskeisiin edustajiin Ruotsissa.

Rudimenta linguae finnicae breviter delineata on suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi.

Kansalliskirjasto talletti Rudimentan kappaleen käsikirjoituskokoelmaansa syksyllä 2009. Keräilijä Ilkka Paatero oli hankkinut teoksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta, joka oli huutanut sen Sothebylta.
Rudimenta on pieni vihkonen, joka koostuu vain 24 sivusta.

 Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on kirjoittanut yksi henkilö, joka käyttämänsä kielen murteellisuuden perusteella on saattanut olla kotoisin Rauman tai Uudenkaupungin alueelta. Materiaali ja käsiala ajoittuvat 1600-luvulle, mutta käsikirjoitus voi olla myös tätä vanhemmasta lähteestä tehty kopio. Kotuksen tutkijat pitävät mahdollisena, että Rudimenta on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan laatima kielioppi 1500-luvun lopulta.


Tällä päivämäärällä 21-11 syntyi

1741 – Christfried Ganander, suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja sanakirjan tekijä (k. 1790)

Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä.

Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä ennen Elias Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta.

Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Mythologia Fennica (suom. Suomen mytologia) on Christfried Gananderin julkaisema ruotsinkielinen suomalaisen mytologian sanakirja, joka sisältää varsin laajoja selityksiä. Kirja julkaistiin vuonna 1789, ja se sisältää yhteensä 430 hakusanaa. Lisäksi teoksessa on useita kansanrunoudesta poimittuja runo- ja loitsukatkelmia.

Suomen ja lappalaisten mytologian lisäksi Ganader kertoo teoksessaan Skandinavian ja muiden kansojen jumalista. Teos on Gananderin Nytt Finskt Lexikonin -teoksen ohella ollut vaikuttamassa Kalevalan syntyyn. Gananderia onkin sanottu "Lönnrotiksi ennen Lönnrotia".


Arvoituskokoelma Aenigmata Fennica, Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa ilmestyi 1783 ja sisältää 337 arvoitusta. Se perustui Gananderin keräämään kansanrunouteen ja suomen kielen sanastoon.




Tässä Flaamilaisia sananlaskuja (1559), Pieter Brueghel vanhempi.

Gananderin teoksista merkittävin oli kuitenkin julkaisematta jäänyt yli 30 000 hakusanaa sisältävä suomalais-ruotsalais-latinalainen sanakirja Nytt Finskt Lexicon jonka käsikirjoitus valmistui 1787. Siinä Ganander esitti etymologisia selityksiä. Teos julkaistiin faksimilejäljennöksenä 1937–1940.

Ganander julkaisi vuonna 1780 tutkielman romanien alkuperästä, elintavoista ja kielestä. Teokselle myönnettiin Ruotsin kaunokirjallisuusakatemian kilpailussa hopeamitali.

Suomalaiset Arwotuxet
Wastausten kansa

Turussa 28-2 2014
Simo Tuomola
 

Stolbovan rauha

Tänään 27-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Stolbovan rauhan solmimisesta 1617. Kustaa II Aadolf solmi rauhan, jossa Venäjä luovutti Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. Inkerin sodan  päättäneen Stolbovan rauhan myötä Ruotsi-Suomesta tulikin suurvalta.

Inkerin sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä sekasorron aikana 1609-1617. Sen alussa ruotsalaisjoukot, joissa oli suomalaisia mukana, mm. miehittivät Moskovaa. Sota päättyi Stolbovan rauhaan, jossa Ruotsin kuningaskunta sai haltuunsa Inkerinmaan.

 
 Postimerkki "Laiska-Jaakosta" vuodelta 1934.

Sota aloitettiin sillä perusteella, että Ruotsi oli sitoutunut antamaan Vasili Šuiskille tukea. Hyökkäys alkoi 11. maaliskuuta 1609 Viipurista Jakob De la Gardien johtamin 5 000-miehisin joukoin. Armeija palasi Moskovan vallattuaan takaisin kesäksi 1610 Viipuriin. Uutta joukkoa ryhdyttiin kokoamaan 1611.

Todellisuudessa Kaarle IX aloittaa sodan Venäjää vastaan päämääränä Jäämerelle pääsy.

Jakob Pontusson De la Gardie (20. kesäkuuta 1583, Tallinna – 12. elokuuta 1652, Tukholma) oli ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka. Jakob De la Gardieta kutsuttiin Suomessa nimellä Laiska-Jaakko, koska tämän johtamat joukot miehittivät Novgorodia kuusi vuotta. Tämä sai suomalaisjoukot piruilemaan sanomalla: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko".


 
 Den svenska versionen av fredsfördraget.
 
Stolbovan rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä 27. helmikuuta 1617 Stolbovassa, Venäjällä. Rauhanneuvotteluissa välittäjinä toimi kaksi valtuuskuntaa, englantilainen ja alankomainen johtajinaan John Mericke ja Reinoud van Brederode.

Inkerin sodan päättäneessä sopimuksessa Venäjän oli luovutettava Ruotsille Käkisalmen (Korelan) kihlakunta ja Inkeri. Ruotsi kohteli niitä voittomaina ja järjesti niille oman hallintonsa, joten Suomen alue ei muuttunut rauhassa, mutta sen seurauksena Retusaaren länsipuoli siirtyi osaksi Inkeriä.

Aluemuutosten myötä Ruotsista tuli pinta-alaltaan Euroopan laajimpia valtioita, joka hallitsi koko Suomenlahtea.

Rauhanneuvottelut käytiin Diderion kylässä Laatokasta kaakkoon, mutta varsinainen sopimus kirjoitettiin Stolbovan kylässä. Jakob De la Gardie johti Ruotsin puolelta neuvotteluja, Ruotsin vaatiessa itselleen mm. Arkangelia, mistä syystä mukana Englannin jäämerenkaupan etuja valvomassa toimi  Jakob I.

Ruotsalaisten tarkoituksena oli sulkea Venäjä Itämereltä ja suojat Suomea Laatokan suunnasta.

Rauhansopimuksen laatijana toimi John Mericke, Englannin Moskovan kauppakomppanian edustaja Venäjällä, jonka kotona Stolbovassa rauhansopimus allekirjoitettiin.

Fördraget undertecknades av

• för Ryssland: (okänd), för ryska regenten Mikael I av Ryssland (Michail Romanov).
• för Sverige: Jakob De la Gardie, Henrik Horn, Arvid Tönnesson Vildman och Måns Mårtensson Palm

Inkerin sodan aikana Turku toimi perinteisesti joukkojen kokoamispaikkana ennen rintamalle lähtöä. Esim. 1610 Antti Boijen johtamat kolmisentuhatta suomalaista suksimiestä lähti täältä Venäjälle Moskovaa valloittamaan. Ispoisten rantaa käytettiin tuolloin sotaväen kuljetuslaivojen lastauspaikkana.

Kustaa II Aadolf saapuu itse Turkuun tarkastamaan sotavalmiuksia huhtikuussa 1614 asuen kuutisen viikkoa Turun linnassa. Marraskuun alussa kuningas majailee puolestaan Corpoströmin suojasatamassa Turun saaristossa. Klaus Laurinpoika Fleming saa käskyn uudistaa Kustaa Aadolfin laivastoa ja siinä rytäkässä Ruissalon tammimetsiä kaadetaan surutta Tukholman laivatelakoiden tarpeisiin.

Kun Suomi luvataan turvata Sigismundilta ja venäläisiltä, säädetään mm. elintarvikkeina maksettava uusi suostuntavero, maaretken vero maaseudun asukkaille, papistolle ja aatelisille Venäjän sodan tarpeisiin.


Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632.

Vuonna 1616 Stolbovan rauhanvälittäjät, hollantilainen Andries van Wouw ja englantilainen Henry Buddel saapuvat 10. maaliskuuta Turkuun Kustaa II Aadolfia tapaamaan. Kuningas asuu jonkin aikaa Torolinnassa, Turun linnan esilinnassa, kun tuli oli turmellut muuta linnaa kuninkaan edellisen vierailun aikana. Rauhanvälittäjät ihastelevat täällä Tuomiokirkkoa ja kaupungin mäkien päällä sijaitsevia noin 400 tuulimyllyä.

Ennen lähtöään allekirjoittamaan Stolbovan rauhaa, kuningas läksyttää vielä mennessään Turun läänin voutia laiminlyönneistä - ehkä te huolehditte enemmän olutkannusta kuin asioista, joista teidän pitäisi pitää huolta.

Olutkannujen parissa
Turussa 27-2 2014
Simo Tuomola
 

Arsenikkia

Eilen 26-2 tuli kuluneeksi tasavuosia kuninkaamme Eerik XIV kuolemasta Örbyhusin vankilassa Upplandissa 1577.  Erik myrkytettiin arsenikilla veljensä Juhanan käskystä.

Eerik XIV (13. joulukuuta 1533 – 26. helmikuuta 1577) oli Ruotsin kuningas vuosina 1560–1568.




Kun Venäjän ja Ruotsin välinen sota, niin sanottu pitkä viha, vuonna 1570 syttyi, katsottiin Eerik uhaksi, jota venäläiset saattaisivat yrittää käyttää Ruotsin hajottamiseen sisältä käsin. Heinäkuussa 1570 Juhana siirsi Eerikin perheineen Turun linnaan, koska koki Eerikin uhaksi itselleen.

Turun linnanpäällikkö Lasse Mikonpojan ampumat kunnialaukaukset tervehtivät kuninkaallista laivaa 17. heinäkuuta, kun kuningas Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär, heidän kolme lastaan Sigrid, Kustaa ja Arnold sekä joukko palvelusväkeä tuodaan vangiksi Turun linnaan.

Eerik teljetään linnan kuusikulmaiseen torniin ja Kaarina siirretään asumaan Korppolaismäen juurelle vastapäätä linnaa Pikisaaresta siirrettyyn Tuupikkalan torppaan. Eerik on vangittuna Turun linnassa heinäkuusta 1570 elokuuhun 1571.

Kuningas Eerik XIV siirretään 5. elokuuta 1571 Turusta Kastelholman linnaan, kun Eerik oli lähettänyt avunpyynnön Venäjän tsaari Iivana IV:lle.  Vuonna 1574 kuninkaallisten nuorin poika Henrik (1570-1574) kuolee syksyllä Turun linnassa ja haudataan Turun tuomiokirkon lattian alle tiiliholviin Tottien hautakappeliin.

Kaarina Maununtytär asuu sittemmin Turun linnassa lastensa Sigridin ja Kustaan kanssa miehestään lopullisesti erotettuna. Juhana III pelkää, että Kaarinan pojasta tulisi Ruotsin seuraava kuningas. Vuonna 1575 Juhan riistääkin pojan äidiltään ja lähettää 7-vuotiaan prinssi Kustaan (1568- 1607) Puolaan jesuiittakouluun.

 
 Kung Eriks grav i Västerås (här tillfälligtvis utan regalierna ovanpå som Gustav III lät flytta hit från broderns grav i Uppsala.). Kuningas haudattiin 1. huhtikuuta 1577 Västeråsin tuomiokirkkoon.

Vuonna 1577 Eerik XIV myrkytetään Juhana III käskystä arsenikilla ja Kaarinalle lahjoitetaan Liuksialan kartano Kangasalla.


Turussa Eerik ja Kaarina viettivät avioliittonsa onnellisimman ajan. Olot kuitenkin muuttuivat, kun Kaarina synnytti parin viimeisen lapsen. Juhana piti heitä uhkana itselleen ja kesäkuussa 1573 Eerik erotettiin vaimostaan ja lapsistaan. Juhana sai valtiopäivät tuomitsemaan Eerikin kuolemaan ja hänet ilmeisesti myrkytettiin vuonna 1577 velipuolensa Juhanan käskystä.

Myöhemmin 1959 haudan avauksessa myrkytyksen syyksi todettiin arsenikki:

Vid en gravöppning under ledning av anatomiprofessorn Carl-Herman Hjortsjö och förre riksantikvarien Martin Olsson påbörjades den 20 januari 1958 en undersökning av Eriks kvarlevor, hittades betydande mängder arsenik . Efter att ha utfört ingående textilhistoriska, kemiska och medicinska analyser kom man fram till att "fynden i sin helhet ger … fullt stöd för antagandet att Erik XIV blivit förgiftad med arsenik".

Turussa 27-2 2014
Simo Tuomola
 

Torvet soiden

Tänään 20-2 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun valtakunnassa annettiin 1636 laatuaan ensimmäinen postijärjestys, asetus postinkuljetuksen järjestämisestä Ruotsi-Suomessa.

1636 – Suomessa annettiin ensimmäinen postijärjestys, asetus postiolojen järjestämisestä.

1638 – Ruotsin kuningaskuntaan perustettiin postilaitos.

6. syyskuuta 1638 kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Ruotsin valtakunnan osana olevaan Suomeen.



Albert Edelfeltin luonnos Pietari Brahesta Turun akatemian vihkiäiset -triptyykkiin

Ensimmäinen virallinen postinkuljetusmuoto Suomessa oli jo 1400-luvulla kirkon piiriin luotu ns. lukkarinposti, joka velvoitti lukkarit huolehtimaan kirkon sisäisestä postinkulusta. Tavallisen rahvaan posti kulki kauppiaitten ja sotilaitten mukana; maan mahtavilla oli omat lähettinsä.

10  Mordokai kirjoitutti kirjeet kuninkaan nimissä, vahvisti ne hänen sinetillään ja antoi ne vietäviksi pikaläheteille, joilla oli ratsuina kuninkaan tallien postihevoset.

Ruotsi-Suomessa annettiin ensimmäinen perustava postijärjestys 20.2.1636, ja sitä täydennettiin 1640-luvulla kolme kertaa. Postijärjestyksen antamista oli edeltänyt nopea valtakunnallinen kehitys: Kustaa Adolf oli uudistanut valtion hallintoa, oikeuslaitosta, sotalaitosta ja elinkeinoelämää. Tiedonkulku ja tiedonvälitys tulivat yhä tärkeämmiksi. Kokkotulet eivät enää riittäneet – tarvittiin erityistä postilaitosta.

Kun Pietari Brahe v. 1637 määrättiin Suomen kenraalikuvernööriksi, hän teki heti tänne tultuaan Ruotsin hallitukselle esityksen postilaitoksen järjestämisestä myös Suomeen. Vastaus oli myönteinen: Suomen postilaitos perustettiin v. 1638 kuningatar Kristiinan julistuksella eli silloisen holhoojahallituksen toimesta, v. 1626 syntyneen kuningattaren ollessa edelleen alaikäinen .

Suomalainen postitalo 1800-luvun alussa.

Posti kulkee

Päivämäärällä 6-9 perustettiin Ruotsin valtakunnan osana olleeseen Suomeen 1638 oma postilaitos, perustajana kuningatar Kristiina käskystä Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Oikeammin kyse oli tuolloin postitaksan määräämisestä Suomea varten.

Kun Suomen uusi kenraalikuvernööri Per Brahe saapui 1637 maahan, oli hänellä hallituksen lupaus, että Suomeen järjestettäisiin postilinjoja. Tätä vaativat myös Brahen hallintotehtävät.

Kesän 1638 aikana Ruotsin postin johtajan Gese Wechelin tärkeimmän avustajan, valtakunnanvouti Bernhardt Steen von Steenhausenin onnistuikin järjestää postireitti, joka kulki Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja sieltä etelärannikkoa seuraten, Suomenlahden kiertäen reitille ensin Turkuun ja edelleen Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Käkisalmeen, Nevanlinnaan ja Narvaan. Helsingistä Hämeenlinnaan järjestettiin sivupostilinja.


Kun Steen von Steenhausenin matkakertomus oli käsitelty Tukholmassa, hallitus hyväksyi 6.9.1638 Suomen postilinjalle virallisen kirjetaksan. Viimeistään tällöin säännöllinen, kerran viikossa tapahtuva postinkuljetus oli Suomen ensimmäisellä postilinjalla käynnissä. Syyskuun kuudetta päivää Suomen posti viettää syntymäpäivänään.

Käsky valtionpostin järjestämisestä annettiin jo 2. kesäkuuta 1638 ja asian sai käytännössä hoitaakseen valtakunnanvouti von Steenhausen. Vakinainen postinkulku järjestettiin Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja täältä Porin, Hämeenlinnan ja Helsingin reiteille. Kirje Turku-Tukholma välillä maksoi 4 ja Turku-Helsinki välillä 2 hopeaäyriä. 2-3 peninkulman välein postireitin varrelle nimitettiin valantehneitä talonpoikia merkinantotorvineen postiljooneiksi.

Valassaaret oli vuosisatojen ajan Ruotsin ja Suomen välillä liikkuneiden postinkuljettajien etappipaikka. Veneet purjehtivat Valassaarilta 17 merimailin päässä Ruotsissa sijaitsevaan Holmögaddiin. Talvella posti kuljetettiin hevoskyydillä.

Kuninkaantie (ruots. Kungsvägen) on vanha postireitti Norjan Bergenistä Atlantin rannikolta Oslon ja Tukholman kautta Maarianhaminaan, edelleen Saaristomeren kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Suomenlahden perukkaan Pietariin asti. Suomessa tien osuutta Turusta Viipuriin on vanhastaan nimitetty myös Suureksi Rantatieksi.




This is known as "Sweas Rikes Postwägar Anno 1698", the oldest map showing the post routes in Sweden and Finland. The Kig´s Road is one of the routes. The map belongs to the Postmuseum in Copenhagen.

Torvet löytyvät myös Suomen ensimmäisistä postimerkeistä, soikiomerkeistä vuodelta 1856; arvoina 5 kopeekkaa sininen ja 10 kopeekkaa karmiini:




Torvet soiden
Turussa 20-2 2014
Simo Tuomola

Tyytyväinen mies

Tänään 18-2 juhlimme Turulle tärkeän valtahenkilö  Per Abrahamsson Brahen syntymää 1602. Syntymäpaikkana Rydboholmin linna Upplandissa. Kreivi Pietari Brahe toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637-1640 ja 1648-1651. Suuren tahtomiehen aikaa sanotaan maassa syystäkin Kreivin ajaksi.

1602 – Pietari Brahe, Suomen kenraalikuvernööri (k. 1680)

1680 – Pietari Brahe, ruotsalainen kreivi, valtiomies ja sotilas (Suomen kenraalikuvernööri, ”Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen”) (s. 1602)

Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds.



 
Pietari (Per) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydholm, Ruotsi — 12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi.


1637: Suomen kenraalikuvernööriksi Turun linnaan 7. kesäkuuta nimitetty Pietari Brahe saapuu myrskyisän merimatkan jälkeen 21. marraskuuta hallituskaupunkiinsa Turkuun tykinlaukausten saattelemana puolisonsa Kristiina Katariina Stenbockin seurassa Neitsyt-laivalla. Brahe ei paljoa aikaile, vaan tekee jo 14. joulukuuta ehdotuksen yliopiston perustamisesta Turkuun ja valtaneuvosto vahvistaa esityksen 11.lokakuuta 1638.




 Brahen ansiosta perustettiin 26. maaliskuuta 1640 Turun kuninkaallinen akatemia.

Suomen suuriruhtinatar, kuningatar Kristiinan ja hänen holhoojansa Axel Oxenstiernan johdolla allekirjoitetaan 26. maaliskuuta 1640 Turun akatemian perustamiskirja ja opinahjo vihitään suurin juhlallisuuksin käyttöön 15. heinäkuuta 1640.

Brahe lähtee heti myös uudistamaan Turun asemakaavaa; kaupungin länsipuolelle kaavoitetaan Kuningattarenkatu uusine toreineen ja länsirannan arvotontit varataan ritaristolle ja aatelistolle.

Rahvasta moititaan puolestaan taikauskoisuudesta ja laiskuuden ja juoppouden lisääntyminen pistetään tupakan liian aikaisen ja ylellisen nauttimisen piikkiin. Brahe ehdottaakin tupakan sulkemista kaupungin apteekkeihin ja antamista vain lääkkeinä sairaille.

Brahen toinen virkakausi Turussa 1648 alkaa kreivillisillä seurapiirihäillä, jotka kestävät lähes viikon eli jälleen kerran esilinnassa ja koko kaupungissa eletään loiston aikakautta, mutta lopulta Suomeen ja Turkuun laskeutuu maansuru, kun kreivitär Brahe, Kristiina Stenbock, kuolee Turun linnassa kesällä 1650.

Saatettuaan vaimonsa hautaan Ruotsiin Pietari Brahe palaa tammikuussa 1651 vielä Suomeen viideksi kuukaudeksi, mutta siirtyy jo samana vuonna Tukholmaan drotsiksi, maan korkeimmaksi lainvalvojaksi. Myös Ruotsista käsin Brahe hoiti kiinteästi Suomen asioita aina kuolemaansa 2. syyskuuta 1680 saakka.



Illustration of Rydboholm Castle

Brahen vaimo ja lapset on haudattu Visingsön saarelle Brahekirkkoon, mutta enpäs tiedä minne Brahe itse on päätynyt. Olisikos Riddarholmskyrkaniin. Tutkitaan. Ainakin Brahe-Grennan, Grännan kaupungissa Vätternin itärannalla Visingötä vastapäätä on Brahen patsas, mutta Turussa on komeampi. Ukko löytynee siis Pinellan käynnissä olevien kaivausten aikana, sovitaan niin.

No ihan oikeasti Brahe kuoli 12. syyskuuta 1680 Bogesundin linnassa Upplandissa ja haudattiin Östra Rydsin kirkkoon Tukholman pohjoispuolelle Rydboholmin linnan lähelle.





Kuvanveistäjä Walter Runebergin muotoilema Pietari Brahe seisoo nimikkopuistossaan Turun tuomiokirkon kupeessa katse kohti Turun Vanhaa Akatemiataloa. Barokkisiin pitseihin, sulkahattuun ja juhlaviin saappaisiin puettuna hän näyttää juuri niin tärkeältä kuin kansallinen suurmies vain voi. Toinen käsi rennosti lanteella ja toinen käsi Akatemian perustamiskirjarullaa tomerasti puristaen hän näyttää tietävän, miten maata hallitaan ja kehitetään.

 

Patsaan jalustaan on kirjattu tyytyväisen miehen tokaisu ruotsiksi, mikä suorana käännöksenä kuuluu: Minä olin maahan ja maa minuun hyvin tyytyväinen (Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds).


Kreivaillaan
Turussa 12-9 2014
Simo Tuomola

Beta Aquilae

Tänään 17-2 tulee kuluneeksi tasavuosia tähtitieteilijä Friedrich Wilhelm August Argelanderin kuolemasta Bonnissa 1875. 

1875 – Friedrich Wilhelm August Argelander, suomalais-preussilainen tähtitieteilijä (s. 1799).


 
  Friedrich Wilhelm August Argelander

Friedrich Wilhelm August Argelander (22. maaliskuuta 1799 Memel Preussi – 17. helmikuuta 1875) oli suomalais-preussilainen tähtitieteilijä Argelanderin isänisä oli syntynyt 1729 Suomen Pernajassa ja kuului suomalaiseen Argillander-pappissukuun.

Suomessa Argelander oli vuosina 1823–1837 ensin Turussa observaattorina ja sitten Helsingissä observatorion johtajana. Hän määritti Turussa tekemiensä havaintojen perusteella ensimmäisenä Auringon apeksiliikkeen suunnan luotettavasti. Turussa tekemiensä havaintojen perusteella Argelander määritti siis aurinkokunnan liikkeen suunnan avaruudessa.

 
 Tähtitorni puiston puolelta nähtynä vuonna 1852. Oikealla palotorni, jonka paikalle rakennettiin 1903 Vartiovuoren vesisäiliö.

Tämä suomalais-preussilainen tähtitieteilijä on se sama ukkeli, joka katseli aitiopaikalta Vartiovuoren tähtitornista Turun paloa 4.9. - 5.9. 1827.

Tai itse asiassa mies oli juuri tekemässä illalla 9 aikaan havaintoja kefeidi beta Aquilae -tähdestä Kotkan tähdistössä, kun havaintopäiväkirja keskeytyi merkintään:
Hier wurden die Beobachtungen durch eine grässliche Feuersbrunst unterbrochen, die Åbo in Asche legte.

Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhkaksi.

Syyskuun 8. päivän iltana havainnot jatkuivat muina miehinä:
Das allerschönste Nordlicht, was ich je gesehen habe;..

Kaikkein kauneimmat revontulet, jotka koskaan olen nähnyt;..

Mitäs sitä pienistä, kun kerran työpaikka säästyi tulen tuholta. Argelanderin nimen varjoon jää liian usein Turun Observatorion ensimmäinen tähtitieteilijä ja observaattorin viran haltija Henrik Johan Walbeck, joka nimitettiin toimeensa 18.11.1817.

 

Henrik Johan Walbeck oli Turun akatemian observaattori vuosina 1817-1822. G.W. Simbergin piirros vuodelta 1922.

Henrik Johan Walbeck (11. lokakuuta 1793 Turku – 23. lokakuuta 1822 Turku) oli suomalainen geodeetti ja tähtitieteilijä, joka suoritti tutkimuksia maapallon muodosta. Hän oli ensimmäinen tähtitieteilijä Turun Vartiovuoren tähtitornissa. Walbeck teki itsemurhan tähtitornissa ollessaan vasta 29-vuotias.



Hän mm. määritteli tarkasti jo tuolloin maapallon koon ja litistyneisyyden ja pääsi Vartiovuorenmäelle tarkastelemaan taivaan ihmeitä syksyllä 1819, kun Observatorio valmistui käyttökuntoon.

 
Mitä lie mies taivaalla nähnyt tuolloin vielä alkeellisilla laitteilla, kun lupaavan tiedemiehen uran keskeytti 22.10.1822 itsemurha observatoriossa Walbeckin ampuessa mielenhäiriössä itseään päähän ja Argelander nimitettiin 28.4.1823 avoimeen virkaan asentamaan ja käyttämään juuri saapuneita uusia havaintolaitteita.



Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi  Turun akatemian fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi  akatemiaan hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman.

Turun palon myötä myös observatorio määrättiin siirrettäväksi Helsinkiin, jossa sen paikaksi valikoitui Ulricasborgin vuori.


Tähtien tiellä
Turussa 17-2 2014
Simo Tuomola

Moran kivillä

Tänään 15-2 tulee kuluneeksi tasavuosia kuninkaanvaalista 1362, jossa suomalaiset olisivat saaneet ensimmäistä kertaa edes oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaan valintaan. Valituksi tuolloin tuli Norjan kuningas Haakon VI Maununpoika, jonka 15-2 päivätyssä kirjeessä Itämaan osallistumisoikeus vaaliin mainitaan.
 
Haakon VI Maununpoika (1340–1380) oli Norjan kuningas, joka 15. helmikuuta 1362 valittiin myös Ruotsin kuninkaaksi, jossa tilaisuudessa olivat suomalaisten edustajat ensi kertaa osallistumassa kuninkaanvaaliin.

Hän meni naimisiin Tanskan prinsessan Margareeta I:n kanssa, mikä oli askel kohti Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtioliittoa. Hänellä oli koko hallituskautensa ajan poliittisia kiistoja Tanskan, Ruotsin ja pohjoisten Hansakaupunkien kanssa.

 
 Haakon VI Maununpojan vaakuna.Unionsvapen för kung Håkan av Norge och Sverige (efter vapenbok af herolden Gelre c. 1380).

Håkan Magnusson oli kuningas Maunu Eerikinpojan (1319-1364)  ja Blanka Namurilaisen poika. Hän hallitsi Ruotsia isänsä kanssa kahden vuoden ajan 1362-1364 ennen Albrekt Mecklenburgilaista (1364-1389).

 Maunun valtakauden aikana kruunun varat hupenivat ja hän joutui panemaan rälssiäkin verolle. Maunua vastaan puhkesi aatelin keskuudessa kapinaliike 1350-luvulla ja vuonna 1364 Albrekt Mecklenburgilainen valtasi Tukholman ja Maunu pakeni Norjaan poikansa kuningas Haakonin suojiin.

Vuonna 1365 Maunu palasi Ruotsiin poikansa Haakonin kanssa. Enköpingin lähistöllä käydyssä Gatan taistelussa Maunu vangittiin ja Haakon pakeni Norjaan. Albrekt vapautti 1371 kuitenkin Maunun joka palasi Norjaan jossa hän kuoli laivansa upotessa Norjan rannikon edustalla vuonna 1377.

Ruotsin kuninkaanvaali on omien presidentin vaalimme edeltäjä. Nils Turenpoika Bielke sai aikanaan tuestaan kapinassa lupauksen, että Suomen laamanni (Bielke itse) olisi mukana valitsemassa uutta kuningasta.

 Moran kivet oli keskiaikainen kuninkaanvaalipaikka Ruotsissa. Se sijaitsi Vanhasta Uppsalasta noin 10 kilometriä kaakkoon. Kivistä yksi oli suuri, laakea ja muut kehässä sen ympärillä. Keskuskivelle kohotettiin valittu kuningas vannomaan valansa. Kivistä on vielä muutamia jäljellä.

 Moran kivien alkuperä on tuntematon. Snorri Sturlusonin kuvauksen mukaan siellä sijaitsi Upplannin ting. Ensimmäinen dokumentoidusti kivillä kruunattu kuningas oli Maunu Ladonlukko (1275). Kivet tuhoutuivat vuonna 1515 sodassa Tanskaa vastaan. Kustaa Vaasan ja Juhana III:n on kerrottu yrittäneen pystyttää kivet uudestaan, mutta ilman menestystä.

 
Moran kivien kappaleita.

Nils Turenpoika (Bielke) (k. 1364) oli ruotsalainen drotsi, Suomen käskynhaltija. Hän oli drotsi jo Maunu Eerikinpojan Venäjän-sodassa, mutta sen jälkeen hän siirtyi oppositiossa olleen ylhäisaatelin johtoon. Hän oli Eerik XII Maununpojan merkittävin luottomies. Luultavasti vuonna 1357 hänestä tuli Suomen käskynhaltija ja laamanni. Hän joutui maanpakoon 1363 mutta palasi seuraavana vuonna Albrekt Mecklenburgilaisen mukana. Hän kaatui Turun linnan piirityksessä. Hänen vallassaan olivat Viipurin linnalääni, Uusimaa ja Häme.

Montako kertaa ( ja milloin ) itse asiassa Ruotsin kuningas valittiin Moran kivillä niin, että suomalaisia edustajia oli mukana, on kuitenkin epäselvää.

Keskiajan historiamme lähdetilanne on sellainen, että täydellistä ja varmaa vastausta tähän kysymykseen ei voi antaa. Håkan/Haakon Maununpojan kirje 15.2.1362 (suomennos julkaistu teoksessa Suomen historian dokumentteja 1, s. 40-41) totesi, että Itämaan (= suomalaisten) puuttuminen valintakokouksesta ei ollut este vaalin toimittamiselle.

Luultavasti suomalaisten osallistuminen rajoittuikin useimmiten siihen, että he saattoivat vain jälkikäteen yhtyä jo tehtyyn vaaliin.

Muutenkin myöhäiskeskiajan sekavat poliittiset olot – unionitaistelut ym. – aiheuttivat sen, että kuninkaanvaaleissa usein poikettiin laillisista muodoista. Kuvaavaa aikakaudelle on, että Kaarle Knutinpoika Bondekin ehti olla kolme kertaa kuninkaana.

Luultavasti suomalaiset eivät käyttäneet oikeuttaan ainakaan ennen 1400-lukua. Vuonna 1436 tehdyssä ehdotuksessa unionin perussäädöksiksi tunnustettiin myös suomalaisten osallistumisoikeus Ruotsin kiintiössä: täkäläisiä edustajia olisivat olleet laamanni, yksi aatelismies, Turun pormestari ja kaksi itsenäistä talonpoikaa.

Vuoden 1436 ehdotus ei koskaan toteutunut, mutta selkeän vahvistuksen Suomen oikeus sai Kristoffer Baijerilaisen maanlaissa (1442), joka yksityiskohdissa seurasi Håkanin kirjettä ja otti huomioon senkin seikan, että Suomi oli v. 1435 jaettu kahteen laamannikuntaan.
Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).

Todennäköisesti piispa Magnus Olain (Maunu Tavast) oli keskeisenä henkilönä ollut ajamassa tämän Suomen oikeuden kirjaamista lakiin.

Vuonna 1448 Kaarle Knutinpoika Bonde saattoi palauttaa kuninkuutensa nimenomaan Suomesta tuomansa asevoiman turvin. Ei tiedetä, osallistuivatko meikäläiset varsinaiseen vaaliin, mutta piispa Magnus Olai (Maunu Tavast) osallistui ainakin kruunajaisiin Uppsalassa 29.6.1448.

Vuoden 1457 kuninkaanvaalista, jossa Tanskan ja Norjan kuningas Kristian Oldenburgilainen valittiin myös Ruotsin hallitsijaksi, on enemmän tietoja. Suomalaiset saivat kutsun Tukholmassa 23.6. pidettävään vaalikokoukseen, mutta eivät sinne lähteneet. Sen sijaan he järjestivät Turussa jo seuraavana päivänä rinnakkaiskokouksen, joka päätyi yhtäläiseen ratkaisuun.

Kuningas Hannun vaaliin v. 1497 suomalaiset eivät osallistuneet, mutta kun hänen poikansa Kristian valittiin isän vielä eläessä kruununperilliseksi toukokuussa 1499, oli Suomesta paikalla koko maanlain määräämä edustus tiettävästi ainoan kerran. Mukana olleiden talonpoikien nimetkin tiedetään.


Kustaa Vaasa ja M. Agricola.

Kustaa Vaasan vaalissa v. 1523 Suomea edustivat molemmat laamannit. Perinnölliseen kuninkuuteen Ruotsissa siirryttiin v. 1544.

Edellisessä ei ole huomioitu 1400-luvun lopun ja 1500-luvun alun valtionhoitajavaaleja. Yleensä kaikille vaalikokouksille oli tuohon aikaan tyypillistä, että itse asiassa järjestettiin kaksi kokousta: säädyt tai vahvimmassa asemassa olevat mahtimiehet päättivät ensin ja sitten päätös vahvistettiin muodollisessa kokoonpanossa pidetyssä kokouksessa.



Tavast lisäsi 1412 sukunsa vaakunaan panssaroidun käsivarren (kuvamme postimerkissä vuodelta 1933) oheen Turun tuomiokirkon tunnuksena ristivaakunat.


Mahtaillen
Turussa 15-2 2014
Simo Tuomola

Naamiohuvit

Tänään 12-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Ruotsin kuninkaiden Kaarle X Kustaa (1660) ja Aadolf Fredrik (1771) kuolemasta, Tällä päivämäärällä myös Kustaa III nousi 1771 kuninkaaksi isänsä kuoltua ylensyöntiin.

1771 – Kustaa III:sta tuli Ruotsin kuningas isänsä Aadolf Fredrikin kuoltua ylensyöntiin.

1660 – Kaarle X Kustaa, Ruotsin kuningas (s. 1622).

1771 – Aadolf Fredrik, Ruotsin kuningas (1751–1771) (s. 1710).

  


Kaarle X Kustaa (8. marraskuuta 1622 – 13. helmikuuta 1660) oli Ruotsin kuningas 1654–1660. Hänen isänsä oli Pfalzin kreivi ja hänen äitinsä Kustaa II Aadolfin sisko Katariina.

Kuningatar Kristiina - elokuvan myötä kuningas Kaarle X Kustaa on myös sikäli ajankohtainen, että kun 6. kesäkuuta 1654 Kristiina luopui kruunusta, samana päivänä juuri Kaarle Kustaasta tuli Ruotsin kuningas.

Sotien levottomuus näkyi tuolloin myös Suomessa. Turun porvariston velvollisuuksiin kuuluvan porvarikaartin tulee joka ilta olla valmiina taisteluun 40 miehen voimin Venäjän vaaran vuoksi. Pietari Brahe tarjoutuu lähtemään Suomeen maan puolustusta johtamaan, mutta kuningas ei tarjousta hyväksy.
 

Per Abrahamsson (Pietari Abrahaminpoika) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydboholm, Ruotsi – 12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi.


Reilut 2000 suomalaista sotilasta rahdataan Turusta 1659 Ruotsiin ja Liivinmaalle. Väestöä  pakenee idässä runsaasti sodan jaloista venäläisten puolelle.

Ruotsin joukot lyötiin marraskuussa 1659, ja Kaarle ehdotti rauhaa Tanskalle ja Puolalle, vaikka vielä toivoikin, että sotaonni kääntyisi hänelle edulliseksi. Kaarle kutsui koolle säädyt Göteborgiin tammikuussa 1660. Siellä hän sairastui äkillisesti ja kuoli 12. ja 13. helmikuuta välisenä yönä.

Kaarle XI (24. marraskuuta 1655 – 5. huhtikuuta 1697) oli Ruotsin kuningas 1660–1697. Kaarle syntyi kuningas Kaarle X Kustaan ja kuningatar Hedvig Eleonooran perheeseen. Hän oli isänsä kuollessa vasta 4-vuotias. Valtaa piti heikko holhoojahallitus.

Ja Aadolf Fredrikin kuolema 1771 12-2 puolella:
 
Aadolf Fredrik (14. toukokuuta 1710 – 12. helmikuuta 1771) oli Ruotsin kuningas vuosina 1751–1771. Hän ei onnistunut kasvattamaan kuninkaan valtaa, vaan oli edeltäjänsä Fredrik I:n tavoin valtaoikeuksiltaan heikko hallitsija.

Hän alkoi tukea Ruotsissa vallassa olevaa hattupuoluetta, joka väheksyi Venäjää ja ihaili Ranskaa. Vastineeksi hattupuolueen tukemisesta hän sai nimityksen Ruotsin armeijan johtoon vuonna 1747. Ruotsia vuodesta 1720 hallinnut kuningas Fredrik I kuoli vuonna 1751, ja Aadolf Fredrik kruunattiin uudeksi kuninkaaksi.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka vieraili Suomessa. Matka alkoi Helsingistä, jossa hän kävi tarkastamassa neljä vuotta aiemmin aloitetun Suomenlinnan rakennustyömaan


 
Suomenlinnan Kuninkaanportti rakennettiin sille paikalle, jossa Aadolf Fredrik nousi maihin vuonna 1752.

Aadolf Fredrik kuoli kuninkaanlinnassa 12. helmikuuta 1771 halvaukseen syötyään valtavan illallisen. Hänet on haudattu Riddarholmskyrkaniin Tukholmaan.

Kustaa III (24. tammikuuta (J: 13. tammikuuta) 1746 Tukholma – 29. maaliskuuta 1792 Tukholma) oli Ruotsin kuningas vuosina 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria ja kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–1790). Hänen itsevaltainen hallitsemistapansa aiheutti lopulta vakavan konfliktin aateliston kanssa, ja häntä vastaan syntyi salaliitto, joka johti hänen murhaansa.


Enonsa Fredrik II Suuren tavoin Kustaa oli erityisen kiinnostunut ranskalaisesta kulttuurista ja puhui sujuvasti ranskaa. Mielenkiintoa riitti myös Suomen asioihin. On jopa väitetty, ettei yksikään Ruotsin hallitsija ole osoittanut niin paljon kiinnostusta Suomen kehittämiseen kuin juuri Kustaa.

Kustaa vieraili ensimmäisen kerran nykyisen Suomen alueella vuonna 1775. Vaasaan perustettiin tuolloin hovioikeus. Kustaan hallintokaudella perustettiin myös Tampereen (1779) ja Kuopion (1775) kaupungit.

Valtion tuloja yritettiin lisätä säätämällä vuonna 1775 viinanpolttomonopoli valtiolle. Kansa kuitenkin jatkoi ahkerasti viinan kotipolttoa. Kun viranomaiset alkoivat sakottaa kotipolttajia ja takavarikoida viinapannuja, aiheutui tästä suurta katkeruutta, ja kuninkaan kansansuosio heikkeni. Kustaa rauhoitti tilanteen palauttamalla kotipoltto-oikeuden vuonna 1777.

Hänen aikanaan Venäjän vastaisen sodan ratkaisutaistelut käytiin Suomenlahdella. Ruotsinsalmen ensimmäisessä meritaistelussa elokuussa 1789 Ruotsi kärsi tappion, mutta Ruotsinsalmen toinen meritaistelu heinäkuussa 1790 päättyi Ruotsin suureen voittoon. Ruotsi ja Venäjä olivat nyt molemmat saaneet tarpeekseen sotimisesta. Maiden välillä solmittiin 14. elokuuta 1790 Värälän rauha, jossa rajat pysyivät entisellään.

 
 Kustaa III:n kuolinnaamio. Nordiska museet.

Tyytymättömyys kuninkaaseen kasvoi lopulta niin suureksi, että syntyi hänen murhaamiseensa tähtäävä salaliitto. Siihen kuului noin sata miestä, enimmäkseen aatelisia. Osa salaliittolaisista toivoi, että kuninkaan murhan jälkeen voitaisiin palata aiempaan hallintojärjestelmään, jossa säädyt ja varsinkin aatelisto käytti ylintä valtaa. Osa puolestaan oli mukana puhtaasti henkilökohtaisen kaunan vuoksi.

Murhatyön tekijäksi valikoitui kapteeni Jacob Johan Anckarström. Hän ampui 16. maaliskuuta 1792 Kustaata kylkeen Tukholman oopperatalon naamiaisissa. Kuninkaan haavoja ei pidetty ensin hengenvaarallisina, mutta ammuksena käytetty ruostunut rauta aiheutti kuolion, ja kuningas kuoli kaksi viikkoa myöhemmin. Uudeksi kuninkaaksi tuli hänen alaikäinen poikansa Kustaa IV Aadolf.

Jacob Johan Anckarström (11. toukokuuta 1762 – 27. huhtikuuta 1792) oli ruotsalainen aatelismies, joka murhasi vuonna 1792 Ruotsin kuningas Kustaa III:n..

 
Anckarström oli ainoa henkilö, joka sai kuolemantuomion Kustaa III:n murhasta.

Anckarström pidätettiin seuraavana päivänä murhayrityksestä. Hän tunnusti tekonsa, mutta kielsi olevansa osa suurempaa salaliittoa. Myöhemmin hän kuitenkin murtui kuulusteluissa, kun häntä muistutettiin siitä häpeästä, mikä hänen lastensa osaksi tulisi, kun kaikki tietäisivät heidän isänsä olleen kuninkaanmurhaaja. Anckarström paljasti Hornin ja Ribbingin osallisuuden murhaan.

1850-luvulla, italialainen Giuseppe Verdi sävelsi oopperan nimeltä "Naamiohuvit", joka perustuu väljästi Kustaa III:n murhaan.


Naamiaisissa mukana
Turussa 12-2 2014
Simo Tuomola