Pyrkimys luoda Suomen kuningaskunta vuonna 1742 on vähän tunnettu luku Suomen historiassa. Tämä hanke tapahtui Hattujen sotaa seuranneen Venäjän miehityksen (pikkuviha) aikana. Venäjän keisarinna Elisabetin antoi tällöin manifestin, että hän tekisi Suomesta itsenäisen kuningaskunnan.
Herttua Peter Holstein-Gottorp, joka julistettiin Suomen kuninkaaksi.
Pietari III (21. helmikuuta 1728 Kiel – 17. heinäkuuta 1762 Ropsunhovi) eli Holsteinin Karl Peter Ulrich oli lyhytaikainen Venäjän keisari vuonna 1762. Syntyään hän oli Holstein-Gottorpin herttuan Karl Friedrichin ja Pietari Suuren tyttären, herttuatar Annan poika.
Suomen kuninkaaksi valittiin saksalainen herttua Karl Peter Holstein-Gottorp (josta myöhemmin tuli Venäjän kruununperijä ja tsaari Pietari III). Turkuun kutsuttiin Suomen säätyjen edustajat ja pidettiin Turun maapäivät.
Elisabetin manifesti oli Venäjän juuri valtaan nousseen keisarinnan 18. maaliskuuta 1742 antama julistus, jota venäläiset levittivät sodan aikana suomenkielisinä käännöksinä suomalaisille. Se sisälsi lupauksen, että Venäjä antaisi Suomelle itsenäisyyden, jos suomalaiset luopuisivat taistelusta.
Julistus sisälsi kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja
ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,
keisarinna tahtoo
häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.
Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743. Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät kuitenkin putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa jo ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi. Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.
James Francis Edward Keith (11. kesäkuuta 1696 Inverugie, Skotlanti – 14. lokakuuta 1758 Hochkirch, Saksi) oli aatelinen ja sotamarsalkka.
Eva Merthen oli vuosien 1741 - 1743 sodan venäläisen ylipäällikön James Keithin rakastajatar ja laillistamaton puoliso, joka tuli kuuluisaksi Zachris Topeliuksen kirjoittaman Suomen herttuatar -romaanin päähenkilönä. Topeliuksen näkemyksen mukaan venäläisen miehityshallinnon lempeys oli nimenomaan Eva Merthenin ansiota.
Carl Merthen oli kaupungin johdossa venäläismiehityksen aikana 1742 - 1743 ja hänet nimitettiin venäläisaikaisen keisarillisen hovioikeuden assessoriksi. Hän kuoli miehityksen aikana.
Tutkijat ovat kiistelleet, oliko lupauksessa mitään perää. Lupaukseen ei Venäjän tarvinnut enää palata, kun sen sodankäynti sujui menestyksekkäästi. Se johti Suomen miehittämiseen, jota kutsutaan pikkuvihaksi.
Suomen itsenäisyysajatus heikensikin erityisesti upseeriston taistelumoraalia. Venäjä oli tosin muutenkin ajatellut, että Ruotsin ja Venäjän raja saataisiin rauhoitetuksi väliin perustettavan puskurivaltion avulla. Ajateltiin, että puskuri olisi vakaa vain, jos kansa omaehtoisesti haluaisi itsenäisyyden. Sen vuoksi Venäjä edellytti, että aloitteen tuli lähteä suomalaisilta itseltään.
Lupaus oli aktiivisesti voimassa kesän 1742 ajan. Kun Ruotsin armeijan 16 000 miestä antautui Helsingissä, hän tosiasiassa unohtui lupauksen, mutta ilmoitti kuitenkin, että asiaan voidaan palata, jos Suomen säädyt sitä tahtovat ja jos Suomi pystyy myös taloudellisesti seisomaan omilla jaloillaan.
Kun Suomi joutui pikkuvihan ajaksi Venäjän miehittämäksi, keisarinna järjesti Vaasan maapäivät, jotka oli tarkoitus avata 28. syyskuuta 1742. Niiden avulla Venäjä halusi järjestää miehitysajan hallintoa. Suomen valtiollista asemaa ei käsitelty. Kokousta johti Venäjän edustajana kenraali von Kinderman.
Esityslistalla oli 11 kohtaa, esimerkiksi Venäjän armeijan huoltotarpeet ja postinkuljetuksen järjestäminen. Maapäivien alku kuitenkin viivästyi, kun papisto vetosi Elisabetin manifestiin, jonka lupaukset he halusivat selitettävän totta tarkoittaviksi. Kenraali von Kindermann vakuutti asian olevan niin. Lopulta noin viikon mittainen kokous pidettiin lokakuussa.
Valtiollisen aseman kannalta merkittävämpi kokous oli Turun maapäivät, jonka kenraali Keith kutsui koolle lokakuun 18. päiväksi 1742. Paikalla oli Suomen vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Erityisesti pohdittiin virkamies- ja kielioloja, sillä varsinaissuomalaiset vaativat vain suomalaisten nimittämistä alueen virkoihin.
Päähuomio kuitenkin kohdistui siihen, että kokous valitsi lähetystön keisarinnan puheille. Tarkoitus oli pyytää keisarinnalta Holsteinin herttua Karl Petter Ulrichia Suomen hallitsijaksi. Keisarinna kuitenkin ilmoitti, ettei hän halua keskustella hallitsijakysymyksestä eikä ota lähetystöä vastaan.
Keisarinna Elisabet
Turun maapäivillä venäläiset ilmoittivat, että he haluavat parantaa Suomessa suomen kielen käyttöä valtionhallinnossa ja että Suomesta tulisi itsenäinen kuningaskunta. Poliittinen tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja itsenäinen Suomi hävisi nopeasti Venäjän suunnitelmista.
Kyseisen hankkeen lyhytikäisyydestä kertonee se, että suomalaisten delegaatio ei edes ehtinyt valmistautua ja lähteä Pietariin ennen kuin Venäjän keisarinna Elisabet jo ilmoitti, ettei ota lähetystöä vastaan. Suomen kuninkaaksi valittu Holstein-Gottorpin herttua ei luultavasti koskaan saanut tietää valinnastaan Suomen kuninkaaksi.
Elisabetin manifestilla ja sen jälkeisillä maapäivillä arvellaan olleen merkitystä suomalaisten asennoitumiseen myöhemmissä tapahtumissa, kuten Anjalan liitto ja Porvoon valtiopäivät.
Toki Turun Suomella oli ollut omia kuninkaita jo aikaisemminkin. Esim. kun Olaus Magnus julkisti Venetsiassa 1539 ensimmäisen Pohjoismaita kuvaavan kartan Carta marina eli Carta gothica oli siinä mukana myös Finningia Muinainen Kuningaskunta.
Kartan latinankielinen otsikko on CARTA MARINA ET DESCRIPTIO SEPTEMTRIONALIVM ERRARVM AC MIRABILIVM RERVM IN EIS CONTENTARVM DILIGENTISSIME ELABORATA ANNO DNI 1539 (suomeksi:Merikartta ja kuvaus pohjoisista maista sekä niissä olevista ihmeellisistä asioista, mitä suurimmalla huolellisuudella valmistettu Herran vuonna 1539).
Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita.
Länsi-Suomessa on teksti: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum ("Finningia Muinainen Kuningaskunta"), joka saattaa viitata saagojen käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.
Maapäivillä
Suomen Turussa
18-3 2014
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti