Historian
hämäriin, ikäänkuin kakkossijalle voittajien varjoon unohtuu aina
tärkeitäkin hahmoja. Yksi sellainen ikuinen kakkonen, jolle julkisuus ei
ole oikeutta tehnyt on Carl Axel Gottlund, jonka kuolemasta tulee tänään 20-4 kuluneeksi tasavuosia.
Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää – 20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki tutkimusmatkoja metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.
Carl Axel Gottlund vuonna 1857, tuntemattoman tekijän piirros.
| Carl
Axel Gottlund (1796-1875) oli tutkija, lehtimies ja kirjailija,
suomalaisuuden edistäjä. Hänen merkittävimpiä saavutuksiaan olivat
Otawan julkaiseminen sekä tutkimukset Ruotsin ja Norjan nk.
metsäsuomalaisista. Otawa oli Gottlundin itsensä kustantama ja lähes
kokonaan kirjoittamakin ensimmäinen suomenkielinen
kirjallis-taiteellinen albumi. Gottlund halusi näin osoittaa, että
suomen kieltä voitiin käyttää erilaisten asioiden ilmaisemiseen kuten
muitakin sivistyskieliä. Kirjakielenään Gottlund käytti savon murteen
mukaelmaa. Otawa sisältää tutkielmia Suomen historiasta, kieli- ja musiikkitieteellisiä artikkeleita, näytteitä kansanrunoudesta, Gottlundin omia runoja sekä runojen käännöksiä Sapfosta Bellmaniin. Otawan kuvittivat Magnus ja Wilhelm von Wright sekä Robert Ekman. Kustannuksia alentaakseen Gottlund maalasi itse albuminsa kivipiirrokset värillisiksi. Osa III julkaistiin vasta Gottlundin kuoleman jälkeen. Teoksen täydellisinä säilyneet kappaleet ovat erittäin harvinaisia |
Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää – 20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki tutkimusmatkoja metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.
Gottlund aloitti opiskelun Porvoon lukiossa 1810 saatuaan alkeisopetusta kotona. Opiskeluja enemmän häntä kiinnostivat silti huvitukset: tanssiaiset, urheilu, metsästys ja soittoharrastukset. Todistus ei ollut kovin hyvä, mutta Gottlund pääsi sen turvin aloittamaan opiskelut Turun akatemiassa vuonna 1814 valmistuttuaan ylioppilaaksi.
Akatemiassa Gottlund sai kansallisromanttisia vaikutteita, jotka innostivat hänet vuosina 1815–1816 keräämään kotipitäjästään kansanperinneaineistoa: runoja, loitsuja, satuja, loruja, leikkejä. Työssä häntä auttoivat jo lapsuudessa solmitut yhteydet ja kansan elämän tuntemus. Gottlund ei sensuroinut aineistoaan vaan otti mukaan myös seksuaalista materiaalia, mikä oli varsin poikkeuksellista.
Gottlundin opinnot eivät olleet sujuneet Turun akatemiassa toivotulla tavalla, joten hän siirtyi syksyllä 1816 jatkamaan opintoja Ruotsissa Upsalan yliopistossa. Hän opiskeli siellä klassisia kieliä, luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa mutta varsin verkkaiseen tahtiin ja nauttien kaupungin huveista, myös tappeluista.
Opiskellessaan Gottlund omaksui käsityksen
Suomen kansan menneestä suuruudenajasta. Upsalassa
Gottlund sai ensimmäiset runonsa lehtiin ja kirjoitti myös
suomalaisten mytologiasta. Siitä heräsi Gottlundin kiinnostus Ruotsin
metsäsuomalaisiin.
Gottlund asui Uppsalassa juuri opintoja suorittamatta. Sen sijaan hän ryhtyi valmistelemaan uutta julkaisua, josta hän aikoi suomen kielen kirjallista monumenttia. Siinä Gottlund joutui pettymään, sillä vain harvat suostuivat avustamaan häntä. Tuloksena oli kahdessa osassa vuosina 1828–1832 ilmestynyt Otawa, joka sisälsi kielitieteellisiä, historiallisia, uskontotieteellisiä ja folkloristisia kirjoituksia sekä runoja. Teos ei saanut Suomessa kovin suosiollista vastaanottoa, vaan sitä moitittiin savolaisen kielen vuoksi. Sisältönsä puolestakaan se ei vastannut Suomessa noussutta romanttista suuntausta vaan oli enemmän valistushenkinen.
Elias Lönnrotin Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 oli Gottlundille katkera pala, sillä se syrjäytti Otavan ja vei Gottlundin omalle teokselleen suunnitteleman paikan kansallisena merkkiteoksena. Toisaalta myöskään Lönnrot ei antanut Gottlundille kirjoituksissaan tunnustusta kansanrunouden kerääjänä ja kansaneeposidean esittäjänä. Eikä arpa suosinut Gottlundia myöskään tärkeitä virkapaikkoja jaettaessa.
Gottlund julkaisi vuonna 1840 yliopiston kustannuksella Runola-eepoksen, jolla hän pyrki haastamaan Kalevalan. Teos kuitenkin romahdutti Gottlundin jo muutenkin arveluttavan maineen: teoksen runomittaa pidettiin virheellisenä, kielikuvien nähtiin osoittavan huonoa suomen kielen hallintaa ja olevan eroottisesti liian rohkeita.
Gottlund anoi 1842 lupaa kirjapainon perustamiseksi ja sai sen. Rahoitusvaikeudet viivästyttivät painon alullepanoa useita vuosia. Gottlund perusti 1846 Suomalainen-lehden, joka oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Helsingissä. Lehti ehti ilmestyä vain kuusi kuukautta ennen kuin senaatti lakkautti sen erään poleemisen kirjoituksen vuoksi.
N=1. Lauvantaina, 31:ääs päivänä Tammi-kuuta, 1846.
Sillä moni on ehkä meiltäkin kysyvä: minkäpätähden tämä Suomalainenkin on tähän maailmaan joutunut? Mikä hänen on aikomuksensa? (sillä joku aivotus hänellä toki mahtanoon olla), mitäs hään tässä mielii vaikuttoo ja aikoin saattaa?
Maininnan ansaitsee vielä Gottlundin vuonna 1846 julkaisema runoalbumi Sampo, joka sisälsi Gottlundin omia runoja ja käännöksiä, muun muassa Bellmanin runoja. Teos haukuttiin Suomettaressa, mutta se oli silti lajissaan – joka oli siihen aikaan nousemassa maailmalla suosioon – ensimmäinen suomenkielinen kirja.
Gottlund keräsi myös seksuaalisia kansanrunoja, joita osa runonkerääjistä siihen aikaan vältti, tai keräsi jättämällä "tuhmat" sanat pois. Jotkut katsoivat seksuaalisten kansanrunojen pilaavan suomalaisten siveää mainetta. Gottlund myös kirjoitti itse seksuaalisia ja seksuaalis-sävyisiä runoja ja kertomuksia. Seksuaalisen materiaalinsa vuoksi Gottlundia jonkin verran paheksuttiin. Hän saikin mainetta seksuaalisena hurjastelijana.
Joka tapauksessa myöhemmät runonkerääjät ja tutkijat ovat harmitelleet aikaisempien kerääjien torjuvaa asennetta seksuaalisia runoja kohtaan, ja Gottlundin ansiosta tiedetään hieman enemmän siitä, millaisia uskomuksia ja tapoja liittyi sukupuolisuhteisiin entisajan Suomessa. Jotkut aiemmin arkistojen piiloihin kätketyt seksuaaliset runot liitettiin vasta vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot -teokseen.
Minkäpätähden
Turussa 22-4 2014
Simo Tuomola
Gottlund asui Uppsalassa juuri opintoja suorittamatta. Sen sijaan hän ryhtyi valmistelemaan uutta julkaisua, josta hän aikoi suomen kielen kirjallista monumenttia. Siinä Gottlund joutui pettymään, sillä vain harvat suostuivat avustamaan häntä. Tuloksena oli kahdessa osassa vuosina 1828–1832 ilmestynyt Otawa, joka sisälsi kielitieteellisiä, historiallisia, uskontotieteellisiä ja folkloristisia kirjoituksia sekä runoja. Teos ei saanut Suomessa kovin suosiollista vastaanottoa, vaan sitä moitittiin savolaisen kielen vuoksi. Sisältönsä puolestakaan se ei vastannut Suomessa noussutta romanttista suuntausta vaan oli enemmän valistushenkinen.
Elias Lönnrotin Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 oli Gottlundille katkera pala, sillä se syrjäytti Otavan ja vei Gottlundin omalle teokselleen suunnitteleman paikan kansallisena merkkiteoksena. Toisaalta myöskään Lönnrot ei antanut Gottlundille kirjoituksissaan tunnustusta kansanrunouden kerääjänä ja kansaneeposidean esittäjänä. Eikä arpa suosinut Gottlundia myöskään tärkeitä virkapaikkoja jaettaessa.
Gottlund julkaisi vuonna 1840 yliopiston kustannuksella Runola-eepoksen, jolla hän pyrki haastamaan Kalevalan. Teos kuitenkin romahdutti Gottlundin jo muutenkin arveluttavan maineen: teoksen runomittaa pidettiin virheellisenä, kielikuvien nähtiin osoittavan huonoa suomen kielen hallintaa ja olevan eroottisesti liian rohkeita.
Gottlund anoi 1842 lupaa kirjapainon perustamiseksi ja sai sen. Rahoitusvaikeudet viivästyttivät painon alullepanoa useita vuosia. Gottlund perusti 1846 Suomalainen-lehden, joka oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Helsingissä. Lehti ehti ilmestyä vain kuusi kuukautta ennen kuin senaatti lakkautti sen erään poleemisen kirjoituksen vuoksi.
N=1. Lauvantaina, 31:ääs päivänä Tammi-kuuta, 1846.
Sillä moni on ehkä meiltäkin kysyvä: minkäpätähden tämä Suomalainenkin on tähän maailmaan joutunut? Mikä hänen on aikomuksensa? (sillä joku aivotus hänellä toki mahtanoon olla), mitäs hään tässä mielii vaikuttoo ja aikoin saattaa?
Maininnan ansaitsee vielä Gottlundin vuonna 1846 julkaisema runoalbumi Sampo, joka sisälsi Gottlundin omia runoja ja käännöksiä, muun muassa Bellmanin runoja. Teos haukuttiin Suomettaressa, mutta se oli silti lajissaan – joka oli siihen aikaan nousemassa maailmalla suosioon – ensimmäinen suomenkielinen kirja.
Gottlund keräsi myös seksuaalisia kansanrunoja, joita osa runonkerääjistä siihen aikaan vältti, tai keräsi jättämällä "tuhmat" sanat pois. Jotkut katsoivat seksuaalisten kansanrunojen pilaavan suomalaisten siveää mainetta. Gottlund myös kirjoitti itse seksuaalisia ja seksuaalis-sävyisiä runoja ja kertomuksia. Seksuaalisen materiaalinsa vuoksi Gottlundia jonkin verran paheksuttiin. Hän saikin mainetta seksuaalisena hurjastelijana.
Joka tapauksessa myöhemmät runonkerääjät ja tutkijat ovat harmitelleet aikaisempien kerääjien torjuvaa asennetta seksuaalisia runoja kohtaan, ja Gottlundin ansiosta tiedetään hieman enemmän siitä, millaisia uskomuksia ja tapoja liittyi sukupuolisuhteisiin entisajan Suomessa. Jotkut aiemmin arkistojen piiloihin kätketyt seksuaaliset runot liitettiin vasta vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot -teokseen.
Minkäpätähden
Turussa 22-4 2014
Simo Tuomola
2 kommenttia:
-
punainen turku kirjoitti...
-
Gottlund Savonmualta
Yliopiston kirjaston Rotunda-tilassa esitellään Carl Axel Gottlundin Otava-teosta. "Otava eli suomalaisia huvituksia" oli Gottlundin kirjallisen uran kunnianhimoisin saavutus - savonmurteinen tietokirja. 1800-luvun alun säätyläisperheissä puhuttiin voittopuolisesti ruotsia; vaikka Gottlund viettikin nuoruutensa Juvalla, hän ei koskaan oppinut viäntämisen taitoa. Tämä ei suinkaan estänyt Gottlundia laatimasta kertomuksia Suomen historiasta ja sananlaskuista itämurteella.
Näyttelyn koonnut tutkija Lena Törnblom käsikirjoitusyksiköstä pitää 1831 valmistunutta Otavaa merkkiteoksena suomalaisessa kansalliskirjallisuudessa. Gottlundin aloitellessa Otava-projektia ei pidetty ylipäätään mahdollisena luoda suomenkielistä sivistyskirjallisuutta. Savolainen tietokirja sai myös kulttuurihistoriallisesti merkittävän kuvituksen: kivipiirroksia taiteilivat Magnus ja Wilhelm von Wright, Robert Ekman ja Henrik Strömmer. Rahavaikeuksien kanssa kamppaileva Gottlund päätti itse hoitaa väritystyön, turmellen Törnblomin mukaan mm. Magnus von Wrightin eloisan lappalaiskuvan. Originaalissa nainen on paljastamassa toista rintaansa; Gottlund peitti poven kainosti turkilla.
- Itse asiassa monissa Wrightin veljesten kuvissa hämmästyttää se, kuinka huonosti he osasivat piirtää! Lintukuvat ovat verrattoman kauniita, mutta esimerkiksi Otavan susikuvassa mallia on otettu koirasta ja lopputulos mitä epätieteellisin, Törnblom naurahtaa. - Toisaalta Otavassa on muutenkin vaihteleva sisältö, Gottlundin tekemiä käännöksiä Kreikan klassikoista ja hiukan onnahtelevaa runoutta.
Törnblom muistuttaa myös Gottlundin luonteen särmikkäästä puolesta. Hän ei koskaan saanut virkaa yliopistolta, osaksi tieteellisistä, osaksi riidanhaluiseen persoonallisuuteen liittyvistä syistä. Gottlundin talous hyllyi velkojen varassa: Otavankin valmistumista viivytti tekijän joutuminen velkavankeuteen. Myös vaellusmatkoillaan Ruotsin metsäsuomalaisten parissa hän onnistui herättämään ristiriitaisia tunteita. Epäonnistunut tiedemies, piikojen viettelijä ja tee-se-itse-savon muokkaaja on kuitenkin jäänyt kulttuurihistoriaan merkittävästä kirjallisesta saavutuksesta. Otavan kuvat muodostavat nykyään tärkeän osan yliopiston kirjaston kuvatietokannan rungosta.
-
atronii kirjoitti...
-
Minulla ei tuota teosta ole, mutta olen joskus digitoinut Norjan suomalaisiin liittyvää aineistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti