Suomen ensimmäinen höyrylaiva oli siipiratasalus s/s Ilmarinen, joka teki neitsytmatkansa rahtiliikenteessä 10.8.1833. Jo vuonna 1819 oli tehty suunnitelmia höyrylaivaliikenteen avaamiseksi Turun ja Tukholman välille, mutta toimeen tartuttiin tosissaan vuonna 1834, jolloin reittiliikenne päätettiin ulottaa saman tien Turusta Pietariin saakka.
Turun Höyrylaivayhtiö hankki yksinoikeuden henkilöliikenteeseen Suomen etelärannikolle kuudeksi vuodeksi ja liikenne oli määrä aloittaa 1836. Yhtiö tilasi Englannista ensimmäisen siipiratasaluksensa, mutta Suomeen Storfursten saatiin vasta vuonna 1837.
Turun Vanhalta Laivatelakalta tilattu yhtiön toinen alus Furst Menschikoff sen sijaan laskettiin vesille jo 28.6.1836 ja se palasi koneiden asennuksen jälkeen Turkuun Norrköpingistä lokakuun 20. päivä.
Åbo Gamla Skeppsvarvin juuret yltävät vuoteen 1741, jolloin skotti Robert Fithie perusti laivaveistämön Aurajoen länsirannalle. Vuosisadan lopulla veistämöstä käytettiin nimiä vanha veistämö ja kaupunginveistämö. Vuonna 1800 yrityksen osti kapteeni Gustaf Adolf Dammert, joka luovutti samana vuonna omistusoikeuden yhdentoista osakkaan yhtymälle. Åbo Gamla Skeppsvarvin johdossa oli kapteeni Petter Claesson ja sen osakepääoma oli jaettu 100 osuuteen.
Merenkulun epäsuotuisat suhdanteet vaikeuttivat pitkään Vanhan Laivatelakan toimintaa ja osakkaat joutuivat rakennuttamaan laivoja myös omaan laskuunsa. Suotuisammat näkymät avautuivat 1830-luvulla, kun telakka alkoi saada tilauksia Venäjältä. Vuodesta 1840 lähtien telakan sanotaankin olleen täystyöllistetty. Vanhalla Laivatelakalla ei ollut Turussa vakavasti otettavaa kilpailijaa ja sitä pidettiin tuona aikana koko maan parhaana telakkana.
Venäjän laivaston fregatti Rurikin vesillelasku lokakuussa 1851. Taustalla näkyy Kakolanmäki.
Laivaveistämö sijaitsi Aurajoen länsirannalla linnan tuntumassa ja sillä oli kallistuslaituri ja paja Pikisaaressa. Sille kuului köysirata, Suomen pisin rakennus, jossa punottiin touveja ja köysiä sekä omaan tarpeeseen että myytäväksi. Yrityksen säännöt uudistettiin vuonna 1851 ja samalla yhtiön nimeksi tuli Gamla Varvsbolaget i Åbo. Turun Vanhan Telakkayhtiön yhtiöpääoma jaettiin edelleen sataan osuuteen.
Tässä vaiheessa osakkaiden joukossa oli lähes kaikki kaupungin merkittävimmät kauppiaat ja kauppahuoneet – suurin osakas oli kauppias Abraham Kingelin 14 osakkeellaan. Sahaa varten hankittiin vuonna 1857 höyrykone. Vuosina 1864-1866 rakennettiin Crichtonin konepajan kanssa telakka, jolle suurimmatkin Suomen alukset voitiin nostaa. Vuonna 1871 yhtiö järjestettiin uudelleen Turun laivanveistämön osakeyhtiöksi, jonka pääoma oli 400 000 markkaa jaettuna 80 osakkeeseen.
Åbo Skeppsvarfs Aktie-Bolagin työntekijämäärä oli 1870-luvulla kahdensadan molemmin puolin, 1880-luvun alussa yli 300. Puisten purjelaivojen aikakausi oli kuitenkin jo miltei ohi. Kehityksen suunnan ymmärtänyt veistämön toimitusjohtaja William Crichton alkoi suunnata telakan tuotantoa rautarunkoisten alusten valmistukseen. Lopulta Crichton pystyi osake-enemmistön turvin vuokraamaan laivanveistämön omalle yritykselleen W:m Crichton & Co:lle. Osakkaiden päädyttyä yhtiön purkamiseen vuonna 1882 saattoi Crichton huutaa sen omaisuuden itselleen 300 000 markasta.
Aluksi vain Storfursten kulki linjalla Turku - Helsinki - Tallinna - Pietari, mutta pian yhtiön molemmat ylpeydet jo liikennöivät Tukholma - Turku - Pietari -linjalla. Nämä alukset oli rakennettu pelkästään matkustajaliikennettä varten.
S/S Furst Menschikoff oli Åbo Ångfartysbolagin vuonna 1836 valmistunut kuunaritakiloitu siipiratashöyrylaiva. Se oli ensimmäinen Suomessa valmistettu avomerihöyrylaiva.
Alus tilattiin Turusta Åbo Gamla Skeppsvarfilta. Runko oli tehty mäntylankuista ja vahvistettu kuparilevyin. Sen höyrykone asennettiin Motala Mekaniska Verkstadilla Norrköpingissä Ruotsissa.
| Matkustajakapasiteetti | 44 salonkimatkustajaa ja lisäksi kansimatkustajia | |||
| Miehistöä | 18-20 henkeä |
Laivan ensimmäisenä kapteenina toimi oululainen J. W. Callmeijer. Alus saapui höyrykoneen asennuksen jälkeen Tukholman kautta Turkuun 20. lokakuuta 1836 tuoden samalla 13 matkustajaa. Syksyn aikana alus teki koe- ja huvimatkoja Airistolle.
Seuraavana keväänä alus lähti 9. toukokuuta Turusta Degerbyn ja Furusundin kautta Tukholmaan, jonne se saapui 13. toukokuuta ahtojäiden ja heikon näkyvyyden hidastettua matkantekoa Ahvenanmerellä. Alus siirrettiin muutamaa vuotta myöhemmin reitille Tukholmasta Kronstadtiin, jonne matkattiin Turun, Helsingin ja Tallinnan kautta. Vuonna 1845 se palasi Turku Tukholma reitille.
Ruotsin viranomaiset kielsivät 1848 koleravaaran vuoksi matkat Turusta Tukholmaan, jolloin alus siirrettiin reitille Turusta Kronstadtiin. Seuraavana vuonna yhtiö ajautui konkurssiin, jolloin alus myytiin 22. elokuuta E. Julin & Co.:lle 59000 ruplalla. Alus sijoitettiin perustettuun Åbo Nya Ångfartygsbolagetiin, jossa se oli aina romuttamiseensa saakka vuonna 1850.
Kun Pietarin-yhteydet kaipasivat myös tavaraliikennettä, perustettiin Turkuun 1838 höyrylaivayhtiö Transport Ångfartygs Bolaget, jonka rahtilaiva s/s Murtaja liikennöi menestyksekkäästi vuodesta 1841 alkaen linjalla Turku - Pietari, poiketen matkalla Tammisaareen, Helsinkiin ja Loviisaan. Reitti oli niin suosittu, että laivaan tehtiin pian myös avarammat matkustajatilat.
s/s Murtaja Auransillan kupeessa nykyisen Svarte Rudolfin paikallaTurussa 1850, Johan Jakob Reinbergin litografia. Alus oli valmistuessaan Suomen suurin höyrylaiva.
Laivojen Turussa
9-5 2014
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti