Auringolle

Tällä päivämäärällä 5-2 syntyi

 1804 – Johan Ludvig Runeberg, Suomen kansallisrunoilija (k. 1877)

Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomenruotsalainen runoilija, kirjailija ja toimittaja, jonka tuotanto on hyvin isänmaallista. Hän on ollut arvostettu myös Ruotsissa ja hänen tuotantonsa vaikutti suuresti koko ruotsinkieliseen kirjallisuuteen. Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana, johon asemaan hän nousi jo elinaikanaan.




 
 J.L. Runeberg vuonna 1948 julkaistussa muistopostimerkissä.


Runeberg suoritti ylioppilastutkinnon Turussa 1822 ja aloitti seuraavana vuonna Turun akatemiassa filosofian opinnot. Hän liittyi Pohjalaiseen osakuntaan. Opiskeluaikana hänen ystäväpiiriinsä kuului muita pohjalaisia, kuten Johan Jakob Nervander, J. V. Snellman sekä uusimaalainen Elias Lönnrot.

Opiskelijapojat olivat heti myös lainajonossa, kun Turkuun perustettiin 4-1 1823 Suomen ensimmäinen säästöpankki. Sisään saatiin odotusten mukaisesti pikkusummia ja vastaavasti antolainaus oli sen mukaista. Lainansaajien nimilistalta löytyy tuttuja nimiä, kuten J.J. Nervander (200 ruplaa), J-L.Runeberg (300 ruplaa) ja J.V.Snellman (200 pankinruplaa).

Runeberg valmistui filosofian kandidaatiksi heinäkuussa 1827. Opiskelurahoja hän ansaitsi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Ensin mainitun paikkakunnan innoittamana syntyi 1830 hänen esikoiskokoelmassaan julkaistu runo Saarijärven Paavo (Bonden Paavo). Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä 1826 ilmestynyt Auringolle (Till solen).

Auringolle (Till solen)

Oi, silmä sieltä
katseesi luova,
rauhasi tieltä
valosi suova,
saat vangin sanan,
tomusta, maasta,
ja laulun saman,
mut varjokkaasta.

Ympäri kulkee
nuo kylmät maatkin,
kun liekkis sulkee,
ne hehkuun saatkin.
Eedenin täytti
jo puhdas valos,
se äsken näytti
taas saman palos.

Ken käden näki,
sinutkin luoneen?
Ken, mikä väki,
tuon valtas suoneen?
Ken valvoo silloin
maan laakson tiellä,
kun päivin, illoin
tuot lainas vielä?

Arvoitus peittää
kohtalos rataa,
se lippuus heittää
valoaan, sataa;
se minne viekin
ja virtaa, kohtaa,
saa sydän liekin,
ja kukka hohtaa;
Marmorilinnat
ja olkimajat
ja vuorten pinnat
saa kultarajat.

Oi, muiston taasen
toit, eloon luoden,
murheinen saa sen,
käyt riemun suoden!

Niin monin hetkin
kanssasi leikin,
säteittes retkin
kehtoni veikin!
Lämpösi vuotaa,
viaton, aina,
rintaani luotaa
sen tunteen laina.

Kauniina nousit,
kun alkoi päivä,
pois vaikka sousit,
sun sätees häivä
siveli kyllä
kutreja armaan,
ja leikit yllä
kyyhkysen harmaan.

Niin raikas, vakaa,
niin yhtä lailla
käyt metsän takaa
ja lähteen mailla.
Ah, pois ne jäivät,
jäi riemu mainen,
toi murheen päivät,
jäät, samanlainen.

Ja kunnaan yli
on loistos samaa,
kun mullan syli
jo minut lamaa.
Kun olen multaa,
ylleni heität
yhä nuoltes kultaa,
valjenneen peität.

(suom. Tarmo Manelius)

Jep jep, tänään liputetaan siis Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin syntymän 5-2 1804 kunniaksi. Sopiihan se, vaikka mies kirjoittikin koko tuotantonsa ruotsiksi.

 
 Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.

Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä 1826 ilmestynyt Till solen, Auringolle. Kun Turku sitten kärähti 1827 luikki juuri filosofian kandiksi valmistunut Runebergkin täältä Nervanderin, Snellmanin, Lönnrotin ja monen muun tavoin pakoon Helsinkiin.

Kai herran tekstit pitäisi lukeakin sitten alkuperäisessä muodossaan, tyyliin;

Färd från Åbo

Ren öppnar mot oss
fjärden en vidgad famn.
På afstånd ser jag
stranden af Runsala,
Der mellan segelgamla ekar
Nymferna vårda Choraei källa.

Frid med din aska,
skald från mitt fosterland!
Som jag, du ofta vaggat
På Auras våg,
och ofta längtat åter
Hän till din dal
och dess gröna vakter.

Suomeksi siis:

Matka Turusta

Jo meitä vastaan
veen syli aukeaa.
Jo kaukaa nään nuo
Ruissalon rantamat,
sen muinaistammistossa
nymfit vaalivat
Choreaun lähteen rauhaa.

Tomulles rauha,
laulaja Synnyinmaan!
Kuin minä, keinuit aalloilla
Auran myös,
ja usein kaipasit kai silloin
laaksosi vartion vehmaan suojaan.
Jep jep, Choreauksen lähdehän se sieltä Ruissalosta löytyy.

Runoilija Michael Choraeus kirjoitti Åbo Tidningar -lehdessä 12.8.1799 seuraavasti: 

"Ruissalo on saari, puoli peninkulmaa Turusta, missä kaikki, mikä luonnossa on ihanaa ja lumoavaa, näyttää kohdanneen yhdessä pisteessä. Suuret ja mahtavat tammilehdot herättävät synkän ja juhlallisen tunnelman."

"Näyttää siltä, ikäänkuin luonto olisi huvitellut luonnostelemalla suunnitelmia useihin englantilaisiin puutarhoihin, joita hän ei ole nähnyt hyväksi saattaa loppuun. Jos joku joka rakastaa kaikkea kaunista matkustelee etsimässä maalauksellisia paikkakuntia isänmaassani ja haluaa kunnioittaa käynnillään myös Suomea, ei hänen pidä unohtaa tätä paikkaa."

Michael Choraeus (1774-1806) oli runoilija H. G. Porthanin ja F. M. Franzénin kauden Turussa, nuorena kuollut juhlarunojen kirjoittaja, satiirikko ja lyyrikko, joka kirjoitti luonnonkuvauksia, elegioita, yksinkertaista laulurunoutta sekä joukon virsiä. 

 

Choraeus oli myös Turun akatemian kaunopuheisuuden dosentti ja vuodesta 1802 teologian apulainen Karlbergin sota-akatemiassa Tukholmassa. Runoilijana hän oli Franzénin vaikutuspiirissä sekä runomuodoissaan että aihevalinnoissaan.

 

 

 

Franz Mikael Franzén Fredrika Bremerin maalauksessa

 

9.2.1772 syntynyt Franz Mikael Franzén oli puolestaan aikansa suosituin suomalainen runoilija 1790-luvulla. Hänen John Miltonilta vaikutteita ottanut runoelmansa Människans anlete on miehen parhaimmistoa. Ja naimisiinkin mies päätyi lopulta Michael Choraeuksen lesken kanssa, runous yhdistää you know.

Suuntautuminen pappis- ja pappilamaailmaan oli yhteydessä Franzénin 1799 solmimaan avioliittoon kokkolalaisen kauppiaantyttären Margaretha Elisabeth Roosin kanssa; vaimo kuoli jo 1806 ja jätti kolme pientä lasta.

Seuraavana vuonna Franzén meni naimisiin tehtailijantyttären ja runoilija (->) Michael Choraeuksen lesken, tukholmalaissyntyisen Sofi Westerin kanssa. Vaimolle avioliitto oli jo kolmas. Avioparille syntyi yhteisiä lapsia peräti seitsemän, joista kolmas poika Nils Choraeus sai toiseksi nimekseen äitinsä toisen puolison sukunimen.

Mutta palataan Runebergiin:

Kouluaikana Runeberg luki ennen kaikkea Choraeuksen runoja ja osasi useita Franzénin lauluja. Hän oli ihastunut Carl Mikael Bellmanin runouteen ja osasi kaikki Fredmanin epistolat ja useita Fredmanin lauluja ulkoa.


Eli summa summarum: pitäkööt Runeberg päivänsä, mutta samalla se lippu siinä liehuu muutaman muunkin suomalaisen ja turkulaisen runoliikkeen kansallisrunoilijan kunniaksi.

Ja ettei ruotsin suomentelu liian helpoksi mene, palataan hetkeksi Eerikinkronikan pariin, alkukielenä klassinen muinaisruotsi:

erik konunger var nokot swa læsper wid
haltan thz war ok hans sidh
Han storkte gerna skæll ok ræth
ok ælskade gerna sin eghin ææt
han hiolt hwsæra ok ædela sidh
ok bondom gaff han godhan friid
A alwora kunne han sik wel forsta
mz torney kunne han ey mykit vmg

Eli että Erik-kuninkaalla oli ruumiillisia vajavaisuuksia ja hän oli vakavamielinen, alamaisilleen hän kuitenkin oli hyvä kuningas, vai kuinkas se nyt olikaan. Ja kenelles se Runeberg-palkinto kuuluukaan; Kari Hotakaiselle vai. Sellainen on Ihmisen osa.

Runoillen
Turussa 5-2 2015
Simo Tuomola