Virallisesti Turku ei ole ollut koskaan itsenäisen Suomen pääkaupunki, vaikka se onkin aina ollut maan ykköskaupunki ja Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuosina 1809-1812.
Keisari allekirjoitti 8. huhtikuuta (juliaanisen kalenterin mukaan 27. maaliskuuta) 1812 reskriptin eli hallitsijan käskykirjeen, jolla Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki.
Turku ehti olla maan virallisena pääkaupunkina vain kolme vuotta 1809-1812, kun 12. kesäkuuta 1550 Vantaanjoen suulle perustettu Helsingfors nimitettiin tuolloisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi.
Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550.
Wikipedia kertoo tällä päivämäärällä 8-4, että:
1812 – Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I julisti Helsingin Suomen pääkaupungiksi.
”Kun Me rakkaudesta Suomeen ja sikäläisiin uskollisiin alamaisiimme olemme etsineet keinoja kohottaaksemme maan parempaan tilaan ja sen asukkaat korkeampaan sivistykseen..."
Helsingin Raatihuoneentori vuonna 1820 ennen uudistamista. Piirtänyt C. L. Engel.
Kun Suomen asiain komitea oli asettunut kannattamaan Helsingin korottamista maan pääkaupungiksi, hyväksyi keisari esityksen 12.3. (24.3.) 1812. Keisarin tätä asiaa koskeva kirjelmä kenraalikuvernöörille on päivätty vastaavasti 27.3. (8.4.) 1812:
Helsingistä pääkaupunki ja uuden asemakaavan vahvistaminen
27.3./8.4.1812.
Senaatin talousosaston akteista KD 172/43 ja 173/44 1812 jotka sisältyvät sidokseen STO Ea 43 fol. 370 ja 373. Kansallisarkisto.
”Kun Me rakkaudesta Suomeen..."
”Kun Me rakkaudesta Suomeen ja sikäläisiin uskollisiin alamaisiimme olemme etsineet keinoja kohottaaksemme maan parempaan tilaan ja sen asukkaat korkeampaan sivistykseen, ei Meiltä ole voinut jäädä huomaamatta se haitallinen vaikutus maalle, joka vastedes välttämättömästi sekä valtiollisessa että myös siveellisessä suhteessa siitä seuraisi, jos maan yleinen hallitus säilytetään sellaisessa paikassa, mikä ollen kaukana niin hyvin maan muista osista kuin myös valtakunnan pääkaupungista, ehdottomasti on aiheuttava esteitä asiain käsittelemisessä ja hitautta siinä tapauksessa, että hallituksen on ryhtyminen voimakkaisiin toimiin, ja mikä paikka, ollen lähellä rajaa, sodassa on vihollisten hyökkäyksille alttiina, ja asemansa vuoksi voi tulla koko muusta maasta eristetyksi.
Tämän johdosta ja ottaen samalla huomioon, että nykyään Turun kaupungissa sijaitsevat monet laitokset ja virastot aiheuttamalla ei ainoastaan yleistä kalleutta, mutta myöskin laajempaa ja sille rauhallisuudelle, joka tieteen harjoittajille on tarpeen, sopimatonta seuraelämää, epäilemättä uhkaavat aiheuttaa sikäläisen akatemian rappeutumisen, ja että siten tehtäisiin tyhjäksi tarkoituksemme, joka on ollut Suomen asujainten sivistäminen ja yleinen valistaminen mainittua opistoa laajentaessamme, olemme Me nähneet Suomelle ja sen asukkaille hyödylliseksi ja välttämättömäksi siirtää Suomen yleisen hallituksen Turusta johonkin toiseen sopivaan paikkaan maassa, ja kun puheenaolevaa sopivaisuutta harkitessamme emme ole voinut jättää huomioonottamatta niitä moninaisia etuja, jotka Helsingillä on ennen muita Suomen kaupunkeja, lähempänä pääkaupunkiamme olevan asemansa, oivallisen satamansa, sen asukkaiden elinkeinoissa osoittaman vireyden sekä heidän isänmaallisuutensa samoin kuin Viaporin linnan läheisyyden tähden suojellun asemansa vuoksi, niin Me yhtäpitävästi Teidän tekemänne alamaisen esityksen kanssa olemme armossa nähneet hyväksi julistaa Helsingin Suomen pääkaupungiksi, ja tulevat tämän johdosta kenraalikuvernööri ja hallituskonselji siellä sijaitsemaan, niin pian kun valtion tulot ovat tehneet mahdolliseksi siellä saada aikaan tarpeelliset julkiset rakennukset ja kaupunki muuten on ehditty saada siihen kuntoon, jota Me olemme tarkoittaneet määräämällä sen uudelleen rakennettavaksi. Aleksanteri."
Käskykirje, jolla Aleksanteri I korotti Helsingin pääkaupungiksi 8.4.1812.
Turun horisontista asioita kuitenkin vielä pitkään jatkossakin katseltiin; kaupungin ruotsalaissiteistä huolimatta ja ruotsiksi:
General-Gouverneur öfver Finland
Hos Hans Keijserl. Maj:t föredragande af Finska Regerings-Ärender.
Kun keisari 1.11.1810 antoi käskyn asettaa rakennuskomitea hoitamaan Helsingin kaupungin jälleenrakentamista, sai Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Gustaf Fredrik Stjernvall uutta tuulta purjeisiin hankkeelleen nostaa Helsingin statusta ruotsalaishenkisen Turun kustannuksella.
Uudenmaan läänin maaherra Gustav Fredrik Stjernvall teki 1810 ehdotuksen pääkaupungin siirtämisestä Helsinkiin. Ehdotus keräsi kannatusta muun muassa Viaporin linnoituksen ansiosta, ja lopullisesti pääkaupunki siirrettiin 10000 asukkaan Turusta 3000 asukkaan Helsinkiin vuonna 1812 kolme vuotta sen jälkeen kun Suomi oli siirtynyt Venäjän keisarikunnan osaksi.
Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I halusi Suomen pääkaupungin lähemmäksi Pietaria ja kauemmaksi Ruotsista.
Vaikutusvaltaiseksi tuekseen hän sai hankkeelleen Pietarista Kustaa Mauri Armfeltin, joka ei ollut mikään suuri Turun ystävä.
Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki, Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali.
Hänen mielestään:
"Turku on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, kurja kylä, jossa ilmapiiri on saastunut ja jossa vallitsee maailman huonoin yhteishenki."
"Turussa asuu leväperäisiä virkamiehiä, laiskoja professoreja, juutalaismielisiä kauppiaita ja häijyjä akkoja. Turku on luola ja hökkelikylä, joka on sytytettävä ja poltettava poroksi"
Turkuun mieltynyt Suomen kenraalikuvernööri, paroni Fabian Steinheil yritti viivyttää hankkeen etenemistä, mutta joutui hänkin lopulta taipumaan pietarilaissuuntauksen edessä. Toisaalta muutos toteutui aluksi vain paperilla ja tärkeimmät virastot majoittuivat Helsinkiin vuosina 1819-1821. Ja Akatemia ja lääkintöhallitus vasta Turun palon jälkeen 1828.
Väestöllisesti Helsinki tavoitti Turun väkiluvun vasta 1840-luvulla. Turun väkiluvuksi vuonna 1841 kirjattiin 12123 ja Helsingin ensimmäistä kertaa niukasti suuremmaksi 12404 asukkaalla.
Turun ystävä Фаддей Фёдорович Штейнгель, "Ukko" Steinheil toimi Suomen kenraalikuvernöörinä 1810-1824, lukuunottamatta Gustaf Mauritz Armfeltin aikaa 1813-1814.
Vielä tuoreeltaan saivat turkulaiset osoittaa mieltään pääkaupunkipäätöksestä keisarille, kun tämä tuli 24.8.1812 Turkuun tapaamaan Ruotsin kruununperillistä Kaarle Juhanaa, joka saapui tänne seuruineen 27.8. juhlittuna sankarina kuin maan isä ikään. Että semmosta väkeä turkulaiset.
Helsinki nousi tuhkasta pääkaupungiksi
Tulipalon tuhoamasta Helsingistä tuli neljässä vuodessa Suomen pääkaupunki. Uskomattomaan suoritukseen tarvittiin voimakasta tahtoa, suotuisa poliittinen ilmapiiri, väittelytaitoa sekä mielipiteiden tulkitsemista omaksi eduksi.Vaikka Turku oli 1840-luvulle saakka Suomen suurin kaupunki, jo 1700-luvulla merkittävät sotapäälliköt olivat asuneet Viaporin linnoituksen suojaamassa Helsingissä. Mutta vielä keisarillisen Venäjän valloitettua Suomen vuonna 1809 näytti aluksi selvältä, että Turusta tulisi suuriruhtinaskunnan pääkaupunki.
Ajatuksesta tuli virallinen
Uudenmaan ja Hämeen läänin alati uusia ajatuksia pursuava maaherra Gustaf Fredrik Stjernvall esitti kuitenkin, että pääkaupunki tulisi sijoittaa Helsinkiin. Stjernvall lähetti 25.10.1810 valtiosihteeri Mihail Speranskille asiaa koskevan kirjeen, joka oli otsikoitu sanoilla ”Mitä nöyrin mietintö”.– Helsingin kaupungin sijainti uuden ja vanhan Suomen kaupunkien välissä on hyvä. Kaupungissa on myös erinomainen satama. Helsinki ei ole sopiva ainoastaan suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi, vaan myös kukoistavaksi ulkomaankaupan keskukseksi, Stjernvall kirjoitti mietinnössään.
Helsingin ongelma oli se, että sen keskusta oli tuhoutunut tulipalossa marraskuussa 1808. Kaupungin uudelleen rakentaminen loi kuitenkin uusia mahdollisuuksia.
– Kaupunki on rakennettava uudelleen kivestä, jotta se ulkonaisesti olisi asemansa arvoinen, Stjernvall pohti.
Stjernvallin ajatus sai tukijan keisari Aleksanteri I:n neuvonantajaksi Ruotsista siirtyneestä suomalaisesta Gustaf Mauritz Armfeltista, josta marraskuussa 1811 tuli Pietariin perustetun vaikutusvaltaisen Suomen asiain komitean puheenjohtaja. Stjernvall pohti pääkaupunkiasiaa Armfeltin kanssa, ja kaksikko tapasi useasti.
Asemakaava hahmotteli pääkaupunkia
Aika oli otollinen muutokseen myös siksi, että hallituskonselji eli myöhempi keisarillisen Suomen senaatti ja nykyinen valtioneuvosto, oli sijoitettu Turkuun vain vuoteen 1812 saakka. Hallituskonseljin paikka tuli tämän vuoksi harkita uudelleen.Pietarissa Armfelt esitteli asian keisari Aleksanteri I:lle päivällisellä. – Minulle jäi se käsitys, että keisari hyvin ymmärsi asian, Armfelt selosti tapaamista.
Vastaväitteitä oli tullut jo aikaisemmin. Senaatin kansliatoimikunnan päällikkö Carl Erik Mannerheim, myöhemmän Suomen marsalkan isänisän isä, mietti Helsingin vaurastumisen vaikutuksia:
– Onko liian laaja kaupankäynti Suomelle eduksi vai eikö?
Toinen merkittävä seikka on puolustus: kenraalikuvernöörin piti olla lähellä puolustettavaa rajaa. Turku oli lähellä vihollista, Ruotsia. Stjernvall vastasi tiukasti:
– Turkulaisten ei sovi pitää asemaansa monopolinaan, sillä hallitusvirastot oli sijoitettu sinne pikemminkin sattumalta kun pakosta.
Vastustus kääntyi puoltamiseksi
Käännekohdaksi muodostui Stjernvallin ja Huopalahden kartanossa asuneen hallitusneuvos Johan Albrecht Ehrenströmin neuvonpito tammikuussa 1812. Ehrenström alkoi laatia uutta ehdotusta Helsingin jälleenrakentamiseksi, ja Suuren Torin pohjoisreunalle, nykyisen Tuomiokirkon sijoille merkittiin kaavaluonnoksiin pääkaupunkiasemaa ennakoiva ”keisarillisen residenssin” tontti. Stjernvall tahollaan ryhtyi laatimaan kenraalikuvernööri Fabian Steinheilille kirjettä, jossa kysymys pääkaupungista nousi päällimmäiseksi.Kenraalikuvernööri Steinheil vastasi pitkällä kirjeellä, jonka lopuksi hän totesi, että kruunulla tuskin on varaa ottaa osaa muuttokustannuksiin. Suomen asiain komitea tulkitsi Steinheilin kirjeen myöntymiseksi, vaikka kirjeen alkuperäinen sävy voidaan tulkita myös vastustavaksi. Steinheilin pelko kustannuksista hälvennettiin toteamalla, ettei valtiolle tulisi kustannuksia muutosta.
Muutoksen vastustajat alkoivat olla alakynnessä. – Et Sinä enkä minä taida elää niin kauan, että kaikki on järjestyksessä konseljin muuttoa varten, ystävä lohdutti turkulaista Mannerheimia.
Keisari hyväksyi ajatuksen
Keisari Aleksanteri I sai eteensä ehdotuksen pääkaupungin siirtämisestä Helsinkiin maaliskuun 24. päivänä (eli venäläisen juliaanisen kalenterin mukaan 12.3.) 1812. Hän hyväksyi esityksen ja piti sitä suomalaisilta tullutta ehdotusta osoituksena alamaisuudesta.Asia ei kuitenkaan ollut vielä selvä, lopullinen allekirjoitus puuttui. Stjernvall oli saapunut Pietariin Armfeltin tueksi matkassaan Ehrenströmin laatima uusi asemakaava, ja matkaan yritettiin saada hankkeessa mukana ollutta kauppaneuvos Carl Magnus Lindholmiakin.
Keisari allekirjoitti 8. huhtikuuta (juliaanisen kalenterin mukaan 27. maaliskuuta) 1812 reskriptin eli hallitsijan käskykirjeen, jolla Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki.
Vaikka keisarin käskyjä toteltiin, syntyi Turussa voimakas närkästys. Mannerheim ilmoitti luopuvansa konseljin jäsenyydestä, ja Turun ja Porin läänin maaherra Knut von Troil sekä piispa Jakob Tengström alkoivat punoa juonia muutoksen esteeksi.
Turkulaisten estely-yritykset eivät kuitenkaan tehonneet, sillä Aleksanteri I:n reskriptiä ei ole kumottu kahteensataan vuoteen.
Marko Mannila
Lähde: Yrjö Blomstedt: Helsingin korottaminen pääkaupungiksi teoksessa Entisaikain Helsinki VII. Helsinki 1963.
Hyvä me
Suomen Turussa
8-4 2017
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti