tiistai 4. huhtikuuta 2017

Oboli - Turun markka

Tänään 4-4 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Suomi sai 4. huhtikuuta 1860 luvan omalle rahalle keisari Aleksanteri II:n allekirjoittaessa tuolloin Keisarillisen Majesteetin Armollisen Ilmoituksen muutetusta raha-yksiköstä Suomen Suuriruhtinanmaalle.

 Fabian Langenskiöld
 Carl Fabian Theodor Langenskiöld (17. marraskuuta 1810 Sääksmäki29. kesäkuuta 1863 Helsinki) oli suomalainen virkamies ja senaattori. Senaatin finanssi- eli valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä 1858–1863 toiminutta Langenskiöldiä on sanottu vuonna 1860 käyttöönotetun Suomen markan ”isäksi”. Aikalaiset kutsuivat häntä ”markkakreiviksi”.

Markka otettiin käyttöön vuonna 1860, mutta sen kurssi oli sidottu ruplan arvoon: yksi markka vastasi 1/4 ruplaa, jota sitäkin Venäjällä epäiltiin liian suureksi yksiköksi. Rahan nimi valittiin kilpailulla. Markan ja pennin ohella muita nimiehdotuksia olivat muun muassa sataikko ja äyri, sampo ja muru sekä suomo ja rahtu.

Nimeä markka ei tuolloin käytetty missään muualla. Se tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 troy-unssia (1 troy-unssi = noin 31 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan vuonna 1865 – ilman Venäjän ruplaa. Tällöin naula hopeaa vastasi arvoltaan 94,48 markkaa.

”Markan isäksi” on mainittu sekä senaatin finanssitoimituskunnan päällikkönä 1858–1863 toiminut Fabian Langenskiöld että hänen seuraajansa J. V. Snellman. Markka otettiin käyttöön Langenskiöldin aikana, mutta sen irrottaminen ruplasta jäi Snellmanille.

 J. V. Snellman 1870-luvulla
 Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12. toukokuuta 1806 Tukholma, Ruotsi4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä.

Langenskiöld oli vuonna 1862 saanut keisarilta hyväksynnän suunnitelmaansa, jossa metallirahasta tulisi Suomen ainoa laillinen maksuväline ja Suomen Pankille oikeus lunastaa setelinsä niiden nimellisarvosta. Tämä suunnitelma jäi siis Snellmanin toteutettavaksi Langenskiöldin kuoltua kesällä 1863.

 ”Markan isäksi” on mainittu sekä senaatin finanssitoimituskunnan päällikkönä 1858–1863 toiminut Fabian Langenskiöld että hänen seuraajansa J. V. Snellman. Markka otettiin käyttöön Langenskiöldin aikana, mutta sen irrottaminen ruplasta jäi käytännössä Snellmanille.


 Lars Gabriel von Haartman.jpg

Lars Gabriel von Haartman (myös suom. Lauri), vapaaherra, liikanimeltään "Hänen Hirmuisuutensa" (ruotsiksi "Hans Förskräcklighet") (23. syyskuuta 1789 Turku - 16. joulukuuta 1859 Merimasku) oli suomalainen, syntyjään ruotsinkielinen talouspoliitikko. Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

Suomen rahaolojen uudistaminen oli ollut vireillä jo von Haartmanin aikana, mutta oman rahayksikön käyttöönotto osui Langenskiöldin kaudelle. Hankkeen taustalla oli ruplan arvon jatkuvan vaihtelun aiheuttamat hankaluudet.

Senaatin ensimmäinen esitys Suomen omasta rahasta hylättiin tammikuussa 1860, sillä Venäjällä pelättiin Suomen irtautumisen ruplasta herättävän ulkomailla epäluottamusta Venäjän omaa valuuttaa kohtaan. Huhtikuussa 1860 Langenskiöld sai kuitenkin Pietarissa hyväksytyksi julistuskirjan, jolla Suomelle luotiin oma raha, markka, jonka kurssi oli edelleen sidottu ruplaan.

Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 7/1860.

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Ilmoitus
muutetusta raha-yksiköstä Suomen Suuriruhtinanmaalle.

Annettu Pietarissa, 23 päiv. Maaliskuuta (4 päiv. Huhtikuuta) 1860.

 

Me ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Wenäjänmaan yli, Puolanmaan Tsaari sekä Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m., teemme tiettäväksi: että koska olemme katsoneet raha-yksikön alentamisen Suomen Suuriruhtinanmaassa tarpeelliseksi; niin Tahdomme Me, sittenkuin Suomeen asetettu Senaattimme on mietteensä asiasta Meille alamaisuudessa ilmoittanut, Armossa määrätä seuraavalla tavalla:

1:ksi. Suomenmaalle säännetään sille maakunnalle omituinen "Markka" niminen raha-yksikkö, jaettuna sataan "Penni" nimiseen pienempään yksikköön eli osaan.

 
 Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka. Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona.

3:ksi. Suomenmaan Pankille annetaan oikeus, tätä raha-yksikköä seuraamalla lyödä yhden, viiden, kymmenen ja kahdenkymmenen pennin arvoisia pieniä kuparirahoja erittäisin Suuriruhtinanmaata varten, kupari-arvon suhteen myntättäissä noudattamalla mitä Wenäjän kuparirahasta on säännetty, jolloinka siis yksi penni painoltansa ja metalli-arvoltansa vastaa yhdelle neljäsosa-kopeikalle ja kaksikymmentä penniä viidelle kopeikalle Wenäjän kuparirahaa viimeisen preilin mukaan, sekä viiden ja kymmenen pennin rahat samassa vertaisuudessa.

4:ksi. Raha-liikkeen huojentamiseksi saa Pankki, samoilla ehdoilla kuin Pankin paperirahalle on määrätty, toistaiseksi ulosantaa yhden ja kolmen hopea-markan seteleitä.

 Ja markasta sen verran vielä, että vanha turkulainen keksintöhän sekin alunperin on.

 
 


Eerik Pommerilainen vuonna 1424. Tuntematon taiteilija, Louvre, Pariisi. Aurtuoissa on Pohjolan unionikuninkaan Eerik Pommerilaisen nimi ja valtakunnan kolmen kruunun vaakuna.  Niiden toisella puolella on Turun kaupungin vaakuna, kruunattu A-kirjain ja teksti: MONETA ABOENSIS, Turun raha.

 Kyllä, kyllä. Ensimmäinen maininta Turun markasta kirjataan jo vuonna 1409. Hopeinen markka on 8 äyriä, äyri 3 äyrityistä ja äyrityinen 8 penninkiä. Painossa mitattuna Turun markka oli 210,6 grammaa hopeaa. Vuonna 1412 Turun rahapajassa lyötiin hopeasta kolmenlaisia rahoja; Turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin rahoja.



Turun markka ilmestyi asiakirjamainintoihin 13-7 1409. Turussa 1400-luvun alussa lyötyä rahatyyppiä löytyy vain yksi ainoa kappale, joten todellisesta harvinaisuudesta on kyse.



Ja vielä mutta, mutta. Kun Turun linnaa vuosina 1324-26 isännöi tuolloin 8-vuotiaan kuningas Maunu Eerikinpojan drotsi Matias Kettilmundinpoika, oli hovin palvelluskunnassa mukana jo myös rahanlyöjä.


Tuskin mies toimettomana pyöri, varmaan teki ainakin kopioita ulkomaan ihmeistä, ellei Matias sitten lyönyt Turussa sitten jo tuolloin aivan omia killinkejään, niitä mahdollisesti Suomen historian ensimmäisiä. Mene ja tiedä.

 
 Kharon. Gustave Dorén kuvitusta Danten Jumalaiseen näytelmään.

 Ja jos historiassa tai tulevaisuudessa haluamme sukeltaa vieläkin syvemmälle, löydämme itsemme Akheronjoen rannalta odottamassa Kharonin kyytiä.


Kharon (muinaiskreikaksi Χάρων) on kreikkalaisessa mytologiassa Haadeen lautturi. Hän vei kuolleiden sielut Akheronjoen  (lue: AURAJOEN)  yli, jos näillä oli antaa kolikko maksuksi. Jos ei maksanut, joutui vaeltamaan joen rannalla sata vuotta.

Tästä syystä kreikkalaiset asettivat aina kuolleiden kielen alle oboli-kolikon (lue: ABOA-kolikon)  ennen ruumiiden hautaamista. Kharon on luultavasti peräisin sumerilaisilta (lue: SUOMALAISILTA), joiden mytologiassa oli vastaava hahmo.


Turussa rahatonna
4-4 2017
Simo Tuomola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti