Savoseksiä

Historian hämäriin, ikäänkuin kakkossijalle voittajien varjoon unohtuu aina tärkeitäkin hahmoja. Yksi sellainen ikuinen kakkonen, jolle julkisuus ei ole oikeutta tehnyt on Carl Axel Gottlund, jonka kuolemasta 20-4-1875 tulee tänään kuluneeksi tasavuosia.

 

 

 Carl Axel Gottlund vuonna 1857, tuntemattoman tekijän piirros.

 

1875 – Carl Axel Gottlund, suomalainen kansanrunouden kerääjä (s. 1796).

 

  Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää – 20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori.

 

 Magnus von Wrightin maalaus Räisälän kansanpukuja v.1860. Akvarelli kuvaa savakoitten pukuja.

 Carl Axel Gottlund (1796-1875) oli tutkija, lehtimies ja kirjailija, suomalaisuuden edistäjä. Hänen merkittävimpiä saavutuksiaan olivat Otawan julkaiseminen sekä tutkimukset Ruotsin ja Norjan nk. metsäsuomalaisista.

 

Otawa oli Gottlundin itsensä kustantama ja lähes kokonaan kirjoittamakin ensimmäinen suomenkielinen kirjallis-taiteellinen albumi. Gottlund halusi näin osoittaa, että suomen kieltä voitiin käyttää erilaisten asioiden ilmaisemiseen kuten muitakin sivistyskieliä. Kirjakielenään Gottlund käytti savon murteen mukaelmaa.

Otawa sisältää tutkielmia Suomen historiasta, kieli- ja musiikkitieteellisiä artikkeleita, näytteitä kansanrunoudesta, Gottlundin omia runoja sekä runojen käännöksiä Sapfosta Bellmaniin. Otawan kuvittivat Magnus ja Wilhelm von Wright sekä Robert Ekman.

 

Kustannuksia alentaakseen Gottlund maalasi itse albuminsa kivipiirrokset värillisiksi. Osa III julkaistiin vasta Gottlundin kuoleman jälkeen. Teoksen täydellisinä säilyneet kappaleet ovat erittäin harvinaisia.

Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää – 20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki tutkimusmatkoja metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.

Gottlund aloitti opiskelun Porvoon lukiossa 1810 saatuaan alkeisopetusta kotona. Opiskeluja enemmän häntä kiinnostivat silti huvitukset: tanssiaiset, urheilu, metsästys ja soittoharrastukset. Todistus ei ollut kovin hyvä, mutta Gottlund pääsi sen turvin aloittamaan opiskelut Turun akatemiassa vuonna 1814 valmistuttuaan ylioppilaaksi.

Akatemiassa Gottlund sai kansallisromanttisia vaikutteita, jotka innostivat hänet vuosina 1815–1816 keräämään kotipitäjästään kansanperinneaineistoa: runoja, loitsuja, satuja, loruja, leikkejä. Työssä häntä auttoivat jo lapsuudessa solmitut yhteydet ja kansan elämän tuntemus. Gottlund ei sensuroinut aineistoaan vaan otti mukaan myös seksuaalista materiaalia, mikä oli varsin poikkeuksellista.

 

 Raatajat rahanalaiset eli kuvaus kaskenpoltosta. Maalaus Eero Järnefelt.

 

Gottlundin opinnot eivät olleet sujuneet Turun akatemiassa toivotulla tavalla, joten hän siirtyi syksyllä 1816 jatkamaan opintoja Ruotsissa Upsalan yliopistossa. Hän opiskeli siellä klassisia kieliä, luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa mutta varsin verkkaiseen tahtiin ja nauttien kaupungin huveista, myös tappeluista.

 

Opiskellessaan Gottlund omaksui käsityksen Suomen kansan menneestä suuruudenajasta. Upsalassa Gottlund sai ensimmäiset runonsa lehtiin ja kirjoitti myös suomalaisten mytologiasta. Siitä heräsi Gottlundin kiinnostus Ruotsin metsäsuomalaisiin.

 

 Metsäsuomalaiset (ruots. skogsfinnar, svedjefinnar, suom. kaskisuomalaiset) olivat Ruotsissa ja Norjassa asuneita suomalaisia, joita siirtyi 1580-luvulta alkaen Savosta ja Pohjois-Hämeestä Keski-Skandinavian havumetsävyöhykkeelle uudisviljelijöiksi.

 

 

 

  

C. A. Gottlund Työmiehen Ystävässä 17. maaliskuuta 1876.

 

Gottlund asui Uppsalassa juurikaan opintoja suorittamatta. Sen sijaan hän ryhtyi valmistelemaan uutta julkaisua, josta hän aikoi suomen kielen kirjallista monumenttia. Siinä Gottlund joutui pettymään, sillä vain harvat suostuivat avustamaan häntä. Tuloksena oli kahdessa osassa vuosina 1828–1832 ilmestynyt Otawa, joka sisälsi kielitieteellisiä, historiallisia, uskontotieteellisiä ja folkloristisia kirjoituksia sekä runoja. 

Teos ei saanut Suomessa kovin suosiollista vastaanottoa, vaan sitä moitittiin savolaisen kielen vuoksi. Sisältönsä puolestakaan se ei vastannut Suomessa noussutta romanttista suuntausta vaan oli enemmän valistushenkinen.




 Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896.

Elias Lönnrotin Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 oli Gottlundille katkera pala, sillä se syrjäytti Otavan ja vei Gottlundin omalle teokselleen suunnitteleman paikan kansallisena merkkiteoksena. Toisaalta myöskään Lönnrot ei antanut Gottlundille kirjoituksissaan tunnustusta kansanrunouden kerääjänä ja kansaneeposidean esittäjänä. Eikä arpa suosinut Gottlundia myöskään tärkeitä virkapaikkoja jaettaessa.

Gottlund julkaisi vuonna 1840 yliopiston kustannuksella Runola-eepoksen, jolla hän pyrki haastamaan Kalevalan. Teos kuitenkin romahdutti Gottlundin jo muutenkin arveluttavan maineen: teoksen runomittaa pidettiin virheellisenä, kielikuvien nähtiin osoittavan huonoa suomen kielen hallintaa ja olevan eroottisesti liian rohkeita.

Gottlund anoi 1842 lupaa kirjapainon perustamiseksi ja sai sen. Rahoitusvaikeudet viivästyttivät painon alullepanoa useita vuosia. Gottlund perusti 1846 Suomalainen-lehden, joka oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Helsingissä. Lehti ehti ilmestyä vain kuusi kuukautta ennen kuin senaatti lakkautti sen erään poleemisen kirjoituksen vuoksi.


N=1. Lauvantaina, 31:ääs päivänä Tammi-kuuta, 1846.

Sillä moni on ehkä meiltäkin kysyvä: minkäpätähden tämä Suomalainenkin on tähän maailmaan joutunut? Mikä hänen on aikomuksensa? (sillä joku aivotus hänellä toki mahtanoon olla), mitäs hään tässä mielii vaikuttoo ja aikoin saattaa?

Maininnan ansaitsee vielä Gottlundin vuonna 1846 julkaisema runoalbumi Sampo, joka sisälsi Gottlundin omia runoja ja käännöksiä, muun muassa Bellmanin runoja. Teos haukuttiin Suomettaressa, mutta se oli silti lajissaan – joka oli siihen aikaan nousemassa maailmalla suosioon – ensimmäinen suomenkielinen kirja.



 
 Kalevalan ensipainos. Väinämöinen

Gottlund keräsi myös seksuaalisia kansanrunoja, joita osa runonkerääjistä siihen aikaan vältti, tai keräsi jättämällä "tuhmat" sanat pois. Jotkut katsoivat seksuaalisten kansanrunojen pilaavan suomalaisten siveää mainetta. Gottlund myös kirjoitti itse seksuaalisia ja seksuaalis-sävyisiä runoja ja kertomuksia. Seksuaalisen materiaalinsa vuoksi Gottlundia jonkin verran paheksuttiin.



Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru sai aiheensa Kalevalasta. Ilman sensuuria Kalevalan kuvastossa olisi ollut paljasta pintaa paljon enemmänkin.

Hän saikin mainetta seksuaalisena hurjastelijana. Joka tapauksessa myöhemmät runonkerääjät ja tutkijat ovat harmitelleet aikaisempien kerääjien torjuvaa asennetta seksuaalisia runoja kohtaan, ja Gottlundin ansiosta tiedetään hieman enemmän siitä, millaisia uskomuksia ja tapoja liittyi sukupuolisuhteisiin entisajan Suomessa. Jotkut aiemmin arkistojen piiloihin kätketyt seksuaaliset runot liitettiin vasta vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot -teokseen.

Minkäpätähden
Turussa 20-4 2017
Simo Tuomola