Suuria juhlia ei tapauksen kunniaksi vietetä, ja kruunu perhana on samana vuonna kieltänyt vielä oluen kotivalmistuksenkin. No Turun porvarit ovat vielä enemmän harmissaan, kun pukuasetuksella on juuri säädetty, etteivät mm. kaupungin käsityöläiset ja palvelijat koristelisi liiallisesti vaatteitaan. Mm. lasinapit ja korvarengas kielletään.
Ja ylemmän väen juhlien viettoakin rajoitetaan niin, ettei esim. pormestari saa kutsua häihin muka yli 50 paria vieraita ja heillekin saa tarjota vain 9 ruokalajia ja 2-3 lajia viiniä.
Viipurin ratsuväkirykmentin standaarin malli vuodelta 1665
Jaakko Calliaan törmäämme myöhemmin Turussa, kun hän nuorena miehenä toimii katselmuskirjurina Turun läänin ratsuväkirykmentissä ja avioiduttuaan 18-7 1686 Porin kreivikunnan voudin lesken Maria Tuomaantytär Tackun kanssa, hänet sukulaissuhteiden perusteella nimitettiin pian Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.
Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentti (ruots. Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente) oli Ruotsin kuningaskunnan ratsuväkirykmentti, joka muodostettiin vuonna 1634.
Ollessaan katselmuskirjurina Turun läänin ratsurykmentissä Callia lienee osoittanut hyviä virkamieslahjoja, sillä jo pian hänet nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan voudiksi. Kokemäen käräjien 24-26.9.1688 pöytäkirjassa on Calliasta ensimäisen kerran maininta: »Cronans Befall:n Wähl bet:de Herr Jacob Callia». Tätä voudin virkaa Callia hoiti sitten isonvihan aikoihin saakka.
Suomen joutuessa vv. 1714-1715 miltei täydellisesti venäläisten valtaan, pakeni, kuten tunnettua, maan virkamiehistö melkein kokonaisuudessaan Ruotsiin turvaan vihollisen jaloista. Venäläisten valtauskausi, vuodet 1713-1716, oli tuhoavan mielivallan aikaa maassamme, sillä vihollinen ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi järjestää vallatun maan oloja, kun luultiin valtausta väliaikaiseksi toimenpiteeksi, josta oli saatava mahdollisimman suuri ryöstösaalis.
Mutta kun miehitysaika muodostui pitemmäksi kuin ehkä alussa oli laskelmoitu, katsoivat venäläiset oman hyötynsä kannalta edullisemmaksi järjestää Suomeen jonkinlaisen paikallishallinnon. Sellainen tekisi maan hallussapidon helpommaksi antamalla väestölle kuvan järjestetystä yhteiskunnasta, josta valtaaja koettaa huolehtia, samalla kun se takaisi venäläisille säännölliset tulot vallatulta alueelta.
Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.
Turun kenraalikuvernöörikuntaa järjestettäessä v. 1717 osoittautui virkamiehistön puute suureksi. Tarvittiin henkilöitä, joilla paikallis- ja asiantuntemuksen lisäksi olisi jonkinlainen väestön luottamus, samalla kun he kykenisivät tulemaan toimeen venäläisten kanssa ja täyttämään näitten antamat määräykset. Virkamiehistön asema oli vaikea, sillä he olivat alituiseen sekä venäläisten että paikallisväestön silmätikkuna.
Lisäksi virkamiehiä oli hankalaa saada ja sen vuoksi jouduttiin joko turvautumaan kokemattomiin henkilöihin, jotka pakolla määrättiin virkaansa (voudit, nimismiehet, jms.) tai harvojen paikalleen jääneitten työtaakka tehtiin perin raskaaksi (papisto, tuomarit). Jälkimmäisten joukossa, »maallisista» virkamiehistä on ensi sijalla mainittava Turun ja Porin piirin (läänin) kihlakunnantuomari Jaakko (Jacob) Callia, entinen Ylä-Satakunnan Alisen osan kihlakunnan kruununvouti, joka joustavalla ja kyvykkäällä tavalla koetti isonvihan oloissa edustaa entisiä virkamiesperinteitä.
Callian toimista isonvihan alkuaikoina (v:na 1714-1716) ei ole säilynyt tietoja, mutta perustettaessa Turun kenraalikuvernöörikuntaa v. 1717 järjesti kreivi Douglas myös jonkinlaista oikeuslaitosta rahvaan keskinäisiä riitoja sekä rikoslain piiriin kuuluvien asioitten tutkimista ja tuomitsemista varten ja nimitti silloin Turun ja Porin piirin yhteiseksi kihlakunnantuomariksi juuri Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudin Jaakko Callian.
Callialle oli tietystikin mahdotonta hoitaa laajaa tuomiokuntaansa Ruotsinvallan aikaisin tavoin, sts. pitää säännöllisiä suvi- ja talvikäräjiä jokaisessa käräjäkunnassa. Tapana näyttääkin olleen se, että käräjiä Douglas'en määräyksestä pidettiin siellä, missä tarvittiin, sts. missä ilmoitettiin rikosten tapahtuneen tai muuten oli tarpeeksi aiheita oikeudenkäyntien toimeenpanemiseen. Oikeutta etsivät tai pitäjien nimismiehet tai voudit ilmoittivat Turkuun kenraalikuvernöörinvirastolle kustakin tapauksesta erikseen.
Papisto saattoi myös tehdä ilmoituksia. Niinpä on säilynyt tuomiorovasti Jaakko Ritzin kirje Jaakko Callialle 25.7.1718 jossa Ritz alussa ilmoittaa saaneensa kirjeen Vehmaan kirkkoherralta Jeremias Wallenius'elta ja Wallenius on luetellut useita Vehmaalla tai sen lähiseuduilla tapahtuneita rikoksia, mutta »koska tällaiset asiat eivät kuulu konsistorion huomioitaviksi», niin luettelee Ritz ne täten Callialle, jotta Callia voisi ryhtyä asianomaisiin toimenpiteisiin. Callia on käsitellyt ilmoitetut asiat käräjillä ja tehnyt kirjeen vasemmanpuoliselle marginaalille merkinnän tuomioista, joista yksi on kuolemantuomio.
Toisinaan kertyi kenraalikuvernöörinvirastoon niin paljon Turun lähiympäristössä sattuneita pikkujuttuja, että olisi ollut hankalaa pitää käräjiä kussakin paikassa erikseen. Silloin kutsuttiin sekä kantajat, vastaajat että todistajat Turkuun ja käräjät pidettiin kaikki täällä.
Samoin tehtiin, jos oli käsiteltävänä asia, joka jo kerran oli ollut esillä ja tuomittu, mutta uudestaan vedottu kenraalikuvernöörin tuomiota varten. Tavallisesti asia silloin käsiteltiin ao. pitäjän lautamieskunnan läsnäollessa, mutta lautamieskuntaan vannotettiin kaksinkertainen määrä (12 miestä) jäseniä.
Käräjiä toimittaessaan koetti Callia, mikäli se sodan ja valtaajan rasittamassa maassa oli mahdollista, noudattaa rauhan aikaisia tapoja ja esim. Callian käräjäpöytäkirjat ovat erinomaisen huolellisesti kirjoitetut. Kaikki asiat tutkittiin tarkoin, kuunneltiin todistajien lausunnot puolesta ja vastaan ja jos ilmeni epäselvyyksiä, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia, lykättiin asiat seuraaviin käräjiin.
Lapsenmurhaajan tuomiona oli teloitus ja polttaminen.
Tuomiot lausuttiin Ruotsin lakeihin perustuen, paitsi että kaikki kuolemantuomiot alistettiin kenraalikuvernöörin vahvistettaviksi, mikäli ei rikos ollut moninkertaisesti pöyristyttävä, kuten eräs Mynämäen käräjillä 28-7 1718 käsitelty raaka lapsenmurhajuttu, jolloin lukkarinvaimo Walborg Erikintytär Ostenius tuomittiin »mestattavaksi ja poltettavaksi» ja tuomio pantiin heti täytäntöön, koska Walborg Ostenius koko pitäjässä oli tunnettu rikolliseksi ja ilkeämieliseksi naiseksi.
Rahvas luotti Callian toimittamien käräjien oikeudenmukaisuuteen, koskapa todistajien lausunnot ovat yleensä avomielisiä ja asioita paljon ilmoitettiin. V:na 1717-1718 käsiteltiin käräjillä melkein yksinomaan siveellisyysrikoksia, murhia, varkauksia jms., mutta jo v:n 1718 lopulla ja rauhanajan lähestyessä tulevat käsitellyt jutut monipuolisemmiksi, alkaa esiintyä autiotilojen katselmuksia, verovapausanomuksia, kaupanvahvistuksia, perinnönjakoja, paloapuanomuksia, jms.
Jaakko Callian tuomiokunta oli isonvihan ajan tuomarien tuomiokunnista suurin (ottaen vielä huomioon asukastiheyden), eikä suinkaan helposti hoidettavissa. Callia sai matkustella Ulvilasta Taivassaloon, Kemiöstä Mynämäelle, sieltä Nauvoon tutkimaan muuatta hukuttautunutta, Lohjalle, Kokemäelle, jne. Säilyneistä pöytäkirjoista päätellen on Callia yrittänyt tehtävänsä hyvin ja velvollisuudentuntoisesti suorittaa.
Kenraalikuvernööri G. Douglas'en kanssa näyttää Callia tulleen hyvin toimeen eikä Callian toimista tehty isonvihan aikana yhtään ainoata valitusta, ei ruotsalaisille eikä venäläisille viranomaisille. Kirjeenvaihdossa kohteli Douglas Calliaa suurella arvonannolla.
Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Venäläiset miehittivät Turun vuonna 1713.
Turun linna vuonna 1724.
Kesällä 1713 venäläiset valtasivat koko Etelä-Suomen, ja 28. elokuuta 1713 he marssivat 4000 miehen joukolla Turkuun. Kaupunki oli joukkopaon jäljiltä lähes tyhjä, kun tsaari Pietari Suuri saapui tänne syyskuun alussa. Varsinais-Suomeen sijoitettiin venäläisiä joukkoja ja Turkuun kerättiin muonaa ja varusteita Ruotsiin aiottua hyökkäystä varten. Turku oli Isonvihan aikana venäläisen miehityshallinnon keskus, ensin vuosina 1714-1717 sotilashallinnon ja myöhemmin vuosina 1717-1721 siviilihallinnon.
Turun akatemian täytyi olla suljettuna vuoteen 1721 saakka, ja se toimi nimellisesti Uppsalan yliopiston yhteydessä, vaikkei varsinaista toimintaa ollutkaan. Myös akatemian kirjapaino sekä kaupungissa toiminut Gezeliusten kirjapaino evakuoitiin Tukholmaan ennen kaupungin miehittämistä.
Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Tallinnassa oli tuolloin Aasiasta saapunut ruttotautiepidemia, minkä johdosta oli määrätty kaikille sieltä tuleville matkustajille pakollinen kuuden viikon karanteeni. Kerrotaan, että Tallinnassa salaa käynyt ja karanteenimääräyksen kiertänyt Kyminkartanon Koukelan kylässä asunut talonpoika olisi tuonut ruton Suomeen.
Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin kuolleet. Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi; varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla. Turussa kuoli noin kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.
Sodan ja vihollisen polkemassa maassa, paikallaan uskollisesti pysyen, koetti Jaakko Callia palvella omaa kansaansa ja että hän tässä on rehellisesti ja epäitsekkäästi menetellyt, sitä todistaa se, että hän rauhanajan tultua sai hoitaa Ylä-Satakunnan kihlakunnan tuomiokunnan tuomarin virkaa miltei v:n 1722 loppuun, siksi kunnes varsinainen kihlakunnantuomari Klaus Detlofinpoika saapui takaisin pakomatkaltaan Ruotsista tointansa hoitamaan.
Tämän jälkeen nimitettiin Jaakko Callia Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi, jota virkaa hän sitten hoiti kuolemaansa asti. Sodan rasituksista johtuen hän sairasteli ja kuoli Huittisten Kivirannassa »sunnuntain vastaisena yönä» 24 p:nä marraskuuta 1723. Callian kasvattipoika, Huittisten kirkkoherra Nils Idman on tehnyt Huittisten kuolleitten kirjaan Calliasta merkinnän: »Sahl. Herr Befall. Jacob Callia. 59 år»
Jaakko Callia oli niitä harvoja isonvihan ajan virkamiehiä, jotka pelottomasti jäivät virkapaikalleen hoitamaan tehtäviään. Tässä asemassa, joutuessaan tavallaan valloittajan edustajaksi, hän kuitenkin ensisijassa pysyi oman kansansa palvelijana ja kunnioitettavana piirteenä hänessä mainittakoon se, että hän ei, kuten niin monet muut, käyttänyt asemaansa omien taloudellisten etujensa ajamiseen, joskin häntä siitä tavallaan suojeli tarpeeksi suuri persoonallinen omaisuutensa, jonka hän oli jo rauhanaikana hankkinut.
Jacob Ritz (1656 Liivinmaa – 26. joulukuuta 1739 Somero) oli Someron kirkkoherra ja isonvihan aikana Suomen kirkon korkein virkamies, Turun väliaikaisen konsistorin esimies. Isonvihan aikainen Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Gustav Otto Douglas määräsi hänet 1717 väliaikaisen konsistorin esimieheksi. Konsistorin jäseniä olivat kuitenkin vain Turun ja naapurikuntien papit eli tosiasiassa se kattoi Turun hiippakunnan eteläisen osan. Ritz vihki kuitenkin peräti 59 ylioppilasta ja teiniä papiksi.
Jaakko Callian nimi on verrattavissa Jaakko Ritzin nimeen, ottaen tietysti huomioon sen, että Jaakko Ritzin osalle tullut työtaakka ja vastuu oli luonteeltaan toisenlainen ja suurempi, mutta »maallisten» viranomaisten kotimaisena edustajana venäläisvallan aikana Jaakko Callia täytti vaikeahoitoisen ja vastuunalaisen paikan.
Alamaisena
Suomen Turussa
2-11 2017
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti