Pormestari Platz

 Tänään 3-1 avaamme Tuomiokirkon hautauskirjan vuoden 1621 kohdalta, kas tuosta:

Hans Platz, kauppias 1612, pormestarina 1620. Kuoli 1620 ja haudattiin 3.1.1621. Hän oli syntynyt Saksassa noin vuoden 1570 tienoilla.



 
Veli-Pekka Toropainen writes in his article "Skottirotta ja Ruotsin koira - Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600-1660" (Scottish rat and Swedish dog - foreign merchants in Turku during 1600-1660), Genos 74 (2003), p. 199-215 (not yet digitalized)

Sen sivulta 211 löydämme merkinnän Hans Platzin asemasta Turussa;

p. 211: (in English)
Platz, Hans, German. Mayor 1616-1620. Deputy 1617. Died 1620. Spouse Brita Henriksdr. Storck. - ref. 125: von Bonsdorff 1892-1894:202; Carpelan 1890: 155.

Skottirotta ja Ruotsin koira – Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600–1660. Genos 4•2003, s. 199─215. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Vuosikerta 74. 2003.

Saksalainen kauppias Hans Conradsson Platz nousi siis Turun pormestariksi 1616 ja toimi tehtävässä kuolemaansa 1620 saakka. Turkuun hän oli saapunut vuonna 1587. Mies oli sen verran merkittävä hahmo, että hänen oli teetettävä itselleen muiden pormestareiden ja raatimiesten tavoin myös oma sinettinsä valta-asemansa merkiksi.

 
Hans oli naimisissa kahteen otteeseen, hänen ensimmäinen puolisonsa oli Anna Hansdotter (Hannuntytär), jonka edellinen puoliso oli Henrik Scheffer Saksan Mainzista. Henrik toimi kuningas Juhana II:n asiamiehenä Turussa. Hansin toinen puoliso oli Brita Henriksdotter Stork.

  Juhana II Kasimir (puol. Jan II Kazimierz, saks. Johann Kasimir, 22. maaliskuuta 1609 – 6. joulukuuta 1672) oli Puola-Liettuan kuningas ja suuriruhtinas 1648–1668

Vaikka Turun tuolloista ulkomaalaista porvaristoa nimiteltiinkin milloin skottirotaksi tai Ruotsin koiraksi, olivat he kuitenkin oleellisin osa maamme ulkomaanyhteyksistä ja kaupankäynnistä. Tulliluettelon mukaan tuolloin 61 turkulaisporvarilla oli kauppasuhteita ulkomaille.
 
 

Ulkolaisilta kesteiltä oli vähittäiskaupan harjoittaminen kielletty, heidän tuli myydä tavaransa suoraan tukussa Turun porvareille, joilta he myös ostivat vientiin menevät tuotteensa.

Saksankauppa oli vielä tärkeää, joten Hans Platzin saksalaisuudella oli etunsa. Ja tuo skottirottakin oli vähän liioiteltu haukkumanimi. Itse asiassa juuri vuonna 1621 kuolee Turussa Novgorodin sankari, skottieversti Samuel Cockburn ja hänet haudataan hienoin juhlamenoin Tuomiokirkkoon 1622 itsensä kuninkaan, Kustaa II Aadolf, läsnäollessa.

Samuel Cockburn, tunnetaan myös nimellä Samuel Cobron, (n. 1574 Skotlanti – 1621 Latvia) oli skotlantilainen kenraalimajuri ja palkkasotilas, joka taisteli ruotsalaisissa sotajoukoissa.



 
 Samuel Cockburnin hautamuistomerkki Turun tuomiokirkossa.


Kuninkaan vierailu kaupungissa oli aina suuri tapahtuma, eikä Kustaa II Aadolf ollut hautajaisissa Turun tuomiokirkossa ensimmäistä kertaa. Hänen sotataidon opettajansa, sotamarski Evert Kaarlenpoika Horn oli kuollut 24. heinäkuuta 1615 sotaretkellä Venäjällä ja kun sotapäällikkö haudattiin helmikuun 25. päivä 1616 Turun tuomiokirkkoon, oli kuningas myös tuolloin läsnä.
 
 
 Evert Kaarlenpoika Horn af Kanckas (ruots. Evert Karlsson Horn) (11. kesäkuuta 1585 Haapsalu – 24. heinäkuuta 1615) oli sotilas ja Ruotsin sotamarsalkka vuodesta 1614. Hän oli Kaarle Henrikinpoika Hornin poika. Tässä Evert Kaarlenpoika Horn vuoden 1934 Suomen Punaisen Ristin avustuspostimerkkiin taltioituna.

Ensimmäinen maininta Turun pormestareista, raatiherroista ja raadista on vuodelta 1324. Tuolloin raadin jäsenen tuli olla talonomistaja. Vuonna 1443 Turussa on samanaikaisesti neljä pormestaria, kaikki saksalaisia. Mikko Suurpää on Turun ensimmäinen kotimainen pormestari. Hän astui virkaansa 1455.

Lopulta vuonna 1471 saksalaisten pitäminen pormestareina ja raatimiehinä kiellettiin kokonaan. Kielto oli häilyvä, kuten Hans Platzin asettaminen virkaan vielä vuonna 1616 osoittaa.

Vuonna 1580 Turun maistraatin kokoonpanoksi vakiintui 4 pormestaria ja 10-12 raatimiestä. Kunnallispormestarin virka oli vähän hankalampi kuin arvostetumpi oikeuspormestarin virka.


Vallankahvassa
Turussa  3-1 2023
Simo Tuomola

Katariina Suuri

Tällä päivämäärällä 17-11 on kuolleiden listaan lisätty Suomen suuriruhtinas Juhana III lisäksi (k. 1592) mm. kaksi merkittävää naista; 1796 – Katariina II Suuri, Venäjän keisarinna (s. 1729) sekä 1988 – Irja Ketonen, suomalainen talouselämän vaikuttaja ja vuorineuvos (s. 1921).

Päivämäärällä 11-7 vuonna 1788:

1788 – Venäjän keisarinna Katariina II Suuri julisi sodan Ruotsille. Tämä johti myöhemmin Suomen menetykseen ja liittämiseen Venäjään Suuriruhtinaskunnaksi.

 


  Vanhan Suomen vaakuna 1788–1811.

Katariina II, myöhemmin Katariina II Suuri, (ven. Екатерина II Великая, 2. toukokuuta 1729 Stettin – 17. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1796 Pietari) oli Venäjän keisarinna 1762–1796, Romanov-sukua avioliiton kautta.

 
 Koko Venäjänmaan keisarinna ja itsevaltias.

Katariina Suuri laajensi Venäjää Keski-Euroopan suuntaan osallistumalla Puolan jakoihin vuosina 1772, 1793 ja 1795. Lisäksi hän siirsi Venäjän rajoja Turkin suuntaan liittämällä Krimin ja Ukrainan valtakuntaansa. Katariina joutui sotaan myös serkkunsa, Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n kanssa, mutta rauha solmittiin Värälässä vuonna 1790 ilman rajamuutoksia.

Värälän rauha päätti Ruotsin ja Venäjän välisen niin sanotun Kustaa III:n sodan 14. elokuuta 1790. Sodan aloitti Ruotsi vuonna 1788. Rauhansopimus ei sisältänyt alueluovutuksia kummaltakaan osapuolelta.

Kustaa III:n sota oli Ruotsin ja Venäjän välinen sota kesäkuusta 1788 elokuuhun 1790. Sota syttyi Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n aloitteesta. Se päättyi Värälän rauhaan ilman selvää voittajaa ja ilman rajamuutoksia.

Vuonna 1772 säädyiltä vallan kaapannut Kustaa III halusi vahvistaa omaa asemaansa kuninkaana ja palauttaa Ruotsin mahtia sekä hattujen sodan jälkeisessä Turun rauhassa 1743 menetetyt alueet. Eino Jutikkalan mukaan Kustaa III:n haluun hyökätä Venäjälle vaikutti myös Suomessa esiintynyt itsenäisyysliike, joka haki tukea juuri Venäjältä.


 
2-5 syntyneen valtiaan patsaalla 9-7 2015; vuonna 1873 paljastettu Katariinan suuren muistopatsas kuuluu Pietarin kuuluisien patsaiden joukkoon. Patsaassa on myös pienoishenkilöhahmoja, jotka kuvaavat Katariinan suuren aikaisia merkkihenkilöitä. 

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu rauhansopimus, joka päätti Venäjän ja Ruotsin välillä vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan, ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa.

Vanha Suomi tarkoittaa niitä Suomen alueita, jotka Ruotsi menetti Venäjälle Uudenkaupungin (1721) ja Turun rauhansopimuksissa (1743). Vuonna 1744 voitetuista kahdesta provinssista muodostettiin Viipurin kuvernementti, joka Venäjän keisari yhdisti Suomen suuriruhtinaskuntaan vuoden 1812 alussa. Vuodesta 1803 Viipurin kuvernementti tunnettiin nimellä Suomen kuvernementti.


 
 Vanhan Suomen vaakuna 1788–1811.


Tilanne kävi otolliseksi sodan aloittamiselle idässä, kun Venäjä joutui sotaan Turkin kanssa 1787. Kun Venäjä oli sodassa Mustallamerellä, Kustaa III arveli mahdolliseksi onnistua Pietarin valtaamisessa nopealla iskulla. Poliittisena tavoitteena Kustaa III:lla oli jopa Venäjän keisarinnan Katariina II:n syrjäyttäminen ja hänen poikansa Paavalin nostaminen valtaistuimelle.


Kustaa III:lle oli tärkeää, että Venäjä näyttäisi sodassa hyökkääjältä. Ensinnäkään kuninkaalla ei vuoden 1772 hallitusmuodon mukaan ollut oikeutta aloittaa hyökkäyssotaa. Toisaalta kyse oli ulkopoliittisesta pelistä: Katariina II:n olisi vaikeaa saada Tanskaa avukseen, jos Venäjä näyttäisi hyökkääjältä.

Keväällä 1788 kuningas järjesti väärennettyjä raportteja Venäjän sotavalmisteluista Suomen rajan tuntumassa. Tällä verukkeella hän sai luvan liikekannallepanoon 21. toukokuuta ja kesäkuussa joukkoja siirrettiin Ruotsista Suomeen.

Kustaa III teetti venäläisiä sotilaspukuja ja lähetti ne Savon prikaatin komentajalle. Tarkoitus oli vielä väärässä asepuvussa järjestää tekosyy sodalle. Kustaan kannalta onnekkaasti venäläissotilaat eksyivät Puumalan Vuolteensalmessa rajan väärälle puolelle. Tästä syntyi 28. kesäkuuta 1788 pieni kahakka, joka riitti syyksi: Savon prikaati ylitti rajan, valtasi Savonlinnan ja aloitti Olavinlinnan piirityksen.

Venäjä julisti sodan Ruotsille 11. heinäkuuta 1788. Ruotsin pääarmeija oli jo tätä ennen ylittänyt Kymijoen määränpäänään Pietari.


 
 Savon prikaatin lippu.


Savon Prikaati oli Suomen puolustusvoimien 31. joulukuuta 2006 lakkautettu joukko-osasto, jonka perinteet ulottuivat vuoteen 1620. Ruotsin Itä-Suomessa olevat suomalaisjoukot yhdistettiin 1775 Savon Prikaatiksi.


Alun perin Kustaa III:n suunnitelmana oli lyödä Venäjän laivasto perinpohjaisesti merellä ja sen jälkeen vallata nopeasti Pietari ja Kronstadt. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Ruotsin ja Venäjän avomerilaivastot kävivät meritaistelun Suursaaren edustalla 17. heinäkuuta 1788. Taistelu päättyi ratkaisemattomaan, ja molemmat menettivät yhden linjalaivan. Ruotsin laivasto vetäytyi Viaporiin.
 
Rauhan solmimisen teki mahdolliseksi Ruotsin laivaston saama murskaava voitto Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa heinäkuussa 1790. Venäjän keisarinna Katariina II suostui serkkunsa Kustaa III:n rauhantarjoukseen, koska myös suurvaltapoliittinen tilanne oli kääntynyt Venäjälle epäsuotuisaksi.


 
 Rauha on julistettu.


Ruotsille sopimus oli poliittinen voitto, koska siinä kiellettiin Venäjältä puuttuminen Ruotsin sisäisiin asioihin. Tämä Uudenkaupungin rauhansopimuksessa sovittu oikeus oli tosin jo muuttunut lähes kuolleeksi kirjaimeksi Kustaa III:n vallankaappauksen jälkeen 1772. Rauha solmittiin Värälän kylässä silloisessa Elimäen pitäjässä nykyisen Kouvolan alueella.




 
 Värälän rauhassa Turun rauhassa muodostuneet Vanhan Suomen rajat jäivät ennalleen Haminan rauhaan asti


Vanha Suomi janottaa
Turussa 11-7 2023
Simo Tuomola

 

Pormestari Platz

 Tänään 3-1 avaamme Tuomiokirkon hautauskirjan vuoden 1621 kohdalta, kas tuosta:

Hans Platz, kauppias 1612, pormestarina 1620. Kuoli 1620 ja haudattiin 3.1.1621. Hän oli syntynyt Saksassa noin vuoden 1570 tienoilla.



 
Veli-Pekka Toropainen writes in his article "Skottirotta ja Ruotsin koira - Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600-1660" (Scottish rat and Swedish dog - foreign merchants in Turku during 1600-1660), Genos 74 (2003), p. 199-215 (not yet digitalized)

Sen sivulta 211 löydämme merkinnän Hans Platzin asemasta Turussa;

p. 211: (in English)
Platz, Hans, German. Mayor 1616-1620. Deputy 1617. Died 1620. Spouse Brita Henriksdr. Storck. - ref. 125: von Bonsdorff 1892-1894:202; Carpelan 1890: 155.

Skottirotta ja Ruotsin koira – Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600–1660. Genos 4•2003, s. 199─215. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Vuosikerta 74. 2003.

Saksalainen kauppias Hans Conradsson Platz nousi siis Turun pormestariksi 1616 ja toimi tehtävässä kuolemaansa 1620 saakka. Turkuun hän oli saapunut vuonna 1587. Mies oli sen verran merkittävä hahmo, että hänen oli teetettävä itselleen muiden pormestareiden ja raatimiesten tavoin myös oma sinettinsä valta-asemansa merkiksi.

 
Hans oli naimisissa kahteen otteeseen, hänen ensimmäinen puolisonsa oli Anna Hansdotter (Hannuntytär), jonka edellinen puoliso oli Henrik Scheffer Saksan Mainzista. Henrik toimi kuningas Juhana II:n asiamiehenä Turussa. Hansin toinen puoliso oli Brita Henriksdotter Stork.

  Juhana II Kasimir (puol. Jan II Kazimierz, saks. Johann Kasimir, 22. maaliskuuta 1609 – 6. joulukuuta 1672) oli Puola-Liettuan kuningas ja suuriruhtinas 1648–1668

Vaikka Turun tuolloista ulkomaalaista porvaristoa nimiteltiinkin milloin skottirotaksi tai Ruotsin koiraksi, olivat he kuitenkin oleellisin osa maamme ulkomaanyhteyksistä ja kaupankäynnistä. Tulliluettelon mukaan tuolloin 61 turkulaisporvarilla oli kauppasuhteita ulkomaille.
 
 

Ulkolaisilta kesteiltä oli vähittäiskaupan harjoittaminen kielletty, heidän tuli myydä tavaransa suoraan tukussa Turun porvareille, joilta he myös ostivat vientiin menevät tuotteensa.

Saksankauppa oli vielä tärkeää, joten Hans Platzin saksalaisuudella oli etunsa. Ja tuo skottirottakin oli vähän liioiteltu haukkumanimi. Itse asiassa juuri vuonna 1621 kuolee Turussa Novgorodin sankari, skottieversti Samuel Cockburn ja hänet haudataan hienoin juhlamenoin Tuomiokirkkoon 1622 itsensä kuninkaan, Kustaa II Aadolf, läsnäollessa.

Samuel Cockburn, tunnetaan myös nimellä Samuel Cobron, (n. 1574 Skotlanti – 1621 Latvia) oli skotlantilainen kenraalimajuri ja palkkasotilas, joka taisteli ruotsalaisissa sotajoukoissa.



 
 Samuel Cockburnin hautamuistomerkki Turun tuomiokirkossa.


Kuninkaan vierailu kaupungissa oli aina suuri tapahtuma, eikä Kustaa II Aadolf ollut hautajaisissa Turun tuomiokirkossa ensimmäistä kertaa. Hänen sotataidon opettajansa, sotamarski Evert Kaarlenpoika Horn oli kuollut 24. heinäkuuta 1615 sotaretkellä Venäjällä ja kun sotapäällikkö haudattiin helmikuun 25. päivä 1616 Turun tuomiokirkkoon, oli kuningas myös tuolloin läsnä.
 
 
 Evert Kaarlenpoika Horn af Kanckas (ruots. Evert Karlsson Horn) (11. kesäkuuta 1585 Haapsalu – 24. heinäkuuta 1615) oli sotilas ja Ruotsin sotamarsalkka vuodesta 1614. Hän oli Kaarle Henrikinpoika Hornin poika. Tässä Evert Kaarlenpoika Horn vuoden 1934 Suomen Punaisen Ristin avustuspostimerkkiin taltioituna.

Ensimmäinen maininta Turun pormestareista, raatiherroista ja raadista on vuodelta 1324. Tuolloin raadin jäsenen tuli olla talonomistaja. Vuonna 1443 Turussa on samanaikaisesti neljä pormestaria, kaikki saksalaisia. Mikko Suurpää on Turun ensimmäinen kotimainen pormestari. Hän astui virkaansa 1455.

Lopulta vuonna 1471 saksalaisten pitäminen pormestareina ja raatimiehinä kiellettiin kokonaan. Kielto oli häilyvä, kuten Hans Platzin asettaminen virkaan vielä vuonna 1616 osoittaa.

Vuonna 1580 Turun maistraatin kokoonpanoksi vakiintui 4 pormestaria ja 10-12 raatimiestä. Kunnallispormestarin virka oli vähän hankalampi kuin arvostetumpi oikeuspormestarin virka.


Vallankahvassa
Turussa  3-1 2017
Simo Tuomola

Nuijasota

 Tällä päivämäärällä 12-11 1641 de la Motte -sotilassukuun syntyi Sääksmäellä jälkeläinen:


Carl de la Motte. (nuorempi) Syntynyt 12.11. 1641 Sääksmäellä. Kuollut 4.12.1676 Turussa. (Toisten tietojen mukaan kaatunut Lundin taistelussa 1676). Omisti Sääksmäen Lahisten kartanon ja lisäksi mm Saarijärven Vahangan kylän talot.

 
Karl de la Motte s.12.11.1641 vihitty : 30.10.1666 Turku

Katarina Munck af Fulkila s. 18.3.1644 k. 30.10.1694.

Carl de la Motte  Turun linnan ja koko Turun läänin voutina hän puolusti Turun linnaa kahdesti Kaarle herttuan väkeä vastaan, kunnes joutui allekirjoittamaan linnan antautumissopimuksen.

Televisio esitti jokin aika sitten yhden näkemyksen Suomen ensimmäisestä sisällissodasta, Nuijasodasta, jossa Turun verilöylyn toimeenpanija Kaarle-herttualla oli oma lusikkansa vahvasti sopassa mukana. Itse näen sodan enemmän uskonsotana, jossa toki motiivit olivat pohjimmiltaan samoja kuin sodissa yleensä.

Ruotsi-Suomen historia oli 1500-luvun loppulla ja 1600-luvun alussa monenlaisten käymistilojen aikaa. Kustaa Vaasan poika Juhana III (hallitsijana 1568-1592) oli naimisissa puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican kanssa ja heidän poikansa Sigismund oli Puolan ja Ruotsin hallitsijana 1592-1599.

Kuitenkin Kustaa Vaasan kolmas poika Kaarle-herttua toimi Ruotsissa valtionhoitajana ja hän yllytti ruotsalaisia veljenpoikaansa vastaan.

Suomen aatelisto oli lähes kauttaaltaan Sigismundin puolella toivoen Ruotsin ja Puolan liiton paremmin suojelevan valtakuntaa venäläisvaaralta. Kaarle yllytti Suomen talonpojat kapinaan Suomen käskynhaltija Klaus Flemingiä vastaan ja alkoi maamme ensimmäinen sisällisota, ns. Nuijasota (1596-1597). Kaikki sodat ovat nuijia, mutta tämä oli vielä nuijempi.

 Nuijasota, Segerstrålen koulutaulu

 


Nuijasota oli suomalaisten talonpoikien kapina aatelistoa ja sotaväkeä vastaan 1596–1597. Se päättyi verisesti armeijan kukistaessa heikosti varustetut talonpojat.

Seuraavana vuonna 1598 Kaarle-herttua voitti Sigismundin joukot Stångejoella ja vuonna 1599 hän valloitti Suomen rangaisten julmasti Sigismundille uskollisina pysyneitä aatelisia ja virkamiehiä.

Sigismund ei koskaan tuonut Suomeen vahvoja puolalaisjoukkojaan etujensa tueksi. Niinpä täällä useat hänen kannattajat menettivät sekä maansa että henkensä. Kaarle-herttuasta tuli Ruotsin kuningas 1604.

Autioituneet tilat Kaarle-herttua lahjoitti sotilailleen ja useille ulkomaalaisille aatelisille. Tuolloin esim. de la Motte-suku ilmestyi Suomeen ja sen ensimmäinen edustaja Samson de la Motte sai Sääksmäen Lahisten kartanon haltuunsa 2.1. 1600 ja hän ylenikin lopulta Ruotsin armeijassa kenraalimajuriksi. 

 Hän oli majurina mukana Wolmarin piirityksessä 1601, sai ratsumestarin arvon 1603 ja tehtäväkseen kuljettaa koko jalkaväki Hämeestä Narvaan 1606.

Hänen toinen puolisonsa oli Brita Munck af Fulkila, jonka vanhemmat ovat Turun linnan käskynhaltija Michel Påvelsson (aateloituna Munck af Fulkila) ja Margaretha Tomasdotter (Starck).


Michel Påvelsson: Adlad befallningsman, kallas 1574 herrr Henrik Claesson (Horn) tjänare, Adlad Munck av Johan III. befallningsman på Åbo slott. Syntyi

	noin 1540
	Death:	Kuoli Marraskuu 10. 1599 in Turku, Finland

Vanhemman Munck-suvun kantaisä on Sääksmäen vouti Paavali Antinpoika (tunnettu myös nimellä Paavali kirjuri, k. joskus välillä 1575–1584). Hänen poikansa oli lainlukija, Pohja-Suomen vouti ja Turun linnan alipäällikkö, nimellä Munck af Fulkila vuonna 1585 aateloitu, Turun verilöylyssä vuonna 1599 mestattu Mikael Paavalinpoika Munck. Suku sammui miehen puolelta vuonna 1778.

1596-1597 käytiin nuijasota, johon Kaarle herttua yllytti talonpojat Sigismundia tukevaa aatelistoa vastaan. Mikko Paavonpojalle, jonka Juhana III oli 1585 aateloinut nimellä Munck af Fulkila, nuijamiehet tekivät suurta tuhoa hävittäen kaiken hänen omaisuutensa, mikä oli avioliittojen ja oman vaurastumisen mukana kasvanut useammaksikin asuinkartanoksi.

Vielä isäänsäkin voimakkaammin Mikko koki Turun linnan kohtalot myös ominaan. Linnan ja koko Turun läänin voutina hän puolusti sitä kahdesti Kaarle herttuan väkeä vastaan, kunnes joutui allekirjoittamaan linnan antautumissopimuksen. Hänen elämänsä päättyi Kaarlen järjestämään mestausnäytökseen, jollaisia oli Turun lisäksi myös Viipurissa ja Helsingissä.



Munck af Fulkila -aatelissuvun vaakuna


Margareta Munck af Fulkilan isä Michel Påvelsson (aateloituna Munck af Fulkila) toimi Turun linnan käskynhaltiana/voutina. Turun Linnanvouti 1598. Teloitettiin Turun raatihuoneen torilla 10.11.1599 Kaarle Herttuan toimesta. Michael Påvelssonin puoliso oli Margareta Thomasdotter Starck (kuollut 1637).


Tällä päivämäärällä 12-11 de la Motte -sotilassukuun syntyi Sääksmäellä jälkeläinen:

Carl de la Motte. (nuorempi) Syntynyt 12.11. 1641 Sääksmäellä. Kuollut 4.12.1676 Turussa.(Toisten tietojen mukaan kaatunut Lundin taistelussa 1676). Omisti Sääksmäen Lahisten kartanon ja lisäksi mm Saarijärven Vahangan kylän talot.

Hänen isoveljensä Carl de la Motte, Carolus Caroli, nobilis (vanhempi) (isä Samson de la Motte). Kuollut 1653 Sääksmäellä. Palveli kornettina Turun läänin ratsuväkirykmentissä 1637 ja luutnanttina 1639, oli ratsumestari Viipurin läänin ratsuväkirykmentissä 1643 ja majurina 1647.

 Kaarle XI Lundin taistelussa 4. joulukuuta 1676.


Lundin taistelu, jossa mm. Carl de la Motte nuoremman epäillään kuolleen käytiin 4. joulukuuta 1676 Ruotsissa, Lundin kaupungin pohjoisen portin ulkopuolella. Taistelu oli osa Skoonen sotaa. Lundin taistelu oli Euroopan siihenastisen historian kaikkien aikojen verisin taistelu, tanskalaisia siinä kuoli noin 6000 ja ruotsalaisia 3000 sotilasta.


Carl de la Motte nuorempi otti puolisokseen 30.10.1666 Turussa Catharina Munck af Fulkilan. Syntynyt 18.3.1644 Turussa. Kuollut 1694. Hän sai vuoden 1680 suuresta reduktiota huolimatta elinikäisen oikeuden miehensä omistukseen mm. Saarijärven Vahangan kylän taloihin.

De la Motte -sukua löytyy haudattuna myös Turun tuomiokirkosta, esim. Margareta de la Motte. Kuollut 1692 Turussa. Haudattu Turun tuomiokirkkoon.

-Puoliso Gustaf Grass. Syntynyt 1626. Kuollut 1694. Maaherra. Aateloituna vapaaherra Grass. Gustaf Grass oli Suomen 1600-luvun jälkipuolen merkittävimpiä ja vaikutusvaltaisimpia virkamiehiä. Hän teki aluksi pitkän uran Turun hovioikeuden varapresidenttinä ja sen jälkeen Pohjanmaan maaherrana.

Vapaaherra, maaherra. Gustaf Hennigsson Grass (syntynyt 25.11.1626, kuollut 23.3.1694) vaimo Margareta de la Motte (kuollut 1692, haudattu Turun tuomiokirkkoon). Gustaf Grassin vanhemmat Liivinmaalainen, vapaaherra, eversti Hennig Johan Grass ja Sofia Boije af Gennäs. Peri isältään Kosken kartanon sekä vaimonsa kautta Lahden, Jurvalan ja Härkälän kartanot.

Kosken ruukin ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1686. Se säilyi ruukin ainoana rakennuksena yli isonvihan. Salo Fotografi Atelier.

 Koskenkartano on syntynyt vuonna 1628, kun Liivinmaalainen eversti Hennig Grass perusti autioituneeseen Kosken kylään asumakartanon. 

Vuonna 1683 pidetyssä aatelikartanoiden tarkastuksessa todettiin, että Grassin pojan Halikon kihlakunnan tuomarin, Turun hovioikeuden asessorin ja varapresidentin ja Pohjanmaan maaherran, Vapaaherra Gustaf Grassin asumakartano oli varustettu hyvillä ja kelvollisilla rakennuksilla ja sopi hyvin aatelisen asuinpaikaksi.

Hengen aatelisena
Turussa 12-11 2023
Simo Tuomola

Pohjolan Leijona

 Tänään 6-11 liput liehuvat, kun tulee kuluneeksi tasavuosia Kustaa II Aadolfin kuolemasta vuonna 1632:


 
 1632 – Kustaa II Aadolf, Ruotsin kuningas (juliaaninen kalenteri).

Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myösSuomen hallitsija vuosina 1611–1632. 
  

Pohjoisen Leijona oli Euroopan sotaretkistään huolimatta ahkera Suomessa kävijä, hän vieraili maassamme peräti kuudesti. Miehen löydät myös Turun linnan pelikorteista: Ruutu 13.



Kustaa II Aadolf.

1633 Åke Tott toi kuninkaan ruumiin Tukholmaan, jossa hänet haudattiin kuninkaalisten hautakirkkoon Riddarholmenilla. Siellä häntä kävin tervehtimässä viimeksi Tukholmankiertueellani. Samana vuonna 1300 kirkko oli vihitty käyttöön kuin Turun tuomiokirkkokin, johon puolestaan kuninkaan luottomies, Pohjolan Lumiaura, sotamarsalkka Åke Tott on haudattu.
Kuninkaan veriset vaatteet löytyvät puolestaan museoituina Kuninkaalisesta Asekammarista. Ohessa 9.12. aiempi synttäriblogini Kustaalle ja Sakari Topeliuksen kuulu versio kuninkaan kuolemasta. 


Kustaa Aadolf
9-12 vietetään Kustaa II Aadolfin (1594-1632) syntymäpäivää. Kuningas vieraili useaan otteeseen Turussa, viihtyen täällä välillä pitkäänkin. Hän perusti Turun hovioikeuden 1623 ja hänen aikanaan Turku oli melkoinen sotakaupunki kun laivat rahtasivat tätä kautta sotilaita, hevosia ja sotakalustoa kuninkaan sotaretkille pitkin Eurooppaa.

Kun kuningas kaatui taistelukentälle 6.11.1632 osoittautui todeksi myös ennustusten voima, toki ilman niitäkin mies olisi aiemmin tai myöhemmin miekkaansa hukkunut.

Vuonna 1601 kuollut astronomi Tyko Brahe oli kuitenkin ihan oikeasti ennustanut vuoden 1572 komeetan perusteella suuren johtajan syntymän Pohjolaan ja Ruotsi-Suomen nousun, sekä johtajan kuoleman Keski-Euroopan taistelukentällä juuri vuonna 1632.

Kustaa II Aadolfin kuoleman ennusmerkkinä pidettiin myös hänen lippulaivansa Wasan uppoamista neitsytmatkallaan 1628 Tukholman edustalle.


Kustaa II Aadolfin voitto Breitenfeltin ensimmäisessä taistelussa (1631).



Kuninkaan kuolema

"Sumussa ja ruudinsavussa hän (kuningas) joutui vihollisten keskelle. Kiväärinluoti murskasi hänen käsivartensa. Hän vaipui verissään satulasta maahan ja jäi luotien ja miekkain lävistämänä makaamaan hevosten jalkoihin. Yksi ainoa ystävä, eräs saksalainen nuorukainen, makasi verissään hänen vieressään. Kohta ilmaisi kuninkaan hevonen, verinen satula selässä, herransa kaatuneen.

Saatuaan tiedon kuninkaan kuolemasta sotilaat unhottivat haavansa ja väsymyksensä. Tuntuipa kuin olisi elämä kadottanut arvonsa, kun suurin, paras sankari oli kaatunut.

Kuningas Kustaa Aadolfin ruumis löydettiin vasta myöhään yöllä soihtujen valossa ruumiskasojen keskeltä ryöstettynä, alastomana, ystävien ja vihollisten polkemana, jotka olivat hänen ylitsensä ratsastaneet.

Harvoin on maallinen suuruus ollut niin kuolemassa rikkitallattuna ja kuitenkin kaikiksi ajoiksi jälkeensä jättänyt kuolemattoman, rakastetun muiston. Hänen ruotsalainen, hänen suomalainen kansansa suri häntä suurimpana sankarinaan, ystävät ja viholliset, itse Saksan keisarikin, itkivät hänen kuolemaansa."

Sakari Topelius, Maamme-kirja. 1875.




Karl Gustav Hellqvist: Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633, 1885.

Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633 (ruots. Vid hamnen i Wolgast den 15 juni 1633) on ruotsalaisen taidemaalari Karl Gustav Hellqvistin tekemä historiamaalaus. Teos on öljyvärimaalaus ja se valmistui 1885. Se esittää edellisvuoden lopulla Lützenin taistelussa kuolleen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin ruumiin saattoa laivaan kuljetettavaksi edelleen Tukholmaan.

Kuningas Kustaa II Aadolf kuoli Lützenin taistelussa kolmikymmenvuotisessa sodassa v. 1632. Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä.

Itse asiassa yhtään 30-vuotisen sodan ratkaisutaistelua ei voitettu ilman suomalaisia hakkapeliittoja. Muun muassa suomalaisen Torsten Ståhlhandsken johdossa taistelujoukot eivät hävinneet 14 vuoden aikana kertaakaan. Hakkapeliittojen rinnalla ei sovi toki unohtaa suomalaista jalkaväkeä, joka tositoimiin joutuessaan osoitti olevansa sekin valiojoukkoa.

Vastaavasti Suomen uhritkin 30-vuotisessa sodassa nousivat kokonaisuudessaan 50000 – 60000 mieheen. Se oli vajaan puolen miljoonan kansakunnalta suunnaton ponnistus. Suomalaisten osuus 1600-luvun suursodassa ei siis ollut aivan vähäinen.

Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin patsas seisoo Turun hovioikeuden rakennuksen edustalla sormi ojennettuna kohti jalkojensa juurta kuin käskemässä alamaisiaan kumartumaan.

Uudistuksia toimeenpannut kuningas on katsottu Turussakin historian henkilöksi, joka halutaan muistaa. Kuninkaan saavutuksiksi lasketaan muun muassa Turun hovioikeuden perustaminen ja Ruotsin suurvaltakauden aloittaminen.

Kuninkaallisesti
Turussa 6-11 2023
Simo Tuomola

Ylivallan aikaan

Tänään 2-11 avaamme historiankirjan satunnaisesti vuoden 1664 kohdalta, kas tuosta. Kreivikunnan vouti Paavali Paavalinpoika Kallian ja vaimonsa Margareta Paavalintyttären perheeseen siunaantuu 2-11 1664 Huittisten Kivirannan ratsutilalla poika - Jaakko Jacob Paavalinpoika Callia.

Suuria juhlia ei tapauksen kunniaksi vietetä, ja kruunu perhana on samana vuonna kieltänyt vielä oluen kotivalmistuksenkin. No Turun porvarit ovat vielä enemmän harmissaan, kun pukuasetuksella on juuri säädetty, etteivät mm. kaupungin käsityöläiset ja palvelijat koristelisi liiallisesti vaatteitaan. Mm. lasinapit ja korvarengas kielletään.

Ja ylemmän väen juhlien viettoakin rajoitetaan niin, ettei esim. pormestari saa kutsua häihin muka yli 50 paria vieraita ja heillekin saa tarjota vain 9 ruokalajia ja 2-3 lajia viiniä.
 
 Viipurin ratsuväkirykmentin standaarin malli vuodelta 1665

Jaakko Calliaan törmäämme myöhemmin Turussa, kun hän nuorena miehenä toimii katselmuskirjurina Turun läänin ratsuväkirykmentissä ja avioiduttuaan 18-7 1686 Porin kreivikunnan voudin lesken Maria Tuomaantytär Tackun kanssa, hänet sukulaissuhteiden perusteella nimitettiin pian Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.

Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentti (ruots. Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente) oli Ruotsin kuningaskunnan ratsuväkirykmentti, joka muodostettiin vuonna 1634.

Ollessaan katselmuskirjurina Turun läänin ratsurykmentissä Callia lienee osoittanut hyviä virkamieslahjoja, sillä jo pian hänet nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan voudiksi. Kokemäen käräjien 24-26.9.1688 pöytäkirjassa on Calliasta ensimäisen kerran maininta: »Cronans Befall:n Wähl bet:de Herr Jacob Callia». Tätä voudin virkaa Callia hoiti sitten isonvihan aikoihin saakka.

 Caius Kajanti kertoo:

Suomen joutuessa vv. 1714-1715 miltei täydellisesti venäläisten valtaan, pakeni, kuten tunnettua, maan virkamiehistö melkein kokonaisuudessaan Ruotsiin turvaan vihollisen jaloista. Venäläisten valtauskausi, vuodet 1713-1716, oli tuhoavan mielivallan aikaa maassamme, sillä vihollinen ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi järjestää vallatun maan oloja, kun luultiin valtausta väliaikaiseksi toimenpiteeksi, josta oli saatava mahdollisimman suuri ryöstösaalis.

Mutta kun miehitysaika muodostui pitemmäksi kuin ehkä alussa oli laskelmoitu, katsoivat venäläiset oman hyötynsä kannalta edullisemmaksi järjestää Suomeen jonkinlaisen paikallishallinnon. Sellainen tekisi maan hallussapidon helpommaksi antamalla väestölle kuvan järjestetystä yhteiskunnasta, josta valtaaja koettaa huolehtia, samalla kun se takaisi venäläisille säännölliset tulot vallatulta alueelta.

 
 Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri   isonvihan  aikana.Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.

Turun kenraalikuvernöörikuntaa järjestettäessä v. 1717 osoittautui virkamiehistön puute suureksi. Tarvittiin henkilöitä, joilla paikallis- ja asiantuntemuksen lisäksi olisi jonkinlainen väestön luottamus, samalla kun he kykenisivät tulemaan toimeen venäläisten kanssa ja täyttämään näitten antamat määräykset. Virkamiehistön asema oli vaikea, sillä he olivat alituiseen sekä venäläisten että paikallisväestön silmätikkuna.

Lisäksi virkamiehiä oli hankalaa saada ja sen vuoksi jouduttiin joko turvautumaan kokemattomiin henkilöihin, jotka pakolla määrättiin virkaansa (voudit, nimismiehet, jms.) tai harvojen paikalleen jääneitten työtaakka tehtiin perin raskaaksi (papisto, tuomarit). Jälkimmäisten joukossa, »maallisista» virkamiehistä on ensi sijalla mainittava Turun ja Porin piirin (läänin) kihlakunnantuomari Jaakko (Jacob) Callia, entinen Ylä-Satakunnan Alisen osan kihlakunnan kruununvouti, joka joustavalla ja kyvykkäällä tavalla koetti isonvihan oloissa edustaa entisiä virkamiesperinteitä.

Callian toimista isonvihan alkuaikoina (v:na 1714-1716) ei ole säilynyt tietoja, mutta perustettaessa Turun kenraalikuvernöörikuntaa v. 1717 järjesti kreivi Douglas myös jonkinlaista oikeuslaitosta rahvaan keskinäisiä riitoja sekä rikoslain piiriin kuuluvien asioitten tutkimista ja tuomitsemista varten ja nimitti silloin Turun ja Porin piirin yhteiseksi kihlakunnantuomariksi juuri Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudin Jaakko Callian.

Callialle oli tietystikin mahdotonta hoitaa laajaa tuomiokuntaansa Ruotsinvallan aikaisin tavoin, sts. pitää säännöllisiä suvi- ja talvikäräjiä jokaisessa käräjäkunnassa. Tapana näyttääkin olleen se, että käräjiä Douglas'en määräyksestä pidettiin siellä, missä tarvittiin, sts. missä ilmoitettiin rikosten tapahtuneen tai muuten oli tarpeeksi aiheita oikeudenkäyntien toimeenpanemiseen. Oikeutta etsivät tai pitäjien nimismiehet tai voudit ilmoittivat Turkuun kenraalikuvernöörinvirastolle kustakin tapauksesta erikseen.

 Jaakko Rirzin kirje J. Callialle 25.7.1718. Vasemmalla Callian merkintöjä.

Papisto saattoi myös tehdä ilmoituksia. Niinpä on säilynyt tuomiorovasti Jaakko Ritzin kirje Jaakko Callialle 25.7.1718  jossa Ritz alussa ilmoittaa saaneensa kirjeen Vehmaan kirkkoherralta Jeremias Wallenius'elta ja Wallenius on luetellut useita Vehmaalla tai sen lähiseuduilla tapahtuneita rikoksia, mutta »koska tällaiset asiat eivät kuulu konsistorion huomioitaviksi», niin luettelee Ritz ne täten Callialle, jotta Callia voisi ryhtyä asianomaisiin toimenpiteisiin. Callia on käsitellyt ilmoitetut asiat käräjillä ja tehnyt kirjeen vasemmanpuoliselle marginaalille merkinnän tuomioista, joista yksi on kuolemantuomio.


Toisinaan kertyi kenraalikuvernöörinvirastoon niin paljon Turun lähiympäristössä sattuneita pikkujuttuja, että olisi ollut hankalaa pitää käräjiä kussakin paikassa erikseen. Silloin kutsuttiin sekä kantajat, vastaajat että todistajat Turkuun ja käräjät pidettiin kaikki täällä.

Samoin tehtiin, jos oli käsiteltävänä asia, joka jo kerran oli ollut esillä ja tuomittu, mutta uudestaan vedottu kenraalikuvernöörin tuomiota varten. Tavallisesti asia silloin käsiteltiin ao. pitäjän lautamieskunnan läsnäollessa, mutta lautamieskuntaan vannotettiin kaksinkertainen määrä (12 miestä) jäseniä.

Käräjiä toimittaessaan koetti Callia, mikäli se sodan ja valtaajan rasittamassa maassa oli mahdollista, noudattaa rauhan aikaisia tapoja ja esim. Callian käräjäpöytäkirjat ovat erinomaisen huolellisesti kirjoitetut. Kaikki asiat tutkittiin tarkoin, kuunneltiin todistajien lausunnot puolesta ja vastaan ja jos ilmeni epäselvyyksiä, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia, lykättiin asiat seuraaviin käräjiin.
 
 Lapsenmurhaajan tuomiona oli teloitus ja polttaminen.

Tuomiot lausuttiin Ruotsin lakeihin perustuen, paitsi että kaikki kuolemantuomiot alistettiin kenraalikuvernöörin vahvistettaviksi, mikäli ei rikos ollut moninkertaisesti pöyristyttävä, kuten eräs Mynämäen käräjillä 28-7 1718 käsitelty raaka lapsenmurhajuttu, jolloin lukkarinvaimo Walborg Erikintytär Ostenius tuomittiin »mestattavaksi ja poltettavaksi» ja tuomio pantiin heti täytäntöön, koska Walborg Ostenius koko pitäjässä oli tunnettu rikolliseksi ja ilkeämieliseksi naiseksi.

Rahvas luotti Callian toimittamien käräjien oikeudenmukaisuuteen, koskapa todistajien lausunnot ovat yleensä avomielisiä ja asioita paljon ilmoitettiin. V:na 1717-1718 käsiteltiin käräjillä melkein yksinomaan siveellisyysrikoksia, murhia, varkauksia jms., mutta jo v:n 1718 lopulla ja rauhanajan lähestyessä tulevat käsitellyt jutut monipuolisemmiksi, alkaa esiintyä autiotilojen katselmuksia, verovapausanomuksia, kaupanvahvistuksia, perinnönjakoja, paloapuanomuksia, jms.

Jaakko Callian tuomiokunta oli isonvihan ajan tuomarien tuomiokunnista suurin (ottaen vielä huomioon asukastiheyden), eikä suinkaan helposti hoidettavissa. Callia sai matkustella Ulvilasta Taivassaloon, Kemiöstä Mynämäelle, sieltä Nauvoon tutkimaan muuatta hukuttautunutta, Lohjalle, Kokemäelle, jne. Säilyneistä pöytäkirjoista päätellen on Callia yrittänyt tehtävänsä hyvin ja velvollisuudentuntoisesti suorittaa.

Kenraalikuvernööri G. Douglas'en kanssa näyttää Callia tulleen hyvin toimeen eikä Callian toimista tehty isonvihan aikana yhtään ainoata valitusta, ei ruotsalaisille eikä venäläisille viranomaisille. Kirjeenvaihdossa kohteli Douglas Calliaa suurella arvonannolla.

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Venäläiset miehittivät Turun vuonna 1713.

 
 Turun linna vuonna 1724.

 Kesällä 1713 venäläiset valtasivat koko Etelä-Suomen, ja 28. elokuuta 1713 he marssivat 4000 miehen joukolla Turkuun. Kaupunki oli joukkopaon jäljiltä lähes tyhjä, kun tsaari Pietari Suuri saapui tänne syyskuun alussa. Varsinais-Suomeen sijoitettiin venäläisiä joukkoja ja Turkuun kerättiin muonaa ja varusteita Ruotsiin aiottua hyökkäystä varten. Turku oli Isonvihan aikana venäläisen miehityshallinnon keskus, ensin vuosina 1714-1717 sotilashallinnon ja myöhemmin vuosina 1717-1721 siviilihallinnon.

Turun akatemian täytyi olla suljettuna vuoteen 1721 saakka, ja se toimi nimellisesti Uppsalan yliopiston yhteydessä, vaikkei varsinaista toimintaa ollutkaan. Myös akatemian kirjapaino sekä kaupungissa toiminut Gezeliusten kirjapaino evakuoitiin Tukholmaan ennen kaupungin miehittämistä.

Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Tallinnassa oli tuolloin Aasiasta saapunut ruttotautiepidemia, minkä johdosta oli määrätty kaikille sieltä tuleville matkustajille pakollinen kuuden viikon karanteeni. Kerrotaan, että Tallinnassa salaa käynyt ja karanteenimääräyksen kiertänyt Kyminkartanon Koukelan kylässä asunut talonpoika olisi tuonut ruton Suomeen.

Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin kuolleet. Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi; varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla. Turussa kuoli noin kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.

Sodan ja vihollisen polkemassa maassa, paikallaan uskollisesti pysyen, koetti Jaakko Callia palvella omaa kansaansa ja että hän tässä on rehellisesti ja epäitsekkäästi menetellyt, sitä todistaa se, että hän rauhanajan tultua sai hoitaa Ylä-Satakunnan kihlakunnan tuomiokunnan tuomarin virkaa miltei v:n 1722 loppuun, siksi kunnes varsinainen kihlakunnantuomari Klaus Detlofinpoika saapui takaisin pakomatkaltaan Ruotsista tointansa hoitamaan.

Tämän jälkeen nimitettiin Jaakko Callia Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi, jota virkaa hän sitten hoiti kuolemaansa asti. Sodan rasituksista johtuen hän sairasteli ja kuoli Huittisten Kivirannassa »sunnuntain vastaisena yönä» 24 p:nä marraskuuta 1723. Callian kasvattipoika, Huittisten kirkkoherra Nils Idman on tehnyt Huittisten kuolleitten kirjaan Calliasta merkinnän: »Sahl. Herr Befall. Jacob Callia. 59 år»

Jaakko Callia oli niitä harvoja isonvihan ajan virkamiehiä, jotka pelottomasti jäivät virkapaikalleen hoitamaan tehtäviään. Tässä asemassa, joutuessaan tavallaan valloittajan edustajaksi, hän kuitenkin ensisijassa pysyi oman kansansa palvelijana ja kunnioitettavana piirteenä hänessä mainittakoon se, että hän ei, kuten niin monet muut, käyttänyt asemaansa omien taloudellisten etujensa ajamiseen, joskin häntä siitä tavallaan suojeli tarpeeksi suuri persoonallinen omaisuutensa, jonka hän oli jo rauhanaikana hankkinut.

Jacob Ritz (1656 Liivinmaa – 26. joulukuuta 1739 Somero) oli Someron kirkkoherra ja isonvihan aikana Suomen kirkon korkein virkamies, Turun väliaikaisen konsistorin esimies. Isonvihan aikainen Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Gustav Otto Douglas määräsi hänet 1717 väliaikaisen konsistorin esimieheksi. Konsistorin jäseniä olivat kuitenkin vain Turun ja naapurikuntien papit eli tosiasiassa se kattoi Turun hiippakunnan eteläisen osan. Ritz vihki kuitenkin peräti 59 ylioppilasta ja teiniä papiksi.

Jaakko Callian nimi on verrattavissa Jaakko Ritzin nimeen, ottaen tietysti huomioon sen, että Jaakko Ritzin osalle tullut työtaakka ja vastuu oli luonteeltaan toisenlainen ja suurempi, mutta »maallisten» viranomaisten kotimaisena edustajana venäläisvallan aikana Jaakko Callia täytti vaikeahoitoisen ja vastuunalaisen paikan.

Alamaisena
Suomen Turussa
2-11 2023
Simo Tuomola