Tänään
2-11 avaamme historiankirjan satunnaisesti vuoden 1664 kohdalta, kas
tuosta. Kreivikunnan vouti Paavali Paavalinpoika Kallian ja vaimonsa
Margareta Paavalintyttären perheeseen siunaantuu 2-11 1664 Huittisten
Kivirannan ratsutilalla poika - Jaakko Jacob Paavalinpoika Callia.
Suuria juhlia ei tapauksen kunniaksi vietetä, ja kruunu perhana on samana vuonna kieltänyt vielä oluen kotivalmistuksenkin. No Turun porvarit ovat vielä enemmän harmissaan, kun pukuasetuksella on juuri säädetty, etteivät mm. kaupungin käsityöläiset ja palvelijat koristelisi liiallisesti vaatteitaan. Mm. lasinapit ja korvarengas kielletään.
Ja ylemmän väen juhlien viettoakin rajoitetaan niin, ettei esim. pormestari saa kutsua häihin muka yli 50 paria vieraita ja heillekin saa tarjota vain 9 ruokalajia ja 2-3 lajia viiniä.
Viipurin ratsuväkirykmentin standaarin malli vuodelta 1665
Jaakko Calliaan törmäämme myöhemmin Turussa, kun hän nuorena miehenä toimii katselmuskirjurina Turun läänin ratsuväkirykmentissä ja avioiduttuaan 18-7 1686 Porin kreivikunnan voudin lesken Maria Tuomaantytär Tackun kanssa, hänet sukulaissuhteiden perusteella nimitettiin pian Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.
Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentti (ruots. Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente) oli Ruotsin kuningaskunnan ratsuväkirykmentti, joka muodostettiin vuonna 1634.
Ollessaan katselmuskirjurina Turun läänin ratsurykmentissä Callia lienee osoittanut hyviä virkamieslahjoja, sillä jo pian hänet nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan voudiksi. Kokemäen käräjien 24-26.9.1688 pöytäkirjassa on Calliasta ensimäisen kerran maininta: »Cronans Befall:n Wähl bet:de Herr Jacob Callia». Tätä voudin virkaa Callia hoiti sitten isonvihan aikoihin saakka.
Caius Kajanti kertoo:
Suomen joutuessa vv. 1714-1715 miltei täydellisesti venäläisten valtaan, pakeni,
kuten tunnettua, maan virkamiehistö melkein kokonaisuudessaan Ruotsiin turvaan vihollisen
jaloista. Venäläisten valtauskausi, vuodet 1713-1716, oli tuhoavan mielivallan aikaa
maassamme, sillä vihollinen ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi järjestää vallatun
maan oloja, kun luultiin valtausta väliaikaiseksi toimenpiteeksi, josta oli saatava
mahdollisimman suuri ryöstösaalis.
Mutta kun miehitysaika muodostui pitemmäksi kuin
ehkä alussa oli laskelmoitu, katsoivat venäläiset oman hyötynsä kannalta
edullisemmaksi järjestää Suomeen jonkinlaisen paikallishallinnon. Sellainen tekisi maan
hallussapidon helpommaksi antamalla väestölle kuvan järjestetystä yhteiskunnasta,
josta valtaaja koettaa huolehtia, samalla kun se takaisi venäläisille säännölliset
tulot vallatulta alueelta.
Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.
Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720
hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000
miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä
palasi takaisin vuonna 1725.
Turun kenraalikuvernöörikuntaa järjestettäessä v. 1717
osoittautui virkamiehistön puute suureksi. Tarvittiin henkilöitä, joilla paikallis- ja
asiantuntemuksen lisäksi olisi jonkinlainen väestön luottamus, samalla kun he
kykenisivät tulemaan toimeen venäläisten kanssa ja täyttämään näitten antamat
määräykset. Virkamiehistön asema oli vaikea, sillä he olivat alituiseen sekä
venäläisten että paikallisväestön silmätikkuna.
Lisäksi virkamiehiä oli hankalaa
saada ja sen vuoksi jouduttiin joko turvautumaan kokemattomiin henkilöihin, jotka pakolla
määrättiin virkaansa (voudit, nimismiehet, jms.) tai harvojen paikalleen jääneitten
työtaakka tehtiin perin raskaaksi (papisto, tuomarit). Jälkimmäisten joukossa,
»maallisista» virkamiehistä on ensi sijalla mainittava Turun ja Porin piirin (läänin)
kihlakunnantuomari Jaakko (Jacob) Callia, entinen Ylä-Satakunnan Alisen osan
kihlakunnan kruununvouti, joka joustavalla ja kyvykkäällä tavalla koetti isonvihan
oloissa edustaa entisiä virkamiesperinteitä.
Callian toimista isonvihan alkuaikoina (v:na 1714-1716) ei ole säilynyt tietoja, mutta perustettaessa Turun kenraalikuvernöörikuntaa v. 1717 järjesti kreivi Douglas myös jonkinlaista oikeuslaitosta rahvaan keskinäisiä riitoja sekä rikoslain piiriin kuuluvien asioitten tutkimista ja tuomitsemista varten ja nimitti silloin Turun ja Porin piirin yhteiseksi kihlakunnantuomariksi juuri Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudin Jaakko Callian.
Callialle oli tietystikin mahdotonta hoitaa laajaa tuomiokuntaansa Ruotsinvallan aikaisin tavoin, sts. pitää säännöllisiä suvi- ja talvikäräjiä jokaisessa käräjäkunnassa. Tapana näyttääkin olleen se, että käräjiä Douglas'en määräyksestä pidettiin siellä, missä tarvittiin, sts. missä ilmoitettiin rikosten tapahtuneen tai muuten oli tarpeeksi aiheita oikeudenkäyntien toimeenpanemiseen. Oikeutta etsivät tai pitäjien nimismiehet tai voudit ilmoittivat Turkuun kenraalikuvernöörinvirastolle kustakin tapauksesta erikseen.
Jaakko Rirzin kirje J. Callialle 25.7.1718. Vasemmalla Callian
merkintöjä.
Papisto saattoi myös tehdä ilmoituksia. Niinpä on säilynyt tuomiorovasti
Jaakko Ritzin kirje Jaakko Callialle 25.7.1718 jossa Ritz alussa
ilmoittaa saaneensa kirjeen Vehmaan kirkkoherralta Jeremias Wallenius'elta ja Wallenius on
luetellut useita Vehmaalla tai sen lähiseuduilla tapahtuneita rikoksia, mutta »koska
tällaiset asiat eivät kuulu konsistorion huomioitaviksi», niin luettelee Ritz ne täten
Callialle, jotta Callia voisi ryhtyä asianomaisiin toimenpiteisiin. Callia on käsitellyt
ilmoitetut asiat käräjillä ja tehnyt kirjeen vasemmanpuoliselle marginaalille
merkinnän tuomioista, joista yksi on kuolemantuomio.
Toisinaan kertyi kenraalikuvernöörinvirastoon niin paljon Turun lähiympäristössä
sattuneita pikkujuttuja, että olisi ollut hankalaa pitää käräjiä kussakin paikassa
erikseen. Silloin kutsuttiin sekä kantajat, vastaajat että todistajat Turkuun ja
käräjät pidettiin kaikki täällä.
Samoin tehtiin, jos oli käsiteltävänä asia, joka
jo kerran oli ollut esillä ja tuomittu, mutta uudestaan vedottu kenraalikuvernöörin
tuomiota varten. Tavallisesti asia silloin käsiteltiin ao. pitäjän lautamieskunnan
läsnäollessa, mutta lautamieskuntaan vannotettiin kaksinkertainen määrä (12 miestä)
jäseniä.
Käräjiä toimittaessaan koetti Callia, mikäli se sodan ja valtaajan rasittamassa
maassa oli mahdollista, noudattaa rauhan aikaisia tapoja ja esim. Callian
käräjäpöytäkirjat ovat erinomaisen huolellisesti kirjoitetut. Kaikki asiat tutkittiin
tarkoin, kuunneltiin todistajien lausunnot puolesta ja vastaan ja jos ilmeni
epäselvyyksiä, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia, lykättiin asiat seuraaviin
käräjiin.
Lapsenmurhaajan tuomiona oli teloitus ja polttaminen.
Tuomiot
lausuttiin Ruotsin lakeihin perustuen, paitsi että kaikki kuolemantuomiot alistettiin
kenraalikuvernöörin vahvistettaviksi, mikäli ei rikos ollut moninkertaisesti
pöyristyttävä, kuten eräs Mynämäen käräjillä 28-7 1718 käsitelty raaka
lapsenmurhajuttu, jolloin lukkarinvaimo Walborg Erikintytär Ostenius tuomittiin
»mestattavaksi ja poltettavaksi» ja tuomio pantiin heti täytäntöön, koska Walborg
Ostenius koko pitäjässä oli tunnettu rikolliseksi ja ilkeämieliseksi naiseksi.
Rahvas luotti Callian toimittamien käräjien oikeudenmukaisuuteen, koskapa todistajien
lausunnot ovat yleensä avomielisiä ja asioita paljon ilmoitettiin. V:na 1717-1718
käsiteltiin käräjillä melkein yksinomaan siveellisyysrikoksia, murhia, varkauksia
jms., mutta jo v:n 1718 lopulla ja rauhanajan lähestyessä tulevat käsitellyt jutut
monipuolisemmiksi, alkaa esiintyä autiotilojen katselmuksia, verovapausanomuksia,
kaupanvahvistuksia, perinnönjakoja, paloapuanomuksia, jms.
Jaakko Callian tuomiokunta oli isonvihan ajan tuomarien tuomiokunnista suurin (ottaen
vielä huomioon asukastiheyden), eikä suinkaan helposti hoidettavissa. Callia sai
matkustella Ulvilasta Taivassaloon, Kemiöstä Mynämäelle, sieltä Nauvoon tutkimaan
muuatta hukuttautunutta, Lohjalle, Kokemäelle, jne. Säilyneistä pöytäkirjoista
päätellen on Callia yrittänyt tehtävänsä hyvin ja velvollisuudentuntoisesti
suorittaa.
Kenraalikuvernööri G. Douglas'en kanssa näyttää Callia tulleen hyvin
toimeen eikä Callian toimista tehty isonvihan aikana yhtään ainoata valitusta, ei
ruotsalaisille eikä venäläisille viranomaisille. Kirjeenvaihdossa kohteli Douglas
Calliaa suurella arvonannolla.
Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Venäläiset miehittivät Turun vuonna 1713.
Turun linna vuonna 1724.
Kesällä 1713 venäläiset valtasivat koko Etelä-Suomen, ja 28. elokuuta 1713 he marssivat 4000 miehen joukolla Turkuun. Kaupunki oli joukkopaon jäljiltä lähes tyhjä, kun tsaari Pietari Suuri
saapui tänne syyskuun alussa. Varsinais-Suomeen sijoitettiin venäläisiä
joukkoja ja Turkuun kerättiin muonaa ja varusteita Ruotsiin aiottua
hyökkäystä varten. Turku oli Isonvihan aikana venäläisen miehityshallinnon keskus, ensin vuosina 1714-1717 sotilashallinnon ja myöhemmin vuosina 1717-1721 siviilihallinnon.
Turun akatemian täytyi olla suljettuna vuoteen 1721 saakka, ja se toimi nimellisesti Uppsalan yliopiston yhteydessä, vaikkei varsinaista toimintaa ollutkaan.
Myös akatemian kirjapaino sekä kaupungissa toiminut Gezeliusten
kirjapaino evakuoitiin Tukholmaan ennen kaupungin miehittämistä.
Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Tallinnassa oli tuolloin Aasiasta
saapunut ruttotautiepidemia, minkä johdosta oli määrätty kaikille
sieltä tuleville matkustajille pakollinen kuuden viikon karanteeni.
Kerrotaan, että Tallinnassa salaa käynyt ja karanteenimääräyksen
kiertänyt Kyminkartanon Koukelan kylässä asunut talonpoika olisi tuonut
ruton Suomeen.
Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa
kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita
ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin
kuolleet. Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon
tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi;
varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla. Turussa kuoli noin
kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.
Sodan ja vihollisen polkemassa maassa, paikallaan uskollisesti pysyen, koetti Jaakko Callia palvella omaa kansaansa ja että hän tässä on rehellisesti ja epäitsekkäästi menetellyt, sitä todistaa se, että hän rauhanajan tultua sai hoitaa Ylä-Satakunnan kihlakunnan tuomiokunnan tuomarin virkaa miltei v:n 1722 loppuun, siksi kunnes varsinainen kihlakunnantuomari Klaus Detlofinpoika saapui takaisin pakomatkaltaan Ruotsista tointansa hoitamaan.
Tämän jälkeen nimitettiin Jaakko Callia Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi, jota virkaa hän sitten hoiti kuolemaansa asti. Sodan rasituksista johtuen hän sairasteli ja kuoli Huittisten Kivirannassa »sunnuntain vastaisena yönä» 24 p:nä marraskuuta 1723. Callian kasvattipoika, Huittisten kirkkoherra Nils Idman on tehnyt Huittisten kuolleitten kirjaan Calliasta merkinnän: »Sahl. Herr Befall. Jacob Callia. 59 år»
Jaakko Callia oli niitä harvoja isonvihan ajan virkamiehiä, jotka pelottomasti jäivät virkapaikalleen hoitamaan tehtäviään. Tässä asemassa, joutuessaan tavallaan valloittajan edustajaksi, hän kuitenkin ensisijassa pysyi oman kansansa palvelijana ja kunnioitettavana piirteenä hänessä mainittakoon se, että hän ei, kuten niin monet muut, käyttänyt asemaansa omien taloudellisten etujensa ajamiseen, joskin häntä siitä tavallaan suojeli tarpeeksi suuri persoonallinen omaisuutensa, jonka hän oli jo rauhanaikana hankkinut.
Jacob Ritz (1656 Liivinmaa – 26. joulukuuta 1739 Somero) oli Someron kirkkoherra ja isonvihan aikana Suomen kirkon korkein virkamies, Turun väliaikaisen konsistorin esimies. Isonvihan aikainen Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Gustav Otto Douglas määräsi hänet 1717 väliaikaisen konsistorin esimieheksi. Konsistorin jäseniä olivat kuitenkin vain Turun ja naapurikuntien papit eli tosiasiassa se kattoi Turun hiippakunnan eteläisen osan. Ritz vihki kuitenkin peräti 59 ylioppilasta ja teiniä papiksi.
Jaakko Callian nimi on verrattavissa Jaakko Ritzin nimeen, ottaen tietysti huomioon sen, että Jaakko Ritzin osalle tullut työtaakka ja vastuu oli luonteeltaan toisenlainen ja suurempi, mutta »maallisten» viranomaisten kotimaisena edustajana venäläisvallan aikana Jaakko Callia täytti vaikeahoitoisen ja vastuunalaisen paikan.
Alamaisena
Suomen Turussa
2-11 2024
Simo Tuomola