Hevosratikka

 Tällä päivämäärällä 4-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa aloitettiin raitiotieliikenne hevosvetoisin vaunuin. Vuosiluku oli 1890.

 
Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta.

Turulla oli kunnia olla ensimmäinen hevosraitiotieliikenteen kaupunki Suomessa. Ajatuksen sen perustamisesta esitti 27. toukokuuta 1889 kaupunginvaltuustolle kreivi August Armfelt.

August Magnus Gustaf Armfelt (1826–1894) oli suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies. Hän kuului Tammikuun valiokuntaan ja osallistui valtiopäivien toimintaan vuonna 1963–1885 hyvin tehokkaasti, muun muassa asevelvollisuuskysymyksen yhteydessä 1877–1878. Hän oli perustamassa Varsinais-Suomen Maanviljelysseuraa ja toimi sen puheenjohtajana

Armfelt oli tutkinut mahdollisuutta sähköraitiotien rakentamiseen, mutta kaupungilla ei ollut vielä omaa sähkölaitosta. Sen sijaan Tukholmasta Atlas-yhtiöltä tilattiin neljä umpivaunua ja yksi avovaunu. Liikenteen alkaessa yhtiöllä oli 18 hevosta, mutta vuoden 1890 lopussa jo 28 hevosta.

 

Hevoset piti vaihtaa aina levänneisiin tunnin väliajoin. Hevosraitiotien kiskot toimitti ruotsalainen tehdas ja niitä oli 40 miestä laskemassa katuun. 

Sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Ensimmäisenä vuonna se olikin suosiossa, ja matkapoletin hinta oli 15 penniä. Mutta silti se oli liian kallis työväestölle, jolle raitiotietä oli ensi sijassa ajateltu.

Toisena vuotena matkustajamäärä laski 900:sta 830:een päivässä ja yhtiö tuotti jatkuvasti tappiota. Kaikkein kalleimmaksi osoittautui kaupungin vaatima kadun pitäminen puhtaana lumesta, varsinkin kun kateelliset vuokra-ajurit tahallaan levittivät lunta kiskoille.



 

Reitti kulki ”Yli sillalta Varvitorille Linnankatua pitkin."

Myöhemmin reittiä pidennettiin Tuomiokirkkosillalle ja Akatemiatalon ohi Hämeenkadulle. Satamassa se pidennettiin Kalastajasatamakadulle (nyk. Fleminginkatu) asti.


Raitiovaunua käytettiin eniten huviajeluun kesäaikana ja sunnuntaisin, ja asiakkaina oli varsinkin se väestönosa, joka ei ollut riippuvainen jokapäiväisestä palkkatyöstä.

Kannattamattoman liikenteen seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892. 

Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin puolestaan Turun teknikot - yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905. Liikenne alkoi 22. joulukuuta 1908 keskustassa kahdeksikkoa kulkevalla kiertolinjalla ja heilurilinjalla Kanavaniemestä Linnankadun ja Puistokadun kulmaan.

 
Liikennöity / operated:
04.05.1890-31.10.1892 hevosraitiotie / horse tramway
22.12.1908-01.10.1972 sähköraitiotie / electric tramway

Raideleveys / gauge:
hevosraitiotie / horse tramway = 1435 mm / 4 ft 8½ in
sähköraitiotie / electric tramway = 1000 mm / 3 ft 3.375 in
Sähköistys / Electrification: 600 V d.c.


Turun raitiotiet tarkoittavat Turussa vuosien 1890 ja 1972 välillä sijainneita raitiotieverkostoja sekä uusia raitiotiesuunnitelmia niiden lakkauttamisen jälkeen. Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972. Sähköraitiotietä liikennöi Turun raitiotielaitos, 1949 alkaen Turun kaupungin liikennelaitos.

Sähköraitiotien lakkautusta on yleisesti pidetty virheenä. 1980-luvulta alkaen kaupunkiin on suunniteltu uutta museoraitiotietä tai pikaraitiotietä. Turku oli toisen maailmansodan jälkeen Helsingin ohella Suomen kaupungeista ainoa, jossa liikennöivät raitiovaunut. Myös Viipurissa oli raitiotieliikenne.

 



Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista moderneista "keltaisista vaaroista", hiljaisista aavevaunuista, neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Ja kuuluisa Klubi-tupakkamainos siinä Tinatuoppia vastapäätä.




Turun raitiotieverkko laajimmillaan vuoden 1956 jälkeen.

Lapsuudenmuistot ratikoista liittyvät Nummenmäelle kulkeneeseen Kakkosen linjaan, vaikka Kupittaan savijuna oli sitäkin kiinnostavampi. Myöhemmin tutummaksi tuli Kolmosen ratikka.



3 (kiertolinja): Rautatieasema - Humalistonkatu - Eerikinkatu - Kauppatori - Tuomiokirkkosilta - Uudenmaankatu - Itäinen pitkäkatu - Martti - Martinsilta - Puistokatu - Rautatieasema; myös samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan.



 
 TKL 45+124 © Anders Rehnström


Linja 1 korvattiin linja-autoilla 12. maaliskuuta 1967. 25. huhtikuuta 1971 loppui liikenne 3-linjan sisäkehällä, ja toukokuun lopussa 1972 nummenmäkeläisen liikkeen myyjät kukittivat viimeisen linjalla 2 kulkeneen aavevaunun.

Turun viimeisen raitiovaunuvuoron ajoi vaunu 38 1. lokakuuta 1972 kehälinjan ulkokehällä, linjalla 3B.

Mukana tuon viimeisen ajopäivän Kolmosen reissussa olin minäkin ja kyllä sekin vaunu oli seppelöity.


Koskas ihaa tulee
Turussa 4-5 2021
Simo Tuomola

Tukholmaa valtaamassa

Tänään 27-4 juhlistamme Carl Johan Adlercreutzin syntymäpäivää vuonna 1757.

 
Carl Johan Adlercreutz (suomeksi joskus Kaarle Juhana) (27. huhtikuuta 1757 Pernaja – 21. elokuuta 1815 Tukholma) oli Suomessa syntynyt Ruotsin armeijan kenraali, joka muistetaan parhaiten Suomen sodassa voittamistaan taisteluista. Hän kuului Adlercreutzin aatelissukuun ja kasvoi Porvoossa.

Sodan aikana Adlercreutz osallistui henkilökohtaisesti vallankaappaukseen, jossa hän vangitsi kuningas Kustaa IV Aadolfin Tukholmassa 13. maaliskuuta 1809. Palkkioksi hän sai kenraaliadjutantin arvon ja käytännössä koko armeijan johdon. Adlercreutz toimi Ruotsin armeijan esikuntapäällikkönä taisteluissa Napoleonia vastaan vuosina 1813–1814.

 

19-11 tuli kuluneeksi tasavuosia Olkijoen aseleposopimuksesta, joka päätti Suomen sodan sotatoimet Suomen alueella vuonna 1808. Sota siirtyi aselevon jälkeen Ruotsin puolelle ja päättyi lopulta Haminan rauhaan seuraavan vuoden syksyllä.
Samalla oltiin matkalla valtaamaan Tukholmaa ja tekemään Suur-Suomea länteen päin.

Olkijoen aseleposopimus päätti Suomen sodan sotatoimet Suomen alueella. Sopimus allekirjoitettiin Olkijoen kylässä, nykyisen Raahen kaupungin alueella, 19. marraskuuta 1808.

Sopimuksen allekirjoittivat Ruotsin armeijan puolesta yliadjutantti Carl Johan Adlercreutz ja Venäjän armeijan puolesta kenraaliluutnantti Nikolai Mihailovitš Kamenski.

 
Carl Johan Adlercreutz (suomeksi joskus Kaarle Juhana) (27. huhtikuuta 1757 Pernaja – 21. elokuuta 1815 Tukholma) oli Suomessa syntynyt Ruotsin armeijan kenraali, joka muistetaan parhaiten Suomen sodassa voittamistaan taisteluista. Hän kuului Adlercreutzin aatelissukuun.

 
 Kreivi Nikolai Mihailovitš Kamenski (ven. Николай Михайлович Каменский, 27. joulukuuta 1776 – 4. toukokuuta 1811 Odessa) oli venäläinen kenraali Suomen sodassa.

Aseleposopimuksessa sovittiin, että Ruotsin armeija vetäytyy Kemijoen taakse niin, että Kemijoen molemmat rannat annettiin venäläisten haltuun. Oulun kaupungista ruotsalaisten joukkojen oli poistuttava 29. marraskuuta.

Käytännössä Ruotsin armeijan Suomessa olleet joukot, noin 15 000 sotilasta, asettuivat talveksi Tornio–Haaparanta alueelle. Sotilaista lähes puolet oli sairaita ja talven kuluessa kuoli noin 2000 sotilasta.

Kaikki kävi kätevästi ranskan kielellä, kun sitä käytettiin sekä Venäjän että Ruotsin hoveissa:

Convention

entre l'armée roijalle suedoise du nord de la Finlande, et l'armée imperialle russe.

D'après les pleins pouvoirs qui nous ont ete confiés, nous sous signés avons arèté les articles suivans.

1:mo    L'armée suedoise d'abord aprés la ratification de la presente, prend sa position sur les limites du gouvernement d'Uleåborg, occupant la ligne qui commence derrière le Kemi et passe par Paisavara Mustisaara, et Pockavara, les deux bord de la riviere de Kemi Elf restent entre les mains de l'armée russe.

2:do    L'armée suedoise quitte Uleåborg dans l'espace de dix jours, en comptant de la signature de la presente convention, c'est a dire pas plus tard que le vingt neuf de ce mois, et les trouppes russes y entrent le trente, le reste du terrain qu'elle cède à l'armée russe sera evacue d'apres la marcheroute dont nous sommes convenues, mais en cas qu'il arive quelque accident imprevu comme un dégât, on aura égard, a ce contre temps, et on donnera tout le temps necessaire à l'armée suedoise pour y obrier.

3:io    L'arière garde suedoise retirera d'après la marche route convenue et tout ce que l'avant garde russe trouvera d'abandonnée par l'armée suedoise, faute de chevaux ou par autre cause tel que malades, magazins &. &. sera regardé comme de bonne prise.

4:o    L'armée suedoise s'engage à ne pas detruire ni distribuer aux habitans, ni vendre les magazins q'elle sera dans le cas d'abandonner.

5:to    L'armée suedoise n'enlevera ni d'Uleåborg ni d'aucun autre endroit qu'elle quittera pas un des employés civils, ni les archives, ni rien de ce qui apartient aux affairs de la province.

6:to    L'armée suedoise renverra tous les ländsmän, pasteurs, et autres preposés et habitans qui ont été pris par elle des endroits qu'elle a deja quitté, en leur restituant leurs chevaux et tout ce qui leur apartient; bien entendu, que se soit de leur bon gré.

7:mo    La presente convention sera ratifié par les generaux en chef des deux armées respectives, et ne sera pas echangée plus tard que demain au soir.

Olkioki ce 7/19 novembre 1808.

Le baron d'Adlercreutz. General major.

Le comte Kamensky. Lieutenant general.

Approuvée   Le Comte de Bouxhoevden, General en chef commendent d'armée de Sa Majesté Imperiale le 8/20 novembre 1808.
Additions a la convention conclue le 19/7 novembre, entre l'armée du Nord roijale suedoise & l'armée Imperiale russe, par m:r le baron d'Adlercreutz general major & m:r le comte de Kamenskij lieutenant general.
Article 1:re L'armistice conclue entre les deux armées, doit durer un mois apres que l'armée suedoise à passée les frontieres du gouvernement d'Uleåborg ou jusq'au 12/1 janvier 1809 & doit en tout cas, l'armistice etre denoncée quince jours avant que les hostilitées peuvent recommencer.
Article 2:de Durant l'armistice les trouppes imperiales russes ne passeront pas la riviere de Kemi.
    Le qvartier general à Limingo le 20 novembre 1808.
C:N: af Klercker
General d'infanterie, general en chef de l'armée suedoise en Finland. 

 

 
 
 Olkijoen Rauhanpirtti.

Turku oli sen sijaan  jo pitkään ollut venäläisten valtaama rauhan kaupunki Typky, joskin aseleposopimuksen myötä täällä jälleen sotilaskaupungin asema korostui, kun miehittäjä oli nyt suuntaamassa hyökkäyksensä kärjen suoraan entisen emämaa Ruotsin alueelle myös Turun kautta. Entisestä emämaasta oli tulossa Suomen aluetta.

Maaliskuussa 1809 kolme vahvaa venäläistä joukko-osastoa hyökkäsi lopulta Suomen puolelta Ruotsiin. Kenraali Pjotr Bagration hyökkäsi Turusta Ahvenanmaalle, Barclay de Tolly joukkoineen Vaasasta jään yli Uumajaan ja kenraalimajuri Ivan Suvalov Pohjanlahden ympäri Kalixiin.

Ruotsalaiset joukot joutuivat vetäytymään Ahvenanmaalta ja venäläiset jatkoivat etenemistään kohden Tukholmaa jään yli Grisslehamniin. Hätääntyneet puolustajat saivat eversti Lagerbringin ja von Döbelnin taidoin neuvottelemalla venäläiset kuitenkin kääntymään takaisin, luvaten etteivät ruotsalaiset miehittäisi enää Ahvenanmaata uudelleen.

Näin Tukholma välttyi välittömältä miehitysuhalta.

 
 Pjotr Ivanovitš Bagration (ven. Пётр Иванович Багратион, georg. პეტრე ბაგრატიონი, Petre Bagrationi; 1765–1812) oli alkuaan georgialaissyntyinen venäläinen ruhtinas ja jalkaväenkenraali. Hän otti osaa Venäjän sotiin Napoleonia vastaan, oli Suomen sodassa vuonna 1808 Ruotsin Suomeen hyökänneen venäläisen 21:nnen divisioonan komentaja ja seurasi Klingsporia Poriin. Hän vartioi sitten lounaisrannikkoa ja johti vuonna 1809 Ahvenanmaalle tehtyä hyökkäystä.

 


Georg Carl von Döbeln (29. huhtikuuta 1758 Segerstad, Ruotsi – 16. helmikuuta 1820 Tukholma) oli ruotsalainen kenraali, joka taisteli muun muassa Suomen sodassa.

 
Döbelnin asema yhtenä Suomen sotaan osallistuneista harvoista taitavista sotapäälliköistä on tunnustettu Suomessa. 1850-luvulla hänen haudalleen Tukholman Pyhän Johanneksen hautausmaalle pystytettiin marmoripatsas osin Suomesta kerätyillä varoilla.

Döbeln palveli 1780-luvulla Ranskan armeijassa ja osallistui sotaan esimerkiksi Itä-Intiassa. Vuosina 1788–1790 käydyssä Kustaa III:n sodassa kotimaahansa palannut Döbeln haavoittui päähän ja joutui käyttämään loppuelämänsä mustaa sidettä otsallaan. Suomeen hän muutti vuonna 1807, kun hänet oli nimitetty Uudenmaan rykmentin varakomentajaksi.

Kenraalimajuri Hans Henrik Gripenberg ja kolme suomalaista prikaatia antautuivat Kalixissa 25-3 1809. Ruotsin armeija yritti vielä tehdä vastarintaa Länsipohjassa ja kesän aikana taisteltiin Hörneforsissa 5-7, Sävarissa 19-8 ja Ratanissa 20-8. Froskågenin aselepo 2-9 merkitsi lopulta taistelujen päättymistä.


 
Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen. Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Niinpäs.

 
 Curt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk (vuoteen 1800 Steding; 26. lokakuuta 1746 Lentschow, Pommeri – 7. tammikuuta 1837 Tukholma) oli ruotsalainen sotilas ja valtiomies. Hänestä tuli 1811 sotamarsalkka ja hän oli Ruotsin viimeinen elossa ollut sotamarsalkka.Hänen veljensä oli Ruotsin saaristolaivaston komentajana Turussa toiminut Victor von Stedingk, sittemmin kenraaliamiraali.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Ilman von Stedingkin neuvottelutaitoja Suomen länsiraja kulkisi kuitenkin nykyisin Kalix-joen kohdalla, joten jotain se Curt kuitenkin aikaan sai, meidän tappioksemme.

Valloitusretkellä mukana
Turussa 27-4 2021
Simo Tuomola

Ordinarius Follingius

Tänään avaamme Turun piispojen kirjan sattumanvaraisesti - kas tuosta - olemme vuodessa 1550. Ja juuri 25-4 1550 tuleva Turun hiippakunnan piispa ja ordinarius Petrus Nicolai Follingius (k 1565) nimitetään Linköpingin lähellä sijaitsevan Kärnan seurakunnan kirkkoherraksi.

Turussa on 2500 asukasta, Helsinki perustetaan, vuoden lopulla piispa Martti Skytte kuolee ja haudataan Turun tuomiokirkon Pyhän Ruumiin kuoriin. Mikael Olavinpoika Agricola toimii hänen jälkeensä piispansijaisena.

Martti Skytte (n. 1480– 30. joulukuuta 1550) toimi Turun piispana vuosina 1528–50. Hänet lasketaan Suomen keskiajan viimeiseksi katoliseksi piispaksi. Hän kuitenkin edisti uskonpuhdistusta maltillisesti muun muassa kustantamalla suomalaisten nuorten opiskeluja Saksassa.

Tänään 25-4 1550 siis tuleva Turun hiippakunnan piispa ja ordinarius Petrus Nicolai Follingius (k 1565) nimitetään Kärnan seurakunnan kirkkoherraksi.

 
Pietari Follingius (Petrus Nicolai Follingius, k. 1565) toimi Turun piispana Mikael Agricolan jälkeen vuosina 1558–1563 ja tämän jälkeen Tallinnan piispana vuonna 1565.

Follingius oli kotoisin Itä-Götanmaalta. Hän oli toiminut ennen Turkuun tuloaan Linköpingin koulun rehtorina vuodesta 1545. Follingius oli ensimmäinen ruotsalainen Turun piispa pitkään aikaan. Hän ei saavuttanut ilmeisesti papiston luottamusta, koska oli ummikko.

Ruotsin kuningas Eerik XIV erotti Follingiuksen vuonna 1563 Juhana-herttuan kukistumisen jälkeen, koska hän epäili Follingiuksen kannattavan Juhanaa. Tästä huolimatta Eerik nimitti Follingiuksen Tallinnan piispaksi vuonna 1565. Follingius kuoli ennen kuin matkusti Tallinnaan.

Petrus Follingius Suecus kävi Linköpingin katedraalikoulua. Ylioppilas Kööpenhaminassa noin 1545; promovoitiin maisteriksi (Petrus Follingius Suecus) 8.4.1546; toimi maisterina yliopiston depositiomenojen ohjaajana (depositor beanorum).

Linköpingin katedraalikoulun rehtori 1547–1550; tuomiokapitulin jäsen 1549; läheisen seurakunnan Kärnän kirkkoherra 25.4.1550 ja samalla katedraalikoulun teologian lehtori; rehtori uudelleen 12.10.1555.

 (Erään tiedon mukaan kuitenkin Linköpingin hiippakunnan Skedan kirkkoherra – anneksina opintoja varten? – jo 1545; toisten tietojen mukaan tuli Linköpingiin Vadstenasta 1547.); Turun hiippakunnan piispa (ordinarius) 1558–1563; Tukholman linnansaarnaaja 1564; Tallinnan piispa 1565.

Paulus Juustenin mukaan Kuningas Kustaa Vaasa nimitti Turussa vaikuttaneiden ”suomen kieltä vihaavien” neuvonantajiensa neuvoja noudattaen Michael Agricolan työn jatkajaksi Petrus Follingiuksen helmikuussa 1558. Follingiuksella ei tiedetä ennestään olleen minkäänlaisia yhteyksiä Suomeen, eikä hän liioin ollut tuolloin Turussa vaikuttaneen Suomen herttuan Juhanan piispaehdokas.

Paulus Petri (Paavali) Juusten (ruots. Paul (Påvel) Pedersson Juusten; n. 1516 Viipurin pitäjän Juustila – 22. elokuuta 1575 Turku) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde.

Paavali Juusten nimitettiin Mikael Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtoriksi vuonna 1548. Hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuosina 1553 ja 1554. Vuonna 1554 hänet nimitettiin Viipurin piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi.


 


Follingius, joka näyttää käyttäneen maallisen esivallan kanssa asioidessaan ordinarius-titteliä (näin muun muassa palkkakuiteissaan 20.12.1558 ja 20.6.1660 ”iag petrus follingius ordinarius tiill Åbo”), mutta muun muassa statuuteissaan papistolle 1559 virkanimeä Turun piispa (”Petrus Follingius Svecus Episcopus Aboensis”), saapui Turkuun uutta virkaansa hoitamaan toukokuussa 1558.

Kun Turun taivaalla nähtiin sitten elokuussa 1558 suuri pyrstötähti, pidettiin sitä suurena taivaallisena ennusmerkkinä vähän samaan tapaan kuin vuoden 1680 suurta komeettaa. Silloinhan kappalainen Andreas Hasselqvist julisti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille; "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta".
 

1600-luvulla joulukuun puolivälissä 1680 pyrstötähti jälleen pelotteli kaupunkilaisia. Mm. Turun tuomiokirkon kappalainen Andreas Hasselqvist piti näkemänsä pyrstötähden innoittamana tulikivenkatkuisen saarnan. 

 
Turun Akatemian kuvainkaivertaja Daniel Medelplan tallensi näyn puupiirrokseensa.



Follingius hoiti virkatehtäviään ahkerasti. Hän teki laajoja tarkastusmatkoja, järjesti pappeinkokouksia ja julkaisi kirkkohallinnollisia statuutteja. Follingiuksen perusteellista oppineisuutta ja musiikillisia ansioita arvostettiin yleisesti, mutta näiden myönteisten ominaisuuksien vastapainona olivat kielteiset luonteenpiirteet.

Niistä tarkastusmatkoilla ja muussakin toiminnassa esiintulleet liiallinen mahtipontisuus ja vallanhalu herättivät tyytymättömyyttä paitsi hiippakkunnan papistossa myös kuninkaassa, joka jo parin vuoden kuluttua kirjeessään Turun linnanpäällikölle moitti Follingiusta.

Kuningas käski linnanpäällikön ”pitää häntä silmällä, ettei tämä asettaisi piispanhattuaan liian korkealle, jotta se ei putoaisi hänen päästään ennen kuin hän aavistaakaan”. Follingiuksen seuraaja Turun piispana Paulus Juusten luonnehtii piispainkronikassaan – ehkei kovin objektiivisena asiantuntijana – edeltäjäänsä muun muassa ahneeksi, viekkaaksi ja kavalaluonteiseksi.

Petrus Follingius osallistui useiden muiden Suomen pappien kanssa vuoden 1560 valtiopäiville, ja seuraavana vuonna hän edusti hiippakuntaansa kuningas Eerik XIV:n kruunajaisissa. Uusi kuningas erotti Follingiuksen sitten ordinariuksen virasta toukokuussa 1563.

Erottamisen syynä olivat paitsi papiston tyytymättömyys ja runsaat valitukset myös Juustenin piispainkronikan mukaan ”kuningas Eerikin hänestä saamat epäilykset”, tai siis kuninkaan ja hänen Juhana-veljensä välisen kiistan kärjistämässä tilanteessa hiippakunnan johdon syyksi laskettu Suomen papiston myötämielisyys herttuaa kohtaan.

Kovin raskauttavina kuningas ei kuitenkaan näytä pitäneen Follingiukseen kohdistuneita ”epäilyksiä”, sillä hän nimitti tämän jo seuraavana vuonna linnansaarnaajaksi Tukholmaan ja 1565 Tallinnan piispaksi.

Petrus Follingius kuoli Turussa vähän epäselvissä oloissa 1565 ollessaan Viroon muuttoa varten hakemassa tavaroitaan Suomesta.

Ordinariuksena
Turussa 25-4 2021
Simo Tuomola

Vasa-laiva

Tänään 24-4 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Vasa-laiva nostettiin historiallisesta kätköstään pinnalle Tukholmassa 1961. Tilanteeseen liittyvät myös teekkarit ja kosto siitä, että Ruotsi oli estänyt Paavo Nurmen kilpailemisen Los Angelesin olympialaisissa 1932.

 

1961 – Vasa-laiva nostettiin Tukholmassa.

 10-8 1628 – Vasa-laiva upposi neisytmatkallaan.

Yksi kuuluisimmista teekkarijäynistä sattui juuri Vasa-laivan noston yhteydessä Tukholman edustalla vuonna 1961. Muutama teekkari poikkesi Tukholmassa hieman ennen nostoa mukanaan Paavo Nurmen juoksijapatsaan pienoisversio. Teekkarit palkkasivat sammakkomiehen, joka sukelsi patsaan laivan kannelle.

 

Laivan nosto oli suuri mediatapahtuma, ja sattuman kaupalla patsas oli ensimmäinen veden pinnan rikkonut esine laivan noston yhteydessä. Patsas aiheutti ensin meriarkeologisen sensaation ja myöhemmin pienen ulkopoliittisen selkkauksen. Patsas ei ole näytteillä Tukholman Vasa-museossa.



Vasa valmistui vuonna 1626, vaikka sen neitsytmatka tapahtuikin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Valmistuessaan Vasa oli Ruotsin laivaston voimakkain sota-alus ja suurimpia sotalaivoja koko Euroopassa. Kolmikantisen aluksen pituus oli 69 metriä (vesilinjassa 46,5 metriä) ja korkeus kölistä mastonhuippuun 52 metriä. Vasa painoi noin 1 200 tonnia. Se oli varustettu 64 järeällä kanuunalla.


Vasa (Wasa) oli Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kruununlaiva, joka upposi 10. elokuuta 1628 aloitettuaan juuri neitsytmatkansa. Vuonna 1961 laiva nostettiin merenpohjasta. 18 vuotta laivaa ruiskutettiin säilöntäaineilla sen tilapäisessä sijaintipaikassa Wasavarvetilla. Vuodesta 1990 lähtien aluksen sijoituspaikka on ollut Vasa-museo Tukholmassa.



10-8 tuli siis kuluneeksi tasavuosia siitä katastrofista, jossa kuningas Kustaa II Aadolf Vaasan kruununlaiva Vasa kaatui tuulenpuuskassa taivallettuaan Tukholman edustalla 1628 neitsytmatkaansa vain 1300 metrin verran, upoten syvyyksiin 333 vuodeksi.

Vasa lähti neitsytmatkalleen 10. elokuuta 1628 Tukholman satamasta. Tarkoitus oli noutaa kauempana sijaitsevasta tukikohdasta vielä 300 miestä matkaan. Sää oli ollut tyyni, mutta kun Vasa oli ehtinyt matkata noin neljännestunnin ajan ja vajaat 1 300 metriä, äkillinen tuulenpuuska tarttui laivaa purjeisiin ja kaatoi koko sota-aluksen kello neljän ja viiden välillä iltapäivällä. Merivesi syöksyi Vasan tykkiporteista sisään, ja alus alkoi nopeasti vajota kohti merenpohjaa

Vasan uppoamisesta kuultuaan kuningas Kustaa II Aadolf kirjoitti kirjeen, jossa hän määräsi laivan uppoamisesta vastuussa olevia rangaistaviksi. Uppoavasta laivasta pelastunut Vasan kapteeni Söfring Hansson pidätettiin, mutta todettiin syyttömäksi ja vapautettiin ilman rangaistusta.



Kustaa II vietti paljon aikaa Turussa ja täällä hänen luottomiehiinsä lukeutui mm. Klaus Laurinpoika Fleming, jolle kuningas antoi 1615 tehtäväksi uudistaa laivastonsa. Ruissalon tammimetsää parturoitiin ahkerasti Tukholman laivatelakoiden tarpeisiin ja parturointia jatkettiin vuoteen 1621, jolloin Flemingin rakennuttama viidenkymmenen sotalaivan ja sadan kuljetusaluksen laivasto purjehtii kuninkaan johdolla Riikaa piirittämään.



Klas Larsson Fleming (1592–1644) oli amiraali ja maaherra.
 
Ruotsin merimahdin uusi uljas lippulaiva Vasa rakennettiin 1621-1625 osaksi tuota laivastoa ja 64 kanuunoineen se oli Euroopan suurimpia sota-aluksia.



Klaus Laurinpoika Fleming eteni urallaan Ruotsin laivaston amiraaliksi ja hänen ehdotuksestaan hallitus perusti 1638 Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan, jonne Kalmar Nyckel -alus vei sen ensimmäiset asukkaat. Siirtokunnan kuvernöörinä toimi 1643-1653 Flemingin kaveri, everstiluutnantti Juhana Printz, joka tuli hyvin toimeen intiaanien kanssa.

Printzillä oli oma osuutensa myös Vasa-laivan kohtaloissa. Kun alus 1961 nostettiin syvyyksistä, oli sen tykeistä enää jäljellä 3 kanuunaa."Miehet, jotka osasivat mennä veden alle" eli sen ajan sukelluskellon taitajat olivat onnistuneet jo 1628 nostamaan tykit syvyyksistä, yhtenä osaajana juuri Johan Printz.



Johan Printz, född 1592 som Johan Björnsson, i Bottnaryd, Småland, död 1663. Överstelöjtnant, guvernör över Nya Sverige 1642-1653 och landshövding i Jönköpings län 1658-1663.

Vasan kallisarvoiset, pronssista taotut kanuunat nostettiin hylystä sukelluskellojen avulla jo 1600-luvulla. Koska silloisella tekniikalla laivaa ei vielä kyetty nostamaan, Vasan hylyn annettiin olla rauhassa.


Sukelluskellon toimintaperiaate on tunnettu jo antiikin ajoista. Pian Vasa-laivan tapahtuneen uppoamisen jäleen 1628, hylylle laskeuduttiin sukelluskellolla. Nykyään kelloja käytetään ammattisukelluksessa.



Vasasta löytyneitä kanuunankuulia.

Klaus Laurinpoika Flemingin merellinen taival päättyi 1644, kun hänen johtamansa 46 aluksen laivasto kohtasi meritaistelussa Tanskan kuningas Kristian IV:n laivaston. Yhteenotossa Louhisaaressa syntynyt Fleming haavoittui kuolettavasti.

 
 Clas Larsson Fleming.

Nyt Vasa on hieno nähtävyys ja tutustumisen arvoinen matkailukohde Tukholmassa. Jos meillä toimittaisiin oikein, Turkuun saataisiin omassa lajissaan vastaava nähtävyys, rakentamalla tänne Vrow Maria -museo.

Hollantilainen kauppa-alus Vrouw Maria oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se törmäsi 3. lokakuuta 1771 kahteen kariin Nauvon ulkosaaristossa ja myöhemmin upposi noin neljänkymmenen metrin syvyyteen. Alus sai törmäyksissä vaurioita peräosaan, muun muassa peräsin irtosi.

Aluksen ruumassa arvellaan olleen esimerkiksi taideaarteita, joita keisarinna Katariina Suuri ja muu Venäjän ylimystö oli tilannut Hollannista. Lisäksi lastina oli sokeria, väriaineita, sinkkiä ja kappaletavaraa. Miehistö ja paikallinen väestö ehti pelastaa osan lastista ennen aluksen uppoamista 8. lokakuuta 1771. Haaksirikosta pelastettua tavaraa myytiin myöhemmin Turussa ja Pietarissa.

Aluksen haaksirikosta tuli yksi Suomen etelärannikon kuuluisimpia aarrelaivalegendoja.


Aluksen hylky on säilynyt poikkeuksellisen ehjänä. Hylyn runko on pituudeltaan noin 26 metriä ja leveydeltään 7 metriä. Vrouw Marian, kuten muiden Itämeren hylkyjen, säilymistä on edesauttanut puisia hylkyjä tuhoavan laivamadon puuttuminen pohjoiselta Itämereltä.


Tässä varhaisempi blogipäivitys asiasta:

Vrouw Maria

Tänään 8-10 tulee kuluneeksi tasavuosia hollantilaisen kauppalaiva Vrouw Marian uppoamisesta Nauvon vesillä vuonna 1771. Hyvin säilyneestä aluksesta olisikin saatavissa Aurajokisuistoon Turkuun melkoinen nähtävyys vähän Tukholman Vasa-laivan tapaan.

Syksyllä 1771 Amsterdamista lähti Vrouw Maria –niminen kaksimastoinen snau –tyyppinen pienehkö kauppalaiva Pietaria kohti. Laivan kapteenina oli tanskalaissyntyinen kokenut Reinhold Lorenz.


Aluksen matka katkesi sen törmätessä vedenalaiseen kariin 3.10. Nauvon ulkosaariston alueella. Miehistö pyrki pitämään vuotavan laivansa pinnalla pumppaamalla saaristolaisten avustuksella. Pelastamisyrityksistä huolimatta lokakuun kahdeksannen ja yhdeksännen päivän välisenä yönä alus oli kuitenkin uponnut (Turun maistraatin pöytäkirjat 1771), eikä sitä pystytty 1700-luvun lopun menetelmin enää paikantamaan.

Vrouw Marian haaksirikkoutuminen sai paljon huomiota jo 1700-luvulla, koska sen lasti erosi osittain muiden laivojen kuljettamista lasteista. Tyypillisten tavaroiden ohella Vrouw Maria kuljetti nimittäin Venäjän keisarinna Katariina Suuren taideaarteita, jotka hän oli ostattanut hollantilaisen taiteenkeräilijä Gerrit Braamcampin kuolinpesän huutokaupasta. Pyrkimyksistä arvokkaan lastin pelastamiseksi kertovat monet aiheeseen liittyvät kirjeet, joita säilytetään Riksarkivetin Diplomatica –kokoelmassa. Laivan muuta lastia koskevaa tietoa löytyy mm. Juutinrauman tullitileistä.

Vrouw Maria –hylky on n. 26 m pitkä ja 7 m leveä ja se on vajonnut 41 m syvyyteen. Hylky on hyvin säilynyt ja sen mastojen alaosat ovat vielä pystyssä kohoten 22-24 metriin. Löytymisvuonna 1999 siitä nostettiin identifioinnin varmistamiseksi kuusi esinettä, jotka olivat lyijysinetti, sinkkiharkko, kolme liitupiippua sekä kivennäisvesipullo.

Aluksen lokikirja kertoo laivan viime vaiheista näin:

Tiistaina 8. lokakuuta pelastustyöt jatkuivat; vettä pumpattiin pois ja laivasta pelastettiin lastia. Alun perin kaunis ilma muuttui synkäksi ja tuuli kääntyi idästä etelän ja kaakon välille.

Kun miehet menivät seuraavana päivänä katsomaa laivaa, eivät he enää nähneet sitä. Turusta tuli kaksi tullipalvelijaa ja pelastetut tavarat päätettiin lastata jahtiin.

Muutamaa päivää myöhemmin Vrouw Marian kapteeni matkusti miehistönsä kanssa pohjoistuulen saattelemana Turkuun, jossa hän teki meriselityksen.

Vrouw Marian ruumassa on säilynyt läpileikkaus 1770-luvun eurooppalaisesta yhteiskunnasta. Se kertoo useiden ihmisryhmien toiminnasta: eri maiden tavarantoimittajista, Amsterdamin lastaajista, pelastustoimia tehneistä Nauvon saaristolaisista ja Turun porvareista. Pelastetun tavaran osalta linkki ylsi aina Pietariin asti. Matkan aikana ketjuun osallistui Tanskan Juutinrauman tullin henkilökunta ja luonnollisesti Vrouw Marian miehistö.

Vrouw Marian historia liittyy niin oleellisesti Turun saaristoon ja Turkuun, ettei museohanke voisi oikein muualla sijaitakaan kuin juuri Turussa Forum Marinumin piirissä.

Turun Maistraatin pöytäkirjat 1771 kertovat omaa tarinaansa haaksirikon tapahtumista ja niihin liittyvät myös pelastetun tavaran luettelot. Turun huutokauppakamarin pöytäkirjoista 1771 ja 1772 käyvät myös selville huutokauppakamarissa Turussa Vrouw Mariasta myydyt tavarat.

Vrouw Marian lastista on saatu tietoa Juutinrauman tullitileistä, pelastetun tavaran luettelosta (Turun maistraatin pöytäkirjat 1771), keisarinnan omaisuuden pelastamiseen liittyvästä diplomaattisesta kirjeenvaihdosta sekä huutokauppakamarin pöytäkirjoista (Turun huutokauppakamarin pöytäkirjat 1771 ja 1772).

Juutinrauman tullitilien mukaan Vrouw Maria kuljetti useista eri artikkeleista koostuvaa lastia. Nimeltä mainittujen hyödykkeiden ohella laiva sisälsi arvoltaan huomattavan suuren sekalaista kauppatavaraa käsittävän lastin sekä laivurin yksityisvaraston mikä käy ilmi Juutinrauman tullitileistä.

Itämeren kaupankäynnin ja Turun saariston historian kannalta kyse on niin ainutlaatuisesta aarteesta, ettei hankkeen rahoittaminenkaan voi olla kuin järjestelykysymys.

Vasan innoittamana
Turussa 24-4 2021
Simo Tuomola

Oltermanni

 Tänään 22-4 kuljemme hetken matkaa Turun vanhan hautausmaan kujia. Kappelikujalta kurvaamme oikealle kohden ortodoksista hautausmaata ja ohitamme Crampinkujan. Kas tuossa - hautapaikka V.4.6.4.43.
 

Viimeinen tuomio.

Tässä lepää maalariammattikunnan vanhin Carl Gustaf Söderstrand 1800-1862. Mies opiskeli aikoinaan Tukholman taideakatemiassa ja perusti kotiinsa Piispankadulle piirustuskoulun, josta kehittyi Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu. Vuonna 1850 Söderstrand perusti Turun kivipainon.

Tänään 22-4 tulee kuluneeksi tasavuosia maalarimestarin kuolemasta Turussa 1862.

Carl Gustaf Söderstrand (9. syyskuuta 1800 – 22. huhtikuuta 1862 Turku) oli maalarimestari, taidemaalari ja Turun maalariammattikunnan oltermanni. Söderstrand opiskeli Tukholman taideakatemiassa jonkin aikaa.

Söderstrand perusti Turkuun vuonna 1830 maalariammattikunnan piirustuskoulun, joka myöhemmin tunnetaan Turun piirustuskouluna. Söderstrand on maalannut Keuruun vanhan kirkon maalauksen Viimeinen tuomio ja koristemaalaukset Jämsän neljänteen kirkkoon, joka paloi 1927. Hän maalasi myös Kuoreveden kirkkoon kuoriseinän verhosommitelman.

Turun piirustuskoulu (Åbo ritskola) on perinteikäs turkulainen taideoppilaitos, jonka oppilaina on ollut runsaasti myöhemmin menestyneitä taiteilijoita. Turun piirustuskoulu on Suomen ensimmäinen varsinainen taidekoulu, joka täytti vuonna 2010 jo 180 vuotta. Se on nykyisin osa Turun ammattikorkeakouluun kuuluvaa Turun taideakatemiaa.

Robert Wilhelm Ekman mahtipontisena.
 
Turussa toimi jo vuodesta 1707 Turun akatemian eli yliopiston yhteydessä piirustussali, jossa oli mahdollista saada ohjattua piirustuksen opetusta aina vuoteen 1828 asti ja Turun palon jälkeen Helsingin yliopistossa. Muuten taideopetusta saattoi saada vain ulkomailla. Turun piirustuskoulu on myös Euroopan ensimmäisiä yleisiä taidekouluja, joissa opetusta saivat nauttia sekä tytöt että pojat jo vuodesta 1852 lähtien.

Turun piirustuskoulu perustettiin Tukholman vapaiden taiteiden akatemian mallin mukaan. Alkuvaiheessa vuonna 1830 koulu oli osa Turun maalariammattikunnan toimintaa ja tarkoitettu vain oppipojille ja kisälleille. Opetustilana oli perustaja maalarimestari Carl Gustaf Söderstrandin talo. Oppilaita oli vähän, samoin viikkotunteja ja opetus keskittyi pelkästään piirtämiseen.

Koulun aloitteen tekijä oli ollut 30-vuotias Carl Gustaf Söderstrand, joka oli saanut opetusta Tukholman taideakatemiassa. Koska piirustuskoulussa huomioitiin jo alkuvaiheessa taiteilijoiksi aikovien koulutustarpeet, koulusta tuli vähitellen tärkeä opinahjo myös kuvataiteilijoille.

Vuonna 1843 perustettiin edistyneimpiä oppilaita varten antiikkiluokka, jossa harjoiteltiin piirtämistä kipsimallien mukaan. Pietarista ja Tukholmasta oli hankittu antiikin veistosten kipsijäljennöksiä. Tämänkin uudistuksen alkuunpanija oli Söderstrand ja hän itse johti opetusta.

Hovimaalari Robert Wilhelm Ekman astui koulun johtoon kevätlukukaudella vuonna 1846 ja opetus jakautui siitä lähtien Ekmanin ja Söderstrandin kesken. Uudistuksista huolimatta koulu oli edelleen avoin vain maalarioppipojille.


 

 Keuruun kirkossa on maalaus nimeltään Viimeinen tuomio. Taulun on maalannut Carl Gustaf Söderstrand vuonna 1820 ja sen lahjoitti lääninsairaalan kirjuri Matts Gillstén vuonna 1824.


Carl Gustaf Söderstrand toimi Turun piirustuskoulun ensimmäiset 15 vuotta koulun ainoana opettajana. Koulu toimi tuolloin hänen omistamassaan talossa. Söderstrand myös tuki koulua taloudellisesti. Hän oli suorittanut mestarinäytteensä vuonna 1829 ja aloittaessaan piirustuskoulun opettajana 1830 hänet oli juuri otettu Turun maalariammattikunnan jäseneksi.

Koulu sijaitsi myös Robert Wilhelm Ekmanin aikana Söderstrandin talossa osoitteessa Piispankatu 8, jossa nykyään sijaitsee Åbo Akademin Axelia-instituuttirakennus ja jota vastapäätä on arkkipiispan virkatalo

Söderstrand myös esitti taideyhdistyksen perustamista Turkuun jo 1840-luvulla. Kun Helsingissä 1846 perustettiin Suomen Taideyhdistys, Turussa tyydyttiin aluksi siihen, että Turun piirustuskoulu toimi helsinkiläisen taideyhdistyksen alaisena ja Turun oman taideyhdistyksen sijaan oltiin helsinkiläisen Suomen Taideyhdistyksen alaosasto, jonka huomattavimpia jäseniä olivat Söderstrand ja R. W. Ekman.

Robert Wilhelm Ekman (myös R. W. Ekman, 13. elokuuta 1808 – 19. helmikuuta 1873) oli merkittävä suomalaisen romanttisen muotokuvamaalauksen ja varhaisen kansallisromantiikan taidemaalari ja opettaja. Häntä  tervehdittiin "Suomen Michel-Angelona".

 
Robert Wilhelm Ekman, Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä, 1850-luvun alkupuoli. Maalaus pohjautuu perimätietoon, jolla tuskin on historiallista todellisuuspohjaa.

Ekmanin julkisia taideteoksia ovat Turun tuomiokirkon freskomaalaus 1850–1854 sekä yli 30 alttaritaulua, muun muassa Helsingin Vanhankirkon 1846–1848, Sääksmäen 1847, Viitasaaren 1849, Sauvon 1853, Oulun 1859, Tammelan 1860, Vaasan 1861, Porin 1863 ja Perttelin kirkkojen 1871 alttaritaulut.

Oltermannina
Suomen Turussa
22-4 2021
Simo Tuomola