Lisää viiniä

Tänään 24-10 liputellaan YK:n päivän kunniaksi kun järjestö 1945 perustettiin San Franciscossa, tänään voisi myös juhlistaa Allenden valintaa Chilen presidentiksi tai synkistellä ajankohtaisesti Mustan torstain merkeissä, tulee näet kuluneeksi tasavuosia New Yorkin suuresta pörssiromahduksesta 1929.

Mutta minäpä pitäydyn viinissä ja kohotan lasini tanskalaisen astrologin ja alkemistin Tyge Ottesen Brahen kadonneen nenän kunniaksi. Mies menetti nuorena gogolilaisesti nenänsä miekkataistelussa ja hänelle sovitettiin hopeasta ja kullasta tilalle nenäproteesi. Tänään vietämme Tyko Brahen kuolinpäivää vuodelta 1601.

1601 – Tyko Brahe, tanskalainen astrologi, tähtitieteilijä ja alkemisti.

Tyko Brahe (oik. Tyge Ottesen Brahe; 14. joulukuuta 1546 – 24. lokakuuta 1601) oli tanskalainen tähtitieteilijä. Hän oli omana aikanaan myös tunnettu astrologi ja alkemisti. 

Hän rakennutti Venin saarelle kaksikin observatoriota, ensin Stjerneborgin ja hiukan myöhemmin isomman ja paremmin varustetun Uranienborgin, mistä tuli varhainen "tutkimusinstituutti". Kummastakaan rakennuksesta ei ole edes peruskiviä jäljellä. Rakennusten ulkonäkö tunnetaan vain niistä tehtyjen piirrosten ja maalausten perusteella.









Mies kuoli juotuaan kekkereillä liikaa viiniä, eikä uskaltanut kohteliaisuussyistä käväistä välillä vessassa; vaikkakin jotkut uskoivat hänen työnsä jatkajan Johannes Keplerin myrkyttäneen elohopealla mestarinsa. Brahe havaitsi 1572 ihan uuden tähden taivaalla Kassiopeian tähdistössä ja kirjoitti siitä teoksensa De Stella Nova. Papisto tyrmäsi moisen väitteen, eihän Jumalan luomistyön enää pitänyt jatkua.










Vuonna 1572 Brahe havaitsi Kassiopeian tähdistössä uuden tähden. Hän tarkkaili sitä tiiviisti ja tuli siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli uusi taivaalla paikallaan pysyvä tähti. Seuraavana vuonna hän julkaisi teoksen De Stella Nova (lat. uudesta tähdestä). Nyt tiedetään, että kyse oli supernovaräjähdyksestä. 

Kirja herätti tyrmistystä papiston keskuudessa. Siihen aikaan nimittäin uskottiin vakaasti, että tähdet olisivat jumalaista alkuperää, eikä maailmankaikkeuteen ollut syntynyt mitään uutta sen jälkeen kun Jumala oli lopettanut luomistyönsä. Tuohon aikaan lähes kaikki tähtitietous oli peräisin Aristoteleen ja Ptolemaioksen ajatuksiin perustuvista kirjoista.

Tarkimmat muistiinpanot Linnunratamme historiallisista supernovista on kiinalaisilla, jotka ovat merkinneet muistiin kaikkiaan seitsemän räjähdystä ajanlaskun alun jälkeen. Kaikkien näiden räjähdysten jäännökset ovat edelleen havaittavissa.

SN 1572 ja SN 1604

Tanskalainen Tyko Brahe havaitsi supernovaa SN 1572 vuonna 1572. Viimeisin nähty oman galaksimme supernovaräjähdys oli Keplerin sekä kiinalaisten, japanilaisten ja korealaisten tähtitieteilijöiden havaitsema vuonna 1604. Käärmeenkantajan tähtikuviossa havaittu SN 1604 oli kirkkaimmillaan jonkin verran Siriusta kirkkaampi, ja se pystyttiin näkemään yötaivaalla paljain silmin noin vuoden ajan.

 Meillä Turussa samanlaiseen hurmokseen päästiin vasta vuosisadan lopulla, kun taivaalle ilmestyi Kirchin eli Newtonin pelottava komeetta vuonna 1680, The Great Comet of 1680.

Laajalla alalla Euroopassa havaittu komeetta näytti syöksyvän suoraan maata kohden, joka vain entisestään lisäsi sen pelotusvoimaa; Jumalan tuomio pohjoisille kansoille - profeetta Jeremian ennustama Kiehuva pata.

 Suuri komeetta Medelplanin tai pikemminkin kappalainen Hasselqvistin hurmoksen kuvana.

 Varsinais- Suomen kulttuuriperintöblogi kertoo näin; Medelplanin kuva on yllä olevaan maalaukseen verrattuna kaavamainen ja kömpelö, mutta kuitenkin erityinen:  yksi varhaisimmista Suomessa tehdyistä ja säilyneistä painokuvista, joilla ei ole esikuvia ulkomailla.  Sen on päätelty siis olevan Medelplanin itsenäinen  työ ja komeetan ulkonäönkin perustuvan siihen, mitä hän Turun taivaalla omin silmin näki.

Suuri vaara tallennettiin siis  tuolloin myös piirroksiin ja maalauksiin, yhtenä tallentajana Turun Akatemian kuvainkaivertaja Daniel Medelplan. Joulukuun puolivälissä 1680 Turun tuomiokirkon kappalainen Andreas Hasselqvist piti näet näkemänsä pyrstötähden innoittamana tulikivenkatkuisen saarnan ja kappalainen antoi myös painattaa ja kuvittaa tuomiopäiväsaarnansa, kuvittajana puulaatan tapahtuneesta kaivertanut Daniel Medelplan.

 
 "Joulukuun puolivälissä 1680 kappalainen Andreas Hasselqvist piti Turun tuomiokirkossa hurmahenkisen saarnan aiheenaan yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta.  Hasselqvist liitti pyrstötähden ilmestymisen Raamatun profeetta Jeremiaan näkyyn kiehuvasta padasta, joka ennusti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille.  Sekä Jeremiaan pata että ”suuri ja kauhea komeetta ja sen hirveä pyrstö” on ikuistettu myös kuvaksi."

Tyko Brahe kuoli vuonna 1601 (2. lokakuuta 1601). Kepler viimeisteli hänen elämäntyönsä ja julkaisi Brahen tähtiluettelon Astronomiae Instauratae Progymnasmata, joka sisälsi 777 tähden sijaintitiedot. Tyko Brahe oli ensimmäisiä jotka tajusivat järjestelmällisen havaitsemisen tärkeyden tähtitieteessä. Tätä saavutusta voisi hyvin verrata Galileo Galileihin, joka alkoi ensimmäisenä soveltaa empiiristä tutkimusta. Ilman hänen tutkimustuloksiaan Kepler ei välttämättä olisi keksinyt lakejaan planeettojen radoista.

 

Lieve Pietersz.Verschuier (1627-1696): Suuri komeetta Rotterdamin yllä.

Mies näki taivaalla muitakin ennusmerkkejä tulevasta ja ennusti vuoden 1572 komeetan mukaan suuren johtajan syntymän Pohjolaan ja Ruotsi-Suomen nousun, sekä johtajan kuoleman Keski-Euroopan taistelukentällä vuonna 1632. Kuningas Kustaa II Aadolfin kuolemaa oli ennustettu myös hänen mahtavan sotalaivansa Vasan upottua 1628 neitsytmatkalla Tukholman edustalle.

Tällä päivämäärällä 24-10 solmittiin 1648 myös 30-vuotinen sodan päättänyt Westfalenin rauha, joka merkitsi juuri Ruotsi-Suomen suuruuden alkua.


Ennusmerkkejä etsien
Turussa 24-10 2021
Simo Tuomola

Marsalkka Horn

Tänään 22-10 muistamme marsalkka Kustaa Hornia hänen syntymäpäivänään vuodelta 1592.

 

 Porin kreivi Kustaa Horn (1592-1657).

 Kustaa Horn af Björneborg (ruots. Gustaf Horn, 22. lokakuuta 1592 – 10. toukokuuta 1657) oli suomalainen marsalkka, valtiomies, kreivi ja vapaaherra. Hänestä tuli valtaneuvos vuonna 1624, sotamarsalkka 1628, Porin kreivi 1651, Liivinmaan kenraalikuvernööri 1652 ja valtakunnanmarsalkka 1653.

 Kolmikymmenvuotisessa sodassa Horn oli Kustaa II Aadolfin lähin mies, ja Hornin taito toi Ruotsille tärkeän voiton Breitenfeldin ensimmäisessä taistelussa 1631. 

 

 

Vuonna 1651 kuningatar Kristiina antoi Hornille Porin kreivikunnan, johon kuului Porin kaupunki sekä yli 350 taloa Ulvilassa, Huittisissa ja Kokemäellä. Turussa hänellä oli joitakin kaupunkikiinteistöjä ja Paimiossa Meltolan kartano, jonka hän oli ostanut Turun pormestari Petter Plagmanilta 1627.

 
Hornin valta-asema tunnustettiin myös Turussa vuonna 1657, kun paikallinen hurjapää Kaarle Jordan joutui Turun linnan vankilaan elämöintinsä vuoksi. Mies lupasi tuolloin Kustaa Hornille 12 ratsuhevosta, jos vain pääsisi jälleen vapaalle jalalle. 

 

Turku oli tämänkin pitkän sotajakson aikana melkoinen sotakaupunki ja täältä sotapäälliköt ovat lähteneet joukkoineen torvet soiden milloin minnekin tantereelle ja osa saanut lopulta hautapaikkansa Turun tuomiokirkosta.

Valtakunta sai Westfalenin 1648 rauhan myötä 5 miljoonaa riikintaalaria korvauksia joukkojensa kärsimyksistä ja huomattava etu oli myös se, että sen tärkeä kauppakumppani Hollanti tunnustettiin tässä rauhassa itsenäiseksi.

 

Kustaa II Aadolf Breitenfeldin taistelussa 1631.

 Suomalaisina sankareina tällä sotajaksolla olivat toimineet mm. Kustaa Horn, Arvid Wittenberg, Torsten Stålhandske ja Eerik Slang. Ruotsin väliintulo sotamelskeeseen ajoittuu vuosille 1630-1635.

Horn kuoli vuonna 1657 valmistellessaan sotaa Tanskaa vastaan, joka oli liittymässä Pohjan sotaan Ruotsia vastaan.

Turussa 22-10 2021

Simo Tuomola

 

 

 

James ja Eva

Tänään 14-10 muistamme sotamarsalkka James Keithiä hänen kuolinpäivänään. James Francis Edward Keith (11. kesäkuuta 1696 Inverugie, Skotlanti – 14. lokakuuta 1758 Hochkirch, Saksi) oli skotlantilaissyntyinen sotamarsalkka.

 

Venäjän miehittäessä Pikkuvihan aikana Suomen, Keith muutti asumaan Turkuun, porvari Grubbin taloon. Grubbin taloa vastapäätä asui Turun silloinen pormestari, Carl Merthen lapsineen. James Keith tutustui Merthenin perheeseen ja hänestä tuli tuttavalliset pormestarin tyttären Eva Merthenin (1723–1811) kanssa.

Carl Merthen kuoli keväällä 1743 lyhyen sairastelun seurauksena ja Merthenien lapset jäivät orvoiksi. Kenraaliksi ylennetty Keith pyysi Eva Mertheniä muuttamaan luokseen ja emännöimään kutsuilla. Vaikka Keith ja Merthen eivät olleet naimisissa, silti Keith esitteli kutsuillaan Eva Merthenin aina puolisokseen.

Preussin ja Itävallan välillä syttyi sota ja Keith johti Preussin armeijaa yhdessä Fredrik II:n kanssa. Itävalta hyökkäsi Saksin Hochkirchissä 14. lokakuuta, 1758, johon Preussin armeija oli leiriytynyt. Keith kuoli luodeista saamiinsa vammoihin. 

Hänet haudattiin sotilaallisin menoin Hochkirchin kirkkoon. Sodan päätyttyä 1763, Keithin arkku siirrettiin Potsdamin varuskuntakirkkoon Fredrik II:n määräyksestä.Vuonna 1786 Berliinin Wilhelmplatzille pystytettiin patsas Keithin muistolle.

Merthen on Zachris Topeliuksen historiallisen romaanin Suomen herttuatar aiheena.

 

Eva Merthen (1723 Turku – 15. lokakuuta 1811 Stralsund)oli  suomalainen nainen, joka tunnettiin älykkyydestään ja kauneudestaan. Hänen isänsä oli Turun pormestari Karl Merthen. Isänsä kuoltua Eva Merthen eli yhdessä venäläisen ylipäällikön James Keithin kanssa. Myöhemmin hän avioitui preussilaisen Johan David von Reichenbachin kanssa. Hän on Zachris Topeliuksen kertomuksen ”Suomen herttuatar” päähenkilö.

Turussa 14-10 2021

Simo Tuomola

 

 

 

rooma

 Kahden Seitsemän kukkulan kaupungin yhteydet ovat ilmeiset. Paavi perusti Turun, joten kaupungin juuret ovat Italiassa. Turku piirrettiin maailmankartalle Tabula Rogerianassa 1154 ja laulettiin Trevisossa oopperassa Suomen metropoliksi 1686. Roomassa ei enää syljetä pohjoistuuleen kun kuningattaremme Kristiina luopui kruunusta, kääntyi katoliseksi ja matkasi Roomaan 1626. Kun Eino Leino Roomassa käänsi Danten Jumalaisen näytelmän suomeksi, hän julkaisi Turun Sanomissa matkakertomuksia Roomasta 1908. Näitäkin aineistoja haluaisin syventää juuri Roomassa.

Akatemian avajaiset

 Tänään 15-7 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen yliopiston, Turun Akatemian vihkiäisistä 1640. Aatelisto ja porvaristo kokoontuivat aamulla klo 7 tuhannen ratsumiehen johdolla Turun linnaan, josta he seurasivat juhlasaatossa kenraalikuvernööri Pietari Brahea Akatemiatalolle.
1640 – Suomen ensimmäisen yliopiston Turun Akatemian vihkiäiset.


  Linnan tykeillä ammuttiin kunnialaukaukset ja juhlakulkue purjehti kaleerilaivalla kaupunkiin. Juhlallisten vihkiäisten jälkeen pidettiin jumalanpalvelus Tuomiokirkossa, piispa Isac Rothoviuksen saarnatessa Perkele-uskoa vastaan ja tapahtuman kunniaksi vietettiin illalla muhkeat pidot Turun linnassa.

Yliopistoon tuli ensimmäisenä vuonna 249 opiskelijaa ja rehtorina toimi jumaluusopin professori Eskil Petraeus. Professoreja oli aluksi 11.Turkuun kaavailtiin yliopistoa jo vuonna 1636, kun Axel Oxenstierna ehdotti Tarton yliopiston siirtoa kaupunkiin.

 

Turun Akatemian perustamisasiakirjan allekirjoittivat lopulta alaikäisen hallitsijan, kuningatar Kristiinan nimissä Nyköpingissä 26. maaliskuuta 1640 hänen holhoojansa ja hallituksensa valtakunnandrotsi Gabriel Gustafsson Oxenstiernan johdolla.


Ai sori, se olikin näköjäs Helsingin Yliopisto, joka perustettiin 1640:

Kuninkaallinen Turun akatemia

Helsingin yliopiston historia alkaa Kuninkaallisen Turun akatemian perustamisesta vuonna 1640. Kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen allekirjoittama akatemian perustamiskirja on päivätty 26. maaliskuuta 1640, ja saman vuoden heinäkuun puolivälissä vietettiin akatemian juhlallisia vihkiäisiä. Maaliskuun 26. päivä on Helsingin yliopiston virallinen juhlapäivä.

Turun akatemia sai Upsalan yliopiston esimerkin mukaisesti laajan itsehallinnon erivapauksineen ja tuomio-oikeuksineen. Aluksi akatemiassa noudatettiinkin soveltuvin osin Upsalan yliopiston statuutteja (1626). Kansleri Per Brahe vahvisti 1661 akatemialle omat säännöt, mutta nämä ns. Brahen konstituutiot eivät koskaan saaneet kuninkaallista vahvistusta.

Vuonna 1675 annetulla määräyksellä Kuninkaallisessa Turun akatemiassa saatettiin voimaan Upsalan yliopiston uudistetut säännöt, ns. karoliiniset konstituutiot (1655). Niitä noudatettiin - muutamin Brahen konstituutioihin sisältyvin muutoksin - aina vuoteen 1828 saakka, jolloin yliopisto sai muuttuneita oloja vastaavat uudet statuutit.

Akatemian talous järjestettiin veropalkkalaitoksen periaatteiden mukaisesti. Akatemialle läänitettiin 8. heinäkuuta 1644 satojen maatilojen verot ja erinäisten pitäjien kymmenykset. Läänitettyjen tilojen määrä lisääntyi myöhemmin. Useisiin professuureihin liittyi myös erityinen palkkapitäjä (prebendapastoraatti).
Akatemian menosääntö uudistettiin 1743.

Olennainen muutos oli, että tilojen veroja ja ulostekoja ei enää kannettu keskitetysti, vaan kullekin palkannauttijalle osoitettiin omat vero- ja kymmenystilansa, joilta hän sai kantaa tulonsa sopivimmaksi katsomallaan tavalla. Vuonna 1755 akatemia sai apteekkiprivilegion. Tämä privilegio yliopistolla on edelleen, vaikka sen kumoamista onkin toistuvasti vaadittu.



Kuninkaallisessa Turun akatemiassa oli neljä tiedekuntaa ja (aluksi) 11 professuuria: teologisessa tiedekunnassa kolme, lainopillisessa ja lääketieteellisessä kummassakin yksi sekä filosofisessa kuusi.

Tiedekuntien luokittelussa filosofinen tiedekunta oli alin ja sen tehtävänä oli huolehtia perusopetuksesta, kun taas kolme muuta olivat ns. ylempiä tiedekuntia. Tiedekunnan johdossa oli dekaani. Ajan mittaan akatemian virkarakenne monipuolistui, kun professuurien lisäksi alettiin perustaa mm. apulaisten ja dosenttien virkoja.

Ensimmäisenä vuonna akatemiaan kirjoittautui 250 opiskelijaa, joista enemmistö oli ruotsalaisia. Turun akatemiassa ei ollut enimmilläänkään kuin muutama sata opiskelijaa. Suurin osa ylioppilaista päätyi papeiksi tai virkamiehiksi.

 
 Turun akatemian alkuaikojen rakennuksista on kuvaus Tauno Torpon suunnittelemassa pronssisessa muistolaatassa, jonka Turkuseura paljasti Tuomiokirkon eteläsivulle vuonna 1962. Reliefissä on kuvattu kaksikerroksinen kirkon muurirakennus, entinen Turun lukion talo, jossa Turun akatemia toimi 1640–1801.


 Monet kuitenkin lopettivat opiskelunsa suorittamatta mitään tutkintoa. Latina oli pitkään hallitseva opetuskieli. Ruotsin kielen käyttö esim. väitöskirjoissa alkoi lisääntyä vasta 1700-luvun puolivälin jälkeen ns. hyödyn aikakaudella.

Alkuperäinen akatemia sijaitsi Turun tuomiokirkon kehämuurissa.

Monissa oppiaineissa oli vallitsevana tapana, että ns. julkiset luennot pidettiin latinaksi, mutta ns. yksityiskollegioissa opetus tapahtui ruotsiksi. Suomen kielellä ei ollut mitään virallista asemaa, mutta käytännön syistä mm. tulevien pappien suomen taitoa kontrolloitiin.

Akatemian hallinnon keskeisin elin oli rehtorin johtama konsistori. Rehtoraatti vaihtui vuosittain tiedekunnittain ja professorien virkaiän mukaan. Kaikkien professorien muodostama suuri konsistori päätti tärkeimmistä kysymyksistä. Pieni konsistori, johon rehtorin lisäksi kuului vain muutama professori, valmisteli asiat suurelle konsistorille ja jakoi oikeutta kurinpitoasioissa.

Akatemian kurinpitovaltaan kuuluivat myös katedraalikoulun opettajat ja oppilaat. 1800-luvun alussa taloudellisluonteiset asiat siirtyivät konsistorin talousosaston käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Konsistorin pöytäkirjat on toistaiseksi painettu ajanjaksolta 1640-1762 (yht. 18 osaa).




  Brahe - Akatemian pitkäaikainen kansleri.

Akatemian korkeimpana hallitusmiehenä oli kansleri. Kanslerin keskeisenä tehtävänä oli huolehtia akatemian ja valtiovallan suhteista. Viranhaltijat olivat ruotsalaisia valtaneuvoksia ja kuuluivat korkea-aateliin. Kreivi Per Brahe (1602-80), joka oli innokkaasti ajanut akatemian perustamista Turkuun, toimi pitkäaikaisena kanslerina aina kuolemaansa asti vuoteen 1680.

Kanslerit asuivat poikkeuksetta Ruotsissa ja vierailivat vain satunnaisesti akatemiassa. Varakanslerina toimi Turun piispa. Varakanslerit olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta itse entisiä akatemian professoreita ja he osallistuivat varsin säännöllisesti konsistorin kokouksiin.
 

Ylioppilaat organisoituivat heti akatemian perustamisen jälkeen (1643) maantieteellisin perustein kansakunniksi eli osakunniksi. Nämä opiskelevan nuorison korporaatiot toimivat oman inspehtorinsa johdossa ja valvonnassa.

Inspehtorina oli professori, jolla oli synnyinpaikan, suvun tms. seikan perusteella erityinen suhde kansakuntaan. Professorien vähälukuisuuden vuoksi inspehtori ei aina välttämättä ollut henkilökohtaisesti johtamansa kansakunnan entinen jäsen.

Austr. osak. on Austraalinen osakunta eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta. Turkulainen ja Austraalinen osakunta yhdistyivät 1813 ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.

Osakuntien historiaa Suomessa:

1640 perustettiin Turun Akatemia
 
1643 nimitettiin osakunnille ensimmäiset inspehtorit; 14 osakuntaa jaettiin 9 professorin kesken: Aboenses, Vestrogothi et Vermelandi, Vestmanni et Dalekarli, Uplandi, Ostrogothi ja Helsingii, Smolandi, Suder- ja Når-Finnar, Nericii, Alandi, Nylandi ja Bothinienses sekä Sudermanni.
 
1653 inspehtorijaossa oli mukana uusia suomalaisosakuntia: Viburgenses, Savolaxi, Tavasthi ja jo erillään Satacundi.
 
1680-luvulla astuivat tehtäviinsä ensimmäiset kuraattorit. Jokaisella osakunnalla on kuraattori. Kuraattori on kaiken nähnyt ja paljon kokenut vanhempi osakuntalainen, joka useimmiten on jo valmistunut tai pitkällä opinnoissaan. Pääsääntöisesti kuraattorin tehtävä on johtaa ja valvoa osakunnan toimintaa. Kuraattorilla on paljon myös edustuksellisia ja seremoniallisia tehtäviä.
 
1681 konsistori päätti, että osakuntiin kuulumattomien tuli liittyä sopiviin osakuntiin.
 
1688 konsistori uhkasi erottamisella osakuntiin kuulumattomia ylioppilaita.

  Albert Edelfelt: Isoviha
 
1713 yliopisto suljettiin Isonvihan takia ja avattiin uudestaan vasta 1728.
 
1742 yliopisto suljettiin Pikkuvihan takia ja avattiin taas 1743.
 
1768 konsistori päätti kiistelyn jälkeen, että yhdellä inspehtorilla voi olla korkeintaan kaksi osakuntaa.
 
1800-luvun alussa oli 9 osakuntaa: Turkulainen, Austraalinen, Boreaalinen, Uusmaalainen, Satakuntalainen, Hämäläinen, Pohjalainen, Viipurilainen ja Sveogoottilainen.
 
1813 Turkulainen ja Austraalinen eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta yhdistyivät, ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.
 
1827 Turku paloi.




 Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.

Edelleenkin jatkuva promootioperinne sai alkunsa jo 1643, jolloin ensimmäiset kymmenen ylioppilasta promovoitiin filosofian maistereiksi. Filosofisessa tiedekunnassa promootio järjestettiin akatemian aikana yleensä kolmen vuoden välein, joskin väli saattoi joskus olla pidempikin.

Promovendien määrärajoitukset poistettiin vasta 1800-luvulla. Varhaisista promootiojulkaisuista esimerkiksi on otettu kutsu filosofisen tiedekunnan vuoden 1760 promootioon.


Akseli Gallen-Kallela: Väitöstilaisuus Porthanin aikana. Kuva Matti Ruotsalainen.

Isonvihan aikana akatemian toiminta oli keskeytyksissä (1713-22). Varakansleri ja useimmat professorit olivat maanpaossa Ruotsissa. Miehitysaika aiheutti akatemialle myös suuria taloudellisia menetyksiä. Rauhan olojen palauduttua toiminta jouduttiin osittain aloittamaan aivan tyhjästä. Myös pikkuvihan aika (1742-43) keskeytti akatemian toiminnan.

1806 annettiin määräykset teologisen ja pedagogisen seminaarin perustamisesta. Seminaariopetuksessa kiinnitettiin huomiota tulevien pappien ja opettajien käytännöllisiin taitoihin. Seminaarit toimivat läheisessä yhteydessä akatemiaan, eivät kilpailevina vaan täydentävinä oppilaitoksina. Ne olivat eräänlaisia oman aikansa täydennyskoulutuslaitoksia.

Yliopistolliset symbolit

	Hopeavaltikat ovat olleet merkittäviä yliopistollisia symboleja eurooppalaisissa yliopistoissa keskiajalta asti. Helsingin yliopiston hopeavaltikoita käytettiin ensimmäisen kerran akatemian avajaisissa 1640. Valtikat selvisivät täpärästi niin Turun palosta 1827 kuin yliopiston päärakennuksen pommituksesta 1944. Hopeavaltikoita käytetään yhä yliopiston promootioissa ja eräissä muissa juhlatilaisuuksissa.
	Yliopiston perustamiskirja vuodesta 1640.
	Helsingin yliopiston rehtorin symboliset avaimet vuodelta 1759.

Kaikki nämä "Helsingin yliopiston" symbolit kuuluvat oleellisesti Turun historiaan. Mm. nuo tukholmalaisen kultaseppä Mikael Beckin valmistamat valtikat ovat edelleen käytössä - Helsingissä.


Opin tiellä
Turussa 15-7 2021
Simo Tuomola

Herttuakunta Turku

 Tällä päivämäärällä 27-6 Kustaa Vaasa antoi vuonna 1556 Turun linnassa läänityskirjan, jossa Juhana-herttua sai hallittavakseen hänelle perustettavan Suomen herttuakunnan.

 
  
 

 Juhana Herttuan vaakuna Turun linnan esilinnan porttikäytävän yläpuolella. Vaakunan teki 1562 todennäköisesti kivenhakkaaja Antonius Timmerman."Nelijakoisessa kilvessä on oikea yläkenttä ja vasen alakenttä katkaistu kahteen puolikkaaseen, joista toinen on väriltään sininen ja siinä kaksi hopeanväväristä seitsensakaraista tähteä, kun taas alempi puolikas on kullanvärinen. Molempien näiden värien päällä on karhu, joka pitää kämmentensä välissä kultaista paljastettua miekkaa". "Muut kentät, vasen yläkenttä ja oikea alakenttä, ovat punaiset. Niissä on kummassakin avonainen kullanvärinen turnajaiskypärä, jonka päällä on kruunu. Kypärän takana on ristissä kaksi kultakärkistä turnajaispeistä. Niistä kummastakin riippuu sotalippu, jossa on kultaristi sinisellä pohjalla".

 

 

Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.

Ensimmäinen Suomen herttua, Bengt Birgerinpoika (1254–1291, ruots. Bengt Birgersson), sai arvonimen noin vuonna 1284 vanhemmalta veljeltään Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukolta. Hänen nimittämisensä herttuaksi päätti kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen, toisesta ristiretkestä alkaneen piispanvallan.

Juhanan herttuakuntaan kuuluivat Itämaana tunnetun Suomen alueen lounaiset läänit Varsinais-Suomea, Satakuntaa ja Ahvenanmaata myöten, mutta Juhana oli samalla myös koko Suomen käskynhaltija. Pohjanmaata hallittiin vielä suoraan Tukholmasta aina 1500-luvun lopulle saakka.
 
 Suomen herttua Juhana III

Vuonna 1556 tuolloin 18-vuotias Juhana (1537–1592, ruots. Johan) sai Suomen herttuan arvonimen isältään Kustaa Vaasalta. Juhana oli Suomen herttuoista ainoa, joka perusti herttuakuntaansa todellisen itsenäisen ruhtinaskunnan. Hänen herttuakuntansa käsitti Varsinais-Suomen maakunnan, Raaseporin linnan ja läntisen Uudenmaan sekä eteläisen Satakunnan.

1555: Kustaa Vaasa saapuu Ruotsista sotavoimineen Venäjän sodan vuoksi 13. elokuuta lähes vuodeksi Suomeen ja viettää 5 kuukautta Turussa. Vaasa palaa joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta, viettäen joulun Turussa. Marraskuun 21. kuningas antoi ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.

1556: Kustaa Vaasa tulee uudelleen Turkuun toukokuussa ja lähtee 1. heinäkuuta Turusta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan Juhana-herttuan Turkuun. Vaasa piti tärkeänä, että Juhana osaa maan kieltä ja palkkasi hänelle Turun linnaan suomenkielen opettajan. Suomen herttuakunta perustetaan 27. kesäkuuta, Juhana-herttuan noustessa lääninherraksi.

 Vanhassa opetustaulussa Kustaa Vaasa kohtaa Mikael Agricolan.

Suomen vierailun päätteeksi Kustaa Vaasa perusti siis pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

1555. Kuningas Kustaa antoi Savonlinnan läänin asukkaille suomenkielisen julistuksen, joka on ensimmäinen tunnettu tämänlaatuinen asiakirja. Siinä ilmoitettiin “Ja nyt Itze tullehet tähen Somen Mahan swren Sotawäghen kansa”.

1556-1563. Juhana Suomen herttuana. Hänen kerrotaan käyttäneen suomen kieltä diplomaattisessa kirjeenvaihdossaan Ranskaan osoituksena asemastaan.

Itämaa (ruots. Österland) on nykyisen eteläisen Suomen aluetta tarkoittava nimitys, joka esiintyy keskiaikaisissa asiakirjoissa 1300- ja 1400-luvuilla.

Turun ja muitten läntisten linnaläänien asiota hoiti varsin itsenäisesti Turun linnan päällikkö eli ”Suomen päämies” (lat. capitaneus Finlandiae) ja vastaavasti Viipurin linnaläänin asioita Viipurin linnan päällikkö.


Itämaan ja Ruotsin valtakunnan muiden keskiaikaisten pääalueiden summittainen alue on merkitty karttaan vaaleanvihreällä. Tummemmilla vihreän sävyillä varjostetut alueet ilmaisevat Ruotsin valtakunnan myöhemmän laajenemisen 1600-luvun suurvaltakaudelle asti. Nimitys "Itämaa" oli tällöin jo jäänyt käytöstä.

 
1400-luvulta lähtien nimi Finland (Suomi), joka oli siihen saakka tarkoittanut vain Varsinais-Suomea, laajeni merkitykseltään ja syrjäytti nimityksen Itämaa.
Esimerkiksi Mikael Agricola, sen sijaan että olisi kirjoittanut ”Itämaasta”, käytti vuonna 1548 nimeä Suomi rinnan sekä vanhassa että uudessa merkityksessä:

”Sille echke teme coco Somen Makunda ombi yxi Hijppakunda nin se quitengin Seitzemen Päruchtinan Länein iaetan ninquin Jacobus Zeiglerus Landanus kirioittapi. Joista se Ensimeinen ia ylimeine ombi se Etele ia pohia Some."



Suomen vaakunan mallityyppi on se vaakuna, jonka flaamilainen kuvanveistäjä Willem Boy (k. 1592) veisti Kustaa Vaasan hautamonumenttiin (1571-91).

  Herttuakuntaan kuuluivat maan lounaiset läänit, mutta Juhana oli koko Suomen käskynhaltija. Pohjanmaa ei kuulunut vielä hallinnollisesti Suomeen, vaan sitä hallittiin 1500-luvun lopulle saakka suoraan Ruotsista.

Kustaa Vaasan kaksi muuta poikaa, Kaarle ja Maunu, saivat omat herttuakuntansa Ruotsista. Suomen herttuakunta ei siis ollut Juhanalle mikään poikkeuksellinen armonosoitus. Sillä oli ulkopoliittinen tausta, sillä kuningas halusi korostaa omaa valta-asemaansa Venäjän Iivana Julmalle, joka rinnasti Ruotsin kuninkaan Novgorodin käskynhaltijaan.  
 
Nuori Juhana oli Turun linnassa ajoittain yksinäinen ja turhautunut. Ruotsalainen hovineiti Kaarina Hannuntytär sulostutti nuoren Juhanan elämää ja synnytti hänelle neljä lasta. Vuonna 1562 Juhana avioitui Puolan kuninkaan sisaren, Katariina Jagellonican kanssa. Kaarina Hannuntytär joutui muuttamaan perillisineen hänelle lahjoitettuun Vääksyn kartanoon Kangasalalle.

 

 

Turun linnassa alkoi loistelias renessanssielämä. Salit koristeltiin kuvakudoksilla ja taide-esineillä, ja juhlat seurasivat toisiaan. Linnan loistokaudesta ei tullut pitkäaikaista. Kustaa Vaasan jälkeen vuonna 1560 valtaistuimelle nousseen Eerik XIV:n ja Juhanan välille syntyi erimielisyyksiä Juhanan itsenäisen ulkopolitiikan ja Eerikin epäluuloisuuden vuoksi.

Kuningas antoi valloittaa Turun linnan kesällä 1563, ja vain yhdeksän kuukautta Katariinan saapumisen jälkeen herttuapari vietiin vangittuna Ruotsiin. Samalla tyhjennettiin Turun linna kalustosta ja sisustuksesta.

Eerik XIV joutui luopumaan kruunustaan v. 1568. Hänet siirrettiin pari vuotta myöhemmin vangiksi Turun linnaan. Kun Eerik kuoli 1577, hänen puolisolleen ja lapsilleen lahjoitettiin Kangasalan Liuksialan kartano, jossa Kaarina Maununtytär vietti elämänsä loppuvuodet.

Suomen herttuana
Turussa 27-6 2021
Simo Tuomola

Thorin vasara

 Tänä vuonna vietämme juhannuspäivää 26-6.

Juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin aina perinteisellä paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina.

 

 

Kirkollisessa kalenterissa juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Juhlan nimi juhannus tulee Johannes-nimen vanhasta muodosta Juhannus. Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi reformaation jälkeen pyhäpäivänä vain Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuuta.

Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta, kuusi kuukautta ennen joulua, perustuu Luukkaan evankeliumin ensimmäiseen lukuun, jossa olevien mainintojen perusteella Johanneksen on oletettu syntyneen noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Ukon Malja

Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Tor oli viikinkien ukkosenjumala. Tor käytti vasaraansa hallitsemiseen ja oikeuden jakamiseen. Ukkosmyrskyllä Torin uskottiin ajavan pukkien vetämissä vaunuissa pitkin taivaankantta. Vasaran iskuista syntyi ukkosen jyrinä, kipinöistä salamat. Vasaraa esittävästä riipuksesta tuli yleinen Torin symboli, jonka uskottiin sisältävän myös pahalta suojelevia voimia. Riipusta kantoivat etenkin hurjamaineiset viikingit. Nykyisten korujen esikuvat ovat peräisin 800-1050-lukujen viikinkiajalta. Isompi riipus on löytynyt Liedon Ylipäästä, pienemmän malli on saatu Laitilan Kansakoulumäen riipuksesta.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kupittaan lähteillä vietettiin kesäisiä juhlia kokkotulia polttaen jo esim. vuonna 1550 ja kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Summanus

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1550, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.



Sanassa vaakalintu esiintyvä 'vaaka' tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.


Kokkotulista syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Nauvon Kassberget eli Kaasavuori on yksi koko saaristomeren korkeimmista kallioista +64 m meren pinnan yläpuolella. Voi ajatella, että kyseinen kallioluoto on paljastunut merestä ensi kerran joskus 7000-8000 vuotta sitten jolloin ympärillä avautui laaja ulappa. Kallioinen mäki ulottuu läheisten puiden yläpuolelle ja on hyvä maamerkki saaristossa. Vuorelta avautuu laaja maisema koko eteläisen saaristomeren ylitse.

Paikan nimi voikin viitata juuri saaristossa olleeseen varoitustulijärjestelmään, jossa korkeille kallioille oli rakennettu varoitustulet, joilla viestitettiin vihollisaluksista saariston kulkureiteillä. Historiallisista lähteistä tämä rannikon uloin puolustuslinja ja varhainen viestintälinja tunnetaan varmuudella vasta 1600-1700 -luvulta, mutta jo 1000 vuotta vanhojen viikinkitarinoiden mukaan Suomen rannikolla oli käytössä varoitusjärjestelmä jo paljon varhaisemmin.

 

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Sammas tarkoittaa myös rajakiveä ja kiviröykkiötä ja lounais-suomen murteessa sen genetiivi on samppa.


Samppaillaan
Turussa 26-6-2021
Simo Tuomola