perjantai 31. lokakuuta 2008

Samhain

Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta. On varmaa, että kun raha kilahtaa kirstuun, voitonhimo ja ahneus voivat kasvaa, mutta kirkon esirukousten vaikutus on yksin Jumalan huomassa.
Kuka tietää sitäkään, haluavatko kaikki kiirastulessa olevat sielut, että me ne lunastaisimme vapaiksi, kuten pyhimystaru kertoo pyhästä Severinuksesta ja Paskaliksesta.

Mitä se nyt höpöttää. Ei muuta, kuin muistelee muutamaa niistä 95 teesistä, jotka Martti Luther naulasi tällä päivämäärällä 31-10-1517 Wittenbergin linnankirkon oveen. Samaan kirkkoon anekauppaa ja paavinvaltaa vastustanut uskonpuhdistaja on haudattukin Augsburgin uskontunnustuksen 1530 tekijän Philipp Melanchtonin kanssa. Disputatio pro declaratione virtutis indulgentiarum eli väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta oli julistuksen teemana.

Tuloksena moisesta kapinasta oli luterilainen reformaatio ja munkkiyhteisö anabaptisen kristillisyyden synty. He hylkäsivät mm. lapsikasteen, kolminaisuuden ja maallisen yhteiskunnan virkoineen, valoineen ja sotapalveluksineen.

Maallisuudesta ei tänään kannata muutenkaan piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla. Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin.

Fainaly fantasya

Turussa 31-10-08

Simo Tuomola

torstai 30. lokakuuta 2008

Elenchus 1603

Tänään 30-10 vietetään Ruotsin kuningas Kaarle IX kuoleman 1611 muistopäivää. Hän oli Kustaa Vaasan poikia ja muistetaan täällä paremmin Kaarle-herttuana, joka siinä Turun linnan tökityssä taulussa herjaa Klaus Flemingin ruumista.

Uskonsotia täällä silloin käytiin ja Kaarle-herttua edusti kryptokalvinismia, eikä hyväksynyt Juhana-herttuan oppeja tai liittoa katolisen Puola-Liettuan kanssa. Suomessa kalvinismia vastusti mm. Marcus Henrici Helsingius (1565-1609), teologi ja filosofi, joka opiskeli Wittenbergissä ja toi Suomeen tunnustuksellisen varhaisortodoksisen luterilaisen teologian.

Kalvinismi edusti reformoidun kirkon protestanttista kristinuskoa pelkistettynä, ilman prameilua. Helsingius tuli Turkuun sen ensimmäisen suomalaisen koulun, Turun katedraalikoulun apuopettajaksi 1589, nousi rehtoriksi 1595 ja julkaisi 1603 ensimmäisen Suomessa tehdyn tieteellisen teoksen Elenchus, Sokrateksen dialektisen teesi-antiteesi metodin pohjalta.

Turussa oli piispana tuolloin Ericus Erici Sorolainen (1583-1625) ja hänen suostumuksellaan myös Juhana-herttuan Punainen Kirja, katolilainen messukirja vuodelta 1576, oli täällä käytössä. Niinpä Sorolainen joutui Helsingiuksen tavoin Kaarle-herttuan epäsuosioon ja molemmat vangittiin 1599 Turun linnaan, kun muilta kapinallisilta katkottiin päitä Turun suurtorilla.

Turun piispoista myös Isaacus Rothovius (piispana 1627-1652), Johannes Gezelius vanhempi (1664-1690) ja nuorempi (1690-1718) sekä yliopistomiehistä professori Enevald Svenonius (1617-1688) olivat näitä ortodoksian ajan luterilaisia.


Usot sie
Turussa 30-10-08
Simo Tuomola

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Saatana

Tänään 29-10 muistamme nykyaikaisen satanismin kärkinimen Anton Szandor LaVeyn eli Howard Leveyn kuolinpäivää vuodelta 1997. Amerikkalaisen toisinajattelijan okkultis-filosofinen pääteos Saatanallinen Raamattu vuodelta 1969 on modernin magian ja satanismin klassikko.

Saatana on siinä villin elämänvoiman vertauskuvana ja yksilökeskeinen hedonismi ja rationalismi perusvoimina ihan niin kuin oikeassa elämässä. Teos jakautuu neljään osaan: Tuli - Saatanan Kirja, Ilma - Lusiferin Kirja, Maa - Belialin Kirja ja Vesi - Leviatanin kirja.

Jokaiselle langenneelle enkelille oli siis oma kirjansa. Saatanan ja Lusiferin lisäksi Helvetin prinsseinä esiintyvät kanaanilaisen mytologian vesihirviö Leviatan ja goottien valheiden ja syyllisyyden demoni, hämmennyksen ja himon enkeli Belial, joka hallitsi maan demoneita ja Helvetin pohjoisosia, siis paikallista Suomea ja Turkua.

Teoksen 9 julkilausumassa Saatana edustaa nautintoa ja konkreettisia asioita, viisautta, ystävällisyyttä, kostoa, vastuuta ja kaikkia niin sanottuja syntejä, koska ne johtavat ruumiilliseen, älylliseen ja emotionaaliseen mielihyvään.

Saatana on myös kirkon paras ystävä, hän se on pitänyt kirkon pystyssä kaikki nämä vuosisadat. Näin satanismi ja ateismi kietoutuvat samaan syleilyyn uskonnon kanssa, niiden olemassaolo on toisistaan riippuvaista.

Oman kirkkolatinansa satanismi löytää keinotekoisesta, okkulttisesta eenokinkielestä, jonka Elisabeth I:n astrologi John Deen (1527-1608) ja Edward Kelley aikoinaan kehittivät. Eli ZORGE tai ABARAMIG VONPHO ZIEN! Oo mun kaveri - tai tulee turpiin!


Belialin mailla
Turussa 29-10-08
Simo Tuomola



tiistai 28. lokakuuta 2008

Ihan Simona

Tänään 28-10 me Simot saadaan taas olla ihan simoina, vaikkei vappu olekaan. Nimmareitaan viettäviä Simoja on tässä maassa kaikkiaan noin 15000. Voisimme pitää vaikka nimmaripäivät omassa nimikkokunnassa Simossa, käväistä Simon kirkossa, muistella Simon kahakkaa, kalastaa lohta Simojärvestä alkavassa Simojoessa, taivaltaa Simonkyläntien museotietä halki Simonkylän tai odotella turhaan junan pysähtymistä Simon rautatieasemalle.

Tiesitkö muuten, että Lissabon sijaitsee Simojoen suulla. Ihan oikeasti siellä on sen niminen asumaton saari. Tai että Simo kirkon arkkitehtina on toiminut Kakolan graniittilinnankin suunnitellut Ernst Bernhard Lohrman. Ja että Portugalin pääkaupunki Lissabon on rakennettu Turun ja Rooman tavoin seitsemälle kukkulalle. Jee.

Alunperin nimi Simo tulee Vanhan Testamentin nimestä Simeon, joka merkitsee rukouksen kuulemista. Vuosina 1662-1907 Simon nimipäivä oli almanakassa 5. tammikuuta, jolloin vietettiin pylväspyhimys Simeon Stylitan muistopäivää.

Kiven Seitsemässä veljeksessä Simeoni oli saarnamies, kokki ja juoppolalli. Simeoni, liuhuparta, valittaa se ihmisparka, syntinen, saatana, kurja. Ja arvaatte varmaan kuka sai koulussa aina esitettäväkseen Simeonin roolin. Jep.

Kristinuskossa vietetään näin Simon päivänä myös Pyhän Juudas Thaddeuksen muistopäivää. Hän oli toivottomien tapausten suojelupyhimys, joka usein sekoitetaan kavaltajaksi leimattuun Juudas Iskariottiin. Raamatun tunnettuja Simoja olivat myös opetuslapsista Simon Pietari eli Keefas, Kallio ja Simon Kiivailija eli Simon Kananeus.

Turun historian Simoista voisi mainita vaikkapa tallinalaisen muurarimestari Simon, joka tuli tänne vuoden 1429 kaupunkipalon jälkeen antamaan apua kivirakentamisessa ja Turun linnan päällikön Simo Tuomaanpojan, jolle Kustaa Vaasa tuli 1555 henkilökohtaisesti antamaan sapiskaa. Tuolloin muuten linnassa oli jo 23 maalattua taulua.

Eikä pidä unohtaa sitäkään Simoa, joka saapui kuningatar Katariina Jagellonican hoviseurueen mukana Puolasta Turun linnaan jouluaattona 1562. Mies oli ilmeisesti ensimmäinen trumpetin soittaja maassamme. Musiikkisimoista voisi mainita myös Simo Santapukin, Simo Silmun tai vaikkapa Simo Salmisen, jonka esittämä Jukka Virtasen sanoittama Politiikkalaulu veisi kenet tahansa Simon varmaan vaalivoittoon: Kaiken aikaa yhtykää, Simon kelkkaan ryhtykää, kukaan ei nyt ilman jää, Simo järjestää.

Ja vielä yksi Simo muistojen tynnyristä: Simo Sisu, tuo Ankkalinnan tomakka poliisimestari, irlantilainen Chief O'Hara. Kun joskus kuljeskelin New Yorkin sivukujilla, enkä suostunut ostamaan tyrkytettyä huumeannosta joltain katukauppiaalta, sain punapartana kuulla tuomion perääni: Irish bastard!

Niillä samoilla kujilla vaelteli aikoinaan myös suomalainen näyttelijä Aarne Orjatsalo, joka pakeni sisällissodan Suomesta kuolemantuomittuna maailmalle ja New Yorkissa mies myös kuoli 1.1.1941. Veikko Huovisen ohella hän on tunnetuimpia Simossa syntyneitä.


Nimettynä päivänä
Turussa 28-10-08
Simo Tuomola




maanantai 27. lokakuuta 2008

Tyhmyyden ylistys

Uskomme siis vahvasti vaalienjälkeiseen aikaan, kun tänään 27-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Tyhmyyden ylistyksen kirjoittajan syntymästä. Alankomaalainen filosofi ja kirjailija Gerrit Gerritzoons, joka tunnetaan paremmin nimellä Erasmus Rotterdamilainen, syntyi ilmeisesti Goudassa 27-10-1466.

Itseoppinut renessanssifilosofi vaikutti mm. Martti Lutheriin ja uskonpuhdistukseen. Hän mietti mm. kysymystä vapaasta tahdosta ja kirjoitti kuuluisimman teoksensa Moriae Encomium, Tyhmyyden ylistys, vuonna 1509 ja kirja ilmestyi 1511. Siinä asetettiin tulilinjalle taikausko ja katolisen kirkon toimintamalli.

Ja ettei yhteys kokonaan Turkuun katoaisi, opiskeli mies vuodesta 1495 alkaen Pariisin yliopistossa, josta Turun piispa Maunu III Särkilahti oli juuri valmistunut maisteriksi. Turun piispa Olavi Maununpoika Tavast oli aikanaan toiminut jopa yliopiston rehtorina kahdestikin.


Öö mää vai
Turussa 27-10-08
Simo Tuomola


sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Bwrh Abuwa

Turku piirrettiin maailmankartalle vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi nimellä bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokivarsilinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211.

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-luvukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.

Syy, miksi otin asian esille nyt on se, että vietämme tänään 26-10 Englannin kuninkaan Alfred Suuren kuolinpäivää vuodelta 899. Mies oli Wessexin kuningas, mitteli viikinkien kanssa ja nimesi itsenä Englannin kuninkaaksi, kun maasta alkoi muodostua valtio.

Hän myös aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua, josta näköjään juuri tuli suomalaisen jalkapallon pääkaupunki Interin varmistettua 2 - 0 voitollaan mestaruuden. TPS:n se piti tänä vuonna tehdä, mutta Inter sen teki.


Hienoa Abuwa
Turussa 26-10-08
Simo Tuomola


lauantai 25. lokakuuta 2008

Ratkaisun päivä

Tänään on se suuri päivä, jolloin Turussa ratkaistaan, kuka sitä valtikkaa lopulta käsissään pitää ja kuka jää kakkoseksi. Se on pienestä kiinni ja tässä vaiheessa on tärkeää yleisön aktiivisuus ja kannustus sateesta ja tuiskusta huolimatta.

Niillekin, jotka eivät ole jaloillaan kannustamassa suosikkejaan menestykseen, on Turussa tänään kyse tosi paljosta. Kaikista ennakkoveikkauksista huolimatta, varmaa näet jo nyt on, että valtaan nousee uusi porukka, haluttiin sitä Turussa tai ei. Osalle se on tietoisen katkera valinta.

Joka tapauksessa tilanteen kehittymistä eri paikkakunnilla tullaan seuraamaan suorana televisiosta, joten homma pysyy niin kotona kuin kentälläkin loppuun saakka kutkuttavana. Keli on tietenkin kaikille tasapuolisesti sama, joten pitkälti on kyse siitä miten hyvin se tarvittava pohjatyö on tehty.

Kentän kunnon ja sadekestävyyden lisäksi tärkeään rooliin on nousemassa myös luku 8. Inter on jo tällä kaudella pöllyttänyt paikallisvastustajansa TPS:n yhteismaalein 8-0 ja johtaa pahinta mestaruuden uhkaajaansa Honkaa 8 maalilla eli jos joukkueet tämän päivän jälkeen päätyvät tasapisteisiin, ratkeaa mestaruus maalierolla. Uusintapeliä ei pelata. Jännää on myös nähdä, alkaako Interin yleisöennätys tämän päivän jälkeen lukemalla 88. Nythän yleisöennätys on 8479 FC Lahtea vastaan, mutta siltä näyttää, että tämän päivän ratkaisuottelu olisi haastavasta säästä huolimatta loppuunmyyty.

Veikkausliigan päätöskierros tänään klo 16: Inter - Jaro (suorana Turusta TV2:ssa), MIFK-Honka, VPS-TPS. Oli mestari sitten Inter tai Honka, on se uusi nimi mestarien luettelossa. Jos ja kun se on Inter, on kyseessä jo neljäs turkulainen mestari. TPS on kuitannut tittelin 8 kertaa, ÅIFK 3 ja Pyrkivä yhden kerran.


Pallo hukassa
Turussa 26-10-08
Simo Tuomola


Dialogi

Tällä päivämäärällä 25-10-1632 vietettiin tuolloisen Ruotsin valtakunnan järjestyksessään toisen yliopiston avajaisia Tartossa. Academia Gustaviana oli perustettu sotaleirillä Saksassa 30. kesäkuuta Kustaa II Aadolfin toimesta, Virohan kuului tuolloin Ruotsille. Ruotsin ensimmäinen yliopisto oli perustettu Upsalaan 1477 ja se kolmas, Turun Akatemia perustettiin 1640.

Millaiseen maailmaan älyn valoa tuolloin tuotiin. Juuri 1632 Galileo Galilei oli julkaissut kirjansa Dialogi, jossa käsiteltiin aurinkokeskeistä ja maakeskeistä maailmankuvaa kun yritettiin löytää syytä vuorovesi-ilmiölle. Ja sehän ei papistolle sopinut ja jo seuraavana vuonna 1633 Galileo sai tuomionsa jumalanpilkasta ja miehen teokset liitettiin kirkon kiellettyjen kirjojen listalle.

Kun kuningas Kustaa II Aadolf kuoli 1632, tuli tuolloin 6-vuotiaasta Kristiinasta Ruotsin kuningatar ja holhoojahallitus otti maassa vallan. Kun Kristiina oli perustamassa Turkuun yliopistoa, harkittiin aluksi juuri Tarton yliopiston toimintojen siirtämistä Turkuun, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin Turun kymnaasin (1630-1640) muuttamisesta Turun Akatemiaksi, Regia academia aboensis. Kymnaasin edeltäjänä oli puolestaan toiminut Suomen ensimmäinen koulu, Turun katedraalikoulu (1276-1630).

Sivistyksen siiveniskuin
Turussa 25-10-08
Simo Tuomola

perjantai 24. lokakuuta 2008

Taivaan merkit

Jos oli Tyko Brahe hyvä ennustajaukko, aiotaan meille uusimpien vaaliennusteiden mukaan näyttää taivaan merkit myös äänestyssunnuntaina. Luonnonvoimat aikovat esitellä vaalikarjalle syysmyräkkää, joka varmasti näkyy vaali-innossa. Gallupit ovat lupailleet viileää oikeistotuulta, mutta kerrankos ne väärässä ovat - ainakin Turussa.

Ennakkoäänestys kutsui uurnille jo miljoonaa suomalaista. Alunperin systeemi kai kehiteltiin niille, jotka ovat matkoilla tai muuten estyneitä varsinaisena äänestyspäivänä eli onko jotakin pelättävää, jota minulle ei ole kerrottu, kun en ole varannut ensi sunnuntaiksi itselleni pakomatkaa minnekään. Paitsi patikoinin Mikonmökille Mannerheimin puiston laidalle, äänestyspaikalleni.

Poliittinen myrsky meillä on mahdottomuus; työttömyys ja lama iskevät vasta vaalien jälkeen ja siitä toriparkistakin vanha valtuusto päättää juuri ennen kuin uusi valtuusto astuu remmiin. Tai vanha jatkaa, mikäli on Turku-tv:n Jummi Vihantoa uskominen. "Vanhassa on vara parempi", tiivisti Jummi tilanteen Turussa. Kun muualla vaan tapellaan, kaikki ryhmät ovat täällä oikein yhteistyöhaluisia ja sopuisia, kokosi mies suuren vaalipaneelinsa lopputuleman.

Vastuun kantaminen Turussa on samaa kuin, että tehdään niin kuin herrat määräilee. Hoh-hoijaa. Jossain laulussa se ensiluokan vaunussa noin meni. Mutta kun kaikki eivät tässäkään kaupungissa matkusta siinä ensiluokan vaunussa, siinä on vissi ero.

Yhtenä iltana Turku-tv esitti myös katsauksensa kaupungin kulttuurisurkeudesta, sitä ei Jummi isännöinyt. Siinä tuli selkeästi esille se, missä todellisuudessa mennään. Turku 2011 -säätiöltä puuttuu kokonaan taiteellinen johto ja sen mukana kaikki, todettiin. Turulla ei ole myöskään tarjota tuhansille taiteilijoilleen vapaata toimitilaa ilman holhousta, luova väki lähtee muualle, todettiin.

Näin eletään perunapellossa, vaikka tiedetään, että kaikkien tässä tulisi skarpata lähestyttäessä Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Ei tämän luokan olympiahanketta voi yksin säätiölle uskoa, uskokaa se. Nyt vaaleissa valittava valtuusto ja lautakunnat ovat tässä avainasemassa säistä ja ennusteista huolimatta.


Punainen Turku ja perunamaa
Turussa 24-10-08
Simo Tuomola

torstai 23. lokakuuta 2008

Lisää viiniä

Tänään 24-10 liputellaan YK:n päivän kunniaksi kun järjestö 1945 perustettiin San Franciscossa, tänään voisi myös juhlistaa Allenden valintaa Chilen presidentiksi tai synkistellä ajankohtaisesti Mustan torstain merkeissä, tulee näet kuluneeksi tasavuosia New Yorkin suuresta pörssiromahduksesta 1929.

Mutta minäpä pitäydyn viinissä ja kohotan lasini tanskalaisen astrologin ja alkemistin Tyge Ottesen Brahen kadonneen nenän kunniaksi. Mies menetti nuorena gogolilaisesti nenänsä miekkataistelussa ja hänelle sovitettiin hopeasta ja kullasta tilalle nenäproteesi. Tänään vietämme Tyko Brahen kuolinpäivää vuodelta 1601.

Mies kuoli juotuaan kekkereillä liikaa viiniä, vaikka jotkut uskoivat työnsä jatkajan Johannes Keplerin myrkyttäneen elohopealla mestarinsa. Brahe havaitsi 1572 ihan uuden tähden taivaalla Kassiopeian tähdistössä ja kirjoitti siitä teoksensa De Stella Nova. Papisto tyrmäsi moisen väitteen, eihän Jumalan luomistyön enää pitänyt jatkua.

Mies näki taivaalla muitakin ennusmerkkejä tulevasta ja ennusti vuoden 1572 komeetan mukaan suuren johtajan syntymän Pohjolaan ja Ruotsi-Suomen nousun, sekä johtajan kuoleman Keski-Euroopan taistelukentällä vuonna 1632. Kuningas Kustaa II Aadolfin kuolemaa oli ennustettu myös hänen mahtavan sotalaivansa Wasan upottua 1628 neitsytmatkalla Tukholman edustalle.

Tällä päivämäärällä 24-10 solmittiin 1648 myös 30-vuotinen sodan päättänyt Westfalenin rauha, joka merkitsi juuri Ruotsi-Suomen suuruuden alkua.


Ennusmerkkejä etsien
Turussa 24-10-08
Simo Tuomola


Punaviiniä

Ja kun kerran soitellen sotaan on lähdetty, muistellaan tällä päivämäärällä vielä säveltäjä Unto Monosen syntymäpäivää 23-10-1930. Someron pojaksi Satumaan ja muiden Kangastuksien tekijä mielletään, mutta kyllä hän on alunperin Karjalan kannaksen poikia sieltä Viipurin läheltä Muolaasta, entisestä Äyräpäästä.

Samasta paikasta, kuin Aulangolla juhlien päätteeksi aikanaan savupiippuun pudonnut elokuvatähti Sirkka Sari. Eikä Monosellakaan hyvin mennyt, ampui itseään 1968 juomaputken päätteeksi kuolettavasti pistoolilla päähän.

Somerolla 1940 on sen sijaan syntynyt M.A.N. joka soitteli rumpuja samassa yhtyeessä Monosen kanssa. Pyysi tuolta sävellystä tekstiinsä ja Untohan teki. Saimme nauttia lasillisen jos toisenkin viiniä eduskuntatalon puistossa Nummisen sanoin.

NAISENI KANSSA EDUSKUNTATALON PUISTOSSA

Istuin naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa.
Me katselimme kuinka kansanedustajat kulkivat ohitsemme.
Oikeistolaiset käyttivät polun oikeata laitaa.
Naiseni sanoi: ”Anna minulle lisää mietoa valkoviiniä.”
Minä annoin.
Itse asiassa kumpikin hieman maistelimme.
Sitten virkoin: Nyt haluan pidellä sinua.
Hän suostui.
Julkisella paikalla emme tietenkään menneet liian pitkälle.

Kerran istuimme jälleen eduskuntatalon puistossa.
Me katselimme kuinka kansanedustajat kulkivat ohitsemme.

Vasemmistolaiset käyttivät polun vasenta laitaa.
Naiseni sanoi: ”Anna minulle lisää mietoa punaviiniä.”
Minä annoin.
Itse asiassa kumpikin hieman maistelimme.
Sitten virkoin: Nyt haluan pidellä sinua.
Hän suostui.
Julkisella paikalla emme tietenkään menneet liian pitkälle.
ei liian pitkälle, ei liian pitkälle


IN VINO VERITAS
Turussa 23-10-08
Simo Tuomola

Mole Day

Kun kerran tieteelliseksi on ryhdytty, muistellaan vielä yhtä ajankohtaista juttua maailman luomisen lisäksi. Meillä kemisteillä on puistoissa ja turuilla jälleen syytä juhlaan koko päivän ajan. Juhla alkoi klo 6:02 aamulla ja päättyy 6:02 illalla, mutta tietenkin jatkoajan myötä sitten joskus kun päättyy.

Eli ainahan kemisti juhlaan syyn löytää ja tällä kertaa se on tuo otsikon Mole Day. Kaipa me juhlittaisiin vaikka kontiaista alias maamyyrää, mutta tällä kertaa on keksitty, että nyt kemisteillä on Moolin päivä. Eli amerikalaisittain päivämäärän jakolasku 10/23 on kutakuinkin sama kuin 6,02 eli Avogadron luku. Se taas kertoo moolissa ainetta olevien hiukkasten lukumäärän.

Ja tiede kun on mitä on, ei tuota lukua eli kuinka monta atomia 12 g:ssa hiili-12 alkuainetta oikein onkaan, pystytä ihan tarkkaan laskemaan. Noin 6,022 x 10 potenssiin 23 kaiketi. Luku nimettiin aikoinaan italialaisen tiedemiehen Amedeo Avogadron kunniaksi.

Kippis moolille
Turussa 23-10-08
Simo Tuomola

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Apinajuttu

Tänään aamulla se sitten tapahtui, maailmankaikkeus luotiin klo 9 aikaan. Näin siis armon vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua. Asian päätteli aikoinaan Vanhan testamentin aikakirjoja tutkiessaan piispa James Ussher, jonka 1600-luvulla julkaistun kalenterin mukaan maailma luotiin 4004 eaa, vedenpaisumus sattui vuonna 2348 eaa ja Kristus syntyi 4 eaa.

Tiede väittää, että maapallon ikä olisi aikuisten oikeesti 4,6 mrd vuotta, mutta etenkin Amerikan kreationistit ovat vankasti luomisteorian kannalla. Jumalaa ei ole saatu oikeuteen haastetuksi asiaa todistamaan, mutta oikeutta asiasta kuitenkin on käyty. Daytonissa Darwinin apinajuttua puitiin vuonna 1925 ja lännen lokari Hiski Salomaa, Hiskias Möttö, teki tapausta tunnetuksi esittämällä toisen amerikansuomalaisen kupletistin, Antti Syrjäniemen vuonna 1929 julkaiseman kappaleen Daytonin apinajuttu.

Silloin jo juotiin kun maailma luotiin
eli kenen lauluja laulat ...
Turussa 23-10-08
Simo Tuomola


Miten se Antti Syrjäniemi taannoin laulun sanoja kirjoittikaan:

Ai ai ai ai apina
Oi voi voi mikä napina
siitä nyt nous
kun se mestari Scopes
tiesi ja antoi ymmärtää
että kävi vaan sellanen rapina
ku ihminen ennen ol apina
puita myöten kuorta syöden
ennenmuinoin rapusimme vaan

mutta se tiukalle otti
Daytonissa kehitysoppi
apinako niin paljo muuttuupi
johan siitä hullukin suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Oli Daytoni tuollainen tienoo
mis ei ollunna tietoa hienoo
siellä yhtään ei ihme nytkään
ne kehityksestänsä kerskaile
ne nousivat kaikkien raivoon
heittäkää se vietävä kaivoon
siel' nikkaroikoon lempo soikoon
ukkoja akkoja apinoistaan

mutta kun isä sen ol pappi
siksi lauhtu vähä niitten sappi
tuosta kyl hulluki suuttuupi
apinako niin paljo muuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Tuli oikeudenkäynti siit julma
mis selville saatav' ol pulma
miten ja milloin nytkö vai silloin
elikkä passaako ollenkaan

seinien sisälle se oppi
että ihminen on kehittyvä kloppi
vaiko tallaa maata allaan
ny ja aina ennallaan

mutta se tiukalle otti
Daytonissa kehitysoppi
apinako niin paljo muuttuupi
siitä hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Kun väittely oikeen tul tiukka
ni Bryanil liiku vaan viuhka
siin ilmaki kiehu kun Darrow se riehu
ja vaati siihen vastinta
kuinka valaskala Joonaan nieli
kun sen kurkku on niin vietävän pieni
kuink' Joona hyöri ja maako pyöri
aurinko kun ol alallaan

vastaa nyt ees tämän kerran
ei ei mun on turvani Herran
ja apinako niin paljo muuttuupi
siitä nyt hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Siinä Darrow oikoili syltään
ja sieppasi pois takin yltään
hihat se kääri kun se hääri
tutkien ja toruen
kuka pani sen raamatun lehtiin
että Aatami ensiksi tehtiin
silloin jo juotiin kun maailma luotiin
ja tanssittiin ja hurrattiin

ne tuhansia vuosia katto Kiinas' jo kieroon
ennenku Aatamil ol Eevasta tietoo
ja apinakin niin paljon muuttuupi
siitä nyt hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Ei Nobelille

Tämä päivä 22-10 muistuttaa meitä siitä, että Nobel-palkinnosta voi myös kieltäytyä. Niin teki eksistentialismin ykkösnimi, ranskalainen filosofi ja yhteiskuntakriitikko Jean-Paul Sartre 22-10-1964. Palkinto olisi sitonut hänet juuri siihen järjestelmään, jota hän kritisoi yksilökeskeisessä, ihmisen vapautta ja vastuuta korostavassa eksistentialismissaan.

Samaisen ajattelun varhaiset edelläkävijät Kiergegaard ja Nietzsche olisivat varmaan toimineet Sartren tavoin. Kyse oli ihmisen uskottavuudesta omien ajatustensa toteuttajana. Ajatus, jota poliitikot nyt vaalien alla kammoksuvat. Älkää äänestäjät unta nähkö, että vaalilupauksilla tulisi katettakin olla.

Olemassaolon pohdinnassa, jota tässä ajassa politiikaksikin voisi sanoa, arvojen luominen ja tavoitteiden asettaminen on osa yksilökohtaista tietoisuutta, ehdokkaan eksistentialismia. Emmekö me kaikki olekin ehdokkaita tässä elämän suuressa pelissä. Ihmisen vapaa valinta oli sanojensa mittaisen Sartren vaalilauseita.

Iloinen tiede ja Kokemisen politiikka kuuluvat meille kaikille. Tai niin kuin Armas Einar Lönnbohm sen runoksi 1915 puki. Työn, rahan, naisen, onnen orja Eino Leino siis:


Maininkeja


Pitkinä, loivina maininkeina mieleni myrskyt päilyy, elämänseikkailun, haaveen halut vain kokemuksina säilyy. Vanhenin vuosia kuukausissa. Mistä sen saatan tietää? Siitä että jo suuttumatta voin loukkauksia sietää. Siitä, että on mieleni murhe mun suurempi tunteeni tulta, että jo kiellän itseltäni, mitä ennen en kieltänyt sulta. Pitkät, kauniit aurinkopäivät saattavat eessäni olla taikka kuolema, köyhyys ja kurjuus - kuolema tunkiolla. Merkitse mulle ei enää, mi muille, ei mulle se merkkitapaus, ei rikkaus, ei rakkaus, ei arvo, ei valta, vain sieluni ijäinen vapaus.


Turussa 22-10-08
Simo Tuomola

tiistai 21. lokakuuta 2008

Turku-teesejä

Turku-teesit, osa I

Nyt käytävissä kunnallisvaaleissa valitaan ne päättäjät, jotka vastaavat Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 onnistumisesta. Uusi valtuusto, kaupunginhallitus ja uudet lautakunnat ovat siis paljon vartijoina. Ja uusia niiden pitääkin olla, sillä vahoilla staroilla ei juuri ole näyttöä näillä markkinoilla.

Turussa annetaan käyttötalouden menoista kulttuuriin 2,8%, kun vastaava luku esim. Porissa on 5,6%, Lahdessa 4,3% ja Tampereella 4,2%. Turun nykyiseen toimintaan nähden tarvitaan siis aivan eri luokan panostusta kulttuuriin ja kulttuurilautakunnan vastuualueeseen, johon kuuluu teatterin, musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteiden lisäksi myös museotoimi, joka ylläpitää mm. Turun linnaa, Käsityöläismuseota, Kuralan Kylämäkeä ja Apteekkimuseota.

Vuoden 2011 säätiön lisäksi tarvitaan koko kulttuurihallinnon kenttään uusia tekijöitä ja uusia ideoita. Turulle tuo vuosi on oma Olympialuokan tapahtuma ja siihen on valmistauduttava sen mukaisesti. Vaaleissa on siis tosi paljosta kyse, koko Turun maineesta. Tietoni mukaan liike-elämältäkin on tulossa oma joululahjansa, joka valmistuisi kulttuurivuoteen 2011 mennessä. Jos oikein arvaan, sieltä tulee nyt lahjana rahoitus uudelle kevyenliikenteen Pennisillalle. Hyvä niin.

Turussa 29-09-08
Simo88 Tuomola

maanantai 20. lokakuuta 2008

Tyhjä hauta

Viimekesäisellä Tukholman-kiertueellani poikkesin Kungsholmenilla sijaitsevalla Tukholman kaupungintalolla katsomassa Birger-jaarlin komeaa kullattua sarkofagia, mutta arkku oli tyhjä. Tukholman kaupungin vuonna 1252 (Turku 1229) perustaneen miehen maallisia jäännöksiä ei koskaan saatu siirrettyä Varnhemin luostarista pääkaupunkiin. Birger Maununpoika kuoli 21-10-1266 ja haudattiin tahtonsa mukaisesti Varnhemin luostariin.

Birgerin poika Valdemar valittiin alaikäisenä Ruotsin kuninkaaksi 1250, mutta todellinen valta oli isällä. Birger-jaarli teki Eerikinkronikan mukaan 1249 Suomeen ns. toisen ristiretken, jolloin Varsinais-Suomi ja Häme liitettiin Ruotsiin. Valdemarin jälkeen Ruotsin kuninkaaksi nousi 1275 Birgerin toinen poika Maunu Ladonlukko, yksi omista historiasuosikeistani.

Birgerillä oli myös kolmas poika, Bengt Birgerinpoika, jonka veljensä kuningas Maunu Ladonlukko nimitti 1284 ensimmäiseksi Suomen herttuaksi Turkuun. Herttua Pentti valittiin kuitenkin jo vuonna 1286 Linköpingin piispaksi. Sikäläinen piispa Kol (k.1196) oli toiminut jo aiemmin Suomen jaarlina Dux Finlandiae.

Herttua Pentti Birgerinpojan alaisuudessa ja kustannuksella pistettiin aluille sotilaallisen tukikohdan, Turun linnaleirin rakennustyöt Aniniemen saarella Aurajoen suistossa. Suomi sai herttuan lisäksi myös oman käskynhaltijansa, kun Kaarle Kustaanpoika asettui nimikkeellä Prefectus Finlandiae asumaan linnakastellin ainoaan kivirakennukseen.


Historian havinaa
Turussa 21-10-08
Simo Tuomola

Kuule, vänskä

Tämän päivän synttärivieras, muusikko ja Kansallisteatterin näyttelijä Petri Liski taitaa olla monelle aika tuntematon tekijä, mutta 20-10-1965 mies kuitenkin syntyi - Turussa. Hänen isänsä Paavo Liski toimi tuolloin Turun kaupunginteaterissa näyttelijänä ja dramaturgina.

Turun teatterin johdossa oli tuolloin Suomen Errol Flynninä tunnettu Kalervo Nissilä, joka vietti Turussa teatterielämää saman ajan kuin Liskikin 1963-1968. Ralf Långbackan ja Kalle Holmbergin aikaa elettiin puolestaan sitten vuosina 1972-1977.

Lisänimensä "Flynn" Nissilä sai 1630-luvun Turkuun sijoittuvasta vuoden 1951 seikkailukomediasta Sadan miekan mies, jonka sankariroolissa hän taivutti loppusuudelmaan Turun linnan muureilla Marja Korhosen. Elokuvan ulkokuvaukset oli toteutettu Kuitian kartanossa Paraisilla ja Turun luostarinmäellä, Turun linna esiintyi kuvissa vain pienoismallina.

Niin, Paavo Liski. Palkittuna mies muistetaan mm. Mollbergin Tuntemattoman sotilaan Antero Rokkana, kun Edvin Laineen Tikkakoske mannekiinina nähtiin Reino Tolvanen. Kuule, vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siul on sellane.

Ja kun Turun linnassa on nyt avattu näyttely Väinö Linnasta, tarvitaan siellä myös lisää hyviä miehiä, niitä, jotka Linnansa taitavat. Näyttelyn puitteissa on näet piankin luvassa tietokilpailu linnatietäjille.


No siehä sälli oot
Turussa 20-10-08
Simo Tuomola

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Niceman

Synttärisankari Kovalainen siellä juuri nousi hetkeksi aikaa kärkeen, iloitsee formulaselostaja Suomussalmen suuren pojan menoa Shanghain osakilvassa Kiinassa. Tänään 19-10 27 v. täyttävä Heikki tunnetaan myös lempinimellä Niceman, kun Iceman on suotu Kimille.

Johtopaikalta varikkopysähdyksen vuoksi putoaa kahdeksanneksi ....

Mutta kuka olikaan se ensimmäinen suomalainen formulakuljettaja ja vielä Turusta. Mies ajoi kaikkiaan 6 kilpailua, joista ensimmäinen oli Belgian GP vuonna 1974. Siis Leo Kinnunen, entäs sitten se toinen, ei niin helppo sekään. Mies ajoi 2 kilpaa vuonna 1977. Siis Mikko Kozarowitzky.

Muut ovatkin sitten jo helpompia; Kovalainen, Keke 1 MM, Kimi 1 MM, Mika Häkkinen 2 MM, Mika Salo, JJ Lehto. Siinäkös ne oli, ja lisänä vielä se yksi suomensaksalainen puolikas.

Heikki Kovalainen viidentenä ... Hamilton, Räikkönen, Massa ...

Heikiltä on rengas mennyt rikki ... oikea eturengas on tyhjä ja sieltä pitää nyt nilkuttaa varikolle ...

Heikki on nyt pudonnut sijalle 11, mutta pakko on taistella edes merkkimestaruuden pisteistä ...

Räikkönen tulee antamaan tietä Massalle .... Näin MM-taistelu pidetään yllä vielä Brasiliassa Massan kotiradalla ...

Ja Massa menee ohitse, näin kaunista se on ... erityisen nöyryyttävää Kimi Räikköselle ...

Täältä tulee Heikki Kovalainen jälleen varikolle ja kurvaa sisään, hän keskeyttää. Heikki joutuu käyttämään tätä samaa moottoria kahden viikon kuluttua vielä Brasilian Sao Paolossa ...

Heikki oli kilpailussa 15. paikalla ...

Hamilton, Massa, Räikkönen. Hamilton johtaa Massaa nyt 7 pistettä MM-kilvassa ja hänelle riittää Brasiliassa 5. sija, vaikka Massa siellä voittaisikin.


Livebloggailua siis
Turussa 19-10-08
Simo Tuomola





lauantai 18. lokakuuta 2008

Tapaus 0174

Kun tuossa aamukävelyllä Kakolanmäellä jäin mietiskelemään, että ketäs kaikkia nämä Turun entisen läänin- ja tutkintavankilan punamuurit oikein ovatkaan sisällään pitäneet, muistui mieleeni mm. Mannerheim-ristin ritari Lauri Allan Törni ja Matti Nykänen, jolla itse asiassa oli ihan oma asuntonsa linnan muurien ulkopuolella sen punaisessa pihamökissä.

Heistä Törni on tänään ajankohtainen, kun 18-10 tulee kuluneeksi tasavuosia miehen katoamisesta Vietnamin viidakoihin 1965. Törni oli suomalainen ammattisotilas, jonka värikäs historia olisi aina yhden kunnon henkilöelokuvan väärti. Miehen tie vei syntymä-Viipurista aikoinaan sotaan ja ritariksi, pidätetyksi, karkuriksi ja lopulta USA:n kansalaiseksi Larry A.Thorn.

Kun aikoinani pänttäsin päähäni Mannerheim-ristin ritareita, muistin että Lagus oli 1. ja Mannerheim 18. sekä Törni 144. ja puolet 72. siitä Olavi Eelis Alakulppi, joka oli myös urheilumiehiä. Hän oli mukana Suomen 4X10 km viestinhiihdon MM-kultajoukkueessa Zakopanessa ja 1950 mies edusti puolestaan hiihdon MM:ssä Lake Placidyssa Yhdysvaltoja.

Molempien miesten tie vei asekätkentäsyytteiden myötä Yhdysvaltoihin ja siellä lopulta myös samalle Arlingtonin sotilashautausmaalle Washington D.C:ssä. Törnin asekätkentä oli miehen omia juttuja ja piti sisällään mm. Mauno Koiviston Degtjarev-pikakivääriin piilottamisen. Maanpetoksesta punainen Valpo miehen Turussa pidätti, hän karkasi kerran ja pidätettiin uudelleen Helsingissä, karkasi myös Turun lääninvankilasta heinäkuussa 1947 ja otettiin kiinni sittemmin Oulussa Ruotsiin pyrkiessään.

Matkasi aikoinaan Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin, jossa Larry A.Thornina nousi Vihreiden barettien sankariksi ja putosi Vietnamin sodan pyörteissä helikoptereineen Laosin rajalla 18-10-1965. Vuonna 2003 ruumiin jäännökset paikallistettiin ja tunnistettiin ja Tapaus 0174 julistettiin ratkaistuksi. Mies haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Arlingtoniin 26.6.2003 (alue 60, kivi 8136).

The Green Berets, Vihreät baretit oli myös vuonna 1968 Robin Mooren kirjasta valmistettu tunteikas sotaleffa, jossa John Wayne esitti eversti Mike Kirbyä, jonka esikuvana Thorn oli toiminut.


Kunnian poluilla
Turussa 18-10-08
Simo Tuomola



perjantai 17. lokakuuta 2008

Nurinniskoin

Kun sut nurinniskoin sai kirjailija Arttu, mä seinältä sut kiskoin, sä olit pelkkä narttu. Jep, tänään 17-10 siis juhlistetaan kirjailija Arthur Millerin synttäriä 1915. Myös Kimi juhlii synttäreitään ja kuolonmusiikkina soi Chopin.

Tiedepuolella muistellaan sellaista henkilöä kuin René Antoine Ferchault de Réaumuria, joka esitteli 1730 oman lämpötila-asteikkonsa, jossa veden jäätymispiste oli 0 R ja kiehumispiste 80 R.

Meille tutumpi Celsius-asteikko on peräisin vuodelta 1742, kun ruotsalainen astronomi Anders Celsius esitteli oman lämpötila-asteikkonsa, jossa alunperin veden jäätymispiste oli 100 astetta ja kiehumispiste 0 astetta, kunnes Carl von Linné käänsi sen nurinniskoin meille tutumpaan muotoonsa.

Mutta tieteellinen totuus on kelvinin kannalla. Siinä absoluuttinen nollapiste on 0 K ja veden kolmoispiste 273,16 K. Vaan eipä huolta, kun tuo kolmoispiste on määritelty arvoon 0,01 C, on veden jäätymispiste edelleen liki 0 C ja kiehumispistekin melko tarkkaan 100 C. Kolmoispisteessä aineella voi siis olla kolme olomuotoa; kiinteä, neste, kaasu.

Ja ettei liian helpoksi menisi, yksi sen Absoluuttisen Nollapisteen olomuodoista on bändi, joka on keikalla Turussa Klubilla la 6.12. Sinne. Josko soittaisivat vaikka omana versionaan Marilynin. Vai soiskos syksyn kunniaksi turkulaissäveltäjä Pentti Viherluodon Punaiset lehdet, jokainen kuin kallis muisto, jonka Olavi niin tunnetuksi teki.


Tunnelmoiden
Turussa 17-10-2008
Simo Tuomola





keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Aina sataa

Tänään 16-10 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun irkkukirjailija Oscar Wilde syntyi Dublinissa 1854. Jee, Dublin tuo vanha viikinkien vuonna 840 perustama James Joycen kaupunki ja Wilde, satojen sitaattien mestari tyyliin; työ on juopottelevien yhteiskuntaluokkien kirous ja olen tehnyt taiteesta filosofian ja filosofiasta taiteen.

Päivä on siis myös filosofien päivä, kuinkas muutenkaan. Tulee kuluneeksi tasavuosia ranskalaisen filosofin ja runoilijan Gaston Bachelardin kuolemasta 1962 ja tasavuosia ranskalaisen marxistin, kommunistin, filosofin ja antihumanisti Louis Althusserin syntymästä 1918.

Bachelard esitteli tieteenfilosofiaan käsitteet epistemologinen eli tietoteoreettinen este ja halkeama eli käsitteli ideologian ja tieteen välistä katkosta. Hänellä oli keskeinen vaikutus juuri Althusserin näkemyksiin ja nietzscheläisen älykön Michel Foucaultin vaikutukseen historiantutkimuksessa ja tieteenhistoriassa.

Tieteenfilosofia tutkii sitä, mitä voimme tietää ja miten. Althusser näki, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa. Yhteiskunnan rakenteet määräävät tapahtumia ja ideologia valtaa ihmiset alleen. Porvaritkin ovat tässä leikissä ideologiansa orjia, kuten ajan talousmyllerrys on osoittanut.

Errare humanum est, väitetään, mutta antihumanistina Althusser voisi sanoa humanum errare est.


Ja aina sataa, paitsi eilen ja huomenna
Turussa 16-10-2008
Simo Tuomola


tiistai 14. lokakuuta 2008

Tahto valtaan

Tahto valtaan on vaalitaiston myötä nyt korkeimmillaan, mutta valta vaatii myös vastuuta, paitsi omasta itsestä myös muista, sitä valtaan päässeet eivät enää muista.

Tänään vietämme tuon vallan päivää komeimmillaan. Tänään tulee näet kuluneeksi tasavuosia saksalaisen filosofin Friedrich Wilhelm Nietzschen syntymästä Röckenissä 15.10.1844.

Vaan mitäpä hänestä sanomaan, mitä jo ette tietäisi. Onko hienompia tienviittoja tarjolla kenelle tahansa, kuin "Tahto valtaan" tai "Yli-ihminen", onko hienompia iskulauseita kuin "Jumala on kuollut". Ja onko väärinymmärrykselle mitään rajaa mitä ei Nietzschen suhteen olisi ylitetty.

Yhden ajatuksen nostaisin Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiajan odotuksen kunniaksi Nietzschen tuotannosta yläpuolelle muiden: Tanssiis keksi tuhat tapaa, taide ole vapaa, vapaa, tiede - opi iloisuus.


Nuorallatanssi kutsuu
Turussa 15-10-08
Simo Tuomola

maanantai 13. lokakuuta 2008

Manifesti

Näitä vaaleja ei ole vielä käyty, kansa ei ole sitä punaista viivaansa vielä piirtänyt. Punainen Turku on siis edelleen varteenotettava mahdollisuus lupasivatpa tarkoitushakuiset ja äänestystulosta ohjaavat gallupit mitä tahansa.

67 valtuustopaikan jaossa voivat sdp, vihreät ja vasemmistoliitto todellakin saavuttaa yhdessä esim. 36 - 40 paikan enemmistöaseman ja olla siten varteenotettava punavihreä vaihtoehto päätettäessä vaalien jälkeisen Turun valtakuvioista. Jos kansa on tyytyväinen nykyiseen menoon, niin sitten nurinat pois.

Äänestäjät ovat joka tapauksessa paljon vartijoina, kun tulevan valtuuston haasteiksi on listattu mm. Turun 2011 kulttuuripääkaupunkihanke, kaupungin alijäämäinen talous, keskustan kehittäminen, kaavoitus, elinkeinoelämän edistäminen, kilpailu pätevistä kunnan työntekijöistä ja Turun maineen hallinta.

Hyvältä nykyinen meno ei missään tapauksessa näytä. Esim. kulttuuripuolella kaupunki tuntuu jatkuvasti vain munaavansa itsensä. Taiteilijoille ei saada järjestettyä heidän tarvitsemiaan työtiloja ja opetusministeriö aikoo pistää Turun seinää vastaan, kun sen kulttuurille osoittamat määrärahat on täällä käytetty kaupungin muiden menojen kattamiseen, niitä kun ei ole muka korvamerkitty juuri kulttuurille.

Aivan uskomatonta kaupungin maineen pilaamista juuri vuoden 2011 alla, eivätkä 2011 säätiön avustamat hankkeetkaan edusta muuta, kuin lisäbudjettia jo olemassaoleville rakenteille. Missä ovat ne kaivatut uudet päänavaukset, uudet ideat, yli kultuuripääkaupunkivuoden kestävät uudet hankkeet, joita niin kaivattiin.

Nyt tukea saivat jälleen kerran samat tutut tahot; teatterit, orkesterit ja muut, jotka jo tukea saavat muutenkin. Ja vielä varmemmin saivat, jos sattuivat kuulumaan säätiön valtuuskuntaan. Varmasti nämäkin hankkeet ovat tukensa ansainneet, ei siinä mitään, mutta säätiöltä oli kyllä lupa odottaa muutakin kuin matkailua maailmalla erilaisissa kekkereissä ja vanhojen kuvioiden ylläpitoa.

Nyt valittavalla valtuustolla on oma sanansa sanottavanaan kaupungin kulttuurivuoden 2011 menestyksekkäästä hoitamisesta. Siihen työhön tarvitaan nyt vain uusia tuulia ja vastuullisuutta.


Kuulostiko manifestilta, niin pitikin
"Aave kummittelee Euroopassa ..."

Turussa 14-10-2008
Simo Tuomola

Pe 13. ja pankkikriisi

Tänään 13-10 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Ranskan kuningas Filip IV Kaunis hyökkäsi oman aikansa pankkijärjestelmää vastaan ja tuli samalla luoneeksi pahaenteisen myytin 13. päivän ja perjantain liitosta.

Vanhassa maailmassa, kun kuukausiakin oli enemmän kuin nykyisin, oli se 13. kuukausi Korpin kuukausi, josta lintu on saanut mustan maineensa. Filip Kaunis (1285-1314) oli pahoin velkaantunut Temppeliherrain ritarikunnalle ja ratkaisi tilanteen hyökkäämällä tuon ajan pankkijärjestelmää vastaan juuri perjantaina 13. päivä 1307. Pankkiherrat vangittiin ja 50 heistä poltettiin roviolla kerettiläisinä ja Temppeliherrojen omaisuus takavarikoitiin.

Ja se pahin mahdollinen pe 13. päivä koetaan vuonna 2026 ken kokee, kun 300 metrin läpimittainen asteroidi 99942 Apophis on tuolloin lasketusti maan kanssa törmäyskurssilla todennäköisyydellä 1:45 000. Inkojen muinainen kalenteri lupailee maailmanloppua puolestaan jo 22.12. 2012, tuohon päiväykseen heidän laatimansa kalenteri näet loppuu. Että kattellaan.


Taas synkisteltiin
Turussa 13-10-2008
Simo Tuomola

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

2008 TC3

Tässä Nyrki Tapiovaaran Varastettua kuolemaa katsellessani tunkeutuu huoneeseeni taivaalta täysikuu ja lisää vallankumouselokuvaan sävyjä Bunuelin Andalusialaisesta koirasta ja Bertoluccin La Lunasta. Mutta oikeasti täysikuu on taivaalla vasta tiistaina 14.10. klo 23:02. Nyt tuo 12 päivää vanha kasvava kuperakuu on vasta 93%, mutta menee jo täydestä.

Taivaita kannattaa silti tarkkailla, siellä koettiin jo 8.10. Dragonidien maksimi, 21.10. on luvassa Orionidien maksimi ja 24.10. Leo minoridien maksimi. Tähdenlentoja on siis luvassa kun meteoroideja syöksyy maan ilmakehään. Orionoideja on nyt tarjolla 2.10.-7.11. ja tiheimmillään niitä näkee kymmenenkin tunnissa 21.10.

Orionidien säteilypiste sijaitsee Orionin punaisen jättiläisen Betelgeusen ja Kaksosten gammatähti Alhenan välimailla. Aina parin kuukauden välein maapallon ilmakehään syöksyy myös tuollaisia 2m läpimittaisia meteoroideja, joiden kirkkaus vastaa täydenkuun luokkaa ja törmäysenergia 1/10 Hiroshiman atomipommista. Viimeisin sellainen putosi Sudanin ylle 4.10.2008.

Lohdullista tuossa tapauksessa oli se, että kyseessä oli kautta aikain ensimmäinen etukäteen ennustettu yksittäinen kohde, joka maahan törmäsi. Nasa pystyi siis havainnoimaan ja ennustamaan pienkappaleen 2008 TC3 törmäyksen. Mutta koska tulee se suurin ,se suurin ... pelkokerroin.

Näissä merkeissä, näinä öinä
Turussa 12-10-08
Simo Tuomola

Simonpoika

Tänään 12-10-08 voimme juhlistaa mm. Reijo Mäen, Pavarottin, Esko Salmisen tai vaikkapa Uno Cygnaeuksen, suomalaisen kansakoululaitoksen perustajan syntymäpäivää. Itsekin kävin ensimmäisen luokkani kansakoulua juuri Cygnaeuksen kansakoulussa tuossa Koulukadulla Yliopistonkadun päässä, kun asuin silloin siinä lähellä nykyisin niin paloherkässä purkutalossa Koulukatu 7:ssä.

Mutta minullepa kelpaa tällä kertaa juhlan aiheeksi vain pappismies, joka syntyi 12-10-1708 Tyrvään pitäjän Vehmaan kylässä Villin taloon. Simo Heikinpoika ja Kaisa Eerikintytär antoivat seitsemännelle lapselleen nimeksi Anders Simonpoika. Jee. Jälkipolvet tuntevat miehen paremmin nimellä Anders Lizelius.

Hän pääsi Turun katedraalikouluun vuonna 1725 ja Turun Akatemiaan 1731. Hänestä tuli Mynämäen kirkkoherra ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden Suomenkielisten Tieto-Sanomien päätoimittaja. Lehden näytenumero ilmestyi 1775 ja tilattuna se ilmestyi vuoden päivät 1776 kahdesti kuukaudessa. Litzelius oli suomen kielen uudistajia, ja mies otti oikeinkirjoituksessa käyttöön c:n sijasta k:n. Ciitos siitä.

Tämä päivä muistetaan myös YK:n historiasta, kun Hrutshev paukutteli siellä kengällä pöytään 1960, ja Lontoosta, kun eräs nainen alistettiin siellä 1681 piiskarangaistukseen hänen osallistuttua politiikkaan. Hyi hyi tuollaisia politiikkaan osallistujia.

Näissä mietteissä tänään
Turussa 12-10-08
Simo Tuomola

perjantai 10. lokakuuta 2008

BREAKING NEWS

Tänään 11-10-08 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on selkänahastaan saanut maksaa.

Niin, Suomen markka, se oli se maamme oma rahayksikkö vuosina 1860-2002. Ja meillä Turussa tuo historiallinen muisti on vieläkin pidempi Suomen markan suhteen, kirjoitin siitä joskus BREAKING NEWS -blogiini http://tuomola.blogspot.com seuraavasti:


plootu ratkaisee

Suomibrändiä

Siellä sitä Suomibrändiä nyt juodaan täysin siemauksin kun BBC kertoo maailmalle suorana Helsingistä uutisia Martti Ahtisaaren vihdoinkin voittamasta Nobelin rauhanpalkinnosta. Ei tuohon Ollilat ja Stubit pysty. Hyvä me. Ja muistivat vielä mainita, että mies vei saunankin mennessään muutenkin kuumaan Etelä-Afrikkaan, jossa ihailemansa Nobel-mies Mandela asustaa.

Ahtisaarelle onkin viime aikoina oikein ropissut arvopalkintoja maailmalta, ja mies myöntääkin siinä taivaltavansa samalla tiellä Mandelan kanssa. Nyt kun täytin 70-vuotta, niille on tullut hoppu palkita minua kun vielä ehtivät. Ja työ jatkuu, vaikka itse joskus eläkkeelle jäisinkin.

Tämä oli nyt neljäs kerta kun suomalainen on omissa nimissään saanut Nobelin. Kirjailija Frans Emil Sillanpää 1939, rehukemisti A.I.Virtanen 1945 ja Ragnar Granit, joka muutti kyllä Ruotsiin 1940, mutta viihtyi aina kesänsä Korppoon mökillään. Hänelle myönnettiin lääketieteen Nobel 1967.

Murto-osia Nobelista on tullut Suomeen myös 1988, kun YK:n rauhanturvaajat saivat rauhanpalkinnon ja viime vuonna, kun Al Goren rinnalla palkittiin ilmastopaneeli IPCC, jossa vaikutti myös omalta osaltaan Suomen työryhmä.

Juhlajallulla mukana
Turussa 10-10-08
Simo Tuomola

torstai 9. lokakuuta 2008

Tulehtunutta ilmaa

Liput liehuvat tänään 10-10-08 Aleksis Kiven syntymän 1834 ja suomalaisen kirjallisuuden kunniaksi. Sävel voisi soida myös Giuseppe Verdin 1813 syntymän kunniaksi, tai Orson Wellesin 1985 ja Andrea del Verrocchion 1488 kuoleman muistoksi. Jälkimmäisen taiteilijan oppilaista muistamme Leonardo da Vincin ja Sandro Botticellin ja oma vaikutuksensa tällä varhaisrenessanssin mestarilla oli myös Michelangeloon.

Mutta kun minulla on ÅA:n opiskelupohjan kautta lukkarinrakkautta myös tuonne kemian suuntaan, valitsen päivän epistolan aiheeksi brittiläisen tiedemiehen Henry Cavendishin, joka syntyi 10-10-1731.

Häntä pidetään vedyn keksijänä, hän mittasi maapallon massan, selvitti ilmakehän koostumuksen ja ennakoi muutenkin monia tieteen myöhemmistä laeista. Vuonna 1766 tämä erakko tiedemies kuvaili "herkästi syttyvän ilman", alkuaine sai myöhemmin nimen vety. Alkemisti Paracelsus oli havainnut saman aineen jo 1500-luvulla, mutta Cavendish valmisti ensimmäisenä puhdasta vetyä, olettaen sen olevan flogistonia.

Mies mittasi ensimmäisenä myös maan massan ja erehtyi vain 1% nykyarviosta 5,9737 x 10 potenssiin 24 kg. Hän selvitti myös ilmakehän koostumuksen; 79,167% tulehtunutta ilmaa (typpi + argon) ja 20,8333% ei-tulehtunutta ilmaa (20,95% happea). 1/120 osa oli jotakin kolmatta kaasua (argon).


Että sellainen seos tänään
Turussa 10-10-08
Simo Tuomola

Kuninkaiden Suomi

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Suomi sai oman kuninkaan 9.10.1918. Hessenin prinssi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel, josta pakinoitsija Olli käytti nimeä Väinö I, luopui kuitenkin maailmanpolitiikan myrskyissä nimityksestä 14.12.1918 ja valta tasattiin tasavallaksi.

Kruunajaisia ehdittiin kuitenkin valmistella ihan tosissaan, Akseli Gallen-Kallela kutsuttiin suunnittelemaan hoviasuja ja Suomen kuninkaalle valmistettiin myös arvoisensa kruunu, joka löytyy nykyisin kai Kemin Jalokivigalleriasta.

Toinenkin saksalainen kuningas meillä on ollut, kun maapäivät valitsivat Suomen kuninkaaksi Turussa lokakuussa 1742 Holsteinin herttuan Karl Peter Ulrichin, joka myöhemmin tunnettiin paremmin nimellä Venäjän tsaari Pietari III. Venäläiset kuitenkin epäsivät vaalin, eikä näitäkään kruunajaisia täällä koskaan päästy juhlimaan.

Ja muitakin kuninkaallisia tämä päivä pitää sisällään. Jotkut juhlistavat John Lennonin syntymäpäivää, toiset Ernesto Rafael Guevara de la Seman, Che Guevaran teloituspäivää. Kaksi merkittävää Jacquesiakin on tällä päivämäärällä poistunut elävien kirjoista; filosofi Jacques Derrida ja laulajarunoilija Jacques Brel. Ja yksi syntynyt maailmaan; koomikko-ohjaaja Jacques Tati.

Mutta minun ajatukseni purjehtivat muualla. Jostakin syystä tälle päivälle on paikallistettu grönlantilaisen saagan kertomus siitä, miten viikinki Leif Eriksson löysi Vinlandiksi nimeämänsä alueen vuonna 1000 purjehtiessaan länteen. Tämä Erik Punaisen poika olisi siis se ensimmäinen historian tuntema Pohjois-Amerikassa käynyt eurooppalainen.

Sen verran nykyarkeologia on tarinalle löytänyt pohjaa, että Kanadan Newfoundlandista on paikallistettu muinainen viikinkiajan asumuspaikka L'Anse aux Meadows. Minussa sykkii sen verran viikinkiä, että osaan olla vakuuttunut siitäkin, että Turulla ja Aurajokilaaksolla on oma nykyistä näkemystä hienompi muinaishistoriansa merovinkiajan ja viikinkiajan suhteen.


Että tällaista tänään
Turussa 09-10-08
Simo Tuomola



tiistai 7. lokakuuta 2008

Gus Hall pressaksi

Kukas suomalaissyntyinen henkilö onkaan pyrkinyt Yhdysvaltain presidentiksi ja vielä neljästi; vuosina 1972, 1976, 1980 ja 1984. Tämä Minnesotassa suomalaisista siirtolaisvanhemmista 08-10-1910 syntynyt mies toimi myös Yhdysvaltain kommunistisen puolueen puheenjohtajana.

Hyvää synttäripäivää siis Arvo Gustav Halbergille, joka tunnettiin paremmin nimellä Gus Hall. Sosialismin puolustajana kapitalismin emämaassa Gus ajoi USA:n perustuslakiin perustuvaa demokraattista sosialismia. Taitaisi olla mielissään maan nykyisestä sosialisoinnista.

Tänään 08-10 vietetään myös yhdysvaltalaisen vallankumousmiehen ja liikemiehen John Hancockin kuolinpäivää 08-10-1793. Kongressin puhemiehenä hän allekirjoitti ensimmäisenä Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 4. heinäkuuta 1776.

Sen samaisen julistuksen, jonka ratkaisevan äänen antoi tasatilanteessa suomalaistaustainen John Morton. Äijä tuli myöhässä kokoukseen ja ratkaisi äänellään asian itsenäisyyden puolesta. Mortonin isoisän isä Martti Marttinen oli kotoisin Rautalammilta ja muutti Ruotsin kautta Amerikkaan Delawaren siirtokuntaan Pennsylvaniaan 1654.


Että semmoinen vallankumous tällä kertaa
Turussa 08-10-08
Simo Tuomola

88-kamaa

Vaalinumeroni 88 on innostanut porukkaa muistelemaan mihin kaikkeen tuo numeroyhdistelmä oikein liittyykään. Nyt otetaan siis vähän viinaa, kuunnellaan rokkia, puhutaan jenkkiautoista, katsellaan Tarantinoa ja setvitään sotajuttuja. Aika miehistä menoa siis.

Alko toi markkinoille 80-luvun alussa oman whiskey-versionsa Viski 88:n, viinalla leikatun viskin, jossa taisi sitten olla 88% viskiä mukana. Prosentteja siinä kuitenkin oli 40 ja eikös tuo tunnettu maustettujen viinojen puolella ennen markkinoilta poistumistaan myös nimellä Double Eight 88. Ja kyllähän se maku vielä muistetaan pitkään.

Rocket '88 -biisiä vuodelta 1951 pidetään puolestaan maailman ensimmäisenä rock'n'roll-kappaleena. Everybody likes my Rocket '88, Gals will ride in style, Movin' all along. Taisi olla alunperin Ike Turnerin kappale, jonka mm. Bill Haley nosti suosioon. Joka tapauksessa se oli ylistys kulttiautolle Oldsmobile 88, jonka tuotanto aloitettiin samana vuonna 1949 kuin minä satuin syntymään. Long Live Memphis Tennessee.

Kulttikamaa on myös Quentin Tarantino, jonka Kill Billyssä 88:a luonnehditaan sanalla cool: The Crazy 88 does not actually have eighty-eight members, but 44 members; Bill speculates that they adopted the name because it "sounded cool". Ei väitetä vastaan, ei uskalleta.

Ja siten päästiinkin sujuvasti asemaailmaan. Liperin Rauvanlahdella ollaan parhaillaan nostamassa legendaarista toisen maailmansodan pommikonetta Junkers Ju 88. Ja Suomen ilmatorjuntaan liittyy oleellisesti myös 88mm Rommelin tykki, Famous eighty-eight eli Rämäpää, alunperin 88mm it-tykki, jota käytettiin myös suorasuuntauksella jalkaväkikohteisiin.

Eespäin, eespäin tiellä vaalitaistojen ...


Että tällaisia tarinoita tällä kertaa
Turussa 07-10-08
Simo Tuomola


maanantai 6. lokakuuta 2008

Common sense

Tämä päivä 07-10 tarjoaa jälleen monia mahdollisuuksia esitellä omia kiinnostuksensa kohteita. Syntymäpäiväänsä viettävät mm. Ulrike Meinhof ja Vladimir Putin, tuonelan tieltä puolestaan tapaamme 1849 Edgar Allan Poen. Tällä kertaa valinnat osuvat kuitenkin muualle.

Tänään vietämme skottilaisen valistusfilosofi Thomas Reidin muistopäivää miehen kuoltua 07-10 vuonna 1796. Hän oli jopa David Humea tärkeämpi aikansa ajattelija. Hänestä arkijärjen, common sense, tuli olla kaiken tieteen perusta. Oppi olevaisesta (ontologia) tuli hakea suoraan realismista. Jos filosofian johtopäätelmät olivat liian omituisia, ne olivat pielessä. Hyvä sinivalkoiset, vaikka skottien lipussa risti onkin valkoinen ja kulkee lipussa kulmasta kulmaan sinisellä pohjalla.

Syntymäpäivien puolelta poimin esiin nimen Guss Mattson, joka syntyi tällä päivällä Saksassa 1873. Hän oli suomalainen kemisti, pakinoitsija ja kirjailija. Valmistui diplomi-insinööriksi, mutta hänestä tuli kokopäiväinen toimittaja, joka pakinoi tieteestä, taiteesta, politiikasta ja arkisista asioista. Teki älyllisiksi, inhimillisiksi ja mielikuvitukselliseksi kehuttuja tekstejä ruotsinkielisiin lehtiin ja kirjoitti kaksi matkakirjaakin. Ja halusi pysyä puoluepolitiikan ulkopuolella. Hmm, olisikohan tuossa jotakin tuttua.


Näissä merkeissä tänään
Turussa 07-10-08
Simo Tuomola

Punainen Turku

Tänään 06-10-08 vietämme Turun entisen kaupunginjohtaja Armas Arppu Lahoniityn (s.1944) syntymäpäiviä. Turulla oli kolmen Ällän sarja kaupunginjohtajia vuodesta 1964 saakka ennen kuin Peet nousivat uudelleen valtaan.

Turun oma Kekkonen Väinö J.Leino toimi kaupunginjohtajana peräti 25 vuotta (1964-1989), kokoomuksen hulivili Juhani Leppä 1989-1995 ja demarien Armas Lahoniitty 1995-2005. Nyt vallan kahvaa pitää hallussaan kokoomuksen Mikko Pukkinen, Seinäjoen entinen johtaja. Mutta on meillä ollut ennenkin P-johtajia vallassa.

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Kalervo Pellinen siirtyi Turkuun 1952 ja viihtyi kaupungin johdossa vuoteen 1961 saakka. Hänen aikanaan valmistui Turkuun Risto-Veikko Luukkosen suunnittelemana Suomen ensimmäinen konserttitalo 1002-hengen saleineen. Talo sai julkisivunsa peltisen katteen vuoksi nimen "Pellinen".

Samaa monumentaalista muistamista kai tavoittelee myös Pukkinen, joka haluaisi rakentaa jokirantaan Turun kaupunginteatterin viereiselle kalliolouhostontille uuden Kongressi- ja musiikkikeskuksen. Hanke on hieno ja kannatettava, joskin sen kylkiäisiksi suunnitellut kerrostalot Neitsytpolun varrella taitavat olla vähän liian kova hinta itse varsinaisesta projektista.

Kolmen Ällän lisäksi Turun historia pitää sisällään kaupungin johdossa myös kolmannen Peen. Kun Turku oli punainen marraskuusta 1917 huhtikuuhun 1918, toimi kaupunginjohtajana Uuno Peltola. Hän pakeni Pietariin hyviin asemiin, toimien Kustannus Osakeyhtiö Kirjan johtajana ja mies ammuttiin Stalinin vainoissa 15.11.1937. Minne lie haudattu, liekö sinne marttyyrien Mars-kentälle, mutta ei ainakaan Moskovaan Kremlin muuriin, jonne ainoana suomalaisena on päätynyt Otto Wille Kuusinen.


Että tällaista triviaa tänään
Turussa 06-10-08
Simo Tuomola

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Jacopo Peri

Jatketaanpas hieman ooppera-teemaa, kun tänään 06-10-08 kerran tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Jacopo Perin ooppera Euridice sai ensi-iltansa Turun ystävyyskaupunki Firenzen Palazzo Pitissä vuonna 1600.

Jacopo Peri oli italialainen laulaja ja säveltäjä, jonka Dafnea vuodelta 1597 pidetään maailman ensimmäisenä oopperana, joskin siitä on säilynyt jälkipolville vain prologi ja yksi aaria. Sen libretto perustui Ottavio Rinuccinin pastoraalirunoon.

Saman runoilijan tekstiin perustuva Euridice on puolestaan ensimmäinen kokonaisena säilynyt oopperateos. Sen Jacopo Peri sävelsi Henrik IV ja Maria de Medicin häitä varten.


Että sellainen tapaus tällä kertaa
Turussa 06-10-08
Simo Tuomola

Turku-ooppera

Katselen tässä juuri telkusta suorana kuinka Andrew Pitt aikoo voittaa moottoripyörien SuperSport-luokan maailmanmestaruuden Ranskassa ja arvaatte varmaan, mikä on Pittin ajonumero, no 88 tietenkin! Aussit ovat tänään olleet muutenkin voittoisia, Casey Stonerit ja Troy Baylissit. Hyvät shirazit heille, mutta asiaan.

Kulttuuripääkaupunki Turun 2011 hankkeet on pistetty järjestykseen ja 162 jyvää on löydetty jatkojalostettavaksi 999 ehdotetusta ideasta. Juupa juu, mutta pulinat pois. Omia hankkeitani ei seulasta läpi päässyt kuin muiden esittämänä: Turku-ooppera "Alvilda in Abo" saa nyt mahdollisuuden toteutua.

Kun vuonna 2000 kirjoitin historiakirjan "Abo - Suomen metropoli. 1600-luku Turussa" poimi se nimensä Italian Trevisossa vuonna 1686 esitetystä Suomelle omistetusta oopperasta "Alfo in Finlandia", jonka tapahtumapaikkana oli Turku ja Turun saaristo; Abo, metropoli della Finlandia.

Itse asiassa Turusta kertovia 1600-luvun kansanoopperoita olikin tarjolla kaksin kappalein; Alvilda in Abo 1678 ja Alfon kärsimykset Turussa 1686. Vain tarina, jossa amatsooninaiset taistelivat Turun saaristossa ja hääjuhlat pidettiin lopulta Turun linnassa, oli jäljellä, musiikki kateissa.

Esitinkin Turun kulttuurilautakunnalle tuolloin, että tällainen historiallinen Turku-ooppera olisi syytä hyödyntää kaupungin kunniaksi ja kas kummaa, nythän siitä tulee totta, tosin ilman allekirjoittaneen panosta. Hanke ei ole kuitenkaan väärissä käsissä, samojen tahojen (Totti Tuhkanen, Luigi de Anna, Sibelius-Akatemia ja Turun oopperakammari) puoleen olisin kääntynyt minäkin. Olihan Tuhkanen esitellyt oopperalöytönsä 300 vuoden takaa jo Suomen Kuvalehdessä 2.8.1985.

Itsekin esittelin oopperahankkeen Turku 2011 -säätiön ohjelmajohtaja Suvi Innilälle, kun kyselin sieltä töitä keväällä 2008. No töitä ei siunaantunut, mutta ainakin hanke eteni. Mutta nyt katsomaan miten Turun Interin käy taisteltaessa SM-jalkapallomestaruudesta.

Turussa 05-10-08
Simo Tuomola

lauantai 4. lokakuuta 2008

Me Carlei

Tänään 04-10-08 on vuodesta jäljellä 88 päivää ja kas kummaa sehän on myös vaalinumeroni tuo 88, mutta asiaan.

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia Ruotsin kuninkaan Kaarle IX syntymästä 4. lokakuuta 1550. Meillä hänet tunnetaan Kaarle-herttuana, joka herjaa Turun linnan kuuluisimmassa maalauksessa, Albert Edelfeltin öljyvärityössä vuodelta, Klaus Flemingin ruumista. Tänään on muuten myös Rembrandtin kuolinpäivä.

Kun Kaarle-herttua kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi hän otti ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvonimen ja julisti sen vieläpä suomen kielellä näin: Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas.

Katolisen Sigismundin, Juhan-herttuan ja Katariina Jagellonican pojan, kannattajat Turun linnassa kukistettiin ja vuosisata vaihtui kaupungissa verisesti, kun Raatihuoneentorilla mestattiin 10.11.1599 seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta miestä, heidän joukossaan Juhana Fleming, Klaus Flemingin ja Edelfeltin maalauksessa ylväänä esiintyvän Ebba Stenbockin poika.

Kaarle-herttua oli todennut Flemingin ruumista herjatessaan: Jos sinä nyt eläisit, ei sinun pääsi olisi kovin lujassa. Siihen leski oli todennut: Jos minun autuas herrani eläisi, ei Teidän Armonne olisi milloinkaan päässyt tänne sisälle. Kaarle-herttua oli tulittanut Korppolaismäeltä Turun linnaa kolmen viikon ajan ja linna antautui piirityksen jälkeen 30. syyskuuta 1597.

Viime kesän Tukholman museokiertueellani kävin moikkaamassa Kuninkaanlinnan asekamarissa miekkaa, jolla Juhana Fleming Turun Suurtorilla tuolloin mestattiin. Miekan säilään Ebba Stenbock on kaiverruttunut muistotekstin "Claes Flemingz ena Son halshuggen, efter Konung Carl den IX befalning". Miekan pitäisi ilman muuta kuulua Turun linnan kokoelmiin.

Turussa 04-10-08
Simo Tuomola

torstai 2. lokakuuta 2008

Vrow Maria

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun hollantilainen kof-alus Vrow Maria karautti karille 3.10.1771 noin kahden lieuen (ranskalainen pituusmitta 5565,3 m) päässä Turusta Nauvon saaristossa Jurmon vesillä ja upposi myöhemmin 8. lokakuuta.

Kauppalaiva oli matkalla Amsterdamista Pietariin ja siinä oli lastina mm. Katariina Suuren (kas kummaa, suosikkini on syntynyt tietysti samana päivänä 2.5. kuin allekirjoittanut, toki eri vuonna 1729) taideaarteita ja 6,7 tonnia sinkkiä.

Nyttemmin 41 metrin syvyydestä löydetty 26,2 m pitkä ja 6,8 m levyinen alus on säilynyt hyvin ja on museoitavissa matkailukohteeksi vaikkapa Turun kuivatelakan alueelle vähän samaan tapaan kuin Vaasa-laiva Tukholmassa.

Kustaa II Aadolfin 3-kantinen tykkilaiva Wasa upposi ensimmäisessä isommassa tuulenpuuskassa neitsytmatkallaan Tukholman satamassa 10. elokuuta 1628. Nythän se on hienosti esillä todella vaikuttavana ilmestyksenä omassa museossaan, jonne eksyin ihmettä eka kerran katsomaan vasta viime kesän Tukholman kiertueellani.

Kun tätä 69-metristä komeutta nostettiin aikanaan suuren mediakohun saattelemana meren pohjasta 1961, arvatkaas mitä laivasta ensimmäisenä pistikään pinnalla esille. Paavo Nurmen juoksijapatsaan pienoisversio! Kyllä vaan, eli suomalaiset teekkarit olivat pilanpäiten vieneet laivan kannelle tuon pienoisveistoksen kostona siitä, että juuri ruotsalaiset olivat estäneet Paavo Nurmea huipentamasta uraansa Los Angelesin olympialaisissa 1932.

Jostain syystä tuota Nurmen pienoispatsasta ei ole esillä komeassa Vaasa-museossa, joten olisi varmaan syytä pelastaa sekin esille pistettäväksi tänne Turkuun.


Turussa 03-10-08
Simo Tuomola






keskiviikko 1. lokakuuta 2008

The Flying Finn

Tänään 02-10-08 tulee kuluneeksi tasavuosia Paavo Nurmen kuolemasta. Juoksijalegenda syntyi Turun Portsassa 13. kesäkuuta 1897 ja kuoli Helsingissä 2.10.1973.

Hänet on haudattu sukuhautaan Turun hautausmaalle kortteliin U.1.6., joka löytyy helposti kun suuntaa Ylösnousemuskappelilta Kappelikujaa pitkin Uudenmaantielle päin; ensimmäinen hautakortteli siinä vasemmalla on U.2.6. ja toinen U.1.6.

Koruton paasi kätkee alleen Johan Fredrikin, Matilda Vilhelmiinan, Paavo Johanneksen, Siiri Vilhelmiinan ja Martti Nikolain haudat. Wäinö Aaltosen veistämä kuuluisa juoksijapatsas löytyy Helsingin ja Turun lisäksi myös Jyväskylästä ja Sveitsin Lausannesta, jossa puolestaan Mannerheim kuoli 28.1.1951.

Paavo Nurmi on minulla henkilökohtaisesti aina mukana, joskin itsekkäistä syistä. Kun Nurmi ikuistettiin 10 markan seteliin vuonna 1986 osui silmiini aikoinaan seteli, jossa oli numerosarjan loppuna oma syntymäaikani 2.5.49, eli näin nykyinen portsalainen ja ikuinen portsalainen kohtaavat edelleen päivittäin. Ja vaikka sataakin, aion tänään käydä häntä tervehtimässä juoksijapatsaalla ja ehkä myös hautausmaalla.


Turussa 02-10-08
Simo Tuomola

Vossikan kyytiin

Tänään 01-10-08 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun raitiotieliikenteen loppumisesta 1.10.1972. Omakohtaisiin haikeisiin muistikuviin kuuluu seppelöity Kolmosen kehälinjan ratikka torin laidalla tuolta päivältä. Sen kyytiin oli pakko päästä mukaan.

Turun valtuusto oli tehnyt raitiotieliikenteen lopettamispäätöksen jo 14. kesäkuuta 1965. Ajatuksen raitiotiestä Turussa esitti kreivi August Armfelt vuonna 1889 ja yritys sen toteuttamiseksi perustettiinkin saman tien. Toiminta kiskoreitillä Linnankatua pitkin Yli sillalta Varvitorille aloitettiin 18 hevosen voimin ja sitä ylläpidettiin ensimmäisenä Suomessa vuosina 1890-1892. Sähköraitioteiden kausi Turussa kattoi vuodet 1908-1972.

Omat muistoni hevosvetoisesta kyydistä Turussa ovat hieman myöhemmältä ajalta. Vossikkakyytiä oli tarjolla aikoinaan Ruotsalaisen teatterin edustalla ja ainakin Musta Hilu on kunnostautunut erilaisten tapahtumien aikana vossikkakyydin tarjoajana. Hääparin kulkuneuvoina hevoskärryjä vielä näkee ja taisi olla viimeksi kesällä 2001 kun viimeksi kärryjen kyytiin kipusin Turun kauppatorilla kun Turun Hippos yhteistyössä Ypäjän Hevosopiston kanssa tarjosi kyytimuotoa kaupunkilaisille.

Nyt kun kaupunkiin taas kaavaillaan museoraitiotietä ja pikaraitiotietä, voitaisiin museopuolella tutkailla hevosvetoisen liikenteen aloittamista Tuomiokirkolta Turun linnaan rantatietä pitkin ja pikaraitiotieliikenteen suhteen harkita alueyhteistyötä naapurikuntien kanssa niin, että toiminnan keskusasema sijoitettaisiin Turun torin alle. Parkkiluola autoillehan on siinä jo vieressä Louhessa tarjolla ja sen toimintaa ja luonnetta voisi kehittää autoilijoiden ja keskustan liike-elämän tarpeille sopivammaksi.


Turussa 01-10-08
Simo88 Tuomola

tänään 01-10-08

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Kustaa III perusti Tampereen kaupungin. Ooppera- ja teatterimies ja kustavilaisen tyylisuunnan luoja vieraili itsekin Suomessa vuonna 1775 perustamassa Vaasaan hovioikeutta. Kuopion hän perusti samana vuonna. Anckaström ampui kuningasta oopperanaamiaisissa 16. maaliskuuta 1792 ja kuolion myötä Kustaa III menehtyi 29. maaliskuuta 1792.

Turku ja Tampere olivat muinoin tasavertaisia kilpailijoita mm. kaupunkien väkiluvun suhteen, toisin on nyt. Turun väestö väheni tammi-kesäkuussa 393:lla asukasluvun ollessa kesäkuun 2008 lopulla 174 893. Myös Tampere kirjasi samalta ajanjaksolta tappiota - 79 henkeä, mutta painii silti eri sarjassa Turun kanssa 207 787 asukkaallaan. Oulu alkaa olla jo seuraava vakava Turun haastaja 131 904 asukkaallaan, lisäyksen oltua nyt + 319 henkeä. Jottain tarttis tehrä Turunkin puolessa ...