tiistai 31. lokakuuta 2017

Skorpionien Turku

Tänään 1-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun piispa Isaacus Birgeri Rothoviuksen syntymästä Angelstadissa  Smoolannissa vuonna 1572.  


Isak Rothovius
 



 
  
Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius (1. marraskuuta 1572 Angelstad, Smoolanti  – 10. helmikuuta 1652 ) toimi Turun piispana vuosina 16271652.

Rothovius pani Suomen kirkossa toimeen ankaran kirkkokurin ja järjesti seurakunnallisia oloja muun muassa aloittamalla kirkonkirjojen käytön. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen sijaiskansleri ja toimi opetuksen parantamiseksi Suomessa. Hänen aloitteestaan asetettiin myös raamatunsuomennoskomissio.


 

 
 Rothovius postimerkissä 1933. Merkin on suunnitellut Eric O. Ehrström.



Smoolannin Angelstadissa 1. marraskuuta 1572 syntynyt Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius oli syntyään talonpoikaissäätyä. Hänen isänsä nimi oli Börje Larsson. Opiskeltuaan ensin Växjön koulussa Rothovius aloitti opinnot Uppsalan yliopistossa vuonna 1595. Opiskeltuaan Uppsalassa kaksi vuotta Rothovius matkusti Wittenbergiin opiskelemaan sen yliopistossa. Vuonna 1602 Rothovius valmistui maisteriksi ja palasi Ruotsiin.

1627 Turun piispaksi valittu Rothovius oli kansleri Axel Oxenstiernan entinen opettaja ja luottomies. Rothovius oli seurannut häntä ja tämän kahta veljeä Wittenbergiin ja säilynyt laaja kirjeenvaihto antaa hyvän kuvan siitä, kuinka opettajan ja oppilaan välit pysyivät läheisinä vielä Rothoviuksen muutettua Suomeen.


Kuvahaun tulos haulle rothovius isaacus


 
Rothovius säilytti työkykynsä melko hyvänä elämänsä loppuun saakka. Hänen kuolemastaan antoi Turun hovioikeuden sihteeri Johan Wassenius kirjeessään Brahelle 12.2.1652 seuraavan kuvauksen:

»...toissapäivänä yöllä, joka oli tämän kuun kymmenes, kuoli täällä Herrassa piispa. Hän oli sunnuntaina 8 päivää sitten kirkossa ja Herran ehtoollisella, mutta tuli sen jälkeen aivan voimattomaksi, niin ettei ettei hän pystynyt käymään tai seisomaan. Kuitenkaan hän ei tuntenut itsessään mitään erityistä särkyä. Hän menetti sitten myös muutamiksi päiviksi puhekykynsä ja kirjoitti silloin taululle ajatuksiaan, joista toiset voitiin lukea, toisia ei. Muun muassa hän kirjoitti kerran nämä sanat Non est dubitandum de perseverantia mea in fide. Mutta päivää ennen kuin hän nukkui pois, hän sai puhekykynsä takaisin ja puhui selvästi.»

Aarno Malisen mukaan Rothovius oli "Ruotsin Bobrikov", kuninkaan ja kanslerin luottomies, jonka tehtävä oli ohjata Suomen kirkko samoille raiteille emämaan kanssa.

Kuvahaun tulos haulle rothovius isaacus

Turkulainen porvari lausui piispasta
»Sinä et ole meidän pappimme, et myöskään osaa saarnata ja opettaa meitä meidän omalla kielellämme, vaan ennemmin halveksit ja olet saarnassasi kutsunut meitä suomalaisiksi koiriksi ja sioiksi.» (Kornelius Kankuri)

Rothoviuksen säilyneet kirjeet, saarnat sekä oikeusrettelöt antavat kuvan äkkipikaisesta miehestä, jolle siirtyminen Suomeen merkitsi joutumista valtakunnan syrjäseudulle, jonka outoa “slavonian kieltä” hän ei hallinnut. Tullessaan valituksi Turun piispaksi Rothovius oli toiminut Nyköpingissä 23 vuoden ajan ja tunsi seurakuntansa itselleen läheiseksi. Tunnettu on hänen kommenttinsa uudesta kotimaasta
»Minä asun barbaarien ja skorpionien parissa »
(Rothovius)





Isaacus Rothovius.


Rothovius saapuu Turkuun kesäkuussa 1627 ja astuu virkaansa kesäkuun 17. pitäen Heikinmessuilla virkaanastujaissaarnansa, sanoen saapuneensa noitien, taikauskon ja juopottelun pariin, vaatien parannusta.

Kirkkorangaistuksina rikkomuksista on maallikoille tarjolla sakkoja, jalkapuuta ja pannaan julistusta; papeille mm. tuomiokapitulin maanalaista tyrmää. Konstituutiot määräävät kirkonkäynnin pakolliseksi, niin että kolmesta laiminlyönnistä seuraa julkirippi ja kolmen taalarin sakot.

Samaan aikaan maailmalla Wienin hovi ihmettelee, onko Jumala kääntynyt luterilaiseksi.


Vuonna 1632 piispa pistää valtakuntaa kohdanneen onnettomuuden, Kustaa Aadolfin kuoleman syyksi sen, että maa on täynnä huorintekijöitä, aviorikoksia ja avioeroja, varkautta ja ahneutta, kiroilemista ja vannomista.

Vuonna 1634 piispa kirjoittaa asuvansa barbaarien ja skorpionien parissa ja etenkin Turussa tavanneensa hirviömäisiä ihmisiä, jouduttuaan itsekin täällä piispattarineen haastetuksi oikeuden eteen. Osa Turun porvaristosta onkin noussut kapinaan virkaintoista piispaa vastaan.




 

Auran Akatemian vihkijäisjuhlassa 1640 piispa saarnaa Perkele-uskoa vastaan mm. taikuudesta, jota maassa harjoitetaan ja uhrilahjoista Pertun, Olavin ja Jaakonpäivinä. Piispa Rothovius valittaa myös, että suomalaiset etsivät sairastuessaan apua perkeleeltä ja monet rukoilevat ja palvelevat täällä saatanaa.

Piispa pitää Akatemian perustamista Turkuun kaupungin tärkeimpänä saavutuksena sitten maailman luomisen.

Turun piispa Rothovius on edelleen 1652 huonoissa väleissä kaupungin porvariston kanssa, joka ei hae Jumalan kunniaa, vaan seuraa omaa nenäänsä. Piispa kuolee samana vuonna 80-vuotiaana ja haudataan tuomiokirkon keskikäytävän alle saarnastuolia vastapäätä.

Ensimmäisen suomenkielisen kieliopin laatinut Eskil Petraeus nimitetään hänen jälkeensä Turun piispaksi.




Ot Petraeuksen raamatunkäännöskomitean omistuskirjoituksesta kuningatar Kristiinalle, 1642;


Tämä pyhä ja callis Kirja, näin Suomexi caicki ja coconans käätty, T:dän Cuning:le Maij:len Suuriwaldias Förstinna, caickein Armollisin Drötingi ja Frökinä, caickein nöyrimmäst dediceratan, ja omistetan T:dän Cuning:sen Maij:tin Nimen alla Jumalan cunniaxi, ja hänen pyhän Seuracundans, cusa Suome puhutan, rakennuxexi, T:dän Cuning:le Maij:len ijäisexi muistoxi, kijtoxexi ja ylistöxexi, walkeuteen saatetan, että jälkentulewaiset ja Canssa cuin wielä tulewa on, HERra Jumalata, ja T:dän Cuning:sta Maij:tiän kijtäisit ja ylistäisit. Caickein nöyrimmäst rucoillen, että T:dän Cuning:nen Maij:tin andais armollisest tämän meidän työm hänellens kelwata.

Suomen Turust, 20 . Julij, Anno 1642. 

AEschillus Petraeus, S. S. Theol. D.M. Martinus Stodius, in
in Regia Aboensi Academia Profess.Regia Academia Aboensi
& Pastor.


 

Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 16521657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston rehtori. Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.

Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649.

 
Skorpionina
Turussa 1-11 2017
Simo Tuomola

maanantai 30. lokakuuta 2017

Vastauskon Turku

Tänään 31-10 kun vietämme kelttiläisen karhun artos, arthur nimipäivää, vietämme myös pyhäinpäivää ja halloweenia, kelttien talven alkamisen päivää. Kelttijuhla Samhainin nimi tulee sanoista samrad kesä ja loppu fain.
1517Uskonpuhdistus: Martti Luther kirjoitti kirjeitä esimiehilleen, joissa oli liitteenä 95 teesiä.

Lucas Cranach vanhempi, Martin Luther, 1528.
 Lucas Cranach vanhempi, Martin Luther, 1528.


 
 Martti Luther

 31. lokakuuta munkki ja teologian tohtori Martti Luther "naulasi"  95 teesiään kirkon oveen Wittenbergissä ja aloitti reformaation eli uskonpuhdistuksen.



Tähän päivämäärään kiinnittyy siis myös uskonpuhdistuksen alku, kun Martti Luther tarinan mukaan naulasi 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen 31-10 1517.



  1. Opetettakoon kristityille, ettei paavin tarkoitus mitenkään ole asettaa aneen lunastamista muiden laupeuden töiden tasalle.
  2. Opetettakoon kristityille, että se, joka antaa köyhälle tai lainaa tarvitsevalle, tekee paremmin, kuin jos hän lunastaisi aneen.
  3. Sillä rakkaudentyöstä kasvaa rakkaus ja ihminen tulee paremmaksi, mutta ane ei tee häntä paremmaksi vaan ainoastaan vapaammaksi rangaistuksista.
  4. Opetettakoon kristityille, että se, joka näkee tarvitsevaisen ja siitä huolimatta panee rahansa aneeseen, ei saa itselleen paavin anetta, vaan Jumalan vihan.
  5. Opetettakoon kristityille, että ellei heillä ole liikoja tavaroita, he ovat velvollisia pitämään sen, mikä tarvitaan heidän kotinsa tarpeisiin, eikä mitenkään tuhlaamaan sitä aneeseen.
  6. Opetettakoon kristityille, että aneen ostaminen on vapaaehtoinen, mutta ei mikään määrätty asia.
  7. Opetettakoon kristityille, että paavi anetta myöntäessään enemmän tarvitsee ja sen tähden myös enemmän haluaa heidän harrasta rukoustaan kuin sitä rahaa, jonka he tuovat.
  8. Opetettakoon kristityille, että paavin aneet ovat hyödyllisiä, jos ei niihin luoteta, mutta suurimmassa määrässä vahingollisia, jos niiden takia menetetään jumalanpelko.
  9. Opetettakoon kristityille, että jos paavi tuntisi aneensaarnaajain kaupustelemisen, niin hän mieluummin antaisi Pyhän Pietarin kirkon palaa poroksi kuin rakentaa sen lampaittensa nahasta, lihasta ja luista.
  10. Opetettakoon kristityille, että paavi, kuten hänelle sopiikin, vaikka hänen sitten täytyisi sitä varten myydä Pyhän Pietarin kirkko, mielellään olisi valmis jakamaan omasta rahastaan monelle niistä, joilta aneensaarnaajat nyt viekoittelevat heidän rahansa.
  11. Toivo tulla anekirjeellä autuaaksi on turha, vaikka sitten anekauppias, vieläpä paavi itse, panisi oman sielunsa siitä pantiksi.



 Kardinaali Cajetanus kuulustelee Lutheria.

Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta. On varmaa, että kun raha kilahtaa kirstuun, voitonhimo ja ahneus voivat kasvaa, mutta kirkon esirukousten vaikutus on yksin Jumalan huomassa.

Kuka tietää sitäkään, haluavatko kaikki kiirastulessa olevat sielut, että me ne lunastaisimme vapaiksi, kuten pyhimystaru kertoo pyhästä Severinuksesta ja Paskaliksesta.


Mitä se nyt höpöttää. Ei muuta, kuin muistelee muutamaa niistä 95 teesistä, jotka Martti Luther naulasi tällä päivämäärällä 31-10-1517 Wittenbergin linnankirkon oveen. 

Samaan kirkkoon anekauppaa ja paavinvaltaa vastustanut uskonpuhdistaja on haudattukin Augsburgin uskontunnustuksen 1530 tekijän Philipp Melanchtonin kanssa. Disputatio pro declaratione virtutis indulgentiarum eli väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta oli julistuksen teemana.

 
 Luther puolustaa näkemyksiään Wormsin valtiopäivillä.

Tuloksena moisesta kapinasta oli luterilainen reformaatio ja munkkiyhteisö anabaptisen kristillisyyden synty. He hylkäsivät mm. lapsikasteen, kolminaisuuden ja maallisen yhteiskunnan virkoineen, valoineen ja sotapalveluksineen.

Maallisuudesta ei tänään kannata muutenkaan piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla.

 
 Kuppikivi Hattulan Retulansaaressa. Kupit on tehty Otavan muotoon.

Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin. Tähän liittyvät myös muinaisten palvontapaikkojen kuppikivet, joihin uhrattiin mm. viljaa. Niiden kautta pidettiin yhteyttä menneeseen maailmaan ja sen ihmisiin.

Samoille uhripaikoille kristinusko pystytti kirkkonsa, kuten Turun tuomiokirkon. Ja sama kristinusko on nyt huolestunut perinteiden muuttumisesta pakanallisen halloweenin suuntaan. Voisi olla tässä ajassa huolestunut paljon oleellisimmistakin asioista.


 
 Kuningas Kustaa Vaasa.

Siinä missä Keski-Euroopan teologit väittelivät kiistellyistä uskonkohdista, toteutettiin Ruotsin uskonpuhdistus poliittisten tavoitteiden pohjalta. Maan uskonpuhdistus käynnistyi virallisesti 1527 Västeråsin valtiopäivillä Käytännössä uskonpuhdistuksen taustalla oli hallitsija Kustaa Vaasan halu heikentää voimakkaan katolisen kirkon valtaa paikallisen hallinnon kustannuksella.

Konkreettisesti Ruotsin uskonpuhdistus merkitsi kirkon omaisuuden takavarikoimista valtiolle ja suhteiden katkeamista paaviin. Ruotsin uskonpuhdistajista merkittävimmäksi nousi Wittenbergissä opiskellut Olaus Petri.

Vuonna 1527 Kustaa Vaasa pistää tuuleemaan myös Turussa. Kirkon ja luostarien omaisuutta ja maata otetaan valtiolle ja latinankielisen messun tilalle tulee suomenkielinen saarna.

Mm. Aninkaisten alueen kirkolliset alueet, Pyhän Sigfridin maa sillalta Multavieruun, Pyhän Henrikin maa etelään ja Pyhän Pietarin sarat läntisellä jokirannalla tulevat kruunulle.

Kustaa Vaasa nimittää dominikaanivanhus Martti Skytten Turun piispaksi Eerik Sveninpojan jälkeen ilman paavin vahvistusta. Jöns Vestgöte kerää Turusta rahaa papeilta heidän jalkavaimojensa aviottomista lapsista ja kuningas määrää papit pitämään laillisia aviovaimoja.




Martti Skytte (n. 148030. joulukuuta 1550) toimi Turun piispana vuosina 152850. Skytten nimitti tehtäväänsä Kustaa Vaasa. Hänen valintansa oli vailla paavin hyväksyntää, samoin kuin häntä edistäneen Svenoniuksen. Skytteä kutsutaan joskus Suomen keskiajan viimeiseksi katoliseksi piispaksi, vaikka varsinainen paavin vahvistama piispa oli Arvid Kurki. Piispana Skytte edisti reformaatiota maltillisesti muun muassa lähetämällä pappiskandidaatteja Wittenbergiin.

Kun Mikael Agricola kuolee 9. huhtikuuta 1557 paluumatkalla Moskovan rauhanneuvotteluista, vie Kustaa Vaasa Tuomiokirkosta viimeisetkin kalleudet - 20 kiloa kultaa ja hopeaa. Kirkon piti jo vuonna 1530 toimittaa kelloverona Tukholman linnaan suurin tai toiseksi suurin kirkonkellonsa.



 
 Olaus Petriä esittävä patsas monelle niin tutulla paikalla Tukholman Suurkirkon luona. Petri oli Ruotsin Mikael Agricola.

Koska nykyinen Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa, maan uskonpuhdistus vaikutti myös Suomessa. Suomen uskonpuhdistuksen tärkein henkilö oli Mikael Agricola. Hänen toimintansa Suomen kirkon uudistamiseksi oli maltillista, eikä vanhoja traditioita hylätty kovinkaan radikaalisti. Yleisesti Agricolan uudistukset olivatkin Olaus Petrin uudistuksia maltillisempia ja vanhaa traditiota kunnioittavampia.

Uskonpuhdistuksen kantavia ajatuksia oli Raamattu ylimpänä kristillisenä opinkappaleena. Siksi raamatunkäännösten tekeminen kansankielelle oli tärkeää. Suomessa työstä vastasi Agricola, jonka käännöstyö loi perustan suomen kirjakielelle.

Protestanttisen uskon omaksunut Ruotsi oli myöhempinä vuosina merkittävä voimatekijä Euroopan katolilaisten ja protestanttien välisissä riidoissa. Esimerkiksi kolmikymmenvuotisessa sodassa Ruotsilla oli kuningas Kustaa II Aadolfin johdolla merkittävä osa.


Vastauskonpuhdistus Ruotsissa (lat. Missio Suetica) oli katolisen kirkon tavoite palauttaa katolinen usko Ruotsiin. Ruotsi oli uskonpuhdistuksen myötä irtautunut katolisesta kirkosta 1520-luvulla, mutta luterilaisuuden vakiintuminen kesti vuosisadan ajan. Kuningas Juhana III suhtautui katolilaisuuteen myönteisesti ja hänen poikansa, kruununperillinen Sigismund kasvatettiin katoliseksi

1500-luvun lopulla hallinnut Juhana III suhtautui katolilaisuuteen myönteisesti, hänen vaimonsa Katariina Jagellonica oli katolilainen ja heidän poikansa, kruununperillinen Sigismund, oli kasvatettu katoliseksi. Tässä vaiheessa katolinen kirkko katsoi, että vastauskonpuhdistuksen toteuttamiselle Ruotsissa oli hyvät mahdollisuudet.

Uskonpuhdistus oli toteutettu Ruotsissa ylhäältä käsin ja kansalta löytyi yhä kannatusta katolisille menoille. Kuningas Juhana piti katolisen messun estetiikasta ja vierasti luterilaisten menojen karuutta. Hän oli myös järkyttynyt uskonpuhdistuksen kuvainraastosta.

Juhanan vetoa katolilaisuuteen selittävät myös taloudelliset syyt: hänen anoppinsa Bona Sforza oli Milanon herttuan ja Napolin kuninkaan perillinen. Filip II oli jäädyttänyt Katariinan osuuden perinnöstä niin, että Juhana ei voinut saada perintöä haltuunsa, jos hän ei kääntyisi katoliseen uskoon.


 Katariina Jagellonica. Kuva noin vuodelta 1553.
 Katariina Jagellonica. Kuva noin vuodelta 1553. Katariina Jagellonica (1. marraskuuta 1526 Krakova16. syyskuuta 1583 Tukholma) oli Juhana III:n ensimmäinen vihitty puoliso, Suomen herttuatar ja sittemmin Ruotsin kuningatar.

 1500-luvun lopulla katolilaisuuden merkitystä haluttiin lisätä. Syynä saattoi olla se, että Katariinalle oli tulossa suuri perintä Sforza suvulta ja Juhana halusi perinnön Ruotsiin. Kuitenkaan perintöä ei saanut lähettää muuhun kuin roomalaiskatoliseen maahan ja niinpä Juhana yritti saada Ruotsin kirkon osittain katoliseksi.

 

Tässä uskontaistelussa Turku oli keskeisessä roolissa Juhana-herttuan ja Katariina Jagellonican myötä ja oli katkeraan loppuun saakka myös Sigismundin hallinnon puolella.

1. helmikuuta 1594 järjestettiin kuningas Juhana III:n hautajaiset Uppsalan tuomiokirkossa, minkä jälkeen säädyt kutsuttiin kruunajaisvaltiopäiville. Seurasi kaksi ja puoli viikkoa kestäneet erimieliset neuvottelut. Luterilaiset vaativat, että Sigismundin oli allekirjoitettava Uppsalan päätös, nimitettävä Angermannus arkkipiispaksi ja hyväksyttävä Kaarle-herttuan ja aristokratian valtaoikeudet. Kardinaalit Roomassa taas olivat halunneet, että Sigismund kruunattaisiin katolisten rituaalien mukaisesti.

Vuoden 1594 kruunajaisvaltiopäivillä säädyt yhdistivät voimansa tavalla, jota ei enää myöhemmin Ruotsin historiassa tapahtunut. Porvarit julistivat, että katolilaisuuteen kääntyvät lapset tehdään perinnöttömiksi ja sotilaspäällystö julisti vartioivansa uskon yhtenäisyyttä. Sigismund pyysi katolisille muutamaa Ruotsin kirkoista, minkä papisto tyrmäsi.

Kaarle-herttua ehdotti aatelille, että jos kuningas suostuisi muihin vaatimuksiin, katoliset voisivat käyttää Södermalmin kirkkoa. Aateli ei kuitenkaan hyväksynyt tätä, sillä sen mielestä katolisille ei tulisi antaa minkäänlaisia tiloja, jotta Ruotsin luterilainen usko ei vaarantuisi.

Katoliset suunnittelivat Kaarle-herttuan murhaamista, mutta hanke epäonnistui. Murhasuunnitelmien myötä Malaspinan maine oli lopullisesti mennyt. Nuntiusta pidettiin hankkeen johtajana, mutta ilmeisesti hänellä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.


 
 Sigismundin puoliso, kuningatar Anna, järjesti Tukholmassa hyväntekeväisyysjuhlia. Ruotsalaisia kuohutti, että juhlissa kehotettiin lukemaan raamatunkohtaa, johon katsottiin liittyvän ajankohtaista poliittista symboliikkaa.

Lopulta Sigismund antoi periksi. Hän lupasi pitää Uppsalan päätöksen ja Augsburgin tunnustuksen voimassa, kieltää julkiset katoliset jumalanpalvelukset ja varata virat luterilaisille. Sigismund kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi 19. helmikuuta 1594, minkä jälkeen hän kirjoitti Roomaan kirjeen, jossa puolusti itseään kertomalla, kuinka kerettiläiset pakottivat hänet antamaan lupauksia, joita hän ei sydämessään hyväksynyt.

Myös Turussa kaupungin edustajat olivat lopulta asettuneet kiistassa Kaarle-herttuan puolelle, mutta joutuivat pyytämään anteeksi päätöstään Sigismundilta. Turun pormestari Krank erotetaan ja kaupunki joutuu luopumaan rangaistuksena kaikista kauppa-aluksistaan, joka on melkoinen isku Turun taloudelle.


 
 Gråmunkeholmenin kirkko, nykyinen Riddarholmskyrkan. Luterilainen papisto oli rajoittanut katolisten hautajaiset kaupungin syrjäseuduille, mutta Sigismund tahtoi hovimuusikkonsa haudattavan arvokkaasti Gråmunkeholmeniin. Hautajaisissa sattui välikohtaus luterilaisten ja katolisten välillä. Se ei jäänyt ainoaksi uskonryhmien väliseksi kahakaksi.

Vuonna 1595 säädyt sitten lopulta kielsivät Kaarle-herttuan vaatimuksesta katolisen jumalanpalveluksen valtakunnassa. Turussa toimittiin taas toisin:
 
Sigismundin pyynnöstä Turun linnan valtias Klaus Fleming tarjosi Suomesta turvapaikan valtakunnan muista osista paenneille katolisille.

Heinäkuussa 1598 jo vallasta syösty Sigismund hyökkäsi Ruotsiin tarkoituksenaan vakiinnuttaa uudelleen valtansa, jonka jälkeen hän voisi nimittää virkoihin katolisia sekä katolismielisiä ja hiljalleen tuoda Ruotsi katolisen kirkon alaisuuteen. Sigismund kärsi kuitenkin tappion sodassa Kaarlea vastaan ja lokakuussa hän lähti takaisin Puolaan.

Voi Turkua - voi voitettuja - Vae victis. Aina me olemme "väärällä" puolella valtaa.

Vallattomana
Turussa 31-10 2017
Simo Tuomola

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Julma-Kalle

Tänään 30-10 tulee kuluneeksi tasavuosia kuninkaamme Kaarle-herttuan kuolemasta Nyköpingissä vuonna 1611. Julma-Kalle muistettaneen Turussa lähinnä Klaus Fleming -vainaan parran kiskomisesta, veljiensä Eerikin ja Juhanan vainoamisesta ja lopulta Turun verilöylystä 10.11.1599.

Kaarle IX (ruots. Karl IX, 4. lokakuuta 155030. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan.





Kaarle IX.


Turun kannalta ongelmallisinta tässä Vaasan poikien valtataistelussa oli se, että kaupunki oli katolisen Sigismundin vankka tukikohta, kun taas Kaarle oli intohimoinen luterilaisen kryptokalvinismin sanansaattaja.

Ristiriidat pahenivat, kun katolinen Sigismund tuli isänsä Juhanan kuoltua Puolan ja Ruotsin kuninkaaksi. Kaarle painosti Sigismundin allekirjoittamaan Uppsalan sopimuksen, jossa hän tunnusti Ruotsin olevan protestanttinen valtio.

Tämä ei riittänyt Ruotsin ylimystölle, jonka enemmistö piti Sigismundia ulkomaalaisena ja harhaoppisena. Vuonna 1595 Söderköpingin valtiopäivät valitsi Kaarlen valtionhoitajaksi. Kaarle vaati Suomen käskynhaltijaa Klaus Flemingiä itsensä eikä Sigismundin alaiseksi, minkä seurauksena maassa syttyi sisällissota.








Kaarle suoritti maihinnousun Suomeen syyskuussa 1597 kukistaakseen Sigismundia yhä kannattavan aateliston. Turun linna antautui muutamien viikkojen taisteluiden jälkeen, ja sen johto korvattiin Kaarlen kannattajilla.

Kaarle joutui kuitenkin palaamaan pian Ruotsiin, jota uhkasi Puolan maihinnousu. Harvalukuiset Kaarlen puolustajat joutuivat Suomessa pian tappiolle, ja Turun linna oli jälleen Sigismundin kannattajien käsissä.

Lopulta Sigismund palasi Puolaan, ja sotaretkeen pettyneenä erotti joukon Suomen johtomiehiä, joita ei pitänyt riittävän luotettavina. Syksyllä 1599 ennen kuin Sigismund ja Suomen aateliset ehtivät toteuttaa uusia suunnitelmiaan, tapahtui jälleen pelätty Kaarlen maihinnousu Suomeen.

Suomen kaikki linnat vallattiin ja taistelujen päätyttyä Kaarle toimeenpani oikeudenkäynnit, joiden päätteeksi useita Suomen johtohenkilöitä mestattiin muun muassa Turun verilöylyssä. Kaikkiaan mestattuja aatelisia oli viitisenkymmentä, ja useat muut tuomittiin vankeuteen. Kaarle myös korvasi suomalaista ylimystöä ruotsalaisilla.





Tukholman verilöyly. Kaksi näkymää Padt-Bruggen kaiverruksesta vuodelta 1676; perustuu Kort Steinkampin ja Hans Krusen puukaiverruksiin (Antwerp 1524).

Turun verilöyly on Turussa 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu joukkorangaistus, jossa mestattiin 14 Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) Suomessa vaikuttanutta vastustajaa. Sigismundin ja Kaarlen valtataistelussa Kaarle löi Sigismundin joukot Ruotsissa Stågebron taistelussa 1598 ja teki sen jälkeen retken Suomeen nujertaen vastarinnan ja mestauttaen säätyjä kuulematta Suomen johtavia aatelisia.

Oikeudenkäynti Sigismundin kannattajia vastaan käytiin Turussa, josta mestaukset ja vangitsemiset ulotettiin muualle maahan. Kaarlen tavoitteena oli Sigismundin suomalaisten kannattajien murskaaminen. Tuomioiden seurauksena Suomen poliittinen asema heikkeni huomattavasti, sillä kuninkaaksi noussut Kaarle piti maan johtavia aatelisia epäluotettavina.

Suomen kuningasmielisten varsinaiset johtajat Arvid Stålarm ja Aksel Kurki saivat kuolemantuomion, mutta poliittisista syistä heidät vietiin vangittuina Tukholmaan.

Nimekkäimpiä mestattuja olivat




Hämeen linnan hoitajista Turussa mestattiin:

Sten Fincke, Peipotin herra (1594, mestattu Turussa 1599).
Olavi Klaunpoika, marski Klaus Flemingin avioton poika (1599, mestattu 1599 Turussa).

Hän siis oli tuo "Olavi Fleming".

Myös Niilo Iivarinpoika oli Flemingin avioton poika, tuossa väitettiin;

Minusta kylläkin Niilo oli Särkilahti, jonka isän Iivari Maununpojan Arvid Kustaanpoika surmasi riidan päätteksi yöllä 27. lokakuuta 1573 Turun linnan kuninkaansalissa.



Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 156630. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 15931599 ja Puolan kuningas vuosina 15871632.


24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas.

Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Moskovan Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaasta ja Inkeristä. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.

Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura eli arvonimiluettelo kuuluu Kaarle IX:nnen 20. joulukuuta 1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti:

"Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas".

Jäljet tässä uskojen taistossa johtavat Juhana-herttuan Punaisen kirjan myötä Vatikaaniin:


  10-4 tuli kuluneeksi tasavuosia paavi Gregorius XIII kuolemasta vuonna 1585. Hän lähetti aikoinaan jesuiittaisä Antonio Possevinon Tukholmaan ja Turkuun tutkimaan mahdollisuuksia vastauskonpuhdistuksen merkeissä maan käännyttämiseen takaisin katolilaisuuteen.




http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/50/Gregory_XIII.jpg
Paavi Gregorius XIII, syntymänimeltään Ugo Buoncompagni, oli paavina 13. toukokuuta 157210. huhtikuuta 1585).


Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle pystytettiin linnaan oma katolinen alttarinsa, mutta niin tiukka vaimo ei ollut, etteikö hän olisi nauttinut ehtoollisella myös viiniä.

Juhana halusi jälleen antaa arvoa piispanviralle ja kirkollisille seremonioille ja jumalanpalvelus tuli toimittaa uuden liturgian Nova ordonantion mukaisesti. Esim. vuonna 1580 Juhana III kielsi vouteja maksamasta papinmaksuja niille, jotka eivät noudata hänen Punaisen kirjansa liturgiaa. Ahvenanmaan Finströmin pappi Abraham Angermannus vangittiin Turun linnaan 30 viikoksi hänen uhmattuaan kuninkaan liturgiaa.

Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Juhana halusi johdattaa Ruotsin kirkon kohti sellaista suvaitsevaista katolilaisuutta, jota Katariina edusti, mutta Roomankaan kanssa ei voinut neuvotella, sitä piti vain totella. Turussa Katariinan perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka.

Valtakunnanmarsalkka Klaus Fleming piti Turun linnaa käskyvallassaan Kaarle-herttuan harmiksi ja kun Kaarle valtaa Juhana III kuollessa Suomen 1592, Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Juhanan ja Katariinan pojan Sigismundin takana. Aateliset tunnustavat Turussa Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston Turusta noutamaan kuningasta Puolasta, amiraalilaivana Suomen Leijona.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2a/SigmIIIVasa.jpg
Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 156630. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 15931599 ja Puolan kuningas vuosina 15871632.


Kaarle-herttua yllytti suomalaisia talonpoikia kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistettiin verisesti. Sigismund yritti paluuta 1598 Tukholmaan, mutta vetäytyi lopulta takaisin Puolaan ja pantiin kesällä 1599 viralta Kaarle-herttuan noustessa kuninkaaksi nimellä Kaarle IX. Turusta oli Suomen käskynhaltijaksi nousseen Arvid Eerikinpoika Stålarmin käskystä Aksel Kurjen johdolla lähetetty Sigismundin tueksi 14 laivaa, 50 kuljetusalusta ja 3000 miestä.

Rautamarski Klaus Fleming oli kuollut paluumatkallaan Turkuun jo 13.4.1597 valmistautuessaan taisteluun Kaarle-herttuaa vastaan:

Nuijasota päättyi Flemingin hyväksi, mutta kauaa hän ei ehtinyt tästä nauttia. Klaus Fleming kuoli tarinan mukaan matkalla Viipurista Turkuun, Pohjan pitäjässä, Kuninkaantien varrella. Noin kilometri pitäjän keskiaikaiselta kivikirkolta Perniön suuntaan on iso siirtolohkare, jota paikkakunnalla kutsutaan Flemingin kiveksi. Kiven äärellä marski sai sairaskohtauksen, josta Flemingiä Perniön kuninkaankartanossa odottanut leski Ebba Stenbock kirjoitti sisarelleen Katarinalle seuraavasti;


Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535, Parainen13. huhtikuuta 1597, Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana.

"Kun hän siten matkasi, hän kävi hyvin heikoksi eikä pystynyt kulkemaan kuin kuuden peninkulman päähän kuninkaankartanosta, siellä hän kävi niin heikoksi, ettei kukaan rohjennut sallia häntä kuljetettavan kauemmaksi. Hänen parturinsa Marcus luki hänelle joistakin mukana olleista kirjoista, minkä jälkeen hän niin lohdullisesti antoi henkensä."

Aikalaiset kertoivat kuoleman kohdanneen Flemingin joko Pohjan pappilassa tai Clemet Erikssonin talossa kirkolla. Edelleen lesken kertomuksen mukaan vainaja tuotiin kehnolla rekikelillä Turun linnaan ja asetettiin linnankirkkoon.

Albert Edelfeldt ikuisti kuuluisaan tauluunsa kohtauksen, jossa Kaarle herttua herjasi kuolleen marskin ruumista. Eräiden tutkijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tätä olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaarle herttua ei tuohon aikaan luultavasti edes oleskellut Turussa.

Viimeisen leposijansa mahtava Klaus Fleming sai Paraisten kirkosta. Hän omistuksiinsa kuului mm. pitäjässä sijaitseva Kuitian kartano.





Kaarle Herttua:

"Jos olisit nyt ollut hengissä, ei pääsi olis ollut kovin tukevasti paikoillaan".

Ebba Stenbock:


"Jos miesvainajani olis elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olisi päässyt tänne asti".





Ebba Stenbock (k. 8. maaliskuuta 1614 Ruotsi) oli ruotsalainen valtarouva. Hän oli käskynhaltija Klaus Flemingin aviopuoliso ja Ruotsin kuningatar Katariina Stenbockin sisar ja sitä kautta kuningas Kustaa Vaasan käly. Vuonna 1597 hän toimi väliaikaisesti Suomen käskynhaltijana.

Valtaan noustuaan Kaarle IX kostaa Turun niskuroinnin verisesti: 10.11.1599 Turun suurtorilla mestataan seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta.

Mestatuiksi aatelisista tulevat marskin ja Ebba Stenbockin poika Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika. Flemingin päätä ei pistetä seipään nokkaan varoitukseksi kapinoinnista, kuten kävi muille mestatuille.

Miekka, jolla mm. Juhana Fleming mestattiin, on nähtävillä Tukholman kuninkaanlinnan kokoelmissa. Miekan säilään Ebba Stenbock antoi kaivertaa tekstin poikansa kuoleman muistoksi;

"Claes Flemingz ena Son halshuggen, efter Konung Carl den IX. befalning."

Halshuggen
Turussa 30-10 2017
Simo Tuomola

lauantai 28. lokakuuta 2017

Unionin aika

Tänään 28-10 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningatar Margareetan kuolemasta laivalla Saksan Flensburgin satamassa vuonna 1412. Tanskan kuninkaallisten tapaan hänetkin haudattiin lopulta Roskilden tuomiokirkkoon.

 
Kuningatar Margareetan hautamonumentti Roskilden tuomiokirkossa.


Margareeta I (135328. lokakuuta 1412) oli Tanskan, Norjan ja Ruotsin hallitsija, joka perusti Kalmarin unionin.

Margareeta oli Tanskan kuningas Valdemar Atterdagin tytär, joka meni vuonna 1365 naimisiin Norjan kuningas Haakonin kanssa. Tämä oli Ruotsin karkotetun kuninkaan Maunu Eerikinpojan poika ja Bjälbo-sukua, jolle Ruotsin kruunu käsitysten mukaan kuului. Näin Margareeta saattoi yrittää hankkia perilliselleen kaikkien Pohjoismaiden kruunuja.


Ruotsin tilanne oli hankalampi, sillä myös Albrektin suku vaati kruunua. Kesken neuvottelujen 1387 kuningas Olavi kuoli. Margareeta tunnustettiin Tanskan ja Norjan valtiaaksi.

Margareeta adoptoi Pommern-Stolpin 7-vuotiaan prinssin, sisarenlapsenlapsensa josta myöhemmin tuli Eerik Pommerilainen, koska tämä pystyi sukujuuriensa perusteella kilpailemaan Albrektin suvun kanssa Ruotsin kruunusta.

Margareetan joukot voittivat Albrektin Falköpingin taistelussa vuonna 1389, ja Albrekt vangittiin poikansa kanssa. Samana vuonna Ruotsin valtaneuvosto tunnusti Margareetan Ruotsin hallitsijaksi ja lupasi valita Eerikin myöhemmin kuninkaaksi.

Tukholma oli kuitenkin edelleen Albrektin suvun hallussa ja muutama hansakaupunki tuki heitä. Niinpä pitkällisten neuvotteluiden jälkeen Albrekt ja hänen poikansa vapautettiin, ja Tukholma jätettiin Hansan hallintaan kunnes Albrektin vapauttamisesta maksettavat lunnaat olisi maksettu.

 
 Albrekt Mecklenburgilainen.


Albrekt Mecklenburgilainen (noin 13381412) oli Ruotsin kuningas 13641389 ja Mecklenburgin herttua. Albrekt oli Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan siskon Eufemia Eerikintyttären poika.
 
 Saksalainen ruhtinas Albrekt Mecklenburgilainen purjehti syksyllä 1364 Turkuun piirittämään lähes kymmeneksi kuukaudeksi norjalaisen linnanpäällikkö Narve Ingevaldssonin isännöimää linnaa. Turun linna antautui Albrekt-kuninkaan väelle ruokavarastojen loputtua, linna vallattiin ja osin poltettiin kesällä. Linnan käskynhaltijaksi asettui saksalainen Ernst von Drotzem.

 Albrektin aikana todellinen valta oli aatelilla, erityisesti Bo Jonsson Gripillä. Uransa huipulle päästyään hän oli onnistunut saamaan läänityksikseen kolmanneksen Ruotsista ja koko Suomen, joissa hän valta-asemaansa käyttäen keräsi vieläkin mittavamman yksityisomaisuuden.

 Kuvahaun tulos haulle bo grip
 Bo Joninpoika Grip (1330-luvulla20. elokuuta 1386) on nykyisen historiankirjoituksen käyttämä nimi henkilöstä, jonka aikalaiset tunsivat Ruotsissa nimellä herra Bo Jonsson. Hänen vaakunakuvionsa oli aarnikotka (grip). Bo Joninpoika liittyi läheisesti myös Suomen historiaan 1300-luvulla.

 1370-luvun alussa Bo Joninpoika Grip asui pitkään Turun linnassa ja hän toimeenpani linnassa suuria parannuksia ja korjauksia.

Kun Knut Juhonpoika Grip pyrki pyrki valtaan 1396, tekivät Albrektin kannattajat jälleen ryötöretken Turkuun, tuhoten mm. Koroisten Turun linnakkeen. Asialla oli tuolloin kuninkaan valtuuttamina merirosvojoukko Vitaliveljekset eli vitaliaanit, jotka saivat linnanvouti Jaakko Djäknin puolelleen ja niin Turun linnasta tuli Vitaliveljesten rosvoretkien tukikohta.

Knut Bonpoika Grip (ruots. Knut Bosson Grip, 1370-luku1406) oli ruotsalainen aatelinen. Hän toimi Turun linnan päällikkönä vuosina 1395–1398.

Knutin isä oli Ruotsin valtakunnan drotsi Bo Joninpoika Grip. Isänsä kuollessa 1386 Knut oli vielä alaikäinen, mutta vuonna 1395 hän sai Suomen laamannilta Jeppe Djäkniltä haltuunsa Turun, Wartholman, Liinmaan ja Aborchin linnat sekä Satakunnan voutikunnan.

Kuningatar Margareetaa vastustanut Knut joutui luopumaan Suomessa hallussaan olleista omistuksista vuonna 1398 kuningattaren onnistuttua vakiinnuttamaan asemansa. Vastineeksi hän sai Ruotsin Västervikissä sijainneen Stegeholmin linnan, jossa Knut asui kuolemaansa saakka.


Kun kuningatar Margareetan joukot saartoivat Tukholman, kaapparijoukkiot yhdistyivät murtamaan saartoa ja toimittamaan elintarvikkeita saarrettuihin kaupunkeihin.

 
  Margareeta I.

Vuonna 1398 Turku joutui Tanskan ja Norjan hallitsijatar Margareetan miesten käsiin ja kun Knut Juhonpoika Grip ja Vitaliveljet suostuivat kuningattaren alamaisuuteen, linnan otti haltuunsa Abraham Brodersson. Muutkin Suomen linnat siirtyivät Margareetan hallintaan.

Unioni syntyi, kun Tanskan ja Norjan kuningatar Margareeta I valittiin vuonna 1389 Ruotsin hallitsijaksi. Kalmarin unionin katsotaan kuitenkin varsinaisesti alkaneen Eerik XIII Pommerilaisen kruunajaisista 1397, jolloin kuningatar Margareeta I laaditutti unionikirjeen. Kirjeen sitovuudesta on kuitenkin kiistelty, sillä siitä puuttuvat monien osanottajien sinetit. Vaikka Eerik XIII Pommerilainen kruunattiin kuninkaaksi, käytti Margareeta I todellisuudessa valtaa kuolemaansa asti.

Vitaaliveljenä
Turussa  28-10 2017
Simo Tuomola