E=mc²

E=mc².

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Albert Einstein 30-6-1905 julkaisi suppean suhteellisuusteoriansa, ennakoiden yhtälön E=mc².

Tuossa tuo Aurinko nytkin jauhaa meille energiaa fuusioimalla vetyä heliumiksi. Sekunnissa syntyy 600 miljoonasta tonnista vetyä 596 miljoonaa tonnia heliumia. Loput 4 miljoonaa tonnia muuttuu sekunnissa energiaksi kaavan mukaan, auringon kokonaistehon ollessa 3,86 x 10 potenssiin 26 W.

Fuusiossa 2 vedyn isotooppia, deuterium ja tritium, yhdistyvät heliumiksi. Valon ohella tämän ydinreaktion sivutuotteena syntyy neutriinoja. Kun jokaista tuotettua He-ydintä kohden syntyy 2 neutriinoa, poistuu 7% tähden tarjoamasta energiasta neutriinoina ja 93% enimmäkseen valona.



Neutriinoille kaikki aine on läpinäkyvää, eivätkä ne jätä siihen mitään jälkiä. Maapallon ja ihmisten läpi syöksyy koko ajan neutriinovirta, jolla ei nykytiedon mukaan ole meihin mitään vaikutusta. Neutriinoita on maailmankaikkeudessa enemmän kuin mitään muita hiukkasia yhteensä. Jokaisessa kuutiosentissä on useita satoja neutriinoja, jotka kiitävät halki kaiken valonnopeudella esteistä piittamatta.

Neutriinoilla on massa, joka muodostaa suuren osan maailmankaikkeuden massasta ja tarjoaa selityksen pimeälle energialle ja pimeälle aineelle. Maailmankaikkeuden energiasta 74% on pimeää energiaa ja aineestakin vain 4% on näkyvää, 23% ollessa pimeää ainetta ja 73% pimeää energiaa.

Ja ettei homma menisi liian helpoksi, neutriinojakin on kolmea eri laatua. Aurinko tuottaa elektronin neutriinoja, jotka voivat oskillaation myötä muuttua myonin neutriinoiksi ja edelleen taun neutriinoiksi.

Yhtä kaikki neutriinojen painovoima voi lopulta pysäyttää maailmankaikkeuden laajenemisen ja kääntää sen supistumiseksi eli tämä tie vie meidät takaisin alkuräjähdyksestä loppurysähdykseen. Ootellaan.


Säteilylle alttiina
Turussa 30-6-2010
Simo Tuomola

Neron sirkus

Neron sirkus

Alussa ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen ja tykkäsi, että se on kyllä hyvä. Ihminen on aina itse keksinyt kaikki uskonsa ja jumalansa.

Minunkin varpaani on suudeltu sileäksi, mutta tänään 29-6 saan sentään päälleni paavillisen asun täällä Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkon luoteiskulmassa. Arnolfo di Cambio veisti minusta pronssipatsaan tänne vuonna 1300 ja tänään ne haluavat taas vaatettaa minut kuolinpäiväni kunniaksi.



Minut ristiinnaulittiin 29-6 keisari Neron sirkuksessa vuonna 67 inter duas metas eli kilparadan keskikorokkeen kääntöpisteiden puolivälissä, tuossa missä nykyisin kohoaa tuo Pietarinaukion obeliski. Risti oli nurinniskoin omasta pyynnöstäni.

Minut haudattiin Monte Vaticano -kukkulalle Via Cornelian hautausmaalle, jonne nousi Konstantinuksen basilika 324. Se kuitenkin tuhottiin ja tilalle rakennettiin tämä nykyinen Pyhän Pietarin kirkko, jonne on haudattu iso kasa paaveja ja mm. turkulaisille tärkeä Ruotsin kuningatar Kristiina.



Tänään viettävät täällä Italiassa vapaapäivää nimeni kunniaksi, olkoon se sitten aramean kivi cephas, kephas, keefas eli kallio, kreikan petros tai pietari, Pyhä Pietari ja Simon Pietari, alunperin apostoli Simon, mutta yhtä kaikki minulle on annettu Taivasten Valtakunnan Avaimet:

18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.

19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

Taivastellen
Turussa 29-6-2010
Simon Tuomola

Vega

Vega

Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.

Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.

Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.

Adolf Erik Nordenskiöld (oik. Nils Adolf Erik, 18. marraskuuta 1832 Helsinki – 12. elokuuta 1901 Dalby, Ruotsi) oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomenruotsalaisia tiedemiehiä – geologi, mineralogi ja naparetkeilijä. Hänet kutsuttiin kymmenien tieteellisten seurojen ja useiden akatemioiden jäseneksi tai kunniajäseneksi. ^[1]

Hän oli ensimmäinen Koillisväylän kautta Jäämereltä Tyynellemerelle purjehtinut tutkimusmatkailija. Vuonna 1878 Nordenskiöld purjehti hieman yli 13 kuukaudessa Vega-laivalla Euroopan ja Aasian pohjoisrantoja seuraillen Tyynellemerelle. Vaikeissa olosuhteissa tehdyt matkat tekivät hänestä sankarin myös suuren yleisön silmissä.^[1]

Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä.

Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.

Löytöretkellä

Turussa 22-6-2010

Simo Tuomola

Laulu Suomesta

Laulu Suomesta

Tänään 21-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Adolf Iwar Anderssonin kuolemasta vuonna 1858. Hän oli se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.



Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Anderssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa. Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan.

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen. Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys.

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:

Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän kuitenkin menehtyi nopeasti tautiinsa. Hänet haudattiin Wiborg -sanomalehden mukaan siellä olevaan Sorvalin hautausmaahan 25.6.1858 (Wiborg 23.6.1858). Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet:

”Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen.

Nyt hänen ain’ omanaan kätkevä on oma maa.”

Vähän samanlaisen kohtalon koki eilen 20-6 kuolinpäiväänsä 1855 viettänyt Hattulan poika, kirjailija ja suomalaisuuden julistaja Jacob Judén, Jaakko Juteini.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet. Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829. Missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian ihmisiä. Mies poistui Viipuriin, jossa kuoli.

Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Olkaamme siis
Turussa 21-6-2010
Simo Tuomola

Suomen Leijona

Suomen Leijona

Tänään 20-6 juhlistetaan kuningas Sigismundin syntymää 20-6-1566. Hän oli Juhana III:n ja Katariina Jagellonican poika, joka hallitsi hatarasti Ruotsia, mutta tukevammin Turkua 1593-1599 ja toimi Puola-Liettuan kuninkaana Zygmunt III Waza pitempään 1587-1632, siis kuolemaansa saakka.

Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632. Suomessa ja Ruotsissa hänet tunnetaan vain Sigismundina. Puolan kuninkaana hänet tunnetaan nimellä Sigismund III Vaasa.



Turussa vannottiin uskollisuudenvaloja Juhana III:lle ja vallanperijä Sigismundille keväällä 1582, valtakunnanmarsalkka Klaus Flemingin pitäessä Turun linnaa käskyvallassaan. Kyse oli myös katolisuuden ja luterilaisuuden kädenväännöstä, Juhanan Punaisen Kirjan liturgian suosiessa katolilaisuutta.

Juhana III kuolee 1592, mutta Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Sigismundin takana Kaarle-herttuan kiusaksi. Aateliset tunnustavat Turussa hänen johdollaan Sigismundus Rexin uudeksi kuninkaakseen ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston noutamaan kuningasta Danzigista, amiraalilaivanaan Suomen Leijona.



Kaarle-herttua yllyttää talonpojat kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistetaan verisesti. Säädyt kieltävät Kaarle-herttuan vaatimuksesta katolisen jumalanpalveluksen valtakunnassa 1595. Fleming kuolee, mutta taistelu Turussa jatkuu.
Sigismund yrittää paluuta Tukholmaan, mutta vetäytyy kuitenkin takaisin Puolaan ja pannaan viralta kesällä 1599, jolloin Kaarle-herttuasta tulee kuningas Kaarle IX.

Nuijasota oli suomalaisten talonpoikien kapina aatelistoa ja sotaväkeä vastaan 1596–1597. Se päättyi verisesti armeijan kukistaessa heikosti varustetut talonpojat.

Historiantutkimuksen keskeisiä selityksiä nuijasodan puhkeamiselle ovat olleet muun muassa "sota-ajan ja ankarien katovuosien aiheuttamat rasitukset, sotaväsymyksen aiheuttama tyytymättömyyden purkautuminen, poliittinen kiihotus sekä lukumäärässä ja vauraudessa kasvaneen aatelin harjoittama talonpoikien riisto".

Turun linnan historian viimeinen piiritys, kuudes laatuaan, johtaa vangitsemisiin ja teloituksiin, kun Kaarle-kuningas kostaa täkäläisen vikuroinnin mestauttamalla 10.11.1599 Turun Suurtorilla seitsemän aatelista ja seitsemän sotapäällystöön kuulunutta miestä. Päänsä menettävät mm. Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika.

Seitsemän vankia mestattiin Turun torilla 10.11.Kuolemaantuomittujen joukossa oli mm. 21-vuotias Juhana Fleming, marskin poika, sekä Juhanan velipuoli Olof Klasson. Juhanan palvelija vei äidille, Ebba Kustaantyttärelle, sormuksen ja viimeisen viestin: "Kuljen tietäni kuin mies, joka kiirehtii lepoon, koska hän on väsynyt päivätyöstään."

Arvid Stålarm - viidesti tuomittu, viidesti armahdettu

1590-luvulla elettiin Suomessakin sotaista aikaa. Kuningas Sigismundia kannattaneet suomalaiset aatelismiehet kävivät armotonta taistelua Kaarle-herttuan joukkoja vastaan. Tämä taisto päättyi Sigismundin kannattajien katkeraan tappioon. Turun linnan edustalla loppusyksystä 1599 annettiin tuomiot . Yrjö Koskinen kertoo Nuijasota -kirjassaan tapauksesta seuraavaa;

"Sotaväki seisoi piirissä vankien ympärillä ja saapuvilla oli paljon väkeä, pappeja, porvareita ja talonpoikia. Kreivi Mauri Leijonhufvud oli esimiehenä ja kansliakirjuri luki tuomion, jonka perästä kreivi Mauri, joka kenties toivoi herttuan vielä leppyvän, toi hänet itsensä ulos linnasta. Silloin otettiin uskollisuudenvala kaikelta rahvaalta, joka lupasi parannusta ja kuuliaisuutta. Kaikki tuomitut olivat polvillansa, ja kun herttua taas tahtoi piiristä pois mennä, nousi nuori Fleming rukoellen, että Hänen ruhtinaallinen armonsa ei etsisi korkeinta oikeutta. Herttua vain käski heidän ajatellaa pitkää matkaa mentäväänsä."

Kyseinen nuori Fleming oli vasta 21 -vuotias Juhana Klaunpoika, joka isänsä kuoleman jälkeen oli lähtenyt vuonna 1597 Puolaan. Sittemmin hän kävi kuningas Sigismundin kanssa Ruotsissa seuraavana vuonna ja sieltä jatkoi matkaansa Preussiin. Saman vuoden syksyllä hän palasi Danzigista Suomeen yksityisasioidensa takia. Hänen äitinsä ja kaksi sisartaan olivat tuolloin vankeina Ruotsissa. Juhana Fleming aikoi lähteä takaisin ulkomaille, mutta Arvid Stålarm puhui hänet jäämään Suomeen rohkaisemaan kansaa Kaarle-herttuaa vastaan.

Lopputuloksena oli molempien herrojen jääminen pahimpien vihamiestensä käsiin. Perjantaina 9. päivä marraskuuta vuonna 1599 ilmoitettiin tuomituille Sigismundin kannattajille, että heidät tultaisiin mestaamaan seuraavana päivänä. Arvid Stålarm ja Aksel Kurki saivat kuitenkin tiedon, että heidät tultaisiin kuljettamaan Ruotsin puolelle tarkempaa tutkintaa varten. Molemmat miehet olivat olleet Sigismundin vankkumattomia kannattajia.

Lauantaina 10. päivä marraskuuta kulki kuolemansaatto linnasta kaupungin puolelle. Herttuan tallimestari Antti Niilonpoika toimi päällysmiehenä tässä surullisessa näytelmässä. Väkeä kokoontui runsaasti mestausta seuraamaan ja eniten surkuteltiin nuoren Juhana Flemingin, Viikin herran kohtaloa. Tämä oli ikäänsä nähden tyyni. Häntä lohdutti Turun kirkkoherra Gregorius, mutta Juhanan kerrotaan yhtä paljon lohduttaneen itse kirkkoherraa. Juhana julisti syyttömyyttään ja syytti Kaarle-herttuaa verenhimosta. Viime hetkillään hän vannotti äitiään ottamaan virallisesti pojakseen poikapuolensa Olavin, joka oli Klaus Flemingin avioton lapsi. Olavi seisoi itsekin tuomittujen joukossa ja nähdessää velipuolensa pään putoavan, juoksi hän esiin ja halusi vuodattaa verensä velipuolensa veren sekaan. Hänet palautettiin paikalleen ja vasta viidentenä tuli hänen vuoronsa.

Muut mestatut olivat Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Krister Björnram, Mikko Munck ja Niilo Iivarinpoika, kaikki aatelisia. Lisäksi päänsä menettivät jalkaväenpäällikkö Sipi Sipinpoika sekä Jaakko Möl, Hannu Jänis, Esko Jaakonpoika, Herman Hannunpoika ja monia muita. Juhana Flemingiä lukuunottamatta kaikki päät asetettiin Turun raastuvan ylle.

Yrjö Koskinen antaa näiden mestauspäivän tietojen viitteeksi eräitä Ruotsin ja Suomen Valtionarkistossa olleita käsikirjoituksia. Tarkemmin Yrjö Koskinen : Nuijasota, sivu 566, kolmas painos 1929.
Arvid Stålarm joutui siis Tukholmaan, jossa hänet ja Aksel Kurki määrättiin sitten teloitettavaksi. Kaksi kertaa lähti vankisaatto liikkeelle kohti mestauspaikkaa ja kahdesti sen matka katkesi ennen aikojaan. Ensimmäisellä kerralla Stålarm pyysi saada puhua Sten Banerin kanssa. Hän soimasi Baneria siitä, että tämä itse oli kiihottanut suomalaiset herttuaa vastaan ja hänen takiaan koko onneton sota oli tämän syytä.Toisella kertaa tuomitut olivat jo mestauspiilun juurella, kun esiin astunut herttuan avioton poika Kaarle Gyllenhjelm ilmoitti mestauksen lykkäämisestä.

Kaarle-herttua ilmeisesti aikoi käyttää Stålarmin ja Kurjen todistusta seuraavilla Linköpingin valtiopäivillä ja siihen asti heitä pidettäisiin vankeudessa. Valtiopäivien ja pitkän tutkinnon jälkeen kuolemantuomioita jaettiin jälleen laajassa mitassa. Kustaa Baner, Eerik Sparre, Sten Baner ja Tuure Bielke menettivät päänsä maaliskuun 20. päivä vuonna 1600. Heidän jälkeensä punainen vaate levitettiin Arvid Stålarmille. Mutta samassa Kaarle-herttuan käsikirjuri Eerik Tegel tuli esiin ja luki herttualta tulleen kirjeen. Siinä Stålarmin ja Kurjen henki luvattiin säästää, mikäli säädyt niin haluaisivat. Kansa, jota ympärillä seisoi, huusi täyttä kurkkua armoa; "On jo kylliksi verta, kylliksi verta! armoa, armoa!". Stålarm ja Kurki polvistuivat väkijoukolle, heittivät 10 taalaria pyövelille ja vetäytyivät syrjään. Kuitenkin vielä yksi mies sai heittää henkensä. Kuudenkymmenen ikäinen Pentti Falk mestattiin ja muut vietiin takaisin vankilaansa.

Vankilassa Stålarm ja Kurki kaiversivat seinään seuraavan tekstin;

"Anno 1600 den 3 Aprilis Bleffüe wij här insatte, Troo Gudh i alle tingh, Arffwid Ericksonn Till Lindöö och Peÿtz, Gud wett min lycka, Axel Korck Till Aniela, Wij haffue setted för vår troohett och lydett för wåre synder, kome här uth den"

Arvid Stålarm lausui aikalaisten mukaan; "Nuo, herravainajat, valtaneuvokset, nyt varmaankin ihmettelevät, mihinkä lienen joutunutkaan, kun en tule heidän jälkeensä taivaaseen, johon odottavat minua".
Arvid Erikinpoika Stålarm armahdettiin lopulta 1602 ja sai tiluksensa takaisin. Hänestä tehtiin lisäksi sotaeversti Liivin sotaan. Tuossa sodassa Ruotsi koki tappioita. Samoihin aikoihin tuli ilmi epäilyjä kirjeenvaihdosta Stålarmin ja Sigismundin välillä. Niinpä Arvid S. joutui kiiruhtamaan Tukholmaan itseään puolustamaan. Vuonna 1605 hänet säätyjen ollessa jälleen koolla tuomittiin kuolemaan 2.5.1605. Stålarm pyysi, ettei hän mestattaisi, vaan ammuttaisiin. Hän pyysi myös, että hänen ruuminsa haudattaisiin ilman silpomista ja hänen velkansa maksettaisiin perintötilojen varallisuudella. Stålarmin vaimo Elin Hermansdotter Fleming oli kuollut kolmisen vuotta aiemmin ja kahdesta tyttärestä ei ole mainintoja vuoden 1598 jälkeen. Elinin muistokivi löytyy Tenholan kirkosta.

Uskomattomalla tavalla Arvid Stålarm selviytyi tästä viidennestä mestausmatkastaan. Hänet nimittäin armahdettiin mestauspaikalla ja tuomittiin sen sijaan pitkään vankeuteen. Gripsholmin linnan seinien sisällä Stålarm vietti viitisentoista pitkää vuotta, kunnes hän noin 70 vuotiaana kuoli toukokuussa 1620. Hänet haudattiin Yrjö Koskisen sanoin "sopivalla kunnioituksella". Gripsholmenin linnan tilikirjoja tutkinut tohtori Vaaras sanoo niiden osoittavan, että Stålarm kuoli toukokuun 6. ja 13. päivän välisenä aikana ja hautaus on tapahtunut saman kuun 28. päivä.

Uskonsodassa
Turussa 20-6-2010
Simo Tuomola

Thorin vasara

Viime vuonna vietimme juhannusaattoa 19-6, tänä vuonnahan sitä juhlitaan 25-6.

Juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin perinteisellä paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina.

Kirkollisessa kalenterissa juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Juhlan nimi juhannus tulee Johannes-nimen vanhasta muodosta Juhannus. Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi reformaation jälkeen pyhäpäivänä vain Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta, kuusi kuukautta ennen joulua, perustuu Luukkaan evankeliumin ensimmäiseen lukuun, jossa olevien mainintojen perusteella Johanneksen on oletettu syntyneen noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Ukon Malja

Tänään 19-6 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.



Tor oli viikinkien ukkosenjumala. Tor käytti vasaraansa hallitsemiseen ja oikeuden jakamiseen. Ukkosmyrskyllä Torin uskottiin ajavan pukkien vetämissä vaunuissa pitkin taivaankantta. Vasaran iskuista syntyi ukkosen jyrinä, kipinöistä salamat. Vasaraa esittävästä riipuksesta tuli yleinen Torin symboli, jonka uskottiin sisältävän myös pahalta suojelevia voimia. Riipusta kantoivat etenkin hurjamaineiset viikingit. Nykyisten korujen esikuvat ovat peräisin 800-1050-lukujen viikinkiajalta. Isompi riipus on löytynyt Liedon Ylipäästä, pienemmän malli on saatu Laitilan Kansakoulumäen riipuksesta.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kupittaan lähteillä vietettiin kesäisiä juhlia kokkotulia polttaen jo esim. vuonna 1550 ja kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Summanus

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1550, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.



Sanassa vaakalintu esiintyvä 'vaaka' tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Kokkotulista syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Nauvon Kassberget eli Kaasavuori on yksi koko saaristomeren korkeimmista kallioista +64 m meren pinnan yläpuolella. Voi ajatella, että kyseinen kallioluoto on paljastunut merestä ensi kerran joskus 7000-8000 vuotta sitten jolloin ympärillä avautui laaja ulappa. Kallioinen mäki ulottuu läheisten puiden yläpuolelle ja on hyvä maamerkki saaristossa. Vuorelta avautuu laaja maisema koko eteläisen saaristomeren ylitse.

Paikan nimi voikin viitata juuri saaristossa olleeseen varoitustulijärjestelmään, jossa korkeille kallioille oli rakennettu varoitustulet, joilla viestitettiin vihollisaluksista saariston kulkureiteillä. Historiallisista lähteistä tämä rannikon uloin puolustuslinja ja varhainen viestintälinja tunnetaan varmuudella vasta 1600-1700 -luvulta, mutta jo 1000 vuotta vanhojen viikinkitarinoiden mukaan Suomen rannikolla oli käytössä varoitusjärjestelmä jo paljon varhaisemmin.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Sammas tarkoittaa myös rajakiveä ja kiviröykkiötä ja lounais-suomen murteessa sen genetiivi on samppa.


Samppaillaan
Turussa 19-6-2010
Simo Tuomola

An nescis, mi fili

Mitäs sitä onkaan tullut kirjattua blogiin vuosi sitten 16-6:

Bloomsday

Tänään 16-6 sitä pitäisi olla Dublinissa hortoilemassa pitkin poikin pubeja ja bordelleja. James Joycen Odysseuksessa seurataan näet juuri yhden päivän 16-6-1904 tapahtumia Dublinissa Leopold Bloomin jalanjälkiä kulkien.

Toisaalta 16-6 voisi valita toisetkin jalanjäljet ja toteuttaa Ibsenin ajatuksia; vaikka antaisit kaiken, mutta et elämääsi, et ole antanut mitään. Isänmaa vaatii veronsa 16-6-1904 Helsingin Senaatintalolla, kun Eugen Schauman ampuu Suomen diktaattoriksi yltyneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä.

Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan, valisti eräskin valtaneuvos jälkikasvuaan; an nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur. Tänään vietämme myös Axel Oxenstiernan syntymäpäivää 16-6-1583. Valtaneuvos oli kuningatar Kristiinan alaikäisyyden aikana käytännössä Ruotsin hallitsija ja vaikutti voimakkaasti myös Turun kehitykseen. Kustaa II Aadolfin aikana hän sai 1621 kruununläänityksenä Kemiönsaaren ja oikeuden perustaa alueella kaupungin. Eipäs perustanut.

Tul turkkusse, me siepata su piene koppisse, runoili 16-6-2009 Kristian Kivisalo blogiinsa ajankohtaisesta kaappausdraamasta. Joku köyhä oli pudottanut ainoan miljoonansa parkkiluola Louhen ajoliuskalle ja poliisi, armeija ja valtiovalta käynnisti ministerin ja tiedotusvälineiden tajunnanvirran johdolla laajan ja näyttävän operaation rahojen palauttamiseksi omistajalleen. Ilmatilakin siinä rytäkässä piti sulkea. Näin sitä köyhiä tässä maassa suojellaan.

Kun totuus on tarua ihmeellisempää, kalpenevat sen rinnalla Reijo Mäenkin jutut. Onneksi sentään Simo on näköjäs äänin 14-7 ydinvoiman kannalla. Ettäs senkin sitten tiedän.


Tämmöttös tänää
Turussa 16-6-2009
Simo Tuomola

Ajan virtaa

Kas, tällä päivämäärällä 13-6 olenkin entisissä blogeissani vähän ilkikurisesti heittäytynyt ajan virtaan, tonttu mikä tonttu:

ajan virtaa on kulkevinaan, tuumii, minne se vienee, missä sen lähde lienee

Abraham Viktor Rydberg (18. joulukuuta 1828 – 21. syyskuuta 1895) oli ruotsalainen, Jönköpingistä syntyisin oleva kirjailija, lehtimies ja runoilija. Hänen runonsa Tonttu on muodostunut yhdeksi suomalaisten rakastetuimmista joululauluista. Hän oli myös merkittävä Edgar Allan Poen tuotannon ruotsintaja. Hänen kuuluisin novellikirjansa oli Viimeinen ateenalainen.

Ajan virta

• Tämän päivän 13-6 kohdalle historia on kirjoittanut mm. hauskoja muistoja ja anekdootteja, tyyliin:
  
• 
  
• 1920 – Yhdysvaltain postilaitos päätti, ettei lapsia saa lähettää postipaketteina.
• 1927 – Ilmailu: Charles Lindberghin kunniaksi järjestettiin paraati New Yorkissa.
• 1934 – Adolf Hitler ja Mussolini tapasivat Venetsiassa Italiassa. Mussolini luonnehti myöhemmin Saksan tulevaa Führeriä "hassuksi pieneksi apinaksi".

Jep Jep! Me Turussa muistamme tämän päivän kuitenkin kahdesta suomalaisesta suuruudesta. Eräs kasvissyöjä syntyi tällä päivämäärällä ja eräs höpöttäjä vastaavasti kuoli.



Paavo Nurmi syntyi tuossa lähellä Jarrumiehenkatu 4:ssä 13-6-1897 ja Vartiovuorenkatu 1:ssä asunut Volter Kilpi kuoli 13-6-1939.



Vanhemmiten Nurmi kielsi koko komean urheilu-uransa arvon; vain todellisella työllä, tieteellä ja taiteella on jotakin arvoa, näki Paavo asian. Ja juuri tuollaista arvoa edusti Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana toiminut Volter Adalbert Kilpi. Kun nuoren koulupojan reitti Sirkkalankadulta Ressuun kulki joka päivä Kilven kilven ohi, aiheutti se väistämättä myös päänsärkyä; pakkohan oli lukea millaista se tajunnanvirta oikein oli mitä tuo Alastalon saliinsa oli taltioinut.

Ja se tie vei mm. James Joycen ja Marcel Proustin opusten ääreen. Siinä sitä Paavo Nurmen edustamaa pitkänmatkan kestävyyttäkin koetellaan ihan tosissaan. Kun joskus aloittelin näitä blogien väsäämisiä, tapahtui se Tuomolan tuvassa näin:

I: Minun pessimismini on optimismia, optimismini pessimismiä

PROLOGI: Mukavaa matkaa Manalaan

Harriet Beecher-Stowe ei ole Samuel Langhorne Clemens vaikka kyntää hänkin amerikkalaista sielunmaisemaa 'kahden sylen' syvyydeltä. Setä Tuomon tupa oli ensimmäinen amerikkalainen romaani, jossa oli mustaihoinen päähenkilö. Orjuuden vastustaja Harriet Beecher-Stowe julkaisi sen aluksi sarjana National Era -sanomalehdessä ja vuotta myöhemmin 1852 se julkaistiin kokonaisena kirjana. Teos suomennettiin nuorisolle sovitettuna 1856 ja julkaistiin pitkänä versiona 1899-1900.
Taiteilijanimen Mark Twain, joka juuri tuota turvallista 3,7 metrin (2 syltä) syväystä Mississippin jokislangissa tarkoittaa, ottanut Clemens julkaisi Tom Sawyerin 1876 ja Huckleberry Finnin seikkailut 1884.

Hän tulee huomenna on myös Harrietin käsialaa. Ja se tie vie meidät Irlantiin, jossa Samuel Barclay Beckett vaikutti; Godot - huomenna hän tulee. Ja tajunnanvirran tietä kun on lähdetty kulkemaan, törmäämme saman tien hänen kaveriinsa nimeltä James ei nyt Morrison eikä Dean, vaan Augustine Aloysius Joyce, suomeksi Volter Adalbert Kilpi, ja Alastalon salista löydämme myös Odysseuksen Troijan hevosineen ja Manalan matkoineen.

II: Mikään ei valaise - paitsi varjo

Turku on siis Dublin, jonka viikingit perustivat vuoden 840 paikkeilla. Turun, Kilven kuolinpaikan, he olivat perustaneet jo aiemmin kauppapaikakseen, lepopaikakseen ja veneidensä korjauspaikaksi. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet rauhanomaisissakin merkeissä.

Mutta palatkaamme Tuonelan Tulien tunnelmiin kun Manalan rikkauksien jumalan planeetta Pluto on juuri pudotettu kääpiöplaneettojen sarjaan, vaikka alunperin planeettojen joukkoon piti hyväksyttämän myös Pluton kuu Kharon, Manalan Lautturin nimikkokuu, sekä asteroidi Ceres sieltä Marsin ja Jupiterin väliltä ja vielä Plutoakin kauempi kohde Kuiperin vyöhykkeltä, 2003 UB313 eli Xena. Ceres, kasvien kasvun ja äidillisen rakkauden jumalatar. Xena soturiprinsessa.

- Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tienneet mitä tekivät, sanoo Manalan emäntä Hjel pahoitellessaan tapahtunutta Clyde Tombaughille, Pluton löytäjälle.

- Siellä ne loittonevat meistä kuin haaveemme; Pluto kuineen - Hydra, Nix, Kharon - 1,2 km/s pakonopeudella, mutta ei mene hyvin Telluksellakaan, jonka kiertolainen erkanee maasta 4 cm/v. Vaan tulee aika toinenkin. Lähelle on pitkä matka, mutta menneisyys on tätä päivää.

- Käyttivät vain hyväkseen ruuhka-aikaamme USA:n liittolaisineen taas melskatessa sotatantereillaan. Ollaan sitten ristiretkellä, käydään pyhää uskonsotaa, käydään energiasotaa, taloussotaa tai miten Ajan Tytär Historia sen kulloinkin haluaa kirjoittaa, muistuttaa Kharon manatessaan Manalan joen lauttapulaa.

- Sinne se Bushin porukka kuuluisi Saddamin viereen tuomiolle. Enemmän ne ovat 9-11 jälkeisillä kostoretkillään tuhoa tuottaneet sivullisille, syyttömille ja omille joukoilleen kuin Saddam konsanaan.

- Yhdysvaltain osavaltio Israelin veisatessa Euroviisumaana omaa synkkää virttään vieraassa, vaarallisessa viidakossaan voi lähihistorian suuren linjan vetää juutalaisten koston teemaan antiikista Hitlerin kautta nykytapahtumiin. Muut hukkukoot miekkaansa, älä sinä käännä toista poskeasi.

- Historia on aina voittajien historiaa, mutta voittajien historiaa ei voida kirjoittaa tässä päivässä kun ei aina tiedä kuka on voitolla. Miltä tämä aika näyttää 50 vuoden päästä historian lehdillä kun voittajien historiankirjoituksen oheen, viereen ja ohikin on mediasumun takaa ilmestynyt uusi uhka: toisenlainen historia, sen kirjoitus ja oikeutus; ei-vielä-hävinneiden historia.

- Mitä USA tahtoo - sitä on syytä epätahtoa.


No niinpäs
Turussa 13-6-2010
Simo Tuomola

Tuohikirje

Tällä päivämäärällä 12-6

1318 – Novgorodilaiset tulivat ryöstöretkelle Turkuun polttaen kaupungin ja sen tuomiokirkon:
Venäläiset hävittävät Suomea ja polttavat Kuusiston linnan sekä ryöstävät Turun 12. kesäkuuta. Vanhoja asiakirjoja tuhoutuu.

1550 – Helsingin kaupunki perustettiin: 12. kesäkuuta – Kustaa Vaasa perusti Helsingin.

Tuohikirje

Tänään 12-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun novgorodilaiset hyökkääsivät Turkuun 1318 ryöstäen ja polttaen kaupungin. Mm. tuomiokirkko ja Kuusiston piispankartano tuhottiin, linna sen sijaan jäi valtaamatta. Tältä ajalta on peräisin myös Ryssänmäen nimi, sotilaiden pidettyä sitä leiripaikkanaan.

Kauppapolitiikasta kaiketi oli jälleen kyse. Ja kostoretkille löytyy perinteitä aina Ruotsin pääkaupungin Sigtunan tuhosta 1187 lähtien. Silloin vastaisku suuntautui Koroisten kauppapaikkaa vastaan, siellä kun itämerensuomalaiset viikingit sattuivat paluuretkellään pitämään talvileiriä.

Novgorodilaisiin yhteyksiin liittyy myös vanhin säilynyt itämerensuomalaisilla kielillä kirjoitettu viesti. Sikäläisistä savimaista on löydetty 1000-1400 -luvuilla kirjoitettuja tuohikirjeitä, joista kyrillisin kirjaimin karjalan kielellä kirjoitettu Ukkosen loitsu eli Tuohikirje 292 on ajoitettu 1200-luvun alkuun.

»юмолануолиїнимижи
ноулисѣханолиомобоу
юмоласоудьнииохови»

Tuohikirje numero 292 on vanhin tunnettu itämerensuomalaisilla kielillä kirjoitettu teksti.

Teksti Juri Jelisejevin translitteroimana latinalaiseen kirjaimistoon vuonna 1959 ja tulkittuna nykysuomeen.

»jumolanuoli ï nimiži
nouli se han oli omo bou
jumola soud'ni iohovi»

»Jumalannuoli, kymmenen [on] nimesi
Tämä nuoli on Jumalan oma
Tuomion-Jumala johtaa.»

Myös Turun arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt Turun oma Tuohikirje, joskaan sen ajoituksia ja sisältöä ei vielä kaiketi ole virallisesti julkaistu.

Kauppapolitiikkaa tehtiin myös 12-6-1550 kun Kustaa Vaasa perusti Helsingin määräämällä Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon asukkaat muuttamaan Vantaanjoen suulle rakennettavaan kaupunkiin. Tarkoituksena oli kilpailla Venäjän kaupassa Räävelin eli Tallinnan kanssa. Alunperin kuningas kaavaili uuden kauppapaikan perustamista Santahaminaan.


Ukkostellaan
Turussa 12-6-2010
Simo Tuomola

Ordinarius

Tällä päivämäärällä 11-6

• 1554 – Kuningas Kustaa Vaasa perusti Suomeen toisen hiippakunnan, jonka piispanistuin sijoitettiin Viipuriin.

Kun kuningas halusi vähentää uskonpuhdistuksen varmistamiseksi piispan valtaa Suomessa, hän nimitti Turkuun paimeneksi Mikael Agricolan (1554-57) ordinarius-virkanimellä. Samalla hän jakoi Suomen vielä varmuuden vuoksi kahteen hiippakuntaan, nimeten Paavali Juusteenin Viipurin piispaksi.

Juusten nimitettiin Mikael Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtoriksi vuonna 1548. Hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuosina 1553 ja 1554. Vuonna 1554 hänet nimitettiin Viipurin piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi.

Juusten nimitettiin lähettilääksi Venäjälle vuonna 1569, jossa hän oli yli kahden vuoden ajan vankina. Joidenkin tietojen mukaan hänet aateloitiin vuonna 1573, kun hän palasi Suomeen. Juusten on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Piispa Juusteenin vaakuna.

Paavali Juusten (Påvel Pedersson Juusteen, s. n. 1516 Viipurin pitäjän Juustilassa - k. 1576) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde. Kuten mm. Jarl Gallén, Herman Schück ja Erkki Lehtinen ovat tutkimuksissaan osoittaneet, Juustenin piispainkronikkaa ei, toisin kuin ns. Palmsköldin katkelmaa, kuitenkaan voi käyttää varhaishistorian lähteenä.

Paavali Juusteenin piispankronikasta löytyy piispanvihkimyksestä kuvaus:

Herran vuonna 1554 ne, jotka vielä olivat jäljellä tuomiokapitulin vanhasta kokoonpanosta, nimittäin dekaani herra Petrus Ragvaldi, pyhän Lauritsan kanunki maisteri Mikael Agricola, Turun kirkkoherra maisteri Knuut sekä Turun koulun rehtori maisteri Paavali Juusten, jonka hallussa tuolloin oli Pappisalttarin prebenda, lähtivät kuuluisan ja lempeän herran kuningas Kustaan käskystä Tukholmaan toukokuun alussa.

Kun kaikista muista asioista oli neuvoteltu, hänen Majesteettinsa kutsui heidät erilleen erääseen paikkaan Gripsholman linnan ulkopuolella olevalle tasangolle ja sanoi, ettei Ruotsin tuomiokirkkojen prelaattien enää ollut tarpeen käydä Rooman kuuriassa saadakseen vahvistuksen piispanvirkaan, koska tämä oikeus oli jo Hänen Majesteetillaan kotona Ruotsissa.

Maineikas herra kuningas näki myös hyväksi, että Suomi jaetaan kahteen hiippakuntaan, nimittäin Turun ja Viipurin, kuten muitakin Ruotsin hiippakuntia oli jaettu samoihin aikoihin. Tämä jako ei kuitenkaan erityisesti miellyttänyt maisteri Mikaelia, jolle tällöin uskottiin Turun hiippakunta.

Tarkkaa päivämäärää tapahtumille ei Juustenin kertomuksessa esitetä. Hän mainitsee suomalaisten seurueen palanneen Turkuun 17.6. Nimittämisen ja vihkimisen päivät on siis sijoitettava muutamaa päivää aiemmin, tutkimuksessa on nimitys sijoitettu noin 12. päiväksi kesäkuuta.

Sekä Agricola että Juusten käsittivät saamansa vihkimyksen piispanvihkimykseksi. Juusten käytti annetusta valasta nimitystä piispanvala (juramentum Episcopale) sekä puhuu Suomen jakamisesta kahteen piispakuntaan (Episcopatus).

Kun Agricola palasi Suomeen ja oli tehnyt ensimmäisen laajan tarkastusmatkansa saaristoseurakuntiin kesällä 1554, hän toimitti Turussa neitsyt Marian syntymäjuhlana 8. päivänä syyskuuta piispanmessun puettuna piispanhiippaan. Tämä oli selvästikin tietoinen osoitus siitä, että hän piti itseään piispana ja tahtoi sen osoittaa muillekin.

Juusten kertoi kronikassaan, että tämä piispanmessun toimittaminen mitra päässä erityisesti suututti kuningas Kustaata. Vanhaan piispanmessuun kuului paitsi mitran käyttö myös piispallisen siunauksen lukeminen kansalle Te Deum hymnin kaikuessa. Agricola käytti johdonmukaisesti itsestään piispa-nimitystä.




Ordinarius
Turussa 11-6-2010
Simo Tuomola

Herman Spöring

Tällä päivämäärällä 11-6

1770 – Kapteeni James Cook ajoi karille Isolla Valliriutalla.


Mukana Endeavour-aluksella oli tuolloin myös turkulainen tutkija Herman Spöring.

Herman Dietrich Spöring nuorempi (n. 1733 – 1771) oli suomalainen kasvitieteilijä ja kelloseppä. Hän osallistui James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle ja oli siten ensimmäinen suomalainen, joka kävi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

Spöring nuoremman tiedetään opiskelleen valmistavan koulun jälkeen Turussa lääketiedettä vuosina 1745 ja 1746, mahdollisesti aina vuoteen 1753 asti, jolloin hän matkusti Uppsalaan jatkaakseen opintojaan. Carl von Linnén ansiosta hän kiinnostui kuitenkin luonnontieteistä, vaikka ei niitä tiettävästi opiskellut. Mahdollisesti 1755 hän lähti merille, myöhemmin hän asettui Lontooseen ja toimi siellä kelloseppänä. Hän myös toimi Englannissa asuvan ruotsalaisen kasvitieteilijän Daniel Solanderin sihteerinä.

Kun Solander sai luvan astua laivaan, oli luonnollista, että hänen sihteerinsä seurasi häntä. Tämä sihteeri oli suomalainen Herman Dietrich Spöring.

James Cookin ensimmäisen Tyynenmeren-tutkimusretkikunnan suomalaisjäsenestä Herman Dietrich Spöringistä ei tiedetä juuri mitään, sillä hänen elämästään kertova lähdemateriaali on hyvin niukka. Edes yhtään kuvaa Spöringistä ei ole säilynyt jälkipolville.

Joka tapauksessa Herman Dietrich Spöring oli sivistyneistöä. Hänen isänsä, niin ikään Herman Dietrich Spöring, toimi Turun akatemian lääketieteen professorina. Myös äidin Hedvig Ulrika Meurmanin kolme sisarta olivat naimissa Akatemian professorin kanssa.

Kasvuympäristö herätti Spöringissä kiinnostuksen tieteeseen. Hän opiskeli lääketiedettä Turun akatemiassa vuosina 1745-1746, mahdollisesti jopa vuoteen 1753, jolloin hän matkusti Upsalaan jatkaakseen ja laajentaakseen opintojaan. Tekikö hän näin, on epävarmaa.

Spöringin perheellä oli läheiset suhteet Carl von Linnéhen, mutta tämän kirjeissä ei ole mainintoja pojasta eikä häntä mainita Linnen oppilaiden luettelossa eikä yliopiston matrikkelissa. Myös kysymys, miksi Spöring mahdollisesti jätti opiskelunsa kesken, jää hämärän peittoon.

Spöring vietti Ruotsissa kaksi vuotta, minkä jälkeen tiedot hänestä muuttuvat entistäkin vaillinaisemmiksi. Todennäköisesti hän lähti Tukholmasta 1755 ja luultavasti merille. Millä laivoilla hän purjehti ja mikä hänen tehtävänsä niillä oli, on arvoitus. Tavalla tai toisella hän lienee ollut tekemisissä hollantilaisten kanssa (näin voi päätellä Cookin Jaavan-merkinnöistä, joiden mukaan Spöring ymmärsi hollantia), ennen kuin hän mitä ilmeisimmini asettui Lontooseen.

Seuraava varmaksi katsottava tieto Spöringistä on kirjeessä, jonka Solander lähetti opettajalleen Linnélle Endeavourin matkan alkuvaiheessa. Rio de Janeirossa päivätyssä viestissä Solander kertoo:

Turun edesmenneen professorin Spöringin poika on täällä kanssani, kirjurina; hänen nimensä on Herman Dietrich, hän on lähtenyt merille Ruotsista 1755 ja ollut 11 vuotta Lontoossa kelloseppänä. Viime vuosina minä olen teettänyt hänellä kirjallisia töitä.

Iso valliriutta: Endeavour vaurioituu, kun maininki heittää sen iltahämärissä koralliriuttaan. Rannikon kartoitus katkeaa pariksi kuukaudeksi, jona aikana retkikunta tutkii luontoa.

Endeavour oli laskemassa 11-6-1770 maihin pieneen lahdelmaan, jossa haluttiin täyttää vesivarastot. Laivaa ohjattiin varovaisesti rannikon koralliriuttojen ohi. Yllättäen mereltä vyöryi maininki, joka heitti laivan päin riuttaa. Terävät korallit repivät laivan pohjan auki, ja Endeavour alkoi vajota. Merisotilaiden ripeyden ansiosta laiva kuitenkin saatiin pysymään pinnalla. Kun vauriot tutkittiin, huomattiin, ettei alus kestäisi kunnostamatta pitkää purjehdusta kotiin.

Jaavassa miehistöön iskivät trooppiset taudit, joista vakavin oli punatauti. Laivan lääkäri kuoli, ja muun muassa Banks, Solander ja Spöring sairastuivat vaikeasti. Kun Endeavour joulukuussa 1770 suuntasi kulkunsa kotimatkalle kohti Kapkaupunkia, suuri osa merisotilaista ja tutkijoista oli sairaana.

Herman Spöring kuoli kuumana tammikuun päivänä 1771. Kapteeni Cook merkitsi tapahtuneen lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Spöringin hautapaikaksi tuli 10° eteläistä leveyttä ja 103° itäistä pituutta. Paikka sijaitsee Intian valtameressä jotakuinkin tarkalleen 300 kilometrin päässä nykyään Australialle kuuluvasta Joulusaaresta.

Spöringin jälkeen menehtyi monta merisotilasta ja Banksin retkikunnan jäseniä. Kun Endeavour saapui takaisin kotiin 13. heinäkuuta 1771, matkalle lähteneistä oli hengissä vain hieman yli puolet - tavallinen luku tuohon aikaan.

Spöringin Cookin retkellä tekemiä piirroksia säilytetään British Libraryn tiloissa, British Museumin kokoelmissa on myös hänen tekemikseen tunnistettuja luonnoksia sekä Solanderin nimiin merkittyjä mutta ilmeisimmin Spöringin laatimia käsikirjoitustekstejä.

Spöringin mukaan on nimetty ainakin kaksi katua Australiassa, yksi pääkaupungissa Canberrassa. Toinen taas on Townsvillen kaupungissa James Cook -yliopiston kampusalueen osassa, jossa sijaitsee luonnontieteellisen tiedekunnan rakennuksia.

Uuden Seelannin pohjoissaaren itärannan Tolaganlahdella on kapteeni Cookin Spöringin mukaan nimeämä pieni saari, muutama sata metriä leveä ja alle kilometrin mittainen. Saaren nykyinen maorinkielinen nimi on Pourewa. Turun Rettigin palatsin seinässä on Spöringin muistomerkki, jossa on tältä saarelta tuotu kivi.

Vega

Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.

Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.

Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.

Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä. Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.

Löytöretkellä

Turussa 11-6-2010

Simo Tuomola

Suomen Pietari

Pietarin keskustasta löydetyt muinaisjäänteet ovat keskeyttäneet kaupungin ensimmäisen pilvenpiirtäjähankkeen. Kiistelty tornitalo olisi 400 metrin korkuinen, vaikka Pietarin rakennussääntö sallii vain alle 48 metriä korkeat rakennukset.

YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco vastustaa hanketta, sillä Pietarin historiallinen keskusta kuuluu järjestön maailmanperintökohteisiin. Pilvenpiirtäjä rakennettaisiin kaupungintaloa vastapäätä.

Myös Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on viime aikoina antanut tukensa hankkeen kriitikoille.

Kaasuyhtiö Gazprom kaavailee pilvenpiirtäjästä keskusta alueelle, jonne rakennettaisiin hotelleja, kirjasto, urheilukeskus ja kauppoja.

Muistoja suomalaisen heimon menneisyydestä

Sanomalehti Viborgskije Vedomostin mukaan tontilta on löytynyt sekä kivikautinen asuinpaikka että 1600-luvulta peräisin olevia bastionien, muurien ja sotilaslaitteiden jäännöksiä. Ne kertovat muun muassa ajasta, jolloin alue oli koko Inkerinmaan keskus.

Kivikautiset löydöt liittyvät kampakeraamiseen kulttuuriin noin 7 000 vuoden takaa. Venäjän lain mukaan arkeologisiin kohteisiin ei saa rakentaa.

Joidenkin teorioiden mukaan suomalais-ugrilaiset kielet tulivat juuri kampakeraamisen kulttuurin mukana Itämeren rannalle. Siten alue on keskeinen myös suomalaisen heimon muistomerkkinä.

Nevanlinna (ruots. Nyenskans, lat. Neovia, ven. Ниеншанц, Канцы) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.

Historia

Nevajoen suistossa oli jo 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka Novgorod kuitenkin nopeasti hävitti. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, ja Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans. Suuressa Pohjan sodassa venäläiset valtasivat ja hävittivät kaupungin vuonna 1703. Nevanlinnan länsipuolelle Pietari Suuri ryhtyi rakennuttamaan Pietarin kaupunkia. Suuri osa Nevanlinnan asukkaista oli suomalaisia. Kaupungissa asui myös ruotsalaisia ja saksalaisia.

Gazprom-torni

Nevanlinnan linnoituksen muinaiselle sijaintipaikalle suunnitellaan nyt rakennetavan Gazpromin tytäryhtion Gazpromneftin pääkonttoria. Suunnitellun Ohta-keskuksen päärakennuksena olisi 396 metriä korkea Gazprom-torni.

Maakruunu

Tänään 27-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Pietari Suuri perusti Nevajoen soiseen suistoon 1703 suojalinnoituksensa. Jänissaareen noussut Pietari-Paavalin linnoitus tunnetaan nykyisin keisarien hautapaikkana; Venäjän pääkaupungiksi Pyhä Pietarin kaupunki Sankt-Peterburg nousi 1712.

Turun ystävyyskaupungilla on juurensa syvällä suomalaisuudessa, sillä itse asiassa Pietari perusti kaupunkinsa suomalais-ruotsalaisen Nevanlinnan paikalle. Sen asujaimistosta suurin osa oli juuri suomalaisia.

Nevanlinna Nyenskans oli vireä kauppapaikka jo ainakin 1200-luvulta lähtien. Vuonna 1299 Viipurin perustajana pidetty marski Torkkeli, Tyrgils Knuutinpoika rakensi sinne Novgorodin kiusaksi Maakruunun, Landskronan linnoituksen, jonka novgorodilaiset hävittivät 1301. Vuonna 1611 sinne kohosi Kaarle IX rakennuttamana muhkea 5-kulmainen Nyenskansin linnoitus, jonka venäläiset hävittivät Pietarin tieltä 1703.

Kun sitä Turun syntyhetkeä ja kaupungiksi julistamisen aikaa on arvuuteltu, kannattaa huomioida juuri Tyrgils Knuutinpojan hallintakausi, jolloin hän vuodesta 1290 lähtien toimi alaikäisen Birger Maununpojan sijaishallitsijana. Hän myönsi 1292 Turulle kaupunkioikeudet ja seuraavana vuonna Turku sai sen mukaisesti privilegiokirjan, etuoikeuden käydä kauppaa Itämeren muiden kaupunkien kanssa. Mokoma turkulaisia suosinut ritari joutui epäsuosioon ja mestattiin 1306.

Niin, mikäs onkaan se suurin Turun yhteistyö- ja ystävyyskaupungeista. Ei, se ei olekaan 4,6 miljoonan asukkaan Pietari, vaan 10 miljoonan asukkaan Kiinan Tianjin, Olympialaisissakin esiintynyt rannikkokaupunki siinä Beijingin tuntumassa. Sinne.


Sinne sun tänne
Turussa 27-5-2009
Simo Tuomola

Maagog

Maagog

Ductore Domino Jehovah! Tänään 10-6 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisuuden ja turkulaisuuden puolestapuhujan, fennofiili Daniel Danielinpoika Jusleniuksen syntymästä 1676. Miehen ensimmäinen akateeminen opinnäyte Aboa vetus et nova tarkastettiin Turun akatemiassa 12.5.1700.



Tuon ajan goottilaisen historiankirjoituksen mukaisesti suomalaisuuden sukujuuret yltävät suoraan raamatun tekstiin Jaafetin jälkeläisten ottaessa vedenpaisumuksen mentyä haltuunsa Turun alueen ja sitä myötä Suomen Maagogin johdolla. Tänne sijoittui tavaranvaihtoon tarkoitettu paikka turku, josta kasvavan asujamiston myötä varttui kaupunki nimeltä Turku.

Hesekiel:
38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan

39:6 Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.

Ilmestyskirja:
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.


Eipäs tarvita suurtakaan ennustusten lukijaa, kun tuosta tekstistä tunnistaa Maagogin rantamaan juuri Turun seuduksi, jota tuli on totisesti usein kaltoin kohdellut. Varsinaisen maisterinväitöskirjansa Vindiciae Fennorum, Suomalaisten puolustuksen hyväksynnän 7.10.1703 myötä Juslenius sai maisterinvihkiäisissä priimuksen arvon.

Goog eli Maagog oli raamatun mukaan Jaafetin poika, jonka asuinpaikka sijaitsi pohjan perillä. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin Skyytiasta ja skyyttalaisista, joiden alue ei tainnut ihan tänne saakka yltää. Turhaa siis Turussa on skyyttien kulta-aarteen etsintä, mutta muinaisuutemme kuvan tuumaus on silti aina ajankohtaista.


Ensimmäistä kertaa latinankielinen sivistyneistö saa kuulla myös suomalaisesta erikoisuudesta, joka herättää vieläkin ihmetystä maailmalla:

Meillä on myös erikoinen ruokalaji, jota ei muualla tavata. Se keitetään ruismaltaista ja paistetaan sitten uuninlämmössä leivän tavoin, kuitenkin niin, että se pannaan ensin tuohiroveeseen. Tämä ruoka on väriltään tummaa, mutta tavattoman makeaa. Sitä sanotaan mämmiksi ja syödään pääsiäisenä happamattoman leivän muistoksi.

Aboa vetus et nova ei ole nykyisestä näkökulmasta tieteellisesti kestävä teos. Jusleniuskin valitteli lähteitten vähäisyyttä. Hän käytti mm. Raamattua todistellessaan suomalaisten tulleen vedenpaisumuksen jälkeen Maagokin johdolla Suomeen. Suomen kielen hän päätteli heprean ja kreikan sukukieleksi, joka on puolestaan mm. venäjän, puolan, unkarin, böömin ja moldavian kantakieli. Huomattavaa Jusleniuksen päättelyissä on se, että hän nojautui yleensä aikansa lähteisiin, eikä sepittänyt asioita omasta päästään.

Aboa vetus et nova -teoksen kestävin ja tämän päivän lukijan kannalta kiinnostavin osuus on kirjoittajan ajan Turun kuvaus. Juslenius selittää seikkaperäisesti kaupungin topografiaa ja antaa tietoa mm. Ryssänmäen ja Multavierun synnystä, Mätäjärvestä, kaupungin hallinnosta, elinkeinoista ja kaupunkilaisten elämästä.

Korppolaismäki oli Vartiovuoren ja nykyisen Kakolanmäen ohella ensimmäisiä kalliosaaria, jotka pilkistivät Turun alueella esiin Litorinameren pinnan alta joskus 4000 eaa. Sinne oli saaristossa matkaavien kauppiaiden ja seikkailijoiden helppo laskea maihin jo rautakaudella.

Korppolaismäen rinteeltä onkin läheltä Sikaojan suualuetta tehty itäbalttilainen polttohautalöytö, joka on ajoitettu vanhemmalle kansainvaelluskaudelle noin 500 jaa. Sinne saapuneen matkalaisen viimeinen leposija piti sisällään hopeisen rengaskoristeisen kaarisoljen ja hopeisen rannerenkaan sekä kaksi keihäänkärkeä. Siitä olisi hyvä lähteä Turussa aarreretkelle menneisyyteen.


Kel aarre on
Turussa 10-6-2010
Simo Tuomola