Knut Posse

Tänään 30-11 tulee perimätiedon mukaan kuluneeksi tasavuosia ns. Viipurin pamauksesta 1495:

• 1495 – Viipurin pamaus tapahtui (perimätiedon mukaan).

ja Talvisodan alkamisesta 1939, idän uhasta oli kyse kummassakin:
1939 – Talvisota alkoi Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä Suomeen.

Viipurin pamaus on kansantarinan mukaan suuri räjähdys, joka 30. marraskuuta 1495 käänsi pakosalle Venäjän sotaväen, joka oli juuri valloittamaisillaan Viipurin. Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi aikaansaanut Viipurin pamauksen jonkinlaisella räjähtävällä seoksella. Toisten tarinoiden mukaan kyseessä olisi ollut taivaalla nähty valoilmiö, joka olisi muistuttanut esimerkiksi Pyhän Andreaan ristiä (X:n muotoinen).

Vuonna 1495 Upsalan kirkon aarre Pyhän Eerikin lippu lainattiin Turkuun turvaamaan meitä venäläisten sotatoimia vastaan. Valtionhoitaja Sten Sture saapuikin Turkuun lippuineen ja 900 miehen joukkoineen juuri 30. marraskuuta. Venäläisten suuriruhtinas Iivana III:n sotajoukot piirittivät tuolloin Viipuria ja Viipurin pamaus ja venäläisten tappio koettiin juuri 30-11.

 
 Sten Sture vanhempi tuntemattoman taiteilijan maalauksessa.


Sten Sture vanhempi (1440–1503) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1470–1497 ja 1501–1503 Sture voitti Tanskan Kristianin vuonna 1471 Tukholman edustajalla, mistä syystä häntä on jälkikäteen pidetty Ruotsin vapaustaistelijana ja hankki itselleen voimakkaan, keskitetyn vallan Ruotsissa.

Vuonna 1493 Tanska solmi yllättävän liittosopimuksen pitkään Ruotsin kanssa vihollisuuksissa olleen Venäjän kanssa. 1495 alkoi sota Ruotsin ja Venäjän välillä, ns. vanha viha, johon liittyi Viipurin piiritys ja merkillinen Viipurin pamaus. Rauha solmittiin 1497, mutta se oli hatara.

Tanskan kuningas Hannu julisti Ruotsille sodan lähes heti Venäjän kanssa solmitun rauhanteon jälkeen. Hannu pääsi sodassa niskanpäälle ja Sture tunnusti hänen asemansa Ruotsin hallitsijana, ja sai puolestaan itse kuninkaan hovimestarin aseman ja Suomen läänityksekseen. Hannun suosio Ruotsissa laski, kun tiedot tämän tekemistä sopimuksista Venäjän kanssa tulivat ilmi, ja loppuvuodesta 1501 Hannu syrjäytettiin ja Sture palasi valtionhoitajaksi elämänsä jäljellä oleviksi vuosiksi.

Yhden tarinan mukaan Viipurin linnan komentaja Knut Posse asetutti ruutimiinan tai terva- ja pikitynnyreitä yhden tornin alle ja räjäytti sen ilmaan. Räjähdyksestä selvinneet venäläiset eivät tajunneet, mitä oli tapahtunut ja pakenivat kauhuissaan. Toisen tarinan mukaan venäläiset pakenivat, koska he pelästyivät pimeälle taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä. Päivä kolmaskymmenes marraskuuta oli vinoristille naulatun marttyyri Pyhän Andreaan päivä, ja he luulivat valoilmiötä Andreaan ristiksi. He luulivat pyhän suojelevan kaupunkia ja lopettivat hyökkäyksen.

Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin kohdalle pyöreään torniin suuren räjähdyksen.




Olaus Magnus on kuvannut vuonna 1539 Carta marinassa Viipurin pamauksen tulivuoren kaltaiseksi. Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.

Knut Jönsson Posse (n. 1440–1500) oli ruotsalainen soturi, joka muistetaan Suomessa Viipurin linnan menestyksekkäästä puolustamisesta venäläisiä vastaan vuonna 1495. Knut Possen kerrotaan myös olleen Viipurin pamauksen legendan tapahtumien takana. Knut Posse oli Jöns Lage Possen ja Märta Knutsdotterin (Tre Rosor) poika. Knut Posse on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Knut Possesta tuli valtaneuvos Ruotsissa 1473, ja hän sai Hämeen linnan linnanisännyyden 1474. Knut Posse valloitti valtionhoitaja Sten Sturelle Raaseporin linnan 1487. Knut Posse sai 1499 myös Kastelholman linnan päällikkyyden.

Ruotsi oli koko Kalmarin unionin ajan jakautunut unionin kannattajiin ja vastustajiin. Vastustajat katsoivat, että unioni tukee Tanskan etuja. Unionin hallitsija Hannu-kuningas liittoutui tämän jälkeen Moskovan kanssa. Tilanne johti sotaan vuonna 1495. Venäläiset piirittivät Viipurin, joka puolustautui menestyksekkäästi Knut Possen johdolla. Venäläisten perääntymiseen liittyy tarina Viipurin pamauksesta.

Myös Pietari Kylliäisen puolustaman Olavinlinnan piiritys epäonnistui. Alkuvuodesta 1496 venäläinen hyökkäysosasto, jonka miesvahvuudeksi mainitaan 200 ratsumiestä, kuitenkin tunkeutui Savon kautta Hämeeseen, teki hävitystyötä polttaen muun muassa Hattulan kirkon ja peräytyi ennen kuin Turusta lähetetyt joukot tavoittivat sen.



Knut Posse toimi Viipurin linnan linnanisäntänä vuonna 1495, ja 30. marraskuuta käänsi pakosalle Moskovan suuriruhtinaan Ivanin sotaväen, joka oli juuri valloittamaisillaan Viipurin. Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi räjäyttänyt yhden linnan torneista.

Sota ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkui vielä talvella 1496. Venäläiset tekivät retkiä Pohjois-Pohjanmaalle, Karjalaan, Savoon ja Hämeeseen. Seuraavana keväänä Knut Posse purjehti yhdessä Svante Sturen kanssa Ivangorodiin, jossa he polttivat linnan ja ottivat mukaansa ryöstösaalista. Vuoden 1497 maaliskuussa Posse neuvotteli Novgorodissa yli 50 vuotta kestäneen aselevon.



Kastelholma.

Knut Jönsson Posse, född i början av 1440-talet, död 25 mars 1500 på Kastelholm, var riksråd och hövitsman över flera slottslän. Han ligger begraven i Åbo domkyrka.

Knut var son till Jöns Lage Posse och hans fru Märta Knutsdotter (Tre Rosor). Knut omtalas första gången 1452 i ett avlatsbrev som utfärdats för hans föräldrar. Som vuxen nämns han från 1465 som Erik Axelssons tjänare. Han utnämndes till fogde för Stockholms slott 23 eller 27 oktober 1466. Knut stod kvar som fogde på Stockholms slott under hela Erik Axelssons riksföreståndaretid fram till dess Karl Knutsson återvände till Sverige som kung i november 1467. Senast i november 1473 utnämndes han till riksråd.

Enligt Sturekrönikan deltog Knut i Slaget vid Brunkeberg 1471 där han under stridens lopp ska ha erövrat dannebrogen och slagit ihjäl Staffan Bengtsson (Vinstorpaätten). Enligt Olaus Petri blev han därefter själv nerstucken och svårt sårad av kung Kristian.

Dannebrogen är Danmarks flagga, enligt legenden fallen från skyarna till Valdemar Sejrs trupper under Slaget vid Lindanäs i Estland under tidigt 1200-tal.

Knut blev under sitt liv ägare till flera egendomar genom köp, överenskommelser eller genom fallna panter. Här finns gårdar i Dalsland men också i Finland där han tillbringade mycket tid. Många av de gårdar som han hade kontroll över i Sverige överlät han, på grund av sin Finlandsvistelse, på sin bror och dennes barn.

I Finland hade Knut och hustrun en egendom som hette Pimäki i S:t Marie socken (Piimäki Turun Maariassa). Den skänkte de senare till Nådendals kloster. De hade också egendomar i Åbo som de skänkte till Åbo domkyrka.

Knut och hans hustru var mycket frikostiga mot kyrkorna i Finland och deras familjevapen har bevarats i flera kyrkor. Alla gods som kyrkorna fått till skänks av Knut och Birgitta Posse återtogs dock av kung Karl som gav dem till Knut Posses brors dotterdotters och hennes man Knut Andersson (Lillie af Ökna).

Eipä siis mikään ihme, että Knut Jönsson Posse haudattiin aikoinaan juuri Turun tuomiokirkkoon Kaikkien Pyhien kappeliin, nykyiseen pääalttariin. Posse kuoli 25.3.1500 Kastelholman linnassa Ahvenanmaalla.

Unionikuninkaan aikana Posse otti edelleen osaa valtaneuvoston kokouksiin ja kävi myös Suomen puolella. Hannu läänitti 27.6.1499 hänelle Kastelholman linnan eliniäksi. Possen kuolinaika on 25.3.1500, kuolinpaikka tuntematon, mutta ehkä Kastelholma. Kirjallisuudessa on usein väitetty Possen tulleen haudatuksi Turun tuomiokirkkoon.

Väite perustuu Suomen piispainkronikan mainintaan Possen kuolemasta samana vuonna kuin piispa Magnus Nicolai ja kronikoitsijan lisäykseen: "ja siten he eivät eronneet kuolemassakaan". Posse on lahjoittanut 1494 omaa ja vanhempiensa sielumessua varten tilan Kalvolasta tuomiokirkon Kaikkien Pyhien kappelille, jonne Magnus Nicolai haudattiin.

Kumpikaan lähde ei sinänsä todista Possen saaneen viimeistä leposijaansa Turusta, mutta hautakivilöydön perusteella voitaneen katsoa, että hänet todella on saatettu samaan hautakammioon kuin piispa Magnus Nicolai, Maunu III Särkilahti (1489-1500).


Maunu Särkilahti rakennutti Kaikkien Pyhien kuorin 1460- 70 luvuilla. Sen rakensi saksalaisen ritarikunnan arkkitehtuuriin perehtynyt mestari korkealuokkaisista tiilistä. Kaikkien Pyhien alttarin kummallakin puolella komeroissa oli kuusi sivualttaria.

Maunu Särkilahti (k. 1500) ja hänen ystävänsä Knut Posse kuolivat lähes yhtaikaa ja haudattiin tänne vierekkäin. Pääalttari Kaikkien Pyhien alttarista tuli 1649. Fr. Westinin alttaritaulu Kristuksen kirkastuminen, R.W. Ekmanin vanhojen alttarisyvennysten maalaukset ja ylempänä kiinnimuuratuissa ikkunakomeroissa olevat Piispa Henrik kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä ja Mikael Agricola ojentaa Uuden Testamentin käännöksensä Kustaa Vaasalle sekä katon enkeliaiheet ovat vuoden 1827 palon jälkiajalta.



Maunu Niilonpoika Särkilahti (k. 2. maaliskuuta 1500, Kuusiston piispanlinna) toimi Turun piispana vuosina 1489–1500. Tätä ennen hän toimi Turun tuomiorovastina vuosina 1465–1489. Tuomiorovastina hän aloitti vuonna 1474 kansliauudistuksen, jonka seurauksena todennäköisesti syntyi Turun tuomiokirkon Mustakirja.

Särkilahti toimi vuoden 1495–1497 Venäjää vastaan käydyn sodan (vanha viha) estämiseksi, mutta koska ei onnistunut siinä, hän tuki Knut Possea. Hän johti Suomen puolustusta.



Viipurin pamauksen 500-vuotispäivänä 30.11.1995 paljastettiin Turun tuomiokirkossa muistolaatta, jonka teksti kuuluu: "Valtaneuvos Knut Posse † 25.3.1500 on haudattu Turun Tuomiokirkon Kaikkien Pyhien Kappeliin. Puolen vuosituhannen takaista Viipurin pamausta muistaen tämän laatan asettivat Pyhän Andreaksen päivänä 1995 kiitolliset entisen Viipurin asukkaat."


Possen poikia
Suomen Turussa
30-11 2013
Simo Tuomola

Vanha Raatihuone

Tänään 28-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun vanhan Raatihuoneen siirtymisestä takaisin Turun kaupungin omistukseen 1932. Samana päivänä kaupungissa julkaistiin kaupungin asukkaiden vetoomus raatihuoneen kunnostamisesta vanhaan asuunsa.

 

 
 Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä on tuntematon.

Vanha Raatihuone on vuonna 1736 valmistuneen ja Turun palossa vuonna 1827 pahoin vaurioituneen Bernerin raatihuoneen raunioille vuonna 1829 korjattu talo Turun Vanhan Suurtorin laidalla. Rakennus ja sen edeltäjät ovat historiansa aikana toimineet paitsi raatihuoneena myös yksityisasuntona, paitatehtaana ja poliisilaitoksen käytössä.

Kaivauksissa on saatu viitteitä siitä, että nykyisen Vanhan Suurtorin, silloisen Raatihuoneentorin yläreunalla eli kauimpana Aurajoesta on ollut raatihuone jo 1300-luvulla. Raatihuoneessa kokoontui kaupungin raati ja raastuvanoikeus. Tiloissa oli myös kaupungin vankila.

Vuosina 1734-1736 nousi puisen raatihuoneen tilalle Turun tunnetuin raatihuone, jonka suunnitteli silloinen muurarimestari Samuel Berner. Barokkityylisessä kaksikerroksisessa raatihuoneessa oli myös asiaan kuuluva kellotorni. Rakennus vaurioitui pahoin Turun palossa Bernerin raatihuoneen viereinen Brinkkalan talo korjattiin uudeksi raatihuoneeksi.

Samuel Berner (k. 10. elokuuta 1759 Siuntio) oli Suomessa 1700-luvulla vaikuttanut saksalaissyntyinen muurimestari ja arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia on useissa Suomen kaupungeissa. Häntä on pidetty Suomen rakennustaiteen historian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.

Alkuperäisen barokkirakennuksen jälleenrakentaminen olisi edelleen mahdollista, sillä rakennuksen kadonneet alkuperäiset piirustukset löytyivät  vuonna 1932 vahingossa Ruotsin sota-arkistosta. Valmista voisi olla vaikkapa vuonna 2029 Turun viettäessä 800-vuotisjuhliaan.

Samana vuonna 1932  28. marraskuuta rakennus siis siirtyi takaisin Turun kaupungin omistukseen, ja jo samana päivänä kaupungissa julkaistiin pikapikaa kaupungin asukkaiden vetoomus raatihuoneen kunnostamiseksi vanhaan asuunsa.

Vetoomuksen esittivät Uudessa Aurassa historioitsija Einar W. Juvelius ja professori Gabriel Nikander. Restaurointia perusteltiin erityisesti sillä, että se nostaisi vanhan Turun keskustan "alennustilastaan". Vetoomus ei saanut kaupungin päättäjiltä vastakaikua, mutta se ei jäänyt viimeiseksi.

Vuosikymmenien aikana entistämissuunnitelmia on esitetty useaan otteeseen, muun muassa 1950-luvulla jolloin kaupungille lahjoitettiin myös Bernerin piirustusten mukaisesti valmistettu raatihuoneen pienoismalli. Myös Turkuseura on ajanut raatihuoneen entistämisasiaa.

Bernerin ja maistraatin välille kirjoitettiin sopimus monien vaiheiden jälkeen vuonna 1734 ja kahta vuotta myöhemmin uusi raatihuone oli valmis. Rakennuksen vihkiäisissä 6. lokakuuta 1736 oli mukana maaherra ja kaupungin huomattavimmat porvarit. Päivällä järjestettyjen juhlallisuuksien jälkeen kokoonnuttiin maistraatin kutsusta juhlaillalliselle ilmeisesti raatihuoneen kellariin.

Raatihuoneen viralliset vihkiäiset pidettiin 6.10.1736. Maistraatin pöytäkirjoissa ei kerrota muista juhlatilaisuuksista, mutta rakentamista valvoneen Esaias Wechterin kirjanpito osoittaa, että virallisten tilaisuuksien jälkeen pidettiin tupaantuliaiset, joissa tarjoilu tuli maksamaan kaikkiaan 999 taalaria ja kymmenen killinkiä kuparirahana. Summaan sisältyi 3,5 ankkuria vanhaa reininviiniä, 4,5 kannua "Puarderia" ja kolme kannua "Pontack"-punaviiniä, edelleen neljän musikantin ja heidän johtajansa palkkiot, piippuja ja tupakkaa kaupunginvartiolle sekä erinäinen määrä kynttilöitä.


 
 Rauman raatihuone on rakennettu Turun esikuvan pohjalta ja se muistuttaa ulkoasultaan Turun raatihuonetta ennen Turun paloa.


Bernerin raatihuone oli tuon ajan Turussa harvinaisen komea ja poikkeuksellinen rakennus. Se edusti maltillista barokkia ja sen tunnusomaisimpina piirteinä oli jyrkkä katto ja koristeellinen harjatorni kellotauluineen ja pehmeästi kaartuvine kattoineen. Ulkoseinät oli maalattu kirkkaan keltaisiksi ja ikkunoinen listoissa oli sinivalkoinen marmorointi.

Pääsisäänkäynnin hiekkaportaali oli hankittu Tukholmasta ja ulkomailta oli haettu myös lehtikultaa jota oli käytetty muun muassa kellotaulussa. Raatihuone oli kaksikerroksinen, yläkerroksessa sijaitsi raastuvansali, kämnerinoikeuden huone ja porvarikamari. Alakerrassa oli raatihuoneen keittiö ja tarjoilutilat. Lisäksi Karjakadun puoleisessa siivessä oli kaksi kalteri-ikkunoin varustettua vankihuonetta.

Rakennus palveli Turun raatihuoneena aina Turun paloon vuoteen 1827 asti. Palossa raatihuone tuhoutui niin pahoin, ettei siitä käsin voitu enää hoitaa kaupungin hallinnollisia asioita.

Lisäksi jo ennen Turun paloa tavoitteena oli ollut rakentaa uusi raatihuone Suurtorin päähän, hovioikeudentalon ja Brinkkalantalon jatkeeksi Hämeenkadun suuntaan, mutta vuosien 1808-1809 Suomen sota keskeytti suunnitelmat. Turun palon jälkeen kaupunki päätti kunnostaa vähemmän vaurioituneen Brinkkalan talon uudeksi raatihuoneeksi.

 
 Vanha Raatihuone nykyisessä mallissaan. Oikealla Brinkkalan talo, vasemmalla Hjeltin talon kulmaus.

 

Turkuun vakiintui saksalaisperäinen raatijärjestelmä kaupungin itsehallinnon käyttöön jo 1300-luvun alussa. Ensimmäinen maininta Turun pormestareista, raatiherroista ja raadista löytyy vuodelta 1324. Tuolloin raadin jäsenen täytyi olla talonomistaja.

Hansakauppiaat kokoontuivat omassa kivisessä raatihuoneessaan ja kiltatalossaan silloisen torin laidalla jo vuonna 1336. 1400-luvulle tultaessa Raatihuoneentorin kohdalla Aurajokirannassa on jo merkittävä laivasatama maailmalle ja torille johtavat myös maamme merkittävimmät tiet, rannikkotie Viipurista ja Hämeen Härkätie.

Myös torikauppa siirtyy tuomiokirkon kupeelta kiinteisiin kauppakojuihin Raatihuoneentorille. Ensimmäinen asiakirjamerkintä Raatihuoneesta torin laidalla kirjataan 1431. Vuonna 1470 kaupunki ostaa tuomiokirkolta kellon Raatihuoneeseen.

Raatihuoneen merkitys Turun talouselämälle kasvoi vuosisatojen myötä. Esim. vuonna 1668 Raatihuoneen talossa sijaitsevan Kaupunginkellarin vuokra on kaupungin suurin tuloerä, kun peräti 26% kaupungin tuloista saadaan sieltä. Kellari on verovapaan juoman myynnin ansiosta kaupungin tärkein kunnallinen liikeyritys.

Berneriläisittäin
Suomen Turussa 28-11 2013
Simo Tuomola
 

Tsarevna

Tänään 26-11 tulee kuluneeksi tasavuosia erään tanskalaisen prinsessan syntymästä:1847 – Maria Fjodorovna, Tanskan prinsessa, Venäjän keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar (k. 1928).

Maria Fjodorovna (ven. Мария Фёдоровна) (26. marraskuuta 1847 Kööpenhamina – 13. lokakuuta 1928 Kööpenhamina) oli keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar. Syntyjään hän oli Tanskan prinsessa Dagmar (Marie Sophie Frederikke Dagmar), kuningas Kristian IX:n vanhin lapsi.






Tanskan prinsessa Dagmar vuonna 1864 (väritetty valokuva).


Kruununperillis- ja hallitsija-aikanaan Aleksanteri III perheineen oleskeli usein kesäisin Langinkosken kalastajamajalla Kymijoen suulla, josta sanotaan että se oli tanskalaisesta vaatimattomuudesta pitävän Maria-vaimon suosima paikka, jossa, toisin kuin Venäjällä, paikallinen väestö oli hengeltään skandinaavista.


Aleksanteri III (s. 10. maaliskuuta 1845, Pietari – k. 1. marraskuuta 1894, Jalta) oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894.

Maria Fjodorovna oli tunnettu Suomen ystävä. Ensimmäisellä venäläistämiskaudella hän yritti saada poikaansa Nikolaita lopettamaan venäläistämistoimet Suomessa ja kutsumaan epäsuositun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin takaisin Pietariin.

Keisarinna osoitti vieroksuntaansa Venäjän toimia Suomea vastaan myöhemminkin, hänen matkatessaan junalla Suomen kautta takaisin Venäjälle hän antoi soittokunnan soittaa porilaisten marssin ja maamme laulun, joiden esittämisen sen aikainen kenraalikuvernööri Seyn oli kieltänyt.

Maria Fjodorovnan maalauksia

Kitupiikki 1890
Asetelma
1868


Langinkosken lisäksi keisarilliset vieraat olivat tuttuja myös Turussa ja Turun saaristossa.

Kun 6.7.1884 keisarillinen eskaaderi ankkuroitui kahdeksi päiväksi Turun Kuuvan redille, toimivat keisarillisina jahteina Tsarevna, Marevo ja Slavjanka. Myös kesän 1885 lomamatka Suomeen ylti Ruissalon Kuuvan lahdelle ja kaupunkiin. Tuolloin ylioppilaslaulajat kävivät esittämässä keisarille laulut Hafvet er skjönt sekä Suomen laulun. Kuoro kutsuttiinkin myöhemmin myös Pietariin esiintymään.
 

 

 

Keisarillinen huvijahti Tsarevna "Tsaarin tytär" oli rakennettu Englannissa 1874 Aleksanteri II:lle. Tsarevnaa käyttivät kuitenkin pääasiassa Aleksanteri III ja Dagmar. Useimmat risteilyt suuntautuivat heille rakkaaseen Suomen saaristoon. Alus poistettiin käytöstä 1917 ja lopulta romutettiin.

 6. heinäkuuta 1886 keisarilliset alukset ankkuroituivat Kuuvan redille ja 1887 Tsarevna nähtiin jälleen Turun reitillä. Keisari teki tuolloin kaupunkiretken keskustaan pienemmällä höyrypurrella ja luotsihöyry Saturnus toi keisarinnan perässä ostoksille kaupungille.

Vuoden 1888 keisarillinen kesäretki suuntautui Turun lisäksi myös Paraisten Atun saarelle kalastuksen merkeissä. 14.9.1888 Ruissalon Yleisen Käytäwän ruokalistakin oli viritetty keisarilliseen makuun; tarjolla oli keisarisoppaa, keitettyä lohta ja hollantilaiskastiketta, lampaan kotletteja ja kinkkua keitettyjen vihannesten kera, parsaa, kirsikkavanukasta, lintua ja salaatia, sekä jäähdykettä, hedclmiä ja juustoa. Juomina tarjoiltiin madeiraa, sherryä, portviiniä, Marco Bruneria, Chateau Margauxia sekä Roedereria.

Vuonna 1889 Kuuvan selkä sai vieraita heinäkuun 5. päivänä. Luotsihöyry kiinnittyi pian Rönnbergin siltaan ja keisarinna Dagmar lähti siitä kävelylle Linnankadulle ja edelleen vossikkakyydillä ostoksille kaupungille. Myöhemmin sitten käytiin Yleisellä Promenadilla kahvilla.

Maria kuoli Kööpenhaminassa 13. lokakuuta 1928.Vuonna 2005 Tanskan ja Venäjän hallitukset sopivat, että Maria Fjodorovnan ruumis siirretään Tanskan Roskilden tuomiokirkosta Pietariin, jossa hänet haudataan uudelleen Pietari-Paavalin linnoitukseen miehensä Aleksanteri III:n viereen.

26. syyskuuta 2006 Maria Fjodorovnan sarkofagi saapui Kronstadtin laivastoasemalle Tanskan laivaston aluksella, päivälleen 140 vuotta siitä, kun Maria itse saapui Kronstadtiin. Matkalla Tammisaaren saariston Jussarön edustalla 25. syyskuuta 2006 klo 12 miinalaiva Pohjanmaa tervehti ohi purjehtivaa entistä suuriruhtinatarta.


Kenen lauluja laulat
Turussa 26-11 2013
Simo Tuomola

Austraalinen Turku

Tänään 25-11 tulee kuluneeksi tasavuosia turkulaisen tiedemiehen Gustaf Gabriel Hällströmin syntymästä:

1775 – Gustaf Gabriel Hällström, suomalainen fyysikko ja luonnontutkija (k. 1844).

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) oli suomalainen luonnontieteilijä, yliopistomies ja pappi. Hän tutki ja opetti matematiikkaa, meteorologiaa ja fysiikkaa, ja toimi fysiikan professorina Turun akatemiassa ja yliopiston muutettua Helsinkiin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa 43 vuoden ajan, 1801 – 1844. Hällström toimi myös yliopiston rehtorina 1829 – 1832. Hällström edisti myös tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset Turkuun.


Gustaf Hällströmin muotokuva.

Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun akatemian ja sittemmmin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi Yliopistoon hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman.

Hän kasvatti alalle pätevän tutkijan Walbeckin ja hankki tämän kuoltua Suomeen etevän nuoren tähtitieteilijän Argelanderin. Hällströmin tarmoa ja kykyjä käytettiin usein Yliopiston hankkeiden edistämiseksi. Hänen jälkeläisensä aateloitiin isänsä ansioiden tähden. (C.P. Mazerin maalaus vuodelta 1837, Helsingin yliopisto)

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun Akatemian ja Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston luonnontieteen, tarkemmin ottaen fysiikan, professorina vuosina 1801-1844, 43 vuoden ajan kuolemaansa asti. Hällström oli kansainvälisesti arvostettu tiedemies. Hän ei ollut ainoastaan lahjakas matemaatikko ja teoreetikko, vaan oli kiinnostunut myös lämpöilmiöistä ja maatalouden ilmastollisten edellytysten tutkimisesta.

 Hän tutki ahkerasti aineiden lämpölaajenemista, akustiikkaa ja meteorologiaa, etenkin yöhalloja.
Hällström vaikutti myös organisaattorina ja hallintomiehenä: yliopiston rehtorina hän toimi vuosina 1829-32. Hän oli ensimmäinen vuoden 1826 ’statuuttien’ mukaisesti kolmen vuoden toimikaudeksi valittu rehtori. Hällströmin kaudella yliopisto muutti Helsinkiin.

Hällström oli myös vuonna 1804 virkaansa vihitty pappi ja viimeinen fysiikan professori, jolla oli palkkapitäjä ja joka oli tuomiokapitulin jäsen. Tämän päivän näkökulmasta hieman erikoisempi yhdistelmä, vaikkei ennenkuulumaton.



Kuvan taulun on maalannut J.E. Lindh n. 1830. Taulu Helsingin yliopisto, kuva Helsingin yliopistomuseo.

Turun Akatemian fysiikan professori. Hällström edisti merkittävästi suomalaista tähtitieteen tutkimusta.
Hällström ajoi tarmokaasti omaa observatoriohanketta ja laati rakennuksesta varsin yksityiskohtaisen luonnoksen, jota hän näytti mm. Turussa 1814 vierailleelle Carl Ludwig Engelille. Vuonna 1817 keisari hyväksyi Engelin suunnitelman, joka pohjautui Hällströmin luonnoksiin.

Hällströmin ansiota on myös, että Turkuun saatiin observaattorin virka. Siihen hänellä oli myös valmiina ehdokas, oma oppilaansa Henrik Johan Walbeck.

Suunnilleen Hällströmin ehdotuksen mukaisesti observatorioon päätettiin hankkia joukko instrumentteja, jotka tilattiin Utzschneiderilta. Suurin laite oli kiinteästi asennettu meridiaaniympyrä, jonka lukemakehän läpimitta oli kolme jalkaa.



 Henrik Johan Walbeck (1793-1822) o/i Turun akatemian observaattori vuosina 1817-1822. (G. W. Simbergin piirros vuodelta 1822, Observatorio)

Walbeckin lupaavasti alkanut ura katkesi itsemurhaan 1822. Hällström alkoi tarmokkaasti etsiä sopivaa seuraajaa. Virkaan nimitettiin Friedrich Wilhelm August Argelander, jonka isän isä oli suomalaissyntyinen. Hällströmin ansiosta observaattorin virka muutettiin professuuriksi, ja Argelanderista tuli Suomen ensimmäinen tähtitieteen professori joulukuussa 1828.




Friedrich Wilhelm August Arge/ander (1799-1875) vanhempiensa kanssa.
 


Tieteen ja jumaluuden rajamailla liikuttiin kun Hällströmin oppilas, tähtitornin ensimmäinen observaattori Henrik Johan Walbeck ampui itsensä sekopäissään tähtitornissa 1822 ja kohtalon kaikuja oli siinäkin, että juuri Hällströmin monikerroksinen mansarditalo syttyi ensimmäisenä rakennuksena kirkkokorttelissa, kun Turun palo 1827 levisi yli pelastukseksi täystuholta uskotun Aurajoen.

Fysiikan isä

Tällä päivämäärällä 16-10

tulee kuluneeksi tasavuosia mm. siitä, kun Gustav Gabriel Hällström nimitettiin Turun Akatemian rehtoriksi.

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) oli suomalainen luonnontieteilijä, yliopistomies ja pappi. Hän syntyi 25.11.1775 Ilmajoella ja kuoli 2.6.1844 Helsingissä.

Hän tutki ja opetti matematiikkaa, meteorologiaa ja fysiikkaa, ja toimi fysiikan professorina Turun akatemiassa ja yliopiston muutettua Helsinkiin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa 43 vuoden ajan, 1801 – 1844. Hällström toimi Turun akatemian rehtorina useaan eri otteeseen.
Häntä voidaan hyvällä syyllä sanoa Suomen fysiikan isäksi ja myös hänen isoveljensä on piirtynyt maamme historiaan:

Jan Strangin esitelmä C. P. Hällströmistä toi esiin suvun lahjakkuuden. Carl Petter Hällströmin laatima Suomen kartta vuodelta 1799 on ensimmäinen kartta jossa Suomella on nykyinen muoto. Voidaan sanoa, että C. P. Hällström on Suomen kartan isä, kun taas nuorempi veljensä Gustaf Gabriel Hällström on Suomen fysiikan isä.

Hällström edisti myös tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset. Turun palon aikaan hänen komea mansardikattoinen talonsa tuomiokirkon kupeessa oli se ensimmäinen talo, joka syttyi yöllä tuleen jokirannan itäpuolella. Aurajoenhan uskottiin toimivan palomuurina ja esteenä palon etenemiselle, mutta toisin kävi. Korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut Turun observatorio oli yksi niistä harvoista kaupungin arvorakennuksista, joka säästyi tuholta.






Tukholman 1753 valmistunut observatorio Kuninkaallisen tiedeakatemian 1760- ja 1770-luvuilla käytössä olleen paperin vinjetissä. Se oli Hällströmillä mallina hänen piirtäessään ensimmäiset luonnokset Turkuun tulevasta observariosta, jonka lopulliset suunnitelmat olivat ensin Charles Bassin, lopulta Carl Engelin käsialaa.

Lokakuussa 1815 erotettiin Turun Vartiovuorenmäen laelta tontti observatoriota varten. lntendentinkonttorin päällikkö Charles Bassi (1772-1840) laati piirustukset Hällströmin ohjelman mukaan.






Carl Ludwig Engelin (1778-1840) suunnitelma Turun akatemian observatorioksi vuodelta 1816. Bassin ja Engelin suunnitelmien pohjana oli Hällströmin määrätietoinen rakennuksen tila- ja toimintaohjelma. Pohjapiirroksen numerot viittaavat kivipylväiden varaan pystytettyihin instrumentteihin; 7 ja 8: meridiaaniympyrä ja ohikulkukone, 9: heilurikello ja 10: repetitioympyrä.


Vartiovuoren tähtitorni on Turun keskustassa Vartiovuorenmäellä sijaitseva tähtitorni. Tähtitorni valmistui vuonna 1819 ja sen suunnitteli arkkitehti C. L. Engel.

Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Yliopiston fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi Yliopistoon hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman. Hän kasvatti alalle pätevän tutkijan Walbeckin ja hankki tämän kuoltua Suomeen etevän nuoren tähtitieteilijän Argelanderin. Hällströmin tarmoa ja kykyjä käytettiin usein Yliopiston hankkeiden edistämiseksi. Hänen jälkeläisensä aateloitiin isänsä ansioiden tähden. (C.P. Mazerin maalaus vuodelta 1837, Helsingin yliopisto).




Gustaf Hällströmin muotokuva.

Tiedemiehenä hän tutki veden epätavallista lämpölaajenemista ja osoitti veden saavuttavan suurimman tiheytensä +4,108 asteen lämpötilassa. Hän tutki myös haihtumisen osuutta hallan synnyssä.

Veden lämpölaajeneminen on erikoista, koska tilavuuden kuvaaja lämpötilan funktiona muistuttaa välillä 0 - 100°C ylöspäin aukenevaa paraabelia, jonka huippu on kohdassa +4°C. Lämpötilassa 0°C veden jähmettyessä kiinteäksi jääksi tapahtuu olomuodon muutos, jolloin tilavuus kasvaa kerralla noin 9 %. Tämän jälkeen lämpötilan laskiessa jään lämpölaajeneminen on lineaarista eli jään tilavuus pienenee lämpötilan laskiessa.

Edellä mainittu ilmiö johtuu vesimolekyylien välisistä vetysilloista. Lämpötilassa välillä 0 - 4°C lämpöliike pilkkoo molekyyliryhmiä, joiden seurauksena vesimolekyylit pääsevät yhä lähemmäksi toisiaan, jolloin tiheys kasvaa ja tilavuus pienenee. Lämpötilan kohotessa yli +4°C:sta, lämpöliike on jo niin voimakasta, että molekyylien välimatkan alkavat kasvaa ja veden tiheys pienenee tilavuuden kasvaessa.

Jäätyessään vesimolekyylien lämpöliike on niin hidasta, että molekyylit asettuvat vetysiltojen välityksellä kauniiksi kuusikulmaisiksi renkaiksi, jotka muodostavat harvan verkkomaisen rakenteen. Tämä verkko lyhistyy kasaan jään sulaessa.



Yliop. fysiikan dos. 96-01, kirj.aman. 99-01, fysiikan vt. prof. 99-01, prof. 01-44,
yliop. rehtori 06-07, 13-14, 15, 27-28, 29-32, varareht. 28-29, 32-33, Austr. osak.
inspehtori 02-13, Pohj. osak. 11-44. Fil. tk:n promoottori 15. Yliop. vt. rahastontarkastaja
33-39. – Maarian khra (preb.) 04-44. Turun tuomiokapit. apuj. 04-19, Kirkkokäsikirjakomit.
j. 17, yliop. statuuttikomit. 21, muuttokomit. 27, Helsingin ja Turun liikenneyhteyskomit. 41.

Tuo Austr. osak. on Austraalinen osakunta eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta. Turkulainen ja Austraalinen osakunta yhdistyivät 1813 ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.

Osakuntien historiaa Suomessa:

1640 perustettiin Turun Akatemia
 
1643 nimitettiin osakunnille ensimmäiset inspehtorit; 14 osakuntaa jaettiin 9 professorin kesken: Aboenses, Vestrogothi et Vermelandi, Vestmanni et Dalekarli, Uplandi, Ostrogothi ja Helsingii, Smolandi, Suder- ja Når-Finnar, Nericii, Alandi, Nylandi ja Bothinienses sekä Sudermanni.
 
1653 inspehtorijaossa oli mukana uusia suomalaisosakuntia: Viburgenses, Savolaxi, Tavasthi ja jo erillään Satacundi.
 
1680-luvulla astuivat tehtäviinsä ensimmäiset kuraattorit. Jokaisella osakunnalla on kuraattori. Kuraattori on kaiken nähnyt ja paljon kokenut vanhempi osakuntalainen, joka useimmiten on jo valmistunut tai pitkällä opinnoissaan. Pääsääntöisesti kuraattorin tehtävä on johtaa ja valvoa osakunnan toimintaa. Kuraattorilla on paljon myös edustuksellisia ja seremoniallisia tehtäviä.
 
1681 konsistori päätti, että osakuntiin kuulumattomien tuli liittyä sopiviin osakuntiin.
 
1688 konsistori uhkasi erottamisella osakuntiin kuulumattomia ylioppilaita.
 
1713 yliopisto suljettiin Isonvihan takia ja avattiin uudestaan vasta 1728.
 
1742 yliopisto suljettiin Pikkuvihan takia ja avattiin taas 1743.
 
1768 konsistori päätti kiistelyn jälkeen, että yhdellä inspehtorilla voi olla korkeintaan kaksi osakuntaa.
 
1800-luvun alussa oli 9 osakuntaa: Turkulainen, Austraalinen, Boreaalinen, Uusmaalainen, Satakuntalainen, Hämäläinen, Pohjalainen, Viipurilainen ja Sveogoottilainen.
 
1813 Turkulainen ja Austraalinen eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta yhdistyivät, ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.
 
1827 Turku paloi.

Austraalina
Turussa 25-11 2013
Simo Tuomola

Kulta-aika

Kas, joku on löytänyt vanhan elokuva-arvioni Kulta-ajasta vuodelta 1978 ja lisännyt sen nettiin. Kiitos, kiitos. Tänään 24-11 Teema Kulta-ajan esittää klo 23:17 alkaen. 

KULTA-AIKA + 

ANDALUSIALAINEN KOIRA

1.12.2012 lauantai 21:30

(L'Âge d'or/Guldåldern + Un chien andalou/Den andalusiska hunden), Ranska , 1930

Gaston Modot, Lya Lys, Max Ernst, Pierre Prévert

suom. tekstit/svenska texter

K16

62 min + 22 min

uusinta/repris 5.12.

Andalusialainen koira: restauroitu laitos

KAVA 35 mm

 

Kulta-aika:

Kulta-aika on surrealistinen elokuva, joka sisältää Andalusialaista koiraakin määrätietoisemman hyökkäyksen uskontoa ja porvarillista moraalia vastaan. Pappien, poliisien, sotilaiden, virkamiesten ja siviilien muodostama saattue tulee autiolle seudulle rakentamaan ”keisarillista Roomaa”, mieletöntä uskonnollista kaupunkia. Kun ensimmäinen kulmakivi on laskettu, rakentajat kuulevat lähettyviltä naisen huudon. He menevät katsomaan ja löytävät rakastavaisen parin. Rakastavaiset erotetaan, heitä pahoinpidellään – mutta he ovat erottamattomia. Elokuva kertoo rakkauden ja ”Rooman” välisestä taistelusta ja sovittamattomasta ristiriidasta.

Jos Andalusialaista koiraa vielä voidaan pitää ärsyttävänä ja bisarrina kokeiluna yli kaikkien ideologisten näkökohtien, niin Kulta-aika on jo annos myrkkyä, suora hyökkäys porvaristoa ja sen makutottumuksia vastaan. Samalla tämä elokuva on uusi surrealistinen manifesti, keskeisenä teemana hurjuuteen kohoava, hullu rakkaus, l’amour fou, joka hylkää kaikki sovinnaissäännöt, kaikki ihmisen kahleet.

Elokuvan päähenkilöt (Gaston Modot ja  Lya Lys) herättävät rakkaudellaan arvovallan kaikkien edustajien vihan ja suuttumuksen. Vain harvoin elokuvassa on hyökätty ”järjestyksen” voimia – kirkkoa, perhettä, poliisia ja armeijaa vastaan yhtä raivokkaasti kuin tässä elokuvassa. Niinpä nähdään kirkollisen arvokkuuden kantajan luuranko, ikkunasta putoaa kirahveja, kyniä, palavia kuusia ja arkkipiispoja; isä ampuu tottelemattoman poikansa kuoliaaksi, ylhäisen seurueen läpi vierivät rattaat täynnä työläisiä ilman, että kukaan kiinnittäisi siihen huomiota.

Elokuvan arvoituksellinen finaali on Buñuelin kunnianosoitus markiisi de Sadelle sisältäen selvän viittauksen hänen teokseensa Les 120 journées de Sodome (Sodoman 120 päivää, josta Pasolini viime töikseen ennen kuolemaansa teki nykyaikaistetun, fasistiseen Italiaan sijoitetun version).

Elokuvan kaikki herjaukset ja provokaatiot kätkevät kuitenkin taakseen suuren hellyyden, intohimoisen protestin ihmisen sortoa ja maailman välinpitämättömyyttä vastaan. ”Maailmassa ei ole mitään yhteisymmärrystä, me olemme vain massaa, siksi nousemme kapinaan sitä vastaan”, julistivat Aragon, Breton, Eluard, René Char ja muut surrealistit eräässä manifestissaan.

Kuvaavaa Buñuelin hahmotustavalle Kulta-ajassa on eri aikatasojen ja tapahtumapaikkojen lomittaminen rinnakkaisiksi, jopa päällekkäisiksi. Lya Lysin täytyy karkottaa makuuhuoneestaan pois lehmä, joka makaa sängyllä. Heti sen katoamisen jälkeen jatkuvat lehmän kellon äänet. Seuraavaan kuvaan ilmestyy – toisessa paikassa – Gaston Modot. Kellon ääneen sekoittuu koiran haukunta. Sitten kuva palaa Lya Lysiin, joka kampaa peilin edessä: peiliin ilmestyy äkkiä pilviä, joiden läpi kulkee suhiseva tuuli. Tätä jaksoa Ado Kyrou on luonnehtinut suurenmoisimmin runolliseksi koko elokuvan historiassa.



Lokakuusta joulukuuhun 1930 Kulta-aikaa saatiin esittää häiriöttä pariisilaisessa elokuvateatterissa Studio 28. Sitten alkoivat provokaatiot, katsomoon lähetettiin rähinöitsijöitä. Erään fasistisen nuorisoryhmän jäsenet vahingoittivat elokuvateatterin kalustoa ja sotkivat valkokankaan musteella. Kuului huutoja: ”Saadaanpa nähdä, onko Ranskassa vielä kristittyjä!” ja ”Kuolema juutalaisille!”.

Konservatiivinen lehti Le Figaro ryhtyi kampanjaan elokuvaa vastaan ja syytti sen sisältävän bolshevikkien propagandaa. Poliisi puuttui asiaan ja seurauksena oli suuri poru. Taantumuksellinen lehdistö ja mielipide olivat kuohuksissa ja viranomaisilta vaadittiin toimenpiteitä kaikilla juhlapuheista tutuilla fraaseilla, kotiin, uskontoon ja isänmaahan vedoten. Vastalauseet huipentuivat kansainväliselle tasolle, sillä Italian suurlähettiläs oli ollut tuntevinaan elokuvan kuvernöörissä oman kuninkaansa. Surrealistit puolestaan esittivät vastavetoomuksia, mutta ne eivät tietenkään estäneet elokuvan kieltämistä, ensin osittain, sitten kokonaan.

Andalusialainen koira:

Mies teroittaa partaveistään. Pilvi kulkee täydenkuun yli. Mies viiltää silmän veitsellään. Näin miellyttävästi avaa elokuvahistorian kuuluisin lyhytfilmi Andalusialainen koira uuden, syvällisemmän näkökulman kulttuurimme kahlitsemien ihmissuhteiden pinnan alla myllertäviin seksuaalisiin voimiin.

Ihminen on rietas eläin, jonka harteille kirkko, koulu, koti, taide, kasvatus, rooliajattelu, biologinen ja kultturellinen perintö ovat kasanneet hirmuisen määrän ostoja, käyttäytymismalleja, taakkoja ja syyllisyydentuntoja: muovanneet hänestä arvokkaan olennon. Näistä ihmissuhteiden kulkua määräävistä painajaisista, peloista, haluista, odotuksista ja luuloista Andalusialaisessa koirassa kiehtovasti ja hämmentävästi runoillaan.

Buñuel kuvailee ensin moraalisissa ristiriidoissaan ilmeisen mahdotonta ihmissuhdetta. Miehisyyteen kohdistetut odotukset johtavat itsetuhoon: se mikä toiselle on helppoa, voi toiselle olla moraalinen helvetti. Jatkossa tyttö kuitenkin löytää taakattoman miehen, mutta tämäkin kahden ihmisen vapautuneen kohtaamisen elämän kevät kahlitaan vyötäröään myöten hiekkaan. Uni loppuu.



”Ennen sinulla oli villejä koiria kellarissasi, mutta ne muuttuivat lopulta linnuiksi ja suloisiksi laulajiksi”, runoilee Nietzsche Zarathustrassaan. Buñuelin surrealistinen retki mieleen kuvailee epäilemättä näitä kellariemme villejä koiria, intohimojemme torjunnan mekanismeja ja ristiriitoja.

Olen haistavinani Nietzscheä myös elokuvan loppuratkaisussa: taakoista täysin vapaa tie ei johda sekään onneen, Zarathustralle inhimillinen ihanteenmuodostus on myös heijastusta ihmisen tiedostamattomista pyyteistä, mutta viettienergiaan ei Andalusialainen koira tapaan kannata täydellisen vapauden aaveen ja kahlinnan nimissä tukehtua, vaan sen pitää sisältää myös jalostusta ja sublimaatiota: viettienergian käyttöön henkisiin suorituksiin ihmisen kasvun mittana.

Andalusialainen koira on paitsi eräs sivilisaatiomme sielunmaiseman hurjimmin nähtyjä riepotteluja, myös härnäävän tulkintainen teos, joka nousee ajan ja paikan loogisten lakien ulkopuolelle ikuiseksi jokamielen taistelunäytökseksi. Elokuvan sisältämä ajalla leikittely on myös ilmeinen osoitus siitä, ettei Andalusialaista koiraa kuitenkaan pidä ottaa ihan haudanvakavasti.

”Sinun ruumiissasi on enemmän järkeä kuin sinun parhaassa viisaudessasi.”

– Simo Tuomola (1978), versiotiedot päivitti AA 23.8.2006

Turku Werewolf

Turku Werewolf

Kas - enpäs tiennytkään, että Turku tunnetaan maailmalla ihmissusistaan. Ryanairin matkaopas sen täsmensi tiedoksi;

5 of the best ...

PLACES TO SEE A WEREWOLF

There have been werewolf sightings across Europe for hundreds of years, so surely the furry fellas do exist! Here's where to spot one ( well, maybe)

1) MORBACH, GERMANY
2) MARGERIDE MOUNTAINS, FRANCE
3) TALLINN, ESTONIA
4) TURKU, FINLAND
5) COLOGNE, GERMANY

From 1880 to 1881, a pack of wolves roamed this area and a werewolf legend was born. All the Turku wolves were killed, and today one taxidermied specimen stands in the hunting museum of Riihimäki, with another in St Olof's school. Recently, wolf expert Eirik Granqvist concluded that the Turku killers were likely wolf-dog hybrids, with the wolf's predatory instinct and the dog's familiarity with humans - a deadly combination.

Arwotuxet

Tällä päivämäärällä 21-11 syntyi
1741 – Christfried Ganander, suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja sanakirjan tekijä (k. 1790)

Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä.

Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä ennen Elias Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta.

Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Mythologia Fennica (suom. Suomen mytologia) on Christfried Gananderin julkaisema ruotsinkielinen suomalaisen mytologian sanakirja, joka sisältää varsin laajoja selityksiä. Kirja julkaistiin vuonna 1789, ja se sisältää yhteensä 430 hakusanaa. Lisäksi teoksessa on useita kansanrunoudesta poimittuja runo- ja loitsukatkelmia.

Suomen ja lappalaisten mytologian lisäksi Ganader kertoo teoksessaan Skandinavian ja muiden kansojen jumalista. Teos on Gananderin Nytt Finskt Lexikonin -teoksen ohella ollut vaikuttamassa Kalevalan syntyyn. Gananderia onkin sanottu "Lönnrotiksi ennen Lönnrotia".


Arvoituskokoelma Aenigmata Fennica, Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa ilmestyi 1783 ja sisältää 337 arvoitusta. Se perustui Gananderin keräämään kansanrunouteen ja suomen kielen sanastoon.




Tässä Flaamilaisia sananlaskuja (1559), Pieter Brueghel vanhempi.

Gananderin teoksista merkittävin oli kuitenkin julkaisematta jäänyt yli 30 000 hakusanaa sisältävä suomalais-ruotsalais-latinalainen sanakirja Nytt Finskt Lexicon jonka käsikirjoitus valmistui 1787. Siinä Ganander esitti etymologisia selityksiä. Teos julkaistiin faksimilejäljennöksenä 1937–1940.

Ganander julkaisi vuonna 1780 tutkielman romanien alkuperästä, elintavoista ja kielestä. Teokselle myönnettiin Ruotsin kaunokirjallisuusakatemian kilpailussa hopeamitali.

Kalewala

Tänään 28-2 liputetaan kansalliseepoksemme Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi. Sopiihan se, jos muistetaan myös Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin ja etenkin hänen oppilaansa Christfried Gananderin osuus kalevalaisuudessa jo 1700-luvulla. Gananderia onkin sanottu Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.
Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Gananderin julkaistuista teoksista tunnetuin on Mythologia Fennica. Vuonna 1789 ilmestyneen aakkosellisen hakuteoksen Mythologia Fennican aineiston Ganander oli koonnut kansanrunoista, loitsuista, perimätiedoista ja kirjallisista lähteistä. Teos oli Suomen kansan varhaisen historian esitys. Elias Lönnrot piti Gananderin työtä merkittävänä ja jatkoi sitä.

Siis takaisin tämän päivän liputuksen aiheeseen:
Helmikuun 28. päivänä 1835 Elias Lönnrot kirjoitti alkulauseen teokseen, jonka nimenä oli Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Tämä ns. Vanha Kalevala sisälsi 32 runoa ja 12 078 säettä. Mytologis-historiallisena runoelmana teos täytti eepoksen mitat ja herätti suurta huomiota Suomessa ja pian laajalti maan rajojen ulkopuolella.






 
 Ensimmäinen sivu Lönnrotin käsikirjoituksesta Runokokous Väinämöisestä vuodelta 1834.




Ensimmäinen runo.
 
Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talvea äitinsä kohdussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen. Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.
 
Mieleni minun tekewi,
Aiwoni ajattelewi,
Mieli ruweta runoille,
Laatiua laulamahan.
5. Weli kulta weikkoseni,
Kaunis kielikumppalini!

Christfrid Ganander:

Mythologia Fennica

Christfrid Gananderin vuonna 1785 ilmestynyt jumalaistaruoppi Mythologia Fennica on monipuolinen ja laaja esitys suomalaisesta muinaisuskosta ja kansanrunoudesta: se sisältää 430 sanakirjamaisesti järjestettyä mytologista termiä ja nimeä selityksineen.

Erityisen arvokasta siinä ovat esimerkkilauseina käytetyt loitsu- ja runokatkelmat kansanrunoudesta. Suomalaisen ja lappalaisen mytologian lisäksi teoksessa on myös lukuisia viittauksia muiden kansojen, varsinkin antiikin ja Skandinavian jumaliin, joista Ganander löysi yhtymä- ja vertailukohtia suomalaisille jumalille.

Tämä muinaisuskon perusteos on Gananderin sanakirjan Nytt Finskt Lexikonin ohella vaikuttanut Kalevalan syntyyn, sillä kansalliseepoksemme pohjautuu juuri Gananderin mytologiateokseen, jota Elias Lönnrot alkoi täydentää. Gananderia tituleerataankin usein Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Mythologia Fennicassa Ganander aloitti uskontotieteilijänä perinteen, joka on jatkunut nykypäiviin saakka ja häntä pidetäänkin suomalaisen uskontotieteen isänä.

Christfrid Ganander:

Nytt Finskt Lexikon

Vuonna 1787 sai Christfrid Ganander valmiiksi päätyönsä, liki kolmituhatsivuisen suomen kielen sanakirjan Nytt Finskt Lexiconin käsikirjoituksen. Hän keräsi siihen sanoja liki 20 vuotta. Teos ei ollut suomen sanakirjoista ensimmäinen, vaan sitä ennen oli painosta ilmestynyt jo muutamia pieniä tulkkisanakirjoja, joissa suomi oli mukana, ja yksi varsinaiseksi suomen sanakirjaksi katsottava teos: vuonna 1745 julkaistu Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Gananderin käsikirjoitus oli kuitenkin edeltäjiään tuntuvasti laajempi ja etevämpi.





Suomalaisen Sana-Lugun Coetus






Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestynyt Suomalaisen Sana-Lugun Coetus on ensimmäinen varsinainen suomea sisältävä sanakirja.

Gananderin sanakirja jäi kuitenkin julkaisematta, sillä se ei läpäissyt Porthanin tarkistusta. Myöhemmin, 1810-luvun lopulla Kustaa Renvall lainasi käsikirjoituksen Turun akatemian kirjastosta käyttääkseen sitä oman sanakirjansa päälähteenä.

Renvallin Suomalainen Sana-Kirja ilmestyi vuosina 1823 ja 1826, mutta Renvall ei palauttanut heti teosta kirjastoon, vaikka saikin oman työnsä valmiiksi - onneksi ei, sillä akatemian kirjasto paloi Turun myötä 1827. Sittemmin kirja vietiin Helsinkiin, jossa se oli säilössä toista sataa vuotta yhtenä yliopiston arvokkaimmista käsikirjoituksista, kunnes se julkaistiin näköispainoksena 1937-40 nimellä Uusi suomen sanakirja.

Eli ei mitään uutta auringon alla eli kaikella tekemisellä on aina omat esikuvansa. Niinpä voin esim. väittää, että ensimmäinen suomen kielioppi on kirjoitettu ainakin osaksi Määrin Olomoucissa 1500-luvulla. Se oli latinankielinen eikä sitä ole tiettävästi koskaan julkaistu ja sen käsikirjoitus on kadonnut.

Totta kuitenkin, sillä siitä on säilynyt ruotsinnos Turun akatemian kirjaston jäämistössä. Kieliopin laatijat Olaus Sundergelteus ja Johannes Jussoila opiskelivat 1500-luvun loppupuolella monien muiden Ruotsin oppineiden alamaisten tavoin Olomoucin jesuiittagollegiossa ja saivat jotain aikaankin, kun jesuiitat tarvitsivat kielten oppikirjoja kouluja ja etenkin lähetystyötä varten. Jussoila onkin katolisen vastauskonpuhdistuksen tunnetuin suomalainen edustaja.

Olaus Marci Sundergelteus (noin 1551 Ulvila – noin 1601) oli Tarton katolinen kirkkoherra ja Vilnan tuomiokirkon kaniikki. Hän toimi vastauskonpuhdistuksen edustajana ja sen vuoksi hänelle annettiin tehtäväksi tehdä suomen kielen kielioppi. Mikäli Sundergeltaus teki kieliopin, se olisi ensimmäinen suomen kielen kielioppi, mutta sitä ei ole löytynyt.

Jussoila, Johannes

(noin 1555 - noin 1604)

katolinen pappi, vastauskonpuhdistuksen edustaja

Juhana III:n kiinnostus katolisuuteen herätti vastakaikua hänen entisessä herttuakunnassaan Suomessa, missä toimi edelleen katolisena aikana vihittyjä pappeja eikä katolisia tapoja ollut vielä saatu kitketyksi kansan keskuudesta. Jesuiittojen kollegioissa opiskellut Johannes Jussoila kuului katolisen vastauskonpuhdistuksen keskeisiin edustajiin Ruotsissa.

Rudimenta linguae finnicae breviter delineata on suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi.

Kansalliskirjasto talletti Rudimentan kappaleen käsikirjoituskokoelmaansa syksyllä 2009. Keräilijä Ilkka Paatero oli hankkinut teoksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta, joka oli huutanut sen Sothebylta.
Rudimenta on pieni vihkonen, joka koostuu vain 24 sivusta.

 Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on kirjoittanut yksi henkilö, joka käyttämänsä kielen murteellisuuden perusteella on saattanut olla kotoisin Rauman tai Uudenkaupungin alueelta. Materiaali ja käsiala ajoittuvat 1600-luvulle, mutta käsikirjoitus voi olla myös tätä vanhemmasta lähteestä tehty kopio. Kotuksen tutkijat pitävät mahdollisena, että Rudimenta on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan laatima kielioppi 1500-luvun lopulta.


Rudimenta
Turussa 21-11 2013
Simo Tuomola

Carl de la Motte

Tällä päivämäärällä 12-11 1641 de la Motte -sotilassukuun syntyi Sääksmäellä jälkeläinen:
Carl de la Motte. (nuorempi) Syntynyt 12.11. 1641 Sääksmäellä. Kuollut 4.12.1676 Turussa.(Toisten tietojen mukaan kaatunut Lundin taistelussa 1676). Omisti Sääksmäen Lahisten kartanon ja lisäksi mm Saarijärven Vahangan kylän talot.

Televisio esitti tuossa jokin aika sitten yhden näkemyksen Suomen ensimmäisestä sisällissodasta, Nuijasodasta, jossa Turun verilöylyn toimeenpanija Kaarle-herttualla oli oma lusikkansa vahvasti sopassa mukana. Itse näen sodan enemmän uskonsotana, jossa toki motiivit olivat pohjimmiltaan samoja kuin sodissa yleensä.
Ruotsi-Suomen historia oli 1500-luvun loppulla ja 1600-luvun alussa monenlaisten käymistilojen aikaa. Kustaa Vaasan poika Juhana III (hallitsijana 1568-1592) oli naimisissa puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican kanssa ja heidän poikansa Sigismund oli Puolan ja Ruotsin hallitsijana 1592-1599. Kuitenkin Kustaa Vaasan kolmas poika Kaarle-herttua toimi Ruotsissa valtionhoitajana ja hän yllytti ruotsalaisia veljenpoikaansa vastaan.

Suomen aatelisto oli lähes kauttaaltaan Sigismundin puolella toivoen Ruotsin ja Puolan liiton paremmin suojelevan valtakuntaa venäläisvaaralta. Kaarle yllytti Suomen talonpojat kapinaan Suomen käskynhaltija Klaus Flemingiä vastaan ja alkoi ns. Nuijasota (1596-1597).

Seuraavana vuonna 1598 Kaarle-herttua voitti Sigismundin joukot Stångejoella ja vuonna 1599 hän valloitti Suomen rangaisten julmasti Sigismundille uskollisina pysyneitä aatelisia ja virkamiehiä. Sigismund ei koskaan tuonut Suomeen vahvoja puolalaisjoukkojaan etujensa tueksi. Niinpä täällä useat hänen kannattajat menettivät sekä maansa että henkensä. Kaarle-herttuasta tuli Ruotsin kuningas 1604.


Autioituneet tilat Kaarle-herttua lahjoitti sotilailleen ja useille ulkomaalaisille aatelisille. Tuolloin esim. de la Motte-suku ilmestyi Suomeen ja sen ensimmäinen edustaja Samson de la Motte sai Sääksmäen Lahisten kartanon haltuunsa 2.1. 1600 ja hän ylenikin lopulta Ruotsin armeijassa kenraalimajuriksi. Hän oli majurina mukana Wolmarin piirityksessä 1601, sai ratsumestarin arvon 1603 ja tehtäväkseen kuljettaa koko jalkaväki Hämeestä Narvaan 1606.


De la Motte -suku rekisteröity Suomen ritarihuoneelle nro: 23.

Hänen toinen puolisonsa oli Brita Munck af Fulkila, jonka vanhemmat ovat Turun linnan käskynhaltija Michel Påvelsson (aateloituna Munck af Fulkila) ja Margaretha Tomasdotter (Starck).

Vanhemman Munck-suvun kantaisä on Sääksmäen vouti Paavali Antinpoika (tunnettu myös nimellä Paavali kirjuri, k. joskus välillä 1575–1584). Hänen poikansa oli lainlukija, Pohja-Suomen vouti ja Turun linnan alipäällikkö, nimellä Munck af Fulkila vuonna 1585 aateloitu, Turun verilöylyssä vuonna 1599 mestattu Mikael Paavalinpoika Munck. Suku sammui miehen puolelta vuonna 1778.

1596-1597 käytiin nuijasota, johon Kaarle herttua yllytti talonpojat Sigismundia tukevaa aatelistoa vastaan. Mikko Paavonpojalle, jonka Juhana III oli 1585 aateloinut nimellä Munck af Fulkila, nuijamiehet tekivät suurta tuhoa hävittäen kaiken hänen omaisuutensa, mikä oli avioliittojen ja oman vaurastumisen mukana kasvanut useammaksikin asuinkartanoksi.

Vielä isäänsäkin voimakkaammin Mikko koki Turun linnan kohtalot myös ominaan. Linnan ja koko Turun läänin voutina hän puolusti sitä kahdesti Kaarle herttuan väkeä vastaan, kunnes joutui allekirjoittamaan linnan antautumissopimuksen. Hänen elämänsä päättyi Kaarlen järjestämään mestausnäytökseen, jollaisia oli Turun lisäksi myös Viipurissa ja Helsingissä.



Munck af Fulkila -aatelissuvun vaakuna


Margareta Munck af Fulkilan isä Michel Påvelsson (aateloituna Munck af Fulkila) toimi Turun linnan käskynhaltiana/voutina. Turun Linnanvouti 1598. Teloitettiin Turun raatihuoneen torilla 10.11.1599 Kaarle Herttuan toimesta. Michael Påvelssonin puoliso oli Margareta Thomasdotter Starck (kuollut 1637).


Tällä päivämäärällä 12-11 de la Motte -sotilassukuun syntyi Sääksmäellä jälkeläinen:
Carl de la Motte. (nuorempi) Syntynyt 12.11. 1641 Sääksmäellä. Kuollut 4.12.1676 Turussa.(Toisten tietojen mukaan kaatunut Lundin taistelussa 1676). Omisti Sääksmäen Lahisten kartanon ja lisäksi mm Saarijärven Vahangan kylän talot.

Hänen isoveljensä Carl de la Motte, Carolus Caroli, nobilis (vanhempi) (isä Samson de la Motte). Kuollut 1653 Sääksmäellä. Palveli kornettina Turun läänin ratsuväkirykmentissä 1637 ja luutnanttina 1639, oli ratsumestari Viipurin läänin ratsuväkirykmentissä 1643 ja majurina 1647.








 

 Kaarle XI Lundin taistelussa 4. joulukuuta 1676.


Lundin taistelu, jossa mm. Carl de la Motte nuoremman epäillään kuolleen käytiin 4. joulukuuta 1676 Ruotsissa, Lundin kaupungin pohjoisen portin ulkopuolella. Taistelu oli osa Skoonen sotaa. Lundin taistelu oli Euroopan siihenastisen historian kaikkien aikojen verisin taistelu, tanskalaisia siinä kuoli noin 6000 ja ruotsalaisia 3000 sotilasta.


Carl de la Motte nuorempi otti puolisokseen 30.10.1666 Turussa Catharina Munck af Fulkilan. Syntynyt 18.3.1644 Turussa. Kuollut 1694. Hän sai vuoden 1680 suuresta reduktiota huolimatta elinikäisen oikeuden miehensä omistukseen mm. Saarijärven Vahangan kylän taloihin.

de la Motte -sukua löytyy haudattuna myös Turun tuomiokirkosta, esim.
Margareta de la Motte. Kuollut 1692 Turussa. Haudattu Turun tuomiokirkkoon. -Puoliso Gustaf Grass. Syntynyt 1626. Kuollut 1694. Maaherra. Aateloituna vapaaherra Grass.

Gustaf Grass oli Suomen 1600-luvun jälkipuolen merkittävimpiä ja vaikutusvaltaisimpia virkamiehiä. Hän teki aluksi pitkän uran Turun hovioikeuden varapresidenttinä ja sen jälkeen Pohjanmaan maaherrana.


Vapaaherra, maaherra. Gustaf Hennigsson Grass (syntynyt 25.11.1626, kuollut 23.3.1694) vaimo Margareta de la Motte (kuollut 1692, haudattu Turun tuomiokirkkoon). Gustaf Grassin vanhemmat Liivinmaalainen, vapaaherra, eversti Hennig Johan Grass ja Sofia Boije af Gennäs. Peri isältään Kosken kartanon sekä vaimonsa kautta Lahden, Jurvalan ja Härkälän kartanot.
Koskenkartano on syntynyt vuonna 1628, kun Liivinmaalainen eversti Hennig Grass perusti autioituneeseen Kosken kylään asumakartanon. Vuonna 1683 pidetyssä aatelikartanoiden tarkastuksessa todettiin, että Grassin pojan Halikon kihlakunnan tuomarin, Turun hovioikeuden asessorin ja varapresidentin ja Pohjanmaan maaherran, Vapaaherra Gustaf Grassin asumakartano oli varustettu hyvillä ja kelvollisilla rakennuksilla ja sopi hyvin aatelisen asuinpaikaksi.

Hengen aatelisena
Turussa 12-11 2013
Simo Tuomola