Kirjojen Turku

 Tänään 23-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1642 – Suomen ensimmäinen kirjakauppias, Pietari Brahen suosituksella varustettu lyypekkiläinen Laurentius Jauchius, hyväksyttiin yliopiston kirjakauppiaaksi Turussa. Sopimuksen ja siihen liittyneen valtakirjan vahvisti juhlallisesti Turun Akatemian rehtori Swen Wigelius.

Turun akatemiantori. Grekenborgin paikalle valmistui vuonna 1764 kaksikerroksinen uudisrakennus sovelletuille tieteille eli anatomialle.


Ruotsissa vuonna 1483 Riddarholmenin fransiskaaniveljet perustivat ensimmäisen kirjapainon. Saksalainen Johann Snell painoi ensimmäisen Ruotsissa painetun teoksen nimeltä Dyalogus creaturarum moralizatus (Luomisen opettavainen keskustelu).

Suomen kustannus- ja kirjakauppatoiminnan historian juuret löytyvät siitä, kun Turun hiippakuntaa varten tilattiin katolisen kirkon julkaisema ”Missale Aboense”, Bartholomaeus Ghotanilta Lyypekistä 1488. Tilaajana ja julkaisijana oli Turun tuomiokapituli, jota voidaan pitää ensimmäisenä kirjankustantajana.

Vuonna 1642 Turkuun perustettiin Turun akatemian julkaisutarpeita tyydyttämään kirjapaino Pietari Brahen toimesta. Pietari Eerikinpoika Wald oli Suomen ensimmäisen kirjapainon esimies.

Venäläinen sotilastopografi Gavril Sergejev matkasi vuonna 1811 halki eteläisen Suomen ja maalasi näkymistä 64 akvarellia matkansa varrella. Suurtorin ja nykyisen Vähätorin yhdistävä Pennisilta näkyy kuvassa hienosti. Keskellä siltaa on 1700-luvulla rakennettu pörssihuone, joka toimi myöhemmin muun muassa kirjakauppana.

Kirjapainotaidon 300-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin postimerkit 10.10. 1942.

Peder Eriksson Wald eli Pietari Wald (1602 Uppsalan lähistö –15. helmikuuta 1653 Turku) oli ruotsalaissyntyinen, ensimmäinen Suomessa toiminut kirjanpainaja.

Waldin vanhemmat olivat Eerik Pietarinpoika ja Anna Laurintytär. Hän toimi 1631-1635 Uppsalassa professori L.O. Walleniuksen omistaman kirjapainon johtajana ja sitten Västeråsissa. Suomeen Wald otettiin 1641 johtamaan Turun Akatemian yhteyteen perustettua kirjapainoa, jonka toiminta alkoi syksyllä 1642.

Waldin merkittävimpiä painotöitä olivat Manuale Finnonicum (1646), joka oli Jonas Matinpoika Raumannuksen 1082-sivuinen virsikirjasarja, ja Eskil Petraeuksen suomen kielioppi (1649). Ensimmäinen hänen Suomessa painamansa teos oli Mikael Wexoniuksen väitöskirja, ensimmäinen suomeksi painettu kirja taas Ylimmäisen Keisarin Jesuxen Christuksen mandati eli Käsky vuodelta 1643.




 
Wexioniuksen latinankielinen väitöskirja Discursus politicus de prudentia vuodelta 1642 oli ensimmäinen Turussa puolustettu väitöskirja ja ensimmäinen Suomessa painettu teos.

Kirjapainon kirjasinmäärä oli aluksi niin pieni, että kerralla voitiin painaa vain puoli arkkia. Waldin kuollessa erilaisia kirjasimia oli käytössä kuitenkin jo 54 leiviskän verran. Wald oli arvostettu ammattimies, hänen hautajaisissaan ruumispuheen piti itse piispa, Turun Akatemian varakansleri Eskil Petraeus.

Waldin puoliso noin vuodesta 1630 oli Ingeborg Pietarintytär, joka Waldin kuoltua avioitui tämän seuraajan kanssa vuonna 1654.

Turun akatemian perustaminen sai siis aikaan myös ensimmäisen kirjakauppaliikkeen syntymisen. Vuonna 1642 Turkuun saapui lyypekkiläinen kirjamyyjä Laurentius Jauchius (Lorentz Jauch), mukanaan kirjavarasto Pietari Brahen suosituksesta.
 

 

 Se oikea Pennisilta sijaitsi aikanaan Suurtorin ja Vähätorin välillä. Tämä Turun ensimmäinen silta sai rakennusluvan vuonna 1414 ja se tuhoutui lopullisesti Turun palossa vuonna 1827. Suuri tulva vei sillan mukanaan 1612, mutta aikanaan sen keskellä sijainneessa pörssirakennuksessa toimi mm. lihakauppa ja Suomen ensimmäinen kirjakauppa.


Jauchiukselle anomuksesta myönnettiin oikeus kirjakaupan harjoittamiseen ja etuoikeuksia ja vapautuksia kaupungin maksuista, tulleista ja lisensseistä. Konsistorin ehtona oli ettei hän saisi tavoitella häpeällistä voittoa, uskollisesti huolehdittava akatemian kirjatarpeista ja varottava tuomasta tai tuottamasta uskonnolle vahingollisia kirjoja, sekä laadittava akatemialle luettelo Saksan, Hollannin ja muiden maiden kirjoista tehtäviä tilauksia varten.

Jauchiuksella oli liiketoimintaa myös Baltian maissa. Vuonna 1655 hän ilmoitti konsistorille, ettei voi pitää enää vakinaista kirjakauppaa Turussa, koska hän toimi Tallinnassa.

Erostaan huolimatta Jachius lupautui edelleen kuitenkin toimittamaan Turkuun kirjoja tilauksesta, ja niin hän toimikin aina vuoteen 1666 saakka. Hän sai myös privilegion myydä kirjoja Viron ja Turun lisäksi  muissa Suomen kaupungeissa, kuten Viipurissa.

Kirjan kannet kiinni; Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli.

Kirjokansien Turussa
 23-6 2017
Simo Tuomola

Juhlajuna Turkuun

Tänään 22-6 löydämme itsemme Turun uudelta rautatieasemalta satojen innokkaiden ihmisten seasta odottelemassa uuden ajan ihmettä saapuvaksi. Kauan kaivattu Turku-Toijola rata oli valmistunut tammikuun 13. päivänä,  mutta nyt vasta odottelemme sitä radan virallisesti avaavaa juhlajunaa. On vuosi 1876.

Vaan turhaan odottelemme ainakin aluksi - varsinaiset juhlat on tältä päivältä siirretty rataosuuden alkupäähän Toijolaan.

Toijola-Turku rata valmistui 13.1. 1876, mutta radan viralllisesti avannut juhlajuna taivalsi kaupunkiin lopulta 22.6. 1876. Tilastojen mukaan radalla kulki aluksi vain satunnaisesti matkustajia, mutta kesän myötä päivittäinen matkustajamäärä kasvoi kuitenkin jo reilusti.

   Vuonna 1876 avattu rautatieasema yhdisti Turun entistä kiinteämmin muuhun Suomeen.


 

Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 17. maaliskuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata.

Vuonna 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm).
 Helsingin-Hämeenlinnan rataosan jatke Toijalan kautta Tampereelle sekä haararata Toijalasta Turkuun avattiin liikenteelle 22. kesäkuuta 1876. Näin maan kolme suurinta kaupunkia oli yhdistetty.

Turkulainen senaattori ja taloustieteilijä, vapaaherra Lars Gabriel von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan.

 
Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.

 
 Lars Gabriel von Haartman

Syntynyt	23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut	16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti	senaattori, taloustieteilijä

Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä.

Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.

Von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä "tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen.

"Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."




Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki, Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali.
 

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

 


Radat rakennutti tuohon aikaan Suomen suuriruhtinaskunta, ja Helsinki–Hämeenlinna-radan rakennusvaroja kerättiin muun muassa viinanpolttoverolla, kun kruunu ei juurikaan muualta rahaa saanut. Tämän veron kertymää hidastivat muun muassa suuret katovuodet 1850-luvun lopussa.

Suomen rataverkon historian voidaan katsoa ulottuvan ainakin maaliskuun 20. 1849, jolloin tie- ja vesirakennuslaitoksen päällikkö eversti Alfred Stjernvall ehdotti hevosvetoisen rautatien rakentamista Helsingistä Turkhautaan. Rata olisi ylittänyt Salpausselät ja yhdistänyt maan pääkaupungin purjehduskelpoiseen Järvi-Suomeen.

Kenraalikuvernööri määräsi asiaa tutkittavaksi, ja vuonna 1851 valmistui suunnitelma veturirautatien rakentamisesta Helsingistä Hämeenlinnaan. Tälle välille avattiinkin vuonna 1862 Suomen rataverkon ensimmäinen rataosuus, joka on nykyään osa Suomen päärataa. 1800-luvun lopulla junat oli Suomessa suunniteltu kulkemaan vain 25 kilometriä tunnissa, joten matkanteko oli hidasta mutta silti hevoskyytiä nopeampaa.

 

 

Aurinko on Helsingistä katsoen etelässä keskimäärin 20 min 11 sek kellon osoittaman puolenpäivän jälkeen. Turussa siis 30 min 58 sek. Näin on, joka paikkakunnalla oli ihan oikeesti oma kellonaikansa aikoinaan. Yhteiseen aikaan siirryttiin lähinnä rautatieaikataulujen yhdenmukaisuuden vuoksi.


Asemalaiturilla
Turussa 22-6 2017
Simo Tuomola

Olkaamme siis

Tänään 21-6 vuoden pisimpänä päivänä tulee kuluneeksi tasavuosia Turusta karkoitetun Adolf Ivar Arwidssonin kuolemasta Viipurissa vuonna 1858. Eilen muistelimme samassa kaupungissa Jaakko Juteinin kuolemaa vuonna 1855.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika Juutila ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kansallismielinen kirjailija ja valistusmies.

Juteini oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä. Hattulan kunnankirjasto on nimetty hänen kunniakseen Juteini-taloksi ja sen eteen siirrettiin ennen Parolan terveyskeskuksen edessä seissyt näköispatsas, jonka jalustassa ovat Juteinin kuuluisimmat sanat: ”Arvon mekin ansaitsemme.”

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ ei riennä riemuksemme

leipä miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Ivar oli puolestaan se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.
 
1858 – Adolf Ivar Arwidsson, suomalainen kirjailija, historiantutkija ja sanomalehtimies (s. 1791).

 Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Viipuri, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies.




Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Arwidssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Aura-seura oli nuorten yliopisto-opettajien vuonna 1815 Turussa perustama kirjallis-filosofinen seura, joka syntyi romantiikan ja kansallisten aatteiden merkeissä.

Linsén, Johan Gabriel (1785 - 1848) kaunopuheisuuden ja runousopin professori, kirjailija. Johan Gabriel Linsén toimi kolmekymmentäviisi vuotta yliopistossa Rooman kirjallisuuden ja latinan opettajana. Hän oli kansankielen puolestapuhuja. Linsén oli perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja toimi lähes vuosikymmenen seuran esimiehenä.

 Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Lehti oli nimetty muistin jumalattaren Mnemosynen mukaan.

 

 

 

Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa.

 

Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan. 

 

Åbo Morgonblad oli Adolf Ivar Arwidssonin perustama suomalainen sanomalehti. Lehti alkoi ilmestyä vuoden 1921 alussa, ja se lakkautettiin syyskuussa 1921. Se oli ensimmäinen lehti, joka Suomessa käsitteli poliittisia ja sosiaalisia kysymyksiä.

 

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen.

Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys. 




 
Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin. Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä, kuten Pekka Kuoharinen.
 
Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:




  Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970 

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen ja hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän menehtyi nopeasti tautiinsa.

Hänet haudattiin Wiborg-sanomalehden mukaan Sorvalin hautausmaalle 25-6 1858. Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet. 

 

 "Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen. Nyt hänen ain' omanaan kätkevä on oma maa."

 

Omassa maassa

Turussa 21-6 2017

Simo Tuomola