Moran kivillä

 Tänään 15-2 tulee kuluneeksi tasavuosia kuninkaanvaalista 1362, jossa suomalaiset olisivat saaneet ensimmäistä kertaa edes oikeuden osallistua Ruotsin kuninkaan valintaan. Valituksi tuolloin tuli Norjan kuningas Haakon VI Maununpoika, jonka 15-2 päivätyssä kirjeessä Itämaan osallistumisoikeus vaaliin mainitaan.
 
 Haakon Maununpoika.
  
Haakon VI Maununpoika (1340–1380) oli Norjan kuningas, joka 15. helmikuuta 1362 valittiin myös Ruotsin kuninkaaksi, jossa tilaisuudessa olivat suomalaisten edustajat ensi kertaa osallistumassa kuninkaanvaaliin.

Hän meni naimisiin Tanskan prinsessan Margareeta I:n kanssa, mikä oli askel kohti Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtioliittoa. Hänellä oli koko hallituskautensa ajan poliittisia kiistoja Tanskan, Ruotsin ja pohjoisten Hansakaupunkien kanssa.


 
 Haakon VI Maununpojan vaakuna.Unionsvapen för kung Håkan av Norge och Sverige (efter vapenbok af herolden Gelre c. 1380).

Håkan Magnusson oli kuningas Maunu Eerikinpojan (1319-1364)  ja Blanka Namurilaisen poika. Hän hallitsi Ruotsia isänsä kanssa kahden vuoden ajan 1362-1364 ennen Albrekt Mecklenburgilaista (1364-1389).

 Maunun valtakauden aikana kruunun varat hupenivat ja hän joutui panemaan rälssiäkin verolle. Maunua vastaan puhkesi aatelin keskuudessa kapinaliike 1350-luvulla ja vuonna 1364 Albrekt Mecklenburgilainen valtasi Tukholman ja Maunu pakeni Norjaan poikansa kuningas Haakonin suojiin.




 Albrekt Mecklenburgilainen

Vuonna 1365 Maunu palasi Ruotsiin poikansa Haakonin kanssa. Enköpingin lähistöllä käydyssä Gatan taistelussa Maunu vangittiin ja Haakon pakeni Norjaan. Albrekt vapautti 1371 kuitenkin Maunun joka palasi Norjaan jossa hän kuoli laivansa upotessa Norjan rannikon edustalla vuonna 1377.

Ruotsin kuninkaanvaali on omien presidentin vaalimme edeltäjä. Nils Turenpoika Bielke sai aikanaan tuestaan kapinassa lupauksen, että Suomen laamanni (Bielke itse) olisi mukana valitsemassa uutta kuningasta.

 Moran kivet oli keskiaikainen kuninkaanvaalipaikka Ruotsissa. Se sijaitsi Vanhasta Uppsalasta noin 10 kilometriä kaakkoon. Kivistä yksi oli suuri, laakea ja muut kehässä sen ympärillä. Keskuskivelle kohotettiin valittu kuningas vannomaan valansa. Kivistä on vielä muutamia jäljellä.

 Moran kivien alkuperä on tuntematon. Snorri Sturlusonin kuvauksen mukaan siellä sijaitsi Upplannin ting. Ensimmäinen dokumentoidusti kivillä kruunattu kuningas oli Maunu Ladonlukko (1275). Kivet tuhoutuivat vuonna 1515 sodassa Tanskaa vastaan. Kustaa Vaasan ja Juhana III:n on kerrottu yrittäneen pystyttää kivet uudestaan, mutta ilman menestystä.

 
Moran kivien kappaleita.

Nils Turenpoika (Bielke) (k. 1364) oli ruotsalainen drotsi, Suomen käskynhaltija. Hän oli drotsi jo Maunu Eerikinpojan Venäjän-sodassa, mutta sen jälkeen hän siirtyi oppositiossa olleen ylhäisaatelin johtoon. Hän oli Eerik XII Maununpojan merkittävin luottomies.

Luultavasti vuonna 1357 hänestä tuli Suomen käskynhaltija ja laamanni. Hän joutui maanpakoon 1363 mutta palasi seuraavana vuonna Albrekt Mecklenburgilaisen mukana. Hän kaatui Turun linnan piirityksessä. Hänen vallassaan olivat Viipurin linnalääni, Uusimaa ja Häme.

Montako kertaa ( ja milloin ) itse asiassa Ruotsin kuningas valittiin Moran kivillä niin, että suomalaisia edustajia oli mukana, on kuitenkin epäselvää.

Keskiajan historiamme lähdetilanne on sellainen, että täydellistä ja varmaa vastausta tähän kysymykseen ei voi antaa.

Håkan/Haakon Maununpojan kirje 15.2.1362 (suomennos julkaistu teoksessa Suomen historian dokumentteja 1, s. 40-41) totesi, että Itämaan (= suomalaisten) puuttuminen valintakokouksesta ei ollut este vaalin toimittamiselle.

 

Maunu Eerikinpoika, Ruotsin kuningas 1319–1364.

Luultavasti suomalaisten osallistuminen rajoittuikin useimmiten siihen, että he saattoivat vain jälkikäteen yhtyä jo tehtyyn vaaliin.

Muutenkin myöhäiskeskiajan sekavat poliittiset olot – unionitaistelut ym. – aiheuttivat sen, että kuninkaanvaaleissa usein poikettiin laillisista muodoista. Kuvaavaa aikakaudelle on, että Kaarle Knutinpoika Bondekin ehti olla kolme kertaa kuninkaana.

Luultavasti suomalaiset eivät käyttäneet oikeuttaan ainakaan ennen 1400-lukua. Vuonna 1436 tehdyssä ehdotuksessa unionin perussäädöksiksi tunnustettiin myös suomalaisten osallistumisoikeus Ruotsin kiintiössä: täkäläisiä edustajia olisivat olleet laamanni, yksi aatelismies, Turun pormestari ja kaksi itsenäistä talonpoikaa.

 
Vuoden 1436 ehdotus ei koskaan toteutunut, mutta selkeän vahvistuksen Suomen oikeus sai Kristoffer Baijerilaisen maanlaissa (1442), joka yksityiskohdissa seurasi Håkanin kirjettä ja otti huomioon senkin seikan, että Suomi oli v. 1435 jaettu kahteen laamannikuntaan. Maanlaki annettiin 2-5 1442.



 
Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).

Todennäköisesti piispa Magnus Olain (Maunu Tavast) oli keskeisenä henkilönä ollut ajamassa tämän Suomen oikeuden kirjaamista lakiin.

Vuonna 1448 Kaarle Knutinpoika Bonde saattoi palauttaa kuninkuutensa nimenomaan Suomesta tuomansa asevoiman turvin. Ei tiedetä, osallistuivatko meikäläiset varsinaiseen vaaliin, mutta piispa Magnus Olai (Maunu Tavast) osallistui ainakin kruunajaisiin Uppsalassa 29.6.1448.

Kristian I ja kuningatar Dorothea. Tuntemattoman taiteilijan teos 1400-luvulta.

 Kristian I Oldenburgilainen (1426–1481) oli tanskalainen monarkki ja Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan 1448–1481, Norjan 1450–1481 ja Ruotsin 1457–1464). Hän oli myös Schleswigin ja Holsteinin herttua vuosina 1460–1481.

Vuoden 1457 kuninkaanvaalista, jossa Tanskan ja Norjan kuningas Kristian Oldenburgilainen valittiin myös Ruotsin hallitsijaksi, on enemmän tietoja. Suomalaiset saivat kutsun Tukholmassa 23.6. pidettävään vaalikokoukseen, mutta eivät sinne lähteneet. Sen sijaan he järjestivät Turussa jo seuraavana päivänä rinnakkaiskokouksen, joka päätyi yhtäläiseen ratkaisuun.

Kuningas Hannun vaaliin v. 1497 suomalaiset eivät osallistuneet, mutta kun hänen poikansa Kristian valittiin isän vielä eläessä kruununperilliseksi toukokuussa 1499, oli Suomesta paikalla koko maanlain määräämä edustus tiettävästi ainoan kerran. Mukana olleiden talonpoikien nimetkin tiedetään.


Kustaa Vaasa ja M. Agricola.

Kustaa Vaasan vaalissa v. 1523 Suomea edustivat molemmat laamannit. Perinnölliseen kuninkuuteen Ruotsissa siirryttiin v. 1544.

Edellisessä ei ole huomioitu 1400-luvun lopun ja 1500-luvun alun valtionhoitajavaaleja. Yleensä kaikille vaalikokouksille oli tuohon aikaan tyypillistä, että itse asiassa järjestettiin kaksi kokousta: säädyt tai vahvimmassa asemassa olevat mahtimiehet päättivät ensin ja sitten päätös vahvistettiin muodollisessa kokoonpanossa pidetyssä kokouksessa.




Tavast lisäsi 1412 sukunsa vaakunaan panssaroidun käsivarren (kuvamme postimerkissä vuodelta 1933) oheen Turun tuomiokirkon tunnuksena ristivaakunat.


Mahtaillen
Turussa 15-2 2025
Simo Tuomola

Valtion perustajia

 Tänään 15-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Carl Erik Mannerheimin kuolemasta Turussa 1837. Hän oli marskin isoisän isä, sukunsa ensimmäinen jäsen Suomessa. Alunperin Marhein-suku on kotoisin Saksasta.

 


 

Kantaisä on Henrik Marhein. Hänen tiedetään toimineen Gävlessä kauppiaana 1645. Hän kuoli Tukholmassa 1667. Suku muutti hansakaupan myötä Ruotsiin 1600-luvun alkupuolella.

1837 – Carl Erik Mannerheim, ruotsalais-suomalainen sotilas ja valtiomies (Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomessa vaikuttanut jäsen) (s. 1759)

1759 – Carl Erik Mannerheim, suomalainen kreivi ja valtiomies (k. 1837)





 Mannerheim-vapaaherrasuvun vaakuna.

Carl Erik Mannerheim (14. joulukuuta 1759 Säter, Ruotsi – 15. tammikuuta 1837 Turku, Suomen suuriruhtinaskunta) oli ruotsalais-suomalainen sotilas ja valtiomies.

Hän oli yksi ”Suomen valtion perustajista” ja ensimmäinen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, tavallaan Suomen ensimmäinen pääministeri.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh.

 Halituskonseljin avajaisia päästiin juhlimaan Turussa 2.10. 1809.
 
  
 
 Carl Erik Mannerheim


Carl Erik Mannerheim oli Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin isä.

Mannerheim toimi rykmentin komentajana Kustaa III:n sodan aikana 1788–1789. Hän liittyi kuningas Kustaa III:ta vastustaneeseen Anjalan liittoon ja tuomittiin mestattavaksi vuonna 1790, mutta armahdettiin.

Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana.

Kun Mannerheim oli menettänyt etenemismahdollisuutensa Ruotsin armeijassa, hän erosi omasta pyynnöstään sotapalveluksesta vuonna 1795. Vuonna 1796 hän avioitui Vendla Sofia von Willebrandin (k. 1863) kanssa, joka oli kuvernööri ja kenraalimajuri Ernst von Willebrandin tytär.

Vuonna 1795 Mannerheim hankki Louhisaaren kartanon, jota hän alkoi hoitaa. Vuonna 1805 hänet nimitettiin Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi.

 
 Louhisaaren kartano 1900-luvun alussa.
 
Louhisaari (ruots. Villnäs) on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin synnyinkotina.


Suomen sodan päätyttyä Mannerheimistä tuli tsaari Aleksanteri I:n luokse kutsutun neljää säätyä edustaneen lähetyskunnan puheenjohtaja.

Tässä roolissa hän joutui pitämään puheita tsaarille ja muillekin venäläisille toimijoille. Lähetyskunta sai jättää keisarille luettelon asioista, joihin se toivoi parannuksia Suomen aseman järjestelyjen osalta.

Lähetyskunta valitsi puheenjohtajakseen paroni Carl Erik Mannerheimin, entisen Anjalan liiton jäsenen, joka vastusteluistaan huolimatta oli joutunut lähetyskuntaan.

Hänelle langennut näkyvä rooli lähetyskunnan puhemiehenä korostui niissä puheissa joita hän joutui pitämään venäläisille toimijoille, keisarista alkaen, ja neuvotteluissa kenraali Sprengtportenin ja erinäisten ministerien kanssa Pietarissa. Lähetyskunnan muut jäsenet jäivät pitkälti hänen varjoonsa.



Georg (Göran) Magnus Sprengtporten

Uudempi tutkimus on tulkinnut säätylähetyskunnan esittelyt, puheet ja kirjeenvaihdot venäläisen valloituskäytännön mukaiseksi ns. kapitulaatioksi, jossa valloitetun alueen edustajat tunnustavat uuden hallitsijansa ja tämä puolestaan lupaa taata valloitetun alueen lait ja etuoikeudet.

Tällaisia lähetystöjä nähtiin mm. Baltiassa v. 1710. Ruotsilta vv. 1721 ja 1743 valloitettujen suomalaisten alueiden lait oli vastaavalla tavalla taattu rauhansopimuksissa.

Mannerheimistä tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien jäsen ja toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826.




 ^{Hallituskonselji kokoontui  näillä paikkeilla Turussa 2.10. 1809 Richterin talossa Aurajokirannassa. Talo vajosi Aurajokeen 10.5. 1830.} 

Mannerheim tunnettiin vahvoista mielipiteistään, eikä hän loppuaikoinaan nauttinut kovinkaan suurta suosiota Venäjän hallitsijan taholta. Hän kuoli Turussa  1837.


Hallituskonseljissa
Turussa 15-1 2025
Simo Tuomola

Rata Turkuun

 Tänään 13-1 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kauan kaivattu rautatie saatiin vihdoin vedettyä Turkuun saakka.

 

 

Turun nykyisen päärautatieaseman kohdalla aiemmin sijainnut Turun vanha rautatieasema vihittiin käyttöön 1876. Sieltä liikennöitiin junia aluksi Toijalaan ja Turun satamaan ja myöhemmin Karjaalle ja Helsinkiin. Kaksikerroksisen asemarakennuksen suunnitteli arkkitehti Pehr Erik Degenaer. Aseman alakerrassa oli kolmen eri luokan odotusssalit, naisten huone, lipunmyynti- ja matkatavarahalli, asemakonttori, asemapäällikön konttori, lennätinkonttori, postikonttori, matkatavaroiden säilytyshuone ja huone matkustavia viranhaltijoita varten. Yläkertaan rakennettiin asuntoja.

Nykyisen asemarakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Martti Välikangas ja Väinö Vähäkallio, ja se valmistui vuonna 1940 Helsingin Olympialaisten merkeissä. Rakennuksen toteutti rautatiehallituksen sijaan poikkeuksellisesti rakennushallitus.


Toijola-Turku rata valmistui 13.1. 1876, mutta radan viralllisesti avannut juhlajuna taivalsi kaupunkiin vasta 22.6. 1876. Tilastojen mukaan radalla kulki aluksi vain satunnaisesti matkustajia, mutta kesän lähestyessä päivittäinen matkustajamääräkin kasvoi reilusti.

 
Vuonna 1876 avattu rautatieasema yhdisti Turun entistä kiinteämmin muuhun Suomeen.



 
Turun rautatieasema kuvattuna 22.6.1876 juhlajunan lähtiessä vasta avatulle Turun ja Toijalan väliselle rataosuudelle. Valokuvannut J.J.Reinberg.

Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 17. maaliskuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata.

Vuonna 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm).

Helsingin-Hämeenlinnan rataosan jatke Toijalan kautta Tampereelle sekä haararata Toijalasta Turkuun avattiin liikenteelle 22. kesäkuuta 1876. Näin maan kolme suurinta kaupunkia oli yhdistetty.


 
 
Turkulainen senaattori ja taloustieteilijä, vapaaherra Lars Gabriel von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan. 

Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.

 
 Lars Gabriel von Haartman

Syntynyt	23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut	16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti	senaattori, taloustieteilijä

Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.

von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä

 "tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen.  

Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."

 
Gustaf Mauritz Armfeltin patsas. veistäjänä Matti Peltokangas.

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

Radat rakennutti tuohon aikaan Suomen suuriruhtinaskunta, ja Helsinki–Hämeenlinna-radan rakennusvaroja kerättiin muun muassa viinanpolttoverolla, kun kruunu ei juurikaan muualta rahaa saanut. Tämän veron kertymää hidastivat muun muassa suuret katovuodet 1850-luvun lopussa.

 

Suomen rataverkon historian voidaan katsoa ulottuvan ainakin maaliskuun 20. 1849, jolloin tie- ja vesirakennuslaitoksen päällikkö eversti Alfred Stjernvall ehdotti hevosvetoisen rautatien rakentamista Helsingistä Turkhautaan. Rata olisi ylittänyt Salpausselät ja yhdistänyt maan pääkaupungin purjehduskelpoiseen Järvi-Suomeen.


Turkhaudan nimi oli aiemmin Hausteturku ja se sai nimensä majavista saatavasta ihmelääkkeestä, hausteesta. Hausteen uskottiin mm. lisäävän sukupuolista kyvykkyyttä ja auttavan erilaisiin tauteihin. Myös Hausjärvi on saanut nimensä hausteesta. 

Kenraalikuvernööri määräsi asiaa tutkittavaksi, ja vuonna 1851 valmistui suunnitelma veturirautatien rakentamisesta Helsingistä Hämeenlinnaan. Tälle välille avattiinkin vuonna 1862 Suomen rataverkon ensimmäinen rataosuus, joka on nykyään osa Suomen päärataa.

1800-luvun lopulla junat oli Suomessa suunniteltu kulkemaan vain 25 kilometriä tunnissa, joten matkanteko oli hidasta mutta silti hevoskyytiä nopeampaa.



 Jo Juhana III:lla ja Jagellonicalla oli mukana kuljetettava, kullattua hopeaa oleva matka-aurinkokello. Jonkinlainen aurinkokello sijaitsi aikoinaan myös Turun linnan edustan puistossa.

Aurinko on Helsingistä katsoen etelässä keskimäärin 20 min 11 sek kellon osoittaman puolenpäivän jälkeen. Turussa siis 30 min 58 sek. Näin on, joka paikkakunnalla oli ihan oikeesti oma kellonaikansa aikoinaan. Yhteiseen aikaan siirryttiin lähinnä rautatieaikataulujen yhdenmukaisuuden vuoksi.


Asemalaiturilla
Turussa 13-1 2025
Simo Tuomola

Tietoa lisäten

 

Tällä päivämäärällä 8-1 ilmestyi Turussa vuonna 1820 Turun Wiikko-Sanomien ensimmäinen numero. Sanomalehden oli perustanut Reinhold von Becker.

Turun Wiikko-Sanomat oli Turussa vuosina 1820–1827 ja 1829–1831 ilmestynyt sanomalehti. Sen perusti Reinhold von Becker. Hän myös toimitti lehteä vuosina 1820–1821.

 

Reinhold von Becker perusti Turun Wiikko-Sanomat hyvän kielenkäytön malliksi Mnemosynessä käydyn polemiikin innoittamana. Lehti oli alkuaikoinaan hyvin toimitettu ja sen levikki oli poikkeuksellisen suuri, ensimmäisenä vuonna jopa yli 1600 kappaletta.

 Kreikan vapaustaistelun kannattaminen johti helmikuussa 1822 uutisten julkaisukieltoon ja Becker lopetti lehden toimittamisen.

 Turun Wiikko-Sanomissa 22.1.1825 kirjoitettiin mm. Suomen Huoneenhallituksen Seuran asettaman koulun tutkintopäivästä.

Vuoden 1824 alussa hän myi sen kirjapainonomistaja Christian Ludvig Hjeltille, minkä jälkeen Turun Wiikko-Sanomien taso laski ja lehdestä tuli lähes yksinomaan uskonnollinen lukemisto.

 Turun palon aiheuttaman keskeytyksen jälkeen ulkomaanuutiset palasivat lehden palstoille, mutta sisällöltään köyhänä se kuihtui kannatuksen puutteeseen

 


Siitä kawalasta talonpojasta ...
 

Turun Wiikko-Sanomat 1825 - Noita Raski

Raskia vaadittiin kiduttavilla vaivoilla tunnustamaan että hän taisi noitua, ja seuramus, kyllä surkuteltava, siitä oli se, että hän tuomioistuimen päätöksen jälkeen niinkuin noita täydyi kuoleman rankaistuksen alati käydä.


Reinhold von Becker (26. joulukuuta 1788 – 10. kesäkuuta 1858) oli suomalainen kirjailija ja suomen kielen tutkija. Hän oli kotoisin Kangasniemeltä. Von Becker tuli vuonna 1816 Turun akatemiaan historian apulaiseksi.

Hän julkaisi vuonna 1824 itämurteita suosivan suomen kieliopin Finsk grammatik, jossa suomen kielen lauseoppi esitettiin ensimmäisen kerran. Hän toimitti vuosina 1820–1822 Turun Wiikko-Sanomia.


  
Turun Wiikko-Sanomat 8. tammikuuta 1820


 Rehelliset Suomalaiset!

Kahta on kauan toiwottuna, ja kolmatta usein kaiwattu. Ensimmäinen on, että Suomen nuori Wäki oppisi kirjaa tarkasti ja selwäst lukemaan: toinen, että suomalaiset kirjat tulisiwat kielen murteista ja muista wirheistä puhistetuksi: Kolmas, että Suomen kansa tottusi ottamaan kirjoista niitä tarpeellisia tietoja, joita se wielä on wajeella. Nämä kolmet asiata owat myös jo hywällä alulla.

 

Turun Wiikko-Sanomien toimittaja, suomen kielen kehittäjä, professori

Becker, Reinhold von (1788-1858)

 

Reinhold von Becker tuli tunnetuksi aikanaan laajan levikin saaneen, maamme järjestyksessä toisen suomenkielisen sanomalehden Turun Wiikko-Sanomien toimittajana. Lisäksi hän laati suomen kieliopin, joka merkitsi huomattavaa edistysaskelta suomen kielen kehittämisessä.

 

Henkilötiedot

13.10.1807 Reinhold von Becker 12147. * Kangasniemellä 26.12.1788. Vht: tilanomistaja Kangasniemen Paapolassa, tykistön kersantti Anders von Becker († 1808) ja Anna Sofia Sundström. Kuopion triviaalikoulun oppilas 18.9.1800 – 12.12.1804 (intyg).

Porvoon lukion oppilas 18.3.1805 – 20.9.1806 (in Sveciam migravit, Upsaliensis Academiae hospitium expetiturus). Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.10.1807 12/10 [1807] \ Reinhold von Becker \ 1788. \ Sergeant \ Kangasniemi \ Philosophiæ Magister 1810. | Mag. Docens i Historien, vid K. Akad. i Åbo, 1813. | Historiar. Adj. 1816. Erhöll Professors Titel 1834.

Ylioppilas Turussa 13.10.1807 Becker, von, Reinhold, Wiburg. _ 953. Matkapassi veljensä kanssa Hämeenlinnan ja Heinolan kautta Kangasniemelle matkustamista varten 23.5.1808.

Respondentti 25.5.1809 pro exercitio, pr. Johan Henrik Avellan 10546. FK 4.6.1810. Respondentti 15.6.1810 pro gradu, pr. Anders Johan Mether 10517. FM 6.7.1810. Pedagogian tutkinto 7.3.1812.

Todistus Loviisan triviaalikoulun konrehtorin viran hakemista varten registratuurassa 10.6.1812. Todistus registratuurassa 12.1.1813. Preeses 23.6.1813 pro venia docendi. Preeses 16.10.1833 pro munere. — Viipurilaisen osakunnan kunniajäsen (1818). Hämäläisen osakunnan kuraattori 1839–41.



Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.

— Turun akatemian (vuodesta 1828 Aleksanterin yliopiston) historian dosentti 1813, konsistorin amanuenssi 1814, historian apulainen 1816, ajoittain vt. professorina vuosina 1817–34, lakkautuspalkalle 1852. Samalla senaatin vt. suomen kielen kääntäjä 1829–56. Professorin arvonimi 1834. † Helsingissä 10.6.1858.

Pso: 1822 Karolina Idestam († 1858). Appi: Huittisten kirkkoherra Daniel Idman 9654 (yo 1779, † 1806).

Suomenkielen sanomaa oli Turussa yritetty levittää jo vuonna 1776, jolloin kirkkoherra Antti Lizelius julkaisi täällä ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden.

Antti Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää - 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies, joka vaikutti myös suomen kirjakielen kehitykseen. Hän toimi Mynämäen kirkkoherrana vuodesta 1769.

Hän oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien, julkaisija lehden ilmestyessä vuosina 1775–1776 sekä kahden raamatunpainoksen kielentarkastaja. Lizeliuksen tarkastama Raamattu (Biblia) oli Suomen kirkossa käytössä 1930-luvulle asti ja eräät herätysliikkeet käyttävät niitä edelleen. Lizelius otti ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n.


 


 Näytenumero Suomalaiset Tieto-Sanomat, syyskuu 1775.

Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. Lehti ilmestyi vuonna 1776 Turussa kahdesti kuukaudessa. Sen näytenumero ilmestyi syyskuussa 1775 nimellä Suomalaiset Tieto-Sanomat. 

Lehden toimittaja ja päätoimittaja oli Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius.
Lehdessä julkaistiin melko vähän uutisia. Etupäässä lehti sisälsi yleishyödyllistä ja sivistävää luettavaa. Lehdessä julkaistiin paljon ohjeita talonpojille karjankasvatuksesta ja maanviljelystä.

Suurimmat syyt lehden lyhytikäisyyteen olivat lehden vähäinen menekki, sillä lehden pääkohderyhmä, talonpojat, eivät yleensä osanneet lukea, sekä suomea taitavien toimittajien vähyys, eikä Lizelius löytänyt itselleen apulaista.

Tietoa lisäten
Turussa 8-1 2017
Simo Tuomola

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

https://www.geni.com/people/Reinhold-von-Becker/6000000002799568920
Profiili sai lihaa luiden ympärille. Kiitos tiedosta.

8. tammikuuta 2017 klo 2.43