Suur-Suomi

Tällä päivämäärällä 17-9

1809 – Ruotsi luovutti Suomen alueen Venäjälle Haminan rauhassa.


Venäjän neuvottelijat Rumjantsev ja Alopaeus saapuivat Haminaan 26. heinäkuuta, ruotsalaiset von Stedingk ja Skjöldebrand 3. elokuuta 1809. Hamina oli tuolloin pieni raja- ja linnoituskaupunki, joka oli siirtynyt osaksi Venäjää Turun rauhassa 1743.

Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.


Ruotsi luovutti Haminan rauhassa Venäjälle koko Suomen, mukaan lukien Ahvenanmaan. Ruotsin tuonaikaisessa hallinnossa Suomen suuriruhtinaskunta ei ollut autonominen hallintorakennelma, vaan kuusi Ruotsiin kuuluvaa lääniä.





Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Kainuunjoki, Kainuunväylä eli Kalixinjoki (ruots. Kalix älv) on yksi Pohjois-Ruotsin suurista joista. Kainuunjoki alkaa Kiirunasta Kebnekaisen tunturialueelta ja laskee Perämereen Kainuun kohdalla.

Kalixjoki

Tällä päivämäärällä 17-09 allekirjoitettiin Suomen sodan päättänyt Haminan rauha vuonna 1809. Siinä:

Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas sanoutuu ehdoitta irti ainiaaksi, niin omasta kuin Ruotsin valtaistuimelle astuvien seuraajiensa ja valtakunnan puolesta, Hänen Majesteettinsa Venäjän Keisarin ja kaikkien Hänen Seuraajiensa Venäjän valtaistuimelle ja keisarikuntaan hyväksi, kaikista oikeuksistaan ja nimikkeistään allamainittuihin lääneihin, jotka nykyisen sodan kuluessa Hänen Keis. Maj:tinsa aseet ovat Ruotsin Kruunulta vallanneet, nimittäin Kymenkartanon lääniin, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin mukaan lukien Ahvenanmaan saaret, Savon ja Karjalan, Vaasan ja Oulun lääniin samoin kuin Länsipohjaan Tornionjokeen saakka, siten kuin seuraavassa artiklassa tarkemmin rajan merkitsemisestä säädetään.

Mainitut läänit kaikkine asukkaineen, kaupunkeineen, satamineen, linnoituksineen, kylineen ja saarineen, samoin kaikki niihin kuuluva, edut, oikeudet ja tuotot tulevat jatkossa kuulumaan Venäjän Keisarikunnan täyteen omistukseen ja valtaan ja pysyen siihen liitettynä.

Tästä johtuen Hänen Maj:tinsa Ruotsin Kuningas lupaa ja vakuuttaa juhlallisimmin ja kaikkein sitovimmalla tavalla omasta, niin myös kuin seuraajiensa ja koko Ruotsin Kuningaskunnan puolesta, ettei koskaan tee mitään suoria tai epäsuoria vaatimuksia mainittuihin lääneihin, maakuntiin, saariin tai alueisiin, joiden asukkaat, sanotun luopumisen perusteella ovat vapautetut siitä uskollisuuden ja kuuliaisuuden valasta, jonka he ovat Ruotsin Kruunulle tehneet.

Venäläiset meinasivat vahingossa tehdä tulevasta Suomesta myös todellisen suurvallan määrittäessään maamme länsirajan paikkaa. Ilman perhanan kreivi Kurt von Stedingkin päättäväisyyttä Suomi olisi näet samalla saanut haltuunsa myös Pohjois-Ruotsin Kiirunan tärkeät rautamalmivarannot;

Curt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk (26 October 1746 – 7 January 1837) was a count of the von Stedingk family, and a successful Swedish army officer and diplomat who played a prominent role in Swedish foreign policy during several decades.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen (ruots. Kalixjoki). Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Ruotsalaisten pyrkimykset vetää raja Kemi- ja Ounasjokeen torjuttiin, ja lopulta venäläiset tyytyivät kompromissina siihen, että raja vedettiin Tornion- ja Muonionjokeen. Tosin tämäkin rajanveto merkitsi sitä, että Ruotsi joutui luopumaan osasta Länsipohjan maakuntaa.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Suur-Suomea luomassa

Suomen Turussa

17-09-2010

Simo Tuomola

Pro curator

Tänään 13-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen kuolemasta Turussa 1817.

1817 – Matthias Calonius, suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (s. 1737).

Matthias Calonius (27. joulukuuta 1737 Saarijärvi – 1817) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia akateemisia teoksia niin juridiikan kuin historiankin alalta. Ruotsin korkein oikeus valitsi hänet jäsenekseen vuosiksi 1793–1800.

Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle Calonius oli tärkeässä asemassa Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuotoa ja lainsäädäntöä valmisteltaessa. Hän toimi ensimmäisenä Suomen prokuraattorina eli oikeuslaitoksen ylimpänä valvojana vuosina 1809–1816. Vuonna 1816 hänet nimitettiin valtioneuvokseksi. Calonius jätti jälkeensä mittavan, noin 3 600 niteen kirjaston.

Prokuraattori voi tarkoittaa lukuisia eri virkamiehiä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Termi on lähtöisin Rooman valtakunnasta, jossa senaatti saattoi nimittää virkamiehen toimimaan kuraattorin valtuuksin mutta ilman virallista virkaa (pro curator).

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana prokuraattori oli virkamies, joka valvoi lakien noudattamista ja oli ylin virallinen syyttäjä, kuten oikeuskansleri nykyään. Hän oli virkahierarkiassa erittäin korkealla, usein kenraalikuvernöörin apulainen.

Matthias Caloniusta esittävä postimerkki vuodelta 1935

Calonius on haudattu Turkuun, Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalle.

Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kirkon vihkivät käyttöön Turun piispa Hemming ja Växjön piispa Tuomas 22. tammikuuta 1351. Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaa.

Historiallisia kuvia

Tänään 2-10-2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Tuomiokirkkoon

Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

• Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
• Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
• Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
• Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
• Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.

Keisarin valtaistuin

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.

Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa. Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.

Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen vaalean rakennuksen vasemmalla puolella olleessa osassa. Nykyinen muistolaatta sijaitsee Yliopistonkatu 2:ssa, oikeanpuoleisen rakennuksen kohdalla. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.

Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 13-9-2010
Simo Tuomola





Petr Ivanovich Bagration
(1765-1812) a well-known Russian general, a participant of Suvorov's campaigns and the war of 1812, General of Infantry.

In the war against Sweden (1808-1809) Bargation commanded an infantry division and gained several victories (he seized Tammerfors, Abo and forced the Swedish out from the Southern Finland). In March of 1809 he commanded of a column of Russian troops in crossing the Gulf of Bothnia on ice to the Aland Islands and then to Sweden.

Tarpeen pikari

Niinkuin tieto on käynyt, tällä päivämäärällä 11-9 tapahtui aikoinaan kauheita, kun

1772 – Ruotsin kuningas Kustaa III kielsi viinan kotipolton viljanpuutteen takia.

Ja kaikki alkoi tietenkin oluesta:

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Suomeen olut tuli asutuksen ja kaskiviljelyn mukana. Kalevalan 20. runossa kerrotaan oluen raaka-aineiksi ohra ja humala sekä käymisen käynnistäjäksi mesiheinä. Oluen seppänä on Osmotar ja olutta tuottava jumala on Pellonpekko. Oluen merkityksestä kertoo se, että Kalevala kertoo oluenpanosta kaksi kertaa vuolaammin kuin maailman luomisesta.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.


Ensimmäiset asiakirjamerkinnät oluen käytöstä Suomessa on kirjattu 1300-luvulle. Tuolloin Viipurin pappi Torsten määräsi testamentissaan perinnöksi Turun koululle mm. markan rahaa ja tynnyrin olutta. 1500-luvulla olutta pantiin erityisesti Suomessa Kustaa Vaasan perustamissa kuninkaankartanoissa ja talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.

Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa Olaus Magnus Gothus kirjoitti vuonna 1555, että "suomalainen olut kasvattaa ihmiset kestämään mitä tahansa rasitusta". Naiset tulivat hänen mukaansa oluesta niin hedelmällisiksi, että he synnyttivät enimmäkseen kaksosia.


Erityisen koristeelliset suomalaiset olutastiat eli kousat olivat niin kuuluisia, että Olaus Magnus piirsi sellaisen karttaansa.


Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Ensimmäinen tunnettu historiallinen, kirjallinen maininta Ukon maljan juomisesta on vuosien 1542–1547 väliltä, jolloin Savon läänin talonpoikia sakotettiin juotuaan ”Thorille”. (Käräjäpöytäkirjassa ruotsiksi ”Thordns gilde”). Ilmeisesti Ukko käännettiin ruotsinkieliseen pöytäkirjaan Thoriksi skandinaavisen ukkosenjumalan mukaan.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Turkulainen olut oli maankuulua jo 1400-luvulta lähtien. Olutta juotiin tuolloin jo paremmissa piireissä korkeista passglaseista, jotka kiersivät juomaseurueen jäseneltä toiselle. Lasipikarien käyttö olutastioina oli levinnyt Suomeen saksalaisen ritarikunnan kaupanteon myötä. Myöhemmin esim. 1557 Juhana-herttua ylistää turkulaisten taitoa panna olutta ja pyytää sitä 2-3 lästiä lisää hoviinsa. Turun linna oluenpanohuonehan rakennettiin lähelle jokirannan kaivoa 1561 nykyisen Kakolanmäen tuntumaan.

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.



Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.


Oluen ja viinin lisäksi linnassa nautittiin myös viinasta ja viinapannu kuului linnan irtaimistoon esim. vuoden 1566 räkningeissä. Paloviinan keittotaito ja lipittely yleistyi 1600-luvulla niin, että ryyppyjä kallisteltiin jo kaikissa sopivissa tilanteissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. 1631 Turussa krouvareilta jo kiellettiin oluen ja paloviinan myynti saarnan aikana uhaten oluen ja viinan menetyksellä, eli tuotteiden vaivaisille jaolla.

1632 Turun raastuvanoikeus päätti, etteivät kuninkaan krouvari eivätkä muutkaan ravintolanpitäjät saaneet myydä juomia enää päivän päättymisestä ilmoittavan kirkonkellojen ns. hoivasoiton jälkeen, aikansa valomerkki annettiin tuolloin äänimerkkinä. 1638 tilastojen mukaan kaupungissa oli 5 ravintoloitsijaa, 18 kapakoitsijaa, 8 oluenpanijaa ja 2 paloviinanpolttajaa. Veroa kannettiin viinan poltosta ja myynnistä.

1644 Turussa piispa Laurentius Petri puuttuu Saarnakirjassaan viinan juontiin jakaen pikarit: 1. tarpeen ja hädän pikari 2. terveyden pikari 3. ilo-siementen pikari ja 4. enempi kiukkuisten pikari, joka ihmiset tomppeliksi tekee.

Toisaalta pahennusta herättäneet kapakat olivat paitsi verotulojen lähteitä, myös sosiaalisia keskuksia. Esim. 1621 Turussa määrättiin käsityöläisasetuksessa, että kaupunkiin tulevan kisällin pitää mennä suoraan kapakkaan kahdeksi viikoksi, jotta mestari kulloinkin tietäisi mistä itselleen kisällejä etsiä.




Ruotsalaisissa kartoissa käytetty kestikievarin merkki

Ensimmäiset kestikievarit perustettiin Suomeen noin 1600-luvun puolivälissä. Ensimmäisiä kestikievareita ylläpitivät pappilat, myöhemmin niistä vastasivat vauraat talonpojat, jotka saattoivat toimia myös nimismiehinä. Kestikievarin isäntä oli vapautettu sotaväkipalveluksesta. Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Kestikievareissa oli tarjolla alkoholijuomia ja niitä valmistettiin myös itse (kotipoltto).

Suurta nälänhätää maassa kärsittiin esim. 1634, 1695 ja 1696, jolloin esiintyi jopa ihmissyöntiä. Kova halla iski Suomeen 1697 10. elokuuta aiheuttaen lisää tuhoa ja suurten nälkävuosien aikana menehtyi jopa 30% kansasta. Turun hiippakunnassa kuoli vuoden aikana syyskuusta syyskuuhun 60 391 henkeä katovuosien takia Jumalan rangaistuksena. Yhteensä Suomessa kuoli nälänhätään tuolloin 130 00o ihmistä.

Hallitus oli jo syksyllä 1695 lähettänyt viljaa Pohjanmaalle, mutta aivan liian vähäisiä määriä. Suomi oli myös ison osan vuodesta jäiden vuoksi motissa, ja monet viljalaivat myös upposivat Pohjanlahden syysmyrskyissä. Toisaalta myös tuon ajan huono tiedonkulku johti siihen, ettei vastatoimenpiteisiin osattu Tukholmassa ruveta riittävällä ripeydellä ja laajuudella.

Tavallisesti nälänhädästä oli selvitty ruokaa ostamalla ja kiristämällä vyötä. Katovuodet olivat nimittäin varsin tavallisia 1600-luvulla, mutta näin suuressa laajuudessa ei kato ollut maata koetellut. Myös Norjassa, osassa Ruotsia ja valtakunnan "vilja-aitassa", Baltiassa, oli hätätila. Kruunu ei lahjoittanut viljaa kansalle, vaan sitä lainattiin talollisille pientä korkoa vastaan. Lainat oli tosin tarkoitus periä takaisin vasta "kun meidän Herramme siunaa sadolla". Koska viljaa jaettiin talollisille, ei köyhimmällä osalla väestöä ollut sitäkään mahdollisuutta saada viljaa.

Kevät ja kesä 1697 olivat jo suotuisia viljankasvulle. Siemenviljan puute aiheutti ongelmia, mutta varsinainen katastrofi oli jo takanapäin. Monista taloista oli koko väki kuollut, mutta autioiksi jääneet tilat asutettiin nopeaan tahtiin. Kruunu myönsi myös verohelpotuksia uudelleenasuttamisen tukemiseksi.

Näillä kokemuksilla ei siis ollutkaan mikään ihme, että viljanpuuteen takia aikanaan myös Kustaa III joutui puuttumaan asiaan tiukoin ottein.

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.



Tarpeen pikarilla
Turussa 11-9-2010
Simo Tuomola

Torvet soiden

Tällä päivämäärällä 6-9

1638 – Ruotsin kuningaskuntaan perustettiin postilaitos.

6. syyskuuta 1638 kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Ruotsin valtakunnan osana olevaan Suomeen.

Torvet soiden

Päivämäärällä 20-02 1636 annettiin valtakunnassa laatuaan ensimmäinen postijärjestys, asetus postinkuljetuksen järjestämisestä Ruotsi-Suomessa.

Ensimmäinen virallinen postinkuljetusmuoto Suomessa oli jo 1400-luvulla kirkon piiriin luotu ns. lukkarinposti, joka velvoitti lukkarit huolehtimaan kirkon sisäisestä postinkulusta. Tavallisen rahvaan posti kulki kauppiaitten ja sotilaitten mukana; maan mahtavilla oli omat lähettinsä.

10 Mordokai kirjoitutti kirjeet kuninkaan nimissä, vahvisti ne hänen sinetillään ja antoi ne vietäviksi pikaläheteille, joilla oli ratsuina kuninkaan tallien postihevoset.

Ruotsi-Suomessa annettiin ensimmäinen perustava postijärjestys 20.2.1636, ja sitä täydennettiin 1640-luvulla kolme kertaa. Postijärjestyksen antamista oli edeltänyt nopea valtakunnallinen kehitys: Kustaa Adolf oli uudistanut valtion hallintoa, oikeuslaitosta, sotalaitosta ja elinkeinoelämää. Tiedonkulku ja tiedonvälitys tulivat yhä tärkeämmiksi. Kokkotulet eivät enää riittäneet – tarvittiin erityistä postilaitosta.

Kun Pietari Brahe v. 1637 määrättiin Suomen kenraalikuvernööriksi, hän teki heti tänne tultuaan Ruotsin hallitukselle esityksen postilaitoksen järjestämisestä myös Suomeen. Vastaus oli myönteinen: Suomen postilaitos perustettiin v. 1638 kuningatar Kristiinan julistuksella eli silloisen holhoojahallituksen toimesta, v. 1626 syntyneen kuningattaren ollessa edelleen alaikäinen .



Suomalainen postitalo 1800-luvun alussa.

Posti kulkee

Päivämäärällä 6-9 perustettiin siis Ruotsin valtakunnan osana olleeseen Suomeen 1638 oma postilaitos, perustajana kuningatar Kristiina käskystä Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Oikeammin kyse oli tuolloin postitaksan määräämisestä Suomea varten.

Kun Suomen uusi kenraalikuvernööri Per Brahe saapui 1637 maahan, oli hänellä hallituksen lupaus, että Suomeen järjestettäisiin postilinjoja. Tätä vaativat myös Brahen hallintotehtävät. Kesän 1638 aikana Ruotsin postin johtajan Gese Wechelin tärkeimmän avustajan, valtakunnanvouti Bernhardt Steen von Steenhausenin onnistuikin järjestää postireitti, joka kulki Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja sieltä etelärannikkoa seuraten, Suomenlahden kiertäen reitille ensin Turkuun ja edelleen Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Käkisalmeen, Nevanlinnaan ja Narvaan. Helsingistä Hämeenlinnaan järjestettiin sivupostilinja.

Kun Steen von Steenhausenin matkakertomus oli käsitelty Tukholmassa, hallitus hyväksyi 6.9.1638 Suomen postilinjalle virallisen kirjetaksan. Viimeistään tällöin säännöllinen, kerran viikossa tapahtuva postinkuljetus oli Suomen ensimmäisellä postilinjalla käynnissä. Syyskuun kuudetta päivää Suomen posti viettää syntymäpäivänään.

Käsky valtionpostin järjestämisestä annettiin jo 2. kesäkuuta 1638 ja asian sai käytännössä hoitaakseen valtakunnanvouti von Steenhausen. Vakinainen postinkulku järjestettiin Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja täältä Porin, Hämeenlinnan ja Helsingin reiteille. Kirje Turku-Tukholma välillä maksoi 4 ja Turku-Helsinki välillä 2 hopeaäyriä. 2-3 peninkulman välein postireitin varrelle nimitettiin valantehneitä talonpoikia merkinantotorvineen postiljooneiksi.

Valassaaret oli vuosisatojen ajan Ruotsin ja Suomen välillä liikkuneiden postinkuljettajien etappipaikka. Veneet purjehtivat Valassaarilta 17 merimailin päässä Ruotsissa sijaitsevaan Holmögaddiin. Talvella posti kuljetettiin hevoskyydillä.

Kuninkaantie (ruots. Kungsvägen) on vanha postireitti Norjan Bergenistä Atlantin rannikolta Oslon ja Tukholman kautta Maarianhaminaan, edelleen Saaristomeren kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Suomenlahden perukkaan Pietariin asti. Suomessa tien osuutta Turusta Viipuriin on vanhastaan nimitetty myös Suureksi Rantatieksi.

This is known as "Sweas Rikes Postwägar Anno 1698", the oldest map showing the post routes in Sweden and Finland. The Kig´s Road is one of the routes. The map belongs to the Postmuseum in Copenhagen.

Torvet löytyvät myös Suomen ensimmäisestä postimerkistä vuodelta 1856, arvona 5 kopeekkaa:

Torvet soiden
Turussa 6-9-2010
Simo Tuomola

Maankruunu

Tällä päivämäärällä 5-9

1698 – Pietari Suuri kielsi parrat lähentääkseen venäläisiä Eurooppaan.


Venäjällä Pietari Suuri (1672–1725) halusi istuttaa keinoja kaihtamatta eurooppalaisen muodin kansan keskuuteen. Hän määräsi kaikki partasuut verolle pantaviksi. Hän jopa pakkoajeli henkilökohtaisesti jotkut pajarit ja aatelismiehet parrattomiksi. Jos joku halusi pitää partansa, mutta ei pystynyt maksamaan siitä veroa, hänet karkotettiin pakkotyöhön.

Tämä partavero poistettiin vasta Katariina Suuren aikana 1765. Pietari Suuren kaukainen edeltäjä Iivana Julma (1530–1580) sen sijaan oli sitä mieltä, että parran pois ajaminen oli synti, jota "ei edes kaikkien marttyyrien veri kykene pesemään pois".

Monien uskontojen piirissä pitkän parran on katsottu olevan positiivinen asia, joka symboloi uskolle omistautumista. Raamatun Kolmannessa Mooseksen kirjassa (19:27) kehotetaan toimimaan pään karvoituksen suhteen seuraavasti:

»Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa».

»"Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville...»

Kauhiaa! Huis vaan poikki! Mutta teki se ukko muutakin, perusti Turulle ystävyyskaupungin;

Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta 1703. Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä. Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarhovin palatsi Pietarin kaupungin ulkopuolella valmistui 1725.

Pietari perustettiin symboloimaan uudistuksia ja juhlistamaan maallistuneen ja valistuneen Venäjän syntyä.

Suomen Pietari

Pietarin keskustasta löydetyt muinaisjäänteet ovat keskeyttäneet kaupungin ensimmäisen pilvenpiirtäjähankkeen. Kiistelty tornitalo olisi 400 metrin korkuinen, vaikka Pietarin rakennussääntö sallii vain alle 48 metriä korkeat rakennukset.

YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco vastustaa hanketta, sillä Pietarin historiallinen keskusta kuuluu järjestön maailmanperintökohteisiin. Pilvenpiirtäjä rakennettaisiin kaupungintaloa vastapäätä.

Myös Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on viime aikoina antanut tukensa hankkeen kriitikoille.

Kaasuyhtiö Gazprom kaavailee pilvenpiirtäjästä keskusta alueelle, jonne rakennettaisiin hotelleja, kirjasto, urheilukeskus ja kauppoja.

Muistoja suomalaisen heimon menneisyydestä

Sanomalehti Viborgskije Vedomostin mukaan tontilta on löytynyt sekä kivikautinen asuinpaikka että 1600-luvulta peräisin olevia bastionien, muurien ja sotilaslaitteiden jäännöksiä. Ne kertovat muun muassa ajasta, jolloin alue oli koko Inkerinmaan keskus.

Kivikautiset löydöt liittyvät kampakeraamiseen kulttuuriin noin 7 000 vuoden takaa. Venäjän lain mukaan arkeologisiin kohteisiin ei saa rakentaa.

Joidenkin teorioiden mukaan suomalais-ugrilaiset kielet tulivat juuri kampakeraamisen kulttuurin mukana Itämeren rannalle. Siten alue on keskeinen myös suomalaisen heimon muistomerkkinä.

Nevanlinna (ruots. Nyenskans, lat. Neovia, ven. Ниеншанц, Канцы) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.

Historia

Nevajoen suistossa oli jo 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka Novgorod kuitenkin nopeasti hävitti. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, ja Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans. Suuressa Pohjan sodassa venäläiset valtasivat ja hävittivät kaupungin vuonna 1703. Nevanlinnan länsipuolelle Pietari Suuri ryhtyi rakennuttamaan Pietarin kaupunkia. Suuri osa Nevanlinnan asukkaista oli suomalaisia. Kaupungissa asui myös ruotsalaisia ja saksalaisia.

Gazprom-torni

Nevanlinnan linnoituksen muinaiselle sijaintipaikalle suunnitellaan nyt rakennetavan Gazpromin tytäryhtion Gazpromneftin pääkonttoria. Suunnitellun Ohta-keskuksen päärakennuksena olisi 396 metriä korkea Gazprom-torni.

Maankruunu

Tänään 27-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Pietari Suuri perusti Nevajoen soiseen suistoon 1703 suojalinnoituksensa. Jänissaareen noussut Pietari-Paavalin linnoitus tunnetaan nykyisin keisarien hautapaikkana; Venäjän pääkaupungiksi Pyhä Pietarin kaupunki Sankt-Peterburg nousi 1712.

Turun ystävyyskaupungilla on juurensa syvällä suomalaisuudessa, sillä itse asiassa Pietari perusti kaupunkinsa suomalais-ruotsalaisen Nevanlinnan paikalle. Sen asujaimistosta suurin osa oli juuri suomalaisia.



Nevanlinnan pienoismalli Pietarin laivastomuseossa.

Nevanlinna Nyenskans oli vireä kauppapaikka jo ainakin 1200-luvulta lähtien. Vuonna 1299 Viipurin perustajana pidetty marski Torkkeli, Tyrgils Knuutinpoika rakensi sinne Novgorodin kiusaksi Maankruunun, Landskronan linnoituksen, jonka novgorodilaiset hävittivät 1301. Vuonna 1611 sinne kohosi Kaarle IX rakennuttamana muhkea 5-kulmainen Nyenskansin linnoitus, jonka venäläiset hävittivät Pietarin tieltä 1703.

Nevanlinna (ruots. Nyenskans, lat. Neovia, ven. Ниеншанц, Канцы) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.

Kun sitä Turun syntyhetkeä ja kaupungiksi julistamisen aikaa on arvuuteltu, kannattaa huomioida juuri Tyrgils Knuutinpojan hallintakausi, jolloin hän vuodesta 1290 lähtien toimi alaikäisen Birger Maununpojan sijaishallitsijana. Hän myönsi 1292 Turulle kaupunkioikeudet ja seuraavana vuonna Turku sai sen mukaisesti privilegiokirjan, etuoikeuden käydä kauppaa Itämeren muiden kaupunkien kanssa. Mokoma turkulaisia suosinut ritari joutui epäsuosioon ja mestattiin 1306.

Torkkeli Knuutinpoika (ruots. Torgils Knutsson, k. 1306) oli Ruotsin valtaneuvos ja marski. Hänet mainitaan ensimmäisen kerran 1283. Knuutinpoika lyötiin ritariksi 1289. Torkkeli Knuutinpoika toimi Maunu Ladonlukon marskina ja sijaishallitsijana Birger Maununpojan alaikäisyyden (1290–1298) aikana. Hänet mestattiin 1306, kun hän oli joutunut kuningas Birger Maununpojan epäsuosioon.


Torgilsin hautakivi löytyy Riddarholmskyrkanista Tukholman keskustasta.


Niin, mikäs onkaan se suurin Turun yhteistyö- ja ystävyyskaupungeista. Ei, se ei olekaan 4,6 miljoonan asukkaan Pietari, vaan 10 miljoonan asukkaan Kiinan Tianjin, Olympialaisissakin esiintynyt rannikkokaupunki siinä Beijingin tuntumassa. Sinne.


Sinne sun tänne
Turussa 5-9-2010
Simo Tuomola

18 4/9 27

Tänään 4/9 vietämme Turun palon vuosipäivää. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo syttyi illalla 4-9-1827 klo 9 tienoissa ja riehuttuaan 20h se oli tuhonnut 3/4 kaupungista.

1827 – Turun palo tuhosi Suomen tuolloin suurimman kaupungin lähes täysin.

Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan sunnuntaina 4.–5. syyskuuta 1827 tuhonnut tulipalo. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi 11 000 turkulaista. Loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.

Turku on aina noussut tuhkasta kuin Phoenix-lintu, niin myös vuoden 1827 tuhon jälkeen, mutta tällä kertaa isku oli todella luja; kaupunki oli raunioina, pääkaupunkioikeudet oli siirretty Turulta Helsingille jo vuonna 1812, mutta nyt kun myös yliopisto pakkosiirrettiin uuteen pääkaupunkiin, seurasi maan sivistyneistö hallinnon jalanjälkiä Helsinkiin, jossa Turussa palon aikana opiskelleet Runebergit, Snellmannit, Lönnrotit, Cygnaeukset ja Nervanderit loivat näyttävät uransa, mutta vahva usko eli Suomen kansallispyhättö ja maan kirkollinen hallinto jäivät sentään jatkossakin Turkuun.




Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.

Feeniks-symboliikan kautta Turku on Heliopoliksen, nousevan Auringon kaupunki, aamuruskon jumalatar Auroran sanansaattaja. Jälleensyntymisen symboli Feeniks tulee aina apuun, kun sitä kipeimmin tarvitaan ja sen kyyneleet parantavat vaikka kuolemasta.



Turku talvella 1827 muutama kuukausi Turun palon jälkeen.

Tunteen palolla
Turussa 4-9-2010
Simo Tuomola

1666

Tällä päivämäärällä 2-9-1666 syttyi Lontoossa aamuyöstä Thomas Farrineri leipomossa tulipalo, joka tuhosi kolmessa päivässä 80% vanhasta kaupungista, mukaan lukien vuonna 1300 käyttöön vihityn St Paulin katedraalin.

Farriner ei kuitenkaan saanut syytä suurpalosta niskoilleen, vaan syntipukiksi valittiin lopulta ranskalainen Robert Hubert, joka tunnusti palon sytyttämisen ja hirtettiin 27.10.1666. Ulkomaalaisten salaliittoa epäiltiin ja myös katollisia, kun Lontoo oli protestanttinen kaupunki.

Kuten huomasitte, sielunyhteydet Turun suurpaloon 4.-5. syyskuuta 1827 ovat ilmeiset. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo sai alkunsa illalla klo 9 maissa 4/9 kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä ja klo 3 aikaan yöllä tuli jo romautti alas vuonna 1300 käyttöön vihityn tuomiokirkon kellotornin. Palo riehui 20 tuntia tuhoten 3/4 kaupungista.

Näin kuvaili Turun palon etenemistä Adolf Moberg, joka myöhemmin toimi muun muassa yliopiston rehtorina:

"Näky oli kauhistuttava mutta kiehtova. Koko Aningaistenmäen rinne jokeen päin sekä Multavierun seutu oli kietoutunut savuun ja moniväristen liekkien mereen, jota kukaan ei voinut lähestyä ja joka hillitöntä vauhtia levisi yhä laajemmalle.

Toivottiin vielä, että joki olisi esteenä tuhon tiellä ja että eteläinen eli ns. kaupungin suuri puoli säästyisi. Mutta sitten kun professori Hällströmin talo joen sillä puolen ja sen vieressä sijaitsevat talot rupesivat palamaan, huomattiin kaiken olevan hukassa, varsinkin, kun kaikkien palokalujen, jotka oli viety pohjoispuolelle, sanottiin palaneen. Miehistökin oli hajaantunut korjaamaan talteen mitä mahdollisesti voitiin liekeistä pelastaa. Näin kuinka tuli lähestyi, kuinka tuomiokirkon ulkokatto alkoi palaa. Pian alkoi tuli loistaa tornin luukkujen läpi ja saavutti kohta ylimmän puurakennelman. Tämä kohosi korkeana tulipatsaana ympärillä lainehtivasta tulimerestä, kunnes vihdoin palava puurykelmä moneen otteeseen kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä aukoista ja ajaen niitä ylöspäin".

Näky oli kauhistuttava, mutta kiehtova kuin 9-11 aikoinaan.


London Calling
Turussa 2-9-2009
Simo Tuomola


Turun Vartiovuoren observatorion ensimmäisenä tähtitieteilijänä toimi Henrik Johan Walbeck vuosina 1817-1822, mutta mies päätyi itsemurhaan observatoriossa.

Kun Argelander saapui Turkuun, hän ryhtyi panemaan uutta observatoriota ja kalustoa havaintokuntoon. Akatemian vanhempia instrumentteja, joita oli varsin vähän ja jotka olivat pieniä, Argelander ei juuri katsonut käyttökelpoisiksi. Uusista kojeista kahdeksan jalan ohikulkukone oli saapunut. Sen havaintohuone observatoriossa valmistui vasta vuoden 1825 lopussa, ja kone saatiin paikoilleen maaliskuussa 1826.

Argelanderin havaintopäiväkirjassa on syyskuun 4. päivän iltana 1827 kello 9 ß Aquilae-tähdestä tehdyn havainnon perässä merkintä: "Hier wurden die Beobachtungen durch eine grässliche Feuersbrunst unterbrochen, die Åbo in Asche legte." (Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhaksi.) Syyskuun 8. iltana havaintopäiväkirja jatkuu: "Das allerschönste Nordlicht, was ich je gesehen habe;..." (Kaikkein kauneimmat revontulet, jotka koskaan olen nähnyt;...) .

Kun korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut observatorio oli yksi harvoja tuholta säästyneitä rakennuksia, siirtyi Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, sinne.

Lokakuun 21. päivänä annettiin keisarillinen manifesti, jolla Akatemia määrättiin siirrettäväksi Helsinkiin, joka oli ollut vuodesta 1812 lähtien maan pääkaupunki. Samalla Akatemian nimi muutettiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi Suomessa.

Turun vanhan suurtorin ympäristö vuonna 1856. Taustalla vartiovuori, jossa vasemmalla palotorni ja oikealla observatorio.

Tähtien kaupungissa

Turussa 26-8-2010

Simo Tuomola

Iagh war

Tällä päivämäärällä 2-9 kuoli Turulle ja Suomelle tärkeä valtahenkilö Pietari Brahe:

1680 – Pietari Brahe, ruotsalainen kreivi, valtiomies ja sotilas (Suomen kenraalikuvernööri, ”Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen”) (s. 1602)

Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds

Pietari (Per) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydholm, Ruotsi — 2. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi.

Kreivin aikaan

Tänään 18-2 juhlimme Per Abrahamsson Brahen syntymää 1602. Syntymäpaikkana Rydboholmin linna Upplandissa. Kreivi Pietari Brahe toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637-1640 ja 1648-1651. Suuren tahtomiehen aikaa sanotaan maassa syystäkin Kreivin ajaksi;

Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds.

Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen.

1637: Suomen kenraalikuvernööriksi Turun linnaan 7. kesäkuuta nimitetty Pietari Brahe saapuu myrskyisän merimatkan jälkeen 21. marraskuuta hallituskaupunkiinsa Turkuun tykinlaukausten saattelemana puolisonsa Kristiina Katariina Stenbockin seurassa Neitsyt-laivalla. Brahe ei paljoa aikaile, vaan tekee jo 14. joulukuuta ehdotuksen yliopiston perustamisesta Turkuun ja valtaneuvosto vahvistaa esityksen 11.lokakuuta 1638.

Suomen suuriruhtinatar, kuningatar Kristiinan ja hänen holhoojansa Axel Oxenstiernan johdolla allekirjoitetaan 26. maaliskuuta 1640 Turun akatemian perustamiskirja ja opinahjo vihitään suurin juhlallisuuksin käyttöön 15. heinäkuuta 1640.

Brahe lähtee heti myös uudistamaan Turun asemakaavaa; kaupungin länsipuolelle kaavoitetaan Kuningattarenkatu uusine toreineen ja länsirannan arvotontit varataan ritaristolle ja aatelistolle. Rahvasta moititaan puolestaan taikauskoisuudesta ja laiskuuden ja juoppouden lisääntyminen pistetään tupakan liian aikaisen ja ylellisen nauttimisen piikkiin. Brahe ehdottaakin tupakan sulkemista kaupungin apteekkeihin ja antamista vain lääkkeinä sairaille.

Brahen toinen virkakausi Turussa 1648 alkaa kreivillisillä seurapiirihäillä, jotka kestävät lähes viikon eli jälleen kerran esilinnassa ja koko kaupungissa eletään loiston aikakautta, mutta lopulta Suomeen ja Turkuun laskeutuu maansuru, kun kreivitär Brahe, Kristiina Stenbock, kuolee Turun linnassa kesällä 1650.

Saatettuaan vaimonsa hautaan Ruotsiin Pietari Brahe palaa tammikuussa 1651 vielä Suomeen viideksi kuukaudeksi, mutta siirtyy jo samana vuonna Tukholmaan drotsiksi, maan korkeimmaksi lainvalvojaksi. Myös Ruotsista käsin Brahe hoiti kiinteästi Suomen asioita aina kuolemaansa 2. syyskuuta 1680 saakka.




Illustration of Rydboholm Castle

Brahen vaimo ja lapset on haudattu Visingsön saarelle Brahekirkkoon, mutta enpäs tiedä minne Brahe itse on päätynyt. Olisikos Riddarholmskyrkaniin. Tutkitaan. Ainakin Brahe-Grennan, Grännan kaupungissa Vätternin itärannalla Visingötä vastapäätä on Brahen patsas, mutta Turussa on komeampi. Ukko löytynee siis Pinellan käynnissä olevien kaivausten aikana, sovitaan niin.

No ihan oikeasti Brahe kuoli 12. syyskuuta 1680 Bogesundin linnassa Upplandissa ja haudattiin Östra Rydsin kirkkoon Tukholman pohjoispuolelle Rydboholmin linnan lähelle.



Kreivaillaan
Turussa 2-9-2010
Simo Tuomola