perjantai 11. huhtikuuta 2014

Potaskaa

Tänään 12-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen kemian professorin Pehr Adrian Gaddin syntymästä Pirkkalassa 1727. 

1797 – Pehr Adrian Gadd, suomalainen luonnontutkija, kemisti ja taloustieteilijä (Lyhykäinen ja yxikertainen neuvo kuinga krydimaan yrttein kaswannot Suomen maasa taittaan saatettaa tuleundumaan) (s. 1727)

Pehr Adrian Gadd (1727 Pirkkala – 11. elokuuta 1797 Turku) oli suomalainen luonnontutkija, taloustieteilijä ja kemisti. Hän oli Turun Akatemian ja samalla Suomen ensimmäinen kemian professori vuodesta 1761 alkaen. Hän tutki muun muassa kemian soveltamista metallurgiaan ja maanviljelyyn sekä salpietarin ja potaskan valmistukseen. Gadd perusti Turkuun myös maan ensimmäisen kemian laboratorion.


 


Potaskaa on käytetty lasin ja saippuan raaka-aineena sekä lannoitteena muinaisesta Egyptistä ja Roomasta alkaen. Sitä käytetään toisinaan myös ruoan valmistuksessa.

Gadd hylkäsi latinan ja alkoi julkaista väitöskirjoja ruotsiksi. Hän myös julkaisi pienen kirjan suomeksi vuonna 1768: Lyhykäinen ja yxikertainen neuvo kuinga krydimaan yrttein kaswannot Suomen maasa taittaan saatettaa tuleundumaan.

Heti Gaddin kuoleman jälkeen ja ikäänkuin hänen työtään jatkamaan perustettiin tänne Turun Talousseura 1.11.1797. Ja samalla Gaddin saappaisiin astui Jacob Gadolin, joka jo tunnetaankin Gaddia paljon paremmin. Eikös hänen laboratorionsa ja työnsä muistomerkkinä ole muistolaattakin tuossa Kaskenmäen päällä, vaan ei taida vastaavaa Gaddin työn muistomerkkiä löytyä kaupungista.

Gadolin oli Turun Akatemian rehtori kahteen otteeseen. Häntä voidaankin pitää Suomen Talousseuran varsinaisena alkuunpanijana. Hän toimi myös yrittäjänä. Gadolin oli perustamassa Turun Soitannollista Seuraa vuonna 1790.


Johan Gadolin.jpg

Johan Gadolin (5. kesäkuuta 1760 – 15. elokuuta 1852) oli suomalainen kemisti, fyysikko ja mineralogi. Gadolin löysi alkuaine yttriumin vuonna 1794, mutta laajemmin hänen työnsä johti harvinaisten maametallien eli lantanoidien löytämiseen. Hän oli Suomen toinen kemian professori ja häntä pidetään Suomen kemiantutkimuksen isänä.

Gadolin vaikutti myös suomalaiseen teollisuuteen ollen mukana Suomen Talousseuran perustamisessa sekä toimi aktiivisesti seurassa. Seurassa Gadolin esitti muun muassa käsityö- ja manufaktuurikoulujen perustamista Suomeen. Tämä oli ensi askel teknisen opetuksen aloittamiseksi Suomessa.



Talousseuran talo













Vuonna 1797 perustetun Suomen Talousseuran talo sijaitsee Turun keskustassa Hämeenkadun varrella. Kuva: TMM


Vuonna 1797 perustettiin Suomen Talousseura eli "Kuningallinen Suomalainen Huonenhallituxen Seura". Suomen tultua vuonna 1809 liitetyksi suuriruhtinaanmaana Venäjän keisarikuntaan seuran nimeksi tuli vuoteen 1917 saakka Keisarillinen Suomen Talousseura. Seuran ensimmäinen esimies oli silloinen Turun piispa Jakob Gadolin ja sen jäseninä olivat alkuaikoina lähes kaikki maamme sivistyneistöön kuuluvat henkilöt.

Suomen Talousseura (ruots. Finska Hushållningssällskapet) on vuonna 1797 perustettu yhdistys, joka on nauttinut eräänlaista puolivirallisen neuvonta- ja tukiorganisaation statusta kautta vuosikymmenten.

Seura perustettiin Turussa 1. marraskuuta 1797, ja se oli alkuperäiseltä nimeltään Kuninkaallinen Suomalainen Huoneenhallituksen Seura ja sen kotipaikka oli Turku. Autonomian aikana seuran virallinen nimi oli Keisarillinen Suomen Talousseura, ja sen kotipaikkana säilyi Turku, kuten itsenäistymisen jälkeenkin.

Perustajajäseniä olivat Turun Akatemian henkilökuntaan, papistoon, upseeristoon, kauppiaisiin, tehtailijoihin ja hallinnon sekä oikeuslaitoksen virkamiehiin kuuluvia henkilöitä. Heidän joukossaan oli myös kaksi talonpoikaa.

Talousseuran tavoitteena oli edistää esim. perunan viljelyä ja käyttöä nauriiseen tottuneen väestön keskuudessa. Tähän se pyrki muun muassa jakamalla ilmaisia siemenperunoita maaseutuväestölle.
Ruotsiin peruna saapui 1655, jolloin lääkäri ja luonnontieteilijä Olof Rudberg istutti perunaa Uppsalan kasvitieteelliseen puutarhaan. Jonas Alströmer puolestaan vakiinnutti englannin kielestä lainaamansa sanan potatis perunan nimeksi. Suomessa perunoita on nähty ainakin 1720-luvun lopulta, jolloin niitä tuli Inkooseen Fagervikin kartanoon saksalaisten peltiseppien mukana.

Vaatetuskasvien eli pellavan ja hampun viljelyn edistämiseksi keisari myönsi seuralle vuotuisen määrärahan. Seura hankki ulkomailta siemeniä ja jakoi niitä verkostonsa kautta.

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistellyimmistä kasveista eräiden hamppulajikkeiden päihdyttävien vaikutuksien vuoksi.





 Mutta palataanpa vielä hetkeksi Pehr Adrian Gaddin maailmaan. Mies harrasti myös runoutta Porthanin kanssa ja oli mukana Suomen ensimmäisen sanomalehden "Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo" synnytyksessä. 


 
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/35/Tidningar_Utgifne_Af_et_S%C3%A4llskap_i_%C3%85bo_January_31_1776.gif

Suomen ensimmäinen sanomalehti "Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo" ilmestyi Turussa vuosina 1771-1778 ja 1782-1785. Sen ensimmäinen numero näki päivänvalon päivämäärällä 31-1-1771.

Se oli Aurora-seuran äänenkannattaja ja sen toimittajina toimivat Henrik Gabriel Porthan sekä Johan Lilius, molemmat Aurora-seuran perustajia. Kun tidning tarkoitti tässä yhteydessä lähinnä uutista, eikä lehteä, voi lehden nimen kääntää muotoon "Erään turkulaisen seuran julkaisemia uutisia".

Lehden ensimmäisessä numerossa oli viisi juttua, joista pääartikkeli vertaili unkarin, saamen ja suomen kieliä toisiinsa. Mukana oli myös Porthanin ja kemisti Pehr Adrian Gaddin runo suomalaisista Pohjolan kansana, joka on skyyttain vanhaa sukua. Lisäksi lehti kertoi Turun hovioikeuden ratkaisemista oikeusjutuista.

Tämä kaikki tehtiin ruotsin kielellä, vaikka esim. Gadd oli jo vuonna 1768 julkaissut pienen kirjasen suomeksi;
Lyhykäinen ja yxikertainen neuvo kuinga krydimaan yrttein kaswannot Suomen maasa taittaan saatettaa tuleundumaan.

Ensimmäinen suomenkielinen lehti "Suomenkieliset Tieto-Sanomat" ilmestyi ensin koenumerona Turussa syyskuussa 1775 nimellä "Suomalaiset Tieto-Sanomat" ja sittemmin kahdesti kuukaudessa Turussa vuonna 1776, toimittajana ja päätoimittaja Antti Lizelius, joka korvasi suomen kielessä tuolloin käytetyn c:n k:lla.




KTF - puistokemistinä
Turussa 12-4 2014
Simo Tuomola

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Punainen kirja

Tänään 10-4 tulee kuluneeksi tasavuosia paavi Gregorius XIII kuolemasta 1585. Hän lähetti aikoinaan jesuiittaisä Antonio Possevinon Tukholmaan ja Turkuun tutkimaan mahdollisuuksia vastauskonpuhdistuksen merkeissä maan käännyttämiseen takaisin katolilaisuuteen.

1585 – Gregorius XIII, paavi (s. 1502)

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/50/Gregory_XIII.jpg
Paavi Gregorius XIII, syntymänimeltään Ugo Buoncompagni, oli paavina 13. toukokuuta 1572 – 10. huhtikuuta 1585).


Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle pystytettiin linnaan oma katolinen alttarinsa, mutta niin tiukka vaimo ei ollut, etteikö hän olisi nauttinut ehtoollisella myös viiniä.



Katariina Jagellonica. Kuva noin vuodelta 1553.
Katariina Jagellonica (1. marraskuuta 1526 Krakova – 16. syyskuuta 1583 Tukholma) oli Juhana III:n ensimmäinen vihitty puoliso, Suomen herttuatar ja sittemmin Ruotsin kuningatar.

Juhana halusi jälleen antaa arvoa piispanviralle ja kirkollisille seremonioille ja jumalanpalvelus tuli toimittaa uuden liturgian Nova ordonantion mukaisesti. Esim. vuonna 1580 Juhana III kielsi vouteja maksamasta papinmaksuja niille, jotka eivät noudata hänen Punaisen kirjansa liturgiaa. Ahvenanmaan Finströmin pappi Abraham Angermannus vangittiin Turun linnaan 30 viikoksi hänen uhmattuaan kuninkaan liturgiaa.

Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Juhana halusi johdattaa Ruotsin kirkon kohti sellaista suvaitsevaista katolilaisuutta, jota Katariina edusti, mutta Roomankaan kanssa ei voinut neuvotella, sitä piti vain totella. Turussa Katariinan perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka.

Valtakunnanmarsalkka Klaus Fleming piti Turun linnaa käskyvallassaan Kaarle-herttuan harmiksi ja kun Kaarle valtaa Juhana III kuollessa Suomen 1592, Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Juhanan ja Katariinan pojan Sigismundin takana. Aateliset tunnustavat Turussa Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston Turusta noutamaan kuningasta Puolasta, amiraalilaivana Suomen Leijona.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2a/SigmIIIVasa.jpg
Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632.


Kaarle-herttua yllytti suomalaisia talonpoikia kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistettiin verisesti. Sigismund yritti paluuta 1598 Tukholmaan, mutta vetäytyi lopulta takaisin Puolaan ja pantiin kesällä 1599 viralta Kaarle-herttuan noustessa kuninkaaksi nimellä Kaarle IX. Turusta oli Suomen käskynhaltijaksi nousseen Arvid Eerikinpoika Stålarmin käskystä Aksel Kurjen johdolla lähetetty Sigismundin tueksi 14 laivaa, 50 kuljetusalusta ja 3000 miestä.

Rautamarski Klaus Fleming oli kuollut paluumatkallaan Turkuun jo 13.4.1597 valmistautuessaan taisteluun Kaarle-herttuaa vastaan:
Nuijasodan päättyi Flemingin hyväksi, mutta kauaa hän ei ehtinyt tästä nauttia. Klaus Fleming kuoli tarinan mukaan matkalla Viipurista Turkuun, Pohjan pitäjässä, Kuninkaantien varrella. Noin kilometri pitäjän keskiaikaiselta kivikirkolta Perniön suuntaan on iso siirtolohkare, jota paikkakunnalla kutsutaan Flemingin kiveksi. Kiven äärellä marski sai sairaskohtauksen, josta Flemingiä Perniön kuninkaankartanossa odottanut leski Ebba Stenbock kirjoitti sisarelleen Katarinalle seuraavasti;

"Kun hän siten matkasi, hän kävi hyvin heikoksi eikä pystynyt kulkemaan kuin kuuden peninkulman päähän kuninkaankartanosta, siellä hän kävi niin heikoksi, ettei kukaan rohjennut sallia häntä kuljetettavan kauemmaksi. Hänen parturinsa Marcus luki hänelle joistakin mukana olleista kirjoista, minkä jälkeen hän niin lohdullisesti antoi henkensä."

Aikalaiset kertoivat kuoleman kohdanneen Flemingin joko Pohjan pappilassa tai Clemet Erikssonin talossa kirkolla. Edelleen lesken kertomuksen mukaan vainaja tuotiin kehnolla rekikelillä Turun linnaan ja asetettiin linnankirkkoon.

Albert Edelfeldt ikuisti kuuluisaan tauluunsa kohtauksen, jossa Kaarle herttua herjasi kuolleen marskin ruumista. Eräiden tutkijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tätä olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaarle herttua ei tuohon aikaan luultavasti edes oleskellut Turussa.
Viimeisen leposijansa mahtava Klaus Fleming sai Paraisten kirkosta. Hän omistuksiinsa kuului mm. pitäjässä sijaitseva Kuitian kartano.

http://www3.kokkola.fi/historia/nuijasota/images/Herjaus.jpg

Kaarle Herttua:
"Jos olisit nyt ollut hengissä, ei pääsi olis ollut kovin tukevasti paikoillaan".

Ebba Stenbock:
"Jos miesvainajani olis elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olisi
päässyt tänne asti".

Valtaan noustuaan Kaarle IX kostaa Turun niskuroinnin verisesti: 10.11.1599 Turun suurtorilla mestataan seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta. Mestatuiksi aatelisista tulevat marskin ja Ebba Stenbockin poika Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika. Flemingin päätä ei pistetä seipään nokkaan muille varoitukseksi kapinoinnista.


Halshuggen
Turussa 10-4 2014
Simo Tuomola

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Agricola

Tänään 9-4 liput liehuvat Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän kunniaksi, kun tulee kuluneeksi tasavuosia Turun piispan kuolemasta 9.4.1557.

Kun Mikael Olavinpojan tarkkaa syntymäaikaa ei tunneta, vietetään hänen juhlapäiväänsä poikkeuksellisesti kuolinpäivänä. Mies kuoli 9.4.1557 ollessaan paluumatkalla diplomaattina solmittaessa Iivana Julman Moskovan kanssa rauhaa 2.4.1557.

1557 – Mikael Agricola, suomalainen piispa ja uskonpuhdistaja (suomen kirjakielen luoja) (s.
1510).

Mikael Agricola (s. noin 1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan kehitti pohjan suomen kirjakielelle, sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat




Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 valmistunut Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla.

Noin sadan hengen rauhanlähetystö oli saapunut Viipuriin 10.12.1556, ylitti rajan 16.1.1557, Moskovaan saavuttiin 21.2.1557 ja sieltä lähdettiin 24.3.1557. Rekimatka Moskovasta Novgorodiin taitettiin yhtä soittoa kuudessa päivässä, kun tieto rauhasta piti välittää kuningas Kustaa Vaasalle mahdollisimman nopeasti.

Lähetystön johtaja Steen Eerikinpoika ei aikaillut myöskään Viipurissa, jonne Mikael Agricola haudattiin, vaan kiirehti itse Tukholmaan. Piispa Agricola oli kuollut matkan rasitteisiin reessä seurueen ylitettyä Suomen rajan, joko Seivästön tai luultavammin Kyrönniemen kylän kohdalla Suomenlahden rannalla.

Agricolan ruumis tuotiin Viipuriin ja haudattiin siellä tuomiokirkkoon piispa Juustenin toimittaessa siunauksen. Agricolan hauta on sittemmin hävinnyt. Hänen muistokseen sepitettiin latinankielinen muistoruno; josta suomennos:

Säädöstä jälkeensä ei hän jättänyt kuin tapa ompi,
jättipä jälkeensä työn muistoksi itsestään.
Suomeksi kirjoja hän pyhän uskomme tulkitsi monta.
Seisova on tämä työ, suuri ja ansiokas.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/06/Mikael_Agricola_by_Albert_Edelfelt.jpg
Ainuttakaan aikalaiskuvaa Agricolasta ei ole säilynyt, tässä Albert Edelfeltin tulkinta miehestä.

Suomen kirjakielen isänä Agricola kunnostautui vuonna 1543 julkaistessaan omalla kustannuksellaan Saksasta palattuaan suomenkielisen ABC-kirian. Sen myötä kirjakielen pohjaksi vakiutui Turun murre ja
Agricola keksi tai lainasi suomen kieleen lukuisia uusia sanoja. Osa Agricolan sanoista jäi päiväperhoiksi: styyri, falskata, insigli, alasastua, edesseisoa ja monet muut sanat eivät juurtuneet suomeen. Noin 60 prosenttia hänen luomastaan sanastosta on kuitenkin käytössä edelleen.

Agricola ei ollut ensimmäinen, joka kirjoitti suomen kieltä, sillä yksittäisiä suomenkielisiä uskonnollisia tekstejä oli ilmestynyt jo aiemmin. Hänen tuotantonsa oli kuitenkin sekä huomattavasti laajempaa että kielellisesti lahjakkaampaa kuin aikaisemmat yritelmät.

Agricola haki suomen kielen kirjoitusasulle mallia ruotsista, saksasta ja latinasta, ja hänen teksteissään on havaittavissa näistä kielistä lainattuja piirteitä, kuten vierasperäiset lauserakenteet (mm. artikkelin käyttö: ”Se Wsi Testamenti”). Agricola käytti suomen kirjakielestä myöhemmin hävinneitä kirjaimia (b, c, w, x).

Agricolan teksteistä tunnetuin on hänen Abckiriansa etulehdellä oleva runo, josta saa hyvän kuvan hänen kielestään. Teksti on vanhahtavasta kieliasustaan ja horjuvasta oikeinkirjoituksestaan huolimatta yhä nykylukijan ymmärrettävissä:

Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen.
Laki / se Sielun hirmutta /
mutt Cristus sen tas lodhutta.
Lue sijs hyue Lapsi teste /
Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina /
nin Jesus sinun Armons laina.




http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/49/Abckiria.jpg

Mikään halpa harrastus kirjojen omakustantaminen ei tuolloin ollut, mutta lähin kirjapaino sentään löytyi Tukholmasta. Agricola ei toisaalta ollut mikään kovin köyhä mies, hän oli saanut 1538 eliniäkseen taloudelliseksi tuekseen Pyhän Lauritsan prebendan, johon kuului myös asunto Turussa.
Ei sinun pidhe himoitzeman sinun Lehimeises Emende/ eike henen Paluelians/ eike henen Picans/ eike henen Herkiäns ) eike henen Asins/ eike miteken/ quin sinun Lehimeiselles ombi.

Fyrkkaa siis oli omaan käyttöön, vaikka mies käyttikin Ruotsin fyrk-rahasta nimitystä kuusinainen. Esim. vuonna 1552 Agricolalla oli tuloja 150 tynnyriä ruista, 57 tynnyriä ohraa, 19 tynnyriä kauraa, vähän vehnää ja herneitä sekä 84 leiviskää voita.

Silti ahkeran miehen kirjallinen työ jäi kesken rahojen loputtua Turun tuomiokapitulilta, jonka piispaksi Kustaa Vaasa oli hänet 1554 nimittänyt ordinarius-nimikkeellä.

Paavali Juusteenin piispankronikasta löytyy piispanvihkimyksestä kuvaus:
Herran vuonna 1554 ne, jotka vielä olivat jäljellä tuomiokapitulin vanhasta kokoonpanosta, nimittäin dekaani herra Petrus Ragvaldi, pyhän Lauritsan kanunki maisteri Mikael Agricola, Turun kirkkoherra maisteri Knuut sekä Turun koulun rehtori maisteri Paavali Juusten, jonka hallussa tuolloin oli Pappisalttarin prebenda, lähtivät kuuluisan ja lempeän herran kuningas Kustaan käskystä Tukholmaan toukokuun alussa.

Kun kaikista muista asioista oli neuvoteltu, hänen Majesteettinsa kutsui heidät erilleen erääseen paikkaan Gripsholman linnan ulkopuolella olevalle tasangolle ja sanoi, ettei Ruotsin tuomiokirkkojen prelaattien enää ollut tarpeen käydä Rooman kuuriassa saadakseen vahvistuksen piispanvirkaan, koska tämä oikeus oli jo Hänen Majesteetillaan kotona Ruotsissa.

Maineikas herra kuningas näki myös hyväksi, että Suomi jaetaan kahteen hiippakuntaan, nimittäin Turun ja Viipurin, kuten muitakin Ruotsin hiippakuntia oli jaettu samoihin aikoihin. Tämä jako ei kuitenkaan erityisesti miellyttänyt maisteri Mikaelia, jolle tällöin uskottiin Turun hiippakunta.

Tarkkaa päivämäärää tapahtumille ei Juustenin kertomuksessa esitetä. Hän mainitsee suomalaisten seurueen palanneen Turkuun 17.6. Nimittämisen ja vihkimisen päivät on siis sijoitettava muutamaa päivää aiemmin, tutkimuksessa on nimitys sijoitettu noin 12. päiväksi kesäkuuta.

Paulus Petri (Paavali) Juusten (ruots. Paul (Påvel) Pedersson Juusten; n. 1516 Viipurin pitäjän Juustila – 22. elokuuta 1575 Turku) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde. Kuten mm. Jarl Gallén, Herman Schück ja Erkki Lehtinen ovat tutkimuksissaan osoittaneet, Juustenin piispainkronikkaa ei, toisin kuin ns. Palmsköldin katkelmaa, kuitenkaan voi käyttää varhaishistorian lähteenä
 
Sekä Agricola että Juusten käsittivät saamansa vihkimyksen piispanvihkimykseksi. Juusten käytti annetusta valasta nimitystä piispanvala (juramentum Episcopale) sekä puhuu Suomen jakamisesta kahteen piispakuntaan (Episcopatus).





Kun Agricola palasi Suomeen ja oli tehnyt ensimmäisen laajan tarkastusmatkansa saaristoseurakuntiin kesällä 1554, hän toimitti Turussa neitsyt Marian syntymäjuhlana 8. päivänä syyskuuta piispanmessun puettuna piispanhiippaan. Tämä oli selvästikin tietoinen osoitus siitä, että hän piti itseään piispana ja tahtoi sen osoittaa muillekin.


Juusten kertoi kronikassaan, että tämä piispanmessun toimittaminen mitra päässä erityisesti suututti kuningas Kustaata. Vanhaan piispanmessuun kuului paitsi mitran käyttö myös piispallisen siunauksen lukeminen kansalle Te Deum hymnin kaikuessa. Agricola käytti johdonmukaisesti itsestään piispa-nimitystä.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/17/%C3%85bo_domkyrka_och_bron_%C3%B6ver_Aura_%C3%A5_under_den_svenska_tiden..jpg

Lopuksi Agricolan rukouskirjan kalenterin tammikuun ohje:

Minun Nimen on Tammikw.
iolla on caxi Pää ja szw.
Woosi minussa loppu ia alku.
söö / ioo / hacka hirssiia alkw.
Kylue ia caickia mwta te.
mutta weri älä ialghast laske.

Telle kwlla sömen pite.
(ninquin Almāsar sano)
Ingfäria / Pippuroijta /
Caligot / ia Nelike.
Ia swrustamata wähä Wina /
ia eij Mettä iooman /
Eyke pää szonda iskemen /
mutta maxa szonda / ios hätä käske

Eli kannattaa syödä ja kylpeä mutta suonta ei pidä iskeä, paitsi maksasuonta, jos on aivan pakko. Tammikuun mausteiksi Agricola suosittelee muun muassa inkivääriä ja neilikkaa, ja vähän viinaakin sopii hänen mukaansa ottaa, "suurustamatta".



Ordinarius
Turussa 9-4 2014
Simo Tuomola

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ruotsin Turku


Virallisesti Turku ei ole ollut koskaan Suomen pääkaupunki, vaikka se onkin aina ollut maan ykköskaupunki ja Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuosina 1809-1812.


Keisari allekirjoitti  8. huhtikuuta (juliaanisen kalenterin mukaan 27. maaliskuuta) 1812 reskriptin eli hallitsijan käskykirjeen, jolla Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki.
 
Turku ehti olla maan virallisena pääkaupunkina vain kolme vuotta 1809-1812, kun 12. kesäkuuta 1550 Vantaanjoen suulle perustettu Helsingfors nimitettiin tuolloisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi.  

Wikipedia kertoo tällä päivämäärällä 8-4, että:

1812 – Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I julisti Helsingin Suomen pääkaupungiksi.


”Kun Me rakkaudesta Suomeen ja sikäläisiin uskollisiin alamaisiimme olemme etsineet keinoja kohottaaksemme maan parempaan tilaan ja sen asukkaat korkeampaan sivistykseen..."

 

 Helsingin Raatihuoneentori vuonna 1820 ennen uudistamista. Piirtänyt C. L. Engel.

Kun Suomen asiain komitea oli asettunut kannattamaan Helsingin korottamista maan pääkaupungiksi, hyväksyi keisari esityksen 12.3. (24.3.) 1812. Keisarin tätä asiaa koskeva kirjelmä kenraalikuvernöörille on päivätty vastaavasti 27.3. (8.4.) 1812:

Helsingistä pääkaupunki ja uuden asemakaavan vahvistaminen
27.3./8.4.1812.

Senaatin talousosaston akteista KD 172/43 ja 173/44 1812 jotka sisältyvät sidokseen STO Ea 43 fol. 370 ja 373. Kansallisarkisto.



”Kun Me rakkaudesta Suomeen..."

image

”Kun Me rakkaudesta Suomeen ja sikäläisiin uskollisiin alamaisiimme olemme etsineet keinoja kohottaaksemme maan parempaan tilaan ja sen asukkaat korkeampaan sivistykseen, ei Meiltä ole voinut jäädä huomaamatta se haitallinen vaikutus maalle, joka vastedes välttämättömästi sekä valtiollisessa että myös siveellisessä suhteessa siitä seuraisi, jos maan yleinen hallitus säilytetään sellaisessa paikassa, mikä ollen kaukana niin hyvin maan muista osista kuin myös valtakunnan pääkaupungista, ehdottomasti on aiheuttava esteitä asiain käsittelemisessä ja hitautta siinä tapauksessa, että hallituksen on ryhtyminen voimakkaisiin toimiin, ja mikä paikka, ollen lähellä rajaa, sodassa on vihollisten hyökkäyksille alttiina, ja asemansa vuoksi voi tulla koko muusta maasta eristetyksi. Tämän johdosta ja ottaen samalla huomioon, että

image
nykyään Turun kaupungissa sijaitsevat monet laitokset ja virastot aiheuttamalla ei ainoastaan yleistä kalleutta, mutta myöskin laajempaa ja sille rauhallisuudelle, joka tieteen harjoittajille on tarpeen, sopimatonta seuraelämää, epäilemättä uhkaavat aiheuttaa sikäläisen akatemian rappeutumisen, ja että siten tehtäisiin tyhjäksi tarkoituksemme, joka on ollut Suomen asujainten sivistäminen ja yleinen valistaminen mainittua opistoa laajentaessamme, olemme Me nähneet Suomelle ja sen asukkaille hyödylliseksi ja välttämättömäksi siirtää Suomen yleisen hallituksen Turusta johonkin toiseen sopivaan paikkaan maassa, ja kun puheenaolevaa sopivaisuutta harkitessamme emme ole voinut jättää huomioonottamatta niitä moninaisia etuja, jotka Helsingillä on ennen muita Suomen kaupunkeja, lähempänä pääkaupunkiamme olevan asemansa, oivallisen

 
 image

satamansa, sen asukkaiden elinkeinoissa osoittaman vireyden sekä heidän isänmaallisuutensa samoin kuin Viaporin linnan läheisyyden tähden suojellun asemansa vuoksi, niin Me yhtäpitävästi Teidän tekemänne alamaisen esityksen kanssa olemme armossa nähneet hyväksi julistaa Helsingin Suomen pääkaupungiksi, ja tulevat tämän johdosta kenraalikuvernööri ja hallituskonselji siellä sijaitsemaan, niin pian kun valtion tulot ovat tehneet mahdolliseksi siellä saada aikaan tarpeelliset julkiset rakennukset ja kaupunki muuten on ehditty saada siihen kuntoon, jota Me olemme tarkoittaneet määräämällä sen uudelleen rakennettavaksi.
Aleksanteri."

Käskykirje, jolla Aleksanteri I korotti Helsingin pääkaupungiksi 8.4.1812.

 
Turun horisontista asioita kuitenkin vielä pitkään jatkossakin katseltiin; kaupungin ruotsalaissiteistä huolimatta ja ruotsiksi:

http://www.histdoc.net/pic/stats.gif

General-Gouverneur öfver Finland

Herr Baron FABIAN STEINHEIL, General-Gouverneur och En Chef commenderande Arméen i Finland, General-Lieutenant, Riddare af Kejserl. St. Annæ Ordens Första Class, St. Wladimirs Ordens Andra Class med Stora Korset, St. Georgs Ordens Tredje Class, samt af Kongl. Preussiska Röda Örns Orden.

Hos Hans Keijserl. Maj:t föredragande af Finska Regerings-Ärender.

Herr MICHAEL SPERANSKY, Geheime-Råd, Riks-Secreterare, Ministre Adjoint för Justitiæ Ärenderne, Directeur uti den Allernådigst tillförordnade Lag-Commissionen. Åbo Academie Cantzler, Riddare af Kejserl. St. Annæ Ordens Första Class, St. Wladimirs Ordens Andra Class med Stora Korset, St. Johannis af Jerusalem och Kongl. Preussiska Röda Örns Orden.

Kun keisari 1.11.1810 antoi käskyn asettaa rakennuskomitea hoitamaan Helsingin kaupungin jälleenrakentamista, sai Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Gustaf Fredrik Stjernvall uutta tuulta purjeisiin hankkeelleen nostaa Helsingin statusta ruotsalaishenkisen Turun kustannuksella.

Uudenmaan läänin maaherra Gustav Fredrik Stjernvall teki 1810 ehdotuksen pääkaupungin siirtämisestä Helsinkiin. Ehdotus keräsi kannatusta muun muassa Viaporin linnoituksen ansiosta, ja lopullisesti pääkaupunki siirrettiin 10000 asukkaan  Turusta 3000 asukkaan Helsinkiin vuonna 1812 kolme vuotta sen jälkeen kun Suomi oli siirtynyt Venäjän keisarikunnan osaksi. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I halusi Suomen pääkaupungin lähemmäksi Pietaria ja kauemmaksi Ruotsista.

Vaikutusvaltaiseksi tuekseen hän sai hankkeelleen Pietarista Kustaa Mauri Armfeltin, joka ei ollut mikään suuri Turun ystävä.
Hänen mielestään:

"Turku on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, kurja kylä, jossa ilmapiiri on saastunut ja jossa vallitsee maailman huonoin yhteishenki."

"Turussa asuu leväperäisiä virkamiehiä, laiskoja professoreja, juutalaismielisiä kauppiaita ja häijyjä akkoja. Turku on luola ja hökkelikylä, joka on sytytettävä ja poltettava poroksi"


Turkuun mieltynyt Suomen kenraalikuvernööri, paroni Fabian Steinheil yritti viivyttää hankkeen etenemistä, mutta joutui hänkin lopulta taipumaan pietarilaissuuntauksen edessä. Toisaalta muutos toteutui aluksi vain paperilla ja tärkeimmät virastot majoittuivat Helsinkiin vuosina 1819-1821. Ja Akatemia ja lääkintöhallitus vasta Turun palon jälkeen 1828.


Väestöllisesti Helsinki tavoitti Turun väkiluvun vasta 1840-luvulla. Turun väkiluvuksi vuonna 1841 kirjattiin 12123 ja Helsingin ensimmäistä kertaa niukasti suuremmaksi 12404 asukkaalla.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1b/Steinheil_F_F.jpg

Turun ystävä Фаддей Фёдорович Штейнгель, "Ukko" Steinheil toimi Suomen kenraalikuvernöörinä 1810-1824, lukuunottamatta Gustaf Mauritz Armfeltin aikaa 1813-1814.


Vielä tuoreeltaan saivat turkulaiset osoittaa mieltään pääkaupunkipäätöksestä keisarille, kun tämä tuli 24.8.1812 Turkuun tapaamaan Ruotsin kruununperillistä Kaarle Juhanaa, joka saapui tänne seuruineen 27.8. juhlittuna sankarina kuin maan isä ikään. Että semmosta väkeä turkulaiset.




Helsinki nousi tuhkasta pääkaupungiksi

Tulipalon tuhoamasta Helsingistä tuli neljässä vuodessa Suomen pääkaupunki. Uskomattomaan suoritukseen tarvittiin voimakasta tahtoa, suotuisa poliittinen ilmapiiri, väittelytaitoa sekä mielipiteiden tulkitsemista omaksi eduksi.

image

Vaikka Turku oli 1840-luvulle saakka Suomen suurin kaupunki, jo 1700-luvulla merkittävät sotapäälliköt olivat asuneet Viaporin linnoituksen suojaamassa Helsingissä. Mutta vielä keisarillisen Venäjän valloitettua Suomen vuonna 1809 näytti aluksi selvältä, että Turusta tulisi suuriruhtinaskunnan pääkaupunki.

Ajatuksesta tuli virallinen

Uudenmaan ja Hämeen läänin alati uusia ajatuksia pursuava maaherra Gustaf Fredrik Stjernvall esitti kuitenkin, että pääkaupunki tulisi sijoittaa Helsinkiin. Stjernvall lähetti 25.10.1810 valtiosihteeri Mihail Speranskille asiaa koskevan kirjeen, joka oli otsikoitu sanoilla ”Mitä nöyrin mietintö”.

– Helsingin kaupungin sijainti uuden ja vanhan Suomen kaupunkien välissä on hyvä. Kaupungissa on myös erinomainen satama. Helsinki ei ole sopiva ainoastaan suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi, vaan myös kukoistavaksi ulkomaankaupan keskukseksi, Stjernvall kirjoitti mietinnössään.

image

Helsingin ongelma oli se, että sen keskusta oli tuhoutunut tulipalossa marraskuussa 1808. Kaupungin uudelleen rakentaminen loi kuitenkin uusia mahdollisuuksia.

– Kaupunki on rakennettava uudelleen kivestä, jotta se ulkonaisesti olisi asemansa arvoinen, Stjernvall pohti.
Stjernvallin ajatus sai tukijan keisari Aleksanteri I:n neuvonantajaksi Ruotsista siirtyneestä suomalaisesta Gustaf Mauritz Armfeltista, josta marraskuussa 1811 tuli Pietariin perustetun vaikutusvaltaisen Suomen asiain komitean puheenjohtaja. Stjernvall pohti pääkaupunkiasiaa Armfeltin kanssa, ja kaksikko tapasi useasti.

Asemakaava hahmotteli pääkaupunkia

Aika oli otollinen muutokseen myös siksi, että hallituskonselji eli myöhempi keisarillisen Suomen senaatti ja nykyinen valtioneuvosto, oli sijoitettu Turkuun vain vuoteen 1812 saakka. Hallituskonseljin paikka tuli tämän vuoksi harkita uudelleen.

Pietarissa Armfelt esitteli asian keisari Aleksanteri I:lle päivällisellä. – Minulle jäi se käsitys, että keisari hyvin ymmärsi asian, Armfelt selosti tapaamista.

Vastaväitteitä oli tullut jo aikaisemmin. Senaatin kansliatoimikunnan päällikkö Carl Erik Mannerheim, myöhemmän Suomen marsalkan isänisän isä, mietti Helsingin vaurastumisen vaikutuksia:
– Onko liian laaja kaupankäynti Suomelle eduksi vai eikö?

Toinen merkittävä seikka on puolustus: kenraalikuvernöörin piti olla lähellä puolustettavaa rajaa. Turku oli lähellä vihollista, Ruotsia. Stjernvall vastasi tiukasti:

– Turkulaisten ei sovi pitää asemaansa monopolinaan, sillä hallitusvirastot oli sijoitettu sinne pikemminkin sattumalta kun pakosta.

Vastustus kääntyi puoltamiseksi

Käännekohdaksi muodostui Stjernvallin ja Huopalahden kartanossa asuneen hallitusneuvos Johan Albrecht Ehrenströmin neuvonpito tammikuussa 1812. Ehrenström alkoi laatia uutta ehdotusta Helsingin jälleenrakentamiseksi, ja Suuren Torin pohjoisreunalle, nykyisen Tuomiokirkon sijoille merkittiin kaavaluonnoksiin pääkaupunkiasemaa ennakoiva ”keisarillisen residenssin” tontti. Stjernvall tahollaan ryhtyi laatimaan kenraalikuvernööri Fabian Steinheilille kirjettä, jossa kysymys pääkaupungista nousi päällimmäiseksi.

Kenraalikuvernööri Steinheil vastasi pitkällä kirjeellä, jonka lopuksi hän totesi, että kruunulla tuskin on varaa ottaa osaa muuttokustannuksiin. Suomen asiain komitea tulkitsi Steinheilin kirjeen myöntymiseksi, vaikka kirjeen alkuperäinen sävy voidaan tulkita myös vastustavaksi. Steinheilin pelko kustannuksista hälvennettiin toteamalla, ettei valtiolle tulisi kustannuksia muutosta.

Muutoksen vastustajat alkoivat olla alakynnessä. – Et Sinä enkä minä taida elää niin kauan, että kaikki on järjestyksessä konseljin muuttoa varten, ystävä lohdutti turkulaista Mannerheimia.

Keisari hyväksyi ajatuksen

Keisari Aleksanteri I sai eteensä ehdotuksen pääkaupungin siirtämisestä Helsinkiin maaliskuun 24. päivänä (eli venäläisen juliaanisen kalenterin mukaan 12.3.) 1812. Hän hyväksyi esityksen ja piti sitä suomalaisilta tullutta ehdotusta osoituksena alamaisuudesta.

Asia ei kuitenkaan ollut vielä selvä, lopullinen allekirjoitus puuttui. Stjernvall oli saapunut Pietariin Armfeltin tueksi matkassaan Ehrenströmin laatima uusi asemakaava, ja matkaan yritettiin saada hankkeessa mukana ollutta kauppaneuvos Carl Magnus Lindholmiakin.

Keisari allekirjoitti 8. huhtikuuta (juliaanisen kalenterin mukaan 27. maaliskuuta) 1812 reskriptin eli hallitsijan käskykirjeen, jolla Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki.

Vaikka keisarin käskyjä toteltiin, syntyi Turussa voimakas närkästys. Mannerheim ilmoitti luopuvansa konseljin jäsenyydestä, ja Turun ja Porin läänin maaherra Knut von Troil sekä piispa Jakob Tengström alkoivat punoa juonia muutoksen esteeksi.

Turkulaisten estely-yritykset eivät kuitenkaan tehonneet, sillä Aleksanteri I:n reskriptiä ei ole kumottu kahteensataan vuoteen.

Marko Mannila

Lähde: Yrjö Blomstedt: Helsingin korottaminen pääkaupungiksi teoksessa Entisaikain Helsinki VII. Helsinki 1963.

Hyvä me
Suomen Turussa 8-4 2014
Simo Tuomola

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Viinaa kansalle

Tänään 5-4 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kieltolaki 1932 päättyi Suomessa:

 
Kieltolaki kumottiin joulukuussa 1931 käydyn kansanäänestyksen perusteella eduskunnan hyväksyessä 9-2 uuden väkijuomalain, joka astui voimaan 5.4.1932, Alkojen avatessa ovensa klo 10: 5-4-3-2-1-0.

Suomessa oli voimassa alkoholijuomia koskeva kieltolaki vuosina 1919–32.

 
 Vuoden 1917 kieltolain ensimmäinen sivu asetuskokoelmassa.

Kieltolaki koski alkoholipitoisten aineiden valmistusta, maahantuontia, myyntiä, kuljetusta ja varastointia. Laki astui voimaan 1.6.1919. Yli 2% prosenttia sisältävän alkoholin käyttö oli sallittua vain lääkinnällisiin, teknillisiin ja tieteellisin tarkoituksiin.

 Kun laillisia alkoholijuomia ei ollut saatavilla, kansalaiset ostivat alkoholinsa laittomilta markkinoilta, useimmiten väkevinä alkoholijuomina. Kieltolaki saikin Suomessa aikaan ennennäkemättömän viinan salakuljetuksen aikakauden, jota on kutsuttu myös pirtuajaksi. Alkoholia salakuljetettiin Suomeen alkuvuosina etupäässä Virosta, myöhemmin enenevässä määrin myös Saksasta ja Danzigista. Takavarikoidun alkoholin määrä kasvoi vuosi vuodelta ja ylitti vuonna 1930 jo miljoonan litran rajan.

 
Velikulta-pilalehdessä elokuussa 1907 ilmestynyt Alex Federleyn pilapiirros kieltolakia kannattaneesta työväestä. Kieltolakia kannatti myös 1899 perustettu Suomen työväenpuolue, joka oli ottanut sen ohjelmaansa. Raittiusseura Raittiuden Ystävät oli perustanut erityisen kieltolakikomitean 21.1.1906.


Poliisia kieltolaki työllisti runsaasti. Korruptio, salakuljetus ja laittomat markkinat aiheuttivat poliisille huomattavan resurssipulan. Vuodesta 1922 lähtien kieltolaki- ja juopumusrikokset muodostivat jatkuvasti yli 80 % kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista. Väkevän viinan juominen näkyi myös lisääntyneinä väkivaltarikoksina. Lain valvonnasta aiheutuneiden suurten kustannusten lisäksi kieltolaki muodostui valtiolle kalliiksi myös siitä syystä, että se menetti alkoholiverosta saamansa, varsin huomattavat tulot.


Suomen maine ulkomaankaupassa huononi myös kieltolain myötä. Varsinkin suuret viinintuottajamaat suhtautuivat Suomeen ja suomalaisiin tuotteisiin vihamielisesti. Portugali julisti suomalaisen paperin tuontikieltoon, ja Ranska asetti suomalaistuotteet boikottiin. Nämä pakotteet kumottiin samalla, kun kieltolaki kumottiin.

Turussa kieltolain myötä Manillan höyrypolttimo, vanha viinatehdas joutui lopettamaan toimintansa, mutta viereisellä Andros veneveistämöllä ja moottorinvalmistajalla meni sitäkin paremmin. Sen nopeat veneet olivat suosittuja kieltolain aikana sekä trokarien että virkavallan käytössä. Algot Niska ja Tullilaitos löytyvät sen tilauskirjoista.


 

Algoth Niska (5. joulukuuta 1888 Viipuri – 28. toukokuuta 1954 Helsinki) oli suomalainen jalkapalloilija ja kieltolakiajan kuuluisa pirtun salakuljettaja.

Pitkällisen keskustelun jälkeen kieltolaki päätettiin kumota. Joulukuun 29.–30. päivänä vuonna 1931 pidetyssä kansanäänestyksessä yli 70 prosenttia äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta. Eduskunta hyväksyi 9. helmikuuta 1932 uuden väkijuomalain (45/1932), jossa säädettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle.

Laki tuli voimaan 5. huhtikuuta 1932, ja sen mukaan alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus on ollut valtion omistamalla Oy Alkoholiliike Ab:lla. Tapahtumasta on jäänyt mieliin numerosarja 543210, joka tarkoittaa päivämäärää 5.4.1932 ja kelloaikaa 10, sillä ensimmäiset Alkoholiliikkeen myymälät avattiin tuolloin, lain voimaantulopäivänä klo 10.
 
 

Kippistellen
Turussa 5-4 2014
Simo Tuomola

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kreivi Armfelt

Tänään 31-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Tarvasjoen suuren pojan, Kustaa Mauri Armfeltin syntymästä 1757:


1757 – Gustaf Mauritz Armfelt, suomalainen diplomaatti ja kreivi, hovimies ja jalkaväenkenraali (k. 1814)


Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki  Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/5c/G_M_Armfelt.jpg

Turun läänin maaherran poika Mauritz opiskeli aikansa Turun Akatemiassa, mutta karkasi sitten Tukholmaan yltäen aina kuningas Kustaa III:n neuvonantajien ja kulttuurivaikuttajien piiriin saakka. Kuninkaan kuoltua Armfelt toimi kuninkaan alaikäisen pojan holhoojana ja Tukholman ylikuvernöörinä.

Myöhemmin hän veljeili Venäjän Katariina II kanssa ja Tukholmassa hänet tuomittiin kuolemaan petturina. Aikanaan miehen kunnia palautettiin ja hän palasi Venäjän miehittämään Suomeen, toimien mm. Suomen kenraalikuvernöörinä ja Turun Akatemian kanslerina.

Mies kuoli 1814 ja haudattiin Halikon kirkkoon.
Sittemmin kansalliseksi herättäjäksi nimitetyn Adolf Iwar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” ("Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar"), oli jo Armfeltin piirin johtolauseena.

Turussa Armfelt ei ollut niitä pidetyimpiä ihmisiä. Hänen tuiman mielensä mukaan:

"Turku on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, kurja kylä, jossa ilmapiiri on saastunut ja jossa vallitsee maailman huonoin yhteishenki."

"Turussa asuu leväperäisiä virkamiehiä, laiskoja professoreja, juutalaismielisiä kauppiaita ja häijyjä akkoja. Turku on luola ja hökkelikylä, joka on sytytettävä ja poltettava poroksi".

 

Kun Turku sitten 4-9-1827 lopulta paloi poroksi, oli täällä iloista opiskelijaelämää eläneellä Armfeltin pojalla Alexander Armfeltillä vähän hankalat olot.




Alexander Armfelt ( 18. huhtikuuta 1794 Riika – 8. tammikuuta 1876 Pietari) oli suomalainen sotilas, virkamies ja ministerivaltiosihteeri. Hän oli Gustaf Mauritz Armfeltin poika, mikä auttoi alkuun uralla. Armfelt toimi Suomen kenraalikuvernöörin adjutanttina 1821–1827 ja (ministeri)valtiosihteerin apulaisena 1834 alkaen, kunnes hänet Robert Henrik Rehbinderin kuoleman jälkeen nimitettiin ministerivaltiosihteeriksi 1842.


Isää voitiin syyttää Turun syrjimisestä, mutta oli Armfelt jotain saanut aikaankin; hänen aloitteestaan tänne oli perustettu Kliininen instituutti. Ja Alexander itse asteli eteenpäin isänsä viitoittamaa tietä aina Pietariin Suomen asioiden esittelijäksi, vaikuttaen mm. Suomen markan käyttöönottoon. Sataikko, omena ja suomo olivat markka-sanan vaihtoehtoja tuolloin.




Armfelt.png

 
Aikoinaan KMF voitti myös Mobilen Suurin turkulainen -kisan:




Kustaa Mauri Armfelt

27.05.2005 / Teksti: Mike Pohjola

Mobilen Suurin turkulainen -kisan voitti ylivoimaisella äänienemmistöllä Kustaa Mauri Armfelt (1757-1814). Voittoa edesauttoi, että Armfelt on kauan sitten kuollut konservatiivinen aatelismies, jonka todellisia tekoja ei enää juuri muisteta.

Kustaa Mauri tai oikeammin Gustaf Mauritz Armfelt vietti suuren osan elämäänsä Turussa ja teki kaupungissa myös elämäntyönsä. Hänet muistetaan ennen kaikkea Turun ja turkulaisten fanaattisena vihaajana. Itse hän kutsui kaupunkia Suomen liikavarpaaksi ja Sodoman ja Gomorran lihalliseksi serkuksi.

Armfeltista tuli vuonna 1811 Suomen asiain komitean puheenjohtaja, siis korkea-arvoisin suomalainen virkamies. Heti seuraavana vuonna Armfelt junaili Helsingistä pääkaupungin, sillä hän uskoi, että Turusta tulivat kaikki Suomessa vallitsevan pahan siemenet.

1800-luvun alussa Ranskan vallankumouksen tasavaltalaiset ihanteet olivat levinneet Ruotsiin ja sitä kautta myös kaikkiin Suomen kulttuurikaupunkeihin - toisin sanoen Turkuun. Armfelt ei voinut sietää ajatusta tasavaltalaisuudesta, jonka henki oli Turussa niinkin vahva, että aatelisille tarkoitettuihin virkamiesasemiin saattoivat päästä porvaritkin. Kaupungissa piti valtaa Turun valhekomissio, johon Armfeltin mukaan kuuluivat laiskat virkamiehet, kapinamieliset yliopistolaiset, juutalaiset kauppiaat ja häijyt akat.

Turun akatemia (nyk. Helsingin yliopisto) sai myös osansa kritiikistä. Professorit olivat omavaltaisia, riidanhaluisia, velttoja, sukulaisiaan suosivia, keskinkertaisia tiedoiltaan, vallankumouksellisia periaatteiltaan sekä vailla käytöstapoja tai käsitystä yhteiskunnallisista velvollisuuksista. Kustaa Mauri Armfelt oli Akatemian kansleri vuodesta 1812 kuolemaansa asti.

Armfelt osallistui aktiivisesti politiikkaan jo Ruotsin vallan aikana. Hänen merkittävimpiä tekojaan tuolta ajalta on osallistuminen vallankaappausyritykseen vuonna 1793. Tarkoitus oli Venäjän laivaston avulla palauttaa valta holhoojahallitukselta oikealle kuninkaalle. Salaliiton paljastuttua Armfelt tuomittiin menettämään henkensä, kunniansa ja omaisuutensa. Eräs korkeimman oikeuden jäsen toivoi, että tuota pahaa ja vaarallista miestä ei milloinkaan palautettaisi kunniaan eikä varsinkaan käytettäisi valtakunnan tärkeimpiin virkoihin ja toimiin. Ilmeisesti varoitus sittemmin kuitenkin unohtui, sillä Armfelt oli seitsemän kuukauden ajan Suomen kenraalikuvernööri.

Autonomian aikana Armfelt kritisoi Suomen, ja erityisesti Turun ja turkulaisten liian läheisiä suhteita Ruotsiin. Turkulaiset pitivät yhteyttä Ruotsin bonapartistisiin kanaljoihin ja kaupungissa vallitsivat ruotsalaiset ennakkoluulot. Armfeltin oma vaimo ja poika Alexander asuivat kuitenkin Ruotsissa.

Turkua Armfelt luonnehti pahanhajuiseksi koirankoloksi, jossa oli myrkyttynyt ilmapiiri, kurjat katukiveykset ja maailman huonoin kansalaishenki. Turkulaiset olivat inhottavaa roskaväkeä, ja oikeastaan koko kaupunki olisi pitänyt polttaa poroksi.


Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarkoje Selo Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali. Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.



Turun keskusta vuonna 1811 pian Ruotsin vallan ajan päättymisen jälkeen.






Armfeltin edeltäjä Turun akatemian kanslerin toimessa oli keisarin valtiosihteeri Mihail Speranski. Venäjän Ranska-politiikan käännekohdassa Speranski joutui keisarin epäsuosioon 1811 ja hänen oli jätettävä kaikki virkansa. Yliopiston johto Turussa toivoi nyt Armfeltin kautta saavansa edelleen nauttia hallitsijan suosiosta, ja kanslerin tehtävässään Armfelt ryhtyikin tarmokkaasti toteuttamaan vuoden 1811 melkein kaksinkertaistettua yliopiston menosääntöä ja saattamaan päätökseen vielä kesken olevaa uutta yliopistorakennusta.

Armfelt saneli yliopiston rakennustoimikunnalle ohjeet uuden päärakennuksen ja sen ympäristön viimeistelystä ja sisustamisesta. Tässäkin asiassa hän käänsi huomionsa Pietarin suuntaan. Sieltä hankittiin hänen välityksellään sekä stukkatöörejä että sisustusesineitä ja kalusteita.

Tärkein taideteoshankinta, jonka Armfelt välitti Pietarista oli kolossaalikokoinen, graniittijalustalle uuden juhlasalin katederin taakse sijoitettu Aleksanteri I:n pronssinen rintakuva. Patsas tilattiin Venäjän uusklassismin johtavalta kuvanveistäjältä Ivan Martosilta ja se siirtyi sittemmin yliopiston mukana Helsinkiin.



Armfelt vanhemmilla päivillään.

Armfeltin viimeisten elinvuosien suuri muutoshanke oli Helsinki-nimisen rannikkokaupungin korottaminen suuriruhtinaanmaan pääkaupungiksi. Hän ei milloinkaan voinut sietää turkulaisten sisäpiirien ("barbarer, bovar och trähuvuden") kotiinpäinvetoa ja näköalattomuutta.

Keisari päätti uudesta pääkaupungista ja vahvisti sen suureellisen uuden asemakaavan vuonna 1812, Armfelt oli keisarille jo edellisenä vuonna esittänyt keskushallinnon siirtoajatuksen. Näyttää myös siltä, että vaikka J. A. Ehrenström, Armfeltin kohtalontoveri Kustaa III:n ajoilta, varsinaisten arkkitehtien puuttuessa laati itse asemakaavan ja siihen liittyvän selostuksen, niin sen ideasisältö kuvastaa Armfeltin käsityksiä Suomen tulevaisuudesta.


Armfelt menehtyi rintatautiin 19. elokuuta 1814 57-vuotiaana Tsarskoje Selossa Pietarin lähellä. Hänet on haudattu sukuhautaan Halikon kirkkoon, lähelle omistamaansa Joensuun (Åminne) kartanoa. Viimeisinä vuosinaan 1811-1814 hän kunnosti kartanon päärakennusta ehtimättä kuitenkaan asua siellä. Armfeltien suku omisti kartanon 1786-1925.

Olkaamme siis turkulaisia
Turussa 31-3 2014
Simo Tuomola