tiistai 22. huhtikuuta 2014

Oltermanni

Tänään 22-4 kuljemme hetken matkaa Turun vanhan hautausmaan kujia. Kappelikujalta kurvaamme oikealle kohden ortodoksista hautausmaata ja ohitamme Crampinkujan. Kas tuossa - hautapaikka V.4.6.4.43.

Tässä lepää maalariammattikunnan vanhin Carl Gustaf Söderstrand 1800-1862. Mies opiskeli aikoinaan Tukholman taideakatemiassa ja perusti kotiinsa Piispankadulle piirustuskoulun, josta kehittyi Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu. Vuonna 1850 Söderstrand perusti Turun kivipainon.

Tänään 22-4 tulee kuluneeksi tasavuosia maalarimestarin kuolemasta Turussa 1862.



Carl Gustaf Söderstrand (9. syyskuuta 1800 – 22. huhtikuuta 1862 Turku) oli maalarimestari, taidemaalari ja Turun maalariammattikunnan oltermanni. Söderstrand opiskeli Tukholman taideakatemiassa jonkin aikaa.

Söderstrand perusti Turkuun vuonna 1830 maalariammattikunnan piirustuskoulun, joka myöhemmin tunnetaan Turun piirustuskouluna. Söderstrand on maalannut Keuruun vanhan kirkon maalauksen Viimeinen tuomio ja koristemaalaukset Jämsän neljänteen kirkkoon, joka paloi 1927. Hän maalasi myös Kuoreveden kirkkoon kuoriseinän verhosommitelman.

Turun piirustuskoulu (Åbo ritskola) on perinteikäs turkulainen taideoppilaitos, jonka oppilaina on ollut runsaasti myöhemmin menestyneitä taiteilijoita. Turun piirustuskoulu on Suomen ensimmäinen varsinainen taidekoulu, joka täytti vuonna 2010 jo 180 vuotta. Se on nykyisin osa Turun ammattikorkeakouluun kuuluvaa Turun taideakatemiaa.

Turussa toimi jo vuodesta 1707 Turun akatemian eli yliopiston yhteydessä piirustussali, jossa oli mahdollista saada ohjattua piirustuksen opetusta aina vuoteen 1828 asti ja Turun palon jälkeen Helsingin yliopistossa. Muuten taideopetusta saattoi saada vain ulkomailla. Turun piirustuskoulu on myös Euroopan ensimmäisiä yleisiä taidekouluja, joissa opetusta saivat nauttia sekä tytöt että pojat jo vuodesta 1852 lähtien.

Turun piirustuskoulu perustettiin Tukholman vapaiden taiteiden akatemian mallin mukaan. Alkuvaiheessa vuonna 1830 koulu oli osa Turun maalariammattikunnan toimintaa ja tarkoitettu vain oppipojille ja kisälleille. Opetustilana oli perustaja maalarimestari Carl Gustaf Söderstrandin talo. Oppilaita oli vähän, samoin viikkotunteja ja opetus keskittyi pelkästään piirtämiseen.

Koulun aloitteen tekijä oli ollut 30-vuotias Carl Gustaf Söderstrand, joka oli saanut opetusta Tukholman taideakatemiassa. Koska piirustuskoulussa huomioitiin jo alkuvaiheessa taiteilijoiksi aikovien koulutustarpeet, koulusta tuli vähitellen tärkeä opinahjo myös kuvataiteilijoille.

Vuonna 1843 perustettiin edistyneimpiä oppilaita varten antiikkiluokka, jossa harjoiteltiin piirtämistä kipsimallien mukaan. Pietarista ja Tukholmasta oli hankittu antiikin veistosten kipsijäljennöksiä. Tämänkin uudistuksen alkuunpanija oli Söderstrand ja hän itse johti opetusta. Hovimaalari Robert Wilhelm Ekman astui koulun johtoon kevätlukukaudella vuonna 1846 ja opetus jakautui siitä lähtien Ekmanin ja Söderstrandin kesken. Uudistuksista huolimatta koulu oli edelleen avoin vain maalarioppipojille.


 Keuruun kirkossa on maalaus nimeltään Viimeinen tuomio. Taulun on maalannut Carl Gustaf Söderstrand vuonna 1820 ja sen lahjoitti lääninsairaalan kirjuri Matts Gillstén vuonna 1824.


Carl Gustaf Söderstrand toimi Turun piirustuskoulun ensimmäiset 15 vuotta koulun ainoana opettajana. Koulu toimi tuolloin hänen omistamassaan talossa. Söderstrand myös tuki koulua taloudellisesti. Hän oli suorittanut mestarinäytteensä vuonna 1829 ja aloittaessaan piirustuskoulun opettajana 1830 hänet oli juuri otettu Turun maalariammattikunnan jäseneksi.

Koulu sijaitsi myös Robert Wilhelm Ekmanin aikana Söderstrandin talossa osoitteessa Piispankatu 8, jossa nykyään sijaitsee Åbo Akademin Axelia-instituuttirakennus ja jota vastapäätä on arkkipiispan virkatalo

Söderstrand myös esitti taideyhdistyksen perustamista Turkuun jo 1840-luvulla. Kun Helsingissä 1846 perustettiin Suomen Taideyhdistys, Turussa tyydyttiin aluksi siihen, että Turun piirustuskoulu toimi helsinkiläisen taideyhdistyksen alaisena ja Turun oman taideyhdistyksen sijaan oltiin helsinkiläisen Suomen Taideyhdistyksen alaosasto, jonka huomattavimpia jäseniä olivat Söderstrand ja R. W. Ekman.

Robert Wilhelm Ekman (myös R. W. Ekman, 13. elokuuta 1808 – 19. helmikuuta 1873) oli merkittävä suomalaisen romanttisen muotokuvamaalauksen ja varhaisen kansallisromantiikan taidemaalari ja opettaja. Häntä  tervehdittiin "Suomen Michel-Angelona".

 
Robert Wilhelm Ekman, Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä, 1850-luvun alkupuoli. Maalaus pohjautuu perimätietoon, jolla tuskin on historiallista todellisuuspohjaa.

Ekmanin julkisia taideteoksia ovat Turun tuomiokirkon freskomaalaus 1850–1854 sekä yli 30 alttaritaulua, muun muassa Helsingin Vanhankirkon 1846–1848, Sääksmäen 1847, Viitasaaren 1849, Sauvon 1853, Oulun 1859, Tammelan 1860, Vaasan 1861, Porin 1863 ja Perttelin kirkkojen 1871 alttaritaulut.

Oltermannina Suomen
Turussa 22-4 2014
Simo Tuomola
 







 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Hakkaa päälle!

Tänään 21-4 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen ratsuväen kenraali Torsten Stålhandsken kuolemasta Haderslevissä Tanskan sotaretkellä 1644.



Hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkon Sielujen kappeliin arkussa, jossa on teksti; Quod si quis cerret non coronabitur nisi legitime certaverit - Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti (2 Tim.2:5). Arkku on kannunvalaja Caspar Becke vanhemman tinasta ja messingistä valmistama.

Torsten Stålhandske (1. syyskuuta 1593, Porvoon pitäjä – 21. huhtikuuta 1644, Haderslev) oli suomalainen Ruotsin armeijassa palvellut ratsuväen kenraali ja hakkapeliittojen päällikkö 30-vuotisen sodan aikana.




http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/44/Torsten_St%C3%A5lhandskes_grav_i_%C3%85bo_domkyrka..jpg

Stålhandsken ja hänen puolisonsa Kristiina Hornin (1604-1673) haudalle Tuomiokirkkoon pystytettiin 1681 suuren kirkkopalon jälkeen kuvan muistomerkki paadella makaavine kokovartalokuvineen, veistäjänä Jürgen Meintz Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa.

Ståhlhandske-suvun hautakammio, joka ennen muinoin oli Tott-suvun hautakammion jälkeen komein, on eteläisen kirkonoven länsipuolella, ja rauta-aitaus eroittaa sen kirkosta. Tämän hautakammion osti vuonna 1654 Torsten Stålhandsken leski Kristiina Horn, ja sitä kaunistaa kallisarvoinen hautapatsas mustasta ja ruskeasta marmorista, jossa on valkoisia marmorikuvia. Tuon suuren sota-uroon (+ 1644) jäännökset säilytetään komeassa lyijykirstussa.

Torsten Stålhandske aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Hän matkusti henkivartiokaartin vänrikkinä Kustaa II Adolfin mukana Preussiin 1622. 1626 hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin (k. 1653?) jalkaväkirykmenttiin, mutta siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1629 johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.




Stålhandske, Torsten (1593 - 1644)Stålhandske, Torsten (1593 - 1644)
Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan 1630 Stålhandske oli mukana Pommerissa ja seuraavana vuonna Breitenfeldin taistelussa. 1632 hänet ylennettiin everstiksi ja oli ratsumiehineen ratkaisevassa roolissa Lützenin taistelussa, jossa Kustaa II Adolf sai surmansa.

Kesäkuussa 1634 hän haavoittui Hamelin taistelussa. 1635 hän liittyi kenraalimajurina Johan Banérin johtamaan armeijaan. Hän valtasi 35 lippua Wittstockin taistelussa ja ajoi vihollisen pakenemaan. Huhtikuussa 1642 hän haavoittui vakavasti Breitenfeldin toisessa taistelussa. Toukokuussa hänet nimitettiin ratsuväen kenraaliksi. Hän kokosi pitkillä sotaretkillään huomattavan omaisuuden.

Hänen vaimonsa Kristiina lahjoitti Turun akatemialle Aarhusin piispalta sotasaaliiksi otetun kirjaston. Århusia valloittaessaan Stålhandske sai saaliikseen sikäläisen piispan jäämistöstä 890 niteen kirjaston, jonka hänen leskensä lahjoitti Turun akatemialle 1646.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a6/Torsten-St%C3%A5lhandske-1934.jpg
Torsten Stålhandske vuonna 1934 julkaistussa postimerkissä. Samaan sotilasmerkkisarjaan kuuluvat Punaisen Ristin merkit Laiska Jaakosta, Jakob de la Gardie, sekä Evert Hornista.

Vietettyään lähes kaikki aikuisvuotensa sotaretkillä Stålhandskelle ei ollut juuri jäänyt aikaa siviilielämään ja perheen perustamiseen. Hän solmi Tanskan sotaretken alla 1643 edullisen avioliiton entisen päällikkönsä Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi ja lapsettomaksi.

Stålhandsken ruumis tuotiin takaisin kotimaahan, ja hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkkoon. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä, missä hänen ja hänen puolisonsa kuvat on veistetty kiveen, on edelleenkin nähtävissä suurvaltakauden kuvanveistotaiteen pysyvänä muistomerkkinä.

Torsten Stålhandske oli tyypillinen Ruotsin suurvaltakauden sotilas niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli erittäin taitava ratsuväen päällikkö, joskin hänen kykynsä sodanjohtajana ja strategina jäivät vaille näyttöä. Hänen henkilökohtainen rohkeutensa ja aggressiivinen taistelutapansa toivat hänelle menestystä sotakentillä ja tekivät hänestä legendaarisen sotilaan, joka suomalaisten hakkapeliittojen päällikkönä muodostui koko käsitteen henkilöitymäksi. Hänen ystävyytensä Brittein saarilta tulleisiin upseereihin, joiden kieltä hän osasi, levitti myös hänen mainettaan, sillä heidän kauttaan hänen tekonsa pääsivät hyvin esiin suositun The Swedish Intelligencers -aikalaisteoksen sivuilla.





 Torsten Stålhandskes och Kristina Horns gravmonument i svart marmor i Åbo domkyrka.

Toisaalta Stålhandskea on moitittu liiallisesta mieltymyksestä viiniin, mutta moite lienee yhtä hyvin perustein kohdistettavissa lähes jokaiseen tuon ajan päällikköön ja sotilaaseen. Toinen syytös koskee hänen tapaansa hankkia sotasaalista. Sotasaaliin hankkiminen ja erilaisten lunnaitten suoranainen kiristäminen voitetuilta kuului myös ajan sodankäyntitapaan.

Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa, lienee juuri tuo mainittu Århusin piispan kirjasto, 890 nidettä, jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman juuri sopivasti 1640 perustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.

Torsten Stålhandsken nimi on jäänyt historiaan nimenomaan hakkapelittojen synonyymina ja symbolina:

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c8/Hakkapeliitta-1940.jpg

Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa Punaisen Ristin neljän postimerkin sarjassa.

Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä. Aseinaan heillä oli kaksi ratsupistoolia ja miekka. Lisäksi varusteina saattoi olla kypärä, nahkahaarniska (költeri) tai teräksinen rintahaarniska, kyrassi. Hakkapeliitat ratsastivat suomenhevosruunilla. Ruotsin ratsuväki ja hakkapeliitat sen osana käytti 1600-luvun alussa täysin uutta ratsuväen rynnäkkötaktiikkaa, jonka tuloksena oli erinomainen sotamenestys.

Hakkapeliittojen nimi tulee suomalaisen myytin mukaan hyökkäyskomennosta "Hakkaa päälle." Käsityksen esitti muiden muassa Daniel Juslenius teoksessaan Vanha ja uusi Turku. Hän kirjoitti: "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee 'lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä."

Vaihtoehtoinen etymologia nimelle on viron kielen "hakka peale", joka tarkoittaa yksinkertaisesti johonkin ryhtymistä. Suomalainen sotaväki Ruotsin sotaväessä sai puhua omaa kieltään ja sitä myös johdettiin suomen kielellä, vaikka hallintokieli oli ruotsi. Värvättäessä ei ratsumiehiä kutsuttu hakkapeliitoiksi, vaan he olivat tavanomaisemmin pelkkää Ruotsin ratsuväkeä, "ryttäreitä". Lempinimi liitettiin joukkoihin vasta Ruotsin sotamenestyksen myötä.

Hakkapeliitat olivat kaiketi ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on sotahevosenakin hyvin sitkeä eikä väsy helposti.

Kirkkoreissulla
Turussa 21-4 2014
Simo Tuomola

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Otawa ja seksiä

Historian hämäriin, ikäänkuin kakkossijalle voittajien varjoon unohtuu aina tärkeitäkin hahmoja. Yksi sellainen ikuinen kakkonen, jolle julkisuus ei ole oikeutta tehnyt on Carl Axel Gottlund, jonka kuolemasta tulee tänään 20-4 kuluneeksi tasavuosia.

Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää – 20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki tutkimusmatkoja metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.
 
 
Carl Axel Gottlund vuonna 1857, tuntemattoman tekijän piirros.
 
   Carl Axel Gottlund (1796-1875) oli tutkija, lehtimies ja kirjailija, suomalaisuuden edistäjä. Hänen merkittävimpiä saavutuksiaan olivat Otawan julkaiseminen sekä tutkimukset Ruotsin ja Norjan nk. metsäsuomalaisista. Otawa oli Gottlundin itsensä kustantama ja lähes kokonaan kirjoittamakin ensimmäinen suomenkielinen kirjallis-taiteellinen albumi. Gottlund halusi näin osoittaa, että suomen kieltä voitiin käyttää erilaisten asioiden ilmaisemiseen kuten muitakin sivistyskieliä. Kirjakielenään Gottlund käytti savon murteen mukaelmaa.

Otawa sisältää tutkielmia Suomen historiasta, kieli- ja musiikkitieteellisiä artikkeleita, näytteitä kansanrunoudesta, Gottlundin omia runoja sekä runojen käännöksiä Sapfosta Bellmaniin. Otawan kuvittivat Magnus ja Wilhelm von Wright sekä Robert Ekman. Kustannuksia alentaakseen Gottlund maalasi itse albuminsa kivipiirrokset värillisiksi. Osa III julkaistiin vasta Gottlundin kuoleman jälkeen. Teoksen täydellisinä säilyneet kappaleet ovat erittäin harvinaisia



http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/3d/C_A_Gottlund.png

Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää – 20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki tutkimusmatkoja metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.

Gottlund aloitti opiskelun Porvoon lukiossa 1810 saatuaan alkeisopetusta kotona. Opiskeluja enemmän häntä kiinnostivat silti huvitukset: tanssiaiset, urheilu, metsästys ja soittoharrastukset. Todistus ei ollut kovin hyvä, mutta Gottlund pääsi sen turvin aloittamaan opiskelut Turun akatemiassa vuonna 1814 valmistuttuaan ylioppilaaksi.

Akatemiassa Gottlund sai kansallisromanttisia vaikutteita, jotka innostivat hänet vuosina 1815–1816 keräämään kotipitäjästään kansanperinneaineistoa: runoja, loitsuja, satuja, loruja, leikkejä. Työssä häntä auttoivat jo lapsuudessa solmitut yhteydet ja kansan elämän tuntemus. Gottlund ei sensuroinut aineistoaan vaan otti mukaan myös seksuaalista materiaalia, mikä oli varsin poikkeuksellista.

Gottlundin opinnot eivät olleet sujuneet Turun akatemiassa toivotulla tavalla, joten hän siirtyi syksyllä 1816 jatkamaan opintoja Ruotsissa Upsalan yliopistossa. Hän opiskeli siellä klassisia kieliä, luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa mutta varsin verkkaiseen tahtiin ja nauttien kaupungin huveista, myös tappeluista.
 
Opiskellessaan Gottlund omaksui käsityksen Suomen kansan menneestä suuruudenajasta. Upsalassa Gottlund sai ensimmäiset runonsa lehtiin ja kirjoitti myös suomalaisten mytologiasta. Siitä heräsi Gottlundin kiinnostus Ruotsin metsäsuomalaisiin.

Gottlund asui Uppsalassa juuri opintoja suorittamatta. Sen sijaan hän ryhtyi valmistelemaan uutta julkaisua, josta hän aikoi suomen kielen kirjallista monumenttia. Siinä Gottlund joutui pettymään, sillä vain harvat suostuivat avustamaan häntä. Tuloksena oli kahdessa osassa vuosina 1828–1832 ilmestynyt Otawa, joka sisälsi kielitieteellisiä, historiallisia, uskontotieteellisiä ja folkloristisia kirjoituksia sekä runoja. Teos ei saanut Suomessa kovin suosiollista vastaanottoa, vaan sitä moitittiin savolaisen kielen vuoksi. Sisältönsä puolestakaan se ei vastannut Suomessa noussutta romanttista suuntausta vaan oli enemmän valistushenkinen.

Elias Lönnrotin Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 oli Gottlundille katkera pala, sillä se syrjäytti Otavan ja vei Gottlundin omalle teokselleen suunnitteleman paikan kansallisena merkkiteoksena. Toisaalta myöskään Lönnrot ei antanut Gottlundille kirjoituksissaan tunnustusta kansanrunouden kerääjänä ja kansaneeposidean esittäjänä. Eikä arpa suosinut Gottlundia myöskään tärkeitä virkapaikkoja jaettaessa.

Gottlund julkaisi vuonna 1840 yliopiston kustannuksella Runola-eepoksen, jolla hän pyrki haastamaan Kalevalan. Teos kuitenkin romahdutti Gottlundin jo muutenkin arveluttavan maineen: teoksen runomittaa pidettiin virheellisenä, kielikuvien nähtiin osoittavan huonoa suomen kielen hallintaa ja olevan eroottisesti liian rohkeita.

Gottlund anoi 1842 lupaa kirjapainon perustamiseksi ja sai sen. Rahoitusvaikeudet viivästyttivät painon alullepanoa useita vuosia. Gottlund perusti 1846 Suomalainen-lehden, joka oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Helsingissä. Lehti ehti ilmestyä vain kuusi kuukautta ennen kuin senaatti lakkautti sen erään poleemisen kirjoituksen vuoksi.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/df/Suomalainen_31.1.1846.png
N=1. Lauvantaina, 31:ääs päivänä Tammi-kuuta, 1846.

Sillä moni on ehkä meiltäkin kysyvä: minkäpätähden tämä Suomalainenkin on tähän maailmaan joutunut? Mikä hänen on aikomuksensa? (sillä joku aivotus hänellä toki mahtanoon olla), mitäs hään tässä mielii vaikuttoo ja aikoin saattaa?


Maininnan ansaitsee vielä Gottlundin vuonna 1846 julkaisema runoalbumi Sampo, joka sisälsi Gottlundin omia runoja ja käännöksiä, muun muassa Bellmanin runoja. Teos haukuttiin Suomettaressa, mutta se oli silti lajissaan – joka oli siihen aikaan nousemassa maailmalla suosioon – ensimmäinen suomenkielinen kirja.

Gottlund keräsi myös seksuaalisia kansanrunoja, joita osa runonkerääjistä siihen aikaan vältti, tai keräsi jättämällä "tuhmat" sanat pois. Jotkut katsoivat seksuaalisten kansanrunojen pilaavan suomalaisten siveää mainetta. Gottlund myös kirjoitti itse seksuaalisia ja seksuaalis-sävyisiä runoja ja kertomuksia. Seksuaalisen materiaalinsa vuoksi Gottlundia jonkin verran paheksuttiin. Hän saikin mainetta seksuaalisena hurjastelijana.

Joka tapauksessa myöhemmät runonkerääjät ja tutkijat ovat harmitelleet aikaisempien kerääjien torjuvaa asennetta seksuaalisia runoja kohtaan, ja Gottlundin ansiosta tiedetään hieman enemmän siitä, millaisia uskomuksia ja tapoja liittyi sukupuolisuhteisiin entisajan Suomessa. Jotkut aiemmin arkistojen piiloihin kätketyt seksuaaliset runot liitettiin vasta vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot -teokseen.

Minkäpätähden
Turussa 22-4 2014
Simo Tuomola

2 kommenttia:

punainen turku kirjoitti...
Gottlund Savonmualta

Yliopiston kirjaston Rotunda-tilassa esitellään Carl Axel Gottlundin Otava-teosta. "Otava eli suomalaisia huvituksia" oli Gottlundin kirjallisen uran kunnianhimoisin saavutus - savonmurteinen tietokirja. 1800-luvun alun säätyläisperheissä puhuttiin voittopuolisesti ruotsia; vaikka Gottlund viettikin nuoruutensa Juvalla, hän ei koskaan oppinut viäntämisen taitoa. Tämä ei suinkaan estänyt Gottlundia laatimasta kertomuksia Suomen historiasta ja sananlaskuista itämurteella.

Näyttelyn koonnut tutkija Lena Törnblom käsikirjoitusyksiköstä pitää 1831 valmistunutta Otavaa merkkiteoksena suomalaisessa kansalliskirjallisuudessa. Gottlundin aloitellessa Otava-projektia ei pidetty ylipäätään mahdollisena luoda suomenkielistä sivistyskirjallisuutta. Savolainen tietokirja sai myös kulttuurihistoriallisesti merkittävän kuvituksen: kivipiirroksia taiteilivat Magnus ja Wilhelm von Wright, Robert Ekman ja Henrik Strömmer. Rahavaikeuksien kanssa kamppaileva Gottlund päätti itse hoitaa väritystyön, turmellen Törnblomin mukaan mm. Magnus von Wrightin eloisan lappalaiskuvan. Originaalissa nainen on paljastamassa toista rintaansa; Gottlund peitti poven kainosti turkilla.

- Itse asiassa monissa Wrightin veljesten kuvissa hämmästyttää se, kuinka huonosti he osasivat piirtää! Lintukuvat ovat verrattoman kauniita, mutta esimerkiksi Otavan susikuvassa mallia on otettu koirasta ja lopputulos mitä epätieteellisin, Törnblom naurahtaa. - Toisaalta Otavassa on muutenkin vaihteleva sisältö, Gottlundin tekemiä käännöksiä Kreikan klassikoista ja hiukan onnahtelevaa runoutta.

Törnblom muistuttaa myös Gottlundin luonteen särmikkäästä puolesta. Hän ei koskaan saanut virkaa yliopistolta, osaksi tieteellisistä, osaksi riidanhaluiseen persoonallisuuteen liittyvistä syistä. Gottlundin talous hyllyi velkojen varassa: Otavankin valmistumista viivytti tekijän joutuminen velkavankeuteen. Myös vaellusmatkoillaan Ruotsin metsäsuomalaisten parissa hän onnistui herättämään ristiriitaisia tunteita. Epäonnistunut tiedemies, piikojen viettelijä ja tee-se-itse-savon muokkaaja on kuitenkin jäänyt kulttuurihistoriaan merkittävästä kirjallisesta saavutuksesta. Otavan kuvat muodostavat nykyään tärkeän osan yliopiston kirjaston kuvatietokannan rungosta.
atronii kirjoitti...
Minulla ei tuota teosta ole, mutta olen joskus digitoinut Norjan suomalaisiin liittyvää aineistoa.

Pohjolan Minerva

Tänään 19-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Turullekin mm. Turun akatemian perustajana 1640 niin tärkeän Ruotsin hallitsijan, kuningatar Kristiinan kuolemasta Roomassa 1689.

Kristiina (18. joulukuuta (J: 8. joulukuuta) 1626 Tukholma – 19. huhtikuuta 1689 Rooma) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654.

Hän oli syntynyt 1626, joten hän oli valtansa periessään vasta 6-vuotias lapsi. Kuningattarena hän toimi vuosina 1632-1654, jolloin luopui kruunusta, kääntyi katolilaisuuteen ja matkusti Roomaan. Hänen aikanaan saneltiin kuningattaren käskykirjeellä 1649 myös Turun joulurauhan nykyinen sanamuoto.

Hän oli viimeinen Vaasa-suvun edustaja valtaistuimella, hän luopui kruunusta 6. kesäkuuta ja poistui kotimaastaan Belgian kautta Itävaltaan, jossa kääntyi katolilaiseksi. Kuoltuaan hänet haudattiin Pietarinkirkkoon kultakruunuin koristellussa kärpännahkaviitassa ja hopeanaamio kasvoillaan.


16-vuotias Kristiina kuningattarena.


Käväisin tuossa taannoin Pietarinkirkossa pyhinvaellusmatkalla etsimässä maamme valtanaisten Kristiinan ja Katariina Jagellonican muistomerkkejä, mutta löysin vain Carlo Fontanan Kristiinan kunniaksi muotoileman monumentin.

Ilmeisesti muistikuvani siitä, että myös Jagellonica olisi Pietarinkirkkoon haudattu, oli virheellinen; Katariina Jagellonica (1. marraskuuta 1526 Krakova – 16. syyskuuta 1583 Tukholma) oli Juhana III:n ensimmäinen vihitty puoliso, Ruotsi-Suomen herttuatar ja sittemmin Ruotsin kuningatar.  Katariina kuoli muutaman vuoden sairastelun jälkeen Vadstenan linnassa syyskuussa 1583. Hänet onkin haudattu Kustaa Vaasan ja puolisonsa Juhana III:n tavoin Uppsalan tuomiokirkoon.


 

Kuningas Kristiinan hautajaiset


Ruotsin kuningatar, Kustaa II Aadolfin tytär Kristiina kuoli Roomassa 19.4.1689.

Aikaisemmin helmikuussa 62-vuotias entinen hallitsija oli kaatunut ja telonut itsensä. Huhtikuun puolivälissä näytti jo siltä, että hän selviäisi, mutta puhjennut keuhkokuume ja korkea kuume uuvuttivat potilaan.

Viimeisen voitelun Kristiina oli saanut jo kaatumisen jälkeen. Paavi Innocentius XI olisi itse sen halunnut antaa, mutta vanhana ja raihnaisena miehenä hän ei kyennyt asuintiloistaan poistumaan.

Viestin vakavasti loukkaantuneelle Kristiinalle paavi kuitenkin lähetti.

Kristiina oli 1654 luopunut kruunustaan serkkunsa Kaarlen hyväksi. Ruotsin laki ei sallinut katolista hallitsijaa, ja kirkkokuntaa vaihtaakseen Kristiinan oli luovuttava kruunusta. Läksiäisiksi Kristiina sai huomattavan elinkoron, jonka avulla hän perusti hovin uuteen kotikaupunkiinsa Roomaan.

Ruotsiin hän palasi vain kerran. Kaarle X Kustaa kuoli 1660, ja Kristiina kävi Tukholmassa muistuttamassa olemassaolostaan. Kruununperijä Kaarle XI (s. 1655) oli vasta lapsi ja Kristiina tahtoi teroittaa valtiopäiville, että jos nuori Kaarle kuolee, hänestä tulee uudelleen hallitsija.

1600-luvun puolivälissä Ruotsi oli suurvalta. Protetanttisen maan johtajan kääntyminen otettiin Vatikaanissa suurena voittona, sen mukaisesti Kristiina sai asuttavakseen siiven eräästä Vatikaanin keskeisimmistä rakennuksista. Ennen Kristiinan muuttoa kiireesti maalattiin piiloon Omne malum ab Aquilone (lyhennös Jeremia 1:14 "Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle.") huomautukset ja paavi lakkasi sylkemästä pohjoistuulelle.

Niinpä Innocentius XI (k. elokuussa 1689) olisi todella tullut itse antamaan viimeisen voitelun, jos olisi vain kyennyt. Kristiinan tullessa Roomaan paavina oli Aleksanteri VII (k. 1667), Kristiina rippi-isinä ehti toimia myös Klemens IX (k. 1669) ja Klemens X (k. 1676).

Innocentiuksen kanssa Kristiina oli ollut riidoissa, entinen hallitsija ei malttanut pitää sormiaan erossa maailmanpolitiikasta. Innocentius olisi nimittäin halunnut lakkauttaa tavan, jonka mukaan kunkin maan suurlähetystöt ovat sijaintivaltakunnan lainsäädännön ulottumattomissa, naapurimaiden itsenäisiä osia pääkaupunkien keskellä.






Osaltaan Kristiina itse oli syyllinen riitaan Innocentiuksen kanssa. Hän oli nimittäin perustanut teatterin kortteeriinsa Vatikaanin pyhimpään.

Kristiina piipahti Pyhälle Isälle toteamassa, että idea on tolkuton. Eikä se edennytkään mihinkään. Teatterin Innocentius sen sijaan sai muutettua takaisin varastotilaksi.

Innocentius XI:n seuraaja Aleksanteri VIII (k. 1691) teki viimeisen palveluksen Kristiinalle, joka oli kuollut suurissa veloissa. Aleksanteri osti Kristiinan kirja- ja käsikirjoituskokoelman Vatikaanin kirjastoon huomattavalla rahamäärällä. Näin kuningattaren maine tuli pelastettua velkojienkin silmissä.

Kristiina itse oli toivonut pieniä ja vaatimattomia hautajaisia. Se ei sopinut Kirkkovaltion johdolle. Kristiinalle järjestettiin huomattavat nelipäiväiset maahanpanijaiset, kulkueineen ja monine messuineen.

Hautapaikkakaan ei ollut missään maanpovessa vaan Pietarinkirkossa. Se on naiselle harvinainen viimeinen leposija. Vain kolme naista on kirkkoon haudattu, kaksi heistä Ruotsin kuningattaria. Ennen Kristiinaa tähän paavien leposijaan haudattiin väitteiden mukaan myös Katariina Jagellonica, Ruotsin Juhana III:n vaimo, tärkeä henkilö hänkin Turun historiassa.

Katariinan isä oli Puolan kuningas Sigismund I ja äiti Bona Sforza, joka oli milanolaista ruhtinassukua. Katariina oli vanhempiensa nuorin tytär. Nimi Jagellonica on latinankielinen muoto kuningassuvun nimestä Jagiełło. Hän oli harras katolilainen, mutta Pietarinkirkon sijasta hänet ilmeisesti kuitenkin haudattiin Ruotsiin puolisonsa viereen Uppsalan tuomiokirkkoon.

Kristiinan kuolemaan palattiin vielä 1702 Ruotsin Kaarle XII:n aloitellessa mittavia sotaretkiään. Paavi Klemens XI teetti Carlo Fontanalla monumentin Pietarinkirkkoon Kristiinan muistoksi.

Viimeksi Kristiina sai vierelleen ikuiseen lepoon Pietarinkirkon kätköihin paavi Johannes Paavali II:n.














Valtakunnan asioiden sijasta Kristiinan mielenkiinto kohdistui taiteeseen. Kristiinan aikana Ruotsin hovi kohosi lyhyeksi aikaa Euroopan suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Hän kutsui Tukholmaan suurin joukoin eurooppalaisia oppineita, joista kuuluisin oli filosofi René Descartes, hankki Euroopasta kirjakokoelmia ja taideteoksia sekä harrasti teatteria, oopperaa ja balettia.

Ruotsissa oli Kustaa Vaasan aikaan siirrytty vaalikuninkuudesta perintökuninkuuteen ja aateliset olivat jääneet mielestään vallanjaossa paitsioon ja jatkoivat otteensa tiukentamista alaikäisten kuninkaallisten kustannuksella. Myös Kristiina joutui valtakaudellaan myöntämään monenlaisia etuuksia aatelisille maan taloudenpitoa siten huonontaen. Mm. suuria maalahjoituksia Suomessa peruttiin sitten jälkikäteen aatelisilta takaisin valtiolle.



René Descartes (31. maaliskuuta 1596 La Haye en Touraine – 11. helmikuuta 1650 Tukholma), tunnettu myös nimellä Renatus Cartesius, oli huomattava ranskalainen filosofi, matemaatikko, kirjailija ja tiedemies, jota on kutsuttu nykyaikaisen filosofian perustajaksi

Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi. Roomassa Kristiina perusti kolme tieteellistä akatemiaa.


Odottelemme siis mielenkiinnolla Kaurismäen pääosin Turussa tallentamaa näkemystä Tyttökuninkaasta.

Pohjolan Minervalle
Turussa 19-4 2014
Simo Tuomola

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Käskynhaltija ja kynämies

Tänään 14-4 selailemme Elämän ja Kuoleman kirjaa vähän satunnaisesti - kas tuosta sen avaamme; vuonna 1606 kuolee Turussa 14-4 yliamiraali Joakim Scheel ja valtakuntaa vähän laajemmin silmäillen - vuonna 1622 myös 14-4 syntyy emämaa Ruotsin puolella Ölmessä eräskin Petrus Magni, Vermlandus eli Petter Gyllenius.

Joakim Scheel oli yliamiraali, joka toimi Turun linnan käskynhaltijana vuosina 1599-1600 ja hänpä sattui Turussa vuonna 1606 myös kuolemaan Turun linnassa. Minne lie haudattu - sitä en tiedä.

 Joakim Scheel, Jaakkima Scheel, Joachim Scheel, sukunimi myös: Scheele tai Scheelen (k. 14. huhtikuuta 1606 Turku) oli saksalaissyntyinen sotilas, Ruotsin laivaston yliamiraali vuodesta 1596. Hän johti Kaarle-herttuan laivastoa kummallakin tämän Suomen retkellä vuosina 1597 ja 1599. Hän oli Turun linnan käskyhaltija 1599–1600, sitten yliamiraali Liivinmaan sodassa.

 



 Joakim Scheelin vaakuna.

Amiraali Jaakkima Scheel toi 150 aluksella 5000 miestä Ispoisiin 26.elokuuta 1599 Vaasa-suvun johtavien miesten selvitellessä välejään Turussa. Arvid Stålarm puolustaa Turun linnaa 400-500 miehen voimin Scheelin joukkojen piiritystä vastaan. Korppolaismäelle pistetään seipään nokkaan teloitettujen päitä linnan väen pelotukseksi ja lopulta linna antautuu 16. syyskuuta.

Marraskuun 10. päivä kaupungin väki kokoontuu Turun suurtorille todistamaan Turun verilöylyä, jossa valtaan nouseva Kaarle-herttua kostaa vastustajilleen mestauttamalla torilla 7 aatelista ja 7 aatelitonta miestä muille pelotukseksi.

Joachim Scheel (auch Scheele oder Scheelen, schwedisch: Joakim Scheel) (* 1531 auf Rügen, Pommern, Heiliges Römisches Reich Deutscher Nation; † 14. April 1606 in Åbo, Finnland, damals Teil Schwedens) war ein schwedischer Reichsadmiral und damit der einzige Nichtschwede in diesem höchsten Marineamt.

 Ja syntyneiden kirjasta löysimme siis Värmlandissa Ölmessä 14-4 1622 syntyneen Petter Gylleniuksen. Hän kävi koulunsa Karlstadissa ja tuli sittemmin 1648 ylioppilaaksi Turkuun ja sai täällä lahjakkaana oppilaana myös monia stipendejä. Päätyi lopulta Bolstadin kirkkoherraksi, jossa tehtävässä kuoli 11-1 1675.

Ylioppilas Petrus Vermlandus oli myös taitava kynämies ja aikansa toimittaja, tallentaen päiväkirjoihinsa monenmoisia tietoja tuon ajan elämästä Turussa.


Vuonna 1649 Petrus kuvaili päiväkirjaansa muun muassa turkulaisen nuorison juhannuksen viettoa Kupittaalla Pyhän Johanneksen lähteellä. Gylleniuksen kertoman mukaan väki vaelsi paikalle viranomaisten kielloista ja maistraatin paikalle määräämästä vartijasta huolimatta uhraamaan, leikkimään ja kisailemaan tulien ympärille. Osattiin sitä siis olla kansalaistottelemattomia jo tuolloin.

 Vuonna 1649 Gylleniuksen päiväkirjan mukaan tuomiokirkkoa korjattiin touko-kesäkuussa ja alttari siirrettiin toiseen paikkaan. Sinne sijoitettiin komea Kristuksen krusifiksi ja uuteen alttarikuoreen pääsi sisään vain kirkon seinustan holvikaaresta kulkuekäytävää pitkin.

Vuotta myöhemmin kirkkoon saadaan uusi komea saarnastuoli esikuvaksi muille kirkoille, kun tilanomistaja Henrik Fleming lahjoittaa ja Michael Michaelson Balt veistää tuomiokirkolle koristeellisen saarnastuolin.


Mikael Balt, myös Michel Sigfredsson Balt (k. 1676 Oulu) oli mahdollisesti ranskalainen sisutus- ja koristetaiteilija, joka toimi myöhemmin Suomessa. Hän suunnitteli kirkkojen sisustuksia, ja oletettavasti hänen töitään ovat sittemmin palanut Turun tuomiokirkon saarnastuoli sekä Oulun ja Raahen kirkkojen saarnastuolit. Turun tuomiokirkkoon tehdyn saarnastuolin mallin mukaan valmistettiin saarnastuoleja useisiin Etelä-Suomen kirkkoihin.




 

Henrik Klaunpoika Fleming (15. elokuuta 1584, Åkersholm–7. marraskuuta 1650, Tukholma) oli suomalainen soturi ja valtiomies, syntyisin Louhisaaren kartanonherrain suvusta, Turun linnan isännän Klaus Hermaninpoika Flemingin (k. 1616) ja Elin Henriksdotter Hornin (k. 1609) poika.

Saarnastuolin pystys alkaa 11. marraskuuta ja paikalla on myös ylioppilas Petrus Gyllenius, joka kirjaa tapahtuman päiväkirjaansa. Isokokoinen Kristoforos -patsas kannattelee tuolia harteillaan ja yläkatosta koristavat pelikaanit. Korkokuvina upeassa tuolissa on evankelistoja ja apostoleja.

Kristoforos on laajalti suosittu pyhimys, jota pidetään urheilijoiden, merimiesten, lautturien ja matkailijoiden suojelus­pyhimyksenä. Häntä kunnioitetaan yhtenä neljästä­toista pyhästä auttajasta. Häneltä pyydetään myös suojelusta muun muassa ukkosta, kulkutauteja, epilepsiaa, tulvia ja myrskyjä vastaan, ja hän on myös jousiampujien, opiskelijoiden, merimiesten, kirjansitojien, puutarhurien ja kuljettajien suojeluspyhimys.

Matkailijoiden suojeluspyhimyksenä Kristoforoksella oli ainoana pyhimyksenä myös oma alttaripaikkansa Tuomiokirkon ulkoseinustalla. Tuo syvennys löytyy edelleen siitä nykyisen kahvilan tasanteelta.


Petrus oli myös riiuumiehiä, eikä riiattavaksi kelvannut kuka tahansa tytönhuiska, vaan piispan tyttären sen olla piti:

Turussa opiskellut Per Magnus Gyllenius kertoo 8.elokuuta 1653 päiväkirjassaan käynnistään Koroisissa piispan tyttären seurassa:

”Me kuljimme joen itäisellä puolella. Sen nimi on Aura ja se kulkee läpi Turun. Ja kun me tulimme siellä kylään, me annoimme soutaa itsemme joen yli. Koroisissa saimme ruokaa vanhassa piispantalossa, joka oli muinoin rakennettu pihan keskelle ja on hyvin korkea ja pullea monin suurin aukoin ja rei’in. Tämä oli ollut heidän huvimajansa, missä he olivat juoneet ja pitäneet lystiä.


Kyseisen rakennuksen jälkeen on piispan alueen raja ja Räntämäen pitäjän myöskin. Alempana saman talon luona jakautui joki kahteen osaan ja niemellä joen jakautuessa on ollut Turun kaupunki, mistä vielä on nähtävillä monia vanhoja muureja ja raunioita.”

Koroistennniemi on toiminut varhaisessa vaiheessa kaupan ja kulttuurisuhteiden keskuksena, ja siellä on säilynyt useita muinaisjäännöksiä. Itse niemellä on näkyvissä vain kirkon perustuksia sekä Aurajoen puolella piispantaloon kuuluneiden rakennusten nelikulmaisia perustuksia.




 




Mukana olleen tytön isä oli siis Turun tuolloinen piispa:
 
Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi – 27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 1652–1657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston rehtori. Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640. Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649.


Ruotsalainen ylioppilas Petrus Gyllenius käväisi siis tuolloin Koroisissa ja kirjasi päiväkirjaansa sen kuuluisan Vanhan Turun sijainneen juuri Koroisten niemellä, venäjänkielisen sanan "gorod" merkitessä aitausta ja kaupunkia.
 
Koroisten Turussa
14-4 2014
Simo Tuomola


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Rautamarski

Tänään 13-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Rautamarskiksi nimetyn Klaus Flemingin kuolemasta 1597. Vuonna 1591 valtakunnanmarsalkka oli nimitetty Suomen käskynhaltijaksi ja hän asettui asettui vaimonsa Ebba Stenbockin kanssa hallinnoimaan Suomea Turun linnasta käsin.


1597 – Klaus Fleming, suomalainen marski (s. 1535).

Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535, Parainen – 13. huhtikuuta 1597, Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella.

Klaus Fleming tittelilista on melkoinen. Hän oli vapaaherra, kartanonherra, valtaneuvos, ritari, käskynhaltija, yliamiraali ja marski. Kyseessä on yksi historiamme merkittävimmistä miehistä ja kiistattoman tärkeä hahmo Suomen muodostumisen historiassa.

Flemingistä tuli Juhana kolmannen ja kuningas Sigismundin luottomies ja käytännössä Ruotsin itäisen maakunnan sotilaallinen diktaattori. Voimakkaiden mielipiteidensä ja armottomien toimintatapojensa myötä aikalaiset antoivat hänelle lempinimen Rautamarski.

Valtakunnan marsalkka, Viikin (Siuntio) vapaaherra (s. n. 1535 Parainen, k. 1597 Pohja).

Klaus_Fleming.jpg

Klaus Fleming oli Suomen vaikutusvaltaisin mies 1500-luvulla. Hän toimi aiemmin Pärnun käskynhaltijana, laivaston amiraalina, Viipurin linnan päällikkönä sekä Suomen ja Viron ylimpänä käskynhaltijana.

Fleming hallitsi Suomea Turusta kuin itsenäistä valtiota. Samaan aikaan Kaarle Herttua (myöh. Ruotsin kuningas Kaarle IX) ja Sigismund (Ruotsin ja Puolan kuningas Sigismund III Vaasa) kävivät kiivasta valtataistelua Ruotsin kuninkuudesta.

Fleming tuki Sigismundia, joka avulla Flemingin tavoitteena oli saada aikaan unioni Puola-Liettuan kanssa. Lähellä oli ettei Suomi olisi eronnut koko Ruotsista ja liittynyt Puola-Liettuan ja Baltian maiden muodostamaan valtiomuodostelmaan. 

Klaus Fleming tunnetaan etenkin Nuijasodan (1596-97) kukistajana, joka syttyi Kaarle-herttuan rohkaistessa Pohjanmaan talonpoikia kapinaan Flemingiä vastaan. Nuijasoturit suuntasivat matkansa kohti Turkua uhaten repiä Turun linnan kappaleiksi vaikka hampain. Kapina kukistettiin verisesti, mutta samana vuonna Klaus Fleming myös kuoli paluumatkallaan Turkuun.

 

Claes Flemingin värikäs ja sotaisa elämä päättyi 12.-13. päivän välisenä yönä huhtikuussa 1597 pian Santavuoren taistelun jälkeen.

Ebba Stenbock käytti jämäkkänä mahtinaisena miehensä kuoleman jälkeen aatelisrouvan leskivaltaa ja johti Turun linnan puolustustaisteluja Kaarle Herttua joukkoja vastaan, mutta joutui luovuttamaan linnan 30.9.1597. Linnaa tulitettiin kolmen viikon ajan joen yli Korppolaimäeltä ja tyytymättömyyttä linnan sisällä lietsoi mm. ylioppilas Daniel Hjort.

  
Kaarle Herttua kuljetti Ebban ym. Turun linnaa puolustaneet aatelisrouvat Tukholmaan vangiksi Gripsholmin linnaan Mälaren järvellä. Siellä olivat aikoinaan vankeina myös Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica, ja siellä syntyi myös heidän poikansa Sigismund. .

Vuonna 1602 Kaarle Herttua palautti Claes Flemingin leskelle Ebba Stenbockille vapauden ja kaikki entiset Suitian tilukset. Tilan hoidosta vastasi vouti apunaan seitsemän renkiä, yksi paimen, kolme piikaa, seppä ja muurari. Pääasiallisesti työ tehtiin torpparien taksvärkkityönä. Torppia oli kaksikymmentä. Ebba Stenbock kuoli siellä 1614.



http://timo54.suntuubi.com/datafiles/userfiles/Image/klaus_fleming.jpg

Vasta vuoden 1600 Linköpingin valtiopäivillä Sigismund pakotettiin luopumaan kruunusta, jonka jälkeen myös "lähes itsenäinen" Suomikin palasin Kaarle-herttuan, uuden Ruotsin kuninkaan hallintaan. Uuden kuninkaan piti tehdä vielä kaksi sotaretkeä Suomeen, jotta Ruotsin valta vakiintuisi Suomessa

24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas.

Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Moskovan Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaasta ja Inkeristä. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/8d/Karl_IX.jpg

Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura eli arvonimiluettelo kuuluu Kaarle IX:nnen 20. joulukuuta 1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti:

»Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas".»


Somalaisten kansaa
Suomen Turussa 13-4 2014
Simo Tuomola