Hemming Gadh

Tänään 8-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Tukholman verilöylystä 1520:

1520 – Tukholman verilöyly alkoi ja menestyksellinen tanskalaisvaltaus johti noin sadan ihmisen teloittamiseen Ruotsissa.




Kuningas Kristianin muotokuva vuodelta 1521, tekijänä P. van Coninxloo.
 

Tukholman verilöylyssä 7.–10. marraskuuta 1520 osa Ruotsin ylimmästä rälssistä mestattiin tanskalaisen unionikuningas Kristian II:n kruunajaisten jälkeen pidettyjen kruunajaisvaltiopäivien yhteydessä. Kristianin tarkoituksena oli pelotella ruotsalaisia, jotta hän saisi heidät tottelemaan. Muodollisena syynä kuninkaan vastustajien tuomitsemiselle toimi syyte kerettiläisyydestä.



Tukholman verilöyly. Kaksi näkymää Padt-Bruggen kaiverruksesta vuodelta 1676; perustuu Kort Steinkampin ja Hans Krusen puukaiverruksiin (Antwerp 1524).

Sten Sture kannattajineen tuomittiin syyllisinä; noin sata Sture-puolueen kannattajaa teloitettiin muutaman päivän kuluessa. Verilöyly ei lujittanut Kristianin asemaa, vaan sitä seurasi lopulta Kustaa Vaasan nousu unionivaltaa vastaan ja siten Ruotsin irtaantuminen 1523 Kalmarin unionista.

Mestauksia jatkettiin 9. marraskuuta, jolloin moni herransa palvelijakin kohtasi pyövelin miekan. Surmansa sai kaikkiaan 80–100 ihmistä. Mestattujen ruumiit ja Sten Sturen haudasta kaivettu ruumis poltettiin roviolla. Sitä pidettiin ainoana mahdollisena hautaustapana kerettiläisille.

Verituomiot ulotettiin myöhemmin muuallekin. Suomessa niistä huolehti Hemming Gadh.

Hemming Gadh (1450–1520) oli ruotsalainen poliitikko ja kirkonmies, joka eli vaiheikkaan elämän ja hirtettiin Raaseporin linnassa nykyisessä Tammisaaressa.

Gadh opiskeli Rostockin yliopistossa. Vuonna 1479 hänestä tuli arkkipiispan kansleri, ja samana vuonna Sten Sture lähetti Gadhin lähettilääkseen Roomaan. Vuosina 1510–1512 Gadh oli Ruotsin suurlähettiläänä Lyypekissä. Hän sekaantui useisiin sotilasoperaatioihin, mm. Kalmarin linnan valtaukseen. Sanotaan hänen järjestäneen myös edeltäjänsä murhan Linköpingin piispanvirkaa tavoitellessaan.

Kirjailija Sakari Topelius piirtää omaleimaisen kuvan Hemming Gadhista teoksessaan Jungarin taru - tosin hän ottaa huomattavia taiteellisia vapauksia mm. kuvatessaan Gadhin loppua.

Topelius, Zacharias: Jungarin taru; Rautakylän vanha paroni; Sumutarinoita

6.p. WSOY 1996. 811 s.: kuv.

 

Jungarin taru kertoo ritari Bo Knuutinpoika Jungarin seikkailuista Suomen viimeisen katolisen piispan Arvid Kurjen aikana Turussa, Ulvilassa ja Naantalissa.

Lohjan kirkon rakentamisen aikana Turun piispana oli Arvid Kurki, minkä vuoksi enkeli kantaa hänen vaakunaansa.

Arvid (Arvi) Kurki (n. 1465 Vesilahti – 22. heinäkuuta 1522 Öregrund, Ruotsi) toimi Turun piispana vuosina 1510–1522. Kurki-suku kuului Suomen johtavaan aateliin. Sorbonnessa opiskelleen Kurjen katsotaan olleen Suomen keskiajan viimeinen aidosti katolinen Turun piispa.
Hemming Gadh (c. 1450 – 16 December 1520) was a Swedish priest and politician. He was a staunch ally of Sten Sture and a fierce opponent of Denmark and the Kalmar Union.

Hemming was born around 1450 in Hossmo, Kalmar County, Sweden. He studied at the University of Rostock.

In 1479 he became chancellor and secretary for Henrik Tideman, bishop in the Diocese of Linköping. Hemming was later that year promoted to envoy of Sture in Rome.


Hän oli taitava haalimaan itselleen rahakkaita virkoja, joita hyödynsi kauppamalla niitä edelleen muille. Sturen käskystä hän kuitenkin otti vastaan Linnköpingin piispan viran, joskin sen edellinen haltija ilmeisesti murhattiin pois Gadhin tieltä.
 
He was a master in gaining well paid posts, which he did not take up, but rather sold for a good price. He did however choose to take up his new position when he, at the request of Sture, was elected as bishop of the diocese after his predecessor Tideman died in 1501. It has been suspected that either he or Sture might have killed Henrik as they both visited him at the time of his death.


Gadh ei onnistunut saamaan piispanviralleen paavin siunausta ajallaan ja virkaan astui lopulta Hans Brask.

His new post came to cause him problems as he did not manage to get the post confirmed by the pope within the statuted three months. This had as a consequence the Spanish cardinal Jacoubs Serra appointed as administrator. In 1506 Gadh was excommunicated by the pope and in 1513 Hans Brask gained the position as bishop.

He worked as a Swedish ambassador in Lübeck between 1510 and 1512.



Tanskalaiset vangitsivat Gadhin 1518 ja hänellä oli tärkeä roolinsa tanskalaisten valloittaessa Tukholman vuonna 1520. Myöhemmin Kristian II toimitti vankinsa Raaseporin linnaan Suomeen, jossa Gadh mestattiin 16-12 1520.

 
 Kung Kristian och drottning Elisabet på en altartavla i Helsingör.
 
The Danes captured him in 1518. He was on Christian II's fleet to Stockholm in 1520 and played a role in allowing the Danes entrance to the city. Afterwards he was taken to Raseborg Castle in Finland where he was beheaded on 16 December by order of Christian II.


Jäljelle jääneen kirjeenvaihdon perusteella Hemming ei oikein tosissaan ottanut kymmenen käskyn määräyksiä ja vieraili nyös säännöllisesti hollituvissa ja bordelleissa. Hänen elämäntyylinsä antoi hyvän pohjan kaikenlaisille tarinoille.

 
Letters written by Hemming prove that he did not take the Ten Commandments very seriously as he uses foul language and mentions visits to pubs and brothels. His lifestyle resulted in a rather negative profusion of rumours.



Mikähän mahtoi olla syynä piispa Hemming Gadhin teloittamiseen Raaseporin linnan hirsipuumäellä vuonna 1520 joulukuussa?


Tukholma antautui Tanskan ja Norjan kuningas Kristianille syyskuun 5. päivänä vuonna 1520. Kristian lähetti Hemmingin sovittelumatkalle miehitysjoukkojensa kanssa Suomeen. Suomen linnat antautuivat ilman taistelua. Tämä lasketaan Hemmingin ansioksi.


 
 Kristian II

Kristian II (1481–1559), tanskalaissyntyinen kuningas, oli Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningas Kalmarin unionin aikana. Hän oli Tanskan kuninkaan Juhanan ja Saksin Kristiinan poika.

Mm. Turun linna antautui tuolloin Kristianille ja linnan isännäksi tuli Wolf von Grewendorp ja päälliköksi Junker Tuomas eli Thomas Leben.



Tanskalaiset valtasivat Raaseporin ja Turun linnan 1520 ja Kristian II nimitti Raaseporin päälliköksi entisen kaapparilaivan päällikön Tile Giselerin ja Turun linnan päälliköksi Thomas Leben.

Tuomas "junkkerin" julmuus ja väkivaltaisuus linnanpäällikkönä jäi vuosisadoiksi elämään turkulaisten tarinoissa.

Tanskalaisen amiraali Severin Norbyn laivaston tulo Turkuun toukokuussa 1522 sai hyvin merirosvomaisia piirteitä ja palautti elävästi mieleen Otto Rudin ryöstöretken. Kaupunki ja Kuusiston piispanlinna ryöstettiin putipuhtaaksi. Kun Kustaa Vaasan joukot vihdoin vapauttivat Turun ja Turun linnan tanskalaisten vallasta 10.8.1523. 

 Søren Norby, selfstyled as Severin Norbi (died 1530) was a Danish leading naval officer in the fleets of Danish kings Hans I and Christian II.  Tämä on ehkä kuva Norbystä, tallenne vuodelta 1525.

Søren Norby (k. 1530 Firenzessä) oli tanskalainen amiraali ja merirosvopäällikkö. Hän toimi Tanskan kuningas Kristian II:n nimissä kaapparina Itämerellä. Suomessa Norby muun muassa hävitti Turun kaupunkia ja ryösti Kastelholman linnan.


Tuomas junkkeri oli jo joutunut Tukholman saaristossa ruotsalaisten käsiin ja kuollut maineensa mukaisesti hirsipuussa.



Junkkeri Tuomas vietiin vangittuna Kustaa Vaasan eteen ja hirtettiin tammeen julmien tekojensa palkinnoksi. Se häntä enimmin harmitti, ettei häntä, muka ritarimiestä, hirtetty edes hamppunuoralla, vaan niiniköydellä

Kristian kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi marraskuussa, jonka jälkeen hän järjesti Ruotsin aateliston joukkoteurastuksen. Ns. Tukholman verilöylyssä surmattiin noin 80 Sten Sturen kannattajaa.

Hemming kuvitteli olevansa turvassa Raaseporissa, mutta toisin kävi. Tanskan sotavoimien päällikkö Rolf Madsinpoika teloitutti kuninkaan käskystä vaarallisen Hemmingin Raaseporin Hirsipuumäellä joulukuun 16. tai 17. päivänä. Kansan suussa mäkeä sanottiin Gadhin mäeksi.




 Kristian II i sitt fängelse i tornet på Sønderborgs slott. Oljemålning av Carl Bloch, 1871.

Kristian Tyranni (Tanskaksi Kristian Hyvä) teloitutti myös muita suomalaisia ylimyksiä tuona verisenä syksynä. Virallisena syynä oli kerettiläisyys. Kristian kirjoitti voudilleen Hämeenlinnaan, että he, jotka kieltäytyvät alistumasta, joutuvat kärsimään saman rangaistuksen.

Zacharias Topelius maalaa Maamme-kirjassa tunteellisen ja ei täysin puolueettoman kuvan Kristian II:n viimeisistä vuosista:

»Kolme vuosikymmentä entinen tyranni istui pienessä kivityrmässä johon ruokakin annettiin pienestä aukosta seinässä. Vasta harmaapäisenä ukkona hänet vapautettiin ja hän eli vielä kauan varoittavana esimerkkinä Jumalan ankarasta tuomiosta».

Junkkerina
Turussa 8-11 2014
Simo Tuomola

Pelikaaneja Turussa

Tänään 7-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Henrik Klaunpoika Flemingin kuolemasta Tukholmassa vuonna 1650.

 
 Henrik Fleming Jacob Heinrich Elbfasin tallentamana (1600–1664)

Jacob Heinrich Elbfas, troligen född cirka 1600 i Livland, gift med Regina Henriksdotter, död i mars 1664 i Stockholm; livländsk målare, porträttör. Han har bland annat utfört ett porträtt i olja av Axel Oxenstierna. Taiteilija on kuuluisa myös Tukholman Suurkirkossa sijaitsevasta halomaalauksesta Vädersolstavlanista, joka on kopio alkuperäisestä Urban Målaren taivasvisiosta.

Henrik Klaunpoika Fleming (15. elokuuta 1584, Åkersholm–7. marraskuuta 1650, Tukholma) oli suomalainen soturi ja valtiomies, syntyisin Louhisaaren kartanonherrain suvusta, Turun linnan isännän Klaus Hermaninpoika Flemingin (k. 1616) ja Elin Henriksdotter Hornin (k. 1609) poika.

Kun Kaarle-herttua vierailee 1597 Turussa koolle kutsumassaan säätykokouksessa vaatien Suomen aatelisten alistumista hänen valtaansa ja tunnustamaan hänet valtionhoitajaksi, hän samalla määrää Henrikin isän, Klaus Hermanninpoika Flemingin Turun linnan päälliköksi.


 
Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632.

Henrik Fleming osallistui Kustaa II Aadolfin sotaretkiin Tanskaa ja Venäjää vastaan ja oli mukana rauhanneuvotteluissa Stolbovassa 1617. Hän sai hallittavakseen koko Viipurin läänin ja 1620 Inkerinmaan. 1622 hän nousi Suomen ratsuväen päälliköksi ja 1628 hänet nimitettiin vara-amiraaliksi.

Sotamarsalkkana hän puolusti aatelin ja ritarikunnan oikeuksia valtiopäivillä 1643 ja 1644. Samana vuonna hän valloitti muutaman sadan miehen voimin Jämtlandin ja velvoitti asukkaat uskollisuuden valaan kuningatar Kristiinalle. Holhoojahallitus väistyy kun Kuningatar Kristiina ottaa ohjat haltuunsa 18-vuotta täytettyään.

Fleming jätti jälkeensä suuren omaisuuden, jonka hän oli kasannut sotaretkillään ja taitavilla liiketoimillaan. Flemingin vauraus näkyi aikoinaan myös Turun tuomiokirkossa.

 


Vuonna 1649 Gylleniuksen päiväkirjan mukaan tuomiokirkkoa korjattiin touko-kesäkuussa ja alttari siirrettiin toiseen paikkaan. Sinne sijoitettiin komea Kristuksen krusifiksi ja uuteen alttarikuoreen pääsi sisään vain kirkon seinustan holvikaaresta kulkuekäytävää pitkin.

Vuotta myöhemmin kirkkoon saadaan uusi komea saarnastuoli esikuvaksi muille kirkoille, kun tilanomistaja Henrik Fleming lahjoittaa ja Michael Michaelson Balt veistää tuomiokirkolle koristeellisen saarnastuolin.

Mikael Balt, myös Michel Sigfredsson Balt (k. 1676 Oulu) oli mahdollisesti ranskalainen sisutus- ja koristetaiteilija, joka toimi myöhemmin Suomessa. Hän suunnitteli kirkkojen sisustuksia, ja oletettavasti hänen töitään ovat sittemmin palanut Turun tuomiokirkon saarnastuoli sekä Oulun ja Raahen kirkkojen saarnastuolit.

Turun tuomiokirkkoon tehdyn saarnastuolin mallin mukaan valmistettiin saarnastuoleja useisiin Etelä-Suomen kirkkoihin.

Saarnastuolin pystys alkaa 11. marraskuuta 1650 juuri ennen Flemingin kuolemaa ja paikalla on myös ylioppilas Petrus Gyllenius, joka kirjaa tapahtuman päiväkirjaansa. Isokokoinen Kristoforos -patsas kannattelee tuolia harteillaan ja yläkatosta koristavat pelikaanit. Korkokuvina upeassa tuolissa on evankelistoja ja apostoleja.
 
Pyhä marttyyri Kristoforos Lyykialainen (tunnetaan myös nimellä Kristoforos Jumalankantaja ja Kristoforos Kristuksenkantaja) kuoli noin vuonna 250.
 
Kristoforos on laajalti suosittu pyhimys, jota pidetään urheilijoiden, merimiesten, lautturien ja matkailijoiden suojelus­pyhimyksenä. Häntä kunnioitetaan yhtenä neljästä­toista pyhästä auttajasta. Häneltä pyydetään myös suojelusta muun muassa ukkosta, kulkutauteja, epilepsiaa, tulvia ja myrskyjä vastaan, ja hän on myös jousiampujien, opiskelijoiden, merimiesten, kirjansitojien, puutarhurien ja kuljettajien suojeluspyhimys.

Matkailijoiden suojeluspyhimyksenä Kristoforoksella oli ainoana pyhimyksenä myös oma alttaripaikkansa Tuomiokirkon ulkoseinustalla. Tuo syvennys löytyy edelleen siitä nykyisen kahvilan tasanteelta.
Kristoforoksen lumoissa
Turussa 7-11 2014
Simo Tuomola

 
 

Ruutu 13

Tänään 6-11 liput liehuvat, kun tulee kuluneeksi tasavuosia Kustaa II Aadolfin kuolemasta 1632:
1632 – Kustaa II Aadolf, Ruotsin kuningas (juliaaninen kalenteri).

Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myösSuomen hallitsija vuosina 1611–1632. 

  


Pohjoisen Leijona oli Euroopan sotaretkistään huolimatta ahkera Suomessa kävijä, hän vieraili maassamme peräti kuudesti. Miehen löydät myös Turun linnan pelikorteista: Ruutu 13.




Kustaa II Aadolf.

1633 Åke Tott toi kuninkaan ruumiin Tukholmaan, jossa hänet haudattiin kuninkaalisten hautakirkkoon Riddarholmenilla. Siellä häntä kävin tervehtimässä viimeksi Tukholmankiertueellani. Samana vuonna 1300 kirkko oli vihitty käyttöön kuin Turun tuomiokirkkokin, johon puolestaan kuninkaan luottomies, Pohjolan Lumiaura, sotamarsalkka Åke Tott on haudattu.

Kuninkaan veriset vaatteet löytyvät puolestaan museoituina Kuninkaalisesta Asekammarista. Ohessa 9.12. aiempi synttäriblogini Kustaalle ja Sakari Topeliuksen kuulu versio kuninkaan kuolemasta. 


Kustaa Aadolf

Tänään vietetään Kustaa II Aadolfin (1594-1632) syntymäpäivää. Kuningas vieraili useaan otteeseen Turussa, viihtyen täällä välillä pitkäänkin. Hän perusti Turun hovioikeuden 1623 ja hänen aikanaan Turku oli melkoinen sotakaupunki kun laivat rahtasivat tätä kautta sotilaita, hevosia ja sotakalustoa kuninkaan sotaretkille pitkin Eurooppaa.

Kun kuningas kaatui taistelukentälle 6.11.1632 osoittautui todeksi myös ennustusten voima, toki ilman niitäkin mies olisi aiemmin tai myöhemmin miekkaansa hukkunut. Vuonna 1601 kuollut astronomi Tyko Brahe oli kuitenkin ihan oikeasti ennustanut vuoden 1572 komeetan perusteella suuren johtajan syntymän Pohjolaan ja Ruotsi-Suomen nousun, sekä johtajan kuoleman Keski-Euroopan taistelukentällä juuri vuonna 1632.

Kustaa II Aadolfin kuoleman ennusmerkkinä pidettiin myös hänen lippulaivansa Wasan uppoamista neitsytmatkallaan 1628 Tukholman edustalle.



Kustaa II Aadolfin voitto Breitenfeltin ensimmäisessä taistelussa (1631).



Kuninkaan kuolema

"Sumussa ja ruudinsavussa hän (kuningas) joutui vihollisten keskelle. Kiväärinluoti murskasi hänen käsivartensa. Hän vaipui verissään satulasta maahan ja jäi luotien ja miekkain lävistämänä makaamaan hevosten jalkoihin. Yksi ainoa ystävä, eräs saksalainen nuorukainen, makasi verissään hänen vieressään. Kohta ilmaisi kuninkaan hevonen, verinen satula selässä, herransa kaatuneen.

Saatuaan tiedon kuninkaan kuolemasta sotilaat unhottivat haavansa ja väsymyksensä. Tuntuipa kuin olisi elämä kadottanut arvonsa, kun suurin, paras sankari oli kaatunut.

Kuningas Kustaa Aadolfin ruumis löydettiin vasta myöhään yöllä soihtujen valossa ruumiskasojen keskeltä ryöstettynä, alastomana, ystävien ja vihollisten polkemana, jotka olivat hänen ylitsensä ratsastaneet.

Harvoin on maallinen suuruus ollut niin kuolemassa rikkitallattuna ja kuitenkin kaikiksi ajoiksi jälkeensä jättänyt kuolemattoman, rakastetun muiston. Hänen ruotsalainen, hänen suomalainen kansansa suri häntä suurimpana sankarinaan, ystävät ja viholliset, itse Saksan keisarikin, itkivät hänen kuolemaansa."

Sakari Topelius, Maamme-kirja. 1875.




Karl Gustav Hellqvist: Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633, 1885.

Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633 (ruots. Vid hamnen i Wolgast den 15 juni 1633) on ruotsalaisen taidemaalari Karl Gustav Hellqvistin tekemä historiamaalaus. Teos on öljyvärimaalaus ja se valmistui 1885. Se esittää edellisvuoden lopulla Lützenin taistelussa kuolleen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin ruumiin saattoa laivaan kuljetettavaksi edelleen Tukholmaan.


Kuningas Kustaa II Aadolf kuoli Lützenin taistelussa kolmikymmenvuotisessa sodassa v. 1632.
Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä.

Itse asiassa yhtään 30-vuotisen sodan ratkaisutaistelua ei voitettu ilman suomalaisia hakkapeliittoja. Muun muassa suomalaisen Torsten Ståhlhandsken johdossa taistelujoukot eivät hävinneet 14 vuoden aikana kertaakaan. Hakkapeliittojen rinnalla ei sovi toki unohtaa suomalaista jalkaväkeä, joka tositoimiin joutuessaan osoitti olevansa sekin valiojoukkoa.

Vastaavasti Suomen uhritkin 30-vuotisessa sodassa nousivat kokonaisuudessaan 50000 – 60000 mieheen. Se oli vajaan puolen miljoonan kansakunnalta suunnaton ponnistus. Suomalaisten osuus 1600-luvun suursodassa ei siis ollut aivan vähäinen.












Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin patsas seisoo Turun hovioikeuden rakennuksen edustalla sormi ojennettuna kohti jalkojensa juurta kuin käskemässä alamaisiaan kumartumaan.

Uudistuksia toimeenpannut kuningas on katsottu Turussakin historian henkilöksi, joka halutaan muistaa. Kuninkaan saavutuksiksi lasketaan muun muassa Turun hovioikeuden perustaminen ja Ruotsin suurvaltakauden aloittaminen.

Kuninkaallisesti
Turussa 6-11 2014
Simo Tuomola

Suomi Herää

Tällä päivämäärällä 4-11

1899 – Jean Sibeliuksen säveltämä Finlandia sai kantaesityksensä Ruotsalaisessa teatterissa Helsingissä. Mestari itse johti esityksen.

Finlandia on Jean Sibeliuksen vuonna 1899 orkesterille säveltämän sarjan Historiallisia kuvia viimeinen osa, alun perin nimeltään Suomi Herää.

Nuorsuomalaiset järjestivät mielenosoituksellisen juhlan venäläisten toteuttamaa sortopolitiikkaa vastaan lehtiensä puolesta 4. marraskuuta 1899. Tähän laadittiin suomalaiskansallinen historiallinen kuvaelma, jonka Sibelius sävelsi, Kaarlo Bergbom kuvitti ja Eino Leino sekä Jalmari Finne laativat sille tunteellisen ja kansallisen taustatekstin; Leino vastasi mm. Suomi Herää (Finlandia) -osan tekstistä.

Vaikka Finlandia-hymnin nykyiset sanat kirjoitti Turussa V. A. Koskenniemi vasta puoli vuosisataa myöhemmin, ne heijastelevat sävellyksen alkuperäistä suomalaiskansallista henkeä sortovallan vastaisessa taistelussa.
 



 
 Sibelius vuonna 1913.

  
Sibelius ei tarkoittanut teosta laulettavaksi, mutta sille tehtiin alusta asti sanoituksia, eikä Sibelius vastustanut tätä.

Kaiken taustalla oli jo alkuvuodesta 1899 julkaistu Helmikuun manifesti ja sen synnyttämät tunnelmat maassa:

15. helmikuuta – Helmikuun manifesti – ensimmäinen sortokausi alkoi Suomessa.


Venäjän pyrkiessä yhtenäistämään Venäjää, erityisesti rajamaakuntia venäläistämällä, esteenä olivat Suomen autonomia ja Suomen perustuslaki, joten ne täytyi joko lakkauttaa ja tai määritellä uudestaan. Helmikuun manifestin tuoman muutoksen vuoksi voitiin Venäjällä säätää Suomea koskevia lakeja, vaikka ne olivat vastoin Suomen perustuslakia. Siten voitiin ohittaa Suomen säädyt, joiden yksimielinen päätös oli edellytyksenä perustuslakien muutoksille.

Varhain lauantaiaamuna oli Helsingin Senaatintorilla väkeä tuhansittain liikkeellä odottamassa tietoa manifestin julkaisemisesta.
 


 
  Helmikuun manifestin ensimmäinen sivu asetuskokoelmassa.



Tieto manifestin julkaisemisesta otettiin vastaan kaikkialla maassamme surun, toivottomuuden ja katkeruuden tuntein vastaan. Helsingissä muotiliikkeiden ikkunoissa oli suruvaatteita, harsoja ja kankaita, kirjakauppojen ikkunoilla Suomen oikeuksia puolustavia teoksia.

Erityistä huomiota herätti se, että melkein kaikki kaduilla kulkevat naiset olivat surupuvuissa. Ylioppilaiden käsissä oli suruharsot. Koko kaupunki oli hautajaistunnelmissa.

Kagaali oli ensimmäisellä sortokaudella (1899-1905) syntynyt suomalainen vastarintajärjestö. Se vastusti venäläistämistoimia ja niitä toteuttanutta valtakoneistoa, etenkin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia. Järjestön tärkein ase oli propaganda.

Sortovuodet eli sortokaudet olivat ajanjaksot 1899–1905 (ensimmäinen sortokausi) ja 1908–1917 (toinen sortokausi), jolloin Venäjän keisarikunta yritti venäläistää Suomea. Nimi "sortovuodet" on otettu käyttöön jälkeenpäin, ensimmäisestä sortokaudesta käytettiin nimeä routavuodet.



Hyökkäys on suomalaisen taidemaalarin Edvard Iston maalaus ja eräs tunnetuimmista suomalaisista maalauksista. Teoksessa kuvataan Venäjän kaksipäinen kotka ahdistamassa Suomi-neitoa.


Helmikuun manifesti nostatti Suomessa suuren kohun. Manifesti herätti sekä passiivista että aktiivista vastarintaa, joihin kuuluneet toimet Suuren adressin ohella tekivät ihmiset tietoisiksi perustuslaeista ja Suomen valtio-opista. Suomessa kieli ei voinut toimia kansakuntaa yhdistävänä tekijänä, mutta perustuslait saattoivat.

Tämä kansallisuusaate ilmenee myös ajan taiteessa; kuten Edvard Iston tunnetussa maalauksessa Hyökkäys, jota painokuvan muodossa levitettiin ympäri Suomea.


Ja ettei liian yleviä itsestämme luultaisi, olivat muinaiset gootit maastamme vähän toista mieltä, gootin kielessä olimme vihollisia ja fin land tarkoitti kieltämäämme vihollismaata. Suomi oli Paholaisen tyyssija ja kieli paholaisen kieli.

Myöhemmin 1600-luvulla täällä vaikutti Ruotsin Bobrikoviksi nimetty piispa Rothovius, jolle suomen kieli oli slavonian kieltä, jota hän ei hallinnut. 

Niin ja Finland, maailmalla sehän on:

Finland on Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitseva suomalaislähtöisten siirtolaisten perustama kylä. Kylä sijaitsee Laken piirikunnassa Minnesota State Highway 1:n varrella, noin kuuden kilometrin päässä Yläjärven rannalta. Kylä on perustettu vuonna 1895.

USS Finland (ID-4543), Yhdysvaltain laivaston alus.

Mount Finland on Etelämantereella, Kuningatar Maudin maalla sijaitseva ennen valloittamaton 2879 metriä korkea vuori. Suomalaiset Patrick "Pata" Degerman ja Pekka Holma valloittivat sen 19. marraskuuta 2006 kello 23.10.

Vuonna 2005 Norjan kuningatar Sonja avasi norjalaisen tutkimusaseman Troll. Myös Suomella ja Ruotsilla on omat tutkimusasemat Kuningatar Maudin maalla.
 

 
 Aboa marraskuussa 2010.

  
Suomen aseman nimi on Aboa ja Ruotsin aseman Wasa. Ne muodostavat yhdessä Nordenskiöld Base Camp -tukikohdan.

Aboa on Suomen tutkimusasema Etelämantereella. Aboa rakennettiin vuonna 1988 Etelämantereelle Kuningatar Maudin maalle. Aboa sijaitsee noin 130 kilometrin päässä rannikolta Vestfjellan vuoristossa Basen-nimisellä nunatakilla eli jäätiköstä esiin työntyvällä vuorenhuipulla. Nimi Aboa on peräisin Turun latinankielisestä nimestä.


Aboilua
Turussa 4-11 2014
Simo Tuomola

Se eka dagu

Tällä  päivämäärällä 3-11 1842 tallennettiin Turussa Suomen ensimmäinen valokuva, aiheena Nobelin talo Uudenmaankadulla taustalla olevine Tuomiokirkkoineen. Kuvan ottajana toimi piirilääkäri Henrik Cajander, joka otti paria vuotta myöhemmin 15-9 1844 sen Suomen ensimmäisen omakuva selfien. Kuvausmenetelmänä molemmissa oli daguerrotypia.
 

 




















Henrik Cajander (1804–1848) on ensimmäinen suomalainen, joka on ottanut valokuvia dagerrotypiamenetelmällä Suomessa ja Turussa. Tässä miehen omakuva vuosimallia 1844, tallennettu 15.9.1844.

Dagerrotypia-tekniikalla kuva taltioitiin hopeidulle kuparilevylle, jossa oli valoherkkä jodihopeakalvo. Lasin alla valokuva kiilsi kuin peili ja sitä oli katsottava määrätystä kulmasta, jotta se näkyisi.

Dagerrotypia, dagerrotyyppi tai daguerrotypia on yksi varhaisimmista valokuvausmenetelmistä. Menetelmän kehittivät yhteistyössä ranskalaiset Louis Daguerre ja Joseph Nicéphore Niépce. Niépcen kuoltua 1833 Daguerre jatkoi kehitystyötä yksin ja julkisti keksintönsä lopulta 19. elokuuta 1839. Ranskan tiedeakatemia osti Daguerrelta oikeudet keksintöön ja vapautti sen koko maailman käyttöön.

Patenttivapaa menetelmä levisi nopeasti ympäri maailman, myös Suomeen, jossa Henrik Cajander otti ensimmäisen dagerrotypian Turussa 1842. Mies perehtyi daguerrotypian perusteisiin käydessään Pariisissa 1842. Kuva aikaansaatiin valoherkäksi käsitellylle hopeoidulle kuparilevylle. Kamerassa valotettu kuva kehitettiin näkyväksi elohopeahöyryssä. Pysyväksi kuva saatiin lopulta poistamalla valottumaton hopeajodidi ruokasuolaliuoksella.

 Eugène Delacroix julisti: "tästä päivästä lukien maalaustaide on kuollut" ja otattutti itsestään muotokuvan uudella ilmaisuvälineellä.


 

 Ferdinand Victor Eugène Delacroix (26. huhtikuuta 1798 Charenton-Saint-Maurice, Seine – 13. elokuuta 1863 Pariisi) oli ranskalainen romantiikan ajan taidemaalari.

Dagerrotypiamenetelmä oli laajassa käytössä Euroopassa (ei Britteinsaarilla), ja Yhdysvalloissa toistakymmentä vuotta 1800-luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen sen korvasivat muut halvemmat tai monistettavissa olevat menetelmät, kuten kalotypia (1841), ambrotypia (1854), ferrotypia (1856) tai kollodiomenetelmä (1851). Nämä kaikki poistuivat käytöstä, kun Kodak kehitti nykyaikaisen nitroselluloosapohjaisen gelatiiniemulsiofilmin 1889.

Turkuun dagerrotypia saapui siis jo vuonna 1842, kun Turun piirilääkäri Henrik Cajander otti täällä Suomen ensimmäisen valokuvan 3-11, kohteena Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut Nobelin talo, taustallaan Turun tuomiokirkko. Paikalta löytyy nykyisin asiaan liittyvä muistolaatta.


Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi. Kuvassa niin sanottu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Kuvan otti Henrik Cajander 3.11.1842.

Cajanderin tallennuksista säilyneet ovat siis myös omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni 1844.

Mutta hävitetty on sen sijaan häpeällisesti katukuvasta tuo Suomen ensimmäisen valokuvan kohde, kaksikerroksinen upea empirerakennus, Nobelin talo. Ruudinkeksijä Alfredin isä Immanuel Nobel oli insinööri, arkkitehti ja keksijä. Hän asui Turussa vuosina 1837-38 ja rakennutti tänne nimeänsä kantavan talon, joka hajotettiin turhana uudistusten tieltä 1961.

 Tänään 3-11 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa 1842 otettiin Suomen ensimmäinen valokuva, kohteena ns. Nobelin talo.

Henrik (Henric) Cajander (1804–1848) kuvasi Suomen vanhimman tunnetusti säilyneen valokuvan, dagerrotyypin, Turussa 3. marraskuuta 1842. Kuvassa on Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut niin kutsuttu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Lisäksi Turun Museokeskuksen valokuva-arkistossa on kaksi muuta Cajanderin ottamaa dagerrotyyppia vuodelta 1844: omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni.

Cajander toimi Suomen kaartin pataljoonanlääkärinä vuodesta 1833 ja Turun piirilääkärinä vuodesta 1836.

Syntyi 16.1.1804 Turussa, kuoli 18.2.1848 Turussa. Hauta löytyy Turun vanhalta hautausmaalta V.2.4.1.11.

Kuvassa mukana
Turussa 3-11 2014
Simo Tuomola

Ylivallan aikaan

Tänään 2-11 avaamme historiankirjan sattumalta vuoden 1664 kohdalta, kas tuosta. Kreivikunnan vouti Paavali Paavalinpoika Kallian ja vaimonsa Margareta Paavalintyttären perheeseen siunaantuu 2-11 1664 Huittisten Kivirannan ratsutilalla poika - Jaakko Jacob Paavalinpoika Callia.

Suuria juhlia ei tapauksen kunniaksi vietetä, ja kruunu perhana on samana vuonna kieltänyt vielä oluen kotivalmistuksenkin. No Turun porvarit ovat vielä enemmän harmissaan, kun pukuasetuksella on juuri säädetty, etteivät mm. kaupungin käsityöläiset ja palvelijat koristelisi liiallisesti vaatteitaan. Mm. lasinapit ja korvarengas kielletään.

Ja ylemmän väen juhlien viettoakin rajoitetaan niin, ettei esim. pormestari saa kutsua häihin muka yli 50 paria vieraita ja heillekin saa tarjota vain 9 ruokalajia ja 2-3 lajia viiniä.
 
 Viipurin ratsuväkirykmentin standaarin malli vuodelta 1665

Jaakko Calliaan törmäämme myöhemmin Turussa, kun hän nuorena miehenä toimii katselmuskirjurina Turun läänin ratsuväkirykmentissä ja avioiduttuaan 18-7 1686 Porin kreivikunnan voudin lesken Maria Tuomaantytär Tackun kanssa, hänet sukulaissuhteiden perusteella nimitettiin pian Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.

Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentti (ruots. Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente) oli Ruotsin kuningaskunnan ratsuväkirykmentti, joka muodostettiin vuonna 1634.

Ollessaan katselmuskirjurina Turun läänin ratsurykmentissä Callia lienee osoittanut hyviä virkamieslahjoja, sillä jo pian hänet nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan voudiksi. Kokemäen käräjien 24-26.9.1688 pöytäkirjassa on Calliasta ensimäisen kerran maininta: »Cronans Befall:n Wähl bet:de Herr Jacob Callia». Tätä voudin virkaa Callia hoiti sitten isonvihan aikoihin saakka.

 Caius Kajanti kertoo:

Suomen joutuessa vv. 1714-1715 miltei täydellisesti venäläisten valtaan, pakeni, kuten tunnettua, maan virkamiehistö melkein kokonaisuudessaan Ruotsiin turvaan vihollisen jaloista. Venäläisten valtauskausi, vuodet 1713-1716, oli tuhoavan mielivallan aikaa maassamme, sillä vihollinen ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi järjestää vallatun maan oloja, kun luultiin valtausta väliaikaiseksi toimenpiteeksi, josta oli saatava mahdollisimman suuri ryöstösaalis.

Mutta kun miehitysaika muodostui pitemmäksi kuin ehkä alussa oli laskelmoitu, katsoivat venäläiset oman hyötynsä kannalta edullisemmaksi järjestää Suomeen jonkinlaisen paikallishallinnon. Sellainen tekisi maan hallussapidon helpommaksi antamalla väestölle kuvan järjestetystä yhteiskunnasta, josta valtaaja koettaa huolehtia, samalla kun se takaisi venäläisille säännölliset tulot vallatulta alueelta.

 
 Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.

Turun kenraalikuvernöörikuntaa järjestettäessä v. 1717 osoittautui virkamiehistön puute suureksi. Tarvittiin henkilöitä, joilla paikallis- ja asiantuntemuksen lisäksi olisi jonkinlainen väestön luottamus, samalla kun he kykenisivät tulemaan toimeen venäläisten kanssa ja täyttämään näitten antamat määräykset. Virkamiehistön asema oli vaikea, sillä he olivat alituiseen sekä venäläisten että paikallisväestön silmätikkuna.

Lisäksi virkamiehiä oli hankalaa saada ja sen vuoksi jouduttiin joko turvautumaan kokemattomiin henkilöihin, jotka pakolla määrättiin virkaansa (voudit, nimismiehet, jms.) tai harvojen paikalleen jääneitten työtaakka tehtiin perin raskaaksi (papisto, tuomarit). Jälkimmäisten joukossa, »maallisista» virkamiehistä on ensi sijalla mainittava Turun ja Porin piirin (läänin) kihlakunnantuomari Jaakko (Jacob) Callia, entinen Ylä-Satakunnan Alisen osan kihlakunnan kruununvouti, joka joustavalla ja kyvykkäällä tavalla koetti isonvihan oloissa edustaa entisiä virkamiesperinteitä.

Callian toimista isonvihan alkuaikoina (v:na 1714-1716) ei ole säilynyt tietoja, mutta perustettaessa Turun kenraalikuvernöörikuntaa v. 1717 järjesti kreivi Douglas myös jonkinlaista oikeuslaitosta rahvaan keskinäisiä riitoja sekä rikoslain piiriin kuuluvien asioitten tutkimista ja tuomitsemista varten ja nimitti silloin Turun ja Porin piirin yhteiseksi kihlakunnantuomariksi juuri Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudin Jaakko Callian.

Callialle oli tietystikin mahdotonta hoitaa laajaa tuomiokuntaansa Ruotsinvallan aikaisin tavoin, sts. pitää säännöllisiä suvi- ja talvikäräjiä jokaisessa käräjäkunnassa. Tapana näyttääkin olleen se, että käräjiä Douglas'en määräyksestä pidettiin siellä, missä tarvittiin, sts. missä ilmoitettiin rikosten tapahtuneen tai muuten oli tarpeeksi aiheita oikeudenkäyntien toimeenpanemiseen. Oikeutta etsivät tai pitäjien nimismiehet tai voudit ilmoittivat Turkuun kenraalikuvernöörinvirastolle kustakin tapauksesta erikseen.

 Jaakko Rirzin kirje J. Callialle 25.7.1718. Vasemmalla Callian merkintöjä.

Papisto saattoi myös tehdä ilmoituksia. Niinpä on säilynyt tuomiorovasti Jaakko Ritzin kirje Jaakko Callialle 25.7.1718  jossa Ritz alussa ilmoittaa saaneensa kirjeen Vehmaan kirkkoherralta Jeremias Wallenius'elta ja Wallenius on luetellut useita Vehmaalla tai sen lähiseuduilla tapahtuneita rikoksia, mutta »koska tällaiset asiat eivät kuulu konsistorion huomioitaviksi», niin luettelee Ritz ne täten Callialle, jotta Callia voisi ryhtyä asianomaisiin toimenpiteisiin. Callia on käsitellyt ilmoitetut asiat käräjillä ja tehnyt kirjeen vasemmanpuoliselle marginaalille merkinnän tuomioista, joista yksi on kuolemantuomio.


Toisinaan kertyi kenraalikuvernöörinvirastoon niin paljon Turun lähiympäristössä sattuneita pikkujuttuja, että olisi ollut hankalaa pitää käräjiä kussakin paikassa erikseen. Silloin kutsuttiin sekä kantajat, vastaajat että todistajat Turkuun ja käräjät pidettiin kaikki täällä.

Samoin tehtiin, jos oli käsiteltävänä asia, joka jo kerran oli ollut esillä ja tuomittu, mutta uudestaan vedottu kenraalikuvernöörin tuomiota varten. Tavallisesti asia silloin käsiteltiin ao. pitäjän lautamieskunnan läsnäollessa, mutta lautamieskuntaan vannotettiin kaksinkertainen määrä (12 miestä) jäseniä.

Käräjiä toimittaessaan koetti Callia, mikäli se sodan ja valtaajan rasittamassa maassa oli mahdollista, noudattaa rauhan aikaisia tapoja ja esim. Callian käräjäpöytäkirjat ovat erinomaisen huolellisesti kirjoitetut. Kaikki asiat tutkittiin tarkoin, kuunneltiin todistajien lausunnot puolesta ja vastaan ja jos ilmeni epäselvyyksiä, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia, lykättiin asiat seuraaviin käräjiin.
 
 Lapsenmurhaajan tuomiona oli teloitus ja polttaminen.

Tuomiot lausuttiin Ruotsin lakeihin perustuen, paitsi että kaikki kuolemantuomiot alistettiin kenraalikuvernöörin vahvistettaviksi, mikäli ei rikos ollut moninkertaisesti pöyristyttävä, kuten eräs Mynämäen käräjillä 28-7 1718 käsitelty raaka lapsenmurhajuttu, jolloin lukkarinvaimo Walborg Erikintytär Ostenius tuomittiin »mestattavaksi ja poltettavaksi» ja tuomio pantiin heti täytäntöön, koska Walborg Ostenius koko pitäjässä oli tunnettu rikolliseksi ja ilkeämieliseksi naiseksi.

Rahvas luotti Callian toimittamien käräjien oikeudenmukaisuuteen, koskapa todistajien lausunnot ovat yleensä avomielisiä ja asioita paljon ilmoitettiin. V:na 1717-1718 käsiteltiin käräjillä melkein yksinomaan siveellisyysrikoksia, murhia, varkauksia jms., mutta jo v:n 1718 lopulla ja rauhanajan lähestyessä tulevat käsitellyt jutut monipuolisemmiksi, alkaa esiintyä autiotilojen katselmuksia, verovapausanomuksia, kaupanvahvistuksia, perinnönjakoja, paloapuanomuksia, jms.

Jaakko Callian tuomiokunta oli isonvihan ajan tuomarien tuomiokunnista suurin (ottaen vielä huomioon asukastiheyden), eikä suinkaan helposti hoidettavissa. Callia sai matkustella Ulvilasta Taivassaloon, Kemiöstä Mynämäelle, sieltä Nauvoon tutkimaan muuatta hukuttautunutta, Lohjalle, Kokemäelle, jne. Säilyneistä pöytäkirjoista päätellen on Callia yrittänyt tehtävänsä hyvin ja velvollisuudentuntoisesti suorittaa.

Kenraalikuvernööri G. Douglas'en kanssa näyttää Callia tulleen hyvin toimeen eikä Callian toimista tehty isonvihan aikana yhtään ainoata valitusta, ei ruotsalaisille eikä venäläisille viranomaisille. Kirjeenvaihdossa kohteli Douglas Calliaa suurella arvonannolla.

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Venäläiset miehittivät Turun vuonna 1713.

 
 Turun linna vuonna 1724.

 Kesällä 1713 venäläiset valtasivat koko Etelä-Suomen, ja 28. elokuuta 1713 he marssivat 4000 miehen joukolla Turkuun. Kaupunki oli joukkopaon jäljiltä lähes tyhjä, kun tsaari Pietari Suuri saapui tänne syyskuun alussa. Varsinais-Suomeen sijoitettiin venäläisiä joukkoja ja Turkuun kerättiin muonaa ja varusteita Ruotsiin aiottua hyökkäystä varten. Turku oli Isonvihan aikana venäläisen miehityshallinnon keskus, ensin vuosina 1714-1717 sotilashallinnon ja myöhemmin vuosina 1717-1721 siviilihallinnon.

Turun akatemian täytyi olla suljettuna vuoteen 1721 saakka, ja se toimi nimellisesti Uppsalan yliopiston yhteydessä, vaikkei varsinaista toimintaa ollutkaan. Myös akatemian kirjapaino sekä kaupungissa toiminut Gezeliusten kirjapaino evakuoitiin Tukholmaan ennen kaupungin miehittämistä.

Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Tallinnassa oli tuolloin Aasiasta saapunut ruttotautiepidemia, minkä johdosta oli määrätty kaikille sieltä tuleville matkustajille pakollinen kuuden viikon karanteeni. Kerrotaan, että Tallinnassa salaa käynyt ja karanteenimääräyksen kiertänyt Kyminkartanon Koukelan kylässä asunut talonpoika olisi tuonut ruton Suomeen.

Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin kuolleet. Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi; varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla. Turussa kuoli noin kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.

Sodan ja vihollisen polkemassa maassa, paikallaan uskollisesti pysyen, koetti Jaakko Callia palvella omaa kansaansa ja että hän tässä on rehellisesti ja epäitsekkäästi menetellyt, sitä todistaa se, että hän rauhanajan tultua sai hoitaa Ylä-Satakunnan kihlakunnan tuomiokunnan tuomarin virkaa miltei v:n 1722 loppuun, siksi kunnes varsinainen kihlakunnantuomari Klaus Detlofinpoika saapui takaisin pakomatkaltaan Ruotsista tointansa hoitamaan.

Tämän jälkeen nimitettiin Jaakko Callia Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi, jota virkaa hän sitten hoiti kuolemaansa asti. Sodan rasituksista johtuen hän sairasteli ja kuoli Huittisten Kivirannassa »sunnuntain vastaisena yönä» 24 p:nä marraskuuta 1723. Callian kasvattipoika, Huittisten kirkkoherra Nils Idman on tehnyt Huittisten kuolleitten kirjaan Calliasta merkinnän: »Sahl. Herr Befall. Jacob Callia. 59 år»

Jaakko Callia oli niitä harvoja isonvihan ajan virkamiehiä, jotka pelottomasti jäivät virkapaikalleen hoitamaan tehtäviään. Tässä asemassa, joutuessaan tavallaan valloittajan edustajaksi, hän kuitenkin ensisijassa pysyi oman kansansa palvelijana ja kunnioitettavana piirteenä hänessä mainittakoon se, että hän ei, kuten niin monet muut, käyttänyt asemaansa omien taloudellisten etujensa ajamiseen, joskin häntä siitä tavallaan suojeli tarpeeksi suuri persoonallinen omaisuutensa, jonka hän oli jo rauhanaikana hankkinut.

Jacob Ritz (1656 Liivinmaa – 26. joulukuuta 1739 Somero) oli Someron kirkkoherra ja isonvihan aikana Suomen kirkon korkein virkamies, Turun väliaikaisen konsistorin esimies. Isonvihan aikainen Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Gustav Otto Douglas määräsi hänet 1717 väliaikaisen konsistorin esimieheksi. Konsistorin jäseniä olivat kuitenkin vain Turun ja naapurikuntien papit eli tosiasiassa se kattoi Turun hiippakunnan eteläisen osan. Ritz vihki kuitenkin peräti 59 ylioppilasta ja teiniä papiksi.

Jaakko Callian nimi on verrattavissa Jaakko Ritzin nimeen, ottaen tietysti huomioon sen, että Jaakko Ritzin osalle tullut työtaakka ja vastuu oli luonteeltaan toisenlainen ja suurempi, mutta »maallisten» viranomaisten kotimaisena edustajana venäläisvallan aikana Jaakko Callia täytti vaikeahoitoisen ja vastuunalaisen paikan.

Alamaisena
Suomen Turussa
2-11 2014
Simo Tuomola
 






 

 

Skorpionien Turku

Tänään 1-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun piispa Isaacus Birgeri Rothoviuksen syntymästä Angelstadissa  Smoolannissa vuonna 1572.  




 

Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius (1. marraskuuta 1572 Angelstad, Smoolanti  – 10. helmikuuta 1652 ) toimi Turun piispana vuosina 1627–1652.

Rothovius pani Suomen kirkossa toimeen ankaran kirkkokurin ja järjesti seurakunnallisia oloja muun muassa aloittamalla kirkonkirjojen käytön. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen sijaiskansleri ja toimi opetuksen parantamiseksi Suomessa. Hänen aloitteestaan asetettiin myös raamatunsuomennoskomissio.

 

 
 Rothovius postimerkissä 1933. Merkin on suunnitellut Eric O. Ehrström.



Smoolannin Angelstadissa 1. marraskuuta 1572 syntynyt Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius oli syntyään talonpoikaissäätyä. Hänen isänsä nimi oli Börje Larsson. Opiskeltuaan ensin Växjön koulussa Rothovius aloitti opinnot Uppsalan yliopistossa vuonna 1595. Opiskeltuaan Uppsalassa kaksi vuotta Rothovius matkusti Wittenbergiin opiskelemaan sen yliopistossa. Vuonna 1602 Rothovius valmistui maisteriksi ja palasi Ruotsiin.

1627 Turun piispaksi valittu Rothovius oli kansleri Axel Oxenstiernan entinen opettaja ja luottomies. Rothovius oli seurannut häntä ja tämän kahta veljeä Wittenbergiin ja säilynyt laaja kirjeenvaihto antaa hyvän kuvan siitä, kuinka opettajan ja oppilaan välit pysyivät läheisinä vielä Rothoviuksen muutettua Suomeen.

 
Rothovius säilytti työkykynsä melko hyvänä elämänsä loppuun saakka. Hänen kuolemastaan antoi Turun hovioikeuden sihteeri Johan Wassenius kirjeessään Brahelle 12.2.1652 seuraavan kuvauksen:

»...toissapäivänä yöllä, joka oli tämän kuun kymmenes, kuoli täällä Herrassa piispa. Hän oli sunnuntaina 8 päivää sitten kirkossa ja Herran ehtoollisella, mutta tuli sen jälkeen aivan voimattomaksi, niin ettei ettei hän pystynyt käymään tai seisomaan. Kuitenkaan hän ei tuntenut itsessään mitään erityistä särkyä. Hän menetti sitten myös muutamiksi päiviksi puhekykynsä ja kirjoitti silloin taululle ajatuksiaan, joista toiset voitiin lukea, toisia ei. Muun muassa hän kirjoitti kerran nämä sanat Non est dubitandum de perseverantia mea in fide. Mutta päivää ennen kuin hän nukkui pois, hän sai puhekykynsä takaisin ja puhui selvästi.»

Aarno Malisen mukaan Rothovius oli "Ruotsin Bobrikov", kuninkaan ja kanslerin luottomies, jonka tehtävä oli ohjata Suomen kirkko samoille raiteille emämaan kanssa.



Turkulainen porvari lausui piispasta

»Sinä et ole meidän pappimme, et myöskään osaa saarnata ja opettaa meitä meidän omalla kielellämme, vaan ennemmin halveksit ja olet saarnassasi kutsunut meitä suomalaisiksi koiriksi ja sioiksi.» (Kornelius Kankuri)

Rothoviuksen säilyneet kirjeet, saarnat sekä oikeusrettelöt antavat kuvan äkkipikaisesta miehestä, jolle siirtyminen Suomeen merkitsi joutumista valtakunnan syrjäseudulle, jonka outoa “slavonian kieltä” hän ei hallinnut. Tullessaan valituksi Turun piispaksi Rothovius oli toiminut Nyköpingissä 23 vuoden ajan ja tunsi seurakuntansa itselleen läheiseksi. Tunnettu on hänen kommenttinsa uudesta kotimaasta

»Minä asun barbaarien ja skorpionien parissa »
(Rothovius)

Isaacus Rothovius.


Rothovius saapuu Turkuun kesäkuussa 1627 ja astuu virkaansa kesäkuun 17. pitäen Heikinmessuilla virkaanastujaissaarnansa, sanoen saapuneensa noitien, taikauskon ja juopottelun pariin, vaatien parannusta.

Kirkkorangaistuksina rikkomuksista on maallikoille tarjolla sakkoja, jalkapuuta ja pannaan julistusta; papeille mm. tuomiokapitulin maanalaista tyrmää. Konstituutiot määräävät kirkonkäynnin pakolliseksi, niin että kolmesta laiminlyönnistä seuraa julkirippi ja kolmen taalarin sakot.

Samaan aikaan maailmalla Wienin hovi ihmettelee, onko Jumala kääntynyt luterilaiseksi.

Vuonna 1632 piispa pistää valtakuntaa kohdanneen onnettomuuden, Kustaa Aadolfin kuoleman syyksi sen, että maa on täynnä huorintekijöitä, aviorikoksia ja avioeroja, varkautta ja ahneutta, kiroilemista ja vannomista.

Vuonna 1634 piispa kirjoittaa asuvansa barbaarien ja skorpionien parissa ja etenkin Turussa tavanneensa hirviömäisiä ihmisiä, jouduttuaan itsekin täällä piispattarineen haastetuksi oikeuden eteen. Osa Turun porvaristosta onkin noussut kapinaan virkaintoista piispaa vastaan.

 
Auran Akatemian vihkijäisjuhlassa 1640 piispa saarnaa Perkele-uskoa vastaan mm. taikuudesta, jota maassa harjoitetaan ja uhrilahjoista Pertun, Olavin ja Jaakonpäivinä. Piispa Rothovius valittaa myös, että suomalaiset etsivät sairastuessaan apua perkeleeltä ja monet rukoilevat ja palvelevat täällä saatanaa.

Piispa pitää Akatemian perustamista Turkuun kaupungin tärkeimpänä saavutuksena sitten maailman luomisen.

Turun piispa Rothovius on edelleen 1652 huonoissa väleissä kaupungin porvariston kanssa, joka ei hae Jumalan kunniaa, vaan seuraa omaa nenäänsä. Piispa kuolee samana vuonna 80-vuotiaana ja haudataan tuomiokirkon keskikäytävän alle saarnastuolia vastapäätä.

Ensimmäisen suomenkielisen kieliopin laatinut Eskil Petraeus nimitetään hänen jälkeensä Turun piispaksi.

Ot Petraeuksen raamatunkäännöskomitean omistuskirjoituksesta kuningatar Kristiinalle, 1642;

Tämä pyhä ja callis Kirja, näin Suomexi caicki ja coconans käätty, T:dän Cuning:le Maij:len Suuriwaldias Förstinna, caickein Armollisin Drötingi ja Frökinä, caickein nöyrimmäst dediceratan, ja omistetan T:dän Cuning:sen Maij:tin Nimen alla Jumalan cunniaxi, ja hänen pyhän Seuracundans, cusa Suome puhutan, rakennuxexi, T:dän Cuning:le Maij:len ijäisexi muistoxi, kijtoxexi ja ylistöxexi, walkeuteen saatetan, että jälkentulewaiset ja Canssa cuin wielä tulewa on, HERra Jumalata, ja T:dän Cuning:sta Maij:tiän kijtäisit ja ylistäisit. Caickein nöyrimmäst rucoillen, että T:dän Cuning:nen Maij:tin andais armollisest tämän meidän työm hänellens kelwata.

Suomen Turust, 20 . Julij, Anno 1642. 

AEschillus Petraeus, S. S. Theol. D.	M. Martinus Stodius, in
in Regia Aboensi Academia Profess.	Regia Academia Aboensi
& Pastor.

 
Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi – 27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 1652–1657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston rehtori. Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.

Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649.

 
Skorpionina
Turussa 1-11 2014
Simo Tuomola