Unionikuninkaamme

Tänään 6-1 tulee kuluneeksi tasavuosia kuninkaamme Kristofer Baijerilaisen kuolemasta Helsingborgissa vuonna 1448.

 
 
Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1441–1448).

Kristofer valittiin Tanskan kuninkaaksi vuonna 1440 sen jälkeen kun tanskalaiset olivat erottaneet aiemman unionikuninkaan, Ruotsin kruunun menettäneen Eerik Pommerilaisen.

 
Kristofers kungliga sigill.

Ruotsia hallitsi valtionhoitajana Kaarle Knuutinpoika Bonde, jonka suostuttelemiseksi hyväksymään kuninkuutensa joutui Kristofer antamaan Kaarlelle Turun linnan ja suuria läänityksiä Suomesta. Kristofer valittiin Ruotsin kuninkaaksi ja kruunattiin Upsalan tuomiokirkossa 1441.

 Luultavasti suomalaiset eivät käyttäneet oikeuttaan kuninkaanvaaliin osallistumiseen ainakaan ennen 1400-lukua. Vuonna 1436 tehdyssä ehdotuksessa unionin perussäädöksiksi tunnustettiin myös suomalaisten osallistumisoikeus Ruotsin kiintiössä: täkäläisiä edustajia olisivat olleet laamanni, yksi aatelismies, Turun pormestari ja kaksi itsenäistä talonpoikaa.

 
 
 1500-talsmålning av okänd konstnär som är ifrågasatt som porträtt på Kristoffer. Texten om att det är Kristoffer och kronan ditmålade på 1600-talet.

Vuoden 1436 ehdotus unionin perussäädökseksi ei koskaan toteutunut, mutta selkeän vahvistuksen Suomen oikeus sai Kristoffer Baijerilaisen maanlaissa (1442), joka yksityiskohdissa seurasi ns. Håkanin kirjettä ja otti huomioon senkin seikan, että Suomi oli v. 1435 jaettu kahteen laamannikuntaan.

Håkan/Haakon Maununpojan kirje 15.2.1362 (suomennos julkaistu teoksessa Suomen historian dokumentteja 1, s. 40-41) totesi, että Itämaan (= suomalaisten) puuttuminen valintakokouksesta ei ollut este vaalin toimittamiselle.

Todennäköisesti piispa Magnus Olain (Maunu Tavast) oli keskeisenä henkilönä ollut ajamassa tämän Suomen oikeuden kirjaamista lakiin.

 
 Kaarle Knuutinpojan kruunajaissaatto. Severin Falkmanin maalaus 1880-luvulta.

 
Karl Knutsson Bonde leaves the Castle of Vyborg in order to participate in the election of a king in Sweden. The national romantic message of the painting is that Finland played an important part in the political history of Sweden.

Vuonna 1448 Kaarle Knutinpoika Bonde saattoi palauttaa kuninkuutensa Suomesta tuomansa asevoiman turvin. Ei tiedetä, osallistuivatko meikäläiset varsinaiseen vaaliin, mutta piispa Magnus Olai (Maunu Tavast) osallistui ainakin kruunajaisiin Uppsalassa 29.6.1448.

Vuonna 1442 Kristofer vahvisti unionikuninkaan valtaa tasoittaneen Kristoferin maanlain, jonka mukaan kuninkaan tuli hallita valtaneuvostoa kuunnellen ja asettaa linnanherroiksi vain Ruotsissa syntyneitä. Kristofer kuoli vuonna 1448 yllättäen ilman perillisiä, mikä johti jälleen epäselvyyteen Kalmarin unionin jatkosta ja kiistoihin sen hallinnasta.



 Kaarle Knuutinpojasta tuli väliaikainen valtionhoitaja vuonna 1438, kun kuningas Eerik Pommerilainen menetti otteensa Ruotsista niin sanotun Engelbrektin kapinan seurauksena. Kaarlen valtionhoitajakaudella Suomessa tapahtui Davidin kapinaksi kutsuttu talonpoikaiskapina.



Enligt en tysk historisk tidskrift på 1800-talet såg kung Kristoffer Bayraren ut så här.

Kaarle Knuutinpojan valtionhoitajakausi päättyi 1440, kun tanskalaiset vaihtoivat unionikuninkaan Eerik Pommerilaisesta tämän sisarenpoikaan Kristofer Baijerilaiseen, josta tuli myös Ruotsin kuningas.

Kaarle sai korvaukseksi vallan luovuttamisesta Kristoferille läänityksikseen muun muassa Suomen läntisiä alueita ja siirtyi aluksi pitämään hoviaan Turun linnaan. Pian Kristofer katui lupauksiaan ja painosti Kaarlea luovuttamaan Turun linnan itselleen.
 
Kaarle siirtyi nyt Viipurin linnaan, jossa hän piti itsenäistä, Kristoferista piittaamatonta hovia halliten suurta osaa Suomesta ja harjoittaen omaa ulkopolitiikkaa suhteessa muiden muassa Novgorodiin, Hansaliittoon ja Baltiaa hallinneeseen saksalaiseen ritarikuntaan.

Kaarle Knuutinpojalle tuon ajan Turku tuli siis melkoisen tutuksi, kun hän valtionhoitajana sai 1441 Kristofer Baijerilaisen kuninkaaksi nimittämisen myötä hallintaansa Turun linnan ja suuria läänityksiä Suomesta. Ruotsin kuninkaana Bonde vaikutti kolmeen eri otteeseen; 1448-1457, 1464-1465 ja 1467-1470.


Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde

Kun kuningas Kristoffer Baijerilainen yllättäen kuolee 1448, suorittaa Turun piispa Maunu Tavast uuden kuninkaan kruunauksen 29. kesäkuuta. Pian kuningas muistaa jälleen Turkua ja määrää 1453, että linnaan pitää perustaa rahapaja aurtuoiden lyömistä varten. 1457 Bonde karkoitetaan Tukholmasta Danzigiin ja 1464 hänet kutsutaan takaisin kuninkaaksi.

Vuonna 1440 kuninkaaksi noussut Kristoffer Baijerilainen vahvistaa uuden maanlakinsa 2-5 1442. Samana vuonna hän ottaa Turun linnan käskytykseensä, kun käskynhaltija Kaarle Knuutinpoika Bonde lähtee keväällä Tukholmaan, ottaen mukaansa Turusta 300 ritaria ja asemiestä. Rahatalouttaan täällä pönkittääkseen Kristoffer alkaa lyödä Turun linnan rahapajassa Turun aurtuoita.

Kaarle Knuutinpoika Bonden aurto, lyöty Turussa.




Aurtua oli vanha suomalainen hopearaha. Kalmarin unionin aikoina ruotsalaiset ja tanskalaiset riitelivät jatkuvasti keskenään. Kun heille tuli riitoja, he yrittivät saada suomalaiset puolelleen lupaamalla heille erilaisia etuja. Suomalaiset saivat esimerkiksi perustaa rahapajan Turkuun. Siellä valmistettuja hopearahoja kutsuttiin aurtuoiksi.


Kun rahanlyönti alkoi Turussa, sai Suomi ikioman kolikon. Sen arvo oli kuusi penninkiä. Suomen ulkopuolella sen latinankielinen nimi oli abo. Suomalainen nimi oli kuusinainen, ja se on tutkimusten mukaan ensimmäinen suomenkielinen nimitys rahalle. Sen lisäksi Turussa lyötiin penninkejä ja aurtuoita. Aurtua oli keskiajan arvoltaan suurin raha.

 
 Lisa von Lübeck. Kolmimastoinen Hansan koggi 1400-luvulta.

Vuonna 1445 kuningas muistaa jälleen kaupunkia ja vahvistaa Hansan ja sen kilpailijan Hollannin privilegiot kaupankäynnissä. Turkulaiskauppiaat yrittävät käydä kauppaa myös Venäjän kanssa, mutta Hansa kieltää sen.

Vuonna 1448 Pentti ja Niilo Pentinpojat Oxenstierna nousevat valtionhoitajiksi kuningas Kristoffer Baijerilaisen yllättäen kuollessa ja Kaarle Knuutinpoika tulee uudeksi kuninkaaksi. Ruotsin uuden kuninkaan kruunauksen suorittaa 29. kesäkuuta mahtipiispamme Maunu Tavast.



 Maunu II Tavast vuonna 1933 julkaistussa postimerkissä.

Magnus II Tavast, myös Magnus Olai ("Maunu Olavinpoika") (k. 9. maaliskuuta 1452 Mynämäki) oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän toimi Suomen piispana vuosina 1412–1450.

Unionikuninkaana
Turussa 6-1 2015
Simo Tuomola
 

Suomen kuningas

Tänään 5-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Venäjän keisarinna Elisabet Petrovnan kuolemasta Pietarissa 1762. Elisabet oli sisarensa, Holstein-Gottorpin herttuatar Annan lisäksi ainoa Pietari Suuren ja Katariina I:n yhdestätoista lapsesta, joka eli aikuisikäänsä saakka.

 
Elisabet tai Elisabet Petrovna (ven. Елизаве́та (Елисаве́т) Петро́вна; 29. joulukuuta (J: 18. joulukuuta) 1709 Kolomenskoje lähellä Moskovaa – 5. tammikuuta 1762 (J: 25. joulukuuta 1761) Pietari) oli Venäjän keisarinna vuosina 1741–1762.

Pian valtaannousunsa jälkeen 1741 Elisabet alkoi suunnitella kruununperijänsä nimittämistä. Hän itse ei voinut saada lapsia, joten aikansa asiaa harkittuaan hän päätti kutsua Venäjälle sisarvainajansa pojan Karl Peter Ulrichin, joka oli viettänyt lapsuutensa isänsä luona Holsteinissa, mutta oli vastikään jäänyt orvoksi.

Venäjälle saavuttuaan Karl kastettiin Pietariksi ja jälkimaailma tuntee hänet paremmin myöhemmällä hallitsijanimellään Pietari III. Vaikka Elisabet järkyttyi pojan rujosta olemuksesta, joka johtui hänen julmasta kasvatuksestaan, päätti keisarinna heti nimittää pojan seuraajakseen.

Elisabetin kuoltua Pietari III astui heti valtaan 5-1 1762, mutta kauan ei valta kestänyt, vaan hänet syöstiin istuimeltaan jo 9. heinäkuuta 1762 ja murhattiin 34-vuotiaana 17. heinäkuuta 1762.


Pietari III (21. helmikuuta 1728 Kiel – 17. heinäkuuta 1762 Ropsunhovi) eli Holsteinin Karl Peter Ulrich oli lyhytaikainen Venäjän keisari vuonna 1762. Syntyään hän oli Holstein-Gottorpin herttuan Karl Friedrichin ja Pietari Suuren tyttären, herttuatar Annan poika.

Karl Ulrichin elämässä koitti uusi vaihe, kun hänen tätinsä Elisabet nousi vallankaappauksen avulla Venäjän valtaistuimelle joulukuun 6. päivänä 1741. Elisabet oli tuolloin 32-vuotias ja kykenemätön saamaan omia lapsia. Valtaistuimensa vakauttamiseksi hän antoi lähes ensitöikseen noutaa sisarvainajansa pojan hoviin ja julisti tämän kruununperillisekseen.

Pojan saapuminen hoviin oli tyrmistyttävä, kun ilmeni, että hän osasi soittaa hieman viulua, mutta yleisesti ottaen hän ei kiinnostunut juuri mistään ja vietti aikaansa mieluimmin satojen tinasotilaidensa parissa omassa haavemaailmassaan. Venäjästä Pietari ei välittänyt. Hän tunsi vain halveksuntaa ortodoksista uskoa, venäläisiä tapoja ja Venäjän kieltä kohtaan. Hän kaipasi entistä kotimaataan ja ihaili suunnattomasti Preussin kuningas Fredrik II:ta.


 

Pietarin elämässä alkoi toinen murroskausi keisarinna Elisabetin kuoltua tammikuun viidentenä päivänä vuonna 1762. Noustuaan valtaistuimelle hän ei edelleenkään osoittanut kunnioitusta kansalle, jonka hallitsijaksi oli noussut.

Ensimmäisenä tekonaan hän lopetti Venäjän Preussia vastaan voitokkaasti käymän seitsenvuotisen sodan ja palautti ihailemalleen kuningas Fredrik II:lle tältä valloitetut maat. Teko synnytti suuttumusta armeijassa, jonka voitto Preussista oli jo näyttänyt varmalta. Pietari meni vielä pidemmälle aloittamalla Fredrikin kanssa sodan Itävaltaa, Venäjän aikaisempaa liittolaista vastaan.


 
 Коронационный портрет императора Петра III Фёдоровича работы Л. К. Пфанцельта

Pietarista tuli vallankaappaajalle nopeasti suuri ongelma. Mikäli hänet suljettaisiin pelättyyn Pähkinälinnan linnoitukseen, tulisi hänestä oiva tuki tulevalle oppositiolle.

Mikäli hänet päästettäisiin lähtemään maasta, pakenisi hän epäilemättä Preussiin juonitellakseen siellä yhdessä kuningas Fredrikin kanssa. Ratkaisun etsiminen kuitenkin päättyi ennenaikaisesti heinäkuun kuudentena 1762, kun Ropsunhovista tuli tieto Pietarin kuolemasta.

Virallisen ilmoituksen mukaan entinen tsaari oli kuollut peräpukamien aiheuttamiin kouristuksiin. Kuoleman todellinen aiheuttaja on jäänyt arvailujen varaan, mutta kyseessä oli luultavasti Katariinan tukijoiden toimeenpanema murha, jolla uusi tsaaritar pääsisi eroon taakaksi käyneestä puolisostaan. Mahdollista kuitenkin on, ettei Katariina itse määrännyt surmaa toimitettavaksi.

Elisabet haetutti Pietarille puolison tämän täytettyä 16 vuotta. Valinta osui Elisabetin nuoruudenkihlatun Karl Augustin siskon tyttäreen Anhalt-Zerbstin Sofiaan, joka käännyttyään ortodoksiseen uskoon sai nimen Katariina Aleksejevna ja tuli myöhemmin tunnetuksi Katariina II:na.



Katariina II, myöhemmin Katariina II Suuri, (ven. Екатерина II Великая, 2. toukokuuta 1729 Stettin – 17. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1796 Pietari) oli Venäjän keisarinna 1762–1796, Romanov-sukua avioliiton kautta.

18. maaliskuuta tulee kuluneeksi tasavuosia Venäjän keisarinna Elisabethin vuonna 1742 antamasta manifestista, jossa Ruotsista erotettavasta Suomesta tehtäisiin itsenäinen kuningaskunta.

Pyrkimys luoda Suomen kuningaskunta vuonna 1742 on vähän tunnettu luku Suomen historiassa. Tämä hanke tapahtui Hattujen sotaa seuranneen Venäjän miehityksen (pikkuviha) aikana. Venäjän keisarinna Elisabetin antoi tällöin manifestin, että hän tekisi Suomesta itsenäisen kuningaskunnan.





 Петр III. Изображение на табакерке Pietari III ratsailla.

Suomen kuninkaaksi valittiin tuolloin juuri saksalainen herttua Karl Peter Holstein-Gottorp (josta myöhemmin tuli Venäjän kruununperijä ja tsaari Pietari III). Turkuun kutsuttiin Suomen säätyjen edustajat ja pidettiin Turun maapäivät.

Elisabetin manifesti oli Venäjän juuri valtaan nousseen keisarinnan 18. maaliskuuta 1742 antama julistus, jota venäläiset levittivät sodan aikana suomenkielisinä käännöksinä suomalaisille. Se sisälsi lupauksen, että Venäjä antaisi Suomelle itsenäisyyden, jos suomalaiset luopuisivat taistelusta.

Turun raatihuoneen torilla kansalle suomeksi luettu julistus sisälsi kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja

ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,

keisarinna tahtoo

häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.
 
Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743.


 
 Tässä Suomen kuningas - myöhempi tsaari  Pietari III sotisovassaan -
Ф. С. Рокотов: портрет Петра III. Viulisti, joka piti tinasotilaista.

Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa  jo ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi. Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.

Tutkijat ovat kiistelleet, oliko lupauksessa mitään perää. Lupaukseen ei Venäjän tarvinnut enää palata, kun sen sodankäynti sujui menestyksekkäästi. Se johti Suomen miehittämiseen, jota kutsutaan pikkuvihaksi.


 
 Петр III с Екатериной II  Pietari III ja Katariina Suuri.

 Suomen itsenäisyysajatus heikensikin erityisesti upseeriston taistelumoraalia. Venäjä oli tosin muutenkin ajatellut, että Ruotsin ja Venäjän raja saataisiin rauhoitetuksi väliin perustettavan puskurivaltion avulla. Ajateltiin, että puskuri olisi vakaa vain, jos kansa omaehtoisesti haluaisi itsenäisyyden. Sen vuoksi Venäjä edellytti, että aloitteen tuli lähteä suomalaisilta itseltään.

Lupaus oli aktiivisesti voimassa kesän 1742 ajan. Kun Ruotsin armeijan 16 000 miestä antautui Helsingissä, keisarinna tosiasiassa unohti lupauksen, mutta ilmoitti kuitenkin, että asiaan voidaan palata, jos Suomen säädyt sitä tahtovat ja jos Suomi pystyy myös taloudellisesti seisomaan omilla jaloillaan.

Kuninkaallisesti
Turussa 5-1 2015
Simo Tuomola
 












 



 

Piika Hedvig

Tänään 4-1  1823 seisomme jonottamassa täällä Turun Suurtorin lähellä Vähän Luostarinkadun varrella sijaitsevan Rosendahlin talon edustalla. Emme ole kuitenkaan pyrkimässä talossa toimivaan Lancaster-kouluun.

Meitä on täällä kaikkiaan noin 40 henkeä ja jonon kärkeen on kiilannut itsensä kauppaneuvos Gestrinin piika Hedvig Nyström. On lauantai-ilta, emmekä me jonota edes hollitupaan, vaikka meillä kaikilla olisikin varaa muutamaan tuopilliseen tuossa läheisessä Raatihuoneen kaupunginkellarissa.

Nyt on muut meiningit mielessä, kun teemme historiaa Turun kaupungissa.

Aurajokinäkymä ennen suurta paloa: G.S. Sergejevin akvarelli vuodelta 1811.

 
 Turun keskustan alue vuonna 1811 ennen Turun paloa. Vanha Suurtori sijaitsee kuvassa joen oikealla puolella.

 

Kuvan kun klikkaat isommaksi, löydät meidät siitä nuolen kohdalta.



 

Maamme ensimmäinen säästöpankki ovasi ovensa Turussa 4.1. 1823. Ensimmäisenä kuukautena talletettiin pikkusummissa lähes 2500 ruplaa. Pankin ensimmäisenä tehtävänä oli vastaanottaa vähävaraisilta henkilöiltä pienehköjä rahamääriä ja siten herättää heissä "taipumuksia huolellisuuteen, säästäväisyyteen ja oma-aloitteiseen edistymiseen".

Pienin yhdellä kertaa talletettava summa oli 20 pankinkopeekkaa ja suurin vuodeksi talletettava summa 300 ruplaa. Piika Hedvig Nyström oli pankin ensimmäinen asiakas ja hän tallensi sinne kuusi pankinruplaa. Talletuskorko oli 5% ja lainanottajat saivat maksaa vastaavasti 6% koron.

Sisään saatiin odotusten mukaisesti pikkusummia ja vastaavasti antolainaus oli sen mukaista. Lainansaajien nimilistalta löytyy tuttuja nimiä, kuten J.J. Nervander (200 ruplaa), J-L.Runeberg (300 ruplaa) ja J.V.Snellman (200 pankinruplaa).



J. L. Runeberg vuonna 1948 julkaistussa muistopostimerkissä.

Johan Jakob Nervander (23. helmikuuta 1805 – 15. maaliskuuta 1848)^[1] oli suomalainen runoilija, fyysikko ja meteorologi. Nervander oli suomalaisen meteorologisen mittaus- ja havaintotoiminnan alkuunpanija

 
 Johan Jakob Nervander - vuoden 1955 postimerkkiin tallennettuna.

 Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomenruotsalainen runoilija, kirjailija ja toimittaja, jonka tuotanto on hyvin isänmaallista




  J. V. Snellman vuonna 1956 julkaistussa postimerkissä.

Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12. toukokuuta 1806 Tukholma, Ruotsi – 4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa


Köyhäinpankki oli filantrooppinen laitos, jonka idean Turkuun toi matkoiltaan Johan Jacob von Julin. Säästöpankki-idea oli lyönyt itsensä läpi Skotlannissa ja Englannissa ja nyt oli Turun vuoro. Pankin säännöstön malli haettiin Tukholman säästöpankin kokemuksista.

John (Johan) Jacob Julin, vuodesta 1849 von Julin (5. elokuuta 1787 Oulu – 11. maaliskuuta 1853 Helsinki) oli apteekkari, tehtaanomistaja ja vuorineuvos. Julin oli aktiivinen toimija myös muilla aloilla; hän perusti 1819 Suomen ensimmäisen höyrylaivayhtiön ja 1823 Suomen ensimmäisen säästöpankin Turkuun.

 
 John Jacob von Julin.

Mikään vähäinen mies ei ollut myöskään ensimmäisen talletuksen tehneen piika Hedvig Nyströmin isäntä kauppaneuvos ja laivanvarustaja Gabriel Gestrin. Räätälin poika muutti Turkuun 1780-luvun alussa ja sai porvarinoikeudet 1791. Nopeasti hän nousi Turun suurimpien kauppiaiden joukkoon ja kuului 1800-luvun alkuvuosina jo kaupungin varakkaimpiin porvareihin.

Vuoden 1827 suurpalossa hän monien muiden tavoin menetti suurimman osan omaisuudestaan, eikä enää kyennyt palauttamaan entistä asemaansa.

 
 Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.


Palon jälkeen myös pankille jouduttiin järjestämään uudet toimitilat, ensin hovioikeuden presidentti Adolf von Willebrantin talosta ja vuonna 1830 pankki pääsi muuttamaan Brinkkalan taloon, ns. maksujenperintähuoneeseen.

Toimisto oli alusta pitäen auki kerran viikossa, lauantai-iltaisin klo 18-20 välillä ja vuonna 1851 aukioloaikaa pidennettiin neljäksi tunniksi klo 17-21. Aluksi ainoat palkkaa pankkityöstään nauttivat henkilöt olivat kirjanpitäjä ja vahtimestari, myöhemmin myös puheenjohtaja ja sihteeri saivat korvausta työstään.



Talletusjonossa
Suomen Turussa
4-1 2015
Simo Tuomola

Rottia ja koiria

Tänään 3-1 avaamme Tuomiokirkon hautauskirjan vuoden 1621 kohdalta, kas tuosta:

Hans Platz, saksalainen kauppias Turussa 1612, pormestarina kaupungissa 1616-1620. Kuoli 1620 ja haudattiin Turun tuomiokirkkoon 3-1 1621.

Turku 1814.

Veli-Pekka Toropainen writes in his article "Skottirotta ja Ruotsin koira - Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600-1660" (Scottish rat and Swedish dog - foreign merchants in Turku during 1600-1660), Genos 74 (2003), p. 199-215 (not yet digitalized)


Tutkija
Veli Pekka Toropainen, FM Väitöskirjan aihe: Turun valtaporvariperheiden naisten taloudellinen toiminta ja merkitys vuosina 1623−70. 

Tutkimuksen sivulta 211 löydämme merkinnän Hans Platzin asemasta Turussa;

p. 211: (in English)
Platz, Hans, German. Mayor 1616-1620. Deputy 1617. Died 1620. Spouse Brita Henriksdr. Storck.
- ref. 125: von Bonsdorff 1892-1894:202; Carpelan 1890: 155.

Skottirotta ja Ruotsin koira – Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600–1660. Genos 4•2003, s. 199─215. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Vuosikerta 74. 2003.

Saksalainen kauppias Hans Platz nousi siis Turun pormestariksi 1616 ja toimi tehtävässä kuolemaansa 1620 saakka. Mies oli sen verran merkittävä hahmo, että hänen oli teetettävä itselleen muiden pormestareiden ja raatimiesten tavoin myös oma sinettinsä valta-asemansa merkiksi.

 

Vaikka Turun tuolloista ulkomaalaista porvaristoa nimiteltiinkin milloin skottirotaksi tai Ruotsin koiraksi, olivat he kuitenkin oleellisin osa maamme ulkomaanyhteyksistä ja kaupankäynnistä. Tulliluettelon mukaan tuolloin 61 turkulaisporvarilla oli kauppasuhteita ulkomaille.

 
Saksankauppa oli edelleen tuiki tärkeää, joten Hans Platzin saksalaisuudella oli etunsa. Ja tuo skottirottakin oli vähän liioiteltu haukkumanimi. Itse asiassa juuri vuonna 1621 kuolee Turussa Novgorodin sankari, skottieversti Samuel Cockburn ja hänet haudataan hienoin juhlamenoin Tuomiokirkkoon 1622 itsensä kuninkaan, Kustaa II Aadolf, läsnäollessa. Piispana toimi tuolloin Ericus Sorolainen.


 

 Ericus Erici Sorolaisen postillan tekstisivu

Ericus Erici Sorolainen (Eerik Sorolainen) (n. 1546–1625) toimi Turun piispana vuosina 1583–1625. Hän toimi myös Viipurin piispana vuoteen 1618. Hän toimi puheenjohtajana vuonna 1602 asetetussa Raamatun suomennoskomiteassa. Komitean kääntämä Raamattu ei päässyt koskaan painoon.


1600-luku oli sotaisaa aikaa Ruotsi-Suomelle. Saksassa käytiin silloin 30-vuotista uskonsotaa, johon myös Ruotsi osallistui. Samoihin aikoihin taisteltiin itärintamalla. Tuomiokirkosta sai hautasijansa moni sotasankari. Itärintamalla taistelivat muun muassa Evert Horn ja Samuel Cockburn, jotka kumpikin lepäävät Tavastin kappelissa.

 

 Åke Henrikinpoika Tott (4. kesäkuuta 1598 Lohja, Kirkniemi – 15. heinäkuuta 1640 Eurajoki, Lavilan kartano) oli suomalainen sotilas, josta tuli sotamarsalkka 1631. Tott oli serkkunsa Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin luottosotilas. Hänet tunnettiin nimellä Pohjolan lumiaura.[

Ruotsi-Suomen ja protestanttisen uskon puolesta Saksassa taisteli muun muassa joukko suomalaisia hakkapeliittoja. Tuomiokirkkoon on haudattu "Pohjolan lumiaura" Åke Tott ja maineikkain hakkapeliittapäällikkö, aseenkantajasta ratsuväen kenraaliksi huikeasti ylennyt Torsten Stålhandske, joka oli mukana 30-vuotisen sodan jokaisessa ratkaisevassa taistelussa.

Pelätyt hakkapeliitat olivat palkkasotureita, joiden nimityskin juontuu suoraviivaisesta taistelutekniikasta ja sen "hakkaa päälle!" -taisteluhuudosta.

Samuel Cockburn, tunnetaan myös nimellä Samuel Cobron, (n. 1574 Skotlanti – 1621 Latvia) oli skotlantilainen kenraalimajuri ja palkkasotilas, joka taisteli ruotsalaisissa sotajoukoissa.


 
 Samuel Cockburnin hautamuistomerkki Turun tuomiokirkossa.


Kuninkaan vierailu kaupungissa oli aina suuri tapahtuma, eikä Kustaa II Aadolf ollut hautajaisissa Turun tuomiokirkossa ensimmäistä kertaa. Hänen sotataidon opettajansa, sotamarski Evert Kaarlenpoika Horn oli kuollut 24. heinäkuuta 1615 sotaretkellä Venäjällä ja kun sotapäällikkö haudattiin helmikuun 25. päivä 1616 Turun tuomiokirkkoon, oli kuningas myös tuolloin läsnä.



Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632. Kutsumanimen ”Pohjoisen Leijona” saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä. 

Kuningas vakiinnutti tuolloin Turkuun ammattikuntalaitoksen, jonka sääntöjä pidettiin yleisesti liiankin tiukkoina - "Ruotsi-Suomessa saattaa kyllä päästä kuninkaaksi, muttei säämiskäntekijäksi."

Käsityöläisasetuksessa määrättiin mm. että kaupunkiin tulevan kisällin pitää mennä suoraan kapakkaan kahdeksi viikoksi, jotta mestari tietäisi mistä kisällejä itselleen etsiä. Hyvästi selvä päivä. 

Ensimmäinen maininta Turun pormestareista, raatiherroista ja raadista on vuodelta 1324. Tuolloin raadin jäsenen tuli olla talonomistaja. Vuonna 1443 Turussa on samanaikaisesti neljä pormestaria, kaikki saksalaisia. Mikko Suurpää on Turun ensimmäinen kotimainen pormestari. Hän astui virkaansa 1455.

 

Turun akatemian sinetti, .
 
Lopulta vuonna 1471 saksalaisten pitäminen pormestareina ja raatimiehinä kiellettiin kokonaan. Kielto oli häilyvä, kuten Hans Platzin asettaminen virkaan vielä vuonna 1616 osoittaa.

Vuonna 1580 Turun maistraatin kokoonpanoksi vakiintui 4 pormestaria ja 10-12 raatimiestä. Kunnallispormestarin virka oli vähän hankalampi kuin arvostetumpi oikeuspormestarin virka.


Vallankahvassa
Turussa 3-1 2015
Simo Tuomola

Merirosvoilua

Tänään 2-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Ruotsin valtionhoitaja Svante Niilonpojan kuolemasta Västeråsin linnassa vuonna 1512.  Hänet tunnetaan myös Svante Sturen nimellä.

Svante Niilonpoika (1460 – 2. tammikuuta 1512) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1504 – 1512. Hänestä on käytetty myös nimeä Svante Sture, koska hän oli isoäitinsä puolelta Sture-sukua, ja koska hänen poikansa Sten Sture nuorempi otti tämän nimen. Itse hän ei Sture-nimeä käyttänyt.



Svante Nilsson, född ca 1460 på Penningby slott, död 31 december 1511 eller 2 januari 1512 på Västerås slott, son till Nils Bosson (Sture) var svenskt riksråd och Sveriges riksföreståndare från 1504 till sin död.



Svante Niilonpojan sinetti.

Maallisista mahtimiehistä ja piispoista koostuva valtaneuvosto nimitti (1504) Svante Niilonpojan valtionhoitajaksi Sten Sturen kuoltua 1503 toivoen, että Svante alistuisi sen tahtoon ja jatkaisi neuvotteluja Tanskan kanssa.

Käytännössä Svante Niilonpoika jatkoi edeltäjänsä linjoilla, vastusti unionia Tanskan kanssa ja pyrki rajoittamaan valtaneuvoston valtaa


Svante Niilonpojan kaudella tanskalaiset tekivät voimakkaammalla laivastollaan tuhoisia hyökkäyksiä Ruotsiin ja Suomeen hävittäen mm. Porvoon. Svante Niilonpoika oli valtionhoitajakautenaan naimisissa Mette Dyen kanssa, mutta oli nuorempana ollut aviossa Iliana Gäddan kanssa, joka oli Sten Sture nuoremman äiti.



 
 Krigsscen från framsidan av Carl Blinks omfattande historiska roman om Nilsson 1889


Vuonna 1504 maasäädyt kokoontuvat 3. maaliskuuta Turun Raatihuoneelle pohtimaan valtaneuvoston suorittamaa nimitystä ja valitsemaan maalle valtionhoitajaa. Turun piispa Lauri Suurpään johdolla Svante Niilonpoika saa kannatuksen taakseen ja samalla Joosef Pietarinpoika tulee Turun linnanisännäksi puolustamaan Itämaan etuja.

Hansakauppa vahvistuu alueella ja Severin Norby tekee yhdeksän märssylaivan voimin ryöstöretken Ahvenanmaalle Kastelholmaan 1507 vieden käskynhaltija Sten Tuuresson Bielken vankina Tanskaan.
 

 Søren Norby (k. 1530 Firenzessä) oli tanskalainen amiraali ja merirosvopäällikkö. Hän toimi Tanskan kuningas Kristian II:n nimissä kaapparina Itämerellä. Suomessa Norby muun muassa hävitti Turun kaupunkia ja ryösti Kastelholman linnan.

Vuonna 1508 kuningas asettaa Tulholman saaristoon kymmenen laivaa turvaamaan maan pääkaupunkia ja kauppaliikennettä merirosvoilta. Niinpä merirosvot suuntaavatkin katseensa toisaalle ja Tanskan kuningas Hansin joukot hyökkäävätkin lopulta perjaintaina aamuyöllä 3. elokuuta 1509 Turkuun soturipäällikkö Otto Rudin johdolla.


Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.
Rud haavoittui ja jäi sotavangiksi 7. heinäkuuta 1565 Klaus Hornin johtamaa ruotsalaista laivastoa vastaan käydyssä meritaistelussa.

Turun linnaa Rud ei pysty valtaamaan, mutta kaupunki saa muuten kokea kovia. Murhaaminen ja ryöstely kestää viisi päivää. Ryöstetyksi tulee myös kirkko aarteineen. Merirosvojen saaliiksi joutuu mm. Särkilahden kalkki eli Ejbyn kalkki - ehtoollismalja ja pateeni, ehtollisleipälautanen.


 

Piispanhiipan ja sauvan lunastukseksi vaaditaan 12 000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Vaatimukset esitetään kaupungin raadille ja Turun piispa Johannes IV Olavinpojalle.

Vuonna 1512 todetaan rauhan tie välttämättömäksi, kun Sten Sture nuoremmasta tulee valtionhoitaja Svante Sturen kuoleman jälkeen. Hän solmii välirauhan Tanskan kanssa. Myös rauha Venäjän kanssa uusitaan.


 
 Sten Sture nuorempi tuntemattoman taiteilijan maalauksessa

 
Sten Sture nuorempi (s. 1493 – k. 3. helmikuuta 1520) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1512–1520. Valtionhoitajana oli hetken vuonna 1512 valtaneuvos Eerik Trolle, joka ajoi neuvotteluja Tanskan kanssa Kalmarin unionin palauttamiseksi.

Kun Svante Niilonpojan 20-vuotias poika Stenkin lupasi kannattaa neuvotteluja, teki valtaneuvosto hänestä valtionhoitajan. Todellisuudessa Stenin pyrkimyksenä oli erottaa Ruotsi unionista. Hän otti kaukaisen esiäitinsä Sture-nimen, koska se Sten Sture vanhemman kautta symboloi Ruotsin itsenäisyyspyrkimyksiä.

Sture tiesi joutuvansa ennen pitkää sotaan Tanskan kuninkaan Kristian II:n kanssa ja solmi siksi vuonna 1513 välirauhan Venäjän kanssa. Sten Sture joutui ristiriitaan arkkipiispan, Eerik Trollen pojan Kustaa Trollen kanssa, joka olisi halunnut kirkolle enemmän autonomiaa. Trolle erotettiin virastaan.


Merirosvoilua
Turussa  2-1 2015 Simo Tuomola

Aikansa kullakin

Tänään 1-1 tulee kuluneeksi tasavuosia useistakin ajanlaskullisesti merkittävistä tapahtumista, kuten

45 eaa. – Juliaaninen kalenteri astui Julius Caesarin päätöksellä voimaan.

1622 – Vuoden ensimmäiseksi päiväksi gregoriaanisen kalenterin mukaan päätettiin 1. tammikuuta.

1700 – Venäjä otti käyttöön juliaanisen kalenterin.

Nuorille opetetaan riimusauvojen käyttöä Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa. Tuon ajan muistitikkuja siis.

Gregoriaanin kalenteri eli uusi luku on nykyään yleisimmin käytössä oleva kalenteri. Gregoriaanisessa kalenterissa vuoteen lisätään karkauspäivä neljällä jaollisina vuosina lukuun ottamatta sadalla jaollisia vuosia, jotka eivät ole jaollisia 400:lla.

Suomessa ilmestyi ensimmäinen almanakka vuonna 1608 ja ensimmäinen tunnettu suomalainen tähtitieteilijä Sigfridus Aronus Forsius sai yksinoikeuden kalenterien tekoon koko valtakunnassa, kun Kustaa II Aadolf nimitti hänet 1612 kuninkaalliseksi tähtitieteilijäksi. Aikaa mitattiin Turun horisontin mukaan.

Tuntemattoman tekijän kuparipiirros Sigfridus Aronus Forsiuksesta. Kuva on tehty noin vuonna 1770 aikaisemman puuleikkauksen mukaan.

1

t

 Aluksi uskottiin aurikoaikaan  eikä mihinkään keksittyyn vyöhykeaikaan.
Vuodesta 1833 alkaen maassa noudatettiin Helsingin keskiaurinkoaikaa ja vappuna 1-5 1921 siirryttiin 30. pituuspiirin mukaiseen Itä-Euroopan vyöhykeaikaan, joka on 2 tuntia edessä maailman yleisaikaa.

Tosiasiassa aurinko on Helsingistä katsoen etelässä keskimäärin 20 min 11 sek kellon osoittaman puolenpäivän jälkeen. Turussa siis 30 min 58 sek. Näin on ja oli, joka paikkakunnalla ihan oikeesti oma kellonaikansa aikoinaan. Yhteiseen aikaan siirryttiin lähinnä rautatieaikataulujen yhdenmukaisuuden vuoksi.

Turun Mätäjärven kaivauksissa on löydetty 1600-luvun jälkipuoliskolle ajoitettu kalkkikivinen aurinkokello, jossa on 24-jakoinen kellotaulu. Tunteja iltakymmenestä aamukahteen ei ole numeroitu.

Kaupungissa oli tuolloin käytössä yövartiojärjestys, jossa vartiopalvelu alkoi pimeinä vuodenaikoina klo 5 iltapäivällä ja vartiomiehet puhalsivat silloin torveensa aina täystunnein aamuneljään saakka.

Aluksi aurinkokelloja asennettiin vaakatasoon, mutta myöhemmin vuosisadan vaihteessa esim. Turun tuomiokirkkoon asennettiin kello pystyasentoon kertomaan jumalanpalvelusmenojen ajankohdasta.

 Tyylitelty versio Turun aurinkokellosta.

Suomen kuuluisin ja ensimmäinen mekaaninen kello oli Turun tuomiokirkon kello. Esim. 1400-luvulla kirkon tuolloin erillisessä kellotapulissa tekivät töitään isokello, tuntikello eli seijari nimeltä Pyhä Henrik ja pienempi nimeltä Pyhä Eerik. Kellot kutsuivat aamukolmesta lähtien kolmen tunnin välein kansaa kirkkoon.
Suomen vanhin, 1200-luvulta peräisin oleva kello löytyy Ahvenanmaalta, Eckeröstä. Turun tuomiokirkon kellosta vanhin tieto on vuodelta 1488. Kello oli valettu Tallinnassa ja siinä oli latinankielinen teksti, joka on suomeksi:"Tämä kello tulee Turkuun; auta Jeesus ja Maria Herran vuonna 1488." Kello on nykyisin Pietarsaaressa.

Jo Juhana-herttualla oli kullattu hopeinen matka-aurinokello käytössään. Aikansa kullattu nauris, taskukello.

Kuitenkin jo vuodelta 1286 löytyy myös maininta Turun tulevan tuomiokirkon kellotapulista. Kun Uuden Turun vanha puukirkko puretaan ja Johannes I aloittaa kivikirkon rakentamisen Unikankareelle, tulevat muurarimestarit Turkuun Mälarista. Kirkko omistetaan Neitsyt Marialle ja se saa erillisen kellotapulin.

Ensimmäiset mekaaniset kellot Suomessa otettiin käyttöön keskiajan loppupuolella. Turun linnan kalustoluettelossa mainitaan kello jo vuonna 1550. Kello oli mahdollisesti dominikaanimunkki Petruksen valmistama. Kello oli ilmeisesti puurakenteinen rataskello, joka sai voimansa painoriipuksista. 

1550-luvun lopussa Turun linnaan tuli toinenkin kello. Tämä tieto on peräisin Juhana-herttuan (1537-1592) vuonna 1559 päiväämästä kirjeestä, jossa hän mainitsee linnan kohentuneen huomattavasti ja että siellä on kaksi ”itsestään käyvää” seinäkelloa.

Herttua suunnitteli myös tornikellon asentamista linnaan, mutta tämä suunnitelma ei toteutunut. Juhana III:lla ja Jagellonicalla oli myös mukana kuljetettava, kullattua hopeaa oleva matka-aurinkokello. Jonkinlainen aurinkokello sijaitsi aikoinaan myös Turun linnan edustan puistossa. Sen jalusta on edelleen puistossa olemassa ja odottaa vain kellon uudelleen asennusta.

Juhana-herttua, Juhana III oli monessa suhteessa aikaansa edellä, myös kelloissa.


Aurinkoajassa
Turun horisontissa
1-1 2015
Simo Tuomola