Turun Sofia

Tänään 5-11 tulee kuluneeksi tasavuosia erään Sofia Dorotea Augustan kuolemasta 1828. Itse elelen täällä Portsan Sofiankadulla, joka on "ehkä" saanut nimensä juuri hänen mukaansa. Paremmin hänet tunnetaan Venäjän keisari Paavali I puolisona:

1828 – Maria Fjodorovna, Venäjän keisari Paavali I:n puoliso.

Paavali I (venäjäksi Павел I Петрович, 1. lokakuuta 1754 Pietari – 23. maaliskuuta 1801 Pietari) oli Venäjän keisarikunnan keisari vuosina 1796–1801.


Maria Fjodorovna (ven. Мария Фёдоровна) (25. lokakuuta 1759 Stettin – 5. marraskuuta 1828 Pavlovsk) oli Venäjän keisari Paavali I:n puoliso, keisari Aleksanteri I:n ja keisari Nikolai I:n äiti. Syntyään hän oli Württembergin prinsessa Sofia Dorotea Augusta.

 

 
 Maria Fjodorovna

Ad Extirpanda

Engelin suunnitelmissa 1828 nykyisen Portsan Sofiankadun nimi oli vielä Högbergs Tvär Gatan eli Korkeavuoren Poikkikatu ja tämä kortteli, jossa asustelen Castor, tähtikuvio Kaksosten toisen päätähden kunniaksi .

Kreikan Sofia merkitsee viisautta ja 1800-luvun kadunnimenä sillä kaiketi kunnioitetaan Venäjän keisarinna Sofia Dorotea Augustaa, Paavali I:n puolisoa. Ainakin virallisesti, vaikka itse luulenkin, että todellisen kunnioituksen kohteena on kuitenkin Ruotsinvallan Sofia, eli Kustaa III:n puoliso, kuningatar Sofia Magdalena.

Sofia Magdalena (3. heinäkuuta 1746 – 21. elokuuta 1813) oli Ruotsin kuningatar vuosina 1771–1792. Hän oli Ruotsin kuningas Kustaa III:n puoliso ja Tanskan kuningas Fredrik V:n tytär.


Jo silloin Ruotsin hovissa harrastettiin seksiä miten haluttiin, tässä Carl August Ehrensvärds nidbild av hur "Muncken" assisterar Gustav III vid dennes första samlag med Sofia Magdalena. Från vänster Sofia Magdalena, Gustav III och Adolf Fredrik Munck. Circa 1790.







Mutta palataanpa seksistä Sofiankadulle. Engelin asemakaavan nimistö vahvistettiin 26.10. 1830 ja muutoksia siihen tehtiin ensimmäisen kerran toimittaja Ernst Rönnbäckin ehdotuksesta 16.5. 1890, Keisarillisen senaatin vahvistaessa muutokset 14.10. 1890. Muutoksen kohteeksi kirjattiin tuolloin 44 kadunnimeä.

Uusien nimien tahtotila oli hyvinkin turkulainen ja nekin kadut, joilla on vastineensa Helsingissä (Portsan Annankatu ja Sofiankatu sekä Martin Vilhelminkatu eli Vilhonkatu) eroavat helsinkiläisten kaimojensa nimihistoriasta.

Suomen kielellä

Vasta tässä muutoksessa Turku sai myös ensimmäistä kertaa suomenkieliset katukilvet, kun suomi nousi ruotsin ja venäjän rinnalle kolmikielisiin katukilpiin. Helsingissä suomen kieltä katukylteissä oli jo nähty aiemmin.

Näin entisestä Högbergs Tvär Gatanista, Korkeavuoren poikkikadusta tuli virallisesti Sofiankatu. "Virallisten taustojen" lisäksi toimittaja Rönnbergin vaikutteisiin liittyivät tuon ajan turkulaiset vaikuttajat hänen lähipiiristään.

Rönnbäckin tuttavapiiriin kuuluivat mm. kultuurihenkilö ja näyttelijätär Sophia Wilhelmiina Backlund, liikemies Ernst Abraham Dahlströmin puoliso Rosina Sophia, sekä kauppaneuvos Nils Cajanderin edesmennyt puoliso Karoliina Sofia Avellan. Rönnbäckin innoittajiin kuului myös kauppaneuvos Fredrik Rettigin puoliso Maria Sofia von Horn.

Todellisia vaikutteita ei täällä tarvinnut hakea siis idästä tai lännestä, kun niitä riitti omastakin takaa.


Me itte
Turussa 5-11 2015
Simo Tuomola

Nobelin talo

Tänään 3-11 tulee kuluneeksi tasavuosia dagerrotypian saapumisesta Suomeen.
Dagerrotypian myötä valokuvaus yleisesti lähti maailmanvalloitukselleen. Turkuun dagerrotypia saapui vuonna 1842, kun Turun piirilääkäri Henrik Cajander otti täällä Suomen ensimmäisen valokuvan 3-11., kohteena Uudenmaankatu 8:ssa tuolloin sijainnut Nobelin talo, taustallaan Turun tuomiokirkko. Kuvauspaikalta löytyy nykyisin asiaan liittyvä muistolaatta.

5-7 voimme syystä muistella vähän valokuvauksen historiaa, kun tuli kuluneeksi tasavuosia Joseph Nicéphore Niépcen kuolemasta ja 10-7 vastaavasti Louis Daguerren kuolemasta. Alan pioneereja molemmat. Katsotaanpas menetelmän historiaa vähän tarkemmin.



Joseph Nicéphore Niépce (7. maaliskuuta 1765 – 5. heinäkuuta 1833 Saint-Loup-de-Varennes) oli ranskalainen keksijä. Parhaiten hänet tunnetaan valokuvauksen pioneerina. Erilaisten kemiallisten kokeiluiden jälkeen hän lopulta onnistui kehittämään ja kiinnittämään maailman ensimmäisen oikean valokuvan vuoden 1826 tienoilla. Hän nimesi keksimänsä menetelmän heliografiaksi.

Televisiossa hiljan esitetyssä Melville Punaisessa ympyrässä muuten pistäydytään kunnianosoituksellisesti juuri Niépcen muitomerkillä Varennessa.

Heliografia (ransk. héliographie) on ranskalaisen keksijän Joseph Nicéphore Niépcen kehittämä maailman ensimmäinen menetelmä pysyvän valokuvan luomiseksi. Niépce otti vanhimman säilyneen valokuvan, Näkymä ikkunasta Le Grasissa, vuonna 1826 käyttäen camera obscuraa ja 25,8 x 29 cm:n kokoista öljykäsiteltyä bitumilla pinnoitettua tinalevyä.

Niépcen kuoltua 1833 hänen työtään jatkoi Louis Daguerre, joka 1839 julkaisi heliografiaan ja Niépcen havaintoihin perustuvan, mutta huomattavasti kehittyneemmän dagerrotypian.Louis Jacques Mandé Daguerre (18. marraskuuta 1787 – 10. heinäkuuta 1851) oli ranskalainen taiteilija ja kemisti, joka tunnetaan parhaiten kehittämästään valokuvausmenetelmästä, dagerrotypiasta.

Daguerre kehitteli valokuvausmenetelmää usean vuoden ajan yhdessä Joseph Nicéphore Niépcen kanssa. Niépce kuoli vuonna 1833, ja Daguerre jatkoi menetelmän kehittelyä yksin. Hän myi menetelmän Ranskan Tiedeakatemialle vuonna 1839. Ranskan valtio osti patentin ja julkisti keksinnön "vapaaseen käyttöön koko maailmalle".

Dagerrotypian myötä valokuvaus lähti pian maailmanvalloitukselleen. Turkuun dagerrotypia saapui jo vuonna 1842, kun Turun piirilääkäri Henrik Cajander otti täällä sen Suomen ensimmäisen valokuvan 3.11., kohteena Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut Nobelin talo, taustallaan Turun tuomiokirkko. Paikalta löytyy nykyisin asiaan liittyvä muistolaatta.

Henrik (Henric) Cajander (1804–1848) kuvasi Suomen vanhimman tunnetusti säilyneen valokuvan, dagerrotyypin, Turussa 3. marraskuuta 1842. Kuvassa on Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut niin kutsuttu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Lisäksi Turun Museokeskuksen valokuva-arkistossa on kaksi muuta Cajanderin ottamaa dagerrotyyppia vuodelta 1844: omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni.

  Suomen ensimmäinen selfie on vuodelta 1844.

 

Henrik Cajander toimi Turussa Suomen kaartin pataljoonanlääkärinä vuodesta 1833 ja Turun piirilääkärinä vuodesta 1836.

Ammatit: Cajander toimi vt. koleralääkärinä 1831, 1833-1836 hän toimi henkivartiokaartin lääkärinä ja 1836-1843 Turun piirilääkärinä. Hän valvoi myös Naantalin kylpylän toimintaa 1845-1846. 1846 Cajander antoi sairasvoimistelua etupäässä miehille.

Elämänvaiheet: Cajanderin perukirjan mukaan hän oli varsin varakas; yli puolet runsaasta 20000 hopearuplan omaisuudesta koostui maatiloista.

Opiskelu

 

 Syntyi 16.1.1804 Turussa, kuoli 18.2.1848 Turussa. Hauta löytyy Turun vanhalta hautausmaalta V.2.4.1.11.

Koulutus: Cajander opiskeli pääasiassa stipendiaattina Turun akatemiassa 1821- 1827, jolloin hänet promovoitiin maisteriksi. 1832 hän väitteli tohtoriksi tutkimuksella Afhandling om cholerans natur.			:
Cajander kävi elokuussa 1842 Pariisissa ja oppi siellä valokuvaustaidon. Cajander hankki täältä ilmeisesti myös kameransa. Koleralääkärinä Cajander joutui Turussa karun todellisuuden keskelle: Kolera tuli Baltian kautta Suomeen vuonna 1831, jolloin maassamme kuoli siihen noin 700 henkeä. Turkuun kolera saapui 4.9.1831.

 

 

Turun Itäharjun kolerahautausmaa on muinaismuistokohde, 1831 raivonneen koleran uhrien aidattu leposija. Koleraan kuolleita ei saanut haudata tavalliseen kirkkomaahan, joten heille varattiin oma hautausmaa keskusta-alueen ulkopuolelta. 

 

Toinen Turun kolerahautausmaista sijaitsi Linnanfältillä nykyisten Pakkarinkadun ja Malminkadun tienoilla ja sinne haudattiin lähinnä venäläisvaruskunnan kolerauhreja.
Tohtori Hjelt muistelee lapsena kokemaansa epidemiaa: 

 Torjuntatoimien lisäksi Suomessa annettiin vuonna 1831 keisarin käskystä määräys lukea kirkoissa joka sunnuntai rukous

"Wapahda meidät siitä raskaasta ja saastuttawaisesta taudista, joka meidän lähitienoissamme matkaansaattaa häwitystä ja surua kaikissa sukukunnissa."  

  Suomessa kolera aiheutti sen, että vuonna 1832 annetussa piirilääkärien ohjesäännössä tartuntatautien ehkäisy ja muut hallinnolliset tehtävät saivat ensisijaisen aseman virkatehtävien hoidossa.

" ... Koleran puhjetessa Turussa syyskuussa 1831 kolerakomitean jäsenet vaelsivat alueillaan valkoinen side käsivarressa. Koleratapauksen sattuessa talon portti suljettiin eikä ketään päästetty sisään. Elintarvikkeita annettiin päivittäin ikkunan kautta. Hautaamiset suoritettiin yöaikaan soihtujen valossa erityisellä hautapaikalla. Ruumiit siroteltiin sammuttamattomalla kalkilla. Koulut suljettiin ja ne, joilla oli siihen mahdollisuus, pakenivat maalle.”

 

 

Aikalaistutkimuksen valossa kolera oli kuin Jumalan miekka. Von Haartmanin tutkielman ”Tankar oma Choleran” mukaan koleraan sairastuneista 377 turkulaisesta 97 oli juoppoja, näistä 85 suorastaan parantumattomia. Von Haartmanin potilaskertomuksissa vain parin sairastuneen kohdalla oli merkintä ”kunnollinen mies”.

Vielä pari diagnoosia em. kaupunginlääkärin kirjoista: 23. syyskuuta koleraan sairastunut ja kuollut rouva Ulla Ahlman oli ”suuressa määrin juoppo”. Oppipoika Jon Brunström (24) oli ”taipuvainen juopotteluun, mutta muuten reipas” ja piika Anna Silénillä (46) oli ollut ”arkuutta rinnassa, joi kahvia joka päivä”.
 

Lähteet / Sources: Peltonen 1988. Viinapäästä kolerakauhuun sekä Varsinais-Suomen maakuntakirja 5, 1934.

Cajanderin tallennuksista säilyneet ovat siis myös omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni 1844. Mutta hävitetty on sen sijaan häpeällisesti katukuvasta tuo Suomen ensimmäisen valokuvan kohde, kaksikerroksinen upea empirerakennus, Nobelin talo.

 

 

 

 

Ruudinkeksijä Alfredin isä Immanuel Nobel oli insinööri, arkkitehti ja keksijä. Hän asui Turussa vuosina 1837-38 ja rakennutti tänne nimeänsä kantavan talon, joka hajotettiin turhana uudistusten tieltä 1961. Aikamoinen kulttuurimoka. Ei näihin totu millään.

Nobel liittyy Turkuun isänsä kautta:

Alfred Nobelin isä keksi valmistaa sotilaille vedenkestäviä selkäreppuja, joihin voitaisiin myös puhaltaa ilmaa ja joita voitaisiin käyttää ilmapatjoina vesistöjen ylityksissä ja rakennuselementteinä ponttonisilloissa ja lopulta miinoina. Vaikka Ruotsin sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Immanuel Nobelin keksinnöstä, tämän onnistui löytää sopiva yhteistyökumppani.

 

Venäjän Tukholmassa oleskelevan lähettilään, suomalaisen Lars Gabriel von Haartmanin, kehotuksesta Nobel jätti perheensä Ruotsiin ja siirtyi Turkuun kehittelemään keksintöään tarjotakseen sitä Venäjän keisarikunnan armeijalle.

 

Immanuelin lähdettyä Turkuun 1837 muu perhe joutui selviytymään ilman hänen apuaan. Ensimmäisenä vuotenaan Turussa Immanuel onnistui lähettämään perheelle sen verran rahaa, että vaimo Andriette pystyi avaamaan pienen maito- ja vihanneskaupan. Auttaakseen äitiään selviämään ahdingosta perheen lapset Robert, Ludvig ja Alfred myivät tulitikkuja kadulla.

Vuonna 1838 Turusta Pietariin muuttanut Immanuel Nobel oli menestynyt hyvin. Hänen oli onnistunut lopulta vakuuttaa Venäjän sotilasviranomaiset ja itse keisari Nikolai I miinojensa hyödyllisyydestä. Kolmentuhannen hopearuplan palkkion saanut Nobel oli laajentanut miinoja kehittelevää koepajaansa, ja 1842 hän päätti kutsua perheensä Pietariin. Tähän aikaan Pietari oli yksi maailman metropoleista niin tieteen kuin myös kulttuurin näkökannalta.
 

Häpeäpaalussa
Turussa 3-11 2015
Simo Tuomola

Ylivallan aikaan

Tänään 2-11 avaamme historiankirjan sattumalta vuoden 1664 kohdalta, kas tuosta. Kreivikunnan vouti Paavali Paavalinpoika Kallian ja vaimonsa Margareta Paavalintyttären perheeseen siunaantuu 2-11 1664 Huittisten Kivirannan ratsutilalla poika - Jaakko Jacob Paavalinpoika Callia.

Suuria juhlia ei tapauksen kunniaksi vietetä, ja kruunu perhana on samana vuonna kieltänyt vielä oluen kotivalmistuksenkin. No Turun porvarit ovat vielä enemmän harmissaan, kun pukuasetuksella on juuri säädetty, etteivät mm. kaupungin käsityöläiset ja palvelijat koristelisi liiallisesti vaatteitaan. Mm. lasinapit ja korvarengas kielletään.

Ja ylemmän väen juhlien viettoakin rajoitetaan niin, ettei esim. pormestari saa kutsua häihin muka yli 50 paria vieraita ja heillekin saa tarjota vain 9 ruokalajia ja 2-3 lajia viiniä.
 
 Viipurin ratsuväkirykmentin standaarin malli vuodelta 1665

Jaakko Calliaan törmäämme myöhemmin Turussa, kun hän nuorena miehenä toimii katselmuskirjurina Turun läänin ratsuväkirykmentissä ja avioiduttuaan 18-7 1686 Porin kreivikunnan voudin lesken Maria Tuomaantytär Tackun kanssa, hänet sukulaissuhteiden perusteella nimitettiin pian Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.

Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentti (ruots. Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente) oli Ruotsin kuningaskunnan ratsuväkirykmentti, joka muodostettiin vuonna 1634.

Ollessaan katselmuskirjurina Turun läänin ratsurykmentissä Callia lienee osoittanut hyviä virkamieslahjoja, sillä jo pian hänet nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan voudiksi. Kokemäen käräjien 24-26.9.1688 pöytäkirjassa on Calliasta ensimäisen kerran maininta: »Cronans Befall:n Wähl bet:de Herr Jacob Callia». Tätä voudin virkaa Callia hoiti sitten isonvihan aikoihin saakka.

 Caius Kajanti kertoo:

Suomen joutuessa vv. 1714-1715 miltei täydellisesti venäläisten valtaan, pakeni, kuten tunnettua, maan virkamiehistö melkein kokonaisuudessaan Ruotsiin turvaan vihollisen jaloista.

Venäläisten valtauskausi, vuodet 1713-1716, oli tuhoavan mielivallan aikaa maassamme, sillä vihollinen ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi järjestää vallatun maan oloja, kun luultiin valtausta väliaikaiseksi toimenpiteeksi, josta oli saatava mahdollisimman suuri ryöstösaalis.

Mutta kun miehitysaika muodostui pitemmäksi kuin ehkä alussa oli laskelmoitu, katsoivat venäläiset oman hyötynsä kannalta edullisemmaksi järjestää Suomeen jonkinlaisen paikallishallinnon. Sellainen tekisi maan hallussapidon helpommaksi antamalla väestölle kuvan järjestetystä yhteiskunnasta, josta valtaaja koettaa huolehtia, samalla kun se takaisi venäläisille säännölliset tulot vallatulta alueelta.

 
 Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.

Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.

Turun kenraalikuvernöörikuntaa järjestettäessä v. 1717 osoittautui virkamiehistön puute suureksi. Tarvittiin henkilöitä, joilla paikallis- ja asiantuntemuksen lisäksi olisi jonkinlainen väestön luottamus, samalla kun he kykenisivät tulemaan toimeen venäläisten kanssa ja täyttämään näitten antamat määräykset. Virkamiehistön asema oli vaikea, sillä he olivat alituiseen sekä venäläisten että paikallisväestön silmätikkuna.

Lisäksi virkamiehiä oli hankalaa saada ja sen vuoksi jouduttiin joko turvautumaan kokemattomiin henkilöihin, jotka pakolla määrättiin virkaansa (voudit, nimismiehet, jms.) tai harvojen paikalleen jääneitten työtaakka tehtiin perin raskaaksi (papisto, tuomarit). Jälkimmäisten joukossa, »maallisista» virkamiehistä on ensi sijalla mainittava Turun ja Porin piirin (läänin) kihlakunnantuomari Jaakko (Jacob) Callia, entinen Ylä-Satakunnan Alisen osan kihlakunnan kruununvouti, joka joustavalla ja kyvykkäällä tavalla koetti isonvihan oloissa edustaa entisiä virkamiesperinteitä.

Callian toimista isonvihan alkuaikoina (v:na 1714-1716) ei ole säilynyt tietoja, mutta perustettaessa Turun kenraalikuvernöörikuntaa v. 1717 järjesti kreivi Douglas myös jonkinlaista oikeuslaitosta rahvaan keskinäisiä riitoja sekä rikoslain piiriin kuuluvien asioitten tutkimista ja tuomitsemista varten ja nimitti silloin Turun ja Porin piirin yhteiseksi kihlakunnantuomariksi juuri Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudin Jaakko Callian.

Callialle oli tietystikin mahdotonta hoitaa laajaa tuomiokuntaansa Ruotsinvallan aikaisin tavoin, sts. pitää säännöllisiä suvi- ja talvikäräjiä jokaisessa käräjäkunnassa. Tapana näyttääkin olleen se, että käräjiä Douglas'en määräyksestä pidettiin siellä, missä tarvittiin, sts. missä ilmoitettiin rikosten tapahtuneen tai muuten oli tarpeeksi aiheita oikeudenkäyntien toimeenpanemiseen. Oikeutta etsivät tai pitäjien nimismiehet tai voudit ilmoittivat Turkuun kenraalikuvernöörinvirastolle kustakin tapauksesta erikseen.

 Jaakko Rirzin kirje J. Callialle 25.7.1718. Vasemmalla Callian merkintöjä.

Papisto saattoi myös tehdä ilmoituksia. Niinpä on säilynyt tuomiorovasti Jaakko Ritzin kirje Jaakko Callialle 25.7.1718  jossa Ritz alussa ilmoittaa saaneensa kirjeen Vehmaan kirkkoherralta Jeremias Wallenius'elta ja Wallenius on luetellut useita Vehmaalla tai sen lähiseuduilla tapahtuneita rikoksia, mutta »koska tällaiset asiat eivät kuulu konsistorion huomioitaviksi», niin luettelee Ritz ne täten Callialle, jotta Callia voisi ryhtyä asianomaisiin toimenpiteisiin.

Callia on käsitellyt ilmoitetut asiat käräjillä ja tehnyt kirjeen vasemmanpuoliselle marginaalille merkinnän tuomioista, joista yksi on kuolemantuomio.


Toisinaan kertyi kenraalikuvernöörinvirastoon niin paljon Turun lähiympäristössä sattuneita pikkujuttuja, että olisi ollut hankalaa pitää käräjiä kussakin paikassa erikseen. Silloin kutsuttiin sekä kantajat, vastaajat että todistajat Turkuun ja käräjät pidettiin kaikki täällä.

Samoin tehtiin, jos oli käsiteltävänä asia, joka jo kerran oli ollut esillä ja tuomittu, mutta uudestaan vedottu kenraalikuvernöörin tuomiota varten. Tavallisesti asia silloin käsiteltiin ao. pitäjän lautamieskunnan läsnäollessa, mutta lautamieskuntaan vannotettiin kaksinkertainen määrä (12 miestä) jäseniä.

Käräjiä toimittaessaan koetti Callia, mikäli se sodan ja valtaajan rasittamassa maassa oli mahdollista, noudattaa rauhan aikaisia tapoja ja esim. Callian käräjäpöytäkirjat ovat erinomaisen huolellisesti kirjoitetut. Kaikki asiat tutkittiin tarkoin, kuunneltiin todistajien lausunnot puolesta ja vastaan ja jos ilmeni epäselvyyksiä, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia, lykättiin asiat seuraaviin käräjiin.
 
 Lapsenmurhaajan tuomiona oli teloitus ja polttaminen.

Tuomiot lausuttiin Ruotsin lakeihin perustuen, paitsi että kaikki kuolemantuomiot alistettiin kenraalikuvernöörin vahvistettaviksi, mikäli ei rikos ollut moninkertaisesti pöyristyttävä, kuten eräs Mynämäen käräjillä 28-7 1718 käsitelty raaka lapsenmurhajuttu, jolloin lukkarinvaimo Walborg Erikintytär Ostenius tuomittiin »mestattavaksi ja poltettavaksi» ja tuomio pantiin heti täytäntöön, koska Walborg Ostenius koko pitäjässä oli tunnettu rikolliseksi ja ilkeämieliseksi naiseksi.

Rahvas luotti Callian toimittamien käräjien oikeudenmukaisuuteen, koskapa todistajien lausunnot ovat yleensä avomielisiä ja asioita paljon ilmoitettiin. V:na 1717-1718 käsiteltiin käräjillä melkein yksinomaan siveellisyysrikoksia, murhia, varkauksia jms., mutta jo v:n 1718 lopulla ja rauhanajan lähestyessä tulevat käsitellyt jutut monipuolisemmiksi, alkaa esiintyä autiotilojen katselmuksia, verovapausanomuksia, kaupanvahvistuksia, perinnönjakoja, paloapuanomuksia, jms.

Jaakko Callian tuomiokunta oli isonvihan ajan tuomarien tuomiokunnista suurin (ottaen vielä huomioon asukastiheyden), eikä suinkaan helposti hoidettavissa. Callia sai matkustella Ulvilasta Taivassaloon, Kemiöstä Mynämäelle, sieltä Nauvoon tutkimaan muuatta hukuttautunutta, Lohjalle, Kokemäelle, jne. Säilyneistä pöytäkirjoista päätellen on Callia yrittänyt tehtävänsä hyvin ja velvollisuudentuntoisesti suorittaa.

Kenraalikuvernööri G. Douglas'en kanssa näyttää Callia tulleen hyvin toimeen eikä Callian toimista tehty isonvihan aikana yhtään ainoata valitusta, ei ruotsalaisille eikä venäläisille viranomaisille. Kirjeenvaihdossa kohteli Douglas Calliaa suurella arvonannolla.

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Venäläiset miehittivät Turun vuonna 1713.

 
 Turun linna vuonna 1724.

 Kesällä 1713 venäläiset valtasivat koko Etelä-Suomen, ja 28. elokuuta 1713 he marssivat 4000 miehen joukolla Turkuun. Kaupunki oli joukkopaon jäljiltä lähes tyhjä, kun tsaari Pietari Suuri saapui tänne syyskuun alussa.

Varsinais-Suomeen sijoitettiin venäläisiä joukkoja ja Turkuun kerättiin muonaa ja varusteita Ruotsiin aiottua hyökkäystä varten. Turku oli Isonvihan aikana venäläisen miehityshallinnon keskus, ensin vuosina 1714-1717 sotilashallinnon ja myöhemmin vuosina 1717-1721 siviilihallinnon.

Turun akatemian täytyi olla suljettuna vuoteen 1721 saakka, ja se toimi nimellisesti Uppsalan yliopiston yhteydessä, vaikkei varsinaista toimintaa ollutkaan. Myös akatemian kirjapaino sekä kaupungissa toiminut Gezeliusten kirjapaino evakuoitiin Tukholmaan ennen kaupungin miehittämistä.

Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Tallinnassa oli tuolloin Aasiasta saapunut ruttotautiepidemia, minkä johdosta oli määrätty kaikille sieltä tuleville matkustajille pakollinen kuuden viikon karanteeni. Kerrotaan, että Tallinnassa salaa käynyt ja karanteenimääräyksen kiertänyt Kyminkartanon Koukelan kylässä asunut talonpoika olisi tuonut ruton Suomeen.

Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin kuolleet. Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi; varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla. Turussa kuoli noin kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.

Sodan ja vihollisen polkemassa maassa, paikallaan uskollisesti pysyen, koetti Jaakko Callia palvella omaa kansaansa ja että hän tässä on rehellisesti ja epäitsekkäästi menetellyt, sitä todistaa se, että hän rauhanajan tultua sai hoitaa Ylä-Satakunnan kihlakunnan tuomiokunnan tuomarin virkaa miltei v:n 1722 loppuun, siksi kunnes varsinainen kihlakunnantuomari Klaus Detlofinpoika saapui takaisin pakomatkaltaan Ruotsista tointansa hoitamaan.

Tämän jälkeen nimitettiin Jaakko Callia Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi, jota virkaa hän sitten hoiti kuolemaansa asti. Sodan rasituksista johtuen hän sairasteli ja kuoli Huittisten Kivirannassa »sunnuntain vastaisena yönä» 24 p:nä marraskuuta 1723. Callian kasvattipoika, Huittisten kirkkoherra Nils Idman on tehnyt Huittisten kuolleitten kirjaan Calliasta merkinnän: »Sahl. Herr Befall. Jacob Callia. 59 år»

Jaakko Callia oli niitä harvoja isonvihan ajan virkamiehiä, jotka pelottomasti jäivät virkapaikalleen hoitamaan tehtäviään. Tässä asemassa, joutuessaan tavallaan valloittajan edustajaksi, hän kuitenkin ensisijassa pysyi oman kansansa palvelijana ja kunnioitettavana piirteenä hänessä mainittakoon se, että hän ei, kuten niin monet muut, käyttänyt asemaansa omien taloudellisten etujensa ajamiseen, joskin häntä siitä tavallaan suojeli tarpeeksi suuri persoonallinen omaisuutensa, jonka hän oli jo rauhanaikana hankkinut.

Jacob Ritz (1656 Liivinmaa – 26. joulukuuta 1739 Somero) oli Someron kirkkoherra ja isonvihan aikana Suomen kirkon korkein virkamies, Turun väliaikaisen konsistorin esimies. Isonvihan aikainen Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Gustav Otto Douglas määräsi hänet 1717 väliaikaisen konsistorin esimieheksi. Konsistorin jäseniä olivat kuitenkin vain Turun ja naapurikuntien papit eli tosiasiassa se kattoi Turun hiippakunnan eteläisen osan. Ritz vihki kuitenkin peräti 59 ylioppilasta ja teiniä papiksi.

Jaakko Callian nimi on verrattavissa Jaakko Ritzin nimeen, ottaen tietysti huomioon sen, että Jaakko Ritzin osalle tullut työtaakka ja vastuu oli luonteeltaan toisenlainen ja suurempi, mutta »maallisten» viranomaisten kotimaisena edustajana venäläisvallan aikana Jaakko Callia täytti vaikeahoitoisen ja vastuunalaisen paikan.

Alamaisena
Suomen Turussa
2-11 2015
Simo Tuomola