Kaarlen vangit

Tänään 14-1 selailemme vähän Turun linnan vankilistaa vuosimallia 1600. Vilskettä pitää, kun Kaarle-herttua tekee valtaan noustuaan lopullisesti selvää vastustajistaan.

Syksyllä 1599 ennen kuin Sigismund ja Suomen aateliset ehtivät toteuttaa uusia suunnitelmiaan, tapahtui pelätty Kaarlen maihinnousu Suomeen. Suomen kaikki linnat vallattiin ja taistelujen päätyttyä Kaarle toimeenpani oikeudenkäynnit, joiden päätteeksi useita Suomen johtohenkilöitä mestattiin muun muassa Turun verilöylyssä. Kaikkiaan mestattuja aatelisia oli viitisenkymmentä, ja useat muut tuomittiin vankeuteen.


 
 Hertig Karl, skymfande Klas Flemings lik, målning av Albert Edelfelt.


 
Kaarle IX (ruots. Karl IX, 4. lokakuuta 1550 – 30. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan.

Tänään 14-1 1600 Turun linnan vankilistaan lisätään jälleen uusi nimi, kun pappismies Johannes Clementis Mentzius tuodaan epäiltynä linnan muurien suojaan - tosin vain muutaman viikon ajaksi.

Kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan väliseen valtataisteluun liittyvässä herttuan ja Suomen papiston välisessä konfliktissa Mentzius oli hävinneen osapuolen kannattajaksi epäiltynä muutaman viikon vankeudessa Turun linnassa 14.1.1600 alkaen.

Herttuan epäilysten hälvettyä hän kuitenkin pääsi vielä samana vuonna kaiketi aikaisemman asemansa perusteella Kaarle-herttuan hyväksymänä Turun tuomiokapitulin ehdokkaana Kokemäen kirkkoherraksi virasta erotetun ja vangitun Johannes Michaeliksen jälkeen.

Ei tiedetä, milloin ja missä Mentzius vihittiin papiksi, mutta oletettavasti hän oli ordinoitu Turun papiston apulainen jo vuonna 1593. Silloin hän kollegan virkanimellä mainittuna Turun katedraalikoulun apuopettajana (hypodidascalus) allekirjoitti (Confessio Fidein vuoden 1693 painetussa suomennoksessa "Collegae Scholae Aboensis – – Johannes Clementis") Uppsalan kokouksen päätöksen Turussa 19. kesäkuuta.

 
 Samtida porträtt av Karl IX av okänd konstnär.



Kaarle-herttua oli 1593  Upsalan kokouksessa julistanut, miten uskontoa valtakunnassa oikein tulee harjoittaa. Katolisvaaraa torjuttiin ja Juhana-herttuan Punainen kirja julistettiin pannaan.

Punainen kirja oli Ruotsin kuningas Juhana III:n vuonna 1576 tai 1577 julkaisema uusi jumalanpalvelusjärjestys, jossa luterilaiseen jumalanpalvelukseen pyrittiin yhdistämään piirteitä katolisesta messusta.

Turku kaupunkina allekirjoitti sopimuksen 19-6 1593, samoin 263 papiston jäsentä, mutta vain 33 aatelista. Suomen aatelisto kokoontui sen sijaan Turkuun Juhana Sparren koolle kutsumana. Turun aateliskokokous tunnusti 112 aatelisen voimin tuolloin Klaus Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi.

Yksi Confessio Fidein allekirjoittaneista papiston edustajista oli Johannes Mentziuksen ohella Johannes Michaelis, jonka viran Kokemäen kirkkoherrana Mentzius onnekkaampana peri. Myös kirkkoherra Johannes Michaelis (Kokemäen kappalainen 1578, kirkkoherra 1579)  on kirjattu Turun linnan mantaaliluetteloon 14.1. 1600.

 

  Kaarle IX (ruots. Karl IX, 4. lokakuuta 1550 – 30. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611.


Kaarle-herttuan laivastoa hänen molemmilla Suomen-retkillään 1597 ja 1599 johtaneen Ruotsin laivaston yliamiraali Joakim Scheelin joukot luultavasti vangitsivat, kaiketi marraskuussa 1599, Kokemäen kirkkoherran kapinoitsijana, ja hänet vietiin vankina Turun linnaan, jonka käskynhaltijana yliamiraali Scheel toimi 1599–1600.

Joakim Scheel, Jaakkima Scheel, Joachim Scheel, sukunimi myös: Scheele tai Scheelen (k. 14. huhtikuuta 1606 Turku) oli saksalaissyntyinen sotilas, Ruotsin laivaston yliamiraali vuodesta 1596. Hän johti Kaarle-herttuan laivastoa kummallakin Suomen retkellä vuosina 1597 ja 1599. Hän oli Turun linnan käskyhaltija 1599–1600, sitten yliamiraali Liivinmaan sodassa.

 

 Joakim Sceelin vaakuna.

Turun linnaan tuotuna ”kapinasta vangittu Kokemäen herra Hans (fången för opror her Hans i Kumo)” esiintyy mantaaliluetteloon 14.1.1600 merkittynä ja ”lopullisesti menetettäväksi (för att definitivt ´mistas`)” mainittuna 15.3.1600.

Oletetaan kuitenkin, ettei kuolemantuomiota pantu täytäntöön, vaan manttaaliluettelossa 12 vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1612 mainittu ”her Johan fordom kyrkoherde i Kumo” luultavasti on marski Klaus Flemingin kannattajiin kuulunut Kokemäen entinen kirkkoherra, sillä tiedossa ei ole kenenkään hänen samannimisen seuraajansa virasta erottamista.

Johannes Michaelis esiintyi Kokemäen käräjillä 1586. Hänet ("Her Hans i Cuma") määrättiin 9.12.1589 maksamaan 8 taalaria raha-apuna sotaväen palkkaukseen, mutta 20.8.1590 hänelle palautettiin hänen Turun tuomiokirkon rakennuskuluihin luovuttamansa 5 tynnyriä ruista vuosilta 1586–1590.

Kun kalastuksesta kiinnostunut kirkkoherra sai Kaarle-herttualta heinäkuussa 1590 oikeuden osuuteen kruunun kalastuksen tuotosta Lammaistenkoskessa (joka 25. kalaan Lammaistenkosken Pirilänvirrasta), Tämän katsotaan ”viittaavan siihen, että herttua yritti taivutella regaalipitäjän kirkkoherraa puolelleen”.

Kaarle-herttuan ja hänen veljenpoikansa kuningas Sigismundin välisessä valtataistelussa kirkkoherra Johannes Michaelis kuitenkin asettui viimeistään nuijasodan aikaan herttuan valtapyyteitä vastustavan laillisen kuninkaan puolelle. Marski Klaus Flemingin tukijana hän varusti ainakin kaksi ratsumiestä hevosineen asepalvelukseen Flemingin joukoissa ja sai Flemingin kirjeellä 31.1.1597 nautittavakseen neljän manttaalin verot Huittisten Kauvatsan Yttilän kylästä.

 

 Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535, Parainen – 13. huhtikuuta 1597, Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella.


Sotatoimien alettua Michaelis myöhemmän muistitiedon mukaan piileskeli 1599 erään talon riihessä Kokemäen Hampulan kylässä, mutta Kaarle-herttuan toisella Suomen-retkellä tämän sotajoukot vangitsivat kirkkoherran, joka oli marraskuusta 1599 ainakin maaliskuuhun 1600 asti vangittuna Turun linnassa.


Jo ennen kuin herttua oli päässyt lopullisesti voitolle Suomessa, kirkkoherra Johannes Michaelis oli herttuan vaatimuksesta Turussa pidetyssä hiippakunnan pappeinkokouksessa erotettu virastaa, ja herttua oli myös syyttänyt häntä noituudesta.


Ericus Erici Sorolainen (Eerik Sorolainen) (n. 1546–1625) toimi Turun piispana vuosina 1583–1625. Hän toimi myös Viipurin piispana vuoteen 1618. Hän toimi puheenjohtajana vuonna 1602 asetetussa Raamatun suomennoskomiteassa. Komitean kääntämä Raamattu ei päässyt koskaan painoon.


 

Juhana III

  Juhana III (ruots. Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas

Sorolaisen myöntyväisyydestä johtui, että Juhana III:n Punainen kirja tuli käyttöön Suomessa ja että Sorolainen joutui Kaarle-herttuan epäsuosioon. Tämän vuoksi hän oli vangittuna vuonna 1599 ja hänet pidätettiin virasta vuonna 1605. Sorolainen oli kuitenkin vahvasti luterilaisuuden kannalla.
 
Piispa Ericus Erici Sorolaisen Linköpingin valtiopäivillä 15.3.1600 antaman selityksen mukaan herra Hans, jonka toimista hänen seurakuntalaisensa olivat valittaneet ja jota oli syytetty mm. noituudesta, oli kyllä pappeinkokouksessa julkisesti erotettu virastaan, mutta päätöstä ei ollut voitu panna täytäntöön kuningas Sigismundille uskollisen Klaus Flemingin alipäällikön, viimeksi Kastelholman linnanpäällikkönä toimineen Salomon Illen ja eräiden muiden vaikutusvaltaisten aatelisten otettua kirkkoherran suojelukseensa.

Syytteen, jonka mukaan herra Hans olisi ollut noita (Trollkarl), papisto oli kuitenkin kokouksessaan todennut perättömäksi.

Salomon (t. Salomo) Ille (k. 6. syyskuuta 1599 Turku) oli sotilas ja linnanpäällikkö.Illen syntymäaika ja -paikka eivät ole tiedossa, mutta hänen vanhempansa olivat amiraali Maunu Ille ja Margareta Stålarm. Ille toimi Käkisalmen linnan päällikkönä ja Klaus Flemingin alipäällikkönä nuijasodassa vuonna 1591. Talonpojat ryöstivät kostoksi hänen kartanonsa Rövarnäsin Paraisilla vuonna 1598.

Sittemmin Ille toimi Savossa ja Pohjanmaalla Sigismundin hyväksi. Flemingin seuraaja Arvid Stålarm määräsi hänet Kastelholman linnan päälliköksi 1599, mutta hän joutui antautumaan Kaarle-herttuan amiraalin Jaakkima Scheelin johtamille joukoille 31. heinäkuuta. Ille mestattiin Turussa.


Vankikaupunki
Turussa  14-1 2016
Simo Tuomola

Hausteturku

Tänään 13-1 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kauan kaivattu rautatie saatiin vihdoin vedettyä Turkuun saakka.

Toijola-Turku rata valmistui 13.1. 1876, mutta radan viralllisesti avannut juhlajuna taivalsi kaupunkiin vasta 22.6. 1876. Tilastojen mukaan radalla kulki aluksi vain satunnaisesti matkustajia, mutta kesän lähestyessä päivittäinen matkustajamääräkin kasvoi reilusti.

  
Vuonna 1876 avattu rautatieasema yhdisti Turun entistä kiinteämmin muuhun Suomeen.



 


 Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 17. maaliskuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata.

Vuonna 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm). Helsingin-Hämeenlinnan rataosan jatke Toijalan kautta Tampereelle sekä haararata Toijalasta Turkuun avattiin liikenteelle 22. kesäkuuta 1876.Näin maan kolme suurinta kaupunkia oli yhdistetty.

Turkulainen senaattori ja taloustieteilijä, vapaaherra Lars Gabriel von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan.

Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.


 
 Lars Gabriel von Haartman

Syntynyt	23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut	16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti	senaattori, taloustieteilijä

Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.

von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä:

hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä "tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen.

Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."




 
Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

Radat rakennutti tuohon aikaan Suomen suuriruhtinaskunta, ja Helsinki–Hämeenlinna-radan rakennusvaroja kerättiin muun muassa viinanpolttoverolla, kun kruunu ei juurikaan muualta rahaa saanut. Tämän veron kertymää hidastivat muun muassa suuret katovuodet 1850-luvun lopussa.

Suomen rataverkon historian voidaan katsoa ulottuvan ainakin maaliskuun 20. 1849, jolloin tie- ja vesirakennuslaitoksen päällikkö eversti Alfred Stjernvall ehdotti hevosvetoisen rautatien rakentamista Helsingistä Turkhautaan. Rata olisi ylittänyt Salpausselät ja yhdistänyt maan pääkaupungin purjehduskelpoiseen Järvi-Suomeen.




 Turkhaudan nimi oli aiemmin Hausteturku ja se sai nimensä majavista saatavasta ihmelääkkeestä, hausteesta. Hausteen uskottiin mm. lisäävän sukupuolista kyvykkyyttä ja auttavan erilaisiin tauteihin. Myös Hausjärvi on saanut nimensä hausteesta.


Kenraalikuvernööri määräsi asiaa tutkittavaksi, ja vuonna 1851 valmistui suunnitelma veturirautatien rakentamisesta Helsingistä Hämeenlinnaan. Tälle välille avattiinkin vuonna 1862 Suomen rataverkon ensimmäinen rataosuus, joka on nykyään osa Suomen päärataa. 1800-luvun lopulla junat oli Suomessa suunniteltu kulkemaan vain 25 kilometriä tunnissa, joten matkanteko oli hidasta mutta silti hevoskyytiä nopeampaa.

Aurinko on Helsingistä katsoen etelässä keskimäärin 20 min 11 sek kellon osoittaman puolenpäivän jälkeen. Turussa siis 30 min 58 sek. Näin on, joka paikkakunnalla oli ihan oikeesti oma kellonaikansa aikoinaan. Yhteiseen aikaan siirryttiin lähinnä rautatieaikataulujen yhdenmukaisuuden vuoksi.


Asemalaiturilla
Turussa 13-1 2016
Simo Tuomola

Davidin kapina

Tänään 9-1 elämme vuotta 1439 ja saavumme juuri Turun piispa Maunu II Tavastin seurassa Lempäälän Kuokkalaan sovittelemaan niin kutsuttua Davidin kapinaa. Täällä ovat talonpojat nousseet Turun linnan valtaa vastaan ja nostaneet johtajakseen talonpoikaiskuninkaaksi nimetyn Davidin.

Kyse on Suomen ensimmäisestä talonpoikien kapinaliikkeestä, keskiaikamme tunnetuimmasta kansannoususta.

Davidin kapina oli Ylä-Satakunnassa vuosina 1438–1439 tapahtunut talonpoikaiskapina. Liikehdintä levisi Vesilahden ja Lempäälän pitäjistä myös läheiseen Hämeeseen. Samaan aikaan Davidin kapinan kanssa myös Karjalassa oli vastaavia kapinailmiöitä.


 
 Maunu II Tavast vuonna 1933 julkaistussa postimerkissä.

Magnus II Tavast, myös Magnus Olai ("Maunu Olavinpoika") (k. 9. maaliskuuta 1452 Mynämäki) oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän toimi Suomen piispana vuosina 1412–1450.

 

Hans Kröpelinin vaakuna.

Hans Kröpelin (k. 1440) oli saksalaissyntyinen valtaneuvos. hän tuli Kalmarin unionin palvelukseen Margareetan aikana, ja noin 1418 hänestä tuli Tukholman linnan päällikkö. Hänet mainitaan vuonna 1422 asiakirjassa valtaneuvoksena^.

Engelbrektin kapinan jälkeen 1435 kuningas otti Kröpeliniltä Tukholman linnan, mutta tämä sai kuitenkin valtaneuvostolta 1436 tilalle Turun linnan, ja seuraavana vuonna hän hankki itselleen myös Kastelholman linnan. Hän pyrki – huonolla menestyksellä – välittämään unionin kuninkaan ja Ruotsin valtaneuvoston välisissä erimielisyyksissä. Hän kukisti yhdessä piispa Maunu Tavastin kanssa Ylä-Satakunnassa 1438–1439 puhjenneen Davidin kapinan.


Talonpoika, jonka mukaan kapina on nimetty, ei suinkaan ollut vähäinen maanomistaja, vaan kyseessä oli mitä todennäköisimmin vauras talo Vesilahden pitäjän Aniasta (nykyisin Pirkkalaa). Talo tunnettiin 1500-luvulla (ja tunnetaan edelleen) nimellä Heikkilä, ja sillä oli eräomistuksia Ruovedellä asti. Silloin sen isännät olivat jopa nimismiehiä, mikä kertoo talon ja tilan vauraudesta ja siitä, että David oli eräänlainen talonpoikaisjohtaja.

Yhteiskunnallisesti kuningas Eerik Pommerilaisen kaudella myös Satakunnan talollisten olosuhteet olivat käyneet entistä heikommiksi. Veronkannossa oli lisätty rahaverojen osuutta ja tilan tuotteiden vaihtohintoja oli muutettu entistä epäedullisimmiksi, ja näin tilalliset joutuivat antamaan voudeille tuotteitaan halvemmalla hinnalla, kuin he olisivat markkinoilla niistä saaneet.

 
 Eerik Pommerilainen vuonna 1424. Tuntematon taiteilija, Louvre, Pariisi.

 Eerik Pommerilainen (s. noin 1382, Rügenwalde, Pommeri – k. 1459, Rügenwalde) oli Norjan kuningas 1389–1442, Tanskan ja Ruotsin kuningas 1396–1439, sekä Kalmarin unionin kuningas 1397–1439.

Samanaikaisesti rälssimiesten valta yhteiskunnassa ja maanomistuksessa oli merkittävästi kasvanut. Itsenäisesti päättämään tottuneet talonpojat eivät enää hallinnetkaan maakuntansa luonnonvaroja, sillä rälssisukujen edustajat haalivat itselleen koskien ja virtojen kala-apajien valvontaoikeuksia, myllypaikkoja ja erilaisia kulkureittejä. Jos rälssimiehet olivat vouteja ja tuomareita, he edustivat samalla myös kruunua.


Syksyllä 1438 Ylä-Satakunnan talonpojat nousivat kapinaan, ja johtajakseen he valitsivat Davidin, jonka jotkut ovat korottaneet talonpoikaiskuninkaaksi (bondekonung). Hänen ensimmäinen tekonsa oli, kun hän ryövärin tavoin kulki useiden naapureidensa ja samanmielisten kanssa Pirkkalassa olevaan Viikin kartanoon (nykyisin Nokiaa). Siellä he tappoivat neljä huovia, jotka olivat Jöns Turenpojan (Odygd-sukua) palveluksessa.

Jäljempänä siteeratussa sitoumusasiakirjassa mainitaan Ylä-Satakunnan kaikkien pitäjien miesten seuranneen ”pirunriivaamaa” Davidia ja hänen veljiään, mikä osaltaan todistaa kapinaliikkeen laajuutta. Talonpoikien viha näkyy lähteiden perusteella purkautuneen seudun rälssimiehiin ja heidän kauttaan veronkantoa kohtaan, jota edusti ylinnä Turun linnan päällikkö ja vouti Hans Kröpelin, jota erityisesti vihattiin. Toisaalta Kaarlenkronikan mukaan Kröpelin oli talonpoikien keskuudessa pidetty.


 
 Sinetti, Hans Kröpelin (k 1440) valtaneuvos, Turun linnanpäällikkö.

Myös Hämeen läänin talonpojat olivat nousseet kapinaan, ja samaan aikaan kapinoitiin ainakin Lammilla. Heillä on todettu olleen yhteistoimintaa Vesilahden talonpoikien kanssa, koska lammilaisten vihan kohteena ollut tuomari Olav Tavast toteaa koko selkkauksen olleen Daavidin kiusantekoa. Myös Karjalassa kapinoitiin samaan aikaan, mutta näillä kapinoilla ei ole todettu yhteyttä Hämeen ja Ylisen-Satakunnan kapinointeihin.



Asiakirjat eivät kerro, miten tämä mittavaksi paisunut kapina taltutettiin, mutta vouti Hannu Kröpelin oli asiassa mukana, ja itse Turun piispa Maunu II Tavast oli henkilökohtaisesti sovittelemassa tätä hyvin uhkaavaa tilannetta Lempäälän Kuokkalassa tammikuussa 1439. Maunu II Tavast tunsi alueen, koska hän oli itse ollut jo vuonna 1422 vihkimässä Vesilahden uutta kirkkoa.

Tavalliset talonpojat päästettiin tapahtumista vähällä. Sitoumusasiakirjassa 76 talonpoikaa kuuden pitäjän alueelta sai kuitenkin allekirjoittaa asiakirjan, joka on Suomen historiassa ainutlaatuinen.

David ja hänen veljensä eivät kuitenkaan kuuluneet armahdettujen joukkoon, sillä he olivat onnistuneet pakenemaan Rääveliin tai ainakin jonnekin Viroon. Viipurin linnanpäällikkö Krister Nilsinpoika on kirjeessään 5. heinäkuuta 1439 kehottanut Räävelin raatia vangitsemaan Davidin, jos hän ilmestyy kaupunkiin, ja toimittamaan pakolainen ja karkuri Hans Kröpelinille Turkuun.

Davidin myöhemmät elämänvaiheet ovat hämärän peitossa, mutta suku kuitenkin säilytti tilansa Anian kylässä, joskin se todennäköisesti menetti erämaitaan ja niittyjä korvauksena vahinkoja kärsineille. Mutta jos kapinan päättymisen jälkeen tehtiin takavarikkoja, ne on kuitenkin myöhemmin purettu ja omaisuus palautettu suvulle.


 
 Elämänsä loppupuolella piispa Maunu siirtyi asumaan Naantalin Piispanniemeen, jota silloin kutsuttiin Lokaniemeksi. Maunu luopui piispan virastaan vasta vuonna 1449. Häntä seurasi piispana Olavi Maununpoika, jonka ulkomaisia opintoja hän oli tukenut. Maunu on haudattu Turun tuomiokirkkoon.


Asiakirja eli sitoumusasiakirja laadittiin Turun piispa Maunu II Tavastin johdolla, ja sitä olivat siis vastaanottamassa Hans Kröpelin ja muita Kuokkalassa läsnä olleita herroja:

”Kaikille, jotka tämän kirjeen kuulevat luettavan, tunnustamme ja tiedoksi annamma me, jotka asumme Pirkkalan, Kangasalan, Lempäälän, Vesilahden, Kyrön sekä ylisen ja alisen Sastamalan pitäjissä, että olemme suuresta tyhmyydestä pahoin rikkoneet esivaltaamme, Ruotsin valtakuntaamme ja valtaneuvostoa sekä päämiehiämme vastaan seuratessamme tuota heittiötä ja hurjimusta Davidia ja hänen veljiänsä ja muita hänen joukostansa heidän konnuudessaan ja turmiossaan, jota he juonittelivat, niin että olimme rikkoneet henkemme ja tavaramme, sekä maat että irtaimet, valtakunnan lain mukaan.

 

Semmoisen ikuisen turmion ja tyhmyyden ovat kuitenkin kunnialliset herrat ja Ruotsin valtaneuvokset meille Jumalan tähden ja hyvien miesten rukousten vuoksi armoksi kääntäneet sillä tavoin kuin tähän on kirjoitettu: että meidän tulee oikealla uskollisuudella esivallallemme ja valtaneuvostolle ja päämiehellemme, joka Turun linnaa halussa pitää ja hänen virkamiehilleen, kenet hän puolestaan siihen käskee, tottelevaisia ja kuuliaisia olla ja uskollisesti suorittaa kaikki, mitä olemme kuninkaallemme ja esivallallemme oikiasti velvolliset eikä koskaan ryhtyä esivaltaamme, valtakuntaamme eikä päämiestämme vastaan.

 

Jos niin tapahtuisi, jonka Jumala estäköön, että me tai joku meistä sitä vastaan rikkoisimme semmoisella tai jollakin muunlaisella kavaltamiselle herrasväkeämme ja valtakuntaamme vastaan, niin velvoitamme kaikki itsemme siihen, että tämä asiamme, joka niin armollisesti on annettu anteeksi kuin edellä on kirjoitettu, on kaikkine oleva jälleen auki niin kuin sen vasta silloin olisimme tehneet, ja se silloin oikein oikaistava sen mukaan, kuinka lakikirja sanoo ilman armoa.

 

Ja siitä, että edellämainitut säännökset ovat vastaansanomatta niin pidettävät kuin edellämainitut säädökset on kirjoitettu, olemme me pyytäneet takaamaan puolestamme 12 miestä kustakin pitäjästä, jotka tässä luetellaan (nimet seuraavat)... Me kaikki edellämainitut 12 miestä kustakin pitäjästä tunnustamme kädellä ja suulla luvanneemme rauhamme ja kristillisen uskomme kautta päämiehellemme Hannu Kröpelinille useiden hyvien miesten läsnä ollessa, joita ei tässä nimetä, herrasväen ja valtakunnan puolesta, kaikki edellämainitut pykälät pitää ilman vääristelyä tulevaisena aikana.

 

 Suuremmaksi vakuudeksi, paremmaksi ja korkeammaksi pitämiseksi painamme maakuntamme sinetin tämän kirjeen selkään, joka on kirjoitettu ja annettu vuonna jälkeen Jumalan syntymän 1439 Lempäälän pitäjässä Kuokkalan kylässä perjantaina jälkeen loppiaisen (9 p. tammikuuta) ja sinetöity seuraavana Pyhän Henrikin aattona (18 p. tammikuuta), Ylistarossa Kokemäen pitäjässä, koska sinettinne ei ennen ollut saapuvilla.”

 

 

Seuraava suuri kapina Turun linnan, aateliston ja sotaväen valtaa vastaan oli Nuijasota 1596-1597; verisenä seurauksena talonpoikien häviö, 1 200–3 000 talonpoikaa kuolee. Abraham Melkiorsson teloittaa päälliköt teilaamalla: Pentti Pirin, Yrjö Kontsaan, Aabraham Pernun, Jaakko Ilkan, Winick Mångsin ja Olli Ollinpojan.

 

 

^{Kröpelistinä Turussa}

^{9-1 2016}

^{Simo Tuomola}