Turkua pommitetaan

Tänään 19-12 löydämme itsemme Turun Portsasta keskeltä talvisodan hävitystä. On vuosi 1939. Vihollinen on iskenyt pommituksin Viipurin ja Helsingin lisäksi nyt myös ensimmäistä kertaa Turkuun, jossa iskuja kirjataan päivän mittaan kolme; yksi niistä merelle saariston suuntaan.

Pommitusten pääkohteena olevan sataman sijasta pommit tekevät tuhoansa lähinnä puutalovaltaisella asuinalueella.


 
  Talvisodan pommituspalojen sammutusta
Turun Portsassa 19.12.39. Kuva Turun
vpk:n kokoelmat.
 
Talvisota oli alkanut 30-11 ja Turku oli tärkeänä satamakaupunkina pommitusten kohteena heti lentosäiden salliessa. Ilmatorjuntaan saatiin tarpeellista vahvistusta vasta  21-1 1940, kun panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen asettuivat sataman edustalle. Torjuntatulellaan Ilmarinen Pikisaarenlahdelta ja Väinämöinen Iso-Pukin luota onnistuivatkin pudottamaan ainakin neljä viholliskonetta.

 
 Sataman ja teollisuusalueiden lisäksi Turun keskustaan pudotettiin paljon pommeja.

Vaikka Turku sijaitsi kaukana rintamalinjasta, niin sota koetteli Turkua kovalla otteella. Turusta tuli sodan aikana Suomen toiseksi eniten pommitettu kaupunki. Pommeja putosi 4 401 ja ilmahälytyksiä oli 126. Pommituksissa kuoli 53 ihmistä ja 319 rakennusta tuhoutui kokonaan tai osittain. Haavoittuneita kirjattiin 145.

Se Turun tuhoisin pommitus sattui 29. 1. 1940. Turkulaiset nimittivät päivän myöhemmin yllätysmaanantaiksi. Tapahtuma tunnetaan myös nimellä postitalon pommitus. Vieläkin Turun pääpostin seinässä on pommituksen jättämiä ruhjeita. Seinässä on myös asiasta kertova laatta.

 
Pommituksen jäljet näkyvät edelleen vanhan Postitalon seinässä. Kuolomuhreja postitalon luona kirjattiin 29. Suurin tuhoalue tuolloin oli juuri pääpostitalon tienoo, jonne putosi yli 200 erilaista pommia.

Yllätysmaanantain pommituksissa kuoli kaupungissa kaikkiaan 36 ihmistä. Jostain syystä hälytys annettiin niin myöhään, että koneet olivat melkein saman tien kaupungin päällä. Pahinta jälkeä tuli Kristiinankadun, Eerikinkadun, Eskelinkadun ja Linnankadun rajaamassa korttelissa.

Eerikinkadulla postin kohdalla kuoli ja haavoittui kymmeniä ihmisiä. He olivat juoksemassa postitalon pommisuojaan, mutta postin Eerikinkadun puolella sijainnut portti oli yllättäen kiinni ja ihmiset joutuivat kiertämään kulman ympäri. Kaikki eivät ehtineen.

Neuvostoliiton hyökkäyssuunnitelman mukaan pommitusten tarkoituksena oli tuhota Turun sataman alue, liikenneyhteydet sekä teollisuus- ja hallintokohteet. Siviiliväestön pommittaminen ei ollut sallittua. Ajan koneilla ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta täsmäpommituksiin, joten pommit levisivät myös asutusalueille. Etenkin alussa lennot lähtivät päiväsaikaan useammassa, tavallisimmin kolmessa aallossa.

 
 Turun pommituksissa tuhoutui 319 rakennusta.

Turkua pommitettiin 19., 23. ja 25. joulukuuta 1939 sekä 1., 12., 17.  20. ja 29. tammikuuta ja 26. ja 29. helmikuuta sekä 2. maaliskuuta 1940. Yhteensä pommituskertoja oli 61 ja konesuorituksia laskettiin 440. Palokunta hälytettiin Turussa ilmapommitusten vuoksi vuonna 1939 21 kertaa ja vuonna 1940 130 kertaa. 

19-12 Turussa kirjattiin neljä ilmahälytystä ja kaksi pommitusta. Ensimmäinen hälytys tuli puolenpäivän aikaan. Saaristossa oli havaittu viholliskoneita ja pian kaupungin ylle kaartui 3 konetta, jotka pudottivat 19 pommia lähinnä Martinkirkon alueelle, vaurioiden ollessa vähäisiä.

 

Kahden tunnin kuluttua ensimmäisestä pommituksesta, seurasi toinen hyökkäys. Koneet pudottivat nyt 11 pommia lähinnä Ruissalontien ja sataman suunnalle. Ensimmäinen pommituspalo oli Portsassa Puutarhakatu 40:ssä As Oy Vuorelan talossa.Sammutustöiden aikana annettiin päivän neljäs ilmahälytys, pommien pudotessa tällä kertaa Airistolle.

Tällä päivämäärällä 19-12 1939 julkaistiin muuten myös säveltäjämestari Jean Sibeliuksen vetoomus Amerikan kansalle amerikkalaisissa päivälehdissä. Sibelius korostaa Suomen kohtalon riippuvan ennen muuta kansasta itsestään, mutta myös siitä, mitä tekevät ne kansat, jotka panevat arvoa vapaudelle.

 
 Kallio Mannerheimin kanssa Helsingin päärautatieasemalla 19. joulukuuta 1940

Ja tällä samalla päivämäärällä 19-12 1940 kuoli sydänkohtaukseen Helsingin rautatieasemalla presidenttimme Kyösti Kallio, joka oli juuri päättämässä virkakautensa ja lähdössä junalla kotiinsa Nivalaan.

 

Tarinan mukaan Kallio menehtyi marsalkka Mannerheimin käsivarsille, mutta todellisuudessa apua olivat antamassa presidentin adjutantti eversti Aladár Paasonen ja eversti A.F. Airo.

Aladár Antero Zoltán Béla Gyula Árpád Paasonen (11. joulukuuta 1898, Budapest, Itävalta-Unkari – 6. heinäkuuta 1974 Flourtown, Pennsylvania, Yhdysvallat) oli suomalainen eversti, joka toimi Päämajan tiedustelujaoston päällikkönä jatkosodan aikana. Ollessaan sodan jälkeen Sveitsissä marsalkka Mannerheimin sihteerinä hän käytti nimeä Herra Bartha

Aksel Fredrik Airo (vuoteen 1906 Johansson, 14. helmikuuta 1898 Turku – 9. toukokuuta 1985 Heinolan mlk) oli suomalainen kenraali, joka vastasi operaatioiden suunnittelusta talvi- ja jatkosodan aikana.

Allekirjoittaessaan valtioneuvoston istunnossa 12. maaliskuuta 1940 valtakirjan, joka oikeutti Moskovassa olleet suomalaiset rauhanneuvottelijat allekirjoittamaan Moskovan rauhansopimuksen, Kallio lausui katkerana:

Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tällainen paperi!

 
 Neuvostoliitolle luovutetut alueet Moskovan rauhansopimuksessa 1940.

Moskovan rauha oli Suomen ja Neuvostoliiton 12. maaliskuuta 1940 välillä solmittu rauhansopimus, joka päätti talvisodan

Savun seassa
Turussa 19-12 2016
Simo Tuomola

Linnan lapsia

Tänään 18-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningatar Kristiinan syntymästä Tukholmassa vuonna 1626. Kuningattaren alkuperä johtaa kiistatta Turkuun - Made in Turun linna.

Kristiina (18. joulukuuta (J: 8. joulukuuta) 1626 Tukholma – 19. huhtikuuta 1689 Rooma) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654.

  
16-vuotias Kristiina kuningattarena.


Kristiina syntyi Tukholman keskustan Tre Koronor -linnassa, mutta hänen olemassaolonsa jäljet johtavat Turkuun ja Turun linnaan. Kristiina kertoo itse eräässä kirjeessään, että hänet on saatettu alkuun juuri Turun linnassa, jossa Kustaa II Adolf ja Maria Eleonora vierailivat alkuvuodesta 1626.


 
 Tre Kronor från Slottsbacken, oljemålning 1661 av Govert Camphuysen. Tältä Tukholman kuninkaanlinna Tre Kronor näytti ennen tuhoutumistaan suurpalossa 1697.

Kristiina oli viisivuotias, kun hänen isänsä Kustaa II Aadolf kaatui 30-vuotisessa sodassa 1632. Holhoojahallitus hallitsi Ruotsia Kristiinan täysi-ikäisyyteen 1644 asti,

Turun Akatemia perustettiin kuningatar Kristiina aikana 1640  ja myös Turun joulurauhan julistuksen sanamuoto on peräisin kuningatar Kristiinan käskykirjeestä 1649.

Turun linnan viime vuoden näyttelyyn saatiin alunperin Tukholman Varuskamarista, Hallwyska museetista ja Skoklosterin linnasta aitoja Kristiinalle kuuluneita esineitä kuten naisten satulan peite varusteineen. Kröningssadel och schabrak använt av Kristina och senare Karl X Gustav.

The Girl King on Mika Kaurismäen ohjaama epookkielokuva, joka kertoo 1600-­‐luvulla eläneen Ruotsin kuningatar Kristiinan vaiherikkaan tarinan. Elokuva tehtiin englanniksi ja mukana on isoja kansainvälisiä nimiä näyttelijöinä, kuin myös suomalaisia eturivin nimiä. Girl Kingiä  kuvattiin Turussa.

 

 Drottning Kristina , 1645

.

 

Drottning Kristina. 

 "Vioistaan voisi kyllä parantua, jollei pitäisi niistä", totesi kuningatar Kristiina.

Kuningatar Kristiina on yksi erikoisimmista ja kiinnostavimmista hallitsijoista Ruotsin valtakunnan historiassa. Kuningattarena 1600-luvun alkupuolella ollut Kristiina oli kiistelty henkilö, joka luopui kruunusta 1654, kääntyi katolilaisuuteen ja muutti Roomaan. Kristiinan persoona ja toiminta on edelleen tutkijoiden ja nyt myös suuren yleisön kiinnostuksen kohteena.

 

 

 

Drottning Kristinas kröningssadel med guld och pärlor, broderad i Frankrike och monterad i Sverige 1650. Finns på Livrustkammaren. Kristiinan kruunaijaissatula löytyy Tukholman linnan varuskammarista.

 

 

Turun linnan näyttely kertoi kuningattaren kiehtovan elämäntarinan ja esitteli 1600-luvun Turkua ja Turun linnaa. Linnassa tutustutiin myös The Girl King -elokuvan tekemiseen, sen lavasteisiin ja rekvisiittaan. Esille oli asetettu muun muassa yli kaksikymmentä elokuvan pukua hattuineen, kenkineen ja asusteineen.

 

 

 

 

Niin, mistä sitten tulikaan tuo näyttelyn nimi, Tyttökuningas – Made in Turku. Siitä, että Kristiina itse eräässä kirjeessään kirjoittaa, että hänet on saatettu alkuun Turun linnassa, jossa Kustaa II Adolf ja Maria Eleonora vierailivat alkuvuodesta 1626.

 

Kuningas lähetti 1626 ensin valtakunnankanslerinsa Axel Oxenstiernan Turkuun järjestämään suomalaisten joukkojen laivausta Preusiin ja Liivinmaalle. Tukholmasta saapui pian myös kuningas puolisoineen, mukanaan sotavarusteita Turun satamassa Preussin sotaan pääsyä odottaville 3059 miehelle.

 

Jalkaväkeä kaupungissa oli 16 komppaniaa ja ratsuväkeä 5 komppaniaa. Joukot lähtivät viimein 19. elokuuta Turusta Pillauhuun noin 30 laivan saattueena.

 

Kustaa Aadolfin ensimmäinen suuri voitto Wallhofin kylän luona Kuurinmaalla oli pitkälti juuri suomalaisen ratsuväen ansiota, johtajanaan Kustaa Kaarlenpoika Horn. Kuningas itse sai taistossa lihashaavan Danzigia piiritettäessä ja kuninkaan kamariherra Pietari Brahe oli paikalla estämässä kuninkaan rikkiammuttua venettä uppoamasta.

 

 

 

Maata johdettiin tuolloin kirjaimellisesti joukkojen edestä.

 

Kustaa II Aadolf oli vuodesta 1620 naimisissa Brandenburgin Maria Eleonooran kanssa. Usean epäonnisen raskauden jälkeen syntyi vihdoin tytär, josta tuli kuningatar Kristiina.

 

Hänellä oli myös yksi poika Kustaa Kustaanpoika, Vasaporin kreivi (Gustaf Gustafsson af Wasaborg), jonka hän sai rakastajattarensa Margareta Slotsin kanssa.

 

 

 

 Ebba Brahe

 

Ebba Magnusdotter Brahe (16. maaliskuuta 1596, Lerjeholm – 5. tammikuuta 1674, Tukholma) oli ruotsalainen hovineiti. Hän oli kuningas Kustaa II Aadolfin rakastettu tämän ollessa prinssi, mutta hänet kuitenkin naitettiin sotamarsalkka Jakob De la Gardielle, sillä kuningatar ei pitänyt häntä tarpeeksi hienona puolisona prinssille.

 

 

Kuninkaan oma avioliitto oli jokseenkin onneton. Hänen nuoruudenrakkautensa oli Ebba Brahe, mutta leskikuningatar vastusti avioliittoa, sillä avioliitto aristokraattisuvun tyttären kanssa olisi aiheuttanut valtataisteluja ja sisäpoliittisia ongelmia.

 

Linnan lapsia

Turussa 18-12 2016

Simo Tuomola

Hopea-Lasse

Tänään 16-12 tulee kuluneeksi tasavuosia turkulaisen Venäjä-mielisen "Hänen Hirmuisuutensa"  senaattori Lars Gabriel von Haartmanin kuolemasta Merimaskussa vuonna 1859.
 

Lars Gabriel von Haartman
Syntynyt	23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut	16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti	senaattori, taloustieteilijä

Vapaaherra Lars Gabriel von Haartman (myös suom. Lauri), liikanimeltään "Hänen Hirmuisuutensa" (ruotsiksi "Hans Förskräcklighet") (23. syyskuuta 1789 Turku - 16. joulukuuta 1859 Merimasku) oli suomalainen, syntyjään ruotsinkielinen talouspoliitikko.

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

Näin lausui vapaaherra, Suomen keisarillisen senaatin varapuheenjohtaja ja senaatin talousosaston puheenjohtaja Lars Gabriel von Haartman 1850-luvun puolivälissä Krimin sodan ollessa vielä kesken ja sen lopputuloksen eli Venäjän häviön ollessa vielä tuntematon. Hän oli vakuuttunut – eikä hän ollut ainoa – siitä, että Suomen onni ja tulevaisuuden turva oli kulua suureen ja mahtavaan Venäjän keisarikuntaan.

Kansallisuutta ja kieltä ei siis yhdistetty toisiinsa. Viipurissa hovioikeuden presidentti, L.G. von Haartmanin lanko Carl Gustaf Mannerheim totesi eräässä yhteydessä 1840-luvun alkupuolella olevansa oikein hyvä suomalainen (Finne) vaikkei puhunutkaan suomea.

Fennomaaneihin ja suomen kieleen kielteisesti suhtautuneen L.G. von Haartmanin mielestä ainoa hyvä puoli suomalaisuuspyrinnöissä oli, että ne olivat heikentäneet suhteita Ruotsiin: siinä suhteessa hänen sanojensa mukaan "ilmiön tulos valtiollisella taivaallamme on ollut hyvä".



 
 J.V. Snellman 1870-luvulla



Haartman vastusti fennomaanien, erityisesti J. V. Snellmanin toimintaa suomen kielen aseman edistämisessä. Haartmanin mielestä suomen kieli oli arvoton ja rahvaanomainen. Sen sijaan Haartman piti venäjän kieltä merkittävämpänä Suomen tulevaisuuden kannalta. Haartman joutui hankauksiin myös svekomaanien eli ruotsin kielen puolesta puhujien kanssa venäläismielisyytensä vuoksi.

Haartman sai liikanimensä virkavaltaisuutensa ja äreytensä vuoksi. Haartman oli mielipiteissään jyrkkä ja ehdoton, mikä suututti muita ihmisiä. Haartmania on myös kritisoitu liian talouskeskeisestä ajattelusta, sillä hänen on katsottu pistäneen talouskysymykset kaikkien muiden kysymysten edelle.

Joka tapauksessa Haartman on jäänyt Suomen historiaan Suomen talouselämän kehittäjänä ja valtiontalouden lujittajana. Haartmanin ajan olosuhteet, tiukka taantumuksellisuus ja itsevaltaisuus vaikeuttivat kaikkia uudistuksia, mikä lisää Haartmanin saavutusten arvoa.

Lars Gabriel von Haartman oli Turun akatemian lääketieteen professorin ja rehtorin Gabriel Haartmanin poika. Lars matkusti isänsä mukana Pietariin 1808 ollessaan 19-vuotias. Isä Gabriel Haartman toimi Pietarissa Turun akatemian edustajana. Isän motiiveina oli saada pojalle jokin korkea virka Pietarista.

 

Haartman pääsikin nuorella iällä Venäjän ulkoasiainministeriön palvelukseen ja jo vuonna 1811 hänestä tuli Suomen asiain komitean virkamies ja Turun akatemian kanslerin sihteeri, vaikka hän jäikin edelleen Pietariin.

Lars toimi Pietarissa lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1827 saakka. Hän tottui Venäjällä vallinneeseen virkavaltaiseen ja taantumukselliseen henkeen, joka näkyi hänen toiminnassaan myöhemminkin.

Palattuaan Suomeen 1829 Lars Haartman kutsuttiin senaatin jäseneksi, mutta jo 1831 hänestä tehtiin Turun ja Porin läänin maaherra. Toimiessaan maaherrana Haartman oli paljolti tekemisissä talouden kanssa ja osallistui muun muassa Venäjän ja Ruotsin kanssa tehtyjen kauppasopimuksien solmimiseen.

Vuonna 1840 Haartman palasi senaattiin, jossa hän nousi seuraavana vuonna talousosaston varapuheenjohtajaksi. Hän toimi tehtävässä aina vuoteen 1858 saakka ja tuona aikana hän sai aikaan suuria mullistuksia Suomen talouselämässä. Haartmanin ansiota oli hyvin pitkälti Suomen sekavien rahaolojen järjestäminen.

1 markka 1860-1918

 
Haartmanin tultua Suomen raha-asioitten hoitajaksi ruotsalaiset setelit poistettiin käytöstä. Ne vaihdettiin Tukholmassa hopearahoiksi, jotka taaseen lyötiin Pietarissa hopearupliksi. Haartmanin toiminnan seurauksena Ruotsin raha poistui Suomesta ja hopearuplasta tuli virallinen rahayksikkö ennen vuoden 1860 hopeamarkan tuloa. Myös Suomen Pankin asema muuttui ja siitä tuli keskuspankki.


Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.
 


von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan.

 "Tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen. Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."

Krimin sodan aikana von Haartman oli suunnitellut saaristolaivaston rakentamista, ja tätä hän edelleen kannatti sodan jälkeenkin todeten, että saaristolaivaston avulla olisi mahdollista torjua lännestä tulevia liberaaleja ja demokraattisia virtauksia. Venäjä saisi siten Suomesta uskollisen ja tehokkaan meripuolustustukikohdan.








 Aleksanteri II

Vuonna 1855 keisari Nikolai I kuoli ja Aleksanteri II tuli keisariksi. Aleksanteri II:n aikana vuonna 1858 Haartman erotettiin virastaan talous­osaston vara­puheen­johtajana, ja seuraavana vuonna etevä talousmies ja vapaaherra Lars Gabriel Haartman kuoli Merimaskussa 70 vuoden iässä.

 L. G. von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan. 

Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.

Olkaamme siis venäläisiä ...
Suomen Turussa
16-12 2016
Simo Tuomola

Turun mellakat

Tänään 15-12 tulee kuluneeksi tasavuosia miliisilakon aiheuttamien mittavien mellakoiden alkamisesta Turussa vuonna 1917. Helmikuun vallankumous Venäjällä oli vaikuttanut olennaisesti Suomen suuriruhtinaskunnan kehitykseen, käynnistämällä sen prosessin, joka 6-12 vuonna 1917  johti lopulta Suomen itsenäistymiseen.

 
 Vuonna 1917 turkulainen työväki osoitti mieltään kaupunginvaltuustoa vastaan.

Turun mellakat olivat Turussa 15.–18. joulukuuta 1917 järjestyksestä vastanneen miliisin lakon aikana tapahtuneita työväestön mellakoita, joiden yhteydessä hajotettiin ja ryöstettiin laajalti kaupungin keskustan liikkeitä. Ne vaikuttivat Suomen sisällissotaan johtaneeseen kehitykseen.

Vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen Turun aiempi poliisijohto oli erotettu ja kaupunkiin oli asetettu järjestystä valvomaan erityinen järjestyskunta. Kaupungissa esiintyi keväästä alkaen vakavia poliittisia levottomuuksia, joiden aikana muun muassa punakaartilaiset pitivät jonkin aikaa koko kaupunginvaltuustoa vankeinaan.

Elokuun 1917 valtakunnallisen kunnallislakon aikana ryöstettiin suuri Valion voivarasto kaupungin keskustassa ja marraskuun yleislakon aikana kahdesta panimosta varastettiin 10 000 litraa pirtua sekä 800 litraa sikunaöljyä.

 

Valiolla oli voivarasto Eerikinkadun ja Kauppiaskadun kulmauksessa ja äkkiäkös kaupungilla levisi huhu, että sieltä löytyisi 1000 kpl 50 kg voiastioita vain odottelemassa hinnankorotusta. Kauppatorilla väki päätti tarkistaa asian ja takavarikoi 500 voiastiaa, jotka jaettiin myöhemmin ilmaiseksi torilla voikortteja vastaan.

Tapaus synnytti mittavan poliisitutkinnan, jossa kuusi henkilöä vangittiin ja yli 200 luulusteltiin. Oikeudenkäynnin viimeisessä istunnossa venäläiset merisotilaat vapauttivat lopulta syytetyt, julistaen "ettei täysivatsaisilla voi olla oikeutta tuomita nälkäisiä,"

Yleislakko käytiin Suomessa 14.–20. marraskuuta 1917. Se protestoi leipäpulan vuoksi ja pyrki painostamaan eduskuntaa. Varsinkin Etelä-Suomessa ja Helsingissä lakko oli punakaartien voimannäyttö. Se tuki lokakuun vallankumousta ja loi pohjaa Suomessa tapahtuvalle vallankumoukselle. Lakon aikana punakaartit saivat venäläisiltä sotilailta aseita.

Myös Turussa julkisten rakennusten lipputangoissa liehuivat nyt punaiset liput, kun työväenjärjestöt ottivat käytännössä vallan käsiinsä ja kaupungin poliisilaitos ja virastot suljettiin.

 
 Vapauden huumaa vuosimallia 1917.

Yleislakon aikana Turun punakaartin muodostama ja William Lundbergin johtama miliisi otti itselleen järjestyskunnan tehtävät ja pidätti ensitöikseen kaupungin poliisipäällikkö Oskar Nikanderin ja Turun ja Porin läänin kuvernööri K. J. M. Collanin. Heitä pidettiin edelleen vankeina myös lakon päätyttyä.

William Lundberg (Ammatiltaan asioitsija. Turun miliisipäällikkö kansalaissodassa. Vangittiin sodan jälkeen Myrskylässä, jonka jälkeen heti ammuttiin.)

Joulukuun alussa Turun sosiaalidemokraattinen kunnallisjärjestö vaati uutta Svinhufvudin senaattia tunnustamaan Turun järjestysvallan kuulumisen työväenjärjestöille ja nimittämään Collanin tilalle maaherraksi sosiaalidemokraattien luottamusta nauttivan henkilön.

 
 Svinhufvudin johtama senaatti.

 Lundberg kävi joulukuussa neuvotteluja Turun tilanteen ratkaisemisesta senaattori Arthur Castrénin kanssa, mutta yhteisymmärrystä ei syntynyt, sillä kaupunginvaltuuston myöntämän määrärahan loputtua joulukuun alussa Lundberg vaati valtiota tunnustamaan Turun miliisin ja maksamaan sille palkkaa.

Senaatilla ei ollut keinoja pakottaa Turun miliisiä taipumaan, sillä Turun suojeluskunta oli lähes aseeton ja kaupungin venäläisen varuskunnan oletettiin tukevan pikemminkin punakaarteja kuin Suomen hallitusta.

Kun neuvotteluratkaisua Turun järjestysvaltakysymykseen ei löytynyt eikä valtuusto suostunut myöntämään miliisille enempää määrärahoja palkanmaksua varten, miliisi meni lauantaina 15-12 painostustoimenpiteenä lakkoon, jolloin kukaan ei valvonut järjestystä kaupungissa.

Jo ensimmäisenä lakkoyönä kaupungilla rikottiin näyteikkunoita. Seuraavana, 16. ja 17. joulukuuta välisenä yönä Turun keskustassa puhkesi rajuja mellakoita, joiden yhteydessä noin 50 keskustan liikehuoneistoa ryöstettiin tai tuhottiin. Kohteiksi joutuivat lähes kaikki keskustan kaupat.
 
 William Lundberg 1886-1918. Arbetet-lehden toimitsija, vallankumousaktiivi, Turun diktaattoriksi mainittu.

Vaikka ryöstelyn alkuperäiseksi motiiviksi selitettiin ankara elintarvikepula, kohteeksi päätyi pääosin muita kuin elintarvikeliikkeitä, erityisesti vaatekauppoja, kultasepänliikkeitä ja apteekkeja. Yleinen sekasorto veti mukaansa henkilöitä, jotka näkivät tilaisuuden arvotavaran kahmimiseen. Taloudellisten vahinkojen suuruudeksi arvioitiin myöhemmin 1,34 miljoonaa markkaa.

Ryöstely olisi voinut jatkua pidempäänkin, mutta illalla 18. joulukuuta venäläiset sotilaat saapuivat turvaamaan järjestystä Turun keskustassa, saatuaan ilmeisesti käskyn Helsingissä toimineelta sotilaiden, matruusien ja työläisten aluekomitealta, joka Venäjän kansankomissaarien neuvoston valtuutuksella katsoi käyttävänsä ylintä valtaa Suomessa.

 

Lisäksi turkulaiset kauppiaat olivat samana päivänä palkanneet ukrainalaisia kasakoita valvomaan järjestystä maksua vastaan. Turun miliisilakkoa oli aluksi tarkoitus jatkaa, mutta 18. joulukuuta Lundberg ajoi läpi päätöksen lakon lopettamisesta. Kolme päivää myöhemmin miliisi ja senaatti pääsivät sopimukseen, jonka nojalla Collan ja Nikander vapautettiin senaatin maksamia 60 000 markan lunnaita vastaan.

Turkuun asetettiin eri puolueiden yhteinen järjestyslautakunta, joka sai tehtäväkseen miliisin uudistamisen. Noin 50 ryöstöihin osallistunutta henkilöä pidätettiin ja osa varastetusta tavarasta palautettiin liikkeiden omistajille.

Joukko porvarillisten puolueiden kansanedustajia teki Antti Mikkolan johdolla Turun tapahtumista eduskunnassa välikysymyksen 18. joulukuuta 1917. Välikysymykseen vastatessaan senaattori Castrén toivoi eduskunnan antavan senaatille valtuudet "vankan ja tehokkaan järjestyskunnan" luomiseen, jotta vastaavat tapahtumat voitaisiin välttää.

Punakaarti valloitti 12-1 1918 Vartiovuoren observatorion rakennuksen päämajakseen, nimeten sen Pietarin ja Helsingin esikuvan mukaisesti Smolnaksi. 27-1 Turussa pidetään kokous, jossa päätettiin aloittaa lopulta vallankumous ja sitä johtamaan valittiin paikallinen 12-hengen vallankumousneuvosto.
 
 
Lehden perusti asianajaja Antti Mikkola, joka toimi myös Turun Sanomien ensimmäisenä päätoimittajana. Turun Sanomien ensimmäinen lehti julkaistiin sunnuntaina 1. tammikuuta 1905.

Anders Vilhelm (Antti Vilho) Mikkola (4. joulukuuta 1869 Lieto – 1. helmikuuta 1918 Helsinki) oli asianajaja, Turun Sanomien perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja sekä nuorsuomalaisen puolueen kansanedustaja.

Suomen sisällissodan alettua punaiset pidättivät Helsingissä Mikkolan hänen asunnostaan 31. tammikuuta 1918 ja veivät hänet miliisiasemalle, jossa hän joutui selliin toisen nuorsuomalaisten kansanedustajan Pekka Paavolaisen kanssa. Myöhemmin samana iltana noin kello 21 aikaan asemalle tuli joukko aseistautuneita punakaartilaisia, jotka veivät Mikkolan mukanaan ja ampuivat hänet 1. helmikuuta Töölönlahden rannalla.

Mikkolan murha herätti suurta julkista huomiota, mutta siihen syyllistyneitä ei koskaan rangaistu. Mikkola haudattiin Turun hautausmaalle 16. toukokuuta 1918. Hänen tilalleen kansanedustajaksi tuli nuorsuomalaisten Helena Brander. Mikkolan haudalla paljastettiin 1923 kansalaiskeräyksellä rahoitettu muistomerkki, johon Emil Wikström veisti oikeuden jumalatarta esittävän reliefin.

 
 Ei oikeutta maassa saa ...  oikeuden jumalatar Dike miekkoineen löytyy myös Antti Mikkolan haudalta V.4.4.3.49 Turun hautausmaalta - kuvanveistäjänä Emil Wikström 1922.

Mikkola ja muut porvarilliset edustajat olivat tehneet marraskuun 1917 aikana useita järjestyksen luomiseen tähtääviä aloitteita eduskunnassa. Marraskuun yleislakon ohella juuri Turun mellakoiden on sanottu kääntäneen Suomen johdon sille kannalle, että punakaarteja vastaan suunnatun valtiollisen järjestysvallan luominen oli välttämätöntä.

Eduskunta antoi senaatin toivomat valtuudet "lujan järjestysvallan" luomiseen 12. tammikuuta 1918. Monien mielestä tämä päätös vaikutti merkittävästi sisällissodan puhkeamiseen.

Kapinahenkeä
Turussa 15-12 2016
Simo Tuomola

Mannerheimia mestaamassa

Tänään 14-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Carl Erik Mannerheimin syntymästä Säterissä Ruotsissa vuonna 1759. Hän oli Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin isä. Hän kuoli Turussa 15-1 vuonna 1837.


 
Carl Erik Mannerheim oli yksi ”Suomen valtion perustajista” ja ensimmäinen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, tavallaan Suomen ensimmäinen pääministeri.

Mannerheim opiskeli sotilaskoulutuksen ohessa Uppsalan yliopistossa, jossa tuli ylioppilaaksi 30. lokakuuta 1775 ja suoritti kansliatutkinnon 1776.

Hän sai viran Turun läänin jalkaväkirykmentin ensimmäisenä luutnanttina 12. huhtikuuta 1780, toisena majurina 3. maaliskuuta 1783 ja ensimmäisenä majurina 26. huhtikuuta 1787. Mannerheim oli rykmentin komentajana Kustaa III:n sodan aikana 1788–1789.

Turun läänin jalkaväkirykmentti oli Ruotsin kuningaskunnan jalkaväkirykmentti Suomessa, johon 1700-luvulla kuuluivat Laitilan komppania, Uudenkirkon komppania, Loimaan komppania, Everstiluutnantin komppania, Nousiaisten komppania (myöhemmin nimeltään Toisen majurin komppania, Henkikomppania, Majurin komppania (myöhemmin nimeltään Ensimmäisen majurin komppania ja Perniön komppania.

 
 Johan Henrik Hästesko

Turun rykmentin komentajana toimi vuosina 1787-1788 muuan  Johan Henrik Hästesko af Målagård (24. helmikuuta 1741 Mikkeli – 8. syyskuuta 1790 Tukholma). Hän oli suomalainen sotilas ja Ruotsin armeijan upseeri, joka osallistui Kustaa III:n sodan aikaiseen upseerikapinaan ja joka tästä syystä teloitettiin.

Myös Mannerheim liittyi kuningas Kustaa III:ta vastustaneeseen Anjalan liittoon ja Ruotsin hovioikeus tuomitsi hänet mestattavaksi vuonna 1790, mutta hänet armahdettiin vielä samana vuonna 16. syyskuuta.

 
 Louhisaaren kartano 1900-luvun alussa Louhisaari (ruots. Villnäs) on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin synnyinkotina

Vuosina 1792 - 1793 Mannerheim omisti Ala-Lemun kartanon Kaarinan Lemunniemellä ja vuonna 1795 Mannerheim osti Louhisaaren kartanon, jota hän alkoi hoitaa. Vuonna 1805 hänet nimitettiin Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi.

Suomen Talousseura (ruots. Finska Hushållningssällskapet) on 1-11 vuonna 1797  Turussa perustettu yhdistys, joka on nauttinut eräänlaista puolivirallisen neuvonta- ja tukiorganisaation statusta kautta vuosikymmenten.

 
 Venäjän vallan tullessa Carl Erik toimi Aleksanteri I:lle Suomen asioita selvittäneen lähetyskunnan puheenjohtaja, maaherra ja senaatin talousosaston varapuheenjohtaja (tavallaan siis Suomen pääministeri) 1822-1826.

Vuosina 1808-1809 käydyn Suomen sodan aikana Ruotsin armeija nousi maihin Ala-Lemun kartanon rannassa marssiakseen Turkuun. Kartanon alueella on nähtävillä maavallitus,kanuunakukkula. Se sijaitsee omenapuutarhan ja sen eteläreunaa kulkevan peltotien eteläpuolella on noin 30 m pituisena pitkänomaisena maavallina. Kanuunakukkulan luona on suuri tammi, jonka sanotaan olevan istutetun maihinnousussa kaatuneen majuri Anders Wilhelm Ramsayn kuolinpaikalle.


 
 Keisari Aleksanteri I Porvoon tuomiokirkossa valtiopäivien avajaisissa, annettuaan hallitsijanvakuutuksensa (Emanuel Thelningin maalaus Porvoon valtiopäivien avajaiset, 1812).

Mannerheimistä tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien eli maapäivien jäsen ja toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826.

Mannerheim tunnettiin vahvoista mielipiteistään, eikä hän loppuaikoinaan nauttinut kovinkaan suurta Venäjän hallitsijan suosiota . Hän kuoli matkalla Turussa 1837.

Suomea perustamassa
Turussa 14-12 2016
Simo Tuomola