Aarrelaivalla

Tänään 5-9 olemme eksyneet Amsterdamin satamaan. On vuosi 1771 ja Vrouw Maria -niminen laiva on juuri lähdössä pohjoiseen kohti Suomen rannikkoa ja sitä myöten lopulta Pietariin, jossa keisarinna Katariina II odottelee laivaan lastattua arvolastia.
 

Turun kaupunginarkistossa säilytettävän Vrouw Marian lokikirjan mukaan matka sujuukin aluksi ihan suunnitelmien mukaan.  Saavuttuaan Itämerelle alus piti aluksi kurssin kohti pohjoista.

Suomenlahden suulle saavuttuaan sen olisi pitänyt Pietariin päästäkseen muuttaa kurssiaan suoraan itään hyvissä ajoin ennen saapumistaan Suomen matalikkoiselle ja karikkoiselle rannikolle. Pimeässä ja myrskyisessä säässä tämä ei kuitenkaan  onnistunut ja alus törmäsi lopulta kohtalokkain seurauksin karille.

 

Lokikirjan mukaan tämä tapahtui hetkellä, jolloin miehistö oli kokoontunut rukoushetkeen. Alus menetti peräsimensä sekä sai pahan vuodon. Tyrskyjen ympäröimänä miehistö ei uskaltanut jäädä alukseen yöksi joten ankkuroituaan aluksen he siirtyivät laivaveneellä läheiselle luodolle turvaan.

Turun maistraatin pöytäkirjan 26.10.1771 liitteenä oleva lokikirja jatkuu 4. lokakuuta 1771 seuraavasti;

"illan suussa luoksemme tuli vene mukanaan viisi miestä, jotka lupasivat kipparillemme tulla seuraavana päivänä takaisin mukanaan mahdollisimman paljon miehiä. Tuuli heikkeni kun soudimme laivaan ja pelastimme 10 tynnyriä merkittynä 33:sta 42:een sekä yhden merkittynä IBG No. 1. Totesimme kahdeksan jalkaa vettä pumpun luona ja kun emme uskaltaneet viipyä kauemmin ja kun ei ollut mahdollisuutta saada sitä tyhjäksi, läksimme laivasta ja saavuimme suuressa vaarassa maihin.

Aamulla 5. lokakuuta saapui yhdeksän miestä kolmella veneellä luoksemme, soudimme laivalle ja menimme pumppuun. Totesimme yhdeksän jalkaa vettä pumpun luona ja kun menimme kaikki pumppaamaan edistyimme noin 3/4 jalkaa koko päivän aikana ja vesi oli makeaa, kuin sokeria. Illalla apumme lähti pois emmekä uskaltaneet jäädä sinne kauemmaksi aikaa.

Sunnuntaina 6. lokakuuta lähetti kipparimme kahdeksan miestä kahdella veneellä etsimään apua. Meillä oli kaunis ilma ja menimme joka mies laivaan pumppaamaan, mutta emme edistyneet. Sillä aikaa tuuli nousi ja pakotti meidät poistumaan taas laivasta. Pääsimme maihin suuressa vaarassa. Illalla luoksemme tuli 26 miestä kahdeksalla veneellä.

Maanantaina 7. lokakuuta menimme laivaan 34 miestä mukanamme sään ollessa kaunis. Aloimme pumpata niin paljon kuin mahdollista laivan ollessa suunnilleen kansi veden pinnassa. Meillä oli runsaasti kahvinpapuja pumpussa joten emme edistyneet. Huomasimme ankkuriköytemme lähes läpikuluneeksi solmun kohdalta joten katkaisimme sen ja kiinnitimme taas ankkuriin sekä laskimme ankkurin. Sillä aikaa kaikki päättivät laivan ja lastin pelastamiseksi avata keulaluukun, jolloin havaitsimme ylimmän kerroksen olevan puoliksi veden alla. Pelastimme siis sen mikä oli mahdollista.

Tiistaina 8. lokakuuta menimme aamulla jälleen laivaan väkeä mukanamme ja koetimme taas pumpata ja pelastaa kaiken mikä oli mahdollista. Tuuli oli idästä sekä kaunis ilma mutta sää synkistyi pahasti etelässä, joten selvitimme köytemme ja käärimme niiden ympärille purjekangasta ja soudimme illalla takaisin maihin. Illalla tuuli voimakkaasti etelän ja kaakon välistä sekä satoi.
 
Keskiviikkona 9. lokakuuta menimme katsomaan laivaamme muttemme nähneet sitä enää. Turusta tuli jolla mukanaan kaksi tullipalvelijaa, jolloin päätettiin lastata jahtiin pelastetut tavarat..."


 

 Muutamaa päivää myöhemmin Vrouw Marian kapteeni matkusti miehistönsä kanssa pohjoistuulen saattelemana Turkuun, jossa hän teki meriselityksen.

Ennen pääsyään Itämerelle laivan piti ohittaa Juutinrauman tulli, jossa kaikkien alusten oli maksettava tietyt tullimaksut. Tämä käytäntö oli erittäin hyödyllistä Tanskan valtiontaloudelle mutta ehkä hieman epäilyttävää laillisesta ja eettisestä näkökulmasta katsottuna. Käytäntö jatkui kuitenkin vuoteen 1856 saakka, jolloin amerikkalaiset kieltäytyivät maksamasta tullia.

Nykyään historioitsijat pystyvät monipuolisesti hyödyntämään näitä tulliviranomaisten säntillisesti tekemiä muistiinpanoja, jotka sisältävät valtavan määrän informaatiota. Jokaisesta Juutinrauman läpi kulkeneesta aluksesta on merkitty ylös muun muassa kotisatama, kansallisuus, määränpää, nimi ja kapteenin kotipaikka sekä enemmän tai vähemmän tarkasti määritelty lasti ja lopuksi maksetut tullit.

Merkintä Vrouw Marian Juutinrauman ohituksesta löytyy myös merkintäkirjasta:

Hollantilainen alus No 508 (von Osten bind, 1771)

23. syyskuuta, Reymund Lourens Amsterdamista, sieltä Pietariin lastinaan mm. sokeria, krappia, sinkkiä, verkaa ja puuvillakangasta, sekä laivurin yksityisvaraston lisäksi kauppakamaa 9783 riksin arvosta.




Katariina II, myöhemmin Katariina II Suuri, (ven. Екатерина II Великая, 2. toukokuuta 1729 Stettin – 17. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1796 Pietari) oli Venäjän keisarinna 1762–1796, Romanov-sukua avioliiton kautta.

Juuri tuo arvolasti oli matkalla Pietariin, jossa saksalaissyntyinen Venäjän Keisarinna Katariina II (Suuri, 1729-96), joka oli tunnettu kiinnostuksestaan taidetta kohtaan, odotteli taideostoksiaan Amsterdamista. Keisarinnana hänellä ei ollut taloudellisia ongelmia kalliin harrastuksensa kanssa, jonka tulokset ovat nykyään nähtävillä Pietarin Eremitaasin saleissa.

 

Eremitaašilla tarkoitettiin alkujaan Katariina II:n vuonna 1764 Talvipalatsin yhteyteen perustamaa hovimuseota, mutta kokoelman levittäytyessä varsinaisen Talvipalatsin puolelle vuonna 1922 nimi on laajentunut käsittämään koko palatsin yhteydessä olevaa taidekokoelmaa. Kokoelma sisältää nykyisellään lähes kolme miljoonaa taide-esinettä

Vuonna 1770 Amsterdamissa kuoli varakas hollantilainen puutavarakauppias Gerrit Braamcamp. Hänelle kuulunut ja Amsterdamissa edelleen oleva talo oli aikoinaan täynnä maalauksia, huonekaluja, koruja, lakkatöitä ja hopeaesineitä.

 Gerrit Braamcamp

Braamcampin perilliset päättivät huutokaupata kokoelman pääosan 20. heinäkuuta vuonna 1771. Kuultuaan huutokaupasta Katariina II kiinnostui siitä ja määräsi Hollannin suurlähettiläänsä, ruhtinas Galitzinin huolehtimaan haluamiensa esineiden hankkimisesta. Tämän Galitzin hoiti sopimalla muutaman taidekauppiaan kanssa, että he ostavat hänen puolestaan määrätyt esineet.

Ilmeisesti suurin osa venäläisten kyseisestä huutokaupasta ostetuista esineistä lastattiin juuri hollantilaiseen Vrouw Maria -nimiseen laivaan, joka lähti Amsterdamista kohti Pietaria arvolasteineen torstaina 5. syyskuuta 1771. Osa lastista pelastettiin, mutta osa odottelee jossakin kunnossa edelleen pelastajaansa meren pohjalla Turun saaristossa.

 Seuraava merkittävä kirjallinen todiste Vrouw Marian haaksirikosta on Venäjän ulkoministeri Nikita Paninin lähettämä kirje Ruotsin kansliapresidentti Ulrik Schefferille, joka on päivätty Pietarissa 8. lokakuuta 1771 (Panin käyttää vanhaa venäläistä kalenteria). Panin kirjoittaa Venäjän hallituksen saaneen äskettäin tietää, että kapteeni Reynoud Lorensin ohjaama hollantilainen laiva Vrouw Maria on menetetty noin kahden lieuen päässä Turusta. Alus sisältää useita laatikoita Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen kuuluvia kallisarvoisia maalauksia.

"Koska ne ovat hyvin arkoja vahinkoja saamaan ja tarvitsevat hoitoa ja huoltoa lähetän majuri Thierin ottamaan ne haltuunsa. Olen varustanut hänet tällä kirjeellä Teille, Monsieur, jonka kautta pyydän teitä antamaan hänelle kaiken sen avun minkä hän tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä. En epäile vähääkään ettettekö Te tekisi kaikkeanne kun kysymyksessä on asia, joka persoonallisesti koskee Hänen Majesteettiaan Keisarinnaa, tai että tässä asiassa koetatte varmistaa Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuninkaan hyväksymisen. Paroni Ribbing, Kuninkaan lähettiläs tässä hovissa, kirjoittaa Teille samasta asiasta. Minulla on kunnia liittää hänen kirjeensä tähän mukaan. ..."

Tämä kirje on ensimmäinen kokonaisessa sarjassa, joka koskee menetettyä hollantilaista laivaa ja sen keisarillista lastia. Se aloitti diplomaattisen kirjeenvaihdon Tukholman, Pietarin ja Turun välillä. Kirjoittajat olivat paroni Scheffer, Tukholman ulkoministeri, paroni Ribbin, Ruotsin lähettiläs Pietarissa ja paroni Christopher Rappe, joka oli Turun läänin maaherra.

Turun Maistraatin pöytäkirjat 1771 kertovat omaa tarinaansa haaksirikon tapahtumista ja niihin liittyvät myös pelastetun tavaran luettelot. Turun huutokauppakamarin pöytäkirjoista 1771 ja 1772 käyvät myös selville huutokauppakamarissa Turussa Vrouw Mariasta myydyt tavarat.


Aarrejahdissa mukana
Turussa 5-9 2017
Simo Tuomola

Turku palaa

Tänään 4-9 vietämme Turun palon vuosipäivää. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo syttyi illalla 4-9 1827 klo 21 tienoissa ja riehuttuaan 20 tuntia se oli tuhonnut 3/4 kaupungista.

1827 – Turun palo tuhosi Suomen tuolloin suurimman kaupungin lähes täysin.



 Palon jäljet Gustaf Wilhelm Finnbergin (1784-1833) tallentamana. Taiteilijan oma työhuonekin tuhoutui palossa.

Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan tiistaina 4.–5. syyskuuta 1827 tuhonnut tulipalo. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi 11 000 turkulaista. Loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.

Ilman sen suurempia salaliittoteorioitakin voi ihmetellä esim. Venäjän laivaston ja asevoimien passiivista asennetta Turussa heidän seuratessaan vanhan pääkaupungin tuhoutumista. Palo tietenkin edisti heidän toiveidensa mukaisesti Turun merkityksen pienentymistä Helsingin kasvaessa. Mutta silti esim. väkiluvussa Helsinki saavutti Turun vasta niinkin myöhään kuin 1841.

Turun tuomiokirkon alue ennen vuoden 1827 tuhoisaa tulipaloa.

Palo sai alkunsa kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä vähän ennen kello yhdeksää tiistai-iltana, 4. syyskuuta 1827. Porvari Hellman oli itse matkalla Tukholmassa, mutta hänen vaimonsa Christina Elisabeth Hellman kertoi myöhemmin nähneensä palon aluksi paksun savun nousevan navettansa katosta.

Palon syttymisestä epäiltiin aluksi palvelijatar Maria Vassia, joka oli palon syttymisen aikoihin ollut leivintuvassa alustamassa taikinaa. Myöhemmin tehtyjen selvitysten mukaan Hellmanin naapuritalon savupiipusta oli lentänyt kipinöitä Hellmanin talon vintille, jossa säilytettiin heiniä; näistä palo sai siten alkunsa.

Pian palon syttymisen jälkeen Turun tuomiokirkon kellot soittivat hälytyksen kaupunkilaisille ja kaupungin hyväkuntoista palokalustoa ryhdyttiin siirtämään Turun pohjoisiin osiin.

Palomiehistön tehtävä osoittautui hyvin nopeasti toivottomaksi. Puuaines kaupungissa oli erityisen kuivan edeltäneen kesän vuoksi rutikuivaa. Päre- ja turvekatot synnyttivät kipinäsateen ja levittivät paloa kattoja pitki läpi kaupungin. 

Lisäksi tallien ja navettojen ylisille talvea varten kootut kuivat heinät toimivat tehokkaina sytykkeinä. Palon syttyessä suuri osa kaupungin sammutusvelvollisista porvareista oli Tampereen markkinoilla. Kun myös ylioppilaat olivat vielä kesälomalla ja siten poissa kaupungista, sammutusmiehistö oli tavallista pienempi.

Turku vuonna 1811 G.S. Sergejevin tallentamana.


Kaupungissa puhkesi samana iltana myrsky, jonka vuoksi palo eteni räjähdysmäisesti kaupungin pohjoisesta korttelista kohti etelää. Juuri kun kaupungin palokalusto oli kuljetettu Turun tuomiokirkon läheltä joen pohjoispuolen palopesäkkeisiin, ylitti tuli myös Aurajoen sytyttäen Kirkkokorttelin kello yhdentoista aikaan.

Palon sammuttajat joutuivat ongelmiin tulen nopean etenemisen myötä, eikä tuomiokirkon, Turun Akatemian, hovioikeuden, Turun tuomiokapitulin ja monen muun viraston pelastamiseksi voitu tehdä paljoakaan.

Tulta levittivät omalta osaltaan tehokkaasti myös kukkuloilla vinhasti pyörineet palavat tuulimyllyt.

Akatemian korvaamattoman arvokas kirjasto tuhoutui lukuun ottamatta niitä teoksia, jotka sattuivat olemaan lainassa kaupungin ulkopuolella. Turun tuomiokirkon tornin kellot löivät viimeisen kerran kello kolme aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni romahti alas.

Tulenhohde näkyi hyvin vielä Perniön Kirjakkalassa ja paperiliuskaleita lenteli Sauvoon asti. Lapualla asti eteläisellä taivaalla nähtiin omituisen värinen pilvi, joka herätti epäilyksiä tulipalosta.

Palo sammui lopulta iltapäivällä 5. syyskuuta tehtyään tuhoa kaupungissa noin 20 tuntia. Seuraavaan päivään mennessä tuli oli tuhonnut kolme neljäsosaa kaupungista eli 1 126 talosta 780. Kaikkiaan 2 500 kotia paloi.

Vain yksi neljäsosa kaupungista, lähinnä kaupungin länsi- ja etelälaidoilla oli säilynyt: Turun linnan ympäristö, Vartiovuorenmäki, Luostarinmäki ja Puolalanmäki. Kodittomaksi oli jäänyt noin 11 000 turkulaista, loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.


Turku on aina noussut tuhkasta kuin Phoenix-lintu, niin myös vuoden 1827 tuhon jälkeen, mutta tällä kertaa isku oli todella luja; kaupunki oli raunioina, pääkaupunkioikeudet oli siirretty Turulta Helsingille jo vuonna 1812, mutta nyt kun myös yliopisto pakkosiirrettiin uuteen pääkaupunkiin, seurasi maan sivistyneistö hallinnon jalanjälkiä Helsinkiin, jossa Turussa palon aikana opiskelleet Runebergit, Snellmannit, Lönnrotit, Cygnaeukset ja Nervanderit loivat näyttävät uransa, mutta vahva usko eli Suomen kansallispyhättö ja maan kirkollinen hallinto jäivät sentään jatkossakin Turkuun.



Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.

Feeniks-symboliikan kautta Turku on Heliopoliksen, nousevan Auringon ikuinen kaupunki, aamuruskon jumalatar Auroran sanansaattaja. Jälleensyntymisen symboli Feeniks tulee aina apuun, kun sitä kipeimmin tarvitaan ja sen kyyneleet parantavat vaikka kuolemasta.


Turku talvella 1827 muutama kuukausi Turun palon jälkeen.

Näin kuvaili Turun palon etenemistä Adolf Moberg, joka myöhemmin toimi muun muassa yliopiston rehtorina:

"Näky oli kauhistuttava mutta kiehtova. Koko Aningaistenmäen rinne jokeen päin sekä Multavierun seutu oli kietoutunut savuun ja moniväristen liekkien mereen, jota kukaan ei voinut lähestyä ja joka hillitöntä vauhtia levisi yhä laajemmalle.

Toivottiin vielä, että joki olisi esteenä tuhon tiellä ja että eteläinen eli ns. kaupungin suuri puoli säästyisi. Mutta sitten kun professori Hällströmin talo joen sillä puolen ja sen vieressä sijaitsevat talot rupesivat palamaan, huomattiin kaiken olevan hukassa, varsinkin, kun kaikkien palokalujen, jotka oli viety pohjoispuolelle, sanottiin palaneen.

 

Miehistökin oli hajaantunut korjaamaan talteen mitä mahdollisesti voitiin liekeistä pelastaa. Näin kuinka tuli lähestyi, kuinka tuomiokirkon ulkokatto alkoi palaa. Pian alkoi tuli loistaa tornin luukkujen läpi ja saavutti kohta ylimmän puurakennelman. Tämä kohosi korkeana tulipatsaana ympärillä lainehtivasta tulimerestä, kunnes vihdoin palava puurykelmä moneen otteeseen kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä aukoista ja ajaen niitä ylöspäin".

Tähtitorni puiston puolelta nähtynä suurpalon jälkeen vuonna 1852. Oikealla palotorni, jonka paikalle rakennettiin 1903 Vartiovuoren vesisäiliö.


Kun korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut observatorio oli yksi harvoja tuholta säästyneitä rakennuksia, siirtyi Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, sinne.

Turun Vartiovuoren observatorion ensimmäisenä tähtitieteilijänä toimi Henrik Johan Walbeck vuosina 1817-1822, mutta mies päätyi itsemurhaan observatoriossa.

Suomalainen tähtitieteilijä. Turussa Hällströmin oppilaana opiskellut Walbeck valmistui maisteriksi 1815 ja esitti kahta kuukautta myöhemmin dosentinväitöskirjansa. Vuonna 1817 hänet nimitettiin ainoana hakijana Akatemian observaattoriksi.

Vuonna 1819 hän esitti maapallon muotoa koskevan tutkimuksensa, jossa hän sovelsi uutta Gaussin kehittämää pienimmän neliösumman keinoa kuuteen aikaisempaan meridiaanikaaren mittaukseen. Walbeck ehti julkaista useita artikkeleita ja vierailla monissa huomattavissa observatorioissa lyhyen, itsemurhaan päättyneen elämänsä aikana.


Friedrich Wilhelm August Argelander (22. maaliskuuta 1799 Memel Preussi – 17. helmikuuta 1875) oli suomalais-preussilainen tähtitieteilijä.

 Suomessa Argelander oli vuosina 1823–1837 ensin Turussa observaattorina ja sitten Helsingissä observatorion johtajana. Hän toimi tähtitieteen professorina Keisarillisessa Aleksanterin-Yliopistossa vuosina 1828–1837.



 

Kun Argelander saapui Turkuun, hän ryhtyi panemaan uutta observatoriota ja kalustoa havaintokuntoon. Akatemian vanhempia instrumentteja, joita oli varsin vähän ja jotka olivat pieniä, Argelander ei juuri katsonut käyttökelpoisiksi. Uusista kojeista kahdeksan jalan ohikulkukone oli saapunut. Sen havaintohuone observatoriossa valmistui vasta vuoden 1825 lopussa, ja kone saatiin paikoilleen maaliskuussa 1826.

Argelanderin havaintopäiväkirjassa on syyskuun 4. päivän iltana 1827 kello 9 ß Aquilae-tähdestä tehdyn havainnon perässä merkintä:

 "Hier wurden die Beobachtungen durch eine grässliche Feuersbrunst unterbrochen, die Åbo in Asche legte." 

 (Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhaksi.)

Syyskuun 8. iltana havaintopäiväkirja jatkuu:

 "Das allerschönste Nordlicht, was ich je gesehen habe;..." 

(Kaikkein kauneimmat revontulet, jotka koskaan olen nähnyt;...) .

Kun korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut observatorio oli yksi harvoja tuholta säästyneitä rakennuksia, siirtyi Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, sinne.

Lokakuun 21. päivänä annettiin keisarillinen manifesti, jolla Akatemia määrättiin siirrettäväksi Helsinkiin, joka oli ollut vuodesta 1812 lähtien maan pääkaupunki. Samalla Akatemian nimi muutettiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi Suomessa.



Turun vanhan suurtorin ympäristö vuonna 1856. Taustalla Vartiovuori, jossa vasemmalla palotorni ja oikealla observatorio.

Tunteen palolla
Turussa 4-9 2017
Simo Tuomola

Valtionkirkko

Tällä päivämäärällä 3-9 vuonna 1686 kuningas Kaarle XI vahvisti Tukholmassa papiston ohjeeksi karoliinisen kirkkolain pakollisesta valtionkirkosta ja luterilaisesta tunnustuksesta.

 

 Kirkkolain suomennoksen nimiö vuodelta 1686.

Turussa laista kohistaan, kun se ei hyväksy kirkkoväen humalatilaa. Pappeja kielletään saarnaamasta synneistä, joita kansa ei tunne, koska se aiheuttaa enemmän pahennusta kuin parannusta. Kirkkolaki määrää myös rangaistuksen mm. niille, jotka uhraavat puille.


Vuoden 1686 kirkkolaki oli Ruotsin ja Suomen ensimmäinen protestanttinen kirkkolaki. Laki antoi itsevaltiuden ajan hengen mukaisesti kuninkaalle laajat oikeudet kirkkoon nähden. Se oli voimassa Suomessa vuoteen 1870 mutta Ruotsissa aina nykyaikaan saakka. Laki ilmestyi Henrik Florinuksen käännöksenä suomeksi vuonna 1688.

 


 Henrik Florinus (1633 Paimio – 12. huhtikuuta 1705 Paimio), viralliselta nimeltään Henricus Florinus, oli suomalainen pappi, kirjailija ja kääntäjä. Hän julkaisi vuonna 1702 ensimmäisen suomalaisen sananlaskukokoelman nimellä Wanhain suomalaisten tawaliset ja suloiset sananlascut. Lisäksi Florinus tarkasti Raamatun kielen ja laati arvostetun latinalais-ruotsalais-suomalaisen sanakirjan.
 



Lain mukaan jokaisen alamaisen oli kuuluttava kirkkoon, mutta poikkeuksena olivat Itä-Suomen ortodoksit ja ulkomailta tulleet toisuskoiset, joiden oli harjoitettava oppiaan suljetuissa tiloissa.

 
 Kaarle XI (24. marraskuuta 1655 – 5. huhtikuuta 1697) oli Ruotsin kuningas 1660–1697. Kaarle syntyi kuningas Kaarle X Kustaan ja kuningatar Hedvig Eleonooran perheeseen. Hän oli isänsä kuollessa vasta 4-vuotias.

Laki säädettiin kuningas Kaarle XI:n aikana. Sen mukaan Jumala oli antanut kirkon hallinnon kuninkaalle, joten kirkon itsemääräämisoikeutta vähennettiin. Valtion ja kirkon suhteet haluttiin määritellä tarkasti.

Valmisteluvaiheessa oli esillä ajatus erillisen kirkolliskollegion perustamisesta valtion keskusvirastoksi, mutta se ei toteutunut papiston voimakkaan vastustuksen takia. Ennen lakia oli valtiopäivien pappissääty toiminut eräänlaisena kirkollisasioiden virastona. Uuden lain mukaan pappissäädyn hallinnolliset ja oikeudenkäytön tehtävät lakkasivat.
 


Laki määräsi Hovioikeuden aloittamaan istuntonsa jumalanpalveluksella.

Laki merkitsi sitä, että tuomiokapitulin päätöksistä valitettiin maalliseen hovioikeuteen. Piispojen nimitysoikeus kuului kuninkaalle. Papinvaaleissa Suomeen jäi enää 26 sellaista pitäjää (seurakuntaa), joissa kansan suorittama papinvaali oli sillä tavoin ratkaiseva, että tuomiokapitulin oli nimitettävä eniten ääniä saanut ehdokas.

Kansanopetus säädettiin laissa kirkon tehtäväksi, mutta sen muodosta ja laajuudesta ei säädetty mitään. Piispa Johannes Gezelius vanhempi oli ehdottanut kirkkolakiin liitettävää koulutoimen ohjeistoa, mutta sitä ei lopulta otettu mukaan.

 
 Liber concordiaen saksankielinen laitos, 1580.

Oikea kristillinen usko määriteltiin Konkordian (Tunnustuskirjojen) ja Upsalan vuoden 1593 kirkolliskokouksen pohjalta:

»Meidän Cuningallises Waldacunnasam / ja sen alla olewaisis Maacunnisa / pitä caickein itzens tunnustaman yxin ja ainoastans sijhen Christiliseen Oppijn ja Uscoon / cuin on perustettu Jumalan pyhäs Sanasa / Wanhan ja Uden Testamentin Prophetalisis ja Apostolisis Kirjoituxis / ja käsitetty Colmesa Pää-Symbolis, Apostolico, Nicæno ja Athanasiano, nijn myös sinä muutamattomas Ausburin Tunnustuxes / wuodesta 1530. cuin 1593. Upsalan Conciliumis wastanotettu / ja coconaises / nijn cutzutusa / Libro Concordiæ selitetty on. Ja caicki ne jotca Opetussäädysä / Kircois / Academiois / Gymnasiumeis eli Schouluisa / johongun wircaan tulewat / pitä / sijnä cuin he Ordineratan / eli cosca he jongun Graduxen ottawat / hengellisellä Walalla tähän Oppijn ja Uscon Tunnustuxeen itzens sitoman ja welcapääxi tekemän.»

(I. Lucu. Oikiast Christilisest Opista. § I.)

Kirkkolakiin kaavailtiin määräystä, että hautakivi sopii kaupunkilaisille, puuristi talonpojille.

Ristinsä kullakin
Turussa 3-9 2017
Simo Tuomola

 

Aleksandran kirkko

Tänään 2-9 seisahdamme hetkeksi Turun kauppatorin laidalle ja nostamme maljan Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkolle. Sen vihkiäisistä 1846 tulee kuluneeksi tasavuosia.

 
Turun ortodoksinen kirkko eli Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko on Turun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko Turun kauppatorin laidalla.

Kirkko rakennettiin Nikolai I:n 5. tammikuuta 1838 antamasta määräyksestä torin koilliskulmaan arkkitehti C. L. Engelin piirustusten pohjalta.

Nikolai I (6. heinäkuuta (J: 25. kesäkuuta) 1796 Tsarskoje Selo – 2. maaliskuuta (J: 18. helmikuuta) 1855 Pietari) oli Romanov-hallitsijasukuun kuulunut Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855. Hän nousi valtaistuimelle veljensä Aleksanteri I:n jälkeen.




 Nikolai I

Kirkon rakennustyöt, jotka maksoivat 67 886 ruplaa Venäjän valtion kassasta, aloitettiin vuonna 1839 ja saatiin päätökseen 1845. Kirkko vihittiin 2. syyskuuta 1846. Kirkko omistettiin keisari Diocletianuksen puolisolle Aleksandralle, joka oli julkisesti ilmoittanut olevansa kristitty ja kärsi siksi marttyyrikuoleman 23. huhtikuuta 303. Suojeluspyhän valintaan lienee vaikuttanut myös keisari Nikolai I:n puoliso, Aleksandra Feodorovnan nimi.

Aleksanteri I ja Preussin Fredrik Vilhelm III ilmoittivat Nikolain ja Preussin prinsessa Charlotten kihlauksesta illallisilla Berliinissä 1815. Häät järjestettiin 13. heinäkuuta 1817. Tuleva keisarinna otti nimen Aleksandra Fjodorovna käännyttyään ortodoksiksi.



 Diocletianuksen aikana 284-305 vainottiin kristittyjä, koska keisari halusi itse olla Dominus et Deus (Herra ja Jumala)


Arkkitehti Engelin kädenjälkiä Turun katukuvassa muistelimme viimeksi hänen kuolinpäivänään:

Tänään 14-5 muistamme Johan Carl Ludvig Engeliä hänen kuolinpäivänään. Helsingin monumentaalikeskuksen lisäksi hänen kädenjälkensä näkyy vahvasti edelleen mm. Turun kaupunkikuvassa. Ruutukaavan lisäksi myös rakennuksissa.

 Johan Carl Ludvig Engel (saks. Johann Carl Ludwig Engel, 3. heinäkuuta 1778 Berliini – 14. toukokuuta 1840 Helsinki) oli saksalainen arkkitehti, joka työskenteli vuodesta 1815 Suomessa. Hänen arkkitehtuurinsa edusti uusklassista empiretyyliä. Engel loi pääkaupungiksi korotetulle Helsingille monumentaalikeskustan ja toimi koko suomalaisen rakennustaiteen suunnannäyttäjänä 1800-luvun alkupuoliskolla.

Engelin päätyö Helsingissä on Senaatintorin empiremiljöö, johon kuuluvat Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, Helsingin yliopiston päärakennus ja Kansalliskirjasto. Hän suunnitteli myös runsaasti kirkkoja ja julkisia rakennuksia eri puolille Suomea sekä piirsi useiden kaupunkien, kuten Turun ja Porvoon ruutu­asema­kaavat.
 





Engel erosi 1813 Tallinnan kaupunginarkkitehdin virasta ja siirtyi pietarilaisen tehtailijan C. R. Lomanin palvelukseen. Hän matkusti tänne Turkuun johtamaan Lomanin omistaman sokeritehtaan laajennusta ja vietti täällä kaksi vuotta. Engelin Turussa viettämät vuodet osoittautuivatkin varsin merkityksellisiksi hänen tulevalle uralleen.

Hän tutustui Turun akatemian fysiikan professoriin Gustaf Gabriel Hällströmiin, jonka kautta hän sai suunniteltavakseen akatemian tähtitornin. Vuonna 1819 valmistuneesta Vartiovuoren tähtitornista tuli Engelin ensimmäinen merkittävä suunnittelutyö Suomessa.

Hällström ajoi tarmokaasti omaa observatoriohanketta ja laati rakennuksesta varsin yksityiskohtaisen luonnoksen, jota hän näytti mm. Turussa 1814 vierailleelle Carl Ludwig Engelille. Vuonna 1817 keisari hyväksyi Engelin suunnitelman, joka pohjautui Hällströmin luonnoksiin.





Vartiovuorenmäen tähtitorni vuonna 1852.


Ilmeisesti juuri Turussa solmittujen kontaktien kautta Engelin nimi kantautui Johan Albrecht Ehrenströmin korviin. J. A. Ehrenström, vanha kustavilainen diplomaatti ja hovimies, oli Helsingin uudelleenrakennuskomitean puheenjohtaja.

Ehrenström oli laatinut pääkaupungiksi 1812 korotetulle Helsingille hienostuneen uuden asemakaavan, mutta hänellä oli vaikeuksia löytää suunnitelman toteuttajaksi sopiva arkkitehti.

Ruotsin vallan aikaisia arkkitehteja, kuten uuden Yleisten rakennusten intendentinkonttorin johtajaksi nimitettyä Charles Bassia, pidettiin tyyliltään vanhentuneina ja liian "ruotsalaisina". Lisäksi Turku sinänsä edusti ruotsalaisuutta ja Helsingistä haluttiin leimallisesti venäläinen kaupunki.


Myös Turussa Engelin jälki on vahvasti esillä katukuvassa: Hällströmiltä varastetun Tähtitornin lisäksi Engel näkyy mm. torin laidalla Turun ortodoksisen kirkon ja Åbo Svenska Teaternin muodoissa.




 Vartiovuoren tähtitorni Turussa (1818)

Åbo Svenska Teater (1839)

 Turun ortodoksinen kirkko (1845).



Turun ortodoksinen kirkko eli Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko on Turun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko Turun kauppatorin laidalla. Kirkko rakennettiin Nikolai I:n 5. tammikuuta 1838 antamasta määräyksestä torin koilliskulmaan arkkitehti C. L. Engelin piirustusten pohjalta.
Kirkko vihittiin 2. syyskuuta 1846.




Turun ortodoksinen kirkko.


Vartiovuoren tähtitorni on Turun keskustassa Vartiovuorenmäellä sijaitseva tähtitorni. Tähtitorni valmistui vuonna 1819 ja sen suunnitteli arkkitehti C. L. Engel.

 Åbo Svenska Teater (ÅST, suom. Turun Ruotsalainen Teatteri) on Turussa Kauppatorin laidalla sijaitseva Suomen vanhin teatteri.

Uusklassismia edustavan vuonna 1839 valmistuneen teatterirakennuksen on suunnitellut Turun palon jälkeen arkkitehti Pehr Johan Gylich ja sen julkisivun suunnitteli Carl Ludvig Engel.



 
 Åbo Svenska Teater.

 Suomen vanhimman teatterin jalanjäljet johtavat Turun kauppatorin kulmille, kun venäläiset upseerit kaipasivat 1808 täällä huvittelua ja kaupungin komendantti Sasonoff luovutti teatterilaisten käyttöön Uudellatorilla sijainneen varastosuojan. Myöhemmin teatteri sijaitsi Eteläkorttelissa Gadolinin talossa, jossa "teurastamoteatterin" esityksiä säestivät eläinten äänet.


Teatteri oli vierailujen ja tukholmalaisten alan taitajien ylijäämän näyttämö, kunnes Carl Gustaf Bonuvier nosti sen vuosina 1813-1827 tasoltaan jo merkittävään asemaan. Hänen myötään torin laidalle kohosi 1817 arkkitehti Olof Almin suunnittelema Suomen ensimmäinen asianmukainen teatteritalo, joka tuhoutui vuoden 1827 suuressa kaupunkipalossa.


Turkuteatterissa
2-9 2017
Simo Tuomola

Villi viulisti

Tänään 1-9 tulee kuluneeksi tasavuosia säveltäjä ja viulisti Erik Tulindbergin kuolemasta Turussa vuonna 1814.

Violine von Erik Tulindbergs Streichquartett Nr. 1.

 
Erik Eriksson Tulindberg (22. helmikuuta 1761 Vähäkyrö – 1. syyskuuta 1814 Turku) oli suomalainen säveltäjä, viulisti ja korkea virkamies. Häntä pidetään varhaisimpana tunnettuna taidemusiikin säveltäjänä Suomessa. Hän oli myös 1809–1812 Suomen hallituskonseljin valtionvaraintoimituskunnan puheenjohtaja eli periaatteessa Suomen ensimmäinen valtiovarainministeri.

 

 

Erik Tulindberg kuuluu Suomen ensimmäisiin nimeltä tunnettuihin taidemusiikkisäveltäjiin. Hänen tuotantoonsa sisältyy seitsemän suurimuotoista sävellystä. Harrastajamuusikko Tulindberg oli keskeinen henkilö sekä Turun että Oulun musiikkielämässä.

Erityistä arvostusta musiikin saralla osoittaa hänen valintansa Tukholman Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi jo 1797. Ammatiltaan Tulindberg oli kuitenkin valtion korkea virkamies. Talonpoikaissäädyn ehdotuksesta hänet valittiin hallituskonseljin jäseneksi.

Tulindbergin säilyneet teokset:

• Viulukonsertto B-duuri op. 1
• Jousikvartetto No. 1 B-duuri op. 2 nro 1
• Jousikvartetto No. 2 d-molli op. 2 nro 2
• Jousikvartetto No. 3 C-duuri op. 2 nro 3
• Jousikvartetto No. 4 G-duuri op. 3 nro 1
• Jousikvartetto No. 5 c-molli op. 3 nro 2
• Jousikvartetto No. 6 F-duuri op. 3 nro 3
• Polonaise con variationi sooloviululle

Hän toimi Turussa 1809 Suomen hallituskonseljin jäsenenä ja valtionvaraintoimikunnan puheenjohtajana eli valtionvarainministerinä, mutta paremmin hänet muistetaan kuitenkin juuri muusikkona ja säveltäjänä. Hän oli varhaisin tunnettu taidemusiikin säveltäjä Suomessa.

Hänen tuotannostaan on säilynyt kuusi jousikvartettoa, viulukonsertto ja sooloviuluteos Polonaise con variazioni. Kun aikoinani etsiskelin Turun vanhalta hautausmaalta arkkitehti Charles Bassin ja kauppaneuvos Eric Julinin hautoja, törmäsin siinä lähellä myös lääninkamreeri Erik Tulindbergin hautamuistomerkkiin, ja kuvittelin sieluni silmin juuri hänen musiikkinsa sopivan soimaan tähän maailmaan.



 
Tulindberg saapui 15-vuotiaana vuonna 1776 opiskelemaan Turun akatemiaan, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 1782. Hän muutti virkamieheksi Ouluun 1784, josta palasi Turkuun 1809. Hänet oli valittu vuonna 1797 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi.

Tulindbergin viulukonsertto on esitetty Turussa ilmeisesti jo vuonna 1783. Sitä pidetään ensimmäisenä suomalaisen säveltäjän luomana suurimuotoisena sävelteoksena. Tulindberg sävelsi myös toisen viulukonserton, mutta se on kadonnut.
 
Tukholman Kuninkaallisen oopperan vihkiäisissä tammikuun 18. päivänä 1773 esitettiin hovikapellimestari Francesco Antonio Uttinin Johan Wellanderin librettoon säveltämä ooppera Thetis et Pelée. Kumpikin tekijä oli Utile dulcin jäsen. Teos ei jäänyt huomaamatta Suomessakaan: 16-vuotiaalla turkulaisella ylioppilaalla Erik Tulindbergilla oli sen orkesteriääniä hallussaan vuonna 1777.

Kun Tukholmaan perustettiin 1766 salaseura Utile dulci, kuului sen toimintaan musiikin edistäminen. Toiminta huomioitiin myös Suomessa ja se löi leimansa mm. Aurora-seuran toiminnan kehittämiseen. Turun musiikilliset kuviot olisivat olleet Tulindbergille enemmän kuin otolliset, mutta virkamiesura vei hänet muualle, tuoden miehen urhoollisesti takaisin kuitenkin miehitettyyn Turkuun 1809.

Tiiviiksi puristettuna Tulindbergin elämä ei näytä sujuneen erityisen värikkäissä merkeissä. Todellisuus oli kuitenkin aivan toisenlainen, ja varsinkin opiskeluaikoinaan Tulindberg osasi ottaa ilon irti.

Läheisen ystävän Nils von Schoultzin luonnostelemassa henkilökuvassa näyttäytyy kiistattoman lahjakas mutta samalla railakkaan boheemi persoonallisuus, joka asettuu luontevasti osaksi bellmanilaisen ajan kirjavaa henkilögalleriaa:

"Tulindbergillä oli harvinaisen hyvä pää, tavattoman nopea käsityskyky ja suuret musikaaliset lahjat, niin että hän oli paras viulisti koko maassa. Sitä paitsi hän oli luonteeltaan erityisen lystikäs, täynnä päähänpistoja ja hupaisia kaskuja; hänen seurustelutapansa olivat suhteellisen sivistyneet, joten hän oli tervetullut kaikkialle. Mutta kevytmielisenä, bakkanaalisena ja hekumoiden Freyjan palvonnassa hän käytti vain vähän aikaa opiskeluun, oli milloin konsertissa, milloin krouvissa, milloin ilotyttöjen parissa; näihin paikkoihin hän aina vei minut mukanaan. Ainoastaan varjelevaa Kaitselmusta samoin kuin vanhempieni helliä neuvoja ja kehotuksia kiitän siitä, etten kokonaan joutunut turmioon..."


Laamanni, Rautalammin tuomikunnan tuomari Nils Fredrik von Schoultz, joka nimitettiin virkaansa vuonna 1799 oli kotoisin Porvoon pitäjästä Kullon kartanosta. Hänen kotiopettajanaan oli ollut ensimmäiseksi suomalaiseksi säveltäjäksi mainittu Erik Tulindberg (1761-1814). Schoultz on eräässä kirjeessään maininnut pääharrastuksekseen musiikin ja kutsuttiinpa hänet vuonna 1799 Ruotsin Kuninkaallisen Musiikkiakatemian jäseneksikin.

 

Musiikkiakatemian vanha talo.

Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia (ruots. Kungliga Musikaliska Akademien) on Tukholmassa sijaitseva yksi Ruotsin kuninkaallisista akatemioista. Kuningas Kustaa III perusti sen vuonna 1771.

Schoultzin kuvaus mainitsee hillittömän juhlimisen ohella myös Tulindbergin viulistinlahjat sekä käynnit konserteissa. Musiikki olikin keskeisessä asemassa hänen elämässään. Hän musiikkiopinnoistaan ei tiedetä oikeastaan mitään, mutta hän on luultavasti opiskellut viulunsoittoa Turun akatemian musiikinjohtajan Carl Peter Lenningin johdolla ja kenties saanut tältä muutakin ohjausta. Hänen on kuitenkin täytynyt olla suhteellisen taitava viulisti jo Turkuun saapuessaan. Lisäksi hän soitti myös selloa. Hän sai musiikillisista ansioistaan stipendin vuosina 1780-84, joten häneen oli ilmeisesti asetettu ainakin jonkinlaisia odotuksia.

Turussa olivat tuohon aikaan muodissa ns. assembleet eli illanvietot, joissa aina tarvittiin osaavia esiintyjiä ja seuramiehiä.

Vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla musiikkielämä Turun akatemiassa alkoi kehittyä, kun tuomiokirkon urkuri Carl Petter Lenning (n. 1711—88) vuonna 1747 nimitettiin myös akatemian musiikinjohtajaksi. 

Käytännössä Lenning sai näin yksinoikeuden musiikin esittämiseen koko kaupungissa, sillä hänen aikaisemmat privilegionsa kattoivat paitsi tuomiokirkon musiikin myös koulun ja kaupungin porvarien yksityistilaisuuksien juhlamusiikin


Carl Petter Lenning (1711–1788) oli ruotsalais-suomalainen urkuri ja suomalaisen orkesteritoiminnan perustaja.

Tulindbergin tuotanto lienee syntynyt kokonaisuudessaan Turussa vuoteen 1784 mennessä. Teosten tarkemmasta syntyajankohdasta ei kuitenkaan ole varmaa tietoa, ei liioin niiden mahdollisista esityksistä Tulindbergin elinaikana. 

Viulukonsertto on saatettu esittää Turussa 1783, ja tuntuisi luontevalta, että myös kuusi jousikvartettoa tai edes jotkut niistä olisi esitetty Tulindbergin ystäväpiirin voimin. Tähän viittaisi sekin, että säilyneistä versioista puuttuu toisen viulun osuus, jonka voisi ajatella unohtuneen tätä osuutta aikanaan soittaneen muusikon haltuun.

Tulindbergin jousikvartetot muodostavat 1700-luvun suomalaisen musiikin merkittävimmän teoskokonaisuuden. Ne edustavat täysipainoisesti ajan klassistisia ihanteita. Yhtenä vertailukohtana ja ilmeisesti Tulindbergin tietoisena mallina olivat Haydnin kvartetot op. 9 (1769-70), jotka hänen tiedetään hankkineen 1781. Toisaalta Tulindberg ei ollut mikään jäljittelijä vaan loi oman, vapaammin rönsyilevän tyylinsä. Tulindberg oli Suomen syrjäisiin oloihin nähden hyvin perillä siitä, mitä maailmalla sävellettiin, sillä hänen laajaan, yli 150 teosta käsittävään nuottikirjastoonsa sisältyi Haydnin lisäksi teoksia mm. sellaisilta klassismin kauden säveltäjiltä kuin Mozartilta, Carl Friedrich Abelilta, Karl Stamitzilta ja Luigi Boccherinilta. 


Franz Joseph Haydn [haidn] (31. maaliskuuta 1732 Rohrau – 31. toukokuuta 1809 Wien) oli itävaltalainen säveltäjä. Häntä pidetään klassismin musiikin ensimmäisenä suurena säveltäjänä ja yhtenä nykymuotoisen sinfonian luojista. Haydnia on myös nimitetty ”jousikvarteton isäksi”




 
 Joseph Haydn vuonna 1792


Vaikka klassismin aikana oli tapana ryhmitellä kvartetot kuuden teoksen opuksiksi, Tulindberg ajatteli ilmeisesti jakavansa kvartetot kahteen kolmen teoksen opukseen, joissa kummassakin olisi ollut keskimmäisenä mollisävellajissa ollut teos. Kaikki kvartetot ovat neliosaisia, jo selvästi lajiltaan divertimentoon kytkeytyneestä varhaisesta kvartetto-traditiosta irtaantuneita teoksia. Kolmessa kvartetossa menuetti on jo toisena, kolmessa totunnaisemmalla paikalla kolmantena.

Jos teosten numerointi vastaa niiden syntyjärjestystä, tuntuu Tulindberg saaneen teossarjan edetessä lisää rohkeutta. Teosten ulkoiset mitat nimittäin kasvavat tasaisesti teos teokselta. Tavallaan tämä pätee myös sisältöön, sillä ensimmäisessä kvartetossa Tulindberg on lähimpänä Haydnia.

 

Teosten ilmaisu vaihtelee kepeän elegantista klassistisuudesta c-molli-kvarteton dramaattiseen, Sturm und Drang –henkiseen uhmaan. Omaperäisimmillään Tulindberg on epäsovinnaisten muotoratkaisujen rakentajana.

Polonaisea
Turussa 1-9 2021
Simo Tuomola