perjantai 13. lokakuuta 2017

Sotkalintu

Tänään 13-10 osallistumme Turussa ylioppilasjuhliin. On vuosi 1807 ja juhlinnan kohteena loistaa tuleva suomen kielen kehittäjä, lehtimies ja kirjailija Reinhold von Becker. Piankos hän tarvitsi jo matkapassia kotimaassa matkustamista varten; Matkapassi myönnetty veljensä kanssa Hämeenlinnan ja Heinolan kautta Kangasniemelle matkustamista varten 23.5.1808.


 
 Turun tuomiokirkon alue ennen vuoden 1827 tuhoisaa tulipaloa.


 Reinhold von Becker (26. joulukuuta 1788 – 10. kesäkuuta 1858) oli suomalainen kirjailija ja suomen kielen tutkija. Hän oli kotoisin Kangasniemeltä. Von Becker tuli vuonna 1816 Turun akatemiaan historian apulaiseksi. Hän julkaisi vuonna 1824 itämurteita suosivan suomen kieliopin Finsk grammatik, jossa suomen kielen lauseoppi esitettiin ensimmäisen kerran. Hän toimitti vuosina 1820–1822 Turun Wiikko-Sanomia.


 
 Turun Wiikko-Sanomat 8. tammikuuta 1820


Turun Wiikko-Sanomat oli Turussa vuosina 1820–1827 ja 1829–1831 ilmestynyt sanomalehti. Sen perusti Reinhold von Becker. Hän myös toimitti lehteä vuosina 1820–1821.

 Rehelliset Suomalaiset!

Kahta on kauan toiwottuna, ja kolmatta usein kaiwattu. Ensimmäinen on, että Suomen nuori Wäki oppisi kirjaa tarkasti ja selwäst lukemaan: toinen, että suomalaiset kirjat tulisiwat kielen murteista ja muista wirheistä puhistetuksi: Kolmas, että Suomen kansa tottusi ottamaan kirjoista niitä tarpeellisia tietoja, joita se wielä on wajeella. Nämä kolmet asiata owat myös jo hywällä alulla.



Reinhold von Becker tuli tunnetuksi aikanaan laajan levikin saaneen, maamme järjestyksessä toisen suomenkielisen sanomalehden Turun Wiikko-Sanomien toimittajana. Lisäksi hän laati suomen kieliopin, joka merkitsi huomattavaa edistysaskelta suomen kielen kehittämisessä.
 
 
 
 
Reinhold von Beckerin (1788-1858) kunniaksi. Veikko Haukkavaaran "Sotkalintu" Kangasniemellä. Veikko Armas Haukkavaara (3. lokakuuta 1921 Tampere – 4. elokuuta 2004 Tampere) oli itseoppinut suomalainen kuvataiteilija, joka tuli tunnetuksi metallinpalasista hitsatuista eläinveistoksista ja pilapiirroksista.
 

Henkilötiedot

13.10.1807 Reinhold von Becker 12147. * Kangasniemellä 26.12.1788. Vht: tilanomistaja Kangasniemen Paapolassa, tykistön kersantti Anders von Becker († 1808) ja Anna Sofia Sundström. Kuopion triviaalikoulun oppilas 18.9.1800 – 12.12.1804 (intyg).

Porvoon lukion oppilas 18.3.1805 – 20.9.1806 (in Sveciam migravit, Upsaliensis Academiae hospitium expetiturus). Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.10.1807 12/10 [1807] \ Reinhold von Becker \ 1788. \ Sergeant \ Kangasniemi \ Philosophiæ Magister 1810. | Mag. Docens i Historien, vid K. Akad. i Åbo, 1813. | Historiar. Adj. 1816. Erhöll Professors Titel 1834.

Ylioppilas Turussa 13.10.1807 Becker, von, Reinhold, Wiburg. _ 953. Matkapassi veljensä kanssa Hämeenlinnan ja Heinolan kautta Kangasniemelle matkustamista varten 23.5.1808. Respondentti 25.5.1809 pro exercitio, pr. Johan Henrik Avellan 10546. FK 4.6.1810. Respondentti 15.6.1810 pro gradu, pr. Anders Johan Mether 10517. FM 6.7.1810. Pedagogian tutkinto 7.3.1812.


Todistus Loviisan triviaalikoulun konrehtorin viran hakemista varten registratuurassa 10.6.1812. Todistus registratuurassa 12.1.1813. Preeses 23.6.1813 pro venia docendi. Preeses 16.10.1833 pro munere. — Viipurilaisen osakunnan kunniajäsen (1818). Hämäläisen osakunnan kuraattori 1839–41.


Kuninkaallinen Turun Akatemia koki 1700-luvun lopulla merkittävän kehitysvaiheen. Käytännönläheisistä tieteistä siirryttiin tuolloin teoreettisempaan suuntaan.
 
— Turun akatemian (vuodesta 1828 Aleksanterin yliopiston) historian dosentti 1813, konsistorin amanuenssi 1814, historian apulainen 1816, ajoittain vt. professorina vuosina 1817–34, lakkautuspalkalle 1852. Samalla senaatin vt. suomen kielen kääntäjä 1829–56. Professorin arvonimi 1834. † Helsingissä 10.6.1858.


Pso: 1822 Karolina Idestam († 1858).
Appi: Huittisten kirkkoherra Daniel Idman 9654 (yo 1779, † 1806).

Suomenkielen sanomaa oli Turussa yritetty levittää jo vuonna 1776, jolloin kirkkoherra Antti Lizelius julkaisi täällä ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden.



Antti Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää - 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies, joka vaikutti myös suomen kirjakielen kehitykseen. Hän toimi Mynämäen kirkkoherrana vuodesta 1769.

Hän oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien, julkaisija lehden ilmestyessä vuosina 1775–1776 sekä kahden raamatunpainoksen kielentarkastaja. Lizeliuksen tarkastama Raamattu (Biblia) oli Suomen kirkossa käytössä 1930-luvulle asti ja eräät herätysliikkeet käyttävät niitä edelleen. Lizelius otti ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n.



 


 Näytenumero Suomalaiset Tieto-Sanomat, syyskuu 1775.

Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. Lehti ilmestyi vuonna 1776 Turussa kahdesti kuukaudessa. Sen näytenumero ilmestyi syyskuussa 1775 nimellä Suomalaiset Tieto-Sanomat. Lehden toimittaja ja päätoimittaja oli Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius.
Lehdessä julkaistiin melko vähän uutisia.


Etupäässä lehti sisälsi yleishyödyllistä ja sivistävää luettavaa. Lehdessä julkaistiin paljon ohjeita talonpojille karjankasvatuksesta ja maanviljelystä. Suurimmat syyt lehden lyhytikäisyyteen olivat lehden vähäinen menekki, sillä lehden pääkohderyhmä, talonpojat, eivät yleensä osanneet lukea, sekä suomea taitavien toimittajien vähyys, eikä Lizelius löytänyt itselleen apulaista.

Tietoa lisäten
Suomen Turussa
13-10 2017
Simo Tuomola

torstai 12. lokakuuta 2017

Itsenäinen Suomi

Tänään 13-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Georg Magnus Sprengtportenin kuolemasta Pietarissa vuonna 1819. Hän oli Suomen itsenäisyyden uranuurtaja, joka halusi erottaa Suomen Ruotsista omaksi valtiokseen Venäjän tuella. Hänen hautansa löytyy Pietarista Vasilin saarelta.


Graf Sprengtporten.jpg

Georg (Göran) Magnus Sprengtporten (Suomessa usein myös muodossa Yrjö Maunu) (16. joulukuuta 1740 Gammelbackan kartano, Porvoo – 13. lokakuuta 1819 Pietari, Venäjä) oli Ruotsin ja Venäjän politiikassa vaikuttanut kreivi. Hän on Suomen ensimmäisen kadettikoulun isä sekä autonomisen Suomen ensimmäinen, joskin lyhytaikainen kenraalikuvernööri.

Sprengtportenin asema Suomen historiassa on kiistelty ja ristiriitainen. Häntä on luonnehdittu niin maanpetturiksi kuin kansallissankariksikin. Myös Sprengtportenin Suomen itsenäistymispyrkimysten motiiveista vallitsee epäselvyys: oliko kyseessä puhdas isänmaallisuus vai halu kostaa Ruotsin kuninkaalle ja päästä Suomen kenraalikuvernööriksi.

Vuoden 1790 helmikuussa Turun hovioikeus ehti jo tuomita miehen poissaolevana kuolemaan vehkeilystä kuningasta ja isänmaata vastaan; burit avog sköld mot konung och fädernesland, att mista lif, ära, gods och adelskap.



Jo valtiopäivillä 1786 hän vastusti avoimesti Kustaa III:n valtaa ja kävi venäläisten ministerien kanssa salaisia neuvotteluja ajatuksestaan irrottaa Suomi Ruotsista asevoimin.

Seuraavana vuonna Sprengtporten liittyi Katariina II:n kutsusta Venäjän palvelukseen. Vuosien 1788–1790 sodassa hän oli mukana Venäjän armeijassa sotimassa Ruotsia vastaan. Omaa joukko-osastoa Sprengtportenille ei annettu, vaan hän toimi eräänlaisena "poliittisena upseerina".

Sodan päätyttyä Sprengtporten ajautui epäsuosioon Ruotsin tuomittua hänet petturiksi ja Katariina II:n petyttyä Sprengtportenin kyvyttömyyteen kääntää suomalaiset puolelleen.

 Edelfeltin Porilaisten marssi.

Sittemmin  Sprengtporten laati Suomen sotaa varten Suomen valtaamiseksi ensimmäisen hyökkäyssuunnitelman, jota pienin muutoksin alettiinkin toteuttaa 21. helmikuuta 1808 alkaen talvihyökkäyksenä, talvisotana. 


Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon, jolla Ranska olisi voinut vahvistaa asemaansa merivalta Britanniaa vastaan

Sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit (Suomi) liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja samalla näiden hallinto järjestettiin autonomian pohjalle, Suomen suuriruhtinaskunnaksi.

1. joulukuuta 1808 Sprengporten nimitettiin ensimmäiseksi Venäjän kenraalikuvernööriksi Suomeen kreivin arvolla. Hän ei enää saavuttanut suomalaisten suosiota, vaan monet pitivät häntä maanpetturina. Viimeiset kymmenen vuottaan hän vietti eläkkeellä ja kuoli lopulta epäsuosittuna ja unohdettuna Pietarissa.

Keisari Aleksanteri I nimitti 1.12.1808 Sprengtportenin Suomen kenraalikuvernööriksi, jossa ominaisuudessa hän luki keisarin hallitsijanvakuutuksen maaliskuussa 1809 Porvoon valtiopäivillä.  


Jouduttuaan riitaan ylipäällikkö von Knorringin kanssa hän kuitenkin pyysi eron kenraalikuvernöörin tehtävästä, mikä hänelle kesäkuussa 1809 myönnettiinkin erittäin armollisessa muodossa.  Ansioistaan Venäjän palveluksessa  hänet korotettiin kreiviksi.



Barclay de Tolly portrait copy in XIX.jpg

Hänen seuraajakseen kenraalikuvernööriksi Turkuun nimettiin Michael Andreas Barclay de Tolly, jota seurasi tehtävässä 1812 Gustaf Mauritz Armfelt. De Tollya kunnioitetaan Pietarin katukuvassa näyttävällä patsaalla Nevski Prospektilla siinä Kazanin kirkon edustalla..

Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли, Mihail Bogdanovitš Barklaj-de-Tolli, 27. joulukuuta (J: 16. joulukuuta) 1761 – 26. toukokuuta (J: 14. toukokuuta) 1818) oli ruhtinas ja Venäjän keisarikunnan sotamarsalkka.


Valtakaupunki Turussa
13-10 2017
Simo Tuomola

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Simonpoika Villi

Tänään 12-10 voimme juhlistaa mm. Reijo Mäen, Pavarottin, Esko Salmisen tai vaikkapa Uno Cygnaeuksen, suomalaisen kansakoululaitoksen perustajan syntymäpäivää. Itsekin kävin ensimmäisen luokkani kansakoulua juuri Cygnaeuksen kansakoulussa tuossa Koulukadulla Yliopistonkadun päässä, kun asuin silloin siinä lähellä niin paloherkässä purkutalossa Koulukatu 7:ssä.


 http://www.datafun.fi/postimerkki/kuvat/suomi/fi527.jpg




Uno Cygnaeus (12. lokakuuta 1810 Hämeenlinna – 2. tammikuuta 1888 Helsinki) oli suomalainen pappi, joka tunnetaan Suomen kansakoulun isänä.  

Mutta minullepa kelpaa tällä kertaa juhlan aiheeksi vain pappismies, joka syntyi 12-10 1708 Tyrvään pitäjän Vehmaan kylässä Villin taloon. Simo Heikinpoika ja Kaisa Eerikintytär antoivat seitsemännelle lapselleen nimeksi Anders Simonpoika. Jee. Jälkipolvet tuntevat miehen paremmin nimellä Anders Lizelius.
 1708 – Antti Lizelius, suomen kielen uudistaja ja pappi (k. 1795)
 
Simonpoika pääsi Turun katedraalikouluun vuonna 1725 ja Turun Akatemiaan 1731.


Turun katedraalikoulu eli Tuomiokirkkokoulu oli kirkon keskiajalla Turussa ylläpitämä katedraalikoulu, joka palveli lähinnä pappien koulutusta. Se oli Suomen ensimmäinen koulu. Koulun perustivat katoliset munkit 1200-luvulla, todennäköisesti vuonna 1276
 Niinkuin niin monen senaikaisen, opintielle joutuneen kansanlapsen, niin Antti Simonpojankin elämän alkuvaiheet ovat sangen hämärät. Hänen lapsuusvuotensahan sattuivat maamme historian raskaimpiin aikoihin, Isonvihan vuosiin. Muutoinkaan Turun akatemian nimikirja ei paljon kerro talonpoikaissyntyisten ylioppilaitten, n.s. "ensi polven miesten" nuoruudenpäivistä. Lizeliuksellekin on riittänyt vain maininta: ,,Född 1708, Tyrvis, bondeson"




 

Rovasti Antti Lizelius

 1708 - 1795

Antti Lizeliuksen elämän vaiheet
1708 Syntyi 12.10 Tyrväällä Vehmaan kylässä

1735 Filosofian maisteri Turun akatemiasta

1737 Vihittiin papiksi

1739 Avioitui Katarina Saliniuksen (k. 1759) kanssa

1741-1761 Pöytyän kirkkoherra

1758 Mynämäen rovastikunnan lääninrovasti

1758 Raamatun suomennos ilmestyi

1760 Avioliitto Hedvig Gadolinin (k. 1802) kanssa

1761-1795 Mynämäen kirkkoherra

1776 ”Suomenkielisten Tieto-Sanomien ” toimittaja

1776 Uusi Raamatun suomennos ilmestyi

1795 Kuoli 15.10 Mynämäessä

Tiedossamme ei ole, kuinka Antti Simonpoika Villi joutui opintielle. Mutta nähtävästi hänkin kuului niihin lahjakkaihin nuorukaisiin, joihin ensi sijassa seurakunnan papisto kiinnitti huomiota m.m. -lukusijoilla, niitähän taas Isonvihan jälkeen oli alettu pitää.

Toukokuun 31 päivänä I731 Andreas Simonpoika Lizelius sitten saa päästötodistuksen Turun katedraalikoulusta, ja vasta tästä ajankohdasta alkaen on verrattain tarkoin, tiedossamme hänen elämänsä vaiheet. Päästötodistuksen saatuaan hän kirjoittautui kesäkuun 3:ntena ylioppilaaksi Turun akatemiaan, tullen Satakuntalaisen osakunnan jäseneksi.

Turun akatemiantori


Hän pääsi Turun katedraalikouluun vuonna 1725 ja Turun Akatemiaan 1731. Hänestä tuli Mynämäen kirkkoherra ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden Suomenkielisten Tieto-Sanomien päätoimittaja. Lehden näytenumero ilmestyi 1775 ja tilattuna se ilmestyi vuoden päivät 1776 kahdesti kuukaudessa. Litzelius oli suomen kielen uudistajia, ja mies otti oikeinkirjoituksessa käyttöön c:n sijasta k:n. Ciitos siitä.


Näytenumero Suomalaiset Tieto-Sanomat, syyskuu 1775.

Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. Lehti ilmestyi kahdesti kuukaudessa Turussa vuonna 1776. Sen näytenumero ilmestyi syyskuussa 1775 nimellä Suomalaiset Tieto-Sanomat. Lehden toimittaja sekä päätoimittaja oli Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius.




Antti Lizelius alkoi julkaista Suomenkielisiä Tietosanomia vuoden 1775 lopussa. Lehti ilmestyi vain reilun vuoden. Esikuvana oli ”Åbo Tidningar”, Suomen ensimmäinen ruotsinkielinen sanomalehti, jota hän kirjoituksillaan avusti.

Lizeliuksen sepittämä tervehdysruno, jolla lehti alkoi, sisälsi lehden ohjelman pääpiirteissään: Mieltykähät Mieluisesti Oppimahan Omillanne Suomen Selwillä Sanoilla , Lukemahan , Lausumahan , Toimehenkin Tuottamahan Toimituxia Tylyjä , Tietojakin Toimenpita , Sanomita Samowita Suomexi Sanottawita , Kirian Kautta Kuuluwita , Kuuluwita , Kaikuwita , Meijän Maamme Manterilla , Satamilla , Saarikoilla , Moisioisa Muhkehisa , Majoisa Myös Matalisa .

Antti Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää - 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies. Hän toimi Mynämäen kirkkoherrana vuodesta 1769. Hän oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien, julkaisija lehden ilmestyessä vuosina 1775–1776 sekä kahden raamatunpainoksen kielentarkastaja. Lizeliuksen tarkastama Raamattu (Biblia) oli Suomen kirkossa käytössä 1930-luvulle asti ja eräät herätysliikkeet käyttävät niitä edelleen. Lizelius otti ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n.

Raamatun käännökset


Taitavana suomenkielen taitajana ja ”pyhien kielten ” tuntijana Lizelius sai tehtäväkseen koko Raamatun kielen oikeinkirjoituksen tarkistamisen, ajanmukaistamisen sekä käännösvirheiden oikaisemisen. Uusi laitos ilmestyi vuonna 1758. Hän vastasi myös vuoden 1776 painoksen käännöksestä. Tämä Vanha Kirkkoraamattu oli käytössä meidän päiviimme saakka.

Tehdessään raamatunkäännöstyötä Pöytyällä Antti Lizelius alkoi ensimmäisenä kirjoittaa kirkonkokousten pöytäkirjoja myös suomeksi. Tätä tapaa hän jatkoi Mynämäessä. Säätyläisten
läsnä ollessa pöytäkirjat kirjoitettiin
kuitenkin ruotsiksi.

Pöytäkirjoista löytyy myös hänen ohjeensa
kuudennusmiehiksi valituille: ”Kirkon miesten
tulee käyttä heitänsä caunisti ja siwiästi,
ilman on heillä nijncuin muiden perään
catzoilla caxi kertainen wastaus, ja hyljätän
pois kirkon miehen wirasta”.






Lizeliuksen 1776 Raamatun UTn kansilehti
1776 Raamattu oli Lizeliuksen suurtyö. Lizelius oli myös 1758 Raamatun työmyyrä ja hänen käsistään lähti esitys hyväksyttäväksi.




Raamattu_1758.jpg
Köyhäinhoito

Antti Lizeliuksen ehdotuksesta päätettiin Pöytyällä vuonna 1758 kerätä sunnuntaikolehdit vaivaisten hoitoon ja perustaa köyhäinmakasiini, ”Waiwaisten Wara-aitta”, ensimmäisenä koko maassa. Makasiiniin ostettiin vaivaiskassan säästövaroilla vuosittain viljaa, jota keväisin lainattiin siemeneksi tarvitseville talonpojille.

Korkoa perittiin 5 kappaa tynnyriltä. Makasiinin tuotto käytettiin köyhäintalon asukkien hyväksi. Hallanaralla, katovuosien vaivaamalla Pöytyällä tämä lainamakasiini saavutti kansan suosion. Mynämäkeen Lizelius aikaansai köyhäinmakasiinin vuonna 1767.

Perinteinen köyhäinhoito perustui siihen aikaan lahkoihin eli ruotuihin. Muutama talo muodosti ruodun joka hoiti yhden ”vaivaisen”. Hoito ei aina ollut riittävää ja seurauksena oli häiritsevää kerjuulla käyntiä. Lizelius korvasi ruodut taloilta perittävällä köyhäinverolla, joka koottiin viljana ja papuina köyhäinhuoneen ylläpitoaittaan.

Kaikkein huonokuntoisimmat siirrettiin v. 1763 rakennettuun Helijärven köyhäintupaan, joka oli myöhemmin laajennettu useita rakennuksia käsittäväksi. Parempikuntoiset, muualla asuvat köyhät, saivat kassasta avustuksen ylläpidokseen.

Köyhäinhoitoon kerättiin varoja myös
maantien varressa seisseen vaivaisukon
avulla. Köyhäinhoidon uudistusten
pyörteissä Lizeliusta syytettiin
köyhäinkassan varojen väärinkäytöstä.

Vaivaisukonkin tuottamien rahojen
epäiltiin päätyneen sokerin ostoon
kirkkoherran omaan talouteen.
Puhuttiin Lizeliuksen ”sokeriäijästä”.
Varusmestari Mittler syytti Lizeliusta
useassa kokouksessa väärinkäytöksistä
ja sai aikaan köyhäintilien tarkastuksen.
Mitään epäselvää ei tileistä kuitenkaan löytynyt.




Tämä päivä muistetaan myös YK:n historiasta, kun Hrutshev paukutteli siellä kengällä pöytään 1960, ja Lontoosta, kun eräs nainen alistettiin siellä 1681 piiskarangaistukseen hänen osallistuttua politiikkaan. Hyi hyi tuollaisia politiikkaan osallistujia.


Waiwaisena
Turussa 12-10 2017
Simo Tuomola

tiistai 10. lokakuuta 2017

Kuusinainen

Tänään 11-10 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Ja voi kauhistus - luottoluokitus taisi muutama vuosi sitten myös tipahtaa kolmea aata alemmas.
1967 – Suomen markka devalvoitiin 31,25 %.
Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on selkänahastaan saanut maksaa.


Yhden markan seteli vuodelta 1860.
Niin, Suomen markka, se oli se maamme oma rahayksikkö vuosina 1860-2002. Ja meillä Turussa tuo historiallinen muisti on vieläkin pidempi Suomen markan suhteen, kirjoitin siitä joskus blogiini seuraavasti:
Plootu ratkaisee


siitä puhe mistä puute, eli rahasta. seteliraha on vanha kiinalainen keksintö jostain ajalta 650 eaa, mutta euroopan ensimmäiset setelit painettiin ruotsi-suomessa 1661. rahat laski liikkeelle palmstruchin pankki tukholmassa 16.7.1661 ja ne olivat voimassa vuoteen 1664 saakka.

silloin alettiin jälleen lyödä kupariplootuja, joista suurin 10 taalarin raha painoi lähes 20 kiloa. turun markka ilmestyi asiakirjoihin jo vuonna 1409. linnan rahapajassa lyötiin kolmenlaisia hopearahoja; turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin kolikkoa. kymmenen turun markkaa vastasi yhtä painomarkkaa eli 210.6 grammaa hopeaa.


Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860.

Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla. Muita ehdotuksia olivat muun muassa sampo, sataikko, omena ja suomo.

Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 troy-unssia (1 troy-unssi = noin 31 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 – ilman Venäjän ruplaa. Tällöin naula hopeaa vastasi arvoltaan 94,48 markkaa.




Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka. Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona.


Suomen kielen sana raha on merkinnyt alun perin vaihdon välineenä turkista, lähinnä oravannahkaa. Maksumetalleilla kauppaa käytiin täällä kuitenkin jo rautakaudella ja vanhimmat rahalöydöt Suomessa ovat peräisin roomalaiselta rautakaudelta sekä 400-luvulta, jolloin täällä esiintyi mm. varhaisbysanttilaisia soliduksia, kultaisia ja hopeisia kolikoita.


Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus soliduksessa. Taustalla Victoria.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat kuitenkin viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Turun alueen menneisyyden oveakin on jälleen uuden viikinkirahalöydön myötä saatu vähän enemmän raolleen. Jokilaakson kirkkolöydös vei meidät jo 1100-luvulle ja nyt olemme uuden rahakätköslöydön myötä saapuneet jo viikinkien aikaan 1000-luvulle.

26 hopearahan löydös vie meidät viinkirahojen alkuperän etsinnässä Englantiin ja Saksaan ja viimeistään vuoden 1036 jälkeiseen aikaan.


Suomessa viikinkiaika oli rautakauden jakso, joka seurasi merovingiaikaa ja edelsi ristiretkiaikaa. Skandinaavista tutkimusta seuraillen viikinkiaika on Suomessakin ajoitettu noin vuosiin 800–1050. Monet arkeologit ovat kuitenkin alkaneet suosia viikinkiajan takarajana vuotta 1025. Jälkimmäinen vuosiluku ajoittanee tarkemmin ajankohdan, jona ristiretkiaikaiset korutyypit tulivat käyttöön.

 

 Kuva


Viikingit toivat mukanaan Aurajokilaaksoon rahanlaskun ja sen yksiköt jo joskus vuoden 950 paikkeilla. Hopearaha perustui painojärjestelmään ja "rikkoa rahaa" sanonta sai alkunsa tavasta oikeasti murtaa kulloinkin sopiva palanen hopeasta.

Myös "pankki" on peräisin näiltä ajoilta ja tuolloin se tarkoitti veneen penkkiä jonka päällä soturi istui ja istuin toimi samalla matkaajan, kauppamiehen ja soturin rahojen ja arvoesineiden säilytystilana.

Viikinkiaikainen kalmisto Nummenkylässä Katariinan kirkkomäellä vahvistaa alueen olleen jo viikinkiaikana käytössä. Sen ajoitus osuu juuri vuoden 1030 paikkeille ja kun edettiin 1050-luvulle alueen asukkaat joutuivat kansainvälisen kaupan välityksellä tekemisiin myös kristinuskon kanssa.








 Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle. Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset.

Kaarinasta löytynyt kirkollinen rakennus on Suomessa siis ajalta ennen täällä tunnettua seurakunnallista järjestäytymisvaihetta. Kirkko on todennäköisesti toiminut läheisen kylän asukkaiden yksityis- tai kyläkirkkona 1200-luvun alkupuolelle asti.


Kaarinan ja Turun rajalta, Aurajoen lähettyviltä on löytynyt viikinkiaikainen rahakätkö. Löydön teki turkulainen geologian opiskelija Emil Nygård. Kätkö sisältää yhteensä 26 hopearahaa tai hopearahan katkelmaa. Kokonaisia rahoja on 16 kappaletta, loput ovat enemmän tai vähemmän katkelmallisia. Rahojen kunto vaihtelee; osa on erinomaisessa kunnossa, mutta osa on kulumisen tai fragmentoitumisen vuoksi tunnistamattomissa.



 Rahoja löytyi yhteensä 26.

Kätkö sisältää pelkästään länsimaisia, muun muassa anglosaksisia ja saksalaisia rahoja. Mukana on esimerkiksi hyvin tyypillisiä Ethelred II ja Otto & Adelheid -tyypin rahoja. Alustavien arvioiden mukaan kätkö ajoittunee viikinkiajan loppupuolelle, 1000-luvun ensimmäiselle puoliskolle.


Vastaavanlaisia esihistoriallisia rahakätköjä on Varsinais-Suomesta tunnettu aiemmin 16 eri paikasta. Edellinen löytyi Piikkiön Hadvalassa vuonna 1949.


 Knuutin ”suippokypärä

-tyypin” raha.

Kölniläinen Kölnin arkkipiispa

Pilgrimin & keisari Konrad II

yhdessä lyöttämä raha

vuosien 1027–1036 väliltä.

Löytöpaikka on mielenkiintoinen. Löydettäessä rahat eivät olleet yhdessä rykelmässä, vaan niitä oli noin 7 metrin pituisella matkalla nykyisen metsäpolun varrella, noin 10–15 cm:n syvyydessä nykyisestä maanpinnasta. 1800-luvun lopun senaatinkartan mukaan on löytöpaikan vieritse kulkenut polku- tai tieura. On täysin mahdollista, että 1800-luvulla käytössä ollut kulku-ura on ollut olemassa jo rautakauden lopulla.

Kysymyksiä herättääkin se, minkälaisissa olosuhteissa rahat on aikoinaan kätketty tai hukattu. Aikoinaan hopea on ollut niin arvokasta, että tuskin rahat ovat joutuneet metsään pelkästä huolimattomuudesta.


Kaikki kuvat: Turun museokeskus, Mikko Kyynäräinen.

Ensimmäisiä kertoja Suomessa lyötiin kolikkoja jo rautakaudella ulkolaisten rahojen kopioina. Myös tässä viikinkilöydössä on kukana kopiorahoja. Piankos veroja keräävä kuningas keksi, että verot on kätevämpi maksaa rahalla kuin luonteistuotteilla ja kolikoiden tekoon tarvittiin oikea rahapaja, jollainen piti perustettaman Turun linnan suojiin.

Historia kertoo:

Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa.

Aurtua oli vanha suomalainen hopearaha. Kalmarin unionin aikoina ruotsalaiset ja tanskalaiset riitelivät jatkuvasti keskenään. Kun heille tuli riitoja, he yrittivät saada suomalaiset puolelleen lupaamalla heille erilaisia etuja. Suomalaiset saivat esimerkiksi perustaa rahapajan Turkuun. Siellä valmistettuja hopearahoja kutsuttiin aurtuoiksi.

 Eerik pommerilaisen (1396-1439) aikana Turussa lyötyjä hopearahoja olivat aurtua sekä neljän ja kuuden penningin arvoinen abo, jota pidetään ensimmäisenä Turussa lyötynä rahatyyppinä. Abo vastasi Etelä-Suomessa yleisesti käytettyä Liivinmaan rahaa (artig).





Päivämäärällä 13-7 1409 Turun markka ilmestyi asiakirjamainintoihin. Turussa 1400-luvun alussa lyötyä rahatyyppiä löytyy vain yksi ainoa kappale, joten todellisesta harvinaisuudesta on kyse. Hiljattain taisi sille löytyä myös kaveri.



 
 

Hämeen linnasta löydetyn kolikon lyöntipaikka ilmenee sen takasivun kirjoituksesta MONETA ABOEN[SIS], ”Turun raha”, ja sen alkuperään viittaa myös kookas A-kirjain, joka edelleenkin on Turun vaakunassa. Kirjain voidaan tulkita myös ns. Maria-monogrammiksi eli yhdistelmäksi AM (Ave Maria). Etusivulla rahassa on kirjoitus ERICVS REX, ”Eerik kuningas" ja kookas kruunu, jonka alla on kuninkaan nimikirjain E.

Varhemmin keskiajalla Ruotsin ainoa rahayksikkö oli ollut penningiksi sanottu pieni hopearaha, mutta vuoden 1370 tienoilla käyttöön tuli 8 penningin arvoinen aurto eli aurtua.

Painomarkan ja rahamarkan suhde oli jalometallipitoisuuden muutosten myötä tuolloin 1:8-9. Liivinmaalainen raha muodosti kotimaisen rahan rinnalla puolet jokapäiväisestä rahaliikenteestä. Kun Turun markka ilmestyi asiakirjoihin 13-7, se vastasi 3/4 Tukholman markasta. 

Turkuun perustettiin rahapaja noin vuonna 1410. Mahdollista on, että Turussa tehtiin rahaa jo aikaisemmin, mutta varmaa tietoa siitä ei ole. Turun ensimmäiset rahat 1400-luvulla olivat aurtuoita, kuuden penningin rahoja eli aboja ja neljän penningin rahoja.

 

Eerik Pommerilainen vuonna 1424. Tuntematon taiteilija, Louvre, Pariisi.

Aurtuoissa on Pohjolan unionikuninkaan Eerik Pommerilaisen nimi ja valtakunnan kolmen kruunun vaakuna.  Niiden toisella puolella on Turun kaupungin vaakuna, kruunattu A-kirjain ja teksti: MONETA ABOENSIS, Turun raha.

Turun rahapajan maineikkain ajanjakso oli 1500-luvulla kuningas Kustaa Vaasan aikana. Vuosien 1523 ja 1524 äyreissä on ensimmäisen kerran hallitsijan kuva ja vuosiluku. Niissä on myös Turun kaupungin tunnus A-kirjain ja reunateksti: MONE NOVA ABO, Turun uusi raha.



Kyllä, kyllä. Ensimmäinen maininta Turun markasta kirjataan vuonna 1409. Hopeinen markka on 8 äyriä, äyri 3 äyrityistä ja äyrityinen 8 penninkiä. Painossa mitattuna Turun markka oli 210,6 grammaa hopeaa. Vuonna 1412 Turun rahapajassa lyötiin hopeasta kolmenlaisia rahoja; Turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin rahoja.

Mutta, mutta. Kun Turun linnaa vuosina 1324-26 isännöi tuolloin 8-vuotiaan kuningas Maunu Eerikinpojan drotsi Matias Kettilmundinpoika, oli hovin palvelluskunnassa mukana jo myös rahanlyöjä.

Tuskin mies toimettomana pyöri, varmaan teki ainakin kopioita ulkomaan ihmeistä, ellei Matias sitten lyönyt Turussa sitten jo tuolloin aivan omia killinkejään, niitä mahdollisesti Suomen historian ensimmäisiä. Mene ja tiedä. Ja ainahan rahalla ottajia on ollut; 1328 Turussa vierailee ensimmäistä kertaa paavin veronkataja. Paavina toimi tuolloin Johannes XXII Jacques d'Euse.




 


 




Vanhoja kolikoita.
Se, että rahaa kutsutaan joskus leikkisästi fyrkaksi, ei ole ihan sattumaa. Fyrkka oli ihan oikea raha ja sitä käytettiin Suomessa 1400-luvulta aina 1600-luvun alkuun. Fyrkkaa on säästynyt jälkipolvien ihmeteltäväksi muun muassa Turun Linnan rahakabinetissa.

Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa.

Eerik Pommerilainen (s. noin 1382, Rügenwalde, Pommeri – k. 1459, Rügenwalde) oli Norjan kuningas 1389–1442, Tanskan ja Ruotsin kuningas 1396–1439, sekä Kalmarin unionin kuningas 1397–1439.


 
Turussa valmistettiin penninkejä eli ns. aboja sekä aurtuoita ja markkoja. Rahapajan toiminta ei ollut yhtämittaista ja sen toiminta loppui vuonna 1558. Tämän jälkeen raha tuotiin Ruotsista ja kesti kolme vuosisataa, ennen kuin sitä jälleen alettiin lyödä Suomessa.

Rahaa Turussa oli lyöty jo 1300-luvulla ja turkiksilla rikastuttu. Turhaan ei varmaan Matias Kettilmundinpoika Turun linnan hovissaan pitänyt palveluskunnassaan mm. rahanlyöjää: 




Matias Kettilmundinpoika (noin 1280 – 1326) oli valtaneuvos, drotsi ja Suomen käskynhaltija.

Kun Ruotsin vanhin historiateos Eerikinkronikka kirjoitettiin Turussa 1300-luvulla, kuvasi se voittajien historiaa. Matias Kettilmundinpoika oli toiminut Ruotsin päämiehenä ja drotsina vuosina 1318-1319 ennenkuin hänet nimitettiin Turun linnan päälliköksi 1324 arvonimellä capitaneus Finlandensis eli Suomen päämies.

Ja sitä hän totta tosiaan olikin; korkein tuomiovalta, hallintovalta ja sotilasvalta oli yksin hänen käsissään. Matias toi Turun linnaan ennenkokemattoman ritariajan loiston, järjesti suuria juhlia ja sisusti linnan arvokkaaseen malliin.

Ja siihen hänellä oli myös veronkantajana varaa; Härkätien haltijana tämä aikansa huomattavin turkiskauppias peri alueelta vuosittain veroina noin 15 000 - 20 000 nahkaa. Käskynhaltijana hän kauppasi ne edelleen ulkomaille. Entisenä Ruotsi-Suomen laivaston ylipäällikkönä tällainen toiminta oli hänelle tuttua.

Komean hovin palveluskuntaan Turun linnassa kuului viisi pappia, kaksi kokkia, parturi, rahanlyöjä, muurari, tarjoilija ja runsaasti muuta palveluskuntaa ja mm. haukankesyttäjä. Trubaduurit viihdyttivät hovia lauluin ja soitoin ja kas kummaa - mieluiten Matias kuunteli juuri Eerikin kronikkaa, jonka uljaimman ristiritarin esikuvana hän itse oli ollut; että sellainen veijari tämä 1326 kuollut Turun drotsi oli.


Näin Eerikinkronikan synnyn jäljet johtavat sylttytehtaalle Turkuun, kun ruotsalaissyntyinen Pentti, Benedictus Gregoriuksenpoika nousee 1321 Turun ja Suomen piispaksi. Matias muistuttaa tuolloin häntä ritarivärien tarkoituksesta: punainen on Kristuksen veri, valkoinen puhtaus ja musta kuolema. Niinpä Pentti ottaa käyttöön dominikaanisen kultin "ordinarium predicatorum instituit" ja sehän sopii Kettilmundinpojalle pyhimysmaailman nostaessa päätään entisestään.



Että noin vanha keksintö, eikä sitä vieläkään kaikille riitä.


Keskiajan historiallisissa lähteissä Turun vanhimmat rahat esiintyvät siis nimellä abo. Niillä näyttää kuitenkin olleen myös suomenkielinen nimi, kuusinainen, joka löytyy Mikael Agricolan suomentamasta Uudesta testamentista (1548).

 
 Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta. Ainuttakaan aikalaiskuvaa Agricolasta ei ole säilynyt.

Kun Johanneksen evankeliumissa (12:4–5) mainitaan muuan rahasumma, Agricola on lisännyt reunahuomautuksen, jonka mukaan kyseiset rahat olivat lähes yhtä arvokkaita kuin ”nyt meille wisi Cusinaista taicka 30 Piente penningite”.

Kuusinainen oli näin ollen 6 penninkiä. Vaikka rahaolot olivat 1500-luvun puolivälissä jo erilaiset kuin 1400-luvun alussa, on Pekka Sarvas pitänyt hyvin todennäköisenä, että nimitystä kuusinainen käytettiin jo Turun rahapajan ensimmäisistä kuuden penningin rahoista. Se on kaikesta päätellen Suomen vanhin omakielinen rahayksikön nimi.

Köyhäilyä
Turussa 11-10 2017
Simo Tuomola

Turun reissu

Tänään 10-10 vietämme liputtaen Alexis Stenvallin syntymän 1834 kunniaksi suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kansalliskirjailijamme puhui enimmäkseen ruotsia ja käytti Aleksis Kivi -nimeä vain kirjailijanimenä.
Voi veikkoseni, luulenpa, että haastelisit vähän toisin, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa.
 
Aleksis Kiven muistopostimerkki vuodelta 1934. Piirtänyt Germund Paaer Wäinö Aaltosen veistoksen mukaan.


JUHANI Voi, veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin, jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa. Sen olen minä tehnyt, koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni, näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät.

Voi teitä, voi pauhaavata kylää, voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja, tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamsselli tai röökinä mitä hän lie. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito, poski ruttopunainen, ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta, koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi, hatussa, kiiltomustassa hännystakissa, ja tirkist... - no vie sinun pirkele itseäskin!

- Tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin, joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Mutta kas nyt... - no sinun seitsemän seppää! - nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli. Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poikanalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä.




Mies pysykööt jalustallaan syystäkin suomenkielisen kirjallisuuden isänä ja kansalliskirjailijana, ei siinä mitään, mutta syytä kaiketi nimenomaan 'suomalaisen kirjallisuuden päivänä' on kaivaa historian hämäristä esiin myös Johannes Andreas Budden (1435-1495) eli Jöns Budden eli Jöns Räkin hahmo.

Häntä pidetään Suomen ensimmäisenä kirjailijana, vaikka hän Naantalin luostarin munkkina vain käänsikin pyhimyslegendoja ja vanhan testamentin kirjoja latinasta ruotsiksi. 'Jöns Buddes bok' tarjosi myös ajanvietetekstejä muunkin kuin vain papiston tarpeisiin.

 
 Jöns Budden muistokivi Naantalin kirkon edustalla.

Myös hän teki Jukolan Jussin tavoin Turun reissuja ja niistä havaintoja.


TUOMAS Herrat ovat narreja.

TIMO Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. Niinpä syövätkin, ryysyt rinnoilla, ja eivätpä - koira vieköön! - osaa lusikkaansakaan nuolla, koska pöydästä nousevat; sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni.

SIMEONI Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa, siihen kyllä ovat miehiä.

JUHANI Tosi, että löytyy herrasmaailmassa paljon ämmällistä ja naurettavaa, sen huomasin Turku-retkelläni. Mutta kas kun meitä lähenee oikein rasvojen hajussa ja liehuvissa krooseissa tuollainen liehakoitseva lunttu, niin eipä ilman ettei hemmahtele ihmislapsen sydän. Jaa, jaa, pojat! maailman hekuma houkuttelee vahvasti; sen huomasin Turku-retkelläni.

Ja sanonpa kerran vielä, että sydämeni surkuttelee tyttöä tuolla vuorella. Ja oli hänellä jo aika pelastua helvetistä ja seilata ystävänsä kanssa rauhan satamaan, jonne Jumala meitäkin viimein auttakoon. Siinä toivossa koetamme nukkua nyt. Tosin on tästä vuoresta vielä yksi merkillinen tarina, mutta jääköön se toistaiseksi, ja koettakaamme nukkua nyt.

- Meneppäs kuitenkin, Simeoni, peittämään hiilustaa tuhalla, ettei minun tarvitse huomenaamulla karkkua kilkuttaa ja heinävihkoa heilutella, vaan pääsen kohta nakuttelemaan hirren päätä kuin punaharjainen tikka. Meneppäs.


Vuonna 1900 Kivi olisi ollut vasta 66-vuotias. Jos hän olisi tuolloin ajellut Forseliuksen kanssa tämän ensimmäisellä Suomeen tuodulla "Benz Velo Comfortable" -merkkisellä automobiilillä pitkin Turun katuja, kansalliskirjailija Kivi olisi hymähdys suupielessä muistellut ehkä yhteisiä liki neljän vuosikymmenen takaisia illanistujaisia Forseliuksen ja Stenbergin kanssa, (muistellut myös kenties Forseliuksen luokse tekemäänsä Turun retkeä).

Ja tietenkin Juhani Jukolaa, joka oli hänkin käynyt Turussa ja nähnyt siellä monta kummaa: ämmällisiä miehiä ja hemaisevia naaroja: "Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja - -".




[Aleksis Kivi]
 Mielisairaalassa Kivi ei paljoa muuta hokenut, kuin "Concordia satan", kuin muistikuvana Friedrich Schillerin teoksesta "Laulu kellosta", jossa valetaan Concordia-kirkonkello.

Keitä Kivi siis olikaan omalla Turun retkellään tavannut; mm. Forseliuksen, Stenbergin ja Cygnaeuksen.

Victor Forselius (1838–1905) oli varsin tunnettu turkulainen kauppaneuvos, pankkimies, kirjapainon johtaja, koulunjohtaja, tekniikan edistäjä ja mesenaatti. Eikä vähiten: miljonäärinä kuollut poikamies Forselius toi Suomeen ensimmäisen automobiilin vuonna 1900.

Mutta kuka sitten oli Stenberg, joka oli pitänyt hauskaa Stenvallin ja Forseliuksen kanssa ilmeisesti aivan vuoden 1860 tienoilla tai 1860-luvun alussa ja joka sitten oli eräissä illanistujaisissa 1860- ja 70-lukujen vaihteessa ikuistanut Kiven piirteet tai jolla oli joka tapauksessaan taiteiljamuistissaan Kiven kasvot?


Kyseessä on kuvanveistäjä Johan Erland Stenberg (1838–96), joka käytti taiteilijanimeä Kivinen – tai Emil Nervanderin mukaan Kivikallio. Päivälehden muistokirjoituksessa 15.1.1896 sanotaan, että "syvempiä jälkiä kuvanveistotaiteen kehitykseen maassamme vainaja kyllä ei ole jättänyt", mutta hän oli yksi niistä, joiden ansiosta kotimainen kuvanveistotaide alkoi kuitenkin elpyä.




Väinö Aaltosen Aleksis Kivi -patsas  Tampereella.

Stenberg teki 1870-luvun lopulla Aleksis Kiven hautamuistomerkin Tuusulaan sekä Frans Mikael Franzénin patsaan Ouluun.

Palattuaan Pariisista keväällä 1879 Franzenin patsaan valmistuttua siellä Stenberg sai kutsun Turkuun. Myöhemmin suurlahjoittajana tunnettu kauppaneuvos ja valtiopäivämies Carl V.G. Forselius pyysi häntä veistämään Alexis Kiven muotokuvan. 


Oletetaan Forseliuksen ja mahdollisesti Stenberginkin nähneen tai jopa tunteneen Kiven. Muotokuva syntyi varatuomari Ernst Albert Forsellin tunnetun piirroksen ja muistikuvien varassa ja sitä sanottiin arvostelussa "hyvin näköiseksi". V. 1879 valmistuneesta muotokuvasta tehtiin kymmentä vuotta myöhemmin toisinnos, joka sijoitettiin sittemmin Kansallisteatterin lämpiöön.





Kiven merkittävin tukija oli estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden professori Fredrik Cygnaeus, jolle Kivi suoritti ylioppilastutkinnon ja joka ensimmäisistä palkitsemisista lähtien Kullervoon, Nummisuutareihin ja kansallisromaanin aseman saavuttaneeseen Seitsemään veljekseen asti asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa Kiven lahjakkuuden ja taiteen puolelle. Vastustajista, ahdasmielisistä kirjallisen tradition vangeista, kuuluisin oli August Ahlqvist, Kiven teosten mitätöijänä kuolemattoman maineen saavuttanut suomen kielen ja kirjallisuuden professori.


Niin löysi totuuskirjailija Kivi Turusta ämmällisiä miehiä, vaan missäs ne hemaisevat naaraat: Jääkynttilät paloivat muualla; esim.


Fredrik Cygnaeus (1. huhtikuuta 1807 Hämeenlinna – 7. helmikuuta 1881 Helsinki) oli suomalaisen taiteen ja tieteen vaikuttaja ja kansallisen herätyksen keskeisiä hahmoja.

Cygnaeus ei koskaan avioitunut. Muutamat kosinnat jäivät aikeiksi. Tukholman-matkalla 23-vuotiaana hän solmi erään maanmiehensä kanssa ”liiton koko lyhyen ihmiselämän ajaksi”. Tavallisuudesta poikkeava ja koreilevakin pukeutumistyyli herätti ympäristössään huomiota ja myös hilpeyttä.

Opiskelijakaskun mukaan Cygnaeus riensi kuuluisassa laskostetussa venetsialaisviitassaan Senaatintorin halki ”pohjalaiset kultapojat kainalossaan”. Saksalainen lääkäri ja homoseksuaalien oikeustaistelun pioneeri Magnus Hirschfeld mainitsee vuonna 1914 julkaistussa teoksessaan Miesten ja naisten homoseksuaalisuus Fredrik Cygnaeusin yhtenä esimerkkinä kuuluisasta homoseksuaalista.



Tuusulan taidemuseon kokoelma

Ja vielä Aleksis Kiven kuvasta tämän verran Turkua:

Alexis Kiven muotokuva, 1879

Helsingissä Seurahuoneen salissa 1880 pidetyn Suomen Taideyhdistyksen näyttelyn luettelossa sanotaan: "Erland Stenberg. Pariisi, rue Bonaparte. Aleksis Kiven (k.1872) rintakuva; marmorista". Mutta oliko se todella esillä?
Kolmessa "Åbo Posten" -lehden numerossa olleen näyttelyselostuksen viimeisessä osassa (26.5.1880, N:o 119) sanotaan:



Johan Erland Stenberg
 
"Herr E. Stenbergs Alexis Kivi torde vara välbekant för konstvänner i Åbo; den har ännu icke hitanländt, ehuru densamma upptagits i katalogen i förhoppning, att omständigheterna skola medgifva utställandet äfven i Helsingfors af detta fötjenstfulla skulptur verk i marmor."

Alkuperäinen Kivi-veistos on ollut siis Turussa.


Wäinö Aaltonen tekemä Aleksis Kiven muistopatsas on nykyisin Turun kaupunginteatterin edustalla. Aaltonen lahjoitti Turun kaupungille kipsisen Aleksis Kiven pään sillä ehdolla, että kaupunki valattaisi sen pronssiin.

Turun Aleksis Kivi -kerhon ja kaupungin yhdessä valattama veistos lahjoitettiin turkulaisille vuonna 1949. Aleksis Kiven patsaan toteuttamista vaikeutti se, ettei hänestä ollut olemassa valokuvia. Kiven ystävä Ernst Albert Forssell oli tehnyt kirjailijasta tämän kuolinvuoteella piirustuksen, jota Albert Edelfelt käytti myöhemmin Aleksis Kiveä esittävässä kuuluisassa piirrosmuotokuvassaan.



Wäinö Aaltonen lahjoitti Turun kaupungille kipsisen Aleksis Kiven pään. Se valettiin pronssiin ja asetettiin alunperin hotelli Phoenixin edustalle.


Kivisesti kivisesti
Turussa 10-10 2017
Simo Tuomola