Tonttilan väkeä

 Tänään 24-3 löydämme itsemme Aningaisten korttelista eli Pohjoiskorttelista Tonttilan talosta jännäämässä isäntä Hannu Pentipojan kanssa mitenkäs perheen nuorin poika Johannes Johannis Zidbeck pärjää toisessa väittelytilaisuudessaan Turun akatemiassa. On vuosi 1700.

 
 

Johannes Zidbeck (isä: Hannu Pentinpoika), kirjoittautui Turun kouluun 10.4.1686. Ylioppilas (ab.) Turussa 1695. Väitteli 23.4.1698 ja 24.3.1700. Fil. maist. 14.12.1700. Turun katedraalikoulun konrehtori 1703, vihittiin papiksi 27.5.1704, oraattori pappeinkokouksessa 1709, katedraalikoulun rehtori 1710.

Kun venäläisten saapuminen Turkuun elokuussa 1713 keskeytti koulutyön, siirtyi Johannes Zidbeck Tammelaan. Hän hoiti Isonvihan aikana Tammelan kirkkoherran virkaa appensa jälkeen ja sai virallisen nimityksen tähän virkaan 1721.
Isänsä Hans Bengtsson Tonttila on arvostettuja Turun porvareita ja hän sai ensimmäisen avioliittonsa kautta haltuunsa tämän Aningaisten Välikadulla Pohjoiskorttelissa sijaitsevan Tonttilan talon.
 

Hänen ensimmäisenä puolisonaan oli Brita Mickelsdotter, jonka isä oli turkulaisporvari Mickel Tontti. Brita oli aiemmin ollut naimisissa Johan Eriksson Tonttilan kanssa, mutta tämä oli kuollut vuonna 1667. Britan kuoltua Hans oli mennyt naimisiin Margetan kanssa, josta tuli Johanneksen äiti.

 
  

Johanneksella on myös isoveli, Matts Tonttila eli Zidbeck (isä: Hannu Pentinpoika), kirjoittautui Turun kouluun 10.4.1686. Ylioppilas (ab.) Turussa 1697, oli ylioppilaana vielä 20.8.1701.  Turun porvari, mainitaan henkikirjoissa 1702-1710 Pohjoiskorttelin Tonttilassa asuvaksi. Oli 1712 muuttanut Eteläkortteliin, jossa hän 1720-luvulla asui Timmerman-nimisessä talossa. Pohjoiskorttelin Tonttilan sanotaan samoissa henkikirjoissa palaneen.

Professori Eino E. Suolahti mainitsee Zidbeckit eräänä niistä 1600-luvulta polveutuvista pappissuvuista, jotka "ovat osoittautuneet elinvoimaisiksi ja kulttuuripanokseltaan merkittäviksi ja joilla on ollut pysyvä merkitys Suomen sivistyshistoriassa."  Suku on käyttänyt nimiä Zidbeck ja Zidbäck; varhaisessa vaiheessa nimi esiintyy usein muodossa Sidbeck.
 
 
Nimen varhaisin maininta kertoo, että turkulaiset veljekset Matthias ja Johannes Zid-Beck kirjoittautuivat Turun katedraalikouluun 10.4.1686. Johannes opiskeli menestyksellä, promovoitiin maisteriksi v. 1700 sekä tuli vihdoin Tammelan kirkkoherraksi ja lääninrovastiksi. Hän on suvun päähaaran kantaisä.

Johanneksen sukulaisuussuhteista ei lähteissä ole muita tietoja kuin että hänen kanssaan yhdessä kouluun kirjoittautunut Matthias Sidbechius eli Zidbeck, joka myös tuli Turussa ylioppilaaksi, mainitaan v. 1701 Johanneksen veljeksi. Tämän veljen myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomia.

Suurtakaan epäilystä ei kuitenkaan ole siitä, että tämä Turusta kotoisin oleva ylioppilas on se turkulainen porvari "Matts Zidbeck el. Tomtti", joka kuoli Turussa 1729. Tuomiokirjoista ilmenee, että hänen lapsistaan ainakin eräät käyttivät Zidbeck-nimeä ja että heihin kuului Vårdön kappalainen Johan Sidbeck, joka kuoli 1763.

Jonkinlaisen vihjeen tämän Matin sosiaalisesta asemasta antaa tieto, että läänin maaherra, kenraalimajuri Otto Reinhold Uexkull puolisoineen sekä pormestari Anders Lindhin rouva Beata Tigerstedt toimivat hänen poikansa kummeina 1725.

 
 Otto Reinhold Yxkull (11. elokuuta 1670 Tallinna – 10. joulukuuta 1746 Turku) oli Ruotsissa aateloituun baltiansaksalaiseen Uexküllin sukuun kuulunut kenraalimajuri ja vapaaherra. Hän vaikutti Suomessa Suuren Pohjan sodan aikana karoliiniarmeijassa ja toimi myöhemmin myös Turun ja Porin läänin maaherrana. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Mattia, josta yleensä käytetään nimeä Tonttila (Tomptila, Tomtila, Tåntila), voidaan seurata taaksepäin Turun henkikirjoissa vuoteen 1702 saakka, jolloin hän asui Pohjoiskorttelin Tonttilassa yhdessä äitinsä, Margeta-nimisen lesken kanssa.
Vuoden 1701 henkikirjassa mainitaan saman talon asukkaina Hans Tomptila ja hänen vaimonsa Margeta, mutta ei Mattia. Tämän puuttuminen sopii hyvin yhteen sen kanssa, että häntä vielä 1701 sanotaan ylioppilaaksi - nämähän eivät maksaneet henkirahaa.

 
  Hans Tomptila, joka kuoli 1701, ei ollut Tonttilasta kotoisin vaan sai talon ensimmäisen avioliittonsa kautta. Tonttilan historia 1600-luvun toisella puoliskolla kuvaa turkulaisten talojen ja nimien periytymisen sokkeloisuutta.

Henkikirjan mukaan asui v. 1661 silloisessa Aningaisten korttelissa Michel Tomptin leski ja hänen tyttärensä Brita. Kaksi vuotta myöhemmin Pirkko-tytär on talon ainoana asukkaana. Hän meni naimisiin samana vuonna; talon isäntänä mainitaan 1664-67 Johan Eriksson ja lisäksi asui siellä hänen vaimonsa Brita ja tämän Valborg-niminen sisar. "Johan Tompti af Aningais Mellan gatan" haudattiin 20.7.1667 "nor om med söndagz klåckorna".

  
 

Tonttilassa asuivat v. 1668 hänen leskensä Brita ja Valborg. Seuraavana vuonna talossa onkin jo uusi isäntä Hans Bengtsson sekä hänen vaimonsa Brita ja kälynsä Valborg. Kälyä ei enää mainita talossa v. 1670 ja seuraavasta säilyneestä henkikirjasta, joka on vasta vuodelta 1675, Britakin on jo hävinnyt. Hän kuoli ilmeisesti väliaikana, koska talossa mainitaan edelleen Hans Bengtsson, mutta hänellä on nyt vaimona Margeta. Heidät mainitaan sitten Tonttilassa, Hans vuoteen 1701 ja Margeta vuoteen 1704.

Hans Bengtsson Tonttila on epäilemättä Zidbeck-suvun kantaisä. Kun Matti ja Johannes tulivat Turun kouluun 1686 ja ylioppilaiksi vasta 1695 ja 1697, he lienevät syntyneet Hansin toisessa, viimeistään v. 1674 solmitussa avioliitossa. Sekä heidän isänsä että äitinsä tulivat siis muualta Tonttilaan.

Mutta nyt 24-3 1700 Tonttilassa juhlitaan; talon juniori Johannes on menestynyt hyvin Turun akatemian väittelytilaisuudessa ja 14.12.1700 hänet vihitään filosofian maisteriksi.

 

 

 
Ja teit isäin astumaan - kun vierailette Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkossa siinä kuninkaanlinnan vieressä, törmäätte ehkä nimeen Carolus Zidbeck. Johanneksen poika toimi seurakunnan virkaa tekevänä komministerinä vuodesta 1735 lähtien. Myöhemmin hän oli papiston edustajana valtiopäivillä ja Hämeen lääniin asetetun talousdeputaation jäsen 1756-1765.

Mies piirsi nimensä kahteenkin kirkonkelloon:

Harvan pappismiehen nimi on niin korkealla mutta samalla häälyvällä pohjalla kuin Carolus Zidbeckin. Hämeenlinnan kirkon vanhin kello on varustettu kirjoituksella:
"Kuningaan Adolf Frederikin hallituksen aikana, Greivi ja Riddari Gustaf Gyllenborgin ollessa maaherrana, Doktor Joh. Brovalliuksen Pispana, Kirkkoherran Carolus Zidbeckin lähtiessä ja Jakob Aimaleuksen tullessa Kirkkoherraxi on tämä Hämeen Linnan Kaupungin Kirkon kello sen asuvaisten omalla kustannuksella valettu Stockholmissa Gerhard Mejerildä v. 1753, Kutsukoot seurakundaa kokoon. Herran teidän Jumalanne huoneeseen, Joel 1:14." 

Carolus Zidbeckin nimi on ikuistettuna toisenkin kirkon kelloon. Someron kirkon pienemmän kellon kyljessä oleva ruotsinkielinen riimimuotoinen teksti kuuluu suomennettuna seuraavasti:

 "Vuonna 1758 jolloin Johan Fahlsten minut Tukholmassa valoi Herra kauppias Mattias Augustinin hyväntahtoisesta huolenpidosta, oli Someron pitäjässä seuraavat opettajat: Carl Zidbeck Someron ja Somerniemen kirkkoherra, Erik Borenius varapastori sekä kappalaisena Jakob Sahlsten, Somerniemen kappalainen ja Someron pitäjänapulainen. Someron asukkaat tahtoivat jumalaisesta innosta, kun olivat rahan puutteessa minut menettäneet, mutta saivat luottoa Lybeckiltä, pelastaa minut ja lunastivat v. 1544 takaisin summasta, joka oli kirjoitettu 130 mk, ja niin minä läpätän jälleen".

Turussa läpättäen  
23-3 2021
Simo Tuomola

Suomen kuningas

 Tänään 18-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Venäjän keisarinna Elisabethin vuonna 1742 antamasta manifestista, jossa Ruotsista erotettavasta Suomesta tehtäisiin itsenäinen kuningaskunta.

Pyrkimys luoda Suomen kuningaskunta vuonna 1742 on vähän tunnettu luku Suomen historiassa. Tämä hanke tapahtui Hattujen sotaa seuranneen Venäjän miehityksen (pikkuviha) aikana. Venäjän keisarinna Elisabetin antoi tällöin manifestin, että hän tekisi Suomesta itsenäisen kuningaskunnan.

 
 Herttua Peter Holstein-Gottorp, joka julistettiin Suomen kuninkaaksi.

Pietari III (21. helmikuuta 1728 Kiel – 17. heinäkuuta 1762 Ropsunhovi) eli Holsteinin Karl Peter Ulrich oli lyhytaikainen Venäjän keisari vuonna 1762. Syntyään hän oli Holstein-Gottorpin herttuan Karl Friedrichin ja Pietari Suuren tyttären, herttuatar Annan poika. 

 
Suomen kuninkaaksi valittiin saksalainen herttua Karl Peter Holstein-Gottorp (josta myöhemmin tuli Venäjän kruununperijä ja tsaari Pietari III). Turkuun kutsuttiin Suomen säätyjen edustajat ja pidettiin Turun maapäivät.



 

 Elisabetin manifesti oli Venäjän juuri valtaan nousseen keisarinnan 18. maaliskuuta 1742 antama julistus, jota venäläiset levittivät sodan aikana suomenkielisinä käännöksinä suomalaisille. Se sisälsi lupauksen, että Venäjä antaisi Suomelle itsenäisyyden, jos suomalaiset luopuisivat taistelusta.
Julistus sisälsi kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja

ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,

keisarinna tahtoo

häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.
 
Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743. 

Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät kuitenkin putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa  jo ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi.

Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.

 
 James Francis Edward Keith (11. kesäkuuta 1696 Inverugie, Skotlanti – 14. lokakuuta 1758 Hochkirch, Saksi) oli aatelinen ja sotamarsalkka.

Eva Merthen oli vuosien 1741 - 1743 sodan venäläisen ylipäällikön James Keithin rakastajatar ja laillistamaton puoliso, joka tuli kuuluisaksi Zachris Topeliuksen kirjoittaman Suomen herttuatar -romaanin päähenkilönä. Topeliuksen näkemyksen mukaan venäläisen miehityshallinnon lempeys oli nimenomaan Eva Merthenin ansiota.

Carl Merthen oli kaupungin johdossa venäläismiehityksen aikana 1742 - 1743 ja hänet nimitettiin venäläisaikaisen keisarillisen hovioikeuden assessoriksi. Hän kuoli miehityksen aikana.

Tutkijat ovat kiistelleet, oliko lupauksessa mitään perää. Lupaukseen ei Venäjän tarvinnut enää palata, kun sen sodankäynti sujui menestyksekkäästi. Se johti Suomen miehittämiseen, jota kutsutaan pikkuvihaksi.



  Pikkuvihan muistomerkki Kiteen kirkon lähettyvillä

Suomen itsenäisyysajatus heikensikin erityisesti upseeriston taistelumoraalia. Venäjä oli tosin muutenkin ajatellut, että Ruotsin ja Venäjän raja saataisiin rauhoitetuksi väliin perustettavan puskurivaltion avulla. Ajateltiin, että puskuri olisi vakaa vain, jos kansa omaehtoisesti haluaisi itsenäisyyden. Sen vuoksi Venäjä edellytti, että aloitteen tuli lähteä suomalaisilta itseltään.

Lupaus oli aktiivisesti voimassa kesän 1742 ajan. Kun Ruotsin armeijan 16 000 miestä antautui Helsingissä, hän tosiasiassa unohtui lupauksen, mutta ilmoitti kuitenkin, että asiaan voidaan palata, jos Suomen säädyt sitä tahtovat ja jos Suomi pystyy myös taloudellisesti seisomaan omilla jaloillaan.


 
 Kun Suomi joutui pikkuvihan ajaksi Venäjän miehittämäksi, keisarinna järjesti Vaasan maapäivät, jotka oli tarkoitus avata 28. syyskuuta 1742. Niiden avulla Venäjä halusi järjestää miehitysajan hallintoa. Suomen valtiollista asemaa ei käsitelty. Kokousta johti Venäjän edustajana kenraali von Kinderman.

Esityslistalla oli 11 kohtaa, esimerkiksi Venäjän armeijan huoltotarpeet ja postinkuljetuksen järjestäminen. Maapäivien alku kuitenkin viivästyi, kun papisto vetosi Elisabetin manifestiin, jonka lupaukset he halusivat selitettävän totta tarkoittaviksi. Kenraali von Kindermann vakuutti asian olevan niin. Lopulta noin viikon mittainen kokous pidettiin lokakuussa.

Valtiollisen aseman kannalta merkittävämpi kokous oli Turun maapäivät, jonka kenraali Keith kutsui koolle lokakuun 18. päiväksi 1742. Paikalla oli Suomen vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Erityisesti pohdittiin virkamies- ja kielioloja, sillä varsinaissuomalaiset vaativat vain suomalaisten nimittämistä alueen virkoihin.

Päähuomio kuitenkin kohdistui siihen, että kokous valitsi lähetystön keisarinnan puheille. Tarkoitus oli pyytää keisarinnalta Holsteinin herttua Karl Petter Ulrichia Suomen hallitsijaksi. Keisarinna kuitenkin ilmoitti, ettei hän halua keskustella hallitsijakysymyksestä eikä ota lähetystöä vastaan.

 
 Keisarinna Elisabet

Turun maapäivillä venäläiset ilmoittivat, että he haluavat parantaa Suomessa suomen kielen käyttöä valtionhallinnossa ja että Suomesta tulisi itsenäinen kuningaskunta. Poliittinen tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja itsenäinen Suomi hävisi nopeasti Venäjän suunnitelmista.

 
Kyseisen hankkeen lyhytikäisyydestä kertonee se, että suomalaisten delegaatio ei edes ehtinyt valmistautua ja lähteä Pietariin ennen kuin Venäjän keisarinna Elisabet jo ilmoitti, ettei ota lähetystöä vastaan. Suomen kuninkaaksi valittu Holstein-Gottorpin herttua ei luultavasti koskaan saanut tietää valinnastaan Suomen kuninkaaksi.

 
Elisabetin manifestilla ja sen jälkeisillä maapäivillä arvellaan olleen merkitystä suomalaisten asennoitumiseen myöhemmissä tapahtumissa, kuten Anjalan liitto ja Porvoon valtiopäivät.
 
Toki Turun Suomella oli ollut omia kuninkaita jo aikaisemminkin. Esim. kun Olaus Magnus julkisti Venetsiassa 1539 ensimmäisen Pohjoismaita kuvaavan kartan Carta marina eli Carta gothica oli siinä mukana myös Finningia Muinainen Kuningaskunta.

 
 Kartan latinankielinen otsikko on CARTA MARINA ET DESCRIPTIO SEPTEMTRIONALIVM ERRARVM AC MIRABILIVM RERVM IN EIS CONTENTARVM DILIGENTISSIME ELABORATA ANNO DNI 1539 (suomeksi:Merikartta ja kuvaus pohjoisista maista sekä niissä olevista ihmeellisistä asioista, mitä suurimmalla huolellisuudella valmistettu Herran vuonna 1539).

Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita.

 
Länsi-Suomessa on teksti: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum ("Finningia Muinainen Kuningaskunta"), joka saattaa viitata saagojen käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.

Maapäivillä
Suomen Turussa
18-3 2021
Simo Tuomola

Pidätys Turussa

19-10 tuli kuluneeksi tasavuosia toimittaja ja kirjailija John Reedin kuolemasta Moskovassa vuonna 1920. Etsivä Keskuspoliisi oli pidättänyt väärällä passilla kulkeneen matkaajan Turussa jo 13-3 vuorolaiva Oihonnan hiiliruumasta.

 
 John Reedin hautajaiset Moskovassa. Reed on haudattu Kremlin muuriin ja on Bill Haywoodin ohella ainoa sinne haudattu amerikkalainen.

John Reed (22. lokakuuta 1887 Portland, Yhdysvallat – 19. lokakuuta 1920 Moskova, Neuvostoliitto) oli yhdysvaltalainen liberaalisosialisti ja yhteiskuntakriittinen toimittaja, joka kirjoitti Venäjän lokakuun 1917 vallankumouksesta kirjan Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa. 

 Джон Са́йлас Рид (англ. John Silas Reed; 22 октября 1887 года, Портленд, США — 19 октября 1920 года, Москва) — американский журналист, социалист, автор знаменитой книги «Десять дней, которые потрясли мир» (1919).

 John Reed käytti Suomea kauttakulkumaana Venäjälle ja Venäjältä. Toisen matkan (1919–20) hän teki laittomasti, salaisia etappiteitä pitkin ja väärän passin turvin. Paluumatkalla suomalainen poliisi pidätti hänet 13.3.1920 Tukholman vuorolaivan Oihonnan kolikomerosta Turussa. Mm. Hella Wuolijoki majoitti ja auttoi häntä Suomen oleskelun aikana.

 

 John Reed oli amerikkalainen, vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa nuori anarkistihenkinen sosialisti, älymystöön kuulunut boheemi journalisti ja kirjailija. (Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa-matkakertomuksen luoja.)

Vähitellen Leninin vallan vakiintuessa Venäjällä hän alkoi "bolshevisoitua" mielipiteiltään, muuttua poliittisesti suvaitsemattomammaksi, leninistiseksi tai "stalinistiseksi"(jo ennen Stalinin valtaa).

Matkoillaan Venäjältä takaisin länteen hän jäi Turussa Suomen Etsivän Keskuspoliisin sikäläisen paikallisosaston verkkoon maaliskuussa 1920. Kesäkuussa hänet karkotettiin Viroon. Reed kuoli lavantautiin Venäjällä lokakuussa 1920. Bolshevikkipropaganda loi hänestä marttyyrin.

 

Etsivä keskupoliisi Turun alaosaston no 14. Raportti, Perjantaina huhtikuun 24 päivänä 1920. Koskee Reediä, John. Säilytetään Turun poliisivankilassa:

Lauvantaina viime maaliskuun 13 päivänä kello 10.15 illalla toivat Etsivän Keskuspoliisin etsivät Ernst Oskar Helle ja Hjalmar Airio Etsivään osastoon täällä tuntemattoman, suomen kieltä taitamattoman mieshenkilön, joka oli tavattu piiloutuneena Kanavaniemen laiturissa olleeseen suomalaisen höyrylaivan Oihonnan hiiliruumaan, ja joka kysyttäessa ilmoitti olevansa merimies James Gormlich, syntyneensä 6.4. 1887 San Franciscossa sekä olevansa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain kansalainen.

Osastolla pidätetyn kanssa toimitetussa ruumiintarkastuksessa löydettiin häneltä rahoja 900 Suomen markkaa, 2140 Ruotsin kruunua, 500 Tanskan kruunua ja 5 Norjan kruunua, 10000 Saksan markkaa, 500 dollaria, 60 Englannin puntaa ja 96 Neuvosto-Venäjän ruplaa.

Sitä paitsi tavattiin hänellä 4 kappaletta kehitettyjä valokuvausfilmejä, joista kussakin oli kahdeksan noin 2x2 sm. suuruista filmiä; Yhdysvaltain Pariisissa olevan lähetystön 20. päivänä syyskuuta 1919 Samuel Arnold Jr:lle antama englanninkieleinen matkalupatodistus matkaa varten Ranskaan, Englantiin, Norjaan ja Ruotsiin, joka matkalupatodistus oli varustettu pidätetyn valokuvalla ja useilla viranomaisten leimauksilla, mitkä osoittivat matkatodistuksen haltijan matkustaneen viime vuoden loka- ja marraskuussa useissa Euroopan maissa, kuten Englannissa, Ranskassa, Norjassa, Ruotsissa sekä Itämeren maakunnissa 

 

Löytyi myös 7.1.1919 James Gormlichille NY:ssa annettu merimiestodistus (Citizen Seamens Identification Card), jossa pidätetyn kuva, löytyi Samules Arnold Jr:lle 27.10 1919 Lontoossa annettu jonkinlaisen amerikkalaisen komitean suositus; löytyi kirje 22.10. 1919 osoitettu Samuel Arnold Jr:lle, osoitteella Hotel de France et de Choiseul. Paris.

 

Löytyi yksi venäjänkielinen, Leninin allekirjoittama ja yksi venäjänkielinen Trotskin allekirjoittama kirje "Rid:lle", Yrjö Sirolan kirjoittamia suomenkielisiä käsikirjoituksia, otsakkeella "Työläistovereille Amerikassa", ynnä eräs Emma Goldmanin allekirjoittama kirje sekä paljon muuta vähemmän merkityksellisiä kirjeitä, [marginaalissa: "Ek:ssa edelleen v. 1928] 4 valokuvaa, joista suurin esitti pidätettyä kahden muun kanssa, toinen esitti Leniniä puhunmassa yleisölle, kolmas Trotskia istuvana työpöydän ääressä ja neljäs pidätetyn ilmoituksen mukaan kommunisti Jaques Sadoulia. Lopuksi löytyi 102 kpl erisuuruisia timantteja.

Heti seuraavana päivänä hänen kanssaan saksan kielellä toimitetussa alustavassa kuulustelussa ilmoitti pidätetty olevansa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain kansalainen, merimies James Gormlich, syntyneensä 6/4 1887 San Franciscon kaupungissa Californiassa sekä puhuvansa englannin, ranskan, venäjän ja saksan kieliä, sekä ymmärtävänsä jonkun verran ruotsia, mutta sitä vastoin ei ensinkään suomea.

 

Turkuun hän kertoi saapuneensa perjantaina, viime kuun 12 päivänä, tahtomatta kuitenkin ilmoittaa, mistä ja millä tavoin, ja menneensä saman päivän iltapäivällä Kanavaniemen laiturissa olleeseen höyrylaiva Oihonnaan, missä oli piilouttautunut laivan hiiliruumaan, ollen hänen aikomuksensa ollut siten päästä poistumaan Suomesta.

Kysyttäessä kielsi kertoja jyrkästi, että hänellä olisi ollut täällä Turussa ketään avustajaa tahi opasta ja väitti itse löytäneensä tien satamaan. Edelleen kysyttäessä, minkä tähden hän ei ollut matkustanut aivan julkisesti, selitti kertoja että passinsa ei ollut tarpeellisessa kunnossa ja että hänelle siitä syystä olisi tehty epämieluisia kysymyksiä.

Huomautettaessa, että laivalla hänet pidättäessa hänellä oli ollut voileipää ja olutta, mikä ilmeisesti oli laivalta hankittua, väitti kertoja ensin, että ne olivat hänellä olleet mukanaan laivaan mennessään, mutta tunnusti viimein, että oli ostanut ne laivasta, tahtomatta kuitenkaan ilmoittaa keneltä. Siitä, milloin hän oli Suomeen tullut, missä tarkoituksessa ja kuinka kauan hän oli täällä oleskellut, ei kertoja tahtonut ilmoittaa, eikä liioin tehdä selvää syystä tähän vastahakoisuuteensa.

 

- - -

Kun pidätetylle huomautettiin, ettei hän kaikesta päättäen ollut mikään merimies, lupasi hän nyt kertoa itsestään, matkoistaan ja kokemuksistaan sen verran, minkä katsoi voivansa noista asioista kertoa. Tällöin ilmoitti hän olevansa amerikkalainen sanomalehtimies John Reed, syntynyt 22/10 1887 Portlandin kaupungissa Oregonin valtiossa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa sekä olevansa liikemiehen Charles Reedin poika.

Koulusivistyksen saatuaan oli kertoja antautunut kirjalliselle uralle ja toiminut aputoimittajana sekä kirjeenvaihtajana erinäisten amerikkalaisten aikakauslehtien ja sanomalehtien kuten New York World, Evening Mail, New York Tribune y.m. toimituksissa, ollen hänen sanomalehtimiestoimintansa ollut etupäässä kaunokirjallista laatua. 

Viime vuosina oli hän itse perustanut sanomalehdet "Masses", "Liberator" ja "Voice of Labor" ja viimeksi "New York Communist". Viime vuoden syys- ja lokakuun vaihteesa oli kertoja osaksi omilla, osaksi omien sanomalehtiensä varoilla lähtenyt Europaan, tarkoituksella päästä Venäjälle tutkimaan sikäläisiä oloja. 

- -

"Kysyttäessä keitä hänen kanssaan valokuvatut kaksi henkilöä esittivät sanoi kertoja keskimmäisen olevan sveitsiläisen kommunistimiehen Fritz Plattenin, tahtomatta kertoja sanoa, kuka kolmas, parrakas valokuvattu henkilö oli. Kertojan hallussa tavatut osoitteelliset kirjeet oli kertojalla ollut aikomus toimittaa edelleen osoitteellisille ja ilman osoitetta olleet kirjeet Amerikasta Bufford-laivalla karkoitettujen asianajajalle Charles Rechtille, jonka osoite on Fleischman Building Cor. 6:ten AV.& 42:n St New.York. 

 

 Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa (engl. Ten Days that Shook the World) on yhdysvaltalaisen toimittajan ja sosialistin John Reedin kirjoittama kirja Venäjän vuoden 1917 lokakuun vallankumouksesta, jonka hän koki omakohtaisesti.

Kertojan hallussa olleet timantit sanoi hän ostaneensa Venäjällä, tahtomatta kertoja sanoa, keneltä ja mistä hinnasta, ollen hänen aikomuksensa myydä ne omaksi hyödykseen.

Muuten ilmoitti kertoja olevansa Amerikan kommunistisen työväenliiton jäsen ja niin muodoin itse kommunisti, sekä siinä ominaisuudessaan ollut maailmansodan aikana Amerikassa syytettynä sodanvastaisista sanomalehtikirjoituksistaan ja puheistaan, joista syytteistä hänet on joka kerralla vapautettu. Mitä tuli kommunistisen liikkeen menestymiseen, sanoi kertoja olevansa omasta puolestaan varma sen menestymisestä kaikissa Euroopan maissa.

Kremlin muurilla
Turussa 13-3 2021
Simo Tuomola

Hyökkäys Turkuun

 Tällä päivämäärällä 11-3 vuonna 1854 otettiin Krimin sodassa askel, jonka seuraukset tuntuivat myös Turun rantamilla. Luvan saatuaan vara-amiraali Charles Napierin johtama brittiläinen sotalaivasto suuntasi nyt keulansa kohden Itämerta Oolannin sodan merkeissä.

Bomarsundin pommitus.

 On the 21st June 1854 H.M.S. Odin, together with two other ships, were sent to shell the main long fort at Bomarsund. The ships sailed through the narrow channel to the harbour and came under fire from artillery and infantrymen. The ships anchored at 9 p.m. and began a bombardment which lasted until 1 a.m. the following morning. Little damage was done to the fort and Captain Hall, who commanded the expedition, was criticised by the Admiralty for using too much ammunition. The first Victoria Cross ever gained, was awarded during this action.
 
 William Brady qualified for the Crimea
medal with no clasp, which is confirmed
by the medal roll for “Odin”.

  1854 – Oolannin sota: brittiläinen sotalaivasto lähti 11-3 kohti Itämerta vara-amiraali Charles Napierin johdolla.
 
Oolannin sota tarkoittaa Pohjanlahdella ja Suomenlahdella käytyjä Krimin sodan taisteluita. Nimitys tarkoittaa "Ahvenanmaan sotaa"; nimi "Oolanti" on suomenkielinen muunnos Ahvenanmaan ruotsinkielisestä nimestä Åland.

Krimin sota eli itämainen sota käytiin Venäjän sekä Osmanivaltakunnan, Britannian, Ranskan ja Sardinian muodostaman liittouman välillä vuosina 1853–1856.

 
Oolannin sodan tarkoituksena oli eristää Venäjän huoltoreitit ja ulkomaankauppa ja pakottaa se rauhaan sekä saamaan Ruotsi mukaan Venäjän vastaiseen sotaan. Saarto oli tarkoitus toteuttaa niin, että Venäjän laivasto Itämerellä tehtäisiin toimintakyvyttömäksi tuhoamalla rannikkopuolustuslinnakkeet, laivastoa ja ulkomaankaupan varastoina toimivia kauppamakasiineja.

Vahingosta huomattava osa kohdistui Suomeen, koska suuri osa tuonaikaisesta Venäjän lipun alla purjehtivasta kauppalaivastosta oli Suomessa.

Brittiläinen laivasto-osasto, johon kuului yhdeksän höyrykoneilla varustettua alusta, neljä vanhempaa myös höyrykoneilla varustettua toisen linjan alusta, neljä fregattia sekä useita pienempiä siipirataslaivoja, lähti 11. maaliskuuta 1854 Spitheadistä Itämerelle vara-amiraali Sir Charles Napierin komentamana.


 Sir Charles John Napier (6. maaliskuuta 1786 - 6 marraskuuta 1860) oli Ison-Britannian merivoimien Amiraali. Hän palveli laivastossa vuodesta 1799 Napoleonin sodista Krimin sotiin vuoteen 1855 jolloin hän erosi Amiraalin virastaan tultuaan valituksi helmikuussa vuonna 1855 Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttin alahuoneeseen.

Varsinainen sota julistettiin alkaneeksi 27. maaliskuuta. Brittiläis-ranskalainen sadan laivan ja veneen laivasto-osasto oli silloisten mittapuiden mukaan varsin nykyaikainen höyrykäyttöisine aluksineen, ja sen onnistui pakottaa Venäjän laivasto saartoon.
Venäjän laivasto kävi puolustustaisteluja vain kiinteiden merilinnoitusten lähistöllä. Laivaston toiminnasta kohdistui pääosa Suomen suuriruhtinaskuntaa vastaan. Brittiläis-ranskalaisessa Itämeren laivastossa taistelleille myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäiset Viktorian ristit.
 
Aina silloin tällöin maailmanhistoria muuttuu todeksi myös kotinurkilla. Näin kävi Turussakin, kun Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska asettuivat päivämäärällä 28-3 1854 Turkin puolelle Krimin sodassa Venäjää vastaan.


  Jo samana keväänä englantilais-ranskalainen laivasto purjehti Itämerelle ja suolan hinta lähti nousuun, kun suomalaisia kauppa-aluksia estettiin toimimasta ja kaapattiin. Venäjän sotilasjohto lähti estämään maihinnousua Turkuun 50 000 miehen voimin, joista kaupunkiin asettui 7 pataljoonaa ja 12 kenttätykkiä. Turkuun sijoittui myös tykkilaivue, johon kuului parikymmentä tykkivenettä ja muutama höyrylaiva.

Nikolai I kuoli maaliskuussa 1855 Krimin sodan ollessa vielä kesken.

Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh kävi itse tarkistamassa kaupungin puolustuksen kesäkuussa 1854 ja lopulta elokuun 22. päivä 1854 neljä englantilaista sotalaivaa teki tiedusteluretken kaupungin sisääntuloväylälle.

 On the 18th August 1854 “Odin” and three other ships were ordered to carry out a reconnaissance towards Kumblinge and the islands east of it. The waters were extremely difficult to navigate and “Odin” grounded nine times before they discovered enemy gunboats and steamers, supported by artillery batteries, covering the town of Abo. Firing commenced from both sides, but as the purpose was not to attack Abo but merely to examine its defences, the British ships withdrew.

Viittakarin kohdalla vaihdettiin lopulta tykkitulta, kun englantilaiset etenivät kohden Iso Pukin luokse rakennettua sulkua. Muutama puolustaja sai surmansa ennenkuin englantilaiset purjehtivat pois.

Oolannin sodan puhjettua Ruissaloon sijoitetut tykistöpatterit joutuivat uudelleen sotanäyttämöksi, kun englantilaisen amiraali Napierin käskystä kapteeni Scott suoritti väkivaltaista tiedustelua 22.8.1854 Turun suunnalla. Amiraalin pyrkimyksenä oli selvittää liittoutuneiden läpimurtomahdollisuutta Turkuun.

HMS Odin 16 tykkiä.

 
HMS Odin oli Britannian Kuninkaallisen laivaston höyrykäyttöinen, siipirattailla varustettu ensimmäisen luokan fregatti. Alus laskettiin vesille 24. heinäkuuta 1846 ja poistettiin käytöstä 1865. Alus kuului brittiläis-ranskalaiseen Itämeren laivastoon Oolannin sodan aikana.

HMS Odin palasi palvelukseen 18. joulukuuta 1852 päällikkönään Francis Scott. Aluksen kotisatamana oli aluksi Portsmouth ja sittemmin Woolwich, kunnes se määrättiin heinäkuussa 1855 Itämerelle lähtevään osastoon.

Alus poistettiin palveluksesta 1863 ja se myytiin romutettavaksi 1865 Castle & Beechille Charltoniin.

Mukana Turun pelottelussa olivat myös

• HMS Driver 6 tykkiä
• HMS Gorgon 6 tykkiä

 
Kapteeni Scottin johtama neljän höyrylaivan osasto sai kuitenkin vastaansa venäläisen laivaston sekä Ruissaloon ja lähisaarille perustettujen tykistöpattereiden avaaman raivokkaan tulen. Vaikka englantilaiset eivät luultavasti tehokkaamman aseistuksensa ansiosta tässä taistelussa tappioita kärsineetkään, tuli heillekin kuitenkin selväksi, että tunkeutuminen Pukinsalmen kautta Turkuun oli mahdotonta.

Vuonna 1854 lienee Ruissalossa ollut vasta kaksi patteria, mutta seuraavana vuonna jo kuusi. Nämä tukevasti linnoitetut tykistöpattereiden sijaintipaikat ovat vieläkin havaittavissa Ruissalon maastossa.

Paikalle osui taistelun tiimellykseen myös Turun silloinen kaupunginarkkitehti Georg Theodor Policron von Chiewitz, joka teki Pukinsalmen meritaistelusta kuvatallenteen, joka tunnetaan paremmin Reinbergin toteuttamana litografiana. Kuvaa en nyt tähän hätään löytänyt, mutta tässä Reinbergin tyylinäyte samasta suunnasta:




J.Reinbergin litografia Otkantista ulospäin, Pikisaari vasemmalla, Ruissalo oikealla, 1882.

Chiewitz kirjoitti ystävälleen Wahrenille Forssaan vuonna 1854. Hänellä olisi ollut työasioita Somerolla, mutta kanuunoiden pauke Ahvenanmaalta jarrutti poistumista saarelta. "Nyt sitten vain odotetaan engelsmanneja tänne, ja en luonnollisestikaan halua olla poissa, sillä voisipa olla kerran hauskaa kertoa muiden lailla "viime sodan aikana, jolloin olin mukana." Eikä tiedä mitä voi tapahtua, ehkä saan Yrjönristin, se kuuluu olevan helppo saada."

Chiewitz pilaili kirjeessään Krimin sodan kustannuksella. Sodasta tuli totta ja Chiewitz dokumentoi kynällään taistelua niin ansiokkaasti, että keisari palkitsi hänet. Chiewitzin piirroksesta tehtiin litografia. Toisen piirroksen hän antoi hovimaalari Ekmanille, joka teki sen perusteella öljymaalauksen.

Ja se Oolannin sota oli kauhia

— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —

Kun kolmella sadalla laivalla

seilas engelsmanni Suomemme rannoilla.

Sunfaraa, sunfaraa, sunfa-ralla-lalla-laa

— Hur-raa, hur-raa, hur-raa —

Sotaisesti
Turussa 11-3 2021
Simo Tuomola