Mahtipiispa

 Tänään 9-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun mahtipiispa Maunu II Tavastin eli Magnus Olain kuolemasta Mynämäellä 1452. Turun piispana hän toimi vuosina 1412-1450.
 
 
  1452 – Maunu Tavast, Turun piispa (1412–1450) (s. 1357) 
 
Magnus II Tavast, myös Magnus Olai ("Maunu Olavinpoika") (k. 9. maaliskuuta 1452 Mynämäki) oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän toimi Suomen piispana vuosina 1412–1450.
  

Hän oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa, joka ehti kirkon johtotehtävien lisäksi edustaa Suomea myös politiikan alalla, toimien mm. kuningas Eerik Pommerilaisen kanslerina. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

 

 

Piispa Maunu II Tavast "Maunu Olavinpoika"syntyi Mynämäen Alasjoella. Synnyinajankohta on 1370-luvun alkupuolella. Syntymävuotta ei varmaksi tiedetä. Maunun isä oli rälssimies Olavi Tavast Juhopoika. Maunu Tavast kuoli vuonna 1452.


Turun tuomiokirkon komistamisen lisäksi hän perusti Naantaliin Birgittalaisluostarin ja kunnosti Kuusiston piispanlinnaa, jonka palon yhteydessä 1439 tuhoutui runsaasti Turun historiaa koskevia asiakirjoja. Kuningas Kaarle Knuutinpojan astuessa valtaan 1448, kruunauksen suoritti 29. kesäkuuta juuri piispa Magnus Olavinpoika.

Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde (1408/1409 – 15. toukokuuta 1470) oli Ruotsin kuningas kolmeen otteeseen (1448–1457, 1464–1465 ja 1467–1470) ja Norjan kuningas 1449–1450. Ruotsin kuninkaana hänet tunnetaan myös nimellä Kaarle VIII ja Norjan kuninkaana nimellä Kaarle I.

Suomea valtansa merkittävänä tukijalkana pitäneen Kaarlen jälkeläisistä tsaari Nikolai II nousi vuonna 1894 Suomen suuriruhtinaaksi, jolloin Kaarlen jälkikasvu palasi eräässä muodossa taas hallitsemaan Suomea.

Kaarle Knuutinpojan kruunajaissaatto.

 

 

Karl Knutsson Bonde lämnar Viborgs slott för att delta i kungavalet i Sverige. Det nationalromantiska budskapet är att Finland spelade en viktig roll i Sveriges politiska historia.

Ruotsin kuninkaanvaali on omien presidentin vaalimme edeltäjä. Nils Turenpoika Bielke sai aikanaan tuestaan kapinassa lupauksen, että Suomen laamanni (Bielke itse) olisi mukana valitsemassa uutta kuningasta. Montako kertaa ( ja milloin ) itse asiassa Ruotsin kuningas valittiin Moran kivillä niin, että suomalaisia edustajia oli mukana.

  

Nils Bielke (7. helmikuuta 1644 Tukholma – 26. marraskuuta 1716) oli ruotsalainen vapaaherra, sotilas, kuninkaan neuvostonjäsen, diplomaatti, poliitikko, kenraaliluutnantti 1678, Ranskan lähettiläs 1679-1682, Pommerin kenraalikuvernööri 1687 ja vuodesta 1690 sotamarsalkka.

 

 

 

Keskiajan historiamme lähdetilanne on sellainen, että täydellistä ja varmaa vastausta tähän kysymykseen ei voi antaa. Håkan /Haakon Maununpojan kirje 15.2.1362 (suomennos julkaistu teoksessa Suomen historian dokumentteja 1, s. 40-41) totesi, että Itämaan (= suomalaisten) puuttuminen valintakokouksesta ei ollut este vaalin toimittamiselle.

Luultavasti suomalaisten osallistuminen rajoittuikin useimmiten siihen, että he saattoivat vain jälkikäteen yhtyä jo tehtyyn vaaliin. Muutenkin myöhäiskeskiajan sekavat poliittiset olot – unionitaistelut ym. – aiheuttivat sen, että kuninkaanvaaleissa usein poikettiin laillisista muodoista. Kuvaavaa aikakaudelle on, että Kaarle Knutinpoika Bondekin ehti olla kolme kertaa kuninkaana.

Luultavasti suomalaiset eivät käyttäneet oikeuttaan ainakaan ennen 1400-lukua. Vuonna 1436 tehdyssä ehdotuksessa unionin perussäädöksiksi tunnustettiin myös suomalaisten osallistumisoikeus Ruotsin kiintiössä: täkäläisiä edustajia olisivat olleet laamanni, yksi aatelismies, Turun pormestari ja kaksi itsenäistä talonpoikaa.

Vuoden 1436 ehdotus ei koskaan toteutunut, mutta selkeän vahvistuksen Suomen oikeus sai Kristoffer Baijerilaisen maanlaissa (1442), joka yksityiskohdissa seurasi Håkanin kirjettä ja otti huomioon senkin seikan, että Suomi oli v. 1435 jaettu kahteen laamannikuntaan.

 

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 1418 – 6. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (1440–1448) ja Ruotsin vuosina (1440–1448).
 
Todennäköisesti juuri piispa Magnus Olain (Maunu Tavast) oli keskeisenä henkilönä ollut ajamassa tämän Suomen oikeuden kirjaamista lakiin.

Vuonna 1448 Kaarle Knutinpoika Bonde saattoi palauttaa kuninkuutensa nimenomaan Suomesta tuomansa asevoiman turvin. Ei tiedetä, osallistuivatko meikäläiset varsinaiseen vaaliin, mutta piispa Magnus Olai (Maunu Tavast) osallistui ainakin kruunajaisiin Uppsalassa 29.6.1448.

Vuoden 1457 kuninkaanvaalista, jossa Tanskan ja Norjan kuningas Kristian Oldenburgilainen valittiin myös Ruotsin hallitsijaksi, on enemmän tietoja. Suomalaiset saivat kutsun Tukholmassa 23.6. pidettävään vaalikokoukseen, mutta eivät sinne lähteneet. Sen sijaan he järjestivät Turussa jo seuraavana päivänä rinnakkaiskokouksen, joka päätyi yhtäläiseen ratkaisuun.

Kuningas Hannun vaaliin v. 1497 suomalaiset eivät osallistuneet, mutta kun hänen poikansa Kristian valittiin isän vielä eläessä kruununperilliseksi toukokuussa 1499, oli Suomesta paikalla koko maanlain määräämä edustus tiettävästi ainoan kerran. Mukana olleiden talonpoikien nimetkin tiedetään.
 
Kustaa Vaasa ja M. Agricola.
 
Kustaa Vaasan vaalissa v. 1523 Suomea edustivat molemmat laamannit. Perinnölliseen kuninkuuteen Ruotsissa siirryttiin v. 1544.

Edellisessä ei ole huomioitu 1400-luvun lopun ja 1500-luvun alun valtionhoitajavaaleja. Yleensä kaikille vaalikokouksille oli tuohon aikaan tyypillistä, että itse asiassa järjestettiin kaksi kokousta: säädyt tai vahvimmassa asemassa olevat mahtimiehet päättivät ensin ja sitten päätös vahvistettiin muodollisessa kokoonpanossa pidetyssä kokouksessa.




Tavast lisäsi 1412 sukunsa vaakunaan panssaroidun käsivarren (kuvamme postimerkissä vuodelta 1933) oheen Turun tuomiokirkon tunnuksena ristivaakunat.



Maunun on väitetty syntyneen 14. lokakuuta 1357. Tietoa pidetään kuitenkin epäuskottavana, varsinkin kun hän olisi tällöin elänyt 94-vuotiaaksi. Todennäköisempi synnyinajankohta on 1370-luvun alkupuolella. Maunun isä oli rälssimies Olavi Tavast Juhopoika.

Maunu opiskeli Prahassa, jossa valmistui 1396 baccalaureukseksi ja sai 1398 maisterin arvon. Hän toimi sen jälkeen Eerik XIII:n hovikappalaisena ja kanslerina. Vuonna 1406 hän sai verovapauden mynämäkeläiseen tilaan, seuraavana vuonna hänestä tuli Turun tuomiokapitulin arkkiteini.



 

 Vuonna 1412 hänet valittiin Bero Balkin jälkeen Turun piispaksi ja hän kävi Roomassa saamassa piispanvihkimyksen. Matkalla hän hankki tuomiokirkolle, Turun katedraalikoululle sekä Viipurin ja Mynämäen kirkolle joukon aneita.

Maunu laajensi ja kaunisti Turun tuomiokirkkoa ja rakennutti sinne uusia alttareita sekä nimeään kantavan Maunu Tavastin kuorin. Hän perusti Naantalin birgittalaisluostarin ja kävi pyhiinvaellusmatkalla Palestiinassa. Turkuun Maunu rakennutti kivisen piispan kartanon. Hän vahvisti myös Kuusiston linnaa.




 
 Kuusiston linnan raunioita.

Kuusiston piispanlinna (ruots. Kustö biskopsborg) oli Suomen katolisten piispojen linna Piikkiönlahden rannalla Kuusistossa, nykyisen Kaarinan kaupungin alueella. 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa perustettu linna oli käytössä uskonpuhdistukseen asti. Linna purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528.


Ensimmäinen maininta Kuusistosta on piispa Maunu I:n 1295 päivätyssä kirjeessä. Piispainkronikan mukaan Kuusiston linna rakennettiin piispa Ragvald II:n aikana. Ensimmäinen Kuusiston linnaa koskeva päivitys kuului: "Datum in Custu."
 
1400-luvulla piispa Maunu Tavast varusti linnaa tukikohdaksi kauppaa ja puolustusta varten. Sitä alettiin kutsua linnaksi, ei enää kartanoksi.

 

Vuonna 1421 Maunu oli ehdolla Uppsalan arkkipiispaksi, mutta ei tullut valituksi.

Kirkon johtotehtävien lisäksi Maunu toimi Suomen hyväksi myös politiikassa, muun muassa sovitellen vuonna 1438 Satakunnassa puhjenneen kapinaliikkeen.


Davidin kapina oli Ylä-Satakunnassa vuosina 1438–1439 tapahtunut talonpoikaiskapina. Liikehdintä levisi Vesilahden ja Lempäälän pitäjistä myös läheiseen Hämeeseen. Samaan aikaan Davidin kapinan kanssa myös Karjalassa oli vastaavia kapinailmiöitä.

Asiakirjat eivät kerro, miten tämä mittavaksi paisunut kapina taltutettiin, mutta vouti Hannu Kröpelin oli asiassa mukana, ja itse Turun piispa Maunu II Tavast oli henkilökohtaisesti sovittelemassa tätä hyvin uhkaavaa tilannetta Lempäälän Kuokkalassa tammikuussa 1439. Maunu II Tavast tunsi alueen, koska hän oli itse ollut jo vuonna 1422 vihkimässä Vesilahden uutta kirkkoa.

Elämänsä loppupuolella Maunu siirtyi asumaan Naantalin Piispanniemeen, jota silloin kutsuttiin Lokaniemeksi. Maunu luopui piispan virastaan vasta vuonna 1449. Häntä seurasi piispana Olavi Maununpoika, jonka ulkomaisia opintoja hän oli tukenut. Maunu on haudattu Turun tuomiokirkkoon.


Mahtaillen
Turussa 9-3 2017
Simo Tuomola

Nepotismia

 Tänään 2-3 löydämme itsemme Turun akatemian tiloista maisterin tutkinnon pro gradu -tilaisuudesta, jossa opinnäytteen puolustajana toimii piispan poika Isaacus Rothovius junior.  Filosofian maisteriksi (ultimus) hän valmistuu jo hyvin pian 2.5.1650.




Junior on syntynyt Nyköping oletettavasti 1610-luvun lopulla. Vanhempina Nyköpingin kirkkoherra ja rovasti, myöhemmin Turun hiippakunnan piispa ja Turun akatemian varakansleri, filosofian maisteri Isaacus Birgeri Rothovius ja hänen 2. puolisonsa Katarina Andersdotter.

Ylioppilas (Smålandus) Tartossa 24.10.1636, depositio samana päivänä; ylioppilas (ex Acad. Dorp.) Uppsalassa 24.9.1638, (Rothovius Isaac Junior) Turussa 1645/46; respondentti (pro gradu) 2.3.1650; filosofian maisteri (ultimus) 2.5.1650.

Junior oli isälleen viinaan menevänä murheen kryyni, mutta se ei estänyt piispan perhedynastian nepotismia, omien sukulaisten suosimista.

 
Turun tuomiokapituli ehdotti 12-8 1648 hiippakunnan piispan, Isaacus Rothovius juniorin isän, anomuksesta pojan nimittämistä Paraisten kappalaiseksi oikeudella seurata isäänsä Paraisten kirkkoherrana.
 

Turun akatemian kansleri, valtakunnandrotsi, kreivi Per Brahe ”suhtautui varauksin piispan pyrkimyksiin sijoittaa poikansa Paraisten kirkkoherraksi”, hän ”epäili pojan kykyjä ja viittasi tämän heikkouteen väkijuomiin asettaen kyseenalaiseksi, oliko pitäjä ja sen aatelisto halukas ottamaan pojan kirkkoherraksi” (Parvio). Isaacus Rothovius junior asetettiin kuitenkin koeajaksi isänsä alaiseksi.

Hänestä tuli Paraisten kappalainen 1648, sai survivanssivaltakirjan Paraisten kirkkoherran virkaan; Paraisten kirkkoherra isänsä kuoltua 1652 ”enemmän isän kuin omien ansioittensa perusteella”.

Julkaisi Turussa hääonnittelurunon 1646 ja akateemisen onnittelurunon 1648. Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 9.5.1649, 11.5. ja 31.8.1650, (29).10.1651, helmikuu 1652.

Juniori kuoli Paraisilla 1655 ”vähemmän säännöllistä elämää” vietettyään (”befinnes vara med döden afgången”).

 

Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius (1. marraskuuta 1572 Angelstad, Småland – 10. helmikuuta 1652) toimi Turun piispana vuosina 1627–1652.


Rothoviuksen ote akatemian hallintoon oli voimakas ja hänen ympärilleen muodostunut perhedynastia tuki piispan pyrkimyksiä pitää jäntevästi akatemian johtoa käsissään.

 Rothoviuksen ensimmäinen vaimo oli Anna Erikintytär, jonka kanssa avioliitto solmittiin 29.10.1604 Nyköpingissä. Vaimon isä oli Nyköpingin pormestari Erik Larsson ja äiti Brita oli Strängnäsin piispan ja samalla myös Rothoviuksen esimiehen Petrus Jonaen tytär. Heidän lapsistaan tunnetaan nimeltä neljä:

• Birger, ylioppilas 1624 Upsalassa, kirjoittautui 1632 Rostockin yliopistoon, missä väitteli 2.3.1632. Hän lienee kuollut nuorena, mutta oli elossa 1642.
•  
• Abraham, s. n. 1615, opiskeli Upsalassa jo elokuussa 1627 ja sen jälkeen Saksassa ja Hollannissa. Hän väitteli Leydenin yliopistossa 8.5.1637 ja palasi sitten Suomeen. Axel Oxenstierna otti huolehtiakseen pojasta, kunnes kuolema katkaisi nuorukaisen elämän 1639.
•  
•  Klöfverskjöld-suvun vaakuna. Aron otettiin kamarikirjuriksi kuninkaalliseen tilikamariin eli verokamariin sekä nimitettiin 1628 Turun hovioikeuden aatelittoman luokan asessoriksi.
•  
• Anna, puoliso Viipurin linnan päällikkö, maamarsalkka Aron Klöfverblad (s.1605, k.1666), aateloitu nimellä Klöfverskjöld. Anna haudattiin 27.5.1652
•  
• Elisabet, solmi 7.11.1624 avioliiton Nyköpingin pormestarin Peder Larssonin kanssa. Avioliitto ei kuitenkaan ollut onnellinen, vaan johti miehen uskottomuuden tähden avioeroon.  Tyttären kohtalo aiheutti Rothoviukselle huolta moneksi vuodeksi, ja hän syytti ankarasti Peder Larssonia karkeasta ja hävyttömästä käyttäytymisestä Elisabetia kohtaan. Kun tuomio oli langetettu, vetosi Rothovius kirjeellään 27.6.1626 Axel Oxenstiernaan, että asia vietäisiin päätökseen henkilöön katsomatta. 
• 
  
•  Sven Vigelius eli Sveno Laurentii, Vestmannus (noin 1600 Köping, Västmanland, Ruotsi – 1653 Pietarsaaren pitäjä) oli suomalainen kirkkoherra, Turun akatemian professori ja rehtori. 
• 
  
• Elisabetin toinen puoliso oli 1628 Nyköpingin koulun rehtori Sven Vigelius, josta 1633 tuli Turun kirkkoherra ja joka toimi Turun akatemian rehtorina 1642–1643. Vihelius myös toimi piispan sijaisena Tukholman valtiopäivillä vuonna 1635.
•  

Vaimonsa kuoltua keväällä 1612 Rothovius solmi ilmeisesti 1613 uuden avioliiton Östra Husbyn kirkkoherran Andersi Nikolain tyttären Catharinan kanssa. Catarina oli arka kunniastaan,  ja hänellä oli tavaton käräjöimisen halu turkulaisia vastaan. Heidän lapsistaan nimeltä tunnetaan :
   
Tarton yliopisto

• Isaacus, häntä piispa kutsui 1648 vanhimmaksi pojakseen. Isaacus nuorempi oli tullut ylioppilaaksi Turussa 1635 ja kirjoittautui 24.10.1636 Tarton yliopistoon. Turun akatemiassa hän väitteli ja promovoitiin maisteriksi 1650. Brahe suhtautui varauksellisesti piispan pyyntöön sijoittaa poika Paraisten kirkkoherraksi. Kenraalikuvernööri epäili pojan kykyä ja viittasi tämän heikkouteen väkijuomiin. Päätökseksi tuli, että Isaacus junior asetettiin koeajaksi isänsä alaiseksi Paraisten kappalaiseksi. Piispan kuoltua 1652 poika nimitettiin Paraisten kirkkoherraksi. Hän kuoli 1655.
•  
• Carolus, s. 1622, merkitty 24.10.1636 Tarton yliopiston luetteloihin ja opiskeli 1642 Turussa, jossa väitteli 1644. Vaikean kuumetaudin jälkeen Carolus matkasi 1646 Rostockiin ja Leydeniin, missä hän aloitti opiskelun 2.11.1648 ja jatkoi siellä apurahan turvin vuoteen 1650. Ruotsiin palauttaan Carlous toimi Falunin oikeuspormestarina, kuoli 1655.
•  
• Laurentius, s. 1624 ja kuoli 2.2.1666. Hän opiskeli yhdessä veljiensä Isaacuksen ja Caroluksen kanssa ja oli 1646 toimessa Tukholman rahakamarissa. Piispa ei kuitenkaan ollut poikansa asemaan tyytyväinen, vaan sai puhutuksi pojalleen paikan kreivi de la Gardien seurueessa. Kreivi matkasi 1646 lähettilääksi Ranskaan Laurus mukanaan. Matka aiheutti kuitenkin isälle huolta, sillä poika velkaantui Pariisissa, eikä isä tiennyt, kuinka olisi lunastanut poikansa vapaaksi. Lauruksesta tuli 1654 kuparikaivoksen tarkastaja Avestadiin.
•  
•  
  
•  
• Jonas, s. 1.10.1629, opiskeli ensin Turun akatemiassa sen perustamisesta lähtien. Hänen yksityisopettajansa oli maisteri Enevaldus Svenonius, jonka kanssa hän siirtyi 1648 jatkamaan opintojaan Upsalan yliopistoon. Isä ilmeisesti toivoi pojasta pappia, mutta hänestä tuli juristi, 1668 asessori Svean hovioikeuteen ja 1674 revisiosihteeri. Hänet aateloitiin 30.9.1675 Rothåf-nimisenä, ja hän kuoli Tukholmassa 29.7. 1676.
•  
• Margareta, solmi avioliiton 14.5.1643 lääketieteen professorin Ericus Achreliuksen kanssa. Heillä oli kuusi lasta, joista tunnetuin kaunopuheisuuden professori Daniel Achrelius katsottiin nimenomaisesti Rothoviuksen tyttärenpojan ominaisuudessa arvolliseksi akatemian sihteerin toimeen.
•  
• Maria, solmi 7.5.1650 avioliiton logiikan professorin Johannes Pratanuksen kanssa. Häät olivat loisteliaat ja niihin kutsuttiin itse Pietari Brahe perheineen. Pratanus tuli nuoremman Isaacus Rothoviuksen jälkeen 1655 Paraisten ja myöhemmin Kemiön kirkkoherraksi. Marian tytär solmi avioliiton Petrus Laurbecchiuksen kanssa, josta myöhemmin tuli Viipurin piispa. Tämän poika Isaacus Laurbecchius oli kuuluisa pietistiteologi.
•  
•  

 Axel Oxenstierna (16. kesäkuuta 1583 – 28. elokuuta 1654) oli valtakunnankansleri Kustaa II Aadolfin aikana ja Ruotsin historian merkittävimpiä valtiomiehiä.

Rothoviuksen toinen puoliso Catharina kuoli 3. joulukuuta 1646 ja seuraavana päivänä piispa kirjoitti Axel Oxenstiernalle:

»Mitä minä kirjoitan mitä ylhäisimmälle herralle, sen kirjoitan onnettomana, kirjoitan puolikuolleena. Sillä viimeyönä särjettiin sydämeni, mieli saatettiin sekasortoon ja kaikki ruumiin ja hengen lahjat revittiin hajalle...Sillä Jumala itse kutsui pois luotani rakkaan puolisoni, hurskaan naisen, arvossapidetyn rouvan, miehensä lohdun, kodin mitä viisaimman haltijattaren, seuralaisen, joka osallistui mitä uskollisimmin 33 vuoden aikana oleskeluun vieraalla maalla ja vaivoihini...Oi, minua onnetonta.»

Piispana
Turussa 2-3 2017
Simo Tuomola

Suomalaiset Arwotuxet

Tänään 28-2 vietetään Suomessa Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Päivä on virallinen liputuspäivä.

"Mÿnna tachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda." vanhin suomen kielellä kirjattu lausahdus. piispa opastaa saksalaisia Turussa 1400-luvulla.
1700 – 28:tta helmikuuta seurasi Ruotsissa 1. maaliskuuta, mistä sai alkunsa ruotsalainen kalenteri.

1835 – Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, ns. Vanhan Kalevalan esipuheen.

 
Elias Lönnrot (joskus muodossa Lönnroth, 9. huhtikuuta 1802 Sammatti – 19. maaliskuuta 1884 Sammatti) oli Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, ja Kantelettaren kokoaja, kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja.
Lönnrot oli suomen kielen uudistaja, useiden sanakirjojen toimittaja ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja sekä toimittaja. Hän julkaisi useita kansaa valistavia terveys- ja tiedejulkaisuja.

Tänään 28-2 liputetaan kansalliseepoksemme Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi. Sopiihan se, jos muistetaan myös Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin ja etenkin hänen oppilaansa Christfried Gananderin osuus kalevalaisuudessa jo 1700-luvulla. Gananderia onkin sanottu Lönnrotiksi ennen Lönnrotia. 
 
 Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.



 
Gananderin julkaistuista teoksista tunnetuin on Mythologia Fennica. Vuonna 1789 ilmestyneen aakkosellisen hakuteoksen Mythologia Fennican aineiston Ganander oli koonnut kansanrunoista, loitsuista, perimätiedoista ja kirjallisista lähteistä. Teos oli Suomen kansan varhaisen historian esitys. Elias Lönnrot piti Gananderin työtä merkittävänä ja jatkoi sitä.

Siis takaisin tämän päivän liputuksen aiheeseen:
 
Helmikuun 28. päivänä 1835 Elias Lönnrot kirjoitti alkulauseen teokseen, jonka nimenä oli Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Tämä ns. Vanha Kalevala sisälsi 32 runoa ja 12 078 säettä. Mytologis-historiallisena runoelmana teos täytti eepoksen mitat ja herätti suurta huomiota Suomessa ja pian laajalti maan rajojen ulkopuolella.





 
 Ensimmäinen sivu Lönnrotin käsikirjoituksesta Runokokous Väinämöisestä vuodelta 1834.




Ensimmäinen runo.
 
Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talvea äitinsä kohdussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen.

Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.
 
Mieleni minun tekewi,
Aiwoni ajattelewi,
Mieli ruweta runoille,
Laatiua laulamahan.
5. Weli kulta weikkoseni,
Kaunis kielikumppalini!

Christfrid Ganander:

Mythologia Fennica

Christfrid Gananderin vuonna 1785 ilmestynyt jumalaistaruoppi Mythologia Fennica on monipuolinen ja laaja esitys suomalaisesta muinaisuskosta ja kansanrunoudesta: se sisältää 430 sanakirjamaisesti järjestettyä mytologista termiä ja nimeä selityksineen.

Erityisen arvokasta siinä ovat esimerkkilauseina käytetyt loitsu- ja runokatkelmat kansanrunoudesta. Suomalaisen ja lappalaisen mytologian lisäksi teoksessa on myös lukuisia viittauksia muiden kansojen, varsinkin antiikin ja Skandinavian jumaliin, joista Ganander löysi yhtymä- ja vertailukohtia suomalaisille jumalille.



 
 HRISTFRIED GANANDER –KIPSITAULU

 Tämä muinaisuskon perusteos on Gananderin sanakirjan Nytt Finskt Lexikonin ohella vaikuttanut Kalevalan syntyyn, sillä kansalliseepoksemme pohjautuu juuri Gananderin mytologiateokseen, jota Elias Lönnrot alkoi täydentää. Gananderia tituleerataankin usein Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Mythologia Fennicassa Ganander aloitti uskontotieteilijänä perinteen, joka on jatkunut nykypäiviin saakka ja häntä pidetäänkin suomalaisen uskontotieteen isänä.


Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä. Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä jo ennen Elias Lönnrotia.

Christfrid Ganander:

Nytt Finskt Lexikon

Vuonna 1787 sai Christfrid Ganander valmiiksi päätyönsä, liki kolmituhatsivuisen suomen kielen sanakirjan Nytt Finskt Lexiconin käsikirjoituksen. Hän keräsi siihen sanoja liki 20 vuotta.

 
 Daniel Juslenius (10. kesäkuuta 1676 – 17. heinäkuuta 1752) oli suomalainen kirjailija ja isänmaanystävä. Hän oli myös Turun akatemian heprean ja kreikan kielten (1712–) sekä teologian (1727–) professori.


Teos ei ollut suomen sanakirjoista ensimmäinen, vaan sitä ennen oli painosta ilmestynyt jo muutamia pieniä tulkkisanakirjoja, joissa suomi oli mukana, ja yksi varsinaiseksi suomen sanakirjaksi katsottava teos: vuonna 1745 julkaistu Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Gananderin käsikirjoitus oli kuitenkin edeltäjiään tuntuvasti laajempi ja etevämpi.





Suomalaisen Sana-Lugun Coetus


Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestynyt Suomalaisen Sana-Lugun Coetus on ensimmäinen varsinainen suomea sisältävä sanakirja.

Gananderin sanakirja jäi kuitenkin julkaisematta, sillä se ei läpäissyt Porthanin tarkistusta. Myöhemmin, 1810-luvun lopulla Kustaa Renvall lainasi käsikirjoituksen Turun akatemian kirjastosta käyttääkseen sitä oman sanakirjansa päälähteenä.

Renvallin Suomalainen Sana-Kirja ilmestyi vuosina 1823 ja 1826, mutta Renvall ei palauttanut heti teosta kirjastoon, vaikka saikin oman työnsä valmiiksi - onneksi ei, sillä akatemian kirjasto paloi Turun myötä 1827. Sittemmin kirja vietiin Helsinkiin, jossa se oli säilössä toista sataa vuotta yhtenä yliopiston arvokkaimmista käsikirjoituksista, kunnes se julkaistiin näköispainoksena 1937-40 nimellä Uusi suomen sanakirja.


 

Ei mitään uutta auringon alla eli kaikella tekemisellä on aina omat esikuvansa. Niinpä voin esim. väittää, että ensimmäinen suomen kielioppi on kirjoitettu ainakin osaksi Määrin Olomoucissa 1500-luvulla. Se oli latinankielinen eikä sitä ole tiettävästi koskaan julkaistu ja sen käsikirjoitus oli kadonnut. Kunnes päätyi Sothebyn huutokaupan kautta Suomeen.

Siitä oli säilynyt kuitenkin ruotsinnos Turun akatemian kirjaston jäämistössä. Kieliopin laatijat Olaus Sundergelteus ja Johannes Jussoila opiskelivat 1500-luvun loppupuolella monien muiden Ruotsin oppineiden alamaisten tavoin Olomoucin jesuiittagollegiossa ja saivat jotain aikaankin, kun jesuiitat tarvitsivat kielten oppikirjoja kouluja ja etenkin lähetystyötä varten. Jussoila onkin katolisen vastauskonpuhdistuksen tunnetuin suomalainen edustaja.

Olaus Marci Sundergelteus (noin 1551 Ulvila – noin 1601) oli Tarton katolinen kirkkoherra ja Vilnan tuomiokirkon kaniikki. Hän toimi vastauskonpuhdistuksen edustajana ja sen vuoksi hänelle annettiin tehtäväksi tehdä suomen kielen kielioppi. Mikäli Sundergeltaus teki kieliopin, se olisi ensimmäinen suomen kielen kielioppi, mutta sitä ei ole löytynyt.

Johannes Jussoila (noin 1555 Rauma – noin 1604 Tukholma) oli suomalainen katolinen pappi. Hän oli merkittävin vastauskonpuhdistuksen ajan suomalaisista jesuiittaoppilaista, joihin kuului myös kolme hänen veljeään. Hän seurasi vuonna 1578 jesuiittaisä Antonio Possevinoa Roomaan, ja opiskeli siellä Collegium Germanicumissa.

 
 Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632. 

Hän palasi 1584 Ruotsiin perintöruhtinas Sigismundin kappalaiseksi. Kun Sigismund 1587 lähti Puolaan, Jussoila meni hänen kanssaan, ja myöhemmin hänestä tuli Pärnun kirkkoherra Liivinmaalle. Hän joutui Pärnussa vuonna 1604 Kaarle-herttuan vangiksi ja kuoli vankeudessa Tukholmassa. Jussoila on aiheena Artturi Leinosen historiallisessa romaanissa Johannes Jussoila (1943).

Jussoila, Johannes

(noin 1555 - noin 1604)

katolinen pappi, vastauskonpuhdistuksen edustaja

Juhana III:n kiinnostus katolisuuteen herätti vastakaikua hänen entisessä herttuakunnassaan Suomessa, missä toimi edelleen katolisena aikana vihittyjä pappeja eikä katolisia tapoja ollut vielä saatu kitketyksi kansan keskuudesta. Jesuiittojen kollegioissa opiskellut Johannes Jussoila kuului katolisen vastauskonpuhdistuksen keskeisiin edustajiin Ruotsissa.

 

 

Rudimenta linguae finnicae breviter delineata on suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi. Käsikirjoituksen etusivu.

Kansalliskirjasto talletti Rudimentan kappaleen käsikirjoituskokoelmaansa syksyllä 2009. Keräilijä Ilkka Paatero oli hankkinut teoksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta, joka oli huutanut sen Sothebylta.

Rudimenta on pieni vihkonen, joka koostuu vain 24 sivusta.

 Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on kirjoittanut yksi henkilö, joka käyttämänsä kielen murteellisuuden perusteella on saattanut olla kotoisin Rauman tai Uudenkaupungin alueelta.

Materiaali ja käsiala ajoittuvat 1600-luvulle, mutta käsikirjoitus voi olla myös tätä vanhemmasta lähteestä tehty kopio. Kotuksen tutkijat pitävät mahdollisena, että Rudimenta on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan laatima kielioppi 1500-luvun lopulta.

 
 Porthan tanítványai közé tartozott Christian Ganander is. Munkáját, a "Mythologia Fennica"-t, amely a finnek ősi hitvilágával foglalkozó kézikönyv, ...

Tällä päivämäärällä 21-11 syntyi

1741 – Christfried Ganander, suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja sanakirjan tekijä (k. 1790)

Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä.

Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä ennen Elias Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta.

Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Mythologia Fennica (suom. Suomen mytologia) on Christfried Gananderin julkaisema ruotsinkielinen suomalaisen mytologian sanakirja, joka sisältää varsin laajoja selityksiä. Kirja julkaistiin vuonna 1789, ja se sisältää yhteensä 430 hakusanaa. Lisäksi teoksessa on useita kansanrunoudesta poimittuja runo- ja loitsukatkelmia.

Suomen ja lappalaisten mytologian lisäksi Ganader kertoo teoksessaan Skandinavian ja muiden kansojen jumalista. Teos on Gananderin Nytt Finskt Lexikonin -teoksen ohella ollut vaikuttamassa Kalevalan syntyyn. Gananderia onkin sanottu "Lönnrotiksi ennen Lönnrotia".


Arvoituskokoelma Aenigmata Fennica, Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa ilmestyi 1783 ja sisältää 337 arvoitusta. Se perustui Gananderin keräämään kansanrunouteen ja suomen kielen sanastoon.




Tässä Flaamilaisia sananlaskuja (1559), Pieter Brueghel vanhempi.

Gananderin teoksista merkittävin oli kuitenkin julkaisematta jäänyt yli 30 000 hakusanaa sisältävä suomalais-ruotsalais-latinalainen sanakirja Nytt Finskt Lexicon jonka käsikirjoitus valmistui 1787. Siinä Ganander esitti etymologisia selityksiä. Teos julkaistiin faksimilejäljennöksenä 1937–1940.

Ganander julkaisi vuonna 1780 tutkielman romanien alkuperästä, elintavoista ja kielestä. Teokselle myönnettiin Ruotsin kaunokirjallisuusakatemian kilpailussa hopeamitali.

Suomalaiset Arwotuxet
Wastausten kansa

Emÿna daÿda
Turussa 28-2 2017
Simo Tuomola